One Night Only (2026) - elokuva-arvostelu

ONE NIGHT ONLY

Ohjaus: Will Gluck

Näyttelijät: Callum Turner, Monica Barbaro, Maya Hawke, King Princess, Quintessa Swindell, Molly Ringwald, LeVar Burton, Julia Fox, Charlie Gillespie, Michelle Hurd, Mike Birbiglia, Okieriete Onaodowan, Mateo Ray, Nicholas Braun, Pete Davidson, Bobby Cannavale ja Jay Ellis

Genre: komedia, romantiikka

Kesto: 1 tunti 42 minuuttia

Ikäraja: 12

One Night Only on Callum Turnerin ja Monica Barbaron tähdittämä romanttinen komedia. Travis Braun keksi idean elokuvaan ja työsti käsikirjoituksen, joka esiintyi vuonna 2024 Hollywoodin mustalla listalla yhtenä suosituimmista käsikirjoituksista, joista ei oltu vielä tehty elokuvaa. Helmikuussa 2025 Will Gluck ilmoitti ohjaavansa tekstistä leffan. Kuvaukset käynnistyivät syyskuussa, mitä ennen Gluck muokkasi Braunin käsikirjoitusta roimasti. Nyt One Night Only saapuu elokuvateattereihin ja itse kiinnostuin leffasta sen erikoisen - joskin samalla eräästä toisesta elokuvasarjasta muistuttavan - konseptin takia. Kävinkin uteliaana katsomassa One Night Onlyn sen lehdistönäytöksessä muutamaa päivää ennen ensi-iltaa.

Owen ja Allie kohtaavat toisensa New Yorkissa ainoana yönä, jolloin sinkkujen on laillista harrastaa esiaviollista seksiä.

Ihmeotukset: Grindelwaldin rikokset -elokuvasta (Fantastic Beasts: The Crimes of Grindelwald - 2018) tuttu Callum Turner näyttelee Owenia, kun taas Top Gun: Maverickista (2022) tuttu Monica Barbaro esittää Allieta. Owen ja Allie elävät vaihtoehtoisessa maailmassa, missä Yhdysvallat on laissa kieltänyt esiaviollisen seksin. Kaikkien ranteisiin asetetaan mikrosiru, jolla ihmisiä monitoroidaan. Lakiin on kuitenkin kirjattu helpotus sinkuille, nimittäin joka vuosi yhtenä yönä hekin saavat päästää himot valloilleen. On jälleen kyseisen yön aika ja Owen ja Allie ovat seuraa vailla. Owen pyörittää omaa pizzeriaansa, kun taas Allie esittää eri firmoille mainoslauluja tunnettujen kappaleiden pohjalta. Hahmot ovat tarpeeksi toimivat ja nopeasti käy selväksi, että kumpikin hakee jotain syvempää kuin villiä yhden yön juttua. Parasta toki on, että Turnerin ja Barbaron väliltä löytyy oikeaa kemiaa.

     Elokuvassa nähdään myös Molly Ringwald Owenin äitinä ja LeVar Burton tämän yöllisenä miesystävänä Rickinä, Maya Hawke Owenin tyttöystävänä Malikana, joka kuitenkin tekee oharit Owenille heidän kuuman naapurinsa takia, Mikaela "King Princess" Straus Allien kaverina Jacintana, Quintessa Swindell Allien kämppiksenä Aryana, sekä Mateo Ray Aryan vahtimana pojankloppina Troyna. Sivunäyttelijät ovat ihan hyviä osissaan ja yllättäen show'n varastaa nuori Ray, jonka Troy-hahmo luulee olevansa kunnon naistenmies ja joka jaksaa yllättää ja naurattaa täysin estottomilla jutuillaan ja yli-itsevarmalla asenteellaan.

Muistatteko Puhdistuksen yö -elokuvasarjan (The Purge - 2013-)? Ne jännärit, joissa yhtenä yönä vuodessa on laillista tehdä kaikkea rikollista ryöstöistä murhaan. One Night Only lainaa tästä idean ja vääntää siitä omaperäisen romanttisen komedian. Rikollisten juttujen sijaan kyse onkin esiaviollisesta seksistä, jota saa harrastaa vain yhtenä yönä vuodessa. Ja näiden kahdentoista tunnin aikana Yhdysvaltojen sinkut riehaantuvat lähes eläimellisten himojen pauloihin. Voiko tämän seksikaaoksen keskellä kaksi rakkaudesta haikailevaa löytää toisensa?

Vaikka juonikuvauksesta syntyykin mielleyhtymiä Puhdistuksen yöhön, on One Night Only silti raikkaalta tuntuva tuulahdus omassa genressään. Se tuo tuttuja kaavoja kulkeviin romanttisiin komedioihin oman vekkulin käänteensä, kommentoiden samalla niin Yhdysvaltojen edelleen vanhahtavaa suhtautumista esiaviolliseen seksiin, sekä sitten taas vastapainona seksin merkityksen monenlaista kasvua yhteiskunnassa. Samalla näpäytellään myös oikeusjärjestelmän suuntaan, joka tuntuu tosielämässäkin usein keskittyvän aivan vääriin ongelmiin. Satiirin kanssa voisi kaivaa vielä syvemmältä, mutta silloin leffa todennäköisesti eksyisi sivuraiteille.

Tämän veikeän idean ympärille on saatu rakennettua pääasiassa hyvin toimiva ja hupaisa leffa, johon on keksitty monenlaista tapahtumaa ja kommellusta yhden yön ajalle. Esimerkiksi kilpailu siitä, kuka saa koko korttelin viimeisen kondomin kaupasta, on onnistuneen koominen. Tapahtumaketju pyörittelee hahmoja onnistuneesti sinne ja tänne, joskin loppusuoralla leffa alkaa tuntua turhan venytetyltä. Tietyin viilauksin, kuten erään Owenista kiinnostuneen naishahmon poistamisella ja parin kohtauksen asettelemisella hieman eri paikkoihin, One Night Onlysta saisi napakamman ja sitä kautta tehokkaamman kokonaisuuden.

Elokuvan on ohjannut muun muassa Anyone But You -hittikomedian (2023) tehnyt Will Gluck, joka nähtävästi myös työsti Travis Braunin käsikirjoitusta reippaalla kädellä uusiksi ennen kuvauksia. Gluckin luoma ilmapiiri on lystikäs, mutta hän olisi voinut tiivistää loppusuoraa hieman. Teknisestikin One Night Only toimii. Leffa on hyvin kuvattu ja lavastajat ovat päästäneet luovuutensa valloilleen erilaisten kieltokylttien ja mainosten kanssa, jotka pyörivät vain tämän yhden yön ympärillä. Puvustus on tyylikästä, maskeeraukset mainiot ja äänimaailmakin on osaavasti rakennettu. Este Haimin ja Christopher Straceyn säveltämät musiikit auttavat pitämään kivaa ilmapiiriä yllä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 26.8.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

One Night Only, Yhdysvallat, 2026, Universal Pictures, Olive Bridge Entertainment

Arvostelu: Koiramies (Dog Man - 2025)

KOIRAMIES

DOG MAN

Ohjaus: Peter Hastings

Pääosissa: Peter Hastings, Pete Davidson, Lucas Hopkins Calderon, Lil Rel Howery, Isla Fisher, Billy Boyd, Ricky Gervais, Poppy Liu, Cheri Oteri ja Stephen Root

Genre: animaatio, komedia, toiminta

Kesto: 1 tunti 29 minuuttia

Ikäraja: 7

Dog Man, eli suomalaisittain Koiramies perustuu Dav Pilkeyn samannimiseen sarjakuvasarjaan, joka käynnistyi vuonna 2016. Tehtyään animaatioelokuvan Kapteeni Kalsari: Elokuva (Captain Underpants: The First Epic Movie - 2017) ja animaatiosarjan Kapteeni Kalsarin hurjat seikkailut (The Epic Tales of Captain Underpants - 2018-2020) Pilkeyn aiempien töiden pohjalta, DreamWorks-yhtiö ilmoitti työstävänsä leffasovitusta myös Koiramiehestä. Ääninäyttelijät nauhoittivat repliikkinsä ja animaattorit kävivät töihin. Nyt Koiramies on saapunut elokuvateattereihin ja vaikka Pilkeyn sarjakuvat eivät olleet minulle erityisen tuttuja, odotin leffan näkemistä positiivisin mielin. Kävinkin katsomassa Koiramiehen heti sen ensi-iltapäivänä.

Yrittäessään napata pahamaineisen kissarosvo Peten, poliisikonstaapeli Ritari ja hänen uskollinen koiransa Olli haavoittuvat pahasti. Lääkärit eivät voi muuta kuin yhdistää Ritarin ja Ollin ja luoda heistä poliisivoimien täysin uuden konstaapelin, Koiramiehen.

Konstaapeli Alex Murphy on kunnollinen poliisi rikollisuuden täyttämässä kaupungissa. Jahdatessaan pahiksia, Alex kuitenkin telotaan niin pahasti, että lääkäreiden ainoa vaihtoehto on yhdistää mies ja kone, ja luoda ultimaattinen poliisi: RoboCop. Ei kun hetkinen. Hups, väärä elokuva! Siis konstaapeli Ritari (Peter Hastings) on kunnollinen poliisi rikollisuuden täyttämässä kaupungissa. Jahdatessaan pahiksia, Ritari kuitenkin telotaan niin pahasti, että lääkäreiden ainoa vaihtoehto on yhdistää mies ja hänen koiransa, ja luoda ultimaattinen poliisi: Koiramies. Päähenkilön idea on totaalisen pöhkö ja juuri siksi niin lystikäs. Miehen vartalolla ja koiran päällä varustettu Koiramies ryhtyy heti puhdistamaan tätä Okei-kaupunkia rikollisuudesta - jos hän ei siis erehdy jahtaamaan vaikkapa oravaa puistossa pankkirosvon sijaan. Eipä ihme, että hahmosta on muodostunut monen lapsen suosikki, sillä aikuisenakin Koiramiehen matkaan hyppää mielellään.

     Muita hahmoja elokuvassa ovat muun muassa poliisipäällikkö (Lil Rel Howery), uutistoimittaja Sara Hatuton (Isla Fisher), Okei-kaupungin pormestari (Cheri Oteri), kala Voltti (Ricky Gervais) ja katala kissa Pete (Pete Davidson), Koiramiehen arkkivihollinen, jota vankilat eivät pidättele ja joka on päättänyt tehdä Koiramiehen tuhoamisesta elämäntehtävänsä. Sivuhahmotkin ovat varsin lystikkäitä ja yllättäen Pete nousee toisinaan jopa isompaan rooliin kuin itse Koiramies. Koska Koiramies ei puhu ja käyttäytyy kuin hölmö hauva, huomattavasti ihmismäisemmästä Petestä saadaan irti enemmän hahmokehitystä ja syvyyttä.

Koiramies osoittautui oikein meneväksi lastenelokuvaksi, josta löytyy tarpeeksi viihdearvoa myös aikuiselle katsojalle, lähtien varsin veikeästä premissistä poliisista, joka on miehen ja koiran yhdistelmä. Luvassa on hauskoja juttuja niin lapsille, alkaen vauhdikkaasta koheltamisesta ja toilailusta, mutta myös joitain selviä vitsejä aikuisillekin. Pete-kissan kyyninen elämänkatsomus nosti useasti hymyä huulilleni, siinä missä yleisön lapsikatsojat nauroivat enemmän tämän villeille keksinnöille, joilla tämä yrittää päästä Koiramiehestä eroon. Mukaan on myös ripoteltu viittauksia leffoihin ja sen lisäksi, että lähtökohtaisesti elokuva on kuin RoboCop (1987) lapsille, löytyy repliikeistä myös selviä lainauksia esimerkiksi elokuvista Aliens - paluu (Aliens - 1986) ja Die Hard - vain kuolleen ruumiini yli (Die Hard - 1988).

Heti ensiminuuteista lähtien Koiramiehellä on aikamoinen meno päällä, eikä vauhtia juuri hiljennetä elokuvan aikana. Elokuva on sellaista audiovisuaalista tykittelyä ja nopeatempoista kohkaamista, että on pakko ikäkriiseillä ja todeta, että leffan edetessä aloin kokea lähes tauottoman vyörytyksen hieman uuvuttavaksi. Onneksi sekaan mahtuu myös muutamia suvantohetkiä, joissa hahmoihin saadaan vähän lisäsyvyyttä, esimerkiksi kun operaationsa jälkeen Koiramies palaa kotiinsa, vain huomatakseen että hänen vaimonsa on lähtenyt uuden miehen matkaan. Leffan parasta antia on puolen välin paikkeilla mukaan tuleva kissanpentu Pikku-Pete (Lucas Hopkins Calderon), joka tarjoaa niin Koiramiehelle kuin erityisesti pahalle Petelle kasvun varaa. Kun Pete alkaa pennun ansiosta katsoa maailmaa ilman kyynisyyden lasejaan, tämä näkee vihdoin tiettyä kauneutta kaiken keskellä, mikä monen elokuvaa katsovankin pitäisi muistaa tehdä aina silloin tällöin.

Visuaalisesti Koiramies on todella kivaa katseltavaa ja sen verran, mitä elokuvan jälkeen selailin Koiramies-sarjakuvia Suomalaisessa kirjakaupassa, Dav Pilkeyn hupsu tyyli on siirtynyt onnistuneesti valkokankaille. Elokuva yhdistelee tyylikkäästi käsin piirretyltä näyttävää kuvastoa 3D-animaatioon, ei suostu vetämään yhtäkään ääriviivaa suoraksi viivaimen avulla, vaan pitää tietyn kotikutoisuuden mukana ja tarjoaa toinen toistaan höpsömmän näköistä tyyppiä ruudulle. Elokuva on myös mukavan värikäs. Äänimaailma kohkaa tosiaan menemään aikamoisella ryminällä ja niin Tom Howen säveltämät musiikit kuin leffassa kuultavat useat biisit ovat varsinaista jumputusta.

Ennen elokuvaa nähdään DreamWorksin tuoreimpaan menestysfranchiseen, Hurjaan jengiin (The Bad Guys - 2022-) liittyvä lyhytelokuva Valkoisia valheita ja peitetarinoita (The Bad Guys: Little Lies and Alibis), joka on myös vauhtia pursuavaa tykittelyä ja joka muistuttaa loppukesästä ilmestyvästä Hurja jengi 2 -elokuvasta (The Bad Guys 2 - 2025).

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 7.3.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Dog Man, 2025, DreamWorks Animation, Universal Pictures, Treehouse Comix

Arvostelu: Dumb Money (2023)

DUMB MONEY

Ohjaus: Craig Gillespie

Pääosissa: Paul Dano, Shailene Woodley, Seth Rogen, Pete Davidson, America Ferrera, Anthony Ramos, Myha'la Herrold, Talia Ryder, Larry Owens, Vincent D'Onofrio, Nick Offerman, Sebastian Stan, Clancy Brown, Kate Burton, Dane DeHaan, Rushi Kota ja Olivia Thirlby

Genre: draama, komedia

Kesto: 1 tunti 45 minuuttia

Ikäraja: S

Dumb Money perustuu Ben Mezrichin kirjaan The Antisocial Network: The GameStop Short Squeeze and the Ragtag Group of Amateur Traders That Brought Wall Street to Its Knees vuodelta 2021, joka puolestaan pohjautuu tositapahtumiin samaisen vuoden GameStopin osakekurssin noususta. Jo ennen kirjan julkaisua Metro-Goldwyn-Mayer hankki Mezrichin kirjan elokuvaoikeudet, mutta luopui projektista syksyllä 2022. Black Bear Pictures nappasi elokuvan itselleen ja kuvaukset käynnistyivät marraskuussa. Nyt Dumb Money -nimen saanut leffa saapuu teattereihin ja itse olin kiinnostunut elokuvasta sen näyttelijäkaartin ja hupaisalta vaikuttaneen trailerin perusteella. Kävinkin katsomassa Dumb Moneyn positiivisin odotuksin sen lehdistönäytöksessä pari päivää ennen ensi-iltaa.

Koronaviruspandemian aikana Reddit-käyttäjä Keith Gill kannustaa seuraajiaan sijoittamaan GameStopin osakkeisiin ja saa luotua ilmiön, joka pistää Wall Streetin rahapamppujen polvet tutisemaan.

Paul Dano nähdään elokuvan pääroolissa Reddit-käyttäjänä ja tubettajana Keith "Roaring Kitty" Gillinä, jonka tarkkaavaisuus GameStopin osakepotentiaalista sai Wall Streetin sudetkin varpailleen siitä, mihin tavallinen mattimeikäläinenkin voi pystyä rahamaailmassa. Jo pitkään muovautumiskykyään niin sympaattisilla kuin psykoottisilla rooleillaan esitellyt Dano näyttää jälleen lahjansa, saadessaan katsojan välittömästi Keithin puolelle. Dano tuo hyvin esille hahmonsa monet puolet, kun Keithin osaketempaus ottaa enemmän tuulta siipiensä alle kuin hän olisi osannut odottaa.

     Danon kanssa Dumb Moneyta tähdittää erittäin varteenotettava poppoo. Shailene Woodley esittää Keithin vaimoa Carolinea, Pete Davidson taas Keithin lipevää veljeä Keviniä ja Clancy Burton ja Kate Burton heidän vanhempiaan. Seth Rogen, Vincent D'Onofrio ja Nick Offerman näyttelevät ökyrikkaita Gabe Plotkinia, Steve Cohenia ja Kenneth C. Griffiniä, jotka alkavat nopeasti tuntea lompakoissaan Keithin aloittaman liikkeen, Sebastian Stan esittää tavallisten kansalaisten osakeasioissa auttavan Robinhood-yrityksen toimitusjohtajaa Vlad Teneviä, sekä America Ferrera, Larry Owens, Anthony Ramos, Myha'la Herrold ja Talia Rider nähdään Keithiä seuraavina sairaanhoitajina, GameStop-työntekijänä ja opiskelijaparina, jotka ryhtyvät sijoittamaan GameStopiin siinä toivossa, että saisivat erilaisia laskuja, velkoja ja muita maksettua. Näyttelijäkaarti tekee läpikotaisin hyvää työtä ja etenkin Rogen ja Ferrera vakuuttavat sivurooleissaan.

Pörssimarkkinat, osakejutut ja muu Wall Streetiin liittyvä kuulostaa täysin heprealta varmasti monelle, niin myös minulle. Siitä huolimatta Dumb Moneyhyn on erittäin helppo hypätä mukaan ja elokuva toimii vahvasti, kertoohan elokuva tositarinaa ihan tavallisista mattimeikäläisistä, jotka onnistuivat pitkään höynäyttämään joitain Yhdysvaltojen varakkaimmista ihmisistä ja keräämään sievoisia summia omiin taskuihinsa - sekö jos mikä on tyydyttävä tunne. Elokuva selventää tarpeeksi hyvin käsittelemiään käsitteitä, kuten shorttausta, jotta kuka tahansa voisi pysyä kärryillä. Kiinnostavaa tapausta kuvataan myös onnistuneesti monista eri vinkkeleistä, millä vahvistetaan tapahtuneen merkittävyyttä talousmaailmassa. Oikeastaan elokuvan isoimmaksi viaksi koituu se, että GameStopin itsensä puolta tässä kaikessa kuvataan todella minimaalisesti. Mukana on Anthony Ramosin ja Dane DeHaanin hahmot, jotka työskentelevät eräässä GameStop-liikkeessä, mutta olisi ollut kiinnostavaa nähdä, kuinka yrityksen johdossa suhtaudutaan tähän kummaan osakeilmiöön.

Tunnin ja kolmen vartin kestossa elokuva on sopivan napakka paketti. Tahti on pääasiassa tehokkaan reipas ja hahmojen välillä hypitään toimivasti läpi keston. Vaikka osa repliikeistä menisikin merkityksiltään ohi, katsojana jämähtää silti jännittämään, kuinka tässä kaikessa lopulta käy. Tilanteesta revitään niin oivaa draamaa kuin hilpeää huumoriakin. Lopputulema on katkeransuloinen; turhauttava, mutta silti jollain lailla tyydyttävä. Mitäpä ökyrikkaat eivät tekisi maallisella mammonallaan suojatakseen omaa takamustaan, mutta sitten taas toisaalta Dumb Moneyn tapaus on osoitus siitä, millainen valta köyhälläkin massalla voi olla.

Elokuvan on ohjannut Craig Gillespie, jonka aiempiin töihin kuuluvat erittäin mainiot I, Tonya (2017) ja Cruella (2021). Gillespie pitää laajaa pakettia toimivasti kasassa ja saa näyttelijät irrottelemaan hyvin. Lauren Schuker Blumin ja Rebecca Angelon teksti on tasokas, joskin minua kiinnostaisi tietää, mistä muodostui kaksikon päätös jättää GameStopin johto kokonaan pois tarinasta. Dumb Money on myös kuvattu ja leikattu oivallisesti. Lavasteet ja asut toimivat. Ihmisten käyttämät maskit muistuttelevat kaiken aikaa koronasta, mikä vain vahvistaa ymmärrystä, kuinka vähän aikaa tästä GameStop-tapauksesta olikaan. Äänimaailma on myös hyvin rakennettu, joskin Will Batesin musiikit jäävät täysin eri artistien ja yhtyeiden kappaleiden varjoon, joita soitetaan läpi leffan aina Cardi B:n WAPista The White Stripesin Seven Nation Armyyn.

Yhteenveto: Dumb Money on erittäin mainio draamakomedia tositapahtumasta, joka viihdyttää mukavasti, vaikkei ymmärtäisi osakejutuista juuri tuon taivaallista. Kun vain ymmärtää köyhien onnistuvan pistämään rikkaiden polvet tutisemaan ja tienaamaan näiden kustannuksella rahaa mojovia summia, pörssiummikkokin myhäilee tyytyväisenä. Tunnin ja kolmen vartin kesto kulkee reippaasti ja vekkulia tapausta kuvataan toimivasti monesta eri näkökulmasta. On vain outoa, ettei itse GameStopin johto ole lähes millään lailla esillä kaiken keskellä. Draama on toimivaa ja huumori hupaisaa. Paul Danon johdolla näyttelijäkaarti tekee mainiota työtä. Craig Gillespien ohjaus toimii ja teknisiltäkin puolilta leffa on pätevästi tehty. Dumb Money tuskin aiheensa puolesta houkuttelee massoja teattereihin, mutta jos tapaus kiinnostaa ja tykkäät katsoa altavastaajatarinoita, joissa vähävaraiset pistävät ökyrikkaat jännittämään rahojensa puolesta, suosittelen katsomaan elokuvan, kun se osuu kätevästi kohdalle.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 11.10.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Dumb Money, 2023, Columbia Pictures, Sony Pictures Entertainment, Stage 6 Films, Black Bear Pictures, Ryder Picture Company

Arvostelu: Transformers: Rise of the Beasts (2023)

TRANSFORMERS: RISE OF THE BEASTS

Ohjaus: Steven Caple Jr.

Pääosissa: Anthony Ramos, Dominique Fishback, Peter Cullen, Pete Davidson, Ron Perlman, Peter Dinklage, Michelle Yeoh, Liza Koshy, Dean Scott Vazquez, Tobe Nwigwe, Cristo Fernández, John DiMaggio, David Sobolov, Tongayi Chirisa, Michaela Jaé Rodriguez, Luna Lauren Vélez, Colman Domingo ja Michael Kelly

Genre: toiminta, scifi

Kesto: 2 tuntia 7 minuuttia

Ikäraja: 12

Hasbron leluihin perustuva Michael Bayn elokuva Transformers (2007) oli jättihitti, joka loi menestyksekkään elokuvasarjan. Transformers: Kaatuneiden kosto (Transformers: Revenge of the Fallen - 2009), Transformers: Kuun pimeä puoli (Transformers: Dark of the Moon - 2011), Transformers: Tuhon aikakausi (Transformers: Age of Extinction - 2014) ja Transformers: Viimeinen ritari (Transformers: The Last Knight - 2017) saivat lähinnä negatiivista palautetta kriitikoilta, mutta ne tienasivat silti yhteensä muutaman miljardia dollaria. Esiosaksi työstetty Bumblebee-leffa (2018) ei ollut samanlainen suurhitti, mutta se pärjäsi silti mainiosti teattereissa ja keräsi kehuja niin Transformers-faneilta kuin kriitikoiltakin. Jo Bumblebeen teon aikaan Paramount-yhtiöllä oli suunnitteilla useampi uusi Transformers-leffa ja yhtiö päätti tarttua ensimmäisenä Joby Haroldin käsikirjoitukseen, joka hyödynsi Beast Wars -tarinaa. Kuvaukset käynnistyivät kesäkuussa 2021 ja nyt vuoden viivästyksen jälkeen Transformers: Rise of the Beasts on saapunut elokuvateattereihin. Itse intoilin lapsena Transformersista lelujen ja animaatiosarjojen kautta, ja olin täysin myyty, kun näin Bayn ensimmäisen Transformers-elokuvan. Pidin vaihtelevasti myös Kaatuneiden kostosta ja Kuun pimeästä puolesta, mutta ylipitkä Tuhon aikakausi ja suorastaan surkea Viimeinen ritari jättivät minut kylmäksi. Bumblebee oli positiivinen yllätys ja valoi toivoa, että Transformersista voisi saada aikaan vielä jotain hyvääkin. En kuitenkaan erityisemmin piitanut Transformers: Rise of the Beastsin trailereista ja kävinkin katsomassa sen skeptisin ennakko-odotuksin päivää ennen ensi-iltaa.

Kun maailmoja syövän Unicronin tavoittelema, portaaleja luova Transwarp-avain löytyy Maapallolta, Optimus Primen ja muiden Autobotien täytyy lyöttäytyä yhteen Maximal-robottien ja kahden ihmisen kanssa, suojellakseen ihmiskuntaa nälkäiseltä Unicronilta.

Hyvät Autobot-robotit seikkailevat jälleen ja vanhat tutut johtaja Optimus Prime (äänenä tietty Peter Cullen) ja radionsa kautta puhuva Bumblebee ovat totta kai menossa mukana. Muita Autoboteja elokuvassa ovat huumoriveikko Mirage (Pete Davidson), moottoripyöräksi muuntautuva Arcee (Liza Koshy), tieteilijä Wheeljack (Cristo Fernández) ja lentokone Stratosphere (John DiMaggio). Ajoittain ihan hupaisa, mutta pääasiassa aika ärsyttävä Mirage nousee Autoboteista isoimpaan rooliin, Optimuksen taas lähinnä latoessa muka-siisteiltä ja -filosofisilta kuulostavia latteuksia.

     Decepticonien sijaan Autobotit saavat tällä kertaa vastaansa Unicronin (Colman Domingo), niin valtavan olennon, että se pystyy syömään kokonaisia planeettoja. Olen vuosia odottanut, että Unicron tuotaisiin myös näyteltyihin Transformers-elokuviin mukaan, mutta harmillisesti hahmo jää ainakin vielä tältä erää tylsäksi takapiruksi, jonka pahuudesta lähinnä vain puhutaan. Sen sijaan todelliset kamppailut käydään Unicronin kätyreiden, Terrorconien, eli Scourgen (Peter Dinklage), Battletrapin (David Sobolov) ja Nightbirdin (Michaela Jaé Rodriguez) kanssa. Kolmikko luo ihan kivaa uhkaa, mutta ei vakuuta samalla lailla kuin ikonisin Transformers-pahis, Megatron. Unicronin ja Terrorconien lisäksi elokuvassa esitellään myös Beast Wars -tarinasta faneille tutut Maximalit, eli transformerit, jotka muuntautuvat eläimiksi. On gorillamainen Optimus Primal (Ron Perlman), kotkamainen Airazor (Michelle Yeoh), sarvikuonomainen Rhinox (Sobolov) ja gepardimainen Cheetor (Tongayi Chirisa). Maximalit laajentavat mukavasti Transformers-mytologiaa, joskin hahmoina he jäävät turhan ohuiksi. Kuten nimestä voikin jo päätellä, Optimus Primal on kuin tylsähkö kopio Optimus Primesta.

Tähänkin Transformers-leffaan on tietty tuotu mukaan pakolliset ihmishahmonsa, sillä kukapa niitä eri kulkuneuvoiksi muuntautuvia robotteja haluaisikaan nähdä näiden elokuvien keskiössä? In the Heights -musikaalista (2021) tuttu Anthony Ramos näyttelee Noah Diazia, joka yrittää huolehtia sairaasta pikkuveljestään (Dean Scott Vazquez) ja rahankaipuussa päätyy ryöstämään autoa, joka paljastuu transformeriksi. Amazonin Swarm-sarjasta (2023-) tuttu Dominique Fishback taas esittää Elena Wallacea, museotyöntekijää, joka saa käsiinsä Transwarp-avaimen ja ajautuu siten mukaan seikkailuun. Ramos ja Fishback ovat ihan kelvolliset rooleissaan, mutta heidän hahmonsa jäävät pienestä panostuksestakin huolimatta hieman latteiksi. Noahille on kirjoitettu armeijataustaa, mutta hahmo ei lähes koskaan näytä mitään merkkiä siitä, että häneltä löytyisi sotilaskoulutusta.

Vuonna 2007 Michael Bay onnistui tehokkaasti siirtämään muuntautujarobotit valkokankaille ensimmäisessä Transformers-elokuvassaan, mutta sen jatko-osat olivat toinen toistaan heikompia siihen pisteeseen asti, että vitososa Viimeinen ritari oli jo lähes katselukelvotonta roskaa. Huomattavasti pienimuotoisempi Bumblebee-esiosa oli erittäin mainio elokuva ja valoi toivoa Transformers-leffojen tulevaisuudesta jonkun muun käsissä kuin Bayn. Valitettavasti Bumblebeetä jatkava Rise of the Beasts saa toivomaan, että elokuvasarja osattaisiin jo lopettaa. Elokuva näyttää silloin tällöin merkkejä siitä, että kyseessä voisi olla ihan menevä scifitoimintaseikkailu, mutta lopputulos on kömpelösti kasaan liimailtu raina, joka luultavasti toimii kaikista vannoutuneimpien Transformers-fanien lisäksi vain ala-asteikäisille lapsille, joille riittää, kun tarpeeksi usein robotti lyö toista robottia turpaan ja taustalla räjähtää.

Parit toimintakohtaukset ovat kieltämättä ihan viihdyttävät, joskin täysin yhdentekevät ja jännityksettömät. Lopputaistelu äityy kuitenkin pahemman luokan Bay-mekastukseksi, joka saa välillä pudistelemaan päätä käsikirjoittajien tekemien ratkaisujen vuoksi. Ei Transformers-leffan käsikirjoitukselta mitään Oscarin tasoista suorittamista voikaan odottaa, mutta teksti tuntuu toisinaan liiankin vauhdilla kasaan hutaistulta. Elokuva kopioi sarjan aiempia osia minkä ehtii, oli kyse sitten jälleen yhdestä myyttisestä voimaesineestä, joka löytyy Maapallolta ja jota pahikset tavoittelevat tai sankareiden tarpeettomista, ylidramaattisista uhrautumisista, jotka pian perutaankin. Huumoripuoli on aika kiusallista kuunneltavaa ja muutenkin dialogi on ajoittain myötähäpeällisen kornia. Jos jotain pitää kehua, niin sentään Rise of the Beasts on älytty pitää vain muutamaa minuuttia päälle kahden tunnin kestossa. Viime aikoina isojen tehosteleffojen vakiokesto tuntuu olevan ainakin kaksi ja puoli tuntia, ja Bayn Transformerseilla oli tapana tavoitella pahimmillaan jopa kolmen tunnin mittaa, joten tällainen lyhyempi viihdepaketti on tervetullut tapaus.

Tällä kertaa ohjaajana toimii Steven Caple Jr., joka oli aiemmin tehnyt mainion nyrkkeilyleffa Creed II:n (2018). Tässä Caple Jr. ei vakuuta läheskään yhtä hyvin ja etenkin loppuhuipennuksessa hänelle tuottaa vaikeuksia pitää mammuttimaista taistelua kasassa. Transformers: Rise of the Beasts on sentään ihan hyvin kuvattu, eikä kamera onneksi heilu liikaa toimintakohtausten aikana. Lavasteet ovat mainiot, samoin asut ja maskeeraukset. Erikoistehosteet näyttävät pääasiassa hyviltä, mutta mukaan mahtuu myös joitain viimeistelemättömän näköisiä efektejä. On muuten pakko sanoa, että katsoin juuri vähän aikaa sitten Bayn ensimmäisen Transformers-elokuvan uudestaan ja vaikka se on jo kuusitoista vuotta vanha leffa, sen efektit näyttävät edelleen paremmilta kuin tässä uutukaisessa. Äänimaailma jylisee mukavasti ja jo robottien mahtipontiset äänet ravistelevat kivasti teatterin penkkejä. Jongnic Bontempsin säveltämät musiikit eivät pahemmin erotu edukseen ja mieleen jäävät lähinnä Bayn elokuvista kierrätetyt, Steve Jablonskyn melodiat.

Yhteenveto: Transformers: Rise of the Beasts on turhauttavan heikko robottirymistely, jossa olisi ainesta parempaan. Siitä löytyy ajoittain hyviä hetkiä ja viihdyttävää mättöä, mutta kokonaisuus on jotenkin tylsän ponneton. Tarina tuntuu ajoittain liikaa aiempien osien kopioimiselta, vaikka eläimiksi muuntautuvilla Maximaleilla ja planeettoja syövällä Unicronilla yritetäänkin tuoda jotain uutta sekaan. Huumori on paria hassua vitsiä lukuun ottamatta myötähäpeällistä ja dialogi on muutenkin varsin kornia. Jännitys uupuu menosta täysin ja loppuhuipennus paisuu puuduttavaksi mekastukseksi, jossa tapahtuu juttuja, jotka saavat herkästi pyörittelemään silmiä. Hahmot jäävät aika latteiksi, eivätkä Anthony Ramos ja Dominique Fishback ole kovin kummoiset rooleissaan. Erikoistehosteiden taso ailahtelee ja on hämmentävää, että vuonna 2023 tehty elokuva näyttää huonommalta kuin vuonna 2007 ilmestynyt ensimmäinen Transformers-leffa. Optimus Primen ja kumppaneiden faneille Transformers: Rise of the Beasts on tietty pakkokatsottavaa, mutta jos luulit Bumblebeen muuttaneen ummehtunutta saagaa parempaan suuntaan, uusi leffa voi olla paha pettymys. Elokuva jättää kuitenkin jonkin sortin mielenkiinnolla odottamaan tulevaa. Paramountilla yritetään selvästi nostattaa Transformersia kunnon megasarjaksi ja jää nähtäväksi, kannattaako heidän varsin rohkea ideansa tulevaisuudessa vai ei...

Lopputekstien aikana nähdään vielä kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 6.6.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Transformers: Rise of the Beasts, 2023, Paramount Pictures, Skydance Media, Hasbro, New Republic Pictures, Bay Films, Di Bonaventura Pictures, Entertainment One, Allspark Pictures

Arvostelu: Bodies Bodies Bodies (2022)

BODIES BODIES BODIES

Ohjaus: Halina Reijn

Pääosissa: Maria Bakalova, Amandla Stenberg, Myha'la Herrold, Chase Sui Wonders, Rachel Sennott, Lee Pace ja Pete Davidson

Genre: kauhu, komedia

Kesto: 1 tunti 34 minuuttia

Ikäraja: 16

Bodies Bodies Bodies on A24-studion uusi kauhukomediaelokuva. Leffa lähti liikkeelle Kristen Roupenianin ideasta, jonka A24 hankki itselleen. Kuvaukset käynnistyivät toukokuussa 2021 ja Bodies Bodies Bodies sai maailmanensi-iltansa South by Southwest -elokuvafestivaaleilla tämän vuoden maaliskuussa. Nyt elokuva saapuu myös Suomeen ja itse odotin sen näkemistä ihan positiivisin mielin, vaikken siitä oikein mitään tiennyt ennakkoon. Kävin katsomassa Bodies Bodies Bodiesin sen lehdistönäytöksessä viikkoa ennen ensi-iltaa.

Joukko nuoria kaveruksia kerääntyy yhteen viettämään aikaa ja juhlimaan myrskyn keskellä ja pelaten murhapeli Bodies Bodies Bodiesia. Kun yksi nuorista löytyy kuolleena, nuorten täytyy yrittää selviytyä hengissä ja selvittää, kuka heistä on aito murhaaja?

Elokuva kertoo seitsemästä nuoresta, jotka kokoontuvat yhteen viettämään aikaa myrskypilvien lähestyessä. Borat Subsequent Moviefilm: Delivery of Prodigious Bribe to American Regime for Make Benefit Once Glorious Nation of Kazakhstanista (2020) tuttu ja palkintoehdokkuuksiakin kahminut Maria Bakalova näyttelee Beetä, joka päätyy hengailuun mukaan tyttöystävänsä Sophien (Amandla Stenberg) kautta. Juhlien järjestäjänä toimii Sophien paras ystävä David (Pete Davidson) ja mukana menossa ovat myös Davidin tyttöystävä Emma (Chase Sui Wonders), Jordan (Myha'la Herrold), Alice (Rachel Sennott) ja tämän uusi poikaystävä Greg (Lee Pace). Näyttelijät suoriutuvat rooleistaan taidokkaasti, näyttäen hyvin yhä vain isommaksi kasvavaa kauhua, kun yksi hahmoista löytyy kuolleena... eivätkä ruumiit siihen lopu. Hahmot ovat onnistuneen erilaisia persoonia, suhtautuen tapahtumiin eri tavoin. Osa joukosta voi herkästi tuntua ärsyttäviltä, joko tekemiensä ratkaisujen vuoksi tai koska lähes jokainen edustaa rikkaiden vanhempien hemmottelemia yläluokkakakaroita.

Heti tässä kohtaa pitää sanoa, että jos Bodies Bodies Bodiesia ryhtyy katsomaan, odottaen puhdasveristä kauhuelokuvaa, tulee pettymään pahasti. Kyseessä on kierosti kieli poskessa tehty kauhukomedia ja samalla satiiri z-sukupolvesta. Monet sukupolven jutut nostetaan esille TikTok-huumasta ja podcast-villityksestä erilaisten trendisanojen käyttöön, ilman että niitä välttämättä edes ymmärtää. "Triggered", "cancel", "ghosting", "gaslight", "woke", "toxic" ja ties mitkä muut sanat kuullaan leffan aikana ja niitä hyödynnetään niin nuorten arkipuheena kuin myös oivana piikittelykeinona. Elokuva ei kuitenkaan ole mitään puhdasta z-sukupolvelle silmien pyörittelyä, vaikka siitä löytyykin kritiikkinsä.

Bodies Bodies Bodies on yllättävänkin viihdyttävä filmi, joka tarjoaa onnistuneen satiirin lisäksi hilpeää huumoria, muutamia jännittäviä tilanteita ja hyviä, jopa yllättäviä juonenkäänteitä. Elokuva yhdistelee tavanomaista teinislasheria agathachristiemäiseen murhatutkimukseen, jossa hahmot kokoontuvat usein pohtimaan samassa huoneessa sitä, kuka olisi potentiaalinen murhaaja. Ja kun kyseessä on z-sukupolvi, on tämä pohdinta piikittelevästi sitä, että yksi osoittaa syyttävällä sormella ja muut hyppäävät tähän mukaan. Ensin syytellään ja "cancelloidaan" ja sitten vasta (ehkä) selvitetään faktat. Kristen Roupenianin ideasta on pyöritelty herkullinen paketti, joka pitää tiukasti otteen läpi puolitoistatuntisen kestonsa. Bodies Bodies Bodiesin katsoo mielellään uudelleenkin.

Elokuvan ohjauksesta vastaa hollantilainen Halina Reijn, joka tekee Bodies Bodies Bodiesissa debyyttinsä amerikkalaiselokuvan puikoissa. Reijn pitää leikittelevää pakettia hyvin kasassa ja rakentaa tunnelmaa tehokkaasti. Roupenianin idean pohjalta Sarah DeLappe on kirjoittanut mainion käsikirjoituksen. Leffa on kuvattu tyylikkäästi ja leikattu kasaan sulavasti. Lavasteet ja asut ovat oivalliset ja maskeeraukset äityvät verisemmiksi, mitä pidemmälle filmi etenee. Äänimaailma ei onneksi luota äkkisäikäytyksiin ja Disasterpeacen säveltämät musiikit jumputtavat toimivasti taustalla.

Yhteenveto: Bodies Bodies Bodies on erittäin mainio kauhukomedia, joka yhdistelee veikeästi veristä teinislasheria ja Agatha Christien kirjoista vaikutteita ottavaa murhamysteeriä. Samalla filmi toimii näppäränä satiirina z-sukupolvesta. Monet sukupolveen liitetyt jutut nostetaan esille ja leffassa pohditaan, kuinka nämä TikTok-ajan nuoret toimisivat tällaisessa tilanteessa. Elokuvan aikana pääsee naureskelemaan, mutta siitä löytyy hyvää jännitettäkin. Tarina onnistuu myös yllättämään. Näyttelijät suoriutuvat rooleistaan mallikkaasti ja tekninen toteutus toimii hyvin. Halina Reijnin ohjaus on napakkaa ja Sarah DeLappen käsikirjoitus kekseliäs. Suosittelenkin Bodies Bodies Bodiesia lämpimästi, jos haluatte nähdä viihdyttävän kauhukomedian, jolla on myös jotain sanottavaa. Leffan katsoo mielellään uudestaankin.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 10.9.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Bodies Bodies Bodies, 2022, A24, 2AM