Arvostelu: Halloween: Resurrection (2002)

HALLOWEEN: RESURRECTION

Ohjaus: Rick Rosenthal

Pääosissa: Bianca Kajlich, Busta Rhymes, Katee Sackhoff, Ryan Merriman, Daisy McCrackin, Sean Patrick Thomas, Luke Kirby, Thomas Ian Nicholas, Tyra Banks, Brad Loree ja Jamie Lee Curtis

Genre: kauhu

Kesto: 1 tunti 30 minuuttia

Ikäraja: 18

John Carpenterin ohjaama kauhuelokuva Halloween - naamioiden yö (Halloween - 1978) oli kriitikoiden kehuma kassamagneetti, josta on vuosien varrella muodostunut klassikko, joten sille päätettiin tietysti tehdä jatkoa. Halloween II - tappajan paluu (Halloween II - 1981), Halloween III - pahuuden yö (Halloween III: Season of the Witch - 1982), Halloween 4 (Halloween 4: The Return of Michael Myers - 1988), Halloween 5 (Halloween: The Revenge of Michael Myers - 1989) ja Halloween: The Curse of Michael Myers (1995) saivat yhä vain heikompaa palautetta niin kriitikoilta kuin katsojiltakin, joten elokuvasarjassa päätettiin ottaa takapakkia. Vuonna 1998 julkaistu Halloween H20 oli jatko-osa kahdelle ensimmäiselle elokuvalle, unohtaen muut jatko-osat kokonaan. Elokuva sai kriitikoilta vaihtelevaa palautetta, mutta taloudellisesti se oli sarjan menestynein osa, joten jatkoa päätettiin tehdä vielä lisää - siitäkin huolimatta, että päätähti Jamie Lee Curtis halusi Halloween H20:n jäävän sarjan päätösosaksi. Aluksi Daniel Farrands kirjoitti käsikirjoituksen "Halloween 8: Lord of the Dead", jossa Curtisin hahmo olisi ollut murhaaja Michael Myersin sijaan, mutta idea ei toteutunut. Larry Brand kirjoitti uuden, "Halloween: MichaelMyers.com" -nimellä kulkeneen tekstin, josta tuottajat innostuivat, joskin vaatien nimen vaihtamista. Kuvaukset käynnistyivät toukokuussa 2001 työnimellä "Halloween: Homecoming" ja lopulta Halloween: Resurrection sai ensi-iltansa heinäkuussa 2002. Elokuva ei ollut kuitenkaan toivottu hitti, jääden lipputuloissa vain puoleen siitä, mitä Halloween H20 oli tuottanut. Sen lisäksi niin kriitikot kuin sarjan fanit antoivat lähes täydessä yhteisymmärryksessä murskavastaanoton leffalle. Jopa alkuperäisen elokuvan ohjannut Carpenter on julkisesti haukkunut leffan. Itse tutustuin Halloween-elokuviin Rob Zombien vuonna 2007 ohjaaman uudelleenfilmatisoinnin myötä ja vasta vuonna 2017 katsoin alkuperäisen elokuvan. Pidin siitä valtavasti ja arvostelin sen halloweenin kunniaksi. Päätin ottaa perinteeksi arvostella joka vuonna yhden Halloween-elokuvista ja nyt olen päässyt sarjan kahdeksanteen osaan, Halloween: Resurrectioniin.

Kuusi collegeopiskelijaa osallistuvat uudenlaiseen internetohjelmaan, jossa heidän täytyy yöpyä Myersien hylätyssä talossa ja selvittää, mikä teki perheen pojasta Michaelista murhaajan. Pian opiskelijat kuitenkin huomaavat, että kuolleeksi luultu Michael Myers majailee talon uumenissa edelleen.

Vaikka Halloween: Resurrectionia mainostettiin Jamie Lee Curtisin ja hänen hahmonsa Laurie Stroden kautta, Curtisillä on lopulta vain muutama minuutti ruutuaikaa leffan alussa. Hänen sijaan leffa keskittyy uusiin hahmoihin, collegeopiskelijoihin Saraan (Bianca Kajlich), Jeniin (Katee Sackhoff), Jimiin (Luke Kirby), Donnaan (Daisy McCrackin), Rudyyn (Sean Patrick Thomas) ja Billiin (Thomas Ian Nicholas), jotka houkutellaan uudenlaiseen, internetissä esitettävään reality-ohjelmaan, "Vaaraviihteeseen", jossa heidän on tarkoitus yöpyä ränsistyneessä ja pahamaineisessa Myersin perheen talossa. Lukuun ottamatta tylsän geneeristä päähenkilöä Saraa, muut hahmokuusikosta ovat toinen toistaan ärsyttävämpiä ja himokkaampia nulikoita, joiden hormonit hyrräävät siihen tahtiin, etteivät he malta pitää näppejään erossa toisistaan, huolimatta kameroista tai toisen osapuolen kielloista.

     Elokuvassa nähdään myös rap-artisti Busta Rhymes ja Tyra Banks Vaaraviihdettä pyörittävinä Freddienä ja Norana, Ryan Merriman ohjelmaa seuraavana Mylesinä, sekä Brad Loree ikonisena sarjamurhaaja Michael Myersina, jonka ulkonäössä on jokin mennyt niin pieleen, että Michael näyttää enemmän huvittavalta kuin uhkaavalta. Näyttelijäkaartissa ei ole pahemmin kehumista. Nuoret näyttelijät ovat pääasiassa kiusallisen kehnoja rooleissaan. Poppoon kirkkain tähti on Rhymes, joka on myös poppoon huonoin näyttelijä. Rhymes ampuu roolissaan kuitenkin niin yli, että hän on huonoudessaan koominen, mitä muista ei voi sanoa.

Ei ole mikään ihme, että jälkikäteen niin Jamie Lee Curtis kuin koko Halloween-sarjan käynnistänyt John Carpenter ovat haukkuneet Halloween: Resurrectionin lyttyyn. Kyseessä on aikamoinen pökäle, jonka ainoaksi kehuksi voisi mieltää sen, että oikeassa mielentilassa ja seurassa katsottuna elokuva on varsin hupaisa kaikessa kökköydessään. Elokuva on täynnä ratkaisuja, jotka pistävät kerta toisensa perään kummastelemaan, että mitäköhän käsikirjoitushuoneessa on polteltu tekstiä työstäessä? Larry Brandin idea keskelle reality-ohjelman kuvauksia putkahtaneesta sarjamurhaajasta voisi olla vekkuli omana juttunaan, mutta Halloweeniin idea ei oikein istu. Kun kauhujen yö Myersien talossa alkaa, katsojan päähän juolahtaa jatkuvasti kysymyksiä, kuten että miten Michael onnistuu kaiken aikaa välttelemään kameroita ja erityisesti että miksi ihmeessä hahmot eivät vain pakene talosta? Leffa näyttää useaankin otteeseen, että ränsistynyt talo on aika heiveröisessä kunnossa, joten eiköhän sitä tarpeeksi isossa pelkotilassa ja adrenaliiniryöpyssä saisi puskettua itsensä talosta pihalle. Viimeistään lopputeksteihin päästessä ei voi kuin pohtia, että miten ihmeessä elokuva edes pääsi julkaisuun asti?

Elokuvan kauhuosasto rakentuu täysin toinen toistaan naurettavampien ja huonompien hyppysäikyttelyjen varaan. Mitään jännitettä ei pääse muodostumaan, etenkään kun elokuva ei saa katsojaa välittämään ainoastakaan hahmosta. Tarina myös asettaa katsojan herkästi Michaelin puolelle. Tämähän on hänen kotinsa, ei ihme, että hän haluaa päästä epätoivotuista tunkeilijoista eroon! Pelottavaksi elokuvaa ei voi kutsua, vaan Halloween: Resurrection menee lähinnä tahattomasta komediasta.

Leffan ohjauksesta vastaa Rick Rosenthal, joka oli aiemmin ohjannut elokuvasarjan toisen osan, Halloween II - tappajan paluun. Vaikkei Rosenthalin työ ollut siinäkään kovin hääviä, on pöyristyttävää, kuinka paljon surkeammin hän hoitaa tonttinsa Halloween: Resurrectionissa. Asiaa ei tietenkään auta Brandin ja Sean Hoodin käsikirjoitus heikon juonen, ärsyttävien hahmojen, puisevan dialogin ja typerien käänteiden kera. Elokuva ei ole edes teknisiltä ansioiltaan kummoinen. Tekijät ovat selvästi halunneet toistaa muutamaa vuotta aiemmin ilmestyneen The Blair Witch Projectin (1999) suosiota, pistämällä hahmot itse toimimaan kuvaajina osan ajasta. Hahmojen kuvaamat materiaalit ovat lähinnä ärsyttävää katseltavaa rumasti venytetyn ja pahasti rakeisen kuvan heiluessa kaiken aikaa. Sentään Myersin talon lavasteet ovat oivalliset. Tehosteet eivät pahemmin vakuuta, eikä äänimaailma ole kummoisesti työstetty. Carpenterin säveltämä ikoninen tunnusmelodia soi tietty pari kertaa leffan aikana, mutta jokin Danny Luxin sovituksessa tuntuu laiskalta.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 1.11.2023

Lähteet: elokuvan juliste www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Halloween: Resurrection, 2002, Dimension Films, Nightfall Productions, Aon/Ruben-Winkler Entertainment Insurance, Trancas International Films

Arvostelu: Halloween II - tappajan paluu (Halloween II - 1981)

HALLOWEEN II - TAPPAJAN PALUU

HALLOWEEN II

Ohjaus: Rick Rosenthal
Pääosissa: Jamie Lee Curtis, Donald Pleasence, Charles Cyphers, Lance Guest, Pamela Susan Shoop, Gloria Gifford, Leo Rossi, Tawny Moyer, Ana Alicia, Hunter von Leer, Cliff Emmich ja Dick Warlock
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 32 minuuttia
Ikäraja: 18

John Carpenterin kauhuelokuva Halloween - naamioiden yö (Halloween - 1978) oli valtava menestys ilmestyessään, minkä lisäksi myös kriitikot innostuivat siitä, joten jatkoahan oli tietty luvassa. Carpenter ei kuitenkaan halunnut itse ohjata jatkoa, sillä hänen mielestään hänen ei tarvinnut kertoa samanlaista tarinaa uudestaan. Hän valitsi seuraajakseen Rick Rosenthalin, mutta päätti silti kirjoittaa leffan yhdessä edellisen osan käsikirjoittajan, Debra Hillin kanssa. Lopulta Halloween II sai ensi-iltansa halloweenina 1981 (Suomeen leffa saapui vasta seuraavana vuonna lisänimellä "Tappajan paluu") ja vaikka tämäkin osa oli hitti, olivat tuotot paljon pienemmät edelliseen osaan verrattuna. Monet kriitikot myös haukkuivat filmin lyttyyn, eikä elokuva olekaan noussut samanlaiseen kauhuklassikkoasemaan kuin edeltäjänsä. Itse sain tietää Halloween-sarjasta jo lapsena ja tutustuin sarjaan muistaakseni sen huikean tunnusmusiikin kautta. Vuosien päästä katsoin Rob Zombien ohjaaman uudelleenfilmatisoinnin Halloweenista (2007), mutten erityisemmin pitänyt siitä. Vasta viime vuonna näin vihdoin alkuperäisen Carpenterin Halloweenin ja pidin sitä erittäin hienona kauhun merkkiteoksena. Kirjoitin filmistä arvostelun ja kuten jo arviossani lupailin, päätin tänä vuonna jatkaa sarjaa arvostelulla Halloween II - tappajan paluusta. Tämä aiheutti kuitenkin haasteen, sillä leffan DVD-painos on hyvin harvinainen ja aloin jo pelätä, etten löytäisi sitä alle 20 euron hintaan. Ystäväni saapui kuitenkin pelastamaan päivän, sillä hän omistaa koko elokuvasarjan. Katsoimmekin leffan yhdessä eräänä kesäisenä iltana.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellistä osaa Halloween - naamioiden yö!

Halloween-yönä tapahtuneiden murhien jälkeen henkiinjäänyt Laurie viedään sairaalaan, samalla kun tohtori Loomis yrittää löytää yhä karkuteillä olevan murhaaja Michael Myersin.

Elokuvan pääroolissa nähdään edellisen filmin tavoin Jamie Lee Curtis, joka palaa nuoren Laurien rooliin, joka selvisi Michael Myersin hyökkäyksistä. Tai no, pääroolissa ja pääroolissa... Laurien tehtävä on lähinnä makoilla sairaalan sängyssä, mutta hän on silti tapahtumien keskiössä, sillä Michael vaikuttaisi yhä olevan hänen perässään. Jossain kohtaa Laurie pääsee kuitenkin tekemään enemmän ja hän on kehittynyt rohkeampaan suuntaan... mikä on sinänsä kummallista, sillä leffa tapahtuu samana yönä kuin alkuperäinen Halloween, joten isompi kehitys ei tunnu kovin luonnolliselta. Curtis ei vieläkään vakuuta taidoillaan, mutta sopii osaansa toistamiseen.
     Donald Pleasence nähdään jälleen Michaelia hoitaneena tohtori Loomisina, joka saa yhä kuulla valitusta siitä, että hän olisi päästänyt Michaelin vapaaksi, vaikkei ollut edes paikalla, kun Michael karkasi. Harmillisesti tohtori Loomisillekään ei keksitä kunnollista käyttöä, vaan hän vain kulkee paikasta toiseen huolestuneena ja puhuu samoja asioita Michaelin pahuudesta kuin edellisessä leffassa. Pleasence vaikuttaakin hieman turhaantuneelta tästä syystä ja hänen esiintymisensä menee muutamassa kohtaa ylinäyttelemisen puolelle.
     Jos elokuva ei keksi käyttöä sen kahdelle tärkeimmälle sankarihahmolle, ketkä sitten nousevat isompaan rooliin? Michaelin unohdettavat uhrit tietysti! Filmi esittelee ison liudan uusia hahmoja, joihin ei ole panostettu minkään vertaa, jotta heistä jaksaisi välittää. Hahmot on luotu vain sitä varten, että Michael voisi tappaa heitä eri tavoin läpi leffan, jotta katsoja pysyisi tyytyväisenä. Näitä yksiulotteisia ja mitäänsanomattomia tyyppejä ovat mm. Lauriesta kiinnostunut nuori poika Jimmy (Lance Guest), tämän rasittava kaveri Budd (Leo Rossi), sairaanhoitajat Karen, Jill ja Janet (Pamela Susan Shoop, Tawny Moyer ja Ana Alicia), lääkärirouva Alves (Gloria Gifford), vartija Garrett (Cliff Emmich), sekä poliisi Hunt (Hunter von Leer). Uusia hahmoja ilmestyy mukaan tarinaan vähän väliä ja on hyvin haasteellista muistaa, kuka on kuka. Kun joku hahmoista ihmettelee, minne joku toinen on kadonnut, katsoja yrittää pohtia, kenestä edes on kyse? Elokuvassa nähdään myös Charles Cyphers edellisestä osasta tuttuna sheriffi Brackettina, joka joutuu saamaan selville, että hänen tyttärensä kuoli.
     Leffan todellinen päätähti on kuitenkin itse murhaaja Michael Myers, jota esittää tällä kertaa Dick Warlock. Hahmoa nähdään enemmän kuin viimeksi, minkä lisäksi hänen taustojaan avataan lisää. Samalla tietty mystisyys alkaa katoilla. Sen sijaan, että Michael olisi vain puhdasta pahuutta, kuten tohtori Loomis toteaa, hahmon kauheille teoille yritetään löytää muita syitä. Onneksi Michaelin uhkaavuus on silti pidetty tallessa, jolloin hän tarjoaa useita jännittäviä tilanteita.

Halloween II - tappajan paluu tapahtuu tosiaan samana yönä kuin ensimmäinen Halloween. Se jopa alkaa edellisen osan loppuhuipennuksesta, mikä on kuitenkin paikoitellen kuvattu hieman eri suunnista. Tämä on muuten todella mainio ratkaisu, jos ei ota huomioon kuvaa, jossa Michael hoipertelee taaksepäin parvekkeella, selkeästi leijuen ilmassa ennen putoamistaan maahan. Vanhan toisto auttaa katsojia pääsemään sisälle tunteeseen, että leffa jatkaisi suoraan siitä, mihin edellinen osa päättyi. Alun lisäksi filmi sisältää muitakin asioita, jotka todettiin hyviksi keksinnöiksi ensimmäisessä osassa ja ne on kopioitu lähes suoraan tähän leffaan. Elokuvan alkutekstien aikana nähdään tietty kameraa lähestyvä kurpitsalyhty, minkä lisäksi tässäkin osassa nähdään pitkä pätkä Michaelin näkökulmasta. Hahmot käyvät samanlaisia keskusteluja, mutta sentään sairaalalokaatio tuo mukaan oivaa raikkautta, jolloin leffa ei ole pelkkää kierrätystä.

Sairaalaa ei ole kuitenkaan hyödynnetty parhaimmalla mahdollisella tavalla, jotta se onnistuisi olemaan mielenkiintoinen tapahtumapaikka. Ensinnäkin kyseessä on todella oudon autio sairaala - Laurie taitaa olla paikan ainoa potilas! Jos mukana oli edes pari muuta potilasta, olisi sairaala uskottavampi. Toiseksi sairaalan tilat esitellään erittäin kömpelösti ja sekavasti, jolloin katsojana on hyvin vaikea sanoa, milloin Michael on vaarallisen lähellä huonetta, jossa Laurie on hoidettavana. Ja kuten jo sanoin, sairaalassa pyörivät hahmot ovat täysin yhdentekeviä, katsojan silmissä jo valmiiksi kuolleita ruumiita, joita Michael käy yksittäin napsimassa pois pelistä. Hahmoja on luotu tarpeeksi monta, jotta edes puolentoista tunnin kesto täyttyisi, mutta suurimmaksi osaksi leffa onkin vain sitä, että joku päätyy yksin jonnekin ja Michael tappaa hänet. Tämä on aluksi jännittävää, mutta menettää tehonsa, kun leffasta ei tunnu löytyvän muuta sisältöä. Sen sijaan, että uusi ohjaaja Rick Rosenthal loisi edeltäjänsä John Carpenterin tavoin karmivaa ilmapiiriä, Rosenthal luottaa vain äkkisäikäytyksiin ja verisiin kohtauksiin, etenkin kun leffan täytyi kilpailla katsojista Perjantai 13. päivä -leffojen (Friday the 13th - 1980-) kanssa, jotka veivät murhaajafilmejä verisempään suuntaan. Nämä saavat katsojat viihtymään leffan parissa, mutta edellisen osan kauhu ja ennen kaikkea hienous ovat tästä osasta kaukana. Mukana on pari "kekseliästä" tappoa, mutta siihen se jää. Katsoja ei pysty jännittämään hahmojen puolesta, joista ei välitä yhtään.

Noin tunnin verran Halloween II - tappajan paluu vain pyörii ympyrää ja sitten vasta leffa alkaa vihdoin kertomaan jonkinlaista tarinaa. Sen lisäksi, että leffa luo syvällisempää selitystä Michaelin pahuuteen, se yrittää myös perustella, miksi murhaaja hyökkäsi juuri tiettyjen tyttöjen kimppuun ensimmäisessä elokuvassa. Näin elokuvaan on luotu yllättävä juonenkäänne, mutta koska se tuodaan mukaan täysin pohjustamatta, on se erittäin kömpelösti toteutettu ja luo hölmöjä juoniaukkoja. Tämän lisäksi Michael käy myös antamassa vihjeitä toiminnastaan, mikä sotii täysin edellisessä osassa esiteltyä murhaajapersoonaa vastaan. Jopa se, että Michael käy tappamassa mitäänsanomattomia hahmoja, kun hänen todellinen kohteensa on lähettyvillä, tuntuu kummalliselta. Näistä outouksista ja typeryyksistä, sekä kehnosta hahmogalleriasta huolimatta Halloween II on kuitenkin ihan menevä kauhuraina. Se tarjoaa muutamia kelpo säikäytyksiä, tarpeeksi toimivaa jännitettä, sekä viihdyttävän hengen, jotta sen jaksaa helposti katsoa läpi. Elokuvalla on tosiaan kestoa vain puolitoista tuntia, mikä menee hetkessä ohi.

Vaikka Rosenthal onnistui luomaan jännitettä oivallisten säikäytysten voimin, katsojana jää pahasti kaipaamaan Carpenterin taiturimaista ohjausta. Rosenthal ei ole saanut aikaiseksi ainuttakaan muistettavaa kohtausta, mutta toisaalta tämän voi myös ymmärtää, sillä kyseessä on herran esikoisohjaus. Edellistä osaa heikommasta käsikirjoituksesta voi kuitenkin syyttää Carpenteria ja edellisen osan kirjoittanutta Debra Hilliä, jotka ovat tainneet jatkaa tarinaa vain studion painostuksesta. Jos heiltä olisi löytynyt samaa innostusta kuin viimeksi ja Carpenter olisi yhä toiminut ohjaajana, olisi Halloween II varmasti laadukkaampi teos. Elokuvan kuvauskaan ei ole mitä parhaimmasta päästä ja paikoitellen leikkaus on kehnonpuoleista. Valaistus on välillä täysin olematonta ja synkemmistä kohtauksista voi olla vaikea saada selvää, ihan sama kuinka pimeässä huoneessa elokuvaa katsoo. Maskeeraukset ovat kuitenkin onnistuneesti toteutettuja. Ääniefektit ovat paikoitellen hyvinkin tönkköjä, mutta Michaelin karmiva hengitys on yhä tehokas. Elokuvan säveltäjiksi on merkitty edellisen osan musiikit säveltänyt John Carpenter ja uusi tekijä Alan Howarth, mutta todellisuudessa Howarth on vain muuttanut Carpenterin ikonisista sävellyksistä elektronisempia versioita, eikä ole luonut mitään uutta. Elektronisempi (ja siten halvemmalta kuulostava) soundi vie valitettavasti musiikeista tunnelmaa ja itseäni jopa raivostutti, miten Howarth meni pilaamaan Carpenterin hienon työn.

Yhteenveto: Halloween II - tappajan paluu on katsottava kauhujatko-osa, joka kuitenkin kalpenee pahasti Carpenterin alkuperäisen teoksen rinnalla. Uusi ohjaaja Rosenthal ei ole onnistunut luomaan samanlaista jännittävää ilmapiiriä, vaan luottaa äkkisäikäytyksiin ja verisyyteen. Tekniikka kyllä luo oivallisen viihdyttäviä ja jopa kekseliäitä tappohetkiä, mutta kikkailu tuntuu silti halvalta tehokeinolta. Pahinta on kuitenkin se, että suuri osa leffasta käytetään vain näihin säikyttelykohtauksiin, kun Michael Myers käy listimässä mitä unohdettavimpia sivuhahmoja, eikä kunnon tarinan kertomiseen. Vasta viimeisen puolen tunnin aikana tarina tuntuu oikeasti starttaavan. Harmillisesti sekin menee hieman pilalle, kun tekijät yrittävät löytää selitystä Michaelin tekoihin. Pahuus oli jo tarpeeksi hyvä syy! Jamie Lee Curtis ei vieläkään ole kummoinen pääroolissa, eikä hänen hahmolle ole keksitty kunnon käyttöä. Donald Pleasence joutuu toistamaan edellisen osan repliikkejään, mikä on selkeästi ärsyttänyt häntä, jolloin Pleasencen esiintyminen ampuu välillä yli. Heikkouksistaan huolimatta Halloween II - tappajan paluu on kuitenkin ihan menevä kauhuleffa, joka sopii hyvin halloweenina vietettävään elokuvailtaan. Mutta vaikka tekijät ovat selvästi halunneet, että alkuperäinen Halloween ja tämä katsottaisiin peräkkäin, en itse suosittele sitä, sillä tason pudotus leffojen välillä on huima.

Ensi vuonna palaan sitten sarjan pariin arvostelulla kauhufilmistä Halloween III - pahuuden yö (Halloween III: Season of the Witch - 1982). Sitä odotellessa toivotan kaikille jännittävää halloweenia!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 16.7.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.pinterest.com
Halloween II, 1981, Universal Pictures, Dino De Laurentiis Company