Arvostelu: Ghosted (2023)

GHOSTED

Ohjaus: Dexter Fletcher

Pääosissa: Chris Evans, Ana de Armas, Adrien Brody, Mike Moh, Tate Donovan, Amy Sedaris, Lizze Broadway, Mustafa Shakir, Tim Blake Nelson, Marwan Kenzari, Stephen Park, Anna Deavere Smith, Burn Gorman, Anthony Mackie, John Cho, Sebastian Stan, Ryan Reynolds ja Dexter Fletcher

Genre: toiminta, komedia, romantiikka

Kesto: 1 tunti 56 minuuttia

Ikäraja: 16

Ghosted on Chris Evansin ja Ana de Armasin tähdittämä toimintakomedia. Rhett Reese ja Paul Wernick kehittelivät elokuvan tarinan ja saivat ideansa läpi Skydance Media -yhtiöllä. Päärooleihin palkattiin Marvel-tähdet Chris Evans ja Scarlett Johansson, mutta muiden kiireidensä takia Johansson joutui poistumaan projektista ja hänet korvattiin Ana de Armasilla. Kuvaukset käynnistyivät helmikuussa 2022 ja lopulta Ghosted julkaistiin Apple TV+ -suoratoistopalvelussa huhtikuussa 2023. Elokuva sai lähinnä negatiivisen vastaanoton kriitikoilta, mutta se nousi saman tien palvelun katsotuimmaksi leffaksi. Minua kiinnosti leffa sen päätähtien takia, kun se julkaistiin viime keväänä, mutta lähinnä negatiivisten palautteiden jälkeen jätin sen katsomatta. Kuitenkin kun aloin vuoden lopussa kasaamaan listaani vuoden 2023 huonoimmista elokuvista, minua alkoi kiinnostaa, olisiko Ghostedissa ainesta listalle ja päätin katsoa sen.

Kukkakauppias Cole käy ihanilla treffeillä asiakkaansa Sadien kanssa, mutta seuraavina päivinä naisesta ei kuulukaan mitään. Cole lähtee etsimään elämänsä rakkautena pitämäänsä Sadieta, vain päätyäkseen keskelle tiukkaa kilpaa aikaa vastaan, kun käy ilmi, että Sadie on CIA:n salainen agentti.

Scarlett Johanssonin jätettyä projektin, Ghostedista tuli Chris Evansin ja Ana de Armasin kolmas yhteistyöelokuva murhamysteeri Veitset esiin - Kaikki ovat epäiltyjä (Knives Out - 2019) ja toisen tusina-agenttileffa The Gray Manin (2022) jälkeen. Evans näyttelee Cole, kukkakauppiasta, joka eräänä päivänä kohtaa de Armasin näyttelemän Sadien torilla. Kun Sadie ei yhtäkkiä enää vastaakaan Colen viesteihin (mitä nykypäivänä kutsutaan trendikkäästi "ghostaamiseksi"), Cole päättää etsiä naisen käsiinsä. Samalla paljastuu, että Sadie on vakooja. On lähtökohtaisesti mukavaa nähdä Captain American roolista parhaiten tunnettu Evans tuiki tavallisen mattimeikäläisen osassa ja de Armas toimintasankarina, mistä hän näytti jo viitteitä 007 No Time to Diessa (2021). Evansin ja de Armasin väliltä ei kuitenkaan löydy ollenkaan kemiaa, eivätkä heidän hahmonsa ole kovinkaan pidettäviä.

     Pahisosastoa taas edustavat Adrien Brodyn esittämä Leveque, joka havittelee käsiinsä vaarallista bioasetta, hänen kätyrinsä, joita näyttelevät muun muassa Mike Moh ja Tim Blake Nelson, sekä bioaseen ostamista aikova rikollispomo Utami (Stephen Park). Brody on lähinnä kiusallinen roistoroolissaan, ampuessaan yli niljakkaan Bond-pahis -karikatyyrinsä. Sivurooleissa nähdään myös Tate Donovan ja Amy Sedaris Colen vanhempina ja Lizze Broadway Colen rasittavana siskona Mattiena. Sekaan on myös viskattu kummia, noin puolen minuutin cameoita tunnetuilta näyttelijöiltä (pääasiassa Evansin vanhoilta Marvel-kanssanäyttelijöiltä), jotka lähinnä rikkovat leffan immersiota ja tarinan soljuvuutta.

Nämä yllätyscameot ovat heikkouksineenkin ainoita riemastuttavia hetkiä muuten käsittämättömän latteassa toimintakomediassa. Lahjoja löytyisi niin kameran edestä kuin sen takaa, mutta jossain on menty täysillä päin metsää. Loistavat Eddie the Eaglen (2016) ja Rocketmanin (2019) ohjannut Dexter Fletcher on näyttänyt lahjakkuutensa, joten onkin pöyristyttävää, että niitä seurannut leffa on näin kehno. Sama tapahtui myös Russon veljeksille, jotka tekivät joitain Marvelin elokuvauniversumin parhaista elokuvista, mutta niiden jälkeen veljesten agenttileffa The Gray Man olikin varsinainen lässähdys. Ghosted on romantiikkaa, toimintaa ja komediaa yhdistelevä elokuva, jonka pääparin väliltä ei löydy kemiaa, jonka toimintakohtaukset ovat ponnettomia ja jännityksettömiä ja joka ei naurata sitten millään.

Elokuvan premissi on vielä ihan vekkuli ja kuten jo sanoin, on mukavaa nähdä mies vaihtelun vuoksi pelastettavana - hmm, mikä olisi "neidon" miesvastine - hädässä ja nainen jatkuvasti apuun saapuvana toimintasankarina, mutta toteutus on kaikin puolin kömpelö. Evansin ja de Armasin yhteiset kohtaukset tuntuvat väkinäiseltä, jolloin heidän ei edes halua nähdä päätyvän yhteen. Juoni pahisten havittelemasta joukkotuhoaseesta on turhan kliseinen. Elokuvasta on vaikea sanoa, pitäisikö se ottaa vakavasti, vai yrittääkö se olla hauska. Kaikki tämä tekee Ghostedista suorastaan pitkästyttävän katselukokemuksen, vaikka toisaalta vauhtia ja vaaratilanteita ei leffasta puutu. Kelloa tulee vilkaistua muutamaankin otteeseen ja kun jo oma sisäinen kello sanoisi, että elokuva saavuttaa pian päätöksen, on rainaa vielä puolet jäljellä.

Mitäköhän ihmettä Fletcherille tapahtui? Hän ei saa näyttelijöiden välille mitään aidontuntuista, hän ei onnistu luomaan jännitettä, eikä häneltä tunnu yhtään löytyvän komediallista ajantajua. Asiaa ei tietenkään auta Rhett Reesen ja Paul Wernickin idean pohjalta Reesen, Wernickin ja Chris McKennan ja Erik Sommersin työstämä tylsä käsikirjoitus. Ghosted ei ole edes teknisiltään ansioiltaan kaksinen. Visuaalisesti leffa näyttää suoraan televisioon tehdyltä ja sen erikoistehosteet ovat paikoin keskeneräisen näköiset. Kameratyöskentely äityy turhan hektiseksi toimintakohtauksissa ja leikkauksessa monia kohtauksia pitäisi tiivistää ja joidenkin taas pitäisi antaa hengittää. Lavasteet ja maskeeraukset ovat kelvolliset, joskin de Armasin päässä on useassa kohtauksessa liian selvä peruukki. Äänitehosteet ovat oivat, mutta Lorne Balfen säveltämät musiikit ovat pöyristyttävän tavanomaiset ja leffassa käytetyt kappalevalinnat hämmentävät. Seassa on hyviä biisejä, jotka eivät kuitenkaan istu yhtään menoon mukaan.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 14.12.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Ghosted, 2023, Apple Original Films, Skydance Media, Studio Concierge

Arvostelu: Once Upon a Time... in Hollywood (2019)

ONCE UPON A TIME... IN HOLLYWOOD

Ohjaus: Quentin Tarantino
Pääosissa: Leonardo DiCaprio, Brad Pitt, Margot Robbie, Margaret Qualley, Emile Hirsch, Timothy Olyphant, Al Pacino, Julia Butters, Austin Butler, Dakota Fanning, Bruce Dern, Kurt Russell, Mike Moh, Damian Lewis, Rafał Zawierucha, Lorenza Izzo, Damon Herriman, Maya Hawke, Zoë Bell, Clifton Collins Jr. ja Quentin Tarantino
Genre: draama, komedia
Kesto: 2 tuntia 41 minuuttia
Ikäraja: 16

Once Upon a Time... in Hollywood on ohjaaja Quentin Tarantinon yhdeksäs elokuva (tai kymmenes, jos Kill Billit, 2003-2004, laskee erillisiksi elokuviksi). Leffa lähti liikkeelle Tarantinon halusta tehdä elokuva Charles Mansonin rikollisperheestä ja hän alkoi työstämään tarinaa, samalla kun hän mietti, keitä roolittaisi leffaan. Alusta alkaen Tarantino tiesi, että Brad Pitt tulisi olemaan jollain tavalla mukana, minkä lisäksi hän pohti elokuvaan näyttelijöitä, kuten Tom Cruise ja Samuel L. Jackson, joista jälkimmäinen on esiintynyt lähes kaikissa Tarantinon filmeissä. Kun lukuisat naiset alkoivat syyttämään Tarantinon elokuvat tuottaneen The Weinstein Company -yhtiön tuottaja Harvey Weinsteinia seksuaalisesta ahdistelusta ja raiskauksesta, Tarantino hylkäsi yhtiön ja alkoi etsimään uutta yhtiötä tuottamaan leffan. Lopulta Sony otti filmin vastaan ja elokuvan teko lähti kunnolla käyntiin. Kuvaukset alkoivat kesällä 2018 ja nyt Once Upon a Time... in Hollywood saa ensi-iltansa. Itse olin innoissani heti, kun kuulin Tarantinon tekevän uutta leffaa ja kun näin, keitä hän oli roolittanut filmiinsä, innostukseni vain kasvoi. Meninkin erittäin positiivisin mielin katsomaan elokuvan sen lehdistönäytökseen, yhdessä Filmikela-arvostelusivua kirjoittavan ystäväni kanssa. Hän valmistautui Once Upon a Time... in Hollywoodiin oikein tosissaan ja arvosteli Tarantinon kaikki elokuvat!

1950-luvulla Rick Dalton oli yksi Hollywoodin kuumimmista nimistä sarjoissa ja elokuvissa, mutta vuonna 1969 hänelle käy selväksi, että hän alkaa olla jo entinen kuuluisuus. Noustakseen takaisin maineeseen Rickin täytyy todistaa kykynsä ja siihen hän tarvitsee avukseen stunt-miestään Cliff Boothia.

Leonardo DiCaprio palaa näyttelijän hommiin muutaman vuoden tauon jälkeen ja tekee yhden uransa parhaista roolitöistä! DiCaprio näyttelee tietty Rick Daltonia, aikoinaan suurta staraa, jonka aika Hollywoodissa alkaa jo olla ohi. DiCaprio kanavoi Rickin erilaisia tunteita huikealla tavalla ja saa katsojan todella välittämään tästä fiktiivisestä näyttelijästä. Rick alkaa kamppailemaan masennuksen kanssa, samalla kun hän yrittää päästä takaisin pinnalle pärisyttävän comebackin kautta. Paikoitellen tuntuu siltä kuin DiCaprio esittäisi roolihahmon kautta omia tunteitaan ja siten hän onnistuu tarjoamaan jopa koskettavan suorituksen muutamassa kohtaa.
     Rick Daltonin tukena vaikeina aikoina on hänen stunt-miehensä Cliff Booth, jota esittää Brad Pitt. Vaikka useassa kohtaa tuntuukin siltä, että Once Upon a Time... in Hollywood olisi puhtaasti DiCaprion show, pääsee Pittkin tietyissä kohdissa oikein kunnolla esiin. Myös hän on erinomainen roolissaan ja näyttelijöiden faneille tuottaa varmasti suurta riemua nähdä nämä starat vihdoin yhdessä valkokankaalla. Pittin ja DiCaprion väliltä löytyy vahvaa kemiaa ja heidän hahmojen ystävyys tuntuu käsinkosketeltavan aidolta. Cliffkin on mielenkiintoinen tapaus ja on koukuttavaa seurata, kuinka hänen hahmoaan avataan vähitellen ja mihin kaikki johtaa.
     Kun kyseessä on Quentin Tarantinon elokuva, on leffa tietty täynnä nimekkäitä näyttelijöitä. Margot Robbie näyttelee näyttelijätär Sharon Tatea ja hänen miehenään, ohjaaja Roman Polanskina nähdään Rafał Zawierucha. Emile Hirsch taas esittää Sharonin ex-miestä, Jay Sebringiä. Timothy Olyphant esittää näyttelijä James Stacya, jonka kanssa Rick päätyy tekemään töitä ja legendaarinen Al Pacino näyttelee Hollywood-tuottaja Marvin Schwarzia. Kurt Russell näyttelee entistä stunt-mies Randya ja Zoë Bell esittää hänen äksyä vaimoaan. Mike Moh ja Damian Lewis esittävät elokuvastaroja Bruce Leetä ja Steve McQueenia. Burt Reynoldsin oli tarkoitus näytellä George Spahnia, joka lainasi karjatilaansa Hollywoodin käyttöön, mutta Reynolds menehtyi ennen kuin hänen kohtauksiaan ehdittiin kuvaamaan, joten Spahnia esittää Bruce Dern. Margaret Qualley, Dakota Fanning, Austin Butler ja Tarantinon filmeistä, kuten Kill Billit ja Pulp Fiction - Tarinoita väkivallasta (Pulp Fiction - 1994), tutun Uma Thurmanin tytär Maya Hawke näyttelevät hippejä, jotka majailevat Spahnin tilalla. Kautta linjan näyttelijät tekevät erittäin hyvää työtä, vaikka hieman harmittaa, ettei Robbie pääse tekemään paljoa Sharonina, vaikka saakin paljon ruutuaikaa. Tarantino itse tekee tietty cameon.

Once Upon a Time... in Hollywood on osuva nimi tälle elokuvalle, sillä tämä todella tuntuu "olipa/tapahtuipa kerran Hollywoodissa" -sadulta. Vaikka leffa sisältää todellisia kuuluisuuksia, ei se kerro tositarinaa, vaan se on enemmänkin Quentin Tarantinon rakkauskirje 1960-luvun Hollywoodia kohtaan. Ja ai että, minkälaisen rakkauskirjeen Tarantino onkaan rustannut! Elokuva todella imaisee katsojan vuoteen 1969, sillä niin tarkasti Tarantino on luonut ajankuvan filmiin. Katsojana tuntuu kaiken aikaa siltä kuin olisi Rick Daltonin ja Cliff Boothin mukana, ajamassa Los Angelesin kuivia ja kuumia katuja filmistudiolle ja takaisin Rickin kotiin. Tuntuu siltä kuin olisi paikan päällä kuvauksissa, kun Rick yrittää todistaa kykynsä. Kuin olisi joku tärkeä henkilö, jolla on pääsy Hollywoodin isoimpien tähtien juhliin. En ole pitkään aikaan kokenut elokuvassa näin vahvasti tällaista, että olisin oikeasti menossa mukana.

Tarantinon tuttuun tyyliin elokuvasta löytyy useita pitkiä kohtauksia, joissa hahmot vain keskustelevat tai ihan vain ovat, ja kun leffan tunnelma on näin hyvin luotu, tuntuu siltä kuin olisi itse keskusteluissa mukana. Ohjaajan tunnetut dialoginlahjat pääsevät jälleen hyötykäyttöön ja monet kohtauksista ovat suorastaan maagisia. Yksi suosikkikohtauksistani on, kun Rick ja Cliff katsovat sarjaa, missä Rick näyttelee ja he naureskelevat sarjalle ja puhuvat sen teosta. Outoa kyllä, yksi vangitsevimmista tilanteista on varmaankin viiden minuutin kohtaus, missä Cliff ruokkii koiransa. Nämä voivat kuulostaa tylsiltä, mutta Tarantino onnistuu tuomaan niihin jotain äärimmäisen kiehtovaa. Joitakin katsojia tulee varmasti tympimään, että Tarantino on tehnyt jälleen lähes kolmen tunnin teoksen, missä ei sinänsä tapahdu paljoa, vaan hahmot lähinnä keskustelevat asioista, mutta itseäni se ei oikeastaan haitannut. Kyllä leffan keston tuntee, mutta olen myös nähnyt alle kahden tunnin filmejä, jotka tuntuivat kestävän kauemmin kuin Once Upon a Time... in Hollywood. On muuten aika hurjaa, että elokuva oli alunperin neljän tunnin mittainen ja Tarantinon täytyi leikata tästä noin tunnin verran materiaalia pois, mihin kuuluu mm. Tim Rothin roolityö. Lisäksi elokuvan loppu herättää varmasti tunteita puolesta ja vastaan, ja vaikka ymmärrän, mikä lopussa saattaa tökkiä ikävästi joitakin katsojia, itse pidin siitä äärimmäisen paljon.

Elokuvan aikana Tarantino hyödyntää muitakin kikkojaan kuin pelkkää jatkuvaa nokkelaa keskustelua. Leffasta löytyy ronskia huumoria, vaikka muihin herran elokuviin verrattuna tämä on jokseenkin kiltti tapaus vitsien puolella. Myös väkivaltaa ei ole samoissa määrin ja lähinnä toiminta kuuluu vain Rickin tähdittämiin leffoihin ja sarjoihin, joita näytetään pitkin elokuvaa. Kaikkein hämmästyttävintä on, kuinka tarkasti nämä leffat ja sarjat on tehty muistuttamaan vanhoja elokuvia ja sarjoja. Ne näyttävät siltä kuin ne olisi oikeasti kuvattu 1950- ja 1960-luvuilla, minkä takia hämmentääkin suuresti, kun niissä näkee Leonardo DiCaprion. Muutenkin itse elokuvasta löytyy vanhan ajan tyyliä. Tarantinon ohjaus ei ole 2000-luvulle tyypillistä, vaan hän on selvästi halunnut tehdä elokuvastaan samanlaisen kuin millaisia filmejä aikoinaan tehtiin ja millaisiin hän on nuorena rakastunut. Lisäksi mukana on tietty kertojaääntä, joka saapuu paikalle välillä kummallisissa paikoissa, sekä äkillisiä takaumia, joissa avataan hahmojen taustoja paremmin.

Tarantinon ohjaus ja käsikirjoitus ovat siis taiturimaista jälleen kerran. Vaikkei Once Upon a Time... in Hollywood sisällä samanlaisia unohtumattomia kohtauksia kuin monet ohjaajan aiemmista töistä, on se hieno näyte siitä, että Tarantino osaa edelleen. Siihen on syynsä, miksi hän kuuluu niihin harvoihin ohjaajiin, joiden tarvitsee vain ilmoittaa, että uusi leffa on tulossa ja yleisö on välittömästi valmis ostamaan liput, tietämättä mitään itse filmistä. Teknisesti kyseessä on tietty taidokkaasti tehty teos. Kuvaus on läpi leffan erinomaista - etenkin useiden kohtausten pitkät kuvat lisäävät kohtauksien maagisuutta. Vaikka leikkauksessa elokuvaa olisi kenties voinut tiivistää vielä hieman lisää, on filmi jo tällaisenaan sulavasti pistetty kasaan. Lavastajat, puvustajat, maskeeraajat ja efektitiimi ovat pistäneet parastaan luodakseen 1969 vuoden valkokankaille. Äänimaailma on erittäin oivallisesti rakennettu ääniefekteistä useisiin erilaisiin kappaleisiin, mitkä jälleen huokuvat Tarantino-henkeä.

Yhteenveto: Once Upon a Time... in Hollywood on Quentin Tarantinon loistava rakkauskirje 1960-luvun Hollywoodille. Elokuva todella imaisee katsojansa vuoteen 1969 ja läpi leffan tuntuu siltä kuin olisi tapahtumissa mukana. Tarantino onnistuu jälleen tekemään filmistä erittäin lumoavan ja vangitsevan, jolloin sen pitkiin dialogeihin tai myös pelkkään hiljaisuuteen uppoutuu toden teolla. Välillä Tarantino iskee jotain äkillistä pöytään, mutta tekee sen tuttuun tapaansa tyylitajuisesti. Leffasta löytyy asioita, kuten sen lopetus, mitkä herättävät paljon mielipiteitä suuntaan jos toiseen. Itselleni filmin loppu kruunasi paketin. Leonardo DiCaprio tekee yhden uransa huippurooleista comebackia yrittävänä Hollywoodin ex-starana ja Brad Pitt on myös erinomainen tämän stunt-miehenä. Muutkin näyttelijät ovat erittäin hyviä, mutta hieman jää harmittamaan, kuinka vähän tekemistä Margot Robbie lopulta saa. Kyllä elokuvan lähes kolmituntisen keston huomaa paikoitellen, mutta samalla on vaikea sanoa, mitä leffasta tiputtaisi pois, sillä kokonaisuus loksahtaa paikoilleen niin hyvin. Vaikka välillä tuntui siltä, että elokuva on hieman ylipitkä, toivon, että Tarantino julkaisisi joskus sen neljän tunnin version mm. Tim Rothin roolisuorituksen kera. Ohjaajan faneille Once Upon a Time... in Hollywood on tietty pakkokatsottavaa. Mitään vauhdikasta menoa tai Tarantinon tuotannon alkupään rikosjännärimenoa on turha odottaa ja temmoltaan elokuva muistuttaa eniten herran edellistä teosta, The Hateful Eightia (2015).

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 12.8.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Once Upon a Time... in Hollywood, 2019, Bona Film Group, Heyday Films, Sony Pictures Entertainment, Visiona Romantica