Pääosissa: Benedict Cumberbatch, Elizabeth Olsen, Xochitl Gomez, Benedict Wong, Rachel McAdams, Chiwetel Ejiofor, Julian Hilliard, Jett Klyne ja Michael Stuhlbarg
Genre: toiminta, fantasia, seikkailu, kauhu
Kesto: 2 tuntia 6 minuuttia
Ikäraja: 12
Doctor Strange in the Multiverse of Madness on Marvelin elokuvauniversumin 28. elokuva ja se perustuu Marvelin samannimiseen sarjakuvahahmoon, joka teki ensiesiintymisensä vuonna 1963. Ensimmäisen Doctor Strange -elokuvan (2016) osoittauduttua hitiksi, Marvel Studios ryhtyi heti suunnittelemaan jatkoa. Vuonna 2020 ohjaaja Scott Derrickson kuitenkin ilmoitti, että taiteellisten erimielisyyksien vuoksi hän ei enää jatka leffasarjan parissa ja niinpä hänen tilalle valittiin Sam Raimi. Kuvaukset käynnistyivät saman vuoden marraskuussa ja elokuvan oli alun perin tarkoitus saada ensi-iltansa jo maaliskuussa 2021, mutta koronaviruspandemian takia sen julkaisua on pitänyt siirtää useaan otteeseen eteenpäin. Nyt Doctor Strange in the Multiverse of Madness saa vihdoin ensi-iltansa ja odotin elokuvaa innon ja pelon sekaisin tuntein. Mielestäni ensimmäinen Doctor Strange -filmi ei ole kovin kummoinen, mutta olen lämmennyt hahmolle pikkuhiljaa hänen esiinnyttyä muissa Marvelin elokuvissa, kuten Avengers: Infinity Warissa (2018) ja vastikään Spider-Man: No Way Homessa (2021). Elokuvan ympärillä liikkuvat villit huhut kasvattivat odotuksiani, vaikka samalla aloin pelätä, että leffasta tulisi varsinainen sekamelska. Meninkin jännittäen katsomaan Doctor Strange in the Multiverse of Madnessia sen ennakkonäytökseen päivää ennen ensi-iltaa. Samalla pääsin muuten näkemään ennakkoon trailerin kauan odotetusta Avatar: The Way of Water -elokuvasta (2022).
Doctor Strange ryhtyy auttamaan erikoisia kykyjä omaavaa America Chavezia ja päätyy seikkailulle halki multiversumin rinnakkaistodellisuuksien.
Spider-Man: No Way Homen jälkeen ei tarvinnut odottaa kuin muutama kuukausi, että pääsee näkemään Benedict Cumberbatchin jälleen tohtori Stephen Strangena. Hahmon esiinnyttyä useammassa muussa filmissä ensimmäisen oman elokuvansa jälkeen, hän pääsee vihdoin taas varastamaan valokeilan itselleen. Cumberbatch tekee tähän asti kenties parasta työtään Strangena, tulkiten hienosti hahmonsa monenlaisia puolia läpi leffan.
Kuten trailereista ja julisteista on voinut huomata, paluun tekevät myös Strangen taikurikaveri Wong (Benedict Wong), Strangen rakastama tohtori Christine Palmer (Rachel McAdams), sekä Wanda Maximoff, eli Scarlet Witch (Elizabeth Olsen), joka yrittää toipua WandaVision-televisiosarjan (2021) tapahtumista. Uutena hahmona taas esitellään Xochitl Gomezin näyttelemä America Chavez, joka tarvitsee Strangen apua multiversumin pelastamisessa. Wong, McAdams ja Olsenkin hoitavat paluun rooleihinsa onnistuneesti. Olsen tuo hahmoonsa paljon monimutkikkaita tunteita, Wandan koettua hurjia menetyksiä aiemmissa filmeissä ja omassa sarjassaan. McAdams pääsee paremmin esille kuin ensimmäisessä Doctor Strange -leffassa. Gomez hyppää pätevästi menoon mukaan mielenkiintoisen hahmonsa kanssa.
Kuten alussa kerroin, menin katsomaan Doctor Strange in the Multiverse of Madnessia hieman ristiriitaisin tuntein. Toisaalta odotin elokuvaa innolla, erityisesti kun sosiaalinen media on ollut täynnä varsin villejä teorioita siitä, ketä kaikkia hahmoja elokuvassa tultaisiin näkemään. Samalla olin kuitenkin peloissani, että elokuva rakentuisi täysin näiden potentiaalisten cameoiden varaan, eikä sillä olisi kunnollista tarinaa kerrottavanaan. Harmillisesti poistuessani teatterista tunteeni olivat yhä aika ristiriitaiset. Elokuvalla on onneksi oma kunnon kertomuksensa, joka pitää hyvin mukanaan läpi keston, mutta samalla kaikkien villien faniteorioiden jälkeen leffa tuntuu jopa todella vaisulta. Pari oivaa yllätystä mahtuu joukkoon, mutta jos menee katsomaan leffaa sillä odotuksella, että joka viides minuutti joku tunnettu Marvel-hahmo hyppää ruudulle, on tiedossa valtava pettymys.
Oma "pettymykseni" ei tosin niinkään johdu siitä, ettei elokuvassa nähdäkään sitä ja tätä ja tuota hahmoa, vaan koska se menee mielestäni paikoitellen aidan matalammista kohdista. Multiversumi-konsepti on äärimmäisen kiehtova ja se avaa loputtomasti portteja mitä mielikuvituksellisempiin maailmoihin, mutta elokuva ei oikein ota konseptista irti kuin pienen murto-osan. Multiversumi-ideaa on viime vuoden aikana tuotu mukaan niin Spider-Man: No Way Homessa kuin myös Disney+ -palvelun sarjoissa Loki(2021-) ja What If...? (2021-) ja mielestäni jokainen revitteli isommin kuin tämä elokuva. Ja kun filmin nimi on "Multiverse of Madness", itse jäin kaipaamaan sitä todellista hulluutta.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kyseessä olisi huono elokuva. Ei todellakaan. Doctor Strange in the Multiverse of Madness on varsin mainio supersankariseikkailu, joka tarjoaa Marvelille tuttuun tapaan vauhdikasta menoa, hauskaa huumoria ja näyttävää toimintaa. Jos jotain todella ihailin, niin elokuvan tekijöiden luovuutta Doctor Strangen erilaisten taikojen kanssa. Tähän päälle filmistä löytyy yllättävänkin paljon kauhuelementtejä. Evil Dead -trilogiasta (1981-1992) tuttu ohjaaja Sam Raimi pääsee esittelemään taustojaan kauhutekijänä. Filmi pitää sisällään hieman karmivaa kuvastoa, kuten myös tehokkaita äkkisäikäytyksiä. Elokuva ei pelkää synkistellä ja koetella, kuinka pitkälle se voi mennä K12-ikärajansa kanssa. Hienointa kuitenkin on, että filmi onnistuu hyvin syventymään Strangen, sekä Wandan hahmoihin ja katsojana ymmärtää täysin, miksi kumpikin toimii filmin aikana kuten he toimivat.
Raimin rakentama tunnelma on erittäin oivallinen ja pitää hyvin katsojasta kiinni. Kauhun tunnelmia vain lisäävät Danny Elfmanin mainiot musiikit, joista löytyy karmivien pianoäänien lisäksi myös seikkailullista menoa. Michael Waldronin käsikirjoitus toimii kelvollisesti, mutta hän olisi voinut heittäytyä vielä luovemmaksi multiversumin tarjoamien mahdollisuuksien kanssa. Waldron on kuitenkin pitänyt tekstinsä tiiviinä, mitä tehostaa elokuvan reipas leikkaus. Kahden tunnin kestossa aika ei ehdi käydä pitkäksi, sillä turhaa täytettä ei oikeastaan mukaan mahdu. Filmi on todella tyylikkäästi kuvattu ja kameratyöskentelystä löytyy paljon Raimille ominaista kikkailua. Lavasteet, asut, maskeeraukset ja erikoistehosteet ovat tietty vaikuttavat ja äänimaailma jytisee oivallisesti.
Yhteenveto:Doctor Strange in the Multiverse of Madness on oikein mainio supersankariseikkailu, mutta internetin villien ja innostavien teorioiden jälkeen lopputulos tuntuu väkisinkin pienoiselta pettymykseltä. Valtavaa cameo-tykitystä odottavien katsojien kannattaakin laskea odotuksiaan huomattavasti, vaikka parit oivat yllätykset mahtuukin mukaan. Itse koin pettymyksen lähinnä siitä, ettei elokuva tunnu ottavan kaikkea irti kiehtovasta multiversumikonseptistaan. Se tarjoaa valtavasti mahdollisuuksia, mutta leffa hyödyntää vain ripausta. Tarina on kuitenkin varsin toimiva ja elokuva kulkee reippaasti eteenpäin. Kahden tunnin kesto on nopeasti ohi. Taistelukohtaukset ovat tyylikkäitä ja nimikkosankarin taikakykyjä hyödynnetään erittäin luovasti pitkin leffaa. Seasta löytyy toimivaa huumoria, mutta kenties parasta on kuitenkin ohjaaja Sam Raimin kauhumainen leikittely. Kyseessä on selvästi Marvelin elokuvauniversumin karmivin ja kenties jopa synkin osa. Teknisiltä ansioiltaan leffa on tietty huippuluokkaa, varsinkin Raimille ominaisten kamerakikkailujen kanssa. Suurten ennakko-odotusten ja huhujen jälkeen Doctor Strange in the Multiverse of Madness tuotti pienoisen pettymyksen itselleni, mutta siitä huolimatta kyseessä on todella kelvollinen leffa, jonka katsoo mielellään uudestaankin.
Lopputekstien aikana ja niiden jälkeen nähdään vielä lyhyet kohtaukset.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 3.5.2022
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Doctor Strange in the Multiverse of Madness, 2022, Marvel Studios
Ohjaus: Anthony Russo ja Joe Russo Pääosissa: Robert Downey Jr., Chris Hemsworth, Mark Ruffalo, Chris Evans, Josh Brolin, Tom Holland, Benedict Cumberbatch, Paul Bettany, Elizabeth Olsen, Chris Pratt, Zoe Saldana, Dave Bautista, Bradley Cooper, Scarlett Johansson, Chadwick Boseman, Pom Klementieff, Don Cheadle, Anthony Mackie, Sebastian Stan, Tom Hiddleston, Idris Elba, Benedict Wong, Vin Diesel, Danai Gurira, Letitia Wright, Winston Duke, Gwyneth Paltrow, Benicio del Toro, Jacob Batalon, William Hurt, Tom Vaughan-Lawlor, Terry Notary, Carrie Coon, Michael James Shaw ja Peter Dinklage Genre: toiminta, scifi Kesto: 2 tuntia 29 minuuttia Ikäraja: 12
Avengers: Infinity War on Marvelin sarjakuviin perustuvan elokuvauniversumin yhdeksästoista osa. Leffauniversumi alkoi vuonna 2008 filmillä Iron Man, joka jo hieman pohjusti, että se aloittaa jotain ennennäkemätöntä. Jatko-osiahan on nähty paljon läpi elokuvahistorian, mutta kokonainen leffauniversumi, jossa sankarit voivat esiintyä omissa seikkailuissaan ja välillä taistella yhdessä, on jotain uutta ja mullistavaa. Vielä kuusi vuotta sitten ensimmäinen The Avengers (2012) oli se, mihin Marvelin filmeissä pohjustettiin, mutta jo sen elokuvan lopputeksteistä asti on ollut selvillä, että jotain vielä isompaa olisi tulossa. Hyvin pian toisen Avengers-leffan, Age of Ultronin (2015) ilmestymisen jälkeen ilmoitettiin, että seuraava Avengers-tarina jaettaisiin kahtia; "Infinity War - Part 1" ilmestyisi vuonna 2018 ja "Infinity War - Part 2" vuonna 2019. Kuitenkin vuonna 2016 ilmoitettiin, ettei jakoa tulisikaan tapahtumaan, vaan Avengers: Infinity War olisi oma itsenäinen teoksensa. Kuvaukset alkoivat tammikuussa 2017 ja nyt elokuva on vihdoin saanut ensi-iltansa. Jos olette lukeneet arvostelujani, on varmaan ollut selkeää, että tämä filmi on minulle kaikista kovin juttu tänä vuonna. Siitä asti, kun leffasta ilmoitettiin, olen ollut enemmän tai vähemmän innoissani ja peloissani, sillä samalla uskoin elokuvan olevan aivan mahtava, mutta samalla en voinut olla miettimättä, että mitä jos se olisikin karmaiseva pettymys? Yritin siis mahdollisimman kovasti olla ajattelematta elokuvaa, mikä tuotti vaikeuksia, kun minun ja tyttöystäväni täytyi tietty katsoa kaikki aiemmat Marvel-leffat uudestaan ennen tätä. Menimmekin yhdessä katsomaan Avengers: Infinity Warin heti ensimmäiseen näytökseen Tennispalatsin Scape-salissa, enkä muista milloin sydämeni olisi takonut niin kovasti ennen elokuvan näkemistä...
Kostajat ja Galaksin vartijat saavat vastaansa Thanosin, joka metsästää voimakkaita ikuisuuskiviä, joilla hän voisi muokata maailmankaikkeutta sellaiseksi kuin haluaa.
Kuten julisteesta voi päätellä, elokuva sisältää suunnilleen kaikki Marvelin leffoista tutut hahmot. Ja koska hahmoja on niin paljon, pyrin sanomaan jokaisesta tutusta sankarista vain yhden ainoan lauseen, alkaen alkuperäisestä Kostajat-ryhmästä: Robert Downey Jr. vetää Tony Starkin/Iron Manin roolin tutulla karismaattisella tavallaan, ja yhdistelee taidokkaasti hahmon humoristista ja vakavaa puolta. Chris Evansin Steve Rogers/Captain America osoittaa parissa kohtaa olevansa johtaja, mutta jää harmillisen paljon taka-alalle. Mark Ruffalon näyttelemälle Bruce Bannerille/Hulkille on luotu jokseenkin kummallisia päänsisäisiä ongelmia, eikä hän saa paljoa tehtävää. Chris Hemsworthin esittämä Thor pysyy aika lailla vakavana ja tarjoaa eeppisiä hetkiä. Scarlett Johanssonin näyttelemän Natasha Romanoffin/Black Widowin uutta blondia tyyliä ei selitellä, eikä hänkään saa kuin muutaman tähtihetken. Galaksin vartijat ovat vanhat tutut vitsiniekat: Chris Prattista löytyy aina oikeaa hurmuriainesta Peter Quilliksi/Star-Lordiksi ja hän jaksaa ilahduttaa myös tässä filmissä. Zoe Saldanan näyttelemälle Gamoralle pahiksen kohtaaminen on rankempaa kuin muille, koska Thanos on hänen isänsä. Sama pätee myös Karen Gillanin näyttelemään Nebulaan ja molemmat naistähdet suoriutuvat osistaan oivallisesti. Bradley Cooperin ääninäyttelemä avaruuspesukarhu Rocket ei onneksi ole yhtä ärsyttävä kuin Guardians of the Galaxy Vol. 2:ssa, vaan hänestä on onnistuttu luomaan toimiva sankari. Teini-Groot (Vin Diesel) taas lähinnä mököttää huvittavasti, eikä häntä jaksa kiinnostaa muiden huolet. Pom Klementieffin esittämä Mantis on yhä aika tylsä tapaus ja harmillisesti Dave Bautistan näyttelemän Draxin huumoritasoa on vain lisätty, minkä takia en pitänyt hänestä lähes ollenkaan koko filmin aikana.
Ja sitten Marvel-elokuvien uudempia sankareita: Tom Holland osoittaa jälleen olevansa loistovalinta Peter Parkeriksi/Spider-Maniksi ja on hienoa, että hänelle on annettu kunnolla ruutuaikaa. Benedict Cumberbatchin esittämällä Doctor Strangella on omat siistit hetkensä, mutta paikoitellen hahmo on harmillisen tylsä. Ottaen huomioon, millainen järkälemäinen menestys Black Panther oli ja kuinka Marvel on päättänyt panostaa hahmoon tulevaisuudessa, on outoa, kuinka pieneen osaan Chadwick Bosemanin näyttelemä kuningas T'Challa/Black Panther jää. Elizabeth Olsenin esittämän Wanda Maximoffin/Scarlet Witchin ja Paul Bettanyn esittämän Visionin aiemmin nähtyä romanssintynkää vahvistetaan ja filmi sai minut pitämään hahmoista enemmän kuin ennen. Valitettavasti aiempien filmien tavoin James Rhodes/War Machine (Don Cheadle), Bucky Barner/Winter Soldier (Sebastian Stan) ja Sam Wilson/Falcon (Anthony Mackie) jäävät jokseenkin unohdettaviksi statisteiksi. Jokainen saa oman hetkensä, mutta siihen se sitten jää. Tarkkaavaisimmat saattoivat huomata, etten maininnut lainkaan Clint Bartonia/Hawkeyeta (Jeremy Renner), enkä Scott Langia/Ant-Mania (Paul Rudd), mutta heidän osuutensa on pidetty salaisuutena markkinoinnissa, joten en paljasta sitä arviossakaan. Elokuvassa nähdään myös Tom Hiddleston fanisuosikki Lokina, Idris Elba kaikennäkevänä Heimdallina, Benedict Wong Doctor Strangen Wong-toverina, Gwyneth Paltrow Tony Starkin kihlattuna Pepperinä, Letitia Wright T'Challan Shuri-siskona, Danai Gurira Wakandan soturi Okoyena, Jacob Batalon Peter Parkerin Ned-kaverina, sekä William Hurt Hulkia jahtaavana kenraali Rossina. Mukana on vielä heidänkin lisäkseen aikamoinen joukko sivuhahmoja, mutta he ovat jo niin pienessä osassa, ettei heitä kannata edes mainita. Ja spoilereiden takia en edes halua mainita joitakin heistä. Niinpä siirrynkin Avengers: Infinity Warin todelliseen päähenkilöön, eli Josh Brolinin näyttelemään Thanosiin - ja hänestä aion sanoa enemmän kuin vain yhden lauseen. Thanos nähtiin ensimmäisen kerran The Avengersin lopputekstikohtauksessa, jossa hän vain käänsi päänsä kohti kameraa ja hymyili. Tämän jälkeen hänet on nähty vilaukselta muutamassa muussakin filmissä vuosien varrella, millä on pyritty kasvattamaan katsojien pelkoa hahmoa kohtaan. Itse olin kuitenkin todella varautunut ja ihmettelin, miten ihmeessä tämä violetti jättileuka voisi olla se kaikista pahin paha, kun ottaa huomioon, millaisia jumalhahmoja sankarit ovat jo kohdanneet. Pelkoni olivat täysin turhia. Thanos on helposti Marvelin elokuvauniversumin paras ja pahin pahis. Alusta alkaen hahmo esitetään niin julmana, kauheana ja vahvana, ettei mikään ihme, että monet hahmot kauhistuvat pelkän nimen kuullessaan. Thanos on pysäyttämätön voima, joka voi yksin piestä useasta Kostajasta vähintään tajun kankaalle. Hahmo saa kenties eniten ruutuaikaa kaikista leffan henkilöistä, mikä on erinomainen päätös, sillä sitä hän todella tarvitsee. Vaikka Thanosin suunnitelmat ovat kauheita, hahmo on luotu niin taidokkaasti, että katsoja voi jopa ymmärtää häntä. Josh Brolin suoriutuu loistavasti suuruudenhullun titaanin roolista ja onnistuu tuomaan mukaan myös tunteellisuutta, mikä nosti hahmon pahislistani kärkeen. Harmillisesti Thanosin neljästä kätyristä, Ebony Mawista (Tom Vaughan-Lawlor), Cull Obsidianista (Terry Notary), Proxima Midnightista (Carrie Coon) ja Corvus Glaivesta (Michael James Shaw) ei todellakaan voi sanoa samaa. Hahmot vaikuttavat todella vaativilta vastustajilta, mutta heidät on kirjoitettu mukaan niin hätäisesti, ettei yhdenkään nimeä taidettu edes kertaakaan mainita. Niinpä he eivät oikeastaan jää mieleen, kun filmi on päättynyt, mikä on suuri sääli, sillä he vaikuttivat lupaavilta.
Viimeistään tässä kohtaa kysymys tietty kuuluu: onko Avengers: Infinity War kaiken sen odotuksen arvoinen? Noh... joillekin on ja toisille ei. Itse olin valitettavasti ihan pienesti pettynyt lopputulokseen. En kuitenkaan sano, että kyseessä olisi huono filmi, ehei! Mielestäni elokuva on mahtava - paikoitellen aivan mielettömän upea - mutta kun omat odotukseni olivat niin käsittämättömän korkeat, ei filmi kyennyt olemaan niin täydellinen kuin toivoin. Enkä tarkoita vain sitä, että olisin nämä vuodet luonut erilaisia faniteorioita filmin tapahtumista ja koska ne eivät toteutuneetkaan, olisin vihainen Marvelille, koska he eivät tehneet tätä elokuvaa juuri minulle. Tarkoitan sitä, että vaikka pidin filmistä kovasti, en voinut olla huomaamatta sen tiettyjä heikkouksia.
Kuten jo leffan massiivisesta näyttelijäkaartista voi päätellä, on tämä aivan käsittämättömän massiivinen elokuva. Ja vaikka onkin hienoa nähdä kaikki tutut hahmot samaan aikaan yhdessä filmissä, en voinut olla miettimättä, että elokuva on paikoitellen jopa liian täyteenahdettu. Edes kahden ja puolen tunnin kestossaan elokuva ei kykene täysin kertomaan tarinaansa. Hyvin nopeasti arvelinkin, että tämä filmi tulee jäämään kesken, mutta toivoin silti, että tämä ensimmäinen puolikas suuresta huipennuksesta toimisi omana elokuvanaan. Tai no, eihän tätä mitenkään pysty katsomaan omana teoksenaan. Jos edellisiä Marvel-leffoja ei ole nähnyt, putoaa kärryiltä jo ensiminuuteilla. Elokuvan kesto on pitänyt käyttää täysin hyödyksi, joten turhille alkuselityksille ei ole aikaa. Jos esimerkiksi Captain America: Civil War tai Thor: Ragnarök on jäänyt näkemättä, niin se on katsojan ongelma.
Elokuvan alku on erinomainen ja lupailee jotain todella mahtavaa. Ensimmäisen puolen tunnin aikana nähdään jo niin vaikuttavaa ja eeppistä mäiskettä, että katsoja tietää nyt olevan tosi kyseessä. Harmillisesti tarpeellisille hengähdystauoille ei tunnu jäävän aikaa, vaan filmi tykittää todella kovaa vauhtia eteenpäin. Ymmärrän, että Thanosin luoma uhka aiheuttaa sankareille kiirettä, mutta kun hahmot lähestulkoon teleporttaavat paikasta toiseen, tuntuu elokuva itse kiirehtivän ja täytyy todeta, että olisin sujuvasti katsonut tätä vielä puoli tuntia kauemmin. Niin ja kun hahmoja on paljon, hyppii filmi muutenkin paikasta toiseen, aina maapallolta universumin toiselle puolelle asti, sillä sankarit työskentelevät omissa ryhmissään eri puolilla galaksia. Paikan vaihtumisen lisäksi myös tunnelma vaihtuu usein voimakkaasti. Maassa kaikki on hyvin synkkää ja toivotonta, mutta Galaksin vartijoiden seurassa meininki on humoristisempaa. Tunnelman vaihtelu ei tässä toimi täysin luontevasti, vaan sen takia tuntuu muutamassa kohtaa siltä kuin katsoisi kahta eri elokuvaa. Ottaen huomioon, kuinka paljon Thanos puhuu tasapainon merkityksestä, kirjoittajat eivät tuntuneet löytävän tasapainoa synkkyyden ja valon välille.
Ja sitten jo alkaakin se trailereissa nähty Wakandan sota, mikä on kyllä kieltämättä eeppinen ja loistava, mutta hieman hätiköiden pohjustettu. T'Challa antaa käskyn, että kaupunki täytyy evakuoida, mutta olisin kaivannut, että se olisi myös näytetty, jotta katsojille olisi tullut vahvempi tunne siitä, että tätä paikkaa täytyy puolustaa viimeiseen sankariin asti. Kuitenkin siinä vaiheessa, kun Wakandassa on taisteltu yli kymmenen minuutin ajan, lähes kaikki on jo ollut niin mahtipontista ja eeppistä, että filmin massiivisuus alkaa tuntua raskaalta. Thanosta vastaan käytävät mäiskeet ovat tosin erinomaisia ja äärimmäisen jännittäviä. Kumpaakin taistoa kuitenkin katsoo paljon mieluummin kuin Thorin omaa seikkailua, joka tuntuu pakotetulta, liian kiirehtivältä ja jokseenkin oudolta - aivan kuin se olisi lisätty mukaan ihan viime tingassa. Loppujen lopuksi Avengers: Infinity War on siis hieman epätasapainoinen kokemus, joka tuotti ainakin itselleni minimaalisen pettymyksen. Sen siitä saa, kun odottaa täydellisyyttä... Lopetus on kuitenkin pienten epätasaisuuksien läpi pääsemisen arvoinen, enkä voisi kuvitella pysäyttävämpää tapaa lopettaa elokuvaa. Katsojana jää suurella mielenkiinnolla odottamaan Kostajien seuraavaa seikkailua.
Elokuvan ovat ohjanneet kahdesta edellisestä Captain America -filmistä vastanneet Anthony ja Joe Russo. Tämä on tainnut olla hieman liian iso pala purtavaksi heille, mutten voi olla ihailematta, kuinka rohkeasti he ovat lähteneet toteuttamaan ennennäkemättömän massiivista teosta. Mittakaavoiltaanhan tämä on paljon isompi kuin Joss Whedonin ohjaamat kaksi edellistä Avengers-leffaa. Jo pienen indie-leffan teko on hankala prosessi, joten voin vain kuvitella, kuinka hirvittävää on ollut pistää kasaan tällaista megatarinaa. Russon veljekset ovat siis onnistuneet hommassaan niin hyvin kuin on mahdollista. Olen varma, että filmin ongelmat johtuvat lähinnä siitä, että filmi on pitänyt typistää näin "lyhyeksi". Alkuperäinen versio elokuvasta oli varmaankin lähempänä neljää tuntia ja itse toivoisin lopputuloksen olevan jopa kolmen tunnin leffa, sillä taisteluiden välille tarvitsisi pieniä hengähdystaukoja. Christopher Markusin ja Stephen McFeelyn käsikirjoitus on muuten erittäin oivallinen, mutta kovin kummoisia vitsejä he eivät osanneet kirjoittaa mukaan. Visuaalisesti Avengers: Infinity War on tietty todella näyttävä - enkä tarkoita vain upeita tietokonetehosteita, vaan onnistunutta kuvausta, valaisua, maskeerausta, lavastusta ja puvustusta. Äänimaailma on myös upeasti luotu aina mahtipontisista ääniefekteistä Alan Silvestrin oivaan musiikkiin asti.
Yhteenveto:Avengers: Infinity War on mahtava ja ennen kaikkea mahtipontinen supersankariseikkailu, joka kuitenkin kompastelee paikoitellen omaan massiivisuuteensa. Ohjaajaveljekset Joe ja Anthony Russo tekevät kaikkensa pitääkseen ennennäkemättömän megalomaanista filmiä kasassa, mikä ei tietenkään ongelmitta onnistu. Tarina hyppii paikoitellen hieman liian vauhdikkaasti eteenpäin, eikä tarpeellisille hengähdystauoille jää aikaa. Elokuvassa on myös niin käsittämättömän paljon hahmoja, että useat fanisuosikit jäävät pakostakin todella pieneen rooliin. Onkin täydellinen ratkaisu, että eniten ruutuaikaa saa tarinan vihollinen Thanos, joka on luotu aivan mielettömän hienosti. Monen vuoden pohjustus ei osoittautunut turhaksi, vaan Josh Brolinin näyttelemästä titaanista on onnistuttu luomaan Marvelin pelottavin pahuus, joka luo epätoivoa hahmoihin ja filmiin. Valitettavasti epätoivoa rikkovat useat väkisin mukaan tungetut vitsit, jotka eivät oikein sovi tähän Marvel-teokseen. Taistelukohtaukset ovat todella näyttävää ja vaikuttavaa seurattavaa, mutta on myös pakko myöntää, että parissa kohtaa jatkuva eeppisyys saattaa käydä puuduttavaksi. Elokuva jää tosiaan kesken ja aiheuttamastaan hämmennyksestä huolimatta se saa katsojat vaatimaan Kostajien seuraavaa elokuvaa. Onkin harmi, että sitä pitää odottaa vielä vuosi, mutta onneksi tässä välissä ilmestyy vielä kaksi Marvel-teosta: Ant-Man and the Wasp (2018) sekä Captain Marvel (2019). Suosittelen kaikkia Marvel- ja supersankarifilmeistä pitäviä katsomaan Avengers: Infinity Warin, sillä vaikka siitä löytyy tiettyjä ongelmia, on se kuitenkin niin ennennäkemätön kokemus, että onhan se pakko nähdä - ja vieläpä mahdollisimman isolta valkokankaalta 3D:nä! Jos aiempia Marvel-leffoja ei ole katsonut, niin ei tästä saa paljoa irti.
Lopputekstien jälkeen nähdään tietty vielä lyhyt kohtaus.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 26.4.2018 - Muokattu 30.9.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.marvelcinematicuniverse.wikia.com
Avengers: Infinity War, 2018, Marvel Studios
Ohjaus: Joss Whedon Pääosissa: Robert Downey Jr, Chris Evans, Chris Hemsworth, Mark Ruffalo, Scarlett Johansson, Jeremy Renner, James Spader, Don Cheadle, Anthony Mackie, Aaron Taylor-Johnson, Elizabeth Olsen, Samuel L. Jackson, Paul Bettany, Idris Elba, Stellan Skarsgård, Thomas Kretschmann ja Andy Serkis Genre: supersankarielokuva, toiminta Kesto: 2 tuntia 21 minuuttia Ikäraja: 12 The Avengers (2012) oli fanien unelma, joka nousi yhdeksi maailman menestyneimmäksi elokuvaksi. Oli tietenkin täysin loogista, että elokuvalle tulisi jatkoa ja se ilmoitettiinkin heti ensimmäisen sankarien yhteisseikkailun ilmestyttyä. Odotin innolla Avengers: Age of Ultronia, etenkin kun sen mainoksia alkoi ilmestyä. Elokuvan ensimmäinen mainos ilmestyikin jo muutaman vuoden ennen elokuvan ilmestymistä, joten kaikille kävi selväksi, että Marvel Studiosilla tehdään hyvin nopeita päätöksiä. Hieman ennen ensi-iltaa liikkui huhu, että elokuva kestäisi lähes kolme tuntia, mistä tavallaan innostuin ja hieman petyinkin, kun kävi ilmi, että kyseessä olisikin oikeasti pari minuuttia lyhyempi elokuva kuin The Avengers. Onneksi kuitenkaan elokuva ei kestä kolmea tuntia, sillä se alkaisi puuduttaa helposti. Kävin tietty katsomassa elokuvan sen ensi-illassa ja olen nähnyt sen pari kertaa myöhemmin uudestaan. Nyt kun Marvel Cinematic Universe -sarjan (2008-), johon näiden sankareiden seikkailut kuuluvat, uusin elokuva Doctor Strange (2016) on saamassa ensi-iltansa, oli aika katsoa MCU:n elokuvat uudestaan ja arvostella ne.
HUOM! Tämä arvostelu saattaa sisältää SPOILEREITA koskien elokuviaIron Man (2008), The Incredible Hulk (2008), Iron Man 2 (2010), Thor (2011), Captain America: The First Avenger (2011), The Avengers, Iron Man 3(2013), Thor: The Dark World (2013) ja Captain America: The Winter Soldier (2014)! Tuhotessaan viimeisiä HYDRAn tukikohtia, Avengerit löytävät Lokin valtikan, jonka voimaa Tony Stark käyttää luodakseen tekoälyllisen Ultronin sankareiden ja ihmisten avuksi. Ultron kokeekin ainoan suojelutavan olevan ihmiskunnan hävittäminen, jolloin Avengerit joutuvat jälleen uuteen taisteluun.
Robert Downey Jr loistaa Tony Starkina/Iron Manina, kuten aiemminkin. Vaikka Iron Man 3:n lopussa vaikutti hieman siltä, että Stark olisi lopettamassa sankarinhommansa, niin tässä hän kuitenkin palaa auttamaan Avengereja ja onkin luonut näiden avuksi pienen robottiarmeijan. Kun hän panikoi aiemmin, joutuessaan taistelemaan yli-ihmisten kanssa, niin tässä hän on selvästi alkanut päästä yli peloistaan ja hyödyntää teknologiaa ollakseen samalla tasolla kuin muutenkin vahvat hahmot. Captain America: The Winter Soldierissa nimikkohahmo Captain America, eli Steve Rogers (Chris Evans), saatiin vihdoin juuri oikeanlaiseksi, vastaamaan sitä johtajahahmoa, mikä hänen kuuluisikin olla. Tässä hän jatkaa samalla mallilla ja Evansin suoritus on yhä mainio. Hän antaa ohjeita muille Avengereille ja pyrkii pitämään tiiminsä kasassa vaikeissakin paikoissa. Hänen pukunsa on vihdoin saatu tyyliteltyä erittäin hienoksi ja yksi hauskoista asioista on, että hänen käsivarressaan on jonkinlaiset härpäkkeet, joiden avulla hahmon ikoninen kilpi palaa aina takaisin hänen luokseen. Chris Hemsworthin esittämä ukkosenjumala Thor on hieman pienemmässä roolissa, mutta se sopii itselleni mainiosti, sillä hahmo ei tässä tunnu kovin erikoisesti toimivan. Yhdessä kohtaa elokuvaa tuntuu, että hahmon rooli on vain kehuskella voimiensa kanssa ja häipyä hetkeksi aikaa, jotta voi palata takaisin selittämään tulevia tapahtumia hahmoille. Hemsworthinkaan suoritus ei ole erityisen vakuuttava tässä. Mark Ruffalon näyttelemä Bruce Banner/Hulk on yllättävän helposti lähtenyt sankareiden mukaan taistelemaan pahuutta vastaan, ottaen huomioon, kuinka hahmo aiemmin niin pelkäsi vain aiheuttavansa vahinkoa muille. Bannerin pelot käyvät valitettavasti toteen, jonka seurauksena on yksi elokuvan tyylikkäimmistä kohtauksista. Ruffalon suoritus toimii mainiosti. Jostain kumman syystä Banner on unohtanut kokonaan tyttöystävänsä Betty Rossin ja hänellä on alkanut olla säpinää Scarlett Johanssonin näyttelemän Natasha Romanoffin/Black Widow'n kanssa. Hahmojen kummallinen suhde ei välillä oikein toimi, mutta välillä se taas tuntuu ihan kivalta lisältä. Black Widow'n hahmo toimii muuten ja Johansson on ihan hyvä roolissaan. Aiemmin todella pieneen rooliin jääneelle Clint Bartonille/Hawkeyelle (Jeremy Renner) on yritetty keksiä jotain taustaa, jotta hahmo olisi mielenkiintoisempi kuin millaisena hänet on aiemmin esitetty. Tavallaan hahmoa ymmärtää enemmän tämän elokuvan jälkeen, mutta jousipyssyjäbä muiden sankarien keskellä ei vieläkään erityisemmin säväytä. Renner on kuitenkin ihan hyvä ja hänellä on hauskoja osuuksia elokuvassa.
Tässä elokuvassa nähdään varmaan paras MCU-pahis tähän mennessä: Ultron, jonka äänenä kuullaan James Spader. Aluksi Ultron vaikuttaa todella vaaralliselta, mutta myöhemmin hänestä ilmenee kummallisia puolia ja hän on välillä jopa hauska ja sarkastinen. Aika geneerinen maailmantuhoamissuunnitelma Ultronilla on, mutta hahmo itse tekee pahiksesta niin hyvän. Ultronin synty on hieman kiireellä toteutettu, mutta sen jälkeen hahmo toimii. Spaderin ääni sopii hahmolle erinomaisesti. Uusina supervoimaisina hahmoina nähdäänCaptain America: The Winter Soldierin lopputekstien aikana tulleessa kohtauksessa vilahtaneet kaksoset Wanda Maximoff/Scarlet Witch (Elizabeth Olsen) ja Pietro Maximoff/Quicksilver (Aaron Taylor-Johnson). Wanda osaa hallita muiden mieliä ja Pietro on todella nopea. Hahmojen aksentit tuntuvat aluksi erittäin hölmöiltä ja väkisin väännetyiltä, mutta niihin joko tottuu tai ne paranevat loppupuolella. Hassu fakta: Olsen ja Taylor-Johnson esittivät pariskuntaa vuosi aiemmin ilmestyneessä hirviöleffassa Godzilla (2014). Tutut sankarit James Rhodes/War Machine (Don Cheadle), Sam Wilson/Falcon (Anthony Mackie) ja S.H.I.E.L.D:n entinen johtaja Nick Fury (Samuel L. Jackson) tekevät lyhyet esiintymiset elokuvan aikana. Thor-elokuvista tutut Heimdall (Idris Elba) ja Erik Selvig (Stellan Skarsgård) käyvät myös visiitillä. Kaksosten lisäksi Captain America: The Winter Soldierin lopputekstikohtauksessa esiintynyt paroni Strucker (Thomas Kretschmann) nähdään elokuvan alussa, mutta on valitettavasti muuten erittäin alikäytetty hahmo. Tulevan Black Panther -elokuvan (2018) pahis Klaw (Andy Serkis) esiintyy hetken, mutta kovin monet eivät välttämättä tiedä, kuka hahmo on, jos eivät lue paljoa sarjakuvia. Uutena hahmona esitellään myös sankari Vision, jota näyttelee Paul Bettany. Näyttelijän nimi voi jo kertoa, kuka Vision alunperin on. Olen jo aiemmin sanonut, etten erityisemmin välitä Bettanysta, eikä hän tässäkään oikeastaan vakuuta minua punaisessa maskeerauksessaan.
Vaikka jotkut näin luulevat, niin tämä ei ole vain jatko-osa The Avengersille, vaan jatko-osa sen jälkeen ilmestyneille elokuville, etenkin Thor: The Dark Worldille ja Captain America: The Winter Soldierille. Kun paljastui, että S.H.I.E.L.D:iin on vuosien aikana soluttautunut paljon HYDRAn agentteja, Captain America ja Black Widow paljastivat nämä kaikille. Agentit piiloutuivat, jolloin Avengerit kokoontuivat tuhotakseen HYDRAn lopullisesti. He jäljittävät HYDRAn hallussa olevan Lokin valtikan Sokoviaan, jossa on yksi viimeisistä järjestön tukikohdista. Lokin valtikan lisäksi Stark löytää teknologiaa, jolla hän pystyisi vihdoin yhdessä Bannerin kanssa luomaan tekoälyllä varustetun suojelijarobotin, Ultronin. Kun Ultron saa tietoisuuden, hän käykin tekijöidensä kimppuun ja karkaa toteuttaakseen oman suunnitelmansa, mikä tarkoittaisi ihmiskunnan hävittämistä.
Jos The Avengersin lopputaistelu New Yorkissa tuntui massiiviselta, niin tässä juttua on paisutettu lisää. Hahmoja on enemmän ja jälleen on vastassa jonkinlainen pahiksen armeija. Jostain kumman syystä megaelokuvien tekijät tuppaavat miettimään, että "mitä isompaa, sen parempaa", jolloin tällaisten elokuvien jatko-osien täytyy aina olla kokoluokaltaan suurempia. Noh, mikäs siinä jos homma toimii. Ja kyllähän se toimii, etenkin näin nörtin vinkkelistä. Tutut hahmot ovat kolmen vuoden tauon jälkeen vihdoin yhdistäneet voimansa ja onkin hienoa nähdä Avengerien toimivan tiiminä jo ensimmäisten minuuttien aikana. Alun pitkä kuva, jossa sankarit mätkivät eri puolilla metsää pahiksia turpaan, on varsinkin faneille suurta iloa. Henkilö, joka ei ole ennen nähnyt sarjan elokuvia luultavimmin vain miettii, että "jaahas". Paikoitellen elokuvassa on hieman tylsempiä osuuksia, mutta sitten kun taas mennään, niin tylsät osuudet unohtaa helposti. Vihdoin hahmoilla on hyvä vastustaja, mikä tekee elokuvan katsomisesta miellyttävämpää. Lopputaistelu paisuu paikoitellen niin massiivisiin mittoihin, että sitä on valitettavasti hieman vaikeaa seurata - varsinkin kun hahmoja saapuu vielä enemmän taistoon. Hienoin skabailu elokuvassa on ehdottomasti Hulkin ja Iron Manin välinen turpaanmätkintä, kun Iron Man ottaa käyttöön Veronica-asunsa, eli faneille tutummin nimettynä Hulkbuster-puvun.
Huumoria tietty löytyy kevennyksenä, kuten muissakin MCU-leffoissa. Tämän elokuvan hauskin kohtaus on, kun Avengerit yrittävät vuorotellen nostaa Thorin Mjolnir-vasaraa juhliensa jälkeen. Tästä kohtauksesta siirrytään tyylikkäästi Ultronin esittelyyn, joka on aivan mahtava! Ensimmäisen kerran Ultron nähdään romuttuneena robottina, joka pystyy hädintuskin kävellä. Kohtaus on äärimmäisen hyvin rakennettu ja siinä on juuri täydellisesti luotua uhkaavuutta. Ultron vaikuttaa vaaralliselta ja kun hän puhuu aina välillä itselleen ja välillä päähenkilöille, katsoja kokee yhdessä Avengerien kanssa, että kyseessä on arvaamaton hahmo. Vaikka myöhemmin tuleekin pienoisena yllätyksenä, että Ultronkin heittää vitsejä, niin hahmo toimii silti. Läpi elokuvan kantaa myös todella laimea vitsi siitä, että Captain America käskee elokuvan alussa varomaan kielenkäyttöä, yhden hahmon päästäessä kirosanan. Vitsi on huono ja onkin ärsyttävää, että se tuodaan esille vielä ihan lopussakin.
Jos edellisessä Avengerien yhteisseikkailussa sankareilla oli paikoitellen heikohko yhteishenki, niin tässä porukka toimii tiiminä vain juuri ja juuri. Ryhmän sisäiset draamat aiheuttavat ongelmia, eivätkä jotkut ajatukset ihmiskunnan auttamisesta osu yhteen toisten kanssa. Tässähän tietenkin pohjustetaan Captain America: Civil Waria (2016), jossa sankarit käyvät lopulta taistoon keskenään. Elokuva käyttää muutenkin paljon aikaa pohjustaakseen tulevia tapahtumia, eikä aina keskity täysillä omaan tarinaansa. Niin Thor: Ragnarok (2017) kuin Black Panther, sekä tietysti myös Avengers: Infinity War (2018) ovat pohjustettuna enemmän tai vähemmän. Pohjustukset eivät ole erityisen hienovaraisia, eivätkä ne esiinny vain lopputekstien jälkeisissä kohtauksissa, vaan välillä elokuvan aikana nähdään satunnaisia kohtauksia, jotka voivat tuntua erittäin irrallisilta, jos ei tiedä, mitä niillä haetaan. Avengers: Age of Ultron on selkeästi tehty palvelemaan sarjakuvien faneja ja Marvel Cinematic Universen suurkuluttajia. Itse koen kuuluvani kumpaankin kastiin, joten minun on helppo ymmärtää viittauksia ja pystyn helpommin nauttimaan elokuvasta. Suosittelenkin siis, että ehdottomasti katsoo sarjan aiemmat osat, ennen kuin pistää tämän pyörimään.
Avengers: Age of Ultronin on ohjannut The Avengersin tapaan Joss Whedon, joka on itse niin fani ja nörtti, että tietää kyllä, mitä fanit haluavat nähdä. Tätä elokuvaa tehdessään Whedon kulutti itsensä niin pahasti kuitenkin loppuun, ettei ole ohjannut yhtäkään leffaa tämän jälkeen, eikä hänellä ole tiettävästi suunnitelmissakaan mitään. Omasta mielestäni hänen luomansa paketti pysyy lähes oivallisesti kasassa ja onkin erittäin viihdyttävää katseltavaa. Elokuva on kuvattu erinomaisesti, kuten myös leikattu, vaikka jotkut pätkät olisikin voinut jättää pois lopputuloksesta. Visuaalisesti elokuva on tietysti aivan törkeän hieno. Lopputaistelu on toteutettu erittäin upean näköiseksi. Harmi vain, ettei tässä elokuvassa ole yhtä kirkasta ja värikästä tyyliä kuin edellisessä Avengers-pätkässä. Äänimaailmalla on korostettu hienosti suuria taistoja, ja Danny Elfmanin ja Brian Tylerin musiikki säestää meininkiä oivallisesti. Lavasteet ja asut ovat taidokkaasti toteutettuja.
Elokuva sisältää tietysti "easter eggejä", eli viittauksia muihin elokuviin, hahmoihin jne. Tässä elokuvassa esimerkiksi mainitaan Thorin tyttöystävä Jane Fosterin olevan tutkimassa samaa asiaa, mikä nähtiin Thor: The Dark Worldissa, kuten myös viitataan Captain America: The Winter Soldierissa esiintyneeseen Bucky Barnesiin/Winter Soldieriin. Stan Lee tekee tietty cameonsa ja heittää vielä kuuluisan "Excelsior!" -huudahduksensa. Kovimmat nörtit tunnistavat monia viittauksia sarjakuviin, jotka on otettu huomioon elokuvaa tehdessä.
Blu-rayn kuvanlaatu on erinomainen, kuten arvata saattaa. Lisämateriaalina Blu-raylla on poistettuja ja pidennettyjä kohtauksia, mokailuosio, sekä pätkät "From the Inside Out: Making of Avengers: Age of Ultron", "The Infinite Six" ja "Global Adventure". Katseltavaa löytyy muutamaksi vartiksi. Harmi vain, ettei lisäksi ole lyhytelokuvaa, eikä edes pientä vilkaisua tämän jälkeen ilmestyneeseen Ant-Maniin(2015). Yhteenveto:Avengers: Age of Ultron on erittäin hyvä elokuva... faneille. Jos et ole Marvelin fani, niin ei tästä leffasta luultavasti paljoa irtoa. Itse olen fani, joten kaikista hölmöyksistään huolimatta pidän elokuvasta paljon. Se ei ole niin hieno kuin The Avengers, eikä sankareiden kokoontuminen yhteen tunnu yhtä huikealta, koska sen on jo päässyt kokemaan. Nyt hahmoja on erittäin paljon, eikä elokuva kykene täysin keskittymään jokaiseen. Onneksi muutama hahmo on älytty pitää selkeästi taka-alalla. Iron Manin ja Captain American hahmot toimivat, mutta Thorin ei niinkään. Hulkille ja Black Widow'lle on luotu outoa romantiikkaa ja Hawkeyelle jonkinlainen taustatarina. Quicksilver ja Scarlet Witch ovat hyvä lisä, mutta Vision on paikoitellen hieman turha. Ultron on selkeästi yksi parhaista, ellei jopa MCU:n paras pahishahmo. Hauskoja kohtia löytyy, mutta kielenkäyttövitsin jatkuva heittely alkaa jossain kohtaa rasittaa. Elokuva sisältää ihan hullun määrän pohjustuksia tuleville MCU-elokuville ja välillä ne syövät hieman pois itse Avengers: Age of Ultronin tarinasta. Visuaalisesti elokuva on näyttävän näköinen, mutta lopputaistelu on paikoitellen hieman liian massiivinen. Iron Manin ja Hulkin tappelu on todella kovaa meininkiä. Marvelin faneille, sekä hahmojen ja sarjakuvien ystäville suosittelen tätä elokuvaa, kuten myös mäiskintäpätkien kuluttajille. Aloittakaa silti ihan Marvel Cinematic Universen alusta, sillä Avengers: Age of Ultron on jo sarjan yhdestoista elokuva, joten monet asiat voivat mennä täysin ohi. Tällä kertaa ei lopputekstejä tarvitsee katsoa kokonaan, sillä "piilotettu" kohtaus tulee jo puolessa välissä lopputekstejä.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 12.10.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.superherohype.com
Avengers: Age of Ultron, 2015, Marvel Studios, Prime Focus
Ohjaus: Anthony Russo, Joe Russo Pääosissa: Chris Evans, Robert Downey Jr, Scarlett Johansson, Sebastian Stan, Don Cheadle, Jeremy Renner, Anthony Mackie, Chadwick Boseman, Paul Bettany, Elizabeth Olsen, Paul Rudd, Tom Holland, Daniel Brühl, Frank Grillo, Martin Freeman ja William Hurt Genre: supersankarielokuva, toiminta Kesto: 2 tuntia 27 minuuttia Ikäraja: 12
Tiistai-iltana ennen Captain America: Civil Warin näkemistä: Alunperin ajatukseni ei ollut kirjoittaa Civil Warista, ennen kuin olen saanut kaikki muut Marvel Cinematic Universe -elokuvat arvosteltua, mutta päädyin lopulta siihen, että kirjoitan nyt tämän ja kirjoittelen aiemmat MCU-elokuvat jälkikäteen. Marvel Cinematic Universen elokuviin kuuluvat siis pätkät Iron Man (2008), The Incredible Hulk(2008), Iron Man 2(2010), Thor (2011), Captain America: The First Avenger (2011), The Avengers(2012), Iron Man 3 (2013), Thor: The Dark World (2013), Captain America: The Winter Soldier(2014), Guardians of the Galaxy (2014), Avengers: Age of Ultron (2015) ja Ant-Man (2015). Tämä arvostelu saattaa sisältää SPOILEREITA lähes jokaisesta edellä mainitusta elokuvasta, joten ne kannattaa katsastaa ennen tämän lukemista, etenkin niistä uusimmat. Ne on myös tietenkin hyvä nähdä, jotta Civil Warista ymmärtää jotain. MCU:n elokuvissa nimittäin on erikoista se, että elokuvasarjana se koostuu elokuvasarjoista, jotka luovat yhdessä ison kokonaisuuden. Ei siis riitä, että olet nähnyt vain kaksi edellistä Captain Americaa, jotta olisit valmis näkemään tämän uuden osan. Ehei, vaan sinun täytyy nähdä kaikki edelliset MCU-filmit. Guardians of the Galaxylla ei ole kai vielä niin väliä, kun hahmot eivät ole esiintyneet muissa sarjan elokuvissa.
Tällä hetkellä olen elokuvasta innostunut ja hieman jännittynyt. Kyseessä on kuitenkin yksi vuoden eniten odottamistani elokuvista. Tämän vuoden aiemmista supersankarielokuvista Deadpool (2016) oli aivan loistava, kun taas Batman v Superman: Dawn of Justice (2016) oli iso pettymys. Saa nähdä, miten tämän kanssa käy. Vaikka elokuvan nimi onkin CAPTAIN AMERICA: Civil War, niin odotan elokuvaa enemmän sen sivuhahmojen takia. Black Panther pääsee tekemään ensiesiintymisensä valkokankaalla. Hahmosta en paljoa tiedä, mutta mainosten perusteella hän näyttäisi olevan kovemman luokan toimintaäijä. Myös uudet pahikset Crossbones ja Zemo kiinnostavat. Hauskan piristävästä Ant-Manista tuttu nimikkohahmo palaa tähän elokuvaan, enkä malta odottaa näkeväni hänet jälleen mukana. Kaikista eniten kuitenkin odotan - kuten varmaan muutkin odottavat - Spider-Manin saapumista Marvel Cinematic Universeen. Hahmo on suosikkihahmoni Marvelin sankareista ja odotan innolla näkeväni hänet muiden sankarien kanssa. Kiinnostavaa tietenkin nähdä, miten melko uusi naama, Tom Holland, pärjää Hämiksenä isojen starojen keskellä. Huomennahan sen sitten näkee... Pliis, ole hyvä elokuva!
Pieleen menneen operaation jälkeen Avengerseille esitetään kaksi vaihtoehtoa: joko heidän pitäisi toimia YK:n alaisuudessa vain pahimmissa hätätapauksissa tai he joutuvat lopettamaan sankarihommansa. Tony Stark/Iron Man on tämän aatteen puolella, mutta Steve Rogers/Captain America on sitä vastaan. Nimittäin samat henkilöt, jotka ovat asettamassa heille rajoja, jahtaavat Steven ystävää Bucky Barnesia/Winter Soldieria ja Steve haluaa saada Buckyn pelastettua. Avengersit jakautuvat kahteen ryhmään taistellakseen toisiaan vastaan eri aatteiden takia. Samalla muuan Zemo on kiinnostunut hyvin vanhasta HYDRA-operaatiosta...
Tässä elokuvassa on lukuisia supersankareita, mutta koska tämän elokuvan nimessä lukee "Captain America", niin aloitetaan nimikkohahmosta. Chris Evans palaa Steve Rogersin/Captain American rooliin tyylikkäästi. Hän on päässyt kunnolla mukaan Marvel-elokuvissa ja tuntuu jo oikealta johtajahahmolta. Rogersin motiivi olla ystävänsä apuna on toimiva ja katsojana ymmärtää täysin, että sen takia hän on valmis kääntymään muita tiimiläisiään vastaan. Ensimmäisessä Avengersissa Captain America jäi pahasti muiden jalkoihin ja hän tuntui todella hyödyttömältä, mutta nyt hänen toimintakohtauksensa ovat hyviä ja hän osaa vetää kunnolla turpaan. Kaikkien tunteman kilven käyttöä on jälleen lisätty nokkelasti mukaan taisteluihin. Robert Downey Jr:n esittämä Tony Stark/Iron Man ei ole enää sama huoleton egopullistelija, mikä hän oli ensimmäisessä Iron Manissa. Vaikka perinteistä ylimielisyyttä ja vitsejä löytyy, niin hahmo on vakavoitunut ja sarjan aiemmat tapahtumat ovat selkeästi jääneet vainoamaan häntä. Hahmo päättää vihdoin toimia oikein ja haluaa kantaa vastuuta teoistaan. Ainoa kohta milloin tuntuu, että hahmo ei kanna vastuuta on, kun hän päättää tuoda erään teini-ikäisen mukaan taisteluun. Onneksi taistelun edetessä Stark tuntuu tajuavan toimineensa väärin. Tony Starkin tyttöystävä Pepper Potts (Gwyneth Paltrow) ei esiinny elokuvassa, eikä häntä kaipaisi, jos hänen olemassaolostaan ei muistutettaisi. Downey Jr. vetää edelleen loistavasti Iron Manin roolin. Harmi, että itse rautapukua näkee elokuvassa vähän.
Juonen keskiössä on aika pitkälti Sebastian Stanin Bucky Barnes/Winter Soldier. Edellisessä Captain Americassa alkanut Bucky-jahti on mukana tämän elokuvan tarinassa ja se on yksi suurimmista syistä, miksi sankarit jakautuvat erilleen. Stan ei ole kummoinen näyttelijä, mutta näyttää tyylikkäältä metallikätensä kanssa. Scarlett Johanssonin Natasha Romanoff/Black Widow ei ole onneksi mukana vain ulkonäkönsä takia. Vaikkei hahmo paljoa vedä turpaan, niin hän toimii kuitenkin hahmojen neuvonantajana, jotta nämä toimisivat oikein sekavia tunteita aiheuttavissa tilanteissa. Naispoweria elokuvaan tuo myös Elizabeth Olsenin esittämä Wanda Maximoff/Scarlet Witch. Hahmo näyttää hyvin, että häntä pelottaa hänen mystiset kykynsä ja hänellä on traumoja aiheuttamastaan tuhosta. Outoa kyllä, Wanda ei tuo esille veljensä kuolemaa Avengers: Age of Ultronista. Don Cheadlen esittämän James Rhodesin/War Machinen kohtalo tuntui olevan selvillä mainosten perusteella, mutta onneksi tapahtumat eivät kuitenkaan menneet, niin kuin trailereidesta saattoi olettaa. War Machine tuntuu harmi vain yhä olevan mukana enemmänkin täytehahmona, mutta onhan se hyvä, että elokuvassa on kaksi rautamies-asuun pukeutunutta heppua. Sam Wilson/Falcon pääsee paremmin esille tässä osassa ja pääsee myös kunnolla toimintakohtauksiin mukaan. Anthony Mackien esittämä Falcon on tasapainoisesti hieman hauska, mutta silti vakava hahmo. Paul Bettanyn näyttelemä Vision on edelleen kaikista tylsin hahmo. Lähes kaikkeen pystyvän ja tunteettoman tekoälyn ruumiillistuman toivoisi olevan poissa kohtauksista, sillä ketä kiinnostaa taistelu jotain vastaan, jota ei voi mitenkään tappaa? No, mutta onneksi hahmon elossa pitävä kivi on välttämätön Avengers: Infinity Warin (2018) pahiksen superhanskalle, joten sormet ristissä toivon hahmon heittävän veivinsä jossain tulevassa osassa. Bettany ei muutenkaan ole kovin kaksinen näyttelijä. Jeremy Rennerin esittämä Clint Barton/Hawkeye ei ole vieläkään kovin hyödyllinen jousipyssynsä kanssa. Hahmo todistaa taitonsa lähitaistelussa, mutta ei silti ole kovin kiinnostava hahmo. Ehkä hänelle pitäisi vihdoin ottaa käyttöön sarjakuvista tuttu koominen puku. Scott Lang/Ant-Man pääsee vihdoin Avengersien joukkoon. Paul Rudd vetää jälleen nappisuorituksen ja toivoisi, että häntä näkisi enemmän elokuvassa. Suurimmaksi osaksi ajastaan ruudulla hahmo viettää puvussaan. Nörttien unelmat käyvät toteen Ant-Manin hyödyntäessä voimiaan ihan uudella tasolla. Vitsi minisankarista juoksemassa pikkuisena, kun normaalikokoiset hahmot pyörivät ympärillä, toimii yhä. Uutena tulokkaana on Chadwick Bosemanin esittämä T'Challa/Black Panther. Hahmoa ei hirveästi esitellä, mutta hänestä saa silti tarpeeksi hyvän käsityksen, jotta Black Pantherista ymmärtääkin jotain loppuelokuvan ajan. Monille tuntematon hahmo ei varmasti jätä kylmäksi vetäessään turpaan oikein antaumuksella. Mielenkiinnolla jään odottamaan vuonna 2018 ilmestyvää Black Panther -elokuvaa...
Kaikkien odottama uutuus on kuitenkin uusi Peter Parker/Spider-Man, jota esittää Tom Holland. Monia pelotti, että miten hahmo toimisi tässä ja miten Holland pärjäisi. Hollandin Peter Parkerissa on hieman sulateltavaa, mutta siinä on ehkä syynä hieman heikohko esittely hahmolle. Hämiksen kohdalla ei ole hätää. Uusi Spider-Man on aivan loistava! Koko ajan läppää heittävä hölösuu ihmettelee kaikkea jännää, kuten Winter Soldierin metallikättä. Monista kuvista trailereissa on leikattu Hämis pois. Esimerkiksi kuva, jossa Iron Manin tiimi seisoo vierekkäin lentokentällä sisältää Spider-Manin itse elokuvassa. Harmi vain, ettei hahmoa nähdä kovin paljoa ja hän tulee mukaan vasta loppupuolella. Ensi vuonna on tiedossa Spider-Man: Homecoming (2017), jota aloin odottaa innolla. Tässä elokuvassa oli hieman hölmö ratkaisu, että sanaa "homecoming" hoettiin useaan otteeseen ja nyt tulevan Spider-Man -elokuvan nimen yhdistää luultavasti väärään asiaan. Marisa Tomein esittämä May-täti on hieman erikoinen ratkaisu, sillä hahmo on niin nuori, mutta toisaalta miksi teini-ikäisen pojan täti olisikaan mikään mummeli? Jälleen kerran yritetään tunkea lause "Suuri voima tuo suuren vastuun" mukaan jollain tapaa elokuvaan. Tässä on ehkä kaikista kummallisin tapa tuoda lauseen merkitys esille. Captain America: The Winter Soldierissa esiintynyt Brock Rumlow (Frank Grillo) palaa tähän uutena pahiksena, Crossbonesina. Odotin hahmon näkemistä valkokankaalla ja hänet onkin tehty siististi. Harmi vain, hahmon osuus jää tosi vähäiselle, eikä häntä nähdä enää alun jälkeen loppuleffassa. Toinen uusi pahis on Daniel Brühlin näyttelemä Zemo. Se käsitys, minkä olen saanut hahmosta ei vastaa ollenkaan sitä, millainen hahmo on tässä elokuvassa. Jälleen todella alikäytetty pahishahmo Marvelilta. Noh, toivottavasti hahmo pääsisi oikeuksiinsa joskus tulevaisuudessa. Brühlin suorituksessa ei ole mitään moitittavaa, mutta hänen hahmonsa olisi voinut oikeastaan olla mikä tahansa. The Incredible Hulkista tuttu Hulkia jahtaava Ross (William Hurt) palaa vihdoin Marvel Cinematic Universeen. Hänen roolinsa on pieni, mutta riittävän suuri, ottaen huomioon, ettei Hulk edes esiinny tässä - hänet ja Thor kuitenkin mainitaan. Hobitti-trilogiasta (The Hobbit - 2012-2014) ja Uusi Sherlock (2010-) -sarjasta tuttu Martin Freeman on myös mukana elokuvassa ja hänenkin hahmon sukunimi on Ross, mutten tiedä onko kyseessä sattuma. Perinteinen Stan Lee -cameo on nähtävissä elokuvan lopussa, mutta Samuel L. Jacksonin esittämää Nick Furya on turha odottaa.
Elokuva alkaa ilman logoja. Jos ei ole valmis elokuvan alkuun, niin ensimmäiset sekunnit voivat mennä ohi. Alkukohtauksen jälkeen Marvel Studiosin logo ilmestyy ruutuun ja itse elokuvan nimi tulee vasta lopputeksteissä. Kuten jo aiemmin sanoin, niin jos kuvittelet, että tämän elokuvan ymmärtämiseksi riittää, että näet vain kaksi aiempaa Captain Americaa, niin olet pahasti väärässä. Tarinan kannalta kaikkein oleellisinta on nähdä Captain America: The Winter Soldier ja Avengers: Age of Ultron, mutta on tietysti suositeltavaa katsoa Ant-Man, jotta hahmon mukanaolon ymmärtää. Jotta taas ymmärtää noista aiemmin mainituista jotain, niin täytyy nähdä muutama elokuva ennen niitä. Elokuvassa ei selitellä edellisten osien tapahtumia kummemmin, vaikka niihin viitataan paljon. On hienoa nähdä, että nykypäivän supersankarielokuvissa näytetään, että massiivisilla lopputaisteluilla on oikeasti seuraamuksia, eikä niistä pääse yli pelkällä olankohautuksella. Elokuvassa on tietysti myös paljon viittauksia sarjakuviin, jotka menevät monilta katsojilta täysin ohi, mutta hardcore-faneille tämä elokuva on varmasti yhtä juhlaa, vaikkei Civil War -tarina mene samalla tavalla kuin sarjakuvissa.
Miksi tämä elokuva on nimeltään juuri Captain America: Civil War eikä "Avengers: Civil War"? Tai pelkkä "Civil War", sillä hahmoja on niin paljon. Miksi tämä elokuva kulkee juuri Captain American nimen alla? Tämä johtuu varmaan siitä, että keskiössä on loppujen lopuksi Kapun ja Buckyn ystävyys. Ja kuten jo sanoin, niin tarina jatkaa edellisessä Captain America -elokuvassa alkanutta Bucky-jahtia. Iron Man esiintyy kuitenkin lähes yhtä paljon elokuvassa, joten nimi olisi varmaan voinut olla myös "Captain America v Iron Man: Dawn of Civil War" tai jotain vastaavaa.
Yksi onnistuneimpia seikkoja elokuvassa on, että sankareiden välinen taistelu toimii. Tänä vuonna aiemmin ilmestyneessä Batman v Superman: Dawn of Justicessa oli myös sankareiden välinen kahakka, mutta se ei toiminut kovin hyvin, joten miksi se tässä toimii? Vaikka Batman v Supermanissa hahmojen motiivit olivat selvillä, niin tässä myös hahmojen todelliset tunteet välittyvät katsojille hyvin. Kun Batman v Superman tuntui keskittyvän lähes kaikkeen muuhun kuin itse sankarien tappeluun, niin tässä pidetään hyvin selkeänä, että missä tarinan focus on, vaikkei leffa ole onneksi pelkkää mätkimistä. Batman v Superman tuntui keskittyvän kaikkeen muuhun, etenkin pohjustamaan sarjan tulevia osia ja vaikka tässä tehdään myös pohjustusta, niin se ei tunnu väkisin mukaan tungetulta, eikä sitä ole liikaa. Loppupuolella aletaan näyttämään katsojalle hieman, että mitä tulevaisuudessa on tiedossa, mutta elokuva osaa keskittyä omaan tarinaansa. Viimeisinä eroina mainittakoon, että tässä elokuvassa sankareiden taistelu kesti pidempään, mutta piti kiinnostuksen kaiken aikaa yllä, kun taas Batman v Supermanissa turpaanveto kesti hädin tuskin kymmentä minuuttia ja se ratkesi todella helposti. Batman v Supermanin ongelmana oli, että se yritti aloittaa universumia ja saada liian monta asiaa samaan pakettiin, mutta Civil Waria ennen on tehty jo KAKSITOISTA elokuvaa, joten hahmojen pohjustusta on tehty tarpeeksi kauan ja heidän taistelunsa seurauksista oikeasti välittää. Jos Civil War olisi tehty vuosia sitten ilman muita MCU-leffoja, niin se kärsisi samoista ongelmista kuin Dawn of Justice.
Anthony ja Joe Russo palasivat ohjaamaan Civil Warin. He ohjasivat myös The Winter Soldierin. Elokuvasta näkee, että ohjaajat ovat tienneet, mitä ovat tekemässä, mikä on aina hyvä merkki. Studio ei tunnu olevan liikaa mukana elokuvan teossa ja elokuva saa rauhassa keskittyä omaan tarinaansa, ilman jatkuvia muistutuksia, että kahtia jaettu Avengers: Infinity War on tulossa. Elokuvan alkupuoli on hieman hidastempoinen, mutta loppupeleissä leffa ei tunnu kaksi- ja puolituntiselta. Veljekset ohjaavat myös Infinity Warit ja tämän elokuvan jälkeen olen varma, että kolmas/neljäs Avengers-elokuva on oikeissa käsissä.
Elokuva on kuvattu oikein mainiosti, vaikka kamera välillä heiluukin tarpeettomasti. Leikkauksia on toimintakohtauksissa paljon, mikä tekee niistä paikoitellen hieman vaikeasti seurattavia, muttei haittaa onneksi hirveästi. Muiden MCU-elokuvien tapaan musiikki on taustalla soivaa, toimivaa jumputusta, muttei jää erityisemmin mieleen. Civil War on visuaalisesti näyttävän näköinen. Se on maanläheisempi elokuva siinä mielessä, ettei uhkana ole jokin maailmankaikkeuden tuhoava voima, mikä on hyvä ratkaisu. Tietokone-efektejä on käytetty silti lähes yhtä paljon. 3D ei tuonut tietenkään mitään uutta elokuvaan. Kapun kilpi välillä käväisi päin katsojan näköä, mutta siihen se jäikin.
Yhteenveto:Captain America: Civil War on ehkä jopa paras Avengers-elokuva, vaikkei nimellisesti olekaan "Avengers: Civil War". Siinä on hyvin yhdistetty draamaa ja toimintaa. Tunteet välittyvät katsojille ja suurimmaksi osaksi elokuvasta laaja hahmogalleria on hyvin käytössä. Spider-Mania ja Ant-Mania jäin kaipaamaan lisää, muttei juoni oikeastaan keskittynytkään heihin. Thorin ja Hulkin poissaolo ei paljoa haitannut. Marvel-faneille suosittelen tätä ehdottomasti ja tämä käy muille ihan kelpona popcorn-viihteenä. Jos ei ole kiinnostunut elokuvasta, niin kannattaa jättää väliin. Jos ei ole mitään kosketuspintaa Marvel Studiosin aiempiin elokuviin, niin ei tästä paljoa saa irti. Verta elokuvassa näkyy hieman, mikä oli yllättävää, muttei kuitenkaan lähellekään samoissa määrin kuin esimerkiksi Deadpoolissa. Tänä vuonna vielä tiedossa Doctor Strange (2016), jota odotan ristiriitaisin tuntein, ja ensi vuonna Spider-Man: Homecoming, Thor: Ragnarok (2017) ja Guardians of the Galaxy Vol. 2 (2017), joita odotan enemmän tai vähemmän innolla. Kyseessä on oikein onnistunut elokuva - ei vain trikoohömpötyksenä, vaan ihan tarinana. Ja koska kyseessä on Marvel-elokuva, niin se sisältää kaksi lopputekstikohtausta - yksi puolessa välissä ja toinen lopputekstien jälkeen, joten ei kannata lähteä salista, ennen kuin elokuva on varmasti päättynyt.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 27.4.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.cosmicbooknews.com
Captain America: Civil War, 2016, Marvel Studios
Ohjaus: Gareth Edwards Pääosissa: Aaron Taylor-Johnson, Ken Watanabe, Elizabeth Olsen, Juliette Binoche, Sally Hawkins, David Strathairn ja Bryan Cranston Genre: jännitys, toiminta Kesto: 2 tuntia 3 minuuttia Ikäraja: 12
Godzilla on aika varmasti kaikkein tunnetuin elokuvahirviö. Ensiesiintymisensä liskomonsteri teki vuoden 1954 elokuvassa Gojira ja on sen jälkeen esiintynyt ties kuinka monessa leffassa. Oma ensikosketukseni hahmoon elokuvassa oli vuoden 1998 elokuva Godzilla. Kun ilmoitettiin, että 2014 ilmestyy uusi elokuva hirviöstä, niin innostuin kovasti. Trailerit näyttivät hienoilta ja Godzilla itse ei näyttänyt enää ylikasvaneelta dinosaurukselta. Menin heti avausviikonloppuna katsomaan elokuvan ja pakko sanoa, että olin erittäin pettynyt. Godzillaa näkyi vain hetken ja enimmäkseen keskityttiin pariin muuhun hirviöön. Blu-rayn sai kuitenkin hienoilla kansilla halvalla ja päätin antaa elokuvalle toisen mahdollisuuden ja onneksi tein niin, sillä toisella katsomiskerralla pidin elokuvasta paljon enemmän. Samoja ongelmia oli yhä, mutta tietoisena niistä pystyin nauttimaan elokuvasta sellaisena kuin se on. Japanissa ydinvoimalassa työskentelevä Joe Brody menettää vaimonsa onnettomuudessa, joka tuhoaa voimalan. 15 vuotta myöhemmin Joe palaa voimalalle poikansa Fordin kanssa ja heille selviää, että onnettomuuden aiheutti jättimäinen MUTO-olento. MUTO lähtee tuhoamaan lähellä olevia kaupunkeja ja ihmiset yrittävät keksiä keinoa pysäyttääkseen sen. Mukana myös liskomainen jättihirviö nimeltä Gojira, joka välillä käväisee elokuvassa.
Elokuvassa keskitytään enemmän ihmishahmoihin kuin hirviöihin, mikä on harmi, sillä ihmishahmot eivät ole kovin mieleenpainuvia. Aaron Taylor-Johnson esittää Ford Brodya, pomminpurkajaa, joka ei usko isänsä höpinöitä siitä, että jokin ulkopuolinen aiheutti voimalan tuhoutumisen, Fordin ollessa vielä lapsi. Taylor-Johnson vetää roolinsa hyvin ja on selkeästi elokuvan mielenkiintoisin ihminen. Monet varmasti odottivat, että Breaking Badista (2008-2013) tuttu Bryan Cranston olisi pääosassa tässä elokuvassa, mutta väärässä olivat. Cranstonin esittämä Joe Brody on vain sivuhahmo ja enimmäkseen keskitytään Joen poikaan. Cranstonin suoritus ei muutenkaan ole kovin ihmeellinen, joten on vain ihan hyvä, ettei hahmo esiinny kovin kauaa. Cranstonin puhuma japani on aika kamalaa ja samalla naurettavaa kuunneltavaa. Ken Watanaben esittämä tohtori Serizawa on mukana vain tuijottaakseen dramaattisesti asioita, hahmoja, hirviöitä ja tapahtumia, ja sanoakseen vielä dramaattisemmin repliikit "We call him... ...Gojira!" ja "Let them fight.", joista jälkimmäinen muuttui hyvin nopeasti internet-vitsiksi. Elizabeth Olsen esittää Fordin vaimoa Elle Brodya. Olsen vetää pienen roolinsa hyvin.
Kuten jo aiemmin sanoin, niin itse Godzilla ei esiinny kovin paljoa elokuvassa, mikä on tietysti suuri harmi, sillä sen takia ihmiset menevät elokuvaa katsomaan. Kestää lähes tunti ennen kuin Godzilla edes näkyy kunnolla ja saman tien kun Godzilla karjaisee ensimmäisen kerran, niin leikataan pois muualle ja varsinkin ensimmäisellä näkemiskerralla se alkoi ärsyttämään erittäin paljon. Ja samanlainen kohtauksesta pois -leikkaus tapahtuu uudelleenkin elokuvassa. Suurimmaksi osaksi Godzillasta näkyy tämän selkä, kun se ui paikasta A paikkaan B. Onneksi kohtaukset, joissa Godzilla esiintyy kunnolla (eli vasta loppu), ovat erittäin hienoja ja Godzilla näyttää visuaalisesti täydelliseltä. Voisi luulla, että tekijöiltä loppui raha kesken ja siksi Godzillaa ei näy.
Valitettavasti MUTO-olennot eivät näytä läheskään täydellisiltä. Koska ne vievät ruutuaikaa pois Godzillalta, niin niitä alkaa inhoamaan ja toivoo, että Godzilla repisi ne kappaleiksi. Muuten tehosteet ovat tyylikkäitä ja elokuvan tehosteet ovat erittäin toimivia. Toimintakohtaukset lopussa ovat näyttäviä. Tuhoutuvat rakennukset ovat visuaalista karkkia silmille, jos pitää katastrofielokuvista.
Jos ohjaaja Gareth Edwardsin nimi ei ole entuudestaan tuttu, niin ei ole ihme, sillä hänen ainoa kunnon elokuvansa ennen Godzillaa oli vuoden 2010 Monsters. Monstersia ja Godzillaa yhdistää se, että kummassakin on hirviöitä, joita haluaisi nähdä, mutta joita ei näytetä lähes ollenkaan. Niistä kahdesta elokuvasta suosittelen kuitenkin katsomaan Godzillan, sillä Monsters on aivan kauheaa kuraa. Seuraavaksi Gareth Edwardsilta on tiedossa vuoden lopussa ilmestyvä Star Wars -spin off: Rogue One (2016).
Elokuvan musiikista vastaa muun muassa kahdesta viimeisestä Harry Potterista (Harry Potter and the Deathly Hallows - Part 1 (2010) ja Part 2 (2011)) ja The King's Speechista (2010) tuttu säveltäjä Alexandre Desplat. Musiikki Godzillassa on toimivaa, paikoitellen hieman piinaavankin jännittävää. Äänitehosteet elokuvassa ovat huikeita, varsinkin Godzillan pitkä karjunta aiheuttaa kylmiä väreitä. Godzilla on kuvattu taidokkaasti ja leikattu hyvin - jos ei lasketa sitä, että lähes kaikista toimintakohtauksista siirrytään yhtäkkiä vähemmän kiinnostaviin kohtiin.
Blu-rayn kuvanlaatu on tietenkin täydellinen. Lisämateriaalina elokuvassa on "MONARCH: Declassified", jossa on kolme lyhyttä videota, kuin salaisia yhtiön kansioita, joissa käsitellään MUTO:ja, Godzillaa ja elokuvan tapahtumia, ja "The Legendary Godzilla", joka käsittelee elokuvan tekoa. Lisämateriaali ei sisällä suomenkielistä tekstitystä. Yhteenveto:Godzilla ei ole täydellinen elokuva, mutta on silti paras elokuva, jonka olen nähnyt hirviöstä (muut näkemäni ovat alkuperäinen Gojira ja vuoden 1998 Godzilla). Itse Godzillaa kaipaisi lisää. Paljon lisää. Mutta kun katsoo elokuvaa tarinana, jossa ihmiset yrittävät selvitä hirviöiden taistellessa, niin se on viihdyttävää hömppää, jonka jaksaa katsoa uudestaan. Ensimmäisellä kerralla voi olla hyvinkin pettynyt elokuvaan, mutta ainakin omalla kohdalla Godzilla toimi paremmin, kun tiesi virheet valmiiksi. Jatko-osasta on puhetta ja toivoisin, että se tehtäisiin ja Godzillaa näytettäisiin enemmän. Brodyn perheen mukana olo ei haittaa, kunhan ylimääräiset monsterit ovat poissa tai ainakin taka-alalla. On myös puhetta, että olisi tulossa Godzillan ja King Kongin yhteiselokuva, mikä ei ainakaan omasta mielestäni kuulosta kovin hyvältä idealta. Lapsille Godzilla saattaa olla hieman liian karmiva. Jos haluaa katsoa helpon popcorn-kesäleffan, niin Godzilla on oiva valinta - katsokaa se kuitenkin pimeällä, sillä muuten synkistä kohdista ei ota mitään selvää.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 24.2.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.scified.com
Godzilla, 2014, Warner Bros. Entertainment Inc, Legendary, Ratpac-Dune Entertainment
