The Host (괴물 - 2006) - elokuva-arvostelu

THE HOST

괴물

Ohjaus: Bong Joon-ho

Näyttelijät: Song Kang-ho, Byun Hee-bong, Park Hae-il, Bae Doona, Go Ah-sung, Lee Dong-ho ja Scott Wilson

Genre: jännitys, draama, komedia

Kesto: 2 tuntia

Ikäraja: 16

The Host on Bong Joon-ho'n hirviöelokuva. Godzilla-elokuvista (1954-) lapsesta asti intoillut Bong oli halunnut pitkään tehdä oman vastaavan monsterileffan. Hän visioi hirviön nousevan Soulin läpi virtaavasta Han-joesta ja luettuaan helmikuussa 2000 tapahtuneesta ongelmajätteen päästämisestä jokeen, Bong sai idean jätteestä syntyneestä hirviöstä. Bong koki vaikeuksia saada tukijoita projektilleen, monien kokiessa että hirviöelokuvat olivat lapsellisia, eikä miehen kannattanut käyttää sellaiseen aikaa. Kuitenkin kun hänen ohjaamansa Memories of Murder (살인의 추억 - 2003) osoittautui kriitikoiden kehumaksi hitiksi, Bong sai rahoittajat leffalleen. Kuvaukset käynnistyivät kesäkuussa 2005 ja lopulta The Host sai maailmanensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlilla 21. toukokuuta 2006 - tasan 20 vuotta sitten! Elokuva oli kriitikoiden kehuma menestys - tuolloin jopa parhaiten menestynyt eteläkorealaiselokuva. Itse olin tiennyt The Hostista jo vuosia, mutten ollut ennen katsonut sitä. Kuitenkin nyt kun huomasin elokuvan täyttävän 20 vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa sen vihdoin ja samalla arvostella sen.

Kun ongelmajätteestä syntynyt hirviö nousee Han-joesta aiheuttamaan kaaosta Soulissa, ruokakojua pyörittävän perheen pitää sysätä syrjään riitansa ja tehdä yhteistyötä pelastaakseen hirviön sieppaaman perheen tytön.

The Hostin keskiössä on Parkin perhe, jotka tulevat todella ailahtelevasti toimeen keskenään. On ruokakiskaansa pyörittävä iäkäs Hee-bong (Byun Hee-bong), hänen lapsensa, alkoholisoitunut entinen poliitikko Nam-il (Park Hae-il), menestyksekäs jousiampuja Nam-joo (Bae Doona) ja kiskan kanssa auttava Gang-du (Song Kang-ho), sekä Gang-du'n tytär Hyun-seo (Go Ah-sung). Hahmoilla on vaihtelevat mielipiteet toisistaan, mutta kaikki eripura pitää unohtaa, kun eräänä päivänä Han-joesta nousee hurja hirviö, joka sieppaa ihmisiä - mukaan lukien Hyun-seo -tytön. Perheenjäsenet ovat kaikki mainioita hahmoja ja jokaisella heistä on selvä persoonansa. Nam-joo on hiljainen mutta tarkka, Nam-il suuttuu herkästi ja Gang-du on hieman hajamielinen ja kömpelö. Hee-bong yrittää parhaansa mukaan pitää pakkaa kasassa. Näyttelijät ovat kaikki oivallisia rooleissaan, erityisesti tytärtään sinnikkäästi etsivää Gang-du'ta esittävä Song Kang-jo, joka tähditti Bong Joon-ho'n edellistäkin elokuvaa, Memories of Murderia.

The Host osoittautui mainioksi hirviöelokuvaksi, joka nappaa katsojansa nopeasti mukaansa ja pitää pääasiassa sujuvasti otteessaan läpi kestonsa. Vaikka näin 20 vuotta myöhemmin itse tietokoneella luotu monsteri ei olekaan enää järin vakuuttava ilmestys, on sen ensimmäinen hyökkäys muuten taitavasti rakennettu kohtaus. Kun Parkit tajuavat, että kaiken tämän kaaoksen keskellä hirviö on napannut perheen nuorimman, alkaa vimmainen yritys saada tytär takaisin. Ja kenties toivottavasti korjata perheen välit siinä samalla.

Vaikka kyseessä on hirviöleffa, ei The Host ole pelkkää monsterimähinää. Keskiössä tosiaan on tämä huonosti toistensa kanssa pärjäävä perhe ja heidän dynamiikkansa fiksaaminen etsintäretken aikana. Leffassa käy myös hyvin nopeasti selväksi, että todellinen hirviö ei ole jokin mutatoitunut kalaolento, vaan toki ahne ja välinpitämätön ihminen. Elokuva oli Bongin näpäytys Etelä-Koreassa toimivaa Yhdysvaltojen armeijaosastoa kohtaan, joka käytti Han-jokea muutamaa vuotta aiemmin ongelmajätteensä kaatopaikkana. Leffa on samalla satiiri valtiosta, joka peittelee virheitään kömpelöllä propagandalla.

Jos jokin minua The Hostissa hieman tökki, niin elokuvan villi lajityypistä ja tunnelmasta toiseen hyppiminen. Välillä elokuva on ehtaa hirviökauhua, missä peloissaan juostaan ihmisiä ahmivaa mölliäistä karkuun, toisinaan taas leffa menee jopa komedian puolelle. Ajoittain tyttären etsintä tarjotaan jännityksen kautta, toisinaan taas reippaana seikkailuna. Toisaalta nostan hattua Bongille, että häntä ei ole paljoa kiinnostanut tehdä elokuvaansa tuttuja kaavoja noudattaen, mutta paikoitellen minua kieltämättä häiritsi, kun hän rikkoo jännitteen kokonaan hassuttelulla ja pyytää sitten taas seuraavassa kohtauksessa pelkäämään, mitä hirviön pesässä piiloutuneelle Hyun-seolle käy. Epätasaisuuksistaan huolimatta The Host on oivallinen, parhaimmillaan jopa hieno ja ajatuksia herättävä teos.

Teknisesti The Host on pääasiassa toimiva. Itse olento näyttää enemmän videopelihirviöltä ja kirkkaassa päivänvalossa sitä on hieman vaikea ottaa tosissaan. Muuten elokuva on kuitenkin taitavasti kuvattu, lavasteet ovat mainiot, puvustus on oivallista, maskeeraukset ovat pätevät ja äänimaailmakin on osaavasti rakennettu, vaikka Lee Byung-woon säveltämät musiikit ovat omiaan korostamaan elokuvan ilmapiirin voimakasta heittelyä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 21.12.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com

괴물, Etelä-Korea, Japani, 2006, Sega Sammy Entertainment, Chungeorahm Film, Boston Investments, CJ E&M Film Financing & Investment Entertainment & Comics, CJ E&M Pictures, CJ Venture Investment, Cowell Investment Capital Co., Happinet, IMM Venture Capital, Knowledge & Creation Ventures, M-Venture Investment, OCN, Sego Entertainment, Seoul Broadcasting System (SBS), Tube Pictures, Nintendo Entertainment

Arvostelu: Mickey 17 (2025)

MICKEY 17

Ohjaus: Bong Joon-ho

Pääosissa: Robert Pattinson, Naomi Ackie, Steven Yeun, Mark Ruffalo, Toni Collette, Anamaria Vartolomei, Daniel Henshall, Cameron Britton, Patsy Ferran, Holliday Grainger ja Steve Park

Genre: scifi, seikkailu, komedia

Kesto: 2 tuntia 17 minuuttia

Ikäraja: 12

Mickey 17 perustuu Edward Ashtonin kirjaan Mickey7 vuodelta 2022. Jo ennen kirjan julkaisemista Warner Bros. Pictures oli hankkinut sen filmatisointioikeudet ja pestannut Parasitella (기생충 - 2019) Oscareita kahmineen Bong Joon-hon ohjaajaksi. Bong käsikirjoitti leffaa Ashtonin kirjan raakavedoksen pohjalta, muuttaen useita juttuja elokuvaa varten. Kuvaukset käynnistyivät toukokuussa 2022 ja elokuvan oli tarkoitus ilmestyä jo maaliskuussa 2024, mutta vuoden 2023 Hollywoodin käsikirjoittajien ja lakon takia julkaisua päätettiin siirtää vuodella eteenpäin. Nyt Mickey 17 saapuu teattereihin ja itse odotin elokuvan näkemistä innolla. Olen pitänyt todella paljon Bongin elokuvista ja kun kuulin hänen työstävän scifiseikkailua, halusin heti nähdä, mitä hän on saanut aikaiseksi. Leffan jatkuva siirtyminen on harmittanut minua suuresti, enkä meinannut uskoa, kun vihdoin pääsin näkemään Mickey 17:n ja vieläpä ennakkoon Episodin järjestämässä kutsuvierasnäytöksessä IMAX-salissa.

2050-luvulla Maapallo tekee kuolemaa ja ihmiset matkaavat siirtokuntina asuttamaan eri planeettoja. Epätoivoisessa tilanteessa viruva Mickey Barnes suostuu yhdelle näistä matkoista "uhrattavana", eli hänen tietoisuutensa ja ulkonäkönsä ladataan serverille, jotta hänestä voidaan tulostaa klooni aina kun hän kuolee.

Robert Pattinson näyttelee Mickey Barnesia, joka pakenee velkaperijää ja kun perijä vielä sanoo seuraavansa tätä maan ääriin, Mickey näkee ainoana loogisena ratkaisuna lähteä Maasta. Hänen onnekseen ihmisiä matkaa juuri sillä hetkellä avaruuden eri kolkkiin asuttamaan uusia planeettoja ja Mickey hyppää alukseen, joka on matkalla kohti jääplaneetta Niflheimiä. Mickeyn työnkuva on kuitenkin varsin erikoinen. Hänen tietoisuutensa ja ulkonäkönsä ladataan serverille, jotta hänet voidaan kloonata juuri sellaisena kuin hän on. Miksi? No siksi, että Mickey pistetään hoitamaan ne kaikista vaarallisimmat duunit, jotka yleensä osoittautuvat tappaviksi. Leffan nimi tuleekin siitä, että elokuvan seuraama Mickey on jo 17. klooni. Pattinson on lystikkäässä vedossa elokuvassa, mongertaen varsin erikoisella puhetavalla. Hänen hahmonsa on hieman reppana, mutta silti tykättävä ja kuten arvata saattaa, elokuvan edetessä vässykkä-Mickeystä alkaa kuoriutua omanlaisensa sankari.

     Elokuvassa nähdään myös Mark Ruffalo siirtokuntaa johtavana Kenneth Marshallina ja Toni Collette tämän vaimona Ylfana, Steven Yeun Mickeyn pilottikaverina Timona, Naomi Ackie Mickeyn tyttöystävänä Nashana, Patsy Ferran tutkija Dorothynä ja Anamaria Vartolomei agentti Kaina. Yeun, Ackie, Ferran ja Vartolomei hoitavat hommansa oivallisesti, mutta leffan konkarinäyttelijät Ruffalo ja Collette tarjoavat hämmentävät suoritukset. Ruffalo on kuin repäisty jostain Saturday Night Liven sketsistä, eikä vaadi paljoa katsojalta hoksata, kenestä amerikkalaisjohtajasta hänen Kenneth-hahmonsa tekee pilkkaa. Samaa sketsimäisyyttä löytyy Collettestakin. Ruffaloa ja Collettea on luultavasti pyydetty esiintymään koko ajan vain teatraalisemmin, mutta paperilla potentiaalisesti hyvä satiiri muuttuu lähinnä myötähäpeäksi näiden kahden sekoilua seuratessa.

Mickey 17 ei valitettavasti ole sellainen huippusuoritus, mitä usean vuoden odotuksen jälkeen toivoisi näkevänsä Oscareita kahmineen Parasiten ohjaaja Bong Joon-ho'lta. Näkemistäni Bongin elokuvista Mickey 17 on selvästi se heikoin tapaus, mutta jonkin asteen pettymyksenäkin se on varsin menevä scifikomedia. Lähtökohtaisesti elokuvan idea on erittäin lystikäs tietyssä synkkyydessäänkin. On kiehtovaa seurata Mickeyä, joka vapaaehtoisesti tulee tapetuksi kerta toisensa perään erilaisin tavoin - oli kyse sitten rokotekokeiluista tai työtehtävistä todella vaarallisissa olosuhteissa. Tästä löytyy myös pientä filosofisuutta ja eksistentiaalista kriisiä, kun hahmot toisensa perään utelevat Mickeyltä, miltä kuoleminen tuntuu? Niin, millaistakohan kuolema olisi ihmiselle, joka periaatteessa tietää tulevansa joka kerta takaisin, kirjaimellisesti tulostimesta printattuna?

Mickeyn tarinaan uppoutuu muutenkin kiinnostuneena, etenkin kun se saa pitkän alustuksen jälkeen täysin uusia kierroksia. Mustan huumorin ystäville elokuva tarjoaa useita hupaisia hetkiä, vaikka samalla leffan yleisilmapiiri on jopa melankolinen. Näistä asioista huolimatta omasta mielestäni Mickey 17 ei ihan päässyt vauhtiin, kuten olisin toivonut. Elokuva kompastelee lähinnä siihen, missä Bong Joon-ho yleensä onnistuu, eli yhteiskuntasatiiriin. Voi olla, että Bong on aiemmissa elokuvissaan suoriutunut ansiokkaammin, koska hän käsittelee kotimaansa Etelä-Korean ongelmia ja nyt kun hän tekee eteläkorealaisena satiiria Yhdysvaltojen menosta, ei tämä ole hänelle yhtä tuttua ja siksi meno muuttuu toisinaan SNL-sketsimäiseksi. Ehkä Bong myös pitää amerikkalaisyleisöä niin paljon tyhmempänä, että siksi hän vääntää näin rautalangasta, mitä hän on mieltä Donald Trumpista ja jenkkien menosta. Jopa Trumpia vastustavalle katsojalle Mickey 17 on paikoin vaivaannuttavaa katseltavaa. Parissa kohtaa on tosin hämmentävää, kuinka hyvin leffa ennusti viimeisen vuoden aikana tapahtunutta, ottaen huomioon, että elokuva tosiaan kuvattiin jo vuonna 2022.

Bongin ohjaus ja käsikirjoitus eivät harmillisesti tällä kertaa vastaa samaa tasoa, mitä herralta on totuttu näkemään jo parin vuosikymmenen ajan, mutta on silti ihailtavaa, että hän on tehnyt englanniksi puhutuksi leffaksi hyvin epätyypillisen scifiseikkailun. Käsikirjoituksen puolesta hänen kerrontansa on hitusen ontuvaa ja etenkin Timo ja agentti Kai tuntuvat vähän väliä unohtuvan kokonaan ja sitten taas muistuneen Bongin mieleen, että "ai niin, nämäkin hahmot voisivat nyt tehdä jotain". Teknisiltä ansioiltaan Mickey 17 on kuitenkin pääasiassa laadukas, vaikka loppuhuipennuksen aikana onkin selvää, että näyttelijät vain seisovat taustakankaan edessä, sillä niin digipuuroksi lumiset maisemat olioineen muuttuvat. Muissa kohtauksissa nämä niin sanotut "kriipperit" ovat vakuuttavasti toteutettuja mölliäisiä. Elokuva on pätevästi kuvattu, komeasti lavastettu, hyvin valaistu ja pätevästi puvustettu. Äänimaailma on hyvin rakennettu ja Jung Jae-ilin säveltämät musiikit tunnelmoivat kivasti taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 5.3.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Mickey 17, Warner Bros., Plan B Entertainment, Offscreen, Kate Street Picture Company

Arvostelu: Memories of Murder (살인의 추억 - 2003)

MEMORIES OF MURDER

살인의 추억

Ohjaus: Bong Joon-ho

Pääosissa: Song Kang-ho, Kim Sang-kyung, Kim Roi-ha, Song Jae-ho, Byun Hee-bong, Go Seo-hee, Park No-shik, Park Hae-il, Ryu Tae-Ho ja Jeon Mi-seon

Genre: rikos, jännitys

Kesto: 2 tuntia 11 minuuttia

Ikäraja: 16

Memories of Murder perustuu Kim Kwang-rimin näytelmään Come to See Me (날 보러 와요 - 1996), joka taas pohjautuu löyhästi tositapahtumiin Etelä-Korean ensimmäisestä sarjamurhaajasta, joka murhasi viisitoista naista vuosien 1986 ja 1991 välillä Hwaseongin pikkukaupungissa. Ohjaaja-käsikirjoittaja Bong Joon-ho oli kiinnostunut tästä tapauksesta ja ryhtyi työstämään sen pohjalta filmatisointia. Kuvaukset käynnistyivät syksyllä 2002 ja lopulta Memories of Murder sai maailmanensi-iltansa 2. toukokuuta 2003 - tasan 20 vuotta sitten! Elokuva oli pienimuotoinen menestys, joka voitti niin kriitikot kuin katsojat puolelleen. Itse kuulin leffasta ensi kertaa, kun se julkaistiin Suomen elokuvateattereihin vuonna 2020, Bong Joon-hon Oscar-voittajaleffa Parasiten (기생충 - 2019) jälkijunassa. En käynyt katsomassa leffaa, mutta kiinnostuin siitä. Kun huomasin Memories of Murderin täyttävän nyt 20 vuotta, päätin vihdoin katsoa elokuvan ja arvostella sen juhlavuoden kunniaksi.

Lokakuussa 1986 eteläkorealaisessa pikkukaupungissa kaksi naista löydetään samalla lailla raiskattuina ja murhattuina. Kun tapaus osoittautuu liian vaativaksi paikallisille etsiville, Soulista lähetetään kokeneempi rikosylikonstaapeli auttamaan sarjamurhaajan löytämisessä.

Song Kang-ho ja Kim Roi-ha näyttelevät etsiväkaksikko Park Doo-mania ja Cho Yong-koota, jotka ryhtyvät selvittämään murhattujen naisten tapausta ja metsästämään sarjamurhaajaa. Etsiväduolla on varsin omaperäiset keinot käytössään tapauksen hoitamiseksi. Park uskoo voivansa tunnistaa syyllisen ihan vain katsomalla tätä silmiin. Cho taas potkii ensin ja kyselee vasta sitten. Hyvin nopeasti käy selväksi, että nämä etsivät eivät ole erityisen päteviä työssään ja että he ovat haukanneet turhan ison palan purtavakseen, mutta heidän puuhiaan on kyllä kiinnostavaa ja usein aika hupaisaakin seurata - etenkin kun pakkaa saapuu sekoittamaan pääkaupunki Soulista saapuva rikosylikonstaapeli Seo Tae-yoon (Kim Sang-kyung), joka hoitaa työnsä rauhallisemmin ja tutkivammin. Erilaisten etsivien tönkkö ryhmädynamiikka ja vastakkainasettelu pikku- ja suurkaupunkien lainvalvojien välillä on erinomaisesti rakennettu. Song ja Kimit ovat hyviä rooleissaan - etenkin Song, joka on suorastaan mahtava.

     Elokuvassa nähdään myös muun muassa Byun Hee-bong tutkintaa johtavana päällikkö Koona, Song Jae-ho tätä seuraavana Shininä, Go Seo-hee tutkinnassa välillä avustavana konstaapeli Kwonina, Jeon Mi-seon Parkin tyttöystävänä Seol-yungina, sekä Park No-shik kehitysvammaisena Kwang-hona, joka on etsivien ensimmäinen murhaepäilty. Sivunäyttelijätkin suoriutuvat osistaan oivallisesti, varsinkin No-shik, jonka reppanaa hahmoa käy sääliksi, kun tämä joutuu välittömästi etsivien silmätikuksi.

Memories of Murder osoittautui kehujensa arvoiseksi rikosdraamaksi, eikä ihme, että sitä pidetään yhtenä lajityyppinsä vahvimmista merkkiteoksista. Kyseessä on todella koukuttava murhamysteeri, joka nappaa heti avauskohtauksellaan mukaansa ja tiukentaa kaiken aikaa otettaan. Ankean harmaa elokuva on ahdistava ilmapiiriltään ja se sisältää muutaman piinaavan tiivistunnelmaisen kohtauksen. Murhaajan etsiminen muuttuu hetki hetkeltä epätoivoisemmaksi, kun uhreja löytyy lisää, mutta tekijää ei millään tunnu löytyvän. Etsivät muuttuvat tapauksen myötä ja filmissä vallitsee suuri tragedian tuntu. Lopetus vetää hiljaiseksi, etenkin kun tietää homman perustuvan tositapahtumiin.

Raskaasta aiheestaan ja synkeästä menostaan huolimatta Memories of Murder on yllättävänkin hauska elokuva. Huumori syntyy erityisesti etsivien Parkin ja Chon hassuista ja erittäin kyseenalaisista toimintatavoista, sekä kekseliään kummallisista tilanteista. Kun murhaajaa ei tunnu löytyvän ja epätoivo alkaa vallita, etsivät päätyvät yhä vain erikoisempiin johtopäätöksiin, joiden avulla he yrittävät ratkoa tapausta. Esimerkiksi yhdessä kohtaa Doo-man on vakuuttunut, että koska raiskatuista uhreista ei ole löytynyt ainuttakaan karvaa murhaajalta, murhaajan täytyy olla kalju - myös alapäästään. Niinpä Doo-man lähteekin kylpylään etsimään häpykarvattomia miehiä. Absurdi huumori ja synkkä murhatutkimus kulkevat hämmentävän vakuuttavasti käsi kädessä, eikä komediapuoli haittaa filmiä yhtään. Itse asiassa juuri se nostaa Memories of Murderia korkeammalle, trillereiden kärkikastiin.

Bong Joon-ho suoriutuu työstään niin ohjaajana kuin käsikirjoittajana ihailtavan lahjakkaasti. Hänen rakentamansa tunnelma on vangitseva, käsitteli hän kohtausta sitten jännärinä tai komediana. Bongin teksti on vahva tarinankerrontaa ja hahmoja myöten ja käsikirjoitus sisältää toki yhteiskunnallista pohdintaa poliisien toiminnasta. Memories of Murder on myös tyylikkäästi kuvattu. Otokset ovat usein pitkiä ja niissä hyödynnetään kuva-alaa esimerkillisesti. Valaisu on näyttävää ja värimaailma on onnistuneen iloton. Lavasteet, asut ja maskeeraukset ovat mainiot ja äänimaailma on oivallisesti rakennettu. Taro Iwashiro tunnelmoi hyvin musiikeillaan.

Yhteenveto: Memories of Murder on erinomainen rikosjännäri, joka vangitsee tiukasti mukaansa. Elokuva on synkkä ja ankean harmaa, aiheuttaen vahvaa epämiellyttävyyden tunnetta. Jännitettä rakennetaan ihailtavan esimerkillisesti ja jotkut kohtaukset ovat erittäin tiivistunnelmaisia. Samalla elokuva osaa olla myös yllättävän hauska. Etsivien kyseenalaisesta toiminnasta saadaan paljon huumoria, joka nimenomaan vain tehostaa leffaa, eikä syö sen jännitettä. Näiden toheloiden puuhia seuraa niin jännittyneenä kuin huvittuneena aina loppuhuipennukseen asti, joka tekee suuren vaikutuksen ja vetää hiljaiseksi. Näyttelijät ovat huippuvireessä leffassa ja teknisiltä ansioiltaankin elokuva on mainio. Bong Joon-hon ohjaus ja käsikirjoitus ovat todella väkevät. Memories of Murder on yksi rikostutkimuselokuvien huipputapauksista, jota suosittelenkin erittäin lämpimästi kaikille genren ystäville. 20-vuotisjuhla on täydellinen syy katsoa se vihdoin, jos sitä ei ole vielä nähnyt ja se on myös hyvä syy katsoa elokuva uudestaan, vaikka sen olisikin nähnyt jo useampaan otteeseen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 16.10.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

살인의 추억, 2003, Sidus, CJ Entertainment, Muhan Investment

Arvostelu: Snowpiercer (2013)

SNOWPIERCER

Ohjaus: Bong Joon-ho
Pääosissa: Chris Evans, Song Kang-ho, Jamie Bell, Octavia Spencer, Tilda Swinton, Go Ah-sung, John Hurt, Ewen Bremner, Alison Pill, Vlad Ivanov, Luke Pasquliano, Adnan Hasković, Clark Middleton ja Ed Harris
Genre: scifi, toiminta, jännitys
Kesto: 2 tuntia 6 minuuttia
Ikäraja: 16

Snowpiercer perustuu Jacques Lobin, Benjamin Legrandin ja Jean-Marc Rochetten ranskalaiseen sarjakuvaan Le Transperceneige vuodelta 1982. Eteläkorelainen ohjaaja Bong Joon-ho löysi sarjakuvan vuonna 2005 ja luki sen kannesta kanteen heti kaupan ulkopuolella. Bong alkoi välittömästi suunnittelemaan filmatisointia sarjakuvan pohjalta ja sai myös ohjaajakaverinsa Park Chan-wookin kiinnostumaan siitä. Yhdessä he hankkivat sarjakuvan elokuvaoikeudet ja Bong aloitti käsikirjoituksen teon. Hän tuli kuitenkin nopeasti siihen tulokseen, että haluaa tehdä sen Etelä-Korean ulkopuolella ja alkoikin miettimään mahdollisuuksia tehdä elokuva joko Amerikassa tai Euroopassa. Bong saikin vakuutettua tsekkiläisen tuottajan ja leffan teko lähti kunnolla käyntiin. Näyttelijöiksi Bong sai isoja Hollywood-nimiä ja kuvaukset alkoivat huhtikuussa 2012. Snowpiercer sai ensiesityksensä heinäkuussa 2013 Etelä-Koreassa, minkä jälkeen se alkoi hitaasti saamaan teatterilevitystä muihinkin maihin. Yhdysvalloissa syntyi ongelmia, sillä sen levityksen oli tarkoitus hoitua The Weinstein Companyn kautta, mutta yhtiön tuottaja (nykyään vankeustuomiota lusiva) Harvey Weinstein oli sitä mieltä, että elokuvaan pitäisi tehdä isoja muutoksia ennen sen esittämistä Yhdysvalloissa. Internetissä alkoi kampanja tätä vastaan, mutta yhtiö päätti muutosten sijaan myydä levitysoikeudet Radius-TWC:lle, mikä johti huomattavasti pienempään levitykseen. Elokuva ei ollutkaan mikään valtava menestys, mutta se sai paljon kehuja niin katsojilta kuin kriitikoilta. Suomeen Snowpiercer saapui kesällä 2014 ja itse kävin katsomassa sen elokuvateatterissa tätini kanssa ensi-iltaviikonloppuna. Pidin leffasta todella paljon ja olenkin katsonut sen muutaman kerran uudestaan. Nyt kun Netflixiin on ilmestymässä uusi Snowpiercer-televisiosarja (2020-), päätin katsoa elokuvan pitkästä aikaa ja arvostella sen.

Vuonna 2031 ihmiskunnan yritys päihittää ilmastonmuutos on aiheuttanut uuden jääkauden. Ihmiskunnan rippeet matkustavat ääriolosuhteita kestävällä, koko Maapalloa kiertävällä junalla. Rikkaat asuvat hulppeissa olosuhteissa ensimmäisessä luokassa, kun taas köyhät on ahdettu junan perään. Perän asukit suunnittelevat kuitenkin vallankumousta...

Captain American roolista parhaiten tunnettu Chris Evans näyttelee Curtisia, yhtä junan peräpään epäonnisista, joka lähtee johtamaan kapinaa rikkaita vastaan. Vaikka Evans sopiikin edellämainitun patrioottisankarin osaan, hän tekee kenties uransa vahvimman roolisuorituksen tässä. Tärkeä vaikuttaja on se, kuinka hienosti Curtis on kirjoitettu. Hahmosta oppii pitkin elokuvaa uutta, mikä syventää häntä entisestään. Katsoja on välittömästi mukana Curtisin juonessa ja valmiina vallankumoukseen.
     Muita kapinaan osallistuvia ovat mm. John Hurtin näyttelemä vanha Gilliam, joka toimii usein viisauden äänenä, Jamie Bellin esittämä nuori Edgar, joka on innokas taistelemaan Curtisin vierellä, sekä Octavia Spencerin näyttelemä Tanya ja Ewen Bremnerin esittämä Andrew, joiden molempien lapset on viety heiltä junan etuosaan ties mihin tarkoitukseen. Matkan varrella mukaan tarttuvat myös ohjaaja Bongin luottonäyttelijä Song Kang-hon näyttelemä turvallisuusekspertti Namgoong Minsoo ja tämän tytär, Yona (Go Ah-sung). Hahmot ovat kaikki mielenkiintoisia ja jokaisella on tärkeä roolinsa vallankumouksen keskellä. Hurt sopii täydellisesti vanhan mentorin osaan, kun taas Bell on nappivalinta Curtisin tarmokkaaksi apuriksi. Bremner ja etenkin loistava Spencer tuovat riipaisevasti esiin lapsen menetyksen tunteen. Song ja Go ovat mainiot isänä ja tyttärenä, joilla on oma suunnitelmansa tapahtumavyyhdin aikana.
     Lisäksi elokuvassa nähdään myös Tilda Swinton pastori Masonina, todella eksentrisenä persoonana, joka pitää junan luojaa ja kuljettajaa, herra Wilfordia (Ed Harris) suorastaan jumalaisena. Swinton on fantastisen hyvä räikeässä roolissaan, tuoden mukaan ilkikurisen pikimustaa huumoria kurjuuden keskelle.

Snowpiercer ei todellakaan ole mikään tavanomainen scifitoimintaelokuva, mitä olemme tottuneet näkemään esimerkiksi Hollywoodin tekemänä. Leffassa on kyllä iskevää toimintaa, mukaansatempaavaa jännitystä ja eeppisyyttä, mutta ne eivät todellakaan ole elokuvan keskiössä. Elokuvan hienous syntyy sen ajatuksia herättävästä kertomuksesta, missä todella syvennytään yhteiskunnan ongelmiin upein (vaikkakin usein kauhein) metaforin. Heti elokuvan alku pohtii ilmastonmuutosta ja ihmiskunnan tapaa sotkea asioita entistä pahemmin, yrittäessään korjata omia virheitään. Junassa taas korostuvat maailmaa piinaavat luokkaerot. Köyhät elävät hirveissä olosuhteissa, syöden pelkkiä rippeitä, kun taas rikkaat viettävät aikaansa eri asioista nauttien ja hienojen aterioiden kera. Tämän junan ensimmäinen luokka jättää kaikki muut junat varjoonsa kaikenlaisilla käsittämättömillä luksusjutuilla. Matkallaan kohti junan etuosaa ja moottoria kapinaryhmä näkeekin monenlaista täysin absurdia asiaa. Normaalisti katsojana ihailisi junan hulppeutta, mutta kun kaikki esitetään köyhien näkökulmasta, katsojakin näkee lähinnä kurjan puolen.

Matkaan sisältyy todella paljon erilaisia kohtaamisia, jotka vain lisäävät elokuvalle syvyyttä. Jokainen uusi vaunu tarjoaa jotain uutta, oli kyse sitten jostain ihmeteltävästä asiasta, jostain absurdista ja oudon hupaisasta tai jostain todella kauheasta. Jännitystä rakennetaan taitavasti jo sillä, ettei koskaan oikein tiedä, mitä seuraavasta vaunusta löytyy. Heti alkupäässä nähtävä teurastamo johtaa aikamoiseen verilöylyyn. Elokuva ei todellakaan halua säästellä katsojaansa, vaan se tarjoaa todella epämiellyttäviä hetkiä. Kun toiminta alkaa, on se brutaalia ja eri luokka-asteiden vihan toisiaan kohtaan voi aistia jokaikisestä vimmaisesta lyönnistä. Samalla kaiken kurjuuden keskellä tuikkii toivon kipinä, mikä pitää päähahmoja liikkeessä silloinkin, kun vastassa olisi joukko teurastajia kirveet kädessä. Tunnelma on muutenkin erinomaisesti luotu läpi elokuvan. Ohjaaja Bong Joon-ho tietää tasan tarkkaan, milloin hieroa kurjuutta katsojan naamaan ja milloin taas esittää asioita kieron huumorin kautta. Hän tuo mukaan paljon painavaa asiaa, mutta helpottaa sen nielemistä todella koukuttavalla ja eeppisellä scifiseikkailulla.

Huikean ohjauksen ja kiehtovan käsikirjoituksen lisäksi Snowpiercer on myös tekninen taidonnäyte. Elokuva on erittäin hyvin kuvattu. Samanaikaisesti karut että kauniit jäiset maisemaotokset, tiivistunnelmaiset kamera-ajot junassa ja kaaosta kuvastava käsivarakuva toimintakohtausten aikana tuovat kaikki oman lisänsä elokuvan visuaaliseen ilmeeseen, ja kaikki loksahtaa napakasti yhteen leikkauksessa. Valaisu ja värityö ovat esimerkillistä ja etenkin alkupäässä junan synkässä takaosassa on mietitty todella tarkkaan, mitä näytetään ja mikä jää piiloon pimeyteen. Mitä edemmäs junassa päästään, sitä valoisammaksi ja värikkäämmäksi elokuva muuttuu. Eri vaunujen lavasteet ovat upeat ja niiden tekijät ovat päästäneet luovuutensa valloilleen. Myös maskeeraukset ja puvut ovat onnistuneesti toteutetut. Visuaaliset tehosteet ovat yllättävän näyttävät vain 40 miljoonan dollarin elokuvaksi. Äänimaailma on loistokas ja tunnelmaa vain vahvistavat Marco Beltramin säveltämät musiikit.

Yhteenveto: Snowpiercer on erinomainen, ajatuksia tosissaan herättelevä scifitoimintaelokuva. Leffa pureutuu iskevästi yhteiskunnallisiin ongelmiin ja kritisoi niin luokkaeroja kuin ilmastonmuutosta. Itse juna kuvastaa täydellisesti luokkaeroja, rikkaiden viettäessä luksusaikaa kirjaimellisesti ensimmäisessä luokassa, kun taas köyhät on ahdettu hirveisiin oltaviin junan perälle. Hirveyksiä ei peitellä tai kaunistella, vaan leffasta löytyy useita epämiellyttäviä juttuja ja hetkiä. Katsoja onkin heti valmis nousemaan kapinaan köyhien kanssa. Matka kohti junan etuosaa tarjoaa paljon erilaisia asioita ja jokainen vaunu on oma ihmeensä. Aika ei todellakaan käy tylsäksi, etenkään kun tarina on näin mukaansatempaava. Jännite pidetään kaiken aikaa korkealla, mutta mukaan mahtuu myös paljon kieroa huumoria. Näyttelijät ovat läpikotaisin mahtavia. Visuaalisesti filmi on todella hieno. Ohjaaja Bong Joon-ho on onnistunut luomaan äärimmäisen kiehtovan scifiseikkailun, josta löytyy tyylikästä ja brutaalia toimintaa, sekä eeppisyyttä, mutta mikä on myös erittäin syvällinen teemoissaan. Elokuvasta löytääkin uusia puolia joka katselukerralla. Snowpiecer saattaa olla suosikkielokuvani sen ilmestymisvuodelta ja suosittelenkin sen katsomista, jos haluatte nähdä ajatuksia herättävän, synkän scifiteoksen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 15.5.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Snowpiercer, 2013, Moho Film, Opus Pictures, Stillking Films, CJ E&M Film Financing & Investment Entertainment & Comics, SnowPiercer, CJ Entertainment, TMS Comics, TMS Entertainment, Union Investment Partners

Arvostelu: Parasite (기생충 - 2019)

PARASITE

기생충

Ohjaus: Bong Joon-ho
Pääosissa: Song Kang-ho, Choi Woo-shik, Park So-dam, Jang Hye-jin, Cho Yeo-jeong, Lee Sun-kyun, Jung Ji-so, Junh Hyun-joon, Lee Jung-eun ja Park Myung-hoon
Genre: trilleri, draama, komedia
Kesto: 2 tuntia 12 minuuttia
Ikäraja: 16

Parasite on Bong Joon-ho'n uusi mustan huumorin jännäri. Bong Joon-ho itse keksi elokuvan tarinan ja alkoi työstämään käsikirjoitusta yhdessä Han Jin-wonin kanssa. Leffalle saatiin rahoitus ja sen kuvaukset lähtivät käyntiin toukokuussa 2018. Parasite sai maailmanensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlilla toukokuussa 2019, missä se voitti pääpalkinnon, Kultaisen palmun. Sen jälkeen leffaa on näytetty eri festivaaleilla ja se on pikkuhiljaa alkanut saamaan myös teatterilevitystä ympäri maailman. Nyt Parasite saapuu myös Suomen teattereihin. Itse kiinnostuin elokuvasta viime syksynä, kun yhtäkkiä aloin kuulla kaikkialta, että kyseessä olisi huima mestariteos. Aloin odottamaan sen näkemistä ja ilahduinkin, kun pääsin näkemään sen ennakkoon Night Visions -leffafestivaaleilla marraskuussa, missä Parasite oli tapahtuman avauselokuva.

Vähävarainen Kimin perhe keksii keinon rikastua. He hankkivat töitä rikkaalta ja hyväuskoiselta Parkin perheeltä, tehden perheelle erilaisia hommia, vaikkei heillä olisi edes osaamista siihen ja paljastamatta kuuluvansa kaikki samaan perheeseen.

Kimin perheeseen kuuluvat isä Ki-taek (Bong Joon-ho'n luottonäyttelijä Song Kang-ho), äiti Chung-sook (Jang Hye-jin), sekä heidän poikansa Ki-woo (Choi Woo-shik) ja tyttärensä Ki-jeong (Park So-dam). Perheenjäsenet ovat kaikki eri tavoin kiinnostavat persoonat ja he toimivat hienosti niin erikseen kuin yhdessä. Etenkin yhdessä näyttelijät onnistuvat luomaan tunteen todellisesta perheestä, joka tukee täysillä toisiaan ja tekee kaikkensa, jotta perhe pärjää ja selviää. Jokaisella on selvä roolinsa Parkin perheen huijausoperaatiossa ja katsojana jännittää heidän onnistumisensa puolesta - vaikka tietääkin, että hehän toimivat väärin. Näyttelijät ovat kaikki mainioita, mutta parhaan roolisuorituksen tarjoaa kuitenkin mahtava Song Kang-ho, joka luo monia sävyjä isähahmolle.

Rikkaaseen Parkin perheeseen taas kuuluvat isä Dong-ik (Lee Sun-kyun), äiti Yeon-gyo (Cho Yeo-jeong), sekä heidän teinityttärensä Da-hye (Jung Ji-so) ja leikkisä poikansa Da-song (Jung Hyun-joon). Nämäkin hahmot ovat mielenkiintoisia ja Kimin perheenjäsenten tavoin myös katsojalle syntyy hieman ristiriitainen suhde Parkin perheeseen. Tavallaan heitä ihailee ja heidän vaurautensa lumoaa, mutta samalla heitä jotenkin jopa halveksuu rikkauksien vuoksi. Lee Sun-kyun ja Cho Yeo-jeong tekevät erittäin hyvää työtä rikkaina ja hienosti käyttäytyvinä vanhempina. Kimin ja Parkin perheiden kautta elokuva näyttää köyhien ja rikkaiden valtavan eron monin tavoin ja muistuttaa, kuinka järkyttävää elämä voi olla.

Kun kuulee jostain elokuvasta suuria kehuja ja vieläpä pitkään, voi helposti käydä niin, että kun elokuvan vihdoin näkee, ei se yllä näiden kuultujen kehujen tasolle ja leffan jälkeen saattaa jäädä ajatus, että mikä tässä nyt muka oli niin ihmeellistä? Alkaessani katsomaan Parasitea, jännitin hieman, kävisikö näin itselleni tämän elokuvan kohdalla. Ei todellakaan. Huhhuh, kuinka upea elokuva tämä onkaan! Leffa nappaa heti mukaansa veikeän tunnelmansa avulla, vaikka samalla jotkut ruudulla nähtävät asiat ovatkin pahimmillaan jopa todella ikäviä. Alku esittelee niin hyvin, kuinka kurjissa olosuhteissa Kimin perhe asuu, että kun he keksivät tavan huijata Parkeja, on katsoja täysillä mukana heidän suunnitelmassaan. Ja ai että Kimin perheen soluttautumisoperaatio onkaan viihdyttävää katseltavaa. Osio tarjoaa useat naurut ja siitä löytyy paljon pilkettä silmäkulmasta.

Puolessa välissä elokuvan tunnelma kuitenkin kokee valtavan muutoksen ja komediallinen huijausoperaatio muuttuu yllättäen piinaavaksi trilleriksi. Ja tämän muutoksen hetkellä ymmärsin, miksi elokuvaa on niin kehuttu. Muutos on äkillinen, shokeeraava ja pahimmassa tapauksessa koko leffan rikkova, mutta ohjaaja Bong Joon-ho hoitaa hommansa niin kunniakkaasti, että salamannopea muutos tuntuu täysin luontevalta. Ensimmäisen puoliskon pitäessä erittäin hyvin mukanaan viihdyttävän kertomuksensa ja tunnelmansa avulla, toinen puolisko tiukentaa katsojastaan otetta hullun lailla ja pistää sydämen hakkaamaan. Jännitys on täydellisesti rakennettu ja itse tuijotin tapahtumia hievahtumatta ja päästämättä pienintäkään pihahdusta. Tätä jatketaan todella pitkään, kunnes pääsee hetkeksi hengähtämään. Toisen puoliskon aikana mukaan tuodaan myös liikuttavuutta, mikä saattaa oikeasti riipaista sydämestä. Kohtausta katsoessa hoksaa, kuinka paljon näistä hahmoista on alkanut välittämään.

Itse en kuitenkaan näe Parasitea aivan täydellisenä elokuvana, vaan mielestäni sen ihan loppu vaatisi hieman viilausta. Loppuun lisätty kertojaääni on myös äkillinen muutos, muttei läheskään yhtä luonteva kuin tunnelman muutos puolessa välissä elokuvaa. Kertojaääni on hieman töksähtävä ja itse jäin hieman harmittelemaan, että elokuvan viimeisten muutamien minuuttien aikana oli päätetty tehdä näin. Monia muita tämä ei välttämättä häiritse, mutta itse pidin tätä valitettavana tason pudotuksena kahden tunnin mestarillisuuden jälkeen. Nämä kaksi tuntia ovat kuitenkin niin mielettömän vaikuttavaa elokuvantekoa monella eri tapaa, etteivät viimeiset minuutit tiputa pisteitä kuin puolen tähden verran. Kyseessä on siis aivan törkeän hyvä leffa.

Bong Joon-ho'n ohjaus on taiturimaista läpi leffan. Hän rakentaa kohtaukset tyylikkäästi ja luo tunnelmaa fantastisin tavoin. Kun hän päättää tarttua johonkin tunteeseen, hän todella pistää kaikkensa peliin. Harmi, etteivät hän ja Han Jin-won saaneet käsikirjoituksen parista viimeisestä sivusta yhtä iskeviä kuin aiemmasta tekstistä. Suurimmaksi osaksi kaksikon kirjoitus on erinomaista. Myös visuaalisesti Parasite on upea teos. Kuvat ovat usein ällistyttävän vaikuttavia. Niihin saadaan kauneutta, rumuutta ja niiden sekoitusta. Köyhien asuinalueestakin on saatu erikoisen lumoava oikeilla kuvakulmilla ja etenkin esimerkillisellä valaisulla. Lavasteet ovat näyttävät ja puvustustiimikin on tehnyt oivaa työtä. Äänisuunnittelu on tehokasta etenkin, kun trilleriosuus lyödään pöytään ja Jeong Jae-ilin säveltämät musiikit ovat todella mainiot läpi leffan. Jeong Jae-il tuo vahvan lisäyksensä Bong Joon-ho'n rakentamaan tunnelmaan.

Yhteenveto: Parasite on huikean erinomainen ja monisävyinen elokuva, mikä tekee vaikutuksia yhä uudestaan ja uudestaan läpi kestonsa. Leffan tarina nappaa heti mukaansa ja katsoja on välittömästi Kimin perheen puolella, kun tämä aloittaa kyseenalaiset toimensa. Filmi kuitenkin osoittaa, kuinka karmeasti luokkaerot vaikuttavat monissa maissa edelleen, jolloin Kimin perheen onnistumista todella kannustaa. Soluttautuminen Parkin perheeseen on lystikästä seurattavaa ja filmi tarjoaa ensimmäisen tuntinsa aikana monet naurut. Ohjaaja Bong Joon-ho päättää kuitenkin repäistä maton jalkojen alta oikein kunnon vimmalla ja salamannopeasti elokuvan tunnelma muuttuu äärimmäisen painostavaksi trilleriksi. Toinen puolisko on erittäin intensiivinen ja katsojan sydän hakkaa lujaa rinnassa. Aitoa koskettavuuttakin on mukana, sillä Kimin perheestä on alkanut tosissaan välittämään. Näyttelijät ovat fantastisia rooleissaan ja tekninen toteutus on taiturimaisen lumoavaa. Onkin harmi, ettei elokuva kanna ihan täysin loppuun asti ja mielestäni viimeiset minuutit loppuhuipennuksen jälkeen jättivät toivomisen varaa. Kun leffa on muuten ollut aika lailla täydellinen, ihan viime minuutit aiheuttivat minulle pienen pettymyksen. Sitä lukuunottamatta Parasite ei todellakaan ollut pettymys, vaan suuren ylistyksensä arvoinen satiiri-trilleri ja suosittelen sen katsomista todella lämpimästi. Kyseessä on aikamoinen elämys ja on ihme, jos jokin elokuva tänä vuonna onnistuu ylittämään tämän!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 21.11.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
기생충, 2019, Barunson E&A, CJ E&M Film Financing & Investment Entertainment & Comics, CJ Entertainment, TMS Comics, TMS Entertainment