Arvostelu: Nightcrawler (2014)

NIGHTCRAWLER

Ohjaus: Dan Gilroy

Pääosissa: Jake Gyllenhaal, Rene Russo, Riz Ahmed, Bill Paxton, Kevin Rahm, Michael Hyatt ja Ann Cusack

Genre: rikos, jännitys

Kesto: 1 tunti 58 minuuttia

Ikäraja: 16

Nightcrawler on Jake Gyllenhaalin tähdittämä psykologinen trilleri. Elokuvantekijä Tony Gilroyn pikkuveli Dan Gilroy työsti 1980-luvulla alun perin elokuvaa valokuvaaja Weegeestä, mutta kun hänestä tehtiin elokuva Paljastava silmä (The Public Eye - 1992), Gilroy hylkäsi ideansa. Muutettuaan pari vuotta myöhemmin Los Angelesiin, Gilroy huomasi, että rikoksista uutisoiminen yleistyi ja ne saivat merkittävämpiä paikkoja uutislähetyksissä. Pohdittuaan, kuka lähetyksiin kuvaa videoita erilaisista tragedioista, Gilroy ryhtyi kirjoittamaan tekstiä tällaisesta henkilöstä. Isoveljensä Tonyn avulla Gilroy sai kerättyä työryhmän ja rahoituksen, sekä sai näyttelijä Jake Gyllenhaalin innostumaan tähdittämään leffaa. Kuvaukset käynnistyivät lokakuussa 2013 ja vuoden 2014 Cannesin elokuvajuhlilla siitä esitettiin keskeneräinen versio studioille, jotka ryhtyivät taistelemaan siitä, kuka saisi elokuvan itselleen. Lopulta Open Road Films voitti kisan ja Nightcrawler sai maailmanensi-iltansa 5. syyskuuta 2014 - tasan kymmenen vuotta sitten! Elokuva oli hitti pieneen budjettiinsa verrattuna, minkä lisäksi se keräsi paljon kehuja kriitikoilta. Se sai myös muun muassa parhaan alkuperäiskäsikirjoituksen Oscar-ehdokkuuden, paras miespääosan Golden Globe -ehdokkuuden, sekä parhaan miespääosan, naispääosan, käsikirjoituksen ja leikkauksen BAFTA-ehdokkuudet. Itse katsoin Nightcrawlerin vasta vuotta myöhemmin vuokralta ja pidin siitä todella paljon. Olen kerran katsonut sen uudestaan ja nyt kun huomasin Nightcrawlerin täyttävän kymmenen vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa sen uudelleen ja samalla arvostella sen.

Huijari ja varas Lou Bloom keksii keinon lyödä rahoiksi: hän ryhtyy kuvaamaan murhia, onnettomuuksia ja muita kauheuksia ja myymään videoitaan uutisiin. Kun Lou innostuu työstään, raja sivustakatsojan ja rikoksiin osallistumisen välillä häilyy.

Pääroolissa Lou Bloomina nähdään Jake Gyllenhaal, joka tekee Nightcrawlerissa kenties koko uransa parhaan roolisuorituksensa. On suorastaan vääryys, ettei hän saanut edes ehdokkuutta parhaasta miespääosasta seuraavan vuoden Oscar-gaalassa. Gyllenhaal tulkitsee häikäisevän vakuuttavasti huijaria ja varasta, joka keksii erikoisen ja ehkä jopa epäeettisen tavan tienata rahaa. Lou pyrkii pääsemään ajoissa erilaisille rikospaikoille ja kuvaamaan niistä materiaalia, jonka hän myy uutiskanavalle. Mitä hurjempi tapaus ja mitä parempaa kuvaa hän siitä saa, sitä enemmän hänelle maksetaan. Gyllenhaal on samanaikaisesti karismaattinen ja koukuttavan viekas, mutta myös karmiva ja luotaantyöntävä. Hänen puhetapansa, äänensä, ilmeensä ja eleensä ovat kaikki tarkoin harkittuja, mitkä tekevät Lousta laskelmoivan käärmeen, joka on jatkuvasti edellä muita. Hän muuttuu yhä vain lierommaksi leffan edetessä, tehdessään kaikkensa ollakseen paras alallaan - vaikka sitten toimimalla itse rikollisesti. Hullunkiilto Gyllenhaalin silmissä kirkastuu ja elokuvan loppupäässä on hyvin vaikeaa enää olla hänen puolellaan.

     Elokuvassa nähdään myös Bill Paxton Loulle työidean antavana Joena, Rene Russo televisiokanava KWLA:lla työskentelevänä Ninana, Riz Ahmed Loun apurina Rickinä, sekä Michael Hyatt etsivä Frontierina. Sivunäyttelijätkin suoriutuvat osistaan mainiosti, mutta Nightcrawler on puhtaasti Gyllenhaalin show. Sivuhahmot auttavat katsojaa pysymään Loun kannattajina, sillä eipä muistakaan henkilöistä löydy mitään moraalisen puhtoisuuden esikuvia.

Dan Gilroy oli aiemmin toiminut vain käsikirjoittajana muun muassa elokuvissa Real Steel (2011) ja Medusan perintö (The Bourne Legacy - 2012), jotka eivät kumpikaan ole kovin ihmeellisiä teoksia. Nightcrawlerista kuitenkin huokuu Gilroyn todellinen intohimo ideaansa kohtaan ja onkin hyvä, että hän päätti myös ohjata elokuvan. Miehen ensikertalaisuutta ohjaajan penkillä ei huomaa lainkaan, vaan Gilroy on osunut kultasuoneen heti ensimmäisellä filmillään. Nightcrawler on erinomainen teos, joka kertoo todella vangitsevan tarinan kierosta miehestä ja jolla on paljon sanottavanaan uutisista - uutisten agendoista, epäeettisistä hävyttömyyksistä ja uutisten ja niiden katsojien tai lukijoiden välisestä suhteesta. Kuinka kansan kiinnostus väkivaltaa ja onnettomuuksia kohtaan johtaa yhä vain hirvittävämpien uutisten nostamiseen paraatipaikalle. Katsojalukuja kalastelevat uutiskanavat eivät vaikuta olevan oikeasti kiinnostuneita siitä, millaisia hirveyksiä tapahtuu, vaan ne vaikuttavat jopa toivovan niitä tapahtuvaksi, sillä kaikista graafisimmat jutut takaavat isoimmat rahat.

Elokuva onkin todella väkevä kuvaus moraalittomuudesta, mitä tutkitaan monin eri tavoin. Loun moraalittomuus käy nopeasti selväksi. Hän ryöstää materiaaleja myydäkseen niitä rakennusfirmalle. Hän varastaa polkupyörän, vaihtaakseen sen videokameraan. Ja niin edelleen. Pahinta on kuitenkin se, ettei Louta vaikuta kiinnostavan yhtään, mitä vaikkapa ampumavälikohtauksen uhrille käy. Hänen edessään joku voi tehdä kuolemaa ja Louta kiinnostaa vain tapahtuman taltioimisesta saatavat rahat. Hän ei tee elettäkään kuolevan auttamiseksi. Samalla elokuva haastaa tehokkaasti katsojaansa. Jostain kumman syystä katsoja pysyttelee Loun puolella. Kun poliisit saapuvat koputtelemaan ovea, Loun puuhien muuttuessa hämärämmiksi, jostain syystä katsoja haluaa nähdä miehen kieroilevan itse ulos tilanteesta ehjin nahoin, vaikka takaraivossa jyskyttääkin ajatus siitä, että Lou kuuluisi telkien taakse. Myös pakkomielteisyyttä, manipuloivaa käytöstä ja yksinäisyyttä kuvataan onnistuneesti. Kaikin tavoin Nightcrawler on erinomainen katsaus ihmisen psyykeen. Se pitää todella tiukasti kiinni sanattomaksi jättävään lopetukseensa asti. Upea filmi!

Dan Gilroyn ohjaus on todella väkevää läpi elokuvan. Hän rakentaa tunnelmaa tehokkaasti, yhdistellen psykologista trilleriä ja draamaa synkkään komediaan. Käsikirjoituksessaan hän kehittää esimerkillisesti hahmojaan ja hänen kirjoittamansa repliikit Loulle hipovat täydellisyyttä. Nightcrawler on myös visuaalisesti komea tapaus. Se on todella tyylikkäästi kuvattu ja Los Angelesin yölliset kadut näyttävät upeilta pitkin leffaa. Danin veljen John Gilroyn leikkaus on taitavaa ja kahden tunnin kesto kulkee vauhdilla. Äänimaailma on mainiosti rakennettu ja James Newton Howard tuo vahvan lisän tunnelmaan säveltämillään musiikeilla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 1.5.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Nightcrawler, 2014, Bold Films, Sierra / Affinity, Nightcrawler

Arvostelu: Thor: The Dark World (2013)

THOR: THE DARK WORLD

Ohjaus: Alan Taylor
Pääosissa: Chris Hemsworth, Natalie Portman, Tom Hiddleston, Idris Elba, Anthony Hopkins, Christopher Ecclestone, Kat Dennings, Stellan Skarsgård, Rene Russo, Jonathan Howard ja Adewale Akinnuoye-Agbaje
Genre: supersankarielokuva, fantasia, toiminta
Kesto: 1 tunti 52 minuuttia
Ikäraja: 12

Thor (2011) ei saanut minua erityisemmin vakuutettua ja se jäi aika latteaksi pätkäksi. The Avengersissa (2012) huomasin kuitenkin, että hahmohan pärjää nyrkkitappelussa Hulkia ja Iron Mania vastaan ja että Hemsworth toimiikin roolissa. Olin silti erittäin skeptinen, kun menin katsomaan Thor: The Dark Worldia, kun se ilmestyi vuonna 2013. Iron Man 3 (2013) ja Man of Steel (2013) olivat ne supersankarielokuvat, joita kyseiseltä vuodelta pääasiassa odotin, joten ehkä siksi tämä yllättikin. Nyt kun Marvel Cinematic Universeen (2008-) on ilmestymässä uusi elokuva, Doctor Strange (2016), on aika katsoa sarjan aiemmat osat läpi ja arvostella ne.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellisiä elokuvia Thor ja The Avengers!

Kun mystinen Aether-voima tarttuu Jane Fosteriin, Thor palaa suojelemaan häntä pimeiltä haltioilta, jotka aikovat hyödyntää Aetherin voimaa muokatakseen maailmasta sellaisen kuin he haluavat.

Chris Hemsworth parantaa jälleen suoritustaan Thorina. Tässä elokuvassa nähdään Thor paljon vakavampana, mikä toimii erittäin hyvin. Hauskojakin kohtia tietysti löytyy. Thorin "siisteys" on osattu parissa kohtaa tuoda toimivasti esille, etenkin alkupuolella.
     Natalie Portmanin esittämä Jane Foster on erittäin keskeisessä roolissa tarinan kannalta, muttei tee kovin paljoa elokuvassa. Hän jälleen lähinnä ihmettelee asioita. Onneksi loppupuolella hän alkaa keksiä tapoja ratkaista ongelmia, eikä ole samanlainen avuton neito hädässä kuin alkupuolella.
     Yllättävää kyllä, mutta Tom Hiddlestonin näyttelemä Loki ei ärsytä tässä... ainakaan niin paljon kuin aiemmin. Heikkoja osioita löytyy, mutta pääosin hahmo toimii todella hyvin ja onkin kiva nähdä hänet hieman erilaisessa roolissa kuin aiemmin. Loki joutuu hieman vastahakoisesti auttamaan Thoria.

Idris Elba inhosi tämän elokuvan tekoa, mutta onneksi se ei erityisemmin näy hänen suorituksessaan Asgardin vartija Heimdallina. Heimdall pääsee paremmin esille kuin aiemmin ja todistaa myös olevansa kunnon soturi, jos niin haluaa.
     Anthony Hopkins näyttää jälleen arvokkuutta Thorin isän, Odinin roolissa, mutta valitettavasti hahmon osuus jää aika vähäiseksi. Hopkins on silti yhä loistava valinta rooliin. Thor: The Dark Worldissa Thorin äiti Frigga (Rene Russo) pääsee paremmin esille kuin aiemmin.
     Tietysti mukana ovat myös Stellan Skarsgårdin näyttelemä Erik Selvig, joka on hieman pimahtanut, Kat Denningsin esittämä Darcy, joka on yhä aika ärsyttävä, sekä uusi hahmo Ian (Jonathan Howard), joka on Darcyn harjoittelija. Thorin ystävät Sif (Jaimie Alexander), Hogun (Tabanodu Asano), Volstagg (Ray Stevenson) ja Fandral (Zachary Levi) nähdään tietysti. Nämä neljä hahmoa ovat kuitenkin niin pienessä roolissa, ettei kovin moni varmaankaan edes huomannut, että Fandralin näyttelijä on vaihtunut. Tai sitten ketään ei edes kiinnostanut.
     Elokuvan pääpahishaltiaa, Malekithia, näyttelee Christopher Ecclestone. Malekith vaikuttaa alkupuolella aika uhkaavalta hahmolta ja pidän hänen synkemmästä puolestaan. En vain tiedä, mikä siinä on, mutta hahmo on äärimmäisen unohdettava. Malekith on todella yksiulotteinen ja vaikka usein olen sitä vastaan, että hahmo on paha vain ollakseen paha, niin tässä se toimii yllättävän hyvin. Koska kyseessä on pimeyden haltia, niin ei mikään ihme, että hahmo haluaa langettaa koko maailmankaikkeuden pimeyteen. Silti hahmo ei tee lähes minkäänlaista vaikutusta. Malekithin tärkeintä kätyriä, Kursea, näyttelee Adewale Akinnuoye-Agbaje.

Kuten Thor, myös Thor: The Dark World alkaa Odinin kertojaäänellä, joka selittää voimakkaasta vihollisesta. Katsojille näytetään lähtökohdat, jotta heillä on jonkinlainen käsitys, mistä on kyse pimeissä haltioissa ja Aetherissä. Siitä päästään kohtaukseen, joka tapahtuu mitä luultavimmin aika lailla heti The Avengersin tapahtumien jälkeen. Loki viedään vankilaan, rangaistuksena teoistaan New Yorkissa. Thor on lähtenyt palauttamaan rauhaa maailmoihin, kun taas Jane Foster tutkii Darcyn kanssa merkillistä ilmiötä Lontoossa. Ilmiö vie Janen paikkaan, jossa Aetheria säilytetään ja se tarttuu häneen. Thor saapuu Janen luo ja vie tämän Asgardiin, jotta Aether saataisiin pois hänestä. Valitettavasti Malekith aistii Aetherin olevan Asgardissa ja lähtee sinne tuhoisin aikein, yhdessä haltia-armeijansa kanssa.

Thor: The Dark World on selkeästi synkempi elokuva kuin ensimmäinen osa ja pidän ratkaisusta paljon. Elokuva on myös huima parannus edelliseen osaan. Muistan, kun lähdin elokuvateatterista ja olin jopa yllättynyt kuinka onnistunut seikkailupätkä oli kyseessä, etenkin kun ottaa huomioon, ettei Thor tehnyt erityistä vaikutusta. Tässä elokuvassa on löydetty hyvä kohtaamispiste höpöhöpölle ja realismille, jolloin ne tavallaan kulkevat "käsi kädessä" alusta loppuun asti. Asgardilaisten asut eivät tunnu yhtä koomisilta ja elokuva on muutenkin vakavampi. Huumoria toki löytyy, etenkin yhdessä Thorin ja Lokin välisessä kohtauksessa, mutta pidän enemmän elokuvan tunnelmasta, jossa tuhon uhka on läsnä. Elokuvassa on näyttäviä toimintakohtauksia ja tyylikäs takaa-ajo. Myös pari surullisempaakin kohtausta nähdään, joista toinen valitettavasti pilataan myöhemmin elokuvan aikana. Vaikka pahis tuntuu paikoitellen hieman liian yksiulotteiselta, elokuva on muuten erittäin viihdyttävä, jonka jaksaa katsoa useasti uudestaan.

Thor-sarjan ohjaus on vaihtunut Kenneth Branaghilta Alan Taylorille, mikä on todella hyvä päätös. Taylor on ohjannut muutaman jakson Game of Thronesia (2011-), joten hän tietää, miten ohjata totisempaa fantasiaa. Elokuva on myös kuvattu paljon paremmin kuin ensimmäinen osa, mihin ei paljoa vaadita. Kamera nimittäin on suorassa, eikä jatkuvasti vinottain. Leikkaus on sujuvaa ja äänitehosteet toimivia. Visuaalisesti elokuva on myös paljon näyttävämpi kuin Thor. Musiikin on säveltänyt Brian Tyler ja se kuulostaa hyvin paljon samalta kuin ensimmäisen osan musiikki. Tässä elokuvassa nähdään myös ensimmäistä kertaa uusi Marvel Studiosin logo, joka on oma suosikkini tähän mennessä.

Elokuva sisältää tietysti "easter eggejä", eli viittauksia muihin elokuviin, sarjoihin, hahmoihin jne. Tässä elokuvassa nähdään mm. Stan Leen cameo, sekä yksi tuttu supersankari... Kovimmat fanit tunnistavat myös monia viittauksia sarjakuvista tuttuihin ulottuvuuksiin ja etenkin lopputekstien aikana tuleva kohtaus kannattaa katsoa muutaman kerran, jotta kaikki piilotetut asiat varmasti huomaa.

Blu-rayn kuvanlaatu on hieno. Lisämateriaalina Blu-raylla on lyhytelokuva "All Hail the King", joka kannattaa katsoa etenkin, jos Iron Man 3:ssa ei yksi juoniratkaisu toiminut mielestäsi, poistettuja ja pidennettyjä kohtauksia, mokaotoksia, sekä elokuvan teosta kertova kaksiosainen "A Brother's Journey: Thor & Loki" -pätkä, musiikin sävellyksestä kertova "Scoring Thor: The Dark World with Brian Tyler", sekä lyhyt vilkaisu Captain America: The Winter Soldierin (2014) tekoon.

Yhteenveto: Thor: The Dark World on huomattava parannus ensimmäiseen osaan verrattuna. Se on synkempi elokuva, mutta osaa silti olla erittäin höpöhöpöpätkä, jolloin se on oikein mainio ja viihdyttävä. Chris Hemsworthin ja Tom Hiddlestonin suoritukset paranevat, eikä Loki enää ärsytä. Malekith ei erityisemmin vakuuta, mutta hahmo toimii ihan tarpeeksi hyvin. Tehosteet ovat parempia, kuten myös kuvaus. Oli selkeästi hyvä ratkaisu vaihtaa ohjaaja. Toivottavasti tuleva Thor: Ragnarok (2017) on yhtä hyvä kuin tämä - ellei jopa parempi - sillä tämän jälkeen katsoisi mieluusti toisenkin Thor-pätkän. Marvel-elokuville tuttuun tyyliin lopputekstit sisältävät pari kohtausta, joten levyä ei kannata ottaa pois vielä, kun ohjaajan nimi ilmestyy ruutuun.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 7.8.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.webpronews.com
Thor: The Dark World, 2013, Marvel Studios