Arvostelu: Lights Out (2016)

LIGHTS OUT (2016)

Ohjaus: David F. Sandberg
Pääosissa: Teresa Palmer, Gabriel Bateman, Alexander DiPersia, Maria Bello, Billy Burke ja Alicia Vela-Bailey
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 21 minuuttia
Ikäraja: 16

Kauhugenre ei kuulu suosikkeihini. Pari hyvää kauhuelokuvaa on tullut katsottua, mutta loput ovatkin vain joko ihan kivoja, unohdettavia tai huonoja. Kauhu on mielestäni ehkä kaikkein kliseisin tyylilaji ja niissä tarinat, taustat ja loppuratkaisut eivät yleensä ole kovin hyviä. Toisaalta jos kauhuelokuvien tehtävänä on vain säikyttää, niin kyllähän ne siinä lähes aina onnistuvat. En oikein tiennyt, mitä odottaa, kun menin katsomaan Lights Outin. Yleensä kun katson kauhuelokuvia, minulla on valot päällä, eivätkä äänet ole kovin kovalla, joten mietin, mitäköhän tästä tulee, kun elokuvasali on pimeänä ja äänitaso missä sattuu. Eikä sitä voisi edes laittaa pauselle, vaan se täytyisi katsoa kertaheitolla loppuun asti. Kokemustani ei helpottanut vessahätä, joka alkoi, kun elokuvaa oli kulunut vasta parikymmentä minuuttia.

Rebecca ja hänen veljensä Martin joutuvat kärsimään äitinsä demonisesta Diana-ystävästä.

Pääosassa on nuori nainen nimeltä Rebecca, jota näyttelee Teresa Palmer. Palmer on selkeästi pääosista paras näyttelijä ja sopii oivasti rooliin - jonka olisi tosin voinut täyttää kuka tahansa nuori nainen, mistä tahansa muusta samanlaisesta kauhuelokuvasta. Rebecca on paikoitellen paljon rohkeampi kuin kukaan todellinen henkilö olisi tällaisissa tilanteissa. Aluksi hahmo tuntuu hieman ärsyttävältä, kun katsoo hänen kohtelevan töykeästi tapailemaansa miestä, Bretia (Alexander DiPersia). Onneksi hahmo muuttuu pidettävämmäksi ja näkee, että hän yrittäisi lopulta kaikkensa pitääkseen Martin-veljensä hengissä.
     Martinina nähdään Gabriel Bateman, joka on välillä ärsyttävä, mutta suurimmaksi osaksi lapsihahmo onneksi toimii. Hänen ja Palmerin kemia veljenä ja siskona on onnistunut.
     Rebeccan ja Martinin äitiä, Sophieta näyttelee Maria Bello. Hahmo on mielisairas ja alkupuolella häntä voi luulla myös jonkinlaiseksi uhaksi, mutta niin ei onneksi ole. Alussa hahmoa ei kuitenkaan kovin paljoa nähdä. Bello suoriutuu osastaan hieman hulluna äitinä toimivasti.

Elokuvan alussa tekstiilitehtaassa työskentelevät Esther (Lotta Losten) ja Paul (Billy Burke) huomaavat, että pimeydessä vaanii naisen siluetti, joka lopulta hyökkää Paulin kimppuun ja tappaa tämän. Paul on Rebeccan ja Martinin isäpuoli, mutta sitä tai hänen kuolemaansa ei oikeastaan käsitellä loppuelokuvan aikana. Martin näkee äitinsä puhumassa jollekin pimeydessä yöllä, eikä pelkojensa takia saa nukutuksi. Rebecca syyttää äitiään veljensä unettomuudesta ja ottaa tämän kotiinsa yöksi. Käy ilmi, että Rebecca on lapsena nähnyt myös saman siluetin, joka paljastuu kuuluvan Dianalle (Alicia Vela-Bailey), jonka menneisyyttä selvitellään elokuvan aikana. Vähän väliä Diana käy joko Rebeccan tai Martinin kimppuun. Elokuva on todella lyhyt ja se kulkee nopealla tahdilla eteenpäin, eikä käytä aikaansa turhaan. Välillä näytetään lyhyttä pätkää päivästä, mutta suurimmaksi osaksi elokuva tapahtuu yöllä, sillä Diana kykenee näyttäytymään vain pimeässä ja valossa hän katoaa. Pimeän pelko on erittäin luonnollista ihmisille, joten tämä voi helposti saada jälkikäteen yöllä pienen jännityksen aikaan, kun on menossa nukkumaan.

Demonin riivaama perhe on todella perinteinen tarina kauhuelokuvassa. Demonin nimi ja syy perheen riivaamiselle vaihtelee, mutta samalla kaavalla demonikauhuelokuvat kulkevat. Syy Dianan oleskelulle perheenjäsenten ympärillä on paikoitellen aika hölmö, mutta tavallaan myös ymmärrettävissä. Useissa kauhuelokuvissa on ongelmana, että kun näytetään, mikä päähenkilöillä on todellisuudessa vastassaan, piinaava tunnelma menettää otteensa katsojasta. Tässä onkin hyvä ratkaisu, ettei Dianasta näytetä suurimmaksi osaksi muuta kuin siluetti, jossa välillä pelkät tummat silmät kiiluvat. Kunnolla Diana näytetään vain pari kertaa ja todella nopeasti, mikä toimii, sillä hahmo pysyy karmivana loppuun asti - jos hänen hölmöä ääntään ei laske mukaan. Läpi elokuvan perhe joutuu löytämään valoa jostain, sillä pimeydessä Diana pääsee minne tahansa. En oikein perustanut siitä, että Diana osaa teleporttailla minne haluaa, vaan olisin pitänyt enemmän ratkaisusta, jossa Diana joutuu aina piilottelemaan varjoissa ja pystyy kulkemaan vain pimeyttä pitkin. Muutenkin monet selitetyt logiikat leffassa eivät täysin pidä paikkaansa loppuun asti. Elokuvassa ei esimerkiksi selitetä, miksi Dianaa voi satuttaa taskulampulla osoittamalla, jos muuten valon syttyessä hän katoaa kokonaan, eikä sitä miten hän saa valot kaikkialta sammuteltua niin, ettei niitä saa takaisin päälle millään.

Paljon kauhukliseitä löytyy, sekä tarinan että myös teknisen puolen suunnalta. Tuttuja kuvauskikkoja on käytetty paljon ja äänitehosteilla on päästy leikkimään. Ovien ja seinien raapimista kuullaan paljon, kuten myös kaikenlaista huminaa ja töminää, sekä äkillisissä pelästyskohdissa kuuluu tuttuja kovia ääniä, jotta katsoja säikähtää varmasti. Kun tämän katsoo pimeässä teatterissa, jossa äänet ovat kovalla, niin kyllähän siinä useasti säpsähtää. Kotioloissa valot päällä tämä ei varmasti saisi samalla lailla otetta katsojasta. Elokuvan on ohjannut David F. Sandberg ja tämä perustuu hänen samannimiseen lyhytelokuvaan vuodelta 2013, jonka pikaisen Google-haun avulla huomasin, että olen nähnyt pari vuotta sitten. On muuten hyvä lyhäri, joka kannattaa käydä katsomassa ja sen löytää esimerkiksi YouTubesta. Siinä nähdään pääosassa tässä elokuvassa Estheriä näytellyt Lotta Losten. joka on ohjaaja Sandbergin vaimo. Lights Out on pitkänä elokuvana Sandbergin esikoisohjaus ja hän pitää jutun ihan hyvin kasassa. Hyvä lisä on, ettei tämä yritä aloittaa mitään sarjaa, joten loppuun on turha odottaa mitään extrasäikäyttelyä. Hyvä niin, sillä ei tämä turhaa jatkoa tarvitse.

Yhteenveto: Lights Out on ihan kiva kauhupätkä, joka voi jäädä kummittelemaan jälkikäteen, etenkin kun on menossa illalla nukkumaan. Diana on toimiva demonihahmo, jossa parasta on, ettei häntä näytetä kunnolla kuin vain pari kertaa vilaukselta. Silti jälkikäteen alkoi ihmetellä, millä logiikalla Diana pystyy tekemään joitain asioita. Elokuva keskittyy juuri oikeisiin asioihin, eikä pyri liiallisuuksiin. Se on hyvin yksinkertainen, nopeatempoinen ja onnistuu säikyttelemään useasti. Päähahmot eivät ole kovin muistettavia ja vähän liian perinteisiä kauhuelokuvalle. Kliseitä löytyy paljon, mutta miksi kauhugenreen pitäisikään luoda mitään uutta ja omaperäistä? Jos on kauhufani tai haluaa muuten vain käydä säikyttelemässä itseään alle puolentoistatunnin ajan, on tämä ihan kelpo elokuva siihen. Muuten tämän voi jättää väliin menettämättä mitään. Lyhytelokuvaa suosittelen, sillä sen näkee ilmaiseksi ja se vie aikaanne vain pari minuuttia.

Kirjoittanut: Joonatan, 15.7.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.in.com
Lights Out, 2016, Atomic Monster, Grey Matter Productions, New Line Cinema

Arvostelu: Ice Age 5: Collision Course / Törmäyskurssilla (2016)

ICE AGE 5: COLLISION COURSE (2016)

ICE AGE 5: TÖRMÄYSKURSSILLA

Ohjaus: Mike Thurmeier ja Galen T. Chu
Pääosissa: Ray Romano, John Leguizamo, Denis Leary, Queen Latifah, Keke Palmer, Simon Pegg, Adam DeVine, Chris Wedge, Wanda Sykes, Seann William Scott, Josh Peck, Jessie J, Jennifer Lopez, Neil deGrasse Tyson ja Jesse Tyler Ferguson
Genre: animaatio, seikkailu
Kesto: 1 tunti 34 minuuttia
Ikäraja: 7

Ice Age -arvosteluviikkoni huipentuu sarjan viidenteen osaan, Ice Age 5: Collision Course, eli suomalaisittain Ice Age 5: Törmäyskurssilla, jonka ensi-ilta on tänään. Näin elokuvan eilen ennakkonäytöksessä, mikä tuli minulle yllätyksenä, sillä yleensä animaatioiden ennakkonäytökset ovat suomidubbauksia, mutta tämä olikin alkuperäisillä äänillä. Sehän sopi minulle mainiosti, sillä kyseessähän oli yksi tämän kesän eniten odottamistani elokuvista Star Trek Beyondin (2016) ja Suicide Squadin (2016) lisäksi ja pääsin katsomaan sen ennen ensi-iltaa. Jos olette lukeneet aikaisempia Ice Age -arvostelujani, niin tiedätte, että tämä elokuvasarja kuului suosikkeihini lapsena. En oikeastaan tiennyt, mitä odottaa, kun menin katsomaan tämän elokuvan. Toivoin vain, että taso pysyisi yhä samana.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellisiä osia Ice Age (2002), Ice Age 2: The Meltdown (2006), Ice Age 3: Dawn of the Dinosaurs (2009) ja Ice Age 4: Continental Drift (2012)!

Jyrsiksen sekoilujen takia jättimäinen asteroidi syöksyy kohti Maata, jolloin Mannyn, Diegon, Sidin ja kumppaneiden täytyy Buckin johtamana löytää tapa pelastaa kaikki maailmanlopulta.

Tässä elokuvassa Ray Romanon mammutti-Mannylla ja Queen Latifahin Elliellä ovat yhdet heidän parhaista hetkistään sarjassa. Elliellä on hauskoja juttuja, eikä hän ole enää vain antamassa äidillisiä neuvojaan, kun niitä tarvitaan. Etenkin Manny pääsee loistamaan vihdoin kunnolla ja moni isä pystyy samaistumaan siihen pelkoon, kun oma lapsi on lähdössä pois kotoa ja menossa naimisiin.
     Kirsikka (Keke Palmer) on nimittäin löytänyt itselleen mammuttimiehen nimeltä Julian (Adam DeVine), jonka kanssa hän on menossa naimisiin ja seikkailemaan maailmalla. Tästä päätellen Kirsikka on nyt aikuinen ja hän on unohtanut teini-ihastuksensa, hottismammutti Ethanin, jonka perään hän kuolasi edellisessä elokuvassa - sekä näköjään parhaan ystävänsä, Louis-myyräsian. Ihan oikeasti, Louisia ei edes mainita koko elokuvassa. Julian on toimiva lisäys sarjaan. Hän yrittää kaiken aikaa tehdä vaikutusta Mannyyn ja Ellieen, saadakseen näiden suostumuksen naida Kirsikka.
     John Leguizamon esittämällä Sidillä ei mene yhtä hyvin rakkauden maailmassa. Heti elokuvan alussa laiskiaistyttö Francine (Melissa Rauch) jättää hänet ja alkupuolella hän sureekin paljon, ettei löydä rakkautta. Sidiä käy jopa sääliksi. Voikohan Jessie J:n esittämä Brooke olla Sidin tuleva lemmitty..?
     Sidin Mummi (Wanda Sykes) on tietysti mukana ja hän on yhä aivan loistava. Mummi on jälleen yksi hauskimmista hahmoista ja varastaa shown muutamassa kohtauksessa.
     Denis Learyn sapelihammastiikeri Diego ei pääse erityisemmin esille elokuvassa. Vielä vähemmän esille pääsee hänen tyttöystävänsä Shira, jonka äänenä kuullaan laulaja Jennifer Lopez. Välillä jopa unohdin, että hän oli mukana elokuvassa. Heillä on kuitenkin yksi todella hauska kohtaus elokuvan alkupuolella, kun he ihmettelevät, miksi lapset pelkäävät heitä.
     Simon Peggin ääninäyttelemä Buck-näätä on palannut (ilman dinosaurus Rudya). Hänellä on todella toimiva aloitus, mutta mitä pidemmälle elokuva kulkee, sitä rasittavammaksi hahmo muuttuu. Rasittavia ovat jälleen myös opossumiveljekset Crash (Seann William Scott) ja Eddie (Josh Peck).
     Jyrsis on taas aivan ihana! Chris Wedgen ääninäyttelemä Jyrsis-orava päätyy seikkailulle avaruuteen UFO:n sisällä ja on jälleen syy tapahtumille, jotka meinaavat tappaa päähenkilömme. Jyrsiksen kaikki liikkeet ovat todella tarkkaan mietittyjä ja hänen kohtauksensa ovat aina aivan parhaita. Harmi, että elokuvan loppupuolella hänen osuutensa pienenee.
     Elokuvassa nähdään pahiksina dinolintuja, jotka yrittävät tappaa Buckin. Pahikset ovat todella unohdettavia ja tylsiä hahmoja, ja mielestäni elokuva olisi toiminut paremmin ilman niitä. Mukana on myös Jesse Tyler Ferguson ääninäyttelemä Shangri-Laama, joka ei tehnyt oikeastaan minkäänlaista vaikutusta minuun.

Kuten edelliset osat, myös tämä alkaa Jyrsiksestä, joka etsii paikkaa tammenterholleen. Hän päätyy UFO:on, joka ampaisee avaruuteen ja tökkii planeetat oikeille paikoilleen. Mittasuhteilla ei tässä kohtauksessa ole oikeastaan väliä. Alku on todella vauhdikas ja hauska, mikä saa välittömästi katsojan loistavaan tunnelmaan. Kun siirrytään muihin hahmoihin, vauhti hidastuu hieman, mutta hauskuus säilyy. Jälleen on mukana vitsejä, joita lapset eivät ymmärrä, mutta jotka uppoavat aikuisiin. Esimerkiksi Mummin mielipide avioliitosta on, että rakastutaan, unohdetaan ja viedään puolet omaisuudesta. Alkupuolella tällaisia vitsejä on useita, mutta mitä pidemmälle elokuva kulkee, sitä enemmän vitsit muuttuvat lapsellisiksi. Yhtäkkiä vitsirepliikit ovatkin tasoa "Hehee kakkaa!" jolloin valkokangasta tuijottaa hieman epäuskoisena. Jyrsiksen toilailut naurattavat aina, mutta Buckin, Crashin ja Eddien jutut eivät naurata lähes yhtään. Elokuva heikkenee nimittäin hieman, kun Buck tulee mukaan. Alkupuoli on onneksi todella hyvä, eikä loppu siis todellakaan huono ole, mutta alun "todella hyvä" -taso laskee pelkkään "hyvään".

Ice Age 5 on selkeä selviytymistarina. Mutta niin oli myös Ice Age 2, joten mikä tässä on erilaista? Tässä yritetäänkin päihittää uhka, joka voisi tuhota kaiken. Elokuvassa puhutaan maailmanlopusta ja pariin otteeseen sanotaankin, että kaikki kuolisivat, joten tavallaan aika synkkä teema on meneillään läpi elokuvan. Ehkä juuri sen takia kakkahuumoria on tungettu mukaan, jotta lapsikatsojien huomio synkkyyteen häiriintyisi. Seikkailua ja jännitystä löytyy myös ja vaikka kyseessä on lastenelokuva - jolloin tietää varmaksi, että lopulta käy hyvin - niin silti jännittää, että miten päästään siihen, että kaikki on jälleen hyvin. Lapselliset vitsit vievät hieman makua elokuvasta, joka olisi muuten erinomainen, mikä tietysti tuottaa pienen pettymyksen.

Animoinnista ei ole mitään pahaa sanottavaa. Elokuva näyttää aivan upealta kaikin puolin. Todella laajat kuvat eri paikoista, sekä avaruusmaisemat ovat tehty täydellisesti. Äänimaailma on aika samanlainen kuin edellisissä ja toimii yhä. Leikkaus on sujuvaa, mutta musiikki ei jää mitenkään mieleen. Selkeää teemaa ei ole, vaan musiikki vain soi taustalla ilman, että se saisi koskaan erityistä huomiota itseensä, kuten vaikkapa ensimmäisen osan soundtrack. Tämän elokuvan musiikin sävellyksestä vastaa John Debney.

Ice Age -sarjasta kokonaisuutena on pakko sanoa, että taso on pysynyt aikalailla hyvänä läpi elokuvasarjan. Se on siinä mielessä siis erittäin onnistunut, sillä vaikka osia on jo viisi, niin konsepti toimii yhä ja katsoisin mielelläni vielä yhden, joka toimisi sarjan huipennuksena. Kovin monia animaatioelokuvasarjoja ei ole viety loppuun asti, joten olisi hienoa, jos Ice Age näyttäisi mallia ja päättäisi sarjan kuudenteen osaan. Blue Sky Studios voi sitten työstää muita projekteja - ei kuitenkaan "Rio 3":sta... Ice Age -sarjan heikoin osa on mielestäni tämä, Ice Age 5: Collision Course. Lapsellinen huumori vie makua elokuvasta, joka muuten olisi parempi kuin listani seuraava osa, eli Ice Age 2: The Meltdown. Se on hyvä, muttei pääse ihan samalle tasolle ja sitä jaksan nykyään katsoa vähemmän kuin ennen. Kolmanneksi heikoin on Ice Age 4: Continental Drift. Se on mainio seikkailuelokuva, mutta se ei ole "tosi hyvä", niin kuin kaksi suosikkiani. Hopeasijalle jää sarjan aloittaja, eli Ice Age, jossa huumori menee aivan nappiin, mutta jonka animaatiojälki näyttää aivan kauhealta nykypäivänä. Suosikkini on yhä Ice Age 3: Dawn of the Dinosaurs, joka on jännittävä seikkailuelokuva, jossa huumori on hyvässä tasapainossa, jolloin sekä lapset, että aikuiset voivat siitä nauttia. Ja siinä on dinosauruksia!

Blu-rayn kuvanlaatu on huikea. Lisämateriaalina Blu-raylla on trailerin ja gallerian lisäksi "Ice Age: The Story So Far", jossa käydään läpi edelliset elokuvat, "Scratasia: Scrat's Solo Adventures", jossa käydään läpi Jyrsiksen sekoiluja, "Mysteries of the Scratazons", jossa kerrotaan hieman lisää tuhoennustuksesta, "The Science of it All: deGrasse Tyson deBunks", jossa käydään läpi elokuvan tieteellisiä puolia, "Star Signs of the Animal Kingdom", jossa elokuvan hahmot esitetään tähtikuvioina, "Figaro" -kappaleen laula-mukana -versio ja "Scrat: Scaped Out", joka sisältää kaikki elokuvan Jyrsis-kohtaukset ja jatkaa hahmon tarinaa vielä hieman eteenpäin.

Yhteenveto: Ice Age 5: Collision Course on ihan hyvä elokuva, muttei valitettavasti niin hyvä kuin toivoin. Se alkaa loistavasti, mutta kun Buck tulee mukaan ja lapselliset jutut alkavat, taso laskee hieman. Hyvä seikkailukertomus on kyseessä ja se tuo jännitystä enemmän tai vähemmän kaikille. Mannyn hahmo toimii vihdoin aivan täydellisesti ja Sidiä käy jopa sääliksi, kun tämä ei vain löydä tosirakkautta, kuten muut sarjan päähahmot. Kirsikan ja Julianin suhde on hyvä lisäys, mutta pahikset tuntuvat turhilta. Jyrsis ja Mummi varastavat shown useasti, mutta Diegolle ja Shiralle ei tunnu riittävän tekemistä. Animointijälki on huikeaa. Jos pidit aiemmista osista, niin katso myös tämä! Viekää lapsenne elokuviin katsomaan tätä ja tekin voitte nauttia siitä - jopa vähän enemmän kuin minä, jos kakkahuumorikin toimii. Toivon tosiaan, että tälle tehtäisiin vielä kuudes osa, joka tietää päättävänsä sarjan ja tekisi sen kunnioittavasti sekä hahmoja, että sarjan faneja kohtaan. Oma ehdotukseni on, että kaikki kuolevat ja ihmisten aikakausi alkaa... mutta veikkaan, että se ei menisi läpi. Edelleen ihmettelen, minne Louis katosi? Muistakaa jäädä saliin, kun lopputekstit alkavat, sillä niiden aikana nähdään vielä lyhyt kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan, 15.7.2016 - Blu-ray -kappale 8.1.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.moviesmug.com
Ice Age 5: Collision Course, 2016, Twentieth Century Fox Animation, Blue Sky Studios

Arvostelu: Ice Age 4: Continental Drift / Mannerten mullistus (2012)

ICE AGE 4: CONTINENTAL DRIFT (2012)

ICE AGE 4: MANNERTEN MULLISTUS

Ohjaus: Steve Martino ja Mike Thurmeier
Pääosissa: Ray Romano, John Leguizamo, Denis Leary, Queen Latifah, Peter Dinklage, Seann William Scott, Josh Peck, Jennifer Lopez, Keke Palmer, Josh Gad, Chris Wedge, Nick Frost, Aziz Ansari, Kunal Nayyar, Nicki Minaj ja Patrick Stewart
Genre: animaatio, seikkailu, lastenelokuva
Kesto: 1 tunti 28 minuuttia
Ikäraja: 7

Ice Age 5: Collision Course (2016) on ihan pian nähtävissä, mutta sitä ennen täytyi palata katsomaan Ice Age -sarjan (2002) aiemmat osat. Ice Aget olivat yksiä suosikeistani, kun olin lapsi ja olen innoissani tulevasta lisäyksestä sarjaan.Vielä on yksi osa arvosteltavana ennen uusinta: vuoden 2012 Ice Age 4: Continental Drift, jonka kävin katsomassa elokuvateatterissa, kun se ilmestyi.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellisiä osia Ice Age (2002), Ice Age 2: The Meltdown (2006) ja Ice Age 3: Dawn of the Dinosaurs (2009)!

Jyrsiksen hölmöilyn takia mantereet alkavat liikkua, jolloin Mannyn, Sidin, Diegon ja muiden tuttujen hahmojen koti alkaa tuhoutua. Pääkolmikko joutuu erilleen laumastaan ja tekemisiin ryöstelevien merirosvojen kanssa.

Ray Romanon Manny-mammutti on muuttunut takaisin yrmyileväksi, kun hänestä on tullut isä. Itse seikkailun alkaessa hahmosta kuitenkin näkee, että hän tekisi kaikkensa suojellakseen perhettään ja hän onkin lähinnä vain huolissaan, että hänen tyttärensä muuttuisi erilaiseksi kuin hän on tämän kasvattanut.
     John Leguizamon ääninäyttelemä Sid-laiskiainen pysyy samana hölmönä itsenään. Sidin menneisyyttä avataan hieman, kun hänen perheensä nähdään vihdoin. Muu perhe kuitenkin lähtee heti, kun Sidin silmä välttää ja jättää Mummin tämän luokse. Mummi on elokuvan paras lisäys sarjaan. Hänen äänenä kuullaan Wanda Sykes, jonka ääni on saatu täydelliseksi hahmolle. Toivottavasti Mummia nähdään jatkossakin, sillä hän on elokuvan hauskin hahmo.
     Denis Learyn esittämällä sapelihammastiikeri Diegolla menee pasmat sekaisin, kun hän tapaa Jennifer Lopezin ääninäyttelemän Shiran, joka on myös sapelihammastiikeri. Diegon ja Shiran tunteet toisiaan kohtaan vaihtelevat elokuvan aikana. Shira on myös toimiva lisä ja Lopezin ääni sopii hahmolle.
     Queen Latifahin esittämä Ellie on jakamassa äidillisiä neuvojaan hänen ja Mannyn tyttärelle, Kirsikalle (Keke Palmer). Muuten Ellie ei pääse erityisemmin tekemään mitään elokuvassa. Kirsikka on teinityttömammutti, joka on ihastunut hottis-Ethaniin, jota ääninäyttelee laulaja Drake. Kirsikkaan on ihastunut hänen ystävänsä Louis-myyräsika (Josh Gad), mikä tuo toimivaa kolmiodraamaa mukaan, jota ei ole kuitenkaan vedetty liian perinteiseksi. Kirsikan hahmo on aika tyypillinen teini, joka ei oikein tiedä paikkaansa maailmassa tai mikä on oikeasti tärkeää. Elokuvassa nähdään myös pissisteinimammutteja, joista yhtä esittää laulaja Nicki Minaj.
     Crash (Seann William Scott) ja Eddie (Josh Peck) ovat yhä mukana, mutta eivät niin paljoa kuin aiemmin. Hahmot ärsyttävät edelleen, joten on vain hyvä, ettei heitä tarvitse katsoa yhtä kauan kuin edellisissä osissa.
     Pahiksena nähdään Peter Dinklagen ääninäyttelemä kapteeni Koura. Koura on häijy merirosvokapteeni ja saattaa olla jopa Ice Age -sarjan paras pahis. Dinklage on oiva näyttelijä ja hänen äänensä sopii täydellisesti hahmolle. Hänen miehistössään kuullaan paljon tuttuja ääniä, kuten Nick Frost, joka esittää herra Pönö -nimistä hyljettä; Aziz Ansari, joka esittää ylivilkasta Sintti-jänistä; Rebel Wilson, joka esittää Raz-kengurua ja The Big Bang Theorysta (2007-) tuttu Kunal Nayyar, joka esittää Kutkaa, merirosvolaivan lippuna toimivaa mäyrää.
     Chris Wedgen ääninäyttelemä Jyrsis-orava pääsee aarrejahtiin, kun hän löytää merenpohjasta kartan, joka johtaisi suurelle tammenterhoesiintymälle. Jyrsis on Mummin lisäksi elokuvassa hauskinta. Hieman viisaampana oravayksilönä, Ariscratlena, kuullaan Patrick Stewart.

On selkeästi kulunut vuosia edellisen elokuvan tapahtumista, sillä Ice Age 3:ssa vastasyntynyt Kirsikka on jo teini-iässä. Elokuva alkaa jälleen Jyrsiksestä, joka on hieman oppinut, ettei tammenterhoa kannata kaikkialle tökätä. Valitettavasti hänen toimintansa aiheuttaa ketjureaktion, joka alkaa liikuttaa mantereita niihin asemiin, joissa ne ovat nykypäivänä. Alkupätkä on erittäin hauska, ehkä jopa Jyrsiksen paras aloitus. Laattojen liikkuminen vaikuttaa tietenkin muihin päähahmoihin. Manny, Diego ja Sid joutuvat veden varaan suurella jääpalalla, kun taas Ellie, Kirsikka, Crash, Eddie ja muut jäävät maalle. Maalla olevien täytyy lähteä pakoon, sillä toinen mannerlaatta liikkuu hitaasti kohti heitä, litistäen kaiken alleen. Ei kestä kauaa, kun pääkolmikko jo törmää ulapalla merirosvoihin.

Elokuva on samalla sekä selviytymistarina, että pelastamistarina. Manny, Sid ja Diego yrittävät päästä laumansa luokse, joka on pulassa. He onnistuvat kuitenkin suututtamaan kapteeni Kouran niin pahasti, että Koura alkaa jahdata heitä viedäkseen Mannylta pois kaiken tärkeän. Tämä on tarinaltaan ehkä synkin osa Ice Age -sarjassa. Vaikka joitain jännittäviä kohtia löytyy, niin elokuvassa saa silti onneksi myös nauraa paljon. Jyrsiksen ja Mummin outoukset naurattavat, kuten myös vitsit, joita lapset eivät ymmärrä. Mannylla on hauska repliikki, kun hän pelkää, että jonain päivänä hänen tyttärensä hankkisi kärsälävistyksen ja addiktoituisi marjoihin. Vähän erilaisia, mutta silti hyvin samankaltaisia pelkoja on kaikilla vanhemmilla. Mannysta tulee todella vahvasti esille hämmennys siitä, miten hänen pieni vauvelinsa on jo melkein aikuinen. Lapsia naurattavat varmasti marsujen näköiset pienet olennot, joita Koura käyttää orjinaan, rakentaessaan laivaa. Ihan söpöt pienokaiset saattavat kuitenkin helposti ärsyttää ja vanhemmista voi olla myötähäpeällistä katsoa niiden ja Sidin kommunikointia. Lapsille se toimii paremmin.

Ice Age 4 on animoitu todella hienosti. Vesi näyttää usein aidolta, vaikka muuten elokuvassa on edellisten osien tapaan selkeästi tietynlainen tyyli, mitä oikeassa maailmassa ei näkisi. Elokuvan ovat ohjanneet Steve Martino ja Mike Thurmeier, ja he ovat saaneet luotua muun työtiimin kanssa koko perheelle toimivan seikkailuelokuvan. Elokuva on leikattu hyvin ja sen musiikin on säveltänyt John Powell, joka sävelsi myös kahden edellisen elokuvan musiikit. Tässä on kuitenkin valitettavasti sarjan heikoin soundtrack, sillä musiikki ei erityisemmin pääse esille, vaan jää jumputtamaan taustalla. Elokuvassa kuullaan myös mm. The Wantedin kappale "Chasing the Sun" ja näyttelijöiden laulama "We Are". Merirosvoilla on myös ihan hauska musikaalinumero.

Blu-rayn kuvanlaatu on erinomainen. Lisämateriaalina Blu-raylla on kymmenen minuutin kertausvideo siitä, mitä edellisissä osissa on tapahtunut, poistettuja kohtauksia, "Through a Pirate's Spyglass", jossa tutustutaan merirosvoihin ja heidän näyttelijöihin, "Granny and the Stink of Sloths", jossa kerrotaan Mummi-hahmosta, mykkäfilmin kaltainen mainos elokuvalle nimeltä "The Scratist", mainoksia, musiikkia ja "Scrat Got Your Tongue?", jossa kerrotaan Jyrsiksestä. Lisämateriaali sisältää suomenkielisen tekstityksen.

Yhteenveto: Ice Age 4: Continental Drift on oikein mainio lasten seikkailuelokuva. Mummi on loistava lisäys sarjaan ja teini-Kirsikan hahmo toimii. Elokuvassa on hyvät pahikset, ja Diegon ja Shiran juttu on toimiva. Nähdäänköhän seuraavassa osassa vihdoin Sidillä joku mielitietty? Huumori naurattaa ja Jyrsiksellä on oma mielenkiintoinen seikkailunsa. Nyt olen valmis näkemään Ice Age 5: Collision Coursen ja toivon, että taso pysyy yhä samana. En nimittäin halua, että tämä sarja huononisi tai loppuisi vielä.

Kirjoittanut: Joonatan, 8.7.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.aceshowbiz.com
Ice Age 4: Continental Drift, 2012, Twentieth Century Fox Animation, Blue Sky Studios

Arvostelu: Ice Age 3: Dawn of the Dinosaurs / Dinosaurusten aika (2009)

ICE AGE 3: DAWN OF THE DINOSAURS (2009)

ICE AGE 3: DINOSAURUSTEN AIKA

Ohjaus: Carlos Saldanha ja Mike Thurmeier
Pääosissa: Ray Romano, John Leguizamo, Denis Leary, Queen Latifah, Seann William Scott, Josh Peck, Simon Pegg ja Chris Wedge
Genre: animaatio, seikkailu
Kesto: 1 tunti 34 minuuttia
Ikäraja: 7

Ice Age -sarja (2002-) oli lapsuuteni suosikkeja, joten kun sain tietää, että on tulossa viides osa sarjaan - Ice Age 5: Collision Course (2016) - niin innostuin. Sitä ennen täytyi tietysti käydä läpi sarjan aiemmat osat. Vielä silloin, kun Ice Age 3: Dawn of the Dinosaurs ilmestyi, minulla oli kammo 3D-elokuvia kohtaan, joten en suostunut lähteä katsomaan elokuvaa. Näinkin sen vasta vuokralta. Vuosien varrella on harmittanut, etten lähtenyt, sillä tämä osa on noussut suosikikseni.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellisiä elokuvia Ice Age (2002) ja Ice Age 2: The Meltdown (2006)!

Manny ja Ellie ovat saamassa vauvan, jolloin myös Sid haluaisi omia lapsia. Hän löytääkin kolme munaa, joista kuoriutuu dinosauruksen poikasia. Ongelmat alkavat, kun mammadino saapuu etsimään lapsiaan.

Ray Romanon ääninäyttelemään mammutti Mannyyn on vihdoin saatu rentoutta ja hilpeyttä. Manny on todella innostunut lapsen syntymisestä, ehkä jopa liiankin innostunut. Aiemmin en niin paljoa välittänyt hahmosta, mutta tässä hänestä on tehty pidettävä ja kyynisyys on lähes kokonaan poissa. Negatiiviset kommentit Sidille ovat kaikki enemmän tai vähemmän hauskoja.
     Tämä vaikuttaa aluksi John Leguizamon esittämän Sid-laiskiaisen showlta, mutta kun tarina kulkee eteenpäin, niin elokuvassa keskitytään myös paljon muihin hahmoihin. Suurimmaksi osaksi häntä näkee dinosauruspoikasten ja näiden äidin seurassa. Vain Sid voi olla tarpeeksi urhea - tai vain tyhmä - pistämään tyrannosaurus rex -mammalle vastaan.
     Denis Learyn ääninäyttelemä sapelihammastiikeri Diego on lähdössä laumasta. Hän kokee, että on pehmentynyt liikaa, eikä kuulu enää joukkoon - etenkin kun Mannyn ja Ellien vauva on syntymässä. Diegolla on monia hauskoja kohtia elokuvassa, joista monet koostuvat hänen reaktioistaan muiden juttuihin.
     Queen Latifahin näyttelemä Ellie-mammutti joutuu välillä häpeämään yli-innokasta miestään ja osoittaa pystyvänsä kohtaamaan vaaroja välillä jopa rohkeammin kuin mieshahmot.
     Opossumiveljekset Crash (Seann William Scott) ja Eddie (Josh Peck) ovat yhä aika ärsyttäviä, mutta heillä on onneksi myös hyvät hetkensä. Jos oikein muistan, niin hahmot olivat paljon hauskempia, kun olin lapsi, mutta nyt he eivät enää paljoa naurata.
     Uutena hahmona nähdään Buck-näätä, jota ääninäyttelee Simon Pegg. Buck on hieman tärähtäneempi kaveri, joka on viettänyt hieman liian kauan aikaa itsekseen dinosaurusten maailmassa. Hänen suuri vihollisensa on paha Rudy-dinosaurus, joka toimii tavallaan elokuvan päävastuksena. Kunnollista pahista ei elokuvassa nähdä.
     Minä pidän paljon dinosauruksista. En välttämättä haluaisi törmätä niihin, jos niitä yhä olisi, mutta elokuvissa, kuten Jurassic Park (1993) ja tämä, niitä on todella hienoa nähdä. Yksi asia, mikä dinoissa minua viehättää on, että ne ovat hirviöitä, jotka ovat oikeasti olleet olemassa, eivätkä mielikuvituksen tuotetta. Tietysti elokuviin on otettu vapauksia, mutta silti. Sidin löytämät tyrannosauruspoikaset ovat mielestäni todella lutuisia ja myös heidän äitinsä osaa olla karmivan lisäksi myös äidillisen lämminsydäminen poikasiaan kohtaan. Onkin hienoa nähdä, että tähän mennessä suurimpina hahmoina pidetyt mammutit ovat todella pieniä dinosaurusten keskellä. Hauska fakta: elokuvan ohjaaja Carlos Saldanha teki dinosauruspoikasten äänet. Elokuvassa kuullaan myös komedianäyttelijöiden Bill Haderin ja Kristen Wiigin äänet.
     Tällä kertaa Jyrsis-orava ei ole elokuvassa parasta, vaikka pääsee edelleen hauskuuttamaan tuttuun tapaansa. Jyrsikseen tuodaan uutta sisältöä, kun hän tapaa Jyrsiinan ja saattaa käydä niin, että ylitärkeä tammenterho jää naiselle toiseksi... Jyrsiksen äänenä kuullaan Chris Wedge.

Elokuva alkaa Jyrsiksen ja Jyrsiinan kohtaamisesta. Kun Jyrsiksen aloitus vaihtuu itse tarinaan, niin se muistuttaa hieman ensimmäistä elokuvaa, sillä tässäkin hahmo jää isomman hahmon jalkoihin. Manny on innoissaan lapsen syntymisestä ja onkin jo rakentanut leikkikentän tälle. Sid kokee, että heidän epätavallinen laumansa pysyisi yhä ennallaan, mutta kun hänelle käy selväksi, että lauma hajoaisi lapsen syntymisen myötä, hän lähtee haahuilemaan ja putoaa luolaan, josta löytää munat. Dinosauruspoikasten kuoriutuessa syntyy tietysti ongelmia ja ei kestä kauaa, kun mammasaurus jo saapuu (joka on todella hyvin rakennettu kohtaus) ja vie poikasensa, sekä Sidin, maan alle dinosaurusten maailmaan. Ice Age 3 onkin pääasiassa pelastamistarina, kun muu lauma päätyy jälleen toimimaan yhdessä hakeakseen takaisin ystävänsä. Se onkin erittäin mainio seikkailuelokuva kaikin puolin.

Dinosaurusten maailma on todella kekseliäs ja hieno. Visuaalisesti näyttävässä paikassa ei ole jäätä muualla kuin kattona ja dinot elävät eksoottisen kasvillisuuden ympäröimänä. Buckin johdolla Manny, Diego, Ellie, Crash ja Eddie kulkevat läpi myrkkykaasujen, lihansyöjäkasvien, sortuvien kivilaattojen ja laavavirtojen läpi pelastaakseen Sidin. Elokuvassa tulee jatkuvasti uusia vaaroja, jotka eri hahmojen täytyy kohdata. Monet niistä tuovat toimivaa jännitettä mukaan. Kohtaukset eivät kuitenkaan tunnu videopelin tasoilta, vaan tarina kulkee sujuvasti eteenpäin niiden avulla, eivätkä ne hidasta juonen kulkua. Ihan perheen pienimmille jotkut kohtaukset saattavat olla hieman jännittäviä, varsinkin ne, joissa lihansyöjädinosauruksia esiintyy. Huumoria on hieman saatu takaisin aikuisempaankin makuun sopivaksi. Tässä tuntuisi olevan juuri hyvä yhdistelmä vitsejä lapsille ja vanhemmille. Lapset riemastuvat hahmojen kohelluksista ja aikuisia riemastuttavat esimerkiksi Sidin kommentti yhdelle pullealle naishahmolle: "Näyttäisi siltä, että jollain toisellakin olisi pullat uunissa", johon hahmo vastaa: "En minä ole raskaana!" Elokuvassa tehdään myös vitsiä siitä, miten miehet ovat toistensa tukena hieman vain tönäisemällä olkapäälle, tarkoituksenaan sanoa: "Kyllä se siitä."

Elokuva on animoitu todella taidokkaasti ja se on visuaalisesti täydellinen. Dinosaurusten maailma on aivan upea ja värejä on käytetty erittäin monipuolisesti. Aikamoista silmäkarkkia siis on tarjolla. Carlos Saldanhan lisäksi elokuvaa on ollut ohjaamassa myös Mike Thurmeier. Heidän ja muutaman käsikirjoittajan työstämä tarina on saatu todella hyväksi, jossa on monia puolia ja se jaksaa viihdyttää läpi elokuvan vielä monenkin katsomiskerran jälkeen. Äänitehosteet dinosaurusten maailmassa ovat tarkkaan mietittyjä. Karjumiset sun muut murinat kuulostavat todella hyviltä. Musiikista vastaa Ice Age 2:n tavoin John Powell. Tässä musiikki ei ole niin hyvää kuin kahdessa ensimmäisessä osassa, mutta toimii silti. Parasta antia musiikissa ovat isojen dinosaurusten saapumiset tarinaan mukaan. Elokuvassa kuullaan pariin otteeseen tarttuva Was (Not Was) -yhtyeen kappale "Walk the Dinosaur".

Silmäkarkkia parantaa Blu-rayn upea kuvanlaatu. Lisämateriaalina Blu-raylla on eläimistä kertova "Evolution Expedition", elokuvan teosta kertova "Unearthing the Lost World", Jyrsiksen ja Jyrsiinan suhteesta kertova "Falling for Scratte", viimeistelemättömiä poistettuja kohtauksia, "Walk the Dinosaur" -musiikkivideon ja kolme lyhytelokuvaa: "Surviving Sid", "Gone Nutty" ja "No Time for Nuts", joista kaksi jälkimmäistä on nähtävissä myös edellisten elokuvien Blu-ray -julkaisuissa. "Ice Age Storybook Makerilla" voi luoda oman kuvakäsikirjoituksensa ja elokuvan voi katsoa "Buck's Survival Guiden" kanssa, joka antaa tietoja eläimistä. Mukana on myös Alvin and the Chipmunks: The Squeakquelin (2009) mainos. Lastenelokuvaksi on hölmöä, ettei lisämateriaaliin saa suomenkielistä tekstitystä.

Yhteenveto: Ice Age 3: Dawn of the Dinosaurs on oma suosikkini Ice Age -sarjasta. Se on todella hyvä seikkailutarina, jossa autetaan ystävää hädässä. Dinosaurukset ovat hyvä lisä sarjaan ja Mannyn hahmo on vihdoin saatu toimimaan erittäin hyvin. Jyrsiksen ja Jyrsiinan romantiikka tuo oman kivan lisänsä ja Buck on hauska uusi hahmo, jota voisi nähdä enemmänkin jatko-osissa. Huumori on saatu loistavaan tasapainoon niin, että yhtälailla sekä lapsi, että vanhempi voi nauttia elokuvasta. Elokuvassa on muutamia jännittäviä kohtia ja monia hauskoja asioita. Jos sarjan aiemmat osat toimivat, niin tämä toimii myös aivan takuulla!

Kirjoittanut: Joonatan, 8.7.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.joblo.com
Ice Age 3: Dawn of the Dinosaurs, 2009, Twentieth Century Fox Animation, Blue Sky Studios

Arvostelu: Ice Age 2: The Meltdown / Jäätikkö sulaa (2006)

ICE AGE 2: THE MELTDOWN (2006)

ICE AGE 2: JÄÄTIKKÖ SULAA

Ohjaus: Carlos Saldanha
Pääosissa: Ray Romano, John Leguizamo, Denis Leary, Queen Latifah, Seann William Scott, Josh Peck, Chris Wedge, Will Arnett ja Jay Leno
Genre: animaatio, seikkailu, lastenelokuva
Kesto: 1 tunti 31 minuuttia
Ikäraja: 7

Ice Age -sarja (2002-) on yksi lapsuuteni suosikkeja. Olen siis erittäin innoissani tulevasta Ice Age 5: Collision Course (2016) -elokuvasta. Sitä ennen täytyi tietysti käydä läpi sarjan aiemmat osat. Jos oikein muistan, niin kävin katsomassa Ice Age 2: The Meltdownin, eli suomennettuna Ice Age 2: Jäätikkö sulaa (tai ihan vain Ice Age 2), ihan elokuvateatterissa asti, kun se ilmestyi vuonna 2006. Sen jälkeen olenkin sen omistanut DVD:llä ja nykyään Blu-raylla.

HUOM! Tämä arvostelu saattaa sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellistä osaa Ice Age (2002)!

Manny-mammutti, Sid-laiskiainen ja Diego-sapelihammastiikeri joutuvat uuteen seikkailuun, kun laaksoa ympäröivä jää alkaa sulaa ja syntyy tulva. Matkalla kohti lauttaa, joka voisi pelastaa heidät, he törmäävät Eddie ja Crash -opossumeihin, sekä Ellie-mammuttiin, joka luulee olevansa opossumi.

Ray Romanon ääninäyttelemä Manny pysyy omana vakavana itsenään. Häneen tuodaan kuitenkin lisäsisältöä erilaisen surullisuuden kautta, kuin mitä ensimmäisessä osassa nähtiin. Päähenkilöistä Manny ei ole koskaan ollut suosikkini, eikä hän tässäkään pääse varsinaisesti loistamaan.
     John Leguizamon esittämä Sid on oma tohelo itsensä. Tässä hän kokee, ettei hän kelpaa mihinkään ja ettei kukaan pidä hänestä. Hän yrittääkin todistaa olevansa enemmän, kuin mitä ajattelee muiden miettivän hänestä.
     Denis Learyn Diegolle annetaan uusia puolia, kun paljastuu, että tämä "hurjan pelottava" sapelihammastiikeri pelkää vettä. Sulavassa ympäristössä kun uimataito tuppaa näköjään olemaan ainoa ratkaisu selviytymiseen.
     Uusina hahmoina nähdään Ellie, Crash ja Eddie, joista kaksi jälkimmäistä ovat välillä todella rasittavia. Queen Latifahin esittämä Ellie tuo sarjaan ensimmäisen ison naisroolin ja hahmo toimii hyvin. Crashia ja Eddieä ääninäyttelevät Seann William Scott ja Josh Peck.
     Jyrsis on tietysti yhä mukana ja isommassa roolissa. Tässä hänellä on jopa merkitystä loppuratkaisun ja tarinan kannalta, vaikka suurimmaksi osaksi ruutuajastaan hän on jälleen tammenterhonsa perässä lyhyissä välipätkissä. Jyrsis on ihan parasta ja tässä hänen juttunsa ovat aika lailla täydellisiä. Chris Wedgen äänityö hahmolle on huikeaa.
     Pahiksina nähdään isoja petokaloja ja korppikotkia. Kalat voivat olla lapsille pelottavia, mutta muuten ne ovat aika mitäänsanomattomia, eivätkä korppikotkatkaan paljoa tee, paitsi pitävät hauskan musikaalinumeron. Mukana on myös Jay Lenon ääninäyttelemä Helppo-Tony, joka on valmis myymään mitä tahansa mistä hinnasta tahansa. Hän pelottelee muita eläimiä kertomalla tulevasta maailmanlopusta, muttei oikeasti usko siihen itse. Aikuiset ymmärtävät varmasti paremmin Helppo-Tonyn viittaukset tietynlaisiin ihmisiin hahmona.

Vaikka elokuvan nimi on Jäätikkö sulaa, niin jääkausi on selkeästi aloittanut jo loppumisensa ennen elokuvan tapahtumia. Laaksossa, jossa Manny, Sid ja Diego nyt elävät, ei ole paljoa jäätä näkyvissä - jos ei siis laske laaksoa ympäröivää jääseinämää. Kolmikon ryhmähenki on selkeästi parantunut edellisen osan ja tämän välissä. Ainakin jotenkin. Sidin tekojen seuraaminen on yhä aika myötähäpeällistä Mannylle ja Diegolle, ja Sidin hölmöily onkin oikeastaan yksi syy, miksi jää rikkoutuu. On hyvä, että tämä otti eri suunnan tarinassa ja kyseessä onkin selviytymiskertomus kaikin puolin. Mammutit näyttäisivät olevan sukupuuton partaalla, minkä vaikutus näkyy selkeästi Mannyn olotilassa. Kun Manny tapaa Ellien - eli miesmammutti ja naismammutti kohtaavat - niin heitetäänkin vitsiä siitä, että heidän täytyy tehdä velvollisuutensa pelastaakseen lajinsa. Vitsiä ei luultavasti lapset ymmärrä, joten yksi jokseenkin pitkä pätkä elokuvasta voi mennä perheen pienemmiltä hieman ohi.

Elokuvan huumori ei ole ihan yhtä aikuisille suunnattua kuin edellisessä. Muutamia hauskoja repliikkejä löytyy, joita muksut eivät välttämättä tajua tai ymmärrä, miksi ne olivat hauskoja, mutta siihen se jääkin. Hauskoja juttuja on kuitenkin, lähinnä Jyrsiksen takia, mutta repliikeistä löytyy myös heittoja, kuten "Näytän sinulle jotain mikä kelluu..." ja "Koskaan ei ole hyvä olla. Jääkausi oli liian kylmä... ilmaston lämpeneminen on liian kuuma... Milloin olet tyytyväinen?" Tämä on monille tavallaan tuttu asia, sillä talvella on liian kylmä, kesällä liian kuuma ja koskaan ei ole hyvä olla. Yleisesti elokuva on lapsiystävällisempi kuin edeltäjänsä, mikä on toisaalta hyvä asia, lastenelokuva kun on kyseessä, mutta silloin vanhemmat menettävät hieman jotain. Minun on pakko myöntää, että itsekin menetän jotain. Ice Age 2 ei tunnu nappaavan katsojaa samalla lailla mukaan. Se on hyvä elokuva, mutta siitä puuttuu se jokin, mikä teki ensimmäisestä osasta todella hyvän. Parhaimmat kohdat elokuvassa ovat Sidin sähellys häntä palvovien minilaiskiaisten kanssa, korppikotkien musikaalinumero "Syön, vihdoinkin syön!" ja Jyrsiksen taistelu piraijoita vastaan. Tai itse asiassa kaikki Jyrsiksen kohtaukset. Elokuvassa ei ole myöskään kovin hyviä pahiksia ja vaaratilanteet eivät paljoa vakuuta, jolloin tämä ei ole kovin jännittävä, vaikka jättimäiset tappajakalat voivat olla pelottavia perheen pienimmille.

Jos jokin on selkeästi parempaa kuin edellisessä osassa, niin animointi. Vaikka monet asiat ovat yhä yksinkertaistettuja, niin tässä paikoilla on syvyyttä, liike on sujuvaa ja eläinten turkkien karvat erottuvat selkeästi. Silmätkään eivät liiku missä sattuu. Musiikki on hyvää ja tällä kertaa sävellyksestä vastaa John Powell. Elokuvassa kuullaan pääasiassa kahta teemaa, jotka soivat useaan otteeseen elokuvassa: hilpeämpi seikkailumusiikki ja hempeä pianonpimputus. Nämä kaksi voivat jäädä päässä soimaan loppupäiväksi. Hyvän soundtrackin tunnistaa siitä, että pelkästään kuuntelemalla sitä, voi tunnistaa, missä kohtauksessa mennään.

Blu-rayn kuvanlaatu on oikein hyvä. Ainoa mikä häiritsee on, että välillä varjoista näkee liian selkeästi, milloin väri muuttuu vaaleanharmaasta tummanharmaaksi ja siitä mustaksi. Lisämateriaalina on "Cool Stuff", joka sisältää mm. Jyrsis-lyhärin "Meltdown Shorts: No Time for Nuts", Crashin ja Eddien lyhyitä pätkiä, "The Animation Director's Chair", jossa voi katsoa osan kohtauksista eri työvaiheissa, pari peliä ja "Scrat's Piranha Smackdown Sound Effect Lab", jossa voi katsoa Jyrsiksen ja piraijoiden taistelun eri äänitehosteilla, kuten autojen, eläinten ja soittimien äänillä. Parasta on kuitenkin varmaan "Lost Historical Student Films on the Ice Age Period", jossa nähdään eri lajeista opetusvideoita, joissa on käytetty mustavalkoista muka-filmikuvaa elokuvan hahmoista ja samalla voi kuunnella selostusta.

Yhteenveto: Ice Age 2: The Meltdown on hyvä elokuva. Se ei ole niin hyvä kuin edeltäjänsä, mutta toimii silti. Se on myös hieman lapsiystävällisempi huumoriltaan. Ellie on hyvä lisä, mutta Crash ja Eddie enimmäkseen vain ärsyttävät. Jyrsis on jälleen paras. Animointi on tyylikästä, vaikka monet taustat ovat yksinkertaistettuja. Korppikotkien musikaalinumeroa jaksaa kuunnella kerta toisensa jälkeen. Jos pidit edellisestä osasta, niin tämä toimii mitä luultavimmin myös. Lapset saavat tästä varmasti suurta riemua.

Kirjoittanut: Joonatan, 6.7.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.movie-poster-artwork-finder-com
Ice Age 2: The Meltdown, 2006, Twentieth Century Fox Animation, Blue Sky Studios

Arvostelu: Ice Age / Jäätikon sankarit (2002)

ICE AGE (2002)

JÄÄTIKÖN SANKARIT

Ohjaus: Chris Wedge ja Carlos Saldanha
Pääosissa: Ray Romano, John Leguizamo, Denis Leary, Goran Visnjic, Jack Black ja Chris Wedge
Genre: animaatio, seikkailu
Kesto: 1 tunti 21 minuuttia
Ikäraja: 7

Olen katsonut Ice Agen lapsena todella monta kertaa. Ehkä liiankin monta kertaa, sillä tuntuu kuin osaisin elokuvan ulkoa. Itse pidän Ice Age -sarjasta (2002-) todella paljon ja kun ilmoitettiin, että sarjalle olisi jälleen tulossa jatkoa, niin innostuin. Pian on Ice Age 5: Collision Coursen (2016) ensi-ilta, joten sitä ennen täytyi tietysti katsoa ja arvostella sarjan aikaisemmat osat.

Vakava mammutti Manfred, ylikierroksilla käyvä laiskiainen Sid ja juonitteleva sapelihammastiikeri Diego joutuvat kuljettamaan ihmislasta jäätikön halki tämän perheen luokse.

Ray Romano esittää kyynistä Manfred-mammuttia, eli Mannya, jolla on kuitenkin sydän paikallaan, vaikka esittääkin paljon jurompaa. Koska kyseessä on porukan järkevin ja vakavin hahmo, niin hän ei ole ihan yhtä mielenkiintoinen kuin Sid tai Diego.
     Sid-laiskiainen oli pienenä suosikkini elokuvasarjan hahmoista. Hölmö laiskiainen joutuu kaiken aikaa uusiin vaaroihin, joista hänet täytyy pelastaa. Sidin äänenä kuullaan John Leguizamo, joka on todella miettinyt loppuun asti hahmon tavan puhua.
     Sapelihammastiikeri Diegoa esittää Denis Leary. Hahmo on alussa yksi pahiksista, mutta oudossa laumassa kulkeminen alkaa pikkuhiljaa muuttaa Diegoa parempaan suuntaan.
     Tarina kulkee ihmislapsen ympärillä, jonka sapelihammastiikerit haluavat syödä. Ihmisistä on tehty elokuvaan todella kulmikkaita, eivätkä he puhu ollenkaan koko elokuvan aikana. Onneksi ihmisiä ei ole käytetty sarjan muissa elokuvissa.
     Sapelihammastiikerit ovat elokuvan pahiksia ja heitä johtaa Soto (Goran Visnjic). Soto on toimiva pahishahmo, vaikka hänessä onkin vain yksi puoli koko elokuvan aikana. Muita sapelihammastiikereitä ovat Zeke (Jack Black), Oscar (Diedrich Bader) ja Lenny (Alan Tudyk).
     Vaikka Sid oli lapsena suosikkihahmoni Ice Agessa, niin nyt se on ollut jo kauan Jyrsis-orava. Pieni, tammenterhonsa perässä juokseva Jyrsis on samaan aikaan hellyyttävä, säälittävä ja hauska. Hän ei tunnu koskaan onnistuvan ja onkin useasti vaaratilanteessa. Jyrsis ei oikeastaan kuulu tarinaan, vaan hänet nähdään aina välillä kohtausten välissä ja hän onkin mukana selkeästi vain tuodakseen komiikkaa. Se tosin toimii ja Jyrsiksestä on tullut suosikkini. Hahmon äänenä kuullaan elokuvan ohjaaja Chris Wedge.

Elokuva alkaa Jyrsiksestä, joka etsii sopivaa paikkaa tammenterholleen jäätiköltä. Hän joutuu samantien pulaan, kahden jäävuoren lähes sortuessa hänen niskaansa. On hyvä, että jo alussa pääsee nauramaan. Tottahan se kuitenkin on, että joskus on hauska nauraa muiden onnettomuuksille, etenkin jos kyseessä on tietokoneanimoitu orava, jolle sattuu ja tapahtuu. Kestää aika kauan, ennen kuin päähahmot esitellään. Sid joutuu ongelmiin kahden sarvikuonon (Cedric the Entertainer ja Stephen Root) kanssa ja törmää Mannyyn, joka pelastaa hänet. Samaan aikaan sapelihammastiikerit hyökkäävät ihmisten kylään. Diegon tehtävänä on siepata ihmisjohtajan lapsi Sotolle, mutta tämän äiti saa pelastettua lapsen. Manny ja Sid löytävät lapsen ja Diego joutuu esittää kaksikon ystäviä, jotta saisi tehtävänsä päätökseen.

Vaikka sapelihammastiikerit esitetään elokuvan pahiksina, niin toisaalta katsojana voi olla myös heidän puolellaan. Alussa kerrotaan, että ihmiset hyökkäsivät sapelihammastiikereiden kimppuun, jonka takia tiikerit päättävät kostaa. Eli toisaalta ihmiset aiheuttivat koko jutun. Kenestä tahansa tuntuisi pahalta, jos jotkut hyökkäisivät ja tekisivät kavereistanne turkiksia. Ei ihme, että tiikerit päättivät kostaa. Tämä tuo tiikereihin hieman lisäsyvyyttä, mutta jos alussa ei seuraa elokuvaa tarkasti, niin voi helposti missata kohdan, jossa selitetään sapelihammastiikereiden motiivi.

Ice Agen huumori koostuu lähinnä siitä, kun jollekin hahmolle sattuu jotain tai vitseistä, jotka voivat mennä helposti ohi lapsilta. Aikuinen nauraa muksujensa kanssa, kun Sid tai Jyrsis toilailee, mutta lapset voivat ihmetellä, kun heidän vanhempansa naurahtavat joillekin repliikeille. Elokuvassa on eläinlapsia, jotka leikkivät sukupuuttoon kuolemista; evoluutioläpimurtoa kokeileva Eddie, joka uskoo voivansa lentää; Stonehenge-kivimuodostelma, josta hahmot puhuvat nykyarkkitehtuurina; kuva Sidistä laiskiaisten evoluutiokaaressa; ihmislapsen tekemä vulcan-tervehdys Star Trekista (1966-); Sidin kommentti siitä, kuinka tylsää yksiavioisuus on; sekä parhaimpana maailmanloppuun valmistautuvat dodot. Miljooniksi biljooniksi vuosiksi varattu ruokavarasto (kolme vesimelonia) ovat dodoille kaikkein tärkeintä ja he ovat valmiita jopa uhraamaan henkensa niiden vuoksi. Laskekaapa kuinka monta dodoa kuolee elokuvan aikana. Yksi todella hauska kohta on, kun dodoja putoaa kielekkeeltä, niin yksi dodoista sanoo "Siinä meni viimeinen naaras..." ja toinen dodo katsoo häntä, nielaisten järkyttyneenä. Myös puhe siitä, että jääkausi alkaa olla jo tylsä, eikö kasvihuoneilmiö olisi kuumempi juttu, voi mennä lapsilta ohi.

Elokuvan animointi on kärsinyt vuosien varrella todella paljon. Hahmojen liikkeet ovat paikoitellen hieman köykäisiä, taustat todella yksinkertaisia ja hahmojen silmät sojottavat välillä ihan minne sattuu. Onneksi kuitenkin tarina, hahmot ja vitsit toimivat, joten elokuvan voi katsoa nykypäivänäkin ja sitä voi pitää todella hyvänä. Elokuva on leikattu hyvin ja siinä on pari todella hyvää kohtauksesta toiseen siirtymistä: ensimmäinen siirtyy sulkien avulla ja toinen lumihiutaleiden. Äänimaailma toimii, kuten myös musiikki. Elokuvan on säveltänyt David Newman ja hän on tehnyt todella hyvää työtä. Musiikin huomaa ja sitä voi hyräillä, eikä se vain jumputa taustalla, kuten monissa elokuvissa.

Blu-rayn kuvanlaatu toimii. Blu-raylla ei ole erillistä valikkoa, joten elokuva alkaa heti, kun levyn laittaa koneeseen. Kesken elokuvan voi kuitenkin käyttää "pop-up menua", jonka saa näkymään ruudulla kesken elokuvan. Kun elokuva on päättynyt, se alkaa automaattisesti alusta kopiointivaroitusten jälkeen. Lisämateriaalina Blu-raylla on poistettuja kohtauksia, mainoksia ja Jyrsis-lyhytelokuva "Gone Nutty - Scrat's Missing Adventure".

Yhteenveto: Ice Age on edelleen todella hyvä elokuva, vaikka sen animointi onkin pahasti kärsinyt vuosien varrella. Sen huumori, hahmot ja tarina tekevät siitä yhä toimivan elokuvan ja sen jaksaa katsoa uudestaan ja uudestaan. Niin minä olen ainakin tehnyt ja siksi kai osaankin elokuvan lähes ulkoa. Lapsille suunnatut vitsit ovat lähinnä hahmojen toilailua ja aikuisille suunnatut vitsit kuullaan repliikeissä. Jyrsis on ihan paras hahmo koko elokuvassa ja toivoisin, että hänelle tehtäisiin edes oma minisarja, jossa hahmo metsästää tammenterhojaan. Kokonaista elokuvaa hänestä ei välttämättä kuitenkaan jaksaisi katsoa. Sapelihammastiikerit toimivat pahiksina, sillä heillä on hyvä motiivi ja yksi parhaista asioista on kummallinen pääkolmikko, joita ei osaisi kuvitella toimivan yhdessä.

Kirjoittanut: Joonatan, 4.7.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.movies.alphacoders.com
Ice Age, 2002, Twentieth Century Fox Film Corporation, Blue Sky Studios

Arvostelu: The Legend of Tarzan / Tarzanin legenda (2016)

THE LEGEND OF TARZAN (2016)

TARZANIN LEGENDA

Ohjaus: David Yates
Pääosissa: Alexander Skarsgård, Margot Robbie, Christoph Waltz, Samuel L. Jackson, Djimon Hounsou ja Jim Broadbent
Genre: seikkailu
Kesto: 1 tunti 50 minuuttia
Ikäraja: 12

Walt Disneyn Tarzan (1999) on erittäin hyvä seikkailuelokuva, josta koko perhe voi nauttia. Kun kuulin, että olisi tulossa uusi, näytelty Tarzan-elokuva, niin mielenkiintoni heräsi, mutta se putosi aika lailla nolliin, kun sain selville, ettei se olekaan Disneyn tekemä. Kyllä, tiedän ettei hahmo ole alunperin Walt Disneyn, mutta toivoin, että kun Disney tekee animaatioklassikoitaan uudestaan näyteltyinä versioina (esimerkiksi Alice in Wonderland, 2010 ja The Jungle Book, 2016), niin Tarzan olisi ollut seuraavana. Tarzanhan on siis alunperin Edgar Rice Burroughsin luoma hahmo, joka on esiintynyt monissa kirjoissa ja elokuvissa ennen Disneyn versiota. Hahmo ja tarina ovat minulle tuttuja lähinnä juuri tästä Disneyn elokuvasta. En oikein tiennyt, mitä odottaa, kun menin keskiviikkona katsomaan The Legend of Tarzanin, mutta toivoin, että se olisi viihdyttävämpi kuin mitä mainokset antoivat olettaa.

Eletään 1800-luvun loppupuolta. Belgian kuningas Leopold II lähettää Leon Romin Kongoon haalimaan harvinaisia timantteja, joilla hän tulisi maailman rikkaimmaksi mieheksi. Alueella, jossa timantteja esiintyy, asuu alkuasukasheimo, jonka päällikkö Mbonga suostuu antamaan Romille kaikki timantit, jotka hän haluaa, kunhan Rom toisi hänelle vastineeksi Tarzanin.

Tarzanina nähdään Alexander Skarsgård, jonka roolisuoritus on todella ontto ja huono. Jos menette katsomaan elokuvaa vain nähdäksenne Skarsgårdin lannevaatteessa heilumassa liaanien varassa, niin sitä joudutte odottamaan kauan. Tarzan nähdään lähinnä vain siististi pukeutuneena, eleganttina miehenä, joka kävelee viidakossa. Flashbackeissa nähtävät vilahdukset Tarzanista ovat erittäin sekavia, eikä osaa oikein sanoa, miltä hahmo oikeasti näyttää. Erittäin huono peruukki Skarsgårdilla ainakin on päässä. Ja kun Tarzanin näyttelijä on huono, niin mitä hänen elokuvaltaan voi oikeastaan odottaa? Legendaarinen Tarzanin huuto kuullaan pariin otteeseen, mutta kertaakaan ei näytetä, kun Tarzan huutaa sen. Jos joku ei tiedä, niin Tarzan on viidakossa elävä mies, jonka ovat kasvattaneet gorillat.
     Tarzanin Janea näyttelee Margot Robbie, joka on oikein hyvä näyttelijä. Tässä Robbie ei pääse oikeastaan esille ja on lähinnä vain "neito pulassa" -tyyppinen ratkaisu. Robbiessa ei ole sinänsä mitään vikaa, hänen hahmonsa on vain kirjoitettu mitäänsanomattomaksi.
     Elokuvan pahiksia ovat Christoph Waltzin näyttelemä Leon Rom ja Djimon Hounsoun esittämä päällikkö Mbonga. Waltz näytti pahistaitonsa Inglourious Basterdsissa (2009), mutta nyt on alkanut tuntua siltä, että hän esittää samanlaista roolia yhä vain uudestaan. Leon Rom on tosi ontto hahmo ja tuntuu kuin hän olisi paha vain, koska pahiksena olo on siistiä. Päällikkö Mbonga sen sijaan toimii ja toivoisi, että häntä näkisi enemmän. Kun kerrotaan, miksi Mbonga vihaa Tarzania, niin hahmon motiivin ymmärtää. Tarzan on nimittäin tappanut Mbongan pojan ja tämä haluaa kostaa. Kuka ei haluaisi kostaa poikansa kuolemaa? Ja varsinkin, kun Tarzanina nähdään huono Alexander Skarsgård, niin helposti alkaa kannustaa pahista voittoon.
     Elokuvan parhaan näyttelijäsuorituksen antaa loppujen lopuksi Samuel L. Jackson. Hän esittää George Washington Williamsia, joka houkuttelee sivistyneen Tarzanin takaisin viidakkoon. Jackson on (lähes) aina hyvä ja toimii tässäkin, muttei valitettavasti pysty yksin kannattelemaan elokuvaa. Ainakin hän pääsee olemaan paikoitellen oma loistava itsensä.

Jos odotitte elokuvaa siitä, kun Tarzan heiluu viidakossa, törmää Janeen ja he rakastuvat, niin valitan, sitä tämä ei tarjoa kuin vain parissa flashbackissa, joista ei ota oikein mitään selvää. Alussa Leon Rom menee joukkojensa kanssa Mbongan johtaman heimon luo, joka tappaa joukon, muttei Romia. Rom ja Mbonga tekevät diilin, että Rom saa timantit, kunhan hän tuo Mbongalle tietyn henkilön. Kun Rom kysyy, että kuka tämä henkilö on, niin saadaan pari dramaattista katsetta, joiden jälkeen iso "The Legend of Tarzan" -logo ilmestyy ruudulle. Tämä voisi saada jotkut miettimään, että tästä tämä nyt lähtee, mutta itseäni lähinnä vain huvitti ®-merkki logon vieressä, joka tarkoittaa, että Tarzan on rekisteröity tavaramerkki, joten hahmoa ei noin vain voi käyttää mediassa. Tämä on ehkä ensimmäinen kerta, kun näen kyseisen merkin logon vieressä, ainakin niin suuressa koossa.

Harmi vain, että siitä se elokuva ei oikeastaan lähde käyntiin. Tarzania ei nähdä viidakossa gorillojen seurassa, vaan hänet on jo viety sivistyksen pariin, jossa hänet tunnetaan nimellä John Clayton III, eli lordi Greystoke. Monet kuitenkin tietävät, kuka hän todellisuudessa on. Tarzan ja Jane ovat naimisissa ja puheista päätellen on kulunut noin kahdeksan vuotta siitä, kun Tarzan lähti viidakosta. Ei kestä onneksi kuitenkaan kovin kauan, kun Tarzan, Jane ja Williams jo lähtevät Kongoon, jossa he tapaavat vanhoja tuttujaan; ihmisiä, sekä eläimiä. Gorillat eivät kuitenkaan perusta Tarzanista, vaan pitävät tätä petturina, sillä tämä kaveeraa ihmisten kanssa. Romin joukot hyökkäävät kylään, jossa pääkolmikko yöpyy ja vievät Janen. Loppuelokuva onkin lähinnä sitä, että Tarzan jäljittää naistaan viidakossa.

Tämä voisi olla jollain tapaa ihan hyvä tarina, jos sitä ei olisi tehty niin tylsästi. Minä heräsin aamulla virkeänä, hyvien unien jälkeen, mutta meinasin nukahtaa elokuvan aikana, koska se on niin puuduttavaa katsottavaa. Siinä tapahtuu todella vähän ja oikein millään toimintakohtauksella ei ole mitään merkitystä, paitsi loppuskabailulla, josta ei ota oikeastaan mitään selvää. Elokuva on todella ankea ja aivan turhan vakava. Ainoa hymyn tuova juttu on Samuel L. Jackson ja siihen se oikeastaan jää. On elokuvassa muutamia ihan hyviä juttuja, mutta valitettavasti lähes kaikki niistäkin tuppaavat lässähtämään. Elokuvassa on ihan kekseliäs kohtaus, jossa Williams yrittää parantaa Tarzanin haavaa ja käyttää tikkeinä muurahaisia, joilla on isot leuat. Muurahaiset laitetaan haavalle, jolloin ne purevat haavan umpeen ja sitten Tarzan repäisee muurahaisen kehon irti päästä ja syö sen, pään jäädessä pitämään haavaa ummessa. Ainoa kohta, jossa naurahdin, oli kun Tarzanin täytyy auttaa Williams puusta junan kyytiin ja pääsee näkemään Samuel L. Jacksonin kiipeävän Alexander Skarsgårdin reppuselkään.

Elokuvan on ohjannut David Yates, joka tiedetään parhaiten neljän viimeisen Harry Potterin (Harry Potter and the Order of the Phoenix, 2007, Harry Potter and the Half-Blood Prince, 2009, Harry Potter and the Deathly Hallows - Part 1, 2010 ja Harry Potter and the Deathly Hallows - Part 2, 2011) ohjaajana. Hänellä on ollut kiireinen vuosi, sillä The Legend of Tarzanin lisäksi hän on ohjannut myös loppuvuodesta ilmestyvän Fantastic Beasts and Where to Find Them -elokuvan (2016). Yates on varmaan käyttänyt jälkimmäiseen kaiken energiansa, sillä tämä elokuva ei toimi kokonaisuutena ja se poukkoilee välillä ihan miten sattuu. Elokuva on kuvattu suurimmaksi osaksi hyvin. Lähikuvia nähdään paljon - osa toimii, osa ei ja osa on vain epätarkkaa sähellystä. Leikkaus sujuu muuten, mutta toimintakohtauksissa on välillä hieman liikaa leikkauksia ja juuri ennen lopputaistelua tulee outo aikahyppy. Elokuvan värimaailma on todella ankean harmaa, mutta kun aurinko paistaa, niin kaikki on erittäin keltaista. Äänimaailma viidakossa on hyvin suunniteltu. Musiikin sävellyksestä vastaa Rupert Gregson-Williams. Musiikki jumputtaa taustalla, muttei vakuuta. Tehosteet ovat välillä hyviä ja välillä huonompia. Digieläimet näyttävät enimmäkseen onneksi hyviltä ja niitä olisi halunnut nähdä enemmän. Ehkei budjetti riittänyt. 3D-tehoste toimi paikoitellen, kunhan istuu tarpeeksi lähellä valkokangasta.

Yhteenveto: The Legend of Tarzan lässähtää jo aika alkupuolella, eikä se siitä parane. Todella huono roolitus päähenkilöksi vie makua elokuvasta, sekä huono pahis ja alikäytetty Jane. Tositoimissa olevaa Tarzania täytyy odottaa yli tunti ja liaaneissa heilutaan kunnolla vasta ennen lopputekstejä. Samuel L. Jackson on parasta antia, muttei pysty pelastamaan elokuvaa. Rahaa ei varmaan ole ollut tarpeeksi, sillä Tarzanin digiapinakamuja ei oikeastaan pääse näkemään ollenkaan. Tämä on ankean harmaa ja tylsä elokuva, jonka aikana meinaa nukahtaa. Toimintaa on aivan liian vähän. Ei siinä mitään, jos elokuva muuten saisi otteen katsojasta. Toivottavasti tälle ei väännetä jatkoa. Säästäkää rahanne ja älkää menkö katsomaan The Legend of Tarzania, vaan katsokaa Walt Disneyn Tarzan uudestaan. Itse ajattelin joku päivä tehdä näin. Käykää mieluummin katsomassa Ice Age: Collision Course (2016) - en ole nähnyt sitä vielä, muttei se voi mitenkään olla niin huono kuin tämä.

Kirjoittanut: Joonatan, 6.7.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.screenrant.com
The Legend of Tarzan, 2016, Warner Bros, Dark Horse Entertainment, Jerry Weintraub Productions, Riche Productions, Village Roadshow Pictures