Arvostelu: Ihmeotukset: Grindelwaldin rikokset (Fantastic Beasts: The Crimes of Grindelwald - 2018)

IHMEOTUKSET: GRINDELWALDIN RIKOKSET

FANTASTIC BEASTS: THE CRIMES OF GRINDELWALD

Ohjaus: David Yates
Pääosissa: Eddie Redmayne, Katherine Waterston, Dan Fogler, Alison Sudol, Ezra Miller, Zoë Kravitz, Jude Law, Johnny Depp, Callum Turner, Claudia Kim, William Nadylam, Carmen Ejogo, Poppy Corby-Tuech ja Brontis Jodorowsky
Genre: fantasia, seikkailu
Kesto: 2 tuntia 14 minuuttia
Ikäraja: 12

J. K. Rowlingin fantasiakirjasarja "Harry Potter" (1997-2007) nousi käsittämättömään suureen suosioon, joten tietysti siitä tehtiin myös elokuvat. Harry Potter -leffat (2001-2011) olivat pitkään kaikkien aikojen menestynein elokuvasarja, kunnes Marvel Cinematic Universe (2008-) ja Star Wars (1977-) ohittivat sen pari vuotta sitten. Harry Potterin suosio ei näyttänyt minkäänlaista hiipumista, vaikka kaikki kirjat ja elokuvat olivat ilmestyneet, joten oli vain loogista, että sarjaa jatkettaisiin lisää. Rowling itse päätti kirjoittaa käsikirjoituksen uuteen leffaan, mikä pohjautui hänen kirjoittamaansa opukseen "Ihmeotukset ja niiden olinpaikat" ("Fantastic Beasts and Where to Find Them" - 2001). Ihmeotukset ja niiden olinpaikat -elokuva (Fantastic Beasts and Where to Find Them) ilmestyi marraskuussa 2016 ja se oli suuri menestys, mistä myös kriitikot pitivät. Samalla tekijät ilmoittivat, että kyseessä olisi viisiosaisen leffasarjan avausosa ja jatkoa olisi tulossa. Jo elokuvan ilmestyessä Rowling oli kirjoittanut jatko-osan tarinan ja kuvaukset lähtivät käyntiin kesällä 2017. Nyt Ihmeotukset: Grindelwaldin rikokset on vihdoin saanut ensi-iltansa ja Harry Potterin massiivisena fanina en voi sanoin kuvailla, kuinka innostunut olin leffan näkemisestä. Innostustani hieman laski se, että trailerit vaikuttivat paljastavan todella paljon ja mietin, jääkö leffasta enää mitään koettavaa? Innostukseni kuitenkin kohosi, kun pari päivää ennen Grindelwaldin rikoksia katsoin Ihmeotukset ja niiden olinpaikat uudestaan ja meninkin erittäin positiivisin mielin katsomaan elokuvan Finnkinon järjestämään faniennakkonäytökseen.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellistä osaa Ihmeotukset ja niiden olinpaikat!

Pimeyden velho Gellert Grindelwald pakenee ja alkaa keräämään joukkojaan. Samaan aikaan noitakoulu Tylypahkan professori Dumbledore lähettää Lisko Scamanderin salaiselle tehtävälle.

Eddie Redmayne palaa rooliinsa Lisko Scamanderina ja osoittaa jälleen kerran olevansa äärimmäisen lahjakas näyttelijä. Redmayne tekee paljon kasvoillaan ja eleillään, heittäytyen rooliinsa pienillä tavoilla. Paikoitellen hän pääsee heittäytymään isomminkin ja filmissä nähdään hänen kohdalla lähes samanlaista pöhköyttä kuin edellisessäkin osassa. Lisko on mitä pidettävin päähahmo ja hänen kanssaan on jälleen mahtavaa lähteä seikkailulle. Onkin vain suuri harmi, että Lisko on loppujen lopuksi lähes merkityksetön tarinan kannalta. Tarinan tärkeimmät tapahtumat kulkisivat samalla tavalla, vaikkei Liskoa nähtäisi ollenkaan.
     Liskon lisäksi muutkin tutut hahmot edellisestä elokuvasta tekevät paluun. Katherine Waterstonin näyttelemä Tina on saanut aurorin paikkansa takaisin ja pyrkii eroon tietystä herkkyydestään. Alison Sudol ei valitettavasti vakuuta samalla lailla Tinan siskona Queeniena kuin edellisessä osassa, minkä lisäksi hänen hahmonsa on aika kömpelösti kirjoitettu. Dan Fogler sen sijaan jatkaa hauskuuttamista jästi-Jacobina, jonka paluu selitetään tosin liian helposti. Ezra Millerin näyttelemää Valiota aletaan kiehtovasti syventämään, mutta hahmon traagisuus ei täysin luonnistu Milleriltä. Myös Yhdysvaltain taikakongressin presidentti Picquery (Carmen Ejogo) nähdään pikaisesti.

Ensimmäisessä Ihmeotukset-leffassa alle minuutin ruudulla näkynyt Johnny Depp palaa pääroisto Gellert Grindelwaldin rooliin ja on huojentavaa sanoa, että ennakkohuolet osoittautuivat turhiksi ja Depp suoriutuu pimeyden velhon roolista erittäin mainiosti. Ennakkoon monet pelkäsivät, että Depp tekisi Grindelwaldista liian karikatyyrimaisen hahmon, mitä hän on tehnyt muissa leffoissa viimeisen vuosikymmenen ajan. Tämän lisäksi Deppin roolitus synnytti paheksuntaa fanien keskuudessa, sillä Deppin ex-vaimo Amber Heard syytti miestään väkivaltaisuudesta. Ulkopuolisena en ole mitään sanomaan, mitä parin välillä oikeasti tapahtui, mutta täytyy kyllä myöntää, että pelkäsin Deppin olevan väärä näyttelijä Grindelwaldiksi. Deppin alkoholismi ei ole mikään huhu, sillä näyttelijä on itse vahvistanut asian, joten huolestuin, että hän olisi humalassa Grindelwaldia esittäessään. Näin ei onneksi käynyt, vaan Depp tekee ensimmäisen maltillisen roolityön aikoihin ja luo hienolla tavalla uhkaavuutta. Kaikkein parasta on, että itse hahmo on kirjoitettu hyvin eri lailla kuin Harry Potter -leffojen päävihulainen lordi Voldemort. Grindelwald leikkii psykologisia temppuja ja on manipuloiva, eikä kylmäverinen massamurhaaja. Pelottavinta hahmossa on, että hänen sanomisissaan on tavallaan jopa järkeä, jolloin on ymmärrettävää, miksi monet velhot kääntyvät hänen puolelleen.
     Tällä kertaa vanhana viisaana professori Albus Dumbledorena nähdään Jude Law... paitsi että tämä Dumbledore ei ole vanha, vaan enemmänkin charmikas Oxford-tieteilijä. Ja täytyy kyllä sanoa, etten ole täysin varma, mitä ajatella tästä versiosta. Tavallaan tuttu salamyhkäinen Dumbledore on olemassa, mutta hänestä puuttuu se lämpö, mitä hän säteili Harry Pottereissa. Law on varmasti lopulta oikein passeli valinta nuoreksi Dumbledoreksi, mutta vielä tämän leffan kohdalla hän vaatii hieman totuttelua.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat edellisessä leffassa vain nopeasti mainitut Leta Lestrange (Zoë Kravitz) ja Liskon veli Theseus Scamander (Callum Turner), Valion uusi kirottu ystävä (Claudia Kim), Valiota metsästävät Yusuf (William Nadylam) ja Grimmson (Ingvar Eggert Sigurðsson), sekä Grindelwaldin oikea käsi (Poppy Corby-Tuech). Uudet hahmot vaikuttavat aluksi mielenkiintoisilta ja katsojana haluaa nähdä, mikä heidän paikkansa on tässä tarinassa, mutta valitettavasti heidät on kirjoitettu yllättävänkin tylsiksi ja unohdettaviksi. Kravitz ja Kim tekevät parhaansa sen kanssa, mitä heille on annettu, mutta heidän hahmonsa jättävät toivomisen varaan.

Olen aina ihaillut J. K. Rowlingia kirjoittajana. Hän on aivan mahtava tarinankertoja, minkä osoittaa esimerkiksi se, kuinka hienosti Potter-sarjan viimeinen kirja "Harry Potter ja kuoleman varjelukset" ("Harry Potter and the Deathly Hallows" - 2007) sitoo koko sarjan kunnolla yhteen ja vie kaikki kirjojen aikana syntyneet kysymykset, hahmokaaret ja juonikuviot mestarillisesti päätökseen. Rowling taitaa useiden juonikuvioiden kertomisen päällekäin ja täyttää tarinansa mitä kiehtovimmilla hahmoilla, joista vähintäänkin sadalle hän on luonut historian ja monipuolisen sukupuun. Hän on myös erinomainen rakentamaan fantasiamaailmaa ja laajentamaan sitä maagisin eri tavoin. Rowling on selvästi täynnä upeita ideoita ja tarinoita, joita hän pääsee esittelemään tämän uuden leffasarjan kautta ... tai näin minä ajattelin, kunnes näin Ihmeotukset: Grindelwaldin rikokset. Tämä elokuva on iso pettymys, eikä lähellekään Rowlingin tasoinen kertomus.

Tuntuu siltä kuin Rowling olisi ollut malttamaton pääsemään esittelemään uusia hahmoja ja näyttämään, kuinka taitava hän on keksimään näille menneisyyksiä, mutta samalla hän on unohtanut, että leffan pitäisi myös kertoa oma tarinansa. Tästä viestii jo se, että elokuva käyttää käsittämättömän pitkän ajan ihan vain selittääkseen mahdollisimman monimutkistettua mysteeriä joidenkin hahmojen sukuhistoriasta, vaikka leffan nimi viestii ihmeotuksista ja Grindelwaldin pahoista teoista. Toki niitä erilaisia olentoja löytyy, mutta välillä tuntuu siltä kuin ne olisivat mukana vain, koska ensimmäinen osa kertoi niistä, eikä Rowling voi enää kirjoittaa niitä ulos tarinasta. Grindelwald viestii pahuuttaan, muttei oikeastaan tee kovin kummoisia rikoksia. Ja kuten jo sanoin, tarinan päähenkilö Lisko Scamander tuntuu lähestulkoon statistilta omassa elokuvassaan. Hän siirtyy paikasta toiseen, puhuu paljon ja näkyy tärkeissä kohtauksissa taustalla, mutta ei häntä tarvita tarinan etenemiseen ja tämä on elokuvan isoin virhe. Tällä kertaa Rowling ei onnistu yhdistelemään useita päällekäin kulkevia juonikuvioita, vaan ne sotkeentuvat ja tekevät filmistä tarpeettoman vaikeasti seurattavan. Mysteerisyys on ymmärrettää, mutta kun mysteerit eivät ole kovin kiinnostavia tai kummoisesti kirjoitettuja, kannattaako niitä edes tunkea mukaan?

Ihmeotukset: Grindelwaldin rikokset tuntuu vielä vähemmän omalta seikkailultaan, kun Rowling on kokenut pakottavaa tarvetta lisäillä hurjan määrän viittauksia Harry Potter -sarjaan. Onhan se kiva nähdä tiettyjä hahmoja pitkästä aikaa (tai ensimmäistä kertaa) ja käydä tutuissa paikoissa (Tylypahkan näkeminen saa monet fanit pissaamaan housuun innostuksesta), mutta tämä tuntuu lopulta siltä, ettei Rowling luotakaan uuteen tarinaansa, vaan lisäilee viittauksia siinä toivossa, etteivät fanit huomaa, kuinka ohut tarina on. Kyseessä on täysin selvä väliosa, joka lähinnä pohjustaa tulevia tapahtumia. Nämä tulevat jutut kuulostavat kyllä kiehtovilta ja Grindelwaldin visio saa fanin innostumaan leffasarjan seuraavista osista, mutta elokuva ei herätä samanlaista kiinnostusta katsoa tätä kyseistä elokuvaa uudestaan. Tämän lisäksi filmistä löytyy myös keskusteluja tapahtumista, jotka kuulostavat huomattavasti kiinnostavammilta kuin tämän leffan "mysteeri". Tina mainitsee lukeneensa Liskon kirjoittaman ihmeotus-oppaan - miksei tämän julkaisua näytetty? Lisko olisi voinut kiertää ympäri Eurooppaa markkinoimassa kirjaansa ja siitä sitten päätyä uuteen seikkailuun. Tai entäpä ne kuoleman varjelukset, jotka ovat tärkeä osa Grindelwaldin tarinaa? Grindelwald heiluttelee seljasauvaa, mutta elokuva ei vaivaudu avaamaan, mistä hän sen sai.

Vaikka tämä arvostelu antaakin aika negatiivisen kuvan elokuvasta, en silti sanoisi, että Ihmeotukset: Grindelwaldin rikokset olisi huono leffa. Siitä löytyy kyllä selkeitä hyviä hetkiä. Elokuva alkaa todella vahvasti Grindelwaldin paetessa ja saa katsojan vanhoihin tuttuihin tunnelmiin esittelemällä Liskon uuden kodin ihmeotuksille. Elokuvan ehdottomasti parasta antia ovatkin Liskon ja otusten yhteiset kohtaukset - oli kyseessä sitten vanha tuttu kulta-addikti haisku tai uudet olennot, kuten jättimäinen zouwu-hirviö. Seikkailuhenki on vahvasti mukana leffassa ja kömpelösti yhdistellyistä juonikuvioista huolimatta täytyy kehua Rowlingin tekstiä siitä, ettei tarina ole ennalta-arvattava, vaan onnistuu yllättämään käänteillään. Rowling myös osoittaa taitonsa laajentaa maailmaansa ja on äärimmäisen kiehtovaa nähdä ranskalaista taikakulttuuria. Huumoria on paljon mukana, vaikka tunnelma on muuten edellistä osaa synkempi. Filmi on myös kaikesta huolimatta todella viihdyttävä ja vähän yli kahden tunnin kesto hujahtaa hetkessä ohi.

Ihmeotukset ja niiden olinpaikat tavoin elokuvan on ohjannut David Yates, joka vastasi myös neljästä viimeisestä Harry Potter -filmatisoinnista. Yates osoittaa taas kerran olevansa oikea mies hommaan ja saa luotua hyvää tunnelmaa Rowlingin epätasapainoisesta tekstistä huolimatta. Elokuva on myös todella taidokkaasti kuvattu, vaikka parissa kohtaa nähdään turhankin tiukkoja lähikuvia hahmojen naamoista. Leikkaus on kohtausten sisällä sujuvaa, mutta kohtaukset on liitetty yhteen hieman liian äkkipikaisesti ja leffaan voisi pistää sinne sun tänne lyhyitä hetkiä lisää, jotta elokuva hengittäisi paremmin. Synkkyydestään huolimatta valaisu on hyvin hoidettu ja katsoja näkee kaiken tarpeellisen. Lavastus-, puvustus-, maskeeraus- ja efektitiimit ovat jälleen kerran tehneet mielettömän huikeaa työtä tuodessaan velhomaailmaa valkokankaille. Lavasteet ovat näyttävät, puvut viestivät 1920-luvun ajankuvaa ja tehosteet sulautuvat hienosti oikeiden näyttelijöiden mukaan. Äänimaailma on efektiensä puolesta loistavasti rakennettu, mutta musiikit eivät tee suurta vaikutusta. Säveltäjä James Newton Howardin työstä jää lähinnä mieleen vain Ihmeotukset-sarjan tunnusmusiikki, sekä John Williamsilta kierrätetyt ikoniset Potter-sävelmät.

Yhteenveto: Ihmeotukset: Grindelwaldin rikokset ei valitettavasti ole kovin ihmeellinen elokuva. Leffan tarina on ohut, minkä peittämiseksi sen juonikuvioita monimutkistetaan ihan liikaa. Fanien hämäämiseksi elokuva on myös täynnä viittauksia Potter-leffoihin ja -kirjoihin, jottei heti huomaisi, että kyseessä on vain aika tarpeeton väliosa, jonka tapahtumat olisi voinut tiivistää sarjan seuraavaan osaan. Yllättävän tylsien sivuhahmojen juonikuviot nousevat oudon isoon rooliin, eikä päähenkilöille jää paljoa tehtävää. Itse asiassa Lisko Scamanderin voisi poistaa koko leffasta, eikä tarinan lopputulokseen tapahtuisi muutosta. Onneksi elokuvasta löytyy hyvin luotua tunnelmaa, viihdyttävää seikkailua ja lystikkäitä otuksia, jotka ovat ainoa ihmeellinen asia leffassa. Liskon ja otusten yhteiset hetket ovat elokuvan parasta antia ja niitä pitäisi olla huomattavasti enemmän. Ennakkopeloista huolimatta Johnny Depp osoittautuu loistovalinnaksi tarinan pahiksena, mutta Jude Law'n Dumbledore vaatii pientä totuttelua. Visuaalisesti elokuva on tietysti aivan huikea. Rowlingin kömpelöhkön käsikirjoituksen hyviä puolia ovat ennalta-arvattavuuden välttely ja tulevien osien kiehtovuus. Hieman kuitenkin jännittää, milloin sarja vihdoin pääsee niihin kiinnostaviin asioihin ja tulevatko pari seuraavaakin leffaa olemaan tällaisia väliosia? Aiemmin olin innoissani, että Ihmeotukset-leffoja ilmestyy yhteensä viisi kappaletta, mutta tämän jälkeen toivon, että Rowling olisi osannut tiivistää Liskon ja kumppaneiden seikkailut trilogiaksi. Harry Potter -fanithan menevät tietty katsomaan elokuvan kritiikistä huolimatta, mutta ne, jotka eivät ole velhomaailmasta aiemmin innostuneet, voivat turvallisin mielin pysyä erossa Grindelwaldin rikoksista, sillä en todellakaan usko tämän elokuvan muuttavan mieltänne sarjasta.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 14.11.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Fantastic Beasts: The Crimes of Grindelwald, 2018, Warner Bros. Pictures, Heyday Films

Arvostelu: The Dark Tower / Musta torni (2017)

THE DARK TOWER (2017)

MUSTA TORNI

Ohjaus: Nikolaj Arcel
Pääosissa: Tom Taylor, Idris Elba, Matthew McConaughey, Katheryn Winnick, Nicholas Pauling, Claudia Kim ja Jackie Earle Haley
Genre: fantasia, toiminta
Kesto: 1 tunti 35 minuuttia
Ikäraja: 12

The Dark Tower, eli suomalaisittain Musta torni perustuu Stephen Kingin samannimiseen kirjasarjaan (1982-2012). "The Dark Tower" -kirjat ovat hyvinkin suosittuja, joten niistä on jo kauan mietitty tehdä leffa. Jo helmikuussa 2007 IGN-yhtiö ilmoitti, että olisivat tekemässä niistä filmiä, jonka ohjaisi mm. uudesta Star Trekistä (2009) ja sen jatko-osasta Star Trek Into Darkness (2013) tuttu J. J. Abrams. Elokuvan suunnittelu kuitenkin junnasi paikoillaan, kunnes lopulta vuonna 2009 Abrams ilmoitti, ettei aio jatkaa projektin parissa. Alle puoli vuotta myöhemmin uudeksi ohjaajaksi valittiin Ron Howard, joka on tehnyt esimerkiksi sellaisia elokuvia kuin Apollo 13 (1995) ja The Da Vinci Code (2006). Kirjoista aiottiin tehdä hänen työstämänään kolme filmiä ja kaksi kautta televisiosarjaa. Niiden suunnittelut jatkuivat kesään 2011 asti, kunnes uutena tuotantoyhtiönä toimiva Universal Pictures päätti lopettaa projektin. The Dark Toweria yritettiin myydä muille yhtiöille, mutta ne eivät kiinnostuneet ideasta, mikä johti siihen, että Howard lähti pois ohjaajan hommista vuonna 2015. Samana vuonna Sony alkoi kuitenkin työstämään projektia ja uudeksi ohjaajaksi valittiin tanskalainen Nikolaj Arcel, joka oli aiemmin tehnyt leffoja vain Tanskassa, kuten Mads Mikkelsenin tähdittämän En kongelig affære (A Royal Affair - 2012). Leffan teko lähti kunnolla liikkeelle ja vaikka kehnojen testinäytösten jälkeen Sony ajatteli vaihtaa Arcelin johonkin tunnetumpaan ohjaajaan, hän sai kuitenkin pysyä pestissä, kunhan hän teki useita uusintakuvauksia. The Dark Towerin oli tarkoitus saada ensi-iltansa jo tämän vuoden tammikuussa, mutta se vain viivästyi ja viivästyi, kunnes se on nyt ilmestymässä elokuussa. Kun elokuva käy tällaisen tuotantohelvetin läpi, ei lopputulos voi olla hyvä. Monet kirjasarjan fanit ovat olleet todella ärsyyntyneitä siihen, miltä leffan mainokset näyttävät, minkä lisäksi leffan lyhyt pituus on hämmästyttänyt monia ja herättänyt lisää negatiivista palautetta. Kun on lukenut ihmisten kommentteja internetistä, ei kukaan tunnu odottavan The Dark Toweria positiivisin mielin. Itse en ole lukenut "Musta torni" -kirjoja, joten minulla ei oikeastaan ole edes mitään käsitystä koko hommasta. Trailerit ja julisteet eivät saaneet mielenkiintoani heräämään ja kaikki negatiivinen puhe leffaa kohtaan on saanut minun pienetkin toiveet viihdyttävästä toimintapätkästä katoamaan. Menin katsomaan The Dark Towerin siis todella pienin odotuksin ja toivoin lähinnä, ettei se olisi totaalinen katastrofi.

Paha mustiin pukeutunut mies yrittää tuhota universumia kasassa pitävän mustan tornin, kun taas yksinäinen revolverimies Roland yrittää suojella sitä. Tämä taisto on jatkunut jo ikuisuuden, mutta erikoisia voimia osaava nuori poika Jake Chambers voi tuoda päätöksen sodalle.

Pääosassa nuorena Jake Chambersina nähdään Tom Taylor, joka ei ole kovin hyvä näyttelijä. Taylor toimii muutamassa kohtaa, mutta pääasiassa hän ei ole vakuuttava roolissaan. Hahmona Jake on kuitenkin mielenkiintoinen. Hän näkee outoja unia eri maailmoista ja sen kaiken tuhosta, minkä takia hän päättää selvittää, mistä koko jutussa on kyse. Katsojana seuraa mielenkiinnolla Jaken matkaa - tosin lähinnä vain sen takia, kun pääsee näkemään erilaisia paikkoja (joita ei kuitenkaan nähdä kovin monta).
     Revolverimies Rolandia näyttelee erinomainen Idris Elba, joka on tuttuun tapaansa erittäin mainio. Elbasta löytyy oikeanlaista karskeutta ja sankaruutta, jota rooli vaikuttaa tarvitsevan. Valitettavasti Rolandin hahmo jää paikoitellen hieman auki, eikä hänen taustojaan esitellä lähes yhtään. Kahden pyssynsä ja nahkatakkinsa kanssa hän on kuitenkin niin tyylikäs tyyppi, että katsojana kannustaa häntä alusta alkaen. Elban suoritus tuo vielä lisäsiisteyttä, jolloin toivoisi, että hän olisi filmin päähenkilö eikä Jake.
     Matthew McConaughey esittää leffan pahista, eli mustiin pukeutunutta miestä, joka osaa erilaisia taikavoimia, joilla hän voi esimerkiksi laittaa ihmiset tekemään mitä ikinä häntä huvittaa. Mustiin pukeutunut mies voisi helposti olla uhkaava vastus, mutta harmillisesti hänenkään taustoja ei sen ihmeellisemmin esitellä, eikä McConaughey täysin sovi rooliinsa. Hänellä on oivallisen karhea ääni, mutta muuten hänen tapansa näytellä hahmoa ei välillä vakuuta lainkaan. Tarpeeksi toimivan antagonistin hän on kuitenkin saanut aikaan ja on hyvä, että hahmoa pääsee näkemään paljon leffan aikana.
     Elokuvassa nähdään myös Katheryn Winnick Jaken äitinä, Nicholas Pauling Jaken isäpuolena, Claudia Kim näkijänä, Michael Barbieri Jaken kaveri Timmynä ja Watchmenista (2009) tuttu Jackie Earle Haley roolissa, jonka tarkoitus jää todella epäselväksi katsojalle.

Vaikka pelkäsinkin niin ennakkoon, ei The Dark Tower ole hirveä elokuva. Ei se sinänsä ole edes huono, muttei se hyväkään ole. Leffa yhdistelee hauskasti länkkäreiden yksinäisiä ratsastajia fantasialeffojen demoneihin ja toimintafilmien taisteluihin, jolloin sitä on itse asiassa aika viihdyttävää seurata. Elokuva saa alussa herätettyä katsojan mielenkiinnon ja saa pidettyä sen jokseenkin koko leffan alusta loppuun (mikä ei tosin ole ihme, sillä puolentoista tunnin kestollaan kyseessä on yllättävän lyhyt elokuva). Vaikkei Rolandin ja mustiin pukeutuvan miehen taustoja selitetä tarpeeksi, ei leffa onneksi luota täysillä siihen, että katsoja olisi lukenut myös kirjat, jolloin tarinassa pysyy kaiken aikaa mukana. Vain pari kertaa mainittua Purppurakuningasta ei selitetä ollenkaan. Leffan juoni on todella simppeli, mutta silti ihan tarpeeksi toimiva, jotta se kiinnostaa - ja tosiaan ennen kaikkea viihdyttää - katsojaa. Viihdyttävintä ovat tietty toimintakohtaukset, Rolandin päästessä esittelemään revolveritaitojaan. Koko elokuvan parasta antia on nähdä, kuinka hahmo lataa aseensa erilaisilla, todella kekseliäillä tavoilla. Hieman koomisia ne tavat tietysti ovat, mutta se niistä tekeekin niin mahtavaa seurattavaa. Huumoria on muutenkin lisätty pienesti mukaan ja pari kertaa leffa onnistuu jopa tarjoamaan pienet naurut.

The Dark Towerin yksinkertaisuus on valitettavasti pahasta, vaikka se tarjoaakin myös hyvät puolensa. Elokuva on täynnä kliseitä ja monet jutut on nähty monissa muissakin filmeissä, jolloin mitään uutta tai ihmeellistä ei ole tarjolla. Pohjaidea on kyllä huvittavan kiehtova, mutta koska teos kestää vain puolitoista tuntia, ei siinä hirveästi ehdi tapahtua ja tarina kulkee todella nopeasti eteenpäin. Outoa tosin on, että parissa kohtaa leffalla on aikaa todella tarpeettomiin toimintakohtauksiin, joissa ei ole mitään jännitystä mukana, sillä heti arvaa, ettei hahmoille käy mitään. Jännitettä ei tosin muutenkaan tunnu löytyvän - varsinkaan lopputaistelusta, joka vie viihdyttävyysarvoa kehnoudellaan. Loppuhuipennus on todella hätäisesti tehty ja vaikka siitä löytyykin suuri sankarihetki, ei se kertaakaan liikuta katsojaa. Elokuvassa oli kuulemma alunperin erilainen loppu, mutta kun testiyleisö ei pitänyt siitä, kuvattiin se kokonaan uudestaan, minkä myös huomaa. Leffan laimea lopetuskohtaus on selvästi kirjoitettu minuutissa tai kahdessa ja se on varmaankin hyväksytty yhtiöllä ilman sen kummempia mietintöjä. Kun lopputekstit alkavat, katsojana toteaa "jaahas" ja kävelee ulos salista jo uudet asiat mielessä. Hyvä jos illalla nukkumaan mennessä enää edes muistaa mitään koko pätkästä. Kyllähän The Dark Towerin kerran katsoi, muttei sitä tarvitse uudestaan nähdä. Eniten leffan jälkeen jäi harmittamaan, että itse mustaa tornia ei nähdä kuin muutaman kuvan verran, eikä siellä koskaan käydä.

Leffan ohjaaja Nikolaj Arcel ei selvästi tiedä, miten suuria kokonaisuuksia käsitellään. Useasti elokuvan aikana toivoin, että joko J. J. Abrams tai Ron Howard olisi sittenkin tehnyt tämän. Arcel on toiminut myös yhtenä käsikirjoittajana, joita on hänen lisäkseen kolme muutakin, mm. Akiva Goldsman, joka on aiemmin kirjoittanut sellaisia... öh "mestariteoksia" kuin Batman & Robin (1997) ja hieman yli kuukausi sitten ilmestynyt Transformers: The Last Knight (2017). Käsikirjoitus ei tietenkään ole kovin hyvä ja mukana on useita kehnoja repliikkejä. On The Dark Tower sentään kuvattu ja valaistu hyvin. Myös puvustus ja maskeeraus ovat toimivasti toteutetut. Leikkaus on kuitenkin paikoitellen huonoa, minkä lisäksi visuaaliset efektit eivät ole mitä parhaimmat. Äänitehosteet ovat sen sijaan mainiot ja Junkie XL:n säveltämät musiikit toimivat leffan aikana, vaikkeivät jääkään mieleen.

Yhteenveto: The Dark Tower on parempi leffa kuin pelkäsin, muttei se silti hyvä ole. Se menee ihan viihdyttävänä toimintafantasiana, mutta vaikea kuvitella, että se todella aloittaisi jonkinlaisen elokuvauniversumin. Tarina on todella simppeli, mutta se ei välillä haittaa, sillä westernin, fantasian ja toiminnan yhdisteleminen on niin toimiva idea, että kiinnostaa tietää, mitä kaikkea pääsee näkemään (valitettavasti ei kuitenkaan kovin paljoa). Usein yksinkertaisuus aiheuttaa kuitenkin ongelmia, kun elokuva ei kykene tarjoamaan mitään erityistä, uutta tai ihmeellistä, vaikka Rolandin revolvereiden latailut ovatkin hauskan kekseliäitä. Roland on muutenkin mainio hahmo ja Idris Elba sopii osaan todella hyvin. Matthew McConaughey ei kuitenkaan täysin vakuuta filmin pahiksena ja pääpoika Tom Taylor ei ole kovin hyvä näyttelijä. Lopputaistelu on valitettavan hätäisesti tehty ja viimeinen kohtaus on todella laimea. Eniten leffan jälkeen jää harmittamaan kuitenkin se, ettei itse mustaa tornia nähdä kuin yhteensä noin kymmenen sekunnin ajan. Tietysti jos on kirjojen iso fani, niin tätä harmittelee suuresti, kuten eräs ystäväni Episodila taitaa tehdä. Elokuvan tarina ei kuulemma perustu kirjoihin kunnolla, joten monet fanit luultavasti pettyvät, mutta jos kirjat eivät ole tuttuja, niin The Dark Tower menee kevyenä hömppänä kerran. Jatkoa pohjustavaa lopputekstikohtausta ei mukana ole, mutta noin puolessa välissä elokuvaa on hauska viittaus Stephen Kingin kauhukirjaan "It" (1986), josta on tulossa filmatisointi ensi kuussa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 3.8.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.superherohype.com
The Dark Tower, 2017, Sony Pictures Entertainment, Media Rights Capital, Imagine Entertainment, Weed Road Pictures