Ensisilmäyksellä, kausi 7 (How I Met Your Mother - 2011-2012) - sarja-arvostelu

ENSISILMÄYKSELLÄ - KAUSI 7

HOW I MET YOUR MOTHER

Luojat: Carter Bays ja Craig Thomas

Pääosissa: Josh Radnor, Neil Patrick Harris, Cobie Smulders, Alyson Hannigan, Jason Segel, Kal Penn, Becki Newton, Nazanin Boniadi, Chris Elliott, Ellen D. Williams, Martin Short, Frances Conroy, Wayne Brady, Bill Fagerbakke, Ray Wise, Jimmi Simpson, "Weird Al" Yankovic, Katie Holmes, Ernie Hudson, Lyndsy Fonseca, David Henrie ja Bob Saget

Genre: komedia

Jaksomäärä: 24

Jakson kesto: noin 22 minuuttia - Yhteiskesto: noin 7 tuntia 48 minuuttia

Ikäraja: 12

Komediasarja Ensisilmäyksellä nousi suosituksi, kun sen ensimmäinen tuotantokausi alkoi pyöriä televisioissa syksyllä 2005. Toinen, kolmas, neljäs, viides ja kuudes kausi pitivät suosiota yllä, joten jatkoa oli luvassa lisää. Kuvaukset käynnistyivät kesällä 2011 ja lopulta Ensisilmäyksellä-sarjan seitsemännen tuotantokauden esitys alkoi saman vuoden syyskuussa. Kausi sai kriitikoilta vaihtelevaa palautetta, mutta katsojaluvut pysyivät korkealla ja kausi sai neljä Emmy-ehdokkuutta (paras kuvaus, lavastus, maskeeraus ja leikkaus), joista se voitti jälkimmäisen. Itse olin aiemmin katsonut vain yksittäisiä jaksoja sarjasta, mutta kun viime vuonna huomasin Ensisilmäyksellä-sarjan täyttävän 20 vuotta, päätin juhlan kunniaksi vihdoin katsoa sen alusta loppuun. Pidin kuudesta ensimmäisestä kaudesta ja aloitinkin seitsemännen kauden katselun positiivisin mielin.

Samalla kun Ted jatkaa "sen oikean" etsimistä, Lily ja Marshall odottavat esikoislastaan, Barney syventää suhdettaan Noran kanssa ja Robin ihastuu terapeuttiinsa.

Ensisilmäyksellä-sarjan tutut hahmot ovat jälleen vauhdissa. Erottuaan Zoeysta (Jennifer Morrison), Ted (Josh Radnor) on jälleen sinkkumarkkinoilla ja etsimässä sitä oikeaa, tulevaa vaimoaan ja lastensa äitiä. Lapsista puheen ollen, kuudennen kauden päätteeksi Lily (Alyson Hannigan) sai tietää, ettei hän potenutkaan ruokamyrkytystä, vaan hän on itse asiassa vihdoin raskaana, Marshallin (Jason Segel) intoillessa tulevansa kohta isäksi. Barney (Neil Patrick Harris) on alkanut kypsentyä ja asettuu hissukseen aloilleen Noran (Nazanin Boniadi) kanssa, mistä Robin (Cobie Smulders) on harmissaan, kunnes hän menee terapiaan ja ihastuu terapeuttiinsa Keviniin (Kal Penn). Hahmot ovat edelleen mainiot, joskin jälleen kerran sarja tuntuu kertovan kaikista muista paitsi Tedistä ja siitä, kuinka tämä tapasi lastensa äidin. Kuvitelkaapa nyt ihan oikeasti, että isänne ryhtyisi kertomaan teille tarinaa siitä, kuinka hän tapasi äitinne, mutta todellisuudessa hän jaarittelee ummet ja lammet ties keistä muista naisista, sekä ystäviensä suhdesotkuista. Sentään kaudelta löytyy parikin kertaa, kun sarja ironisesti heittää vitsiä siitä, kuinka huono Ted on kertomaan tarinoita. Näyttelijäkaarti on lystikkäässä vedossa ja Pennin lisäksi uusista tulokkaista kehut ansaitsee myös Becki Newton, joka näyttelee Quinnia, stripparia, joka pistää Barneyn tunteet sekaisin.

Seitsemäs tuotantokausi on hieman epätasainen tapaus, etenkin vahvan kuudennen kauden jälkeen, mutta nousee silti plussan puolelle, lähinnä hulvattoman hauskan loppupäänsä takia. Ankkakravaattiin liittyvä jatkuva vitsi on hupaisa, mutta muuten kauden ensimmäinen puolikas jättää toivomisen varaa - jopa ykkösjakson Suomi-viittauksista huolimatta. On kiinnostavaa seurata, kuinka Lily ja Marshall ryhtyvät valmistautumaan lapsensa syntymään, mutta yksittäiset juonikuviot eivät aina ole järin mielenkiintoisia ja osa jaksoista on selvästi vähemmän hauskoja kuin toiset. Katsaukset tulevaisuuteen Barneyn häihin on hiukan kömpelö kerrontakikka, jolla yritetään saada katsoja arvuuttelemaan läpi kauden, kuka onkaan juhlien morsian?

Suunnilleen kauden puolivälin kieppeillä taso lähtee kuitenkin taas nousuun ja loppupää kaudesta tarjoaa monia todella lystikkäitä jaksoja, lähtien neljännestätoista jaksosta, jossa Barney kyllästyy siihen, että Lily ja Marshall ovat niin kiireisiä perhejutuissaan, ettei heillä ole enää aikaa kavereilleen ja niinpä hän päättää nousta trioksi muodostuneen poppoon johtajaksi. Jaksoa varten on jopa tehty oma intronsa, josta Lily ja Marshall on pyyhitty pois. Kauden huippujaksot olivat kuitenkin mielestäni peräkkäiset yhdeksästoista ja kahdeskymmenes jakso, joista ensimmäisessä syvennytään Barneyn luomaan veljeskuntaan ja toisessa hypitään ajassa ja näytetään, kuinka Ted ja Marshall katsovat alkuperäisen Tähtien sota -trilogian (Star Wars - 1977-1983) kolmen vuoden välein ja esittävät haaveensa ja uskomuksensa siitä, missä elämäntilanteessa he tulevat olemaan seuraavan kolmen vuoden päästä.

Tämänkin kauden ohjausvastuussa on lähes yksinään ollut Pamela Fryman ja vain siihen ankkakravattiin keskittyvä kolmosjakso on eri ohjaajan, Rob Greenbergin käsialaa. Fryman jatkaa mainiota työtään, pitäessään tunnelmaa korkealla, silloinkin kun käsikirjoittajat hieman kompuroivat, yrittäessään keksiä uusia kommelluksia tälle kaveriporukalle. Teknisestikin Ensisilmäyksellä-sarjan seitsemäs kausi on oivallinen. Se on hyvin kuvattu ja leikattu, lavasteet ja asut näyttävät hyviltä ja äänimaailmakin on passelisti rakennettu tuttuja musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 11.9.2025

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org 

How I Met Your Mother, Yhdysvallat, 2005-2014, 20th Century Fox Television, Bays Thomas Productions

Arvostelu: Jack and Jill (2011)

JACK AND JILL

Ohjaus: Dennis Dugan
Pääosissa: Adam Sandler, Katie Holmes, Al Pacino, Eugenio Derbez, Tim Meadows, Nick Swardson, Rohan Chand, Elodie Tougne, Geoff Pierson, Valeria Mahaffey, Allen Covert, Santiago Segura, David Spade, Shaquille O'Neal ja Johnny Depp
Genre: komedia
Kesto: 1 tunti 31 minuuttia
Ikäraja: 7

Jack and Jill on Adam Sandlerin tähdittämä, käsikirjoittama ja tuottama komediaelokuva, mikä sai maailmanensi-iltansa 11. marraskuuta 2011 - tasan kymmenen vuotta sitten! Leffa oli kyllä taloudellinen menestys lähes 150 miljoonan dollarin lipputuloillaan, mutta niin kriitikot kuin katsojat vihasivat sitä. Leffasta tuli historiallinen elokuva, sillä se voitti ilmestymisvuotenaan kaikki Razzie-palkinnot (huonoin elokuva, ohjaus, käsikirjoitus, miespääosa, naispääosa, miessivuosa, naissivuosa, valkokangaskaksikko ja näyttelijäkaarti). Monilta listoilta Jack and Jill löytyy jopa kaikkien aikojen huonoimpien filmien listalta. Joten totta kai minun täytyy nyt juhlistaa sen kymmenvuotisjuhlaa arvostelemalla elokuva! Olin kerran aiemmin nähnyt Jack and Jillin, enkä pitänyt siitä. Aloitinkin peloissani filmin uudelleenkatselun, toivoen, että se viihdyttäisi edes hieman. Ei. Ei todellakaan. Pahoittelen jo nyt kirosanojen määrää.

Mainoksia menestyksekkäästi tekevä Jack saa kiitospäivänä vieraakseen kummallisen ja nolon kaksossiskonsa Jillin. Yhden viikonlopun mittainen vierailu venyy kuitenkin pidemmäksi, koetellen suuresti niin Jackin kuin katsojankin hermoja.

Päärooleissa kaksossisaruksina Jackina ja Jillinä nähdään Adam Sandler, joka onnistuikin voittamaan siten niin huonoimman miespääosan kuin huonoimman naispääosan Razzie-palkinnot. Jackina Sandler on lähinnä vain tylsä. Hahmo ei ole mielenkiintoinen, eikä Sandleria itseään tunnu kiinnostavan hahmon esittäminen. Jillinä hän taitaa kuitenkin tarjota uransa surkeimman roolisuorituksen. Kimeällä äänellä lässyttävä Jill saa katsojan järkyttymään heti avatessaan suunsa. Tätäkö nyt pitää katsoa ja kuunnella seuraavat puolitoista tuntia? Ja meno sen kuin pahenee. Sandler sekoilee täysillä Jillinä, selvästi uskoen täysillä olevansa hauska. Ei, hän on vain raivostuttavan ärsyttävä. Pahimmassa tapauksessa katsoja huomaa huutavansa televisiolleen, sillä jossain kohtaa suututtaa jo niin helvetisti.

     Elokuvassa nähdään myös poloinen pakokeinoa katseellaan etsivä Katie Holmes Jackin vaimona Erininä, Rohan Chand ja Elodie Tougne Jackin ja Erinin lapsina, Eugenio Derbez pariskunnan ärsyttävänä puutarhurina, Tim Meadows Jackin pomona, Nick Swardson Jackin kollegana, Allen Covert Sandlerin elokuvasta Happy Gilmore - ammattilainen (Happy Gilmore - 1996) tuttuna Ottona, sekä Al Pacino omana itsenään... voi pojat. Sandler on vuosien varrella osoittanut monta kertaa pystyvänsä surkeisiin roolisuorituksiin, joten hänen työnsä Jillinä ei tule yllätyksenä. Al Pacinon roolityö omana itsenään on kuitenkin jotain aivan järkyttävää. Hän nolaa itsensä täysin ja katsojan on todella vaikea olla yhdistämättä häntä ikonisiin roolitöihinsä Kummisetä-trilogiassa (The Godfather - 1972-1990) ja Scarface - arpinaamassa (Scarface - 1983), sillä niistä muistutetaan vähän väliä. Aluksi saattaa voivotella, että miten ihmeessä Pacino on kiristetty mukaan, mutta herra hyppää rooliinsa lopulta niin antaumuksella, että hän on oikeasti tainnut Sandlerin tavoin luulla saavansa aikaan jotain hauskaa. Ehdottomasti huonoimman miessivuosapalkinnon ansainnut! Pacino ei jää ainoaksi itseään esittäväksi julkimoksi ja leffassa nähdään myös nopeasti mm. Johnny Depp ja Shaquille O'Neal.

Jos elokuvasta on aivan pakko löytää jotain hyvää sanottavaa, niin täytyy myöntää, että tehoste, jolla Sandler nähdään kahtena vierekkäin ruudulla, on onnistuneesti ja uskottavasti toteutettu. Katsoja kyllä näkee selvästi, että Sandler siinä on esittämässä molempia, mutta efekti saa huijattua katsojaa välillä ajattelemaan, että Sandlerilla olisi vielä ärsyttävämpi klooni naiseksi pukeutuneena. Mukana on kuvia, joissa kamera liikkuu ja silti Sandler on saatu vakuuttavasti mukaan tuplana. Joten tämän tehosteen luojat voivat taputtaa itseään selälle... ja sitten pohtia, että miksi ihmeessä suostuivat projektiin mukaan?

Jack and Jill onnistui olemaan vielä huonompi elokuva kuin edes muistin. Siis voi kiesus, mitä aivosoluja syövyttävää ja katsojalleen keskisormea näyttävää kurapaskaa tämä "komedia" onkaan! Hauskahan tämä ei siis ole, vaan nauruhermojen sijaan elokuvan huumori osuu lähinnä katsojan vitutuskäyrään. Jouduin pitämään parikin taukoa ja kävin puolessa välissä leffaa ruokakaupassa asti viilentämässä kiehuvia tunteitani. Miten ihmeessä tämä on mennyt studiolta läpi ja elokuva on suostuttu julkaisemaan elokuvateattereissa? On vaikea kuvitella kenenkään täysjärkisen katsovan leffaa ja pohtivan, että "kyllä, tämä on juuri sitä, mitä halusimme ja mitä yleisö haluaa, tämä on hyvä näin". Noh, elokuva tosiaan tienasi lähes 150 miljoonaa dollaria, joten kenties elokuvan laadusta järkyttyneetkin studiopomot olivat lopulta tyytyväisiä matkallaan pankkiin.

Sandler on tainnut täysillä luottaa itsensä ja Al Pacinon staravoimaan (Pacinon tapauksessa staravoiman rippeisiin), eikä edes jaksanut työstää minkäänlaista käsikirjoitusta elokuvalle. No okei, on leffassa jonkin sortin tarinantapainen, missä Jack tekee mainosta, mihin Pacino halutaan päätähdeksi. Pacino ei halua mukaan, kunnes tapaa Jillin, johon hän rakastuu jostain syystä, mitä niin Jack kuin katsojakaan ei voi ymmärtää. Jackin pitää keplotella asiat niin, että saisi siskonsa yhteen Pacinon kanssa, jotta tämä suostuisikin mainokseen. Tämä on kuitenkin vain löyhä kehys sille, että Sandler saa sekoilla Pacinon kanssa. Minkäänlaista koherenttia rakennetta mukana ei ole, vaan osa kohtauksista on tainnut syntyä vasta kuvauspaikalla. Mukana on parikin pitkää pätkää, joissa Jack ja Jill "hassuttelevat" (lue: piereskelevät ja huutavat toisilleen) eri paikoissa, mutta kohtaukset eivät liity mitenkään mihinkään. Lopussa Jackin perhe lähtee luksusristeilylle, mikä on luultavasti vain tekosyy sille, että Sandler voi viedä perheensä lomalle. Siis ihan oikeasti, Sandler tunnetusti valitsee usein elokuviensa kuvauspaikat siten, että saa järjestettyä perheelleen loman siinä samalla.

Elokuvan ongelmia on myös, että siitä on tehty perheystävällinen, mutta silti se yrittää olla ronski. Lopputuloksena on siis sellainen ala-asteikäinen junnu, joka kuvittelee olevansa todella härö, mutta lähinnä vain nolaa itsensä pissa-kakka-jutuillaan. Surkuhupaisinta on se, että elokuvassa kuullaan monet vitsit useampaankin otteeseen (esim. Jillin Poopsie-linnun yksi ja ainoa repliikki, puutarhurin "just kidding", Jillin yritys arvata elokuvien nimiä ja Jackin ja Jillin salainen puhekieli), aivan kuin ne muuttuisivat toiston myötä hauskoiksi. On jopa säälittävää, kuinka elokuva yrittää loppupäässä kerätä Jillille säälipisteitä, kun filmi on käyttänyt koko aikansa siihen, että katsoja suorastaan inhoaa Jilliä. Sentään leffasta löytyy edes jonkinlaista itseironisuutta. Lopussa Jack ja Al Pacino katsovat myötähäpeällisen kaameaa mainostaan ja Pacino käskee Jackia polttamaan jokaisen kopion mainoksesta ja ettei kukaan ihminen saa nähdä sitä. On hyvin todennäköistä, että tämä on vielä viimeinen nauru katsojalle, tyylillä "me muuten tiedetään, kuinka paska elokuva saatiin aikaiseksi ja sinä idiootti ihan oikeasti tuhlasit aikaasi sen katsomiseen!" Ja minä idiootti olen nyt nähnyt Jack and Jillin kahdesti.

Elokuvan ohjauksesta vastaa Dennis Dugan, joka oli aiemmin ohjannut Sandlerin komediat Happy Gilmore - ammattilainen, Big Daddy (1999), Voitte suudella sulhasta (I Now Pronounce You Chuck & Larry - 2007), Zohan - lupa saksia (You Don't Mess with the Zohan - 2008), Oikeesti aikuiset (Grown Ups - 2013) ja Just Go With It (2011), joista jokainen on parempi leffa kuin Jack and Jill. Tämän elokuvan kanssa aivan jokainen on kävellyt päin mäntyä (tai pikemminkin juossut puuta kohti niin kovaa kuin pystyy) ja Dugankin oli ohjaus-Razziensa ansainnut. Käsikirjoitus (tai sen tapainen) on silkkaa roskaa. Kuvauksesta löytyy oivallisia puolia, kuten myös lavasteista ja äänitehosteista, mutta leikkaus on sotkuista. Kehuin sitä tehostetta, millä Adam Sandler on saatu näkymään tuplasti ruudulla, mutta muuten elokuvan efektit ovat naurettavan huonoja, kuten ovat myös Jillin maskeeraukset.

Yhteenveto: Jack and Jill on aivan järkyttävän paska komediaräpellys, josta ainoat naurut taisi saada Adam Sandler itse matkallaan pankkiin, keräämään rahoja höynäytetyiltä ihmisiltä. Sandlerin yritykset repiä nauruja irti katsojiltaan muuttuvat toinen toistaan kiusallisemmiksi ja epätoivoisemmiksi leffan kulkiessa eteenpäin. Samoja vitsejä toistetaan uudelleen ja uudelleen, toiveena kai, että jossain kohtaa ne muuttuisivat hauskoiksi. Lähinnä sitä vain ärsyttää ja katsojan tekee mieli pistää äänet hiljaisemmalle, kun joutuu kuuntelemaan Jillin jatkuvaa kaakatusta. Sandlerin huonous ei tule erityisenä yllätyksenä, mutta Al Pacinon kaamea roolityö jättää kyllä syvän lommon näyttelijän katalogiin. Sandlerin ja Pacinon sekoilut käyvät hermoille nopeasti ja elokuvan katsominen kerralla yhdeltä istumalta on aikamoinen haaste. Sandlerin näkyminen tuplasti kuvassa on ainoa kehu, jonka leffasta voi keksiä, mutta silloinkin siinä on vähintään yksi Sandler liikaa. Jack and Jill on aivan vitun huono leffa, jota ei voi suositella edes Sandlerin suurimmille faneille.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 8.12.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Jack and Jill, 2011, Columbia Pictures, Happy Madison Productions, Broken Road Productions

Arvostelu: Brahms: The Boy II (2020)

BRAHMS: THE BOY II

Ohjaus: William Brent Bell
Pääosissa: Katie Holmes, Christopher Convery, Owain Yeoman, Ralph Ineson, Anjali Jay, Oliver Rice, Joely Collins, Keoni Rebeiro ja Natalie Moon
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 26 minuuttia
Ikäraja: 16

William Brent Bellin ohjaama ja Stacey Menearin käsikirjoittama kauhuelokuva The Boy (2016) oli menestys, joten sille päätettiin tietysti tehdä jatkoa. Menear ryhtyi suunnittelemaan jatkotarinaa ja Bell päätti jatkaa ohjaajana. Kuvaukset alkoivat tammikuussa 2019 ja monissa maissa Brahms: The Boy II:ksi nimetty jatko-osa ilmestyi jo tammikuussa 2020, mutta Suomeen leffa saapuu vasta nyt. Pidin ensimmäistä The Boyta ihan kivana kauhuleffana, minkä lopun iskevä käänne onnistui pelastamaan kokonaisuuden. Odotukseni eivät kuitenkaan olleet korkeat jatko-osaa kohtaan, etenkään kun leffa alkoi saamaan murskakritiikkiä niin kriitikoilta kuin katsojilta. Kävin kuitenkin katsomassa Brahms: The Boy II:n sen ennakkonäytöksessä, kun elokuvateattereita avattiin uudestaan kesäkuussa.

Joutuaan väkivaltaisen murtovarkauden kohteeksi, Liza ja Sean päättävät muuttaa vähäksi aikaa pois kaupungista, kun heidän poikansa Juden traumat näkyvät mykkyytenä. Uudesta kodistaan Jude löytää nuken, Brahmsin, josta muodostuu hänen uusi ystävänsä.

Katie Holmes ja Owain Yeoman näyttelevä Lizaa ja Seania, pariskuntaa, jolla on nuori poika Jude (Christopher Convery). Liza on tyypillinen kauhuelokuvien äitihahmo, joka huomaa pian, että jokin on nyt pielessä, eikä lapsella ole kaikki hyvin. Sean taas on ärsyttävän tavanomainen kauhuleffaisä, joka yrittää vain rauhoitella vaimoaan ja järkeillä, että kaikenlaiset äitihahmon kokemat outoudet ovat vain stressireaktioita tai vastaavaa. Hahmot ovat tylsiä, eikä heidän kohtaloistaan jaksa välittää. Holmes ja Yeoman eivät edes näytä olevan kiinnostuneita projektista, vaan hoitavat hommansa läpi elokuvan vain niin hyvin, että ovat palkkansa ansainneet. Convery on kelvollinen valinta nuoreksi Judeksi, joka löytää pahaenteisen Brahms-nuken ja johon hän ystävystyy turhankin voimakkaasti. Jude on traumatisoitunut murtovarkaiden hyökkäyksestä, eikä sen takia suostu tai kykene puhumaan. Convery on parhaimmillaan, kun Jude on mykkä, sillä kun hänen täytyy puhua repliikkejään, on lausuminen aika tönkköä.

Ensimmäinen The Boy -elokuva vaikutti suurimman osan ajasta olevan kertomus riivatusta nukesta, kunnes loppuhuipennuksessa paljastuikin, että todellisuudessa kartanon seinien sisällä asuikin aikuinen mies nimeltä Brahms, joka hiippaili ja siirteli nukkea paikasta toiseen, säikytellen päähenkilöä. Jotkut eivät tästä ratkaisusta pitäneet, mutta omasta mielestäni se onnistui nostamaan elokuvan tasoa roimasti. Pöljän Annabelle-kopion sijaan The Boy olikin kekseliäästi täysin oma juttunsa. Pidin erittäin paljon siitä, ettei nukke ollutkaan riivattu, eikä se liikkunut itsekseen. Ja nyt ilmestyy Brahms: The Boy II ja tuntuu siltä, että tekijät kokivatkin pari vuotta jälkeenpäin, etteivät pitäneetkään ideastaan ensimmäisessä osassa. Lähes heti sen jälkeen, kun Jude löytää Brahms-nuken, elokuva tekee selväksi sen, että tällä kertaa nukke onkin elävä. Ja siinä kohtaa Brahms: The Boy II menetti minut täysin.

Jo elokuvan ensimmäiset minuutit osoittavat, että tällä kertaa on menty metsään ja pahasti. Heti aloituskohtaus esittelee, että leffan kauhu muodostuu vain ja ainoastaan typeristä, ärsyttävistä, laiskoista ja kaikin tavoin kehnoista äkkisäikäytyksistä kovaäänisen böö-efektin kera. Sen lisäksi koko murtovarkaiden hyökkäys on todella kömpelösti tehty kohtaus, mikä tuntuu siltä, että se lisättiin käsikirjoitukseen viime hetkellä, tekijöiden pohtiessa kiireessä, minkä takia nämä hahmot matkustaisivat taloon, mistä Brahms löytyy. Ja sitten leffa vielä päättää heittää koko ensimmäisen elokuvan roskakoriin. Mitä helvettiä tekijät tuumivat tätä kirjoittaessaan? Kenelle he päättivät tehdä tämän jatko-osan? Ei ainakaan heille, jotka pitivät ensimmäisestä osasta, sillä tämä surkeus vain pilaa ensimmäisen osan. Kyseessä on ällistyttävän väkisin ja epätoivoisesti väännetty jatko-osa.

Brahms: The Boy II on niitä kauhuelokuvia, missä on tarinaa oikeastaan vain puolen tunnin lyhytelokuvaan, joten sitä on pitänyt venyttää ties miten. Alle puolentoista tunnin leffaksi tämä on yllättävänkin pitkäveteinen sisällön puutteen takia. Suunnilleen kymmenen minuutin välein mukaan on pakko saada jokin säikäytys ja ne ovat tietty laiskimmasta päästä. Oli vähällä, etten nauranut, kun yksi pelottelu onkin unta ja kun hahmo herää, tulee uusi säikäytys ja sekin oli vain unta. Ja tietysti monen kauhukohtauksen jälkeen hahmot käyttäytyvät kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Leffasta löytyy muitakin naurettavia juttuja ja usein se on jopa tahattoman koominen kaikessa ylivakavuudessaan ja -draamaattisuudessaan. Brahms-nukella vaikuttaisi olevan oma tahto ja kun muut eivät tee, kuten se haluaa, Brahmsin pelottavaksi tarkoitetut suuttumukset muistuttavat lähinnä uhmaikäisen lapsen kiukustumista. Samalla tavoin leffakin tuntuu suuttuvan, kun katsoja huvittuu sen yrityksistä olla karmiva ja uhkaava.

En voi olla kummastelematta, mitä ihmettä käsikirjoittaja Stacey Menear ajatteli tätä leffaa suunnitellessaan? Aivan kuin hän olisi unohtanut monet jutut ensimmäisestä elokuvasta. Ensimmäinen leffa päättyi siihen, että Brahms-mies olikin yhä elossa, mutta tässä häntä ei sitten nähdäkään. Mitä hänelle tapahtui? Lisäksi hänet vieläpä nähtiin korjaamassa nukkea, mutta tässä leffassa annetaan uusi selitys sille, että nukke on taas kunnossa. Ymmärtäisin, jos leffoilla olisi eri tekijät, mutta sama käsikirjoittaja ja sama ohjaaja palasivat tekemään tämänkin. Ohjaaja William Brent Bellin työ on täysin mitäänsanomatonta, eikä hän vaikuta edes yrittävän. Pelkkiä halpoja äkkisäikäytyksiä toisensa perään, ilman yritystäkään luoda pelottavaa ilmapiiriä. Tylsää. Paikoitellen leffa on tyylikkäästi kuvattu, mutta mukana on myös paljon hätäisesti otettuja kuvia. Sentään lavasteet ovat näyttävät. Äänimaailma luottaa aivan liikaa koviin äänitehosteisiin ja Brett Detarin säveltämät musiikit ovat vain tyhjänpäiväistä mölyä.

Yhteenveto: Brahms: The Boy II on hämmästyttävän surkea ja surkuhupaisa jatko-osa ihan menevälle kauhuleffalle, The Boylle. Tuntuu kuin tekijät olisivat joko unohtaneet ensimmäisen osan loppuratkaisun tai olisivat alkaneet pitämään sitä tylsänä ideana, sillä tässä sen nokkela huipennus heitetään roskakoriin nopeasti. Brahmsista on tehty tylsä ja lähinnä huvittava Annabelle-kopio, joka kiukuttelee kuin uhmaikäinen kakara, jos sen "sääntöjä" ei noudateta. Elokuva on muutenkin tahattoman koominen, mitä vain pahentaa leffan yritys olla todella vakavasti otettava. Aivan kuin leffa vain leikkisi olevansa kauhuelokuva. Kauhu koostuu pelkistä laiskoista ja typeristä äkkisäikäytyksistä kovan äänen kera, eikä ohjaaja William Brent Bell edes yritä rakentaa karmivaa tunnelmaa. Kunnon sisältöä leffassa ei ole juuri nimeksikään ja elokuva onkin täytetty yhä vain uusilla böö-pelotteluilla, jotta kesto saadaan edes yli tuntiin ja 20 minuuttiin. Siinäkin ajassa katsoja ehtii tylsistyä useaan otteeseen. Brahms: The Boy II:a ei voi suositella oikein kenellekään. He, jotka pitivät ensimmäisen The Boyn käänteestä, luultavasti inhoavat sitä, että tällä kertaa nukke onkin elävä, sillä se vain pilaa ensimmäisen osan. Kauhufaneja taas ärsyttää, kuinka laiskasti leffa on tehty. Elokuva sopii oikeastaan vain kaveriporukalla pidettävään leffailtaan, missä filmin huonoudelle ja urpoudelle voi naureskella. Lopussa leffa tietty yrittää vielä pohjustaa mahdollista kolmososaa. Ei kiitos.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 28.6.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Brahms: The Boy II, 2020, Huayi Brothers, Lakeshore Entertainment, STX Entertainment

Arvostelu: Logan Lucky (2017)

LOGAN LUCKY (2017)

Ohjaus: Steven Soderbergh
Pääosissa: Channing Tatum, Adam Driver, Daniel Craig, Farrah Mackenzie, Riley Keough, Katie Holmes, Jack Quaid, Brian Gleeson, David Denman, Seth MacFarlane, Katherine Waterston, Sebastian Stan ja Hilary Swank
Genre: draama, komedia
Kesto: 1 tunti 59 minuuttia
Ikäraja: 12

Behind the Candelabran (2013) oli tarkoitus olla ohjaaja Steven Soderberghin viimeinen ohjaustyö leffojen parissa, mutta kun hän sai käsiinsä Logan Luckyn käsikirjoituksen, oli hänen pakko tehdä siitä elokuva. Filmin suunnittelu lähti liikkeelle ja kuvaukset alkoivat kesän lopussa vuonna 2016. Ennen ilmestymistään elokuva herätti huomiota, kun ihmiset huomasivat, ettei sen käsikirjoittaja Rebecca Bluntista löytynyt mitään tietoja internetistä, jolloin monet alkoivat uskoa, että leffan onkin oikeasti kirjoittanut Soderbergh itse. Hänen tyyliinsä nimittäin kuuluu esimerkiksi kuvata ja leikata filminsä salanimillä. Ohjaaja on kuitenkin sanonut Bluntin olevan aito ihminen, mutta epäilykset eivät ole silti hävinneet. Jotkut myös spekuloivat Bluntin olevan oikeasti Soderberghin vaimo Jules Asner tai koomikko John Henson. Logan Lucky sai ensi-iltansa useissa maissa elokuussa 2017 ja monet kriitikot pitivät siitä todella paljon. Nyt se on ilmestymässä myös meille Suomeen. Vaikka en olekaan tutustunut Soderberghin tuotantoon, kiinnostuin leffasta silti heti, kun näin julisteen. Näyttelijälista herätti tietty huomioni, mutta mikä kaikkein eniten pisti silmääni, oli teksti: "introducing Daniel Craig". Mietin, miksi ihmeessä sellainen teksti oli laitettu julisteeseen ja halusin nähdä elokuvan, jos siinä vaikka selitettäisiin vitsi. Meninkin mielenkiinnolla katsomaan Logan Luckyn, etenkin kun olin lukenut positiivisia arvioita siitä. Harmi vain, ettei leffa koskaan selittänyt "esittelyssä Daniel Craig" -vitsiä, mutta onneksi kyseessä on silti mainio filmi.

Jimmy Logan saa potkut kilparadan työmaalta ontumisensa takia, minkä seurauksena hän päättää ryöstää radan rahaholvin. Avukseen hän tarvitsee yksikätisen veljensä Clyden, kauneusalalla toimivan siskonsa Mellien, murtovaras Joe Bangin ja tämän tohelot veljet.

Pääroolissa Jimmy Loganina nähdään Channing Tatum, joka vaikuttaa aluksi vetävän uransa parhaan roolisuorituksen, mutta jonka osuus tuntuu vähenevän ja pienesti laimentuvan, mitä pidemmälle tarina kulkee. Tatum on kuitenkin todella hyvä ja uskottava pääosassa, minkä lisäksi hän muistaa säilyttää ontumisen koko leffan läpi, mikä tuo oman kiinnostavan lisän hahmoon. Läpi leffan voi selvästi nähdä, mitä Jimmy tuntee, kun hänen työnsä viedään pois, minkä lisäksi hänen nuori tyttärensä muuttaa Jimmyn ex-vaimon kanssa monien kilometrien päähän, jolloin hänelle ei tunnu jäävän mitään. Valitettavasti tämä ei kuitenkaan tunnu tarpeeksi isolta syyltä, jotta katsoja olisi täysillä mukana Jimmyn ryöstösuunnitelmassa, jolloin elokuvan alkupää tuntuu vielä pieneltä hakemiselta, kunnes leffa löytää katsojansa ja nappaa mukaansa.
     Jimmyn Clyde-veljeä esittää Star Wars: The Force Awakensista (2015) tuttu Adam "Kylo Ren" Driver. Clydella on tosiaan vain yksi käsi tallella, sillä hän menetti toisen ollessaan sodassa Lähi-idässä ja puuttuvan tilalla on proteesi. Tätä ei leffan aikana pääse unohtamaan, sillä Clyde muistuttaa siitä tasaisin väliajoin. Hahmo on kiinnostava, sillä hän on aika vaisu ja aina kun hän puhuu, katsojana miettii, mikäköhän häntä vaivaa. Driver onnistuu roolissaan oivallisesti ja osoittaa jälleen, miksi häntä voisi nähdä useamminkin elokuvissa.
     Mellie Loganina nähdään Riley Keough. Mellie jää selvästi veljiensä varjoon, eikä hänelle ole suotu yhtä paljon ruutuaikaa. Se ei kuitenkaan harmita, sillä hänestä ei ole tehty kovin kiinnostavaa hahmoa. Mellie toimii tosiaan kauneusalalla, minkä lisäksi hänet nähdään antamassa neuvoja veljilleen, mutta siihen rooli oikeastaan jääkin. Keough onnistuu toimivasti osassaan, mutta hänen työnsä ei jää mieleen.
     Jimmyn Sadie-tytärtä näyttelee Farrah Mackenzie, joka on oiva valinta osaan. Mackenzielta ei löydy heikkoja hetkiä, vaan hän on hyvä alusta loppuun. Jimmyn ex-vaimoa Bobbie Jota esittää Katie Holmes, jonka rooli on kirjoitettu onnistuneesti. Bobbie Jota pitää hyvin nopeasti ärsyttävänä, koska hän ei tunnu ymmärtävän yhtään isän ja tyttären välistä suhdetta, minkä lisäksi hän tuputtaa tyttärensä päähän inhottavia kauneusihanteita, mikä saa katsojat säälimään Sadieta. Holmeskin on hyvä, mutta katsojana ei silti voi pitää hänestä hahmon takia.
     Murtovaras Joe Bangia näyttelee nykyinen agentti James Bondin esittäjä Daniel Craig, joka on aivan mahtava. Elokuvan aikana huomaa useita kertoja, että Craigilla on ollut hauskaa roolia esittäessään, mikä välittyy hienosti myös yleisöön. Joena hän pääsee ilmeilemään ja eleilemään paljon voimakkaammin kuin 007:n roolissa, vaikka hän onkin myös siinä roolissa loistava. Joe varastaa huolettoman persoonansa ja Craigin karisman avulla show'n aina, kun hän on ruudulla, jolloin Tatumin ja Driverin mainiot roolisuoritukset eivät enää oikein tunnu miltään. Joen hölmöjä veljiä, Samia ja Fishiä esittävät Brian Gleeson ja Jack Quaid, jotka ovat todella hauskoja rooleissaan.
     Elokuvassa nähdään myös pienissä rooleissa Family Guy -sarjan (1999-) luoja ja tähti Seth MacFarlane ylimielisenä bisnesmiehenä; David Denman Bobbie Jon uutena poikaystävänä; viime vuonna Fantastic Beasts and Where to Find Themin (2016) kautta kuuluisuuteen noussut Katherine Waterston tarpeettomana Sylvia-lääkärinä; Marvel Cinematic Universen (2008-) leffoista tuttu Sebastian "Winter Soldier" Stan kilpa-ajaja Dayton Whitena; sekä kahdesti Oscar-palkittu Hilary Swank FBI-agentti Sarah Graysonina, joka on niin pieni rooli, että Swankin taidot menevät täysin hukkaan. Minua jäi ihan oikeasti harmittamaan Swankin puolesta, sillä hänen osuutensa oli todella mitäänsanomaton.

Aiemmin mainitsemani hakemisen jälkeen Logan Lucky saa napattua katsojan mukaansa yllättävän helpoilla ja yksinkertaisilla keinoilla. Leffaan on saatu mukaan todella oivallista henkeä, jonka ansiosta katsojan mielenkiinto pysyy lähes kaiken aikaa tarinassa. Ryöstön motiivit tuntuvat tosiaan oudon laimeilta ja alussa jää kaipaamaan jonkinlaisia lisäsyitä teolle, mutta homma vaikuttaa kuitenkin niin lupaavalta, että on pakko nähdä, miten ryöstö toteutuu. Välillä puhutaan jonkinlaisesta Logan-suvun kirouksesta, jonka takia sisarukset olisivat todella epäonnisia, mikä herättää tietysti ajatuksia siitä, että jokin tulee menemään päin mäntyä jossain kohtaa elokuvaa. Leffan aikana huomaa useita kertoja, että filmillä on sama tekijä kuin Ocean's Elevenillä (2001), sillä esimerkiksi suunnitteluosuudessa on paljon samaa henkeä. Loppupäässä on varsinkin todella selkeää, kuka leffat on ohjannut, mutta se ei kuitenkaan haittaa, sillä tyyli toimii. Katsojaa lähinnä naurattavat puheet "Ocean's 7-Eleven" -ryöstöstä.

Nauraa saa muutenkin useita kertoja. Logan Lucky on nimittäin todella hauska elokuva, jonka aikana saa hekotella ihan ääneenkin. Vitsejä on monenlaisia, mutta ne eivät silti ole perinteistä USA-leffojen hölmöilyä, vaan niissä on ihan ajatustakin, vaikka monet hassutteluista ovatkin todella simppeleitä. Tähän vielä päälle mainiosti rakennettu jännite ryöstön onnistumisesta, niin kyseessä voisi olla todella hyvä elokuva. Valitettavasti Logan Lucky on ihan liian pitkä filmi, eikä kyse ole vain siitä, että muutamaa kohtaa voisi vähän tiivistää, vaan kestoa on jopa parikymmentä minuuttia liikaa, jolloin naurujen välissä ehtii haukotellakin ja vilkaista kelloa. Mukaan on tungettu täysin tarpeettomia asioita, kuten Katherine Waterstonin hahmo Sylvia, jonka voisi ottaa kokonaan pois, eikä tarina muuttuisi lainkaan. Leffasta tulisi jopa parempi, sillä siten se voisi keskittyä paremmin olennaiseen. Heikointa kuitenkin koko teoksessa on sen loppu. Viimeinen vartti olisi pitänyt kirjoittaa kokonaan uusiksi, sillä tällaisena se vain kiertää ympyrää ja latistaa hyvän tunteen, jonka leffa on muuten onnistunut tarjoamaan. Huono lopetus on todella harmillinen asia, sillä kun poistuu leffateatterista, lopetus on tietty tuoreimpana muistissa ja se voi helposti laimentaa kokonaisuutta. Ja niinhän se tekeekin, minkä takia elokuva menettää pisteen ja tuottaa pienen pettymyksen.

Steven Soderbergh tietää tavallaan todella hyvin, mitä tekee, mutta samalla tuntuu vahvasti siltä, että jonkun toisen olisi pitänyt hoitaa jotkut hänen hommistaan. Tunnelman luomisen hän osaa hyvin ja hän taitaa huumorin hienosti. Soderbergh on kuvannut tämänkin leffan salanimellä Peter Andrews ja leikannut sen Mary Ann Bernard -nimen alla. Kuvaajana Soderbergh on kyllä hyvä, minkä lisäksi hän on onnistunut useiden kohtien leikkauksessakin. Kuitenkin kun hänellä on ollut liikaa vaikutusvaltaa, ei ole kukaan tainnut sanoa, että filmi kaipaisi todella voimakasta tiivistämistä. Leikkaamisen olisi pitänyt siis hoitaa joku muu. Ohjaajahan joka tapauksessa seuraisi leikkaamista vierestä. Muuten tekninen toteutus on taidokkaasti tehty. Säveltäjä David Holmesin musiikit eivät tosin jää millään lailla mieleen.

Yhteenveto: Logan Lucky on hyvä, mutta ihan liian pitkä elokuva. Kokonaisuutta voisi helposti tiivistää parillakymmenellä minuutilla, jolloin teos tuntuisi tiiviimmältä. Esimerkiksi Katherine Waterstonin hahmon voisi ottaa pois kokonaan. Loppu olisi pitänyt kirjoittaa kokonaan uudestaan, sillä tällaisena se on vain laimea ja alkupäässä motiivit ryöstölle olisi voinut miettiä paremmin, sillä näin ne eivät täysin vakuuta. Leffa on kuitenkin kiehtova ja se onnistuu pitämään katsojaa mukanaan taidokkaasti. Näyttelijät ovat pääasiassa hyviä - etenkin show'n varastava Daniel Craig - ja filmiin on saatu oivallista jännitettä ja todella mainiota huumoria. Ohjaaja/kuvaaja/leikkaaja (ja kenties käsikirjoittaja) Steven Soderbergh tavallaan tietää, mitä tekee, mutta hänellä on ollut liikaa vaikutusvaltaa, jolloin ei ole ollut ketään sanomassa, ettei kokonaisuus täysin toimi toivotulla tavalla. Kelpo leffa Logan Lucky kuitenkin on, vaikka jälkikäteen jää harmittamaan, ettei se saavuta täyttä potentiaaliaan. Suosittelen vilkaisemaan sen, jos pidätte Ocean's Elevenistä, sillä mukana on paikoitellen samaa henkeä. Muutenkin jos huumoripitoiset ryöstöfilmit ovat lähellä sydäntänne, käykää vilkaisemassa Logan Lucky.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.8.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.joblo.com
Logan Lucky, 2017, Trans-Radial Pictures, Free Association

Arvostelu: Batman Begins (2005)

BATMAN BEGINS (2005)

Ohjaus: Christopher Nolan
Pääosissa: Christian Bale, Michael Caine, Katie Holmes, Gary Oldman, Morgan Freeman, Liam Neeson, Cillian Murphy, Tom Wilkinson, Rutger Hauer, Ken Watanabe ja Mark Boone Junior
Genre: toiminta, jännitys, supersankarielokuva
Kesto: 2 tuntia 20 minuuttia
Ikäraja: 12

Bob Kanen luoma Batman, eli Lepakkomies teki ensiesiintymisensä sarjakuvalehdessä "Detective Comics #27" vuonna 1939 ja on siitä asti kasvattanut suosiotaan. Hahmo on nykypäivänä jopa yksi kaikkien aikojen suosituimmista sankarihahmoista. Sarjakuvien lisäksi Batman on nähty myös kirjoissa, peleissä, leluissa ja tietty myös elokuvissa. Ensimmäinen koko illan elokuva hahmosta, Batman: The Movie ilmestyi vuonna 1966 ja siinä nimikkohahmoa esitti Adam West. Kesti vuosia, kunnes vuonna 1989 ilmestyi Tim Burtonin ohjaama Batman (1989), jossa päähenkilönä nähtiin Michael Keaton. Burtonin ja Keatonin yhteistyö jatkui Batman Returnsiin (1992), mutta vuoden 1995 Batman Foreverissa naamiosankarina nähtiin Val Kilmer ja ohjaajaksi valittiin Joel Schumacher. Kilmer ei kuitenkaan jatkanut roolissa, jolloin Batman & Robinissa (1997) hahmoa näytteli George Clooney. Kyseinen elokuva sai kuitenkin niin surkean vastaanoton, ettei sarjaa enää jatkettu. Hahmoa yritettiin silti palauttaa valkokankaille, mutta yksikään suunniteltu projekti ei lähtenyt käyntiin. Vasta vuonna 2003 Warner Bros. Pictures valitsi uuden filmin ohjaajaksi silloin aika tuntemattoman Christopher Nolanin, joka halusi tehdä elokuvan Batmanin syntytarinasta. Leffan suunnittelu lähti liikkeelle ja uudeksi Batmaniksi valittiin Christian Bale. Kuvaukset alkoivat keväällä 2004 ja lopulta Batman Begins sai ensi-iltansa kesällä 2005. Elokuva oli Burtonin ensimmäisen teoksen jälkeen menestynein Batman-leffa ja myös kriitikot kehuivat sitä. Filmi nousi yhdeksi vuoden suosituimmista elokuvista ja monet pitivät sitä kaikkien aikojen parhaimpana Batman-filmatisointina. Itse näin elokuvan vasta vuonna 2006 tai 2007, ollessani visiitillä sukulaisteni luona. Teos oli mielestäni niin mielettömän hieno, että katsoin sen seuraavana päivänä kahdesti! Olen nähnyt Batman Beginsin useita kertoja uudestaan, viimeksi kesällä 2016. Katsoin leffan (sekä sen jatko-osat) uudestaan tyttöystäväni kanssa, joka oli nähnyt sen vain kerran aiemmin, eikä muistanut siitä oikein mitään ja samalla kirjoitin siitä arvostelun.

Bruce Wayne palaa monen vuoden matkansa jälkeen kotikaupunkiinsa Gotham Cityyn, missä hän päättää hyödyntää taistelutaitojaan ja poistaa kaupungin rikollisuuden, jolloin hän muuttuu viittasankari Batmaniksi.

Batmanina, eli Bruce Waynena nähdään tosiaan Christian Bale, joka hoitaa homman paremmin kuin aiemmat Lepakkomies-näyttelijät. Vaikka Michael Keaton oli hyvä Batman, ei hän ollut kovin ihmeellinen Wayne. Bale sen sijaan suoriutuu molemmista, sekä miljonäärin että supersankarin osasta hienosti ja saa hahmot tuntumaan kaiken aikaa samalta henkilöltä. Bale myös tuo mainiosti esille Brucen kokeman tuskan, joka riivaa hahmoa kaiken aikaa. Bruce nimittäin menetti vanhempansa lapsena ja on siitä asti ollut eksyksissä siitä, mikä ja kuka hänen pitäisi olla. Hahmon motiivit ryhtyä sankariksi tuodaan erinomaisesti esille, jolloin katsojana ei jää kummastelemaan, miten ihmeessä joku rahakas herra pukeutuisi joka yö lepakkoasuun ja mätkisi roistoja turpaan. Elokuva saa katsojan nopeasti välittämään Brucesta ja on todella kiehtovaa seurata, miten hänestä lopulta syntyy Batman. Parhaan Bruce Waynen lisäksi leffa sisältää myös parhaan Batmanin. Ei enää mitään batnännejä, -luottokortteja tai -luistimia, tämä Lepakkomies on se kunnon synkkä rankaisija, millainen hahmon kuuluukin olla. Ja ihan sama, mitä jotkut ovatkin mieltä tämän Batmanin möreästä äänestä, minun mielestäni se tuo juuri oikean ja tarvittavan lisäyksen, joka täydellistää sankarin.
     Brucen lapsuudenystävää, Rachel Dawesia näyttelee Katie Holmes. Rachel toimii syyttäjänä ja yrittää tehdä parhaansa poistaakseen rikollisia Gothamin kaduilta lain avulla. Hän on yksi harvoista henkilöistä kaupungissa, joita ei voi lahjoa, mikä pistää hänet tietty vaaroihin, kun häntä ei niin vaan saakaan pois pahojen suunnitelmien tieltä. Rachel ei hahmona ole mitä mielenkiintoisin ja hänet on selvästi tarkoitettu vain tuomaan jonkinlaista romanssintynkää elokuvaan. Onneksi hän ei ole kuitenkaan pelkkä avuton neitokainen, vaikka jossain kohtaa Batmanin täytyy tietty kiiruhtaa auttamaan häntä. Holmes on hyvä roolissaan, muttei kovin ihmeellinen.
     Brucen uskollista hovimestari Alfredia esittää tässä leffassa legendaarinen Michael Caine, joka on äärimmäisen sympaattinen isän korvikehahmo Brucelle. Alfred jakaa nuorelle Waynelle tärkeitä ohjeita ja auttaa häntä Batman-hommissa niin hyvin kuin vain osaa. Alfred on paikoitellen myös hieman huvittava tapaus. Vaikka mielestäni edesmennyt Michael Gough olikin loistava Alfred, on Caine hieman parempi, sillä hänen hahmossaan on useampia puolia, minkä lisäksi tässä leffassa syvennetään Brucen ja Alfredin isä-poika -suhdetta paremmin kuin aiemmin.
     Muita tärkeitä hahmoja leffassa ovat Gary Oldmanin esittämä poliisi James Gordon, jonka rooli on paljon isompi kuin yhdessäkään aiemmassa Batman-leffassa, Morgan Freemanin näyttelemä Wayne-yhtiössä työskentelevä Lucius Fox, joka suunnittelee erilaisia ajoneuvoja ja vempaimia, joita Batman hyödyntää, sekä Liam Neesonin esittämä Ducard, joka opettaa Brucea ninjaksi Varjojen liigassa. Gordonia on hyödynnetty hienosti elokuvassa, minkä lisäksi Fox on erinomainen uutuus Lepakkomies-leffoihin. Näyttelijät ovat mainioita rooleissaan, etenkin hilpeä Freeman ja loistava Oldman, jotka ovat täydelliset valinnat osiinsa.
     Elokuvan pahiksena nähdään Cillian Murphyn esittämä tohtori Crane, eli Scarecrow, joka käyttää pelkokaasua saadakseen vastustajien pahimmat painajaiset piinaamaan heitä. Tohtori Crane on mainio hahmo ja Murphy onnistuu hienovaraisesti tuomaan esille oikeanlaista pahuutta, vaikka erityisen pahalta Crane ei ulkoisesti vaikutakaan. Pitäessään naamiotaan päässään Scarecrow muuttuu jopa hieman karmivaksi vastukseksi.
     Filmissä nähdään myös Ken Watanabe Varjojen liigan johtajana Ra's Al Ghulina, Tom Wilkinson Gotham Cityn suurimpana rikollispomona Falconena, ohjaaja Nolanin Memento-leffasta (2000) tuttu Mark Boone Junior korruptoituneena poliisina Flassina ja Rutger Hauer Wayne-yhtiötä pyörittävänä herra Earlena. Nelikosta parhaiten nousee esille Falcone, Wilkinsonin ollessa juuri oikea valinta julmaksi mafiapomoksi. Mukana on myös todella pienessä roolissa Game of Thrones -sarjan (2011-) yhden vihatuimman hahmon, kuningas Joffreyn näyttelijä Jack Gleeson, joka esittää Batmania ihailevaa poikaa.

Vaikka aiemmissa hahmon elokuvissa on hieman käsitelty Bruce Waynen vanhempien kuolemaa, tässä se esitetään tarkemmin ja tunteikkaammin. Elokuvan nimi kun on Batman Begins, kertoo se tosiaan tarinan siitä, miten Bruce Waynesta tuli Batman. Leffan alkupää hypitään kahdessa eri ajassa, kun välillä näytetään Brucen lapsuutta - mikä aiheutti hänen lepakkokammonsa ja missä tilanteessa hänen vanhempansa murhattiin - ja välillä näytetään, kun Varjojen liiga kouluttaa Brucea vuoristossa ninjaksi. Leffan koulutusosuus on valitettavasti pienesti liian pitkäveteinen, eivätkä parit miekkataistelut tunnu täysin yhdistyvän muuhun kokonaisuuteen. Ninjakohdista löytyy kuitenkin oivallisia viittauksia siihen, mitä loppupäässä leffaa tullaan näkemään, Brucen oppiessa, kuinka toimia näkymättömästi ja miten luoda pelkoa vastustajiinsa. Näitä oppeja hänen täytyy hyödyntää palatessaan Gothamiin, joka ei todellakaan vaikuta hilpeältä paikalta. Elokuvassa on otettu todella paljon vakavampi suunta kuin Batman & Robinissa, mikä toimii törkeän upeasti. Muutamia vitsejä on mukana, mutta nauraa ei oikeastaan saa. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä kyseessä on äärimmäisen mielenkiintoinen ja hienosti toteutettu teos. Jo pari kohtausta riittää siihen, että katsojana ymmärtää, miksi Bruce haluaa pelastaa kaupungin rikollisuudelta.

Leffassa on vakavuuden lisäksi otettu myös realistisempi suunta. Mukana on tietty erikoisuuksia ja "höpöhöpö"-juttuja, joita voi löytää vain supersankarifilmeistä, mutta toteutustavalla on saatu kaikki tuntumaan niin aidolta, että suurimmaksi osaksi jopa unohtaa katsovansa supersankaripätkää. Elokuvan Gotham City on synkkä ja vaarallinen paikka, jossa poliisit on lahjottu katsomaan rikollisten toiminta sormien välistä, eikä tavallinen kansa uskalla tehdä mitään, sillä näitä rikollisia on kaikkialla. Batmanille riittää siis paljon tekemistä. Leffan toimintakohtaukset ovat aivan mahtavia. Niihin on saatu täydellisesti jännitettä mukaan, etenkin pitkään takaa-ajokohtaukseen Gothamin kaduilla, sekä loppuhuipennukseen, jossa kaupunkilaiset meinaavat jäädä pelkojensa sisään ikuisesti. Katsojana jännittää Batmanin puolesta ja toivoo hänen onnistuvan. On myös hienoa, kun voi nähdä täysin selvästi, että viittasankarin täytyy todella tehdä kaikkensa onnistuakseen ja että vaaratilanteet ovat oikeasti uhkaavia hänelle, eikä hän voi selvitä kaikesta noin vain. Toiminta- ja jännityskohtien lisäksi on myös kiehtovaa nähdä, miten Bruce valmistautuu Gothamissa ja kuinka hän aloittaa valmistelun Batmanina olemiseen. Leffassa on myös taidokkaasti tuotu esille rikollisten pelko, kun he tajuavat Lepakkomiehen olevan samassa tilassa heidän kanssaan.

Loistavaakin loistavammat toimintakohtaukset ja pysäyttävät jännityshetket eivät kuitenkaan yksinään riitä luomaan mestarillista kokonaisuutta, joten mukana on tärkeitä sanomia läpi elokuvan. Se ei ole tarpeeksi, että Bruce vain oppii mätkimään turpaan, vaan hänen täytyy myös oppia asioita sankarina olemisesta ja mitkä hänen rajansa täytyvät olla, ettei hän vajoa sellaiseksi, joita hän yrittää poistaa maailmasta. Batman pääsee myös tekemään pienesti salapoliisitutkimusta, millaiseksi hahmo luotiinkin alunperin. Tunnelmat on luotu täydellisesti läpi elokuvan, jolloin teos saa pidettyä katsojaa rautaisessa otteessaan, eikä suostu päästämään irti, kunnes leffan nimi pamahtaa ruutuun ja lopputekstit alkavat. Kyseessä ei ole vain helppo supersankarihömppä, vaan Batman Begins on ihan oikeasti vakavasti otettava filmi, joka on mullistanut tapaa tehdä elokuvia. Leffa näyttää, että lepakkoasuun pukeutuvasta miljonääristä saa aikaan hienon tarinan, jossa yhdistellään upeasti rikoselokuvaa, draamaa, toimintaa, romantiikkaa, fantasiaa ja jopa kauhuelementtejä. Vain alun Varjojen liigan osio saa elokuvan laahaamaan. Muuta pahaa sanottavaa minulla ei ole tästä elokuvasta. Heti Brucen palatessa Gotham Cityyn, taso kasvaa huimasti niin korkealle, ettei sitä voi edes käsittää. Batman Begins nappaa katsojan heti mukaansa ja kuin villi vuoristorata se pistää kokijan eri tunteiden valtaan ja kyydin pysähtyessä on aivan pakko kokea homma uudestaan.

Christopher Nolan on onnistunut mielettömän huikeasti tehdessään elokuvaa. Ensinnäkin hän on saanut kirjoitettua äärimmäisen hyvän käsikirjoituksen David S. Goyerin kanssa, joka sisältää tietty Nolanille tutun juonenkäänteen. Toiseksi hän on työstänyt siitä vaikuttavan kokonaisuuden, joka on niin tunteiltaan kuin maailmaltaan mukaansatempaavan rankka. Batman Begins on myös kuvattu erinomaisesti (kuvaus jopa sai Oscar-ehdokkuuden), kuten myös leikattu. Alkupäässä eri hetket Brucen elämästä on saatu täydellisesti leikattua yhteen. Elokuvan lavasteet ovat tyylikkäät, minkä lisäksi sen puvustus on toteutettu taidokkaasti. Batmanin asu on upeasti valmistettu ja on pakko hehkuttaa myös Batmanin autoa leffassa, joka muistuttaa enemmän panssarivaunua kuin tavallista kaaraa. Tämän "Tumbler"-ajoneuvon toteutus on täydellinen ja on puhdasta silmäkarkkia katsella sen kulkevan mahtipontisesti Gothamin kaduilla. Visuaaliset tehosteet ovat myös hienot ja ääniefektit tuovat oman tärkeän lisäyksensä. Varsinkin Scarecrown käyttämän pelkokaasun levitessä äänimaailmaa on päästy hyödyntämään huikeasti. Elokuvan musiikit ovat säveltäneet Hans Zimmer ja James Newton Howard, jotka ovat onnistuneet täydellisesti. Teos on täynnä hienoa musiikkia - varsinkin uusi Batman-teema on upea ja saa kuuntelijan tuntemaan itsensä sankariksi.

Blu-rayn kuvanlaatu on erittäin mainio. Hölmöä on, että valikkoa ei erikseen tule, vaan asetukset joutuu määrittämään elokuvan aikana. Lisämateriaalina Blu-raylla on "In-Movie Experience", jossa elokuvan voi katsoa samalla, kun ruutuun ilmestyy välillä kuvaa leffan suunnittelusta tai teosta, tekijöiden kertoessa, mitä eri kohtauksissa on haettu. Mukana on myös "Behind the Story", joka sisältää yhdeksän videota, joissa kerrotaan elokuvan teosta, sekä kuvagallerioita ja tietoiskuja, minkä lisäksi mukana on lyhyet pätkät leffan kirjoittamisesta, efekteistä ja stunteista, sekä sarjan seuraavan osan, The Dark Knightin (2008) aloituskohtaus. Katsottavaa on yhteensä kahdeksi tunniksi.

Yhteenveto: Batman Begins on hieman pitkäveteistä ninjakoulutusosuutta lukuunottamatta aivan mielettömän hieno elokuva ja osoittaa, että supersankarileffat voivat olla muutakin kuin helppoa hömppää. Elokuvan tunnelmat ja maailma on luotu taiturimaisesti, mistä voi kiittää ohjaajakäsikirjoittaja Christopher Nolania, joka on tehnyt yhden kaikkien aikojen parhaimmista sankaritarinoista. Sankarillisuus tuodaankin hienosti esille ja se on filosofisempaa kuin pelkkä Spider-Manin (2002) "suuri voima tuo suuren vastuun". Leffassa on todella vakava ja realistinen lähtökohta, joka saa katsojan uskomaan näkemäänsä. Onneksi mukana on myös hieman huumoria ja romantiikkaa, jotka keventävät filmiä. Christian Bale on täydellinen valinta Batmaniksi ja myös hänen Bruce Waynensa on onnistunut. Myös Caine, Oldman, Freeman, Wilkinson ja Murphy onnistuvat erinomaisesti, minkä lisäksi Holmes ja Neeson ovat hyviä. Teknisesti leffa on upeasti toteutettu, ja Zimmerin ja Newton Howardin musiikit ovat mahtavat. Batman Begins on niin huikean mukaansatempaava ja mestarillisesti kasattu kokonaisuus, että suosittelen sitä lähestulkoon kaikille. Jotkut eivät siitä pidä, mutta tämä on paljon enemmän kuin pelkkä supersankariteos, joten se voi helposti saada laajan yleisön. Batman-faneille tämä on tietty pakkohankinta. Lapsille elokuva ei sovi rankkuutensa takia, mutta ne jotka sen näkevät tulevat aika varmasti haluamaan lisää ja voi pojat, millaisen jatko-osan Nolan meille tarjosikaan!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 24.7.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.christophernolan.forumfree.it
Batman Begins, 2005, Warner Bros. Pictures, Syncopy, DC Comics, Legendary Entertainment, Patalex III Productions Limited