Näyttelijät: Rachel McAdams, Dylan O'Brien, Edyll Ismail, Xavier Samuel, Dennis Haysbert, Chris Pang ja Thaneth Warakulnukroh
Genre: jännitys, komedia
Kesto: 1 tunti 53 minuuttia
Ikäraja: 16
Send Help on Sam Raimin uusi elokuva. Mark Swift ja Damian Shannon työstivät elokuvan käsikirjoituksen ja Raimi hyppäsi mukaan vuonna 2019. Kuvaukset käynnistyivät vasta tammikuussa 2025 ja nyt Send Help saapuu elokuvateattereihin. Itse kiinnostuin heti, kun luin Sam Raimin tekevän uutta kauhuelokuvaa ja kiinnostustani lisäsi leffan oiva premissi. Kävinkin katsomassa Send Helpin sen ennakkonäytöksessä noin viikkoa ennen ensi-iltaa.
Kun Thaimaahan matkalla oleva firman yksityislentokone syöksyy mereen, ainoat selviytyjät ovat firman uusi toimitusjohtaja ja strategiavastaava, jotka eivät voi sietää toisiaan. Autiolla saarella kaksikon on joko pakko löytää yhteinen sävel selvitäkseen tai sitten kasvavat konfliktit vain pahentavat heidän painajaistaan.
Rachel McAdams näyttelee Linda Liddleä, erään firman strategiavastaavaa, joka on erittäin hyvä ja tarkka työssään, mutta joka on jäänyt työyhteisössään ulkopuolelle sosiaalisen kömpelyytensä vuoksi. Firman toimitusjohtaja on luvannut pitkään työskennelleelle Lindalle ylennyksen, mutta kun toimitusjohtaja kuolee ja hänen poikansa Bradley Preston (Dylan O'Brien) ottaa hänen paikkansa, Bradley palkkaakin parhaan kaverinsa Lindalle luvattuun pestiin. Bradley on itsestään paljon luuleva ja isänsä menestyksellä elävä nuorimies, joka vaikuttaa kiinnostuneemmalta hyvännäköisen sihteerin palkkaamisesta kuin firman pyörittämisestä - siis siitäkin huolimatta, että Bradley on jo kihloissa. Linda ja Bradley eivät tule toimeen lainkaan ja heidän kärsivällisyytensä toisiaan kohtaan joutuu todelliselle koetukselle, kun he ovat matkalla Bangkokiin bisnestapaamiseen ja heidän lentokoneeseensa tulee vika, minkä seurauksena he heräävät autiosaaren rannalta. McAdams on nappivalinta konttorilla taustalle jääväksi naiseksi, jonka sadat kotisohvaillat Selviytyjät-sarjan parissa pääsevät yllättävään hyötykäyttöön. Labyrintti-leffoista (The Maze Runner - 2014-2018) tuttu O'Brien istuu myös erittäin hyvin osaansa mulkvistiksi pomoksi, joka on niin tottunut elämään teknologian armoilla suurkaupungissa, ettei hän voisi kuvitella pahempaa kuin aution saaren vailla mitään signaalia ulkomaailmaan.
Send Helpiä on markkinoitu puhdasverisenä kauhuelokuvana ja monille katsojista voikin tulla yllätyksenä, osalle jopa pettymyksenä, että lopputulos onkin paljon kepeämpi kuin trailerit antavat ymmärtää. Elokuvassa on kyllä kauhuelementtejä, niin jännittävää ilmapiiriä, verellä läträämistä ja parit kovaääniset hyppysäikyttelyt, mutta mieltäisin leffan silti komediajännäriksi ja toki ennen kaikkea taisteluksi selviytymisestä. Lindan ja Bradleyn välille rakennetaan heti jännite, mikä tietty puhkeaa, kun hahmot tajuavat, minkälaiseen pinteeseen ovatkaan joutuneet. Onkin kiinnostavaa seurata, pystyvätkö Linda ja Bradley puhaltamaan yhteen hiileen, vai kasvattaako tilanne heidän konfliktiaan äärirajoilleen...
Vaikka kauhupainotteisen trailerin näkemisen jälkeen leffan todellinen luonne aiheutti aluksi päänrapsuttelua, pidin lopulta Send Helpistä aika paljonkin. Elokuva on erittäin viihdyttävää seurattavaa, oli kyse sitten hahmojen seuraamisesta, komediallisemmista kohtauksista tai jännittävämmistä tilanteista. Mukana on muutama hurja hetki, jotka pääsevät yllättämään eri tavoin, oli kyse sitten raakuudesta tai ällöttävyydestä. Jotkut jutut kirvoittavat katsojasta samanaikaisesti voimakkaan erilaisia tuntemuksia ja samoin myös päähenkilöt aiheuttavat monenlaisia fiiliksiä tarinan edetessä. Vajaan parin tunnin kesto kulkee pääasiassa nopeasti ja katsoisin Send Helpin oikein mielelläni uudestaankin.
Elokuvan on tosiaan ohjannut Sam Raimi, joka tunnetaan parhaiten Evil Dead -kauhuleffoistaan (1981-1992) ja Spider-Man -supersankarielokuvistaan (2002-2007). Send Helpin parissa Raimi tekee lystikästä työtä, tuoden sopivasti jännitettä sekaan. Lisäksi hän saa näyttelijät irrottelemaan täysillä. Damian Shannonin ja Mark Swiftin työstämä käsikirjoitus on oivallinen, joskin kaksikko oli nähtävästi tarkoittanut leffan huomattavasti vakavammaksi kuin millaiseksi Raimi sen lopulta muovasi. Elokuva on myös taitavasti kuvattu ja mukana on joitain varsin vekkuleita ja kekseliäitä otoksia. Lavasteet ovat hienot, puvustus näyttää hyvältä ja maskeerauksetkin ovat mainiot. Tietokonetehosteet ajavat asiansa, mutta muutamien yksityiskohtien digitaalisuus pistää kyllä silmään. Äänimaailma on hyvin rakennettu Danny Elfmanin tunnelmoivia musiikkeja myöten.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 26.1.2026
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Send Help, Yhdysvallat, 2026, 20th Century Studios, Raimi Productions, TSG Entertainment
Pääosissa: James Franco, Mila Kunis, Michelle Williams, Rachel Weisz, Zach Braff, Joey King, Tony Cox, Bill Cobbs, Abigail Spencer ja Bruce Campbell
Genre: fantasia, seikkailu
Kesto: 2 tuntia 10 minuuttia
Ikäraja: 12
Oz the Great and Powerful, eli suomalaisittain Mahtava Oz pohjautuu L. Frank Baumin Ihmemaa Oz -kirjaan (The Wizard of Oz - 1900) ja se toimii esiosana vuoden 1939 elokuvalle Ihmemaa Oz(The Wizard of Oz). Walt Disney halusi jo 1900-luvun alussa tehdä elokuvan Baumin kirjan pohjalta, mutta Baum myikin kirjan elokuvaoikeudet Metro-Goldwyn-Mayerille. Vasta vuonna 1954 Disney sai hankittua oikeudet itselleen ja teki elokuvat Oz - ihmeiden maailma (Return to Oz - 1985) ja Muppettien Ihmemaa Oz (The Muppet's Wizard of Oz - 2005). 2000-luvulla Mitchell Kapner ryhtyi suunnittelemaan esiosatarinaa Ihmemaa Ozille ja sai tuottaja Joe Rothin innostumaan ideasta. Vuonna 2009 Disney päätti tehdä elokuvan Kapnerin idean pohjalta. Kuvaukset käynnistyivät kesällä 2011 ja niiden aikana tekijät kohtasivat jatkuvia haasteita, sillä vuoden 1939 elokuvan ikonisten elementtien oikeudet kuuluivat Warner Brosille, joka ei antanut Disneylle lupaa käyttää niitä. Kierrellen ja kaarrellen filmin saatiin silti valmiiksi ja lopulta Mahtava Oz sai maailmanensi-iltansa 14. helmikuuta 2013 - tasan kymmenen vuotta sitten! Elokuva sai hieman ristiriitaiset arviot kriitikoilta, mutta se oli taloudellinen hitti. Itse kävin katsomassa Mahtavan Ozin koulukavereideni kanssa, kun se saapui Suomen teattereihin. Pidin filmistä ja olen tainnut katsoa sen kertaalleen uudestaan, mutta viime kerrasta on useampi vuosi aikaa. Kun huomasin elokuvan täyttävän nyt kymmenen vuotta, päätin juhlistaa sitä katsomalla ja arvostelemalla elokuvan.
Vuonna 1905 kansasilainen huijaritaikuri Oscar Diggs joutuu pyörremyrskyn kouriin ja kun myrsky laantuu, Oscar huomaa päätyneensä taianomaiseen Oziin. Ozin väki uskoo ennustukseen, jonka mukaan suuri velho saapuu pelastamaan heidät pahalta noidalta ja he luulevat Oscarin olevan se velho.
Robert Downey Jr:n ja Johnny Deppin kieltäydyttyä roolista, James Franco valittiin näyttelemään Oscar Zoroaster Phadrig Isaac Norman Henkle Emmannuel Ambroise Diggsiä tai yleisölle ihan vain Ozia, mahtavana taikurina esiintyvää huijaria, joka päätyy elämänsä seikkailulle ihmemaahan, joka on myös nimeltään Oz. Yritän arvosteluissani antaa näyttelijöiden yksityiselämän olla vaikuttamatta mielipiteeseeni heidän roolisuorituksista. En silti elokuvan alkupäässä voinut olla miettimättä Francoon kohdistuneita ahdistelusyytöksiä, kun hänen hahmonsa yrittää kerta toisensa perään huijata naisia sänkyyn "taikatempuillaan". Tästä huolimatta Franco tekee mielestäni hyvää työtä leffassa. Hän tulkitsee oivallisesti hahmoa, joka yrittää jatkuvasti puijata tietään kohti suuruuksia, mutta joka onneksi alkaa matkansa varrella oppimaankin jotain.
Elokuvassa nähdään myös Mila Kunis Theodora-noitana, jonka Oscar ensimmäisenä tapaa Ozissa, Rachel Weisz Evanora-noitana, joka hallitsee Smaragdikaupunkia, Tony Cox kuninkaallisena palvelijana Knuckina, sekä tuplarooleissa Zach Braff Oscarin avustajana Frankina ja siivekkäänä Finley-apinana, Joey King pyörätuolissa kulkevana tyttönä ja posliinista tehtynä nukkena, ja Michelle Williams Oscarin entisenä rakkaana Anniena ja Glinda-noitana, jota syytetään Ozin kuninkaan murhasta. Lisäksi koska kyseessä on Sam Raimin elokuva, tarkkaavaiset katsojat voivat bongata Bruce Campbellin vartijana. Braffin, Kingin ja Williamsin tuplaroolit heijastavat oivallisesti toisiaan ja auttavat Oscaria tämän kasvumatkalla. Muut näyttelijät suoriutuvat rooleistaan hyvin, mutta Mila Kunis ei ihan vakuuta leffan toisella puoliskolla, minkä vuoksi hänen merkittävästä hahmosta jää uupumaan paljon.
Odotetusti Mahtava Oz ei saavuta Ihmemaa Ozin, yhden elokuvahistorian suurimman satuklassikon taianomaisuutta, mutta se toimii varsin kelvollisena esiosana leffalle - siitä huolimatta, että lakisyistä elokuva ei saanut mainostaa itseään Ihmemaa Ozin esiosana. Warner Bros. hönki tekijöiden niskaan, mistä syystä esimerkiksi ikonisia punaisia tohveleita ei saatu käyttää, mutta muuten Mahtava Oz toistaa monia juttuja vuoden 1939 elokuvasta. Klassikon tavoin myös tässä filmissä alun Kansas-osio esitetään mustavalkoisena ja liki neliömäisessä 4:3-kuvasuhteessa, monoääniraidan kera. Vasta kun Oscar pääsee Oziin, kuva laajenee ja siihen isketään värit, ja ääni muuttuu stereoksi. Vaikkei efekti olekaan yhtä mullistava kuin alkuperäisteoksessa, on se tässäkin varsin tyylikäs tehokeino, erottaen selvästi tylsän ja arkisen harmaan tosimaailman Ozin lumoavuudesta.
Elokuvasta löytyy mainiota seikkailun henkeä ja maagisuutta. Kun Oscar pääsee Oziin, hahmon tavoin myös katsoja ihailee valloittavasti luotua ja kaunista maailmaa. Hienoina yksityiskohtina ovat mm. eläinten muotoja mukailevat kallioiden seinämät ja soittimien kaltaiset vesikasvit. Kauhuelokuvista tunnettu Sam Raimi on onnistunut myös ripottelemaan mukaan pieniä kauhuelementtejä, pitäen filmin silti perheystävällisenä fantasiana. Lapsille muutamat kohtaukset voivat olla aika hurjia. Komediaa löytyy toki myös, niin sanallista huumoria kuin hieman fyysistäkin koheltamista. Siitä huolimatta, että harmillisen heikosti toteutetut pahishahmot vesittävät hieman leffan loppupäätä, huipennuksesta on silti saatu aikaiseksi mukaansatempaava ja toimiva. Erityisesti loppupäässä elokuva käyttää aikaa asetellakseen palasia oivaltavasti paikoilleen, mistä ne löydetään Ihmemaa Ozin alusta.
Sam Raimin ohjaus on tuttuun tapaan pätevää ja hän osoittaa pystyvänsä myös koko perheelle sopiviin tarinoihin noidista ja monstereista. Mitchell Kapnerin ja David Lindsay-Abairen käsikirjoitus kaipaisi hieman tiivistämistä, minkä lisäksi heidän tekstiään vaivaa tietty esiosien ongelma. Jos katsoja on nähnyt Ihmemaa Ozin, katsoja on tätä katsoessa alusta asti tietoinen siitä, minne monet filmin kuviot tulevat johtamaan. Mahtava Oz on hyvin kuvattu elokuva. Mukana on useita hienoja lavasteita, asuja ja maskeerauksia, mutta filmin erikoistehosteet ovat nähneet parhaat päivänsä. Pitkin leffaa on selvää, milloin kohtauksia on kuvattu taustakankaan edessä. Tietokoneilla luoduista hirviöistä ja joistakin taustoista paistaa digitaalisuus, eikä tarina harmillisesti vie niin hyvin mukanaan, että näitä visuaalisia heikkouksia ei jäisi tuijottamaan. Äänimaailma on kuitenkin hyvin rakennettu efektejä ja Danny Elfmanin säveltämiä seikkailullisia musiikkeja myöten.
Yhteenveto:Mahtava Oz on kelpo fantasiaseikkailu ja esiosa yhdelle elokuvahistorian suurimmista satuklassikoista - olematta sitä kuitenkaan ihan laillisessa mielessä. Leffa toistaa monia Ihmemaa Ozille ominaisia piirteitä alun kuvasuhde- ja värikikkailusta alkaen, mutta siitä jää myös tekijänoikeuksien takia uupumaan juttuja. Tavanomaiseen esiosien tapaan alkuperäiselokuvan nähneelle jännitystä syö etukäteistieto siitä, miten tarinan ja hahmojen on pakko lopuksi kulkea. Siitä huolimatta seikkailu vie passelisti mukanaan, tarjoten niin vauhdikasta menoa ja meininkiä, monenlaista huumoria, sekä pieniä kauhuelementtejäkin, jotka saavat takuulla perheen pienemmät katsojat jännittämään. Loppuhuipennus on menevä, joskin elokuvan kehnosti esitetty ja kirjoitettu pahis latistaa elokuvan loppupäätä roimasti. Takeltelevaa Mila Kunisia lukuun ottamatta näyttelijät suoriutuvat hyvin rooleistaan. Visuaaliselta puoleltaan leffa on parhaat päivänsä nähnyt, mutta äänimaailma Danny Elfmanin musiikkeja myöten toimii mainiosti. Mahtava Ozista löytyy paljon parantamisen varaa, eikä se millään yllä Ihmemaa Oz -klassikon tasolle, mutta se on silti varsin toimiva fantasiafilmi, jonka katsoo ihan mielellään uudelleenkin.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 19.2.2022
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Oz the Great and Powerful, 2013, Walt Disney Pictures, Roth Films
Pääosissa: Benedict Cumberbatch, Elizabeth Olsen, Xochitl Gomez, Benedict Wong, Rachel McAdams, Chiwetel Ejiofor, Julian Hilliard, Jett Klyne ja Michael Stuhlbarg
Genre: toiminta, fantasia, seikkailu, kauhu
Kesto: 2 tuntia 6 minuuttia
Ikäraja: 12
Doctor Strange in the Multiverse of Madness on Marvelin elokuvauniversumin 28. elokuva ja se perustuu Marvelin samannimiseen sarjakuvahahmoon, joka teki ensiesiintymisensä vuonna 1963. Ensimmäisen Doctor Strange -elokuvan (2016) osoittauduttua hitiksi, Marvel Studios ryhtyi heti suunnittelemaan jatkoa. Vuonna 2020 ohjaaja Scott Derrickson kuitenkin ilmoitti, että taiteellisten erimielisyyksien vuoksi hän ei enää jatka leffasarjan parissa ja niinpä hänen tilalle valittiin Sam Raimi. Kuvaukset käynnistyivät saman vuoden marraskuussa ja elokuvan oli alun perin tarkoitus saada ensi-iltansa jo maaliskuussa 2021, mutta koronaviruspandemian takia sen julkaisua on pitänyt siirtää useaan otteeseen eteenpäin. Nyt Doctor Strange in the Multiverse of Madness saa vihdoin ensi-iltansa ja odotin elokuvaa innon ja pelon sekaisin tuntein. Mielestäni ensimmäinen Doctor Strange -filmi ei ole kovin kummoinen, mutta olen lämmennyt hahmolle pikkuhiljaa hänen esiinnyttyä muissa Marvelin elokuvissa, kuten Avengers: Infinity Warissa (2018) ja vastikään Spider-Man: No Way Homessa (2021). Elokuvan ympärillä liikkuvat villit huhut kasvattivat odotuksiani, vaikka samalla aloin pelätä, että leffasta tulisi varsinainen sekamelska. Meninkin jännittäen katsomaan Doctor Strange in the Multiverse of Madnessia sen ennakkonäytökseen päivää ennen ensi-iltaa. Samalla pääsin muuten näkemään ennakkoon trailerin kauan odotetusta Avatar: The Way of Water -elokuvasta (2022).
Doctor Strange ryhtyy auttamaan erikoisia kykyjä omaavaa America Chavezia ja päätyy seikkailulle halki multiversumin rinnakkaistodellisuuksien.
Spider-Man: No Way Homen jälkeen ei tarvinnut odottaa kuin muutama kuukausi, että pääsee näkemään Benedict Cumberbatchin jälleen tohtori Stephen Strangena. Hahmon esiinnyttyä useammassa muussa filmissä ensimmäisen oman elokuvansa jälkeen, hän pääsee vihdoin taas varastamaan valokeilan itselleen. Cumberbatch tekee tähän asti kenties parasta työtään Strangena, tulkiten hienosti hahmonsa monenlaisia puolia läpi leffan.
Kuten trailereista ja julisteista on voinut huomata, paluun tekevät myös Strangen taikurikaveri Wong (Benedict Wong), Strangen rakastama tohtori Christine Palmer (Rachel McAdams), sekä Wanda Maximoff, eli Scarlet Witch (Elizabeth Olsen), joka yrittää toipua WandaVision-televisiosarjan (2021) tapahtumista. Uutena hahmona taas esitellään Xochitl Gomezin näyttelemä America Chavez, joka tarvitsee Strangen apua multiversumin pelastamisessa. Wong, McAdams ja Olsenkin hoitavat paluun rooleihinsa onnistuneesti. Olsen tuo hahmoonsa paljon monimutkikkaita tunteita, Wandan koettua hurjia menetyksiä aiemmissa filmeissä ja omassa sarjassaan. McAdams pääsee paremmin esille kuin ensimmäisessä Doctor Strange -leffassa. Gomez hyppää pätevästi menoon mukaan mielenkiintoisen hahmonsa kanssa.
Kuten alussa kerroin, menin katsomaan Doctor Strange in the Multiverse of Madnessia hieman ristiriitaisin tuntein. Toisaalta odotin elokuvaa innolla, erityisesti kun sosiaalinen media on ollut täynnä varsin villejä teorioita siitä, ketä kaikkia hahmoja elokuvassa tultaisiin näkemään. Samalla olin kuitenkin peloissani, että elokuva rakentuisi täysin näiden potentiaalisten cameoiden varaan, eikä sillä olisi kunnollista tarinaa kerrottavanaan. Harmillisesti poistuessani teatterista tunteeni olivat yhä aika ristiriitaiset. Elokuvalla on onneksi oma kunnon kertomuksensa, joka pitää hyvin mukanaan läpi keston, mutta samalla kaikkien villien faniteorioiden jälkeen leffa tuntuu jopa todella vaisulta. Pari oivaa yllätystä mahtuu joukkoon, mutta jos menee katsomaan leffaa sillä odotuksella, että joka viides minuutti joku tunnettu Marvel-hahmo hyppää ruudulle, on tiedossa valtava pettymys.
Oma "pettymykseni" ei tosin niinkään johdu siitä, ettei elokuvassa nähdäkään sitä ja tätä ja tuota hahmoa, vaan koska se menee mielestäni paikoitellen aidan matalammista kohdista. Multiversumi-konsepti on äärimmäisen kiehtova ja se avaa loputtomasti portteja mitä mielikuvituksellisempiin maailmoihin, mutta elokuva ei oikein ota konseptista irti kuin pienen murto-osan. Multiversumi-ideaa on viime vuoden aikana tuotu mukaan niin Spider-Man: No Way Homessa kuin myös Disney+ -palvelun sarjoissa Loki(2021-) ja What If...? (2021-) ja mielestäni jokainen revitteli isommin kuin tämä elokuva. Ja kun filmin nimi on "Multiverse of Madness", itse jäin kaipaamaan sitä todellista hulluutta.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kyseessä olisi huono elokuva. Ei todellakaan. Doctor Strange in the Multiverse of Madness on varsin mainio supersankariseikkailu, joka tarjoaa Marvelille tuttuun tapaan vauhdikasta menoa, hauskaa huumoria ja näyttävää toimintaa. Jos jotain todella ihailin, niin elokuvan tekijöiden luovuutta Doctor Strangen erilaisten taikojen kanssa. Tähän päälle filmistä löytyy yllättävänkin paljon kauhuelementtejä. Evil Dead -trilogiasta (1981-1992) tuttu ohjaaja Sam Raimi pääsee esittelemään taustojaan kauhutekijänä. Filmi pitää sisällään hieman karmivaa kuvastoa, kuten myös tehokkaita äkkisäikäytyksiä. Elokuva ei pelkää synkistellä ja koetella, kuinka pitkälle se voi mennä K12-ikärajansa kanssa. Hienointa kuitenkin on, että filmi onnistuu hyvin syventymään Strangen, sekä Wandan hahmoihin ja katsojana ymmärtää täysin, miksi kumpikin toimii filmin aikana kuten he toimivat.
Raimin rakentama tunnelma on erittäin oivallinen ja pitää hyvin katsojasta kiinni. Kauhun tunnelmia vain lisäävät Danny Elfmanin mainiot musiikit, joista löytyy karmivien pianoäänien lisäksi myös seikkailullista menoa. Michael Waldronin käsikirjoitus toimii kelvollisesti, mutta hän olisi voinut heittäytyä vielä luovemmaksi multiversumin tarjoamien mahdollisuuksien kanssa. Waldron on kuitenkin pitänyt tekstinsä tiiviinä, mitä tehostaa elokuvan reipas leikkaus. Kahden tunnin kestossa aika ei ehdi käydä pitkäksi, sillä turhaa täytettä ei oikeastaan mukaan mahdu. Filmi on todella tyylikkäästi kuvattu ja kameratyöskentelystä löytyy paljon Raimille ominaista kikkailua. Lavasteet, asut, maskeeraukset ja erikoistehosteet ovat tietty vaikuttavat ja äänimaailma jytisee oivallisesti.
Yhteenveto:Doctor Strange in the Multiverse of Madness on oikein mainio supersankariseikkailu, mutta internetin villien ja innostavien teorioiden jälkeen lopputulos tuntuu väkisinkin pienoiselta pettymykseltä. Valtavaa cameo-tykitystä odottavien katsojien kannattaakin laskea odotuksiaan huomattavasti, vaikka parit oivat yllätykset mahtuukin mukaan. Itse koin pettymyksen lähinnä siitä, ettei elokuva tunnu ottavan kaikkea irti kiehtovasta multiversumikonseptistaan. Se tarjoaa valtavasti mahdollisuuksia, mutta leffa hyödyntää vain ripausta. Tarina on kuitenkin varsin toimiva ja elokuva kulkee reippaasti eteenpäin. Kahden tunnin kesto on nopeasti ohi. Taistelukohtaukset ovat tyylikkäitä ja nimikkosankarin taikakykyjä hyödynnetään erittäin luovasti pitkin leffaa. Seasta löytyy toimivaa huumoria, mutta kenties parasta on kuitenkin ohjaaja Sam Raimin kauhumainen leikittely. Kyseessä on selvästi Marvelin elokuvauniversumin karmivin ja kenties jopa synkin osa. Teknisiltä ansioiltaan leffa on tietty huippuluokkaa, varsinkin Raimille ominaisten kamerakikkailujen kanssa. Suurten ennakko-odotusten ja huhujen jälkeen Doctor Strange in the Multiverse of Madness tuotti pienoisen pettymyksen itselleni, mutta siitä huolimatta kyseessä on todella kelvollinen leffa, jonka katsoo mielellään uudestaankin.
Lopputekstien aikana ja niiden jälkeen nähdään vielä lyhyet kohtaukset.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 3.5.2022
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Doctor Strange in the Multiverse of Madness, 2022, Marvel Studios
Ohjaus: Sam Raimi Pääosissa: Bruce Campbell, Embeth Davidtz, Marcus Gilbert, Ian Abercrombie ja Richard Grove Genre: kauhu, fantasia, komedia Kesto: 1 tunti 21 minuuttia Ikäraja: 16
Sam Raimin ohjaama ja Bruce Campbellin tähdittämä kauhuelokuva Evil Dead - kauhun riivaamat(The Evil Dead - 1981) nousi vuosien saatossa menestykseksi, mitä niin kauhufanit kuin kriitikot ovat rakastaneet. Pitkän prosessin jälkeen kaksikko sai tehtyä jatko-osan, Evil Dead II:n (1987), josta on edeltäjänsä tavoin muodostunut kauhun kulttiklassikko. Elokuva oli myös tarpeeksi menestynyt, jotta tuottaja Dino De Laurentiis oli valmis rahoittamaan kolmannen osan. Raimi työsti käsikirjoitusta pitkään ja päätyi jopa tekemään välissä synkän supersankarifilmi Darkmanin (1990). "Medieval Dead" -nimellä kuvaukset lähtivät käyntiin kesällä 1991 ja lopulta Pimeyden armeijaksi nimetty kolmas osa sai ensi-iltansa lokakuussa 1992. Elokuva tienasi tuplasti edelliseen osaan verrattuna ja se sai positiivisia arvioita kriitikoilta. Vuosien varrella myös tästä leffasta on muodostunut kulttiklassikko. Minä itse asiassa näin koko elokuvasarjasta ensimmäisenä juurikin Pimeyden armeijan joitain vuosia sitten. Katsoin leffan Netflixistä, tietämättä lainkaan, että kyseessä oli Evil Dead -sarjan kolmososa. Silloin en erityisemmin pitänyt elokuvasta, mutta kun olen myöhemmin katsonut kaksi ensimmäistä Evil Deadia, olen alkanut ymmärtämään tämänkin päälle. Kun päätin katsoa ja arvostella alkuperäisen Evil Dead - kauhun riivaamat sen 40-vuotisjuhlan kunniaksi, päätin samalla myös katsoa uudestaan Evil Dead II:n ja Pimeyden armeijan.
Imeydyttyään aikaportaalin läpi keskiajalle, Ash yrittää vimmaisesti keksiä pääsyä takaisin omaan aikaansa. Tarvittavaa loitsua varten hänen täytyy löytää Kuolleiden kirja, Necronomicon ja mikä tärkeintä, muistaa loitsu oikein, ettei hän vahingossa herätä pimeyden armeijaa.
Bruce Campbell nähdään kolmatta kertaa Ash Williamsin roolissa, jolla on ollut täysin sekopäinen viikonloppu. Ensin hän joutui painajaismaisten olentojen riivaamaksi mökillä ja menetti tyttöystävänsä (sekä myös kaverinsa ensimmäisen leffan mukaan), ja nyt hänet on viskattu keskiajalle, uusien vaikeuksien eteen. Ash vain haluaa kotiinsa ja hän on lopen kyllästynyt kaikenlaisiin demoniolentoihin. Niinpä Ash suurimmaksi osaksi puhuu töykeästi ja sarkastisesti muille, eikä anna kenenkään hyppiä hänen silmille. Campbell on jälleen loistavassa vedossa roolissa ja pääsee (tai joutuu) taas kerran tekemään ties mitä hullunkurista, sillä eivätpä Kuolleiden kirjan pirulaiset jätä häntä rauhaan 1300-luvullakaan. Elokuvassa nähdään myös Marcus Gilbert kuningas Arthurina, Richard Grove herttua Henry Punaisena, Ian Abercrombie viisaana tietäjänä, sekä Embeth Davidtz Sheilana, jolla on todella ristiriitaisia tunteita Ashia kohtaan. Sivunäyttelijät eivät tässäkään sarjan osassa vakuuta erityisemmin. He tekevät hommansa sujuvasti taustalla, antaen Campbellin loistaa parrasvaloissa.
Jälleen kerran Evil Dead -sarjassa tekijät haluavat jatkaa suoraan siitä, mihin edellinen osa päättyi, mutta eivät halua käyttää edellisen osan lopun materiaalia uudestaan. Niinpä Pimeyden armeija tarjoaa uuden version siitä, kun Ash putoaa aikaportaalin läpi keskiajalle. Siinä, missä Evil Dead II:n lopussa Ash tappaa lentävän olennon ja häntä ylistetään sankarina, tämän elokuvan alussa Ash vain vangitaan suoraan ja viedään orjaksi kuningas Arthurin linnaan. Jatkuvuusongelmat katsoo kuitenkin helposti sormien läpi ja vaikka Ashin uusi tupsahtaminen 1300-luvulle on aiemmin nähtyä tylsempi, leffa nappaa nopeasti mukaansa ja viihdyttää jälleen mainiosti läpi vajaan puolentoista tunnin kestonsa. Meno on tuttuun tapaan aivan päätöntä, eikä mielikuvituksellisuudella ole vieläkään rajoja - tämän mahdollistaa myös huomattavasti edellisiä osia isompi budjetti.
Siirto keskiajalle tarkoittaa tietenkin sitä, että kahdelle edelliselle elokuvalle tuttu mökkiympäristö on poissa. Pimeyden armeija onkin hyvin erilainen leffa kuin edeltäjänsä ja se panostaa enemmän fantasiaan kuin puhtaaseen kauhuun. Toki kauhuelementtejä on mukana ja itse pimeyden armeija on erittäin karmiva ilmestys (tiettyine huvittavuuksineenkin). Tietty visvainen kuvottavuus ja yliampuva raakuuksilla mässäily on poissa, mutta silti tämä onnistuu tuntumaan täysin loogiselta jatkumolta Evil Deadeille. Ei se yhtä hyvä elokuva ole, mutta se on oikein mainio joka tapauksessa. Kiero huumori on tallella, eikä aika käy pitkäksi leffaa katsoessa. Varsinkin kohtaus, missä Ashin sisältä syntyy hänen paha kaksoisolentonsa, Bad-Ash, on riemastuttavaa sekoilua vanhaan tyyliin. Loppuhuipennus paisuu jopa yllättävänkin suuriin mittoihin, aikamoiseksi sotatantereeksi. Valitettavasti itse lopetus jättää kuitenkin toivomisen varaa... jos siis katsoo studion määräämän teatteriversion lopun. Alun perin lopetuksen oli tarkoitus olla jotain ihan muuta, mutta valitettavasti Raimi ei saanut tahtoaan läpi. Tämä vaihtoehtoinen loppu on huomattavasti parempi ja avaa mahdollisuuden kiehtovalle tarinalle Evil Dead 4:ssä... mitä emme tosin välttämättä koskaan näe.
Vielä isomman budjetinkin kanssa Sam Raimi on päättänyt tehdä, mitä huvittaa (jos lopetusta ei lasketa mukaan) ja pitää jälleen runsaasti hauskaa filmin parissa. Tunnelma on oivallisesti rakennettu ja kevyempi meno ei vieläkään tarkoita, etteikö myös oikeaa jännitettä löytyisi. Kuvaus on tyylikästä ja edellisestä osista tuttuja nopeatempoisia kamera-ajoja kohti saalista nähdään yhä. Lavasteet ovat taidokkaasti toteutetut ja pimeyden armeija on upeasti luotu nukkejen ja stop motion -animaation kautta. Armeijan johtajan maskeeraukset ovat todella hienot, vaikkakin myös aidosti ällöttävät. Jotkut efektit ovat parhaat päivänsä nähneet, mutta pääasiassa elokuvan visuaalisuudet vaikuttavat edelleen. Äänimaailmasta löytyvät omat kömpelöt hetkensä, mutta Joseph LoDucan fantasiaseikkailua, kauhutunnelmia ja slapstick-komediaa yhdistelevät musiikit paikkaavat joidenkin ääniefektien aukkoja.
Yhteenveto:Pimeyden armeija on varsin mainiota jatkumoa Evil Dead -elokuville, vaikka onkin lähes totaalisen erilainen elokuva kuin edeltäjänsä. Mökkimaisema ja demoneiden riivaamat kaverit saavat kyytiä keskiaikaisten linnojen ja luuranko-armeijoiden ottaessa niiden paikan. Uusi tapahtumapaikka ja -aika ovat saaneet Sam Raimin luovuuden kukkimaan täysin uusin tavoin ja edellisistä osista tuttu sekopäinen mielikuvituksellisuus pysyy yllä. Hullunkurisuutta löytyy vähän väliä ja leffa onkin tehty visusti kieli poskessa. Jännittävyyttäkin on ilmassa, etenkin pimeyden armeijan johtajan astellessa kuvaan. Bruce Campbell on aina yhtä riemastuttava Ashin roolissa, vaikka hahmo onkin jo täysin kyllästynyt kokemuksiinsa. Elokuvan tekninen toteutus on niin tyylikäs kuin hilpeä. On sääli, että Raimi pakotettiin muuttamaan leffan lopetus, sillä alkuperäinen finaali olisi jättänyt auki mahdollisuuden todella kiehtovaan neljänteen elokuvaan. Noh, jatkoahan homma lopulta sai useassakin muodossa... Ensi vuonna käsittelyyn pääsevät nimittäin uudelleenfilmatisointi Evil Dead (2013), televisiosarja Ash vs Evil Dead (2015-2018) ja tuleva HBO Max -elokuva Evil Dead Rise (2022)!
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 16.8.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Army of Darkness, 1992, Universal Pictures, Renaissance Pictures, Dino De Laurentiis Company
Ohjaus: Sam Raimi Pääosissa: Bruce Campbell, Sarah Berry, Dan Hicks, Kassie Wesley, Richard Domeier ja Denise Bixler Genre: kauhu, komedia Kesto: 1 tunti 24 minuuttia Ikäraja: 16
"Groovy."
Sam Raimin ohjaama ja Bruce Campbellin tähdittämä Evil Dead - kauhun riivaamat(The Evil Dead - 1981) nousi vähitellen menestykseksi, mitä niin kriitikot kuin kauhufanit rakastivat, joten jatkoa oli tietysti luvassa. Jo ensimmäisen osan teon aikana Raimi ja kumppanit heittelivät ideoita jatko-osaa varten. Sheldon Lettichin kanssa Raimi työsti tarinan jatko-osalle ja yritti saada jonkin isomman studion kiinnostumaan leffasta. Esimerkiksi Universalin ja 20th Century Foxin kieltäydyttyä Raimi päätti siirtyä muihin projekteihin ja teki rikoskomedian Konnajengi (Crime Wave - 1985). Se ei kuitenkaan miellyttänyt kriitikoita, eikä menestynyt kummoisesti. Raimi palasi suunnittelemaan Evil Deadin jatko-osaa, mutta jälleen hänelle tuotti vaikeuksia saada ketään kiinnostumaan sen teosta. Kauhun kirjailijalegenda Stephen King sai kuulla siitä, että Raimi yritti tehdä jatkoleffaa heikoin tuloksin ja koska King oli ylistänyt alkuperäistä Evil Deadia maasta taivaisiin, hän päätti auttaa Raimia jatko-osan kanssa. King sai tuottaja Dino De Laurentiisin tarttumaan projektiin. Kuvaukset saatiin lopulta aloitettua ja Evil Dead II (joskus myös lisänimellä "Dead by Dawn") ilmestyi maaliskuussa 1987. Elokuvan raakuuden vuoksi sen esittämisessä koitui ongelmia ja leffalla kesti kauan nousta hitiksi. Kriitikot kehuivat leffaa kovasti ja nykyään se on saanut kulttiklassikon aseman kauhugenressä. Itse näin elokuvan vasta pari vuotta sitten, kun olin katsonut alkuperäisen Evil Dead - kauhun riivaamat -elokuvan. Leffan erilainen tunnelma ei kuitenkaan silloin iskenyt lainkaan, enkä pitänyt Evil Dead II:sta. Kun katsoin ja arvostelin alkuperäisen leffan sen 40-vuotisjuhlan kunniaksi, päätin antaa Evil Dead II:lle uuden mahdollisuuden.
Ash-parka on edelleen pahojen voimien riepoteltavana syrjäisellä mökillä, kun paikalle saapuu mökin alkuperäisten omistajien tytär, joka yrittää auttaa Ashia pysäyttämään paholaisten hyökkäyksen.
Jos alkuperäistä Evil Deadia katsoessa tuntui siltä, että Bruce Campbellin näyttelemä Ash joutui aikamoisen höykytyksen kohteeksi, ei se ollut mitään verrattuna siihen sekopäisyyteen, mitä hän joutuu tässä leffassa kokemaan. Campbell pistääkin itsensä toistamiseen likoon niin täysillä kuin vain voi, paiskoen itseään eri puolille mökkiä. Hänet myös peitetään ties millä mönjällä vähän väliä. Kokemus ei ole millään voinut olla erityisen mukava, mutta Campbellin työtä ei voi kuin ihailla. Parhaiten hän vakuuttaa, kun Ashin oikea käsi joutuu riivatuksi ja Ash joutuu taistelemaan oman kätensä kanssa. Aikamoista! Muita hahmoja elokuvassa ovat Annie (Sarah Berry), jonka professori-isä alun perin vapautti kauhut Kuolleiden kirjasta mökillään, sekä tämän kanssa liikkuvat Ed (Richard Domeier) ja pariskunta Jake (Dan Hicks) ja Bobby Joe (Kassie Wesley). Nämä hahmot eivät tee kummoista vaikutusta ja Campbellkin joutuu hillitsemään menoaan, kun muut saapuvat kuvioihin.
Evil Dead II:n aloitus saa ensikertalaiskatsojan helposti hämilleen siitä, että mikä ihme tämä elokuva oikein on olevinaan. Elokuva lähtee käyntiin siitä, kun Ash matkaa tyttöystävänsä Lindan (näyttelijä vaihdettu Denise Bixleriin) kanssa mökille, muttei vaikuta tietävän, mikä siellä odottaa. Jo tämä pistää katsojan pohtimaan, että onko tämä jatko-osa, vai näkeekö Ash unta, vai onko tämä osa demonien piinausta? Sitten käykin selväksi, että alku onkin nopea kertaus ensimmäisen osan tapahtumista, mutta sekin pistää kummastelemaan, missä muut kaverukset ovat? Ja miksi Kuolleiden kirja on edelleen täysin kunnossa, vaikka Ash poltti sen viime leffan lopussa? Lakisyistä Sam Raimi ei voinut käyttää kuvamateriaalia ensimmäisestä osasta, joten hänen täytyi kuvata se uudestaan leffan alkua varten. Säästösyistä tähän toisintoon on tarkoituksella tehty aukkoja, minkä vuoksi elokuvan ensimmäiset kymmenen minuuttia ovat lähinnä hämmentävät. Onko tämä jatko-osa lainkaan, vai pikakelauksella toimiva uudelleenfilmatisointi? Onneksi ensimmäisen kymmenen minuutin jälkeen päästään vihdoin jatkamaan siitä, mihin alkuperäinen Evil Dead päättyi ja pian kömpelö aloitus unohtuu, kun sekopäinen hulluttelu starttaa.
Pidin Evil Dead II:sta nyt huomattavasti enemmän kuin viimeksi, mutta hoksasin kyllä myös, miksei elokuva aiemmin uponnut. Sen lisäksi, että alun yritys toistaa ensimmäisen elokuvan tapahtumat on surkuhupaisa, on leffa hengeltään hyvin erilainen kuin edellinen osa. Vaikka ensimmäisessä Evil Deadissa oli huumoria, oli se silti enemmän kauhuelokuva. Evil Dead II työntää kauhun syrjään ja se on enemmänkin camp-henkinen slapstick-huumorilla varustettu sekoilu, mikä väärässä mielentilassa lähinnä ärsyttää mekastuksellaan. Nyt katsoin leffan keskellä yötä niin, että olin sopivassa määrin väsynyt, jolloin ylienerginen ja yliampuva hulluus viihdytti erittäin hyvin. Vaikka leffa on tehty isommalla rahalla, paremmilla laitteilla ja kuuden vuoden jälkeen selkeämmällä ammattitaidolla, elokuvasta löytyy samaa tekemisen meininkiä ja riemua kuin ensimmäisestäkin osasta. Nupit on väännetty visusti kaakkoon ja leffa vain painelee menemään, pistäen niin Ashin kuin katsojatkin aikamoiseen kyytiin.
Vaikka tämäkin leffa tapahtuu lähes sataprosenttisesti samassa mökissä kuin edellinenkin elokuva, Evil Dead II onnistuu pitämään menon kaiken aikaa raikkaana. Tuttuja juttuja löytyy, mutta sekaan heitellään jatkuvasti jotain uutta, millä pahat voimat yrittävät musertaa Ashin ja muut. Näiden pahojen voimien ja Kuolleiden kirjan mytologiaa syvennetään hieman enemmän kuin ensimmäisessä osassa. Siinä, missä ensimmäinen osa lähinnä vain jätti loppunsa katsojan tulkinnan varaan, että kuinka Ashille käy, tämän elokuva loppu pohjustaa kolmatta osaa, Pimeyden armeijaa (Army of Darkness - 1992) oikein tosissaan.
Sam Raimi vie tunnelmaa paljon kevyempään suuntaan, mutta pitää silti tietyn Evil Dead -hengen läsnä kaiken aikaa. Pelottava leffa ei ole, mutta eipä Raimi ole tainnut sitä sellaiseksi edes tarkoittaa. Kuvauksesta löytyy tuttua vinksahtaneisuutta viime elokuvasta ja kameraa sommitellaan jälleen hauskoin tavoin. Jo ensimmäisessä osassa nähtiin vauhdikkaita kamera-ajoja läpi metsän, mutta tämän leffan alussa on uskomattoman upea kamera-ajo läpi mökin, mikä menee seinien sisällekin, pahan hengen jahdatessa Ashia. Teknisestä puolesta näkee, että rahaa on ollut käytössä enemmän kuin viimeksi. Tehosteet ovat monin tavoin parempia, vaikka osa efekteistä onkin jo nähnyt parhaat päivänsä. Äänimaailma on oivallisesti luotu ja Joseph LoDucan säveltämät musiikit lisäävät tunnelmaa.
Yhteenveto:Evil Dead II on erittäin mainio jatko-osa(n tapainen), joka vääntää nupit vielä isommin kaakkoon ja antaa palaa täysillä. Kyyti on pähkähullun sekopäinen ja intensiivinen, mikä voi väärässä mielentilassa näyttäytyä ärsyttävänä hektisyytenä. Oikeassa mielentilassa leffan kummalliseen tykitykseen hyppää täysillä mukaan. Elokuva yllättää kerta toisensa perään sillä, kuinka oudoksi se voikaan mennä ja filmistä oikein huokuu, kuinka hauskaa tekijöillä on ollut. Bruce Campbell hyppää roolinsa vietäväksi ja riepoteltavaksi ihailtavalla antaumuksella ja Sam Raimi pitää lystiä kameran takana. Kauhua kaipaaville voi tulla pettymyksenä, ettei elokuva ole erityisen pelottava. Alku voi myös olla varsin hämmentävä, mutta kun näistä erikoisuuksista pääsee yli, tiedossa on varsinainen hupiajelu, joka hakee vertaistaan.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 23.6.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Evil Dead II, 1987, Renaissance Pictures, De Laurentiis Entertainment Group
Ohjaus: Sam Raimi Pääosissa: Bruce Campbell, Ellen Sandweiss, Betsy Baker, Hal Delrich ja Sarah York Genre: kauhu Kesto: 1 tunti 25 minuuttia Ikäraja: 18
The Evil Dead, eli suomalaisittain Evil Dead - kauhun riivaamat on Sam Raimin ohjaama ja Bruce Campbellin tähdittämä kauhuelokuva. Raimi ja Campbell olivat olleet ystäviä lapsesta asti ja he olivat tehneet useita lyhytelokuvia yhdessä. Tehtyään collegessa filmin It's Murder! (1977), he alkoivat suunnittelemaan kauhuleffan tekoa. Todistaakseen taitonsa, he tekivät lyhytleffan Within the Woods (1978), mikä toimi prototyyppinä täyspitkälle elokuvalle. Esittämällä sitä oikeille tahoille, Raimi ja Campbell saivat kerättyä tarvittavan summan leffan tekoon. Työryhmään he kasasivat paljon tuttujaan ja päättivät hyödyntää mahdollisimman paljon asioita, mitkä eivät kustantaisi heille melkein mitään. Kuvauksissa sattui ja tapahtui ongelmia ja haavereita, mutta lopulta elokuva saatiin valmiiksi ja Evil Dead - kauhun riivaamat sai maailmanensi-iltansa 15. lokakuuta 1981 - tasan 40 vuotta sitten! Elokuva oli budjettiinsa verrattuna valtava hitti ja kriitikotkin ihastuivat leffaan. Nykyään kyseessä on yksi kauhugenren merkkiteoksista. Itse näin Evil Dead - kauhun riivaamat ensimmäistä kertaa vasta muutama vuosi sitten ja pidin leffasta kovasti. Nyt kun huomasin elokuvan täyttävän 40 vuotta, päätin katsoa sen uudestaan ja arvostella sen juhlan kunniaksi.
Viisi kaveria matkustavat lomailemaan ränsistyneellä mökillä keskellä metsää. Mökistä he löytävät mystisen Kuolleiden kirjan, minkä tutkiminen herättää metsässä jotain pahaa...
Mökille lähtevät kaverukset ovat Campbellin näyttelemä Ash, hänen tyttöystävänsä Linda (Betsy Baker), Ashin sisko Cheryl (Ellen Sandweiss), sekä pariskunta Shelly (Sarah York) ja Scott (Hal Delrich). Lukuun ottamatta hahmojen suhteita toisiinsa, heistä ei sen kummemmin paljasteta mitään. Hahmojen persoonat korostuvat lähinnä siitä, kuinka he reagoivat, kun kauheudet alkavat. Näyttelijöistä huokuu amatöörimäisyys, mutta jokainen viisikosta onnistuu vakuuttamaan ainakin kerran leffan aikana. Parasta työtä tekee tietty Bruce Campbell, joka hyppää niin voimakkaasti menoon mukaan, ettei voi muuta kuin ihailla hänen omistautumistaan projektille.
Evil Deadin hienous ei todellakaan synny näyttelijäsuorituksista, joista löytyy kyllä omat onnistumisensa, mutta joista yksikään ei ole mitään Oscar-tasoista työtä. Tarina on erittäin yksinkertainen, eikä leffassa heittäydytä erityisen syvälliseksi koskaan. Hahmot menevät mökille ja hyvin pian alkaa tapahtua. Loppuleffa käytetäänkin hahmojen lähes keskeytymättömään piinaamiseen. Ei, Evil Deadin hienous syntyy puhtaasta elokuvan tekemisen riemusta ja vimmasta, mikä oikein huokuu läpi leffan. Vaikka näyttelijät ja tekijät enemmän tai vähemmän inhosivat työprosessia kurjien olosuhteiden takia, kaikki ovat täysillä menossa mukana ja pistävät itsensä likoon. Elokuva itsessään on sellaista menoa, että huh huh! Kun kaverukset alussa herättävät jotain pahaa pelottelemaan heitä, meininki käy yhä vain hullunkurisemmaksi ja painajaismaisemmaksi. Elokuva muistuttaakin usein painajaista, mikä käy kaiken aikaa isommilla kierroksilla ja samanaikaisesti sekä kiehtoo että pelottaa sekopäisyydellään.
Lisäksi Evil Dead - kauhun riivaamat on mitä täydellisin osoitus siitä, kuinka paljon voikaan saada aikaiseksi todella vähällä. Elokuvassa paistaa kaikessa läpi, kuinka mitättömällä budjetilla se on pistetty kasaan. Se on kuitenkin iso osa leffan suurta viehätystä. Campbell ja etenkin Sam Raimi osoittavat nerokkuuttaan pitkin elokuvaa, hyödyntämällä ties minkälaisia kikkailuja ja keksimällä ties mitä pähkähulluja ideoita, mitkä vain voimistuvat loppua kohti. Niin hahmot kuin katsojat saavat todella minimaalisia hengähdystaukoja ja muuten elokuva on aikamoista höykytystä. Tunnelma on erinomaisesti rakennettu. Leffa onnistuu poukkoilemaan kauhun ja synkän komedian välillä tyylikkäästi. Elokuvassa on sellaista kunnon tekemisen meininkiä täysin eri tavalla kuin monissa muissa filmeissä ja sen innovatiivisuus saa katsojan innostumaan päästämään omankin luovuutensa valloilleen. Aika moni kauhutekijä on selvästi tuntenut samoin. Tuskinpa Raimilla ja kumppaneilla kävi lainkaan mielessä, kuinka paljon he tulevatkaan vaikuttamaan lajityyppiin leffallaan.
Teknisestä toteutuksesta huomaa, että työryhmällä ei ollut varaa uusimmista uusiin vempaimiin, mutta eipä tuo haittaa. Osa kuvista on epätarkkoja, mutta senkin voi katsoa sormien läpi, sillä kameratyöskentely on muuten niin taitavaa. Kameraa liikutellaan kekseliäin ja elokuvalle sopivasti sekopäisin tavoin, minkä lisäksi kamera on usein sommiteltu todella vinksahtaneesti, mikä vain lisää tyylikkyyttä. Valaisu ja inhottavat lavasteet tuovat oman lisänsä visuaalisuuteen. Maskeeraajat ovat saaneet aikaiseksi todella kuvottaviakin näkyjä. Demonien valtaamien hahmojen silmät toteutettiin todella epämiellyttävillä linsseillä ja pelkästään elokuvaa katsoessa voi tuntea näyttelijöiden tuskan. Tekoverta ei säästellä, vaan sillä roiskitaan yhä vain enemmän leffan kulkiessa eteenpäin. Veren lisäksi näyttelijät joutuvat kaikenlaisen muunkin saastan peittoon. Osa efekteistä toimii yhä tänäkin päivänä, mutta esimerkiksi lopussa hyödynnetty stop motion -animaatio näki parhaat päivänsä aikoja sitten, hieman laimentaen huipennuksen tehokkuutta. Leikkauksessa turhat on karsittu pois ja vajaan puolentoista tunnin kesto on täyttä asiaa. Äänimaailma on hienosti luotu ja niin musiikit kuin ääniefektit lisäävät kasvavaa hulluutta.
Yhteenveto:Evil Dead - kauhun riivaamat on mahtavan sekopäinen kauhuelokuva ja ehta lajityyppinsä merkkiteos. Siitä suorastaan huokuu elokuvanteon into ja riemu, mikä tarttuu väkisinkin katsojaan ja imaisee mukaan varsinaiseen elämykseen. Sam Raimin ohjaus on hengästyttävän hullunkurinen ja filmin kiero luonne kauhistuttaa ja ihastuttaa samanaikaisesti. Mielikuvituksellinen ja luovuutta pursuava työryhmä on päästänyt kekseliäisyytensä riehumaan valloillaan ja lopputulos on aikamoista tykitystä. Raimi onnistuu kuin ihmeen kaupalla pitämään hersyvän päättömyydenkin tyylikkäästi kasassa. Osa elokuvan viehätystä on sen rosoinen toteutus kaikessa. Hahmoista ei paljoa saa irti, mutta heidän näyttelijänsä heittäytyvät höykytykseen onnistuneesti. Bruce Campbell on riemastuttava Ashina. Kaikin puolin Evil Dead - kauhun riivaamat on aikamoinen klassikkoelokuva kaikin puolin. Sen lisäksi, että se inspiroi omassa lajityypissään lukuisia muita tekijöitä kokeilemaan samaa, se myös näytti, kuinka pientä budjettia ja hieman amatöörimäistä tuotantoa voi venyttää äärimmilleen ja saada aikaiseksi jotain mullistavaa.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 17.6.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
The Evil Dead, 1981, Renaissance Pictures
Ohjaus: Sam Raimi Pääosissa: Tobey Maguire, Kirsten Dunst, James Franco, Thomas Haden Church, Topher Grace, Bryce Dallas Howard, Rosemary Harris ja J.K. Simmons Genre: supersankarielokuva, toiminta Kesto: 2 tuntia 19 minuuttia Ikäraja: 12
Marvelin sarjakuviin perustuvat elokuvat Spider-Man - Hämähäkkimies (Spider-Man - 2002) ja Spider-Man 2 - Hämähäkkimies 2 (Spider-Man 2 - 2004) olivat isoja hittejä, joten jatkoa oli tietty luvassa. Kolmannen osan suunnittelu alkoi välittömästi, kun toinen osa todettiin menestykseksi. Kuvaukset alkoivat alkuvuodesta 2006 ja lopulta Spider-Man 3 -Hämähäkkimies 3 sai ensi-iltansa keväällä 2007. Elokuva oli suuri hitti, mutta jätti sekä kriitikot että fanit kylmäksi. Vuosien varrella leffa on saanut yhä vain enemmän kuraa niskaansa ja nykyään sitä pidetään erittäin huonona tekeleenä. Itse näin Spider-Man 3 - Hämähäkkimies 3:n, kun sain sen joululahjaksi vuonna 2007. Katsoin elokuvan monen monta kertaa ja pidin siitä todella paljon. Mielipiteeni on kuitenkin muuttunut vuosien varrella...
HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellisiä elokuvia Spider-Man - Hämähäkkimies ja Spider-Man 2 - Hämähäkkimies 2!
Peter Parker on vihdoin löytänyt tasapainon normaalille elämälle ja sankaruudelle, ja hän on onnellisesti yhdessä Mary Janen kanssa. Ongelmia syntyy kuitenkin useassa eri muodossa. Harry janoaa edelleen kostoa, luullen yhä Spider-Manin tappaneen hänen isänsä. Vankilasta karannut rikollinen Flint Marko muuttuu hirviömäiseksi Hiekkamieheksi ja avaruudesta putoaa kummallinen symbiootti, mikä alkaa muuttamaan Peterin persoonaa...
Tobey Maguire pitää tasonsa edellisestä elokuvasta ja hän on erittäin hyvä sekä Peter Parkerina että Spider-Manina. Tai no, suurimmaksi osaksi pitää tasonsa... Kun avaruudesta tuleva symbiootti, eli "Venom-töhnä" muuttaa Peteriä aggressiivisemmaksi, Maguiren suorituksen taso heikkenee huomattavasti. Hänen emo-Peterinsä on jopa myötähäpeällisen kamalaa katseltavaa. Muuten hän on kuitenkin oikein mainio naapuruston ystävällisenä Hämähäkkimiehenä. Peterin tyttöystävä Mary Janea näyttelevän Kirsten Dunstin osaksi jää tällä kertaa lähinnä tympääntyä Peterin teoille. Hän pääsee parissa kohtaa loistamaan ja katsojana kokee empatiaa häntä kohtaan, sillä Peter ei kohtele häntä välillä niin hyvin kuin pitäisi, mutta muuten Dunst jää hieman varjoon. James Franco sen sijaan nousee isommin esille Harry Osbornina, eli uutena Vihreänä Menninkäisenä. Franco tuo edellistä osaa paremmin esille raivonsa Spider-Mania kohtaan ja on kamala seurata, kuinka Harry on valmis tappamaan parhaan ystävänsä. Silti täytyy kuitenkin sanoa, että Peterin ja Harryn välinen kiista olisi ratkennut jo edellisessä osassa, jos Peter (tai eräs toinen) olisi vain kertonut totuuden Harryn isän kuolemasta.
Harryn uusi Menninkäinen ei kuitenkaan ole ainoa pahis, sillä Spider-Man saa myös vastaansa Flint Markon (Thomas Haden Churchin), eli Hiekkamiehen ja Eddie Brockin (Topher Grace), eli Venomin. Molemmissa roistoissa on omat hyvät puolensa, mutta myös selkeät heikkoutensa. Flint Marko on hyvin kiinnostava tapaus, sillä vaikka hän on rikollinen, hänellä on selkeä motiivi teoilleen. Hänen tyttärensä on vakavasti sairas, eikä hänellä ole rahaa tämän lääkkeisiin, joten varastaminen on ainoa mahdollisuus. Haden Church tuo roiston inhimmillisen puolen koskettavasti esille, mutta tämä valitettavasti katoaa täysin, kun Flint päättää kasvaa jättimäiseksi hiekkahirviöksi. Grace taas sopii todella hyvin epämiellyttävän ja narsistisen valokuvaaja Eddie rooliin, joka on hyvä vastus Peterille, sillä molemmat kilpailevat työpaikasta Daily Buglessa. Venomiksi Grace ei kuitenkaan sovi, eikä hahmosta ole saatu läheskään niin uhkaavaa kuin voisi toivoa. Ohjaaja Sam Raimi ei alunperin halunnut Venomia mukaan elokuvaan, mutta joutui tekemään niin studion määräyksestä, mikä selittää miksi hahmoa käsitellään niin kömpelösti. Hiekkamiehen ja Venomin lisäksi uutena hahmona esitellään myös Peterin koulukaveri Gwen Stacy, jota näyttelee Bryce Dallas Howard. Hahmo on kuitenkin aika tarpeeton ja luo vain lisätäytettä jo valmiiksi ahtaaseen elokuvaan. Tätä ei yhtään auta se, ettei Howard ole kaksinen roolissa, minkä lisäksi hahmo esitellään älykkäänä, mutta loppujen lopuksi hän vaikuttaa lähinnä hieman bimbolta. J. K. Simmons jaksaa jälleen naurattaa ihanan tympeänä J. Jonah Jamesonina, joka varastaa taas show'n kohtauksissaan. Harmillisesti näitä kohtauksia on aika vähän edellisiin osiin verrattuna. Myös Rosemary Harrisin näyttelemä May-täti jää hieman vähälle huomiolle, vaikka hänkin on edelleen sama rakastava ja rakastettava hahmo. Tarkkaavaisimmat katsojat huomaavat tästäkin elokuvasta Marvelin sarjakuvahahmoja luoneen Stan Leen cameon. Sam Raimin luottonäyttelijä Bruce Campbell nähdään tällä kertaa ravintolan hulvattomana työntekijänä ja Dylan Baker palaa tohtori Curt Connorsin rooliin. Erikoista kyllä, heitä lukuunottamatta suuri osa leffan pienistä sivunäyttelijöistä on todella huonoja. Etenkin lopputaistelua selostavan naisjuontajan ja Harryn hovimestarin näyttelijät tekevät jopa surkeat roolityöt. Hovimestarin pitämää puhetta on hyvin vaikea katsoa, sillä John Paxton ei pistä mitään tunnetta peliin. Jopa juhlakohtauksen Spider-Man -asuinen pikkupoika hoitaa hommansa paremmin.
Kun mukana on jopa kolme isoa pahishahmoa, joista jokaiselle yritetään luoda kunnon tarinakaarta, on varmaan sanomattakin selvää, että leffassa on vähän liikaa meneillään. Elokuva yrittää keskittyä roistoihin yksi kerrallaan, mutta tämä saa katsojassa aikaiseksi lähinnä ajatuksen: "Taasko esitellään uusi pahis?" Tämän lisäksi elokuvassa on mukana ihan liian monta kolmiodraamaa. Peter on nyt Mary Janen kanssa yhdessä (mikä on suuri ilo, kun ottaa huomioon, kauan Peter on yrittänyt saada häntä omakseen), mutta silti Peter kiinnostuu myös Gwenistä, mistä Mary Jane tulee ymmärrettävästi kateelliseksi. Gwen sen sijaan on Eddien tyttöystävä, jolloin valokuvaajat kisailevat työpaikan lisäksi myös samasta naisesta. Tämän lisäksi Mary Jane osoittaa kiinnostusta Harrya kohtaan, mikä luo lisävaikeuksia Harryn ja Peterin välille. Putositteko jo kärryiltä? Entä jos lisään vielä mukaan, että Flint Markon menneisyys yhdistetään väkisin Peteriin, sillä nähtävästi Flint onkin Ben-sedän todellinen tappaja, vaikka hänestä ei puhuttu sanallakaan edellisissä elokuvissa!
Ensimmäisen tunnin ajan katsoja yrittää pysyä mukana kaikessa, mitä on meneillään. Vaikka tämä tekee katselukokemuksesta tarpeettoman raskasta, on mukana paljon hyviäkin kohtauksia. Kärsineistä tehosteista huolimatta Peterin ja Harryn ilmataistelu on jännittävä ja viihdyttävä, minkä lisäksi hymy nousee huulille mm. erittäin hauskan ravintolakohtauksen takia. Olen myös aina pitänyt todella paljon Peterin repliikistä "mistä näitä tyyppejä oikein tulee", kun hän ensi kertaa kohtaa Hiekkamiehen. Hiekkamiehestä puheenollen: kohtaus, missä Flint on muuttunut Hiekkamieheksi ensimmäisen kerran ja yrittää saada itseään kasaan, sekä ottamaan tyttärensä kuvan käteensä, on aidosti todella hieno, kaunis ja koskettava hetki! Vasta noin puolessa välissä leffaa alkaa harmillinen alamäki. Vaikka aluksi onkin kiinnostavaa nähdä, kuinka symbiootti muuttaa Peteriä aggressiivisemmaksi, johtaa se juurikin siihen emo-Peteriin, mistä en pidä yhtään. Ja tiedän, etten todellakaan ole yksin tämän mielipiteen kanssa. Kohtaus, jossa Peter ahdistelee naisia kadulla ja tanssii nolosti klubilla ovat ihan hirveää katsottavaa, eikä ihme, jos niiden aikana päättää pistää elokuvan pois - leffa ei nimittäin tunnu enää yhtään Spider-Manilta! Tuntuu siltä kuin tekijöiden yritys olisi loppunut kokonaan kesken.
Onneksi lopputaistelussa elokuva nostaa hieman tasoaan, vaikkakin kuva, jossa Spider-Man poseeraa Yhdysvaltojen lipun edessä, aiheuttaa jälleen myötähäpeää. Lopputaistelu sisältää mainioita hetkiä, mitkä saavat antamaan hieman anteeksi sitä, että tämänkin Spider-Man -elokuvan huipennus alkaa sillä, että Mary Jane siepataan... eivätkö käsikirjoittajat voineet keksiä mitään uutta?! Selkeistä ongelmistaan huolimatta en kuitenkaan kykene inhoamaan Spider-Man 3 - Hämähäkkimies 3:a. Se jää toki kauas kahden edellisen elokuvan tasosta, mutta siitä löytyy oikeasti todella hyviäkin juttuja, minkä takia voin sanoa pitäväni leffaa kelpo tekeleenä. Olen nähnyt elämäni aikana useita paljon huonompiakin supersankarielokuvia.
Vaikka studio on selkeästi määräillyt, mitä kaikkea elokuvan täytyy pitää sisällään, ohjaaja Sam Raimi on tehnyt tarpeeksi hyvää työtä pitäessään kaikki samassa paketissa. Hän hallitsee tunnelman jälleen ja saa mukaan useita hauskoja hetkiä, sekä hieman tyyliinsä sopivaa kauhuhenkeäkin. Elokuva on myös kuvattu hyvin ja sen puvutus- ja lavastustiimit ovat tehneet mainiota työtä. Visuaaliset tehosteet ovat kuitenkin kärsineet vuosien varrella. Hiekkamies näyttää paikoitellen kömpelöltä (etenkin lopputaistelussa), minkä lisäksi elokuvassa käytetään ihan liian monta kertaa tökeröitä digi-ihmisiä, jotka putoavat ja tappelevat samaan aikaan. Valitettavasti säveltäjänä ei enää toimi Danny Elfman, vaan Christopher Young. Young on kuitenkin hyödyntänyt paljon vanhoja sävellyksiä ja luonut uudet erinomaiset teemat Hiekkamiehelle ja Venomille.
Yhteenveto: Spider-Man 3 - Hämähäkkimies 3 ei mielestäni ansaitse saamaansa vihaa. Vaikka se on sarjan heikoin elokuva ja sisältää selkeitä ongelmia, on se silti kelpo supersankariseikkailu. Siitä saisi toki paremman ottamalla joko Venomin tai Hiekkamiehen pois, minkä lisäksi minun puolestani Gwen Stacynkin olisi voinut poistaa leffasta kokonaan. Ainoa oikea kauheus leffassa on kuitenkin Peterin emovaihe, mikä aiheuttaa kamalaa myötähäpeää ja saa katsojan inhoamaan Peteriä. Onneksi lopputaistelussa leffa nousee hieman paremmaksi, jolloin se pääsee yli keskinkertaisen tasolta. Näyttelijät tekevät pääasiassa kelpo työtä, vaikka lähes jokaiselta tuntuu löytyvän hieman heikommatkin hetkensä. Edellisien osien syvällisyyksiä ei harmillisesti löydy, mutta filmissä on mukana tarpeeksi oikeasti mainioita ja onnistuneita hetkiä, jotta sen jaksaa helposti katsoa uudestaankin. Kyseessä ei siis todellakaan ole yksi kaikkien aikojen surkeimmista supersankarileffoista. Osaan nimetä ainakin kaksikymmentä supersankarileffaa, jotka ovat Spider-Man 3 - Hämähäkkimies 3:a heikompia! Sam Raimilla oli suunnitteilla tehdä vielä neljäs Spider-Man -leffa, mutta huonon palautteen takia sarja jäikin trilogiaksi. Vuonna 2012 hahmo tuotiin kuitenkin takaisin valkokankaille The Amazing Spider-Manissa. Aionkin jossain kohtaa arvostella myös sen ja sen jatko-osan,The Amazing Spider-Man 2:n (2014)!
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 12.1.2016 - Muokattu 18.8.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.spiderman-films.wikia.com
Spider-Man 3, 2007, Columbia Pictures
Ohjaus: Sam Raimi Pääosissa: Tobey Maguire, Kirsten Dunst, James Franco, Alfred Molina, Rosemary Harris, J. K. Simmons, Elya Baskin, Daniel Gillies, Dylan Baker, Mageina Tovah ja Donna Murphy Genre: supersankarielokuva, toiminta, draama, komedia Kesto: 2 tuntia 7 minuuttia / 2.1 versio: 2 tuntia 15 minuuttia Ikäraja: 12
Marvelin sarjakuviin perustuva Sam Raimin elokuva Spider-Man - Hämähäkkimies (Spider-Man - 2002) oli kriitikoiden kehuma menestys, joten jatkoa oli tietty luvassa. Tuotanto lähti välittömästi käyntiin ja pari vuotta myöhemmin ilmestyi Spider-Man 2 -Hämähäkkimies 2. Leffa ei ollut ihan yhtä iso hitti kuin edeltäjänsä, mutta oli silti suuri menestys, mitä monet ylistivät ja mikä voitti jopa Oscar-palkinnon tehosteistaan. Nykypäivänä leffaa pidetään yhtenä parhaimpana supersankarielokuvana. Toisin kuin ensimmäisen Spider-Man - Hämähäkkimiehen kanssa, minulla ei ole mitään muistikuvaa, milloin näin Spider-Man 2 - Hämähäkkimies 2:n ensimmäistä kertaa, mutta arvelisin, että noin vuosi teattereihin ilmestymisen jälkeen. Olen katsonut elokuvan useasti uudestaan, mutta viime kerrasta on kulunut kauan aikaa. Kun huomasin, että kaikki kolme Spider-Mania löytyvät Netflixistä, päätin katsoa ne uudestaan.
HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellistä elokuvaa Spider-Man - Hämähäkkimies!
Spider-Manista on tullut New Yorkin idoli, mutta Peter Parker ei osaa tasapainottaa elämäänsä tavallisten asioiden ja sankaruuden välillä. Ongelmia syntyy lisää, kun tiedemies Otto Octavius joutuu onnettomuuteen, mikä tekee hänestä hullun roiston, tohtori Mustekalan.
Tobey Maguire vakuuttaa paremmin pääroolissa Peter Parkerina/Spider-Manina. Ensimmäisen Spider-Man - Hämähäkkimiehen arvostelussa sanoin, että hän on täydellinen Peter, muttei kaikkein paras vaihtoehto Spider-Maniksi. Tässä Maguire kuitenkin taitaa molemmat puolet roolistaan fantastisesti ja jälleen kerran hänen hahmonsa on kirjoitettu aivan mahtavasti. Katsojana ei voi muuta kuin sääliä Peteriä, kun tämä vain menettää työpaikan työpaikan perään, saa huonoja arvosanoja koulussa, ei kykene puhumaan rakastamalleen naiselle ja kun hänellä on ikäviä ongelmia parhaan ystävänsä kanssa. Hänellä on myös rahahuolia ja hämähäkkivoimat alkavat temppuilla. Maguire tuo upeasti esille Peterin uupumisen ja katsojana alkaa pelkäämään, mitä jos Peter ei enää kestäisi tätä kaikkea ja luovuttaisi? Tällaista puolta sankaruudesta ei monissa supersankarileffoissa tuoda esille. Kaiken kurjuuden keskellä hienot sankaruuden hetket saavat näin isomman merkityksen. Myös Kirsten Dunst parantaa suoritustaan Peterin ihastuksena Mary Janena. Välillä hänen tehtäväkseen jää pelkkä kiljuminen, mutta hänenkin hahmoa syvennetään hienosti. Mary Janella on uusi poikaystävä, astronautti John (Daniel Gillies), mutta hän ei ole täysin varma, onko tämä oikea mies hänelle. James Franco on jälleen erittäin hyvä Harry Osbornina. Harryn ja Peterin ystävyyttä koetellaan upeasti, sillä Harry pitää Spider-Mania syyllisenä isänsä kuolemasta, muttei tiedä, että vihaamansa henkilö on todellisuudessa hänen paras kaverinsa Peter. Tämä saa katsojan suremaan Peterin puolesta, sillä Peter selkeästi haluaisi kertoa totuuden henkilöllisyydestään ja edellisen leffan tapahtumista, muttei vain pysty siihen. Rosemary Harris on aivan yhtä ihana Peterin May-tätinä kuin viimeksi. Harris pistää ehdottomasti parastaan roolissa. Edellisessä leffassa Ben-sedän tehtävä oli ohjata Peteriä oikeaan suuntaan ja tässä May-täti tekee samaa. Hahmoa syvennetään erinomaisesti rahapulan kautta, mikä tuo yhden huolen lisää Peterin elämään. J. K. Simmons varastaa taas show'n Daily Buglen päätoimittaja J. Jonah Jamesonina. Hän on aivan hulvaton jokaisessa kohtauksessaan, miksi onkin hienoa, että häntä nähdään usein. Jamesonkin tosin kohtelee Peteriä kehnosti, jolloin hahmosta ei erityisemmin pidä. Simmons on silti mitä täydellisin roolissa! Tarinan pahiksena, tohtori Mustekalana nähdään Alfred Molina, joka on suurimmaksi osaksi erinomainen osassaan. Hän on erittäin hyvä sekä lempeänä tutkijana, että myöhemmin raivokkaana roistona, mutta parissa kohtaa hahmo alkaa höpistä yksinään, jolloin Molina ei täysin vakuuta. Nämä kohtaukset ovat elokuvan heikointa antia, eivätkä ne ole kaksisesti kirjoitettujakaan. Tohtori Mustekala on myös välillä hieman häiritsevän sarjakuvamainen hahmo muuten realistisempaa kuvaa hakevassa leffassa. Elokuvassa nähdään myös Elya Baskin Peterin hauskana vuokranantaja Ditkovichinä, Mageina Tovah tämän tyttärenä, Dylan Baker professori Curt Connorsina ja Donna Murphy tohtori Octaviuksen vaimona. Ohjaaja Sam Raimin Evil Dead -leffoista (1981-1992) tuttu Bruce "Ash" Campbell tekee tässäkin cameon, kuten tekee myös Spider-Man -hahmon luonut Stan Lee.
Spider-Man 2 - Hämähäkkimies 2 alkaa kertauksella ensimmäisestä osasta ennen kuin uusi tarina lähtee käyntiin. Alusta alkaen Peterin elämän eri ongelmat ovat hyvin esillä ja hahmosta välittää suuresti läpi elokuvan. Yllättäen elokuva keskittyykin supersankariseikkailuja enemmän puhtaaseen henkilödraamaan; Peterin ja Mary Janen epäonnistunut rakkaus, Peterin ja Harryn vaikea ystävyyssuhde ja tämän lisäksi Peter kokee syyllisyyttä siitä, ettei hän ole kertonut tädilleen, mitä oikeasti tapahtui Ben-sedän kuolinyönä. Nämä asiat luovat kiehtovia konflikteja, eikä katsojaa edes haittaa, ettei leffassa ole jatkuvasti toimintaa. Peterin tarina on niin mestarillisesti kerrottu, ettei katsojana välttämättä edes tarvitse supersankaripuolta mukaan, jotta kyseessä olisi onnistunut elokuva. On kuitenkin onni, että tämä puoli on mukana ja tohtori Mustekala tuo tosiaan suurta lisäharmia Peterin elämään. Ja kuten sanoin, Peterin voimat alkavat katoilla, mikä tuottaa tietty myös vaikeuksia. Elokuva ei tarjoa tähän selkeää selitystä, mutta itse koen asian niin, että Ben-sedän viisas lause "suuri voima tuo suuren vastuun" ei tarkoita vain sitä, että Peterin täytyy voimiensa kanssa suojella ihmisiä, vaan että niiden voimienkin kanssa hänellä on vastuu pitää tavallinen elämänsä kasassa - eikä Peter kykene siihen, joten miksi hän sitten ansaitsisi nämä huikeat kyvyt? Tämä tuo nerokasta lisäsyvyyttä elokuvaan.
Koska elokuvan draamapuoli on näin erinomaisesti rakennettu, katsoja todella välittää hahmoista, jolloin toimintakohtauksissa tuntuu olevan enemmän tunnetta pelissä. Tämän lisäksi leffan toimintakohtaukset ovat todella näyttäviä - etenkin aivan mielettömän upea junan katolla tapahtuva taistelu, mikä on yhä yksi suosikkitaistoistani supersankarielokuvien historiassa! Loppuhuipennus ei ole ihan yhtä näyttävä, mutta siitä löytyy paljon tunteita ja yllättävää koskettavuutta. Leffassa on muutenkin koskettavia ja surullisia hetkiä - varsinkin yksi keskustelu Peterin ja May-tädin kanssa on sydäntäsärkevä. Jännitystäkin on luvassa ja yksi sairaalakohtaus alkaa muistuttamaan jopa kauhuelokuvaa! Näiden synkempien tunteiden vastapainona on erinomaista huumoria. Spider-Man 2 - Hämähäkkimies 2 on todella hauska elokuva, eikä vain J. Jonah Jamesonin ja vuokranantaja Ditkovichin takia. Itse Spider-Maniin on saatu mukaan sarjakuvista tuttua nokkelaa sanailua, minkä lisäksi nauroin hysteerisesti kohtaukselle, missä katusoittaja alkaa hoilaamaan epävireisesti Spider-Manin klassista tunnuslaulua ja Peter tuijottaa häntä järkyttyneenä. Ohjaaja Sam Raimi on onnistunut edellistä elokuvaa huomattavasti paremmin pitämään erilaiset tunteet kasassa samassa paketissa ja luonut supersankariteoksen, mikä kuuluu yhä genrensä parhaimmistoon!
Elokuva on kuvattu ja leikattu mahtavasti. Pidän etenkin joistain todella kekseliäistä siirtymisistä seuraaviin kohtauksiin. Vuonna 2004 Spider-Man 2 - Hämähäkkimies 2:n tehosteet olivat tosiaan niin merkittävät, että elokuva sai itselleen siitä hyvästä Oscar-palkinnon. Elokuva oli myös ehdolla ääniefekteistään, mitkä kuulostavat kyllä hienoilta. Nykypäivänä tehosteet näyttävät tietysti hieman heikommilta kuin vuonna 2004, mutta pääasiassa leffa on kestänyt paremmin aikaa kuin edellinen osa. Digitaalisesti tehty Spider-Man on selkeästi uskottavampi kuin ensimmäisessä elokuvassa, mutta digitaalisesti tehty tohtori Mustekala saa kohottelemaan kulmia. Kuitenkin lopussa, kun Spider-Man heiluu ympäri kaupunkia seittien varassa, tehosteet näyttävät niin kököiltä, että voisi luulla katsovansa vanhan tietokonepelin tasojen välissä pyörivää videota. Lavasteet ovat tässäkin elokuvassa tyylikkäät ja puvustus on muuten onnistunutta, mutta itseäni häiritsee paljon, että Spider-Manin asun siniset kohdat muuttuvat välillä mustiksi. Miksi?
Spider-Man 2 - Hämähäkkimies 2:ssa on mukana joitain hauskoja "easter eggejä", eli viittauksia muihin elokuviin, sarjakuviin jne. Tarkkaavaisimmat katsojat voivat huomata vuoden 2004 The Punisher -elokuvassa nimikkohahmoa näytelleen Thomas Janen, joka vilahtaa leffan loppupuolella, kun Mary Jane juoksee suihkulähteen ohi. Doctor Strangesta (joka saa tänä vuonna oman elokuvansa) heitetään nopeasti hauska vitsi.
Elokuvasta on olemassa 8 minuuttia alkuperäistä teatteriversiota pidempi 2.1 -versio. Se sisältää pidennettyjä kohtauksia, kuten alussa olevan pizzatoimituksen. Jotkut kohtaukset - esimerkiksi kiusallinen hissikohtaus - ovat täysin erilaisia kuin teatteriversiossa.
Yhteenveto:Spider-Man 2 - Hämähäkkimies 2 on elokuvana onnistuneempi kuin ensimmäinen. Elokuva saa katsojan todella välittämään Peteristä, jolle tapahtuu jatkuvasti inhottavia asioita. Draamapuoli on suorastaan täydellistä ja niin ovat myös toimintakohtaukset. Taistelu junan katolla on kaikkien näiden vuosienkin jälkeen uskomattoman hieno! Tobey Maguire sopii edellistä osaa paremmin sekä Peter Parkerin että Spider-Manin rooliin. Maguiren lisäksi muutkin näyttelijät tekevät todella hyvää työtä - etenkin Simmons ja Harris. Heikointa leffassa on tohtori Mustekalan liikaa selittelevät keskustelut itsensä kanssa ja hahmon sarjakuvamaisuus, sekä hölmö suunnitelma. Elokuva kuitenkin perustuu sarjakuviin, joten tämän voi suurimmaksi osaksi antaa anteeksi. Ohjaaja Sam Raimi on erinomaisesti yhdistellyt eri tunnetiloja ja saanut aikaiseksi niin kiehtovan paketin, että uppouiduin ihan täysillä mukaan ja sain jopa kylmiä väreitä. Mukana on myös hienoa syvällisyyttä ja klassisesta "suuri voima tuo suuren vastuun" -lausahduksesta löydetään uusia puolia. Suosittelenkin katsomaan Spider-Man 2 - Hämähäkkimies 2:n, vaikka supersankarileffat eivät välttämättä olisikaan juttunne, sillä siitä löytyy paljon muutakin. Nuoriso saa luultavasti elokuvasta eniten irti, mutta minkä tahansa ikäisille supersankarifaneille se toimii taatusti, sillä filmi edustaa yhä genrensä parhaimmistoa. Huomenna on sitten kolmannen elokuvan katsomisen ja arvioimisen vuoro...
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 11.1.2016 - Muokattu 10.8.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.spiderman-films.wikia.com
Spider-Man 2, 2004, Columbia Pictures, Marvel Enterprises, Laura Ziskin Productions
