Arvostelu: Resident Evil: Welcome to Raccoon City (2021)

RESIDENT EVIL: WELCOME TO RACCOON CITY

Ohjaus: Johannes Roberts

Pääosissa: Kaya Scodelario, Tom Hopper, Hannah John-Kamen, Robbie Amell, Avan Jogia, Donal Logue, Neal McDonough, Marina Mazepa, Janet Porter, Holly De Barros, Chad Rook, Nathan Dales, Pat Thornton ja Lily Gao

Genre: kauhu, toiminta

Kesto: 1 tunti 47 minuuttia

Ikäraja: 16

Resident Evil: Welcome to Raccoon City perustuu Capcomin Resident Evil -videopelisarjaan, joka käynnistyi vuonna 1996. Peleihin perustuvat aiemmat elokuvat Resident Evil (2002), Resident Evil: Apocalypse (2004), Resident Evil: Tuho (Resident Evil: Extinction - 2007), Resident Evil: Afterlife (2010), Resident Evil: Retribution (2012) ja Resident Evil: The Final Chapter (2016) olivat olleet kaikki isoja menestyksiä, vaikka olivatkin saaneet lähinnä negatiivisia arvioita kriitikoilta, sekä paheksuntaa pelien faneilta, jotka kokivat leffojen olevan liian erilaisia. Vuonna 2017 Constantin Film ryhtyi suunnittelemaan täysin uutta Resident Evil -filmatisointia, jonka olisi tarkoitus olla mahdollisimman uskollinen peleille. Kuvaukset käynnistyivät lokakuussa 2020 tiukkojen koronarajoitusten alla ja monissa maissa Resident Evil: Welcome to Raccoon City -nimen saanut elokuva ilmestyi teattereissa loppuvuodesta 2021. Suomeen leffa saapui vasta tänä keväänä, suoraan myyntiin ja vuokralle. Itse en ole pelannut Resident Evil -pelejä, mutta pidän muutamaa filmatisointia ihan viihdyttävinä. Retribution ja The Final Chapter olivat kuitenkin mielestäni kehnoja, joten olin toiveikas, kun kuulin, että on tekeillä uusi Resident Evil -elokuva, joka ei jatkaisi aiempien tarinaa ja olisi uskollisempi videopelien kauhujuurille. Katsoinkin Resident Evil: Welcome to Raccoon Cityn Filmikela-sivua kirjoittavan ystäväni kanssa - olimmehan katsoneet noin vuotta aiemmin aiemmat Resident Evil -leffat yhdessä.

Claire Redfield palaa lapsuudenkaupunkiinsa Raccoon Cityyn, missä mystinen Umbrella-yhtiö on tehnyt kokeita kaupungin asukkailla. Kun nämä kokeet muuttavat asukkaat lihaa himoitseviksi raivopäiksi, Clairen täytyy liittoutua veljensä Chrisin, STARS-tiimiläisten Jill Valentinen ja Weskerin, sekä tulokaspoliisi Leonin kanssa selvitäkseen kaupungista ulos elävänä.

Labyrintti-elokuvista (The Maze Runner - 2014-2018) tuttu Kaya Scodelario nähdään Claire Redfieldinä. Claire varttui Raccoon Cityssä orpokodissa yhdessä veljensä Chrisin (Robbie Amell) kanssa, mutta muutti sieltä pois ollessaan tarpeeksi vanha. Elokuvan alussa hän palaa takaisin kaupunkiin... minkä katsoja tietää alusta alkaen olevan huono idea. Aiemmin potentiaalisia lahjojaan esitellyt Scodelario ei harmillisesti pääse oikeuksiinsa lopulta aika tylsästi kirjoitetun hahmonsa kanssa. Clairen hommaksi jää lähinnä vain ilmestyä täysin puskista paikalle pelastamaan muita pinteestä. Amell taas on aika puinen persoonattoman Chris-veljen osassa.

     Monet muutkin peleistä tutut hahmot ovat tietty mukana. The Umbrella Academy -televisiosarjasta (2019-) tuttu Tom Hopper ja Ant-Man and the Wasp -leffasta (2019) tuttu Hannah John-Kamen esittävät STARS-tiimin sotilaita Albert Weskeriä ja Jill Valentinea, Avan Jogian esittäessä kaupungin uutta poliisia, Leon S. Kennedyä. Pidempään elokuvia ja sarjoja tähdittäneet Donal Logue ja Neal McDonough taas nähdään poliisipäällikkö Ironsina ja Umbrellan kokeita tekevänä tohtori Birkininä. Valitettavasti ketkään näyttelijöistä eivät vakuuta leffassa, vaikka useammalta heistä löytyisikin kykyjä. Pahviset hahmot eivät tarjoa näyttelijöille paljoa ammennettavaa, eikä asiaa auta kömpelö ohjaus.

Hoidetaan elokuvan positiiviset puolet tässä kohtaa pois alta. Jos olit pettynyt Milla Jovovichin tähdittämiin kuuteen aiempaan Resident Evil -elokuvaan, jotka lähtivät parin ensimmäisen osan jälkeen täysin omille teilleen ja joita oli vaikea edes yhdistää pelisarjaan muuta kuin nimen takia, Resident Evil: Welcome to Raccoon City toimii luultavasti paremmin sinulle. Elokuva sijoittuu yhteen yöhön Raccoon Cityssä, jossa alkaa pikkuhiljaa tapahtua kummia. Toiminnan sijaan filmi painottuu enemmän kauhuun kuin aiemmat leffat ja mukana on hiippailua ensimmäisistä peleistä tutuissa Spencerin kartanossa ja kaupungin poliisilaitoksella. Päähenkilöiltä ei löydy mitään supervoimia, vaan he ovat tavallisia ihmisiä, jotka joutuvat taistelemaan pysyäkseen hengessä.

Siihen ne positiiviset puolet sitten jäävätkin. Pelisarjasta tuttuihin lokaatioihin ja yritykseen esittää kauhuelokuvaa. Resident Evil: Welcome to Raccoon City on todella harmillinen sekamelska, joka yrittää venyä aivan liikaa suuntaan jos toiseen, unohtaen täysin kertoa jonkinlaista tarinaa kaiken keskellä. Joko käsikirjoituksesta on tylysti revitty iso määrä sivuja pois tai sitten leikkauksessa leffaa on saksittu oikein toden teolla. Elokuva ei tunnu vain siltä, että siitä puuttuisi kohtauksia. Se tuntuu siltä kuin joku olisi pakottanut kokonaisen tuotantokauden televisiosarjasta alle kahden tunnin elokuvaksi. Filmi hyppii ja pomppii miten sattuu. Hahmot teleporttailevat paikasta toiseen ja jättävät motiivinsa täysin selittämättömiksi. Mihinkään ei jakseta syventyä, vaan Umbrellan luomat mörököllitkin vain ovat mitä sattuu.

Elokuvaa katsoessa on vaikea olla ihmettelemättä, miten sen parissa työskennellyt porukka on voinut olla tyytyväinen aikaansaannokseensa ja kehdannut pistää sen näytille tällaisenaan. Lopputulos on hädin tuskin raakile elokuvasta. Sen etenemisessä ei ole minkäänlaista sulavuutta, vaan se on pistetty kasaan erittäin amatöörimäisesti leikkaa-liimaa-tekniikalla. Asioita vain tapahtuu kaiken aikaa, mutta millään ei tunnu olevan mitään merkitystä. Reippaasta tahdituksestaan huolimatta elokuva on paikoitellen jopa pitkäveteinen. Yksikään kuolema ei herätä oikein minkäänlaista tunnetta, eikä hahmojen puolesta jaksa jännittää, varsinkin kun alkaa käydä selväksi, että jokainen tiukka paikka selviää sillä, että joku (yleensä Claire) ilmestyy mystisesti paikalle haulikon kanssa.

Vaikka olen iloinen, että tekijät edes yrittivät tehdä filmistä kauhupainotteisemman, jää se todella vain yrityksen tasolle. Kauhu on kömpelöä, paikoitellen jopa surkuhupaisaa. Elokuvassa on useampi kohtaus, jotka saavat katsojan enemmänkin purskahtamaan tahattomaan nauruun kuin kiljahtelemaan pelosta. Kauhu perustuu pääasiassa kovaäänisiin äkkisäikäytyksiin, eli genren pohjanoteerauskikkaan. Jännitettä yritetään rakentaa sillä, että hahmoilla on aikaa aamukuuteen asti päästäkseen pois Raccoon Citystä, ennen kuin kaupunki räjäytetään monstereiden hävittämiseksi. Vaikka katsojaa muistutetaan tästä jatkuvasti pistämällä ruudulle kellonaika, ongelmana on, ettei lähes kukaan hahmoista tiedä tästä, jolloin heillä ei tunnu olevan varsinaista kiirettä päästä karkuun.

Elokuvan ohjauksesta ja käsikirjoituksesta vastaa Johannes Roberts, jonka aiempiin töihin kuuluvat mm. haileffat 47 Meters Down (2017) ja 47 Meters Down: Uncaged (2019). Robertsin työ on kertakaikkisen tönkköä. Hän ei osaa rakentaa kunnon tunnelmaa, eikä myöskään kirjoittaa koherenttia tekstiä. Käsikirjoitus vaatisi paljon viilaamista. On toki turha odottaa Resident Evil -elokuvalta mitään Oscar-tason tekstiä, mutta olisi kirjoitukseen voinut vähän enemmän panostaa. Sentään elokuva on ihan pätevästi kuvattu. Mukana on useita tyylikkäitä otoksia, joita tehostavat hyvät lavasteet ja toimiva valaisu. Zombimaskeeraukset ovat onnistuneen karmivat. Erikoistehosteet ovat kuitenkin kiusallisen huonot. Hirviöt näyttävät siltä kuin ne olisi suoraan kopioita PlayStation 3:n pelistä. Säveltäjä Mark Korven yrittää luoda piinaavaa ilmapiiriä musiikeillaan, mutta eivät hänenkään yritykset kummoisia ole.

Yhteenveto: Resident Evil: Welcome to Raccoon City on uskollisempi lähdemateriaalilleen kuin aiemmat filmatisoinnit aiheesta, mutta siihen kaikki kehuttava jääkin. Kyseessä on kehno kauhuraina, joka lässähtää yrityksissään olla kauhua. Itse asiassa elokuva lässähtää jo yrityksissään olla koherentti elokuva. Joko jo käsikirjoitus on ollut varsinainen raakile tai sitten leikkauksessa filmiä on saksittu toden teolla. Lopputuloksena on kömpelösti kasaan liimailtu elokuvantapainen, jossa kerronta ja hahmot hyppivät miten sattuu. Hahmot jäävät yksiulotteisiksi pahveiksi, eikä kenestäkään jaksa kiinnostua. Näyttelijätkään eivät vakuuta rooleissaan. Ohjaus ei ole hääviä, eikä teknisessäkään toteutuksessa ole paljoa kehumista. Erikoistehosteet näyttävät suoraan videopeleistä revityiltä ja tarkoitan sillä vain grafiikoiden kiusallista tasoa. Resident Evil: Welcome to Raccoon City miellyttää luultavasti hieman pelisarjan faneja, jotka pettyivät, kuinka kauas lähdemateriaalista Jovovichin tähdittämät leffat ajautuivat. Ja kaikissa heikkouksissaankin elokuva on sentään hieman miellyttävämpi katselukokemus kuin Netflixin kesällä julkaisema, aivan kauhistuttavan surkea Resident Evil -televisiosarja (2022).

Lopputekstien aikana nähdään vielä lyhyt, jatko-osaa pohjustava kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 17.5.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Resident Evil: Welcome to Raccoon City, 2021, Constantin Film, Davis Films

Arvostelu: Malignant (2021)

MALIGNANT

Ohjaus: James Wan

Pääosissa: Annabelle Wallis, Maddie Hasson, George Young, Michole Briana White, Jacqueline McKenzie, Jake Abel, Ingrid Bisu, Susanna Thompson, Mckenna Grace ja Marina Mazepa

Genre: kauhu

Kesto: 1 tunti 51 minuuttia

Ikäraja: 16

Malignant on James Wanin ohjaama kauhuelokuva. Wan kehitteli elokuvan tarinan vaimonsa Ingrid Bisun kanssa, jonka pohjalta Akela Cooper työsti käsikirjoituksen. Kuvaukset käynnistyivät syyskuussa 2019 ja elokuvan oli tarkoitus ilmestyä elokuussa 2020, mutta koronaviruspandemian takia sen ensi-iltaa jouduttiin siirtämään. Nyt Malignant on saapunut elokuvateattereihin ja itse kiinnostuin heti, kun kuulin Wanin tekevän uutta kauhuelokuvaa. Wan on osoittanut taitonsa genren parissa leffoillaan Saw (2004), Riivattu (Insidious - 2010) ja Kirottu (The Conjuring - 2013), joten odotin kiinnostuneena, mitä hän tällä kertaa tarjoaisi. Harmikseni Malignantista ei järjestetty lehdistönäytöstä lainkaan, joten kävin katsomassa sen ensi-iltapäivän aamun ensimmäisessä näytöksessä yhdessä Filmikela-arvostelusivua kirjoittavan ystäväni ja parin Episodi-lehteen kirjoittavan kaverini kanssa.

Madison Mitchell alkaa nähdä kauhistuttavia näkyjä verisistä murhista. Vielä kauhistuttavampaa on, kun Madisonille selviää, että murhat tapahtuvat oikeasti.

Pääroolissa hirvittäviä näkyjä yllättäen näkemään alkavana Madisonina nähdään Peaky Blinders - gangsteriklaani -sarjasta (Peaky Blinders - 2013-) tuttu Annabelle Wallis. Wallis on viime vuosien varrella tarjonnut hyviä roolisuorituksia, mutta myös joitakin heikompia, riippuen usein ohjauksen ja käsikirjoituksen vahvuudesta. Malignantissa Wallisin työ on ailahtelevaa. Hän on täysillä menossa mukana, muttei aina onnistu välittämään hahmonsa kauhistuneita tunteita uskottavasti. Hänen hahmonsa on kuitenkin mielenkiintoinen ja katsojana haluaa selvittää Madisonin kanssa, mistä hänen uudet näkynsä oikein johtuvat?

     Wallisin lisäksi elokuvassa nähdään mm. Jake Abel Madisonin poikaystävänä Derekinä, Maddie Hasson Madisonin siskona Sydneynä, George Young ja Michole Briana White rikoskomisarioina Shaw'na ja Mossina, sekä Wanin vaimo Ingrid Bisu heitä rikospaikalla auttavana, turhankin innokkaana Winnienä. Abel ja Hasson sopivat passelisti rooleihinsa, kuten tekevät kyllä myös Young, White ja Bisukin, mutta jälkimmäisten kolmen hahmot ovat paikoitellen erikoisesti kirjoitetut. Hieman humoristiset poliisit eivät täysin istu muuten synkistelevään kauhuteokseen.

Malignant osoittautui yllättävänkin ailahtelevaksi elokuvaksi, josta löytyy selvät vahvuutensa, mutta myös selvät heikkoutensa. Käsitelläänpä vahvuudet ensin. En voi muuta kuin kehua leffan todella näyttävää kuvausta. Filmistä löytyy monia erittäin vaikuttavia otoksia, joista varsinkin nukketalomainen kuva Madisonin ja Derekin talon katossa, missä kamera kulkee vauhdilla huoneista ja jopa kerroksesta toiseen, sai loksauttamaan suuni auki. Pitkillä laajoilla kuvilla rakennetaan hyvin karmivaa tunnelmaa, kun katse harhailee pitkin taustoja, yrittäen löytää jotain pelottavaa vaanimassa päähahmoa. Kauhuelokuvaksi Malignant on tavanomaista tyylikkäämpi. Wanilla onkin aina ollut silmää vahvoille visuaalisuuksille ja hän päästää tässä luovuutensa valloilleen - eikä todellakaan vain kuvauksen puolesta. Vaimonsa kanssa Wan on nimittäin kehitellyt aikamoisen tarinan, joka pääsee yllättämään katsojansa jopa aika hullunkurisilla käänteillään. Mitään paljastamatta sanon, että katsojasta riippuen leffa joko nousee astetta korkeammalle tai luhistuu kuin korttitalo juurikin näiden käänteiden takia.

Ihailen kyllä sitä, että Wan on päättänyt päräyttää ihan tosissaan menemään ja että hän on tehnyt useita rohkeita valintoja elokuvan kanssa, mutta silti on pakko sanoa, että vähän väliä Wanilla on lähtenyt mopo keulimaan turhankin hurjasti. Elokuvasta löytyy monia päätöksiä ja hetkiä, jolloin en voinut olla kummastelematta, että mitä ihmettä Wanilla ja kumppaneilla on käynyt mielessä niitä tehdessään. Malignant on aika ajoin korni elokuva ja siitä löytyy koomisuutta, josta on vaikea sanoa, onko se tarkoituksellista vai tahatonta. Katsomosta voikin kuulua hörähdyksiä ja tuhahteluja sellaisissa kohtauksissa, missä katsojan kuuluisi kiljua kauhusta. Kummastelemisen aihetta tarjoavat myös Joseph Bisharan säveltämät musiikit. Bishara on tehnyt musiikit useaan Wanin leffaan, yleensä onnistuen varsin mainiosti. Tässä leffassa Bisharan työ kuitenkin särähtää korvaan, aivan kuin hän olisi tehnyt musiikit täysin eri elokuvaan. Käsikirjoituksen taso heittelee myös. Akela Cooperin teksti sisältää paikoitellen todella huonoa dialogia ja osa paljastuksista avataan laiskasti pistämällä hahmot katsomaan selittäviä videokasetteja. Samalla tarinassa on silti jotain varsin ovelaa, enkä leffan aikana osannut päättää, onko se nerokas vai typerä. Varmaan vähän molempia.

Monille luultavasti tärkein kysymys on: onko Malignant pelottava? Noh, eipä erityisen. Vaikkei leffa olisi vaikkapa käsikirjoitukseltaan tai näyttelijätyöltään kaksinen, Wanin ohjaamana odottaisin elokuvan olevan sentään karmiva. Wania on kutsuttu jopa kauhun uudeksi mestariksi, herran raivattua tietä parempaan suuntaan 2000-luvun suurimmasta kauhuleffavitsauksesta, eli äkkisäikäyttelystä. Harmikseni Malignantissa Wan sortuu juurikin niihin genren halpoihin kikkoihin, kuten jatkuvaan valojen välkkymiseen pahaenteisesti, mikä menettää tehonsa jo ennen filmin puoltaväliä. Kauhu perustuu suurimmaksi osaksi koviin äänitehosteisiin, jotka onnistuvat säpsäyttämään, mutta lopulta lähinnä ärsyttävät. Erityistä kauhun tunnelmaa Wan ei saa rakennettua, erityisesti kun kokonaisuus töksähtää kerta toisensa perään esimerkiksi siihen tahattomaan koomisuuteen. Elokuva todella hyötyy yhä vain villimmäksi käyvistä käänteistään, vaikka samalla jälkikäteen pohdittuna tietyissä elokuvan alkupään asioissa ei olekaan enää järkeä, kun tietää, mistä olikin kyse. Lopputekstien rullatessa katsoja on luultavasti hyvin hämmentynyt näkemästään, eikä se hämmennys ihan äkkiä katoa.

Yhteenveto: Malignant on harmillisen epätasainen giallo-kauhupastissi yleensä laadukkaita lajityypin edustajia tekevältä James Wanilta. Elokuvasta löytyy paljon hyvää sanottavaa, mutta myös pahaa. Wanin rakentama tunnelma on ailahteleva, eikä leffa tunnu osaavan päättää, mitä se yrittää olla. Jotkut kohtaukset yrittävät olla synkkiä ja piinaavia, toiset taas koomisia - usein tahattomasti. Valitettavasti kauhupuoli perustuu lähinnä halpoihin äkkisäikäytyskikkoihin ja koviin äänitehosteisiin. Vielä kymmenen vuotta sitten Wan onnistui keksimään jotain uutta välkkyvistä valoista, itsestään liikkuvista ovista ja narisevista puulaudoista, mutta tässä kikkailu tuntuu kliseiseltä. Onneksi elokuvan tarinan käänteitä ei voi kliseisiksi kutsua, vaan ne pääsevät yllättämään oikein toden teolla. Leffa repii mattoa katsojan jalkojen alta kerta toisensa perään ja hämmästyttää, kuinka pitkälle Wan on valmis menemään. Paikoitellen mopo karkaakin käsistä, eikä teos pysy kasassa hallittuna. Kuvaukseltaan elokuva on todella näyttävä, mutta käsikirjoituksesta löytyy paljon vikoja, kömpelöstä dialogista kehnosti esiteltyihin paljastuksiin. Malignant pitää sisällään varsin mainion idean ja onnistuneita käänteitä, mutta kokonaisuutena se on töksähtelevästi rakennettu paketti, mikä olisi vaatinut vielä hiomista. Katsojalle jäävä hölmistynyt tunne herättää halun nähdä filmin uudestaan - sekä samalla pelon, ettei homma enää toimi, kun tietää, mistä elokuvassa on oikeasti kyse.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 10.9.2021

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Malignant, 2021, Atomic Monster, New Line Cinema, Boom Entertainment, Boom! Studios, Starlight Culture Entertainment