Arvostelu: Transformers: Rise of the Beasts (2023)

TRANSFORMERS: RISE OF THE BEASTS

Ohjaus: Steven Caple Jr.

Pääosissa: Anthony Ramos, Dominique Fishback, Peter Cullen, Pete Davidson, Ron Perlman, Peter Dinklage, Michelle Yeoh, Liza Koshy, Dean Scott Vazquez, Tobe Nwigwe, Cristo Fernández, John DiMaggio, David Sobolov, Tongayi Chirisa, Michaela Jaé Rodriguez, Luna Lauren Vélez, Colman Domingo ja Michael Kelly

Genre: toiminta, scifi

Kesto: 2 tuntia 7 minuuttia

Ikäraja: 12

Hasbron leluihin perustuva Michael Bayn elokuva Transformers (2007) oli jättihitti, joka loi menestyksekkään elokuvasarjan. Transformers: Kaatuneiden kosto (Transformers: Revenge of the Fallen - 2009), Transformers: Kuun pimeä puoli (Transformers: Dark of the Moon - 2011), Transformers: Tuhon aikakausi (Transformers: Age of Extinction - 2014) ja Transformers: Viimeinen ritari (Transformers: The Last Knight - 2017) saivat lähinnä negatiivista palautetta kriitikoilta, mutta ne tienasivat silti yhteensä muutaman miljardia dollaria. Esiosaksi työstetty Bumblebee-leffa (2018) ei ollut samanlainen suurhitti, mutta se pärjäsi silti mainiosti teattereissa ja keräsi kehuja niin Transformers-faneilta kuin kriitikoiltakin. Jo Bumblebeen teon aikaan Paramount-yhtiöllä oli suunnitteilla useampi uusi Transformers-leffa ja yhtiö päätti tarttua ensimmäisenä Joby Haroldin käsikirjoitukseen, joka hyödynsi Beast Wars -tarinaa. Kuvaukset käynnistyivät kesäkuussa 2021 ja nyt vuoden viivästyksen jälkeen Transformers: Rise of the Beasts on saapunut elokuvateattereihin. Itse intoilin lapsena Transformersista lelujen ja animaatiosarjojen kautta, ja olin täysin myyty, kun näin Bayn ensimmäisen Transformers-elokuvan. Pidin vaihtelevasti myös Kaatuneiden kostosta ja Kuun pimeästä puolesta, mutta ylipitkä Tuhon aikakausi ja suorastaan surkea Viimeinen ritari jättivät minut kylmäksi. Bumblebee oli positiivinen yllätys ja valoi toivoa, että Transformersista voisi saada aikaan vielä jotain hyvääkin. En kuitenkaan erityisemmin piitanut Transformers: Rise of the Beastsin trailereista ja kävinkin katsomassa sen skeptisin ennakko-odotuksin päivää ennen ensi-iltaa.

Kun maailmoja syövän Unicronin tavoittelema, portaaleja luova Transwarp-avain löytyy Maapallolta, Optimus Primen ja muiden Autobotien täytyy lyöttäytyä yhteen Maximal-robottien ja kahden ihmisen kanssa, suojellakseen ihmiskuntaa nälkäiseltä Unicronilta.

Hyvät Autobot-robotit seikkailevat jälleen ja vanhat tutut johtaja Optimus Prime (äänenä tietty Peter Cullen) ja radionsa kautta puhuva Bumblebee ovat totta kai menossa mukana. Muita Autoboteja elokuvassa ovat huumoriveikko Mirage (Pete Davidson), moottoripyöräksi muuntautuva Arcee (Liza Koshy), tieteilijä Wheeljack (Cristo Fernández) ja lentokone Stratosphere (John DiMaggio). Ajoittain ihan hupaisa, mutta pääasiassa aika ärsyttävä Mirage nousee Autoboteista isoimpaan rooliin, Optimuksen taas lähinnä latoessa muka-siisteiltä ja -filosofisilta kuulostavia latteuksia.

     Decepticonien sijaan Autobotit saavat tällä kertaa vastaansa Unicronin (Colman Domingo), niin valtavan olennon, että se pystyy syömään kokonaisia planeettoja. Olen vuosia odottanut, että Unicron tuotaisiin myös näyteltyihin Transformers-elokuviin mukaan, mutta harmillisesti hahmo jää ainakin vielä tältä erää tylsäksi takapiruksi, jonka pahuudesta lähinnä vain puhutaan. Sen sijaan todelliset kamppailut käydään Unicronin kätyreiden, Terrorconien, eli Scourgen (Peter Dinklage), Battletrapin (David Sobolov) ja Nightbirdin (Michaela Jaé Rodriguez) kanssa. Kolmikko luo ihan kivaa uhkaa, mutta ei vakuuta samalla lailla kuin ikonisin Transformers-pahis, Megatron. Unicronin ja Terrorconien lisäksi elokuvassa esitellään myös Beast Wars -tarinasta faneille tutut Maximalit, eli transformerit, jotka muuntautuvat eläimiksi. On gorillamainen Optimus Primal (Ron Perlman), kotkamainen Airazor (Michelle Yeoh), sarvikuonomainen Rhinox (Sobolov) ja gepardimainen Cheetor (Tongayi Chirisa). Maximalit laajentavat mukavasti Transformers-mytologiaa, joskin hahmoina he jäävät turhan ohuiksi. Kuten nimestä voikin jo päätellä, Optimus Primal on kuin tylsähkö kopio Optimus Primesta.

Tähänkin Transformers-leffaan on tietty tuotu mukaan pakolliset ihmishahmonsa, sillä kukapa niitä eri kulkuneuvoiksi muuntautuvia robotteja haluaisikaan nähdä näiden elokuvien keskiössä? In the Heights -musikaalista (2021) tuttu Anthony Ramos näyttelee Noah Diazia, joka yrittää huolehtia sairaasta pikkuveljestään (Dean Scott Vazquez) ja rahankaipuussa päätyy ryöstämään autoa, joka paljastuu transformeriksi. Amazonin Swarm-sarjasta (2023-) tuttu Dominique Fishback taas esittää Elena Wallacea, museotyöntekijää, joka saa käsiinsä Transwarp-avaimen ja ajautuu siten mukaan seikkailuun. Ramos ja Fishback ovat ihan kelvolliset rooleissaan, mutta heidän hahmonsa jäävät pienestä panostuksestakin huolimatta hieman latteiksi. Noahille on kirjoitettu armeijataustaa, mutta hahmo ei lähes koskaan näytä mitään merkkiä siitä, että häneltä löytyisi sotilaskoulutusta.

Vuonna 2007 Michael Bay onnistui tehokkaasti siirtämään muuntautujarobotit valkokankaille ensimmäisessä Transformers-elokuvassaan, mutta sen jatko-osat olivat toinen toistaan heikompia siihen pisteeseen asti, että vitososa Viimeinen ritari oli jo lähes katselukelvotonta roskaa. Huomattavasti pienimuotoisempi Bumblebee-esiosa oli erittäin mainio elokuva ja valoi toivoa Transformers-leffojen tulevaisuudesta jonkun muun käsissä kuin Bayn. Valitettavasti Bumblebeetä jatkava Rise of the Beasts saa toivomaan, että elokuvasarja osattaisiin jo lopettaa. Elokuva näyttää silloin tällöin merkkejä siitä, että kyseessä voisi olla ihan menevä scifitoimintaseikkailu, mutta lopputulos on kömpelösti kasaan liimailtu raina, joka luultavasti toimii kaikista vannoutuneimpien Transformers-fanien lisäksi vain ala-asteikäisille lapsille, joille riittää, kun tarpeeksi usein robotti lyö toista robottia turpaan ja taustalla räjähtää.

Parit toimintakohtaukset ovat kieltämättä ihan viihdyttävät, joskin täysin yhdentekevät ja jännityksettömät. Lopputaistelu äityy kuitenkin pahemman luokan Bay-mekastukseksi, joka saa välillä pudistelemaan päätä käsikirjoittajien tekemien ratkaisujen vuoksi. Ei Transformers-leffan käsikirjoitukselta mitään Oscarin tasoista suorittamista voikaan odottaa, mutta teksti tuntuu toisinaan liiankin vauhdilla kasaan hutaistulta. Elokuva kopioi sarjan aiempia osia minkä ehtii, oli kyse sitten jälleen yhdestä myyttisestä voimaesineestä, joka löytyy Maapallolta ja jota pahikset tavoittelevat tai sankareiden tarpeettomista, ylidramaattisista uhrautumisista, jotka pian perutaankin. Huumoripuoli on aika kiusallista kuunneltavaa ja muutenkin dialogi on ajoittain myötähäpeällisen kornia. Jos jotain pitää kehua, niin sentään Rise of the Beasts on älytty pitää vain muutamaa minuuttia päälle kahden tunnin kestossa. Viime aikoina isojen tehosteleffojen vakiokesto tuntuu olevan ainakin kaksi ja puoli tuntia, ja Bayn Transformerseilla oli tapana tavoitella pahimmillaan jopa kolmen tunnin mittaa, joten tällainen lyhyempi viihdepaketti on tervetullut tapaus.

Tällä kertaa ohjaajana toimii Steven Caple Jr., joka oli aiemmin tehnyt mainion nyrkkeilyleffa Creed II:n (2018). Tässä Caple Jr. ei vakuuta läheskään yhtä hyvin ja etenkin loppuhuipennuksessa hänelle tuottaa vaikeuksia pitää mammuttimaista taistelua kasassa. Transformers: Rise of the Beasts on sentään ihan hyvin kuvattu, eikä kamera onneksi heilu liikaa toimintakohtausten aikana. Lavasteet ovat mainiot, samoin asut ja maskeeraukset. Erikoistehosteet näyttävät pääasiassa hyviltä, mutta mukaan mahtuu myös joitain viimeistelemättömän näköisiä efektejä. On muuten pakko sanoa, että katsoin juuri vähän aikaa sitten Bayn ensimmäisen Transformers-elokuvan uudestaan ja vaikka se on jo kuusitoista vuotta vanha leffa, sen efektit näyttävät edelleen paremmilta kuin tässä uutukaisessa. Äänimaailma jylisee mukavasti ja jo robottien mahtipontiset äänet ravistelevat kivasti teatterin penkkejä. Jongnic Bontempsin säveltämät musiikit eivät pahemmin erotu edukseen ja mieleen jäävät lähinnä Bayn elokuvista kierrätetyt, Steve Jablonskyn melodiat.

Yhteenveto: Transformers: Rise of the Beasts on turhauttavan heikko robottirymistely, jossa olisi ainesta parempaan. Siitä löytyy ajoittain hyviä hetkiä ja viihdyttävää mättöä, mutta kokonaisuus on jotenkin tylsän ponneton. Tarina tuntuu ajoittain liikaa aiempien osien kopioimiselta, vaikka eläimiksi muuntautuvilla Maximaleilla ja planeettoja syövällä Unicronilla yritetäänkin tuoda jotain uutta sekaan. Huumori on paria hassua vitsiä lukuun ottamatta myötähäpeällistä ja dialogi on muutenkin varsin kornia. Jännitys uupuu menosta täysin ja loppuhuipennus paisuu puuduttavaksi mekastukseksi, jossa tapahtuu juttuja, jotka saavat herkästi pyörittelemään silmiä. Hahmot jäävät aika latteiksi, eivätkä Anthony Ramos ja Dominique Fishback ole kovin kummoiset rooleissaan. Erikoistehosteiden taso ailahtelee ja on hämmentävää, että vuonna 2023 tehty elokuva näyttää huonommalta kuin vuonna 2007 ilmestynyt ensimmäinen Transformers-leffa. Optimus Primen ja kumppaneiden faneille Transformers: Rise of the Beasts on tietty pakkokatsottavaa, mutta jos luulit Bumblebeen muuttaneen ummehtunutta saagaa parempaan suuntaan, uusi leffa voi olla paha pettymys. Elokuva jättää kuitenkin jonkin sortin mielenkiinnolla odottamaan tulevaa. Paramountilla yritetään selvästi nostattaa Transformersia kunnon megasarjaksi ja jää nähtäväksi, kannattaako heidän varsin rohkea ideansa tulevaisuudessa vai ei...

Lopputekstien aikana nähdään vielä kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 6.6.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Transformers: Rise of the Beasts, 2023, Paramount Pictures, Skydance Media, Hasbro, New Republic Pictures, Bay Films, Di Bonaventura Pictures, Entertainment One, Allspark Pictures

Arvostelu: Creed II (2018)

CREED II

Ohjaus: Steven Caple Jr.
Pääosissa: Michael B. Jordan, Sylvester Stallone, Tessa Thompson, Florian Munteanu, Dolph Lundgren, Phylicia Rashad, Wood Harris, Russell Hornsby, Brigitte Nielsen ja Milo Ventimiglia
Genre: draama, urheilu
Kesto: 2 tuntia 10 minuuttia
Ikäraja: 12

Creed II on Rocky-elokuvasarjan kahdeksas osa. Alkuperäinen Sylvester Stallonen tähdittämä Rocky (1976) oli iso menestys, mikä voitti mm. parhaan elokuvan Oscar-palkinnon. Myös sen jatko-osa Rockyn uusintaottelu (Rocky II - 1979) oli kehuttu hitti, mutta sen jälkeen taso putosi. Tiikerinsilmä - Rocky III (Rocky III - 1982) ja Rocky IV (1985) olivat kassamagneetteja, mutta saivat palkintoja lähinnä huonoudestaan. Rocky V (1990) oli floppi niin lippuluukuilla kuin katsojien ja kriitikoiden mielestä. 2006 sarjaa yritettiin herättää henkiin leffalla Rocky Balboa (2006), mutta vaikka se oli pidetty elokuva, ei se ollut kovin iso hitti. Elokuvan oli tarkoitus jäädä sarjan viimeiseksi, mutta 2015 ilmestyikin tarinaa jatkava lisäosaleffa Creed: The Legacy of Rocky (Creed), mikä oli sekä katsojien että kriitikoiden mieleen. Kovin iso hitti ei sekään ollut, mutta rahaa tuli tarpeeksi, jotta studio päätti tehdä jatkoa. Kuvaukset alkoivat keväällä 2018 ja nyt Creed II on vihdoin saanut ensi-iltansa. Itse tutustuin Rocky-sarjaan jo lapsena, kun katsoin alkuperäisen Rocky-elokuvan. Se ei kuitenkaan erityisemmin iskenyt, sillä minua ei ole koskaan kiinnostanut urheilu. Olen välillä pohtinut uuden mahdollisuuden antamista sarjalle, mutta tämä pohdinta päätyi toteutukseen vasta, kun kuulin Creed II:n olevan tekeillä. Katsoin Rockyn uudestaan ja vihdoin ymmärsin sen hienouden, mikä sai minut innostumaan sarjasta. Rockyn uusintaottelukin oli mahtava leffa, mutta sitten taso putosi ja kiinnostuksenikin alkoi kadota. Innostukseni onneksi palasi oikein kunnolla, kun pääsin vihdoin ensimmäiseen Creediin asti, mikä osoittautui aivan loistokkaaksi teokseksi ja meninkin erittäin positiivisin mielin katsomaan Creed II:n sen ensi-iltapäivänä Stallonea fanittavan isäni kanssa.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellisiä osia Rocky, Rockyn uusintaottelu, Tiikerinsilmä - Rocky III, Rocky IV, Rocky V, Rocky Balboa ja Creed: The Legacy of Rocky!

Nyrkkeilijä Adonis Creed yrittää keskittyä suhteeseensa laulajatyttöystävänsä Biancan kanssa, kun hänen isänsä Apollon tappajan, Ivan Dragon poika Viktor haastaa hänet otteluun...

Michael B. Jordan osoittaa jälleen lahjakkuutensa palatessaan Adonis Creedin rooliin. Jordan pistää jatkuvasti itsensä koville, ja treeni- ja nyrkkeilykohtauksissa on vaikuttavaa nähdä, minkälaiseen rääkkiin hän on valmis itsensä pistämään roolin vuoksi. Valitettavasti Jordanin hahmo ei ole mitä parhaiten kirjoitettu. Adonikselta löytyy hyviä juttuja leffan aikana, mutta katsojan on vaikea päästä hänen päänsä sisälle ja hyväksyä hänen ratkaisuja, kun kyseessä on nyrkkeily. On ymmärrettävää, että Adonis haluaa kostaa isänsä kuoleman kohtaamalla Viktor Dragon kehässä, mutta tämä motiivi ei saa katsojan sympatioita puolelleen.
     Tessa Thompson palaa Adoniksen tyttöystävän Biancan rooliin ja hänen hahmoaan onnistutaan syventämään hyvin. Pidin ensimmäisessä Creed-elokuvassa paljon siitä, kuinka Biancallekin oltiin kirjoitettu oma tarinansa kuulovian vuoksi ja tässä sitä jatketaan kiinnostavasti. Katsojana saattaakin huomata tuntevansa enemmän kuuloansa menettävää laulajaa kohtaan kuin tämän nyrkkeilijämiestä. Thompson on erittäin mainio roolissaan ja häneltä löytyy hieno lauluääni.
     Rocky Balboana nähdään tietysti kahdeksatta kertaa Sylvester Stallone, joka meinaa jatkuvasti varastaa show'n ollessaan ruudulla. Itse asiassa vain nyrkkeilykohtauksissa Stallone osataan jättää taka-alalle ja muuten hän todella varastaa show'n. Hänelle on kirjoitettu aidosti koskettavaa draamaa, mikä on myös kiinnostavampaa kuin Adoniksen kostoreissu. Stallone vakuuttaa vahvoilla puheillaan ja katsoja on Rockyn puolella, kun tämä yrittää saada Adonista jäämään kotiin ja unohtamaan Dragot kokonaan. Stallone tarjoaa erinomaisen roolityön, kuten häneltä voi näissä leffoissa odottaakin.
     Yllättäen parasta koko elokuvassa ovat itse Dragot. Rocky-leffoissa on ollut isona ongelmana, etteivät niiden vastustajahahmot ole kovin hyvin kirjoitettuja, vaan he jäävät aika ohuiksi hahmoiksi, mutta tämä elokuva on vahva poikkeus. Rocky IV:ssä nähty Dolph Lundgren palaa järkälemäisen Ivan Dragon rooliin ja tämän poikana Viktorina nähdään Florian Munteanu. Hahmojen välinen isä-poika-suhde on aivan huikean hyvin rakennettu ja heillä on todella mielenkiintoinen tausta, minkä vuoksi katsojana saattaa jopa kannustaa heitä Adoniksen sijaan! Dragot ovat edelleen vähäsanaisia miehiä, mitä on käytetty mahtavasti hyväksi, jolloin heidän katseisiinsa on panostettu ja niistä voi tehdä isoja päätelmiä siitä, mitä heidän välillä on meneillään. Lundgren yllätti minut täysin tarjoamalla aidosti hienon roolisuorituksen. Tässä hän ei ole vain isokokoinen tuhokone, vaan hän tuntuu ihmiseltä. Ensikertalaisnäyttelijä Munteanu tekee myös vahvan roolityön (enkä tarkoita vain sitä jättimäistä lihasmassaa, mikä häneltä löytyy) ja hänen ja Lundgrenin väliltä löytyy oikeaa kemiaa uskottaviksi isäksi ja pojaksi.
     Elokuvassa nähdään myös mainio Phylicia Rashad Adoniksen huolehtivana äitipuolena, Wood Harris Adoniksen valmentajana Little Dukena ja Russell Hornsby Dragojen managerina.

Creed II onneksi jatkaa ensimmäisen Creedin asettamalla erittäin hyvällä linjalla, vaikkei pääsekään samalla mahtavalle tasolle. Elokuvassa tasapainotellaan taidokkaasti väkivaltaisten nyrkkeilyotteluiden ja koskettavamman draaman kanssa. Nyrkkeilymatseja nähdään enemmän, mutta meno ei onneksi muutu aivottomaksi mäiskeeksi, kuten Rocky-sarjalle tapahtui 1980-luvulla, vaan draamapuoli on vahvasti esillä sekä kehässä että sen ulkopuolella. Adoniksen haaveet maineesta ja kunniasta eivät onnistu säväyttämään, mutta onneksi hänen ja Biancan parisuhde kiinnostaa vielä enemmän kuin viime filmissä. Parille on luotu kiinnostavia juonikuvioita, joihin voisi välillä uppoutua koko loppuleffankin ajaksi ja unohtaa koko nyrkkeilyn. Tietty silloin, kun matsit alkavat, niitä voisi katsoa pidempään, sillä ne ovat niin taidokkaasti toteutettuja. Ensimmäisen Creedin otteluiden tasolle ei päästä teknisellä toteutuksella eikä jännityspuolella, mutta matsit pitävät mielenkiinnon yllä, meiningin muuttuessa yhä vain rajummaksi.

Rocky-elokuvia on toisesta leffasta lähtien haitannut tietty kaavamaisuus. Lähes jokainen leffa kulkee eteenpäin hyvin samanlaisia reittejä pitkin, vaikka töyssyt ja mutkat reitin varrella vaihtelevatkin. Ensimmäinen Creed kopioi paikoitellen hyvinkin vahvasti alkuperäistä Rockya, mutta onnistui luomaan jotain todella raikasta ja voimakasta mukaan, mikä sai elokuvan tuntumaan lähestulkoon tuoreelta. Harmi vain, että Creed II tuntuu hieman liiankin kaavamaiselta. Jälleen kerran mukana on niitä mutkia esimerkiksi päähenkilöiden parisuhteesta, mitkä luovat jotain uutta mukaan, mutta nyrkkeilypuolen kertomuksena elokuva on aika ennalta-arvattava. Tämä valitettavasti johtaa siihen, ettei muuten vaikuttavista nyrkkeilyotteluista tunnu löytyvän jännitettä ja sellaisia "hei vau" -fiiliksiä, mitä ensimmäisen Creedin matseista löytyi. Yksi syy jännitteen puuttumiseen on myös se, ettei Adonis ole yhtä kiinnostavasti kirjoitettu hahmo kuin viimeksi ja se että katsoja saattaa huomata kannustavansa Dragoja tällä kertaa. Jos leffa nojaisi liikaa pelkkään nyrkkeilyyn, kyseessä olisi varmasti yksi heikommista Rocky-sarjan elokuvista. Onneksi mukana onkin sitä vahvaa draamaa otteluiden väleissä ja erinomaisesti kirjoitettuja ihmissuhteita, mitkä nostavat leffan tasoa korkeammalle. Dragojen loistavasti luotu isä-poika-suhde on lisäpisteen arvoinen.

Creed: The Legacy of Rockyn ohjaaja Ryan Coogler siirtyi tekemään supersankarileffan Black Panther (2018), minkä vuoksi hänet täytyi korvata Steven Caple Jr.:lla. Caple Jr. on tätä ennen tehnyt vain pienen indiedraaman The Land (2016) ja paikoitellen tuntuu siltä, että hyppääminen siitä Rocky-sarjan kahdeksanteen osaan oli kenties liian iso pala purtavaksi. Caple Jr. näyttää lahjansa draamapuolella, mutta isoissa nyrkkeilyotteluissa jää kaipaamaan Cooglerin hienoa visiota. Käsikirjoituksesta vastaavat Juel Taylor ja Sylvester Stallone, ja olisi kiinnostavaa tietää, kirjoittiko Stallone itsensä isompaan rooliin, vai onko hänen ansiotaan, että Dragoihin on panostettu niin paljon. Voi myös olla, että ennalta-arvattavuus johtuu juurikin Stallonen käsikirjoitustyöstä ja hänen olisi varmaan pitänyt pysyä kameran edessä. Kamerasta puheenollen Creed II on mainiosti kuvattu, vaikka paikoittelen käsivaralta otettu kuva heiluu liikaa. Leikkaus on taidokasta, eikä filmi tunnu edeltäjänsä tavoin liian pitkältä. Valotiimi on päässyt pitämään hauskaa nyrkkeilyareenoiden showvalaistuksen kanssa, kun taas maskeeraajat pääsevät jälleen kerran valmistamaan erilaisia ruhjeita. Lavastus on taidokkaasti luotu ja nyrkkeilyotteluissa kiinnostaisi tietää, kuinka paljon areenasta on totta ja kuinka iso osa toteutettiin tietokoneella. Äänisuunnittelijat ovat päässeet taas kerran leikkimään vahvoilla nyrkiniskuilla. Valitettavasti Ludwig Göranssonin sävellykset eivät tällä kertaa tee kovin kummoista vaikutusta, sillä ne jäävät täysin elokuvassa käytettyjen kappaleiden varjoon. Minua jäi myös häiritsemään, että Göransson hyödynsi ikonista Rocky-tunnaria, "Gonna Fly Now'ta" täysin samalla tavalla kuin edellisessäkin Creedissä.

Yhteenveto: Creed II on oikein mainio jatko-osa, mikä jää kuitenkin ensimmäisen Creed-elokuvan jalkoihin. Michael B. Jordan on erittäin hyvä nimikkoroolissa, mutta valitettavasti hänen hahmoaan ei ole kirjoitettu kaikkein parhaimmalla tavalla. Adonikselta löytyy kiinnostavaa draamaa tyttöystävänsä kanssa, mutta hahmona Bianca on tällä kertaa mielenkiintoisempi. Stallone pistää jälleen parastaan Rocky Balboana ja onkin kai itse nostanut omaa osuuttaan isommaksi. Yllätyksenä kaikkein parasta koko leffassa ovatkin sen roistot, eli isä ja poika Drago, joihin on panostettu upeasti. Hahmojen vähäsanaisuutta käytetään hienosti hyödyksi, ja Lundgren ja Munteanu tarjoavat loistavat roolisuoritukset. Ohjaaja Steven Caple Jr. osaa asiansa draamapuolella, mutta nyrkkeilyotteluihin kaipaisi hänen edeltäjänsä Cooglerin kosketusta. Otteluista puuttuu jännite, sillä leffa on hyvin ennalta-arvattava. Mukaan mahtuu kuitenkin paljon hyvää, jolloin se nousee Rocky-sarjan paremmalle puolelle. Suosittelenkin Creed II:a kaikille Rocky-sarjan faneille, etenkin niille, jotka innostuivat Creed: The Legacy of Rockysta. Jos Adoniksen tarina ei viime kerralla kiinnostanut ja mielestäsi koko homma olisi pitänyt lopettaa jo vuosia sitten, niin sitten ei kannata käyttää aikaa tähän filmiin. Itse en pistäisi pahitteeksi, jos Creed-sarjaa jatkettaisiin vielä ainakin yhdellä elokuvalla - kunhan itse Creed-hahmo kirjoitetaan paremmin.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.11.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Creed II, 2018, Warner Bros. Pictures, Metro-Goldwyn-Mayer Studios, New Line Cinema