Arvostelu: Doctor Strange in the Multiverse of Madness (2022)

DOCTOR STRANGE IN THE MULTIVERSE OF MADNESS

Ohjaus: Sam Raimi

Pääosissa: Benedict Cumberbatch, Elizabeth Olsen, Xochitl Gomez, Benedict Wong, Rachel McAdams, Chiwetel Ejiofor, Julian Hilliard, Jett Klyne ja Michael Stuhlbarg

Genre: toiminta, fantasia, seikkailu, kauhu

Kesto: 2 tuntia 6 minuuttia

Ikäraja: 12

Doctor Strange in the Multiverse of Madness on Marvelin elokuvauniversumin 28. elokuva ja se perustuu Marvelin samannimiseen sarjakuvahahmoon, joka teki ensiesiintymisensä vuonna 1963. Ensimmäisen Doctor Strange -elokuvan (2016) osoittauduttua hitiksi, Marvel Studios ryhtyi heti suunnittelemaan jatkoa. Vuonna 2020 ohjaaja Scott Derrickson kuitenkin ilmoitti, että taiteellisten erimielisyyksien vuoksi hän ei enää jatka leffasarjan parissa ja niinpä hänen tilalle valittiin Sam Raimi. Kuvaukset käynnistyivät saman vuoden marraskuussa ja elokuvan oli alun perin tarkoitus saada ensi-iltansa jo maaliskuussa 2021, mutta koronaviruspandemian takia sen julkaisua on pitänyt siirtää useaan otteeseen eteenpäin. Nyt Doctor Strange in the Multiverse of Madness saa vihdoin ensi-iltansa ja odotin elokuvaa innon ja pelon sekaisin tuntein. Mielestäni ensimmäinen Doctor Strange -filmi ei ole kovin kummoinen, mutta olen lämmennyt hahmolle pikkuhiljaa hänen esiinnyttyä muissa Marvelin elokuvissa, kuten Avengers: Infinity Warissa (2018) ja vastikään Spider-Man: No Way Homessa (2021). Elokuvan ympärillä liikkuvat villit huhut kasvattivat odotuksiani, vaikka samalla aloin pelätä, että leffasta tulisi varsinainen sekamelska. Meninkin jännittäen katsomaan Doctor Strange in the Multiverse of Madnessia sen ennakkonäytökseen päivää ennen ensi-iltaa. Samalla pääsin muuten näkemään ennakkoon trailerin kauan odotetusta Avatar: The Way of Water -elokuvasta (2022).

Doctor Strange ryhtyy auttamaan erikoisia kykyjä omaavaa America Chavezia ja päätyy seikkailulle halki multiversumin rinnakkaistodellisuuksien.

Spider-Man: No Way Homen jälkeen ei tarvinnut odottaa kuin muutama kuukausi, että pääsee näkemään Benedict Cumberbatchin jälleen tohtori Stephen Strangena. Hahmon esiinnyttyä useammassa muussa filmissä ensimmäisen oman elokuvansa jälkeen, hän pääsee vihdoin taas varastamaan valokeilan itselleen. Cumberbatch tekee tähän asti kenties parasta työtään Strangena, tulkiten hienosti hahmonsa monenlaisia puolia läpi leffan.

     Kuten trailereista ja julisteista on voinut huomata, paluun tekevät myös Strangen taikurikaveri Wong (Benedict Wong), Strangen rakastama tohtori Christine Palmer (Rachel McAdams), sekä Wanda Maximoff, eli Scarlet Witch (Elizabeth Olsen), joka yrittää toipua WandaVision-televisiosarjan (2021) tapahtumista. Uutena hahmona taas esitellään Xochitl Gomezin näyttelemä America Chavez, joka tarvitsee Strangen apua multiversumin pelastamisessa. Wong, McAdams ja Olsenkin hoitavat paluun rooleihinsa onnistuneesti. Olsen tuo hahmoonsa paljon monimutkikkaita tunteita, Wandan koettua hurjia menetyksiä aiemmissa filmeissä ja omassa sarjassaan. McAdams pääsee paremmin esille kuin ensimmäisessä Doctor Strange -leffassa. Gomez hyppää pätevästi menoon mukaan mielenkiintoisen hahmonsa kanssa.

Kuten alussa kerroin, menin katsomaan Doctor Strange in the Multiverse of Madnessia hieman ristiriitaisin tuntein. Toisaalta odotin elokuvaa innolla, erityisesti kun sosiaalinen media on ollut täynnä varsin villejä teorioita siitä, ketä kaikkia hahmoja elokuvassa tultaisiin näkemään. Samalla olin kuitenkin peloissani, että elokuva rakentuisi täysin näiden potentiaalisten cameoiden varaan, eikä sillä olisi kunnollista tarinaa kerrottavanaan. Harmillisesti poistuessani teatterista tunteeni olivat yhä aika ristiriitaiset. Elokuvalla on onneksi oma kunnon kertomuksensa, joka pitää hyvin mukanaan läpi keston, mutta samalla kaikkien villien faniteorioiden jälkeen leffa tuntuu jopa todella vaisulta. Pari oivaa yllätystä mahtuu joukkoon, mutta jos menee katsomaan leffaa sillä odotuksella, että joka viides minuutti joku tunnettu Marvel-hahmo hyppää ruudulle, on tiedossa valtava pettymys.

Oma "pettymykseni" ei tosin niinkään johdu siitä, ettei elokuvassa nähdäkään sitä ja tätä ja tuota hahmoa, vaan koska se menee mielestäni paikoitellen aidan matalammista kohdista. Multiversumi-konsepti on äärimmäisen kiehtova ja se avaa loputtomasti portteja mitä mielikuvituksellisempiin maailmoihin, mutta elokuva ei oikein ota konseptista irti kuin pienen murto-osan. Multiversumi-ideaa on viime vuoden aikana tuotu mukaan niin Spider-Man: No Way Homessa kuin myös Disney+ -palvelun sarjoissa Loki (2021-) ja What If...? (2021-) ja mielestäni jokainen revitteli isommin kuin tämä elokuva. Ja kun filmin nimi on "Multiverse of Madness", itse jäin kaipaamaan sitä todellista hulluutta.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kyseessä olisi huono elokuva. Ei todellakaan. Doctor Strange in the Multiverse of Madness on varsin mainio supersankariseikkailu, joka tarjoaa Marvelille tuttuun tapaan vauhdikasta menoa, hauskaa huumoria ja näyttävää toimintaa. Jos jotain todella ihailin, niin elokuvan tekijöiden luovuutta Doctor Strangen erilaisten taikojen kanssa. Tähän päälle filmistä löytyy yllättävänkin paljon kauhuelementtejä. Evil Dead -trilogiasta (1981-1992) tuttu ohjaaja Sam Raimi pääsee esittelemään taustojaan kauhutekijänä. Filmi pitää sisällään hieman karmivaa kuvastoa, kuten myös tehokkaita äkkisäikäytyksiä. Elokuva ei pelkää synkistellä ja koetella, kuinka pitkälle se voi mennä K12-ikärajansa kanssa. Hienointa kuitenkin on, että filmi onnistuu hyvin syventymään Strangen, sekä Wandan hahmoihin ja katsojana ymmärtää täysin, miksi kumpikin toimii filmin aikana kuten he toimivat.

Raimin rakentama tunnelma on erittäin oivallinen ja pitää hyvin katsojasta kiinni. Kauhun tunnelmia vain lisäävät Danny Elfmanin mainiot musiikit, joista löytyy karmivien pianoäänien lisäksi myös seikkailullista menoa. Michael Waldronin käsikirjoitus toimii kelvollisesti, mutta hän olisi voinut heittäytyä vielä luovemmaksi multiversumin tarjoamien mahdollisuuksien kanssa. Waldron on kuitenkin pitänyt tekstinsä tiiviinä, mitä tehostaa elokuvan reipas leikkaus. Kahden tunnin kestossa aika ei ehdi käydä pitkäksi, sillä turhaa täytettä ei oikeastaan mukaan mahdu. Filmi on todella tyylikkäästi kuvattu ja kameratyöskentelystä löytyy paljon Raimille ominaista kikkailua. Lavasteet, asut, maskeeraukset ja erikoistehosteet ovat tietty vaikuttavat ja äänimaailma jytisee oivallisesti.

Yhteenveto: Doctor Strange in the Multiverse of Madness on oikein mainio supersankariseikkailu, mutta internetin villien ja innostavien teorioiden jälkeen lopputulos tuntuu väkisinkin pienoiselta pettymykseltä. Valtavaa cameo-tykitystä odottavien katsojien kannattaakin laskea odotuksiaan huomattavasti, vaikka parit oivat yllätykset mahtuukin mukaan. Itse koin pettymyksen lähinnä siitä, ettei elokuva tunnu ottavan kaikkea irti kiehtovasta multiversumikonseptistaan. Se tarjoaa valtavasti mahdollisuuksia, mutta leffa hyödyntää vain ripausta. Tarina on kuitenkin varsin toimiva ja elokuva kulkee reippaasti eteenpäin. Kahden tunnin kesto on nopeasti ohi. Taistelukohtaukset ovat tyylikkäitä ja nimikkosankarin taikakykyjä hyödynnetään erittäin luovasti pitkin leffaa. Seasta löytyy toimivaa huumoria, mutta kenties parasta on kuitenkin ohjaaja Sam Raimin kauhumainen leikittely. Kyseessä on selvästi Marvelin elokuvauniversumin karmivin ja kenties jopa synkin osa. Teknisiltä ansioiltaan leffa on tietty huippuluokkaa, varsinkin Raimille ominaisten kamerakikkailujen kanssa. Suurten ennakko-odotusten ja huhujen jälkeen Doctor Strange in the Multiverse of Madness tuotti pienoisen pettymyksen itselleni, mutta siitä huolimatta kyseessä on todella kelvollinen leffa, jonka katsoo mielellään uudestaankin.

Lopputekstien aikana ja niiden jälkeen nähdään vielä lyhyet kohtaukset.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 3.5.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Doctor Strange in the Multiverse of Madness, 2022, Marvel Studios

Arvostelu: Kirottu 3: Paholaisen vallassa (The Conjuring: The Devil Made Me Do It - 2021)

KIROTTU 3: PAHOLAISEN VALLASSA

THE CONJURING: THE DEVIL MADE ME DO IT

Ohjaus: Michael Chaves

Pääosissa: Vera Farmiga, Patrick Wilson, Ruairi O'Connor, Julian Hilliard, Sarah Catherine Hook, Shannon Kook, Eugenie Bondurant, John Noble, Keith Arthur Bolden, Ronnie Gene Blevins, Sterling Jerins ja Steve Coulter

Genre: kauhu

Kesto: 1 tunti 52 minuuttia

Ikäraja: 16

James Wanin kauhuelokuva Kirottu (The Conjuring - 2013) oli suuri menestys, jonka ympärille ryhdyttiin heti rakentamaan kokonaista elokuvauniversumia. Jo ennen Kirottu 2:a (The Conjuring - 2016) ilmestyi demonisesta nukesta kertova Annabelle (2014). Pian Kirottu 2:n ilmestymisen jälkeen alkoi kolmannen osan suunnittelu, mutta sitä ennen ilmestyivät Annabellen esiosa Annabelle: Creation (2017) ja jatko-osa Annabelle Comes Home (2019), Kirottu 2:ssa esitellystä Valak-demonista kertova Nunna (The Nun - 2018) ja meksikolaiseen kansantaruun pohjautuva Itkevän naisen kirous (The Curse of La Llorona - 2019). Kolmannen Kirottu-elokuvan kuvaukset käynnistyivät kesällä 2019 ja sen oli tarkoitus ilmestyä syksyllä 2020, mutta koronaviruspandemian suljettua elokuvateatterit ympäri maailman, julkaisua täytyi siirtää. Nyt The Conjuring: The Devil Made Me Do It, eli suomalaisittain Kirottu 3: Paholaisen vallassa saa vihdoin ensi-iltansa. Vaikka sekaan on mahtunut mätiä omenoita, olen pääasiassa pitänyt Kirottu-elokuvauniversumista ja yhä uusia lisäosia katsellessa olen pohtinut, milloin viimein pääsisimme näkemään jatkoa itse varsinaisille Kirottu-leffoille? Olinkin innoissani, kun pääsin vihdoin katsomaan Kirottu 3: Paholaisen vallassa sen lehdistönäytöksessä muutamaa päivää ennen ensi-iltaa.

Vuonna 1981 Arne Johnson murhaa vuokranantajansa ja joutuu vankilaan, tuomioistuimen harkitessa rangaistukseksi kuolemantuomiota. Ed ja Lorraine Warren ovat kuitenkin varmoja, että Arne oli murhateon aikana demonisen olennon riivaama ja heidän täytyy keksiä keinot todistaa Arnen syyttömyys ja päihittää häntä vallassaan pitävä paholainen, ennen kuin on liian myöhäistä.

Vera Farmiga ja Patrick Wilson palaavat neljättä kertaa rooleihinsa paranormaaleja tapauksia selvittävänä Warrenin pariskuntana Lorrainena ja Edinä, tehtyään viimeksi vain lyhyet näyttäytymiset parin vuoden takaisessa Annabelle Comes Homessa. Jälleen kerran niin nämä näyttelijät kuin heidän hahmonsa toimivat erinomaisesti. Farmigan ja Wilsonin kemiat ovat kohdanneet heti ensimmäisestä Kirotusta lähtien täydellisesti ja he tuovatkin filmiin sydämen ja sielun kaikkien kauheuksien keskelle. Edin ja Lorrainen välinen rakkaus tuntuu käsinkosketeltavan aidolta ja hahmot ovat kenties vieläkin pidettävämpiä, jolloin heidän uusiin demonisiin koettelemuksiin hyppää taas innolla (ja jännittyneenä) mukaan.

     Tutun kaksikon lisäksi elokuvassa nähdään myös Sterling Jerins pienessä roolissa Warrenien tyttärenä Judyna, Ruairi O'Connor poloisena Arne Johnsonina, joka suorittaa murhan paholaisen valtaamana, Sarah Catherine Hook Arnen tyttöystävänä Debbienä, Julian Hilliard Debbien pikkuveljenä Davidina, Keith Arthur Bolden poliisipäällikkö Clayna, John Noble entisenä pappi Kastnerina ja Shannon Kook Warreneita auttavana Drew'na. Sivunäyttelijätkin suoriutuvat osistaan hyvin - erityisesti O'Connor vakuuttaa henkensä puolesta pelkäävänä Arnena, minkä lisäksi nuori Hilliard näyttää jo kolmatta kertaa taitonsa kauhun parissa, esiinnyttyään aiemmin Netflixin The Haunting of Hill House -sarjassa (2018) ja kosmisessa Color Out of Spacessa (2019).

Kirottu 3: Paholaisen vallassa ei lähde viivyttelemään kauhuosastonsa kanssa, vaan heittää niin Warrenit kuin katsojan heti ensiminuuteilla karmivan demonitapauksen äärelle. Siinä, missä kaksi edellistä Kirottua rakensivat hiljalleen kauhukertomustaan riivatun perheen kautta - kuinka he muuttavat uuteen asuntoon, huomaavat vähitellen asioiden olevan vinksallaan ja vasta noin puolessa välissä ottavat yhteyttä Warreneihin - tämä kolmas osa ottaa erilaisen lähestymistavan hyppäämällä yli tämän tutuksi tulleen kaavan. Samalla filmi poikkeaa edeltäjistään myös sillä, kuinka vähän se lopulta keskittyykään paholaisen piinaamiin perheenjäseniin ja nyt valokeilassa todella ovat itse Warrenit. Ja hyvä niin. Tämän pariskunnan kokemia tapahtumia katsoja haluaakin nähdä ja heidän puolestaan sitä oikeasti jännittää. Arneakin seurataan aika ajoin, mutta pääasiassa kyseessä on Warrenien show.

Kyseessä on kyllä oivallinen kauhuelokuva, mutta silti täytyy sanoa, että minulle jäi pienesti ristiriitainen olo leffaa katsoessani ja vielä sen päätyttyä. Se onnistuu olemaan karmiva ja se pitää sisällään kenties parhaat kauhuleffojen päähenkilöt vuosikausiin, mutta samalla koin, että jatkuvasti jotain jäi uupumaan. Se viimeinen silaus. Jatkuvasti toivoin, että jotain mielenkiintoista asiaa olisi avattu enemmän tai jotain olisi viety pidemmälle. Erityisesti toivoin, että Arnen oikeuskäsittelyllä olisi saatu enemmän aikaan, sillä kyseessähän oli ihan aito oikeustapaus. Oli mitä mieltä tahansa demonien sun muiden olemassaolosta, vuonna 1981 Arne Johnson ihan oikeasti murhasi miehen ja oikeudessa sanoi toimineensa demonin riivaamana, mikä houkutteli tosielämän Ed ja Lorraine Warrenin tutkimaan tapausta. Warrenien puolelta tapauksen tutkimista kyllä esitellään onnistuneesti, mutta sitä oikeuspuolta olisi voitu esitellä enemmän. 

Kenties eniten minua jäi harmittamaan, ettei Kirottu 3: Paholaisen vallassa tarjoa mitään uutta, päheää ja pelottavaa kauhuhahmoa, joka jäisi kummittelemaan mielessä jälkikäteen. Sarjassa on aiemmin nähty Annabelle-nukkea ja Valak-nunnaa, jotka ovat molemmat nousseet jo nyt ikonisiksi kauhuolennoiksi, mutta heidän lisäksi sarjan varrella on nähty monenlaista hirvitystä Crooked Manista (joka yhä tarvitsisi oman elokuvansa) La Lloronaan ja ties mihin mörköihin, joita Annabelle Comes Homella oli tarjottavanaan. Tästä elokuvasta sellainen uupuu ja sellaista leffa mielestäni tarvitsisi. Toisaalta elokuvasta löytyy jo nyt ihan oivallinen antagonisti, mutta itse Arnen riivaama paholainen jätti minut kylmäksi.

Näistä kritiikeistäni huolimatta haluan vielä painottaa, että pidin kyllä Kirottu 3:sta. Se ei ole ihan kahden ensimmäisen Kirotun tasoinen kauhuteos, mutta sentään se ymmärtää olla parisen kymmentä minuuttia lyhyempi kuin ylipitkä Kirottu 2. Päheän kauhuolennon puuttumisesta huolimatta leffa sisältää useita mukavan karmivia kohtauksia ja erityisesti leffan alkupää sai minut jännittämään. Paikoitellen pelottelut luottavat liikaa koviin ääniin, jonkun yhtäkkiä syöksyessä pimeydestä kohti kameraa. Kikkaa käytetään ainakin pari kertaa liikaa, mutta sentään äkkisäikäytykset eivät olleet siitä typerimmästä päästä.

James Wan ei harmillisesti toimi elokuvan ohjaajana, vaan tällä kertaa hommaa hoitaa Itkevän naisen kirouksen ohjaaja Michael Chaves. Näin jälkikäteen ajateltuna kyseinen leffa taisikin toimia lähinnä testinä, jolla Wan pystyi näkemään, onko löytänyt seuraajansa Kirottu 3: Paholaisen vallassa puikkoihin. Chaves ei ole ohjaajana Wanin veroinen, mutta Wanin vaikutukset näkyvät selvästi Chavesin työssä. Lisäksi leffaa katsoessa on päivänselvää, että kauhuklassikko Manaaja (The Exorcist - 1973) on suuri inspiraation lähde Chavesille; niin paljon mukana on samanlaista kuvastoa Manaajasta. Kuvaukseltaan elokuva on todella tyylikäs sommitteluista kamera-ajoihin. Valaisu on mainiota, joskin Chaves luottaa liikaakin pimeyden tehoon kauhukohtauksissa. Tämän vuoksi aina, kun leffa siirtyi päiväsaikaan, koin tietyn huojennuksen tunteen, että nyt tuskin tapahtuu mitään karmivaa. Eikä Chaves harmillisesti lähde yllättämään ja poistamaan sitä tunnetta. Lavasteet, asut ja maskeeraukset ovat vaikuttavat ja tiettyjä kovia ääniä ja kliseisiä demoninaksutuksia lukuunottamatta äänimaailma on hyvin rakennettu efekteistä sarjan luottosäveltäjä Joseph Bisharan mainiosti tunnelmoiviin musiikkeihin.

Yhteenveto: Kirottu 3: Paholaisen vallassa on hyvä kauhuelokuva, joskin siitä tuntuu jäävän jatkuvasti uupumaan se viimeinen silaus. Elokuva on täynnä vallan mainioita ideoita ja juttuja, mutta lähes kaikki jää pienesti puolitiehen. Aivan kuin filmi olisi yhä jotenkin keskeneräinen. Itseäni jäi myös harmittamaan, ettei leffa lähde edes yrittämään luoda uutta ja hienoa kauhuolentoa Kirottu-universumin liki kaikkien aiempien osien tavoin. Tämänkertainen vastus ajaa asiansa, mutta jälleen kerran jäin kaipaamaan sitä kunnon iskua. Heikkouksistaan huolimatta filmi on kyllä hyvä. Elokuva onnistuu välillä olemaan jännittävä, vaikka ohjaaja Michael Chaves luottaakin turhan paljon äkkisäikäytyksiin ja pimeyteen. Tarina pitää hyvin mukanaan ja kesto on sopivan napakka alle kahdessa tunnissa, jolloin tylsää hetkeä ei oikeastaan tule. Teknisiltä ansioiltaan elokuva on oivallinen, mutta lopulta kaikkein parasta elokuvassa ovat sen päätähdet Vera Farmiga ja Patrick Wilson. He ovat täydelliset rooleissaan, heidän väliltä löytyy vahvaa kemiaa ja heidän hahmonsa ovat vielä mielenkiintoiset, jolloin heitä seuraa mielellään, tekivät he oikeastaan mitä tahansa yhdessä. Kaiken kaikkiaan suosittelen Kirottu 3: Paholaisen vallassa oikein lämpimästi tämän kauhu-universumin aiempien osien faneille. Mielenkiinnolla jään odottamaan, mitä saaga seuraavaksi tarjoaa. Nunna 2 on tekeillä ja The Crooked Man -elokuva taitaa pyöriä jonkin sortin suunnittelussa. Itse olisin erityisen kiinnostunut näkemään filmit Annabelle Comes Homessa esitellyistä lautturista ja samurai-haarniskasta...

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 1.6.2021

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.twitter.com

The Conjuring: The Devil Made Me Do It, 2021, New Line Cinema, Atomic Monster, The Safran Company