Tom Clancy's Jack Ryan: Ghost War (2026) - elokuva-arvostelu

TOM CLANCY'S JACK RYAN: GHOST WAR

Ohjaus: Andrew Bernstein

Näyttelijät: John Krasinski, Wendell Pierce, Michael Kelly, Sienna Miller, Max Beesley, JJ Feild, Betty Gabriel ja Douglas Hodge

Genre: trilleri, toiminta

Kesto: 1 tunti 47 minuuttia

Ikäraja: 16

Tom Clancyn kirjasarjaan perustuva televisiosarja Jack Ryan (2018-2023) oli suosittu, kun se pyöri neljän tuotantokauden verran Amazon Prime Videossa. Päätähti John Krasinski oli tehnyt sopimuksen vain neljästä kaudesta ja kun hän ei halunnut solmia uutta diiliä jatkosta, sarja lopetettiin. Kuitenkin loppuvuodesta 2024 Amazon ilmoitti, että työn alla oli uusi Jack Ryan -elokuva, johon Krasinski oli suostunut lähtemään mukaan ja että hän toimisi myös leffan käsikirjoittajana. Kuvaukset käynnistyivät tammikuussa 2025 ja nyt Tom Clancy's Jack Ryan: Ghost War on julkaistu Prime Videossa. Itse pidin aika paljonkin sarjasta ja minua harmitti, että se loppui. Innostuin, kun luin Krasinskin palaavan rooliinsa ja olen positiivisin mielin odotellut elokuvan julkaisua. Katsoinkin Tom Clancy's Jack Ryan: Ghost Warin heti sen julkaisupäivänä.

Wall Streetille siirtynyt Jack Ryan vedetään takaisin vakoilun maailmaan, kun CIA:n apulaisjohtaja James Greer pyytää hänen apuaan vaarallisen Liam Crownin pysäyttämisessä.

John Krasinski tekee jopa hieman yllättävän paluun Jack Ryaniksi, vaikutettuaan olevan valmis roolin suhteen sarjan neljännen tuotantokauden jälkeen. Sarjan ja elokuvan välissä Jack on siirtynyt töihin Wall Streetille, käyttääkseen analyyttisia taitojaan muissa hommissa. Mutta koska siitä ei saisi järin jännittävää agenttielokuvaa aikaiseksi, Jack tietty vedetään väkisin takaisin CIA:n leipiin, kun vanha ystävä ja CIA:n apulaisjohtajaksi ylennetty James Greer (Wendell Pierce) tarvitsee apua. Krasinski ja Pierce jatkavat mainiota suorittamistaan. Krasinski taitaa niin älykön kuin tarpeen vaatiessa toimintasankarin roolin, kun taas Piercestä löytyy karismaa hahmonsa uuteen korkeaan asemaan.

     Vanhoista tutuista paluun tekevät myös Michael Kelly tehtävälle lisäkädeksi lähtevänä Mike Novemberina ja Betty Gabriel CIA-johtaja Elizabeth Wrightina, kun taas uusina tuttavuuksina elokuva esittelee Sienna Millerin näyttelemän brittiläisen MI6-agentti Emma Marlow'n, JJ Feildin esittämän MI6-pomo Andrew Spearin, sekä Max Beesleyn esittämän pahan Liam Crownin, joka liittyy Greerin menneisyyteen ja jolla on toki katalat suunnitelmansa. Sivunäyttelijätkin ovat oivallisia rooleissaan. Kelly tuo passelia huumoria mukaan, kun taas Miller istuu hyvin tämänkertaiseksi naispäähenkilöksi. Beesley ajaa asiansa aika kaavamaisena pahishahmona.

Tom Clancy's Jack Ryan: Ghost War on kelpo jatkumoa pääasiassa oikein mainiolle agenttisarjalle. Sarjan tasolle leffa ei yllä, mutta onhan toki varttia vaille parituntisen elokuvan ylipäätään vaikea kertoa tarinaansa yhtä syventyneesti kuin kahdeksasta jaksosta koostuvien tuotantokausien. Kyseessä on kuitenkin sopivan napakka vakoojaraina, joka sisältää vakuuttavan autotakaa-ajon Lontoon kaduilla, sekä varsin menevän ammuskelun Dubaissa. Toimintakohtaustensa puolesta elokuvan olisi mielellään katsonut ihan teatterissa, etenkin kun tuotannossa on selvästi tuhlattu kahisevaa Lontoon katujen sulkemiseen, kaahailujen mahdollistamiseksi.

John Krasinskin ja Aaron Rabinin työstämä käsikirjoitus on kuitenkin aika yhdentekevä ja tarjoaa lähinnä vain kelpuutettavat raamit hahmojen kuljettamiselle maasta toiseen, heidän yrittäessä pelastaa maailman eräältä ilkimykseltä. Crownin suunnitelma on toisaalta kiinnostavan kiero, mutta elokuva ei saa herätettyä kunnon tunnetta korkeista panoksista ja niinpä elokuva ei onnistu oikein missään kohtaa olemaan niin jännittävä kuin mitä siltä toivoisi. Vaikka toisaalta viihdyin passelisti Tom Clancy's Jack Ryan: Ghost Warin parissa, koin sen silti aika unohdettavaksi. Päällimmäiseksi kysymykseksi myös nousi, että miksi tämä elokuva tehtiin? Onko kyse Amazonin yrityksestä pitää kirjasarjan elokuvaoikeudet itsellään? Vai onko Krasinski helpompi houkutella Jack Ryaniksi elokuvia varten? Oliko tämä pelkkä epilogi sarjalle, vai onko näitä leffoja tulossa lisää? Vain aika näyttää...

Elokuvan on ohjannut Andrew Bernstein, joka hoitaa hommansa toimintakohtausten aikana mainiosti, mutta jonka työ muuten jää aika kädenlämpöiseksi. Sentään teknisesti Tom Clancy's Jack Ryan: Ghost War on oikein pätevä. Elokuva on tyylikkäästi kuvattu, lavasteet ovat hienot, puvustus oivallista ja tehosteetkin näyttävät pääasiassa komeilta. Äänimaailma rytisee mukavasti ja Ramin Djawadin ja William Marriottin säveltämät musiikit tunnelmoivat hyvin taustalla. 

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 21.5.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste ja kuvat / poster and still images of Tom Clancy's Jack Ryan: Ghost War www.press.amazonmgmstudios.com

Copyright material used under fair use for review and educational purposes.

Tom Clancy's Jack Ryan: Ghost War, Yhdysvallat, 2026, Amazon MGM Studios, Epic Films, Genre Arts, Paramount Pictures, Push, Boot., Skydance Media, Sunday Night

Arvostelu: Transformers: Rise of the Beasts (2023)

TRANSFORMERS: RISE OF THE BEASTS

Ohjaus: Steven Caple Jr.

Pääosissa: Anthony Ramos, Dominique Fishback, Peter Cullen, Pete Davidson, Ron Perlman, Peter Dinklage, Michelle Yeoh, Liza Koshy, Dean Scott Vazquez, Tobe Nwigwe, Cristo Fernández, John DiMaggio, David Sobolov, Tongayi Chirisa, Michaela Jaé Rodriguez, Luna Lauren Vélez, Colman Domingo ja Michael Kelly

Genre: toiminta, scifi

Kesto: 2 tuntia 7 minuuttia

Ikäraja: 12

Hasbron leluihin perustuva Michael Bayn elokuva Transformers (2007) oli jättihitti, joka loi menestyksekkään elokuvasarjan. Transformers: Kaatuneiden kosto (Transformers: Revenge of the Fallen - 2009), Transformers: Kuun pimeä puoli (Transformers: Dark of the Moon - 2011), Transformers: Tuhon aikakausi (Transformers: Age of Extinction - 2014) ja Transformers: Viimeinen ritari (Transformers: The Last Knight - 2017) saivat lähinnä negatiivista palautetta kriitikoilta, mutta ne tienasivat silti yhteensä muutaman miljardia dollaria. Esiosaksi työstetty Bumblebee-leffa (2018) ei ollut samanlainen suurhitti, mutta se pärjäsi silti mainiosti teattereissa ja keräsi kehuja niin Transformers-faneilta kuin kriitikoiltakin. Jo Bumblebeen teon aikaan Paramount-yhtiöllä oli suunnitteilla useampi uusi Transformers-leffa ja yhtiö päätti tarttua ensimmäisenä Joby Haroldin käsikirjoitukseen, joka hyödynsi Beast Wars -tarinaa. Kuvaukset käynnistyivät kesäkuussa 2021 ja nyt vuoden viivästyksen jälkeen Transformers: Rise of the Beasts on saapunut elokuvateattereihin. Itse intoilin lapsena Transformersista lelujen ja animaatiosarjojen kautta, ja olin täysin myyty, kun näin Bayn ensimmäisen Transformers-elokuvan. Pidin vaihtelevasti myös Kaatuneiden kostosta ja Kuun pimeästä puolesta, mutta ylipitkä Tuhon aikakausi ja suorastaan surkea Viimeinen ritari jättivät minut kylmäksi. Bumblebee oli positiivinen yllätys ja valoi toivoa, että Transformersista voisi saada aikaan vielä jotain hyvääkin. En kuitenkaan erityisemmin piitanut Transformers: Rise of the Beastsin trailereista ja kävinkin katsomassa sen skeptisin ennakko-odotuksin päivää ennen ensi-iltaa.

Kun maailmoja syövän Unicronin tavoittelema, portaaleja luova Transwarp-avain löytyy Maapallolta, Optimus Primen ja muiden Autobotien täytyy lyöttäytyä yhteen Maximal-robottien ja kahden ihmisen kanssa, suojellakseen ihmiskuntaa nälkäiseltä Unicronilta.

Hyvät Autobot-robotit seikkailevat jälleen ja vanhat tutut johtaja Optimus Prime (äänenä tietty Peter Cullen) ja radionsa kautta puhuva Bumblebee ovat totta kai menossa mukana. Muita Autoboteja elokuvassa ovat huumoriveikko Mirage (Pete Davidson), moottoripyöräksi muuntautuva Arcee (Liza Koshy), tieteilijä Wheeljack (Cristo Fernández) ja lentokone Stratosphere (John DiMaggio). Ajoittain ihan hupaisa, mutta pääasiassa aika ärsyttävä Mirage nousee Autoboteista isoimpaan rooliin, Optimuksen taas lähinnä latoessa muka-siisteiltä ja -filosofisilta kuulostavia latteuksia.

     Decepticonien sijaan Autobotit saavat tällä kertaa vastaansa Unicronin (Colman Domingo), niin valtavan olennon, että se pystyy syömään kokonaisia planeettoja. Olen vuosia odottanut, että Unicron tuotaisiin myös näyteltyihin Transformers-elokuviin mukaan, mutta harmillisesti hahmo jää ainakin vielä tältä erää tylsäksi takapiruksi, jonka pahuudesta lähinnä vain puhutaan. Sen sijaan todelliset kamppailut käydään Unicronin kätyreiden, Terrorconien, eli Scourgen (Peter Dinklage), Battletrapin (David Sobolov) ja Nightbirdin (Michaela Jaé Rodriguez) kanssa. Kolmikko luo ihan kivaa uhkaa, mutta ei vakuuta samalla lailla kuin ikonisin Transformers-pahis, Megatron. Unicronin ja Terrorconien lisäksi elokuvassa esitellään myös Beast Wars -tarinasta faneille tutut Maximalit, eli transformerit, jotka muuntautuvat eläimiksi. On gorillamainen Optimus Primal (Ron Perlman), kotkamainen Airazor (Michelle Yeoh), sarvikuonomainen Rhinox (Sobolov) ja gepardimainen Cheetor (Tongayi Chirisa). Maximalit laajentavat mukavasti Transformers-mytologiaa, joskin hahmoina he jäävät turhan ohuiksi. Kuten nimestä voikin jo päätellä, Optimus Primal on kuin tylsähkö kopio Optimus Primesta.

Tähänkin Transformers-leffaan on tietty tuotu mukaan pakolliset ihmishahmonsa, sillä kukapa niitä eri kulkuneuvoiksi muuntautuvia robotteja haluaisikaan nähdä näiden elokuvien keskiössä? In the Heights -musikaalista (2021) tuttu Anthony Ramos näyttelee Noah Diazia, joka yrittää huolehtia sairaasta pikkuveljestään (Dean Scott Vazquez) ja rahankaipuussa päätyy ryöstämään autoa, joka paljastuu transformeriksi. Amazonin Swarm-sarjasta (2023-) tuttu Dominique Fishback taas esittää Elena Wallacea, museotyöntekijää, joka saa käsiinsä Transwarp-avaimen ja ajautuu siten mukaan seikkailuun. Ramos ja Fishback ovat ihan kelvolliset rooleissaan, mutta heidän hahmonsa jäävät pienestä panostuksestakin huolimatta hieman latteiksi. Noahille on kirjoitettu armeijataustaa, mutta hahmo ei lähes koskaan näytä mitään merkkiä siitä, että häneltä löytyisi sotilaskoulutusta.

Vuonna 2007 Michael Bay onnistui tehokkaasti siirtämään muuntautujarobotit valkokankaille ensimmäisessä Transformers-elokuvassaan, mutta sen jatko-osat olivat toinen toistaan heikompia siihen pisteeseen asti, että vitososa Viimeinen ritari oli jo lähes katselukelvotonta roskaa. Huomattavasti pienimuotoisempi Bumblebee-esiosa oli erittäin mainio elokuva ja valoi toivoa Transformers-leffojen tulevaisuudesta jonkun muun käsissä kuin Bayn. Valitettavasti Bumblebeetä jatkava Rise of the Beasts saa toivomaan, että elokuvasarja osattaisiin jo lopettaa. Elokuva näyttää silloin tällöin merkkejä siitä, että kyseessä voisi olla ihan menevä scifitoimintaseikkailu, mutta lopputulos on kömpelösti kasaan liimailtu raina, joka luultavasti toimii kaikista vannoutuneimpien Transformers-fanien lisäksi vain ala-asteikäisille lapsille, joille riittää, kun tarpeeksi usein robotti lyö toista robottia turpaan ja taustalla räjähtää.

Parit toimintakohtaukset ovat kieltämättä ihan viihdyttävät, joskin täysin yhdentekevät ja jännityksettömät. Lopputaistelu äityy kuitenkin pahemman luokan Bay-mekastukseksi, joka saa välillä pudistelemaan päätä käsikirjoittajien tekemien ratkaisujen vuoksi. Ei Transformers-leffan käsikirjoitukselta mitään Oscarin tasoista suorittamista voikaan odottaa, mutta teksti tuntuu toisinaan liiankin vauhdilla kasaan hutaistulta. Elokuva kopioi sarjan aiempia osia minkä ehtii, oli kyse sitten jälleen yhdestä myyttisestä voimaesineestä, joka löytyy Maapallolta ja jota pahikset tavoittelevat tai sankareiden tarpeettomista, ylidramaattisista uhrautumisista, jotka pian perutaankin. Huumoripuoli on aika kiusallista kuunneltavaa ja muutenkin dialogi on ajoittain myötähäpeällisen kornia. Jos jotain pitää kehua, niin sentään Rise of the Beasts on älytty pitää vain muutamaa minuuttia päälle kahden tunnin kestossa. Viime aikoina isojen tehosteleffojen vakiokesto tuntuu olevan ainakin kaksi ja puoli tuntia, ja Bayn Transformerseilla oli tapana tavoitella pahimmillaan jopa kolmen tunnin mittaa, joten tällainen lyhyempi viihdepaketti on tervetullut tapaus.

Tällä kertaa ohjaajana toimii Steven Caple Jr., joka oli aiemmin tehnyt mainion nyrkkeilyleffa Creed II:n (2018). Tässä Caple Jr. ei vakuuta läheskään yhtä hyvin ja etenkin loppuhuipennuksessa hänelle tuottaa vaikeuksia pitää mammuttimaista taistelua kasassa. Transformers: Rise of the Beasts on sentään ihan hyvin kuvattu, eikä kamera onneksi heilu liikaa toimintakohtausten aikana. Lavasteet ovat mainiot, samoin asut ja maskeeraukset. Erikoistehosteet näyttävät pääasiassa hyviltä, mutta mukaan mahtuu myös joitain viimeistelemättömän näköisiä efektejä. On muuten pakko sanoa, että katsoin juuri vähän aikaa sitten Bayn ensimmäisen Transformers-elokuvan uudestaan ja vaikka se on jo kuusitoista vuotta vanha leffa, sen efektit näyttävät edelleen paremmilta kuin tässä uutukaisessa. Äänimaailma jylisee mukavasti ja jo robottien mahtipontiset äänet ravistelevat kivasti teatterin penkkejä. Jongnic Bontempsin säveltämät musiikit eivät pahemmin erotu edukseen ja mieleen jäävät lähinnä Bayn elokuvista kierrätetyt, Steve Jablonskyn melodiat.

Yhteenveto: Transformers: Rise of the Beasts on turhauttavan heikko robottirymistely, jossa olisi ainesta parempaan. Siitä löytyy ajoittain hyviä hetkiä ja viihdyttävää mättöä, mutta kokonaisuus on jotenkin tylsän ponneton. Tarina tuntuu ajoittain liikaa aiempien osien kopioimiselta, vaikka eläimiksi muuntautuvilla Maximaleilla ja planeettoja syövällä Unicronilla yritetäänkin tuoda jotain uutta sekaan. Huumori on paria hassua vitsiä lukuun ottamatta myötähäpeällistä ja dialogi on muutenkin varsin kornia. Jännitys uupuu menosta täysin ja loppuhuipennus paisuu puuduttavaksi mekastukseksi, jossa tapahtuu juttuja, jotka saavat herkästi pyörittelemään silmiä. Hahmot jäävät aika latteiksi, eivätkä Anthony Ramos ja Dominique Fishback ole kovin kummoiset rooleissaan. Erikoistehosteiden taso ailahtelee ja on hämmentävää, että vuonna 2023 tehty elokuva näyttää huonommalta kuin vuonna 2007 ilmestynyt ensimmäinen Transformers-leffa. Optimus Primen ja kumppaneiden faneille Transformers: Rise of the Beasts on tietty pakkokatsottavaa, mutta jos luulit Bumblebeen muuttaneen ummehtunutta saagaa parempaan suuntaan, uusi leffa voi olla paha pettymys. Elokuva jättää kuitenkin jonkin sortin mielenkiinnolla odottamaan tulevaa. Paramountilla yritetään selvästi nostattaa Transformersia kunnon megasarjaksi ja jää nähtäväksi, kannattaako heidän varsin rohkea ideansa tulevaisuudessa vai ei...

Lopputekstien aikana nähdään vielä kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 6.6.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Transformers: Rise of the Beasts, 2023, Paramount Pictures, Skydance Media, Hasbro, New Republic Pictures, Bay Films, Di Bonaventura Pictures, Entertainment One, Allspark Pictures

Arvostelu: Chronicle (2012)

CHRONICLE

Ohjaus: Josh Trank
Pääosissa: Dane DeHaan, Alex Russell, Michael B. Jordan, Michael Kelly, Ashley Hinshaw, Anna Wood ja Bo Petersen
Genre: scifi, draama, jännitys
Kesto: 1 tunti 22 minuuttia - Extended Cut: 1 tunti 33 minuuttia
Ikäraja: 12

Chronicle on Josh Trankin ohjaama ja ideoima found footage -elokuva. Trank keksi elokuvan tarinan jo high schoolissa ja ryhtyi yhdessä Jeremy Slaterin kanssa työstämään sen pohjalta käsikirjoitusta. Kun projekti ei tuntunut etenevän, Slater poistui ja tilalle tuli Max Landis. Landis sai 20th Century Foxin tarttumaan tekstiin ja kuvaukset käynnistyivät toukokuussa 2011. Lopulta Chronicle sai maailmanensi-iltansa 28. tammikuuta 2012 - tasan kymmenen vuotta sitten! Elokuva oli pieneen budjettiinsa verrattuna iso hitti, jota kriitikotkin kehuivat. Itse kuulin ilmestymisvuoden aikana niin paljon kehuja leffasta, että ostin Chroniclen, kun se ilmestyi Blu-rayna, katsomatta sitä etukäteen. Pidin elokuvasta ja olen katsonut sen pari kertaa uudestaan. Viime kerrasta on tosin kulunut jo muutamia vuosia. Kun huomasin elokuvan täyttävän nyt kymmenen vuotta, päätin katsoa sen uudestaan ja arvostella sen juhlavuoden kunniaksi.

Kolme teinipoikaa löytävät salaperäisen luolan ja sieltä jonkinlaisen kummallisen kiven. Pian nuoret huomaavat löytönsä tarjonneen heille yliluonnollisia kykyjä.

Supervoimat saavana kolmena aikuisuuden kynnyksellä olevana teinipoikana nähdään Dane DeHaan, Alex Russell ja Michael B. Jordan. DeHaan ja Jordan ovat tämän jälkeen näytelleet isonkin luokan supersankarielokuvissa, kuten The Amazing Spider-Man 2:ssa (2014), Fantastic Fourissa (2015) ja Black Pantherissa (2018), mutta vielä vuonna 2012 Chroniclen ilmestyessä koko kolmikko oli lähes täysin tuntematon isolle yleisölle. DeHaan, Russell ja Jordan ovat todella hyvät valinnat kolmikoksi, joka saa käyttöönsä erikoisia voimia. Heidän kemiansa pelaavat hyvin yhteen, minkä lisäksi heidän hahmonsa ovat kiinnostavia. Jordanin esittämä Steve on koulun suosituin tyyppi, kun taas Russellin näyttelemällä Mattilla on vaikeuksia hyödyntää uusia kykyjään. DeHaanin näyttelemä Andrew nousee kuitenkin kolmikosta parhaiten esille vaikean perheensä kanssa. Andrew'n isä (Michael Kelly) on väkivaltainen alkoholisti, kun taas hänen äitinsä (Bo Petersen) on vakavasti sairas. DeHaan tuo vakuuttavasti esille, kuinka kauhea ilmapiiri kotona vaikuttaa hänen mieleensä. Kelly on mainio inhottavana mulkvistina. Heidän lisäksi leffassa nähdään myös Ashley Hinshaw bloggaaja Caseyna ja DeHaanin nykyinen vaimo Anna Wood Andrew'n kiinnostuksen kohteena Monicana.

Yhä kymmenen vuotta ilmestymisensä jälkeen Chronicle tuntuu virkistävän erilaiselta elokuvalta supersankarigenressä. Tähän vaikuttaa heti suuresti se, että vaikka päähahmot saavatkin yliluonnollisia voimia, joiden avulla he pystyvät esimerkiksi siirtelemään esineitä ajatuksensa voimalla ja jopa lentämään, ei heitä todellakaan kiinnosta supersankaripuuhat. Sen sijaan, että he kokisivat suuren voiman tuovan suuren vastuun, pukisivat päälleen trikoot ja ryhtyisivät suojelemaan maailmaa erilaisilta vaaroilta, he hyödyntävät voimiaan kuten luultavasti kaikki tavalliset teinit. He pilailevat muiden kustannuksella, kokeilevat kykyjensä rajoja yhä vain isommin ja aiheuttavat tietysti kaikenlaisia ongelmia. Jo tällainen tietynlainen itsekkyys tekee näistä supervoimaisista nuorista kiinnostavia tapauksia.

Isona erottajana muista supersankarileffoista toimii myös elokuvan toteutustapa. Chronicle on found footage -tyylillä tehty elokuva, mikä tarkoittaa, että hahmot itse kuvaavat elokuvan. Tällaista tyyliä ei tietääkseni ole käytetty muissa superleffoissa; lähinnä found footagea näkee kauhussa. Omasta mielestäni Chronicle on yksi parhaista found footage -leffoista. Ei vain sen takia, että hahmot ja heidän tarinansa toimii hyvin, vaan koska toteutus on onnistunut. Seasta löytyy pari hetkeä, jolloin katsojana saattaa pohtia, että miksi ihmeessä hahmot kuvaisivat nyt ja erityisesti loppuhuipennuksen aikana mukana on kuvia, jotka pistävät miettimään, että kuka tätä edes kuvaa? Näistä hetkistä huolimatta kikkaa hyödynnetään toimivasti. Muutamassa kohtaa tekijät onneksi itsekin tietävät, ettei olisi mitään järkeä, että hahmot kuvaisivat nyt itse tapahtumia ja silloin näemmekin esimerkiksi valvontakamerakuvaa. Tärkeää on myös, että elokuva antaa alussa loogisen syyn sille, miksi Andrew ryhtyy kuvaamaan kaikkea. Hän haluaa taltioida isänsä tekoja, kenties näyttääkseen materiaalia lastensuojelulle. Kun voimat nousevat esiin, kameraa tarvitaan tietty yli-inhimillisten temppujen taltioimiseen.

Teknisellä puolella pidän myös siitä, että kun kaikki kuvattu materiaali on hahmojen kuvaamaa, musiikkia kuullaan vain silloin, kun hahmot kuuntelevat musiikkia, jotta immersio säilyy. Ohjaaja Josh Trank onkin panostanut siihen, että toteutus säilyttää tietyn ideologian kaiken aikaa. Trank tekee elokuvassa todella hyvää työtä, rakentaessaan väkevästi tunnelmaa ja nostaessaan panoksia vähitellen kohti finaalia. Onkin harmi, että Chronicle on edelleen Trankin ainoa hyvä elokuva, hänen tehtyä tämän jälkeen kököt Fantastic Fourin ja Caponen (2020). Trankin oivan idean pohjalta Max Landis on laatinut mainion käsikirjoituksen. Tunnetusti muutamia vuosia filmin ilmestymisen jälkeen mediassa nostettiin esiin Landisia kohtaan nousseet ahdistelusyytökset. Landis ei tainnut olla persoona helpoimmasta päästä, sillä ennen Chroniclen kuvauksia hän ajautui Trankin kanssa riitoihin, eikä Trank suonut hänelle pääsyä kuvauspaikalle.

Elokuvasta on olemassa kymmenisen minuuttia pidempi versio, joka on saatavilla Chroniclen Blu-ray -julkaisulla. Versiossa on pidempi pilailukohtaus kahvilassa, minkä lisäksi niin Mattin kuin Steven taustoihin perehdytään paremmin lyhyiden keskusteluiden aikana. Mukana on myös muutamia pienesti pidempiä hetkiä, joissa muutokset ovat vain parin sekunnin pituisia.

Yhteenveto: Chronicle on erittäin mainio ja onnistuneen erilainen elokuva supersankarigenressä. Niin found footage -tyyli kuin teinikolmikon tapa suhtautua uusiin voimiinsa tekevät leffasta raikkaan ja siihen uppoutuu katselukerta toisensa perään suurella mielenkiinnolla. On veikeää seurata, kun hahmot testailevat voimiaan ja rajojaan, minkä lisäksi vakavampi perhedraamapuoli on hyvin toteutettu. Tavanomaisempi lopputaistelukin toimii pätevästi, sillä siihen rakennetaan onnistuneesti. Dane DeHaan, Alex Russell ja Michael B. Jordan ovat nappivalinnat teinitrioksi ja kolmikon kemiat pelaavat täydellisesti yhteen. Found footage -kikkailua hyödynnetään kekseliäästi ja Josh Trankin ohjaus on napakkaa. Vain noin puolentoista tunnin kestossa elokuva ei ehdi käydä pitkäveteiseksi, pikemminkin päinvastoin: Chroniclea voisi jäädä seuraamaan pidemmäksikin aikaa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.6.2021
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Chronicle, 2012, Twentieth Century Fox, Davis Entertainment, Dune Entertainment

Arvostelu: Outside the Wire (2021)

OUTSIDE THE WIRE

Ohjaus: Mikael Håfström

Pääosissa: Damson Idris, Anthony Mackie, Michael Kelly, Emily Beecham, Enzo Cilenti ja Pilou Asbæk

Genre: toiminta, scifi

Kesto: 1 tunti 54 minuuttia

Ikäraja: 16

Outside the Wire on Netflixin uusi scifitoimintaelokuva. Elokuvasta ilmoitettiin kesällä 2019 ja sen kuvaukset alkoivat samaisen vuoden elokuussa. Nyt Outside the Wire on julkaistu suoraan Netflixin suoratoistopalvelussa ja päätin katsoa elokuvan, koska suoraan sanottuna eipä elokuvarintamalta ilmesty tällä hetkellä mitään tämän mielenkiintoisempaa. Näkemistäni kehnoista arvosanoista huolimatta toivoin elokuvan olevan edes ihan viihdyttävää tieteistoimintarymistelyä, mutta alhaisista odotuksistani huolimatta filmi onnistui tuottamaan pettymyksen.

Vuonna 2036 Itä-Euroopassa on puhjennut sisällissota. Toimittuaan käskyjen vastaisesti, lennokkilentäjä Thomas Harp lähetetään sotatantereelle Ukrainaan, missä hän saa tehtäväkseen auttaa androidisotilas Leota salaisessa operaatiossa.

Itselleni tuntematon Damson Idris näyttelee luutnantti Thomas Harpia, joka toimi Yhdysvaltain armeijan lennokkilentäjänä. Kuitenkin uhmattuaan käskyjä, hän aiheutti kahden jenkkisotilaan kuoleman ja nyt rangaistuksena hänet pistetään rintamalla kokemaan, millaista on taistella paikan päällä, eikä etäältä tietokoneruudun välityksellä. Idris on tarpeeksi sujuva valinta pääosaan, mutta Harp jää tylsäksi hahmoksi. Alkupäässä iso syy sille, miksi katsojan on vaikea kiinnostua hahmosta, tulee siitä, että katsojan mielestä Harp ansaitsee rangaistuksensa ja on ihan oikein, että hän joutuu kokemaan aiheuttamiensa uhrien pelon tunteet taistelussa.

     Marvelin elokuvauniversumin Falconina parhaiten tunnettu Anthony Mackie taas näyttelee kapteeni Leota, androidisotilasta, jonka matkaan Harp päätyy. Mackie on lystikäs Harpille naljailevana kapteenina, mutta muuttuu hahmona tylsemmäksi, mitä pidemmälle elokuva etenee. Välillä tuntuu siltä, että Mackie hyödyntää elokuvaa harjoitellakseen Captain American jalanjäljissä seuraamista. Hahmosta puhutaan usein Kapuna, minkä lisäksi Leo jopa tokaisee yhden Captain American tunnetuimmista repliikeistä, "I can do this all day".

     Elokuvassa nähdään myös Michael Kelly kenraali Eckhartina, Enzo Cilenti ylivääpeli Millerinä, Emily Beecham taisteluun liittyvänä paikallisena Sofiyana, sekä Game of Thrones -sarjasta (2011-2019) tuttu Pilou Asbæk Leon ja Harpin jahtaamana rikollispomo Victor Kovalina, joka on harmillisen mitäänsanomaton roisto.

Outside the Wire alkaa lupaavasti ja mielenkiintoisilla lähtökohdilla. Itä-Euroopan puhkeamista suureen sotaan ei erityisemmin selitellä, eikä Yhdysvaltojen osallistumista sen kummemmin avata, mutta eipä leffan toisaalta edes tarvitse käyttää aikaansa siihen. Tapahtumavuosi 2036 tarjoaa tekijöille mahdollisuuden näyttää futuristisempaa sodankäyntiä. Lennokit ovat jo kovassa huudossa sodankäynnissä tänä päivänä, olleet jo useamman vuoden - onhan tuo helpompaa ohjata koneita kotoa käsin, eikä uhrata omia sotilaita rintamalla vihollisten luona. Elokuvassa tekoälyinen sodankäynti on viety siihen pisteeseen asti, että ihmissotilaiden vierellä taistelevat myös erilaiset robottisotilaat, eli "gumpit". Ihmisiä ei vielä täysin voida korvata, vaan elokuva osoittaa useasti, kuinka näissä roboteissa on yhä omat heikkoutensa.

Ajatustasolla kyseessä voisi olla pätevä futuristinen sotaelokuva, mikä toimii niin viihteellisenä toimintapläjäyksenä kuin kritiikkinä modernia sodankäyntiä kohtaan. Käsikirjoittajat Rob Yescombe ja Rowan Athale ovat kuitenkin kynäilleet niin mielikuvituksettoman, laiskan ja tylsän tarinan tähän kiehtovaan kehykseen, että potentiaali valuu hukkaan jo kauan ennen puoltaväliä. Spoilereita kiertelemällä sanotaan nyt näin: Yescombe ja Athale ovat suorastaan kopioineet tarinan eräästä Denzel Washingtonin tähdittämästä filmistä ja ympänneet sen scifisodan raameihin. Mitä pidemmälle leffa etenee, sitä enemmän yhtäläisyydet käyvät selvemmiksi ja sitä hävyttömämmin elokuva alkaa tuntumaan kopiolta huomattavasti paremmasta teoksesta. Ja kun kyseessä on vielä omaksi edukseen liian pitkä raina, jonka juonenkäänteet arvaa etukäteen, eivätkä edes toimintakohtaukset lopulta tarjoa paljoa, on lopputuloksena heikko tekele, jonka unohtaa lähes välittömästi sen päätyttyä. Eli siis oikeastaan juuri sitä, mitä Netflixin tekemältä toimintaelokuvalta voikin odottaa.

Elokuvan ohjaajana toimii ruotsalainen Mikael Håfström, joka on saanut aikaiseksi visuaalisesti ihan pätevän filmin, mutta joka kompastuu täysin käsikirjoittajakaksikon laiskaan työhön. Håfström yrittää tekstin kanssa, muttei onnistu rakentamaan sen pohjalta iskevää toimintaleffaa. Vaikka erikoistehosteiltaan Outside the Wire on laadukas ja robottisotilaat näyttävät uskottavilta, elokuvan visuaalisessa ilmeessä on silti jotain suoratoistopalvelumaista. Siitä huokuu se, ettei leffa ole tarpeeksi väkevä, jotta sitä voisi pistää teatterikierrokselle (jos sellainen siis olisi juuri nyt mahdollista). Kuvaus on kelvollista, mutta leikkauksessa elokuvaa olisi pitänyt tiivistää ainakin kymmenellä minuutilla. Äänimaailma toimii hyvin ja Lorne Balfen säveltämät musiikit jumputtavat sopivasti taustalla.

Yhteenveto: Outside the Wire on kiehtovasta lähtökohdastaan huolimatta surullisen laimea, ennalta-arvattava ja mielikuvitukseton scifitoimintaraina. Elokuva lähtee kiinnostavasti liikkeelle, mutta vähitellen mielenkiinto hiipuu tylsän päähahmon ja vielä tylsemmin toteutetun tarinan takia. Itse tarina on lopulta vain kopioitu toisesta filmistä ja kierrätetty se scifimaailmassa. Tämä ei välttämättä haittaisi, jos leffasta löytyisi edes jotain koukkua. Toimintakohtaukset ovat kuitenkin toinen toistaan mitäänsanomattomampia. Niistä puuttuu jännite, eivätkä ne edes viihdytä. Loppupää on jo pitkästyttävä ja elokuva kaipaisikin reipasta tiivistämistä. Sentään erikoistehosteet ovat oivalliset, mutta silti yleistoteutus ei näytä tarpeeksi laadukkaalta, jotta filmiä voisi nähdä pyörimässä elokuvateattereissa. Anthony Mackie yrittää pelastaa elokuvan kelpo roolityöllä, mutta hän ei yksinään riitä. Jos olette uuden scifitoimintaelokuvan tarpeessa, niin Outside the Wire ajaa asiansa tässä maailmantilanteessa, kun kilpailuakaan ei ole. Ihanteellisessa maailmassa ilman koronaa ja kaikkien odotettujen filmien ympäröimänä elokuva kuitenkin hukkuisi täysin. Jo nyt se katoaa pian mielestä lopputekstien päätyttyä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 16.1.2021

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Outside the Wire, 2021, Netflix, 42, Automatik Entertainment, Inspire Entertainment, Leeding Media, Pioneer Stilking Films

Arvostelu: Now You See Me / Suuri puhallus (2013)

NOW YOU SEE ME (2013)

SUURI PUHALLUS

Ohjaus: Louis Leterrier
Pääosissa: Jesse Eisenberg, Woody Harrelson, Mark Ruffalo, Isla Fisher, Dave Franco, Mélanie Laurent, Morgan Freeman, Common, Michael Kelly ja Michael Caine
Genre: jännitys
Kesto: 1 tunti 55 minuuttia / Extended Edition: 2 tuntia 5 minuuttia
Ikäraja: 12

Now You See Me - eli todella hölmösti suomennettuna Suuri puhallus - kiinnosti minua heti ensimmäisestä julisteesta lähtien, joka näkyy tuossa ylempänä. Julisteesta ei paljoa saa selville tarinasta, joten täytyi samantien kotiin päästyä katsoa, mistä on kyse. Taikuriryöstöfilmi. Kuulostaa oivalta. Pääosassa Eisenberg, Harrelson ja Ruffalo, ja mukana Morgan Freeman ja Michael Caine. Johan kiinnostus heräsi. Elokuvateatteriinhan se oli siis tietenkin pakko päästä katsomaan, mutta oliko se lopulta sitä, mitä odotin? Now You See Me 2 (2016) on juuri ilmestymässä, joten täytyihän ensimmäinen vilkaista uudelleen, ja kokea sen taikuus ja harhaanjohtavuus jälleen.

Neljä taikuria päätyy toimimaan tiiminä ja he nousevat yleisösuosikeiksi The Four Horsemen -nimen alla. Yhden heidän esityksensä huipentuma sisältää ranskalaisen pankin ryöstön, mikä saa FBI:n ja Interpolin taikureiden kintereille.

Jesse Eisenbergin Daniel Atlas on The Four Horsemenin johtohahmo. Ainakin hän on eniten äänessä. Eisenberg saa tuttuun tapaansa olla papupata, eikä hän tässä elokuvassa edes yritä puhua millään muulla tavalla kuin omalla tyylillään.
     Woody Harrelson on mielestäni hyvä näyttelijä, mutta vielä enemmän hän on mielestäni miellyttävältä vaikuttava tyyppi. Tässä hän esittää Hevosmies Merritt McKinneytä. McKinneyn kyky hypnotisoida on hauska lisä, vaikka välillä miettiikin, että kaiken huijauksen ohella, miksi hypnotisointi toimii tässä oikeasti?
     Hevosmies (tai siis Hevosnainen) Henley Reevesiä esittävä Isla Fisher melkein oikeasti hukkui vesitankkikohtausta kuvatessa. Fisher vetää hyvän suorituksen elokuvassa ja on harmi, ettei häntä nähdä jatko-osassa.
     James Francon vähemmän lahjakas veli Dave Franco on neljäs Hevosmies, eli Jack Wilder. Wilder jää muiden Hevosmiesten varjoon muuten, joten on hyvä, että hahmo pääsee edes yhdessä kohtauksessa hieman vetämään turpaan. Francon suoritus ei ole ihmeellinen, mutta toimii tässä roolissa.
     Mark Ruffalo esittää taikuriporukkaa jahtaavaa FBI-agentti Dylan Rhodesia. Juuri Oscar-ehdokkaana Spotlight -elokuvasta (2015) ollut Ruffalo suoriutuu aluksi roolista toimivasti, mutta loppua kohden hahmo alkaa enemmän vain ärsyttämään. Yksi hahmon mukanaolon suurimmista syistä on, että hän toimii henkilönä, jolle selitetään kaiken aikaa taikatempuista, jotta katsojatkin ymmärtäisivät elokuvan lähtökohdista jotain.
     Rhodesin mukana on Interpol-agentti Alma Dray, jota näyttelee Mélanie Laurent. Dray on kaiken aikaa ohjeistamassa hieman pihalla olevaa Rhodesia oikeaan suuntaan. Laurent on oiva valinta rooliin, vaikkei rooli ihmeellinen olekaan.
     Elokuvaan on saatu tosiaan Morgan Freeman ja Michael Caine - varmaankin herättääkseen huomiota ihmisissä. Freemanin hahmo Thaddeus Bradley selittää Rhodesille (ja katsojille) mistä elokuvassa on kyse ja Cainen hahmo Arthur Tressler tuntuu olevan hieman väkisin mukana. Myös Michael Kelly ja Common nähdään agentteina, kuten myös Conan O'Brien omana itsenään.

Alussa esitellään elokuvan päänelikko ja millaisia temppuja he pääosin tekevät. Hieman hölmösti heidät houkutellaan samaan paikkaan, missä hahmot tapaavat. Siitä hypätäänkin vuosi ajassa eteenpäin. Intron jälkeen hahmot ovat nousemassa tunnetuiksi ja pitämässä showta Las Vegasissa. Alun pankkiryöstötemppukohtaus on toimiva ja todella viihdyttävä. Katsojana miettii, että huijataanko tässä elokuvassa ihmisiä, vai onko mukana oikeaa taikaa? Harmi vain, että kyseinen kohtaus jää elokuvan parhaimmaksi. Muut temput eivät ole läheskään yhtä mielenkiintoisia tai jännittäviä ja elokuva tuntuu muutenkin alkavan löysäillä ensimmäisen puolen tunnin jälkeen. Toinen puolituntinen on vielä ihan toimiva, mutta loppuelokuva ei enää toimi yhtä hyvin. Loppuhuipennus jättää todella kylmäksi ja sen kykenee arvaamaan jo aiemmin.

Nokkelien elokuvien maailmassa on olemassa nokkelia elokuvia ja muka-nokkelia elokuvia. Tämä valitettavasti jää muka-nokkelaksi. Mielenkiintoisuus lässähtää, eikä loppuratkaisulla tunnu hirveästi olevan väliä. Vaikka loppuratkaisun arvaa, niin toivoisi, että olisi arvannut väärin, sillä siinä on menty siitä, mistä aita on matalin. Loppuratkaisun takia suuri osa elokuvasta muuttuu todella epäloogiseksi ja katsojana miettii, mikä koko kissa-hiiri -leikin idea oli? Tuntuu myös kuin päähenkilöt vaihtuisivat kesken elokuvan. Ensimmäisen tunnin aikana seuraa The Four Horsemenin juttuja, mutta toisen tunnin huomaa viettävänsä pääosin Rhodesin ja Drayn kanssa, kun he yrittävät selvittää koko taikamysteeriä.

Elokuva on kuvattu hyvin, kuten myös leikattu. Ongelmat ovat pääosin käsikirjoituksessa. Musiikkina kuullaan lajityypille hyvin perinteikästä jumputusta. Visuaaliset tehosteet ovat valitettavasti huonon näköisiä. Esimerkiksi tietokoneella toteutettu tuli näyttää todella epäaidolta.

Elokuvasta on olemassa myös Extended Edition, joka on noin kymmenen minuuttia pidempi versio. Se sisältää pidennettyjä, hieman erilaisia ja kokonaan uusia kohtauksia. Extended Editionin lopputeksteissä tulee myös lyhyt kohtaus. Versiota ei ole saatavilla suomijulkaisuissa, mutta esimerkiksi lopputekstikohtaus on nähtävissä YouTubessa.

Yhteenveto: Now You See Me on aika unohdettavaa kertakäyttötavaraa. Ensimmäinen puolituntinen on toimiva ja hyvä, toinen puolituntinen hieman heikompi ja viimeinen tunti ei jaksa enää kiinnostaa. Viimeisessä tunnissa ongelmani ovat se, että seurataan yhtäkkiä kaiken aikaa poliiseja ja tietenkin loppuratkaisu. Jos et katso elokuvaa, niin et menetä mitään, mutta jos kiinnostusta löytyy hieman, niin jos esimerkiksi televisiosta ei tule mitään erityistä, niin on tämä ihan kiva vaihtoehto vaikkapa perjantai-illan elokuvaksi. Toivottavasti Now You See Me 2 olisi parempi kokonaisuus. Ainakin siinä on Daniel "Harry Potter" Radcliffe.

Kirjoittanut: Joonatan, 24.5.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.collider.com
Now You See Me, 2013, Summit Entertainment