Lammasetsivät (The Sheep Detectives - 2026) - elokuva-arvostelu

LAMMASETSIVÄT

THE SHEEP DETECTIVES

Ohjaus: Kyle Balda

Näyttelijät: Julia Louis-Dreyfus, Bryan Cranston, Chris O'Dowd, Nicholas Braun, Hugh Jackman, Molly Gordon, Nicholas Calitzine, Regina Hall, Patrick Stewart, Hong Chau, Bella Ramsey, Tosin Cole, Kobna Holdbrook-Smith, Conleth Hill, Brett Goldstein, Rhys Darby ja Emma Thompson

Genre: seikkailu, mysteeri

Kesto: 1 tunti 49 minuuttia

Ikäraja: 7

The Sheep Detectives, eli suomalaisittain Lammasetsivät perustuu Leonie Swannin kirjaan Murha laitumella: Lammasdekkari (Three Bags Full) vuodelta 2005. Tuottaja Lindsay Doran esitteli kirjan käsikirjoittaja Craig Mazinille jo kymmenen vuotta sitten. Mazin innostui lukemastaan niin paljon, että ryhtyi työstämään sen pohjalta elokuvakäsikirjoitusta jo ennen kuin kirjan filmatisointioikeuksia oli ostettu. Vasta 2020-luvulla elokuva pääsi oikeasti tuotantoon ja kuvaukset käynnistyivät kesällä 2024 työnimellä "Three Bags Full: A Sheep Detective Movie". Nyt Lammasetsivät on saapunut Suomen teattereihin ja itse olen täysin epäironisesti odottanut sen näkemistä todella innoissani. Jo leffan idea vaikutti hupaisalta ja traileri näytti lystikkäältä. Elokuvan maailmalta keräämät kehut ovat vain kasvattaneet odotuksiani ja kävinkin positiivisin mielin katsomassa Lammasetsivät heti sen ensi-iltapäivänä. 

Paimen Jori Haka lukee lampailleen joka ilta murhamysteerikirjoja. Kun eräänä aamuna lampaat löytävät Jorin kuolleena, heidän täytyy hyödyntää kuulemiaan tarinoita, selvittääkseen kuka murhasi heidän rakkaan paimenensa?

Hugh Jackman näyttelee Jori Hakaa, lammaspaimenta, joka ei tiedä mitään parempaa kuin hänen lampaansa. Hän ei vain keritse ja syötä niitä, vaan lukee niille myös iltasatuja kuin omille lapsilleen. Jori rakastaa dekkareita ja murhamysteerejä ja onkin lukenut lukuisia vastaavia lampaille. Mies ei kuitenkaan tiedä, että lampaat ymmärtävät hänen satunsa, mikä onkin kätevää, kun Jori murhataan ja vain lampaat voivat selvittää rikoksen. Lampaisiin kuuluvat muun muassa nokkela Lili (Julia Louis-Dreyfus), erakkoluonne Sebastian (Bryan Cranston), kaiken muistava Mauno (Chris O'Dowd), diivamainen Pilvi (Regina Hall), iäkäs Sir Richfield (Patrick Stewart), nuori Sara (Bella Ramsey), todella villainen Villasilmä (Rhys Darby), sekä kaikkea puskevat pässit Roni ja Reiska (Brett Goldstein). Nämä lampaat muodostavat mahtavan monipersoonaisen joukon, joiden kanssa lähtee erittäin kiinnostuneena selvittämään heidän paimenensa murhaa. Jackman on hyvässä vedossa sympaattisena Jorina.

     Elokuvassa nähdään myös Nicholas Braun paikallisen Notkon pikkukaupungin poliisikonstaapeli Teerinä, Molly Gordon Jorin tyttärenä Rebekkana, Nicholas Galitzine journalisti Eerona, Tosin Cole viereistä tilaa pyörittävänä Kallena, Kobna Holdbrook-Smith pappi Hillilänä, Hong Chau hotellia pyörittävänä Bethinä, Conleth Hill teurastaja Palvina, sekä Emma Thompson - joka minulla oli suuri ilo tavata viime vuonna Sydäntalvi-elokuvan (Dead of Winter - 2025) kutsuvierastilaisuudessa - asianajaja Harbottlena. Ihmishahmotkin ovat oivallisen erilaisia toisistaan ja nopeasti käy selväksi, että itse kullakin olisi motiivit hankkiutua Jorista eroon. Näyttelijät suoriutuvat hyvin rooleistaan.

Lammasetsivät on ilahduttavin ei-animoitu koko perheen elokuva moneen vuoteen. Sen lisäksi, että elokuva sisältää mahtavan tarinan, leffa on tehty muistuttaen vanhoista hyvistä ajoista, kun lastenleffat eivät aliarvioineet katsojiaan ja malttoivat oikeasti kertoa tarinaansa, luottamatta vain hyperaktiiviseen koheltamiseen. Lisäksi elokuva on muistutus ajoista, kun lastenleffat uskalsivat käsitellä hurjempiakin aiheita, Lammasetsivien tarinan toki pyöriessä kuoleman ympärillä. Elokuva käsittelee aihetta erinomaisesti, esittämättä sitä liian pelottavasti, muttei myöskään mitenkään silkkihansikkain ja hattaraan käärittynä.

Elokuvan tarina vie täysillä mukanaan. On niin viihdyttävää kuin koukuttavaa seurata lampaiden yritystä selvittää paimenensa murhaa. Hahmokattaus on tosiaan erittäin mainio ja täynnä epäilyttäviä tyyppejä. Kyseessä on myös paras murhamysteeri sitten ensimmäisen Veitset esiin -leffan (Knives Out - 2019), jättäen aikuiskatsojatkin arvailemaan loppuun asti, kuka olikaan kaiken takana. Kuten hyvät murhamysteerit, myös Lammasetsivät tarjoaa käänteitä, joilla sekoitetaan pakkaa, sekä tietty jännittäviä tilanteita. Elokuva sisältää myös runsaasti hyvää huumoria, naurattaen makeasti useaan otteeseen. Muutenkin leffa tarjoaa aikamoista tunteiden vuoristorataa ja varoitan jo nyt, että kuivin silmin tätä elokuvaa voi olla hyvin vaikeaa saada katsottua loppuun asti. Lammasetsivät oli vielä parempi teos kuin olin odottanut ja se osui juuri oikealla tavalla nostalgiahermooni, joka on haikaillut vuosikymmenten taakse, kun puhuvia eläimiä ja oikeita ihmisiä sekoittavia elokuvia, kuten iki-ihana Babe - urhea possu (Babe - 1995) vielä tehtiin.

Elokuvan on ohjannut Kyle Balda, jonka aiempiin töihin kuuluvat muun muassa Kätyrit-animaatiot (Minions - 2015-2022). Lammasetsivät on selvästi Baldan paras elokuva ja vilkkaan sekoilun sijaan Balda on tehnyt aidosti ihastuttavan ja ennen kaikkea sydämellisen filmin, jossa on aineksia nousta lajityyppinsä moderniksi klassikoksi. Tähän vaikuttaa erityisesti esimerkiksi Chernobyl-minisarjasta (2019) ja The Last of Us -videopeliadaptaatiosta (2023-) vastuussa olleen Craig Mazinin loistokas käsikirjoitus. Mazin on näyttänyt taitojaan komedian, kauhun ja historiallisen draaman saralla ja osoittaa nyt taitavansa myös koko perheen leffat. Kaiken tämän päälle Lammasetsivät on myös taitavasti kuvattu ja sulavasti leikattu kasaan. Lavasteet ovat oivalliset, puvustus mainiota ja tietokonetehostein toteutetut lampaat ovat niin hienoja, että unohdin saman tien, etteivät ruudulla nähtävät eläimet ole aitoja. Erityinen onnistumisen merkki on, kun nämä lampaat ovat tekemisissä ihmisten kanssa ja illuusio tosissaan täydellistyy. Äänimaailmakin on taitavasti rakennettu ja Christophe Beck säestää tätä mysteeriä pätevästi musiikeillaan. 

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 9.5.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Sheep Detectives, Iso-Britannia, Yhdysvallat, 2026, Amazon MGM Studios, Lord Miller, Three Strange Angels, Working Title Films

Arvostelu: Dream Scenario (2023)

DREAM SCENARIO

Ohjaus: Kristoffer Borgli

Pääosissa: Nicolas Cage, Julianne Nicholson, Lily Bird, Jessica Clement, Tim Meadows, Michael Cera, Dylan Gelula, Dylan Baker, Kate Berlant, Nicholas Braun, Amber Midthunder ja Lily Gao

Genre: draama, komedia, trilleri

Kesto: 1 tunti 42 minuuttia

Ikäraja: 16

Dream Scenario on Nicolas Cagen tähdittämä mustalla huumorilla höystetty trilleri. Kristoffer Borgli työsti elokuvan käsikirjoituksen ja sai A24-yhtiön innostumaan siitä. Kuvaukset käynnistyivät lokakuussa 2022 ja lopulta Dream Scenario sai maailmanensi-iltansa Toronton elokuvajuhlilla syyskuussa 2023. Suomessa elokuva esitettiin viime syksynä Night Visions -festivaaleilla ja nyt se on saanut myös kunnon teatterilevityksen. Itse olen odottanut elokuvan näkemistä innostuneena heti, kun kuulin sen premissistä. Kävinkin katsomassa Dream Scenarion heti sen ensi-iltapäivänä.

Biologianopettaja Paul Matthews saa tietää, että lähes kaikki ihmiset ovat alkaneet nähdä hänestä unta. Aluksi Paul pääsee nauttimaan kummallisesta maineesta, kun outo tapahtuma muuttuu viraali-ilmiöksi, mutta pian Paulin elämä kääntyy päälaelleen, unien muuttuessa painajaisiksi.

Elokuvan pääroolissa Paul Matthewsina nähdään tosiaan Nicolas Cage, jolla on aivan mahtava putki päällä. Tehtyään pitkään aikamoista sekundaroskaa korjatakseen talousongelmiaan, Cage teki ilahduttavan paluun kummallisen sekoilun pariin hurjassa Mandyssa (2018) ja on sen jälkeen riemastuttanut muun muassa Color Out of Spacessa (2019), Pigissä (2021) ja Suurenmoisen lahjakkuuden sietämättömässä taakassa (The Unbearable Weight of Massive Talent - 2022). Cage istuu täydellisesti Pauliksi, aikamoiseksi vässykäksi biologianopettajaksi, josta muodostuu yllättävä julkkis, kun aika lailla kaikki alkavat yhtäkkiä nähdä hänestä unta. Paul on toisaalta tylsä tyyppi ja onkin siis ihme, että juuri hän ilmestyy syystä tai toisesta ihmisten uniin. Samalla hän on kuitenkin erittäin monikerroksinen ihminen, jota kohtaan kokee monenlaisia tunteita pitkin leffaa. Välillä Paul on huvittava tohelo, välillä häntä käy sääliksi, välillä hänen tekonsa ärsyttävät ja välillä ei oikein tiedä, mitä mieltä hänestä olisi. Cage tulkitsee hahmon kaikkia puolia erinomaisesti ja tekee yhden ehdottomista suosikkirooleistani, joita olen häneltä nähnyt.

     Elokuvassa nähdään myös muun muassa Julianne Nicholson Paulin vaimona Janetina ja Lily Bird ja Jessica Clement pariskunnan tyttärinä Sophiena ja Hannahina, Tim Meadows Paulin työpaikkana toimivan koulun dekaanina, Dylan Baker Paulin kollegana Richardina, Michael Cera markkinointiyhtiön johtajana Trentinä, joka haluaa ensimmäisenä muovata Paulin kummallisen ilmiön rahaksi, sekä Dylan Gelula Trentin assistenttina Mollynä. Sivunäyttelijätkin suoriutuvat hyvin rooleistaan, mutta loppujen lopuksi Dream Scenario on puhtaasti Cagen show.

Dream Scenario oli yksi eniten odottamistani elokuvista tältä vuodelta sen vekkulin ja varsin villinkin idean ansiosta. Minua kuitenkin jännitti, että mitä jos elokuvalle käy niin, ettei sen ohjaaja-käsikirjoittaja Kristoffer Borgli olekaan lopulta saanut aikaiseksi yhtä loistavaa teosta kuin mihin premississä olisi potentiaalia. Huoleni olivat onneksi turhat ja Dream Scenario osoittautui yhdeksi parhaista elokuvista, jonka olen hetkeen nähnyt. Elokuva on todella monikerroksinen ja paljon ajatuksia herättävä teos, jonka veikkaisin vain paranevan uusintakatseluilla, joiden aikana siitä löytää vielä enemmän kaivettavaa ja juttuja, joita ei välttämättä hoksannut ensimmäisellä katselukerralla. Elokuvaa voi tulkita monella tavalla ja jotkut tutkivat sitä psykologisesta näkökulmasta ja erilaisten uniin ja ihmismieleen liittyvien teorioiden kautta.

Itse katsoin Dream Scenariota pitkälti veikeänä ja ajoittain synkkänä satiirina modernista yhteiskunnasta ja erityisesti julkisuudesta, sekä julkisuuden absurdiudesta. Elokuvassa tutkitaan julkisuutta monista näkökulmista ja kaiken aikaa kiehtovasti. Kun Paul alkaa pikkuhiljaa hoksata, että kyse ei olekaan vain parista hassusta unisattumasta, vaan yhä vain useampi ihminen tunnistaa hänet kadulla toistuvien Paul-uniensa takia, hänen reaktionsa tilanteeseen vaihtelevat. Hän alkaa jopa nauttia äkillisesti muuttuneesta imagostaan, koettuaan pitkään olleensa lähes näkymätön ja unohdettu. Kuitenkin kun ihmisten unet muovautuvat hirveiksi painajaisiksi Paulista, imago muuttuu täysin ja elämä muuttuu painajaiseksi Paulille.

Sen lisäksi, että elokuvassa käsitellään julkisuutta julkkiksen puolelta, siinä pohditaan myös, kuinka kansa näkee julkkikset. Elokuvassa nostetaan esille erityisesti sitä, kuinka meidän mielikuvamme jostain julkisuuden henkilöstä voivat olla todella voimakkaassa kontrastissa sen kanssa, millaisesta ihmisestä on todellisuudessa kyse. Unissa ihmisille muuttuu tietynlainen mielikuva Paulista ja kun tämä mielikuva muuttuu negatiiviseksi, eivät ihmiset pysty enää erottamaan unissa nähtyä hirviö-Paulia todellisesta miehestä, joka on aika hiljainen hissukka. Leffassa esitetään satumaisen skenaarion kautta, kuinka monet - hmm, voisiko sanoa "turhat julkkikset" - ovat nykyään lähinnä vain hetkellisiä muoti-ilmiöitä, jotka ovat hetken aikaa pinnalla kaikkialla, mutta jotka heitetään pian sivuun uuden kiinnostavan jutun tieltä. Elokuvan voi myös nähdä allegoriana niin sanotusta cancel-kulttuurista, sekä muista tavoista, joilla kansalla on voima vaikuttaa julkkisten suosion nousuun ja laskuun. Sekaan mahtuu muitakin tuttuja juttuja internetin julkkismaailmasta, aina krokotiilin kyyneleillä höystetyistä anteeksipyytelyvideoista lähtien. Kapitalistisessa yhteiskunnassa kaikella voi myös tehdä rahaa, vaikka yrittämällä kääntää negatiivinen julkisuudenkuva uudenlaiseksi voimavaraksi.

Sen lisäksi, että elokuvan tarinasta ja teemoista löytyy monia sävyjä ja kerroksia, myös leffan tunnepuoli tekee vaikutuksen monipuolisuudellaan. Dream Scenario on hauskimmillaan suorastaan hulvaton. Paulin kömmähdyksistä löytyy paljon nauruja ja osa ihmisten unista ovat huvittavia. Minua huvittivat myös selvät silmäniskut unien parissa liikkuvaan kauhuklassikkoon Painajainen Elm Streetillä (A Nightmare on Elm Street - 1984). Vastapuolena huumorille elokuva tarjoaakin tehokasta jännitystä, ahdistavaa ilmapiiriä ja parissa kohtaa puhdasta kauhua. Henkilödraama on väkevää ja loppupää muuttuu jopa varsin liikuttavaksi. Paul ja samalla katsoja päätyvät aikamoisen vuoristorata-ajelun kyytiin. Elokuvan henki on myös ajoittain hieman unenomainen, eikä jossain kohtaa osaa oikein sanoa, tapahtuvatko tietyt jutut oikeasti, vai ovatko nekin vain unta?

Kaiken tämän päälle elokuva on vielä teknisesti pätevästi tehty. Se on taitavasti kuvattu ja sulavasti leikattu kasaan. Lavasteet ja asut ovat mainiot ja Cagen maskeeraukset oivalliset. Erikoistehosteet eivät todellakaan huimaa päätä, vaan niistä näkyy elokuvan pienehkö budjetti. Toisaalta kun digiefektejä nähdään lähinnä unikohtauksissa, eivät tietyt heikkoudet edes niinkään haittaa. Äänimaailma on hyvin rakennettu, joskin Owen Pallettin säveltämät musiikit eivät nouse esille juuri lainkaan tai jää mieleen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 24.2.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Dream Scenario, 2023, A24, Square Peg

Arvostelu: How to Be Single (2016)

HOW TO BE SINGLE (2016)

Ohjaus: Christian Ditter
Pääosissa: Dakota Johnson, Rebel Wilson, Leslie Mann, Alison Brie, Anders Holm, Damon Wayans Jr ja Nicholas Braun
Genre: komedia
Kesto: 1 tunti 50 minuuttia
Ikäraja: 7

Tämän vuoden ystävänpäivänä ilmestyi jotain sekä miehille että naisille. Stereotypisesti miehille tarjottiin toimintaa Deadpoolin (2016) muodossa, kun taas yhtä stereotypisesti naisille ilmestyi romanttinen komedia nimeltä How to Be Single. Ei ole vaikea arvata, kumman kävin itse katsomassa elokuvateattereissa... Nyt kuitenkin yli puoli vuotta myöhemmin etsin Makuunista itselleni jotain katsottavaa ja mukaani lähti How to Be Single. Olin kuullut siitä positiivista palautetta joiltain tytöiltä, mutta muuten en ollut lukenut siitä arvosteluita. Elokuva perustuu Liz Tuccillon samannimiseen kirjaan vuodelta 2008. Hyvin ennakkoluuloisesti ajattelin, ettei tämä olisi varsinaisesti "minun elokuvani", mutta toivoin, että tämä voisi jollain lailla yllättää minut. Yritin olla hengessä mukana katsoessani How to Be Singlea ja söin jäätelöä suoraan purkista (valitettavasti kyseessä ei ollut oikeaoppisesti Ben & Jerry's, sillä en erityisemmin pidä yhtiön jäätelöistä), löhöten samalla nojatuolissa, jotta varmasti kaikki leukani pääsisivät esille.

Nuoret naiset yrittävät selvittää sinkkuuden salaisuuksia New Yorkissa.

Pääosassa elokuvassa nähdään Fifty Shades of Greysta (2015) tuttu Dakota Johnson Alicena, joka saapuu New Yorkiin "etsimään itseään". Alice ei ole miesten iskemisessä parhaimmasta päästä ja onkin alkupuolella lähinnä nolo baaritilanteissa. Mielestäni Johnson ei ole kovin kummoinen näyttelijä, eikä tässäkään erityisemmin vakuuta.
     Rebel Wilson esittää Robinia, jonka elämäntavat sisältävät lähinnä sitä, että miehiä isketään baareista joka ilta ja joka aamu herätään eri henkilön vierestä. Robin on bilehiletyyppiä, joka ei jaksa vastuuta. Wilson ei todellakaan ole kummoinen näyttelijä, enkä ymmärrä, miten hän on edes päässyt elokuviin mukaan, sillä hän ei ole edes hauska.
     Leslie Mann näyttelee Alicen siskoa Megiä, joka on lääkärinä auttanut useita naisia synnyttämään lapsia ja haaveilee itsekin lapsen saannista. Häntä tosin ei hirveästi innostaa miehen tapaaminen, joten hän yrittää keksiä keinoja keinohedelmöitykseen. Mann on roolissaan ihan hyvä.
     Alison Brie näyttelee Lucya, joka yrittää etsiä juuri tietynlaista miestä ja onkin mukana useilla deittisivustoilla, joihin hän on asettanut todella korkeat vaatimukset. Naisnelikosta Brie on mielestäni näyttelijänä paras, muttei oikeastaan liity kolmen muun hahmon tarinaan.
     Miesvoimaa elokuvassa edustavat baarimikko Tom (Anders Holm), sinkkuisä David (Damon Wayans Jr) ja Alicen ex-mies Josh (Nicholas Braun). Tomin hahmo on selkeästi mielenkiintoisin ja tapa, jolla hän saa naiset helposti pois asunnostaan aamuisin, on nokkela.

Alice päättää ottaa taukoa Joshista, jotta voi hetken aikaa keskittyä sinkkuelämään suurkaupungissa, jonka jälkeen hän tietäisi, onko Josh se, kenet hän todella haluaa. Alice saa uuden työpaikan, jossa hän tapaa Robinin, joka vie hänet jo ensimmäisenä iltana juhlimaan. Robin yrittää opettaa Alicelle, kuinka naisen kuuluisi elää vapaata elämää, kuinka joka ilta kaadetaan eri mies sänkyyn ja kuinka voi saada kaiken haluamansa laillisesti ilman, että maksaa mistään. Samaan aikaan Meg etsii sopivaa miestä keinohedelmöitystä varten ja Lucylla on hieman säpinää asuntonsa alakerrassa sijaitsevassa baarissa työskentelevän Tomin kanssa.

Elokuvan alkupuoli on ihan menevää hömppää, mutta valitettavasti hömppätaso ei jaksa kantaa loppuun asti. How to Be Single on lähes kahden tunnin kestollaan liian pitkä elokuva. Se on tehty juurikin sinkuille teinitytöille ja nuorille naisille, enkä usko, että muut siitä kovin paljoa iloa löytävät. Toivoin, että se olisi hauska, mutta nauroin vain tasan kolme kertaa elokuvan aikana. Pakko myöntää, että ne kerrat, kun nauroin, niin nauroin ihan kunnolla ääneen, mutta valitettavasti niitä kertoja oli vain muutama. Jossain kohtaa mukaan on tietenkin tungettu pakollista draamantynkää, sillä eihän kaiken aikaa voi vain bailata. Tulee hetki, jolloin pitää alkaa ottaa vastuuta teoistaan. How to Be Single ei kovin paljoa yritä koskettaa katsojaa, vaikka siinä onkin mukana jonkinlainen opetustarina, mikä kuuluu lajityypin edustajien elokuviin. Lopputuloksena on heikko elokuva, jonka katsoo kyllä ongelmitta kerran, mutta jota ei tarvitse nähdä toistamiseen.

Elokuvan on ohjannut saksalainen Christian Ditter, joka on tätä ennen tehnyt elokuvia lähinnä Saksassa. How to Be Single on hyvin kuvattu ja ihan sujuvasti leikattu, mutta siitä olisi voitu tiivistää joitain juttuja pois. Visuaalisia tehosteita ei erityisemmin ole, mutta muutamia toimivia grafiikoita on välillä nähtävissä. Fil Eisler on tehnyt elokuvan omat musiikit, mutta ne hukkuvat täysin useiden valmiiden kappaleiden alle, joita elokuvassa on käytetty.

Yhteenveto: How to Be Single on varmaan ihan toimiva pätkä sinkuille teinitytöille ja nuorille naisille, mutta itselleni se ei vain kolahtanut. Ne kerrat, kun elokuva sai minut nauramaan, nauroin kunnolla, mutta valitettavasti niitä kertoja oli vain kolme. Dakota Johnson ei oikein vakuuta pääosassa ja Rebel Wilson on tuttuun tapaansa ärsyttävä. Lucyn ja Tomin juttu on ihan mielenkiintoinen. Elokuvassa on aika perinteinen kaava, joten se sopii juuri hyvin lajityyppiinsä. Suosittelen tätä tosiaan lähinnä nuorille naisille, enkä usko, että kovin monille miehille tämä toimisi. How to Be Single on selkeästi suunnattu juuri tietylle ikäryhmälle, joten kovin vanhatkaan henkilöt eivät tästä mitä luultavimmin koe riemua. Vaikka elokuvan ikäraja on 7, niin mielestäni sen seksiteemat eivät vielä kuulu koulun vasta aloittaneille lapsille. Kyllähän elokuvan katsoi kerran ja aika harmiton se oli, mutta silti kyseessää on heikko pätkä.

Kirjoittanut: Joonatan, 13.11.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.flickeringmyth.com
How to Be Single, 2016, New Line Cinema, Metro-Goldwyn-Mayer Pictures, Flower Films, Wrigley Pictures