Arvostelu: Halloween: Resurrection (2002)

HALLOWEEN: RESURRECTION

Ohjaus: Rick Rosenthal

Pääosissa: Bianca Kajlich, Busta Rhymes, Katee Sackhoff, Ryan Merriman, Daisy McCrackin, Sean Patrick Thomas, Luke Kirby, Thomas Ian Nicholas, Tyra Banks, Brad Loree ja Jamie Lee Curtis

Genre: kauhu

Kesto: 1 tunti 30 minuuttia

Ikäraja: 18

John Carpenterin ohjaama kauhuelokuva Halloween - naamioiden yö (Halloween - 1978) oli kriitikoiden kehuma kassamagneetti, josta on vuosien varrella muodostunut klassikko, joten sille päätettiin tietysti tehdä jatkoa. Halloween II - tappajan paluu (Halloween II - 1981), Halloween III - pahuuden yö (Halloween III: Season of the Witch - 1982), Halloween 4 (Halloween 4: The Return of Michael Myers - 1988), Halloween 5 (Halloween: The Revenge of Michael Myers - 1989) ja Halloween: The Curse of Michael Myers (1995) saivat yhä vain heikompaa palautetta niin kriitikoilta kuin katsojiltakin, joten elokuvasarjassa päätettiin ottaa takapakkia. Vuonna 1998 julkaistu Halloween H20 oli jatko-osa kahdelle ensimmäiselle elokuvalle, unohtaen muut jatko-osat kokonaan. Elokuva sai kriitikoilta vaihtelevaa palautetta, mutta taloudellisesti se oli sarjan menestynein osa, joten jatkoa päätettiin tehdä vielä lisää - siitäkin huolimatta, että päätähti Jamie Lee Curtis halusi Halloween H20:n jäävän sarjan päätösosaksi. Aluksi Daniel Farrands kirjoitti käsikirjoituksen "Halloween 8: Lord of the Dead", jossa Curtisin hahmo olisi ollut murhaaja Michael Myersin sijaan, mutta idea ei toteutunut. Larry Brand kirjoitti uuden, "Halloween: MichaelMyers.com" -nimellä kulkeneen tekstin, josta tuottajat innostuivat, joskin vaatien nimen vaihtamista. Kuvaukset käynnistyivät toukokuussa 2001 työnimellä "Halloween: Homecoming" ja lopulta Halloween: Resurrection sai ensi-iltansa heinäkuussa 2002. Elokuva ei ollut kuitenkaan toivottu hitti, jääden lipputuloissa vain puoleen siitä, mitä Halloween H20 oli tuottanut. Sen lisäksi niin kriitikot kuin sarjan fanit antoivat lähes täydessä yhteisymmärryksessä murskavastaanoton leffalle. Jopa alkuperäisen elokuvan ohjannut Carpenter on julkisesti haukkunut leffan. Itse tutustuin Halloween-elokuviin Rob Zombien vuonna 2007 ohjaaman uudelleenfilmatisoinnin myötä ja vasta vuonna 2017 katsoin alkuperäisen elokuvan. Pidin siitä valtavasti ja arvostelin sen halloweenin kunniaksi. Päätin ottaa perinteeksi arvostella joka vuonna yhden Halloween-elokuvista ja nyt olen päässyt sarjan kahdeksanteen osaan, Halloween: Resurrectioniin.

Kuusi collegeopiskelijaa osallistuvat uudenlaiseen internetohjelmaan, jossa heidän täytyy yöpyä Myersien hylätyssä talossa ja selvittää, mikä teki perheen pojasta Michaelista murhaajan. Pian opiskelijat kuitenkin huomaavat, että kuolleeksi luultu Michael Myers majailee talon uumenissa edelleen.

Vaikka Halloween: Resurrectionia mainostettiin Jamie Lee Curtisin ja hänen hahmonsa Laurie Stroden kautta, Curtisillä on lopulta vain muutama minuutti ruutuaikaa leffan alussa. Hänen sijaan leffa keskittyy uusiin hahmoihin, collegeopiskelijoihin Saraan (Bianca Kajlich), Jeniin (Katee Sackhoff), Jimiin (Luke Kirby), Donnaan (Daisy McCrackin), Rudyyn (Sean Patrick Thomas) ja Billiin (Thomas Ian Nicholas), jotka houkutellaan uudenlaiseen, internetissä esitettävään reality-ohjelmaan, "Vaaraviihteeseen", jossa heidän on tarkoitus yöpyä ränsistyneessä ja pahamaineisessa Myersin perheen talossa. Lukuun ottamatta tylsän geneeristä päähenkilöä Saraa, muut hahmokuusikosta ovat toinen toistaan ärsyttävämpiä ja himokkaampia nulikoita, joiden hormonit hyrräävät siihen tahtiin, etteivät he malta pitää näppejään erossa toisistaan, huolimatta kameroista tai toisen osapuolen kielloista.

     Elokuvassa nähdään myös rap-artisti Busta Rhymes ja Tyra Banks Vaaraviihdettä pyörittävinä Freddienä ja Norana, Ryan Merriman ohjelmaa seuraavana Mylesinä, sekä Brad Loree ikonisena sarjamurhaaja Michael Myersina, jonka ulkonäössä on jokin mennyt niin pieleen, että Michael näyttää enemmän huvittavalta kuin uhkaavalta. Näyttelijäkaartissa ei ole pahemmin kehumista. Nuoret näyttelijät ovat pääasiassa kiusallisen kehnoja rooleissaan. Poppoon kirkkain tähti on Rhymes, joka on myös poppoon huonoin näyttelijä. Rhymes ampuu roolissaan kuitenkin niin yli, että hän on huonoudessaan koominen, mitä muista ei voi sanoa.

Ei ole mikään ihme, että jälkikäteen niin Jamie Lee Curtis kuin koko Halloween-sarjan käynnistänyt John Carpenter ovat haukkuneet Halloween: Resurrectionin lyttyyn. Kyseessä on aikamoinen pökäle, jonka ainoaksi kehuksi voisi mieltää sen, että oikeassa mielentilassa ja seurassa katsottuna elokuva on varsin hupaisa kaikessa kökköydessään. Elokuva on täynnä ratkaisuja, jotka pistävät kerta toisensa perään kummastelemaan, että mitäköhän käsikirjoitushuoneessa on polteltu tekstiä työstäessä? Larry Brandin idea keskelle reality-ohjelman kuvauksia putkahtaneesta sarjamurhaajasta voisi olla vekkuli omana juttunaan, mutta Halloweeniin idea ei oikein istu. Kun kauhujen yö Myersien talossa alkaa, katsojan päähän juolahtaa jatkuvasti kysymyksiä, kuten että miten Michael onnistuu kaiken aikaa välttelemään kameroita ja erityisesti että miksi ihmeessä hahmot eivät vain pakene talosta? Leffa näyttää useaankin otteeseen, että ränsistynyt talo on aika heiveröisessä kunnossa, joten eiköhän sitä tarpeeksi isossa pelkotilassa ja adrenaliiniryöpyssä saisi puskettua itsensä talosta pihalle. Viimeistään lopputeksteihin päästessä ei voi kuin pohtia, että miten ihmeessä elokuva edes pääsi julkaisuun asti?

Elokuvan kauhuosasto rakentuu täysin toinen toistaan naurettavampien ja huonompien hyppysäikyttelyjen varaan. Mitään jännitettä ei pääse muodostumaan, etenkään kun elokuva ei saa katsojaa välittämään ainoastakaan hahmosta. Tarina myös asettaa katsojan herkästi Michaelin puolelle. Tämähän on hänen kotinsa, ei ihme, että hän haluaa päästä epätoivotuista tunkeilijoista eroon! Pelottavaksi elokuvaa ei voi kutsua, vaan Halloween: Resurrection menee lähinnä tahattomasta komediasta.

Leffan ohjauksesta vastaa Rick Rosenthal, joka oli aiemmin ohjannut elokuvasarjan toisen osan, Halloween II - tappajan paluun. Vaikkei Rosenthalin työ ollut siinäkään kovin hääviä, on pöyristyttävää, kuinka paljon surkeammin hän hoitaa tonttinsa Halloween: Resurrectionissa. Asiaa ei tietenkään auta Brandin ja Sean Hoodin käsikirjoitus heikon juonen, ärsyttävien hahmojen, puisevan dialogin ja typerien käänteiden kera. Elokuva ei ole edes teknisiltä ansioiltaan kummoinen. Tekijät ovat selvästi halunneet toistaa muutamaa vuotta aiemmin ilmestyneen The Blair Witch Projectin (1999) suosiota, pistämällä hahmot itse toimimaan kuvaajina osan ajasta. Hahmojen kuvaamat materiaalit ovat lähinnä ärsyttävää katseltavaa rumasti venytetyn ja pahasti rakeisen kuvan heiluessa kaiken aikaa. Sentään Myersin talon lavasteet ovat oivalliset. Tehosteet eivät pahemmin vakuuta, eikä äänimaailma ole kummoisesti työstetty. Carpenterin säveltämä ikoninen tunnusmelodia soi tietty pari kertaa leffan aikana, mutta jokin Danny Luxin sovituksessa tuntuu laiskalta.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 1.11.2023

Lähteet: elokuvan juliste www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Halloween: Resurrection, 2002, Dimension Films, Nightfall Productions, Aon/Ruben-Winkler Entertainment Insurance, Trancas International Films

Arvostelu: Riddick (2013)

RIDDICK

Ohjaus: David Twohy
Pääosissa: Vin Diesel, Matthew Nable, Jordi Mollà, Katee Sackhoff, Dave Bautista, Bokeem Woodbine, Raoul Trujillo, Conrad Pla, Nolan Gerard Funk, Danny Blanco Hall, Noah Danby, Neil Napier ja Karl Urban
Genre: scifi, toiminta, jännitys
Kesto: 1 tunti 59 minuuttia - Director's Cut: 2 tuntia 7 minuuttia
Ikäraja: 16

David Twohyn ohjaama ja Vin Dieselin tähdittämä scifikauhuelokuva Pimeän uhka (Pitch Black - 2000) sai kriitikoilta hieman ristiriitaisen vastaanoton, eikä se ollut teatterikierroksellaan kummoinen menestys, mutta kun sen DVD-myynnit nousivat valtaviksi, kaksikko pystyi tekemään jatkoa. Riddickin aikakirja (The Chronicles of Riddick - 2004) sai vielä tylymmän vastaanoton kriitikoilta ja se sai hädin tuskin tienattua budjettiaan takaisin. Olikin selvää, ettei Universal-yhtiö ollut valmis rahoittamaan kolmatta leffaa, mutta Twohy ja Diesel yrittivät keksiä tavan saada sen toteutettua. Diesel onnistui tekemään diilin Universalin kanssa, että jos hän tekisi cameon Hurjapäät: Tokio Driftissä (The Fast and the Furious: Tokyo Drift - 2006), hän saisi Riddick-sarjan oikeudet itselleen. Diesel sai ne ja hän alkoi Twohyn kanssa suunnittelemaan filmin tekoa. He saivat kasattua rahaa leffaa varten, mutta eivät tarpeeksi, jolloin Diesel itse päätti rahoittaa lopun budjetista ja hän jopa kiinnitti talonsa saadakseen tarvittavat rahat. Kuvaukset alkoivat tammikuussa 2012 ja lopulta ihan vain Riddickiksi nimetty elokuva sai ensi-iltansa syksyllä 2013. Tämäkin leffa sai ristiriitaisen vastaanoton kriitikoilta. Elokuva tienasi alle sata miljoonaa dollaria maailmanlaajuisesti, mutta tämä ei kuitenkaan haitannut, sillä budjetti oli huomattavasti edellisiä osia alhaisempi, alle 40 miljoonaa dollaria. Elokuvan pystyi siis laskemaan hitiksi. Itse näin Riddickin varmaankin vuosi sen jälkeen, kun se oli ilmestynyt ja pidin siitä. Kun huomasin, että sarjan aloitusosa Pimeän uhka täytti nyt 20 vuotta, päätin katsoa ja arvostella koko Riddick-trilogian.

Nekromangien hylkäämä Riddick herää autiolta planeetalta ja yrittää selvitä sen karussa luonnossa, taistellen erilaisia olentoja vastaan. Lisäksi planeetalle saapuu palkkionmetsästäjiä, jotka himoitsevat Riddickin tappamisesta saatavaa jättimäistä rahasummaa.

Vin Diesel äijäyrmyilee etsintäkuulutetun huippuvaarallisen rikollisen Riddickin roolissa kolmatta kertaa. Hahmo on sama tyly veikkonen edellisistä leffoista, joka ei erityisemmin piittaa muista, vaan välittää ainoastaan omasta selviytymisestään. Diesel ei vieläkään häikäise näyttelijänlahjoillaan, mutta hänen luja olemuksensa ja möreä äänensä tekevät hänestä edelleen parhaan mahdollisen Riddickin. Hahmo on yhä toimiva antisankari, jonka avaruusseikkailua katsoja seuraa mielellään.

Erilaisten avaruusmörköjen lisäksi Riddick saa peräänsä kaksi palkkionmetsästäjäryhmää, joista toista johtaa Matthew Nablen näyttelemä sotilaallinen "Boss" ja toista Jordi Mollàn esittämä hävytön Santana. Heidän tiimeihinsä kuuluvat mm. ainoa nainen Dahl (Katee Sackhoff), isokokoinen Diaz (Dave Bautista), nuori uskovainen Luna (Noland Gerard Funk), sekä tarkkaavainen Moss (Bokeem Woodbine). Palkkionmetsästäjät eivät tietenkään ole läheskään yhtä kiinnostavia hahmoja kuin Riddick, miksi onkin harmi, että lähes puolet leffasta käytetään heihin. Kaikki kuitenkin hoitavat hommansa sujuvasti ja on hauska nähdä Bautista pienessä roolissa, ennen kuin hän nousi isommaksi tähdeksi näyttelijänä Guardians of the Galaxyn (2014) myötä.

Riddick on tyylillisesti huomattavasti lähempänä kauhuhenkistä Pimeän uhkaa kuin seikkailullisempaa Riddickin aikakirjaa, mikä on heti selkeä parannus. Riddickin aikakirja muistutti enemmän Tähtien sota -saagan (Star Wars - 1977-) esiosatrilogiaa, mistä monet sarjan fanit eivät pitäneet. Tekijät ovat selvästi kuunnelleet fanejaan. Tylsät nekromangit typerä-kypäräisen Marsalkkansa kanssa saavat kyytiä ja poissa on myös taikavoimia omaava ja roolivalintaansa epäröivä Judi Dench. Hyvä niin. Riddick nappaa heti mukaansa karun maailmansa ansiosta. Se näyttää ensiminuuteilla, että luvassa on synkempää menoa kuin viime filmissä, eikä katsoja malta odottaa, mitä filmillä on tarjottavanaan. Elokuvan alkupää on kuitenkin kenties sen parasta antia, kun Riddick ei sano lähes sanaakaan, vaan pääsemme vain näkemään, kuinka tämä kohtaa erilaisia olentoja ja keksii keinoja selvitä vaaroista. Tämä on tavallaan aika rohkea ratkaisu ja itse voisin katsoa koko leffan ihan vain tällaista menoa.

Leffa heikkenee hieman, kun palkkionmetsästäjät saapuvat planeetalle. Filmi tuntuu nimittäin lähes tunnin ajaksi muuttuvan täysin, sillä palkkionmetsästäjät nousevat isosti esille ja Riddickiä hädin tuskin nähdään. Hahmo hiippailee varjoissa ja mukana on pari selkeää faneille tarkoitettua hetkeä, mutta muuten leffan nimikkohahmo tuntuu kadonneen omasta leffastaan. Kyllä palkkionmetsästäjätkin saavat omat hyvät kohtauksensa ja on veikeää seurata, kun Riddick listii heitä yksi kerrallaan. Onneksi loppupäässä Riddick nostetaan jälleen tarinansa tähdeksi, kun filmi alkaa tosissaan muistuttamaan Pimeän uhkaa, pimeydestä hyökkäävien otusten ansiosta. Hirviöosuus voisi kuitenkin kestää kauemmin. Jos hirviöosio alkaisi jo leffan puolessa välissä ja Riddick olisi enemmän esillä palkkionmetsästäjien tullessa kuvioihin, olisi filmi parempi teos. Jo tällaisenaan se on kuitenkin oikein mainio elokuva ja huomattava parannus laimean Riddickin aikakirjan jälkeen.

Ohjaajana ja käsikirjoittajana toimii edelleen David Twohy, joka tekee huomattavasti parempaa työtä kuin Riddickin aikakirjassa. Twohy pitää pakettia mielenkiintoisemmin kasassa ja saa mukaan ensimmäisestä osasta tuttua tunnelmaa, mikä alunperin sai katsojan kiinnostumaan sarjasta. Riddick on myös oivallisesti kuvattu ja ihan sujuvasti leikattu. Valaisua hyödynnetään kauhukohtauksissa hienosti. Lavasteet ja asut ovat taidokkaasti toteutetut ja efektit ovat pääasiassa mainioita. Paikoitellen on selvää, että näyttelijät seisovat taustakankaan edessä. Ääniefektitkin ovat hyvin rakennetut ja Graeme Revellin säveltämät musiikit toimivat taustalla.

Tästäkin sarjan osasta on olemassa pidennetty versio, jolla on kestoa kahdeksan minuuttia enemmän kuin teatteriversiolla. Pidempi versio syventyy enemmän siihen, mitä tapahtui tämän ja Riddickin aikakirjan välissä. Edellisestä osasta tuttu Karl Urbanin näyttelemä Vaako nähdään kunnolla pidennetyssä versiossa.

Yhteenveto: Riddick on mainio scifikauhuelokuva, mikä ymmärtää edellisen osan olleen virhe ja vie meininkiä takaisin alkuperäisen Pimeän uhkan tyyliin. Elokuvan alkupää onkin erittäin hyvä, kun pääsee seuraamaan Riddickiä selviytymässä uuden planeetan vaaroista. Dialogin puute on vain plussaa ja leffa on yllättävänkin koukuttava. Kun palkkionmetsästäjät saapuvat, leffa tuntuu unohtavan Riddickin sivurooliin, jolloin kokonaisuus kärsii ja muuttuu epätasaiseksi. Onneksi loppupäässä se taas nostaa tasoaan, kun hirviökauhuilu alkaa. Jos palkkionmetsästäjien osiota muokkaisi ja tiivistäisi, sekä aloittaisi monsteripuolen aikaisemmin, voisi kyseessä olla erittäin hyvä kokonaisuus. Jo tällaisenaan Riddick toimii oivallisesti ja se jättää katsojan odottamaan mahdollista neljättä osaa. Diesel ja Twohy ovat nyt useamman vuoden työstäneet sekä neljättä elokuvaa, mikä kulkee työnimellä "Furia", sekä televisiosarjaa "Merc City". Toivon kyllä molempien projektien onnistuvan, sillä vaikkei Diesel ole näyttelijänä mitä parhain, hän saa tästä hahmosta todella kiinnostavan ja Riddickin seikkailuja katsoisi mieluusti lisää... kunhan tyyli vain pysyy samanlaisena kuin tässä ja alkuperäisessä leffassa, eikä Riddickin aikakirjan kaltaista mokausta enää nähtäisi.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 30.9.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Riddick, 2013, Radar Pictures, Riddick Canada Productions, Entertainment One, One Race Productions