Outcome (2026) - elokuva-arvostelu

OUTCOME

Ohjaus: Jonah Hill

Näyttelijät: Keanu Reeves, Jonah Hill, Cameron Diaz, Matt Bomer, Martin Scorsese, Cary Christopher, David Spade, Laverne Cox, Kaia Gerber, Roy Wood Jr. ja Drew Barrymore

Genre: komedia

Kesto: 1 tunti 23 minuuttia

Ikäraja: 16

Outcome on Jonah Hillin ohjaama ja käsikirjoittama komedia. Hill työsti tekstin Ezra Woodsin kanssa ja sai Apple Studiosin tarttumaan projektiin. Kuvaukset käynnistyivät maaliskuussa 2024, heti kun päätähti Keanu Reeves oli saanut edellisen leffansa, Good Fortunen (2025) kuvattua ja nyt Outcome on julkaistu Apple TV:ssä. Itse kiinnostuin heti, kun näin mainoksen Hillin ohjaamasta ja Reevesin tähdittämästä komediasta. Pidinkin julkaisuviikonloppuna Keanu Reeves -päivän ja katsoin Suomeen vasta nyt saapuneen Good Fortunen ja Outcomen putkeen.

Kun Hollywoodin mukavimpana näyttelijänä pidettyä Reef Hawkia kiristetään paljastusvideolla, Reef lähtee anteeksipyyntökierrokselle, selvittääkseen kuka häntä kiristää.

Outcomea tähdittää tosiaan Keanu Reeves, joka näyttelee elokuvassa tietynlaista metaversiota itsestään. Reevesiä pidetään usein Hollywoodin kilteimpänä näyttelijänä, joka on aina ystävällinen ja huomaavainen kaikille, sekä muistaa aina tilaisuuden tullen osoittaa kiitoksensa faneilleen. Reef Hawk on samanlainen tyyppi... julkisuudessa. Elokuva kuitenkin paljastaa nopeasti, että kulisseissa Reef on päihdeongelman kanssa kamppaillut narsisti, joka on puskenut ihmiset pois lähipiiristään, kun heistä ei ole enää hyötyä. Reeves on paperilla nappivalinta rooliin ja on kiva nähdä hänet esittämässä niin ylimukavaa heppua kuin myös ikävämpää tyyppiä, kun kamerat eivät enää kuvaa... joskin mielestäni leffa olisi voinut mennä aavistuksen pidemmälle ja näyttää enemmän Reefin huonoa käytöstä, sen sijaan että hahmot lähinnä puhuvat siitä, millainen hän on ollut.

     Elokuvassa nähdään myös ohjaaja-käsikirjoittaja Jonah Hill Reefin kriisimanageri Irana, Cameron Diaz ja Matt Bomer Reefin ystävinä Kylena ja Xanderina, David Spade Reefin naapurina Buddyna, Laverne Cox asianajaja Virginiana, Susan Lucci Reefin äitinä Dinahina, sekä Martin Scorsese Reefin entisenä agenttina Redinä. Sivunäyttelijät ovat muuten ihan hyviä rooleissaan, mutta Hill tekee uransa surkeimman roolityön eksentrisenä kriisimanagerina, jonka röyhkeä käytös muuttuu nopeasti jopa raivostuttavaksi. Hill yrittää varastaa kaikki kohtauksensa, mutta hänen yliampuva esiintymisensä on alusta asti vaivaannuttavaa, muuttuen hetki hetkeltä vain ärsyttävämmäksi. Ja tietäen, että Hill oli myös leffan ohjaaja, hänen näyttelijätyönsä heijastelee yksinomaan hänen visiotaan.

Outcome vaikutti etukäteen lupaavalta. Hillin esikoisohjaus Mid90s (2018) oli erittäin hyvä, Reeves istuu tosiaan oman maineensa puolesta täydellisesti tällaiseen metatason rooliin ja lähtökohdiltaan elokuvan tarinakin on oivallinen. Hollywoodin kultapoju, jonka mahtava imago onkin pelkkää kulissia ja todellisuudessa hahmo on aikamoinen mulkvisti, jonka oikea käytös saattaa vihdoin vuotaa julkisuuteen. Tässä olisi ainekset erittäin hyvään ja itsetietoiseen komediaan, mutta Outcome onkin pitkästyttävä egotrippi, jonka huumoriosasto jättää täysin kylmäksi.

Sen sijaan, että leffa olisikin hupaisa leikittely Reevesin imagon kustannuksella, elokuva tuntuu Hillin kömpelöltä yritykseltä pahoitella omaa uraansa viime vuosina varjostaneita ikäviä tekoja. Kommentaari cancel-kulttuurista jää todella löyhäksi ja leffan satiiri ylipäätään aiheuttaa lähinnä myötähäpeää, eikä ovelia oivalluksia. Anteeksipyytelykohtaukset eivät aiheuta toivottuja tunnereaktioita, oli kyse sitten nauruista, haikeudesta tai sydämellisyydestä ja kaikki kohtaukset Ira-hahmon kanssa pistävät lähinnä pyörittelemään silmiä. Vaikka kestoa on alle puolitoista tuntia, Outcome ehtii outoa kyllä jopa tylsistyttämään, eikä lopulta varsinainen huipennus tunnu odotuksen ja rakentelun arvoiselta.

Outcome ei ole edes visuaalisesti erityisen miellyttävä teos. Kameratyöskentely on kelvollista ja lavasteet, asut  ja maskeeraukset ovat oivalliset, mitä nyt Iran tyyli on tarkoituksellisen kiusallinen ja hänen toimistonsa seiniä koristavat taulut esimerkiksi Kanye Westistä ja Kevin Spaceysta ovat huutavat varoitusmerkit, että Reefin kannattaisi ehkä vaihtaa kriisimanageriaan. Visuaalisuuden viaksi muodostuu kuitenkin omituinen valaisu, missä lähes jokainen kohtaus on päätetty esittää kuin isoista ikkunoista paistaisi sisään kirkkaan oranssina hohkaava auringonlasku. Kun tähän kikkaan kiinnittää huomiota, on sitä mahdotonta olla huomaamatta loppuleffan ajan. Myös toisinaan päivänselvät taustakankaan käytöt häiritsevät. Jon Brionin säveltämät musiikitkin särähtävät ajoittain korvaan.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 12.4.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Outcome, Yhdysvallat, 2026, Apple Original Films, Apple Studios, Strong Baby

Palm Royale, kausi 2 (2025-2026) - sarja-arvostelu

PALM ROYALE - KAUSI 2

Luoja: Abe Sylvia

Näyttelijät: Kristen Wiig, Ricky Martin, Allison Janney, Josh Lucas, Leslie Bibb, Amber Chardae Robinson, Laura Dern, Kaia Gerber, Carol Burnett ja Jordan Bridges

Genre: komedia, draama

Jaksomäärä: 10

Jakson kesto: 51 minuuttia - 1 tunti - Yhteiskesto: noin 9 tuntia 29 minuuttia

Ikäraja: 12

Juliet McDanielin Mr. & Mrs. American Pie -kirjaan (2018) perustuva komediasarja Palm Royale nousi suosituksi, kun se ensimmäinen tuotantokausi alkoi pyöriä Apple TV:ssä maaliskuussa 2024, joten jatkoa oli luvassa. Kuvaukset käynnistyivät lokakuussa 2024 ja nyt Palm Royalen toinen kausi on esitetty loppuun. Itse pidin sarjan avauskaudesta yllättävänkin paljon ja olen odottanut jatkoa positiivisin mielin. Ryhdyinkin katsomaan Palm Royalen kakkoskautta pian sen alkamisen jälkeen.

Palm Beachilla kuohuu katastrofaalisten juhlien jälkeen, Maryn yritettyä ampua presidentti Nixonin. Maxine ja kumppanit päätyvät salaisuuksien jäljille, jotka uhkaavat horjuuttaa koko Palm Royalen tasapainon lopullisesti.

Palm Royalen tutut hahmot tekevät paluun. Kristen Wiigin näyttelemä Maxine Dellacorte onnistui ujuttamaan itsensä osaksi Palm Beachin hienostorouvien eksklusiivista klubia, mutta hänen järjestämänsä juhlat osoittautuivat fiaskoksi, kun Mary (Julia Duffy) yritti ampua erityisvieraan, presidentti Richard Nixonin. Juonittelu ja stressi johtivat siihen, että Maxine on nyt Sunny Tidesin mielisairaalassa toipumassa kaikesta. Wiig on edelleen hyvässä vedossa roolissaan, joskin Maxine muuttuu tällä kaudella hitusen ärsyttävämmäksi, eikä hänen juonittelunsa ole yhtä nokkelaa.

     Muista tutuista myös Maxinen mies Douglas (Josh Lucas) ja tämän salarakas Mitzi (Kaia Gerber), Douglasin täti Norma (Carol Burnett) ja tästä huolehtiva Robert Diaz (Ricky Martin), hippi Linda Shaw (Laura Dern), hienostorouvien johtaja Evelyn Rollins (Allison Janney), tätä uskollisesti seuraava Dinah Donahue (Leslie Bibb), sekä FBI-agentiksi paljastunut Virginia (Amber Chardae Robinson) ovat menossa mukana. Osan hahmoista salaisuudet ovat paljastuneet ja osa piilottelee edelleen jotain. Sivunäyttelijöistä parhaiten suoriutuu toistamiseen Janney, joka pitää yhä tasonsa arvonsa tuntevana Evelyninä. Monet muista näyttelijöistä taas ampuvat tällä kaudella yli, minkä lisäksi monet hahmot muuttuvat karikatyyreiksi itsestään.

Palm Royalen avauskausi oli mielestäni ilahduttava yllätys. Oli erittäin viihdyttävää ja mielenkiintoista seurata Maxinen ovelaa keplottelua osaksi seurapiirin kermaa. Hahmot olivat onnistuneesti kirjoitettuja ja heidän todelliset tunteensa toisiaan kohtaan tarjosivat hyvää herkkua. Selkäänpuukotukset oman edun tavoittelemiseksi pitivät koukussa läpi kymmenen jakson. Onkin suuri sääli todeta, että kakkoskaudesta ei voi sanoa samaa. Jos en näkisi samoja tuttuja nimiä listalla, voisin vaikka vannoa, että käsikirjoitustiimi olisi pistetty vaihtoon, sillä niin paljon löysempää teksti tällä kertaa on. Palm Royalen kakkoskausi rönsyilee sinne sun tänne, kadottaen punaisen langan vähän väliä ja tehden lopputuloksesta jopa raskaan seurattavan.

Kakkoskaudelta löytyy hetkensä ja ihan kiinnostavat lyhyemmät kuvionsa, mutta pääasiassa olin häkeltynyt siitä, millaista hektistä päättöminä kanoina ympäriinsä juoksemista kausi onkaan. Sekaan heitetään ties mitä mysteerejä, salamurhayrityksiä, oman kuoleman lavastamisia, salaisia agentteja, vielä salaisempia agentteja ja muuta. Kaikkea on hirveän paljon enemmän, mutta samalla kausi tuntuu tarjoavan vähemmän. Ja siinä, missä tarina ontuu, komediapuoli kompuroi vaivaannuttavasti. Ykköskausi oli erittäin lystikäs, kakkoskausi taas muistuttaa aivan liian pitkäksi venytettyä Saturday Night Live -sketsiä. On suuri sääli, että Palm Royalen taso tipahti näin roimasti. Innostukseni mahdollista kolmatta kautta kuoli kokonaan, enkä edes pistäisi vastaan, vaikka sarja lopetettaisiin tähän. Sarjan fanien onneksi kakkoskausi vie tarinasta niin paljon päätökseensä, että periaatteessa Maxinen ja muiden kertomus voitaisiinkin jättää tähän.

Sentään teknisiltä ansioiltaan Palm Royale pitää yhä kutinsa, joskin kaudella käytetyt tietokonetehosteet ja taustakankaan käyttö pistävät ikävästi silmään. Toinen tuotantokausi on osaavasti kuvattu ja valaistu. Lavasteet ovat jälleen hienot ja puvustus erittäin tyylikästä. Erilaisilla maisemanvaihdoksilla näistä vastaavat tiimit pääsevät esittelemään taitojaan entistä enemmän. Äänimaailma on pätevästi rakennettu ja Jeff Toynen säveltämät musiikit säestävät menoa mainiosti.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 29.1.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

Palm Royale, Yhdysvallat, Kanada, 2024-, Apple Studios, Boat Rocker Studios, Jaywalker Pictures, Mat Men, Platform One Media, Transportation Resources, Wyolah Films

Arvostelu: Bottoms (2023)

BOTTOMS

Ohjaus: Emma Seligman

Pääosissa: Rachel Sennott, Ayo Edebiri, Ruby Cruz, Havana Rose Liu, Kaia Gerber, Nicholas Galitzine, Miles Fowler, Marshawn Lynch, Zamani Wilder, Summer Joy Campbell, Dagmara Domińczyk, Virginia Tucker, Wayne Peré ja Punkie Johnson

Genre: komedia

Kesto: 1 tunti 31 minuuttia

Ikäraja: 18

Bottoms on Emma Seligmanin ohjaama ja käsikirjoittama komediaelokuva. Tehtyään elokuvan Shiva Baby (2020) samannimisen lyhytelokuvansa pohjalta, Seligman ja päätähti Rachel Sennott alkoivat suunnitella uutta leffaa. Kaksikko kuitenkin koki suuria vaikeuksia löytää elokuvalle studiota, joka oli valmis tarttumaan projektiin. Lopulta Orion Pictures suostui ottamaan leffan vastaan, mutta sen jälkeen tekijöille tuotti haasteita saada mukaan muita yhteistyökumppaneita tai kuvauspaikkana toimivaa koulua. Pikkuhiljaa homma saatiin kuitenkin luistamaan ja kuvaukset käynnistyivät keväällä 2022. Bottoms sai maailmanensi-iltansa South by Southwestin elokuvajuhlilla maaliskuussa 2023 ja Suomessa elokuva julkaistiin vasta vuoden lopulla, suoraan Amazon Prime Video -palvelussa. Itse kiinnostuin leffasta keväällä, kun se keräsi valtavasti kehuja. Ehdin kuitenkin lähes unohtaa koko elokuvan, kun sen Suomeen saapumisesta ei kuulunut puoleen vuoteen mitään, kunnes se olikin jo kaikessa hiljaisuudessa lisätty Prime Videon valikoimaan. Katsoinkin Bottomsin sieltä eräänä iltana.

Kun väärinkäsitys tekee vähälle huomiolle jääneistä lesbokaveruksista koulun isoimman puheenaiheen, he päättävät luoda tyttöjen tappelukerhon päästäkseen ihastuksenkohteidensa pöksyihin.

Ohjaaja Emma Seligmanin edellistäkin elokuvaa, Shiva Babya tähdittänyt ja Seligmanin kanssa Bottomsin käsikirjoittanut Rachel Sennott ja The Bear -sarjasta (2022-) tuttu Ayo Edebiri näyttelevät PJ:tä ja Josieta, kahta lesbotyttöä, jotka ovat olleet parhaita kavereita pienestä pitäen. PJ ja Josie eivät todellakaan kuulu koulun suosituimpien joukkoon, eivätkä heidän ihastuksenkohteensa, suositut Brittany (Kaia Gerber) ja Isabel (Havana Rose Liu) juuri edes vilkaise heihin päin. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun väärinkäsitys ja pieni valkoinen valhe nuorisovankilassa vietetystä kesästä tekevät PJ:stä ja Josiesta isoimman puheenaiheen koulussa. Kun Brittany ja Isabel kiinnostuvat heidän uudesta väkivaltaisemmasta imagosta, PJ ja Josie päätyvät loogisimpaan vaihtoehtoon: he perustavat tyttöjen tappelukerhon. Sennott ja Edebiri ovat lystikkäässä vedossa leffassa, puhaltaen täydellisesti yhteen hiileen pitkäaikaisina ystävinä. Myös Gerber ja Liu suoriutuvat mainiosti rooleistaan.

     Elokuvassa nähdään myös Nicholas Galitzine Isabelin poikaystävänä, koulun urheilulegendana Jeffinä ja Miles Fowler tämän parhaana kaverina Timinä, Marshawn Lynch luokan opettajana herra G:nä, Wayne Péré rehtori Meyersina, sekä Ruby Cruz, Zamani Wilder, Summer Joy Campbell ja Virginia Tucker PJ:n ja Josien tappelukerhoon liittyvinä Hazelina, Anniena, Sylvienä ja Stella-Rebeccana. Näyttelijäkaarti hoitaa läpikotaisin hommansa vekkulisti, kaikkien ampuessa yhteisesti hieman överiksi. Suosikiksi nousee herkästi Lynch, joka on todella hauska hieman pöljänä ja kyseenalaisena opettajana.

Minulta kesti hetki lämmetä Bottomsin hieman kummalliselle tyylille, mutta kun elokuva vihdoin nappasi minut mukaansa ensimmäisen vartin jälkeen, pidin sitä todella lystikkäänä, ajoittain jopa todella nokkelanakin komediana. Leffa piikittelee osuvasti teinileffoille, samalla kuitenkin osoittaen selvää rakkauttaan genreä kohtaan. Nasevan satiirin kautta elokuva tekee hyvin pilkkaa yhdysvaltalaisesta koulujärjestelmästä, joka pyörii aivan liikaa amerikkalaisen jalkapallon ympärillä. Jenkkifutista pelaava Jeff pärjää koulussa muuten surkeasti, mutta urheilijastatuksensa vuoksi häntä palvotaan kuin jotain jumalaa niin muiden oppilaiden kuin opettajien ja rehtorinkin toimesta. Kouluruokalaankin on tehty merkittäviä muutoksia ihan vain Jeffin allergioiden takia, puhumattakaan jokaista seinää koristavasta Jeff-julisteesta tai muusta taideteoksesta. Urheilijapojat myös pukeutuvat peliasuihinsa koko ajan. 

Hauskan ja ajoittain ihanan ronskin huumorin lisäksi myös elokuvan tarina on hauska kaikessa absurdiudessaan. Väärinkäsityksestä käynnistyvä tappelukerho nappaa mukaansa ja meno äityy yhä vain väkivaltaisemmaksi leffan edetessä. Verta roiskuu yllättävänkin paljon ja etenkin lopputaistelussa vedetään turpaan oikein tosissaan. Kerronta soljuu viihdyttävästi eteenpäin ja puolitoista tuntia on oikein passeli ja napakka mitta leffalle. Muuten oivaltava ja vekkuli käsikirjoitus saa kuitenkin miinuspisteitä tylsästä draamailusta juuri ennen suurta finaalia. Tällaisesta dramaturgisesta kliseestä ei saada revittyä mitään kekseliästä irti, vaan sen aikana Bottoms tuntuu liian tavanomaiselta kaikkeen muuhun leffassa nähtyyn verrattuna.

Emma Seligman rakentaa hilpeää ilmapiiriä tehokkaasti, eikä pelkää tehdä tappelukohtauksista verisiä. Seligmanin luoma maailma on kaikin tavoin edes jollain tasolla yliampuva, eikä se välillä pelaa lainkaan oikean maailman sääntöjen kanssa, mutta kun kaikki leffassa pelaa tiimityötä näin hyvin, tämän hupsunkin maailmankuvauksen uskoo. Bottoms on myös oivallisesti kuvattu ja sulavasti leikattu kasaan. Lavasteet ja asut näyttävät hyviltä ja maskeeraajat ovat saaneet aikaan varsin ikävänkin näköisiä ruhjeita tytöille, tappelukerhon suosion kasvaessa. Parit tietokonetehosteet eivät näytä kovin kaksisilta, mutta äänimaailma on hyvin rakennettu.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 8.12.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Bottoms, 2023, Orion Pictures, Brownstone Productions