Arvostelu: Resident Evil: Tuho (Resident Evil: Extinction - 2007)

RESIDENT EVIL: TUHO

RESIDENT EVIL: EXTINCTION

Ohjaus: Russell Mulcahy
Pääosissa: Milla Jovovich, Ali Larter, Oded Fehr, Iain Glen, Ashanti, Mike Epps, Spencer Locke, Christopher Egan, Matthew Marsden, Linden Ashby, Joe Hursley, Madeline Carroll ja Jason O'Mara
Genre: kauhu, toiminta
Kesto: 1 tunti 34 minuuttia
Ikäraja: 16

Kauhupainotteiseen videopelisarjaan perustuva elokuva Resident Evil (2002) oli saamastaan kritiikistä huolimatta taloudellinen menestys, joten sille päätettiin tietty tehdä jatkoa. Resident Evil: Apocalypse (2004) oli vielä ensimmäistäkin osaa isompi hitti, joten kolmatta leffaa alettiin heti suunnittelemaan. Kuvaukset käynnistyivät toukokuussa 2006 työnimellä "Resident Evil: Afterlife" (joka tulisi myöhemmin olemaan elokuvasarjan neljännen osan nimi) ja lopulta Resident Evil: Extinction, eli suomalaisittain Resident Evil: Tuho sai ensi-iltansa syyskuussa 2007. Tämäkin osa sai negatiiviset arviot, mutta elokuva tienasi vielä enemmän kuin edelliset osat. Itse en ole koskaan pelannut Resident Evil -pelejä, mutta tutustuin elokuvasarjaan, kun kaverini näytti minulle sarjan neljä ensimmäistä osaa saman illan aikana kymmenisen vuotta sitten. Silloin pidin leffoista, mutta vuosien varrella mielipiteeni on vähitellen muuttunut negatiivisempaan suuntaan. Kun huomasin ensimmäisen Resident Evil -elokuvan täyttävän nyt 20 vuotta, päätin katsoa koko leffasarjan läpi pitkästä aikaa ja arvostella kaikki osat. Muutama viikko Resident Evil: Apocalypsen jälkeen katsoin Resident Evil: Tuhon.

Umbrella-yhtiön yrityksestä huolimatta T-viruksen aiheuttamaa joukkotuhoa ei ole pystytty estämään ja pian lähes koko maailman väestö on muuttunut verenhimoisiksi eläviksikuolleiksi. Aavikoituvassa maailmassa Alice etsii selviytyjille turvapaikkaa ja yrittää löytää syytä uusille voimilleen.

Milla Jovovich nähdään kolmatta kertaa Alicena, joka ei tällä kertaa ole vain tehokas taistelija, vaan jopa supervoimainen. Vaikka toisaalta Alicen kyvyt tuovat oman kiinnostavan lisänsä perinteisen zombimaailmanloppu-kuvauksen ohelle, ne myös pistävät hassusti silmään. Jovovich jatkaa roolissaan samalla linjalla, että hän periaatteessa sopii täydellisesti elokuvan keulakuvaksi ja hoitaa passelisti hommansa toimintakohtauksissa, muttei muuten näyttelijänä vieläkään onnistu vakuuttamaan.

     Muita hahmoja elokuvassa ovat Resident Evil: Apocalypsessa esitellyt Carlos (Oded Fehr) ja L. J. (Mike Epps), jotka johtavat nyt selviytyjien ryhmää, johon kuuluvat mm. peleistä tuttu Claire Redfield (Ali Larter), Betty (Ashanti), K-Mart (Spencer Locke), Otto (Joe Hursley), Mikey (Christopher Egan) ja Chase (Linden Ashby), joista yksikään ei ole erityisen kiinnostava tyyppi, eikä siis kenenkään puolesta jaksa sen kummemmin jännittää. Pahisosastoa taas edustaa viime leffan lopussa nopeasti nähty tohtori Isaacs, jonka roolissa Iain Glen häijyilee sujuvasti.

Jos Resident Evil -elokuvia voi tähän mennessä jostain kehua, niin ne onnistuvat olemaan sopivasti erilaisia toisistaan, jottei homma tunnu saman kierrättämiseltä, vaikka joka leffassa taistellaankin zombeja vastaan. Jokainen leffa myös laajentaa taistelukenttää ja kolmen elokuvan varrella ollaankin siirrytty tiiviistä tutkimuslaitoksesta kaupunkiin ja nyt aavikoituneet Yhdysvallat toimivat suurena tapahtumapaikkana. Elokuva tuntuu samalta kuin edelliset osat, mutta se on silti tarpeeksi uudenlainen, jotta zombimättö jaksaa viihdyttää... vaikkei itse leffa hyvä olekaan. Resident Evil: Tuho on kahden edellisen osan tavoin harmittoman pöljää viihdettä, jonka aikana voi kuluttaa jokseenkin mielellään puolitoistatuntisen.

Vaikkei selviytyjien ryhmästä jaksakaan välittää, heidän matkaansa halki aavikon seuraa sujuvasti. Tasaisin väliajoin pääsemme näkemään erilaisia zombikohtauksia, jotka nappaavat mukaansa enemmänkin luovuutensa kuin jännityksen kautta. Jo aiemmissa osissa nähtiin zombikoiria, mutta nyt selviytyjät joutuvat todelliseen pinteeseen, kun myös linnut voivat muuttua eläviksikuolleiksi. Alfred Hitchcockin Linnuista (The Birds - 1963) päivänselvästi inspiraation saanut kohtaus nousee yhdeksi leffasarjan kohokohdista, parhaat päivänsä nähneistä erikoistehosteista huolimatta. Sen sijaan tämänkertainen loppuskabailu isoa mörrimöykkyä vastaan jättää hieman kylmäksi, vaikka itse hirviö onkin tyylikkään hurja ilmestys. Loppuun saadaan tarpeeksi kiehtova koukku, jonka vuoksi jopa sellainen katsoja, joka ei paljoa näkemästään välittänyt, kiinnostuu katsomaan seuraavan osan.

Tällä kertaa ohjaajan hommissa toimii Russell Mulcahy, Paul W. S. Andersonin toimiessa toistamiseen vain käsikirjoittajana ja tuottajana. Mulcahy ei vakuuta ohjaajajana sen enempää kuin edeltäjänsä, vaan syyllistyy tökerösti leikattuihin toimintakohtauksiin, joissa nähdään välillä sellaista turboeditointia, että katsojan on vaikea pysyä perässä, missä nyt mennään ja kenelle tapahtuu mitäkin. Asiaa ei auta heiluva kuvaus. Sentään mukana on useita tyylikkäitä maisemaotoksia ja etenkin hiekkaan hautautunut Las Vegas on näyttävä ilmestys. Lavasteet ja maskeeraukset vakuuttavat, mutta erikoistehosteista huomaa pienen budjetin. Äänimaailma toimii kelvollisesti ja säveltäjä Charlie Clouser hyödyntää oivallisesti ensimmäisen Resident Evil -elokuvan tunnusmusiikkia melodioissaan, sekä tarjoaa muutenkin oikein menevää jumputusta kohtausten taustalle.

Yhteenveto: Resident Evil: Tuho on heikko, mutta ihan viihdyttävä jatko-osa zombisaagalle. Elokuva tarjoaa parit luovat ja veikeät toimintakohtaukset, joita tosin hieman latistavat heiluva kuvaus, turboleikkaus ja keskinkertaiset erikoistehosteet. Kamppailu zombilintuja vastaan on oiva kohtaus ja yksi elokuvasarjan parhaista hetkistä. Hahmojen kohtaloista ei jaksa pahemmin välittää, eikä leffasta löydy jännitettä. Lopun päävastus on hurja ilmestys, mutta itse taistelu sitä vastaan on aika laimea. Supervoimainen Alice on liiankin hyvä kaikessa, eikä Milla Jovovich vieläkään vakuuta näyttelijänä. Aavikoituneet Yhdysvallat, erityisesti Las Vegas, toimivat mainiona leikkikenttänä. Joistain hyvistä puolistaan huolimatta Resident Evil: Tuho ei pahemmin vakuuta filminä. Heikkouksineenkin se viihdyttää ihan passelisti ja se on hitusen parempi kuin edeltäjänsä, Resident Evil: Apocalypse. Elokuvan auki jäävä lopetus saa ihan kiinnostuneena odottamaan, mitä sarjan seuraavassa osassa, Resident Evil: Afterlifessa (2010) tulee tapahtumaan...

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 26.1.2021
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Resident Evil: Extinction, 2007, Screen Gems, Constantin Film, Davis-Films, Impact Pictures, Resident Evil Productions, Estudios Churubusco Azteca S.A., Bernd Eichinger Productions

Arvostelu: Rambo (2008)

RAMBO

Ohjaus: Sylvester Stallone
Pääosissa: Sylvester Stallone, Julie Benz, Paul Schulze, Graham McTavish, Matthew Marsden, Rey Gallegos, Maung Maung Khin, Jake La Botz, Tim Kang ja Ken Howard
Genre: toiminta
Kesto: 1 tunti 32 minuuttia / Extended Cut: 1 tunti 39 minuuttia
Ikäraja: 18

David Morrellin "Ajojahti"-kirjaan ("First Blood" - 1972) perustuva elokuva Taistelija (First Blood - 1982) oli hitti, joten tekijät päättivät tietty jatkaa sarjaa. Vaikka jatko-osat Rambo - taistelija 2 (Rambo: First Blood Part II - 1985) ja Rambo - taistelija 3 (Rambo III - 1988) saivat lyttäyksen kriitikoilta, olivat nekin menestyneitä - joskin kolmas osa ei päässyt lähellekään toisen osan lipputuloja. Kun sarjan oikeudet omistava Carolco Pictures meni konkurssiin vuonna 1997, oikeudet myytiin Miramaxille, mikä olisi halunnut tehdä neljännen osan. Päätähti Sylvester Stallone ei kuitenkaan ollut halukas jatkamaan sarjaa, kunnes 2005 oikeudet päätyivät Nu Imagelle ja Millennium Filmsille, jotka halusivat tehdä neljännen filmin. Stallone innostui uudesta tarinasta ja päätti lopulta suostua palaamaan Rambon rooliin. Hän jopa halusi ohjata elokuvan itse. Kuvaukset alkoivat tammikuussa 2007 ja lopulta ihan vain Ramboksi nimetty neljäs osa saapui teattereihin alkuvuodesta 2008. Leffa oli pienimuotoinen hitti, vaikka sai aika ristiriitaiset arviot kriitikoilta. Itse näin leffan vasta jokunen vuosi sitten ja pidin sitä parempana kuin sarjan kaksi edellistä osaa. En ole kuitenkaan katsonut elokuvaa uudestaan, kunnes nyt kun huomasin, että sarja on saamassa jälleen jatkoa elokuvalla Rambo: Last Blood (2019). Katsoinkin Rambon pari viikkoa Rambo - taistelija 3:n jälkeen.

John Rambo yrittää elää kaikessa rauhassa Thaimaassa ilman taistelemista, kunnes hänet pestataan ihmisoikeustyöntekijöiden oppaaksi Burmaan. Kun hänen opastamansa ryhmä joutuu Burmassa armeijan vangiksi, Rambon täytyy lähteä pelastusretkelle ja ruumiitahan siinä tulee.

Parikymmentä vuotta Rambo - taistelija 3:n jälkeen Stallonen näyttelemä John Rambo on kiertänyt maailmaa ja yrittänyt piiloutua Thaimaahan, mistä häntä ei vedettäisi mukaan tappamishommiin. Leffa siis alkaa hyvin samalla lailla kuin sarjan pari aiempaa osaa, mutta jälleen pitää tietty keksiä joku syy pistää Rambo tositoimiin. Rambo näyttää todella kyllästyneeltä kaikkeen ja onkin vastahakoinen tekemään yhtään mitään. Valitettavasti katsojan silmään tämä voi helposti näyttää siltä kuin Stallone olisi kyllästynyt Rambon rooliin, mutta tästä ei luultavasti ole kyse, sillä Stallone halusi innokkaasti jopa ohjata elokuvan. Joka tapauksessa Rambo on oma tympeä itsensä. Stallone suoriutuu roolistaan hieman paremmin kuin kahdessa edellisessä filmissä ja hän yrittää tuoda jotain syvyyttä hahmoon, eikä vain pullistele lihaksiaan.
     Elokuvassa nähdään myös mm. Julie Benz ja Paul Schulze ihmisoikeuksista huolehtivana pariskuntana, jotka anovat tarpeeksi monta kertaa, jotta Rambo suostuu heidän oppaakseen, Graham McTavish, Matthew Marsden, Rey Gallegos, Jake La Botz ja Tim Kang palkkasotureina, jotka lähtevät Rambon mukaan pelastusretkelle, Ken Howard pappina, joka suostuttelee Rambon pelastushommiin ja muistuttaa vahvasti vanhoista Rambo-leffoista tuttua eversti Trautmania (Trautman olisi varmasti ollut mukana, jos häntä esittänyt Richard Crenna ei olisi menehtynyt 2003), sekä Maung Maung Khin Burman armeijaa johtavana majuri Pa Tee Tintinä, joka on mitä yksiulotteisin ja unohdettavin pahis. Majuriin ei edes yritetä keksiä sisältöä, vaan hän vain antaa parissa kohtaa käskyjä sotilaille ja yrittää näyttää häijyltä. Muutenkin hahmot jäävät todella pinnallisiksi ja yksiulotteisiksi, eikä hahmojen nimiä muista enää, kun lopputekstit alkavat. Näyttelijät tekevät parhaansa sen kanssa, mitä käsikirjoitus heille tarjoaa - eli todella vähän.

Rambo on mielestäni hieman parempi elokuva kuin Rambo - taistelija 2 ja Rambo - taistelija 3, sillä siitä ei löydy samaa myötähäpeällistä macho-pullistelua, minkä lisäksi siitä on pyritty tekemään huomattavasti roisimpi toimintaleffa. Jos aiemmissa osissa pahikset tekivät pahaa ihmisille, se ei ole mitään verrattuna niihin kauheuksiin, mitä Burman armeija tekee tässä filmissä. Ja kun Rambo lähtee tappamaan sotilaita, on lopputulos paljon verisempää. Jos vielä katsoo elokuvan pidennetyn version, missä ihmiset räjähtävät kappaleiksi, raajat katkeilevat ja suolet pursuavat ulos vatsoista, on leffa ymmärrettävästi saanut korkean K18-ikärajansa. Joillekin väkivallan realistisempi ja tylympi ote voi tehdä filmistä vaikean katsottavan, mutta jotkut taas viihtyvät elokuvan parissa paremmin näin. Itse olen vähän kahden vaiheilla. Itseäni ei haittaa elokuvan raakuus, ja lopputaistelu, missä pistetään oikein kunnolla haisemaan, on mielestäni viihdyttävää seurattavaa. Jotkut elokuvan raakuuksista, kuten lapsiin kohdistuva väkivalta taas ovat sellaista materiaalia, että tarvitsiko leffaan pistää sellaista?

Tässäkin filmissä täytyy kuitenkin odottaa aika kauan, kunnes tykitys alkaa. Sitä ennen nähdään kömpelösti kirjoitettua, ohjattua ja näyteltyä draamaa, mikä lähinnä pitkästyttää katsojaa. Lisäksi katsojaa ei voisi vähempää kiinnostaa laimeasti kirjoitettujen ihmisoikeustyöntekijöiden kohtalo, sillä ennen sieppaustaan he ovat lähinnä vain ärsyttäneet Ramboa. Tälläkin kertaa juoni (tai juonentynkä) on lähinnä vain tekosyy sille, että loppupäässä päästään näkemään, kun Rambo päästetään irti. Onneksi tällä kertaa lopputaistelu on odotuksen arvoinen - vaikkakin kun se päättyy, päässä käy nopeasti ajatus, että tässäkö tämä nyt oli? Elokuva yrittää tuoda jonkinlaista painavaa sanaa maailmalla tapahtuvista vääryyksistä ja shokeerata, mutta samalla se sortuu olemaan aivotonta räiskintää. Ramboilu vakavammalla otteella toimii vain osittain ja lopputuloksena onkin aika epätasainen, viihdyttävä mutta samalla keskeneräinen ja keskinkertainen teos. Itselleni katselukokemus oli mieluisampi kuin kahden edellisen osan kanssa, mutta ensimmäisen Taistelijan hienouden saavuttaminen on tässä kohtaa pelkkä haave.

Stallone ei tosiaan vain näyttele Ramboa, vaan hän on myös ohjannut ja käsikirjoittanut elokuvan. Stallone on löytänyt tavan esittää yliampuvaa toimintaa realistisemmalla otteella ja halunnut oikein mässäillä raakuuksilla. Hän ei kuitenkaan keksi kunnon sisältöä hahmoihin tai tarinaan ja leffa jää lopulta pintaraapaisuksi siitä, mihin sillä olisi potentiaalia. Elokuvan kameratyöskentely on myös epätasaista ja vaikka mukana on tyylikkäitä kuvia, on heiluvaa käsivarakuvaa mukana liikaa. Leikkaus on sujuvaa ja värimäärittelyllä filmiin on saatu luotua ahdistava ja likainen henki, mikä ei herätä katsojassa minkäänlaista intoa lähteä seikkailemaan noissa viidakoissa. Lavasteet ovat vaikuttavasti toteutetut. Efektien taso vaihtelee jo ihan räjähdysten uskottavuudessa. Ääniefektit ovat kuitenkin erinomaiset ja Brian Tylerin säveltämät musiikit jumputtavat mukavasti taustalla. Tyler on tuonut parissa kohtaa mukaan hieman vaikutteita Jerry Goldsmithin musiikeista alkuperäisessä Taistelijassa.

Yhteenveto: Hassusti nimetty neljäs Rambo-leffa Rambo on viihdyttävä ja raaka, mutta eipä kovin paljoa muuta. Toimintaan on tuotu hieman realistisempi ote, vaikka lopputaistelun tykitys onkin yliampuvaa. Väkivalta on tylympää ja todentuntuisempaa kuin aiemmin, eikä katsojaa säästellä verenvuodatuksessa, irtoraajoissa ja suolenpätkissä. Parissa kohtaa leffa tarjoaa hyvät naurut käsittämättömän suureellisella mässäilyllään ja välillä se taas pistää toivomaan, ettei joitain juttuja olisi näytetty. Parin edellisen elokuvan hömppähenki on poistettu ja tämä filmi kulkee paljon totisemmalla otteella. Onkin vain harmi, että juoni on näin ohuen ohut, pahis näin surkea ja muut hahmot näin yhdentekeviä, sillä vahvemmalla käsikirjoituksella Rambo voisi olla hyvä elokuva. Nyt se on lähinnä keskinkertaista ja hieman keskeneräiseltä tuntuvaa viihdettä. Stallonesta löytyy karismaa, mutta samalla näyttää siltä, ettei häntä kiinnosta olla mukana elokuvassa. Väkivaltaelokuvien ystäville Rambo tarjoaa paljon riemua, mutta yhtään laadukkaampaa teosta etsiville tämä on luultavasti puolitoista tuntia hukkaan heitettyä aikaa. Itse pidän tästä hieman enemmän kuin kahdesta edellisestä osasta, mutta silti harmittelen, kuinka kauas on jouduttu alkuperäisestä Taistelijasta.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 12.9.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Rambo, 2008, Lionsgate, The Weinstein Company, Millennium Films, Equity Pictures Medienfonds GmbH & Co. KG IV, Emmett/Furla/Oasis Films, Rogue Marble