Arvostelu: Kummituskartano (The Haunted Mansion - 2003)

KUMMITUSKARTANO

THE HAUNTED MANSION

Ohjaus: Rob Minkoff

Pääosissa: Eddie Murphy, Marsha Thomason, Aree Davis, Marc John Jefferies, Terence Stamp, Nathaniel Parker, Wallace Shawn, Jennifer Tilly ja Dina Spybey

Genre: fantasia, komedia, jännitys

Kesto: 1 tunti 39 minuuttia

Ikäraja: 12

The Haunted Mansion, eli suomalaisittain Kummituskartano perustuu löyhästi Walt Disneyn samannimiseen huvipuistolaitteeseen. Elokuvan suunnittelu lähti liikkeelle jo 1980-luvulla Ghostbusters - haamujengin (Ghostbusters - 1984) aloittaneen haamubuumin takia. Kesti kuitenkin vuosia, ennen kuin projekti alkoi oikeasti edetä ja kuvaukset käynnistyivät loppuvuodesta 2002. Lopulta Kummituskartano sai maailmanensi-iltansa 26. marraskuuta 2003 - tasan 20 vuotta sitten! Elokuva oli taloudellinen hitti, mutta kriitikot lyttäsivät sen. Itse näin Kummituskartanon joskus nuorempana, kun se tuli televisiosta. Muistan katseluhetken hyvin, mutten oikeastaan mitään itse filmistä - vain sen, että tuolloin pidin näkemästäni. Nyt kun huomasin Kummituskartanon täyttävän 20 vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa sen pitkästä aikaa uudestaan ja arvostella sen.

Kiinteistönvälittäjäperhe Eversit saavat työkeikan suuresta kartanosta. Pian kartanoon päästessään he huomaavat paikan kummittelevan. Heidän täytyy selvittää, mitä aaveet haluavat, päästäkseen itse pois.

Eddie Murphy nähdään elokuvan pääroolissa Jim Eversinä, kiinteistönvälittäjänä, joka on niin innokas työstään, ettei hänellä tunnu jäävän aikaa perheelleen. Marsha Thomason näyttelee Jimin vaimoa, myös kiinteistönvälittäjänä työskentelevää Saraa, joka haluaisi, että Eversit voisivat viettää enemmän aikaa yhdessä. Pariskunnan lapsia ovat kärsimätön Megan (Aree Davis) ja hämähäkkikammoinen Michael (Marc John Jefferies). Murphy on tietty roolissaan hupaisa, muiden hoitaessa tonttinsa vakavammin. Eversien perhedynamiikka toimii ihan passelisti, joskin Murphyn ja Thomasonin väliltä ei erityistä kemiaa löydy.

     Lisäksi elokuvassa nähdään muun muassa Nathaniel Parker kartanon omistavana herra Graceynä, Terence Stamp hovimestari Ramsleynä, Wallace Shawn kartanon lakeijana Ezrana, Dina Spybey piikana Emmana, sekä Jennifer Tilly ennustajaeukko Madame Leotana. Sivunäyttelijätkin suoriutuvat hommistaan toimivasti. Parasta työtä tekee jylhä-ääninen Stamp, joka sopii täydellisesti kolkon ja karmivan hovimestarin osaan.

Kummituskartano ei millään yllä Disneyn toisen samana vuonna ilmestyneen huvipuistolaiteleffan, Pirates of the Caribbean: Mustan helmen kirouksen (Pirates of the Caribbean: The Curse of the Black Pearl - 2003) tasolle, mutta omillaan se toimii kyllä ihan kivana koko perheen kauhukomediana. Se pitää menon pääasiassa kepeänä ja perheystävällisenä, mutta seasta löytyy myös pari yllättävänkin karmivaa hetkeä, joita katsoessa moni lapsi saattaa herkästi vetäytyä vanhempansa kainaloon suojaan. Elokuvan ilmapiiri on sen parasta antia. Leffa uskaltaa olla jännittävä ja tarjota aika hurjiakin näkyjä, mutta samalla se on hupsua hömppää, joka pitää hymyä huulilla.

Elokuvan kompastuskiveksi koituu sen käsikirjoitus, joka on aika mitäänsanomaton. Kertomus ei ole kovinkaan kaksinen, eivätkä hahmot erityisen kiinnostavia. Vaikka tunnelma on oivallinen ja mukana on hyviä kohtauksia siellä täällä, käsikirjoitus tuntuu jäävän hieman puolitiehen. Erityisesti loppuhuipennus tuntuu varsinaiselta antikliimaksilta. Konseptissa olisi potentiaalia enemmän ja mukana voisi olla lisää villejä ideoita. Kestoa voisi olla vaikka kymmenen minuuttia enemmän ja lisäminuutit voitaisiin hyödyntää tehokkaasti kartanon lisätutkimuksiin.

Leffan ohjauksesta vastaa Rob Minkoff, joka oli aiemmin tehnyt muun muassa Leijonakuninkaan (The Lion King - 1994) ja Stuart Littlen (1999). Minkoff tekeekin työnsä kelvollisesti, rakentaessaan tunnelmaa, mutta hänkään ei saa lopulta paljoa aikaiseksi David Berenbaumin käsikirjoituksen pohjalta. Kummituskartano on hyvin kuvattu ja pääasiassa toimivasti leikattu. Valaisua hyödynnetään oivallisesti ja lavasteet ovat upeat. Asut ovat parhaimmillaan todella hienot - erityisesti elävien luurankojen kohtauksessa - ja maskeerauksiakin hyödynnetään hyvin. Leffan erikoistehosteet eivät kuitenkaan ole kummoisesti kestäneet aikaa ja muutamat digiefektit ovat silmiinpistävän huonot. Äänimaailma on toimivasti rakennettu ja Mark Mancina tunnelmoi mainiosti musiikeillaan.

Yhteenveto: Kummituskartano on ihan kiva koko perheen "kauhuelokuva". Se tarjoaa joitain jännittävämpiä kummittelukohtauksia, jotka saattavat olla hurjia perheen pienimmille, mutta se pitää kuitenkin lupsakan menon yllä alusta loppuun. Tunnelma on hyvin rakennettu, mutta tarina kaipaisi jotain enemmän. Tällaisena käsikirjoitus jää aika raakileeksi ja etenkin loppuhuipennus tuntuu hätäisten kyhätyltä. Eddie Murphy on hyvässä vedossa pääroolissa ja muukin näyttelijäkaarti hoitaa tonttinsa vähintään kelvollisesti. Puitteiltaan leffa näyttää hienolta, mutta tietokonetehosteet ovat nähneet parhaat päivänsä jo vuosia sitten. Kummituskartano sopii oikein passelisti koko perheen yhteiseen leffailtaan, jossa halutaan katsoa jotain hieman jännittävämpää, mutta ihan kunnon kauhuelokuvien pariin ei voida vielä mennä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 1.10.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Haunted Mansion, 2003, Walt Disney Pictures, Gunn Films, Doom Buggy Productions

Arvostelu: The Last Duel (2021)

THE LAST DUEL

Ohjaus: Ridley Scott

Pääosissa: Matt Damon, Jodie Comer, Adam Driver, Ben Affleck, Harriet Walter, Nathaniel Parker, Alex Lawther, Adam Nagaitis, Željko Ivanek, Clive Russell, Sam Hazeldine ja Michael McElhatton

Genre: historia, draama

Kesto: 2 tuntia 32 minuuttia

Ikäraja: 16

The Last Duel perustuu Eric Jagerin kirjaan The Last Duel: A True Story of Trial by Combat in Medieval France vuodelta 2004, joka taas pohjautuu tositapahtumiin Marquerite de Carrougesin raiskauksesta vuonna 1386 ja sen seuraamasta kaksintaistelusta Marqueriten miehen Jeanin ja tämän ystävän Jacques Le Grisin välillä. Kirjan pohjalta ryhdyttiin työstämään elokuvaa 2010-luvulla ja alun perin sen ohjaajaksi ilmoitettiin Francis Lawrence. Projekti ei kuitenkaan edennyt hänen kanssa ja tilalle palkattiin Ridley Scott. Kun Disney osti elokuvaa työstäneen 20th Century Fox -yhtiön, projekti joutui hetkellisesti jäihin, ennen kuin Disney päätti jatkaa sen tekoa. Kuvaukset käynnistyivät helmikuussa 2020 ja elokuvan oli tarkoitus ilmestyä saman vuoden jouluna, mutta koronaviruspandemian takia kuvaukset jouduttiin keskeyttämään. Kuvaukset suoritettiin loppuun syksyllä 2020 ja nyt The Last Duel saapuu vihdoin elokuvateattereihin. Itse kiinnostuin filmistä, kun näin sen trailerin. Meninkin positiivisin mielin katsomaan elokuvaa sen lehdistönäytökseen noin viikkoa ennen ensi-iltaa.

Vuonna 1386 Marguerite de Carrouges syyttää aviomiehensä Jean de Carrougesin ystävää, Jacques Le Grisiä raiskauksesta. Kun Jacques kieltää tapahtuneen ja syyttää Margueritea valehtelijaksi, Jean haastaa Jacquesin kaksintaisteluun.

Killing Eve -televisiosarjasta (2018-2022) tuttu Jodie Comer näyttelee Marguerite de Thibouvillea, joka naitetaan Matt Damonin näyttelemälle soturi Jean de Carrougesille. Vihdoin tänä vuonna Free Guyn (2021) ja nyt The Last Duelin kautta elokuvien puolelle kunnolla putkahtanut Comer osoittaa jälleen lahjansa ja että hänellä on varsin lupaava leffaura edessään. Hänestä löytyy arvokkuutta rooliin, mutta myös oikeaa herkkyyttä, kun hänet kohdataan kauhealla teolla. Onkin hieman harmi, kuinka Marguerite tunnutaan sysäävän sivurooliin ja elokuvan keulakuvana toimii Damon. Damon on kyllä varsin mainio roolissaan, mutta hänen itsekeskeinen hahmonsa ei lopulta ole tarpeeksi kiinnostava ansaitakseen selkeästi eniten ruutuaikaa. Damon myös toimii yhtenä filmin käsikirjoittajista, joten voi olla, että hän on itse laatinut itselleen merkittävimmän roolin.

     Margueriten syyttämää Jacques Le Grisiä taas näyttelee Adam Driver, joka tekee todella hyvää työtä hurmaavana, mutta silti aika lipevänä sotilaana. Driver uppoutuu täysillä yhä vain vastenmielisemmäksi käyvään rooliinsa. Harmillisesti Jacquesin ja Jeanin välinen konflikti jää hieman löyhäksi, kuten myös selitys heidän taustastaan.

     Sivurooleissa nähdään lisäksi Ben Affleck kreivi Pierrenä, Harriet Walter Jeanin häijynä äitinä, Nathaniel Parker Margueriten isänä, sekä Alex Lawther Ranskan kuningas Kaarle VI:na. Kun katsojana pääsee yli Affleckin järkyttävästä kampauksesta, hän osoittautuu sopivan röyhkeäksi kreiviksi erinomaisesti, jopa oikein herkutellen osallaan. Walter ja Parker ovat myös sopivat valinnat ja Lawther on varsin hilpeä teinikuninkaana, joka ei selvästi vielä tiedä kaikkea vallasta ja maansa johtamisesta.

The Last Duel osoittautui harmillisesti aikamoiseksi pettymykseksi. Ennakkoon pidin sen keskiaikaan sijoittuvaa Me Too -tarinaa erittäin mielenkiintoisena, toivoen, että elokuva onnistuisi jotenkin heijastelemaan 1300-luvun lopun meininkiä nykyhetkeen, mutta tämä jää toteutukseltaan hieman latteaksi. Iso syy tälle on, että elokuvan tekijätiimi koostuu lähinnä miehistä. En yleensä lähde miettimään tällaisia asioita sukupuolen kautta, mutta tämä tarina olisi varmasti esitetty voimakkaammin naisten tekemänä. Varsinkin näin vuonna 2021 on kummallista, kun tarina naisesta, joka uhmaa oman aikansa yhteiskuntaa ja vaarantaa oman henkensä syyttämällä arvostettua soturia raiskauksesta, keskittyykin lähinnä miehiin ja heidän yritykseensä pelastaa kunniansa tämän kaiken keskellä.

Elokuva on jaettu kolmeen lukuun, joista jokainen kertoo aika lailla samat tapahtumat läpi eri hahmojen, Jeanin, Jacquesin ja Margueriten näkökulmista. Vaikka tämä on ideana kiehtova, toteutus tökkii. Vaikka jokaisen näkökulmat tuovat pieniä muutoksia eri kohtauksiin, ovat ne lopulta turhankin pieniä muutoksia hieman erilaisesta leikkauksesta eri kuvakulmiin, etteivät ne saa perusteltua sitä, että välillä sama kohtaus pitää katsoa kolmekin kertaa saman elokuvan aikana. Tämä samojen kohtausten esittäminen useasti olisi mielestäni toiminut paremmin, jos niissä olisi selkeää eroa toisiinsa. Kun jokainen toimii oman näkökulmansa kertojana, jokainen voisi vaikka esittää itsensä paremmassa valossa, jolloin sama kohtaus näyttäisi hyvin erilaiselta, kun se esitetään uudestaan eri vinkkelistä. Samalla leffa voisi jättää enemmän katsojan tulkinnan varaan sen, mikä todella on totuus tässä tapauksessa, mutta elokuva päättää hoitaa homman suoraviivaisemmin.

Kestoa The Last Duelista löytyy kaksi ja puoli tuntia, mikä on hyvin yleinen pituus historialliselle draamalle, etenkin ohjaaja Ridley Scottin tekemänä - löytyyhän herran filmografiasta liki kolmituntisiakin teoksia. Tässä tapauksessa iso osa kestosta kuitenkin muodostuu samojen kohtausten näyttämisestä uudelleen. Asiaa ei auta elokuvan raskassoutuisuus niin aiheidensa kuin rytmityksensä puolesta. Onneksi lopussa nähtävä, nimen mukainen viimeinen kaksintaistelu on pitkän odotuksen arvoinen. Se on todella näyttävä kaikessa rujossa brutaaliudessaan. Lisäksi Scott onnistuu rakentamaan kaksintaistelun ylle todellisen piinaavan jännitteen, joka saa katsojan vihdoin aidosti stressaamaan, kuinka hommassa lopulta käy?

Vaikka käsikirjoitusta on ollut työstämässä myös Nicole Holofcener, on selvää, että The Last Duel on tehty lähinnä miesvoittoisella tiimillä. Matt Damon ja Ben Affleck olisivat voineet pysytellä kameran edessä ja jättää kirjoittamisen täysin Holofcenerille, vaikka kaksikko onkin aiemmin osoittanut lahjojaan tekstien puolella mm. Will Hunting -elokuvassa (Good Will Hunting - 1997). Elokuva on kuitenkin teknisesti laadukkaasti tehty, vaikka leikkausta olisi voinut tiivistää. Kuvaus on tyylikästä ja sillä esitellään upeita puitteita lavasteista puvustukseen. Maskeeraukset ovat myös onnistuneet, mutta hiusstylistit olisivat voineet miettiä Damonin ja Affleckin tyylin uudestaan. Tehosteet ovat hienot ja äänimaailma voimakas Harry Gregson-Williamsin onnistuneesti tunnelmoivia musiikkeja myöten.

Yhteenveto: The Last Duel on mielenkiintoisesta tarinastaan huolimatta hieman keskinkertainen elokuva ja kummallinen toteutukseltaan. On jopa hassua, että vuonna 2021 ilmestyy elokuva, jossa raiskauksestaan rangaistusta etsivän naisen sijaan tarina keskittyykin naisesta taisteleviin miehiin. Se todellinen taistelu on lopulta onneksi odotuksen arvoinen, erittäin näyttävä ja jopa piinaavan jännittävä. Sitä ennen katsojan täytyy kuitenkin taistella läpi vähän päälle pari tuntia aika raskassoutuista keskiaikadraamaa. Tarinankerronta on hieman kömpelöä ja vaikka idean tasolla samojen tapahtumien esittäminen eri näkökulmista on kiinnostava, toteutus tökkii. Kohtaukset eivät sisällä tarpeeksi muutoksia perustellakseen sen, että katsojan täytyy tuijottaa niitä uudestaan useampaan otteeseen. Kahden ja puolen tunnin kestossa on selvää tiivistämisen varaa. Hieman tylsästi patsastelevaa Damonia lukuun ottamatta näyttelijäkaarti hoitaa hommansa tyylikkäästi. Puitteiltaan elokuva on huippuluokkaa ja Ridley Scott onnistuu useissa kohtauksissa ohjaajana. Kokonaisuutena The Last Duel jää silti harmillisen vaisuksi potentiaaliinsa verrattuna. 

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 7.10.2021

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Last Duel, 2021, 20th Century Studios, Pearl Street Films, Scott Free Productions, TSG Entertainment