Arvostelu: X-Men: Viimeinen kohtaaminen (X-Men: The Last Stand - 2006)

X-MEN: VIIMEINEN KOHTAAMINEN

X-MEN: THE LAST STAND

Ohjaus: Brett Ratner
Pääosissa: Hugh Jackman, Patrick Stewart, Ian McKellen, Halle Berry, Famke Janssen, Anna Paquin, Kelsey Grammer, Shawn Ashmore, Aaron Stanford, Ellen Page, James Marsden, Rebecca Romijn ja Ben Foster
Genre: supersankarielokuva, toiminta
Kesto: 1 tunti 44 minuuttia
Ikäraja: 12

Marvelin sarjakuviin perustuvat elokuvat X-Men (2000) ja X-Men 2 (X2 - 2003) olivat isoja hittejä, joten tekijät päättivät työstää myös trilogian huipennuksen. Ohjaaja Bryan Singer kuitenkin jätti sarjan tehdäkseen Superman Returnsin (2006) - mikä ei välttämättä ollut kovin hyvä idea - jolloin hänet korvattiin Brett Ratnerilla, jota oli pohdittu jo ensimmäisen X-Menin ohjaajaksi. Lopulta X-Men: The Last Stand, eli suomalaisittain X-Men: Viimeinen kohtaaminen sai ensi-iltansa keväällä 2006 ja vaikka se oli iso hitti, se sai ristiriitaisen vastaanoton niin kriitikoilta kuin faneiltakin. Itse näin leffan, kun se ilmestyi DVD:lle ja olin erittäin innoissani, sillä olin pitänyt kahdesta edellisestä elokuvasta todella paljon. Lapsena pidin tästäkin osasta, mutta vuosien varrella mielipiteeni on alkanut muuttumaan. En ollut kuitenkaan nähnyt elokuvaa muutamaan vuoteen, jolloin minua kiinnosti kovasti, mitä olisin tällä kertaa siitä mieltä.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellisiä elokuvia X-Men ja X-Men 2!

Ihmiset ovat keksineet lääkkeen mutaatioon ja Magneto valmistautuu viimeiseen sotaan ihmisiä vastaan. Kun X-Menit yllättäen löytävät Jean Greyn elossa, selviää, että hänen sisällään on pahuus, joka pyrkii pääsemään vapaaksi...

Vanhat tutut näyttelijät ovat palanneet rooleihinsa. Tai no, ainakin lähes kaikki. Esimerkiksi edellisen elokuvan fanisuosikki Painajaista (Alan Cummings) ei tällä kertaa nähdä. Hugh Jackman on kuitenkin jälleen yksi elokuvan vahvimmista puolista Wolverinena, vaikka tekee hieman kehnompaa työtä kuin edellisissä osissa. Patrick Stewart on sama vanha lämmin ja viisas Professori X. Halle Berry pääsee paremmin toimintaan Stormina, kuten pääsee myös Shawn Ashmoren esittämä Jäämies. Harmillisesti Anna Paquinin näyttelemä Rogue jää aika pieneen rooliin, mikä todella on sääli, sillä ensimmäisessä osassa katsoja tutustui mutanttien maailmaan hänen kautta. Katsojana ymmärtää täysin, miksi Rogue innostuu mutaation parantavasta lääkkeestä, sillä sen avulla hän voisi vihdoin koskettaa muita ihmisiä. Harmi, että tämä puoli jää turhan kolmiodraaman varjoon, missä hän tulee mustasukkaiseksi Jäämiehelle, joka onkin tällä kertaa ihastunut Kittyyn (Ellen Page), joka kykenee liikkumaan seinistä läpi. James Marsdenin esittämä Kyklooppi jää jopa mitättömän pieneen rooliin.
     Pahiksista Magneto (Ian McKellen), Mystique (Rebecca Romijn) ja Pyro (Aaron Stanford) tekevät paluun. McKellen on aina yhtä erinomainen pahan roolissa, mutta hänen hahmonsa on kirjoitettu kummallisesti. Kyseessä on holokaustista selvinnyt juutalainen, joka alkaa elokuvan aikana käyttäytymään kuin mikäkin Hitler. Tämän lisäksi lopputaistelun aikana hän heittää tyhmiä vitsejä, mitkä eivät sovi hänen hahmolleen lainkaan. Onneksi mukana on muutama hetki, jolloin Magneton ilmeistä voi huomata, että hän ymmärtää menevänsä liian pitkälle. Mystique on valitettavasti aika alikäytetty ja hänen sijaan kuumapäinen (hehe) Pyro nousee enemmän esille. Valitettavasti Stanford on tällä kertaa aika kehno osassaan.
     Famke Janssenin näyttelemä Jean Grey tekee tosiaan paluun ja kuten jo X-Men 2 pohjusti, tällä kertaa hän on pahan Feeniksin vallassa. Aluksi Feeniks luo jännittävän uhkan sankareille, mutta sitten hänet vain unohdetaan täysin, kunnes hänet kaivetaan taas esille lopputaistelussa. Siinäkään hän ei tosin pääse erityisemmin esille, sillä hahmo lähinnä vain seisoo paikoillaan ja tuijottaa tympeästi. Janssen on myös yllättävän kömpelö roolissaan, ottaen huomioon kuinka mainio hän oli edellisissä osissa.
     Uusina mutantteina elokuvassa esitellään mm. tohtori Hank McCoy ("Frasier" -sarjasta, 1993-2004, tuttu Kelsey Grammer), eli sininen ja vahva Peto; Warren Worthington III (tylsän Ben Fosterin näyttelemänä), eli siivillä ja lentotaidolla varustettu Enkeli; supernopea Callisto (Dania Ramirez); monistuva James Madrox (Eric Dane); sekä väkivahva Juggernaut (Vinnie Jones), jonka pitäisi olla pelottava suuren kokonsa takia, mutta joka lähinnä ärsyttää typerien kommenttiensa ja huonon näyttelemisen vuoksi.
     Tarkkaavaisimmat katsojat voivat myös huomata Marvelin sankareita luoneen Stan Leen cameon.

X-Men: Viimeinen kohtaaminen alkaa erittäin mainiosti. Kaksi erilaista prologia - etenkin Enkelin pysäyttävän rankka lapsuus - nostattavat hienosti tunnelmaa ja lupailevat hyvää. Valitettavasti elokuva lässähtää heti niiden jälkeen ja aloittaa vaivalloisen nousunsa vasta, kun Jean tulee takaisin. Hahmosta luodaan tosiaan hyvää uhkaa ja sankareille luodaan dilemma sillä, että mitä he voivat tehdä Jeanille, joka oli kuitenkin yksi heistä. Samalla rakennetaan myös kiinnostavaa tarinaa mutaation poistavalla lääkkeellä, mikä on viimeinen pisara Magnetolle. Tästä päästäänkin elokuvan isoimpaan ongelmaan: siinä on kaksi kiehtovaa tarinaa, joista molemmille olisi pitänyt antaa omat elokuvansa. Tällaisena yhdistelmänä molemmat juonikuviot vain kärsivät ja kuten jo sanoin, Feeniks menettää hohtonsa hämmästyttävän nopeasti. Lisähaittaa tuo se, että mukaan on tungettu tarpeettomia juonikuvioita, kuten Roguen, Jäämiehen ja Kittyn kolmiodraama, mikä ei johda mihinkään, sekä Enkelin ja hänen isänsä (Michael Murphy) vaikea suhde, mitä käsitellään todella huonosti. Ja kun nämä kaikki juonikaaret on yritetty puristaa alle kahteen tuntiin, on lopputuloksena keskinkertainen paketti. Kieltämättä mukana on omat hyvät hetkensä - mukana on pari ihan koskettavaa hetkeä ja lopputaistelua on viihdyttävää seurata, vaikkakin se ei ole ihan sitä mitä voisi toivoa edellisten osien sotapohjustusten jälkeen - mutta elokuva jää pahasti edellisien osien jalkoihin. X-Men: Viimeinen kohtaaminen ei todellakaan kykene käsittelemään isoa hahmogalleriaansa yhtä hyvin kuin X-Men 2, eikä se sisällä mainioita syvällisyyksiä kuten X-Men.

Uusi ohjaaja Brett Ratner ei siis pidä pakettia kasassa läheskään niin taidokkaasti kuin edeltäjänsä Bryan Singer. Ratnerilla on silmää toimintakohtauksille, mutta siihen se valitettavasti jää. Leikkaus on usein hätiköivää, mutta elokuva on kuitenkin kuvattu oivallisesti. Tehosteet ovat paikoitellen selvästi paremmat kuin sarjan edellisissä elokuvissa ja suuri osa efekteistä toimii yhä nykypäivänkin kriteereillä. Puvustus-, lavastus- ja maskeeraustiimit ovat jälleen tehneet loistotyötä. Musiikit on tällä kertaa säveltänyt John Powell, joka on saanut aikaiseksi oivallisia teemoja, mutta on suorastaan rikos, ettei hän käyttänyt X-Men 2:n mahtavaa tunnusmusiikkia!

X-Men -trilogiasta kokonaisuutena pitää sanoa, että X-Men 2 on ehdottomasti sarjan paras osa. Siinä on kiinnostavin tarina, paras kerronta, parhaat roolityöt, hienoa syvällisyyttä ja ennen kaikkea se pystyi upeasti syventymään kaikkiin hahmoihinsa. Siitä löytyvät myös sarjan parhaat musiikit. Toiseksi paras on aloitusosa X-Men, mikä rakentaa hienosti mutanttien maailman ja esittelee hyvin tarinan hahmot. Mukana on useita hyviä hetkiä, mutta paikoitellen elokuva jää hieman liikaakin pelkäksi esittelyksi. Trilogian heikoin elokuva on tämä X-Men: Viimeinen kohtaaminen, mikä jää harmillisen keskinkertaiseksi teokseksi. Singer on vuosien varrella todennut katuneensa päätöstä jättää X-Men -sarja ja hän palasikin X-Men: Days of Future Pastin (2014) kautta mukaan sarjaan. On hyvin mielenkiintoista pohtia, mitä hän olisi saanut aikaiseksi tällä elokuvalla...

Yhteenveto: X-Men: Viimeinen kohtaaminen on ihan kiva elokuva, mikä pääsee vain parissa kohdassa edeltäjiensä tasolle. En kuitenkaan pidä elokuvaa huonona, vaan on se parempi, kuin monet antavat ymmärtää. Filmi olisi kuitenkin heti paljon parempi, jos se olisi valinnut vain toisen tarinan - Feeniksin tai lääkkeen - ja hyödyntänyt sitä täysillä. Näin yhdistelemällä kumpikaan juonikuvio ei pääse oikeuksiinsa, varsinkaan kun mukana on täysin turhia ja aikaa tuhlaavia sivujuonia. Hahmoihin ei tällä kertaa osata syventyä ja kokonaisuus jääkin aika pintapuoliseksi alun hyvistä pohdiskeluista huolimatta. Loppujen lopuksi elokuva on lähinnä puhdasta supersankariviihdettä, muttei mitään sen enempää. Jos pidit edellisistä X-Men -elokuvista, niin katso myös Viimeinen kohtaaminen - tosin sillä varauksella, ettei se ole lähellekään yhtä hyvä. Aion arvostella sarjan muut osat myöhemmin ennen tulevan X-Men: Apocalypsen (2016) ilmestymistä. Lopputekstien jälkeen nähdään muuten vielä lyhyt kohtaus, mikä voi tuntua todella oudolta, jos ei keskittynyt erääseen opetuskohtaukseen elokuvan alkupäässä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.1.2016 - Muokattu 18.8.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.marvel-movies.wikia.com
X-Men: The Last Stand, 2006, 20th Century Fox Film Corporation

Arvostelu: X-Men 2 (X2 - 2003)

X-MEN 2

X2

Ohjaus: Bryan Singer
Pääosissa: Hugh Jackman, Patrick Stewart, Ian McKellen, Halle Berry, Famke Janssen, James Marsden, Anna Paquin, Rebecca Romijn, Brian Cox, Alan Cumming, Aaron Stanford, Shawn Ashmore ja Kelly Hu
Genre: supersankarielokuva, toiminta
Kesto: 2 tuntia 14 minuuttia
Ikäraja: 12

Supersankarielokuvien suosion laskettua 1990-luvulla kehnojen Batman-leffojen myötä, paljon kypsemmin tehty ensimmäinen X-Men -elokuva (2000) ilmestyi juuri oikeaan aikaan ja räjäytti kaikkien tajunnat. Elokuva oli niin suuri hitti, että tietty sille tehtiin jatkoa ja kolme vuotta myöhemmin ilmestyikin X2 - joissain maissa X2 - X-Men United ja Suomessa kaikkein loogisimmin X-Men 2. Elokuvaa kehuttiin edeltäjäänsä paremmaksi ja se oli vielä isompi menestys. Itselläni X-Men 2 on yksi ensimmäisistä Marvel-sarjakuviin pohjautuvista elokuvista, minkä näin. Uskoisin, että olin nähnyt tätä aiemmin vain Sam Raimin ensimmäisen Spider-Man - Hämähäkkimiehen (Spider-Man - 2002). En ollut saanut katsoa ensimmäistä X-Meniä sen korkean ikärajan takia, enkä ollut perehtynyt sarjakuviin, joten elokuva tuntui aikoinaan hieman sekavalta. Kuitenkin kaikki toiminta ja hienoja kykyjä omaavat hahmot saivat minut innostumaan ja haluamaan nähdä lisää supersankarielokuvia.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellistä elokuvaa X-Men!

Valkoiseen taloon hyökätään ja muuan eversti William Stryker on kehittänyt juonen mutanttien tuhoksi. Professori X ja hänen X-Men -tiiminsä yrittävät selvittää, kuka on vastuussa hyökkäyksestä ja he huomaavat tarvitsevansa vanhojen vihollistensa apua.

Vanhat tutut X-Men -sankarit ovat tietty mukana jälleen. Hugh Jackman on entistäkin parempi Loganina/Wolverinena ja hahmoa syvennetään hienosti avaamalla hänen taustojaan lisää. Jackman osoittaa viimeistään tässä epäilijänsä vääriksi, sillä hän todella on täydellinen valinta rooliin! Patrick Stewart on jälleen uskottava vanhana viisaana Charles Xavierina/professori X:nä. Valitettavasti James Marsdenin näyttelemästä Scott Summersista/Kykloopista ei tässäkään saada aikaiseksi sarjakuvahenkistä johtohahmoa, vaan Kyklooppi jää yllättävän pieneen rooliin. Marsden on kuitenkin hieman parempi kuin edellisessä elokuvassa. Storm (Halle Berry) ja Jean Grey (Famke Janssen) pääsevät hyvin esille ja varsinkin Jeanin hahmoa syvennetään kunnolla. Anna Paquinin esittämä Rogue on otettu mukaan kouluun ja hän seurustelee viime leffassa vain nopeasti esitellyn Bobbyn/Jäämiehen (Shawn Ashmore) kanssa. Heidän romantiikkansa tuo kivan lisänsä, eikä muutu imeläksi. Bobbyn lisäksi myös tulta hallitseva John/Pyro (Aaron Stanford) nousee paremmin esiin ja Stanford onnistuu tekemään äkkipikaisesta hahmostaan ymmärrettävän.
     Myös vanhat tutut roistot Magneto (Ian McKellen) ja Mystique (Rebecca Romijn) tekevät paluun. Mystique pääsee hienosti esille ja hänen kykyjään käytetään erittäin toimivasti läpi elokuvan. McKellen on yhtä erinomainen Magnetona kuin edellisessä elokuvassa. On upeaa, että vaikka Magneto ja Mystique ovat yhä ihmiskuntaa ja siten myös X-Men -ryhmää vastaan, voivat he unohtaa vihansa hetkeksi ja työskennellä yhdessä, kun siihen koituu todellinen tarve, sillä tämän leffan pahis uhkaa niin hyviä kuin pahojakin mutantteja.
     Pidän todella paljon siitä ratkaisusta, että edellisen elokuvan pahikset on siirretty hyvien puolelle, jolloin tarinan roistoksi nousee tällä kertaa Brian Coxin näyttelemä William Stryker. Tämä hahmo suorastaan halveksuu mutantteja, eikä näe heissä ihmisiä ja persoonia, vaan pelkkiä kummajaisia. Tämä tekee hänestä uhkaavan pahiksen ja Cox on loistava valinta osaan. Strykerin apuna toimii Lady Deathstrike (Kelly Hu), joka on mahtava apuri etenkin toimintakohtauksissa.
     Uusina mutantteina elokuvassa esitellään mm. teleporttaaja Kurt Wagner, eli Painajainen, jota näyttelee Alan Cummings, ja William Strykerin karmiva ajatuksia hallitseva poika Jason (Michael Reid McKay). Teleporttaaminen on aina ollut oma unelmakykyni ja siksi pidän Painajaisesta todella paljon. Pidän myös kovasti siitä, että Painajainen näyttää demonilta, mutta hän uskoo Jumalan hyvyyteen. Tämä osoittaa hyvin, ettei kaikki ole sitä, miltä päällepäin näyttää.

X-Men 2 alkaa mitä parhaimmalla mahdollisella tavalla. Ensin kuullaan samanlainen selitys mutaatiosta kuin ensimmäisessä osassa, minkä jälkeen filmin nimi suorastaan räjähtää ruutuun fantastisen musiikin säestämänä. Tästä elokuva lähtee käyntiin aivan huikealla toimintakohtauksella, mikä toimii tänäkin päivänä erinomaisesti. Kohtaus on rakennettu mestarillisesti ja sen päällä pauhaa eeppinen musiikki, mikä nostaa ihon kananlihalle. Upea meno ei siihen katkea, vaan kyseessä on aivan mielettömän hieno kokonaisuus. X-Men 2 on selkeästi parempi elokuva kuin ensimmäinen X-Men - ei vain koska toimintaa on enemmän ja se on paljon näyttävämpää, vaan koska leffan tarina on huomattavasti parempi ja onnistuneemmin rytmitetty. X-Men 2 ei kiirehdi juonensa kanssa kuten X-Men, vaan kulkee hienosti ja rauhassa eteenpäin. Siinä, missä ensimmäinen X-Men tuntui enemmän mainiolta esittelyltä, X-Men 2 kertoo kunnon tarinaa ja todella syventyy hahmoihinsa. Yksi ehdottomasti parhaista asioista leffassa on, kuinka se pystyy keskittymään lukuisiin sankareihin ja roistoihin, ja saa katsojan jokaisen pään sisälle. Harvoin näkee elokuvaa, mikä pystyy syventymään näinkin hienosti isoon hahmogalleriaansa.

En voi kuitenkaan kieltää, ettenkö nauttisi elokuvasta paljon myös sen toimintakohtausten takia. Sillä ne ovat loistavia! Hyökkäys Valkoiseen taloon, taistelu Xavierin koulussa, lentokonetakaa-ajo, sekä Wolverinen ja Deathstriken kaksintaistelu ovat häikäisevän upeasti toteutettuja (vaikkakin lentokonekohtauksessa tehosteet ovat nähneet parhaat päivänsä ajat sitten). Toiminta ei ole vain aivotonta viihdettä, vaan siihen on saatu aitoa jännitettä mukaan. Loppuhuipennus voi nykypäivänä tuntua oudon pieneltä, kun X-Men -tiimi ei taistele mitään supermutanttia vastaan, mutta kenties juuri siksi pidän huipennuksesta todella paljon. Elokuva näyttää edellistä osaa paremmin, että ihmiset eivät pelkää mutantteja vain, koska he ovat erilaisia, vaan koska he pelkäävät mutanttien aiheuttavan ihmisten sukupuuton. Sama tapahtuu hienosti myös toisinpäin ja kyseessä onkin kahden lajin taisto selviytymisestä, ja X-Menin täytyy yrittää saada rauha kahden lajin välille. Jo edellisessä osassa oli hyvin mukana viittausta siitä, että mutantit ovat vertauskuvia vähemmistöille ja tämä leffa tekee siinä vielä parempaa työtä. Etenkin kohtaus, jossa Bobbyn vanhemmat saavat tietää poikansa olevan mutantti ja äiti kysyy, onko Bobby koskaan yrittänyt olla olematta mutantti, viestii tästä vertauksesta upeasti.

Ohjaaja Bryan Singer on selkeästi tiennyt varmemmin, mitä on tekemässä, sillä sen huomaa kaikin puolin. Singer on tehnyt jatko-osasta hienosti synkemmän ja jollain tapaa jopa realistisemman, mutta onnistuu silti pitämään huumoria ja sarjakuvameininkiä mukana. Elokuva on upeasti kuvattu ja leikattu. Mukana on useita tyylikkäitä siirtymäleikkauksia, eikä toimintakohtauksia ole pilkottu epäselväksi mössöksi. Tehosteet ovat kuitenkin kärsineet vuosien saatossa ja kuten jo sanoin, lentokonekohtaus ei näytä enää kovin kummoiselta. Onneksi kohtaus on niin mielenkiintoinen ja jännittävä, ettei huonoista tehosteista välitä. Lavasteet ovat todella näyttävät - varsinkin Alkali-järven tukikohta on huikeasti toteutettu. Tukikohta on aivan kamalan likainen ja sen vihreä värimaailma tekee siitä sairaan näköisen paikan, mikä tekee siitä entistäkin kiehtovamman. Maskeeraukset ovat hienot, etenkin sinisillä hahmoilla Mystiquella ja Painajaisella, sekä karmivalla Jasonilla. Edellisen elokuvan musiikista vastannut Michael Kamen on antanut pestinsä eteenpäin John Ottmanille ja hyvä niin, sillä musiikki on paljon parempaa. Hieno tunnusmusiikki jää loppuillaksi soimaan päässä.

Yhteenveto: X-Men 2 on huomattavasti parempi elokuva kuin X-Men. Filmi on paljon paremmin kerrottu ja se syventyy mestarillisesti kaikkiin hahmoihinsa. Näyttelijät tekevät upeaa työtä ja toimintakohtaukset ovat näyttäviä ja jännittäviä. Musiikki on erinomaista ja pitkästä kestostaan huolimatta elokuva tuntuu edellistä osaa lyhyemmältä. Syvällisyyksiäkin löytyy, eikä kyseessä ole puhdasta viihdettä, vaikka huumoriakin on mukana. Sarjakuvien faneille X-Men 2 on varmasti "pakko nähdä ja omistaa" -luokkaan kuuluva elokuva. Suosittelen erittäin lämpimästi katsomaan leffan, sillä se todella kuuluu supersankarielokuvien parhaimmistoon! Harmi, ettei Bryan Singer ohjannut kolmatta osaa, mikä on tiedossa minulla huomenna...

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 24.1.2016 - Muokattu 9.8.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.x-men.wikia.com
X2, 2003, 20th Century Fox Film Corporation

Arvostelu: X-Men (2000)

X-MEN

Ohjaus: Bryan Singer
Pääosissa: Hugh Jackman, Patrick Stewart, Ian McKellen, Famke Janssen, Halle Berry, James Marsden, Anna Paquin, Ray Park, Bruce Davison, Tyler Mane ja Rebecca Romijn
Genre: supersankarielokuva, toiminta
Kesto: 1 tunti 44 minuuttia
Ikäraja: 16

Ennen ensimmäistä X-Meniä Marvelin sarjakuviin pohjautuneet elokuvat olivat olleet enemmänkin huteja kuin napakymppejä. Vuonna 1998 ilmestynyt Blade ei ollut saanut ihmisiä innostumaan supersankarielokuvista ja siten vain DC Comicsin Batman- ja Superman-tarinat olivat toimineet filmatisointeina. Tai no, ensimmäiset niistä. Leffat kuten Teräsmies ja uhka auringosta (Superman IV: The Quest for Peace - 1987) ja Batman & Robin (1997) olivat lähinnä laskeneet supersankarielokuvien tasoa. Vuonna 2000 ilmestynyt X-Men nosti kuitenkin genren uuteen suosioon. Se veti yleisöä lopulta niin paljon teattereihin, että siitä tuli yksi vuotensa menestyneimmistä elokuvista ja aloitti sarjakuvaleffojen megatuotannon. X-Meneistä näin ensimmäisenä X-Men 2:n (X2 - 2003), sillä ensimmäisellä oli liian korkea ikäraja. Pidin elokuvasta kuitenkin paljon ja olin erittäin innostunut, kun vihdoin sain nähdä ensimmäisen osan sarjasta. Olenkin katsonut elokuvan useasti uudestaan. Tänä vuonna ilmestyy sarjan kahdeksas osa, X-Men: Apocalypse (2018), joten päätin valmistautua siihen katsomalla uudelleen kaikki aiemmat osat. Alkuperäistä X-Men -trilogiaa en valitettavasti omista, joten ystäväni lainasi sen minulle, jotta voin katsoa ja arvostella sen.

Mutantit ovat ihmisiä, jotka omaavat erityiskykyjä. Tavalliset ihmiset pelkäävät ja vihaavat mutantteja, minkä takia mutantit joutuvat piilottelemaan. Vanha mutantti Charles Xavier/Professori X on perustanut koulun nuorille mutanteille, jossa he voivat olla turvassa. Xavierin entinen ystävä Erik Lehnsherr/Magneto aikoo ryhtyä sotaan tavallisia ihmisiä vastaan, joita puolustaa Xavierin X-Men -joukko. Toisaalla kaksi mutanttia, menneisyytensä unohtanut Logan/Wolverine ja ihmiskontaktia välttelevä Marie/Rogue, kohtaavat ja toinen heistä on erittäin tärkeä Magneton suunnitelman onnistumiselle.

Hugh Jackman on täydellinen valinta Wolverineksi. Hänellä on juuri se olemus ja ulkonäkö, mitä hahmolta odottaa. Jackmanista löytyy tarvittavaa raivoa, mutta hän osaa olla myös sympaattinen ja tunteikas henkilö. Wolverine on yksi suosikkisankareistani moniulotteisen persoonansa takia.
     Patrick Stewart on erittäin hyvä Charles Xavierina ja Ian McKellen toimii täydellisesti pahana Magnetona. Konkarinäyttelijät vetävät osansa juuri niin kuin pitää. Stewart on uskottava viisaana ajatustenlukijana ja McKellenistä löytyy uhkaavuutta metallia hallitsevana roistona. Xavierin ja Magneton entinen ystävyys tuodaan parissa kohtaa hyvin esille.
     Anna Paquin on oiva valinta Rogueksi, joka ei voi koskettaa muita ihmisiä, sillä siten hän imee heistä elinvoimaa. Välillä Paquinin täytyy tosin vain ihmetellä suu auki ja Rogue täytyy pelastaa hieman liian monta kertaa. On kuitenkin erinomainen ratkaisu, että elokuva esittelee mutanttien maailman katsojille Roguen kautta, joka itsekin vasta löytää voimansa ja Xavierin mutanttikoulun.
     Valitettavasti James Marsden ei ole paras mahdollinen vaihtoehto X-Men -tiimiin kuuluvaksi Scott Summersiksi/Kykloopiksi, joka pystyy ampumaan lasersäteitä silmistään. Joko Marsden ei osaa näytellä kovin hyvin tai sitten hänen hahmonsa on kirjoitettu kehnosti. Sarjakuvissa Kyklooppi johtaa X-Men -tiimiä, muttei saa elokuvassa yhtään arvoistaan käsittelyä. Halle Berry ja Famke Janssen ovat sen sijaan oivat valinnat säätä hallitsevaksi Ororo Munroeksi/Stormiksi ja telekinesiaa harjoittavaksi Jean Greyksi. Ainoa huono puoli Berryn suorituksessa on hänen kamala vitsirepliikkinä lopputaistelun aikana, mutta siitä voi syyttää lähinnä käsikirjoittajaa.
     Magneton apureina toimivat ketterä Sammakko (Ray Park), vahva Sabretooth (Tyler Mane) ja keneksi tahansa muuttuva Mystique (Rebecca Romijn). Mainiota Mystiqueta lukuunottamatta pahiskätyrit ovat aika heikkoja hahmoja ja heidän näyttelijänsuorituksensa eivät ole parhaimmasta päästä.
     Bruce Davisonin esittää senaattori Kellyä, tavallista ihmistä, joka inhoaa mutantteja, koska pelkää heitä. Hahmo tuo oman hyvän lisänsä, sillä hänen kautta katsoja ymmärtää paremmin, miksi Magneto on niin kovasti ennakkoluuloisia ihmisiä vastaan. Davison on erinomainen inhottavana ihmisenä, johon löydetään kuitenkin muitakin puolia.
     Tarkkaavaisimmat katsojat voivat huomata Marvelin sarjakuvahahmoja luoneen Stan Leen cameon rannalla.

Elokuvan alussa tapahtuvat hahmoesittelyt ovat kiehtovat ja erittäin toimivat. Esimerkiksi Wolverine ehtii olla ruudulla vain hetken ja kaikki tajuavat heti, ettei häntä kannata suututtaa. Magneton lapsuuden näyttäminen keskitysleirillä saa välittömästi ymmärtämään, mikä on aloittanut hänen ihmisvihansa ja se on muutenkin vaikuttava, sekä yllättävän synkkä aloituskohtaus. Alkupäähän on saatu mukaan jopa hienoa mysteerisyyttä, sillä leffa ei ihan heti paljasta, millaisesta tarinasta on kyse. Mukana on myös hienoja vertauksia tosielämään, sillä jotkut ihmiset, kuten senaattori Kelly, kammoksuvat mutantteja heidän erilaisuutensa takia, mikä tuo voimakkaasti mieleen mm. rasistit ja homofoobikot. Tämä tuo leffaan hienoa syvällisyyttä, jolloin se ei ole pelkkää viihdehömppää.

Toimintakohtauksia on yllättävän vähän, mikä ei toisaalta ole huono asia, sillä elokuva käyttää hyvin aikansa kertoakseen laajasta hahmogalleriastaan. Filmi kestää vain tunnin ja kolme varttia, mikä on hyvin lyhyt aika kertoa tarkkaan näin monesta hahmosta. Elokuvan lyhyelle kestolle onkin hyvä, että monet sarjakuvien hahmoista eivät esiinny vielä tässä ensimmäisessä osassa. Toiminnan vähyys ei häiritse myöskään sen takia, että Wolverinen ja Mystiquen kamppailua lukuunottamatta leffan toimintakohtaukset eivät ole kovin kummoiset tai kiinnostavat. Lyhyt kesto muodostuu välillä pieneksi ongelmaksi, sillä sen takia tarina tuntuu loikkivan liian nopeasti eteenpäin. Mukaan on myös eksynyt pieniä juoniaukkoja. Nämä eivät kuitenkaan haittaa liikaa, sillä elokuva tekee muuten loistotyötä esitellessään maailmaansa katsojille. Harmi vain, että loppujen lopuksi leffa jääkin aika lailla esittelyksi ja tavallaan pintaraapaisuksi siitä, mitä se voisi olla. Tässä täytyy kuitenkin ottaa huomioon, ettei vuonna 2000 ollut muita samanlaisia elokuvia, jolloin se oli uraauurtava teos. X-Meniä täytyykin kiittää siitä, että supersankarielokuvat nauttivat nykyisestä suosiostaan. Pidän kovasti siitä, ettei ohjaaja Bryan Singer käsitellyt filmiä pelkkänä sarjisleffana, vaan hän teki ihan kunnon tarinaa, jossa on yliluonnollisia elementtejä mukana.

Visuaalisesti elokuva on valitettavasti kärsinyt vuosien saatossa. Esimerkiksi Kykloopin ampumat lasersäteet näyttävät todella huonoilta ja muutamat räjähdykset ovat selkeästi digitaaliset. Wolverinen kynsien ilmestyminen näyttää onneksi yhä hyvältä ja telekineettisesti siirtyvät asiat liikkuvat sujuvasti. Magneton koneesta leviävä valoklöntti ei tosin vakuuttanut edes vuosia sitten. Elokuva on kuvattu ja leikattu hyvin, mutta elokuva näyttää yleiseltä ilmeeltään hieman utuiselta. Xavierin mutanttikoulun lavasteet ovat upean tyylikkäät. Sekä kartanon sisäosa, että maan alla oleva käytävä ovat hienosti suunniteltuja. Puvustus on taidokkaasti toteutettu ja vaikka hieman surettaa, ettei X-Men -tiimi käytä sarjakuvista tuttuja asuja, on tämä silti ymmärrettävää, sillä ne olisivat voineet näyttää todella typeriltä ja viedä paljon pois vakavasta ja tiettyä realismia hakevasta tunnelmasta. Mukana on kuitenkin hauska viittaus sarjakuvien pukuihin. Elokuvan musiikista vastaa Michael Kamen, jonka säveltämät taustamusiikit ovat hyviä, mutta eivät kovin mieleenpainuvia.

Yhteenveto: X-Men on oikein hyvä aloitus sekä omalle sarjalleen, että 2000-luvun supersankarileffojen suosiolle. Se esittelee hyvin maailmansa, mutta jää lopulta hieman liikaa pelkäksi esittelyksi. Pientä seikkailua mahtuu kyllä mukaan, sekä pari viihdyttävää toimintakohtausta. On kuitenkin hienoa, että elokuva keskittyy täysillä hahmoihinsa, joiden näyttelijät tekevät paria poikkeusta lukuunottamatta erinomaista työtä. Hugh Jackman, Patrick Stewart ja Ian McKellen olivat nappivalinnat rooleihinsa. Ohjaaja Bryan Singer ei onneksi ole tehnyt vain hölmöä viihdettä, vaan lisää syvällisyyttä erilaisten pohdintojen kautta. Efektit ovat päivittyneet vuosia sitten ja mukaan mahtuu juoniaukkoja, jotka häiritsevät hieman katselukokemusta. Ongelmista huolimatta täytyy kuitenkin muistaa, että ilman tätä elokuvaa ei olisi ilmestynyt Spider-Maneja, Avengerseja sun muita Marvelin sarjakuviin perustuvia elokuvia. Se lisää arvostustani filmiä kohtaan ja suosittelenkin X-Meniä kaikille supersankareiden ja sarjakuvien ystäville. Se on myös siinä mielessä kypsä teos, että se sopii hyvin aikuisillekin. En kuitenkaan ymmärrä elokuvan korkeaa K-16 -ikärajaa, sillä paria ahdistavaa hetkeä lukuunottamatta filmi sopii täysin hyvin 12-vuotiaille.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 23.1.2016 - Muokattu 4.8.2018
Lähteet: Elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.pixlisting.com
X-Men, 2000, 20th Century Fox Film Corporation