Arvostelu: Spider-Man 3 - Hämähäkkimies 3 (Spider-Man 3 - 2007)

SPIDER-MAN 3 - HÄMÄHÄKKIMIES 3

SPIDER-MAN 3

Ohjaus: Sam Raimi
Pääosissa: Tobey Maguire, Kirsten Dunst, James Franco, Thomas Haden Church, Topher Grace, Bryce Dallas Howard, Rosemary Harris ja J.K. Simmons
Genre: supersankarielokuva, toiminta
Kesto: 2 tuntia 19 minuuttia
Ikäraja: 12

Marvelin sarjakuviin perustuvat elokuvat Spider-Man - Hämähäkkimies (Spider-Man - 2002) ja Spider-Man 2 - Hämähäkkimies 2 (Spider-Man 2 - 2004) olivat isoja hittejä, joten jatkoa oli tietty luvassa. Kolmannen osan suunnittelu alkoi välittömästi, kun toinen osa todettiin menestykseksi. Kuvaukset alkoivat alkuvuodesta 2006 ja lopulta Spider-Man 3 - Hämähäkkimies 3 sai ensi-iltansa keväällä 2007. Elokuva oli suuri hitti, mutta jätti sekä kriitikot että fanit kylmäksi. Vuosien varrella leffa on saanut yhä vain enemmän kuraa niskaansa ja nykyään sitä pidetään erittäin huonona tekeleenä. Itse näin Spider-Man 3 - Hämähäkkimies 3:n, kun sain sen joululahjaksi vuonna 2007. Katsoin elokuvan monen monta kertaa ja pidin siitä todella paljon. Mielipiteeni on kuitenkin muuttunut vuosien varrella...

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellisiä elokuvia Spider-Man - Hämähäkkimies ja Spider-Man 2 - Hämähäkkimies 2!

Peter Parker on vihdoin löytänyt tasapainon normaalille elämälle ja sankaruudelle, ja hän on onnellisesti yhdessä Mary Janen kanssa. Ongelmia syntyy kuitenkin useassa eri muodossa. Harry janoaa edelleen kostoa, luullen yhä Spider-Manin tappaneen hänen isänsä. Vankilasta karannut rikollinen Flint Marko muuttuu hirviömäiseksi Hiekkamieheksi ja avaruudesta putoaa kummallinen symbiootti, mikä alkaa muuttamaan Peterin persoonaa...

Tobey Maguire pitää tasonsa edellisestä elokuvasta ja hän on erittäin hyvä sekä Peter Parkerina että Spider-Manina. Tai no, suurimmaksi osaksi pitää tasonsa... Kun avaruudesta tuleva symbiootti, eli "Venom-töhnä" muuttaa Peteriä aggressiivisemmaksi, Maguiren suorituksen taso heikkenee huomattavasti. Hänen emo-Peterinsä on jopa myötähäpeällisen kamalaa katseltavaa. Muuten hän on kuitenkin oikein mainio naapuruston ystävällisenä Hämähäkkimiehenä.
     Peterin tyttöystävä Mary Janea näyttelevän Kirsten Dunstin osaksi jää tällä kertaa lähinnä tympääntyä Peterin teoille. Hän pääsee parissa kohtaa loistamaan ja katsojana kokee empatiaa häntä kohtaan, sillä Peter ei kohtele häntä välillä niin hyvin kuin pitäisi, mutta muuten Dunst jää hieman varjoon.
     James Franco sen sijaan nousee isommin esille Harry Osbornina, eli uutena Vihreänä Menninkäisenä. Franco tuo edellistä osaa paremmin esille raivonsa Spider-Mania kohtaan ja on kamala seurata, kuinka Harry on valmis tappamaan parhaan ystävänsä. Silti täytyy kuitenkin sanoa, että Peterin ja Harryn välinen kiista olisi ratkennut jo edellisessä osassa, jos Peter (tai eräs toinen) olisi vain kertonut totuuden Harryn isän kuolemasta.

Harryn uusi Menninkäinen ei kuitenkaan ole ainoa pahis, sillä Spider-Man saa myös vastaansa Flint Markon (Thomas Haden Churchin), eli Hiekkamiehen ja Eddie Brockin (Topher Grace), eli Venomin. Molemmissa roistoissa on omat hyvät puolensa, mutta myös selkeät heikkoutensa. Flint Marko on hyvin kiinnostava tapaus, sillä vaikka hän on rikollinen, hänellä on selkeä motiivi teoilleen. Hänen tyttärensä on vakavasti sairas, eikä hänellä ole rahaa tämän lääkkeisiin, joten varastaminen on ainoa mahdollisuus. Haden Church tuo roiston inhimmillisen puolen koskettavasti esille, mutta tämä valitettavasti katoaa täysin, kun Flint päättää kasvaa jättimäiseksi hiekkahirviöksi. Grace taas sopii todella hyvin epämiellyttävän ja narsistisen valokuvaaja Eddie rooliin, joka on hyvä vastus Peterille, sillä molemmat kilpailevat työpaikasta Daily Buglessa. Venomiksi Grace ei kuitenkaan sovi, eikä hahmosta ole saatu läheskään niin uhkaavaa kuin voisi toivoa. Ohjaaja Sam Raimi ei alunperin halunnut Venomia mukaan elokuvaan, mutta joutui tekemään niin studion määräyksestä, mikä selittää miksi hahmoa käsitellään niin kömpelösti.
     Hiekkamiehen ja Venomin lisäksi uutena hahmona esitellään myös Peterin koulukaveri Gwen Stacy, jota näyttelee Bryce Dallas Howard. Hahmo on kuitenkin aika tarpeeton ja luo vain lisätäytettä jo valmiiksi ahtaaseen elokuvaan. Tätä ei yhtään auta se, ettei Howard ole kaksinen roolissa, minkä lisäksi hahmo esitellään älykkäänä, mutta loppujen lopuksi hän vaikuttaa lähinnä hieman bimbolta.
     J. K. Simmons jaksaa jälleen naurattaa ihanan tympeänä J. Jonah Jamesonina, joka varastaa taas show'n kohtauksissaan. Harmillisesti näitä kohtauksia on aika vähän edellisiin osiin verrattuna. Myös Rosemary Harrisin näyttelemä May-täti jää hieman vähälle huomiolle, vaikka hänkin on edelleen sama rakastava ja rakastettava hahmo.
     Tarkkaavaisimmat katsojat huomaavat tästäkin elokuvasta Marvelin sarjakuvahahmoja luoneen Stan Leen cameon. Sam Raimin luottonäyttelijä Bruce Campbell nähdään tällä kertaa ravintolan hulvattomana työntekijänä ja Dylan Baker palaa tohtori Curt Connorsin rooliin. Erikoista kyllä, heitä lukuunottamatta suuri osa leffan pienistä sivunäyttelijöistä on todella huonoja. Etenkin lopputaistelua selostavan naisjuontajan ja Harryn hovimestarin näyttelijät tekevät jopa surkeat roolityöt. Hovimestarin pitämää puhetta on hyvin vaikea katsoa, sillä John Paxton ei pistä mitään tunnetta peliin. Jopa juhlakohtauksen Spider-Man -asuinen pikkupoika hoitaa hommansa paremmin.

Kun mukana on jopa kolme isoa pahishahmoa, joista jokaiselle yritetään luoda kunnon tarinakaarta, on varmaan sanomattakin selvää, että leffassa on vähän liikaa meneillään. Elokuva yrittää keskittyä roistoihin yksi kerrallaan, mutta tämä saa katsojassa aikaiseksi lähinnä ajatuksen: "Taasko esitellään uusi pahis?" Tämän lisäksi elokuvassa on mukana ihan liian monta kolmiodraamaa. Peter on nyt Mary Janen kanssa yhdessä (mikä on suuri ilo, kun ottaa huomioon, kauan Peter on yrittänyt saada häntä omakseen), mutta silti Peter kiinnostuu myös Gwenistä, mistä Mary Jane tulee ymmärrettävästi kateelliseksi. Gwen sen sijaan on Eddien tyttöystävä, jolloin valokuvaajat kisailevat työpaikan lisäksi myös samasta naisesta. Tämän lisäksi Mary Jane osoittaa kiinnostusta Harrya kohtaan, mikä luo lisävaikeuksia Harryn ja Peterin välille. Putositteko jo kärryiltä? Entä jos lisään vielä mukaan, että Flint Markon menneisyys yhdistetään väkisin Peteriin, sillä nähtävästi Flint onkin Ben-sedän todellinen tappaja, vaikka hänestä ei puhuttu sanallakaan edellisissä elokuvissa!

Ensimmäisen tunnin ajan katsoja yrittää pysyä mukana kaikessa, mitä on meneillään. Vaikka tämä tekee katselukokemuksesta tarpeettoman raskasta, on mukana paljon hyviäkin kohtauksia. Kärsineistä tehosteista huolimatta Peterin ja Harryn ilmataistelu on jännittävä ja viihdyttävä, minkä lisäksi hymy nousee huulille mm. erittäin hauskan ravintolakohtauksen takia. Olen myös aina pitänyt todella paljon Peterin repliikistä "mistä näitä tyyppejä oikein tulee", kun hän ensi kertaa kohtaa Hiekkamiehen. Hiekkamiehestä puheenollen: kohtaus, missä Flint on muuttunut Hiekkamieheksi ensimmäisen kerran ja yrittää saada itseään kasaan, sekä ottamaan tyttärensä kuvan käteensä, on aidosti todella hieno, kaunis ja koskettava hetki! Vasta noin puolessa välissä leffaa alkaa harmillinen alamäki. Vaikka aluksi onkin kiinnostavaa nähdä, kuinka symbiootti muuttaa Peteriä aggressiivisemmaksi, johtaa se juurikin siihen emo-Peteriin, mistä en pidä yhtään. Ja tiedän, etten todellakaan ole yksin tämän mielipiteen kanssa. Kohtaus, jossa Peter ahdistelee naisia kadulla ja tanssii nolosti klubilla ovat ihan hirveää katsottavaa, eikä ihme, jos niiden aikana päättää pistää elokuvan pois - leffa ei nimittäin tunnu enää yhtään Spider-Manilta! Tuntuu siltä kuin tekijöiden yritys olisi loppunut kokonaan kesken.

Onneksi lopputaistelussa elokuva nostaa hieman tasoaan, vaikkakin kuva, jossa Spider-Man poseeraa Yhdysvaltojen lipun edessä, aiheuttaa jälleen myötähäpeää. Lopputaistelu sisältää mainioita hetkiä, mitkä saavat antamaan hieman anteeksi sitä, että tämänkin Spider-Man -elokuvan huipennus alkaa sillä, että Mary Jane siepataan... eivätkö käsikirjoittajat voineet keksiä mitään uutta?! Selkeistä ongelmistaan huolimatta en kuitenkaan kykene inhoamaan Spider-Man 3 - Hämähäkkimies 3:a. Se jää toki kauas kahden edellisen elokuvan tasosta, mutta siitä löytyy oikeasti todella hyviäkin juttuja, minkä takia voin sanoa pitäväni leffaa kelpo tekeleenä. Olen nähnyt elämäni aikana useita paljon huonompiakin supersankarielokuvia.

Vaikka studio on selkeästi määräillyt, mitä kaikkea elokuvan täytyy pitää sisällään, ohjaaja Sam Raimi on tehnyt tarpeeksi hyvää työtä pitäessään kaikki samassa paketissa. Hän hallitsee tunnelman jälleen ja saa mukaan useita hauskoja hetkiä, sekä hieman tyyliinsä sopivaa kauhuhenkeäkin. Elokuva on myös kuvattu hyvin ja sen puvutus- ja lavastustiimit ovat tehneet mainiota työtä. Visuaaliset tehosteet ovat kuitenkin kärsineet vuosien varrella. Hiekkamies näyttää paikoitellen kömpelöltä (etenkin lopputaistelussa), minkä lisäksi elokuvassa käytetään ihan liian monta kertaa tökeröitä digi-ihmisiä, jotka putoavat ja tappelevat samaan aikaan. Valitettavasti säveltäjänä ei enää toimi Danny Elfman, vaan Christopher Young. Young on kuitenkin hyödyntänyt paljon vanhoja sävellyksiä ja luonut uudet erinomaiset teemat Hiekkamiehelle ja Venomille.

Yhteenveto: Spider-Man 3 - Hämähäkkimies 3 ei mielestäni ansaitse saamaansa vihaa. Vaikka se on sarjan heikoin elokuva ja sisältää selkeitä ongelmia, on se silti kelpo supersankariseikkailu. Siitä saisi toki paremman ottamalla joko Venomin tai Hiekkamiehen pois, minkä lisäksi minun puolestani Gwen Stacynkin olisi voinut poistaa leffasta kokonaan. Ainoa oikea kauheus leffassa on kuitenkin Peterin emovaihe, mikä aiheuttaa kamalaa myötähäpeää ja saa katsojan inhoamaan Peteriä. Onneksi lopputaistelussa leffa nousee hieman paremmaksi, jolloin se pääsee yli keskinkertaisen tasolta. Näyttelijät tekevät pääasiassa kelpo työtä, vaikka lähes jokaiselta tuntuu löytyvän hieman heikommatkin hetkensä. Edellisien osien syvällisyyksiä ei harmillisesti löydy, mutta filmissä on mukana tarpeeksi oikeasti mainioita ja onnistuneita hetkiä, jotta sen jaksaa helposti katsoa uudestaankin. Kyseessä ei siis todellakaan ole yksi kaikkien aikojen surkeimmista supersankarileffoista. Osaan nimetä ainakin kaksikymmentä supersankarileffaa, jotka ovat Spider-Man 3 - Hämähäkkimies 3:a heikompia! Sam Raimilla oli suunnitteilla tehdä vielä neljäs Spider-Man -leffa, mutta huonon palautteen takia sarja jäikin trilogiaksi. Vuonna 2012 hahmo tuotiin kuitenkin takaisin valkokankaille The Amazing Spider-Manissa. Aionkin jossain kohtaa arvostella myös sen ja sen jatko-osan, The Amazing Spider-Man 2:n (2014)!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 12.1.2016 - Muokattu 18.8.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.spiderman-films.wikia.com
Spider-Man 3, 2007, Columbia Pictures

Arvostelu: Spider-Man 2 - Hämähäkkimies 2 (Spider-Man 2 - 2004)

SPIDER-MAN 2 - HÄMÄHÄKKIMIES 2

SPIDER-MAN 2

Ohjaus: Sam Raimi
Pääosissa: Tobey Maguire, Kirsten Dunst, James Franco, Alfred Molina, Rosemary Harris, J. K. Simmons, Elya Baskin, Daniel Gillies, Dylan Baker, Mageina Tovah ja Donna Murphy
Genre: supersankarielokuva, toiminta, draama, komedia
Kesto: 2 tuntia 7 minuuttia / 2.1 versio: 2 tuntia 15 minuuttia
Ikäraja: 12

Marvelin sarjakuviin perustuva Sam Raimin elokuva Spider-Man - Hämähäkkimies (Spider-Man - 2002) oli kriitikoiden kehuma menestys, joten jatkoa oli tietty luvassa. Tuotanto lähti välittömästi käyntiin ja pari vuotta myöhemmin ilmestyi Spider-Man 2 - Hämähäkkimies 2. Leffa ei ollut ihan yhtä iso hitti kuin edeltäjänsä, mutta oli silti suuri menestys, mitä monet ylistivät ja mikä voitti jopa Oscar-palkinnon tehosteistaan. Nykypäivänä leffaa pidetään yhtenä parhaimpana supersankarielokuvana. Toisin kuin ensimmäisen Spider-Man - Hämähäkkimiehen kanssa, minulla ei ole mitään muistikuvaa, milloin näin Spider-Man 2 - Hämähäkkimies 2:n ensimmäistä kertaa, mutta arvelisin, että noin vuosi teattereihin ilmestymisen jälkeen. Olen katsonut elokuvan useasti uudestaan, mutta viime kerrasta on kulunut kauan aikaa. Kun huomasin, että kaikki kolme Spider-Mania löytyvät Netflixistä, päätin katsoa ne uudestaan.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellistä elokuvaa Spider-Man - Hämähäkkimies!

Spider-Manista on tullut New Yorkin idoli, mutta Peter Parker ei osaa tasapainottaa elämäänsä tavallisten asioiden ja sankaruuden välillä. Ongelmia syntyy lisää, kun tiedemies Otto Octavius joutuu onnettomuuteen, mikä tekee hänestä hullun roiston, tohtori Mustekalan.

Tobey Maguire vakuuttaa paremmin pääroolissa Peter Parkerina/Spider-Manina. Ensimmäisen Spider-Man - Hämähäkkimiehen arvostelussa sanoin, että hän on täydellinen Peter, muttei kaikkein paras vaihtoehto Spider-Maniksi. Tässä Maguire kuitenkin taitaa molemmat puolet roolistaan fantastisesti ja jälleen kerran hänen hahmonsa on kirjoitettu aivan mahtavasti. Katsojana ei voi muuta kuin sääliä Peteriä, kun tämä vain menettää työpaikan työpaikan perään, saa huonoja arvosanoja koulussa, ei kykene puhumaan rakastamalleen naiselle ja kun hänellä on ikäviä ongelmia parhaan ystävänsä kanssa. Hänellä on myös rahahuolia ja hämähäkkivoimat alkavat temppuilla. Maguire tuo upeasti esille Peterin uupumisen ja katsojana alkaa pelkäämään, mitä jos Peter ei enää kestäisi tätä kaikkea ja luovuttaisi? Tällaista puolta sankaruudesta ei monissa supersankarileffoissa tuoda esille. Kaiken kurjuuden keskellä hienot sankaruuden hetket saavat näin isomman merkityksen.
     Myös Kirsten Dunst parantaa suoritustaan Peterin ihastuksena Mary Janena. Välillä hänen tehtäväkseen jää pelkkä kiljuminen, mutta hänenkin hahmoa syvennetään hienosti. Mary Janella on uusi poikaystävä, astronautti John (Daniel Gillies), mutta hän ei ole täysin varma, onko tämä oikea mies hänelle.
     James Franco on jälleen erittäin hyvä Harry Osbornina. Harryn ja Peterin ystävyyttä koetellaan upeasti, sillä Harry pitää Spider-Mania syyllisenä isänsä kuolemasta, muttei tiedä, että vihaamansa henkilö on todellisuudessa hänen paras kaverinsa Peter. Tämä saa katsojan suremaan Peterin puolesta, sillä Peter selkeästi haluaisi kertoa totuuden henkilöllisyydestään ja edellisen leffan tapahtumista, muttei vain pysty siihen.
     Rosemary Harris on aivan yhtä ihana Peterin May-tätinä kuin viimeksi. Harris pistää ehdottomasti parastaan roolissa. Edellisessä leffassa Ben-sedän tehtävä oli ohjata Peteriä oikeaan suuntaan ja tässä May-täti tekee samaa. Hahmoa syvennetään erinomaisesti rahapulan kautta, mikä tuo yhden huolen lisää Peterin elämään.
     J. K. Simmons varastaa taas show'n Daily Buglen päätoimittaja J. Jonah Jamesonina. Hän on aivan hulvaton jokaisessa kohtauksessaan, miksi onkin hienoa, että häntä nähdään usein. Jamesonkin tosin kohtelee Peteriä kehnosti, jolloin hahmosta ei erityisemmin pidä. Simmons on silti mitä täydellisin roolissa!
     Tarinan pahiksena, tohtori Mustekalana nähdään Alfred Molina, joka on suurimmaksi osaksi erinomainen osassaan. Hän on erittäin hyvä sekä lempeänä tutkijana, että myöhemmin raivokkaana roistona, mutta parissa kohtaa hahmo alkaa höpistä yksinään, jolloin Molina ei täysin vakuuta. Nämä kohtaukset ovat elokuvan heikointa antia, eivätkä ne ole kaksisesti kirjoitettujakaan. Tohtori Mustekala on myös välillä hieman häiritsevän sarjakuvamainen hahmo muuten realistisempaa kuvaa hakevassa leffassa.
     Elokuvassa nähdään myös Elya Baskin Peterin hauskana vuokranantaja Ditkovichinä, Mageina Tovah tämän tyttärenä, Dylan Baker professori Curt Connorsina ja Donna Murphy tohtori Octaviuksen vaimona. Ohjaaja Sam Raimin Evil Dead -leffoista (1981-1992) tuttu Bruce "Ash" Campbell tekee tässäkin cameon, kuten tekee myös Spider-Man -hahmon luonut Stan Lee.

Spider-Man 2 - Hämähäkkimies 2 alkaa kertauksella ensimmäisestä osasta ennen kuin uusi tarina lähtee käyntiin. Alusta alkaen Peterin elämän eri ongelmat ovat hyvin esillä ja hahmosta välittää suuresti läpi elokuvan. Yllättäen elokuva keskittyykin supersankariseikkailuja enemmän puhtaaseen henkilödraamaan; Peterin ja Mary Janen epäonnistunut rakkaus, Peterin ja Harryn vaikea ystävyyssuhde ja tämän lisäksi Peter kokee syyllisyyttä siitä, ettei hän ole kertonut tädilleen, mitä oikeasti tapahtui Ben-sedän kuolinyönä. Nämä asiat luovat kiehtovia konflikteja, eikä katsojaa edes haittaa, ettei leffassa ole jatkuvasti toimintaa. Peterin tarina on niin mestarillisesti kerrottu, ettei katsojana välttämättä edes tarvitse supersankaripuolta mukaan, jotta kyseessä olisi onnistunut elokuva. On kuitenkin onni, että tämä puoli on mukana ja tohtori Mustekala tuo tosiaan suurta lisäharmia Peterin elämään. Ja kuten sanoin, Peterin voimat alkavat katoilla, mikä tuottaa tietty myös vaikeuksia. Elokuva ei tarjoa tähän selkeää selitystä, mutta itse koen asian niin, että Ben-sedän viisas lause "suuri voima tuo suuren vastuun" ei tarkoita vain sitä, että Peterin täytyy voimiensa kanssa suojella ihmisiä, vaan että niiden voimienkin kanssa hänellä on vastuu pitää tavallinen elämänsä kasassa - eikä Peter kykene siihen, joten miksi hän sitten ansaitsisi nämä huikeat kyvyt? Tämä tuo nerokasta lisäsyvyyttä elokuvaan.

Koska elokuvan draamapuoli on näin erinomaisesti rakennettu, katsoja todella välittää hahmoista, jolloin toimintakohtauksissa tuntuu olevan enemmän tunnetta pelissä. Tämän lisäksi leffan toimintakohtaukset ovat todella näyttäviä - etenkin aivan mielettömän upea junan katolla tapahtuva taistelu, mikä on yhä yksi suosikkitaistoistani supersankarielokuvien historiassa! Loppuhuipennus ei ole ihan yhtä näyttävä, mutta siitä löytyy paljon tunteita ja yllättävää koskettavuutta. Leffassa on muutenkin koskettavia ja surullisia hetkiä - varsinkin yksi keskustelu Peterin ja May-tädin kanssa on sydäntäsärkevä. Jännitystäkin on luvassa ja yksi sairaalakohtaus alkaa muistuttamaan jopa kauhuelokuvaa! Näiden synkempien tunteiden vastapainona on erinomaista huumoria. Spider-Man 2 - Hämähäkkimies 2 on todella hauska elokuva, eikä vain J. Jonah Jamesonin ja vuokranantaja Ditkovichin takia. Itse Spider-Maniin on saatu mukaan sarjakuvista tuttua nokkelaa sanailua, minkä lisäksi nauroin hysteerisesti kohtaukselle, missä katusoittaja alkaa hoilaamaan epävireisesti Spider-Manin klassista tunnuslaulua ja Peter tuijottaa häntä järkyttyneenä. Ohjaaja Sam Raimi on onnistunut edellistä elokuvaa huomattavasti paremmin pitämään erilaiset tunteet kasassa samassa paketissa ja luonut supersankariteoksen, mikä kuuluu yhä genrensä parhaimmistoon!

Elokuva on kuvattu ja leikattu mahtavasti. Pidän etenkin joistain todella kekseliäistä siirtymisistä seuraaviin kohtauksiin. Vuonna 2004 Spider-Man 2 - Hämähäkkimies 2:n tehosteet olivat tosiaan niin merkittävät, että elokuva sai itselleen siitä hyvästä Oscar-palkinnon. Elokuva oli myös ehdolla ääniefekteistään, mitkä kuulostavat kyllä hienoilta. Nykypäivänä tehosteet näyttävät tietysti hieman heikommilta kuin vuonna 2004, mutta pääasiassa leffa on kestänyt paremmin aikaa kuin edellinen osa. Digitaalisesti tehty Spider-Man on selkeästi uskottavampi kuin ensimmäisessä elokuvassa, mutta digitaalisesti tehty tohtori Mustekala saa kohottelemaan kulmia. Kuitenkin lopussa, kun Spider-Man heiluu ympäri kaupunkia seittien varassa, tehosteet näyttävät niin kököiltä, että voisi luulla katsovansa vanhan tietokonepelin tasojen välissä pyörivää videota. Lavasteet ovat tässäkin elokuvassa tyylikkäät ja puvustus on muuten onnistunutta, mutta itseäni häiritsee paljon, että Spider-Manin asun siniset kohdat muuttuvat välillä mustiksi. Miksi?

Spider-Man 2 - Hämähäkkimies 2:ssa on mukana joitain hauskoja "easter eggejä", eli viittauksia muihin elokuviin, sarjakuviin jne. Tarkkaavaisimmat katsojat voivat huomata vuoden 2004 The Punisher -elokuvassa nimikkohahmoa näytelleen Thomas Janen, joka vilahtaa leffan loppupuolella, kun Mary Jane juoksee suihkulähteen ohi. Doctor Strangesta (joka saa tänä vuonna oman elokuvansa) heitetään nopeasti hauska vitsi.

Elokuvasta on olemassa 8 minuuttia alkuperäistä teatteriversiota pidempi 2.1 -versio. Se sisältää pidennettyjä kohtauksia, kuten alussa olevan pizzatoimituksen. Jotkut kohtaukset - esimerkiksi kiusallinen hissikohtaus - ovat täysin erilaisia kuin teatteriversiossa.

Yhteenveto: Spider-Man 2 - Hämähäkkimies 2 on elokuvana onnistuneempi kuin ensimmäinen. Elokuva saa katsojan todella välittämään Peteristä, jolle tapahtuu jatkuvasti inhottavia asioita. Draamapuoli on suorastaan täydellistä ja niin ovat myös toimintakohtaukset. Taistelu junan katolla on kaikkien näiden vuosienkin jälkeen uskomattoman hieno! Tobey Maguire sopii edellistä osaa paremmin sekä Peter Parkerin että Spider-Manin rooliin. Maguiren lisäksi muutkin näyttelijät tekevät todella hyvää työtä - etenkin Simmons ja Harris. Heikointa leffassa on tohtori Mustekalan liikaa selittelevät keskustelut itsensä kanssa ja hahmon sarjakuvamaisuus, sekä hölmö suunnitelma. Elokuva kuitenkin perustuu sarjakuviin, joten tämän voi suurimmaksi osaksi antaa anteeksi. Ohjaaja Sam Raimi on erinomaisesti yhdistellyt eri tunnetiloja ja saanut aikaiseksi niin kiehtovan paketin, että uppouiduin ihan täysillä mukaan ja sain jopa kylmiä väreitä. Mukana on myös hienoa syvällisyyttä ja klassisesta "suuri voima tuo suuren vastuun" -lausahduksesta löydetään uusia puolia. Suosittelenkin katsomaan Spider-Man 2 - Hämähäkkimies 2:n, vaikka supersankarileffat eivät välttämättä olisikaan juttunne, sillä siitä löytyy paljon muutakin. Nuoriso saa luultavasti elokuvasta eniten irti, mutta minkä tahansa ikäisille supersankarifaneille se toimii taatusti, sillä filmi edustaa yhä genrensä parhaimmistoa. Huomenna on sitten kolmannen elokuvan katsomisen ja arvioimisen vuoro...

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 11.1.2016 - Muokattu 10.8.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.spiderman-films.wikia.com
Spider-Man 2, 2004, Columbia Pictures, Marvel Enterprises, Laura Ziskin Productions

Arvostelu: Spider-Man - Hämähäkkimies (Spider-Man - 2002)

SPIDER-MAN - HÄMÄHÄKKIMIES

SPIDER-MAN

Ohjaus: Sam Raimi
Pääosissa: Tobey Maguire, Willem Dafoe, Kirsten Dunst, James Franco, Cliff Robertson, Rosemary Harris ja J.K. Simmons
Genre: supersankarielokuva, toiminta
Kesto: 2 tuntia 1 minuutti
Ikäraja: 12

Spider-Man - suomalaisittain Hämähäkkimies - on yksi ensimmäisistä hahmoista, jotka tutustuttivat minut supersankarien maailmaan ja Spider-Man onkin ehdottomasti yksi lempisankarihahmoistani. Muistan vielä, kun näin ensimmäisen kerran Spider-Man - Hämähäkkimiehen vuosia sitten ja minua pelotti Green Goblin, enkä pystynyt katsomaan elokuvaa täysin loppuun. Vuosien saatossa olen kuitenkin nähnyt Spider-Man - Hämähäkkimiehen ja sen jatko-osat useaan otteeseen. Huomasin hiljattain, että Sam Raimin Hämis-trilogian löytää Netflixistä, joten päätin pitkästä aikaa katsoa.

Peter Parker on hiljainen nörtti, joka unelmoi naapurin tytöstä, Mary Jane Watsonista. Luokkaretkellä Peteriä puree radioaktiivinen hämähäkki, mikä antaa hänelle yliluonnollisia kykyjä. Traagisen tapahtuman ja Peterin ystävän isän muuttuessa pahaksi, täytyy Peterin muuttua New Yorkin sankariksi, Spider-Maniksi.

Tobey Maguire on täydellinen valinta Peter Parkeriksi. Maguire näyttelee erinomaisesti samaistuttavaa nörttiteiniä, joka etsii itseään, sekä yrittää selvitä normaalin elämän vaikeuksista sankaruuden ohessa. Olen aina pitänyt tästä hahmosta niin paljon sen takia, että ilman maskiaan hän on kuin kuka tahansa nuori, eikä mikään miljonääri, supersotilas tai avaruusolio. Hän on toki älykkäämpi kuin moni muu, mutta pääasiassa hän on erittäin samaistuttava tyyppi. Peter on myös välillä hauskan nolo, etenkin yrittäessään puhua ihastukselleen. Valitettavasti Spider-Maniksi Maguire ei ole kaikkein osuvin vaihtoehto. Naamio päällä Maguiren muminasta ei välillä saa selvää. Hänen Spider-Maninsa ei myöskään ole samanlainen vitsiniekka kuin sarjakuvissa, vaikka onneksi hänelle on kirjoitettu muutamia huulenheittoja. Maguiren pienen tönkköyden sankarina antaa kuitenkin anteeksi, sillä hahmo on muuten aivan mahtavasti kirjoitettu ja hän saa katsojan sympatiat puolelleen ensimmäisestä kohtauksesta lähtien.
     Kirsten Dunst esittää Peterin ihastusta Mary Janea ja sopii rooliinsa oikein hyvin. Hänenkin hahmonsa on mainiosti kirjoitettu ja hänestä löytyy hienosti useampia puolia. Valitettavasti toimintakohtauksissa hän muuttuu lähinnä perinteiseksi "neito pulassa" -hahmoksi, joka pitää jatkuvasti pelastaa.
     Willem Dafoe näyttelee elokuvan roistoa Norman Osbornia, eli Green Goblinia. Vaikka Dafoe ylinäyttelee parissa kohtaa, hän onnistuu ilmeillään kuvastamaan hahmon hulluutta. Kohtaus, jossa hän puhuu peilikuvalleen on yksi elokuvan parhaista. Dafoen ylinäyttelemisen voi selittää sillä, miten hahmo on kirjoitettu, sillä hänestä on tehty paikoitellen liiankin sarjakuvamainen karikatyyriroisto.
     Seth Rogenin kanssa tehdyistä kaverikomedioista tuttu James Franco esittää Normanin poikaa, eli Peterin ystävää Harry Osbornia. Franco sopii osaansa erittäin hyvin ja hänen ja Dafoen välille on saatu uskottava isä-poika -suhde.
     Ehdottomasti parasta antia näyttelijäkaartissa on J.K. Simmons, joka näyttelee J. Jonah Jamesonia, Daily Bugle -lehden päätoimittajaa, jolle Peter tekee töitä. Simmons varastaa shown jokaisessa kohtauksessaan ja tarjoaa useat naurut. Jamesonia pidetään pääasiassa sydämettömänä mulkvistina, mutta yhdessä lyhyessä kohtauksessa hän onneksi osoittaa välittävänsä muista.
     Mukana elokuvassa ovat myös Cliff Robertson ja Rosemary Harris, jotka esittävät Peterin Ben-setää ja May-tätiä. Elokuva ei harmillisesti koskaan selitä, miksi Peter asuu heidän luonaan, mutta he ovat silti toimivat sijaisvanhemmat. Ben-setä pääsee antamaan hienon puheen ja May-täti on erittäin herttainen hahmo. Molemmat näyttelijät tarjoavat nappisuoritukset.
     Elokuvassa nähdään myös Joe Manganiello Mary Janen idioottipoikaystävänä, ohjaaja Sam Raimin luottonäyttelijä Bruce "Ash" Campbell painijuontajana ja esimerkiksi Piiat-elokuvasta (The Help - 2011) tuttu Octavia Spencer painijoita listaavana naisena. Tarkkaavaisimmat katsojat voivat bongata Spider-Manin luoneen Stan Leen eräästä toimintakohtauksesta.

Spider-Man - Hämähäkkimiehen alussa hahmot esitellään nopeasti mutta tarkasti, jolloin jo ensimmäisen vartin aikana katsojilla on hyvä käsitys tärkeimmistä hahmoista. Ei aikaakaan, kun Peter jo saa voimansa ja Normanin koe menee mönkään, muuttaen hänet pahaksi. Sankarihommiin ei kuitenkaan heti päästä, mikä on toisaalta ihan hyvä, sillä kuten sanoin, Maguire on parempi Peterinä kuin Spider-Manina. Ensimmäinen puolisko on elokuvan parasta antia, kun Peter testailee voimiaan. Luvassa on paljon hauskoja hetkiä ja on kiinnostavaa nähdä, mikä ajaa hänet kaupungin suojelijaksi. Mukana on myös aitoa koskettavuutta, mikä toimii todella hyvin, koska hahmot ovat erinomaisesti pohjustettuja. Vaikka Peterin ihastus Mary Janeen on hieman siirappista, on se silti uskottavaa, sillä teini-iässä ihastukset ovat elämän isoin juttu. Ja koska Peter saa katsojat heti puolelleen, sitä vain toivoo koko leffan ajan, että Peter saisi voitettua rakkaansa sydämen.

Toinen puolikas elokuvasta on enemmän sitä supersankarikamaa. Mukaan tulee hyvin selkeää sarjakuvahenkeä, mikä voi aluksi tuntua hassulta realistisien draamakohtausten jälkeen. Green Goblin on tosiaan hyvin sarjakuvamainen konna ja hänen kanssaan käydyt taistelut ovatkin lähinnä puhdasta viihdettä. Parissa kohtaa elokuva muuttuu kuitenkin yllättävän synkäksi ja etenkin lopputaistelu tuntuu hieman eri leffalta, sillä se on niin vakava. Vaikka välillä eri tunnelmat eivät täysin yhdistykään, pidin silti todella paljon sarjakuvamaisesta hengestä. Elokuvahan perustuu sarjakuvaan, joten tottakai sen kuuluu tuntua sarjakuvamaiselta! Toimintakohtauksiin on saatu hyvää jännitystäkin mukaan ja jopa pientä brutaaliutta. Ehdoton suosikkihetkeni on, kun Spider-Man väistelee Green Goblinin sirkkelilennokkeja palavassa rakennuksessa! Täydellinen kohtaus joka kerralla! Joistain ongelmistaan ja epätasapainoisesta tunnelmastaan huolimatta kyseessä on kuitenkin loistavaa supersankariviihdettä, johon on onnistuttu tuomaan myös syvällisyyksiä mm. Ben-sedän hienon puheen kautta. Muistakaa kaikki: Suuri voima tuo suuren vastuun!

Visuaalisesti elokuva on kuitenkin alkanut kärsiä vuosien saatossa. Monet kohtaukset, joissa Spider-Man sinkoilee seittiensä varassa tai Green Goblin lentää kiiturillaan, näyttävät nykypäivänä selkeästi digitaalisilta. Kun Peter kiipeää seinää pitkin ensimmäistä kertaa, voi helposti sanoa, että se on kuvattu maata vasten, kamera käännettynä sivuttain, mutta kohtaus toimii tästä huolimatta mahtavasti. Kiipeilyä edeltävät lähikuvat Peterin sormiin ilmestyvistä piikeistä näyttävät edelleen aika ällöltä. Kuvaus on hienosti toteutettu läpi leffan ja mukana on joitain hauskoja leikkauksia. Spider-Manin asu on tyylikäs ja suoraan sarjakuvan sivuilta repäisty, mutta Green Goblin näyttää hieman hölmöltä Power Rangers -asussaan. Elokuvan lavasteet ovat kuitenkin hienoja, varsinkin vanhat rauniot, joissa osa lopputaistelusta käydään. Ohjaaja Sam Raimi on Spider-Manien lisäksi parhaiten tunnettu kauhuelokuvistaan. Hän on ohjannut muun muassa Evil Dead -elokuvat (1981-1992) ja Drag Me To Hellin (2009). Tässä hän on tuonut hieman kauhuhenkeä mukaan pariin kohtaukseen. Danny Elfmanin musiikki sopii erittäin hyvin elokuvaan ja varsinkin tunnusmusiikki toimii hienosti toteutettujen alkutekstien aikana.

Yhteenveto: Spider-Man - Hämähäkkimies on loistava supersankarielokuva, johon on hienosti napattu aitoa sarjakuvamaista henkeä. Siinä on kehnot puolensa, kuten hieman yliampuva roisto, tunnelman äkillinen vaihtuminen ja ettei Maguire ihan täysin vakuuta seittisinkona. Maguire on kuitenkin täydellinen Peter Parkerina ja hänen hahmonsa on kirjoitettu upeasti. Simmons, Harris ja Robertson ovat erinomaisia rooleissaan ja Dunst, Franco ja Dafoe ovat myös todella hyviä. Elokuvan ensimmäinen puolisko on hauska mutta myös koskettava ja toinen puolisko onkin sitten puhtaampaa supersankariviihdettä. Tämä - ja X-Men (2000) - avasi hienosti tien supersankarielokuville, joten täytyy olla kiitollinen tästä leffasta ja Sam Raimin tekemästä työstä. Jos siis tykkäät sarjakuvista ja supersankareista, niin katso tämä elokuva ja sen jatko-osat, sillä tulet mitä luultavammin innostumaan. Katson trilogian seuraavat osat tässä tulevien päivien aikana ja arvostelen nekin. Spider-Man - Hämähäkkimies on mahtava aloitus sarjalle! Jännä juttu muuten, että Marvel Studios ei saa edes mainita nimellä joitain hahmoja, jotka yhtiön kuuluisi omistaa, mutta tässä elokuvassa on ihan okei mainita Superman, joka on kilpailevan yrityksen hahmo...

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 10.1.2016 - Muokattu 4.8.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.spiderman-films.wikia.com
Spider-Man, 2002, Columbia Pictures