Arvostelu: Thor: Love and Thunder (2022)

THOR: LOVE AND THUNDER

Ohjaus: Taika Waititi

Pääosissa: Chris Hemsworth, Natalie Portman, Taika Waititi, Tessa Thompson, Christian Bale, Chris Pratt, Dave Bautista, Pom Klementieff, Sean Gunn, Bradley Cooper, Vin Diesel, Jaimie Alexander, Russell Crowe, Kat Dennings ja Stellan Skarsgård

Genre: toiminta, seikkailu, komedia, jännitys

Kesto: 1 tunti 59 minuuttia

Ikäraja: 12

Thor: Love and Thunder on Marvelin elokuvauniversumin 29. elokuva ja se perustuu skandinaavisen mytologian ukkosenjumalaan pohjautuvaan Marvelin sarjakuvahahmoon, joka teki ensiesiintymisensä vuonna 1962. Ensimmäisen oman elokuvansa, Thorin (2011) jälkeen hahmo on esiintynyt niin jatko-osissa Thor: The Dark World (2013) ja Thor: Ragnarok (2017), kuten myös yhdessä muiden supersankarien kanssa elokuvissa The Avengers (2012), Avengers: Age of Ultron (2015), Avengers: Infinity War (2018) ja Avengers: Endgame (2019). Thor: Ragnarokin osoittauduttua niin kriitikoiden kuin fanien kehumaksi hitiksi, tekijät ryhtyivät suunnittelemaan hahmon neljättä soololeffaa. Kuvaukset käynnistyivät tammikuussa 2021 tiukkojen koronarajoitusten alla ja alun perin elokuvan piti ilmestyä jo marraskuussa, mutta leffan ensi-iltaa on siirretty pariinkin otteeseen. Nyt Thor: Love and Thunder saapuu elokuvateattereihin ja itse odotin leffaa ihan positiivisin mielin. Thor: Ragnarok oli mielestäni selvästi hahmon elokuvista paras ja toivoin onnistumisen toistuvan, samojen tekijöiden ollessa puikoissa. Kävin katsomassa Thor: Love and Thunderin lehdistönäytöksessä noin viikkoa ennen sen ensi-iltaa.

Guardians of the Galaxyn matkaan päätynyt Thor palaa Maahan, kun uusi paha voima, jumalten tappaja Gorr uhkaa hävittää kaikki jumalat universumista. Thor saa liittolaisikseen uskollisen kiviukko Korgin, uutta Asgårdia johtavan Valkyrien, sekä entisen tyttöystävänsä Jane Fosterin, joka omaa nyt Thorin voimat.

Chris Hemsworth palaa ukkosenjumala Thorin rooliin jo ties kuinka monennetta kertaa, esitettyään hahmoa elokuvien lisäksi myös parissa lyhytleffassa ja What If...? -animaatiosarjassa (2021-). Thor: Love and Thunder jatkaa hahmon tarinaa siitä, mihin Avengers: Endgamessa jäätiin. Itsensä takaisin lihaksikkaaksi kuntoillut Thor hengailee nyt Guardians of the Galaxy -tiimin, eli Peter Quillin (Chris Pratt), Draxin (Dave Bautista), Rocketin (Bradley Cooper), Grootin (Vin Diesel) ja Mantiksen (Pom Klementieff) kanssa. Hemsworth jatkaa roolissa Thor: Ragnarok -leffan kautta hyväksi todetulla hassutteluasenteella, kieli poskessa ja pilke silmäkulmassa, löytäen koomisuutta jumalhahmon sankaripatsastelusta. Näyttelijä on erittäin hyvässä vedossa, eikä onneksi näytä vielä tippaakaan kyllästymistä rooliin, vaikka on esittänyt Thoria jo yli vuosikymmenen ajan.

     Elokuvassa nähdään myös muita vanhoja tuttuja, kuten ohjaaja Taika Waititin esittämä kivijätti Korg, joka pyörii Thorin mukana ja Tessa Thompsonin näyttelemä Valkyrie, joka johtaa uutta Asgårdia. Natalie Portman tekee paluun tohtori Jane Fosterin rooliin, loistettuaan poissaolollaan Thor: Ragnarokissa. Hänen myötä myös Kat Denningsin esittämä Darcy ja Stellan Skarsgårdin näyttelemä tieteilijä Selvig käyvät pistäytymässä. Waititi on yhä lystikäs Korgina ja Thompson suoriutuu jälleen mainiosti soturin osasta. Portman tekee aiempaa parempaa työtä Janena, päästen tällä kertaa toimintaan mukaan. Kuten mainoksissakin on jo paljastettu, Jane omaa nyt Thorin voimat ja käyttää aseenaan Thorin entistä vasaraa Mjölniriä.

Tällä kertaa hahmot saavat vastaansa jumalia vihaavan ja niitä tappavan Gorrin, jota näyttelee Christian Bale. Erinomaisen näyttelijän vuoksi minulla oli isot odotukset pahista kohtaan ja Gorr onnistui jopa ylittämään ne. Hahmolla on harmillisen vähän kohtauksia, mutta kenties hyvä niin, sillä kyseessä on hyytävän karmiva ilmestys, joka onnistuu herättämään aidon epämiellyttävää tunnetta olemuksellaan. Bale on täydellinen valinta rooliin, leikitellen häijyllä hahmollaan hyvin. Parasta kuitenkin on, että katsoja ymmärtää täysin Gorrin vihan jumalia kohtaan, eikä hahmo vajoa Marvelin unohdettavien roistojen valitettavan pitkälle listalle.

Thorin omat elokuvat eivät ole lähteneet samalla lailla lentoon kuin hänen Avengers-kavereidensa Iron Manin ja Captain American. Ensimmäinen Thor on mielestäni Marvelin elokuvauniversumin heikointa osastoa ja oikeastaan vasta Thor: Ragnarokissa, hahmon kolmannessa soololeffassa hahmosta alettiin oikeasti saada jotain irti. Haudanvakava pullistelu riisuttiin pois ja Thorista kuoriutui aidosti hauska vekkuli ja sama jatkuu nyt Thor: Love and Thunderissa. Tiedän kuuluvani tässä vähemmistöön, mutta sanoisin, että Love and Thunder on vielä Ragnarokia parempi leffa. Thor: Ragnarok on todella hauska elokuva, jossa hahmo uudistettiin onnistuneesti, mutta draamaosastoltaan ja pahiksensa puolesta se jäi aika latteaksi. Love and Thunderissa nämäkin puolet toimivat. Siinä, missä Odinin kuolema Ragnarokissa ei oikein onnistunut liikuttamaan suuntaan tai toiseen heikon dramaattisen toteutuksensa kanssa, tässä leffassa dramaattiset puolet ovat mainioita ja onnistuvat iskemään tunteisiin.

Ragnarokista tuttu hyvänmielinen huumori on vahvasti läsnä leffassa ja elokuvan aikana saakin nauraa vähän väliä niin aika nokkelillekin oivalluksille, kuten myös todella pöljille jutuille. Kaiken aikaa rääkyvät avaruusvuohet eivät onneksi missään kohtaa muutu ärsyttäviksi, vaan niiden päästämä meteli jaksaa naurattaa useammankin kerran jälkeen. Hahmojen välinen sanailu on hilpeää ja virne pysyy katsojan kasvoilla... kunnes Gorr saapuu kuvioihin. Mustavalkoinen pahishahmo (siis ulkonäöltään, ei sisällöltään) tuo mukaan ihan kauhuelementtejä. Kauhuvivahteita on tänä vuonna nähty Marvelin tuotannoissa Moon Knight -sarjassa (2022-) ja Doctor Strange in the Multiverse of Madness -leffassa (2022), mikä on hieno juttu. Toimintakohtaukset ovat oivallisia; erityisesti kaksintaistelut Thorin ja Gorrin välillä, jumaltentappajan tuntuessa oikeasti vaaralliselta.

Ei Thor: Love and Thunder ongelmaton leffa kuitenkaan ole. Sen viat muodostuvat lähinnä ensimmäisen puoliskon hieman kömpelöstä tarinankerronnasta. Varsinkin Janen muutos nais-Thoriksi on hätiköiden toteutettu ja olisi vaatinut enemmän aikaa. Kun hahmo on supervoimissaan, häntä hyödynnetään mainiosti ja yllättävinkin tavoin. Koska Ragnarokissa Thorin ja Janen ero hoidettiin parilla repliikillä ja olankohautuksella, tässä täytyy olla mukana takaumia, jotka hieman rikkovat tarinan soljuvuutta. Leffa kuitenkin löytää tehonsa edetessään ja muuttuu paremmaksi, mitä pidemmälle se pääsee.

Taika Waititi pitää ominaista lystikästä menoaan yllä, mutta uskaltaa tällä kertaa uiskennella huomattavasti synkemmissäkin vesissä. Hänen ja Jennifer Kaytin Robinsonin käsikirjoitus vaatisi kuitenkin hiomista paikoitellen. Vaikka on hauska nähdä Guardians of the Galaxy jälleen, hahmot todella tuntuvat siltä, että Waititi käyttää hahmoja vain, koska hänen on pakko, jotta isompi Marvel-tarina jatkuisi luontevasti Avengers: Endgamesta. Visuaalisesti Thor: Love and Thunder on todella näyttävä, vaikka parissa kohtaa Gorrin loihtimat varjohirviöt ovat niin pimeitä, ettei niistä oikein erota mitään. Leffa on Ragnarokin tapaan todella värikäs, mutta Gorrin ollessa kuvioissa kuvat muuttuvat jopa mustavalkoisiksi. Kuvaus on taidokasta, lavasteet, asut ja maskeeraukset ovat oivalliset ja erikoistehosteet hienot. Äänimaailma jyrisee tehokkaasti ja Michael Giacchinon säveltämät musiikit tunnelmoivat hyvin. Musiikeista jää kuitenkin lähinnä mieleen parit Guns N' Rosesin kappaleet, joita leffassa soitetaan useasti. Bändille on taidettu maksaa hyvät rahat, kun muiden yhtyeiden biisejä ei taideta kuulla lainkaan.

Yhteenveto: Thor: Love and Thunder on erittäin mainio fantasia- ja scifipainotteinen supersankariseikkailu, josta löytyy paljon hauskaa huumoria kuten myös yllättävänkin oivallisia kauhuelementtejä. Ohjaaja-käsikirjoittaja-Korg Taika Waititi tykittelee menemään komediaosastolla tuttuun tapaansa ja saa katsojan nauramaan kerta toisensa perään. Waititi uskaltaa tällä kertaa kuitenkin synkentyä ja tarjoaa niin mainiota draamaa kuin myös karmivia juttuja. Jumaltentappaja Gorr on mahtava pahishahmo, jonka roolissa Christian Bale on fantastinen. Muutkin näyttelijät tekevät hyvää työtä, mutta Bale varastaa show'n ollessaan ruudulla. Chris Hemsworth jatkaa mainiota linjaansa Thorina ja Natalie Portman suoriutuu oivallisesti supervoimaisen Janen osasta. Elokuvan tarinankerronta on alkupuoliskolla paikoitellen hieman takkuilevaa etenkin Janen kuvioiden osalta, mutta leffa soljuu sujuvammin, mitä pidemmälle se menee ja paranee edetessään. Teknisiltä ansioiltaan elokuva on taidokkaasti toteutettu ja taistelut ovat tietty näyttävää katseltavaa. Thor: Love and Thunder toimii varmasti, jos piti Thor: Ragnarokin huumoriotteesta ja vielä varmemmin, jos kaipasi Ragnarokiin vahvempaa pahista ja tasokkaampaa draamaosastoa huumorin tasapainoksi.

Lopputekstien aikana ja niiden jälkeen nähdään vielä lyhyet kohtaukset.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 30.6.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Thor: Love and Thunder, 2022, Marvel Studios, Walt Disney Pictures, Fox Studios Australia

Arvostelu: Thor: The Dark World (2013)

THOR: THE DARK WORLD

Ohjaus: Alan Taylor
Pääosissa: Chris Hemsworth, Natalie Portman, Tom Hiddleston, Idris Elba, Anthony Hopkins, Christopher Ecclestone, Kat Dennings, Stellan Skarsgård, Rene Russo, Jonathan Howard ja Adewale Akinnuoye-Agbaje
Genre: supersankarielokuva, fantasia, toiminta
Kesto: 1 tunti 52 minuuttia
Ikäraja: 12

Thor (2011) ei saanut minua erityisemmin vakuutettua ja se jäi aika latteaksi pätkäksi. The Avengersissa (2012) huomasin kuitenkin, että hahmohan pärjää nyrkkitappelussa Hulkia ja Iron Mania vastaan ja että Hemsworth toimiikin roolissa. Olin silti erittäin skeptinen, kun menin katsomaan Thor: The Dark Worldia, kun se ilmestyi vuonna 2013. Iron Man 3 (2013) ja Man of Steel (2013) olivat ne supersankarielokuvat, joita kyseiseltä vuodelta pääasiassa odotin, joten ehkä siksi tämä yllättikin. Nyt kun Marvel Cinematic Universeen (2008-) on ilmestymässä uusi elokuva, Doctor Strange (2016), on aika katsoa sarjan aiemmat osat läpi ja arvostella ne.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellisiä elokuvia Thor ja The Avengers!

Kun mystinen Aether-voima tarttuu Jane Fosteriin, Thor palaa suojelemaan häntä pimeiltä haltioilta, jotka aikovat hyödyntää Aetherin voimaa muokatakseen maailmasta sellaisen kuin he haluavat.

Chris Hemsworth parantaa jälleen suoritustaan Thorina. Tässä elokuvassa nähdään Thor paljon vakavampana, mikä toimii erittäin hyvin. Hauskojakin kohtia tietysti löytyy. Thorin "siisteys" on osattu parissa kohtaa tuoda toimivasti esille, etenkin alkupuolella.
     Natalie Portmanin esittämä Jane Foster on erittäin keskeisessä roolissa tarinan kannalta, muttei tee kovin paljoa elokuvassa. Hän jälleen lähinnä ihmettelee asioita. Onneksi loppupuolella hän alkaa keksiä tapoja ratkaista ongelmia, eikä ole samanlainen avuton neito hädässä kuin alkupuolella.
     Yllättävää kyllä, mutta Tom Hiddlestonin näyttelemä Loki ei ärsytä tässä... ainakaan niin paljon kuin aiemmin. Heikkoja osioita löytyy, mutta pääosin hahmo toimii todella hyvin ja onkin kiva nähdä hänet hieman erilaisessa roolissa kuin aiemmin. Loki joutuu hieman vastahakoisesti auttamaan Thoria.

Idris Elba inhosi tämän elokuvan tekoa, mutta onneksi se ei erityisemmin näy hänen suorituksessaan Asgardin vartija Heimdallina. Heimdall pääsee paremmin esille kuin aiemmin ja todistaa myös olevansa kunnon soturi, jos niin haluaa.
     Anthony Hopkins näyttää jälleen arvokkuutta Thorin isän, Odinin roolissa, mutta valitettavasti hahmon osuus jää aika vähäiseksi. Hopkins on silti yhä loistava valinta rooliin. Thor: The Dark Worldissa Thorin äiti Frigga (Rene Russo) pääsee paremmin esille kuin aiemmin.
     Tietysti mukana ovat myös Stellan Skarsgårdin näyttelemä Erik Selvig, joka on hieman pimahtanut, Kat Denningsin esittämä Darcy, joka on yhä aika ärsyttävä, sekä uusi hahmo Ian (Jonathan Howard), joka on Darcyn harjoittelija. Thorin ystävät Sif (Jaimie Alexander), Hogun (Tabanodu Asano), Volstagg (Ray Stevenson) ja Fandral (Zachary Levi) nähdään tietysti. Nämä neljä hahmoa ovat kuitenkin niin pienessä roolissa, ettei kovin moni varmaankaan edes huomannut, että Fandralin näyttelijä on vaihtunut. Tai sitten ketään ei edes kiinnostanut.
     Elokuvan pääpahishaltiaa, Malekithia, näyttelee Christopher Ecclestone. Malekith vaikuttaa alkupuolella aika uhkaavalta hahmolta ja pidän hänen synkemmästä puolestaan. En vain tiedä, mikä siinä on, mutta hahmo on äärimmäisen unohdettava. Malekith on todella yksiulotteinen ja vaikka usein olen sitä vastaan, että hahmo on paha vain ollakseen paha, niin tässä se toimii yllättävän hyvin. Koska kyseessä on pimeyden haltia, niin ei mikään ihme, että hahmo haluaa langettaa koko maailmankaikkeuden pimeyteen. Silti hahmo ei tee lähes minkäänlaista vaikutusta. Malekithin tärkeintä kätyriä, Kursea, näyttelee Adewale Akinnuoye-Agbaje.

Kuten Thor, myös Thor: The Dark World alkaa Odinin kertojaäänellä, joka selittää voimakkaasta vihollisesta. Katsojille näytetään lähtökohdat, jotta heillä on jonkinlainen käsitys, mistä on kyse pimeissä haltioissa ja Aetherissä. Siitä päästään kohtaukseen, joka tapahtuu mitä luultavimmin aika lailla heti The Avengersin tapahtumien jälkeen. Loki viedään vankilaan, rangaistuksena teoistaan New Yorkissa. Thor on lähtenyt palauttamaan rauhaa maailmoihin, kun taas Jane Foster tutkii Darcyn kanssa merkillistä ilmiötä Lontoossa. Ilmiö vie Janen paikkaan, jossa Aetheria säilytetään ja se tarttuu häneen. Thor saapuu Janen luo ja vie tämän Asgardiin, jotta Aether saataisiin pois hänestä. Valitettavasti Malekith aistii Aetherin olevan Asgardissa ja lähtee sinne tuhoisin aikein, yhdessä haltia-armeijansa kanssa.

Thor: The Dark World on selkeästi synkempi elokuva kuin ensimmäinen osa ja pidän ratkaisusta paljon. Elokuva on myös huima parannus edelliseen osaan. Muistan, kun lähdin elokuvateatterista ja olin jopa yllättynyt kuinka onnistunut seikkailupätkä oli kyseessä, etenkin kun ottaa huomioon, ettei Thor tehnyt erityistä vaikutusta. Tässä elokuvassa on löydetty hyvä kohtaamispiste höpöhöpölle ja realismille, jolloin ne tavallaan kulkevat "käsi kädessä" alusta loppuun asti. Asgardilaisten asut eivät tunnu yhtä koomisilta ja elokuva on muutenkin vakavampi. Huumoria toki löytyy, etenkin yhdessä Thorin ja Lokin välisessä kohtauksessa, mutta pidän enemmän elokuvan tunnelmasta, jossa tuhon uhka on läsnä. Elokuvassa on näyttäviä toimintakohtauksia ja tyylikäs takaa-ajo. Myös pari surullisempaakin kohtausta nähdään, joista toinen valitettavasti pilataan myöhemmin elokuvan aikana. Vaikka pahis tuntuu paikoitellen hieman liian yksiulotteiselta, elokuva on muuten erittäin viihdyttävä, jonka jaksaa katsoa useasti uudestaan.

Thor-sarjan ohjaus on vaihtunut Kenneth Branaghilta Alan Taylorille, mikä on todella hyvä päätös. Taylor on ohjannut muutaman jakson Game of Thronesia (2011-), joten hän tietää, miten ohjata totisempaa fantasiaa. Elokuva on myös kuvattu paljon paremmin kuin ensimmäinen osa, mihin ei paljoa vaadita. Kamera nimittäin on suorassa, eikä jatkuvasti vinottain. Leikkaus on sujuvaa ja äänitehosteet toimivia. Visuaalisesti elokuva on myös paljon näyttävämpi kuin Thor. Musiikin on säveltänyt Brian Tyler ja se kuulostaa hyvin paljon samalta kuin ensimmäisen osan musiikki. Tässä elokuvassa nähdään myös ensimmäistä kertaa uusi Marvel Studiosin logo, joka on oma suosikkini tähän mennessä.

Elokuva sisältää tietysti "easter eggejä", eli viittauksia muihin elokuviin, sarjoihin, hahmoihin jne. Tässä elokuvassa nähdään mm. Stan Leen cameo, sekä yksi tuttu supersankari... Kovimmat fanit tunnistavat myös monia viittauksia sarjakuvista tuttuihin ulottuvuuksiin ja etenkin lopputekstien aikana tuleva kohtaus kannattaa katsoa muutaman kerran, jotta kaikki piilotetut asiat varmasti huomaa.

Blu-rayn kuvanlaatu on hieno. Lisämateriaalina Blu-raylla on lyhytelokuva "All Hail the King", joka kannattaa katsoa etenkin, jos Iron Man 3:ssa ei yksi juoniratkaisu toiminut mielestäsi, poistettuja ja pidennettyjä kohtauksia, mokaotoksia, sekä elokuvan teosta kertova kaksiosainen "A Brother's Journey: Thor & Loki" -pätkä, musiikin sävellyksestä kertova "Scoring Thor: The Dark World with Brian Tyler", sekä lyhyt vilkaisu Captain America: The Winter Soldierin (2014) tekoon.

Yhteenveto: Thor: The Dark World on huomattava parannus ensimmäiseen osaan verrattuna. Se on synkempi elokuva, mutta osaa silti olla erittäin höpöhöpöpätkä, jolloin se on oikein mainio ja viihdyttävä. Chris Hemsworthin ja Tom Hiddlestonin suoritukset paranevat, eikä Loki enää ärsytä. Malekith ei erityisemmin vakuuta, mutta hahmo toimii ihan tarpeeksi hyvin. Tehosteet ovat parempia, kuten myös kuvaus. Oli selkeästi hyvä ratkaisu vaihtaa ohjaaja. Toivottavasti tuleva Thor: Ragnarok (2017) on yhtä hyvä kuin tämä - ellei jopa parempi - sillä tämän jälkeen katsoisi mieluusti toisenkin Thor-pätkän. Marvel-elokuville tuttuun tyyliin lopputekstit sisältävät pari kohtausta, joten levyä ei kannata ottaa pois vielä, kun ohjaajan nimi ilmestyy ruutuun.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 7.8.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.webpronews.com
Thor: The Dark World, 2013, Marvel Studios

Arvostelu: Thor (2011)

THOR

Ohjaus: Kenneth Branagh
Pääosissa: Chris Hemsworth, Natalie Portman, Tom Hiddleston, Anthony Hopkins, Stellan Skarsgård, Kat Dennings, Clark Gregg, Idris Elba ja Jeremy Renner
Genre: supersankarielokuva, seikkailu
Kesto: 1 tunti 55 minuuttia
Ikäraja: 12

Thor ei ollut kovin tuttu hahmo minulle ennen tämän elokuvan näkemistä. Tiesin tietenkin mytologiasta Thorin, Lokin, Odinin ja Asgårdin, mutta ajattelin, että tämä elokuva olisi hyvin kaukana alkuperäisistä jumaltarinoista. En erityisemmin odottanut elokuvaa, kun se ilmestyi keväällä 2011, sillä odotin paljon enemmän tämän jälkeen ilmestynyttä Captain America: The First Avengeria (2011). Marvel Cinematic Universen (2008-), joka kattaa monien tuttujen Marvel-sankareiden elokuvat, uusin osa Doctor Strange (2016) ilmestyy parin kuukauden päästä, joten sitä ennen täytyi käydä läpi sarjan aiemmat osat.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää mahdollisia SPOILEREITA koskien elokuvaa Iron Man 2 (2010)!

Odin karkottaa Thorin Maahan, tämän käytöksen takia. Maassa Thor tapaa Jane Fosterin ja yrittää löytää keinoa päästä takaisin Asgardiin.

En erityisemmin perusta Chris Hemsworthista näyttelijänä, mutta Thorin roolissa hän toimii... ainakin tarpeeksi hyvin. Paikoitellen hän ei vakuuta yhtään ja lähinnä vain ärsyttää hahmon toimintatavat. Pidän silti elokuvan tarinakaaresta, jossa päähahmolla on jo valmiiksi sankarin voimat, mutta hän joutuu oppimaan kantapään kautta, mitä vaatii olla sankari.
     Thorin isänä, Odinina, nähdään Anthony "Hannibal Lecter" Hopkins. Hopkins sopii erittäin hyvin vanhan, viisaan jumalan rooliin ja hänestä huokuu arvokkuus. Harmi vain, ettei hän esiinny kovin paljoa elokuvassa.
     Monien fanityttöjen suosioon nousi Loki-hahmo, jota näyttelee Tom Hiddleston. Itse en ymmärrä hahmon suurta suosiota, sillä tässä hän on lähinnä vain ärsyttävä, valittava kakara, joka vaikuttaa erittäin ylihemmotellulta, ollessaan oikeasti se lapsi, joka ei saanut suurta suosiota. Hiddleston ei vakuuta tässä ollenkaan. Häntä fanitetaan selkeästi vain näyttelijän ulkonäön takia.

Tutkija Jane Fosterina nähdään Natalie Portman, joka on enimmäkseen vain erittäin hämillään koko elokuvan ajan. Vaikka Portman on hyvä näyttelijä ja sopii muuten rooliin, niin uskottavana tutkijana häntä on vaikea nähdä. Hahmo ei onneksi ole "neito hädässä" -tyyppinen ratkaisu.
     Janen kanssa tutkimukseen osallistuvat Erik Selvig (Stellan Skarsgård) ja Darcy Lewis (Kat Dennings). Skarsgård on tuttuun tapaansa hyvä, mutta Dennings on suurimmaksi osaksi ärsyttävä, yrittäessään olla elokuvan muka-hauska hahmo. Darcy on selkeästi vain Janen ystävä, sillä häntä ei todellakaan voi ottaa tosissaan minkäänlaisena tutkijana.
     Iron Manissa (2008) ja Iron Man 2:ssa esiintynyt agentti Coulson (Clark Gregg) esiintyy myös tässä. Jo Iron Man 2:n lopussa pohjustettiin Thoria, kun Coulson saapuu New Mexicoon ja näkee Thorin Mjolnir-vasaran ihmisten ympäröimänä. Tässä elokuvassa kyseinen kohtaus tapahtuu ennen puoltaväliä. Elokuvassa esitellään uusi hahmo, nimeltä Clint Barton, jonka fanit kuitenkin tietävät nimellä Hawkeye. Bartonia näyttelee Jeremy Renner. Hahmo ei kuitenkaan esiinny elokuvassa kuin yhdessä kohtauksessa lyhyesti.
     Mukana ovat myös Thorin tiimiin kuuluvat Fandral (Josh Dallas), Sif (Jaimie Alexander), Hogun (Tabanodu Asano) ja Volstagg (aiemmin Marvel-elokuva Punisher: War Zonessa, 2008, nähty Ray Stevenson), sekä Asgardia vartioiva Heimdall (Idris Elba). Jääjättiläisten johtajaa, kuningas Laufeyta näyttelee Colm Feore.

Elokuvan alussa kuullaan Odinin kertojaääni, tämän selittäessä sekä katsojille, että Thorille ja Lokille näiden ollessa lapsia, kuinka Jotunheimin jääjättiläiset aikoinaan hyökkäsivät Maahan ja kuinka Asgardin joukot pysäyttivät heidät. Vuosia myöhemmin, kun Thoria ollaan kruunaamassa uudeksi kuninkaaksi, ryhmä jääjättejä hyökkää Asgardiin. Tämän seurauksena Thor vie oman joukkonsa - Odinin säännöistä huolimatta - Jotunheimiin, kostaakseen näille, minkä takia Odin vie Thorilta voimat ja Mjolnirin, ja karkottaa tämän Maahan.

Elokuvan alkuosuudessa on fantasiaseikkailun tunnelmaa. Asgardin värikkyys on hyvässä kontrastissa Jotunheimin kylmänsiniseen synkkyyteen. Kun elokuva kulkee eteenpäin, niin värikkyys ei olekaan enää niin toimiva juttu ja suurin osa asioista Asgardissa muuttuu tahattoman koomisiksi. Thorin saapuessa Maahan, elokuva muuttuu jonkin sortin komediaksi, sillä suurimmaksi osaksi elokuva yrittää vain saada katsojaa nauramaan. Kyllä se siinä välillä onnistuukin, esimerkiksi Thorin kävellessä lemmikkikauppaan ostamaan hevosta. Vaikka onkin hauskaa, että Thor käyttäytyy oudosti ihmisten keskuudessa kulttuurierojen takia, niin se tuntuu hieman kummalliselta, kun ottaa huomioon, ettei Thor tee Asgardissa samoja hölmöyksiä kuin Maassa. Elokuva luo uusia tunnelmia ja tuntuu rikkovan niitä läpi tarinansa, eikä kykene olemaan samaan aikaan sekä uskottava fantasiaseikkailu, että mitä ikinä elokuvan muu osuus ikinä onkaan. Se on hieman liian jännittävä ollakseen lastenelokuva, mutta liian lapsellinen sopiakseen vanhemmalle yleisölle. Elokuvan todellinen pahis on erittäin ennalta-arvattava ja onkin hyvä, että hänet paljastetaan jo alkupuolella, ettei tehdä samaa virhettä kuin Iron Manissa. Alkupuoli on lupaava, mutta sen jälkeen elokuva lässähtää, eikä jaksa enää nousta kunnolla jaloilleen ja loppupuolen taistelut ovat aika tylsää ja mitäänsanomatonta katsottavaa. Sitten alkavatkin jo lopputekstit.

Elokuvan on ohjannut Kenneth Branagh, jonka pitäisi minun mielestäni pysyä kameran toisella puolella. En ole tähän mennessä nähnyt häneltä ainuttakaan kovin kummoista ohjaustyötä. Thorin lisäksi olen nähnyt hänen ohjaamistaan elokuvista Mary Shelley's Frankensteinin (1994), Jack Ryan: Shadow Recruitin (2014) ja uusimman Cinderellan (2015), eikä yksikään vakuuttanut minua. Elokuva on myös kuvattu aivan hirveästi. Tiedän, että se on tyyli eikä vahinko, mutta olisitte nyt voineet ihan oikeasti pitää sen kameran suorassa! Lähes jokainen kuva on enemmän tai vähemmän vinossa ja se vie omasta katselukokemuksestani paljon pois, etenkin kun tarkoituksella vielä kääntelin päätäni, jotta kuva näyttäisi suoralta. Leikkaus ja äänitehosteet ovat kuitenkin onnistuneita. Elokuvan musiikista vastaa Patrick Doyle, joka on tehnyt oivaa työtä sävellysten kanssa. Mahtipontiset musiikit parantavat omalla tavallaan elokuvaa. Visuaaliset tehosteet ovat valitettavasti jo nyt kärsineet viiden vuoden aikana. Jääjätit näyttävät todella hölmöiltä ja niiden jättihirviö sekä Tuhoaja näyttävät liian digitaalisesti tehdyiltä.

Elokuvassa on nähtävissä "easter eggejä", eli viittauksia muihin elokuviin, hahmoihin jne. Asgardin aarreholvissa on nähtävissä monia asioita, joista fanit riemastuvat, kuten myöhemmin tärkeään rooliin nouseva Ikuisuuden rautahanska. Stan Lee tekee tietysti cameonsa ja jälleen pohjustetaan tulevaa The Avengersia (2012).

Blu-rayn kuvanlaatu on hyvä. Lisämateriaalina Blu-raylla on elokuvan teosta kertovat pätkät "From Asgard to Earth", "Our Fearless Leader", "Assembling the Troupe", "Hammer Time", "Creating Laufey", "Music of the Gods" ja "A Conversation". Mukana on myös pätkä "Road to the Avengers", joka yrittää olla jonkinlainen valmisteluvideo The Avengers -elokuvaa varten, sekä lyhytelokuva "The Consultant", poistettuja kohtauksia ja mainoksia.

Yhteenveto: Thor on aika keskinkertainen tekele. Se alkaa toimivasti, mutta kun päästään Maahan, se muuttuu aika kummalliseksi ja katsojan mielenkiinto katoilee helposti. Onneksi siinä saa sentään nauraa useaan otteeseen. Hemsworth on ihan kiva pääosassa, mutta Hiddlestonin näyttelemä Loki on vain ihme valittaja. Hopkins on näyttelijäkaartissa ehdottomasti paras. Kuvaus on aivan hirveää. Millä lailla se on hieno tyyli, että kamera on lähes koko ajan vinossa? Tehosteet eivät ole kovin erikoiset ja etenkin puvustus on paikoitellen tahattoman koomista. Toimintakohtaukset eivät erityisemmin vakuuta ja fantasiatunnelma ei toimi muun elokuvan kanssa kovin hyvin. Kyseessä ei kuitenkaan onneksi ole huono elokuva. Se ei vain ole kovin hyväkään, jolloin se jää siihen väliin roikkumaan. Kyllähän sen aina välillä jaksaa katsoa ihan sujuvasti, vaikka se on mielestäni edelleen MCU:n heikoin elokuva. Älkää ottako levyä pois, kun lopputekstit alkavat, sillä niiden jälkeen nähdään vielä lyhyt kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 6.8.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.marvelcinematicuniverse.com
Thor, 2011, Marvel Studios, Marvel Entertainment, Paramount Pictures