Arvostelu: Alien: Romulus (2024)

ALIEN: ROMULUS

Ohjaus: Fede Álvarez

Pääosissa: Cailee Spaeny, David Jonsson, Archie Renaux, Isabela Merced, Spike Fearn ja Aileen Wu

Genre: kauhu, scifi

Kesto: 1 tunti 59 minuuttia

Ikäraja: 16

Ridley Scottin scifikauhuelokuva Alien - kahdeksas matkustaja (Alien - 1979) oli kriitikoiden ylistämä menestys, joten jatkoa oli luvassa. Aliens - paluu (Aliens - 1986) sai vielä roppakaupalla kehuja, mutta Alien³ (1992) ja Alien - ylösnousemus (Alien Resurrection - 1997) saivat nihkeämmän vastaanoton. Hirviön suosiota yritettiin nostattaa pistämällä se taistelemaan toista avaruusmonsteria vastaan elokuvissa AVP: Alien vs. Predator (2004) ja Aliens vs. Predator 2 (Aliens vs. Predator: Requiem - 2007), mutta nämä saivat lähes totaalisen täystyrmäyksen faneilta. Ridley Scott palasi sarjan pariin esiosaelokuvilla Prometheus (2012) ja Alien: Covenant (2017), mutta kun näistä jälkimmäinen oli taloudellinen epäonnistuminen, kolmannen osan suunnitelmista luovuttiin. Kun Walt Disney -yhtiö hankki Alienin oikeudet omistavan 20th Century Foxin, uuden Alien-elokuvan suunnittelu alkoi välittömästi. Alun perin elokuva oli tarkoitus julkaista Hulu-palvelussa, samaan tapaan kuin uusin Predator-leffa Prey (2022), mutta kun studiopomot hoksasivat leffassa olevan todellista potentiaalia, siitä päätettiin tehdä teatterielokuva. Kuvaukset käynnistyivät maaliskuussa 2023 ja nyt Alien: Romulus on saapunut elokuvateattereihin. Itse pidän valtavasti kahdesta ensimmäisestä Alien-leffasta, mutta jatko-osat, esiosat ja lisäosat ovat olleet pääasiassa latteita tapauksia. Kun kuulin uuden elokuvan olevan tekeillä, en pahemmin innostunut, mutta elokuvan ensimmäinen traileri voitti minut täysin puolelleen ja elokuvasta muodostui yksi eniten odottamistani leffoista loppuvuodelta. Kävinkin katsomassa Alien: Romuluksn heti sen ensi-iltapäivänä.

Ikuisesti pimeän planeetan kaivostyöhön tyytymättömät nuoret haaveilevat paremmasta elämästä ja päättävät varastaa läheiseltä hylätyltä avaruusasemalta tarvittavat välineet, jotta he voisivat matkata kauas pois. Asemalla heitä kuitenkin odottaa jotakin kauhistuttavaa...

Cailee Spaeny on kovaa kyytiä nousemassa Hollywoodin uusimmaksi tähdeksi. Ensin hän keräsi kehuja ja palkintoehdokkuuksia Priscilla-elokuvan (2023) nimiroolissa, sitten hän esiintyi Civil Warissa (2024) ja nyt hänet nähdään Alien: Romuluksen pääroolissa Rain Carradinena, nuorena kaivostyöläisenä, joka haaveilee elämästä paratiisiplaneetalla. Päästäkseen kohteeseensa, Rainin täytyy kuitenkin selviytyä läpi hurjista vaaroista kaivosplaneettaa kiertävällä hylätyllä avaruusasemalla. Spaeny jatkaa oivaa putkeaan, joskin hänen ongelmakseen koituu alikehitetty hahmo. Rain ajaa asiansa, mutta siinäpä se.

     Mukaan vaaralliselle matkalle päätyvät myös Rainille uskollinen ja puujalkavitsejä laukova androidi Andy (David Jonsson), sisarukset Tyler (Archie Renaux) ja Kay (Isabela Merced), heidän ärsyttävä serkkunsa Bjorn (Spike Fearn) ja hänen tyttöystävänsä Navarro (Aileen Wu). Hieman reistaillen toimiva ja sympaattinen Andy-robotti on leffan parasta antia ja katsojana voi nopeasti huomata välittävänsä hänen selviytymisestä enemmän kuin ihmisten. Tyler, Kay, Bjorn ja Navarro nimittäin kilpailevat siitä, kuka onkaan poppoon tylsin heppu. Jonsson esittää keinotekoista ihmistä ja silloinkin välittää uskottavampia tunteita kuin yksikään muu tästä yhdentekevää työtä suorittavasta jengistä.

Alien: Romulus osoittautui harmillisen ristiriitaiseksi lisäykseksi Alien-saagaan, josta löytyy paljon kehuttavaa, mutta myös selkeitä vikoja, jotka estävät sitä nousemasta todelliseen potentiaaliinsa. Isoin kehu menee ohjaaja Fede Álvarezille, joka on tiennyt tasan tarkkaan, miltä Alien-leffan pitää tuntua, näyttää ja kuulostaa. Siinä, missä Prometheus ja Alien: Covenant olivat turhankin superteknologisia ja tietyllä tavalla puhtoisia, Álvarez on ammentanut visuaalisen ilmeen suoraan alkuperäisestä Alienista. Avaruusasema on synkkä, kolkko ja likainen paikka, jonka lavasteet näyttävät alkuperäisen leffan kuvauksista varastetuilta. Teknologia on futuristista, mutta silti ihastuttavan kömpelöä. Ohjaaja on myös tiennyt, että fanit haluavat nähdä vanhoilla kunnon keinoilla toteutettuja mörköjä, eikä mitään digihirviöitä. Käytännön tehostein, animatroniikkanukein ja puvuin luodut xenomorphit ovat upeita ilmestyksiä kauhistuttavuudessaan ja radio-ohjattavat, vilkkaasti vipeltävät facehuggerit tarjoavat taattuja painajaisia hämähäkkikammoisille.

Myös Álvarezin rakentama ilmapiiri on erinomainen. Kyseessä on aidosti karmiva elokuva, jonka aikana katsojasta tuntuu siltä kuin olisi itsekin jumissa tällä avaruusasemalla ja jokaisen nurkan takana voi odottaa tappava vaara. Àlvarez nappaa katsojasta heti kiinni ja hänen pääasiassa varmassa otteessaan elokuvan vajaan kahden tunnin kesto kulkee aika nopeasti, vaikka leffa rakenteleekin asioita hissuksiin.

Se, mihin Alien: Romulus kuitenkin kompastelee, on sen käsikirjoitus. Kuten jo kävi selväksi, hahmoihin ei ole pahemmin jaksettu panostaa, eivätkä heidän kohtalonsa erityisemmin kiinnosta. Katsojan on hyvin helppoa arvata, kuka selviää lopputeksteihin asti hengissä ja kuka ei. Vaikka pidänkin siitä, että Àlvarez on ohjauksessaan ja visuaalisessa toteutuksessa halunnut mahdollisimman paljon mukailla alkuperäiselokuvaa, hänen ja Rodo Sayaguesin käsikirjoituksessa "fanipalvelukset" ovat pahimmillaan kiusallisen ontuvia. Sarjan tunnetuimmat repliikit on vaivaannuttavasti ängetty sekaan ja löytyypä leffasta myös tietokonetehostein kyseenalaisesti henkiin herätetty vanha tuttukin. Tekstiin mahtuu myös hassuja lapsuksia, esimerkiksi eräässä kohtauksessa hahmojen kauhistellessa lähestyviä xenomorpheja ja seuraavassa kohtauksessa hahmot ovatkin kävelleet pois vaaratilanteesta noin vain. Joitain faneja silittää taatusti vastakarvaan se, kuinka elokuva peruu merkittävän saavutuksen alkuperäiselokuvasta ja toisia taas voi turhauttaa, että elokuva mieltää Alien: Covenantin monet kyseenalaiset ideat kaanonikseen. Kaikkein kovin pala katsojalle tarjotaan loppuhuipennuksessa. Sen enempää paljastamatta voin sanoa, että aina ei kannattaisi keksimällä keksiä pyörää uudestaan.

Tekniseltä puoleltaan Alien: Romulus on lähes moitteeton teos. Elokuva on todella tyylikkäästi kuvattu. Hitaat kamera-ajot läpi karmivan jylhien lavasteiden lisäävät pelottavuutta ja puvustus on oivallista. Tietokonetehosteet ovat erästä digihahmoa lukuun ottamatta näyttävät ja äänimaailma on hyytävästi luotu, oli kyse sitten ääniefekteistä, joista löytyy paljon tuttuja juttuja vanhoista Alieneista tai Benjamin Wallfischin tunnelmallisista musiikeista. Jäin kuitenkin kaipaamaan vielä hieman brutaalimpaa menoa, etenkin kun puikoissa pyörivä Álvarez on parhaiten tunnettu yltiöverisestä Evil Dead -uudelleenfilmatisoinnista (2013). Alien: Romuluksessa oli useita yksittäisiä hetkiä, joiden aikana en voinut olla haaveilematta, että tämä olisi voinut olla vielä raaempi. Noh, lähes jokaisesta Alien-elokuvasta löytyy jonkinlainen pidennetty versio, joten sormet ristissä toivon, että jonain päivänä myös Romuluksesta julkaistaisiin hieman pidempi K18-versio.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 14.8.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Alien: Romulus, 2024, 20th Century Studios, Scott Free Productions, Brandywine Productions

Arvostelu: Evil Dead (2013)

EVIL DEAD

Ohjaus: Fede Álvarez

Pääosissa: Jane Levy, Shiloh Fernandez, Lou Taylor Pucci, Jessica Lucas, Elizabeth Blackmore ja Phoenix Connolly

Genre: kauhu

Kesto: 1 tunti 31 minuuttia - Extended Cut: 1 tunti 36 minuuttia

Ikäraja: 18

HUOM! Arvostelu sisältää kuvastoa, joka ei raa'an materiaalinsa vuoksi sovellu alle 18-vuotiaille!

Sam Raimin ohjaama Evil Dead - kauhun riivaamat (The Evil Dead - 1981) oli pieneen budjettiinsa verrattuna valtava hitti, mistä niin kauhufanit kuin kriitikot pitivät ja mikä on noussut vuosien varrella genrensä klassikoksi. Myös sen jatko-osat Evil Dead II (1987) ja Pimeyden armeija (Army of Darkness - 1992) ovat saavuttaneet vähintäänkin kulttiklassikon aseman ja trilogiaa pidetään yhtenä lajityypin merkkiteoksista. Trilogian päätähti Bruce Campbell alkoi puhua neljännen elokuvan mahdollisuudesta 2000-luvulla ja vihdoin kesällä 2011 ilmoitettiin, että uusi Evil Dead -leffa oli tekeillä. Kuvaukset käynnistyivät alkuvuodesta 2012 ja lopulta ihan vain Evil Deadiksi nimetty elokuva sai ensi-iltansa huhtikuussa 2013. Elokuva oli taloudellinen hitti, joka sai kuitenkin hieman ristiriitaisen vastaanoton kriitikoilta ja sarjan faneilta. Itse katsoin Evil Deadin muutama vuosi sitten, aika nopeasti sen jälkeen, kun olin vihdoin katsonut alkuperäisen elokuvan. Olen katsonut molemmat pariinkin otteeseen uudestaan ja kun huomasin alkuperäisen leffan täyttävän viime vuonna 40 vuotta, minkä lisäksi elokuvasarja on saamassa pian jatkoa filmillä Evil Dead Rise (2022), päätin katsoa ja arvostella koko leffasarjan (sekä seuraavaksi myös televisiosarja Ash vs Evil Deadin - 2015-2018) läpi. 

Neljä nuorta vievät huumeista eroon yrittävän ystävänsä Mian vieroitushoitona mökkilomalle. Loma muuttuu kuitenkin pian painajaiseksi, kun viisikko löytää mökin kellarista kummallisen kirjan ja vapauttaa sitä lukemalla kauhut, jotka ryhtyvät piinaamaan heitä.

Tällä kertaa pahojen kuolleiden riivaamiksi joutuvaan mökkiporukkaan kuuluvat huumeaddikti Mia (Jane Levy) ja hänen veljensä David (Shiloh Fernandez), sekä heidän ystävänsä Eric (Lou Taylor Pucci), Olivia (Jessica Lucas) ja Natalie (Elizabeth Blackmore). Mian päihdeongelma toimii selityksenä kaverusten mökkireissulle ja vaikka se on ideana ihan hyvä, toteutus ontuu hieman. Aluksi muut hahmot voivat vieroitusoireiden kautta selitellä, mistä Mian yhtäkkiset kamalat näyt johtuvat, mutta jossain kohtaa koko päihdepuoli unohdetaan tarinasta. Tyypilliseen kauhuleffatyyliin hahmot ovat aikamoisia pahveja, joiden selviytyminen hengissä ei paljoa jaksa kiinnostaa. Muuten näyttelijät suoriutuvat kelvollisesti osistaan, mutta Davidia esittävä Fernandez on näyttelijänä tylsä puupökkelö. Davidin olisi tarkoitus olla "uusi Ash", mutta Fernandezista uupuu täysin Bruce Campbellin karisma. Onneksi hahmoa ei sentään ole nimetty Ashiksi.

Vaikka yleensä itseäni häiritsisi todella paljon, että kauhuelokuvan hahmot ovat tylsiä pahveja, joiden kohtaloista ei jaksa kiinnostua, Evil Deadissa onnistun jollain tapaa katsomaan sen sormien läpi. Suuri syy tähän on Fede Álvarezin ohjaus. Vaikkei filmi mielestäni ole "pelottavin elokuva, jonka tulen ikinä kokemaan", kuten sen juliste sanoo, Álvarezin ohjaus on todella intensiivistä ja samalla filmi pitää tiukasti katsojasta kiinni läpi kestonsa. Kun hahmot on nopeasti saatu alussa esiteltyä, Álvarez hyppää itse toimintaan ja ymmärtää, että niin hahmoja kuin katsojaa ei saa päästää helpolla. Kun leffassa alkaa tapahtua karmivia juttuja, ei hengähdystaukoja ole luvassa lähes lainkaan. Álvarez onnistuu pitämään tunnelman tiiviinä kaiken aikaa, tarjoten vähän väliä kaameaa kuvastoa, mikä voi herkemmille jäädä kummittelemaan uniin asti.

Yksiulotteisten hahmojen lisäksi ymmärrän, jos elokuvaa kritisoi siitä, kuinka erilainen se on kuin Sam Raimin Evil Deadit. Vaikka mukana on samoja juttuja, kuten kameran kiitämistä vauhdilla metsässä, oman käden kääntymistä omistajaansa vastaan ja riivattua naista hihittelemässä kellarin luukun läpi, Álvarez tarjoaa tämän kaiken hyvin eri tavalla kuin Raimi. Siinä, missä alkuperäiset elokuvat olivat joka leffan myötä enemmän huumorin suuntaan taipuvaista campia, tämä Evil Dead on erittäin synkkä ja vakava. Ymmärrän hyvin, jos tämä tyyli ei iske, kun on tottunut katsomaan kyseistä leffasarjaa enemmän kieli poskessa tehtynä, mutta jälleen kerran en voi muuta kuin sanoa, että pidän siitä, mitä Álvarez tekee filmin kanssa. Synkistelyllä luodaan aidosti ahdistava ilmapiiri ja on hienoa, että Álvarez luottaa enemmän tunnelmaan kuin pöljiin äkkisäikäytyksiin.

Hyvin harva elokuva saa Suomessa enää korkeaa K18-ikärajaleimaa, mutta Evil Dead on sen napannut, eikä syyttä. Leffa on täynnä suorastaan kuvottavaa kuvastoa, mikä saa varmasti monen katsojan vatsan vääntämään ja kädet nousemaan silmien eteen. Elokuva on kerännyt kritiikkiä myös raakuuksilla mässäilystään, mutta itse taas jopa ihailen, kuinka pitkälle tekijät ovat päättäneet mennä. Mitä pidemmälle elokuva etenee, sitä inhottavimmiksi tapahtumat käyvät ja sitä verisemmäksi elokuva muuttuu. En tiedä, olenko koskaan nähnyt yhtä veristä leffaa kuin tämä. Voin vain kuvitella, kuinka loppuhuipennusta kuvatessaan Álvarez on huutanut kameran takaa tehostetiimille "lisää verta, lisää!" Raakuudet hyppäävät nopeasti hyvän maun rajan yli, mutta löytävät pian uuden rajan ylitettäväksi, jonka jälkeen kiero mieli löytää siitä täysin uusia makuelämyksiä. Silti joka katselukerralla tulee ainakin kerran sanottua ääneen "hyi vittu".

Teknisesti Evil Dead on myös pätevästi tehty. Kuvaus on tyylikästä ja sitä tukee mainio valaisu. Erityisesti parissa kellariin liittyvässä kohtauksessa juurikin valaisulla saadaan katsojan sydän hakkaamaan. Leikkauksessa homma pidetään tiiviinä, jottei niitä turhia hengähdystaukoja tosiaan tule. Parissa kohtaa kuvaus tosin äityy liian hektisesti, mitä ei auta nopeatempoinen leikkaus. Mökin lavasteet ovat pahaenteiset ja leffan maskeeraukset ovat onnistuneen iljettävät. Auki revityt naamat, palaneet ihot, nauloja täynnä olevat kehot sun muut aiheuttavat inhottavia väristyksiä. Digitehosteista vähät välittävä Álvarez on onneksi luottanut käytännön tehosteiden voimaan ja kun kaikki kamaluudet on tehty praktikaaliefektein ja maskeerauksin, näyttävät ne entistä ällöttävämmiltä. Äänimaailma on myös painostavasti rakennettu ja Roque Baños tunnelmoi hyvin musiikeillaan.

Elokuvasta on olemassa viitisen minuuttia pidempi versio, mikä julkaistiin jälkikäteen Blu-raylla ja DVD:llä. Pidennetyssä versiossa monia kuvottavuuksia näytetään tietty pidempään, mutta yllättäen eniten pidennyksiä nähdään leffan alkupäässä, ennen kuin kauhu varsinaisesti alkaa. Lisäksi pidennetyssä versiossa nähdään vielä kohtaus lopputekstien aikana. Jos Evil Deadista haluaa siis saada täysvaltaisen inhakokemuksen, suosittelen siis tarttumaan juurikin siihen pidennettyyn versioon.

Yhteenveto: Evil Dead on yllättävänkin mainio uudelleenfilmatisointi, joka onnistuu luomaan aidosti epämiellyttävän tunnelman, joka tunkeutuu katsojan ihon alle. Leffa on piinaava höykytys, joka ei päästä hahmoja eikä katsojaansa helpolla. Nuppeja väännetään koko ajan isommin kohti kaakkoa ja raaka mässäily vain pahenee elokuvan edetessä. Elokuva tarjoaa toinen toistaan kuvottavampia näkyjä, eikä sitä ole helppo katsoa. Fede Álvarezin rakentama tunnelma on oikeasti ihanan ahdistava, vaikka se voikin tulla pettymyksenä niille, jotka haluavat nauttia Evil Deadinsa kevyenä kauhuhassutteluna. Synkeä värimaailma, tekoverellä läträäminen ja yhä vain yököttävämmiksi muuttuvat efektit ja maskeeraukset viimeistelevät aikamoisen kauhukokemuksen. Elokuva kompastuu tylsän pahvisiin hahmoihin, joiden eloonjäännillä ei ole katsojalle lainkaan väliä. Silti Evil Dead on kelpo filmi, vaikkei se tietenkään pääse alkuperäisen klassikon tasolle.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 26.7.2021

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Evil Dead, 2013, TriStar Pictures, FilmDistrict, Ghost House Pictures