Send Help (2026) - elokuva-arvostelu

SEND HELP

Ohjaus: Sam Raimi

Näyttelijät: Rachel McAdams, Dylan O'Brien, Edyll Ismail, Xavier Samuel, Dennis Haysbert, Chris Pang ja Thaneth Warakulnukroh

Genre: jännitys, komedia

Kesto: 1 tunti 53 minuuttia

Ikäraja: 16

Send Help on Sam Raimin uusi elokuva. Mark Swift ja Damian Shannon työstivät elokuvan käsikirjoituksen ja Raimi hyppäsi mukaan vuonna 2019. Kuvaukset käynnistyivät vasta tammikuussa 2025 ja nyt Send Help saapuu elokuvateattereihin. Itse kiinnostuin heti, kun luin Sam Raimin tekevän uutta kauhuelokuvaa ja kiinnostustani lisäsi leffan oiva premissi. Kävinkin katsomassa Send Helpin sen ennakkonäytöksessä noin viikkoa ennen ensi-iltaa.

Kun Thaimaahan matkalla oleva firman yksityislentokone syöksyy mereen, ainoat selviytyjät ovat firman uusi toimitusjohtaja ja strategiavastaava, jotka eivät voi sietää toisiaan. Autiolla saarella kaksikon on joko pakko löytää yhteinen sävel selvitäkseen tai sitten kasvavat konfliktit vain pahentavat heidän painajaistaan.

Rachel McAdams näyttelee Linda Liddleä, erään firman strategiavastaavaa, joka on erittäin hyvä ja tarkka työssään, mutta joka on jäänyt työyhteisössään ulkopuolelle sosiaalisen kömpelyytensä vuoksi. Firman toimitusjohtaja on luvannut pitkään työskennelleelle Lindalle ylennyksen, mutta kun toimitusjohtaja kuolee ja hänen poikansa Bradley Preston (Dylan O'Brien) ottaa hänen paikkansa, Bradley palkkaakin parhaan kaverinsa Lindalle luvattuun pestiin. Bradley on itsestään paljon luuleva ja isänsä menestyksellä elävä nuorimies, joka vaikuttaa kiinnostuneemmalta hyvännäköisen sihteerin palkkaamisesta kuin firman pyörittämisestä - siis siitäkin huolimatta, että Bradley on jo kihloissa. Linda ja Bradley eivät tule toimeen lainkaan ja heidän kärsivällisyytensä toisiaan kohtaan joutuu todelliselle koetukselle, kun he ovat matkalla Bangkokiin bisnestapaamiseen ja heidän lentokoneeseensa tulee vika, minkä seurauksena he heräävät autiosaaren rannalta. McAdams on nappivalinta konttorilla taustalle jääväksi naiseksi, jonka sadat kotisohvaillat Selviytyjät-sarjan parissa pääsevät yllättävään hyötykäyttöön. Labyrintti-leffoista (The Maze Runner - 2014-2018) tuttu O'Brien istuu myös erittäin hyvin osaansa mulkvistiksi pomoksi, joka on niin tottunut elämään teknologian armoilla suurkaupungissa, ettei hän voisi kuvitella pahempaa kuin aution saaren vailla mitään signaalia ulkomaailmaan.

Send Helpiä on markkinoitu puhdasverisenä kauhuelokuvana ja monille katsojista voikin tulla yllätyksenä, osalle jopa pettymyksenä, että lopputulos onkin paljon kepeämpi kuin trailerit antavat ymmärtää. Elokuvassa on kyllä kauhuelementtejä, niin jännittävää ilmapiiriä, verellä läträämistä ja parit kovaääniset hyppysäikyttelyt, mutta mieltäisin leffan silti komediajännäriksi ja toki ennen kaikkea taisteluksi selviytymisestä. Lindan ja Bradleyn välille rakennetaan heti jännite, mikä tietty puhkeaa, kun hahmot tajuavat, minkälaiseen pinteeseen ovatkaan joutuneet. Onkin kiinnostavaa seurata, pystyvätkö Linda ja Bradley puhaltamaan yhteen hiileen, vai kasvattaako tilanne heidän konfliktiaan äärirajoilleen...

Vaikka kauhupainotteisen trailerin näkemisen jälkeen leffan todellinen luonne aiheutti aluksi päänrapsuttelua, pidin lopulta Send Helpistä aika paljonkin. Elokuva on erittäin viihdyttävää seurattavaa, oli kyse sitten hahmojen seuraamisesta, komediallisemmista kohtauksista tai jännittävämmistä tilanteista. Mukana on muutama hurja hetki, jotka pääsevät yllättämään eri tavoin, oli kyse sitten raakuudesta tai ällöttävyydestä. Jotkut jutut kirvoittavat katsojasta samanaikaisesti voimakkaan erilaisia tuntemuksia ja samoin myös päähenkilöt aiheuttavat monenlaisia fiiliksiä tarinan edetessä. Vajaan parin tunnin kesto kulkee pääasiassa nopeasti ja katsoisin Send Helpin oikein mielelläni uudestaankin.

Elokuvan on tosiaan ohjannut Sam Raimi, joka tunnetaan parhaiten Evil Dead -kauhuleffoistaan (1981-1992) ja Spider-Man -supersankarielokuvistaan (2002-2007). Send Helpin parissa Raimi tekee lystikästä työtä, tuoden sopivasti jännitettä sekaan. Lisäksi hän saa näyttelijät irrottelemaan täysillä. Damian Shannonin ja Mark Swiftin työstämä käsikirjoitus on oivallinen, joskin kaksikko oli nähtävästi tarkoittanut leffan huomattavasti vakavammaksi kuin millaiseksi Raimi sen lopulta muovasi. Elokuva on myös taitavasti kuvattu ja mukana on joitain varsin vekkuleita ja kekseliäitä otoksia. Lavasteet ovat hienot, puvustus näyttää hyvältä ja maskeerauksetkin ovat mainiot. Tietokonetehosteet ajavat asiansa, mutta muutamien yksityiskohtien digitaalisuus pistää kyllä silmään. Äänimaailma on hyvin rakennettu Danny Elfmanin tunnelmoivia musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 26.1.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Send Help, Yhdysvallat, 2026, 20th Century Studios, Raimi Productions, TSG Entertainment

Gremlins, kausi 2: Riiviöryhmä (Gremlins: The Wild Batch - 2024-2025) - sarja-arvostelu

GREMLINS - KAUSI 2: RIIVIÖRYHMÄ

GREMLINS: THE WILD BATCH

Luoja: Tze Chun

Näyttelijät: Izaac Wang, Gabrielle Nevaeh Green, Ming-Na Wen, B. D. Wong, James Hong, A.J. LoCascio, George Takei, Simu Liu, Keone Young, Ronny Chieng ja Jimmy O. Yang

Genre: animaatio, fantasia, seikkailu, komedia

Jaksomäärä: 10

Jakson kesto: noin 23 minuuttia - Yhteiskesto: noin 3 tuntia 50 minuuttia

Ikäraja: 12

Kauhukomedia Riiviöt (Gremlins - 1984) oli kehuttu hitti, jolle päätettiin tietty tehdä jatkoa. Gremlins 2 - uudesta pesueesta (Gremlins 2: The New Batch - 1990) muodostui kulttiklassikko, mutta taloudellisesti se jäi tappiolle ja suunnitelmat kolmannesta elokuvasta kariutuivat. Riiviöiden tarinaa päätettiin lopulta jatkaa animaatiosarjan muodossa ja lopulta Gremlins-sarjan ensimmäinen tuotantokausi Secrets of the Mogwai julkaistiin keväällä 2023. Katsojaluvut olivat tarpeeksi korkeat, että sarjaa päätettiin jatkaa. Ääninäyttelijät nauhoittivat uudet repliikkinsä, animaattorit kävivät töihin ja lopulta Gremlinsin toinen kausi Riiviöryhmä julkaistiin Yhdysvalloissa lokakuussa 2024. Suomeen tämänkin kauden ilmestymistä on jouduttu odottelemaan ja vasta nyt Gremlinsin kakkoskausi on saapunut myös meidän HBO Maxin valikoimaan. Itse pidin avauskautta ihan kivana ja olenkin turhautuneena odotellut jatkokauden ilmestymistä katsottavaksi. Ryhdyinkin katsomaan Gremlinsin uusia jaksoja heti, kun ne olivat saapuneet Suomeen.

Kun Sam ja Elle saavat kuulla, että San Franciscossa riehuu riiviöitä, he ottavat Gizmon mukaan ja lähtevät seikkailulle Yhdysvaltoihin, ennen kuin vihreät oliot tuhoavat kaiken.

Gremlins-animaatiosarjan tutut hahmot tekevät paluun. Avauskaudella Sam Wing (äänenä Izaac Wang) sai vastuulleen mogwain nimeltä Gizmo (A.J. LoCascio), johon kuuluu kolme tärkeää sääntöä: sitä ei saa kastella, altistaa kirkkaalle valolle, eikä ruokkia keskiyön jälkeen. Tietty pari näistä kohdista pääsivät unohtumaan matkan varrella, mikä johti keppostelevien riiviöiden syntymiseen. Sam, hänen vanhempansa Fong-äiti (Ming-Na Wen) ja Hon-isä (B. D. Wong), hänen isoisänsä (James Hong), sekä katurosvo Elle (Gabrielle Nevaeh Green) saivat riiviölauman pysäytettyä, mutta uusi seikkailu kutsuu, kun käy selväksi, että osa niistä on livahtanut laivaan ja sitä kautta Yhdysvaltojen San Franciscoon. Hahmot ovat edelleen toimivat. Sam ja Elle ovat tykättävät muksut, joiden kanssa lähteä taas seikkailulle. Gizmo on toki edelleen ylisöpö otus, joskin tällä kaudella kaikkien rakastama mogwai näyttää jostain syystä pimeämpää puolta itsestään.

     Matkansa varrella hahmot kohtaavat myös muun muassa rikollisen nimeltä Chang (Simu Liu), tämän isän pomo-Changin (Keone Young), hienostuneen Margotin (Yael Grobglas) ja älykkään riiviön nimeltä Noggin (George Takei). Noggin on ihan kiinnostava tapaus, sillä tämä riiviö havittelee muuta kuin yksinkertaisesti kaiken pistämistä tuusannuuskaksi, mutta muuten uudet hahmot jättävät hieman kylmäksi.

Mielsin Gremlinsin avauskauden, Secrets of the Mogwain ihan kivaksi, joskin minua häiritsi, kuinka paljon mukaan oli tungettu erilaisia fantasiaelementtejä, jolloin itse Gizmo ja riiviöt jäivät turhauttavasti taka-alalle. Kakkoskausi Riiviöryhmässä nämä ykköskaudella häirinneet asiat mielestäni vain pahenivat. Tätä kautta katsoessa mietin usein, että halusivatko tekijät edes tehdä sarjaa Gremlinsistä, vai oliko projekti alun perin jotain muuta, mutta jonkin studiovaatimuksen tai vastaavan takia mukaan piti tunkea tuttuja otuksia varmistamaan sarjan menestys? Kakkoskausi on nimittäin ahdettu niin täyteen ties mitä kummituksista lohikäärmeisiin ja elävistä patsaista aika-avaruuden halki kaahaavaan junaan, että välillä pitää tosissaan muistutella itseään, että kyse on mukamas Gremlinsistä.

Gizmo on söpö, päähahmot toimivia ja lähtökohdiltaan kauden juoni on lupaava, mutta jo avausjakso lässähtää, eikä meno siitä parane. Itse riiviöitä tällä kaudella ei juuri edes ole. Kenties tekijät kokivat, että niiden taukoamaton, villi ja kovaääninen keppostelu alkaisi ärsyttää nopeasti. Se taas toki herättää kysymyksen, kannattiko Gremlinsistä sitten edes tehdä sarjaa? Kieltämättä sarjassa kyllä tapahtuu hektisesti koko ajan jotain, mutta hektisyys ei synny riiviöistä. Hahmoja heitellään Kiinasta muun muassa Alcatrazin vankilaan ja villin lännen pikkukaupunkiin, mutta mistään ei löydy tarttumapintaa. Finaalijakson taistelu godzillamaista jättihirviötä vastaan on viimeinen naula sarjan arkkuun. Kenties jotakuta sarja viihdyttää tällaisenaan, mutta minulle Gremlins-animaatio oli aivan valtava hukattu mahdollisuus. Toivon mukaan työn alla oleva kolmas näytelty elokuva olisi sitten odotuksen arvoinen...

Sentään visuaalisesti Gremlins-animaatiosarja pysyy mainiona. Hahmot liikkuvat sulavasti, Gizmosta on tehty hurjan suloinen ja taustoista löytyy sopivasti yksityiskohtia. Yhdysvaltoihin siirtyminen tarjoaa animaattoreille toki mahdollisuuden tarjota paljon erilaisia maisemia kuin viime kaudella. Lisäksi kausi on myös miellyttävän värikäs. Äänimaailmakin on pätevästi työstetty Sherri Chungin säveltämiä musiikkeja myöten. Ja onhan sarjan tunnusmusiikki toki mukaelma Jerry Goldsmithin tutusta riiviömelodiasta leffoista.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 23.1.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

Gremlins, Yhdysvallat, 2023-, Warner Bros. Animation, Amblin Television

Marty Supreme - unelmoi isosti (Marty Supreme - 2025) - elokuva-arvostelu

MARTY SUPREME - UNELMOI ISOSTI

MARTY SUPREME

Ohjaus: Josh Safdie

Näyttelijät: Timothée Chalamet, Odessa A'zion, Gwyneth Paltrow, Tyler Okonma, Abel Ferrara, Fran Drescher, Luke Manley, Emory Cohen, Ralph Colucci, Larry Sloman, Géza Röhrig, Koto Kawaguchi, Pico Iyer, John Catsimatidis ja Sandra Bernhard

Genre: draama, komedia, urheilu

Kesto: 2 tuntia 29 minuuttia

Ikäraja: 12

Marty Supreme - unelmoi isosti pohjautuu löyhästi pöytätennispelaaja Marty Reismanin muistelmakirjaan The Money Player: The Confessions of America's Greatest Table Tennis Champion and Hustler vuodelta 1974. Ohjaaja-käsikirjoittaja Josh Safdie oli lapsesta lähtien tykännyt pöytätenniksestä, eli pingiksestä ja vuonna 2018 hän sai vaimoltaan, tuottaja Sara Rosseinilta Reismanin kirjan lahjaksi. Safdie innostui lukemastaan heti ja päätti työstää sen pohjalta elokuvan. Hän tarjosi saman tien pääroolia ystävälleen Timothée Chalametille, joka innostui myös ja aloitti heti vuosia kestäneet pingistreenit. Kuvaukset käynnistyivät syyskuussa 2024 ja nyt Marty Supreme - unelmoi isosti on vihdoin saapunut Suomenkin teattereihin, voitettuaan parhaan miespääosan Golden Globe -palkinnon ja saatuaan yhdeksän Oscar-ehdokkuutta (muun muassa paras elokuva, ohjaus, miespääosa ja alkuperäiskäsikirjoitus). Itse kiinnostuin leffasta, kun luin Safdien ja Chalametin yhdistäneen voimansa urheiludraamakomediaa varten. Kävinkin katsomassa Marty Supremen muutama päivä sen ilmestymisen jälkeen.

Vuosi on 1952. Yhdysvaltalainen Marty Mauser uskoo olevansa paras pingiksen pelaaja, mitä maa päällään kantaa. Hävittyään kuitenkin kisat Isossa-Britanniassa, Marty aloittaa epätoivoisen yrityksen kerätä rahat kasaan, päästäkseen todistamaan kykynsä Japanin maailmanmestaruuskisoissa. Tähän kuuluu huijauksia, kuolemia ja kadonnut koira.

Call Me by Your Namen (2017) myötä kuuluisuuteen ja palkintogaaloihin ampaissut Timothée Chalamet on yksi viimeisten kymmenen vuoden puhutuimmista näyttelijöistä. Hän on todistanut taitonsa niin draaman, komedian kuin eeppisten scifimammuttienkin äärellä. Marty Supreme - unelmoi isosti -elokuvassa Chalamet taitaa kuitenkin tarjota uransa huippuroolin ja olen yllättynyt, jos hän ei nyt vihdoin ja viimein nappaa parhaan miespääosan Oscar-palkintoa. Chalamet on aivan mielettömässä vedossa Marty Mauserina, pingiksen pelaajana, joka uskoo olevansa paras lajissa. Nopeasti käy selväksi, että Marty ei ole vain itsevarma, vaan hän on loputtoman ylimielinen, itsekeskeinen ja muutenkin kaikille paskamainen mulkero, joka ajattelee vain ainoastaan etuaan. Lukuisista persoonavioistaan huolimatta Martyn haluaa jostain syystä onnistuvan tavoitteissaan. Erityisesti tämä johtuu Chalametin intensiivisestä suorituksesta. Hän vetää joka kohtauksessa niin täysillä, ettei katsojana voi kuin ihailla miehen heittäytymistä. Vuosien pöytätennistreenitkin tuottivat tulosta, sillä Chalamet näyttää olevan pingispöydän äärellä kuin kotonaan.

     Elokuvassa nähdään myös Odessa A'zion Martyn salarakkaana Rachelina ja Emory Cohen Rachelin miehenä Irana, Fran Drescher Martyn äitinä Rebeccana, Larry Sloman Martyn kenkäkauppiasenona Murrayna, Tyler "the Creator" Okonma ja Luke Manley Martyn kavereina Wallyna ja Dionina, Koto Kawaguchi ja Géza Röhrig pingismestareina Belana ja Endona, Gwyneth Paltrow näyttelijä Kay Stonena, johon Marty iskee silmänsä, sekä Kevin O'Leary Kayn rikkaana miehenä Rockwellinä. Sivunäyttelijätkin suoriutuvat osistaan mallikkaasti, mutta onhan Marty Supreme - unelmoi isosti lopulta Chalamet'n show.

Olin kuullut paljon kehuja Marty Supremesta ennakkoon, mutta ai että, kuinka mahtava elokuva tässä onkaan kyseessä! Leffa ei todellakaan ole mikään tavallinen urheiludraama ja tyypillinen ryysyistä rikkauksiin -tarina, joita genressä on nähty lukemattomia kertoja jopa suorastaan tylsistymiseen asti. Elokuvan alkupää käytetään vielä pingisturnauksen merkeissä, mutta sen jälkeen leffa on lähinnä aikamoista erilaisten sattumusten sarjaa, kun Marty yrittää saada jostain rahat kasaan päästäkseen Japanissa järjestettäviin pöytätenniksen maailmanmestaruuskisoihin ja päihittääkseen hänet viime hetkellä Lontoossa nöyryyttäneen Endon.

Tämä yritys onkin se, mikä koukuttaa lopulta täysillä mukaansa. Marty päätyy nimittäin aikamoisen tapahtumaketjun riepoteltavaksi, mikä muuttuu usein laittomaksi, missä juostaan usein karkuun erinäisiä tahoja ja missä ihmisiä pääsee jopa hengestään. Juuri kun Marty ja katsoja ehtivät luulla homman ratkenneen, jokin muu juttu iskee päin näköä ja sitten taas mennään. Tämä tekee elokuvasta samanaikaisesti niin yllättävänkin stressaavan, pahimmillaan jopa piinaavan epämukavan, että myös parhaimmillaan aivan hulvattoman hauskan. On äärimmäisen viihdyttävää seurata, mihin kaikenlaisiin kommelluksiin Marty ajautuukaan. Nuorukaisen riepottelu on samalla myös toisinaan oudon tyydyttävää, sillä kuten jo sanoin, ihmisenä Marty on sieltä minne aurinko ei paista. Nämä kekseliäät mutkat matkassa, jännittävä ilmapiiri, hauskan absurdit skenaariot, pirun intensiiviset pingismatsit ja tietty Timothée Chalametin uskomaton roolisuoritus varmistavat, ettei kahden ja puolen tunnin kesto tunnu liialliselta ja lopulta finaali on odotuksen arvoinen monellakin eri tavalla.

Elokuvan on ohjannut pelkkä Josh Safdie, joka yleensä tekee elokuvat veljensä Bennyn kanssa. Benny kuitenkin lähti tekemään omaa urheiludraamaansa, The Smashing Machinea (2025). Safdie suoriutuu työstään todella vakuuttavasti ja hänen rakentamansa ilmapiiri on hurjan voimakas. Lisäksi hänen ja Ronald Bronsteinin työstämä käsikirjoitus on väkevä, niin tarinan koukeroita kuin ronskia dialogia myöten. Marty Supreme - unelmoi isosti on myös todella taitavasti kuvattu, sekä hyvin leikattu kasaan. Lavastus- ja puvustustiimit ovat vaikuttavasti herättäneet 1950-luvun alun takaisin eloon ja äänimaailmakin on osaavasti työstetty. Daniel Lopatinin musiikit tunnelmoivat mainiosti taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 27.1.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Marty Supreme, Yhdysvallat, 2025, A24, Central Pictures, IPR.VC

Legends of Tomorrow, kausi 5 (2020) - sarja-arvostelu

LEGENDS OF TOMORROW - KAUSI 5

Luojat: Greg Berlanti, Marc Guggenheim, Andrew Kreisberg ja Phil Klemmer
Näyttelijät: Caity Lotz, Nick Zano, Jes Macallan, Dominic Purcell, Matt Ryan, Brandon Routh, Courtney Ford, Tasa Ashe, Maisie Richardson-Sellers, Olivia Swann, Ramona Young, Adam Tsekhman, Shayan Sobhian, Amy Louise Pemberton, Mina Sundwall, Joanna Vanderham, Lisa Marie DiGiacinto, Sarah Strange, Michael Eklund, Terry Chen, Rowan Schlosberg, Neal McDonough, Grant Gustin, Melissa Benoist, Ruby Rose, Jon Cryer, Cress Williams, David Harewood, Nicole Maines, Tom Cavanagh, Danielle Panabaker, Chyler Leigh, Rick Gonzalez, Juliana Harkavy, David Ramsey, Tyler Hoechlin ja Elizabeth Tulloch
Genre: toiminta, scifi, seikkailu
Jaksomäärä: 15
Jakson kesto: noin 42 minuuttia - Yhteiskesto: noin 10 tuntia 30 minuuttia
Ikäraja: 12

DC-sarjakuviin perustuva supersankarisarja Legends of Tomorrow nousi suosituksi, kun sen ensimmäinen tuotantokausi alkoi pyöriä televisioissa alkuvuodesta 2016, sisarsarjana Arrow'lle (2012-2020), The Flashille (2014-2023) ja Supergirlille (2016-2021). Toinen, kolmas ja neljäs kausi pitivät suosiota yllä, joten jatkoa oli luvassa lisää. Kuvaukset käynnistyivät heinäkuussa 2019 ja lopulta Legends of Tomorrow'n viides tuotantokausi alkoi pyöriä televisioissa tammikuussa 2020. Kausi sai positiivista palautetta ja vaikka sen katsojaluvut laskivat jälleen, sarja pysyi tarpeeksi suosittuna. Itse ryhdyin katsomaan Legends of Tomorrow'ta vihdoin muutama vuosi sitten, kun Arrowverse täytti kymmenen vuotta. Pidin parista ensimmäisestä kaudesta, mutta kolmas ja neljäs kausi heikkenivät mielestäni selvästi ja aloitinkin viidennen kauden katselun skeptisenä.

Selvittyään multiversumin sekoittaneesta Kriisistä, kuuluisiksi nousseet Legendat päätyvät uusiin aikaseikkailuihin, kohdaten muun muassa Rasputinin, Marie Antoinetten, Tšingis-kaanin ja William Shakespearen.

Huomisen Legendat tekevät jälleen paluun ja tiimissä on taas muutoksia. Oliver Queenin, eli Green Arrow'n (Stephen Amell) kuolemasta toipuva Sara Lance (Caity Lotz) toimii edelleen Waveriderin kapteenina ja hänen rakas Ava Sharpensa (Jes Macallan) liittyy Legendoihin, Aikaviraston lakkauttamisen myötä. Mick Rory (Dominic Purcell), Nate Heywood (Nick Zano), Ray Palmer (Brandon Routh), John Constantine (Matt Ryan), Nora Darhk (Courtney Ford) ja Charlie (Maisie Richardson-Sellers) ovat menossa mukana ja saavat mukaansa myös Zari Tarazin (Tala Ashe), toisen maailman version Zari Tomazista, sekä tämän veljen Behradin (Shayan Sobhian). Hahmokattaus jää tällä kaudella harmillisen latteaksi ja alkuperäistä tiimiä tulee useammassakin kohtaa ikävä, kun seuraa miten tylsillä tyypeillä heidät on kausien varrella korvattu. Näyttelijäsuorituksissakaan ei ole juuri hurraamista. Lotz näyttää osan kaudesta siltä, ettei häntä enää pahemmin kiinnosta roikkua mukana. Routhin ja Purcellinkin työ tuntuvat tässä kohtaa väkinäiseltä, mutta Ryan suoriutuu yhä mainiosti Constantinen osasta. Macallan, Zano, Ford, Richardson-Sellers ja Ashe eivät muuten vain juurikaan tee vaikutusta.

     Tutuista hahmoista paluun tekevät myös Gary (Adam Tsekhman) ja Mona (Ramona Young), ja merkittäväksi hahmoksi nousee Roryn tytär Lita (Mina Sundwall, Emmerson Sadler ja Scarlett Jando). Vastaansa Legendat saavat Atroposin (Joanna Vanderham), joka etsii Kohtalon kangaspuita, saadakseen ihmiset hallintaansa. Atropos on tylsä antagonisti, jonka suunnitelma jää latteaksi.

Legends of Tomorrow'n viides kausi käynnistyy viemällä päätökseen Arrowversen tähän mennessä isoimman crossover-tapahtuman, Crisis on Infinite Earthsin, jossa Legendat lyöttäytyivät yhteen Green Arrow'n, Flashin (Grant Gustin), Supergirlin (Melissa Benoist), Batwomanin (Ruby Rose), Black Lightningin (Cress Williams) ja muiden sankarien kanssa pelastaakseen koko multiversumin tuholta. Tämä on fiksu päätös, sillä muut sarjat kärsivät siitä, kun ne pistivät Kriisin puoleenväliin kautta, jolloin Kriisin tapahtumat sotkivat kausien varsinaiset tarinat lähes totaalisesti, aiheuttaen lähinnä sekavaa jälkeä. Fiksu päätös tosiaan, mutta siihenpä ne kehumisen aiheet Legends of Tomorrow'n viidennellä kaudella sitten jäävätkin.

Tai no, on seassa pari ihan hyvää juttua, kuten Roryn yritys bondata tyttärensä kanssa, minkä lisäksi pidin huvittavana kahdeksatta jaksoa, jossa hahmot päätyvät keskelle The CW -kanavan hittisarja Supernaturalin (2005-2020) kuvauksia - joskin valitettavasti budjetti ei kuitenkaan riittänyt cameoihin Jensen Acklesilta ja Jared Padaleckiltä. Ai että, kun olisi ollut lystikästä nähdä heidät esittämässä itseään ja kohdatessa muka-todellisia demoneita John Constantinen kanssa... Tällaisten taatusti mahtavien juttujen sijaan luvassa on enemmän tai vähemmän sitä samaa aikamatkustusseikkailua, mistä alkaa into hiipua aikamoista vauhtia. Vaikka Kriisi ei juurikaan vaikuta kauden tarinaan, tuntuu se silti olevan täysin levällään ja varsinainen punainen lanka katoilee vähän väliä. Atropos Kohtalon kangaspuineen ei tosiaan paljoa säväytä, mikä tekee pääjuonesta aika tylsää seurattavaa. Yleisesti kautta vaivaa vaivaannuttava yliyritteliäisyys ja tekopirteä energia. Tekijöiltä alkavat ideat loppua ja ne vähät ideat, mitkä ovat jäljellä, saavat pääasiassa pudistelemaan päätä. Huumori on kiusallista, toiminta yhdentekevää ja draama kuin mistä tahansa halvasta saippuasarjasta.

Kauden ohjaajat (muun muassa Caity Lotz) takeltelevat menon kanssa aikamoisesti, eivätkä käsikirjoittajat saa pidettyä pakettia kasassa. Tämäkään Legends of Tomorrow'n kausi ei tuotantoarvoillaan paljoa häikäise. Kameratyöskentely on kelvollista, mutta lavasteista, asuista ja etenkin tietokonetehosteista paistaa läpi katsojalukujen kanssa alati pienenevä budjetti. Jotkut hetket näyttävät jälleen kiusallisen halvoilta kaikkia puitteita myöten. Äänimaailma on sen sijaan menevästi rakennettu ja jos jotain, niin Blake Neelyn ja Daniel James Chanin säveltämät musiikit toimivat oivallisesti edelleen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 4.10.2024
Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.arrow.fandom.com
Legends of Tomorrow, Yhdysvallat, 2016-2022, DC Entertainment, Warner Bros. Television, Berlanti Productions, Bonanza Productions

From, kausi 1 (2022) - sarja-arvostelu

FROM - KAUSI 1

Luoja: John Griffin

Näyttelijät: Harold Perrineau, Eion Bailey, Catalina Sandino Moreno, Hannah Cheramy, Simon Webster, Elizabeth Saunders, Avery Konrad, Ricky He, David Alpay, Shaun Majumder, Chloe Van Landschoot, Scott McCord, Pegah Ghafoori, Corteon Moore, Paul Zinno, Elizabeth Moy, Reid Price, Cynthia Jimenez-Hicks, Simon Sinn, Bob Mann, Colby Conrad, Jessica Barry, Vox Smith ja Lisa Ryder

Genre: kauhu

Jaksomäärä: 10

Jakson kesto: 41 minuuttia - 51 minuuttia - Yhteiskesto: noin 7 tuntia 39 minuuttia

Ikäraja: 16

From on John Griffinin luoma kauhusarja. Griffin sai ideansa ensin läpi YouTube Redillä vuonna 2018, mutta vuonna 2021 projekti siirtyi Epix-kanavalle, YouTube Redin muututtua YouTube Premiumiksi ja hylättyä käsikirjoitetut sarjat ohjelmistostaan. Kuvaukset käynnistyivät saman vuoden toukokuussa ja lopulta Fromin ensimmäisen tuotantokauden esitys alkoi helmikuussa 2022. Sarja keräsi kehuja niin kriitikoilta kuin katsojilta ja nousi nopeasti suosituksi. Itse olen tiennyt Fromista jo pitkään, mutta koska se on pyörinyt Suomessa MTV Katsomon kautta, mikä on suunnilleen ainoa palvelu, mitä minulta ei löydy, en ole saanut aikaiseksi katsottua sarjaa. Kuitenkin nyt kun sarja on saamassa jo neljännen tuotantokautensa, päätin vihdoin ryhtyä tuumasta toimeen. Hankin MTV Katsomon viikon ilmaisen kokeilujakson ja katsoin Fromin ensimmäisen kauden heti yhdessä päivässä.

Ajaessaan Yhdysvaltojen halki, Matthewsin perhe päätyy pikkukaupunkiin, mistä ei vaikuta pystyvän päästä pois - ihan sama, minne lähdet ajamaan, päädyt aina mysteerisesti takaisin kaupunkiin. Todellinen painajainen alkaa kuitenkin öisin ja Matthewsit saavat heti huomata, että pimeän laskeutuessa tärkeintä on päästä sisälle taloon, lukita ovet ja naulata ikkunat umpeen...

Eion Bailey ja Catalina Sandino Moreno näyttelevät Matthewsin pariskuntaa Jimiä ja Tabithaa, jotka ovat raahanneet lapsensa, teini-ikäisen Julien (Hannah Cheramy) ja pikkupoika Ethanin (Simon Webster) mukaansa ajelulle Coloradoon sukulaisia tapaamaan. Matka kuitenkin katkeaa yllättäen, kun perhe ajaa ränsistyneeseen pikkukaupunkiin, mistä ei vaikuta pystyvän päästä pois - tie ulos kaupungista johtaa lopulta aina vain takaisin kaupunkiin. Matthewsit ovat oiva poppoo, joka toimii katsojan välikappaleena, kun he tutustuvat tähän omituiseen ilmiöön, mikä muuttuu kaiken aikaa hurjemmaksi. Bailey, Moreno, Cheramy ja Webster ovat rooleissaan mainioita, tulkitessaan hyvin perheensä rikkinäistä dynamiikkaa.

     Kiinnostavammat hahmot löytyvät kuitenkin kaupungista. On paikallinen seriffi Boyd Stevens (Harold Perrineau) ja hänen etääntynyt poikansa Ellis (Corteon Moore), sekä Ellisin tyttöystävä Fatima (Pegah Ghafoori). On apulaisseriffi Kenny (Ricky He), hänen iäkkäät vanhempansa, muistisairas Bing-Qian -isä (Simon Sinn) ja paikallista kuppilaa pyörittävä Tian-Chen -äiti (Elizabeth Moy), sekä Kennyn paras kaveri ja ihastuksenkohde, paikallinen lääkäri Kristi (Chloe Van Landschoot). On paikallinen pappi Khatri (Shaun Majumder), sisarukset Sara (Avery Konrad) ja Nathan (Paul Zinno), baarimikko Tom (Reid Price), sekä kommuunijohtaja Donna (Elizabeth Saunders) ja kommuunissa asuvat vaaterohmu Trudy (Cynthia Jimenez-Hicks), kummallinen Victor (Scott McCord), sekä alkoholisoitunut Frank (Bob Mann). Kaupunki on täynnä monenmoista tyyppiä, jotka ovat kaikki joskus aiemmin päätyneet kaupunkiin samalla tavalla kuin Matthewsit. Kaikki suhtautuvat tilanteeseensa eri tavalla. Näyttelijäkaarti on läpikotaisin hyvässä vedossa, mutta onhan sarjan tähti jöötä pitävää seriffiä esittävä, Lost-sarjasta (2004-2010) parhaiten tunnettu Perrineau.

Olin kuullut aika lailla pelkkiä kehuja Fromista, mutta olin silti yllättynyt, kuinka tehokkaasti sarja veikään mennessään, enkä lopulta kokenut mitään ongelmaa tuijottaa koko ensimmäistä tuotantokautta lähes yhtä kyytiä saman päivän aikana. Sarjan idea on jo perustasollaan mielenkiintoinen ja meno muuttuu jakso jaksolta kiehtovammaksi, kun siihen aletaan kasaamaan erilaisia kerroksia ja mysteeri kaupungin ympärillä sen kuin syvenee. Kuten Matthewsit, myös katsoja alkaa saman tien esittämään erilaisia kysymyksiä. Mikä tämä paikka oikein on? Miksei sieltä voi lähteä? Ja mitä tarkalleen ovat yöllä kaupunkia ympäröivästä metsästä esiin kävelevät, ihmisiltä näyttävät hirviöt, jotka himoitsevat lihaa ja jotka pitävät loitolla vain taloihin ripustetut kummalliset kivitalismaanit?

Kutkuttavien mysteerien lisäksi From tarjoaa myös kosolti jännitystä, mikä vain lisää kauden koukuttavuutta. Päiväsaikaan saadaan paljon irti näistä hahmoista, kun taas yöaikaan jännitetään, onnistuvatko monsterit keplottelemaan itsensä taloihin sisälle. Nimittäin talismaaneista huolimatta ne pääsevät uhriensa luokse, mikäli he onnistuvat huijaamaan ihmisiä avaamaan ovensa tai ikkunansa. Lopputuloksena on jopa yllättävät verimässäilyt ja sen enempää paljastamatta sanon vain, että näihin hahmoihin ei ihan hirveästi kannata kiintyä. Suunnilleen kenelle tahansa voi käydä mitä tahansa ja jo sarjan avauskohtaus näyttää, että edes lapset eivät ole turvassa täällä. Kaiken kaikkiaan Fromin ensimmäinen tuotantokausi on todella vahva startti erittäin mukaansatempaavalle kauhumysteerille ja odotankin suurella innolla näkeväni, miten tarina tästä eskaloituu.

Tuotantokauden ohjaajanelikko rakentaa ilmapiiriä onnistuneesti, samalla kun sarjan luojan John Griffinin johdolla käsikirjoitustiimi herättää kiehtovia kysymyksiä ja sekoittelee pakkaa tehokkaan shokeeraavasti joidenkin öiden aikana. From on myös teknisesti vakuuttava. Avauskausi on taitavasti kuvattu ja sujuvasti leikattu kasaan. Lavasteet ovat hienot, puvustus oivaa ja maskeeraukset äityvät erittäin brutaaleiksi. Äänimaailma on hyvin työstetty ja Chris Tilton tunnelmoi jännittävästi musiikeillaan. Sarjan tunnuskappaleeksi valikoitunut Pixiesin versio Que Sera, Sera (Whatever Will Be, Will Be) -laulusta on mahtava käynnistys jaksoille.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 11.1.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.imdb.com

From, Yhdysvallat, 2022-, AGBO, Epix Studios, MGM International TV Productions, MGM Television, Midnight Radio

Piru naapurissa (The 'Burbs - 1989) - elokuva-arvostelu

PIRU NAAPURISSA

THE 'BURBS

Ohjaus: Joe Dante

Näyttelijät: Tom Hanks, Rick Ducommun, Bruce Dern, Carrie Fisher, Corey Feldman, Wendy Schaal, Brother Theodore, Courtney Gains, Henry Gibson, Gale Gordon, Cory Danziger, Heather Haase, Nick Katt, Brenda Benner ja Patrika Darbo

Genre: komedia, kauhu

Kesto: 1 tunti 42 minuuttia

Ikäraja: 12

The 'Burbs, eli suomalaisittain Piru naapurissa on Tom Hanksin tähdittämä kauhukomedia. Käsikirjoittaja Dana Olsen keksi elokuvan tarinan omasta lapsuudestaan. Olsen eli lähiöalueella, missä liikkui villejä huhuja joistain erikoisemmista naapureista ja hän koki, että tuossa olisi ainesta leffaksi. Teksti päätyi Imagine Entertainment tuottaja Larry Breznerille, joka innostui siitä ja vei käsikirjoituksen yhtiön perustajalle Brian Grazerille, joka hankki tekstin saman tien kuvattavaksi. Kuvaukset käynnistyivät kesällä 1988 ja lopulta Piru naapurissa sai ensi-iltansa helmikuussa 1989. Elokuva oli kohtalainen menestys, joka sai ristiriitaisen vastaanoton kriitikoilta, mutta josta on vuosien varrella muodostunut kulttiklassikko. Itse katsoin leffan ensi kertaa syksyllä 2024 ja pidin näkemästäni. Nyt kun elokuvan pohjalta on yllättäen tulossa televisiosarjaversio The 'Burbs (2026-), päätin katsoa alkuperäisen Piru naapurissa uudestaan ja samalla arvostella sen.

Idyllisen lähiön rauha rikkoontuu, kun lähiöön juuri muuttanut hämärä Klopekin perhe aiheuttaa omituisia ääniä kellarissaan. Naapurit päättävät liittoutua selvittämään, mitä kummaa Klopekien talossa on meneillään...

Piru naapurissa sijoittuu Mayfield Placen kadunpätkälle, kertoen sen asukkaista. On Petersonin perhe, johon kuuluvat Ray-isä (Tom Hanks), Carol-äiti (Carrie Fisher) ja heidän poikansa Dave (Cory Danziger), on turhankin utelias Art Weingartner (Rick Ducommun), on sotaveteraani Mark Rumsfield (Bruce Dern) ja hänen nuori vaimonsa Bonnie (Wendy Schaal), on nuori rämäpää Ricky Butler (Corey Feldman) ja on iäkäs Walter Seznick (Gale Gordon) ja hänen koiransa Queenie. Ray on juuri aloittanut viikon loman, mutta mökkeilyn ja ulkomaille lähdön sijaan häntä kiinnostaa vain laiskottelu, television tuijottaminen ja auringon ottaminen takapihalla kylmän oluen kanssa. Lomarauha rikkoontuu, kun toistuvasti keskellä yötä viereisen talon kellarista kuuluu epäilyttäviä ääniä. Vähitellen itse kukin naapurustossa alkaa uskoa, että Klopekien talossa on meneillään jotain hämärää ja he päättävät ottaa asiasta selvää. Petersonit ovat persoonina aluksi varsin tylsiä, mutta on huvittavaa nähdä, kuinka Ray muuttuu hissuksiin pakkomielteiseksi mysteerin selvittämisestä. Hanks onkin nappivalinta rooliinsa. Naapuruston muista tyypeistä löytyykin sitten paljon voimakkaampia persoonia ja suosikikseni nousi Vietnamissa taistellut Mark, joka käsittelee kaiken sotastrategian ja armeijanimikkeiden kautta. Näyttelijäkaarti on läpikotaisin hyvässä vedossa, eikä pidä unohtaa Klopekeja esittäviä Henry Gibsonia, Brother Theodorea ja Courtney Gainsia, jotka ovat veikeän yliampuvan epäilyttäviä.

Pidin jo ensimmäisellä katselulla Piru naapurissa -elokuvasta, mutta minun täytyy myöntää, että katsoin sitä niin myöhään yöllä ja niin väsyneenä, että olin onnistunut unohtamaan lähes kokonaan, mitä leffassa tapahtuu. Katsoessani sitä nyt uudelleen, tuntui toisinaan siltä kuin olisin katsonut sitä ensi kertaa, enkä edes elokuvan edetessä muistanut, mitä tuleman pitää. Virkeämpänä pidin näkemästäni vielä enemmän, vaikka mielestäni elokuvan loppuratkaisu menee siitä, mistä aita on matalin. Sen enempää paljastamatta sanon vain, että leffan viime minuuteilla elokuvalla on jotain oivaltavaa ja fiksua sanottavaa, mutta se sitten vesitetään ratkaisulla, minkä on ajateltu tyydyttävän paremmin massayleisöä. Nähtävästi elokuvaa varten kuvattiin jopa kolme eri lopetusta, jotka saivat vaihtelevaa palautetta testiyleisöiltä ja tämä oli se, johon tekijät emmittyään lopulta päätyivät.

Pisteitä rokottavasta loppuratkaisustaan huolimatta Piru naapurissa on erittäin hyvä elokuva, joka yhdistelee onnistuneesti kauhua ja komediaa. Heti avauskohtauksessa käy selväksi, että Klopekien talossa tapahtuu öisin jotain hämärää ja hyvin nopeasti naapurien yhä villimmäksi käyvä arvuuttelu tarttuu myös katsojaan. Ovatko Klopekit sarjamurhaajia, kuuluvatko he johonkin kulttiin, vai ovatko he vampyyrejä tai muita hirviöitä? Tämä arvuuttelu saa naapuruston kaiken aikaa pahemman pakkomielteen valtaan, mikä saa heidät toimimaan yhä vain kyseenalaisemmin. Leffa tanssahtelee taidokkaasti jännityksen ja hupaisuuden rajalla, sekä pitää onnistuneesti otteessaan läpi kestonsa.

Elokuvan on ohjannut parhaiten Riiviöistä (Gremlins - 1984) tunnettu Joe Dante, joka on erittäin taitava yhdistelemään kauhua ja komediaa. Danten rakentama ilmapiiri onkin mainio ja niin on pääasiassa myös Dana Olsenin työstämä käsikirjoitus. Teknisestikin Piru naapurissa toimii hyvin. Elokuva on pätevästi kuvattu ja leikattu kasaan. Lavasteet ovat hienot ja on erityisen hupaisaa, kuinka Klopekien ränsistynyt talo on voimakkaassa kontrastissa muuten idyllisen kadunpätkän kanssa. Jopa taloa ympäröivä nurmikko on kuihtunut, naapureiden pihoja vihertäessä vieressä oikein kunnolla. Puvustus ja maskeeraukset ovat oivalliset ja Jerry Goldsmithin musiikit tuovat vahvan lisänsä tunnelmaan.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 15.1.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The 'Burbs, Yhdysvallat, 1989, Rollins, Morra & Brezner, Imagine Entertainment

Ensisilmäyksellä, kausi 5 (How I Met Your Mother - 2009-2010) - sarja-arvostelu

ENSISILMÄYKSELLÄ - KAUSI 5

HOW I MET YOUR MOTHER

Luojat: Carter Bays ja Craig Thomas

Pääosissa: Josh Radnor, Jason Segel, Cobie Smulders, Neil Patrick Harris, Alyson Hannigan, Marshall Manesh, Joe Nieves, Cristine Rose, Ben Koldyke, Chris Elliott, Joe Manganiello, Laura Prepon, Judy Greer, Hong Chau, Jennifer Lopez, Lyndsy Fonseca, David Henrie ja Bob Saget

Genre: komedia

Jaksomäärä: 24

Jakson kesto: noin 22 minuuttia - Yhteiskesto: noin 8 tuntia 48 minuuttia

Ikäraja: 12

Carter Baysin ja Craig Thomasin luoma komediasarja Ensisilmäyksellä nousi nopeasti suosituksi, kun sen ensimmäinen tuotantokausi alkoi pyöriä syksyllä 2005. Toinen, kolmas ja neljäs kausi pitivät suosiota yllä, joten jatkoa oli luvassa lisää. Kuvaukset käynnistyivät kesällä 2009 ja lopulta Ensisilmäyksellä-sarjan viidennen kauden esitys alkoi saman vuoden syyskuussa. Katsojaluvut pysyivät korkeina, mutta kausi sai ailahtelevamman vastaanoton kuin edelliset. Itse olin aiemmin nähnyt yksittäisiä jaksoja sarjan varrelta ja kun viime vuonna huomasin Ensisilmäyksellä-sarjan täyttävän 20 vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa ja arvostella sarjan läpi. Pidin neljästä ensimmäisestä kaudesta ja aloitinkin vitoskauden katselun positiivisin mielin.

Robinin ja Barneyn salasuhde paljastuu muille, mutta he eivät ole itse varmoja, haluavatko vakavaa parisuhdetta.

Ensisilmäyksellä-sarjan tuttu kaveriviisikko tekee paluun ja aikamoisella muutoksella. Painiskeltuaan pitkään tunteidensa kanssa, Barney (Neil Patrick Harris) ja Robin (Cobie Smulders) päätyivät sänkyyn ja pohtivat nyt, että ovatko he vain kavereita tiettyjen "etujen" kera, vai olisivatko he valmiita kunnon parisuhteeseen. Robin on jo itsessään huono sitoutumaan, mutta kun tämän combon toinen osapuoli on kaikkien naistenmiesten idoli Barney, voisiko heillä olla minkäänlaista tulevaisuutta? Myös Marshall (Jason Segel) ja Lily (Alyson Hannigan) pohtivat tulevaisuuttaan ja potentiaalista perheenlisäystä, kun taas Ted (Josh Radnor) aloittaa hommat uudessa työpaikassaan arkkitehtuurin professorina. Hahmot ovat pääasiassa mainiot, joskin joidenkin kehityskaaret ottavat turhauttavaa takapakkia kauden edetessä. Radnor, Harris, Smulders, Segel ja Hannigan ovat aina yhtä mainiot rooleissaan ja kausi kaudelta heidän yhteinen kemiansa vain vahvistuu.

     Muita hahmoja ovat muun muassa vanhat tutut MacLarens-pubin omistaja Carl (Joe Nieves), taksikuski Ranjit (Marshall Manesh) ja Barneyn kaveri Brad (Joe Manganiello), sekä uutena merkittävän lisänä sekaan hyppäävä uutisankkuri Don Frank (Ben Koldyke), joka sekoittaa Robinin ja Barneyn tilannetta. Kaudella nähdään myös laulajatähti Jennifer Lopez naisille ohjekirjoja kirjoittavana Anitana.

Viides tuotantokausi käynnistyy kiinnostavissa merkeissä. Robin ja Barney tunnustivat tunteensa toisiaan kohtaan, mutta sitoutumiskammoisten on vaikea päästä yhteisymmärrykseen siitä, miten heidän pitäisi toimia ja mitä he ovat nyt toisilleen. On hauska seurata, kun Barney yrittää kovasti päästä vanhoista tavoistaan eroon ja totutella vakavampaan seurusteluelämään. Samaan aikaan on myös hupaisaa katsoa, kun Ted yrittää kovasti vakuuttaa olevansa pätevä professoriksi, vain möhliäkseen kerta toisensa perään. Mutta sitten ensimmäisten vajaan kymmenen jakson jälkeen kausi jää junnaamaan paikoilleen, hahmot ottavat askelta taaksepäin kehityksessään ja tuntuu siltä, että käsikirjoittajat eivät tiedä, mitä tehdä näiden tyyppien kanssa.

Vitoskausi tarjoaa kyllä hauskoja jaksoja, tilanteita ja repliikkejä siellä täällä ja mahtuupa sekaan myös sarjan ensimmäinen musikaalijakso, mutta paikoitellen meno tuntuu vaisummalta kuin ennen ja kokonaisuutena kausi jää hieman puolitiehen sellaiseksi välikappaleeksi, vaikka aluksi se vaikuttaakin vievän tarinaa reippaalla otteella eteenpäin. Loppujen lopuksi omasta mielestäni kauden parasta antia oli sen toiseksi viimeinen jakso, jossa Ted käy treffeillä erään naisen (Judy Greer) kanssa, vain hoksatakseen, että heidän valitsemansa treffileffa kertoo Tedin ja Stellan (Sarah Chalke) suhteesta, mutta maalaten Tedistä tarinan pahiksen ja Stellan ex-poikaystävästä Tonysta (Jason Jones) traagisen romantikon, joka onnistui voittamaan elämänsä rakkauden takaisin. Ja tietenkin Tedin ärtymykseksi tästä elokuvasta muodostuu jättihitti, jonka hänen kaverinsakin haluavat nähdä.

Ohjaaja Pamela Fryman pitää tunnelmaa hupaisana ja Neil Patrick Harriskin käy kokeilemassa onneaan kameran takana kolmannessatoista jaksossa. Käsikirjoitustiimin työ on kuitenkin epätasaisempaa kuin aiemmin. Kirjoittajien työssä pidin tällä kaudella kenties eniten siitä, kuinka tarinaa kertova iäkkäämpi Ted siistii joitain juttuja lapsiystävällisemmäksi, mutta katsoja voi hoksata, mistä oli oikeasti kyse. Teknisesti tämäkin Ensisilmäyksellä-kausi toimii. Se on pätevästi kuvattu ja leikattu kasaan. Lavasteet ja puvut pysyvät oivallisina ja äänityöskentely on mainiota.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 16.6.2025

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org 

How I Met Your Mother, Yhdysvallat, 2005-2014, 20th Century Fox Television, Bays Thomas Productions