Kapina (The Uprising - 2026) - elokuva-arvostelu

KAPINA

THE UPRISING

Ohjaus: Paul Greengrass

Näyttelijät: Andrew Garfield, Jamie Bell, Cosmo Jarvis, Thomasin McKenzie, Woody Norman, Tom Hollander, Katherine Waterston, Stephen Dillane, Jonny Lee Miller, Stanley Townsend, Sky Yang, Gerard Tyler ja Simon Kunz

Genre: toiminta, draama

Kesto: 2 tuntia 7 minuuttia

Ikäraja: 12

The Uprising, eli suomalaisittain Kapina perustuu vuonna 1381 Englannissa tapahtuneeseen talonpoikaiskapinaan. Keväällä 2022 ilmoitettiin, että ohjaaja-käsikirjoittaja Paul Greengrass työsti uutta elokuvaa nimeltä "The Hood". Nimi vaihtui muotoon "The Rage", ennen kuin kuvaukset käynnistyivät syyskuussa 2025. Nyt Kapina saapuu elokuvateattereihin ja itse olen ollut kiinnostunut sen näkemisestä siitä asti, kun näin yllä olevan julisteen. Kävinkin uteliaana katsomassa Kapinan sen lehdistönäytöksessä muutamaa päivää ennen ensi-iltaa.

Englanti vuonna 1381. Puolet kansasta tappanut rutto ja yhä vain kurjistuvammat oltavat, sekä lisääntyvät verot saavat maalaiset nousemaan kapinaan nuorta kuningas Rikhard II:a ja hänen juonittelevia neuvonantajiaan vastaan.

Kapinan päärooliin oli alun perin valittu Benedict Cumberbatch, joka vaihtui hetkellisesti Matthew McConaugheyhin, kunnes roolin nappasi lopulta Andrew Garfield. Garfield näyttelee maanviljelijää, joka tunnetaan vain nimellä "kylväjä". Kylväjän perhe on kuollut ruttoon ja mies on musertunut, mitä ei auta yhä vain ikävämmiksi kiristyvät verot, jotka tekevät elämisestä päivä päivältä vaikeampaa. Lopulta mies saa tarpeekseen ja toimii kipinänä, joka sytyttää aikamoisen roihun, kun hän lähes tajuamattaan johdattaa ensin oman kylänsä ja sitten monet muutkin Englannin kylät kapinaan. Garfield on mainio roolissaan, kuten mieheltä voikin odottaa, mutta hänen hahmonsa jätetään toisinaan turhauttavan etäiseksi. On kiinnostavaa, kuinka kylväjä jopa hieman kauhistelee, kuinka hänen puolivahingossa käynnistämänsä kapina ottaa aikamoisesti tuulta siipiensä alle, muuttuen jopa pahimmillaan kunnon verilöylyksi. Kylväjä kun vain halusi, että kansaa kohdeltaisiin reilummin.

     Elokuvassa nähdään myös Cosmo Jarvis Wat Tylerina, Jamie Bell pappi John Ballina ja Thomasin McKenzie Alycena, jotka lähtevät seuraamaan kylväjää kapinan kasvaessa, Woody Norman kuningas Rikhard II:na, joka on isänsä kuoltua perinyt vallan jo lapsena, Katherine Waterston kuninkaan äitinä, Kentin herttuatar Joanina, sekä Tom Hollander ja Stephen Dillane kuninkaan neuvonantajina, sir Robert Halesina ja Simon Sudburyna. Sivunäyttelijätkin ovat hyviä rooleissaan, joskin myös muista hahmoista saisi taatusti kaivettua enemmän pintaa syvemmältä. Varsinkin nuoren kuninkaan kohdalla tapahtuu jopa hitusen kömpelösti aika suuriakin muutoksia.

Kapinalla on jo nyt mittaa kymmenisen minuuttia yli kaksi tuntia, mutta paikoitellen kesto tuntuu turhan lyhyeltä, koska osa tärkeistä hahmoihin syventyvistä kohtauksista jää uupumaan. Leffa paahtaa menemään aikamoisella tahdilla, kapinan eskaloituessa kohtaus kohtaukselta hurjemmaksi. Väleihin jää hetkittäin kaipaamaan hieman hengähdystaukoja, jolloin erityisesti kylväjän ristiriitaisia tuntemuksia pääsisi tutkimaan tarkemmin. Hän haluaa muutosta, mutta kun muut hänen ympärillään villiintyvät kunnon sotajalalle kostonhimo silmissään, mies pelkää lopputuloksen koituvan kohtalokkaaksi. Kapinan johtajien eri asteille asettuvat rajat siinä, miten pitkälle he ovat valmiita menemään, on leffan kiinnostavinta antia.

Pinnallisempanakin kuvauksena Kapina toimii hyvin, siitä vain voisi saada vielä enemmän irti. Leffa ei juuri panttaile koko homman käynnistymistä ja tilanteen eskaloitumista on koukuttavaa seurata. Meno äityy yhä hurjemmaksi, kun kansan mitan täyttyminen näyttäytyy entistä aggressiivisemmin ja paikoitellen elokuvan alhainen K12-ikäraja aiheuttaa kyllä ihmetystä. Vai miltä kuulostaa kirveellä päiden katkominen tai se, että kuninkaan sotilaat kopeloivat kylien tyttöjä hameen alta, testatakseen, voiko heiltä jo velottaa aikuisten veroa? Toisaalta pidin leffan kaunistelemattomasta rujoudesta, toisinaan taas kohottelin kulmiani sen shokkireaktioiden kalastelulle. Kapina siis jätti turhauttavasti juttuja hampaankoloon, mutta samalla elokuvassa on kieltämättä vakuuttavatkin ansionsa suurista hyökkäyksistä ja tiiviistä tunnelmasta lähtien.

Elokuvan on ohjannut ja käsikirjoittanut Paul Greengrass, joka muistetaan parhaiten Bourne-leffojen parista. Greengrassin ohjaus on pätevämpää kuin hänen tekstinsä. Teknisesti Kapina on helppo tunnistaa miehen työksi. Greengrassille ominainen käsivarakuva on läsnä kohtauksesta toiseen. Mellakoiden aikana tietynlainen hektisyys on oiva tehokeino, mutta keskustelujen aikana on jopa hieman häiritsevää, kun näyttää siltä, että kuvaaja vasta harjoittelee, etsien oikeaa kulmaa tai zoomaillen edestakaisin. Lavasteet ovat hienot, puvustus on mainiota, eivätkä maskeeraajat pelkää peittää näyttelijöitä mutaan, tekovereen sun muuhun likaan. Tietokonetehosteet ajavat asiansa, äänimaailma on hyvin rakennettu ja Volker Bertelmannin säveltämät musiikit tunnelmoivat kelvollisesti taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 8.9.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Uprising, Iso-Britannia, Saksa, Yhdysvallat, 2026, Blumhouse Productions, Blumhouse-Atomic Monster, Hero Squared, Supernix, Thank You Pictures, The Electric Shadow Company

Arvostelu: The Lost Bus (2025)

THE LOST BUS

Ohjaus: Paul Greengrass

Pääosissa: Matthew McConaughey, America Ferrera, Yul Vasquez, Ashlie Atkinson, Levi McConaughey, Kay McGabe McConaughey, Kate Wharton, Danny McCarthy ja Gary Kraus

Genre: jännitys

Kesto: 2 tuntia 9 minuuttia

Ikäraja: 12

The Lost Bus perustuu Lizzie Johnsonin kirjaan Paradise: One Town's Struggle to Survive an American Wildfire vuodelta 2021, joka puolestaan kertoo Pohjois-Kalifornian tuhoisasta metsäpalosta vuonna 2018. Vuonna 2022 Blumhousen Jason Blum ja näyttelijä Jamie Lee Curtis hankkivat kirjan elokuvaoikeudet, tehdäkseen siitä filmatisoinnin ja Apple Studios hyppäsi mukaan projektiin. Kuvaukset käynnistyivät huhtikuussa 2024 ja nyt The Lost Bus on saapunut Apple TV+ -palvelun valikoimaan. Itse kiinnostuin leffasta heti, kun näin Applen mainoksia siitä. Katsoinkin The Lost Busin heti sen julkaisupäivänä.

8. marraskuuta 2018. Pohjois-Kaliforniassa pienen Paradisen kaupungin viereinen metsä syttyy palamaan ja voimakkaat tuulet levittävät liekkejä nopeasti. Bussikuski Kevin McKay saa tehtäväkseen evakuoida paikallisen koulun lapset turvapaikkaan.

The Lost Busin pääroolissa Kevin McKayna nähdään Matthew McConaughey, joka on tuttuun tapaansa erittäin mainio hommassaan. McConaughey tulkitsee vakuuttavasti rikkinäistä miestä, joka yrittää toipua ikävästä erostaan, pitää välit kunnossa poikansa (McConaugheyn oikea poika Levi) kanssa, huolehtia sairaasta äidistään (McConaugheyn oikea äiti Kay McGabe) ja tuoda leivän pöytään. Jälkimmäiseen hän on löytänyt ratkaisuksi toimia Paradisen kaupungin koulubussin kuljettajana. Hänelle tulee tosissaan käyttöä, kun Paradisen viereinen metsä roihahtaa liekkeihin ja tulipalon lähestyessä kaupunkia kovaa vauhtia, paikallisen koulun lapset pitäisi nopeasti evakuoida turvaan. Opettajien autoihin ei mahdu tarpeeksi porukkaa, joten paikalle saapuu Kevin. McConaughey loistaa yhä enemmän, mitä pidemmälle tämä tapahtumaketju eskaloituu, Kevinin yrittäessä pitää itsensä kasassa, auttaakseen muita.

     Elokuvassa nähdään myös muun muassa Ashlie Atkinson Kevinin pomona Rubynä, Yul Vasquez paikallisen palolaitoksen päällikkönä Martinezina, sekä America Ferrera opettaja Mary Ludwigina, joka hyppää lasten kanssa Kevinin bussin kyytiin. Sivunäyttelijätkin suoriutuvat hyvin, tulkiten pätevästi kasvavaa pelkoaan - erityisesti bussissa matkaavat lapset. Ferrera on oiva valinta opettajaksi, joka yrittää parhaansa mukaan pysyä rauhallisena, jottei hän aiheuta pakokauhua bussissa täynnä lapsia.

The Lost Bus osoittautui yhdeksi vuoden isoimmista yllättäjistä, sekä stressaavimmaksi elokuvaksi, jonka olen hetkeen nähnyt. Ei ole ihme, että Kevinin urotekoon on päätetty tarttua, onhan se juuri sellainen vaikuttava tosielämän sankaritarina, josta etenkin Yhdysvalloissa kovasti tykätään. Näin Euroopassa sen tietty jenkkisiirappi voi ajoittain tökkiä, mutta muuten pidin näkemästäni todella paljon. Elokuvalla kestää hetki päästä kunnolla vauhtiin, kun siinä keskitytään Kevinin perhedraamaan. Samalla kuitenkin tulipalo saa alkunsa ja alkaa leviämään hurjaa vauhtia kovan tuulen mukana. Palokunta huomaa nopeasti jäävänsä alakynteen ja käynnistyykin valtava paniikki, jonka keskellä Kevin yrittää saada tilanteeseen nähden kokonsa puolesta turhan ison kulkuneuvonsa pujoteltua pois kaupungista.

Ja kun sanoin, että kyseessä on stressaava elokuva, niin todella myös tarkoitan sitä. The Lost Bus naulaa katsojansa penkkiin ja pistää kotisohvallakin sydämen hakkaamaan ja hikipisarat ohimoille. Parituntinen elokuva tarjoaa pirun tiivistunnelmaisen matkan ja tilanteen eskaloituessa jännitys sen kuin tiivistyy. Tulipalo tuo jo itsessään monet ongelmansa savusta ja kuumuudesta lähtien, mutta ongelmia aiheuttavat myös muut ihmiset, niin panikoiden sinne tänne säntäilevät poloiset kuin myös ne tyypit, jotka kokevat tilanteen oivaksi tilaisuudeksi ryhtyä ryöstelemään. Iso bussi muodostuukin nopeasti silmätikuksi.

Tämän onnistuneen ahdistavan bussimatkan lisäksi elokuva näyttää tasaisin väliajoin myös palokunnan yhä vain epätoivoisemmiksi käyviä yrityksiä pysäyttää tulipalo, sekä muiden sivullisten yritystä paeta. Tämä Camp Fire -nimen saanut maastopalo on Kalifornian historian tuhoisin ja tätä tuhoisuutta on haluttu painottaa. Hieman on mukaan ujutettu myös sanaa ilmastonmuutoksesta ja kuinka ihmisen oma käytös mahdollistaa samanlaisten tuhojen tapahtumisen tulevaisuudessakin ja aina vain isommassa mittakaavassa kuin ennen.

Elokuvan on ohjannut Paul Greengrass, joka tunnetaan muutamasta Bourne-leffasta ja Captain Phillipsistä (2013). The Lost Bus on jälleen osoitus miehen taidoista ja hän onnistuukin pitämään jännittävää ilmapiiriä ansiokkaasti yllä läpi keston. Greengrassille ominainen käsivarakuva jakaa mielipiteitä, mutta omasta mielestäni tähän kameran tietty heiluvuus sopi täydellisesti. Se on omiaan lisäämään paniikin tuntua ja pitämään stressitasot koko ajan korkealla. Itse tulipalo on pääasiassa vakuuttavasti luotu digitehostein, joskin sekaan mahtuu myös muutamia otoksia, jotka rakentuvat tietokoneanimaation varaan niin paljon, että ne näyttävät lähes videopeliltä. Valaisu on onnistunutta ja paikoitellen on suorastaan aavemaista nähdä pelkät bussin ajovalot savun keskellä. Äänimaailma on väkevästi rakennettu ja James Newton Howardin säveltämät musiikit tunnelmoivat hyvin taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 4.10.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Lost Bus, 2025, Apple Original Films, Blumhouse Productions, Comet Pictures

Arvostelu: Captain Phillips (2013)

CAPTAIN PHILLIPS

Ohjaus: Paul Greengrass

Pääosissa: Tom Hanks, Barkhad Abdi, Michael Chernus, David Warshofsky, Corey Johnson, Chris Mulkey, Barkhad Abdirahman, Faysal Ahmed, Mahat M. Ali, Yul Vasquez, Omar Berdouni, Max Martini ja Catherine Keener

Genre: trilleri

Kesto: 2 tuntia 14 minuuttia

Ikäraja: 16

Captain Phillips perustuu kapteeni Richard Phillipsin kirjaan A Captain's Duty: Somali Pirates, Navy SEALs, and Dangerous Days at Sea vuodelta 2010, joka perustuu Phillipsin omiin kokemuksiin merirosvojen hyökkäyksen kohteeksi joutuneen Maersk Alabama -rahtilaivan kapteenina. Sony Pictures hankki välittömästi kirjan elokuvaoikeudet ja Paul Greengrass nappasi ohjaajan pestin itselleen. Kuvaukset käynnistyivät maaliskuussa 2012 ja lopulta Captain Phillips sai maailmanensi-iltansa 27. syyskuuta 2013 - tasan kymmenen vuotta sitten! Elokuva oli kriitikoiden ylistämä menestys, joka sai muun muassa kuusi Oscar-ehdokkuutta (paras elokuva, miessivuosa, sovitettu käsikirjoitus, leikkaus, äänitys ja äänitehosteet), neljä Golden Globe -ehdokkuutta (paras draamaelokuva, ohjaus, miespääosa ja miessivuosa), sekä yhdeksän BAFTA-ehdokkuutta (paras elokuva, ohjaus, miespääosa, miessivuosa, sovitettu käsikirjoitus, kuvaus, leikkaus, ääni ja musiikki), joista se voitti parhaan miessivuosan palkinnon. Itse en ollut aiemmin nähnyt Captain Phillipsiä, vaikka olin tiennyt siitä sen ilmestymisestä lähtien. Kun huomasin elokuvan täyttävän nyt kymmenen vuotta, päätin vihdoin ja viimein katsoa, mistä on kyse ja arvostella leffan sen juhlavuoden kunniaksi.

Richard Phillips pestataan kapteeniksi rahtilaiva Maersk Alabamalle, jonka on määrä kulkea Etu-Aasian Omanista Kenyan Mombasaan. Afrikan sarvella rahtilaiva joutuu somalimerirosvojen hyökkäyksen kohteeksi.

Pääroolissa kapteeni Phillipsinä nähdään Tom Hanks, joka tarjoaa elokuvassa yhden uransa huippurooleista. Hanks istuu erinomaisesti kapteeniksi, joka yrittää pitää päänsä kylmänä ja miehistönsä turvassa, kun merirosvot iskevät hänen komentamalleen rahtialukselle. Mitä pidemmälle tapahtumaketju etenee, sitä paremmin Hanks vakuuttaa, tulkitessaan kovia kokeneen Phillipsin monenlaisia tuntemuksia. Maersk Alabaman miehistöön kuuluvat myös muun muassa Michael Chernusin esittämä Shane, David Warshofskyn näyttelemä Mike, Corey Johnsonin näyttelemä Ken, Chris Mulkeyn esittämä Cronan ja Mark Holdenin näyttelemä Rios. Catherine Keener tekee elokuvan alussa todella lyhyen roolityön Phillipsin vaimona Andreana.

     Rahtilaivan kimppuun käyvinä merirosvoina, Musena, Bilalina, Najeena ja Elminä taas nähdään Barkhad Abdi, Barkhad Abrirahman, Faysal Ahmed ja Mahat M. Ali. Erityisen hienoa elokuvassa on, etteivät piraatit jää vain yksiulotteisiksi roistoiksi, vaan heistä on saatu kirjoitettua selvästi toisistaan erottuvia persoonia, joiden motiiveja rosvohommiin ryhdytään vähitellen puimaan. Barkhad Abdi sai ymmärrettävästi parhaan miessivuosan ehdokkuuksia useissa palkintogaaloissa - niin mahtava hän on merirosvo Musena. Vaikka hahmo onkin pesunkestävä rikollinen, katsoja voi huomata ymmärtävänsä häntä aina silloin tällöin, sekä jopa kokemaan kummaa sympatiaa Musea kohtaan. Hanksin ja Abdin lisäksi muutkin näyttelijät hoitavat tonttinsa mainiosti.

Nyt kyllä turhauttaa, etten ollut älynnyt katsoa Captain Phillipsiä aiemmin. Kyseessä on äärimmäisen painostava jännitysnäytelmä, joka pitää täysillä otteessaan läpi kestonsa. Elokuva esittelee alussa lyhyillä kohtauksia itse Phillipsin, Maersk Alabaman miehistön tärkeimmät henkilöt ja merirosvonelikon, ja pian ollaankin jo jännän äärellä, piraattien jahdatessa rahtilaivaa. Tästä lähtee käyntiin todella vangitseva parituntinen, joka saa katsojansa sydämen takomaan ja hikipisarat valumaan. Captain Phillips on niitä filmejä, joihin katsoja uppoutuu niin täysillä, että tuntuu siltä kuin olisi itsekin menossa mukana. Esimerkiksi kun merirosvot tutkivat rahtilaivaa, katsoja pidättää hengitystään piileskelevien miehistön jäsenten kanssa. Helposti voi myös käydä niin, että katsoja ryhtyy ääneen antamaan hätäisiä neuvoja televisioruudulla näkyville tapahtumille ja valittaa ääneen, kun yritykset päihittää merirosvot epäonnistuvat kerta toisensa perään.

Ohjaaja Paul Greengrass kasvattaa jännitettä erinomaisesti kohtaus kohtaukselta, kunnes meininki muuttuu jossain kohtaa jopa piinaavaksi. Tunnelmaa vain tiivistää tieto siitä, että tämä on tapahtunut oikeasti. Greengrass työryhmineen teki paljon taustatyötä, jotta he saisivat tehtyä filmistä mahdollisimman autenttisen ja kulkemaan mahdollisimman tarkkaan tositapahtumien mukaan. Greengrass onnistuu hienosti säilyttämään jännitteen myös hieman hiljaisempina hetkinä. Yksi elokuvan huippukohdista on, kun kapteeni Phillips kyselee Muselta, miksi tämä tekee niin kuin tekee. Phillips miehistöineen oli välittömästi valmis antamaan merirosvoille rahtilaivan kassakaapin sisällön, mutta miksei se riittänyt ja homman piti eskaloitua pidemmälle? Kaikki johtaa tiukkaan huipennukseen, jonka jälkeen tuntuu siltä, että on kokenut varsinaisen matkan.

Captain Phillips on myös teknisiltä ansioiltaan pätevä. Etukäteen pelkäsin, että Bourne-leffat Medusan isku (The Bourne Supremacy - 2004), Medusan sinetti (The Bourne Ultimatum - 2007) ja Jason Bourne (2016) ohjannut Greengrass täyttäisi filmin tyylilleen ominaisella ärsyttävän heiluvalla kameratyöskentelyllä, mutta elokuva on oikeasti tyylikkäästi tehty. Käsivarakamera huojuu kyllä, mutta meno ei koskaan äidy niin hektiseksi kuin Bourneissa. Lavasteet ovat mainiot, asut oivalliset ja maskeeraukset taidokkaasti tehdyt. Leffa on myös leikattu osaavasti. Äänimaailma on tehokkaasti rakennettu säveltäjä Henry Jackmanin tunnelmaa nostattavien musiikkien kera.

Yhteenveto: Captain Phillips on hieno ja todella tiivistunnelmainen jännitysnäytelmä. Elokuva alustaa napakasti lähtökohtansa ja aloittaa sitten yhä jännittävämmäksi kasvavan tapahtumaketjunsa, joka eskaloituu ajoittain jopa piinaavaksi asti. Katsojana tuntuu usein siltä kuin olisi itsekin menossa mukana ja niinpä hahmojen onnistumiset ja epäonnistumiset aiheuttavat voimakkaita reaktioita kotisohvalla. Parin tunnin ja vartin kesto kulkee kuin siivillä, sillä niin täysillä kertomus vie mukanaan. Tätä vain vahvistaa tieto siitä, että nämä asiat tapahtuivat oikeasti. Tom Hanks vakuuttaa pääroolissa kapteeni Phillipsinä ja väkevää työtä tekee myös merirosvoja johtavaa Musea näyttelevä Barkhad Abdi. Paul Greengrassin ohjaus on taidokasta ja elokuva on myös teknisiltä ansioiltaan mainio. Jos et ole vielä nähnyt Captain Phillipsiä ja kaipaat jännittävää elokuvaelämystä, suosittelen sen katsomista lämpimästi. Kymmenvuotisjuhla on myös hyvä syy katsoa leffa uudestaan, vaikka sen olisi jo nähnyt aiemmin useampaankin otteeseen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 18.7.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Captain Phillips, 2013, Scott Rudin Productions, Michael De Luca Productions, Trigger Street Productions

Arvostelu: News of the World (2020)

NEWS OF THE WORLD

Ohjaus: Paul Greengrass

Pääosissa: Tom Hanks, Helena Zengel, Michael Covino, Thomas Francis Murphy, Fred Hechinger, Neil Sandilands, Mare Winningham, Elizabeth Marvel ja Bill Camp

Genre: western, draama

Kesto: 1 tunti 58 minuuttia

Ikäraja: 13

News of the World perustuu Paulette Jilesin samannimiseen kirjaan vuodelta 2016. Vuonna 2017 Fox 2000 Pictures hankki kirjan elokuvaoikeudet ja ryhtyi suunnittelemaan sen pohjalta filmatisointia. Kuitenkin kun Fox siirtyi Disneylle, projekti siirrettiin Universal Picturesille. Kuvaukset käynnistyivät syyskuussa 2019 ja News of the Worldin oli tarkoitus ilmestyä jo syksyllä 2020, mutta koronapandemian takia sen ensi-iltaa on siirretty. Yhdysvalloissa elokuva julkaistiin jo viime jouluna, mutta muualla maailmalla se saapuu vasta nyt Netflixin suoratoistopalvelun levittämänä. Itse kiinnostuin elokuvasta heti, kun kuulin siitä, mutten oikeastaan niistä ilmiselvimmistä syistä, eli että Tom Hanks näyttelee pääosaa ja Paul Greengrass toimii ohjaajana. Kiinnostuin nimittäin siitä, että saksalaisessa System Crasher -elokuvassa (Systemsprenger - 2019) ällistyttävän hurjan roolityön tehnyt Helena Zengel pääsisi näyttelemään Hollywood-tuotannossa. Katsoinkin News of the Worldin heti, kun se julkaistiin Netflixissä.

Vuonna 1870 Texasissa sisällissodan veteraani ja kaupungista toiseen kiertävä uutistenlukija Jefferson Kyle Kidd löytää nuoren tytön erämaasta ja päättää viedä hänet tytön perheen luokse.

Pääroolissa uutisia lukutaidottomille lukevana ja ympäri etelävaltioita kiertävänä kapteeni Jefferson Kyle Kiddinä nähdään Tom Hanks, joka on roolissaan erittäin hyvä, kuten häneltä voikin odottaa. Hanks on lähes roolissa kuin roolissa pidettävä ja sympaattinen, ja niin hän on myös tässä. Katsojana lähtee mielellään mukaan hänen matkalleen halki preerian lukemaan uutisia ja etsimään yksinäisen tytön kotia. Tyttönä taas nähdään tosiaan Helena Zengel, joka teki suuren vaikutuksen rajulla roolityöllään System Crasherissa. Hän on selvästi saanut roolin kyseisen elokuvan ansiosta, sillä myös tässä roolissa Zengel pääsee hurjistelemaan, eikä ole mikään kiltti ja tottelevainen lapsi. Hanksin ja Zengelin välille muodostuu nopeasti vahva yhteys, vaikka heidän hahmonsa eivät ymmärrä toistensa puheista sanaakaan, Kiddin puhuessa englantia ja tytön kiowaa. Hiljalleen muovautuva, melkein kuin isä-tytär-suhde luo elokuvaan sykkivän sydämen.

Rehellisesti sanoen lännenelokuvat on ollut genre, johon olen alkanut päästä mukaan vasta muutaman viime vuoden aikana, vierastettuani lajityyppiä pitkään. On jopa hieman harmi innostua länkkäreistä tässä kohtaa, kun niitä ei lähestulkoon tehdä enää lainkaan. Yllätyinkin jopa, kuinka innoissani olin nyt hyppäämässä villin lännen seikkailuihin mukaan, varsinkin kun seikkailua tähdittävät Hanks ja Zengel. Sääli vain, että elokuva piti katsoa kotisohvalta, eikä sitä päässyt kokemaan valkokankaalta, missä hienosti kuvatut maisemat olisivat päässeet oikeuksiinsa. Siitä huolimatta elokuva onnistui imaisemaan minut mukaansa aikamatkalle menneisyyteen ja seuraamaan etelävaltioiden menoa sisällissodan jälkeen. Tämä onkin yksi kiinnostavimmista puolista, pääkaksikon matkatessa kaupungista toiseen ja jokaisessa paikassa sodan jälkeen muuttuvaan maailmaan suhtaudutaan eri tavoin. Esimerkiksi yhdessä paikassa kannatetaan orjuuden loppumista ja toisaalla yhä kehutaan intiaanitappojen määrästä.

Näistä matkan välietapeista löytyy myös ongelmia, jotka vaikeuttavat Kiddin ja tytön matkaa. Niistä saadaan aikaiseksi oivaa jännitettä ja esimerkiksi noin puolessa välissä elokuvaa nähdäänkin tiivistunnelmainen piirityskohtaus, jossa Kiddin ja tytön täytyy tosissaan tehdä yhteistyötä selvitäkseen. Jotkut ovat liiankin kiinnostuneita ärhäkkäästä lapsesta ja miettivät, mitä hänellä voisi tienata, kun taas toiset pahastuvat Kiddin lukemista uutisista. Itse en ole koskaan pitänyt uutisten katselusta, mutta Kiddillä on niin karismaattinen ja kiehtova tapa tarinoida maailman tapahtumista, että jos hän toimisi vaikkapa Seitsemän uutisten ankkurina, saattaisin jopa päivittäin vaihtaa kanavaa MTV3:lle tuohon aikaan. 

Ohjaajan puikoissa toimii Bourne-leffoista parhaiten tunnettu Paul Greengrass, joka tekee tässä onneksi rauhallisempaa työtä. Greengrassiin yleensä yhdistetään heiluva käsivarakuva ja vauhdikas leikkaus, mutta sellainen ei sovi villin lännen maisemiin ja Greengrass onneksi tietää sen. Hänen ohjauksensa on hillitympää ja pidän siitä, kuinka hän kuljettaa tarinaa eteenpäin. Greengrass toimii myös toisena käsikirjoittajana Luke Daviesin kanssa. Kaksikko onnistuu tekstissään, vaikka kertomuksen finaalin voikin arvata helposti etukäteen jo alkupäässä. Tekniseltä puoleltaan News of the World on hieno kuvauksesta lavasteisiin ja asuihin, joilla 1800-luvun loppu herätetään vaikuttavasti henkiin. Äänitehosteet ovat myös mainiot ja James Newton Howardin säveltämät musiikit säestävät oivallisesti kaksikon matkaa.

Yhteenveto: News of the World on erittäin mainio westerndraama, mikä hyötyy paljon Tom Hanksin ja Helena Zengelin lähes isä-tytärmäisestä kemiasta. Tarina pitää hyvin mukanaan, vaikka lopputuloksen arvaisikin jo hyvissä ajoin. Kaksikon matkaa seuraa mielellään ja se tarjoaa mielenkiintoisia tapahtumia, kun he pysähtyvät eri paikoissa ja tapaavat erilaisia ihmisiä. Etelävaltioiden muovautuminen sisällissodan jäljiltä on kelvollisesti kuvattu. Mukaan mahtuu hieman jännitystäkin ja pientä toimintaa. Ajankuva on vaikuttavasti rakennettu lavastein ja asuin, ja Paul Greengrassin ohjaus on taidokasta. Hanks on tuttuun tapaansa todella hyvä pääroolissa ja Zengel jatkaa vaikuttavaa työtään vaikeiden nuorten rooleissa. News of the Worldia voikin suositella lämpimästi lännentarinoiden ystäville - tosin sillä varoituksella, ettei siinä kauheasti ammuskella, vaan homma keskittyy enemmän draaman puolelle.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 10.2.2021

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

News of the World, 2020, Universal Pictures, Perfect World Pictures, Pretty Pictures, Playtone

Arvostelu: Jason Bourne (2016)

JASON BOURNE (2016)

Ohjaus: Paul Greengrass
Pääosissa: Matt Damon, Tommy Lee Jones, Alicia Vikander, Vincent Cassel, Julia Stiles ja Riz Ahmed
Genre: toiminta, jännitys
Kesto: 2 tuntia 3 minuuttia
Ikäraja: 16

Bourne-elokuvat (2002-) eivät ole koskaan olleet kovin iso juttu minulle. Kun näin alkuperäiset kolme elokuvaa (2002-2007), en pitänyt niistä ja ne olivat mielestäni tylsiä. Näin sarjan lisäosan The Bourne Legacy (2012) pari vuotta sitten ja se oli minusta vain huono. Valmistautuakseni uuteen Jason Bourne -elokuvaan, päätin antaa mahdollisuuden aiemmille osille. The Bourne Identity (2002) parani vain hieman, mutta The Bourne Supremacy (2004) ja The Bourne Ultimatum (2007) olivat mielestäni oikein mainiot, vaikkakin huonosti kuvatut elokuvat. The Bourne Legacy ei vieläkään vakuuttanut millään lailla. The Bourne Supremacy sai minut jopa hieman innostumaan tulevasta Jason Bournesta, mutten silti oikein tiennyt, mitä odottaa elokuvalta, mennessäni sitä katsomaan.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää mahdollisia SPOILEREITA koskien sarjan edellisiä elokuvia The Bourne Identity, The Bourne Supremacy, The Bourne Ultimatum ja The Bourne Legacy!

Nicky Parsons saa selville tietoja CIA:n ohjelmista ja etsii käsiinsä Jason Bournen, välittääkseen tälle nämä tiedot. Samalla uutta Iron Hand -ohjelmaa valmisteleva CIA alkaa jälleen jahdata Bournea.

Matt Damon lähti Bourne-sarjasta, kun hänen ja ohjaaja Paul Greengrassin mielestä Ultimatum oli hyvä päätös sarjalle. Studio halusi tietysti tehdä lisää, suosittuja pätkiä kun olivat. Legacy ei toiminut ollenkaan, joten Damon oli pakko saada takaisin. Harmi vain, mutta paikoitellen Damon näyttää tässä siltä, kuin tekisi tätä vain rahan takia. Kunnioitusta pitää kuitenkin antaa siitä, millaiseen kuntoon Damon on itsensä pistänyt roolia varten. Ja kyllähän Damon suurimmaksi osaksi hyvin roolinsa vetää. Hymyä ei vieläkään nähdä ja Bourne puhuu todella vähän. Muutamassa kohdassa Bourne todistaa olevansa aikamoinen äijä.
     Myös Julia Stilesin esittämä Nicky Parsons nähdään taas. Stilesin suoritus ei ole kovin vakuuttava ja onneksi hän esiintyy elokuvassa vain hetken.
     Tommy Lee Jones on tämän elokuvan vanha-harmaantuva-CIA-johtaja-joka-on-ylläripylläri-pahis, eli Robert Dewey. Lee Jonesin suoritus on hyvä, mutta hahmo alkaa olla nähty tässä sarjassa, sillä samanlaista on esittänyt jo Brian Cox kahdessa ensimmäisessä elokuvassa. Hahmo muistuttaa myös hieman kolmannen osan Noah Vosenia (David Strathairn).
     Hollywoodissa uraa nopeasti luova Alicia Vikander, joka voitti Oscar-palkinnon roolistaan The Danish Girlissa (2015), nähdään agentti Heather Leena. Heather on hieman erilainen hahmo, kuin mitä aiemmin ollaan nähty sarjassa, mikä on hyvä juttu. Vikander on todella hyvä näyttelijä ja suoriutuu roolistaan tässä kunnialla. Häntä ollaan selvästi näkemässä tulevaisuudessakin paljon, eikä minua haittaa ollenkaan.
     Koska aiemmissa Bourne-elokuvissa on nähty pakollinen palkkamurhaaja, myös tässä täytyy olla sellainen. Tässä nimetöntä tappajaa esittää Vincent Cassel, ja tämä tappaja on erittäin ontto hahmo, vaikka hänelle yritetään luoda taustaa, joka liittyy Bournen menneisyyteen. Elokuvassa nähdään myös tietokonetaituri Aaron Kalloor, jota näyttelee Riz Ahmed. Hahmo on paikoitellen ihan mielenkiintoinen, mutta on elokuvan isoista henkilöistä unohdettavin.

Jos olet nähnyt alkuperäiset kolme osaa, muttet The Bourne Legacya, niin ei hätää. Jason Bourne ei nimittäin ota Legacya millään lailla huomioon ja onkin selkeä jatkumo The Bourne Ultimatumille. Elokuva alkaa Bournen muistelulla, jossa näytetään katsojille aiempia tapahtumia, jos ne ovat vaikka päässeet unohtumaan. Vaikka ensimmäinen repliikki on "Minä muistan kaiken", niin tässä elokuvassa tulee taas esille paljon uutta sekä katsojalle että Bournelle, kuten Bournen isän, Richard Webbin, osallistuminen Treadstone-ohjelmaan, jossa Jason oli osallisena. Vaikka alunperin olikin mielenkiintoinen idea, että samaan aikaan katsoja saa selville sen, minkä Bournekin, niin nyt viimeistään sarja alkaa toistamaan itseään.

Bourne-fanit voivat varmasti nauttia tästä, sillä se on aika lailla sama elokuva kuin alkuperäiset kolme. On joku salainen ohjelma ja Bournea jahdataan, samalla kun Bourne yrittää selvittää menneisyyttään. Agenttielokuvissa yleensä toimii samankaltaisuus, mutta ne ovatkin yleensä itsenäisiä tarinoita, kun taas Bourne-elokuvat ovat yhtä selkeää jatkumoa. Onhan tämä selkeää jatkoa aiemmille, mutta juttu alkaa valitettavasti mielestäni käydä vanhaksi. Hyvä maailmanmatkailupätkä tämäkin on ja tällä kertaa käydään mm. Kreikassa, Englannissa, Islannissa ja Las Vegasissa. Elokuvan alkupuoli on hieman sekava, mutta elokuva paranee onneksi loppua kohti. Alussa nähdään pitkä takaa-ajo pitkin Ateenan katuja, mutta se on jopa liiankin pitkä. Paljon on saatu porukkaa paikalle kyseiseen kohtaukseen, sillä samaan aikaan on menossa mellakka - ihmiset heittelevät polttopulloja ympäriinsä ja poliisivoimat yrittävät pitää heitä kurissa. Samalla Bourne ja Julia pakenevat palkkatappajaa ympäri kaupunkia. Sen jälkeen elokuva muuttuu aika hidastempoiseksi ja jotkut jutut tuntuvat ratkeavan turhan helposti, mutta onneksi Las Vegasissa juttu muuttuu mielenkiintoiseksi ja jännittäväksi, jolloin elokuva saa jälleen otteen katsojasta.

Kun elokuva on hyvin samanlainen kuin aiemmat osat, herää kysymys: tarvitsiko tätä tehdä? Onhan se toisaalta ihan kiva nähdä Matt Damon jälleen mukana, etenkin kun tämä on hänen tunnetuin roolinsa. Silti kun miettii, että ohjaaja ja pääosan esittäjä lähtivät kumpikin aiemmin pois projektista, koska kokivat, ettei heillä ollut enää mitään annettavaa sille, niin alkaa epäilyttää, tekivätkö he tämän vain rahan takia? Sille ei välttämättä koskaan saada vastausta, mutta se on sinänsä selvää, että annettavaa sarjalle ei taida löytyä paljoa, kun juttu ei tunnu muuttuvan mihinkään. Loppu tietenkin viittaa siihen, että jatkoa on tulossa ja ei siinä mitään, kunhan sarjaan löydettäisiin uudenlainen lähestymistapa. Studio on sanonut, että aikoo pitää Damonin ja ohjaaja Greengrassin mukana hamaan tappiin asti, eli jos se on studiosta kiinni, niin Bournella tullaan tahkoamaan rahaa vielä todella kauan. Eihän tämä huono ole ja siitä voi nauttia sellaisenaan, mutta toivoisin, että sarja alkaisi hieman muuttua jo seuraavassa osassa. Uskoisin tämän toimivan paremmin, jos on pidempi aika edellisten näkemisestä. Tavallaanhan se on hyvä, että elokuva on hyvin lähellä alkuperäisiä osia, jotta katsojilla on kaiken aikaa vahva käsitys siitä, mitä tulivat katsomaan. Silti olisin kaivannut jotain selkeästi uutta.

Elokuvan on tosiaan ohjannut kahden edellisen Damonin tähdittämän osan tapaan Paul Greengrass, jonka kädenjälki on hyvin selkeä tässä. Hän suosii selvästi käsivarakuvaa, jota itse vierastan yhä vain enemmän. Jason Bourne on yksi huonoiten kuvatuista elokuvista, joita olen vähään aikaan nähnyt. Kuva heiluu kaiken aikaa ihan miten sattuu ja toimintakohtauksista on välillä vaikeaa ottaa selvää. Siinä ei yhtään auta, kun leikkauksia on todella paljon ja tuntuu siltä kuin kaikki kuvattu materiaali olisi käytetty. Monet kohdat ovat aivan varmasti kuvattu vain kerran, sillä kuvia on niin paljon. Tärkeintä ei pitäisi olla määrä, vaan laatu, mihin ei olla keskitytty. Kuvauksessa toinen ongelma on zoomien käyttö, jota esiintyy todella useaan otteeseen ja paria poikkeusta lukuunottamatta täysin turhaan. Kuvaajan ja kameran pitää liikkua, ja zoomauksen pitäisi olla sallittua vasta, kun kumpikaan edellä mainituista ei voi liikkua. Monet kuvat ovat myös epätarkkoja. Myös tämä vahvistaa sitä tunnetta, että suurin osa kuvista on otettu yhdellä otolla nopeasti, eikä olla keskitytty tarpeeksi, millaista jälkeä saadaan. Ehkä kuvaussuunnitelma tehtiin vasta lokaatiossa ja kuvauspäiviä oli rajattu määrä, jolloin piti saada mahdollisimman monipuolisesti kaikkea. Jason Bourne on siis kuvauksellisesti hyvä esimerkki siitä, miten ei kannata tehdä elokuvaa. On ihme, että elokuvan kuvaaja edes saa töitä taidoillaan. Musiikkina kuullaan tuttua jumputusta, joka soi läpi elokuvan. Sävellyksestä vastaavat John Powell ja David Buckley. Mobyn kappale "Extreme Ways" kuullaan tietysti, mutta se soi hieman oudosti miksattuna.

Yhteenveto: En osaa oikein sanoa, onko Jason Bourne loppujen lopuksi edes hyvä, vai jääkö se lähinnä vain "ihan kivaksi". Se ei ole kovin erikoinen pätkä, mutta kyllä se jaksoi viihdyttää, joten jokseenkin neutraali tunne siitä jäi. Välillä elokuvasta näkee, että sitä oltaisiin tehty raha mielessä. Damon on pistänyt itsensä tiukkaan kuntoon, mistä hatunnosto. Tommy Lee Jonesin hahmo alkaa käydä tylsäksi ja toivon, että seuraavassa osassa sarjaan luotaisiin jotain uutta. Juttu alkaa käydä hieman vanhaksi. The Bourne Legacya ei huomioida ollenkaan, mikä on ollut hyvä päätös. Ehkä juuri sen takia nimi ei ole "The Bourne jotain", vaan yksinkertaisesti päähenkilön nimi, jolloin kaikki tietävät, että oikea henkilö on jälleen pääosassa. Ateenan takaa-ajo kestää liian kauan ja sen jälkeen meno on hieman liian hidastempoinen, mutta Las Vegas -osio toimii suurimmaksi osaksi. Paikoitellen elokuva tuntuu hieman hätäisesti suunnitellulta ja tuntuu kuin tekijät olisivat keskittyneet siihen, että Bourne-sarja saataisiin tuotua takaisin mahdollisimman nopeasti, eikä siihen että tästä saataisiin mahdollisimman toimiva jännityselokuva. Kuvaus on kaikin puolin aivan hirveää ja toivon, että seuraavassa osassa kuvaus olisi tasaisempaa. Jos ei, niin ainakin zoomit pois ja tarkaksi se kuva! Jos olet sarjan fani, niin kyllähän tämä luultavasti uppoaa, ollessaan todella samanlainen kuin kolme ensimmäistä osaa. Jos Bourne ei ole tuttu, niin tämä voi helposti jättää kylmäksi. Jatkoa on aivan takuulla luvassa, paitsi jos tämä ei menesty. Ja tietystihän tämä menestyy.

Kirjoittanut: Joonatan, 25.7.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.joblo.com
Jason Bourne, 2016, Universal Pictures, The Kennedy/Marshall Company, Captivate Entertainment, Pearl Street Films, Double Negative, Sur-Film

Arvostelu: The Bourne Ultimatum / Medusan sinetti (2007)

THE BOURNE ULTIMATUM (2007)

MEDUSAN SINETTI

Ohjaus: Paul Greengrass
Pääosissa: Matt Damon, Julia Stiles, David Strathairn, Joan Allen, Paddy Considine, Albert Finney, Édgar Ramírez, Joey Ansah, Scott Glenn ja Daniel Brühl
Genre: toiminta, jännitys
Kesto: 1 tunti 55 minuuttia
Ikäraja: 12

Olen kerran aiemmin nähnyt Bourne-elokuvat (2002-). Silloin en niistä pahemmin perustanut, mutta nyt kun uusi Jason Bourne (2016) on ilmestymässä, niin päätin antaa edellisille osille mahdollisuuden ja katsoa ne uudestaan. The Bourne Identity (2002) ei vieläkään oikein vakuuttanut, mutta The Bourne Supremacy (2004) sai minut jollain tapaa jopa hieman innostumaan sarjasta. Innostuin jopa niin paljon, että katsoin kolmannen osan, The Bourne Ultimatumin, lähes putkeen toisen osan päättymisen jälkeen.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan kahta edellistä osaa; The Bourne Identity ja The Bourne Supremacy!

Lehtimies Simon Ross kirjoittaa juttua Jason Bournesta, mikä kiinnittää Bournen huomion. Bourne lähtee etsimään Rossin lähdettä, Neal Danielsia ja hänelle selviää asioita CIA:n uudesta operaatiosta, joka lähti alunperin liikkeelle hänestä itsestään.

Matt Damon palaa kolmatta kertaa Jason Bourneksi ja tuntuu parantavan suoritustaan jälleen. Hymyä ei ole vieläkään nähtävissä, mutta muuten Damon pääsee jälleen mätkimään turpaan ja piilottelemaan CIA:lta. Kyllä tämä rooli vaan on Damonille tarkoitettu.
     Julia Stilesin esittämän Nickyn rooli kasvaa jälleen ja hän päätyykin Bournen mukaan ympäri Eurooppaa. Kahdessa edellisessä osassa ontoksi jäänyt hahmo saadaan nopeasti tykättäväksi ja Stilesin näyttelijänsuoritus on hyvä.
     Pamela Landy palaa mukaan ja häntä esittää Joan Allen. Tällä kertaa hän onkin salaa Bournen puolella, mutta Bourne ei vieläkään ole turvassa CIA:lta, sillä tässä elokuvassa häntä jahtaa David Strathairnin näyttelemä Noah Vosen. Harmi, että jahtaajahahmot jäävät usein ontoiksi ja niin jää myös tämä. Toisaalta hahmo on parempi kuin ensimmäisessä elokuvassa nähty Chris Cooperin näyttelemä Conklin.
     Onttoja hahmoja ovat myös Bournen kohtaamat palkkatappajat, joita on tässä kaksi ja heitä esittävät Édgar Ramírez ja Joey Ansah. Daniel Brühl nähdään edellisessä elokuvassa kuolleen Marien veljenä, Martinina, ja toivoisi, että häntä näkisi enemmän, sillä Brühl on hyvä näyttelijä. Lehtimies Simon Rossina nähdään Paddy Considine.

Elokuva jatkuu The Bourne Supremacyn tapahtumista. Bourne pakenee Venäjällä ja kärsii jälleen näyistä menneisyydestään. Siitä hypätään kuusi viikkoa eteenpäin. Supremacyn lopetus, kun Pam Landy paljastaa Bournelle tämän oikean nimen, on nokkelasti lisätty mukaan Ultimatumiin ja tässä se tapahtuu noin puolessa välissä elokuvaa. Alussa nähtävä Waterloo-asemalla tapahtuva kohtaus nappaa katsojan samantien mukaansa ja elokuva pitääkin suurimmaksi osaksi otteessaan loppuun asti, vaikka välillä heikompiakin kohtia löytyy.

Jälleen päästään näkemään enemmän tai vähemmän maailmaa. Elokuvassa käydään mm. Venäjällä, Italiassa, Ranskassa, Englannissa, Espanjassa, Marokossa ja New Yorkissa. Etenkin Marokon takaa-ajokohtaus on oikein toimiva pätkä. Toimintaa on mukana useassa kohtaa, mutta silti elokuva perustuu enemmän jännitykseen kuin puhtaaseen väkivaltaan. Lähitappeluissa kuultavat äänet korostuvat selkeinä ja yksinkertaisina. Jotkut lyöntiäänet kuulostavat niin kliseisiltä, että niitä voisi löytää ennemminkin paljon vanhemmista elokuvista tai netistä löytyvistä videoista. Mistä lie valmiita äänitehosteita on ladattu elokuvaa varten. Joka tapauksessa elokuva sai Oscar-palkinnot parhaasta äänityksestä ja parhaista äänitehosteista, enkä oikein tiedä oliko tämä oikea vaihtoehto niille pysteille.

Elokuva sai Oscar-palkinnon myös kuvauksesta ja sitä tämä ei todellakaan ansaitse. Leikkaus on hieman rauhoittunut, mutta kuvaaja ei. Yhä on turvauduttu käsivarakuvaan ja sen myös huomaa. Kamera liikkuu usein liikaa aivan turhaan ja kameran asemoinnit olisi voitu miettiä useassa kohdassa uudestaan. Elokuvassa on myös käytetty zoomauksia, jotka näyttävät aivan hirveiltä. Ohjaajana jatkaa Paul Greengrass ja toivon todella, ettei kuvaustyyli ollut hänen ideansa. Elokuvan director of photography on Oliver Wood, enkä muista, että muissa hänen kuvaamissaan elokuvissaan olisi niin holtitonta kameratyöskentelyä. Wood on ollut kuvaamassa mm. elokuvia Die Hard 2 (1990), Face/Off (1997), sekä tulevaa Ben-Huria (2016).

Sitten hieman The Bourne -trilogiasta kokonaisuutena, sillä vaikka sarjaa on jatkettu, niin tämän voi miettiä alkuperäisenä trilogiana, The Bourne Legacyn (2012) lisäosana ja Jason Bournen uuden sarjan aloittavana elokuvana. Sisällöltään elokuvissa on aika samanlainen kaava, kun Bourne yrittää selvittää menneisyyttään, häntä jäljitetään ja hän joutuu kohtaamaan palkkatappajia. Vakava tunnelma kulkee läpi sarjan, eikä päähenkilö näytä hymyä varmaan kertaakaan trilogiassa. Samanlaisuudessaankin kaikki sarjan osat eivät silti ole täysin onnistuneita. Sarjan aloittaja The Bourne Identity jää mielestäni selkeästi heikoimmaksi osaksi. Se alkaa toimivasti, mutta jännitys ei jaksa kantaa loppuun saakka. The Bourne Supremacy nousee suosikikseni, vaikka elokuvan kuvaus ja leikkaus ovatkin jotain aivan kamalaa. Siinä jännitys pysyy läpi elokuvan, kuten myös katsojan mielenkiinto. The Bourne Ultimatum jää näiden kahden osan väliin. Se on hyvä, muttei niin mainio kuin Supremacy.

Yhteenveto: The Bourne Ultimatum on mainio pätkä, joka olisi sellaisenaan toiminut hyvänä lopetuksena Bourne-sarjalle. Kuvaus on jälleen sekavaa, mutta tarina toimii. Mielenkiinnolla jään odottamaan, mitä uusi Jason Bourne tarjoaa. Tässä välissä on kuitenkin vielä Jeremy Rennerin tähdittämä sarjan lisäosaelokuva The Bourne Legacy. Jos pidit kahdesta edellisestä Bourne-elokuvasta, niin tämä toimii mitä luultavimmin. Jos et ole nähnyt kahta edellistä osaa, niin käy vilkaisemassa ne ennen tätä. Vieläkään en tiedä, mistä suomennetun nimen "Medusa"-kohta tulee. Jännä juttu, että kaikissa osissa Bournesta leviävä kuva on lähestulkoon aina täsmälleen sama. Eikö nuoresta Matt Damonista ollut muita valokuvia?

Kirjoittanut: Joonatan, 4.7.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.goldposter.com
The Bourne Ultimatum, 2007, Universal Pictures, MP BETA Productions, The Kennedy/Marshall Productions, Ludlum Entertainment

Arvostelu: The Bourne Supremacy / Medusan isku (2004)

THE BOURNE SUPREMACY (2004)

MEDUSAN ISKU

  

Ohjaus: Paul Greengrass

Pääosissa: Matt Damon, Joan Allen, Brian Cox, Karl Urban, Julia Stiles ja Franka Potente

Genre: toiminta, jännitys

Kesto: 1 tunti 48 minuuttia

Ikäraja: 12

Olen nähnyt Bourne-leffat (2002-) vain kerran aiemmin, alkuperäisen trilogian (2002-2007) joskus 2009 tai 2010 ja lisäosa The Bourne Legacyn (2012) pari vuotta sitten. Uusi osa, Jason Bourne (2016), on tulossa, joten tietty oli hyvä palata vilkaisemaan, mistä edellisissä osissa olikaan kyse. Muistelisin, että viimeksi kun katsoin The Bourne Supremacyn, eli suomennettuna Medusan isku, meinasin nukahtaa elokuvan aikana, koska pidin sitä niin tylsänä. Saa nähdä, onko mielipiteeni muuttunut...

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellistä osaa, The Bourne Identity (2002)!

Jason Bourne viettää hiljaiseloa Mariensa kanssa Intiassa. Kun hänet lavastetaan kahden ihmisen murhaan, Bourne-jahti alkaa taas ja jälleen Jasonin pitää selvittää, mistä on kysymys.

Matt Damonia hymyilyttää vielä vähemmän kuin edellisessä osassa. Vakava ilme kasvoillaan kulkeva, Damonin esittämä Jason Bourne puhuu yllättävän vähän elokuvassa ja useasti keskitytäänkin häntä seuraaviin ihmisiin. Damon parantaa roolisuoritustaan edellisestä osasta.

     Tällä kertaa Bournea jahtaa Pamela Landy, jota näyttelee Joan Allen. On mielenkiintoinen ratkaisu, ettei jahtaaja olekaan pahis ja luulee Bournen olevan joku muu kuin tämä todellisuudessa on.

     Brian Coxin esittämä Ward Abbott palaa takaisin ja on ihan yhtä ontto hahmo kuin edellisessä osassa.

     Karl Urban esittää Bournea metsästävää palkkatappajaa, joka on sellainen hahmo kuin The Bourne Identityssa nähdyn Clive Owenin hahmon olisi pitänyt olla. Urban nähdään alussa ja lopussa, ja häntä kaipaisi hieman elokuvan keskivaiheillekin, mutta hahmo on saatu toimivaksi ja välillä hän vaikuttaa jopa kunnon uhalta Bournelle, mutta valitettavasti vain välillä. Kuten edellisestä osasta en muistanut Owenin mukanaoloa, niin en myöskään muistanut, että tässä esiintyy Karl Urban.

     Franka Potenten näyttelemä Marie on mukana, vaikkakin todella vähän aikaa, kuten myös edellisessä osassa pariin otteeseen nähty Nicky, jota näyttelee Julia Stiles.

Elokuva tapahtuu pari vuotta edellisen osan tapahtumien jälkeen. Bourne näkee painajaista edellisestä tehtävästään, muttei silti muista vieläkään menneisyyttään. Ei aikaakaan, kun alkaa jo tapahtua. Urbanin esittämä palkkatappaja jahtaa Bournea ja Marieta Intiassa ja siitä lähtee matka ympäri Eurooppaa. Elokuvassa pistäydytään parissakin paikassa Saksassa, Venäjällä, Englannissa, Italiassa ja USA:n puolella käväistään New Yorkissa. Aikamoista maailmanmatkailua elokuva sisältää, kuten monet agenttielokuvat. Bournen lisäksi myös James Bond -elokuvat (1962-) ovat hyviä matkailuohjelmia. The Bourne Supremacyssa siirrytään paikasta toiseen välillä niin nopealla tahdilla, että voi tuottaa vaikeuksia pysyä perässä siitä, missä mennään.

The Bourne Supremacy on mielestäni toimivampi elokuva kuin edeltäjänsä. Se pitää paremmin otteessaan, ei hidastele loppua kohti, sen loppuratkaisu ei ole "helppo", siinä on enemmän toimintaa ja näyttelijäntyö on parempaa. Ohjaaja on vaihtunut Doug Limanista Paul Greengrassiin. Ohjaajan vaihdoksen voi huomata paikoitellen elokuvan tyylissä. Tarina lavastuksesta ja lavastajan selvittämisestä on usein mielenkiintoinen ja niin se on myös tässä elokuvassa. Harmi vain toisaalta, että lavastajan arvaa jo ihan elokuvan alussa, jos on nähnyt edellisen osan. Muuten tarinan puolelta elokuva toimii ja pääasiassa heikkoa onkin visuaalinen toteutus.

Elokuva on kuvattu ja leikattu huonosti. Paras sana kuvaamaan kameratyöskentelyä ja leikkausta on "levoton", sillä sitä se todella on. Suurimmaksi osaksi käsivaralta kuvatussa elokuvassa kamera heiluu tarpeettomasti jo pelkissä dialogikohtauksissa. Siitä sitten kuvittelemaan toimintakohtauksia. Etenkin lopun takaa-ajokohtaukseen on kuvattu varmaan tziljoona kuvaa ja niistä on päätetty käyttää jokainen. Kuvia hyppii ruudulle niin kuin citykanilauma ja paikoitellen on todella vaikea saada mitään selvää, mitä tapahtuu. Auton keulan ryttääntyminen näytetään ainakin viidestä eri kuvakulmasta ja jokaisessa käännöksessä leikkauksia on vähintäänkin kolme. Sitä ei tosiaan helpota se, että kamera heiluu miten sattuu ja minne sattuu. Lähitaistelukohtauksetkin ovat todella epäselviä, eikä kameramies ole pysynyt perässä turpaanmätkijöiden liikkeessä. Tosi monia leikkauksia on myös kohtauksissa, joissa porukka vain keskustelee keskenään. Selvästi on täytynyt näyttää jokaisen henkilön reaktio jokaiseen lauseeseen. Pariin otteeseen elokuvan aikana kysyin ääneen "Mitä helevettiä tässä oikein tapahtuu?" kun heiluvaa kameraa ja miljoonia leikkauksia on käytetty jopa viisi minuuttia putkeen yhtä kyytiä. Kuva on myös välillä epätarkka. Musiikki jumputtaa jälleen taustalla ja paikoitellen musiikin huomaa, eikä se jää vain piiloon taustalle. Tuttu Mobyn "Extreme Ways" -kappale kuullaan myös tässä elokuvassa.

Yhteenveto: The Bourne Supremacy on oikein hyvä elokuva. Jos aivan kauhean kuvauksen ja vielä kauheamman leikkauksen unohtaa, niin kyseessä on toimiva jännäripätkä, joka pitää otteessaan loppuun asti. Vieläkään ei valitettavasti ota selvää, mistä nimen suomennoksen "Medusa" tulee. Toisin kuin The Bourne Identity, Supremacy sai minut jollain tapaa innostumaan sarjasta ja mielenkiinnolla odotan, mitä uudesta Jason Bournesta seuraa. Suosittelen elokuvaa toimintaelokuvafaneille, kuten myös kaikille, jotka pitävät vakoojajännäreistä. Lastenelokuva tämä ei ole. Voisiko Bourne hymyillä seuraavassa osassa? Ai eikö? Ei sitten.

Kirjoittanut: Joonatan, 30.6.2016

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Bourne Supremacy, 2004, Universal Pictures, The Kennedy/Marshall Productions, MP THETA Productions, Ludlum Entertainment