The Moment (2026) - elokuva-arvostelu

THE MOMENT

Ohjaus: Aidan Zamiri

Näyttelijät: Charli XCX, Hailey Benson Gates, Jamie Demetriou, Isaac Powell, Alexander Skarsgård, Rosanna Arquette, Kate Berlant, Trew Mullen, Rachel Sennott, Kylie Jenner ja Stephen Colbert

Genre: pseudodokumentti, komedia

Kesto: 1 tunti 43 minuuttia

Ikäraja: 12

The Moment on pseudodokumenttielokuva artisti Charli XCX:stä. Kiertäessään maailmaa Troye Sivanin kanssa, Charli XCX sai idean elokuvasta, joka linkittyisi hänen uutuusalbumiinsa Bratiin (2024). Hän lähetti ideansa Aidan Zamirille, joka työsti käsikirjoituksen yhdessä Bertie Brandesin kanssa. Kuvaukset käynnistyivät maaliskuussa 2025 ja nyt The Moment on saapunut myös Suomen elokuvateattereihin (tosin ilman tekstitystä). Itse en ole kuunnellut Charli XCX:ää juuri yhtään ja hän tuli tietoisuuteni oikeastaan vasta viime kesänä, kun hän esiintyi Helsingissä Flow Festivalilla, minkä yhteydessä hän kävi Finnkinon Tennispalatsissa, missä tapasin hänet sen verran, että ohjasin hänet uloskäynnille. Olin kuitenkin kiinnostunut näkemään, millainen leffa hänen ympärille on kasattu ja kävinkin katsomassa The Momentin sen ennakkonäytöksessä.

Charli XCX on juuri julkaissut uuden albuminsa, Bratin ja luonut viraalin ilmiön, "Brat Summerin". Pitääkseen suosion yllä, levy-yhtiö suostuttelee Charli XCX:n tekemään elokuvan uudesta kiertueestaan, mutta pian artistin, studiopomojen ja eksentrisen dokumentaristin erilaiset visiot kokevat ikävän törmäyksen toisiinsa.

Charlotte Emma Aitchison, eli Charli XCX näyttelee The Momentissa itseään - tai no, osittain fiktiivistä versiota itsestään. Artisti on todennut itse, että elokuva on hänen ajatuksensa siitä, miten hänen uransa olisi edennyt, mikäli hän olisi Bratin julkaisun aikaan tehnyt eri päätöksiä, joilla olisi voinut olla hurjia seurauksia. Charli XCX ei ainakaan tämän leffan perusteella huimaa näyttelijätaidoillaan, mutta on hän silti hyvä roolissaan. Tai siis, totta kaihan hän on, esittäähän hän periaatteessa itseään. Charli XCX tuo onnistuneesti esille vaikeita tuntemuksiaan, kun Brat Summerin myötä häntä ryhdyttiin riepottelemaan vähän joka suuntaan, jotta ilmiö saataisiin pidettyä yllä ja siten rahatulot tasaisen korkeina.

     Elokuvassa nähdään myös Rosanna Arquette levy-yhtiön edustajana Tammy Pitmanina, Hailey Benton Gates Charlie XCX:n läheisimpänä ystävänä ja esityksiä suunnittelevana Celestenä, Jamie Demetriou Charli XCX:n managerina Timinä, Isaac Powell artistin tiimiin kuuluvana Lloydina, Alexander Skarsgård dokumentaristi Johannes Godwinina, sekä Rachel Sennott, Stephen Colbert ja Kylie Jenner omina itsenään. Näyttelijäkaartin parasta antia tarjoaa Skarsgård, joka oikein herkuttelee yliampuvana, samanaikaisesti sekä hauskana että ärsyttävänä Johanneksena, jonka levy-yhtiö palkkaa tekemään konserttitaltiointia Brat-kiertueesta ja jolla on hyvin voimakkaat visionsa siitä, millainen show'n pitäisi olla.

Eri artisteista kertovia elokuvia putkahtelee teattereihin harva se kuukausi. Mutta niiden lisäksi osa artisteista esittää itse itseään elokuvissa, jotka toimivat osittain uuden albuminsa mainoksena. Esimerkki tästä on viimevuotinen The Weekndin järkyttävän kamala egotrippi Hurry Up Tomorrow (2025). Huojentuneena voin todeta, että The Moment on onneksi kaukana siitä ja kyseessä on jopa aika hyvä elokuva. Silti koska leffassa nähdään Charli XCX esittämässä itseään ja sen tarina linkittyy voimakkaasti hänen Brat-albumiinsa, ei elokuva täysin onnistunut karistamaan fiilistä siitä, että kyseessä on sivutuote mainostamaan levyä.

The Moment esittää olevansa dokumentti, mutta todellisuudessa kyse on fiktiivisestä tarinasta, joka rakentuu osittain todellisten ihmisten ja tapahtumien ympärille. Charli XCX:n mukaan elokuva kohdistuu ajanjaksoon, jolloin eri tahot halusivat tosissaan hyötyä hänen suosiostaan ja leffa kertoo siitä, mitä olisi voinut tapahtua, jos nainen olisi päätynyt eri ratkaisuihin esimerkiksi levy-yhtiön pyynnöstä. Kyseessä on pääasiassa kiinnostava ja jopa aika raadollinen kuvaus musiikkibisneksestä. Maailmanlaajuinen megatähteys ei ole pelkkää ruuduilla tanssimista ja leffa näyttää, miksi suosiostaan huolimatta moni tähti potee ahdistusta ja masennusta. Synkkyyksissä murjottamisen sijaan leffa kuitenkin tarjoaa tämän tietynlaisen kieron huumorin ja satiirin kera. Kohtaus, jossa Johannes esittelee uudistetun kiertueshow'n, joka on kadottanut täysin Charli XCX:n persoonan ja vision, on suorastaan hulvaton.

Elokuvan ohjauksesta vastaa Aidan Zamiri, joka on aiemmin tehnyt musiikkivideoita niin Charli XCX:lle kuin myös Billie Eilishille ja FKA Twigsille. Kyseessä on Zamirin ensimmäinen varsinainen leffa ja hän hoitaa tonttinsa pääasiassa sujuvasti. Zamirin ja Bertie Brandesin työstämä käsikirjoitus on myös suurimmaksi osaksi toimiva, joskin leffan viimeinen vartti jäi mielestäni hiukan kömpelöksi, aivan kuin elokuva ei tietäisi kuinka päättyä. Teknisesti The Moment on oivallinen ja se on tosiaan kuvattu kuin dokumentti. Leikkaus on paikoin ärhäkkää, lavasteet ovat mainiot, puvustus pätevää ja äänityöskentelykin on onnistunutta. Valoherkkiä on kuitenkin pakko varoittaa siitä, että leffa on täynnä välkkyviä valoja, minkä lisäksi paikkojen nimet ilmestyvät ruutuun niin äkäisesti ja eri fonteilla ja väreillä räiskyen, että katsoja tuskin edes pystyy lukemaan niitä kaikkia.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 19.3.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Moment, Iso-Britannia, Yhdysvallat, 2026, A24, Studio365, 2AM, Good World Company, Atlantic Records

Arvostelu: Dream Scenario (2023)

DREAM SCENARIO

Ohjaus: Kristoffer Borgli

Pääosissa: Nicolas Cage, Julianne Nicholson, Lily Bird, Jessica Clement, Tim Meadows, Michael Cera, Dylan Gelula, Dylan Baker, Kate Berlant, Nicholas Braun, Amber Midthunder ja Lily Gao

Genre: draama, komedia, trilleri

Kesto: 1 tunti 42 minuuttia

Ikäraja: 16

Dream Scenario on Nicolas Cagen tähdittämä mustalla huumorilla höystetty trilleri. Kristoffer Borgli työsti elokuvan käsikirjoituksen ja sai A24-yhtiön innostumaan siitä. Kuvaukset käynnistyivät lokakuussa 2022 ja lopulta Dream Scenario sai maailmanensi-iltansa Toronton elokuvajuhlilla syyskuussa 2023. Suomessa elokuva esitettiin viime syksynä Night Visions -festivaaleilla ja nyt se on saanut myös kunnon teatterilevityksen. Itse olen odottanut elokuvan näkemistä innostuneena heti, kun kuulin sen premissistä. Kävinkin katsomassa Dream Scenarion heti sen ensi-iltapäivänä.

Biologianopettaja Paul Matthews saa tietää, että lähes kaikki ihmiset ovat alkaneet nähdä hänestä unta. Aluksi Paul pääsee nauttimaan kummallisesta maineesta, kun outo tapahtuma muuttuu viraali-ilmiöksi, mutta pian Paulin elämä kääntyy päälaelleen, unien muuttuessa painajaisiksi.

Elokuvan pääroolissa Paul Matthewsina nähdään tosiaan Nicolas Cage, jolla on aivan mahtava putki päällä. Tehtyään pitkään aikamoista sekundaroskaa korjatakseen talousongelmiaan, Cage teki ilahduttavan paluun kummallisen sekoilun pariin hurjassa Mandyssa (2018) ja on sen jälkeen riemastuttanut muun muassa Color Out of Spacessa (2019), Pigissä (2021) ja Suurenmoisen lahjakkuuden sietämättömässä taakassa (The Unbearable Weight of Massive Talent - 2022). Cage istuu täydellisesti Pauliksi, aikamoiseksi vässykäksi biologianopettajaksi, josta muodostuu yllättävä julkkis, kun aika lailla kaikki alkavat yhtäkkiä nähdä hänestä unta. Paul on toisaalta tylsä tyyppi ja onkin siis ihme, että juuri hän ilmestyy syystä tai toisesta ihmisten uniin. Samalla hän on kuitenkin erittäin monikerroksinen ihminen, jota kohtaan kokee monenlaisia tunteita pitkin leffaa. Välillä Paul on huvittava tohelo, välillä häntä käy sääliksi, välillä hänen tekonsa ärsyttävät ja välillä ei oikein tiedä, mitä mieltä hänestä olisi. Cage tulkitsee hahmon kaikkia puolia erinomaisesti ja tekee yhden ehdottomista suosikkirooleistani, joita olen häneltä nähnyt.

     Elokuvassa nähdään myös muun muassa Julianne Nicholson Paulin vaimona Janetina ja Lily Bird ja Jessica Clement pariskunnan tyttärinä Sophiena ja Hannahina, Tim Meadows Paulin työpaikkana toimivan koulun dekaanina, Dylan Baker Paulin kollegana Richardina, Michael Cera markkinointiyhtiön johtajana Trentinä, joka haluaa ensimmäisenä muovata Paulin kummallisen ilmiön rahaksi, sekä Dylan Gelula Trentin assistenttina Mollynä. Sivunäyttelijätkin suoriutuvat hyvin rooleistaan, mutta loppujen lopuksi Dream Scenario on puhtaasti Cagen show.

Dream Scenario oli yksi eniten odottamistani elokuvista tältä vuodelta sen vekkulin ja varsin villinkin idean ansiosta. Minua kuitenkin jännitti, että mitä jos elokuvalle käy niin, ettei sen ohjaaja-käsikirjoittaja Kristoffer Borgli olekaan lopulta saanut aikaiseksi yhtä loistavaa teosta kuin mihin premississä olisi potentiaalia. Huoleni olivat onneksi turhat ja Dream Scenario osoittautui yhdeksi parhaista elokuvista, jonka olen hetkeen nähnyt. Elokuva on todella monikerroksinen ja paljon ajatuksia herättävä teos, jonka veikkaisin vain paranevan uusintakatseluilla, joiden aikana siitä löytää vielä enemmän kaivettavaa ja juttuja, joita ei välttämättä hoksannut ensimmäisellä katselukerralla. Elokuvaa voi tulkita monella tavalla ja jotkut tutkivat sitä psykologisesta näkökulmasta ja erilaisten uniin ja ihmismieleen liittyvien teorioiden kautta.

Itse katsoin Dream Scenariota pitkälti veikeänä ja ajoittain synkkänä satiirina modernista yhteiskunnasta ja erityisesti julkisuudesta, sekä julkisuuden absurdiudesta. Elokuvassa tutkitaan julkisuutta monista näkökulmista ja kaiken aikaa kiehtovasti. Kun Paul alkaa pikkuhiljaa hoksata, että kyse ei olekaan vain parista hassusta unisattumasta, vaan yhä vain useampi ihminen tunnistaa hänet kadulla toistuvien Paul-uniensa takia, hänen reaktionsa tilanteeseen vaihtelevat. Hän alkaa jopa nauttia äkillisesti muuttuneesta imagostaan, koettuaan pitkään olleensa lähes näkymätön ja unohdettu. Kuitenkin kun ihmisten unet muovautuvat hirveiksi painajaisiksi Paulista, imago muuttuu täysin ja elämä muuttuu painajaiseksi Paulille.

Sen lisäksi, että elokuvassa käsitellään julkisuutta julkkiksen puolelta, siinä pohditaan myös, kuinka kansa näkee julkkikset. Elokuvassa nostetaan esille erityisesti sitä, kuinka meidän mielikuvamme jostain julkisuuden henkilöstä voivat olla todella voimakkaassa kontrastissa sen kanssa, millaisesta ihmisestä on todellisuudessa kyse. Unissa ihmisille muuttuu tietynlainen mielikuva Paulista ja kun tämä mielikuva muuttuu negatiiviseksi, eivät ihmiset pysty enää erottamaan unissa nähtyä hirviö-Paulia todellisesta miehestä, joka on aika hiljainen hissukka. Leffassa esitetään satumaisen skenaarion kautta, kuinka monet - hmm, voisiko sanoa "turhat julkkikset" - ovat nykyään lähinnä vain hetkellisiä muoti-ilmiöitä, jotka ovat hetken aikaa pinnalla kaikkialla, mutta jotka heitetään pian sivuun uuden kiinnostavan jutun tieltä. Elokuvan voi myös nähdä allegoriana niin sanotusta cancel-kulttuurista, sekä muista tavoista, joilla kansalla on voima vaikuttaa julkkisten suosion nousuun ja laskuun. Sekaan mahtuu muitakin tuttuja juttuja internetin julkkismaailmasta, aina krokotiilin kyyneleillä höystetyistä anteeksipyytelyvideoista lähtien. Kapitalistisessa yhteiskunnassa kaikella voi myös tehdä rahaa, vaikka yrittämällä kääntää negatiivinen julkisuudenkuva uudenlaiseksi voimavaraksi.

Sen lisäksi, että elokuvan tarinasta ja teemoista löytyy monia sävyjä ja kerroksia, myös leffan tunnepuoli tekee vaikutuksen monipuolisuudellaan. Dream Scenario on hauskimmillaan suorastaan hulvaton. Paulin kömmähdyksistä löytyy paljon nauruja ja osa ihmisten unista ovat huvittavia. Minua huvittivat myös selvät silmäniskut unien parissa liikkuvaan kauhuklassikkoon Painajainen Elm Streetillä (A Nightmare on Elm Street - 1984). Vastapuolena huumorille elokuva tarjoaakin tehokasta jännitystä, ahdistavaa ilmapiiriä ja parissa kohtaa puhdasta kauhua. Henkilödraama on väkevää ja loppupää muuttuu jopa varsin liikuttavaksi. Paul ja samalla katsoja päätyvät aikamoisen vuoristorata-ajelun kyytiin. Elokuvan henki on myös ajoittain hieman unenomainen, eikä jossain kohtaa osaa oikein sanoa, tapahtuvatko tietyt jutut oikeasti, vai ovatko nekin vain unta?

Kaiken tämän päälle elokuva on vielä teknisesti pätevästi tehty. Se on taitavasti kuvattu ja sulavasti leikattu kasaan. Lavasteet ja asut ovat mainiot ja Cagen maskeeraukset oivalliset. Erikoistehosteet eivät todellakaan huimaa päätä, vaan niistä näkyy elokuvan pienehkö budjetti. Toisaalta kun digiefektejä nähdään lähinnä unikohtauksissa, eivät tietyt heikkoudet edes niinkään haittaa. Äänimaailma on hyvin rakennettu, joskin Owen Pallettin säveltämät musiikit eivät nouse esille juuri lainkaan tai jää mieleen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 24.2.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Dream Scenario, 2023, A24, Square Peg

Arvostelu: Don't Worry Darling (2022)

DON'T WORRY DARLING

Ohjaus: Olivia Wilde

Pääosissa: Florence Pugh, Harry Styles, Olivia Wilde, Chris Pine, Gemma Chan, KiKi Layne, Nick Kroll, Kate Berlant, Asif Ali, Sydney Chandler, Douglas Smith ja Timothy Simons

Genre: trilleri, draama

Kesto: 2 tuntia 2 minuuttia

Ikäraja: 16

Don't Worry Darling on Florence Pugh'n ja Harry Stylesin tähdittämä mysteerielokuva. Leffa lähti liikkeelle Carey Van Dyken, Shane Van Dyken ja Katie Silbermanin ideasta, jota he yrittivät kaupitella elokuvantekijöille ja studioille. Olivia Wilde kiinnostui tekstistä ja suostui ohjaamaan siitä elokuvan. Kun Wilden esikoisohjaus Booksmart (2019) keräsi paljon kehuja, studiot ryhtyivät kilpailemaan siitä, kuka saisi Wilden seuraavan elokuvan itselleen. New Line Cinema nappasi projektin ja kuvaukset käynnistyivät lokakuussa 2020. Elokuvan tuotanto ei kuitenkaan ollut helppo. Kuvaukset jouduttiin keskeyttämään koronavirustartunnan takia, näyttelijä Shia LaBeoufin sanottiin saaneen potkut filmistä, mutta myöhemmin hän paljasti todisteiden kera, että hän lähti itse projektista ja että häntä aneltiin jäämään mukaan, ja ohjaaja Wilde otti useasti yhteen päätähti Pugh'n kanssa, minkä takia Pugh ei halunnut olla paljoa mukana leffan pressikiertueella. Lisäksi elokuvan maailmanensi-illassa Venetsian elokuvajuhlilla kohuttiin, että Styles olisi sylkenyt näyttelijä Chris Pinen päälle, mutta näyttelijät kielsivät huhun. Nyt Don't Worry Darling saa ensi-iltansa Suomessa ja itse olin kiinnostunut elokuvasta sen ohjaajan, näyttelijäkaartin ja ympärillä liikkuvien kohujen takia, tietämättä yhtään mitään itse tarinasta. Kävinkin positiivisin mielin katsomassa Don't Worry Darlingin sen lehdistönäytöksessä muutamaa päivää ennen ensi-iltaa.

Alice ja Jack Chambers asuvat onnellisesti idyllisessä pikkukaupungissa 1950-luvulla. Päivät Alice viettää kotona, pohtien, mitä Jack oikein tekee töissään, mysteerisessä Victory-operaatiossa?

Päärooleissa Alice ja Jack Chambersina nähdään viime vuosina kovassa nosteessa ollut Florence Pugh ja entinen One Direction -tähti Harry Styles, joka korvasi projektista poistuneen Shia LaBeoufin ja joka päätyi seurustelemaan ohjaaja Wilden kanssa kuvausten aikana. Pugh on roolissaan tuttuun tapaansa erinomainen, osoittaen jälleen olevansa yksi tämän hetken parhaista nuorista näyttelijöistä. Hän tekee hyvää työtä esittäessään 1950-luvun rikasta kotirouvaa, joka käyttää aikansa siivoilleen ja kokaten, hänen miehensä ollessa töissä. Pugh myös tulkitsee onnistuneesti hahmonsa voimistuvia tunnetiloja, kun hän alkaa epäillä, että hänen miehensä työt liittyvät johonkin todella hämärään. Styles on kelpo valinta Jack-mieheksi, päästen parissa kohtaa näyttämään muutakin kuin hurmuripuoltaan. Pugh'n ja Stylesin kemiat osuvat hyvin yhteen.

     Elokuvassa nähdään myös mm. ohjaaja Wilde Chambersien naapurina ja Alicen läheisimpänä ystävänä Bunnynä ja Nick Kroll tämän miehenä, Jackin parhaana kaverina Billinä, Kate Berlant juoruilevana Peginä, KiKi Layne kummallisena Margaretina, sekä Chris Pine kaupunkia pyörittävänä, salaperäisenä Frankina ja Gemma Chan tämän Shelley-vaimona. Sivunäyttelijätkin hoitavat hommansa mainiosti - varsinkin Pine, josta löytyy sopivasti karismaa ja epäilyttävyyttä ison bisneksen johtajaksi.

Kaikenlaisten kohujen keskellä Don't Worry Darlingista kuoriutuu ihan menevä jännäri, joka ei kuitenkaan tunnu yltävän potentiaaliinsa. Siitä löytyy kehuttavaa Pugh'n näyttelijäsuorituksesta lähtien, mutta myös harmillista moitittavaa. Itse tuotannolliset vaikeudet ja ihmisten väliset konfliktit eivät onneksi näy lopputuloksessa, ja jos ei ole seurannut mediasta kohuja, ei välttämättä edes uskoisi, kuinka vaikeaa filmin tekoprosessi oli. Elokuvan ongelmat löytyvät lähinnä Van Dyken sisarusten ja Silbermanin tarinan pohjalta työstetystä käsikirjoituksesta, jossa lainaillaan liikaa huomattavasti paremmista elokuvista. En voi kertoa, mistä kaikista filmeistä on otettu inspiraatiota, sillä se olisi jo suuri spoileri. Sen verran uskallan sanoa, että alkupään balettikohtauksista tulee herkästi mieleen esimerkiksi Black Swan (2010) ja Suspiria-uudelleenfilmatisointi (2018). Lisäksi vaikka teksti sisältää onnistuneita kauhukuvioita monien miesten tarpeesta kontrolloida naisiaan, tietyt motiivit kaiken taustalla jäävät liian pimentoon.

Elokuva lähtee vahvasti liikkeelle, eikä kestä montaakaan minuuttia, kun katsojalla on jo vahva tunne, että tässä pikkukaupungissa on jotain vialla. Kaikki on liian hyvää ja ihanaa ollakseen totta. On mielenkiintoista ryhtyä selvittämään Alicen kanssa, mistä kaikessa onkaan kyse. Elokuva ei ole käänteinen ja yllätyksineen ihan niin ovela kuin se luulee, sillä varastaessaan liikaa muilta, nämä käänteet ja yllätykset tuntuvat turhankin ennalta-arvattavilta ja yllätyksettömiltä. Vaikka tutkimusprosessi onkin kiinnostavaa puuhaa ja elokuva nostattaa jännitettä paikoin varsin tehokkaasti, puolivälin paikkeilla leffa tuntuu hieman junnaavan paikoillaan. Loppupää kiristää taas tahtia, mutta siinä kohtaa lainailut muualta ovat liian selviä ja jopa mielikuvituksettoman tylsiä.

Olivia Wilde tekee parhaansa ailahtelevan käsikirjoituksen kanssa. Ohjaus on pätevää ja vaikkei elokuva yllä Booksmartin loistokkuuteen, Wilde näyttää, ettei hän ollut kameran takana pelkkä yhden filmin ihme. Wilde rakentaa tunnelmaa taidokkaasti, joskin välillä hänen kannattaisi luottaa hiljaisuuteen tehokeinona turhankin mahtipontiseksi paisuvan musiikin sijaan. John Powellin sävellykset toimivat pääasiassa mainiosti, mutta välillä hän voisi hillitä hieman. Don't Worry Darling on kuvattu erittäin tyylikkäästi. Kuvauksessa on usein näyttävää symmetriaa, esimerkiksi heti alussa, kun miehet lähtevät aamulla samanaikaisesti töihin, vaimojen jäädessä talojensa etupihoille vilkuttelemaan. Lavasteet ja asut ovat hienot, ja niillä herätetään 1950-luku upeasti takaisin henkiin.

Yhteenveto: Don't Worry Darling on harmillisen epätasainen trilleri, joka käynnistyy todella vahvasti, mutta menettää hiljalleen tehoaan. Vaikka mysteerin selvittäminen onkin kiinnostavaa puuhaa ja elokuva onnistuu välillä olemaan jännittävä, puolenvälin paikkeilla homma alkaa hieman junnata paikoillaan. Toisen puoliskon käänteet eivät ole niin yllättäviä kuin tekijät ovat varmasti toivoneet, etenkin kun ne rakentuvat liikaa lainailuihin muista, huomattavasti paremmista filmeistä. Lopulta leffa tuntuu aika mielikuvituksettomalta ideoidensa kanssa. Florence Pugh on erinomainen pääroolissa ja vain vahvistaa asemaansa tämän hetken parhaimpien näyttelijöiden joukossa. Harry Styles on kelvollinen hänen miehensä osassa ja Chris Pine sopii hyvin rooliinsa epäilyttävänä kaupunginjohtajana. Olivia Wilden ohjaus on pääasiassa mainiota ja teknisiltä ansioiltaan leffa on taiturimaisesti pistetty kasaan. Elokuvan käsikirjoitus vain on harmillisen ontuva. Don't Worry Darling pääsee kuitenkin täpärästi plussan puolelle tiettyjen onnistumisiensa ansiosta. Vahvemman käsikirjoituksen ja yllättävämpien käänteiden kanssa filmi voisi edustaa vuoden parhaimmistoa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 20.9.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Don't Worry Darling, 2022, New Line Cinema, New Line Productions, Vertigo Entertainment, Warner Bros.