The Boys, kausi 5 (2026) - sarja-arvostelu

THE BOYS - KAUSI 5

Luoja: Eric Kripke

Näyttelijät: Karl Urban, Jack Quaid, Antony Starr, Erin Moriarty, Tomer Capone, Laz Alonso, Karen Fukuhara, Chace Crawford, Colby Minifie, Susan Heyward, Valorie Curry, Jensen Ackles, Daveed Diggs, Nathan Mitchell, Cameron Crovetti, Ely Henry, Giancarlo Esposito, Jessie T. Usher, John Noble, Derek Johns, Maitreyi Ramakrishnan, Zach McGowan, Jaz Sinclair, London Thor, Lizze Broadway, Jared Padalecki, Misha Collins, Seth Rogen, Kumail Nanjiani, Will Forte, Christopher Mintz-Plasse, Craig Robinson, Elisabeth Shue, Mason Dye, P. J. Byrne, Paul Reiser, Aya Cash, Andrew Iles, Frances Turner, Jim Beaver, Jeffrey Dean Morgan ja Samuel L. Jackson

Genre: toiminta, scifi, komedia

Jaksomäärä: 8

Jakson kesto: 1 tunti 1 minuuttia - 1 tunti 8 minuuttia - Yhteiskesto: noin 8 tuntia 33 minuuttia

Ikäraja: 18

Garth Ennisin ja Darick Robertsonin sarjakuviin (2006-2012) perustuva televisiosarja The Boys nousi suureen suosioon, kun sen ensimmäinen tuotantokausi julkaistiin Amazon Prime Videossa kesällä 2019. Toinen, kolmas ja neljäs kausi pitivät suosiota yllä, joten jatkoa oli luvassa lisää, joskin tekijät ilmoittivat, että seuraava kausi veisi tarinan päätökseen. Kuvaukset käynnistyivät marraskuussa 2024 ja nyt The Boysin viides ja samalla viimeinen tuotantokausi on julkaistu Prime Videossa. Itse olen pitänyt todella paljon The Boysista ja olen odottanut innolla sarjan päätöskautta. Katsoinkin uudet jaksot heti niiden julkaisupäivinä.

Billy Butcher, Annie ja Kimiko yrittävät pelastaa Hughien, Frenchien ja Mother's Milkin vankileiriltä ja pysäyttää sitten lopullisesti jumaluutta tavoittelevan Homelanderin.

The Boysin tutut hahmot palaavat vielä mahdollisesti viimeisen kerran, viemään pitkän konfliktinsa päätökseen. Yhdeltä puolelta löytyvät sekopäisen Billy Butcherin (Karl Urban) johtamat Pojat, joihin kuuluvat Hughie (Jack Quaid), Frenchie (Tomer Capone), Mother's Milk (Laz Alonso), sekä supervoimaiset Annie (Erin Moriarty) ja Kimiko (Karen Fukuhara). Vastapuolella taas ovat julma Homelander (Antony Starr), kaloista vähän turhankin paljon tykkäävä Deep (Chace Crawford), uusi Black Noir (Nathan Mitchell), varapresidentti Ashley (Colby Minifie), Sister Sage (Susan Heyward), Firecracker (Valorie Curry), jäistä jälleen herätetty Soldier Boy (Jensen Ackles), sekä uutena hahmona esiteltävä Oh Father (Daveed Diggs), joka yrittää levittää sanomaa Homelanderista Amerikan uutena vapahtajana. Nopea A-Train (Jessie T. Usher) sen sijaan pohtii, kummalle puolelle asettuisi viimeisen taistelun koettaessa. Hahmot ovat edelleen erittäin mainioita erilaisine vahvuuksineen, heikkouksineen ja ennen kaikkea omituisuuksineen ja näyttelijäkaarti suoriutuu loppuun asti vakuuttavasti rooleistaan. Urban uhkuu karismaa Butcherina, jonka kohtausten aikana englantia äidinkielenäänkin puhuvat tuppaavat pistämään tekstitykset päälle, kun taas Antony Starr sementoi Homelanderin aseman yhtenä televisiohistorian parhaista pahiksista. Starr on jälleen hyytävä häikäilemättömänä Homelanderina ja saa katsojan niskavillit pystyyn joka kerta saapuessaan kohtaukseen. On huutava vääryys, jos Starr ei tälläkään kertaa saa edes ehdokkuutta parhaasta miessivuosasta Emmy-gaalassa.

Ja niin seitsemän vuoden jälkeen The Boys on saanut päätöksensä ja kuten lähes poikkeuksetta finaalikausien kanssa käy, myös tämä huipennus jakaa taatusti katsojien mielipiteitä kahtia. Osa tulee pitämään viidettä tuotantokautta tyydyttävänä päätöksenä, kun taas toiset tulevat haukkumaan sen maanrakoon. Kun vuosien saatossa itse kullekin on herännyt omat mielikuvansa siitä, miten sarjan toivoisi loppuvan, ei kaikkia voi mitenkään miellyttää. Itse pidin vitoskautta epätasaisena päätöksenä, mutta kyllä se mielestäni jäi silti plussan puolelle.

Asioita, joista en juuri piitannut finaalikaudella tai jotka mielestäni kaipasivat viilausta, olivat esimerkiksi turhan monen jakson haahuilu V1-aineen perässä, jonka avulla Homelander voisi saavuttaa tavoittelemansa kuolemattomuuden, mutta jolla ei loppujen lopuksi tunnukaan olevaan juuri vaikutusta tapahtumiin, sekä päälleliimattu Supernatural-sarjan (2005-2020) fanien kosiskelu. The Boysin aiemmilla kausilla nämä Supernatural-näyttelijöiden roolitukset tuntuivat luontevilta, mutta tässä Jensen Acklesin, Jared Padaleckin ja Misha Collinsin jälleennäkeminen on hieman kiusallinen kaikessa irrallisuudessaan. Soldier Boy tunnuttiin tuovan takaisin vain tätä hetkeä varten, sillä muuten kausi ei oikein tiedä, mitä tehdä hahmon kanssa. Myös vastikään lopetustuomion saaneen Gen V -lisäosasarjan (2023-2025) hahmoille ei tunnu löytyvän kunnon tarkoitusta, vaikka heidän oman sarjansa kakkoskausi petasikin heistä tärkeitä pelinappuloita taistossa Homelanderia vastaan. Lisäksi vaikka toisaalta pidin sarjan viimeisestä jaksosta, niin on vaivaannuttavan selvää, että kuvauksissa saivat olla paikalla vain ne tärkeimmät näyttelijät, jotta spoilerit loppuratkaisuista eivät varmasti vuotaisi internetiin. Isoja taisteluja kaipaaville voi tulla aikamoisena pettymyksenä, kuinka pienimuotoisesti asiat lopussa ratkotaan.

Mutta sitten taas pidin paljon tuttujen hahmojen mahtavista dynamiikoista, jälleen varsin sekopäisestä menosta, sekä nyky-Amerikan napakasta satiirista. Luvassa on paljon hauskoja juttuja, joista monet syntyvät nasevasta dialogista tai täysin absurdeista hetkistä. Itse purskahdin nauruun, kun mukaan on jopa saatu parodia siitä Nicole Kidmanin "We come to this place for magic" -elokuvateatterimainoksesta. Huumorin vastapainona on myös tehokasta jännitettä ja panokset ovatkin onnistuneen korkealla läpi kauden. Tunnelmaa vain tiivistetään sillä, että heti kauden avausjaksosta käy selväksi, että kukaan ei ole turvassa. Kahdeksan tunnin mittaista jaksoa vievät taas hyvin mukanaan ja vaikkei The Boys lopukaan sellaiseen napakymppiin, millaisena sarja alkoi, olen silti tyytyväinen tähän viiden kauden pakettiin, joka tuntui käynnistyessään onnistuneen raikkaalta tuulahdukselta hitusen ummehtuneessa supersankarigenressä. Täysin kokonaanhan The Boys ei kuitenkaan lopu, vaan työn alla on parhaillaan Soldier Boysta ja Vought-firman perustamisesta 1950-luvulla kertova Vought Rising -sarja, jonka olisi tarkoitus käynnistyä ensi vuonna.

Teknisesti The Boysin taso pysyy ennallaan. Finaalikausi on osaavasti kuvattu, lavasteet ovat hienot, puvustus mainiota ja maskeeraukset ovat taas kerran erittäin raa'at. Tietokonetehosteet eivät kuitenkaan vieläkään huimaa päätä ja olisin odottanut ja toivonut, että viimeistä kautta varten Amazon olisi löysentänyt kukkaronyörejä reippaasti lisää. Äänimaailma sen sijaan on hyvin rakennettu ja Christopher Lennertzin ja Matt Bowenin säveltämät musiikit tunnelmoivat oivallisesti taustalla loppuun saakka.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 20.5.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

The Boys, Yhdysvallat, 2019-2026, Amazon Studios, Original Film, Sony Pictures Television, Point Grey Pictures

Arvostelu: I'm Thinking of Ending Things (2020)

I'M THINKING OF ENDING THINGS

Ohjaus: Charlie Kaufman
Pääosissa: Jessie Buckley, Jesse Plemons, Toni Collette, David Thewlis, Guy Boyd, Hadley Robinson, Gus Birney, Abby Quinn, Colby Minifie, Jason Ralph ja Oliver Platt
Genre: draama, mysteeri, jännitys
Kesto: 2 tuntia 14 minuuttia
Ikäraja: 13

I'm Thinking of Ending Things perustuu Iain Reidin samannimiseen kirjaan vuodelta 2016. Vuonna 2018 Netflix ilmoitti työstävänsä kirjan pohjalta elokuvaa, minkä ohjaisi Charlie Kaufman. Kuvaukset alkoivat maaliskuussa 2019 ja nyt I'm Thinking of Ending Things on julkaistu Netflixin suoratoistopalvelussa. Itse kiinnostuin elokuvasta heti, kun Netflix alkoi mainostamaan sitä, mutta minulta kesti parikin viikkoa, ennen kuin vihdoin päätin katsoa leffan. Ja sen jälkeen minulta kesti parikin päivää, kunnes vihdoin koin pystyväni kirjoittamaan siitä arvostelun. Kyseessä ei nimittäin ole mikään helppo pala pureskeltavaksi...

Eroa pohtiva nuori nainen matkustaa lumimyrskyn keskellä tapaamaan poikaystävänsä vanhempia. Reissu muuttuu pian mitä kummallisimmaksi, mikä pistää niin naisen kuin katsojankin kyseenalaistamaan todellisuuden.

Jessie Buckley ja Jesse Plemons näyttelevät pariskuntaa, Lucya ja Jakea, jotka ovat matkalla Jaken vanhempien luokse ensimmäistä kertaa yhdessä. Jake on tästä jännittynyt, mutta vielä jännittyneempi on Lucy, joka pohtii parisuhteen lopettamista. Alusta alkaen reissua piinaa vaivaantunut ilmapiiri, mikä vangitsee katsojan mielenkiinnon totaalisesti. Vangitsevuutta vain vahvistaa se, kuinka huikean hyviä Buckley ja Plemons rooleissaan ovat. Heidän täytyy tarjota pitkiä keskusteluja ja monologeja, välittäen samalla suuria tunteita, eikä ohjaaja usein suostu leikkaamaan kuvasta toiseen kesken pitkän puheen. Buckley vakuuttaa upeasti voimakkailla tunteillaan ja Plemons tulkitsee onnistuneesti vaativaa osaansa, joka alkaa vähitellen avautumaan elokuvan aikana.

Jaken vanhempina taas nähdään Toni Collette ja David Thewlis, jotka ovat myös suorastaan erinomaiset rooleissaan. Vanhemmissa on jotain häiritsevän kummallista ja Collette ja Thewlis pääsevätkin herkuttelemaan oudosti käyttäytyvillä hahmoillaan. Colletten tunteenpurkaukset ja Thewliksen äänenpainot ja puhetapa ovat tarkkaan harkitut ja lumoavat. Vaikkei elokuvasta mitään ymmärtäisikään, ovat näyttelijät jo niin fantastisia rooleissaan, että he pitävät katsojan mielenkiintoa visusti yllä.

Minun täytyy itsekin myöntää, että olin suuren osan ajasta hämilläni siitä, mitä juuri katson. I'm Thinking of Ending Things ei todellakaan ole helppo elokuva ja se on paljon enemmän kuin tarina naisesta, joka tapaa poikaystävänsä vanhemmat ensimmäistä kertaa. Oikeastaan leffa ei edes kerro siitä. Mitä pidemmälle filmi kulkee, sitä oudommaksi se muuttuu ja sitä enemmän katsoja alkaa kummastelemaan, mistä tässä kaikessa on oikein kyse? Miksi Lucyn nimi tuntuu muuttuvan joka kymmenes minuutti? Miksi hänen ammattinsa vaihtuu joka kerta, kun siitä puhutaan? Miksi Lucyn ja Jaken ensikohtaamisen tarina muuttaa muotoaan? Kuka on mystinen talonmies (Guy Boyd), jonka elämää aina välillä seurataan? Joskus jonkun näyttelijä vaihtuu yhden kuvan ajaksi. Jaken vanhemmat näyttävät joskus huomattavasti vanhemmilta ja toisinaan nuoremmilta. On varmaa, että monia katsojia alkaa jossain kohtaa turhauttamaan, jos homman todellista laitaa ei ala hoksaamaan. Vielä turhauttavampaa on, ettei elokuva halua antaa vastauksia.

I'm Thinking of Ending Things on erittäin metaforallinen ja surrealistinen teos, mikä käsittelee yhä vain syvemmiksi muuttuvia teemojaan mm. rakkaudesta, yksinäisyydestä, ikääntymisestä ja kuolemasta erikoisten keskustelujen, runojen, ajatusäänten ja eritoten kuvaston kautta. Elokuva vaatii katsojaltaan paljon, mutta se myös antaa takaisin reilusti, kun alkaa päästä jyvälle siitä, mistä leffassa todella on kyse. Vielä katsoessani elokuvaa, se oli mielestäni oikein mainio ja mielenkiintoinen, mutta vasta oikeasti pohdittuani sitä pari päivää (ensimmäisenä iltana nukkumaanmeno venähti, kun pyörin ensin tunnin pohdiskelujeni kanssa, kunnes oli pakko syventyä internetin ihmeelliseen maailmaan ja etsimään muiden tulkintoja filmistä), aloin todella ihailemaan I'm Thinking of Ending Thingsiä, pitämään sitä hyvinkin kiehtovana, vaikuttavana ja jopa liikuttavana. Olenkin varma, että toinen katselukerta tarjoaa jo rikkaamman elämyksen, kun olen valmiiksi tietoinen elokuvan käsittelemistä aiheista ja merkityksistä.

Leffan tunnelma on erittäin mystinen, unenomainen ja lähes satumainen. Se houkuttelee pikkuhiljaa puoleensa, lumoavuuden ympäröidessä katsojan. Sen lisäksi, että elokuvaa seuraa mielellään jo voimakkaiden näyttelijäsuoritusten ansiosta, myös tämä taianomainen tunnelma pitää mielenkiintoa yllä. Outoudet aiheuttavat usein ihanan kutkuttavaa, mutta samalla epämiellyttävää tunnetta ja filmi käy välillä karmivankin puolella, kun ei vielä tiedä, mistä on kyse. Samalla elokuvassa on jotain todella kaunista. Surullisista ja muutenkin alakuloisista hetkistä löytyy kauneutta.

Kun tarkastelee ohjaaja Charlie Kaufmanin filmografiaa, ei ole ihme, ettei I'm Thinking of Ending Things ole helppo tekele. Being John Malkovichin (1999), Tahrattoman mielen (Eternal Sunshine of the Spotless Mind - 2004) ja Anomalisan (2015) tekijältä on turha odottaa yksinkertaista kertomusta ja selkeitä vastauksia. Kaufmanin rakentama tunnelma on maaginen, minkä lisäksi hän tekee huikeaa työtä myös käsikirjoittajana. Kaufmanin kirjoittamat koukuttavat keskustelut ja yksinpuhelut kuuluvat kevyesti vuoden parhaimmistoon. Hänen filosofinen tapansa pohdiskella ihmisluontoa ja ihmiselle merkittäviä tarpeita on hyvinkin vaikuttavaa. Kaufmanilla on myös silmää vahvoille visuaalisuuksille. Lähes neliömäinen kuvaruutu tekee kaikesta todella tiivistä ja keskittyvää. Kameratyöskentely on tarkkaa ja taiturimaista. Vaikka kuvarajauksen takia hahmojen vierelle ei jää paljoa tyhjää tilaa, katsoja pääsee silti ihastelemaan tyylikkäitä lavasteita ja jatkuvasti muuttuvia asuja. Leikkaus on tarkkaa ja napakkaa. Efekteistäkin löytyy tyyliä ja äänimaailma on onnistuneesti rakennettu. Vaimennettua puhetta käytetään muutamassa kohtaa oivana tehokeinona. Jay Wadleyn säveltämät musiikit lisäävät eri tunnelmia ja koko filmin satumaisuutta.

Yhteenveto: I'm Thinking of Ending Things on lumoavan hämmentävä teos, mikä saattaa avautua katsojalle vasta useammankin päivän pohdiskelun jälkeen. Yksinkertainen lähtökohta juonelle muuttaa täysin muotoaan, kun elokuvan merkityksen hoksaa. Teemat ovat kiehtovia; surumielisiä mutta jotenkin kauniita. Muutenkin leffasta löytyy alakuloisuutta, mutta kauneutta siitä seasta. Tunnelma on erinomaisesti rakennettu. Tietty satumaisuus ympäröi katsojan ja pitää tiukasti mukana loppuun saakka. Erityisen vangitsevia ovat monet pitkät keskustelut ja filosofiset monologit, joita katsoja seuraa kuin hypnoosissa. Tätä vain vahvistaa se, kuinka upeita näyttelijät ovat rooleissaan. Jessie Buckley ja Jesse Plemons ovat fantastiset pääosissa ja Toni Collette ja David Thewlis loistavat Plemonsin hahmon vanhempina. Elokuvan kummallisuudet aiheuttavat usein karmivaakin ilmapiiriä, kun ei vielä ymmärrä, mistä kaikessa on oikeasti kyse. Kun palaset vihdoin loksahtelevat paikoilleen ja elokuvan tarkoitus todella avautuu, I'm Thinking of Ending Things osoittautuu hienoksi teokseksi, jonka pariin tekisi mieli palata heti. Kyseessä ei todellakaan ole helppo teos. Charlie Kaufman vaatii katsojaltaan paljon, mutta antaa myös paljon takaisin.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 17.9.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
I'm Thinking of Ending Things, 2020, Likely Story, Projective Testing Service, Netflix