Arvostelu: Perjantai on pahin 2 (Freakier Friday - 2025)

PERJANTAI ON PAHIN 2

FREAKIER FRIDAY

Ohjaus: Nisha Ganatra

Pääosissa: Lindsay Lohan, Jamie Lee Curtis, Julia Butters, Sophia Hammons, Manny Jacinto, Maitreyi Ramakrishnan, Mark Harmon, Chad Michael Murray, Rosalind Chao, Vanessa Bayer, Stephen Tobolowsky ja Ryan Malgarini

Genre: komedia

Kesto: 1 tunti 50 minuuttia

Ikäraja: 7

Freakier Friday, eli suomalaisittain Perjantai on pahin 2 on jatko-osa vuoden 2003 Perjantai on pahin -elokuvalle (Freaky Friday), joka puolestaan perustuu samannimiseen kirjaan vuodelta 1972. 2020-luvulla Disney-yhtiö on tehnyt jatko-osia useille vanhoille hittileffoilleen ja vuonna 2023 Perjantai on pahin -elokuvan 20-vuotisjuhlan kunniaksi yhtiö ilmoitti tekevänsä myös sille jatkoa ja että elokuvan tähdet Lindsay Lohan ja Jamie Lee Curtis palaisivat rooleihinsa. Kuvaukset käynnistyivät kesäkuussa 2024 ja nyt laiskasti suomennettu Perjantai on pahin 2 on saapunut elokuvateattereihin. Itse pidän paljon ensimmäisestä elokuvasta, mutten kokenut sen tarvitsevan jatkoa. Kävinkin hieman skeptisin ennakkofiiliksin katsomassa Perjantai on pahin 2:n sen ensi-iltapäivänä.

Anna Coleman on menossa naimisiin tapaamansa miehen Ericin kanssa, mutta hänen tyttärensä Harper ja Ericin tytär Lily vihaavat toisiaan. Eräänä aamuna Anna ja Harper heräävät toistensa kehoissa ja kauhukseen myös Lily ja Annan äiti Tess heräävät toistensa kehoissa.

Lindsay Lohan ja Jamie Lee Curtis palaavat kahden vuosikymmenen jälkeen rooleihinsa Anna Colemaniksi ja tämän äidiksi Tessiksi, jotka vuosia sitten joutuivat erikoisen tapahtuman keskelle, kun he eräänä aamuna heräsivät toistensa kehoista. Tämä kehonvaihdos sai heidät ymmärtämään toisiaan paremmin, mikä rikkoi kiroukselta tuntuneen homman ja he palasivat omiin kehoihinsa. Nyt Anna on kasvanut aikuiseksi ja hänellä on oma lapsi, Harper-tytär (Julia Butters). Harper inhoaa luokkansa tyttöä Lilyä (Sophia Hammons) ja tunne on molemminpuoleinen. Harperin ja Lilyn pahin painajainen käy toteen, kun Anna tapaa Lilyn isän Ericin (Manny Jacinto) ja he rakastuvat välittömästi. Häiden lähestyessä tunnelmat ovat kireät huushollissa, eikä meno helpotu, kun tuttu kehonvaihdos toistuu, mutta kaksinkertaisena. Anna ja Harper heräävät toisinaan ja Tess ja Lily toisinaan. Lohan ja Curtis palaavat ilahduttavalla antaumuksella rooleihinsa ja pääsevät revittelemään taas kerran, joskin kummankin näytellessä tällä kertaa nuorempiaan. Tulokkaat Butters ja Hammons ovat muuten passelit rooleihinsa, joskin täytyy sanoa, ettei Hammons onnistu myymään sitä, että hän esittäisi Curtisin hahmoa Tessiä puolet leffasta. Vastavuoroisesti on sääli, ettei Curtis ole opetellut paksua brittiaksenttia, jolla Hammons puhuu Lilynä.

     Elokuvassa nähdään myös vanhoja tuttuja, kuten Mark Harmon Tessin miehenä Ryanina ja Chad Michael Murray Annan nuoruudenihastuksena Jakena, kun taas uusina mukaan hyppäävät muun muassa Vanessa Bayer meedio Madame Jeninä ja Maitreyi Ramakrishnan laulajatähti Ellana, jonka managerina Anna työskentelee.

Perjantai on pahin 2 ei saanut minua vielä päätyttyäänkään ajattelemaan, että kyseessä olisi mitään muuta kuin Disneyn jälleen yksi yritys rahastaa uudestaan tutulla nimellä. Silti minun täytyy myöntää, että elokuva on yllättävänkin viihdyttävä jatko-osa, johon on saatu pestattua juuri oikeat tyypit, jotta homma tuntuu rakkaudesta lajiin tehdyltä. Jos jossain elokuva onnistuu, niin 2000-luvun alun Disney-komedian fiiliksen toistamisessa, lähtien tietystä räikeästä menosta ja yliampuvuudesta. Lisäksi elokuvan lopputeksteissä nähdään mokaotoksia! Milloin olette viimeksi nähneet mokaotoksia komedialeffan lopussa? 

Kaikki tämähän on toisaalta myös tarkkaan laskelmoitu tapa osua katsojien nostalgiasuoneen. Vuoden 2003 leffaa kerta toisensa perään nuorena katsoneet voivat palata mielessään niihin vanhoihin hyviin ja helpompiin aikoihin. Hymy leviää väkisinkin huulille, joskin samalla takaraivossa kolkuttaa ajatus siitä, että on nyt itse aikuinen ja jälkikasvuakin saattaa jo löytyä. Sitä huomaa yllättäen samaistuvansa stressaantuneisiin aikuisiin, eikä kapinoiviin nuoriin. Tästä huolimatta leffan överiin menoon hyppää sujuvasti mukaansa. Vaikka elokuva onkin hitusen ylipitkäksi venytetty ja menettää energiaa puolenvälin tietämillä, minkä lisäksi toisinaan on pakko hetkeksi pysähtyä muistelemaan että "hetkinen, kuka onkaan kenenkin kehossa?", Perjantai on pahin 2 viihdyttää passelisti. Tarinallisesti käsikirjoitus kulkee turhankin tuttuja latuja vailla sen suurempaa mielikuvitusta, eikä lopputulemaa ole vaikea arvata. Päivänselvistä vioistaankin huolimatta pidin elokuvasta enemmän kuin etukäteen uskoin ja jos sitä vertaa vaikkapa Hokkus Pokkus 2:een (Hocus Pocus 2 - 2022), on Perjantai on pahin 2 selvästi niitä Disneyn parempia nostalgiarahojen perässä tehtyjä jatko-osia.

Elokuvan ohjauksesta vastaa Nisha Ganatra, joka on aiemmin tehnyt muun muassa mainion Late Night -komedian (2019). Ganatra selvästi intoilee ensimmäisen Perjantai on pahin -leffan, sekä 2000-luvun alun Disney-komedioiden perään, sillä niin toimivasti hän onnistuu matkimaan sitä aikakautta. Jordan Weissin käsikirjoitus menee paljon sieltä, mistä aita on matalin, joten onkin onni, että Ganatra saa tuotua elokuvaan aitoa sydäntä. Teknisesti Perjantai on pahin 2 on pätevä. Se on hyvin kuvattu, lavasteet ovat oivat, puvustus paikoin todella eksentristä ja äänityöskentelykin on oivaa. Amie Dohertyn säveltämät musiikit tunnelmoivat kivasti taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 9.8.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Freakier Friday, 2025, Walt Disney Pictures, Burr! Productions, Gunn Films

Arvostelu: The High Note (2020)

THE HIGH NOTE

Ohjaus: Nisha Ganatra
Pääosissa: Dakota Johnson, Tracee Ellis Ross, Kelvin Harrison Jr., Ice Cube, Zoë Chao, June Diane Raphael, Bill Pullman, Diplo ja Eddie Izzard
Genre: draama, musiikki, romantiikka
Kesto: 1 tunti 53 minuuttia
Ikäraja: S

The High Note on Dakota Johnsonin tähdittämä musiikkielokuva. Leffa lähti liikkeelle Flora Greesonin työstämästä käsikirjoituksesta "Covers", mikä pyöri vuonna 2018 suosituimpien käsikirjoitusten listalla, joita ei oltu vielä tehty elokuviksi. Alkuvuodesta 2019 ilmoitettiin, että Working Title Films alkoi työstämään tekstin pohjalta filmiä ja kuvaukset starttasivat toukokuussa 2019. The High Noten oli tarkoitus saada kunnon teatterilevitys jo aiemmin, mutta koronaviruksen takia teatterit suljettiin ympäri maailman. Esimerkiksi Yhdysvalloissa elokuva julkaistiin suoraan internetlevitykseen, mutta täällä Suomessa teatterit ovat onneksi avanneet ovensa ja elokuva julkaistaan ihan valkokankailla. Itse kävin katsomassa The High Noten sen lehdistönäytöksessä noin viikkoa ennen ensi-iltaa.

Maggie työskentelee huippumenestyneen artistin, Grace Davisin assistenttina, mutta haaveilee musiikkituottajan urasta. Hänen tilaisuutensa koittaa, kun hän tapaa lupaavan laulajan, David Cliffin.

Fifty Shades -pehmopornorainoista (2015-2018) tuttu Dakota Johnson näyttelee Maggie Sherwoodea, joka on lapsesta asti kasvanut musiikin parissa edesmenneen laulajaäitinsä ja radiojuontajaisänsä (Bill Pullman) ansiosta. Niinpä hän on myös pyrkinyt alalle. Sen lisäksi, että hän avustaa yhtä isointa tähteä, hän haaveilee itse ottavansa ohjat tuottajan hommissa. Johnson on parina viime vuonna osoittanut, että hänestä on sittenkin aitoa ainesta näyttelijäksi ja tekee sen jälleen, vaikka jääkin lopulta jatkuvasti vastanäyttelijöidensä varjoon.

Supersuosittua laulaja Grace Davisia näyttelee laulaja Diana Rossin tytär Tracee Ellis Ross, joka sopii täydellisesti diivailevan artistin osaan. Ross oikein herkuttelee sillä, kuinka ylimielisesti ja välinpitämättömästi hän voi kohdella muita ja silti muiden täytyy mielistellä häntä. Hänen hahmonsa ei kuitenkaan onneksi ole pelkkä karikatyyri diivasta, vaan hänestä löytyy syvempiäkin puolia. Grace ei ole vuosiin tehnyt uutta levyä, sillä edellisen flopatessa hänet on pakotettu vain kiertämään vanhojen hittiensä kanssa. Nyt hänelle tarjotaan mahdollisuutta viettää loppu-uransa esiintyen Las Vegasin Caesars Palacessa, sama setti samassa paikassa joka ilta, mikä on selvä viittaus samaa tekevään Celine Dioniin. Tällä on selvät vaikutuksensa Graceen, mitkä Ross tuo hyvin esiin.
     Elokuvassa nähdään myös Kelvin Harrison Jr. Maggien tapaamana laulajanalku David Cliffinä, Ice Cube Gracen managerina Jack Robertsonina, sekä Zoë Chao Maggien stereotyyppisenä muka-hauskana kämppiksenä Katiena. Harrison Jr. on oiva näyttelijänä, mutta vielä parempi laulajana ja Maggien tavoin katsojakin uskoo nopeasti Davidin kykyihin nousta tähdeksi. Ice Cube taas on aivan mahtava tyypillisessä törkyturparoolissaan, joka tylyttää etenkin Maggielle kaiken, mikä vähänkin on hänen mielestään väärin.

Parista pienestä yllätyksestään huolimatta The High Note on hyvin ennalta-arvattava hömppäleffa, mikä kulkee erittäin tuttuja reittejä kohti maaliaan. Vaikka katsoja osaakin pian leffan alussa päätellä, kuinka tarina tulee menemään, sen parissa silti viihtyy oikein mainiosti. Siitä huolimatta, että Dakota Johnson jää jatkuvasti Tracee Ellis Rossin ja Kelvin Harrison Jr:n varjoon, eikä hänen hahmonsakaan ole yhtä kiinnostava, on silti mielenkiintoinen ratkaisu kertoa tarina avustajasta, joka pyrkii musiikkialalla johonkin muuhun hommaan kuin laulajaksi. Tämä puoli, sekä yllättävänkin onnistuneesti kirjoitettu Grace Davisin hahmo nostavat filmin kliseisyyden keskeltä korkeampaan arvoon. Ei tämä nyt mikään erityisen ihmeellinen teos ole, mutta oivaa viihdettä joka tapauksessa.

Elokuvassa onkin kovasti panostettu siihen, että katsoja viihtyy sitä katsoessaan. Jos ei lasketa mukaan loppupään pakollista ja pitkitettyä surussa vellomista, kun jokin menee pahasti pieleen ennen suurta nousua, elokuva onnistuikin viihdyttämään ja pitämään hyvin mukanaan läpi lähes kahden tunnin kestonsa. Sekaan mahtuu niin yllättävänkin meneviä kappaleita kuin hilpeää huumoria, varsinkin Ice Cuben kautta. Romanttinen puoli ei äidy liian siirappiseksi. Leffa tuntuu jatkuvasti olevan reunalla, mistä se voisi helposti pudota ja muuttua fiaskoksi. Se pysyy kuitenkin ihailtavasti tasapainossa ja onnistuu kuin onnistuukin tavoitteissaan - vaikka ne eivät tähtäisikään kovin korkealle.

Elokuvan ohjauksesta vastaa Nisha Ganatra, jonka edellinenkin elokuva, Late Night (2019) kertoi diivamaisen tähden assistentista, jolla oli isompia unelmia. Ganatra tekee toistamiseen hyvää työtä samanlaisen kertomuksen kanssa, mutta tällä kertaa hänellä ei ole yhtä riemastuttavaa käsikirjoitusta pohjana. Flora Greesonilla on selvästi sanottavansa musiikkialasta ja kuinka naisten on tehtävä vielä enemmän töitä, jotta levy-yhtiöiden isot kihot ottaisivat heidät tosissaan, eivätkä vain tulonlähteinä, mutta hän voisi vielä enemmän panostaa tähän puoleen. Greesonin juoni on hieman liiankin tavanomaisella pohjalla työstetty ja siitä puuttuu todelliset koukkunsa ja käänteensä, jotta siitä saisi aikaiseksi enemmänkin kuin pelkkää viihdettä. The High Note on myös kelvollisesti kuvattu, jos ei lasketa erästä vessakohtausta, jossa kameramiehen käden voi bongata peilistä. Reippaalla tahdituksella lähes kahden tunnin kesto tuntuu lyhyemmältä. Lavasteet ja konserttien aikana etenkin valaistus ovat tyylikkäät. Ääniefektit toimivat, mutta Amie Dohertyn säveltämät tyhjänpäiväiset musiikit peittävät välillä liiankin paljon muuta äänimaailmaa.

Yhteenveto: The High Note on kelpo musiikkikomedia, minkä parissa viihtyy mukavasti ennalta-arvattavuuksista huolimatta. On kiinnostavaa seurata tarinaa kerrankin assistentin näkökulmasta, joka ei kuitenkaan pyri laulajaksi. Dakota Johnson on oiva roolissaan, mutta jää lopulta vastanäyttelijöidensä varjoon. Ice Cube herkuttelee tylyllä managerin roolillaan ja Kelvin Harrison Jr. osoittaa laulajanlahjansa. Parasta työtä tekee kuitenkin Tracee Ellis Ross laulajatähti Grace Davisina. Hienointa on, ettei hahmo jää vain stereotyyppiseksi diivaksi, vaan hänestä löytyy syvempiäkin puolia. Elokuva tarjoaa useita hauskoja hetkiä, yllättävänkin toimivia kappaleita, sekä tietty pakotetun ja tylsän surussa vellomisen ennen loppuhuipennusta. Vain siinä kohtaa elokuva alkaa junnaamaan paikoillaan, mutta muuten liki kahden tunnin kesto on nopeasti ohi. The High Note pyrkii lähinnä viihdyttämään katsojaansa, vaikka siitä löytyy myös kritiikkiä musiikkialaa kohtaan. Juurikin kivana viihdeleffana sen katsojaa täydellisen sujuvasti.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 23.7.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
The High Note, 2020, Perfect World Pictures, Working Title Films

Arvostelu: Late Night (2019)

LATE NIGHT

Ohjaus: Nisha Ganatra
Pääosissa: Emma Thompson, Mindy Kaling, Hugh Dancy, Reid Scott, Denis O'Hare, Max Casella, Paul Walter Hauser, John Early, Amy Ryan, John Lithgow ja Ike Barinholtz
Genre: komedia, draama
Kesto: 1 tunti 42 minuuttia
Ikäraja: S

Late Night on Emma Thompsonin ja Mindy Kalingin tähdittämä komediaelokuva, minkä käsikirjoitti Kaling itse. Vuonna 2016 Fox 2000 -yhtiö osti Kalingilta käsikirjoituksen ja leffan työstäminen lähti käyntiin. Alunperin Paul Feigin oli tarkoitus ohjata filmi, mutta lopulta ohjaajaksi valittiin Nisha Ganatra. Kuvaukset alkoivat keväällä 2018 ja Late Night sai ensiesityksensä Sundancen elokuvajuhlilla tämän vuoden tammikuussa. Pikkuhiljaa elokuva on saanut levitystä ympäri maailman ja nyt filmi on saanut ensi-iltansa myös Suomessa. Itse kiinnostuin elokuvasta heti, kun kuulin siitä. Traileri vaikutti ihan hauskalta, joten päätin mennä katsomaan leffan. Ilokseni huomasin, että Finnkino järjesti elokuvasta ennakkonäytöksen päivää ennen ensi-iltaa ja kävinkin katsomassa Late Nightin siellä.

Tonight with Katherine Newbury -talk show'n katsojaluvut ovat laskussa ja Newbury saa tietää, että hän on saamassa potkut, jos muutosta ei tapahdu. Newbury kokee ongelman johtuvan pelkistä miehistä koostuvasta käsikirjoittajatiimistään ja pestaakin uuden kirjoittajan, innokkaan Mollyn.

Talk show -juontaja Katherine Newburyna nähdään Emma Thompson, joka on nappivalinta rooliin. Thompson todella omaksuu itsekeskeisen ja muista vähät välittävän TV-showpersoonan ja läpi leffan oikein kunnolla herkuttelee sillä. Paikoitellen jopa tuntuu kuin rooli olisi kirjoitettu Thompsonille, eikä mieleeni oikeastaan tule muita, jotka sopisivat Newburyksi yhtä hyvin - paitsi kenties Meryl Streep. Newburyn hahmo on todella hyvin kirjoitettu ja on kiehtovaa, kun hänen kohdalla aletaan kaivamaan pintaa syvemmälle ja oikein kunnolla näytetään, miksi hän on sellainen kuin on. Hahmon kehityskaarikin on erinomaisesti rakennettu ja Thompson on fantastinen läpi leffan.
     Todella hyvää työtä tekee myös tulokaskirjoittaja Mollya näyttelevä Mindy Kaling, joka on tosiaan myös käsikirjoittanut leffan. Kenties näyttelemistä parempaa työtä Kaling tekeekin kirjoittajana, mutta palataan siihen kohta. Kaling on erittäin sympaattinen innokkaana Mollyna, jonka reipas luonne ei koskaan muutu ärsyttäväksi. Newburyn tavoin Mollystakin löytyy useampia puolia ja hänenkin kehityksensä on oivallinen. Kalingin ja Thompsonin kemiat iskevät täysillä yhteen, jolloin etenkin heidän yhteisiä kohtauksiaan on suuri ilo seurata.
     Muita käsikirjoittajia Tonight with Katherine Newbury -show'ssa ovat mm. lähes 30 vuotta ohjelman parissa työskennellyt Burditt (Max Casella), monologivastaava Tom (Reid Scott), sekä Charlie (Hugh Dancy), Mancuso (Paul Walter Hauser) ja Reynolds (John Early). Jokaiselle hahmoista on saatu aikaiseksi omanlaisensa persoona ja vaikka monet heistä jäävät yksiulotteisiksi, ovat he tiiminä mainio pakkaus - etenkin kun on todella uskottavaa, että nämä hahmot olisivat työskennelleet yhdessä jo vuosia. Hahmojen tapa vit... kettuilla toisilleen on todentuntuista. Elokuvassa nähdään myös Denis O'Hare show'n parissa työskentelevänä Bradina, Amy Ryan kanavan ja show'n omistavana Caroline Mortonina, John Lithgow Newburyn miehenä, sekä Ike Barinholtz stand up -koomikko Daniel Tennantina. Näyttelijät ovat kautta linjan hyviä ja vaikka Kaling on todella mainio, on Late Night selvästi Thompsonin show.

On kuitenkin toisaalta Kalingin ansiota, että Thompson pääsee vetämään näin mahtavan roolisuorituksen. Thompsonin hahmo ja hänelle kirjoitetut repliikit ovat Kalingin käsialaa ja kuten jo totesin, Kaling tekee näyttelemistä parempaa työtä kirjoittajana. Hänen tekstinsä on nokkelaa, hauskaa, kannanottavaa, syvällistä ja mukaansatempaavaa. Kalingilla on selvää sanottavaa tämän päivän komediasta, alan miesvoittoisuudesta ja värillisen naisen asemasta kaikessa tässä. Sanottavaa on paljon, mutta Kaling onnistuu pitämään tekstinsä pois saarnaavuudesta. Valkoiselle miehelle lyödään usein luu kurkkuun, mutta samalla Kaling vitsailee värillisten ja naistenkin kustannuksella. Loppujen lopuksi jokainen saa siis osansa kritiikistä ja jokainen saa vastaansa myös positiivisuutta. Heikomman kirjoittajan kanssa Late Night olisi luultavasti poliittista paasausta, mikä lähinnä kyllästyttää, mutta Kalingin käsissä se on erittäin hyvä.

Olin itse asiassa todella yllättynyt, että pidin filmistä näin paljon. Vaikka olin kuullut kehuja, en odottanut elokuvan olevan parempi kuin kelpo komedia, mutta paikoitellen huomasin ajattelevani, että tämähän on ihan mahtava! Harmillisesti loppuun saakka leffan mahtavuus ei riitä, eikä siirappisuudelta vältytä. Loppupää muuttuu turhankin imeläksi, mutta toisaalta se taisi olla oikea ratkaisu, ottaen huomioon kuinka monet näytöksessäni olleet nyyhkivät. Itsekin täytyy myöntää, että elokuva onnistui koskettamaan, sillä Newbury ja Molly ovat niin hyvin kirjoitetut hahmot, että heistä alkaa tosissaan välittämään elokuvan aikana. Itse tarina kulkee turvallista kaavaa pitkin, mutta Kalingin teksti tekee filmistä hieman tavallista vahvemman kokonaisuuden. Huumori on nokkelaa ja hahmojen välinen sanailu naurattaa makeasti. On muuten huvittavaa jälleen huomata Suomen ja Yhdysvaltojen ero kiroiluun suhtautumisessa, sillä vaikka elokuvassa hoetaan useaan otteeseen "fuck" ja "shit", on Late Night täällä sallittu kaikenikäisille, kun taas Yhdysvalloissa leffalle on läimäisty rated R -leima, eli sen pääse katsomaan alle 17-vuotiaana vain aikuisen seurassa.

Elokuvan ohjauksesta vastaa Nisha Ganatra, jonka työ ei täysin pääse Kalingin käsikirjoituksen tasolle. Ganatra kyllä saa näyttelijöistä kaiken irti, pitää pakettia hyvin kasassa ja luo mukavasti tunnelmaa, mutta hieman paremman ohjaajan kanssa elokuva saisi kaiken irti mahtavasta tekstistä. Lisäksi itseäni häiritsivät suuresti filmin musiikkivalinnat. Lesley Barberin säveltämä musiikki on aika tyhjänpäiväistä ja välillä jopa teennäistä pimpelipomia, mikä yrittää luoda tunnelmaa, mutta pistää vain korvaan laimeudellaan. Late Night on kuitenkin muuten teknisesti hyvin toteutettu. Kuvaus on oivallista, mitä tukee hyvä leikkaus. Lavasteet ovat taidokkaasti rakennetut - etenkin Newburyn ohjelman lava - minkä lisäksi ääniefektit toimivat hyvin.

Yhteenveto: Late Night on erittäin mainio komedia, missä Emma Thompson pääsee loistamaan näyttelijänlahjoillaan ja Mindy Kaling kirjoittajantaidoillaan. Kalingin teksti on oivaltavaa ja häneltä löytyy paljon sanottavaa. Hän ei kuitenkaan käsikirjoita saarnaavasti, vaikka pisteleekin ihmisiä vähän joka suuntaan nokkelasti. Hän on myös panostanut paljon omaansa ja Thompsonin hahmoon, jolloin heistä alkaa todella välittämään elokuvan kuluessa eteenpäin. Loppupää muuttuu hieman siirappiseksi, mutta onnistuu leffa oikeastikin liikuttamaan. Tunnelma on pääasiassa hyvin luotu ja filmi tarjoaa useat makeat naurut. Elokuvan musiikki on kuitenkin ärsyttävän tyhjänpäiväistä ja laimeaa sävelmää, mikä pistää useasti korvaan. Tietyillä muutoksilla Late Night voisi olla jopa mahtava teos, mutta jo tällaisenaan se on erittäin hyvä komedia. Mistään tavanomaisesta jenkkikomediasta ei kuitenkaan ole kyse, vaan huumori on hieman älykkäämpää. Perinteisistä jenkkikomedioista turhautuneille Late Night voikin olla riemastuttava yllätys.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 3.8.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Late Night, 2019, 3 Arts Entertainment, 30West, FilmNation Entertainment, Imperativa Entertainment, Kaling International, Stage 6 Films