Slow Horses, kausi 1 (2022) - sarja-arvostelu

SLOW HORSES - KAUSI 1

Luoja: Will Smith

Näyttelijät: Jack Lowden, Gary Oldman, Kristin Scott Thomas, Saskia Reeves, Rosalind Eleazar, Christopher Chung, Dustin Demri-Burns, Antonio Aakeel, Sam Hazeldine, Olivia Cooke, Brian Vernel, Stephen Walters, David Walmsley, Paul Hilton, Paul Higgins, Freddie Fox, Jonathan Pryce, Chris Reilly, Samuel West, Steven Waddington, Sophie Okonedo ja James Faulkner

Genre: trilleri, komedia

Jaksomäärä: 6

Jakson kesto: 42 minuuttia - 57 minuuttia - Yhteiskesto: noin 4 tuntia 57 minuuttia

Ikäraja: 16

Slow Horses perustuu Mick Herronin Jackson Lamb -kirjasarjaan (Slough House), jota on julkaistu vuodesta 2010 lähtien. Vuonna 2019 Apple TV+ hankki kirjasarjan oikeudet ja ryhtyi yhdessä Will Smithin (englantilainen käsikirjoittaja, ei se Hollywood-näyttelijä) kanssa työstämään adaptaatiota televisiosarjan muodossa. Kuvausten oli tarkoitus käynnistyä alkuvuodesta 2020, mutta juuri alkaneen koronaviruspandemian takia ne jouduttiin lykkäämään marraskuuhun. Lopulta Slow Horsesin ensimmäinen tuotantokausi alkoi pyöriä Apple TV+ -palvelussa huhtikuussa 2022. Sarja nousi nopeasti suosituksi, keräsi kehuja kriitikoilta ja sai parhaan miespääosan, miessivuosan, leikkauksen, äänen ja musiikin BAFTA-ehdokkuudet. Itse olen jo pitkään pohtinut Slow Horsesin katselua ja muun muassa isäni on kehunut sarjaa minulle parin vuoden ajan. Nyt kun sarja on saamassa jo kuudennen tuotantokauden, päätin vihdoin ryhtyä tuumasta toimeen ja katsoin avauskauden läpi muutamassa päivässä.

Mokattuaan ikävästi kesken tehtävän, MI5-agentti River Cartwright siirretään Slough Houseen, jota pidetään epäonnistujien osastona. Slough House ryhtyy tutkimaan nuoren britannialais-pakistanilaisen pojan kidnappausta ja päätyy aikamoisen salajuonen jäljille.

Jack Lowden näyttelee River Cartwrightia, brittiläisen MI5-järjestön vakoojaa, joka mokaa pahasti kesken tehtävän ja hän saa kaikkien MI5-agenttien pelkäämän siirron. Hänet lähetetään Slough Houseen, joka tunnetaan epäonnistujien ja MI5-hylkiöiden osastona. Osastoon kuuluvat sen johtaja Jackson Lamb (Gary Oldman), hänen assistenttinsa Catherine (Saskia Reeves), Sid (Olivia Cooke), Louisa (Rosalind Eleazar) ja Min (Dustin Demri-Burns) joiden välillä on silmäpeliä, tekniikkavelho Roddy (Christopher Chung), sekä heikkohermoinen Struan (Paul Higgins). Kaikki ovat ajautuneet Slough Houseen syystä, jota he eivät juuri haluaisi uusille kollegoilleen paljastaa. Luupäiksi kutsuttu poppoo on täynnä monenmoista persoonaa, mutta onhan sarjan kiistaton ykkönen töykeää vitsiä heittävä ja röyhkeästi piereskelevä Jackson Lamb, jota näyttelevä Gary Oldman on aivan mielettömässä vedossa. Oldman onnistuu tekemään hahmosta sopivalla tavalla mulkun, mutta jotenkin oudon tykättävästi. Ja vaikka Jackson puhuu alaisilleen päivät pitkät epäsopivaan sävyyn, on selvää, että tiukan paikan tullen mies tekisi kaikkensa näiden mokaajien eteen, koska he ovat hänen mokaajiaan. Muutkin näyttelijöistä hoitavat tonttinsa mainiosti ja Lowden sopii erittäin hyvin Riveriksi, joka yrittää olla lannistumatta kokonaan siirrostaan ja todistaa kykynsä MI5:lle uudestaan, saadakseen vanhan pestinsä takaisin.

Muita hahmoja sarjan avauskaudella ovat myös muun muassa MI5:n apulaisjohtaja Diana Taverner (Kristin Scott Thomas), Riverin entinen kaveri Webb (Freddie Fox), MI5:n tehoryhmä Koiria johtava Duffy (Chris Reilly), jahdattu journalisti Robert Hobden (Paul Hilton), sekä kidnapattu britannialais-pakistanilainen teinipoika Hassan Ahmed (Antonio Aakeel) ja tämän sieppaajat, Albionin poikina esittäytyvä rasistinelikko Moe (Sam Hazeldine), Curly (Brian Vernel), Zeppo (Stephen Walters) ja Larry (David Walmsley). Sivuhahmotkin ovat kiinnostavia ja heidän näyttelijänsä suoriutuvat oivallisesti, Thomasista löytyessä oikeaa arvokkuutta kylmän apulaisjohtajan osaan. Albionin pojat ovat yllättävänkin kiinnostava poppoo, sillä nämä neljä hahmoa ovat lopulta hyvin eri tasoilla valmiina toimimaan aatteensa puolesta, mikä aiheuttaakin hyvää jännitettä ryhmän sisällä jo valmiiksi stressaavassa tilanteessa.

Miksi en ollut älynnyt hypätä Slow Horsesin pariin jo aiemmin? Sarjaa ei ole turhaan kehuttu, sillä jo tämä avauskausi oli aivan mahtava, napaten minut välittömästi koukkuunsa. Vakoojagenre on tuntunut jo vuosia aika nähdyltä, monien toistaessa lähinnä tuttuja James Bond -kaavoja. On kuitenkin todella veikeä idea kertoa vakoojista, jotka ovat epäonnistuneet tärkeissä tehtävissään ja kuinka heille käy. He eivät saa potkuja, vaan heille on oma osastonsa, joka on naurunalainen läpi MI5:n. Mutta kun tapahtuu koko Englantia ravisteleva sieppaus, Slough House päättää näyttää kyntensä ratkomalla homman. Helpommin sanottu kuin tehty - se on nopeasti hyvinkin selvää.

Kauden kuusi, noin 45 minuutin mittaista jaksoa vievät täysillä mukanaan. Aluksi on mielenkiintoista tutustua näihin hahmoihin ja sitten tarina vangitseekin oikein tosissaan, kun hiljaisena yönä Hassan siepataan keskeltä katua ja missio hänen pelastamiseksi alkaa. Kuten vakoojatarinoissa yleensä, myös tähän tapaukseen liittyy paljon kaikkea muutakin kuin aluksi vaikuttaa ja luupäät ajautuvat shokeeraavien paljastusten äärelle. Sen lisäksi, että on kiinnostavaa seurata näitä hylkiövakoojia työn touhussa, on vielä kiinnostavampaa seurata sieppaajia, joiden valmiiksi stressaava tilanne muuttuu yhä vain painostavammaksi ryhmän sisäisten jännitteiden takia. Jakso jaksolta tiivis tunnelma vain kasvaa ja päätösjakso onkin erittäin tiukkaa settiä. Jännitteen keskelle täydellisen lisänsä tuo Jackson Lambin kuiva ja sarkastinen huumori, joka naurattaa häpeilemätön repliikki toisensa perään. Slow Horsesin avauskausi on jo todella vakuuttava ja hyppäänkin ilomielin näiden luupäiden matkaan uudelleen.

Avauskauden ohjauksesta vastaa James Hawes, joka rakentaa tunnelmaa erittäin napakasti. Will Smithin työstämät käsikirjoitukset kuljettavat tarinaa todella mukaansatempaavasti eteenpäin ja ne ovat pullollaan hyvää dialogia. Slow Horsesin avauskausi on myös teknisesti mainio. Se on pätevästi kuvattu ja sujuvasti leikattu kasaan. Lavasteet, puvustus ja maskeeraukset ovat Jacksonin reikäisiä sukkia myöten kunnossa ja äänimaailmakin on hyvin rakennettu Daniel Pembertonin ja Toydrumin säveltämien musiikkien kera. Pembertonin työstämä ja The Rolling Stonesin laulaja Mick Jaggerin esittämä tunnuskappale Strange Game on erittäin menevä startti joka jaksolle.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 19.11.2025

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

Slow Horses, Iso-Britannia, 2022-, See-Saw Films, Apple TV+

Arvostelu: The Last Duel (2021)

THE LAST DUEL

Ohjaus: Ridley Scott

Pääosissa: Matt Damon, Jodie Comer, Adam Driver, Ben Affleck, Harriet Walter, Nathaniel Parker, Alex Lawther, Adam Nagaitis, Željko Ivanek, Clive Russell, Sam Hazeldine ja Michael McElhatton

Genre: historia, draama

Kesto: 2 tuntia 32 minuuttia

Ikäraja: 16

The Last Duel perustuu Eric Jagerin kirjaan The Last Duel: A True Story of Trial by Combat in Medieval France vuodelta 2004, joka taas pohjautuu tositapahtumiin Marquerite de Carrougesin raiskauksesta vuonna 1386 ja sen seuraamasta kaksintaistelusta Marqueriten miehen Jeanin ja tämän ystävän Jacques Le Grisin välillä. Kirjan pohjalta ryhdyttiin työstämään elokuvaa 2010-luvulla ja alun perin sen ohjaajaksi ilmoitettiin Francis Lawrence. Projekti ei kuitenkaan edennyt hänen kanssa ja tilalle palkattiin Ridley Scott. Kun Disney osti elokuvaa työstäneen 20th Century Fox -yhtiön, projekti joutui hetkellisesti jäihin, ennen kuin Disney päätti jatkaa sen tekoa. Kuvaukset käynnistyivät helmikuussa 2020 ja elokuvan oli tarkoitus ilmestyä saman vuoden jouluna, mutta koronaviruspandemian takia kuvaukset jouduttiin keskeyttämään. Kuvaukset suoritettiin loppuun syksyllä 2020 ja nyt The Last Duel saapuu vihdoin elokuvateattereihin. Itse kiinnostuin filmistä, kun näin sen trailerin. Meninkin positiivisin mielin katsomaan elokuvaa sen lehdistönäytökseen noin viikkoa ennen ensi-iltaa.

Vuonna 1386 Marguerite de Carrouges syyttää aviomiehensä Jean de Carrougesin ystävää, Jacques Le Grisiä raiskauksesta. Kun Jacques kieltää tapahtuneen ja syyttää Margueritea valehtelijaksi, Jean haastaa Jacquesin kaksintaisteluun.

Killing Eve -televisiosarjasta (2018-2022) tuttu Jodie Comer näyttelee Marguerite de Thibouvillea, joka naitetaan Matt Damonin näyttelemälle soturi Jean de Carrougesille. Vihdoin tänä vuonna Free Guyn (2021) ja nyt The Last Duelin kautta elokuvien puolelle kunnolla putkahtanut Comer osoittaa jälleen lahjansa ja että hänellä on varsin lupaava leffaura edessään. Hänestä löytyy arvokkuutta rooliin, mutta myös oikeaa herkkyyttä, kun hänet kohdataan kauhealla teolla. Onkin hieman harmi, kuinka Marguerite tunnutaan sysäävän sivurooliin ja elokuvan keulakuvana toimii Damon. Damon on kyllä varsin mainio roolissaan, mutta hänen itsekeskeinen hahmonsa ei lopulta ole tarpeeksi kiinnostava ansaitakseen selkeästi eniten ruutuaikaa. Damon myös toimii yhtenä filmin käsikirjoittajista, joten voi olla, että hän on itse laatinut itselleen merkittävimmän roolin.

     Margueriten syyttämää Jacques Le Grisiä taas näyttelee Adam Driver, joka tekee todella hyvää työtä hurmaavana, mutta silti aika lipevänä sotilaana. Driver uppoutuu täysillä yhä vain vastenmielisemmäksi käyvään rooliinsa. Harmillisesti Jacquesin ja Jeanin välinen konflikti jää hieman löyhäksi, kuten myös selitys heidän taustastaan.

     Sivurooleissa nähdään lisäksi Ben Affleck kreivi Pierrenä, Harriet Walter Jeanin häijynä äitinä, Nathaniel Parker Margueriten isänä, sekä Alex Lawther Ranskan kuningas Kaarle VI:na. Kun katsojana pääsee yli Affleckin järkyttävästä kampauksesta, hän osoittautuu sopivan röyhkeäksi kreiviksi erinomaisesti, jopa oikein herkutellen osallaan. Walter ja Parker ovat myös sopivat valinnat ja Lawther on varsin hilpeä teinikuninkaana, joka ei selvästi vielä tiedä kaikkea vallasta ja maansa johtamisesta.

The Last Duel osoittautui harmillisesti aikamoiseksi pettymykseksi. Ennakkoon pidin sen keskiaikaan sijoittuvaa Me Too -tarinaa erittäin mielenkiintoisena, toivoen, että elokuva onnistuisi jotenkin heijastelemaan 1300-luvun lopun meininkiä nykyhetkeen, mutta tämä jää toteutukseltaan hieman latteaksi. Iso syy tälle on, että elokuvan tekijätiimi koostuu lähinnä miehistä. En yleensä lähde miettimään tällaisia asioita sukupuolen kautta, mutta tämä tarina olisi varmasti esitetty voimakkaammin naisten tekemänä. Varsinkin näin vuonna 2021 on kummallista, kun tarina naisesta, joka uhmaa oman aikansa yhteiskuntaa ja vaarantaa oman henkensä syyttämällä arvostettua soturia raiskauksesta, keskittyykin lähinnä miehiin ja heidän yritykseensä pelastaa kunniansa tämän kaiken keskellä.

Elokuva on jaettu kolmeen lukuun, joista jokainen kertoo aika lailla samat tapahtumat läpi eri hahmojen, Jeanin, Jacquesin ja Margueriten näkökulmista. Vaikka tämä on ideana kiehtova, toteutus tökkii. Vaikka jokaisen näkökulmat tuovat pieniä muutoksia eri kohtauksiin, ovat ne lopulta turhankin pieniä muutoksia hieman erilaisesta leikkauksesta eri kuvakulmiin, etteivät ne saa perusteltua sitä, että välillä sama kohtaus pitää katsoa kolmekin kertaa saman elokuvan aikana. Tämä samojen kohtausten esittäminen useasti olisi mielestäni toiminut paremmin, jos niissä olisi selkeää eroa toisiinsa. Kun jokainen toimii oman näkökulmansa kertojana, jokainen voisi vaikka esittää itsensä paremmassa valossa, jolloin sama kohtaus näyttäisi hyvin erilaiselta, kun se esitetään uudestaan eri vinkkelistä. Samalla leffa voisi jättää enemmän katsojan tulkinnan varaan sen, mikä todella on totuus tässä tapauksessa, mutta elokuva päättää hoitaa homman suoraviivaisemmin.

Kestoa The Last Duelista löytyy kaksi ja puoli tuntia, mikä on hyvin yleinen pituus historialliselle draamalle, etenkin ohjaaja Ridley Scottin tekemänä - löytyyhän herran filmografiasta liki kolmituntisiakin teoksia. Tässä tapauksessa iso osa kestosta kuitenkin muodostuu samojen kohtausten näyttämisestä uudelleen. Asiaa ei auta elokuvan raskassoutuisuus niin aiheidensa kuin rytmityksensä puolesta. Onneksi lopussa nähtävä, nimen mukainen viimeinen kaksintaistelu on pitkän odotuksen arvoinen. Se on todella näyttävä kaikessa rujossa brutaaliudessaan. Lisäksi Scott onnistuu rakentamaan kaksintaistelun ylle todellisen piinaavan jännitteen, joka saa katsojan vihdoin aidosti stressaamaan, kuinka hommassa lopulta käy?

Vaikka käsikirjoitusta on ollut työstämässä myös Nicole Holofcener, on selvää, että The Last Duel on tehty lähinnä miesvoittoisella tiimillä. Matt Damon ja Ben Affleck olisivat voineet pysytellä kameran edessä ja jättää kirjoittamisen täysin Holofcenerille, vaikka kaksikko onkin aiemmin osoittanut lahjojaan tekstien puolella mm. Will Hunting -elokuvassa (Good Will Hunting - 1997). Elokuva on kuitenkin teknisesti laadukkaasti tehty, vaikka leikkausta olisi voinut tiivistää. Kuvaus on tyylikästä ja sillä esitellään upeita puitteita lavasteista puvustukseen. Maskeeraukset ovat myös onnistuneet, mutta hiusstylistit olisivat voineet miettiä Damonin ja Affleckin tyylin uudestaan. Tehosteet ovat hienot ja äänimaailma voimakas Harry Gregson-Williamsin onnistuneesti tunnelmoivia musiikkeja myöten.

Yhteenveto: The Last Duel on mielenkiintoisesta tarinastaan huolimatta hieman keskinkertainen elokuva ja kummallinen toteutukseltaan. On jopa hassua, että vuonna 2021 ilmestyy elokuva, jossa raiskauksestaan rangaistusta etsivän naisen sijaan tarina keskittyykin naisesta taisteleviin miehiin. Se todellinen taistelu on lopulta onneksi odotuksen arvoinen, erittäin näyttävä ja jopa piinaavan jännittävä. Sitä ennen katsojan täytyy kuitenkin taistella läpi vähän päälle pari tuntia aika raskassoutuista keskiaikadraamaa. Tarinankerronta on hieman kömpelöä ja vaikka idean tasolla samojen tapahtumien esittäminen eri näkökulmista on kiinnostava, toteutus tökkii. Kohtaukset eivät sisällä tarpeeksi muutoksia perustellakseen sen, että katsojan täytyy tuijottaa niitä uudestaan useampaan otteeseen. Kahden ja puolen tunnin kestossa on selvää tiivistämisen varaa. Hieman tylsästi patsastelevaa Damonia lukuun ottamatta näyttelijäkaarti hoitaa hommansa tyylikkäästi. Puitteiltaan elokuva on huippuluokkaa ja Ridley Scott onnistuu useissa kohtauksissa ohjaajana. Kokonaisuutena The Last Duel jää silti harmillisen vaisuksi potentiaaliinsa verrattuna. 

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 7.10.2021

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Last Duel, 2021, 20th Century Studios, Pearl Street Films, Scott Free Productions, TSG Entertainment