Aztec Batman: Clash of Empires (Batman Azteca: Choque de Imperios - 2025) - elokuva-arvostelu

AZTEC BATMAN: CLASH OF EMPIRES

BATMAN AZTECA: CHOQUE DE IMPERIOS

Ohjaus: Juan Meza-León

Näyttelijät: Horacio García Rojas, Álvaro Morte, José Carlos Illanes, Roberto Sosa, Jorge R. Gutiérrez, Teresa Ruiz, Omar Chaparro ja Maya Zapata

Genre: animaatio, toiminta

Kesto: 1 tunti 29 minuuttia

Ikäraja: 16

Aztec Batman: Clash of Empires perustuu DC:n sarjakuvahahmo Batmaniin, joka teki ensiesiintymisensä vuonna 1939. Vuonna 2022 ilmoitettiin, että Warner Bros. Animation tekisi yhteistyössä meksikolaisen Ánima-yhtiön kanssa poikkeuksellisen Batman-animaatioelokuvan, joka kuvittelisi hahmon asteekkien aikaan 1500-luvun alun Keski-Amerikassa. Ääninäyttelijät nauhoittivat repliikkinsä, animaattorit kävivät töihin ja Meksikossa Aztec Batman: Clash of Empires sai ensi-iltansa teattereissa syyskuussa 2025. Muualla maailmassa leffa on saapunut suoraan myyntiin, vuokralle ja suoratoistoon ja nyt elokuva on julkaistu myös Suomessa HBO Max -palvelun kautta. Itse kiinnostuin heti, kun luin tästä omalaatuisesta Batman-leffasta ja katsoinkin Aztec Batman: Clash of Empiresin pian sen ilmestymisen jälkeen.

Meksikonlahden rannikolla asteekkikylän päällikön poika Yohualli Coatl todistaa isänsä kuoleman julmien konkistadorien käsissä ja vannoo kostoa. Lepakkojumala Tzinacanista inspiroituneena Yohualli pukeutuu lepakkosoturiksi, suojellakseen kansaansa.

Aztec Batman: Clash of Empires on hyvin poikkeuksellinen Lepakkomies-leffa, koska se ei kerro Gothamia öisin suojelevasta miljonääri Bruce Waynesta, vaan asteekkiheimon päällikön (Jorge R. Gutiérrez) pojasta, Yohualli Coatlista (Horacio García Rojas). Kun Amerikkaan saapuneet konkistadorit tappavat hänen isänsä, Yohualli päättää kostaa, mutta tarvitsee siihen alter egon. Lepakkojumala Tzinacan innoittaa häntä pukeutumaan lepakoksi ja käymään taistoon valkoisia valloittajia vastaan. Yohualli on lähtökohtaisesti kiinnostavan erilainen visio Batmanista, joka kuitenkin sisältää tiettyjä tuttuja puolia ikonisesta viittasankarista.

     Muita hahmoja elokuvassa ovat Yohuallia auttava Alfre... ei kun siis Acatzin (Roberto Sosa), konkistadoreja johtava Hernán Cortés (Álvaro Morte), hänen oikeana kätenään toimiva Pedro de Alvarado (José Carlos Illanes), ketterä varas Kissanai... ei kun siis Jaguaarinainen (Teresa Ruiz), sekä asteekki ylipappi Yoka (Omar Chaparro). Myös muista hahmoista löytyy hauskoja variantteja tutuista hahmoista sarjakuvien sivuilta ja onpa pahisosastoon saatu ihan kekseliäät visiot esimerkiksi Kaksinaamasta ja Jokerista, vaikka erityisesti jälkimmäistä ei jostain syystä hyödynnetä oikeastaan lainkaan. Historiallinen hahmo Cortés on oiva päävihollinen Yohuallille, miehen lähdettyä "uuteen maailmaan" kullan perässä, valmiina tekemään mitä tahansa palatakseen kotiinsa rikkaana.

Aztec Batman: Clash of Empires ei todellakaan ole mitään kaanonia tai kerro jostain Bruce Waynen isoisoisoisoisoisoisoisästä, vaan se on yksi DC:n Elseworlds-tarinoista, kertoen vaihtoehtoisen maailman vaihtoehtoisesta Lepakkomiehestä, joka vain tässä tapauksessa sattuu olemaan asteekkiheimolainen. Paperilla homma kuulostaa mielenkiintoiselta visiolta. Onhan Batmania nähty vuosikymmenten varrella ties minkälaisina versioina, joten miksei myös asteekkina? Mukana on tosiaan vekkuleita tulkintoja tutuista hahmoista ja myös oivaa, joskin vajaavaista katsausta historian havinoihin. 1500-luvun alussa Amerikkaan saapuneet konkistadorit olivat oikeastikin aikamoisessa konfliktissa asteekkien kanssa. Todellisuudessa tosin asteekit eivät olleet mikään rauhaa rakastava kansa, vaan varsin väkivaltaista porukkaa ja konkistadorit saivat tuekseen monia muita paikallisia heimoja, jotka haikailivat eroon asteekkien hirmuvallan alta.

Valitettavasti Aztec Batman: Clash of Empiresin ongelmaksi koituu se, että leffasta loppuu yllättävänkin pian potku lupaavan alun jälkeen. Yohuallin matka iloisesta nuorukaisesta yön kostajaksi jää puolitiehen ja kerronta takkuilee. Toisaalta leffa kulkee ajoittain jopa kiirehtien eteenpäin, mutta samalla se ei missään kohtaa nappaa mukaansa, vaan jopa tuntuu kestoaan pidemmältä. Toimintakohtaukset ovat sentään ihan viihdyttävästi tehtyjä ja jopa yllättävän verisiä, joten perheen pienimmille tätä Batman-piirrettyä ei ole tarkoitettu. Jokeri-kuviot tuntuvat pelkältä potentiaalisen jatko-osan petaamiselta, kun taas Myrkkymuratti-kohtaukset hämmentävät sillä, tapahtuvatko ne Yohuallin päässä vai sittenkin todellisuudessa? Aztec Batman: Clash of Empires jää harmillisen ailahtelevaksi elokuvaksi, joka tarjoaa pelkkänä ideana enemmän kuin varsinaisena leffana.

Visuaalisesti Aztec Batman: Clash of Empires on kuitenkin kelvollinen. Piirrosjälki on oivallista, hahmojen liikkuessa tarpeeksi sulavasti. Animaattorit ovat päästäneet luovuutensa valloilleen, pohtiessaan miltä tutut hahmot olisivat näyttäneet 1500-luvun Keski-Amerikassa. Taustat ovat paikoitellen varsin komeat ja värien ja varjojen käyttö on miellyttävää. Äänimaailmakin on hyvin rakennettu ja säveltäjä Ego Plum hyödyntää ovelasti tuttuja Batman-melodioita musiikeissaan.

Lopputekstien aikana nähdään vielä mahdollisesta jatko-osasta vihjaileva kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 24.4.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Batman Azteca: Choque de Imperios, Meksiko, Yhdysvallat, 2025, Warner Bros. Animation, DC Entertainment, Particular Crowd, Anima Estudios, Chatrone

Arvostelu: Pokémon Detective Pikachu (2019)

POKÉMON DETECTIVE PIKACHU

Ohjaus: Rob Letterman
Pääosissa: Justice Smith, Ryan Reynolds, Kathryn Newton, Bill Nighy, Ken Watanabe, Chris Geere, Rita Ora, Suki Waterhouse, Omar Chaparro ja Karan Soni
Genre: seikkailu, komedia
Kesto: 1 tunti 44 minuuttia
Ikäraja: 12

Pokémon Detective Pikachu perustuu "Detective Pikachu" -videopeliin (名探偵ピカチュウ) vuodelta 2016, mikä taas on osa isompaa, huippusuosittujen "Pokémon"-pelien sarjaa. Pelisarja alkoi vuonna 1996 ja vuosien varrella Pokémonin suosio on vain kasvanut kasvamistaan pelien, keräiltävien pelikorttien ja muiden oheistuotteiden, kuten anime-televisiosarjojen (1997-) kautta. Vuonna 1998 ilmestyi anime-elokuva Pokémon - Mewtwon vastaisku (劇場版ポケットモンスター ミュウツーの逆襲), mitä seurasivat useat filmit. Pokémonin suosio levisi myös muihin maihin ja viime vuosien aikana franchise nousi jälleen isoksi hitiksi puhelinpeli "Pokémon Go'n" (2016) myötä. Samana vuonna julkaistiin myös vähemmälle huomiolle jäänyt "Detective Pikachu" -peli. Hollywoodissa tämä peli herätti kuitenkin mielenkiintoa ja Warner Bros.- ja Legendary-yhtiöt lähtivät työstämään sen pohjalta elokuvaa. Kuvaukset alkoivat tammikuussa 2018 ja nyt Pokémon Detective Pikachu on saanut ensi-iltansa. Itse katsoin lapsena innoissani alkuperäistä Pokémon-animea ja ostin jopa pelikortteja, vaikken niillä koskaan mitään tehnyt. Varttuessani into sarjaa kohtaan katosi, enkä edes lähtenyt "Pokémon Go" -villitykseen mukaan, mutta toivoin silti, että Hollywoodissa tehtäisiin joskus ison luokan näytelty Pokémon-filmatisointi. Mielenkiintoni heräsi, kun kuulin elokuvan olevan tekeillä, mutta kiinnostus lopahti, kun kuulin, millaisesta leffasta on kyse. Trailerit eivät tehneet minuun vaikutusta ja pohdinkin jopa elokuvan jättämistä väliin sen teatterikierroksella. Lopulta päätin kuitenkin antaa filmille reilun mahdollisuuden ja kävin katsomassa sen, toivoen yllättyväni positiivisesti.

Nuori Tim Goodman saa kuulla, että hänen salapoliisi-isänsä on menehtynyt. Hänen isänsä pokémon, sähköä kehostaan tuottava Pikachu on kuitenkin selvinnyt hengissä, ja yhdessä Tim ja Pikachu päättävät selvittää, mitä Timin isälle oikein tapahtui?

Leffoissa, kuten Paper Towns (2015) ja Jurassic World: Kaatunut valtakunta (Jurassic World: Fallen Kingdom - 2018) sivurooleja tehnyt Justice Smith on ensimmäistä kertaa urallaan asetettu pääosaan. Smith näyttelee nuorta miehenalkua, Tim Goodmania, joka on yrittänyt aloittaa elämän, mihin ei liity pokémoneja, mutta joka tietty päätyy seikkailuun täynnä näitä "taskuhirviöitä". Leffa pyrkii saamaan katsojan heti välittämään Timistä ja kokemaan empatiaa tämän kuolleen isän vuoksi, mutta harmillisesti tämä ei onnistu ja katsojan on vaikea hypätä hahmon mukaan - pääasiassa Smithin roolityön vuoksi. Ei Smith huono ole, mutta häneltä puuttuu vaadittavaa karismaa ja leffa toimisikin paremmin, jos Timin rooliin olisi keksitty joku muu.

Mukaansa matkalleen Tim saa sähkö-pokémon Pikachun ja yllättäen Tim ja Pikachu pystyvät ymmärtämään toisiaan. Siinä missä muut kuulevat Pikachun vain suloisesti hokevan "Pika pika!", Tim kuuleekin Ryan Reynoldsin äänen, mikä on aluksi hämmentävää niin päähenkilölle kuin katsojallekin. Kun alunperin kuulin, että Reynolds oli roolitettu Pikachuksi, olin täysin ihmeissäni ja vielä elokuvan alkupäässä pohdin, oliko tämä kovin hyvä ratkaisu. Deadpoolin (2016) nähtyäni Reynoldsia on ollut vaikea kuvitella muissa rooleissa ja nyt kun Pikachu kuulostaa Deadpoolilta, on siinä jotain... väärää. Paikoitellen minusta tuntui kuin Reynoldsille tuottaisi suuria vaikeuksia pitää roolityönsä lapsiystävällisenä, mutta huojennuin, kun noin puolen tunnin jälkeen huomasinkin tottuneeni Reynoldsiin Pikachuna. Kun Smith ei vakuuta pääroolissa, on leffan onnistuminen aika pitkälti Reynoldsin harteilla ja hänen ansiostaan mielenkiintoni säilyi suurimman osan elokuvan kestosta. Etukäteen pelkäsin Reynoldsin pilaavan koko homman, mutta loppujen lopuksi ilman häntä leffa olisi tuhoon tuomittu.
     Pikachun lisäksi elokuvasta löytyy paljon muitakin tuttuja pokémoneja, kuten luuta heiluttava Cubone, migreeninen Psyduck, nuoleskeleva Lickitung, tulta hönkivä Charizard, suloinen Squirtle ja monien suosikki Bulbasaur. Pelien ja animen faneille riittää paljon bongailtavaa. Samassa näytöksessä kanssani oli joku kovempi Pokémon-intoilija, jonka näytti olevan vaikea pysyä penkissään, kun uusi digiversio tutusta pokémonista ilmestyi valkokankaalle. Itse en tosiaan ole ollut innoissani Pokémonista yli kymmeneen vuoteen, mutta pidin silti hauskana nähdä vanhoja tuttuja päivitettynä digimuotoon. Jo tässä kohtaa täytyy sanoa, että paria olentoa lukuunottamatta pokémonit olivat upeasti luotu elämään oikeiden näyttelijöiden rinnalle.
     Harmi vain, että Pikachua lukuunottamatta muut pokémonit tekevät lähinnä lyhyitä visiittejä filmissä ja elokuva keskittyy enemmän ihmishahmoihin, jotka ovat todella unohdettavia ja mitäänsanomattomia tapauksia. Mukana on mm. Kathryn Newtonin esittämä nuori reportteri Lucy, Bill Nighyn näyttelemä bisnesmies Howard Clifford, Omar Chaparron näyttelemä pokémonien taisteluareenan johtaja, sekä Ken Watanaben näyttelemä etsivä Yoshida, jolle Timin isä työskenteli. Näyttelijät tekevät kohtalaista työtä, mutta Watanaben ja Nighyn kohdalla huomaa jatkuvasti, kuinka hekin taitavat tiedostaa pystyvänsä parempaan ja ettei käsikirjoituksen tarjoama materiaali ole tarpeeksi.

Odotukseni Pokémon Detective Pikachua kohtaan eivät olleet korkeat. Odotin filmin olevan ihan kiva, kerran katsottava leffa, minkä varmaan unohtaisin hyvin nopeasti sen näkemisen jälkeen ja juuri sen myös sain. Ainoa positiivinen yllätys, minkä elokuva tarjosi, oli, että Ryan Reynolds olikin kelpo valinta Pikachun rooliin. Muuten kyseessä on juurikin kertakäyttöinen paketti, mitä katsoo jokseenkin mielellään, mutta minkä näkemistä ei muista enää parin päivän jälkeen (paitsi jos on kovemman luokan Pokémon-fani, kuten se eräs näytöksessäni ollut). Elokuva ei ole erityisen kiinnostava, eikä se onnistunut tarjoamaan minkäänlaista "hei vau" -hetkeä. Tarinan käänteet ovat todella ennalta-arvattavia ja tiesin, kuka on filmin salaperäinen pahis heti, kun hän ilmestyi ruutuun ensimmäisen kerran. Parissa kohtaa elokuva käy jopa hieman pitkäveteiseksi, eikä se koskaan nappaa mukaansa siten kuin voisi toivoa. Leffan jälkeen en voinut olla pohtimatta samaa kuin ennen sitä, eli miksi tekijät valitsivat juuri tämän tarinan? Ash Ketchumin ja Pikachun seikkailut olisi varmasti parempi elokuva. Tai jos ei parempi, niin ainakin mielenkiintoisempi.

Itse olen aina nähnyt Pokémonin hilpeänä seikkailuna, missä napataan pokémoneja ja niillä sitten taistellaan areenoilla muita pokémon-kouluttajia vastaan. Animesarja, mitä lapsena katsoin, oli juurikin tätä ja se sisälsi veikeitä hahmoja ja otuksia, joiden pariin halusi aina palata takaisin. Niinpä minulle tuli suurena yllätyksenä (eikä tällä kertaa positiivisena), että Pokémon Detective Pikachu painottuu usein enemmän draaman puolelle. Ymmärrän, että leffan pitää yrittää saada katsoja välittämään Timistä ja että vanhemman menettäminen on surullinen asia, mutta alkupäässä tuntui siltä kuin olisin päätynyt katsomaan väärää elokuvaa, kun sen hilpeän seikkailun sijaan katsoinkin ankeaa ja masentavaa tarinan alkua. Kuka haluaa masentua Pokémonia katsoessaan?! Mukana on onneksi myös huumoria, lähinnä Pikachun puolelta, mutta suuri osa vitseistä meni mielestäni enemmän tai vähemmän huti. Mukaan mahtuu hieman toivottua pokémon-taistoakin, mutta valitettavasti toimintapuolikin jättää keskinkertaisen maun suuhun. Eikä se draamapuolikaan niin haittaisi, jos siitä olisi osattu tehdä oikeasti katsojan tunteisiin iskevä ja koskettava osuus.

Elokuvan ohjauksesta vastaa Rob Letterman, jonka pari edellistäkään filmiä, Gulliverin matkat (Gulliver's Travels - 2010) ja Goosebumps (2015) eivät olleet lähdemateriaaleistaan huolimatta kovin kummoisia. Letterman kuuluu selvästi niihin ohjaajiin, jotka tekevät mielellään sen, mitä studio sanoo ja veikkaan, että Pokémon Detective Pikachu olisi parempi filmi pätevämmän ohjaajan kanssa. Ainakin leffa vaatisi huomattavasti paremman käsikirjoituksen. Lettermanin, Dan Hernandezin, Benji Samitin ja Derek Connollyn työstämä teksti aliarvioi katsojaansa todella pahasti. Olin välillä erittäin hämmentynyt, kuinka tyhminä tekijät taitavat pitää katsojiaan, kun hahmojen täytyy selittää kaikista simppeleimmätkin tapahtumat, teot ja juonenkäänteet ääneen. Mukaan on jopa lisätty tutkijahahmo, jonka ainoa tarkoitus on selittää asioita, jottei katsoja varmasti putoa pois kärryiltä. Sentään Pokémon Detective Pikachu on kuvattu tyylikkäästi ja leffa sisältää hienoja lavasteita ja asuja. Kuten jo sanoin, suurimmaksi osaksi pokémonit ovat vaikuttavasti toteutetut, mutta mukaan mahtuu myös paljon kehnompiakin efektejä, etenkin loppuhuipennuksessa. Äänimaailma on oivallisesti rakennettu ääniefekteistä Henry Jackmanin säveltämiin musiikkeihin asti. Vanha kunnon Pokémon-tunnuslaulu kuullaan tietty elokuvassa... ainakin jossain muodossa.

Yhteenveto: Pokémon Detective Pikachu on ihan kiva, kerran katsottava leffa, minkä unohtaa hyvin nopeasti sen näkemisen jälkeen. Valitettavasti mukana ei ole lainkaan animesarjasta tuttua riemua, lystikkyyttä ja mukaansatempaavaa tarinaa mainioilla hahmoilla höystettynä, vaan leffa painottuu oudonkin paljon masentavaan draamaan ja tylsiin, yksiulotteisiin ihmisiin. Päähenkilö Tim Goodman on lattea tapaus, mitä ei helpota Justice Smithin keskinkertainen roolisuoritus. Toisin kuin etukäteen pelkäsin, Ryan Reynolds on Pikachuna elokuvan selkeä tähti ja vaikka monet hänen vitseistään ovatkin aika kehnoja, onnistuu hän pitämään mielenkiinnon yllä muuten hieman pitkäveteisessä filmissä. Pikachu ja muut pokémonit ovat näyttävästi toteutetut, enkä voisi kuvitella parempia digiversioita tutuista möröistä. Onkin vain suuri sääli, että tekijät valitsivat tämän tarinan, eikä huomattavasti tunnetumpaa Ash Ketchumin kertomusta, mitä fanit ovat toivoneet vuosia. Käsikirjoittajia voi myös moittia todella pahasti katsojia aliarvioivasta tekstistä, mikä menee usein jopa typeryyden puolelle. Leffa on täysin ennalta-arvattava, mutta silti se kokee suurta tarvetta selittää mahdollisimman selkeästi aivan kaiken, vaikka selitykset eivät millään sopisi dialogiin mukaan. Pokémon Detective Pikachu voi olla toimiva pätkä kaikista kovimmille Pokémon-faneille, mutta muille leffalla on harmillisen vähän tarjottavanaan. Kenties me vielä jonain päivänä saamme sen kunnon Pokémon-filmin...

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 30.5.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Pokémon Detective Pikachu, 2019, Warner Bros., Legendary Entertainment, The Pokémon Company, Toho Company