Arvostelu: Emma (2020)

EMMA

Ohjaus: Autumn de Wilde
Pääosissa: Anya Taylor-Joy, Mia Goth, Johnny Flynn, Josh O'Connor, Miranda Hart, Bill Nighy, Rupert Graves, Callum Turner, Gemma Whelan, Amber Anderson, Tanya Reynolds ja Connor Swindells
Genre: draama, romantiikka, komedia
Kesto: 2 tuntia 5 minuuttia
Ikäraja: S

Emma perustuu Jane Austenin samannimiseen klassikkokirjaan vuodelta 1815. Vuosien varrella Austenin suursuosittu kirja on käännetty monenlaiseen muotoon näytelmistä televisiosarjoihin ja elokuviin. Kirjan tarinasta on tehty monenlaisia tulkintoja, joista yksi tunnetuimmista on moderniin aikaan sijoitettu Alicia Silverstonen tähdittämä Clueless (1995). Uuden version suunnittelu alkoi muutamia vuosia sitten ja päärooliin palkattiin tällä kertaa Anya Taylor-Joy, joka on noussut viime vuosien aikana yhä vain isommaksi tähdeksi. Kuvaukset alkoivat maaliskuussa 2019 ja nyt uusi Emma-elokuva on saanut ensi-iltansa. Itselleni Austenin kirja ei ole tuttu, mutta olen nähnyt aiemmin mainitsemani Cluelessin. Kiinnostuin uudesta versiosta ja meninkin katsomaan sitä positiivisin mielin yhdessä Filmikela-arvostelusivua kirjoittavan ystäväni kanssa heti ensi-iltapäivän ensimmäiseen näytökseen. Olimme muuten selvästi nuorimmat katsojat, sekä ainoat miehet paikalla.

Highburyn kylässä elää nuori ja rikas Emma Woodhouse, joka ei itse halua mennä naimisiin, mutta jonka lempipuuhaa on leikkiä amoria, parittaen tuttujaan yhteen. Miten käy, kun hän alkaa sotkemaan läheistensä elämää liikaakin parituslahjoillaan?

Anya Taylor-Joy ottaa tyylikkäästi Emma Woodhousen roolin vastaan. Hänestä löytyy juurikin sitä arvokkuutta, turhamaisuutta ja itsekeskeisyyttä, mitä hahmo vaatii. Taylor-Joy pitää hillitysti hauskaa roolissaan ja nostaa hymyn jatkuvasti huulille. Emma on moniulotteisesti rakennettu persoona, josta löytyy selvät vahvuutensa ja heikkoutensa. Hahmoa kehitetään kiinnostavasti leffan ajan ja Taylor-Joy tuo nämä muutokset mukaan taidokkaasti. Hän tekee Emmasta ihastuttavan, mikä saa katsojan ymmärtämään, miksi muut suosivat tätä, vaikka Emma onkin niin itsekeskeinen. Emman itsekeskeistä maailmaa kuvataan hienosti sillä, kuinka tarkkaan kamera seuraa hahmoa. Yleensä kun kuvassa on Emman lisäksi joku muu, kamera lukittuu Emmaan, vaikka hänen vieressään oleva henkilö touhuaisikin enemmän. Kun Emma ja joku toinen istuvat vierekkäin, kamera nousee vasta kun Emma tekee niin, eikä välitä toisesta hahmosta, kuvaten täydellisesti, kuinka katsojan on tarkoitus nähdä maailma Emman tavoin.

Muutkin näyttelijät tekevät erinomaista työtä. Mia Goth näyttelee sympaattisesti Harrietia, joka joutuu tyytymään osaansa ystävänsä Emman varjossa. Bill Nighy outoilee ja nykii tuttuun mahtavaan tyyliinsä Emman isänä. Miranda Hart on hulvaton kummallisena neiti Batesina, joka pyrkii kaiken aikaa Emman suosioon. Josh O'Connor on myös todella hauska erikoisena pappi Eltonina, joka saarnaa teatraalisesti. Johnny Flynn ja Callum Turner taas ovat sopivat arvokkaiksi herrasmiehiksi George Knightleyksi ja Frank Churchilliksi, jotka iskevät silmänsä Emmaan. Rupert Graves ja Gemma Whelan näyttelevät jälkimmäisen vanhempia, kun taas Amber Anderson sopii hyvin Emman suosiota horjuuttavaksi Jane Fairfaxiksi. Näyttelijät eläytyvät osiinsa suurella antaumuksella. Kaikkien eleet ja ilmeet ovat valloittavia. Siinä, missä teatterinäyttelijät ottavat lavan haltuunsa, nämä näyttelijät ottavat valkokankaan otteeseensa. Etenkin silmien ja katseen käyttö on fantastista läpi leffan, ja jo niin yksinkertaisilla asioilla tuodaan mukaan valtavan paljon.

Itse Emma-elokuvakin on ihastuttava tapaus, kuljettaen katsojan taidokkaasti omaan aikakauteensa ja maailmaansa, johon uppoutuu täysin. Rakkauskuvioihin tuodaan useita uusia pulmia ja silmukoita solmitaan kierommiksi, jotta niiden avaaminen olisi entistä vaikeampaa. Emman samanaikaisesti viekasta että viatonta amor-leikittelyä on lystikästä seurata vierestä. Aikakauteensa sopivasti kaikki tämä aiheuttaa suuria tunteita, joihin näyttelijöiden teatterimainen asenne sopii täydellisesti. Filmissä on muutenkin tiettyä teatterimaisuutta. Joskus tämä voisi tehdä lopputuloksesta kömpelön ja epäammattimaisen, mutta ensikertalaisohjaaja Autumn de Wilde tietää mitä tekee. Kaikki on tarkkaan tyyliteltyä ja juuri se tarkkuus imaisee entistä voimakkaammin tapahtumien keskelle. Etenkin alkupäässä De Wilde leikittelee hurmaavasti erilaisten kikkailujen kera.

Tunnelmakin syntyy ohjaajalta taidokkaasti. Elokuvalla on vahva pilke silmäkulmassaan jatkuvasti ja se pitää hengen kevyenä - vakavoituen toki tarpeen vaatiessa. Perinteiseen tyyliin draamapuoli puskee voimakkaammin esiin loppupäässä, jolloin myös lystikäs leikittely ja kikkailu loppuu. Hupaisuutensa ansiosta alkupuolisko on jopa aika lailla mahtava. Huumori luodaan pienin ja hienovaraisin keinoin. Emman isän palvelijat tarjoavat mainiot hörähdykset, kun heihin tajuaa kiinnittää huomiota. Tanssiaiset ovat samalla niin koomiset kuin lumoavat. Koskettavuuttakin löytyy kohtauksesta. Jos leffan vakavoituessa loppupäässä siitä ei tuntuisi samalla katoavan niin paljon muutakin, ja jos puolen välin paikkeilta tiettyä tyhjäkäyntiä karsisi, olisi kokonaisuus eheämpi. Jo tällaisenaan elokuva on erittäin mainio ja hilpeä tulkinta Austenin klassikosta.

Tekniseltä puoleltaan Emma on yllättävänkin laadukas teos. Kuvaus on erittäin tarkkaa, eikä vain Emman liikkeiden seuraamisessa. Kuvat ovat hienosti sommiteltuja ja niiden liikeradat ovat pitkään suunniteltuja. Kuvausta tukee taidokas leikkaus ja kuvia tietty koristavat häikäisevän upeat lavasteet ja asut. Elokuva tarjoaa kohtaus kohtaukselta yhä vain näyttävämpiä paikkoja, mitkä ovat äärimmäisen tarkasti lavastettu täyteen pieniä yksityiskohtia. Asuja nähdään useita ja on hämmentävää, jos näitä puolia ei huomioida tulevissa palkintogaaloissa. Lisäksi leffan musiikit ovat loistokkaat. Säveltäjät Isobel Waller-Bridge ja David Schweitzer tuovat vahvan panoksen elokuvan henkeen ja tunnelmoivat melodioilla kauniisti.

Yhteenveto: Emma on erittäin mainio ja lystikäs tulkinta Jane Austenin klassikosta. Elokuvalla on jatkuva pilke silmäkulmassaan ja se nostaakin kaiken aikaa hymyn katsojan kasvoille. Leffasta löytyy tietynlaista teatterimaisuutta, mikä on kuitenkin pelkkä kehu - toisin kuin yleensä. Tyyli sopii mukaan täydellisesti. Näyttelijät antautuvat rooliensa vietäväksi hienosti. Anya Taylor-Joy on nappivalinta päärooliin Emmaksi, mutta mahtavia ovat myös hulluttelevat Miranda Hart, Josh O'Connor ja Bill Nighy. Huumori on todella onnistunutta, vaikkei filmi mikään hulvaton teos ole. Se on kuitenkin pääasiassa hyvin lystikäs, vaikka loppupää painottuukin tietty enemmän draamaan. Loppu ei olekaan enää yhtä vahva kuin alku ja ohjaaja Autumn de Wilden taidot painottuvatkin lähinnä komediaan. Visuaalisesti elokuva on yllättävänkin vaikuttava. Kuvaus on lahjakkaasti toteutettu, ja lavasteet ja asut ovat häikäisevän upeat. Musiikitkin ovat todella vahvat. Suosittelenkin uutta Emma-leffaa erittäin lämpimästi Austenin klassikon faneille, sekä historiallisista hömppäromantiikoista intoileville.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 7.3.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Emma, 2020, Working Title Films, Blueprint Pictures, Perfect World Pictures

Arvostelu: V niin kuin verikosto (V for Vendetta - 2005)

V NIIN KUIN VERIKOSTO

V FOR VENDETTA

Ohjaus: James McTeigue
Pääosissa: Natalie Portman, Hugo Weaving, Stephen Rea, Stephen Fry, John Hurt, Tim Pigott-Smith, Rupert Graves, Roger Allam, Natasha Wightman ja Eddie Marsan
Genre: trilleri, draama, toiminta
Kesto: 2 tuntia 12 minuuttia
Ikäraja: 16

"Remember, remember, the Fifth of November, the Gunpowder Treason and Plot. I know of no reason why the Gunpowder Treason should ever be forgot..."

V for Vendetta, eli suomalaisittain V niin kuin verikosto perustuu Alan Mooren ja David Lloydin samannimiseen sarjakuvaan (1988-1989). Heti vuonna 1988 tuottaja Joel Silver hankki oikeudet sarjakuvaan. The Matrixin (1999) ohjanneet Wachowskin sisarukset innostuivat sarjakuvasta ja kirjoittivat sen pohjalta käsikirjoituksen. 2000-luvun alussa sisarukset miettivät tarkemmin käsikirjoituksensa toteutusta ja elokuvan tuotanto lähti liikkeelle. Työryhmä valittiin ja kuvaukset alkoivat. V niin kuin verikosto sai ensiesityksensä joulukuussa 2005 ja laajemman teatterilevityksen seuraavana vuonna. Filmi oli suuri hitti ja siitä pidettiin paljon, vaikka oli myös niitä, jotka eivät siitä välittäneet. Sarjakuvan kuvittanut Lloyd piti elokuvasta, kun taas sen kirjoittanut Moore inhosi sitä, eikä halunnut nimeään lopputeksteihin. Itse en nähnyt V niin kuin verikostoa silloin, kun se ilmestyi, sillä olin vielä liian nuori. Näin sen vasta viisi tai kuusi vuotta ilmestymisen jälkeen, mutten ensimmäisellä katselukerralla oikein ymmärtänyt sitä. Kuitenkin joka kerralla, kun olen katsonut sen uudestaan, olen pitänyt siitä yhä enemmän ja enemmän. Nykyään teos on jopa yksi suosikeistani! Pohdinkin sen arvostelua jo viime vuonna, mutta silloin marraskuun viides päivä (joka on tärkeä ajankohta elokuvassa) meni minulta täysin ohi ja päätin arvostella sen vasta seuraavana vuonna. Kun marraskuu 2017 oli viimein koittamassa, katsoin V niin kuin verikoston uudestaan ja arvostelin sen vihdoin.

Nuori Evey-nainen tapaa salaperäisen V:n, joka suunnittelee vapauttavansa Englannin pahan ylikanslerin hirmuvallan alta marraskuun viidentenä päivänä. Kohtaaminen muuttaa Eveyn elämän välittömästi, eikä paluuta entiseen enää ole.

Hugo Weaving näyttelee Guy Fawkes -naamioon (nykyään tunnettu myös Anonymous-hakkeriryhmän naamiona), tyylikkääseen hattuun, viittaan ja muihin mustiin vaatteisiin pukeutunutta anarkistia, joka kulkee yksinkertaisesti nimellä V. Hahmo todella on salaperäinen ja hän vaikuttaa äärimmäisen kiehtovalta alusta alkaen. V toimii paikoitellen kuin terroristi, mutta oikeasti hyvin aikein. Hän puhuu erikoisen nopeasti ja hieman runoilevaan sävyyn, mikä luo häneen upean lisäyksen. Läpi elokuvan V:stä oppii enemmän ja alkaa ymmärtää yhä vain paremmin, miksi hän toimii tietyllä tavalla. Vaikka elokuva perustuukin sarjakuvaan, ei tämä naamiomies ole mikään Batmanin kaltainen viittasankari, vaan joku joka yrittää saada ihmiset ymmärtämään, kuinka mätä heitä ympäröivä maailmansa on ja että jokainen voi tehdä osuutensa parantaakseen sen. V on huikeasti luotu hahmo ennen kaikkea siksi, että vaikka hän pitää muutamaa hetkeä lukuunottamatta naamiota kasvoillaan koko filmin ajan, katsoja kykenee jatkuvasti ymmärtämään, mitä hän miettii ja tuntee eri hetkinä. Alunperin roolissa oli tarkoitus esiintyä James Purefoy, mutta hän ei kestänyt sitä, että hänen olisi pitänyt näytellä koko elokuvan ajan naamio kasvoillaan, joten hän hylkäsi elokuvan kuvausten alussa. Hyvä niin, sillä Weaving on täydellinen valinta rooliin äänensä ja eleidensä vuoksi.

Vaikka V on tunnetuin hahmo elokuvasta ja todella monet tietävät, miltä hän näyttää, vaikkeivät olisikaan nähneet itse elokuvaa, leffa kertoo kuitenkin enemmän Natalie Portmanin näyttelemän Eveyn tarinaa. Eveyn kautta V:n suunnitelmat avautuvat katsojalle ja hänellä on selkeämpi kehityskaari elokuvan aikana. On kiehtovaa seurata, kuinka Evey muuttuu elokuvan aikana viattomasta naisesta, joka yrittää totella parhaansa mukaan sääntöjä, sellaiseksi joka haluaa auttaa V:tä toteuttamaan vallankumouksensa. Portmanin näyttelijäsuoritus on loistokas; varsinkin noin puolessa välissä elokuvaa hän todella näyttää taitonsa, ja hän esittää erinomaisesti Eveyn kehityksen alusta loppuun.
     Muita tärkeitä hahmoja ovat Finch (Stephen Rea), poliisimies joka tutkii V:n puuhia; ylikansleri Adam Sutler (John Hurt), joka nähdään pääasiassa isossa televisioruudussa; Gordon Deitrich (Stephen Fry), jolla on oma komediaohjelmansa; sekä herra Creedy (Tim Pigott-Smith), ylikanslerin häijy kätyri, joka on valmis tekemään mitä tahansa julmia tekoja. Pigott-Smith sopii rooliinsa todella hyvin, kuten sopivat muutkin. Komediarooleja esittänyt Fry on tietty uskottava komediashow'n isäntänä, kun taas Hurt suoriutuu pahan diktaattorin osasta upeasti. Stephen Rea on myös erittäin hyvä ja hänen tutkimustensa kautta katsojat saavat tietää vielä enemmän V:n menneisyydestä.
     Elokuvassa nähdään myös pienemmissä rooleissa Rupert Graves Finchin apulaisena ja Roger Allam Lewis Protherona, eli "Lontoon äänenä", joka kertoo kansalle valeita V:stä.

V niin kuin verikosto nappaa heti mukaansa karun maailmansa takia. Alkupäässä katsojana kauhistelee kaiken aikaa, millaiseksi maailma on muuttunut. Elokuva tapahtuu tulevaisuuden Englannissa (ihmisten puheista päätellen 2030-luvun lopussa), jossa Yhdysvallat ovat tuhoutuneet sodan takia ja maita piinaa vaarallinen virus. Englannissa paha ylikansleri Sutler on ottanut vallan ja pitää kansaansa pelossa. Tärkeät henkilöt ovat lahjottuja, ylimielisiä, raiskaajia, pedofiileja sun muita ihmishirviöitä. Poliisit eivät koskekaan tärkeissä asemissa oleviin henkilöihin, jotka tekevät pahoja asioita. Televisiolähetysten sisältöä valvotaan tarkasti ja ihmisille kerrotaan valeita totuuksina, jotta kaikki vaikuttaisi olevan hyvin. Ylikanslerin ajatusten vastaisia kirjoja, lauluja, elokuvia jne. poistetaan ihmisten saatavilta. Erilaisuus on kiellettyä ja ihmisiä vangitaan pienistäkin syistä. Iltaisin alkaa ulkonaliikkumiskielto ja sitä rikkomalla ystävät joutuvat ihmettelemään, miksi jotain henkilöä ei enää koskaan nähdä. Kaduilla on julisteita, joissa lukee asioita kuten "voimaa yhtenäisyydestä ja yhtenäisyyttä uskosta". Kansalaiset joutuvat kehystämään ylikanslerin kuvia ja laittamaan ne seinilleen. Heti alusta alkaen katsojana kannustaa V:tä toteuttamaan suunnitelmansa.

Elokuvan tarina kerrotaan todella erinomaisesti. Läpi filmin kulkee mysteerinen tunnelma, joka saa jännittämään enemmän. Filmi imaisee jatkuvasti enemmän mukaansa, sillä totuuden selvittäminen on niin kiehtovaa. Leffa ei onneksi mene sieltä, mistä aita on matalin, vaan se tarjoaa vähän väliä yllätyksiä sekä muita hetkiä, joita ei odottaisi tällaisessa teoksessa tapahtuvan. Myös brutaalit kohdat ja karu maailma ovat sellaisia asioita, jotka yllättävät. V niin kuin verikosto vaatii kunnolla keskittymistä, jotta sen tarinan ja merkitykset todella ymmärtää. Sen ja vaikeiden teemojen takia kyseessä ei todellakaan ole lastenelokuva. Kyseessä on vanhemmille katsojille luotu mielettömän upea kokonaisuus, joka lähentelee usein täydellisyyttä. Elokuva on rakennettu niin törkeän upeasti, ettei se koskaan käy tylsäksi, eikä parin tunnin kesto tunnu miltään. Mukana on useita todella hienoja kohtauksia; etenkin Valerien (Natasha Wightman) tarina, joka tuntuu aluksi todella irralliselta, mutta jonka lopuksi katsoja saattaa liikuttua suuresti. Erittäin voimakkaitakin hetkiä on luvassa ja itselläni iho menee jokaisella katselukerralla muutamaankin otteeseen kananlihalle.

Kaikki elokuvassa on niin loistokkaasti tehty mysteerisestä tarinasta henkilöiden kehittymiseen ja pelottavasta maailmasta V:n puhetyyliin, että kyseessä todella on yksi suosikkielokuvistani. Teoksen futuristisessa Englannissa kaikkein pelottavinta on, että sellaisia valtioita on ollut, niitä on nykyäänkin ja niitä tulee varmasti olemaan tulevaisuudessakin. Sen takia ylikansleri ja hänen käskyläisensä tuntuvat vielä pahemmilta pahoilta, sillä heidän olemassaolonsa on uskottavaa. Jotkut maat tarvitsisivatkin jonkun V:n kaltaisen avaamaan kansan silmät ja tekemään asioille jotain. On niin mahtavaa nähdä, miten Englanti alkaa muuttua, kun V kertoo suunnitelmastaan ja uhkaa toteuttavansa sen. V niin kuin verikosto luullaan usein supersankarielokuvaksi, koska se perustuu sarjakuviin ja siinä on joku viittaheppu naamion kanssa, mutta todellisuudessa se on jotain paljon enemmän. Jotain, minkä jokaisen kuuluu katsoa kerran elämässään. Lisäupeuden elokuvalle tarjoaa se, että se todella pistää miettimään maailmaa pitkään filmin päätyttyä.

Elokuvan on ohjannut James McTeigue, mutta hänen tyylissä on niin paljon vaikutteita käsikirjoittajien Lana ja Lilly Wachowskin tyylistä, joten voi olla, että sisaruksilla oli enemmän vaikutusvaltaa filmin toteutuksessa. Muutenkin on kummallista ajatella, että McTeigue olisi saanut esikoisohjauksellaan aikaiseksi täydellisen filmin. Hän tosin toimi The Matrix -trilogiassa (1999-2003) apulaisohjaajana, joten voi olla myös mahdollista, että hän olisi vain omaksunut Wachowskien tyylin. Joka tapauksessa sisarukset ja McTeigue ovat tehneet loistavaa työtä - varsinkin Wachowskit kekseliään käsikirjoituksensa kanssa, jonka mysteeri on mahtavasti mietitty. V niin kuin verikosto on myös teknisesti hieno. Sen kuvat ovat todella tyylikkäitä ja leikkaus on paikoitellen aivan täydellistä. Visuaaliset efektit ovat oivallisesti toteutetut ja äänimaailma on erinomainen. Dario Marianellin säveltämät musiikit eivät ole mitä mieleenpainuvimmat, mutta ne toimivat silti elokuvan aikana. V:n asu on tietysti mahtava ja nykyään erittäin ikoninen.

Yhteenveto: V niin kuin verikosto on huikean upea elokuva kansan vapauttamisesta. Se koukuttaa alusta alkaen maailmansa ansiosta, minkä lisäksi mukaan lisätty mysteeri on äärimmäisen kiehtova. Tarina kerrotaan läpi filmin todella mielenkiintoisesti ja loistokkaasti. Siihen pitää oikeasti keskittyä, eikä kyseessä ole kovin helppo tapaus. Mukana on useita voimakkaita hetkiä, jotka nostavat tunteet pintaan ja ihon kananlihalle. Täysin yllättäen tuleva Valerien tarina on erittäin koskettava, vaikka se aluksi tuntuu oudon irralliselta. Elokuva saa katsojan miettimään maailmaa vielä pitkään leffan päätyttyä. Näyttelijät ovat erinomaisia rooleissaan, etenkin Natalie Portman Eveynä ja Hugo Weaving V:nä, jonka tunteet välittyvät täydellisesti yksi-ilmeisen naamarin läpi. Tekninen toteutus on loistokas ja Wachowskin sisarukset ovat tehneet mahtavaa työtä käsikirjoituksen kanssa. Kyseessä on mielestäni täydellinen elokuva ja suosittelen kaikkia katsomaan sen. Vaikka mukana onkin naamioon ja viittaan pukeutunut heppu, minkä lisäksi leffa perustuu sarjakuvaan, ei V niin kuin verikosto ole kuitenkaan supersankarielokuva. Lapsille sitä ei siis sovi näyttää, eivätkä he luultavasti edes ymmärrä sitä kunnolla. Aikuisille taas sen karu henki ja toivon kipinä tuottavat mielettömän upean katselukokemuksen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 2.11.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.posterwire.com
V for Vendetta, 2005, Warner Bros. Pictures, Virtual Studios, Silver Pictures, Anarchos Productions, Studio Babelsberg, Medienboard Berlin-Brandenburg, DC Comics, Wonder Works Studios Entertainment Group