Arvostelu: Trolls: Bändi koossa (Trolls Band Together - 2023)

TROLLS: BÄNDI KOOSSA

TROLLS BAND TOGETHER

Ohjaus: Walt Dohrn

Pääosissa: Justin Timberlake, Anna Kendrick, Eric André, Kenan Thompson, Kid Cudi, Daveed Diggs, Troye Silvan, Camila Cabello, Amy Schumer, Andrew Rannells, Zosia Mamet, Zooey Deschanel, Christopher Mintz-Plasse, Kunal Nayyar, Icona Pop ja Walt Dohrn

Genre: animaatio, musikaali, seikkailu, komedia

Kesto: 1 tunti 32 minuuttia

Ikäraja: 7

Thomas Damin luomiin peikkonukkeihin perustuva DreamWorksin animaatioelokuva Trolls (2016) oli taloudellinen jättimenestys, joten jatkoa oli luvassa. Korona-aikana julkaistu Trolls: Maailmankiertue (Trolls World Tour - 2020) oli teatterikierroksellaan tappiollinen, mutta teki suuret voitot kotijulkaisun myötä, joten kolmannen leffan suunnittelu lähti heti käyntiin. Ääninäyttelijät nauhoittivat repliikkinsä, animointi alkoi ja nyt Trolls Band Together, eli suomalaisittain Trolls: Bändi koossa on saapunut elokuvateattereihin. Omasta mielestäni ensimmäinen Trolls on DreamWorksin huonoin leffa ja vaikka Maailmankiertue oli mielestäni siihen verrattuna parannus, jäi se todella keskinkertaiseksi tapaukseksi. Odotukseni olivat matalat kolmososaa kohtaan, mutta päätin silti käydä katsomassa sen muutamaa päivää ensi-illan jälkeen.

Risu ja Poppy lähtevät pelastamaan Risun veljiä, entisen poikabändi BroZonen jäseniä katalilta artistipyrkyrisisaruksilta, Velvetiltä ja Veetiltä, jotka aikovat varastaa heidän laulutaitonsa.

Tuttu trollipari Risu (äänenä Justin Timberlake) ja Poppy (Anna Kendrick) tekevät jälleen paluun. Risu peruuttaa taas kerran hahmokehityksessään takaisin äksyksi tyypiksi, joka käy jo kolmatta kertaa läpi samanlaista kehityskaarta rennompaan suuntaan. Poppy taas pysyy samana ilopillerinä itsenään, ilman sen kummempaa kehitystä suuntaan tai toiseen. Siinä, missä kakkosleffa keskittyi enemmän Poppyyn, kolmosleffassa Risu nousee valokeilaan, kun hän lähtee pelastamaan veljiään, jotka kuuluivat ennen poikabändi BroZoneen. Näitä veljiä ovat poppoon keulahahmo John Dory (Eric André), Clay Spruce (Daveed Diggs), Clay (Kid Cudi) ja jo vangittu Floyd (Troye Sivan). Hahmot ovat selviä vertauskuvia Risua ääninäyttelevän Timberlaken entiseen poikabändiin, NSYNCiin.

     Elokuvassa tavataan myös muita vanhoja tuttuja, sekä uusia tuttavuuksia. Bergen-pariskunta Bridget (Zooey Deschanel) ja Runko (Christopher Mintz-Plasse) ovat menossa naimisiin, kun taas Mini Timantti (Kenan Thompson) pakottaa itsensä pelastusretkelle mukaan. Vastaansa hahmot saavat Velvetin (Amy Schumer) ja Veetin (Andrew Rannells), jotka haluavat nousta maailman kuuluisimmiksi artisteiksi. Ongelmana vain on, ettei sisaruksilla ole laululahjoja lainkaan ja he ovatkin kehittäneet katalan suunnitelman varastaa BroZonen talentit. Matkansa varrella Risu ja Poppy kohtaavat myös Viva-trollin (Camila Cabello), joka johtaa omaa trollilinnoitustaan. Sivuhahmot eivät ole kaksisia, erityisesti Mini Timantin käydessä kaiken aikaa hermoille muka-hauskoilla jutuillaan. Velvet ja Veeti eivät ole kummoiset pahikset, vaikka heidän häijy suunnitelmansa onkin ihan vekkuli.

Trolls: Bändi koossa ei valitettavasti jatka kakkososa Maailmankiertueen viitoittamaa suuntaa ylöspäin, vaan ottaa tasossaan takapakkia. Tekijöiden tarkoituksena on varmaan ollut luoda kaikkien aikojen hyvän mielen elokuva, joka hakkaa katsojansa niin täyteen pirteyttä, että elokuvanäytöksestä poistuisi muikea hymy huulillaan, tanssijalka vipattaen. Itselleni jatkuva hektisyys, yliampuva energisyys, toinen toistaan villimmät tanssinumerot, sekä räjähtävien värien ja kimalteiden tulva olivat lähinnä uuvuttavaa seurattavaa. Joo, taidanhan minä olla liian vanha tällaiseen ja kohderyhmälle, eli perheen pienimmille lapsille Bändi koossa on takuulla viihdyttävä paketti. Silti minua harmittaa, että aiemmin mahtaviakin koko perheen elokuvia, kuten Shrekin (2001), Madagascarin (2005), Kung Fu Pandan (2008) ja Näin koulutat lohikäärmeesi (How to Train Your Dragon - 2010) tehnyt DreamWorks-yhtiö sortuu tasaisin väliajoin tekemään tällaisia audiovisuaalisia ärsykkeitä, joilla on helppo höynäyttää rahaa lapsiperheiltä.

Edellisosien tapaan myös Trolls: Bändi koossa on aikamoinen huvipuistoajelu, joka pakottaa katsojansa ahmimaan hattaraa samaan aikaan, kun roikkuu pää alaspäin ja naaman edessä oleva tykki pamauttaa sateenkaariglitteriä päin näköä viiden minuutin välein. Ähky tähän kaikkeen iskee jo puolen tunnin kohdalla, mutta leffahan vain vääntää nuppejaan isommin kohti kaakkoa edetessään. Pääasiassa koheltamisesta koostuva huumori naurattaa varmaan perheen pienempiä, kun taas aikuiset saattavat löytää jotain hupia viittauksista vanhoihin poikabändeihin. Ja siis viittauksilla tarkoitan sitä, kun yksi hahmoista pohtii esityksen epäonnistumista sanoilla "emme olleet synkassa (NSYNC), joten meillä on vain yksi suunta (One Direction) jäljellä: syrjäkadut (Backstreet Boys)!" Kaikessa hektisyydessään ja tekopirteydessäänkin leffa on aika laiska.

Tämänkin Trolls-rainan ohjauksesta vastaa Walt Dohrn, jonka rakentama yliampuva energisyys alkaa tuntua yhä enemmän väkinäiseltä. Elizabeth Tippetin käsikirjoituksesta löytyy menevä tarina, joka kuitenkin peittyy toistuvien tai olemattomien hahmokaarten, sekä hutaisten laaditun kerronnan alle. Elokuvasarjaan ei tunnuta vieläkään keksivän sen syvällisempää sanomaa kuin että "jos kaikki olisivat kivempia toisiaan kohtaan, maailma olisi kivempi paikka". Visuaalisesti Trolls: Bändi koossa näyttää ihan hyvältä, joskin sen hurja värikkyys ja kimalteen määrä voi herkästi aiheuttaa päänsärkyä. Äänimaailma on myös mahdollisimman räiskyvä. Theodore Shapiron säveltämät musiikit eivät tälläkään kertaa nouse lainkaan esille, sillä elokuva on tungettu niin täyteen eri artistien kappaleita, kuten myös uusia lauluja musikaalinumeroita varten, joista isoin tärppi on NSYNCin ensimmäinen biisi yli kahteenkymmeneen vuoteen, Better Place. Kun Maailmankiertueessa yritettiin edes hieman tuoda mukaan musiikkia eri genreistä, on tylsää, kuinka pop-painotteista tämän leffan tarjonta on.

Yhteenveto: Trolls: Bändi koossa on perheen pienimpiä viihdyttävä energiapaukku, joka ei kuitenkaan tarjoa oikein mitään kenellekään muulle. Aikuiselle sen jatkuva hektisyys ja päin näköä puskevat värikkäät ärsykkeet käyvät pian raskaaksi seurattavaksi, eikä ihme, jos teatterista poistuu päänsäryn, eikä hyvän mielen kanssa. Tarinassa olisi aineksia menevään koko perheen seikkailuun, mutta toteutus on uuvuttava jatkuvassa koheltamisessa ja mekastuksessa. Vähäiset syvyydet jäävät latteaksi peruskauraksi ja huumorikin on varsin laiskaa. Animaattorit ovat täyttäneet ruudun väriloisteella ja glitterillä, jolla yritetään harhauttaa katsojaa esimerkiksi siitä, että Risu tuntuu käyvän läpi samaa kehityskaarta uudestaan. Lopputulos on turhauttava ja elokuvaa on vaikea suositella kenellekään yli kymmenvuotiaalle. Ei siinä vielä mitään, jos leffa ei aliarvioisi lapsia näin pahasti. Elokuvan ainoa funktio tuntuu olevan se, että kun elokuvan pistää pyörimään, lapset saa puoleksitoista tunniksi pois pyörimästä jaloista. Niin ja tarjoaahan Trolls: Bändi koossa sentään NSYNC-faneille uuden kappaleen yli 20 vuoden odotuksen jälkeen. Sen toki voi kuunnella katsomatta itse elokuvaa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 24.10.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Trolls Band Together, 2023, DreamWorks Animation

Arvostelu: Missä on Emily? (A Simple Favor - 2018)

MISSÄ ON EMILY?

A SIMPLE FAVOR

Ohjaus: Paul Feig
Pääosissa: Anna Kendrick, Blake Lively, Henry Golding, Joshua Satine, Ian Ho, Rupert Friend, Kelly McKormack, Andrew Rannells ja Gia Sandhu
Genre: trilleri, draama, komedia
Kesto: 1 tunti 57 minuuttia
Ikäraja: 12

A Simple Favor, eli suomalaisittain Missä on Emily? perustuu Darcey Bellin samannimiseen esikoisromaaniin vuodelta 2017. Jo ennen kirjan julkaisua 20th Century Fox -yhtiö osti kirjan elokuvaoikeudet ja alkoi työstämään filmatisointia. Kuvaukset alkoivat elokuussa 2017 ja nyt Missä on Emily? saa viimein ensi-iltansa. Itse kiinnostuin leffasta samantien, kun kuulin siitä. Hyviä mysteerielokuvia on aina kiehtovaa katsella, joten toivoin filmin tarjoavan mielenkiintoisen ja jännittävän kokemuksen. Traileri ei valitettavasti erityisemmin vakuuttanut minua ja laski hieman odotuksiani, mutta menin silti aika posiitivisin mielin katsomaan Missä on Emily? -elokuvan sen lehdistönäytökseen.

Vloggaajaäiti Stephanien paras ystävä Emily katoaa salaperäisesti ja kun poliisit eivät tunnu tekevän tarpeeksi löytääkseen Emilyn, Stephanie alkaa tutkimaan tapausta itse, mikä johtaa hyvinkin hämäriin paljastuksiin...

Elokuvan pääroolissa Stephaniena nähdään Pitch Perfect -elokuvista (2012-2017) tuttu Anna Kendrick, joka tekee hyvin epätasaisen roolisuorituksen. Hän sopii täydellisesti innokkaaksi äidiksi, joka osallistuu Miles-poikansa (Joshua Satine) koulun aktiviteetteihin ja pitää omaa mammavlogiaan, missä hän antaa äitiyteen ja lapsiin liittyviä neuvoja. Mutta kun Stephanie alkaa omaksumaan salapoliisin roolia, Kendrick lakkaa vakuuttamasta, eikä hän toimi osassaan. Itseäni myös häiritsi paljon, kuinka jännittynyt Kendrick on koko leffan ajan. Hänen hymynsä tuntuivat pakotetuilta ja kireiltä, mikä loi itselleni hieman epämukavan olon. En tiedä, oliko tämä tarkoituksellista, vai vain kehnoa näyttelemistä.
     Leffan suomenkielisessä nimikkoroolissa Emilynä taas nähdään Blake Lively, joka on myös oudon epätasainen läpi leffan. Lively sopii erittäin hyvin tyylikkäästi pukeutuvaksi naiseksi, joka kuitenkin puhuu törkeyksiä. Hänestä löytyy myös tarvittavaa mysteerisyyttä, mitä rooli vaatii, mutta joissain kohtauksissa hän on vain huono.
     Oudon heittelevistä suorituksistaan huolimatta sekä Lively että Kendrick ovat kuitenkin paljon parempia kuin Henry Golding, joka näyttelee Emilyn miestä Seania. Golding on todella puinen läpi elokuvan, eikä hän todellakaan istu rooliinsa miehenä, jonka pitäisi olla elokuvan naisten intohimon kohde. Seanille yritetään luoda taustaa sillä, että hän on mitä kliseisin kirjailija, joka ei löydä inspiraatiota uuteen teokseensa, mutta tämä unohdetaan hahmon esittelemisen jälkeen lähes täysin, eikä piirre tuo hahmoon mitään lisäystä. Emilyllä ja Seanilla on lapsi nimeltä Nicky, jota esittää Ian Ho.
     Elokuvassa nähdään myös mm. Rupert Friend Emilyn töykeänä muotipomona, sekä Kelly McKormack, Andrew Rannells ja Gia Sandhu yksinhuoltajakolmikkona, jotka tuomitsevat Stephanieta tämän selän takana.

Valitettavasti täytyy todeta, ettei Missä on Emily? todellakaan ollut sellainen kiehtova jännäri kuin mitä silti voisi odottaa. Se ei koskaan tarjoa sellaista jännitettä, mitä monilta samanlaisilta elokuvilta löytyy, eikä se tuo mitään uutta pöytään käänteidensä kanssa. En sano, että leffa olisi ennalta-arvattava, mutta kun siitä alkaa paljastumaan isoja asioita, ovat ne harmillisesti sieltä tylsimmästä päästä, mitä on tullut nähtyä jo vuosien ajan. Tämä tuotti ison pettymyksen, sillä elokuvalla olisi ollut potentiaalia tarjota paljon shokeeraavampiakin twistejä. Ensimmäisen puoliskon ajan olin kiinnostunut filmin tarinasta, sillä Emily pohjustetaan hyvin salaperäiseksi tapaukseksi ja hänen menneisyytensä avaaminen on kiehtovaa. Tästä huolimatta (tai juurikin tästä syystä) elokuva ei pääse pakoon sitä tosiasiaa, että se kertoo tylsästä päähenkilöstä, joka yrittää koko leffan ajan löytää paljon kiinnostavamman sivuhenkilön. Stephanielle yritetään luoda synkkää taustaa kaiken pirteyden keskelle, mutta tämä toteutetaan osittain niin kömpelösti, ettei se saa katsojaa välittämään tai kiinnostumaan hahmosta yhtään sen enempää.

Noin puoleen väliin asti pidin elokuvaa ihan kivana, mutta aika keskinkertaisena tekeleenä, mutta sen jälkeen kävi vain selkeämmäksi ja selkeämmäksi, että kaikki Emilyn taustojen selvittämisen ympärillä tapahtuva ei vain kiinnosta. Leffa on ihan liian pitkä omaksi edukseen ja se käy paikoitellen jopa pitkäveteiseksi. Läpi elokuvan taso laskee ja laskee pikkuhiljaa, kunnes se päättää ihan viime hetkillä syöksyä suoraan pohjaan viimeisen varttinsa aikana. Olen yhä hämmästynyt siitä, kuinka kaikki elokuvaa työstäneet tuntuivat suorastaan luovuttaneen lopussa ja tarjoavat mitä typerimmän ja surkeimman finaalin, mitä on tullut pitkään aikaan katsottua!

Vielä Kendrickin ja Livelyn roolitöitä epätasaisempaa on kuitenkin elokuvan ohjaus. Ohjaajana toimii komedioistaan tuttu Paul Feig, jonka ura itsessään on mennyt aika epätasaisesti. Morsiusneidot (Bridesmaids - 2011) ja Spy - vakoojan asussa (Spy - 2015) olivat todella hyviä ja hauskoja, kun taas The Heat (2013) ja uusi Ghostbusters (2016) olivat hyvinkin keskinkertaisia rainoja. Nekin ovat kuitenkin paremmin ohjattuja kuin Missä on Emily?. Minä en vieläkään tiedä, onko elokuvan tarkoitus olla vakavasti otettava trilleri, vai jopa komedia? Jotkut kohtaukset ja yksinhuoltajakolmikko ovat nimittäin mukana pelkän huumorin takia, mutta ne ovat niin tönkösti lisätty mukaan, etteivät ne todellakaan tuntuneet kuuluvan ympärillä olevaan leffaan. Vitsit eivät myöskään olleet hauskoja, mistä olin todella häkeltynyt, kun ottaa huomioon Feigin komediataustan. Feig yrittää yhdistellä eri tunnelmia leffaansa (välillä filmi yrittää olla jopa eroottinen), mutta epäonnistuu siinä pahasti, minkä takia lopputulos jättää hyvin keskeneräisen ja inhottavan maun suuhun.

Sentään Missä on Emily? on mainiosti kuvattu. Mukana on useita tyylikkäitä kuvia, minkä lisäksi myös lavastus, puvustus ja maskeeraus ovat taidokkaasti toteutettuja. Lively pääsee elokuvan aikana esittelemään useita eri vaatemallistoja ja jopa mainostamaan miehensä Ryan Reynoldsin osittain omistamaa ginimerkkiä. Äänimaailma on oivallisesti rakennettu ja Theodore Shapiro on tehnyt ihan menevää työtä musiikkien parissa. Harmi vain, että Shapiron työ jää täysin unohduksiin, kun leffassa on käytetty niin paljon jo olemassa olevia kappaleita.

Yhteenveto: Missä on Emily? on harmillisen epätasainen ja suoraan sanottuna huono trillerin ja komedian sekoitus. Filmi ei tunnu tietävän, onko se vakavasti otettava jännäri, vai vitsimielessä tehty hömppä, jolloin se suorastaan työntää katsojaa pois luotaan olemalla kahden genren kummallinen sekasikiö. Elokuva ei naurata eikä jännitä, mutta tarjoaa mitä laiskimpia ja typerimpiä käänteitä. Toki Emilyn katoamista on aluksi kiinnostavaa seurata, mutta jossain kohtaa alkaa huomaamaan, ettei leffasta löydy mitään muuta mielenkiintoista. Elokuvan käsikirjoitus on kehno ja samoin on myös ohjaus. Mitä ihmettä Feig mietti elokuvaa tehdessään? Anna Kendrick ja Blake Lively ovat välillä hyviä rooleissaan, mutta välillä myös surkeita. Kaikista huonoin on kuitenkin kammottavan puinen Henry Golding, joka jo itsessään pilaa lähes kaikki kohtaukset, joissa hän esiintyy. Tekniseltä puolelta löytyy hyviä juttuja, mutta ne eivät riitä pelastamaan muuten huonoa tekelettä. Jos olette lukeneet Darcey Bellin kirjan, voihan tämän filmatisoinnin käydä vilkaisemassa. Parhaiten elokuva sopii varhaisteinitytöille, jotka pitävät leffan päänäyttelijöistä, mutteivät muuten katso trillereitä, jolloin käänteet saattavat jopa toimia. Muita suosittelen pysymään kaukana Missä on Emily? -filmistä. Jos on ihan välttämätön pakko tietää, missä Emily on, kannattaa silti odottaa vuokraamismahdollisuutta.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 26.8.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
A Simple Favor, 2018, BRON Studios, Feigco Entertainment