Whistle (2025) - elokuva-arvostelu

WHISTLE

Ohjaus: Corin Hardy

Näyttelijät: Dafne Keen, Sophie Nélisse, Sky Yang, Jhaleil Swaby, Ali Skovbye, Percy Hynes White, Michelle Fairley, Nick Frost, Conrad Coates ja Stephen Kalyn

Genre: kauhu

Kesto: 1 tunti 40 minuuttia

Ikäraja: 16

Whistle pohjautuu Owen Egertonin samannimiseen novelliin, jonka pohjalta Egerton itse kirjoitti elokuvakäsikirjoituksen. Kuvaukset käynnistyivät marraskuussa 2023 ja maailmanensi-iltansa Whistle sai syyskuussa 2025 Fantastic Fest -tapahtumassa Texasissa. Elokuvan oli tarkoitus saapua Suomenkin teattereihin alkuvuodesta 2026, mutta sen teatterikierros päätettiinkin perua ja nyt Whistle on saapunut suoraan vuokralle ja digimyyntiin. Itse kiinnostuin leffasta, kun se näkyi vielä tulevien ensi-iltojen listalla, mutta teatterikierroksen peruuntumisen myötä ehdin jo hetkeksi unohtaa elokuvan kokonaan, kunnes eräänä päivänä se tuli vastaan, selatessani SF Anytimen valikoimaa. Katsoinkin Whistlen heti samana yönä.

Viisi nuorta saavat käsiinsä kummallisen pillin ja päättävät puhaltaa siihen. Nuorten kauhuksi kyse on asteekkilaisesta kuolemanpillistä, joka langettaa karmivan kirouksen puhaltajansa ja kuulijoidensa ylle.

Logan-elokuvasta (2017) ja HBO:n His Dark Materials -sarjasta (2019-2022) tuttu Dafne Keen näyttelee Chrys Willetiä, joka muuttaa traagisen tapaturman jälkeen asumaan uuteen kaupunkiin serkkunsa Relin (Sky Yang) luokse. Koulussa Chrys tapaa Ellien (Sophie Nélisse), johon Chrys ihastuu heti, sekä pariskunta Deanin (Jhaleil Swaby) ja Gracen (Ali Skovbye). Viisikon elämät mullistuvat, kun he löytävät Chrysin lokerosta asteekkilaisen kuolemanpillin ja päättävät testata sitä. On vain sääli, että tämä kaveriviisikko koostuu harmillisen laimeista kävelevistä kliseistä, joiden puolesta ei jaksa pahemmin jännittää. On suosittua tyttöä, leveilevää urheilijaa, ujoa tyttöä, nörttiä ja niin poispäin. Chrysistä löytyy hieman sisältöä traumaattisen menneisyyden myötä, mutta valitettavasti yleensä hyvä Keen jää roolissaan aika puupökkelöksi. Yang, Nélisse, Swaby ja Skovbye eläytyvät osissaan enemmän, mutta heidän hahmonsa ovat aivan liian yhdentekeviä.

     Elokuvassa nähdään myös Nick Frost opettaja Cravenina, Percy Hynes White hämäränä nuorisopastori Noahina, Michelle Fairley sinä pakollisena iäkkäänä rouvana, jolta päähenkilöt käyvät kysymässä neuvoa kirouksensa murtamiseen, sekä Stephen Kalyn sinä pakollisena prologin hahmona, joka on käyttänyt kirottua esinettä ja havainnollistaa katsojalle, miten käy, jos nuoret eivät onnistu tavoitteessaan. Komedioista tuttu Frost tuntuu kävelleen väärän leffan kuvauksiin, kun taas White ampuu kohtaus kohtaukselta pahemmin yli sarjakuvamaisen lieroilunsa kanssa. Fairley istuu passelisti kauhutarinan kliseiseksi tietäjähahmoksi.

Whistle sisältää varsin kiehtovaa mytologiaa pahan pillinsä kanssa, jonka puhaltaja ja kuulijat saavat kuolemansa peräänsä ennenaikaisesti. Onkin sääli, että tämä kiehtova lähtökohta hukataan laiskassa ja genren tylsintä peruskauraa tarjoavassa käsikirjoituksessa. Owen Egertonin teksti menee täysin siitä, mistä aita on matalin, oli kyse sitten hahmoista tai tarinasta. Tuntuu siltä kuin Egerton olisi katsonut kasan näitä vastaavia teineille liukuhihnalta tehtailtuja tusinakauhurainoja ja rustannut ylös muistivihkoonsa ne kaikki pakolliset jutut, jotka tällaisista leffoista aina löytyy. Egertonin ja leffan muun työryhmän epäonneksi nykypäivän nuoriso on osoittanut kiinnostuneensa huomattavasti älykkäämmistä ja kliseitä rikkovista kauhuelokuvista, kuten keväällä ilmestyneet jättihitit Obsession (2025) ja Backrooms (2026) todistivat.

Kun hahmot jäävät yhdentekeviksi, roolitukset eivät osu nappiin ja yksi näyttelijöistä yrittää varastaa show'n vaivaannuttavalla pahishahmollaan, ei kenenkään puolesta jaksa tosiaan jännittää. Asiaa ei auta se, että Whistlen kauhu rakentuu pääasiassa niiden kaikista tylsimpien kovaäänisten böö-säikyttelyjen varaan. Mukana on sentään yksi toimiva kohtaus heinäpaaleista rakennetussa labyrintissä. Tämän lisäksi parit leffassa nähtävät kuolemat ovat sentään aika kekseliäitä ja verisiä. Kiehtova perusidea, yksi kelpo kohtaus ja parit luovat tapot nostavat Whistlen kehnosta heikoksi, mutta silti kertaalleen katsottavaksi kauhurainaksi. 

Elokuvan ohjauksesta vastaa Corin Hardy, jonka edellinen leffa oli samoja genren helmasyntejä sisältävä Nunna (The Nun - 2018). Hardyn työ jättää jälleen paljon toivomisen varaa. Sentään Whistlestä löytyy ihan hyvää kameratyöskentelyä ja kelpo valaisua. Jos jostain pidin, niin tässä elokuvassa nuoria jahtaavalla olennolla ei ole selittämätöntä kykyä leikitellä lamppujen kanssa ja pistää huoneita mysteerisesti pimeäksi. Lavastuksesta isoimmat pojot menevät heinälabyrintin luojille ja maskeeraajat ovat saaneet aikaiseksi joitain aika häijyjä näkyjä. Leffan tietokonetehosteet ovat kuitenkin toisinaan vähän koomiset ja myös ylidramaattinen äänimaailma on omiaan aiheuttamaan satunnaisia huvittuneita hymähdyksiä.

Lopputekstien jälkeen nähdään vielä mahdollista jatkoa pohjustava kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 7.7.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Whistle, Kanada, Irlanti, 2025, No Trace Camping, Wild Atlantic Pictures

Kapina (The Uprising - 2026) - elokuva-arvostelu

KAPINA

THE UPRISING

Ohjaus: Paul Greengrass

Näyttelijät: Andrew Garfield, Jamie Bell, Cosmo Jarvis, Thomasin McKenzie, Woody Norman, Tom Hollander, Katherine Waterston, Stephen Dillane, Jonny Lee Miller, Stanley Townsend, Sky Yang, Gerard Tyler ja Simon Kunz

Genre: toiminta, draama

Kesto: 2 tuntia 7 minuuttia

Ikäraja: 12

The Uprising, eli suomalaisittain Kapina perustuu vuonna 1381 Englannissa tapahtuneeseen talonpoikaiskapinaan. Keväällä 2022 ilmoitettiin, että ohjaaja-käsikirjoittaja Paul Greengrass työsti uutta elokuvaa nimeltä "The Hood". Nimi vaihtui muotoon "The Rage", ennen kuin kuvaukset käynnistyivät syyskuussa 2025. Nyt Kapina saapuu elokuvateattereihin ja itse olen ollut kiinnostunut sen näkemisestä siitä asti, kun näin yllä olevan julisteen. Kävinkin uteliaana katsomassa Kapinan sen lehdistönäytöksessä muutamaa päivää ennen ensi-iltaa.

Englanti vuonna 1381. Puolet kansasta tappanut rutto ja yhä vain kurjistuvammat oltavat, sekä lisääntyvät verot saavat maalaiset nousemaan kapinaan nuorta kuningas Rikhard II:a ja hänen juonittelevia neuvonantajiaan vastaan.

Kapinan päärooliin oli alun perin valittu Benedict Cumberbatch, joka vaihtui hetkellisesti Matthew McConaugheyhin, kunnes roolin nappasi lopulta Andrew Garfield. Garfield näyttelee maanviljelijää, joka tunnetaan vain nimellä "kylväjä". Kylväjän perhe on kuollut ruttoon ja mies on musertunut, mitä ei auta yhä vain ikävämmiksi kiristyvät verot, jotka tekevät elämisestä päivä päivältä vaikeampaa. Lopulta mies saa tarpeekseen ja toimii kipinänä, joka sytyttää aikamoisen roihun, kun hän lähes tajuamattaan johdattaa ensin oman kylänsä ja sitten monet muutkin Englannin kylät kapinaan. Garfield on mainio roolissaan, kuten mieheltä voikin odottaa, mutta hänen hahmonsa jätetään toisinaan turhauttavan etäiseksi. On kiinnostavaa, kuinka kylväjä jopa hieman kauhistelee, kuinka hänen puolivahingossa käynnistämänsä kapina ottaa aikamoisesti tuulta siipiensä alle, muuttuen jopa pahimmillaan kunnon verilöylyksi. Kylväjä kun vain halusi, että kansaa kohdeltaisiin reilummin.

     Elokuvassa nähdään myös Cosmo Jarvis Wat Tylerina, Jamie Bell pappi John Ballina ja Thomasin McKenzie Alycena, jotka lähtevät seuraamaan kylväjää kapinan kasvaessa, Woody Norman kuningas Rikhard II:na, joka on isänsä kuoltua perinyt vallan jo lapsena, Katherine Waterston kuninkaan äitinä, Kentin herttuatar Joanina, sekä Tom Hollander ja Stephen Dillane kuninkaan neuvonantajina, sir Robert Halesina ja Simon Sudburyna. Sivunäyttelijätkin ovat hyviä rooleissaan, joskin myös muista hahmoista saisi taatusti kaivettua enemmän pintaa syvemmältä. Varsinkin nuoren kuninkaan kohdalla tapahtuu jopa hitusen kömpelösti aika suuriakin muutoksia.

Kapinalla on jo nyt mittaa kymmenisen minuuttia yli kaksi tuntia, mutta paikoitellen kesto tuntuu turhan lyhyeltä, koska osa tärkeistä hahmoihin syventyvistä kohtauksista jää uupumaan. Leffa paahtaa menemään aikamoisella tahdilla, kapinan eskaloituessa kohtaus kohtaukselta hurjemmaksi. Väleihin jää hetkittäin kaipaamaan hieman hengähdystaukoja, jolloin erityisesti kylväjän ristiriitaisia tuntemuksia pääsisi tutkimaan tarkemmin. Hän haluaa muutosta, mutta kun muut hänen ympärillään villiintyvät kunnon sotajalalle kostonhimo silmissään, mies pelkää lopputuloksen koituvan kohtalokkaaksi. Kapinan johtajien eri asteille asettuvat rajat siinä, miten pitkälle he ovat valmiita menemään, on leffan kiinnostavinta antia.

Pinnallisempanakin kuvauksena Kapina toimii hyvin, siitä vain voisi saada vielä enemmän irti. Leffa ei juuri panttaile koko homman käynnistymistä ja tilanteen eskaloitumista on koukuttavaa seurata. Meno äityy yhä hurjemmaksi, kun kansan mitan täyttyminen näyttäytyy entistä aggressiivisemmin ja paikoitellen elokuvan alhainen K12-ikäraja aiheuttaa kyllä ihmetystä. Vai miltä kuulostaa kirveellä päiden katkominen tai se, että kuninkaan sotilaat kopeloivat kylien tyttöjä hameen alta, testatakseen, voiko heiltä jo velottaa aikuisten veroa? Toisaalta pidin leffan kaunistelemattomasta rujoudesta, toisinaan taas kohottelin kulmiani sen shokkireaktioiden kalastelulle. Kapina siis jätti turhauttavasti juttuja hampaankoloon, mutta samalla elokuvassa on kieltämättä vakuuttavatkin ansionsa suurista hyökkäyksistä ja tiiviistä tunnelmasta lähtien.

Elokuvan on ohjannut ja käsikirjoittanut Paul Greengrass, joka muistetaan parhaiten Bourne-leffojen parista. Greengrassin ohjaus on pätevämpää kuin hänen tekstinsä. Teknisesti Kapina on helppo tunnistaa miehen työksi. Greengrassille ominainen käsivarakuva on läsnä kohtauksesta toiseen. Mellakoiden aikana tietynlainen hektisyys on oiva tehokeino, mutta keskustelujen aikana on jopa hieman häiritsevää, kun näyttää siltä, että kuvaaja vasta harjoittelee, etsien oikeaa kulmaa tai zoomaillen edestakaisin. Lavasteet ovat hienot, puvustus on mainiota, eivätkä maskeeraajat pelkää peittää näyttelijöitä mutaan, tekovereen sun muuhun likaan. Tietokonetehosteet ajavat asiansa, äänimaailma on hyvin rakennettu ja Volker Bertelmannin säveltämät musiikit tunnelmoivat kelvollisesti taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 8.9.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Uprising, Iso-Britannia, Saksa, Yhdysvallat, 2026, Blumhouse Productions, Blumhouse-Atomic Monster, Hero Squared, Supernix, Thank You Pictures, The Electric Shadow Company