Arvostelu: Evil Dead (2013)

EVIL DEAD

Ohjaus: Fede Álvarez

Pääosissa: Jane Levy, Shiloh Fernandez, Lou Taylor Pucci, Jessica Lucas, Elizabeth Blackmore ja Phoenix Connolly

Genre: kauhu

Kesto: 1 tunti 31 minuuttia - Extended Cut: 1 tunti 36 minuuttia

Ikäraja: 18

HUOM! Arvostelu sisältää kuvastoa, joka ei raa'an materiaalinsa vuoksi sovellu alle 18-vuotiaille!

Sam Raimin ohjaama Evil Dead - kauhun riivaamat (The Evil Dead - 1981) oli pieneen budjettiinsa verrattuna valtava hitti, mistä niin kauhufanit kuin kriitikot pitivät ja mikä on noussut vuosien varrella genrensä klassikoksi. Myös sen jatko-osat Evil Dead II (1987) ja Pimeyden armeija (Army of Darkness - 1992) ovat saavuttaneet vähintäänkin kulttiklassikon aseman ja trilogiaa pidetään yhtenä lajityypin merkkiteoksista. Trilogian päätähti Bruce Campbell alkoi puhua neljännen elokuvan mahdollisuudesta 2000-luvulla ja vihdoin kesällä 2011 ilmoitettiin, että uusi Evil Dead -leffa oli tekeillä. Kuvaukset käynnistyivät alkuvuodesta 2012 ja lopulta ihan vain Evil Deadiksi nimetty elokuva sai ensi-iltansa huhtikuussa 2013. Elokuva oli taloudellinen hitti, joka sai kuitenkin hieman ristiriitaisen vastaanoton kriitikoilta ja sarjan faneilta. Itse katsoin Evil Deadin muutama vuosi sitten, aika nopeasti sen jälkeen, kun olin vihdoin katsonut alkuperäisen elokuvan. Olen katsonut molemmat pariinkin otteeseen uudestaan ja kun huomasin alkuperäisen leffan täyttävän viime vuonna 40 vuotta, minkä lisäksi elokuvasarja on saamassa pian jatkoa filmillä Evil Dead Rise (2022), päätin katsoa ja arvostella koko leffasarjan (sekä seuraavaksi myös televisiosarja Ash vs Evil Deadin - 2015-2018) läpi. 

Neljä nuorta vievät huumeista eroon yrittävän ystävänsä Mian vieroitushoitona mökkilomalle. Loma muuttuu kuitenkin pian painajaiseksi, kun viisikko löytää mökin kellarista kummallisen kirjan ja vapauttaa sitä lukemalla kauhut, jotka ryhtyvät piinaamaan heitä.

Tällä kertaa pahojen kuolleiden riivaamiksi joutuvaan mökkiporukkaan kuuluvat huumeaddikti Mia (Jane Levy) ja hänen veljensä David (Shiloh Fernandez), sekä heidän ystävänsä Eric (Lou Taylor Pucci), Olivia (Jessica Lucas) ja Natalie (Elizabeth Blackmore). Mian päihdeongelma toimii selityksenä kaverusten mökkireissulle ja vaikka se on ideana ihan hyvä, toteutus ontuu hieman. Aluksi muut hahmot voivat vieroitusoireiden kautta selitellä, mistä Mian yhtäkkiset kamalat näyt johtuvat, mutta jossain kohtaa koko päihdepuoli unohdetaan tarinasta. Tyypilliseen kauhuleffatyyliin hahmot ovat aikamoisia pahveja, joiden selviytyminen hengissä ei paljoa jaksa kiinnostaa. Muuten näyttelijät suoriutuvat kelvollisesti osistaan, mutta Davidia esittävä Fernandez on näyttelijänä tylsä puupökkelö. Davidin olisi tarkoitus olla "uusi Ash", mutta Fernandezista uupuu täysin Bruce Campbellin karisma. Onneksi hahmoa ei sentään ole nimetty Ashiksi.

Vaikka yleensä itseäni häiritsisi todella paljon, että kauhuelokuvan hahmot ovat tylsiä pahveja, joiden kohtaloista ei jaksa kiinnostua, Evil Deadissa onnistun jollain tapaa katsomaan sen sormien läpi. Suuri syy tähän on Fede Álvarezin ohjaus. Vaikkei filmi mielestäni ole "pelottavin elokuva, jonka tulen ikinä kokemaan", kuten sen juliste sanoo, Álvarezin ohjaus on todella intensiivistä ja samalla filmi pitää tiukasti katsojasta kiinni läpi kestonsa. Kun hahmot on nopeasti saatu alussa esiteltyä, Álvarez hyppää itse toimintaan ja ymmärtää, että niin hahmoja kuin katsojaa ei saa päästää helpolla. Kun leffassa alkaa tapahtua karmivia juttuja, ei hengähdystaukoja ole luvassa lähes lainkaan. Álvarez onnistuu pitämään tunnelman tiiviinä kaiken aikaa, tarjoten vähän väliä kaameaa kuvastoa, mikä voi herkemmille jäädä kummittelemaan uniin asti.

Yksiulotteisten hahmojen lisäksi ymmärrän, jos elokuvaa kritisoi siitä, kuinka erilainen se on kuin Sam Raimin Evil Deadit. Vaikka mukana on samoja juttuja, kuten kameran kiitämistä vauhdilla metsässä, oman käden kääntymistä omistajaansa vastaan ja riivattua naista hihittelemässä kellarin luukun läpi, Álvarez tarjoaa tämän kaiken hyvin eri tavalla kuin Raimi. Siinä, missä alkuperäiset elokuvat olivat joka leffan myötä enemmän huumorin suuntaan taipuvaista campia, tämä Evil Dead on erittäin synkkä ja vakava. Ymmärrän hyvin, jos tämä tyyli ei iske, kun on tottunut katsomaan kyseistä leffasarjaa enemmän kieli poskessa tehtynä, mutta jälleen kerran en voi muuta kuin sanoa, että pidän siitä, mitä Álvarez tekee filmin kanssa. Synkistelyllä luodaan aidosti ahdistava ilmapiiri ja on hienoa, että Álvarez luottaa enemmän tunnelmaan kuin pöljiin äkkisäikäytyksiin.

Hyvin harva elokuva saa Suomessa enää korkeaa K18-ikärajaleimaa, mutta Evil Dead on sen napannut, eikä syyttä. Leffa on täynnä suorastaan kuvottavaa kuvastoa, mikä saa varmasti monen katsojan vatsan vääntämään ja kädet nousemaan silmien eteen. Elokuva on kerännyt kritiikkiä myös raakuuksilla mässäilystään, mutta itse taas jopa ihailen, kuinka pitkälle tekijät ovat päättäneet mennä. Mitä pidemmälle elokuva etenee, sitä inhottavimmiksi tapahtumat käyvät ja sitä verisemmäksi elokuva muuttuu. En tiedä, olenko koskaan nähnyt yhtä veristä leffaa kuin tämä. Voin vain kuvitella, kuinka loppuhuipennusta kuvatessaan Álvarez on huutanut kameran takaa tehostetiimille "lisää verta, lisää!" Raakuudet hyppäävät nopeasti hyvän maun rajan yli, mutta löytävät pian uuden rajan ylitettäväksi, jonka jälkeen kiero mieli löytää siitä täysin uusia makuelämyksiä. Silti joka katselukerralla tulee ainakin kerran sanottua ääneen "hyi vittu".

Teknisesti Evil Dead on myös pätevästi tehty. Kuvaus on tyylikästä ja sitä tukee mainio valaisu. Erityisesti parissa kellariin liittyvässä kohtauksessa juurikin valaisulla saadaan katsojan sydän hakkaamaan. Leikkauksessa homma pidetään tiiviinä, jottei niitä turhia hengähdystaukoja tosiaan tule. Parissa kohtaa kuvaus tosin äityy liian hektisesti, mitä ei auta nopeatempoinen leikkaus. Mökin lavasteet ovat pahaenteiset ja leffan maskeeraukset ovat onnistuneen iljettävät. Auki revityt naamat, palaneet ihot, nauloja täynnä olevat kehot sun muut aiheuttavat inhottavia väristyksiä. Digitehosteista vähät välittävä Álvarez on onneksi luottanut käytännön tehosteiden voimaan ja kun kaikki kamaluudet on tehty praktikaaliefektein ja maskeerauksin, näyttävät ne entistä ällöttävämmiltä. Äänimaailma on myös painostavasti rakennettu ja Roque Baños tunnelmoi hyvin musiikeillaan.

Elokuvasta on olemassa viitisen minuuttia pidempi versio, mikä julkaistiin jälkikäteen Blu-raylla ja DVD:llä. Pidennetyssä versiossa monia kuvottavuuksia näytetään tietty pidempään, mutta yllättäen eniten pidennyksiä nähdään leffan alkupäässä, ennen kuin kauhu varsinaisesti alkaa. Lisäksi pidennetyssä versiossa nähdään vielä kohtaus lopputekstien aikana. Jos Evil Deadista haluaa siis saada täysvaltaisen inhakokemuksen, suosittelen siis tarttumaan juurikin siihen pidennettyyn versioon.

Yhteenveto: Evil Dead on yllättävänkin mainio uudelleenfilmatisointi, joka onnistuu luomaan aidosti epämiellyttävän tunnelman, joka tunkeutuu katsojan ihon alle. Leffa on piinaava höykytys, joka ei päästä hahmoja eikä katsojaansa helpolla. Nuppeja väännetään koko ajan isommin kohti kaakkoa ja raaka mässäily vain pahenee elokuvan edetessä. Elokuva tarjoaa toinen toistaan kuvottavampia näkyjä, eikä sitä ole helppo katsoa. Fede Álvarezin rakentama tunnelma on oikeasti ihanan ahdistava, vaikka se voikin tulla pettymyksenä niille, jotka haluavat nauttia Evil Deadinsa kevyenä kauhuhassutteluna. Synkeä värimaailma, tekoverellä läträäminen ja yhä vain yököttävämmiksi muuttuvat efektit ja maskeeraukset viimeistelevät aikamoisen kauhukokemuksen. Elokuva kompastuu tylsän pahvisiin hahmoihin, joiden eloonjäännillä ei ole katsojalle lainkaan väliä. Silti Evil Dead on kelpo filmi, vaikkei se tietenkään pääse alkuperäisen klassikon tasolle.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 26.7.2021

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Evil Dead, 2013, TriStar Pictures, FilmDistrict, Ghost House Pictures

Arvostelu: Cloverfield (2008)

CLOVERFIELD (2008)

Ohjaus: Matt Reeves
Pääosissa: Michael Stahl-David, T.J. Miller, Lizzy Caplan, Jessica Lucas, Mike Vogel ja Odette Annable
Genre: scifi, kauhu, jännitys
Kesto: 1 tunti 25 minuuttia
Ikäraja: 12

Näin Cloverfieldin ensimmäisen kerran joko vuonna 2011 tai 2012, kun se tuli televisiosta. Olin nähnyt siitä aiemmin monien tunteman julisteen, jossa näkyy Vapaudenpatsas päättömänä, mutta juonesta en tiennyt mitään. Pidin elokuvasta ja olenkin katsonut sen pariin otteeseen uudestaan. Nyt kun sen "jatko-osa" 10 Cloverfield Lane (2016) on vihdoin ilmestynyt Suomessa vuokrattavaksi, oli aika katsoa Cloverfield uudestaan ja arvostella se, jotta olisin valmis sarjan toiseen osaan.

Läksiäisjuhlat New Yorkissa keskeytyvät ikävästi, kun jättimäinen hirviö saapuu tekemään tuhoa.

Elokuva keskittyy pääasiassa kuuteen henkilöön. Robert Hawkins (Michael Stahl-David) on elokuvan keskiössä ja alussa juhlitaan hänen läksiäisiä. Hän on saanut työpaikan Japanista ja olisi kauan pois tuttujensa luota. Stahl-David on ihan hyvä roolissa ja näyttää kauhun tunteet hyvin.
     Robertin parasta kaveria Hudia näyttelee T.J. Miller, joka on mielestäni aika ärsyttävä näyttelijä. Tässä häntä ei tosin nähdä lähes ollenkaan, sillä Hud on kaiken aikaa kameran takana, minkä takia en edes muistanut Millerin olevan tässä mukana. Jos näyttelijä siis ärsyttää jotain muutakin, niin tässä ei onneksi tarvitse muuta kuin kuunnella hänen ääntään.
     Robertin veli Jason (Mike Vogel) ei ole kovin isossa roolissa, mutta hänen tyttöystävänsä Lily (Jessica Lucas) on muiden mukana kaiken aikaa. Lily tuntuu olevan välillä porukan järkevin, mutta hän romahtaa henkisesti, kun tuhoaminen alkaa.
     Läksiäisissä ovat myös Marlena (Lizzy Caplan), josta Hud on kiinnostunut, sekä Beth (Odette Annable), jonka kanssa Robertilla on ollut juttua aiemmin. Näyttelijäsuoritukset ovat läpikotaisin ihan kivat.

Alkuosuus Cloverfieldista on selkeästi hidastempoisempi. Siinä esitellään hahmot ja kerrotaan, kuinka he liittyvät toistensa elämiin. Läksiäisjuhlissa yritetään juttuun tunkea mukaan hieman draamailun tynkää, jotta katsoja pääsisi paremmin perille, miten hahmot suhtautuvat toisiinsa. Jos tietää, mitä on luvassa, niin alun haluaa lähinnä vain hypätä yli. Keskellä yötä alkaa järistä, jossain räjähtelee, Vapaudenpatsaan pää lentää kadulle ja armeija saapuu tulittamaan jotain jättimäistä, joka liikkuu pilvenpiirtäjien välissä. Ihmiset juoksevat henkensä edestä, selvitäkseen tilanteesta elävinä. Ja jostain kumman syystä Hud päättää kuvata kaiken sen sijaan, että vain juoksisi ihan törkeän kovaa pois vaaratilanteista.

Elokuva on tehty "foundfootage"-tyylillä, eli hahmot itse kuvaavat kaiken, jolla yritetään yleensä hakea sitä, että elokuva tuntuisi todelliselta tapahtumalta. Alussa ymmärrän, että juhlan järjestäjät haluavat, että läksiäisistä saadaan muisto, mutta sitä miksi hahmot kantavat kameraa mukanaan koko loppuelokuvan ajan, ei hirveästi perustella. Toisaalta mikäs siinä, kun kyseessä on mielestäni yksi parhaista "foundfootage"-elokuvista. Alussa näytöllä lukee teksti, jossa kerrotaan, että tämä materiaali on USA:n puolustusministerin omaisuutta ja että se on löydetty New York Cityn Keskuspuistosta. Videolla yksinkertaisesti näytetään, kuinka päähahmot yrittävät selvitä kauheasta tilanteesta, eikä heillä ole käsitystäkään, miksi asiat tapahtuvat. Ja koska heillä ei ole käsitystä, niin katsojilla ei myöskään ole. Elokuvassa ei kertaakaan selitetä, mistä hirviö ilmestyy New Yorkiin tai että minkä takia tai että mikä se oikeastaan edes on? Cloverfield saa katsojan haluamaan vastauksia ja tietämään lisää tapahtuneesta.

Itse en yleisesti erityisemmin perusta "foundfootage"-elokuvista, sillä niissä yleensä lähinnä kyseenalaistaa, miksi hahmot kuvaavat vaaratilanteissa jotain. Niissä myös kuvaus on huonosti toteutettua ja heiluvaa, sillä useasti hahmo juoksee kameransa kanssa. Tekniikalla yritetään pistää katsoja siihen asemaan, että hän voisi olla kameran takana, mutta itselläni tulee yleensä mieleen, että katselen hieman erilaisia kotivideoita televisiosta. Leikkaukset tulevat tietysti aina, kun kuvaaja painaa "rec"-nappulaa ja useassa kohtaa on käytetty hyppyleikkauksia. "Foundfootage"-tyyliä käytetään yleensä kauhuelokuvissa, mihin tämäkin elokuva tavallaan kuuluu. Cloverfield ei ole erityisemmin pelottava elokuva, mutta on siinä karmivatkin hetkensä, kuten kohtaus metrotunnelissa. Jättihirviötä ei kunnolla näytetä kertaakaan, vaan katsojat joutuvat näkemään vain vilahduksia siitä. Mukana on myös pienempiä, vikkeliä mörököllejä, joihin ei varmasti haluaisi kadulla törmätä. Läpi elokuvan nähdään myös todella nopeita väläyksiä hirviöelokuvista King Kong (1933), The Beast from 20,000 Fathoms (1953) ja Them! (1954), joita ei varmasti huomaa katsoessa elokuvaa, sillä ne käyvät niin äkkinnäisesti ruudulla. Scifimeininkiä on myös hieman mukana.

Monet luulevat, että elokuvan olisi ohjannut J.J. Abrams, mutta hän on toiminut vain tuottajana ja ohjaajana toimiikin Matt Reeves. Tekijöillä on ollut hyvä visio siitä, miten elokuva kuuluu toteuttaa ja he ovat tehneet oikean ratkaisun siinä, ettei katsojille selitetä tapahtumien merkitystä. Mitä luultavimmin todellisessakaan tilanteessa kaupungin väki ei saisi selville, mistä on todella kyse. Vaikka elokuvan mukaan Hud kuvaa lähes koko jutun, T.J. Miller ei kuitenkaan oikeasti ole kuvannut kuin muutamia juttuja. Kuvaus on tosiaan useasti sekavaa ja hyppyleikkauksia on käytetty useasti. Visuaaliset tehosteet ovat yllättävän tyylikkäitä. Äänitehosteilla on tuotu hienosti lisää eloa ja tunnelmaa tapahtumiin. Musiikkia ei tietenkään ole käytetty, sillä missä musiikki soisi tuhoutuneessa kaupungissa? Läksiäisissä kuuluu tietysti taustalta musiikkia. Lopputeksteissä kuullaan kuitenkin oikein toimiva "Roar!", jonka on säveltänyt Michael Giacchino. Se kannattaa kuunnella loppuun asti, sillä lopputekstien jälkeen kuullaan jonkun sanoma lause "Help us!", jonka voi myös kuunnella väärinpäin, jolloin viestin merkitys muuttuu.

Yhteenveto: Cloverfield on hyvä elokuva, vaikka sen alku laahaa liikaa ja se toimisi paremmin, jos se olisi nopeatempoisempi. Ymmärrän kyllä, että hahmot pitää esitellä, mutta senkin voi tehdä nopeammin ja hahmoja voi syventää läpi elokuvan. Näyttelijätyö on ihan sujuvaa läpi elokuvan. Välillä ei oikeastaan ymmärrä, miksi Hud haluaa kuvata kaiken, mutta sen voi antaa anteeksi, sillä kyseessä on yksi parhaista "foundfootage"-elokuvista. Ehdottomasti parasta elokuvassa on, ettei se selitä tapahtumiaan katsojille, vaan jättää heidät vaille vastauksia kysymyksiin, joita varmasti herää elokuvan aikana. Elokuva ei kerro hirviön alkuperästä mitään, vaan näyttää tapahtumat, kuten yksi newyorkilaisjoukko ne kokevat. Vaikka kyseessä on kauhuelokuva, niin se ei ole erityisen pelottava. Herkimpien voi olla vaikeaa katsoa tätä, mutta kauhun suurkuluttajat eivät luultavasti koe jännitystä tämän aikana. Suosittelen silti katsomaan Cloverfieldin, jos pitää hirviöelokuvista tai jos "foundfootage"-tyyli kolahtaa. Toivon, että jatko-osa 10 Cloverfield Lane toimisi samalla lailla ja että siinä hieman vastattaisiin kysymyksiin, muttei liikaa. Jostain olen kuullut juttua, ettei siinä olisi hirviöitä, eikä se kovin paljoa liittyisi tähän elokuvaan, mutta toivon, että asia olisi toisin ja siinä kerrotaan, miten tämän elokuvan tapahtumat vaikuttavat eri porukkaan.

Kirjoittanut: Joonatan, 7.11.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.screenrant.com
Cloverfield, 2008, Paramount Pictures, Bad Robot