Arvostelu: Happy Gilmore - ammattilainen (Happy Gilmore - 1996)

HAPPY GILMORE - AMMATTILAINEN

HAPPY GILMORE

Ohjaus: Dennis Dugan

Pääosissa: Adam Sandler, Julie Bowen, Christopher McDonald, Frances Bay, Carl Weathers, Allen Covert, Ben Stiller, Richard Kiel, Dennis Dugan ja Joe Flaherty

Genre: komedia, urheilu

Kesto: 1 tunti 32 minuuttia

Ikäraja: S

Happy Gilmore - ammattilainen on Adam Sandlerin tähdittämä urheilukomedia. Sandler ja hänen collegeaikainen kämppiksensä Tim Herlihy olivat kirjoittaneet yhdessä sketsejä Saturday Night Live -ohjelmaan, mutta kun Sandler sai potkut ohjelmasta, hän ja Herlihy ryhtyivät työstämään varsinaisia elokuvia. Heidän kirjoittamansa ja Sandlerin tähdittämä Billy Madison (1995) oli ollut pienimuotoinen menestys, joten kaksikolta pyydettiin uutta elokuvaa. Sandler sai idean lapsuudenystävästään Kyle McDonoughista, joka jääkiekkotaustansa ansiosta teki aikamoisia lukuja golf-kentällä. Tämän pohjalta Sandler ja Herlihy kynäilivät tarinan. Entinen golf-mestari Mark Lye pestattiin avuksi ja tämä vaati useita muutoksia tekstiin, pitäessään käsikirjoitusta epäkunnioittavana rakastamaansa lajia kohtaan. Kuvaukset käynnistyivät heinäkuussa 1995 ja lopulta Happy Gilmore - ammattilainen sai ensi-iltansa helmikuussa 1996. Elokuva menestyi hyvin, sai ihan positiivista palautetta kriitikoilta ja on noussut monien golfin pelaajien suosikkien joukkoon, mutta samalla leffa myös sai huonoimman miespääosan Razzie- ja Stinkers Bad Movie Awards -ehdokkuudet. Itse olen nähnyt Happy Gilmore - ammattilaisen joskus lapsena televisiosta, mutten muista näkemästäni mitään. Nyt kun elokuva on saamassa jatko-osan Happy Gilmore 2 (2025), päätin sitä odotellessa katsoa alkuperäisen leffan uusiksi ja samalla arvostella sen.

Huonosti menestyvä jääkiekkoilija Happy Gilmore hoksaa olevansa erittäin taitava golfissa ja päättääkin osallistua turnauksiin voittaakseen palkintorahat, joilla maksaa hänet kasvattaneen isoäitinsä talon, jonka verovirasto on pakkohuutokauppaamassa.

1990-luvun alussa Adam Sandler oli tuttu Saturday Night Live -sketseistä ja sivurooleista komedioissa, kuten Sekopäät (Airheads - 1994). Jo Billy Madison nosti hänet kohti kuuluisuutta, mutta läpimurtonsa Sandler teki Happy Gilmoressa samannimisenä jääkiekkoilijana, joka kokeilee onneaan golfin parissa, sillä hänen ärhäkkäät lyöntitaitonsa kaukalossa auttavat häntä golfkentällä lyömään pidemmälle kuin kukaan muu. Happy-nimestään huolimatta hahmo on varsin lyhytpinnainen tapaus, jonka äkäisyys ja riidanhaluisuus kohoaa sekunnissa nollasta sataan. Silti Sandler onnistuu tekemään hahmosta tykättävän. Näyttelijä on kelpo vedossa, revitellen usein hauskasti, mutta jättäen hitusen kylmäksi rauhallisemmilla hetkillä, jolloin häneltä vaadittaisiin kunnon näyttelijälahjoja.

     Elokuvassa nähdään myös Frances Bay Happyn kasvattaneena isoäitinä, joka vero-ongelmien myötä menettää talonsa ja jota Happy yrittää auttaa osallistumalla golf-turnauksiin, Ben Stiller vanhainkotia pyörittävänä Halina, Carl Weathers Happya golfissa opettavana Chubbsina, Christopher McDonald huippugolfaaja Shooter McGavinina, Julie Bowen golf-turnauksen PR-päällikkönä, jonka kanssa Happylle muodostuu tietty pakollista romantiikkaa, sekä James Bond -elokuvista 007 rakastettuni (The Spy Who Loved Me - 1977) ja Kuuraketti (Moonraker - 1979) tuttu Richard Kiel Happyn pomona raksalla. Sivunäyttelijät suoriutuvat osistaan vähintään kelvollisesti, osan ollessa jopa Sandleria taitavampia esiintyjiä. Stiller on erityisen hauska sympaattiselta vaikuttavana, mutta todellisuudessa diktaattorimaisesti vanhainkotia johtavana Halina ja McDonald istuu mainiosti Happya halveksuvan huippupelaajan rooliin.

Happy Gilmore - ammattilainen on yhä lähes kolmenkymmenen vuoden jälkeen varsin toimiva ja hauska komedia, joka kuuluu Adam Sandlerin nätisti sanottuna epätasaisen elokuvauran parempaan päätyyn. Leffa tarjoaa useita hupaisia vitsejä ja hetkiä, joista etenkin isoäidin osuus ikävässä vanhainkodissa jaksaa naurattaa makeasti. Sitten taas osa vitseistä menee huti ja aiheuttaa lähinnä vaivaantuneisuutta kotisohvalla. Todellista myötähäpeää on kuitenkin naurettavan selkeä Subway-ravintolaketjun sponsorina toimiminen. Leffassa ruokaillaan parikin kertaa Subwayssa ja huippuunsa homma menee finaaliottelussa, missä Happy Gilmorella on Subwayn paita ja hänen mailapojallaan (Allen Covert) Subwayn kassi ja lippalakki.

Tarinansa puolesta leffa vetää onnistuneesti mukaansa. Idea rämäpää-jääkiekkoilijasta, joka löytää uuden kutsumuksen golfin parissa on veikeä. Happy ei tosiaan ole kärsivällisintä sorttia ja häneltä menee helposti hermot, joten vaikka hän lyö pallon aloituksessa ennätyspitkälle, pallon saaminen koloonsa vaikkapa puolen metrin päästä voi tuottaa suuriakin vaikeuksia. On kiva seurata Happyn nousua ja tästä syntyvää kilpailua hänen ja Shooterin välillä, etenkin kun toinen osapuoli alkaa käyttää yhä vain hävyttömämpiä keinoja pysyäkseen ykkösenä. Pakolliset romanssit tuntuvat nimenomaan pakotetuilta, eikä leffa tarjoa sinänsä sen enempää, kulkien aika tuttuja urheiluelokuvien latuja, mutta Happy Gilmore - ammattilainen on silti menevää komediaviihdettä. Enpä tosin tiedä, onko jatko-osalle kuitenkaan tarvetta...

Adam Sandler itse valitsi elokuvan ohjaajaksi Dennis Duganin, joka oli aiemmin urallaan yrittänyt saada Sandleria elokuvaansa, mutta koska koomikolla ei vielä tuolloin ollut tarpeeksi nimeä, hän ei saanut tahtoaan läpi. Kun Dugan osoitti kiinnostusta Happy Gilmore - ammattilaista kohtaan, Sandler otti hänet heti mukaan, koska mies oli osoittanut uskoa Sandleriin silloin kun muut eivät. Dugan pitää kepeää ilmapiiriä hyvin yllä, tehden elokuvasta mukavan katselukokemuksen. Sandlerin ja Tim Herlihyn käsikirjoitus on pääasiassa oiva ja onpa leffa myös teknisiltä ansioiltaan kelvollinen. Elokuva on hyvin kuvattu, lavastettu, puvustettu ja leikattu kasaan. Kauas kiitävää palloa esittävät näkökulmaotokset ovat hauskan yliampuvia. Äänimaailmakin on osaavasti rakennettu, joskin Mark Mothersbaughin säveltämistä musiikeista ei jää oikeastaan mitään mieleen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 3.3.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Happy Gilmore, 1996, Universal Pictures, Brillstein-Grey Entertainment, Robert Simonds Productions

Arvostelu: Jack and Jill (2011)

JACK AND JILL

Ohjaus: Dennis Dugan
Pääosissa: Adam Sandler, Katie Holmes, Al Pacino, Eugenio Derbez, Tim Meadows, Nick Swardson, Rohan Chand, Elodie Tougne, Geoff Pierson, Valeria Mahaffey, Allen Covert, Santiago Segura, David Spade, Shaquille O'Neal ja Johnny Depp
Genre: komedia
Kesto: 1 tunti 31 minuuttia
Ikäraja: 7

Jack and Jill on Adam Sandlerin tähdittämä, käsikirjoittama ja tuottama komediaelokuva, mikä sai maailmanensi-iltansa 11. marraskuuta 2011 - tasan kymmenen vuotta sitten! Leffa oli kyllä taloudellinen menestys lähes 150 miljoonan dollarin lipputuloillaan, mutta niin kriitikot kuin katsojat vihasivat sitä. Leffasta tuli historiallinen elokuva, sillä se voitti ilmestymisvuotenaan kaikki Razzie-palkinnot (huonoin elokuva, ohjaus, käsikirjoitus, miespääosa, naispääosa, miessivuosa, naissivuosa, valkokangaskaksikko ja näyttelijäkaarti). Monilta listoilta Jack and Jill löytyy jopa kaikkien aikojen huonoimpien filmien listalta. Joten totta kai minun täytyy nyt juhlistaa sen kymmenvuotisjuhlaa arvostelemalla elokuva! Olin kerran aiemmin nähnyt Jack and Jillin, enkä pitänyt siitä. Aloitinkin peloissani filmin uudelleenkatselun, toivoen, että se viihdyttäisi edes hieman. Ei. Ei todellakaan. Pahoittelen jo nyt kirosanojen määrää.

Mainoksia menestyksekkäästi tekevä Jack saa kiitospäivänä vieraakseen kummallisen ja nolon kaksossiskonsa Jillin. Yhden viikonlopun mittainen vierailu venyy kuitenkin pidemmäksi, koetellen suuresti niin Jackin kuin katsojankin hermoja.

Päärooleissa kaksossisaruksina Jackina ja Jillinä nähdään Adam Sandler, joka onnistuikin voittamaan siten niin huonoimman miespääosan kuin huonoimman naispääosan Razzie-palkinnot. Jackina Sandler on lähinnä vain tylsä. Hahmo ei ole mielenkiintoinen, eikä Sandleria itseään tunnu kiinnostavan hahmon esittäminen. Jillinä hän taitaa kuitenkin tarjota uransa surkeimman roolisuorituksen. Kimeällä äänellä lässyttävä Jill saa katsojan järkyttymään heti avatessaan suunsa. Tätäkö nyt pitää katsoa ja kuunnella seuraavat puolitoista tuntia? Ja meno sen kuin pahenee. Sandler sekoilee täysillä Jillinä, selvästi uskoen täysillä olevansa hauska. Ei, hän on vain raivostuttavan ärsyttävä. Pahimmassa tapauksessa katsoja huomaa huutavansa televisiolleen, sillä jossain kohtaa suututtaa jo niin helvetisti.

     Elokuvassa nähdään myös poloinen pakokeinoa katseellaan etsivä Katie Holmes Jackin vaimona Erininä, Rohan Chand ja Elodie Tougne Jackin ja Erinin lapsina, Eugenio Derbez pariskunnan ärsyttävänä puutarhurina, Tim Meadows Jackin pomona, Nick Swardson Jackin kollegana, Allen Covert Sandlerin elokuvasta Happy Gilmore - ammattilainen (Happy Gilmore - 1996) tuttuna Ottona, sekä Al Pacino omana itsenään... voi pojat. Sandler on vuosien varrella osoittanut monta kertaa pystyvänsä surkeisiin roolisuorituksiin, joten hänen työnsä Jillinä ei tule yllätyksenä. Al Pacinon roolityö omana itsenään on kuitenkin jotain aivan järkyttävää. Hän nolaa itsensä täysin ja katsojan on todella vaikea olla yhdistämättä häntä ikonisiin roolitöihinsä Kummisetä-trilogiassa (The Godfather - 1972-1990) ja Scarface - arpinaamassa (Scarface - 1983), sillä niistä muistutetaan vähän väliä. Aluksi saattaa voivotella, että miten ihmeessä Pacino on kiristetty mukaan, mutta herra hyppää rooliinsa lopulta niin antaumuksella, että hän on oikeasti tainnut Sandlerin tavoin luulla saavansa aikaan jotain hauskaa. Ehdottomasti huonoimman miessivuosapalkinnon ansainnut! Pacino ei jää ainoaksi itseään esittäväksi julkimoksi ja leffassa nähdään myös nopeasti mm. Johnny Depp ja Shaquille O'Neal.

Jos elokuvasta on aivan pakko löytää jotain hyvää sanottavaa, niin täytyy myöntää, että tehoste, jolla Sandler nähdään kahtena vierekkäin ruudulla, on onnistuneesti ja uskottavasti toteutettu. Katsoja kyllä näkee selvästi, että Sandler siinä on esittämässä molempia, mutta efekti saa huijattua katsojaa välillä ajattelemaan, että Sandlerilla olisi vielä ärsyttävämpi klooni naiseksi pukeutuneena. Mukana on kuvia, joissa kamera liikkuu ja silti Sandler on saatu vakuuttavasti mukaan tuplana. Joten tämän tehosteen luojat voivat taputtaa itseään selälle... ja sitten pohtia, että miksi ihmeessä suostuivat projektiin mukaan?

Jack and Jill onnistui olemaan vielä huonompi elokuva kuin edes muistin. Siis voi kiesus, mitä aivosoluja syövyttävää ja katsojalleen keskisormea näyttävää kurapaskaa tämä "komedia" onkaan! Hauskahan tämä ei siis ole, vaan nauruhermojen sijaan elokuvan huumori osuu lähinnä katsojan vitutuskäyrään. Jouduin pitämään parikin taukoa ja kävin puolessa välissä leffaa ruokakaupassa asti viilentämässä kiehuvia tunteitani. Miten ihmeessä tämä on mennyt studiolta läpi ja elokuva on suostuttu julkaisemaan elokuvateattereissa? On vaikea kuvitella kenenkään täysjärkisen katsovan leffaa ja pohtivan, että "kyllä, tämä on juuri sitä, mitä halusimme ja mitä yleisö haluaa, tämä on hyvä näin". Noh, elokuva tosiaan tienasi lähes 150 miljoonaa dollaria, joten kenties elokuvan laadusta järkyttyneetkin studiopomot olivat lopulta tyytyväisiä matkallaan pankkiin.

Sandler on tainnut täysillä luottaa itsensä ja Al Pacinon staravoimaan (Pacinon tapauksessa staravoiman rippeisiin), eikä edes jaksanut työstää minkäänlaista käsikirjoitusta elokuvalle. No okei, on leffassa jonkin sortin tarinantapainen, missä Jack tekee mainosta, mihin Pacino halutaan päätähdeksi. Pacino ei halua mukaan, kunnes tapaa Jillin, johon hän rakastuu jostain syystä, mitä niin Jack kuin katsojakaan ei voi ymmärtää. Jackin pitää keplotella asiat niin, että saisi siskonsa yhteen Pacinon kanssa, jotta tämä suostuisikin mainokseen. Tämä on kuitenkin vain löyhä kehys sille, että Sandler saa sekoilla Pacinon kanssa. Minkäänlaista koherenttia rakennetta mukana ei ole, vaan osa kohtauksista on tainnut syntyä vasta kuvauspaikalla. Mukana on parikin pitkää pätkää, joissa Jack ja Jill "hassuttelevat" (lue: piereskelevät ja huutavat toisilleen) eri paikoissa, mutta kohtaukset eivät liity mitenkään mihinkään. Lopussa Jackin perhe lähtee luksusristeilylle, mikä on luultavasti vain tekosyy sille, että Sandler voi viedä perheensä lomalle. Siis ihan oikeasti, Sandler tunnetusti valitsee usein elokuviensa kuvauspaikat siten, että saa järjestettyä perheelleen loman siinä samalla.

Elokuvan ongelmia on myös, että siitä on tehty perheystävällinen, mutta silti se yrittää olla ronski. Lopputuloksena on siis sellainen ala-asteikäinen junnu, joka kuvittelee olevansa todella härö, mutta lähinnä vain nolaa itsensä pissa-kakka-jutuillaan. Surkuhupaisinta on se, että elokuvassa kuullaan monet vitsit useampaankin otteeseen (esim. Jillin Poopsie-linnun yksi ja ainoa repliikki, puutarhurin "just kidding", Jillin yritys arvata elokuvien nimiä ja Jackin ja Jillin salainen puhekieli), aivan kuin ne muuttuisivat toiston myötä hauskoiksi. On jopa säälittävää, kuinka elokuva yrittää loppupäässä kerätä Jillille säälipisteitä, kun filmi on käyttänyt koko aikansa siihen, että katsoja suorastaan inhoaa Jilliä. Sentään leffasta löytyy edes jonkinlaista itseironisuutta. Lopussa Jack ja Al Pacino katsovat myötähäpeällisen kaameaa mainostaan ja Pacino käskee Jackia polttamaan jokaisen kopion mainoksesta ja ettei kukaan ihminen saa nähdä sitä. On hyvin todennäköistä, että tämä on vielä viimeinen nauru katsojalle, tyylillä "me muuten tiedetään, kuinka paska elokuva saatiin aikaiseksi ja sinä idiootti ihan oikeasti tuhlasit aikaasi sen katsomiseen!" Ja minä idiootti olen nyt nähnyt Jack and Jillin kahdesti.

Elokuvan ohjauksesta vastaa Dennis Dugan, joka oli aiemmin ohjannut Sandlerin komediat Happy Gilmore - ammattilainen, Big Daddy (1999), Voitte suudella sulhasta (I Now Pronounce You Chuck & Larry - 2007), Zohan - lupa saksia (You Don't Mess with the Zohan - 2008), Oikeesti aikuiset (Grown Ups - 2013) ja Just Go With It (2011), joista jokainen on parempi leffa kuin Jack and Jill. Tämän elokuvan kanssa aivan jokainen on kävellyt päin mäntyä (tai pikemminkin juossut puuta kohti niin kovaa kuin pystyy) ja Dugankin oli ohjaus-Razziensa ansainnut. Käsikirjoitus (tai sen tapainen) on silkkaa roskaa. Kuvauksesta löytyy oivallisia puolia, kuten myös lavasteista ja äänitehosteista, mutta leikkaus on sotkuista. Kehuin sitä tehostetta, millä Adam Sandler on saatu näkymään tuplasti ruudulla, mutta muuten elokuvan efektit ovat naurettavan huonoja, kuten ovat myös Jillin maskeeraukset.

Yhteenveto: Jack and Jill on aivan järkyttävän paska komediaräpellys, josta ainoat naurut taisi saada Adam Sandler itse matkallaan pankkiin, keräämään rahoja höynäytetyiltä ihmisiltä. Sandlerin yritykset repiä nauruja irti katsojiltaan muuttuvat toinen toistaan kiusallisemmiksi ja epätoivoisemmiksi leffan kulkiessa eteenpäin. Samoja vitsejä toistetaan uudelleen ja uudelleen, toiveena kai, että jossain kohtaa ne muuttuisivat hauskoiksi. Lähinnä sitä vain ärsyttää ja katsojan tekee mieli pistää äänet hiljaisemmalle, kun joutuu kuuntelemaan Jillin jatkuvaa kaakatusta. Sandlerin huonous ei tule erityisenä yllätyksenä, mutta Al Pacinon kaamea roolityö jättää kyllä syvän lommon näyttelijän katalogiin. Sandlerin ja Pacinon sekoilut käyvät hermoille nopeasti ja elokuvan katsominen kerralla yhdeltä istumalta on aikamoinen haaste. Sandlerin näkyminen tuplasti kuvassa on ainoa kehu, jonka leffasta voi keksiä, mutta silloinkin siinä on vähintään yksi Sandler liikaa. Jack and Jill on aivan vitun huono leffa, jota ei voi suositella edes Sandlerin suurimmille faneille.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 8.12.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Jack and Jill, 2011, Columbia Pictures, Happy Madison Productions, Broken Road Productions