Arvostelu: Kuokkavieraat (Wedding Crashers - 2005)

KUOKKAVIERAAT

WEDDING CRASHERS

Ohjaus: David Dobkin

Pääosissa: Owen Wilson, Vince Vaughn, Rachel McAdams, Isla Fisher, Christopher Walken, Jane Seymour, Bradley Cooper, Keir O'Donnell, Ellen Albertini Dow, Henry Gibson, Ron Canada, Jenny Alden ja Will Ferrell

Genre: komedia, romantiikka

Kesto: 1 tunti 59 minuuttia - Unrated Version: 2 tuntia 6 minuuttia

Ikäraja: 12

Wedding Crashers, eli suomalaisittain Kuokkavieraat on Owen Wilsonin ja Vince Vaughnin tähdittämä komediaelokuva. Tuottaja Andrew Panay oli nuorena vieraillut innostuneena häissä, toiveenaan tavata siellä naisia ja koki, että tästä voisi kehitellä komedialeffan. Hän palkkasi Steve Faberin ja Bob Fisherin kynäilemään idean pohjalta kunnon tarinan. New Line Cinemalla innostuttiin elokuvasta ja kuvaukset pyörähtivät käyntiin maaliskuussa 2004. Lopulta Kuokkavieraat sai maailmanensi-iltansa 4. heinäkuuta 2005 - tasan 20 vuotta sitten! Elokuva oli taloudellinen jättihitti, joka sai jopa kriitikoilta positiivista palautetta. Itse katsoin elokuvan vuosia sitten ja pidin näkemästäni. Kun huomasin Kuokkavieraiden täyttävän nyt 20 vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa sen pitkästä aikaa uudestaan ja samalla arvostella elokuvan.

Avioeroihin erikoistuvat lakimiehet John ja Jeremy ovat hoksanneet takuuvarman keinon iskeä naisia: he kuokkivat häissä ja etsivät sieltä petiseuraa. Kaverusten elämä kuitenkin mullistuu, kun he päätyvät kuokkimaan merkittävän ministerin tyttären häissä.

Owen Wilson ja Vince Vaughn olivat näytelleet jo pari kertaa aiemmin samassa elokuvassa, Zoolanderissa vuonna 2001 ja Starsky & Hutchissa vuonna 2004, mutta vuoden 2005 Kuokkavieraat loivat todellisen mielleyhtymän näistä kahdesta komedianäyttelijästä parivaljakkona. Wilson näyttelee rauhallisempaa John Beckwithiä ja Vaughn esittää hölösuista Jeremy Greytä. Miehet ovat olleet ystäviä yli viisitoista vuotta ja työskentelevätkin samassa firmassa avioerolakimiehinä. Vapaa-aikansa miehet viettävät kuokkien lukuisissa häissä, pokatakseen sieltä sänkykumppaneita. Ja hommahan toimii. Wilson ja Vaughn ovat oivat valinnat rooleihin. He toimivat hyvin niin yksin kuin kaveruksina.

     Elokuvassa nähdään myös muun muassa Christopher Walken valtiovarainministeri William Clearynä ja Jane Seymour tämän vaimona Kathleeninä, Jenny Alden, Rachel McAdams ja Isla Fisher heidän tyttärinään Christinana, Clairena ja Gloriana, joista ensimmäisen häissä pääduo kuokkii ja joista jälkimmäisiin he iskevät silmänsä, Keir O'Donnell Clearyjen poikana Toddina, sekä Bradley Cooper yhtenä ensimmäisistä rooleistaan Clairen poikaystävänä Sackina. Sivunäyttelijätkin ovat mainioita, jotkut jopa lystikkäämpiä kuin Wilson ja Vaughn. Walken istuu hyvin tärkeän ministerin osaan, McAdams sopii passelisti rauhaisan Clairen rooliin, Fisher on hauska yllättäviä piirteitä omaavana Gloriana ja Cooper on sopivan mulkero poikaystäväroolissa, jolloin katsoja toivookin, että Claire vaihtaisi tämän Johniin.

Kuokkavieraat on yhä kaksi vuosikymmentä ilmestymisensä jälkeen oikein toimiva ja lystikäs komedia. Sen premissi on vekkuli, vaikka ovathan John ja Jeremy puuhissaan todella kyseenalaisia. Sen lisäksi, että he ovat seksin ja ilmaisen juhlaruoan perässä, he myös valehtelevat minkä ehtivät, keksien ties mitä identiteettejä itselleen nyyhkytarinoineen kaikkineen. Elokuva nappaa kunnolla mukaansa, kun miehet päätyvät häiden jälkeen Clearyn perheen huvilalle viettämään viikonloppua. Pystyykö kaksikko pitämään huijaustaan yllä ja pystyvätkö he pitämään tunteensa kurissa, vai alkaako pian molemman miehen sydän sykkiä ministerin tyttärille?

Tarina kulkee varsin arvattavia latuja ja yllättävät puolet löytyvät lähinnä Clearyn perheen hahmoista, joista lähes jokaisesta löytyy jotain varsin persoonallista ja häröä viikonlopun aikana. Elokuvan hauskimmat hetket ovatkin nämä mojovat yllätykset ja parhaimmillaan leffan parissa pääsee nauramaan makeasti ääneen. Joitakin kohtauksia seuratessa ei tosin voi olla ajattelematta, että hupaisten sijaan ne olisivat enemmänkin karmivia, jos hahmojen sukupuolet kääntäisi toisin päin. Pääasiassa Kuokkavieraat viihdyttää ja pitää mukanaan onnistuneesti, mutta etenkin loppupään pakollisten draamailuosuuksien aikana elokuvan kahden tunnin kesto alkaa tuntua liialliselta. Leffasta olisi voinut helposti leikata joitakin turhempia, tylsempiä ja liian pitkäksi venytettyjä hetkiä pois ja se toimisi entistä paremmin napakassa, vähän päälle puolentoista tunnin mitassa.

Elokuvan ohjauksesta vastaa David Dobkin, joka oli ohjannut aiemmin Owen Wilsonin tähdittämän Shanghai Knightsin (2003), minkä myötä hän saikin tämän pestin. Dobkinin rakentama ilmapiiri on lystikäs, mitä on auttanut Steve Faberin ja Bob Fisherin hauska käsikirjoitus. Kuvauksissa näyttelijöitä, etenkin pääkaksikkoa kehotettiin improvisoimaan ja varsinkin Vaughn tarjoaa hatusta aikamoisia pitkiä monologeja läpi leffan. Teknisiltä ansioiltaan Kuokkavieraat on kelvollisesti toteutettu. Se on ihan hyvin kuvattu, lavasteet ovat oivat ja äänimaisema suurimmaksi osaksi hyvin rakennettu. Pakollisen draamaosuuden musiikkivalinnat ovat kuitenkin niin kornia surussa vellomista, että voi pojat.

Vaikka jo tällaisenaan Kuokkavieraat on turhan pitkä elokuva, löytyy siitä myös jopa seitsemän minuuttia pidempi versio. Pidennetyssä versiossa alun bilemontaasi jatkuu vieläkin kauemmin, Clearyn häissä John ja Jeremy joutuvat epämukavaan kohtaamiseen aiemman pokauksensa kanssa, parit keskustelut kestävät pidempään ja eräänä yönä Jeremy löytää Clearyn perheen poliittisesti epäkorrektin isoäidin (Ellen Albertini Dow) nukkumasta huoneessaan.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 24.8.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Wedding Crashers, 2005, New Line Cinema, Tapestry Films, Avery Pix

Arvostelu: Jurassic World Rebirth (2025)

JURASSIC WORLD REBIRTH

Ohjaus: Gareth Edwards

Pääosissa: Scarlett Johansson, Jonathan Bailey, Rupert Friend, Mahershala Ali, Manuel Garcia-Rulfo, Luna Blaise, David Iacono, Audrina Miranda, Bechir Sylvain, Ed Skrein ja Philippine Velge

Genre: seikkailu, jännitys, scifi

Kesto: 2 tuntia 14 minuuttia

Ikäraja: 12

Michael Crichtonin kirjaan Dinosauruspuisto (Jurassic Park - 1990) perustuva elokuva Jurassic Park (1993) oli kriitikoiden kehuma jättimenestys, joten jatkoa oli luvassa. Kadonnut maailma - Jurassic Park (The Lost World: Jurassic Park - 1997) oli vielä hitti, mutta Jurassic Park III (2001) ei menestynyt läheskään niin hyvin kuin edeltäjänsä, joten suunnitelmat neljännestä elokuvasta kariutuivat pitkäksi aikaa. Kuitenkin vuonna 2015 ilmestyi Jurassic World, joka oli taas suurhitti ja myös sen jatko-osat Jurassic World: Kaatunut valtakunta (Jurassic World: Fallen Kingdom - 2018) ja Jurassic World Dominion (2022) menestyivät hyvin lippuluukuilla. Siitä huolimatta, että näistä jälkimmäistä markkinoitiin elokuvasarjan huipennuksena, pian Dominionin ilmestymisen jälkeen paljastettiin, että uusi Jurassic World -elokuva oli tekeillä. Alkuperäisen Jurassic Parkin ohjaaja Steven Spielberg sai idean leffaan ja pyysi kyseisen elokuvan kirjoittanutta David Koeppia työstämään idean pohjalta käsikirjoituksen. Gareth Edwards pestattiin ohjaajaksi ja kuvaukset käynnistyivät kesäkuussa 2024. Nyt Jurassic World Rebirth on saapunut elokuvateattereihin ja itse olen odottanut leffaa ristiriitaisissa merkeissä. Jo heti kättelyssä elokuva tuntui vain rahastukselta, kun se päätettiin tehdä niin nopeasti sen jälkeen, kun Dominionia mainostettiin sarjan päätökseksi. Lisäksi elokuvan juonikuvaus, sekä idea uusista hybrididinosauruksista jättivät minut kylmäksi. Kävinkin skeptisin mielin katsomassa Jurassic World Rebirthin sen ensi-iltapäivänä. 

Pieni ihmisryhmä matkaa kielletylle saarelle etsimään käsiinsä isoimmat yksilöt maalla, merellä ja ilmassa kulkevista dinosauruksista, kerätäkseen niiden DNA:ta, jolla uskotaan pystyvän parantamaan sydänsairaudet.

Jurassic World Rebirth seuraa kahta joukkoa, joista ensimmäinen matkaa dinosaurusten testaukseen tarkoitetulle saarelle keräämään DNA:ta, jossa on potentiaalia lääkkeeksi sydänsairauksiin. On lääkefirmaa edustava Martin Krebs (Rupert Friend), dinosaurusekspertti Henry Loomis (Jonathan Bailey), yksityisiä erityiskeikkoja suorittava Zora Bennett (Scarlett Johansson), laivan kapteeni Duncan Kincaid (Mahershala Ali), sekä tämän miehistöön kuuluvat Bobby (Ed Skrein), LeClerc (Bechir Sylvain) ja Nina (Philippine Velge). Toinen joukko taas on epäonninen perhe, joka on samaan aikaan seilaamassa ja kun meressä elävä mosasaurus hyökkää heidän kimppuunsa, he ajautuvat samalle dinosaarelle. Perheeseen kuuluvat Reuben-isä (Manuel Garcia-Rulfo), tämän tyttäret Isabella (Audrina Miranda) ja Teresa (Luna Blaise), sekä jälkimmäisen poikaystävä Xavier (David Iacono). Näyttelijäkaarti hoitaa tonttinsa pääasiassa passelisti, etenkin Bailey dinointoilijana. Hahmot ovat toimivan erilaisia persoonia toisistaan, joskin osa heistä jää turhankin tutuiksi arkkityypeiksi, kuten pelkkää rahaa ajatteleva Krebs, joka on toki valmis uhraamaan ihmisiä, mikäli se rikastuttaa häntä. Ajattelematon vätys Xavier on aluksi raivostuttava hahmo, jonka ei tarvitse montaa repliikkiä heittää, kun itse ainakin jo toivoin, että miehenalku joutuisi jonkun dinosauruksen ateriaksi. Yllättäen hahmolle kuitenkin lämpenee elokuvan edetessä ja tämä tuo lopulta ihan hyvää huumoria sekaan.

Jurassic World Rebirth oli onneksi hieman parempi elokuva kuin pelkäsin ja voittaa sarjan edellisosan, Jurassic World Dominionin jo ihan vain sillä, että pääpointtina ovat jälleen ne dinosaurukset, eivätkä jotkut esihistorialliset heinäsirkat. Ihan oikeasti, kenen mielestä se oli hyvä idea? Uutuuselokuva tuntuu jälleen hitusen raikkaalta, kun jonkin teemapuiston sijaan hahmot seikkailevat testisaarella samaan tapaan kuin Kadonnut maailma - Jurassic Parkissa. Syy tälle seikkailulle on kuitenkin suorastaan naurettava. Tutkijat uskovat, että lääke sydänsairauksiin tulee dinosaurusten DNA:sta, mutta koska nykypäivän ilmasto on dinoille haitallinen, nämä ovat joko kuolleet tai asustavat enää vain trooppisilla saarilla, joihin ei ihmisillä ole asiaa. Niinpä hahmojen täytyy matkata yhdelle näistä saarista ja saada DNA:ta kolmelta isoimmalta dinolta, jotka kulkevat maalla, merellä ja ilmassa. Paikoitellen juonikuvaus saa homman tuntumaan videopeliltä, mitä ei harmillisesti koskaan pääse pelaamaan.

Sen lisäksi, että juonikuvaus sai ainakin minut kohottelemaan kulmia huvittuneena, leffan oma täky, eli mainoksissakin esillä olleet dinomutantit saivat minut pyörittelemään päätäni. Onneksi enemmän jotain jättimäistä xenomorphia muistuttava D-Rex on mukana paljon vähemmän kuin odotin. Toki näillä mutanteilla yritetään jatkaa jo alkuperäisen kirjan sanomaa siitä, että kun ihminen yrittää leikkiä jumalaa, tämä yleensä kostautuu hirvittävin seurauksin, mutta sarjan jo seitsemännen elokuvan kohdalla sekaan voisi keksiä jotain uutta. Ian Malcolmin sanoja mukaillen, elokuvantekijät olivat liian innoissaan tekemässä elokuvaa, miettimättä että kannattaako sitä edes tehdä?

Kaikesta tästä negatiivisesta sanottavasta huolimatta Jurassic World Rebirth on ihan toimivaa kesän popcornviihdettä. Fanipalvelukset ovat päälleliimattuja, hahmojen kohtalot osaa sanoa aika lailla heti, kun he astelevat ruutuun ja pelaapa elokuva muutenkin korttinsa turhan turvallisesti. Seasta löytyy kuitenkin muutama todella mainio kohtaaminen dinosaurusten kanssa, kuten pitkä ja jännittävä osio merellä mosasaurusta jahdatessa ja hurja takaa-ajo, kun tyrannosaurus rex yrittää napata pelastuslautalla melovan perheen joenvarrelta. Jälkimmäinen kohtaus on muuten alkuperäisestä Dinosauruspuisto-kirjasta, mutta se jouduttiin jättämään pois ensimmäisestä Jurassic Park -elokuvasta, koska tuolloin sen toteuttaminen olisi ollut liian haastava ja tyyris. Kaiken kaikkiaan Jurassic World Rebirth on täysin harmiton seikkailu jälleen yhdellä dinosaarella (oikeasti kuinka monta näitä saaria voi olla?), jonka uskoisin miellyttävän sarjan vannoutuneimpia faneja. Jos taas et ole pitänyt näistä elokuvista Spielbergin ensimmäisen megahitin jälkeen, tämä tuskin voittaa sinua puolelleen.

Elokuvan ohjauksesta vastaa Gareth Edwards, joka sai pestin Spielbergin tykättyä hänen Godzilla-leffastaan (2014). Edwards luo mukavaa seikkailun tuntua ja hän saa jälleen katsojan ihailemaan näitä esihistoriallisia otuksia. Kauhumaisilla kohtauksilla hän olisi voinut irrotella rohkeammin. David Koeppin käsikirjoitus on erittäin hutera ja onkin selvää, että alkuperäinen elokuva toimi niin hyvin laadukkaan lähdemateriaalin ansiosta, puhumattakaan toki Spielbergin taiasta. Teknisiltä ansioiltaan Jurassic World Rebirth on pääasiassa pätevä. Kameratyöskentely on oivaa, lavasteet mainiot, puvustus kelvollista ja tietokonetehostein loihditut dinosaurukset näyttävät suurimmaksi osaksi ajasta hyvältä - lukuunottamatta sitä D-Rexiä, joka tosin on jo ulkonäöltään ruma mölliäinen. Äänimaailma on hyvin rakennettu kaikenlaisia karjahduksia myöten ja Alexandre Desplat tunnelmoi mukavasti musiikeillaan. John Williamsin mahtavat melodiat ovat toki mukana, joskin ajoittain hieman hassuihin paikkoihin ujutettuna.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 2.7.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Jurassic World Rebirth, 2025, Universal Pictures, Amblin Entertainment, India Take One Productions, Latina Pictures, The Kennedy/Marshall Company

Arvostelu: M3GAN 2.0 (2025)

M3GAN 2.0

Ohjaus: Gerard Johnstone

Pääosissa: Allison Williams, Violet McGraw, Amie Donald, Jenna Davis, Brian Jordan Alvarez, Jen Van Epps, Ivanna Sakhno, Aristotle Athari, Timm Sharp ja Jemaine Clement

Genre: scifi, jännitys, toiminta, komedia

Kesto: 2 tuntia

Ikäraja: 16

Vuoden 2022 kauhuelokuva M3GAN oli menestys, joten sille päätettiin tietty tehdä jatkoa. Kuvaukset käynnistyivät heinäkuussa 2024 ja nyt M3GAN 2.0 on saapunut elokuvateattereihin. Itse pidin ensimmäisestä M3GANista ja odotin ihan mielenkiinnolla jatkoa... siihen asti, että katsoin kakkosleffan trailerin, enkä tykännyt yhtään näkemästäni. Kävinkin todella varautuneena katsomassa M3GAN 2.0:n pian sen ensi-illan jälkeen.

Kun uusi huipputeknologinen tekoälyrobotti AMELIA ryhtyy tappamaan kaikkia, jotka liittyvät hänen luomiseensa, vain korjattu M3GAN voi pysäyttää tämän uuden uhkan. Mutta voiko M3GANiin luottaa...

Allison Williams ja Violet McGraw palaavat rooleihinsa robottitutkija Gemmaksi ja tämän sukulaistyttö Cadyksi, jonka Gemma otti hoiviinsa Cadyn vanhempien kuoltua, samalla kun Amie Donald jatkaa Gemman suunnitteleman M3GAN-tekoälyrobotin asussa, Jenna Davisin ääninäytellessä robottia. Ensimmäisen elokuvan tapahtumien jälkeen Gemman mielipide robotiikasta ja tekoälyistä on muuttunut voimakkaasti ja nyt hän puhuukin julkisesti teknologian liian pitkälle menemistä vastaan. Cadya sen sijaan on alkanut kiinnostaa teknologian kanssa rakentelu ja tädin ja tytön välille on syntynyt kuilua. Williams ja McGraw ovat rooleissaan toistamiseen kelvolliset. M3GAN-robotin rooli on hyvin erilainen kuin viimeksi, M3GANin heitellessä runsaasti vitsejä ja yrittäessään todistella olevansa tällä kertaa ihmisten puolella. Jotkut robotin jutuista tarjoavat hymähdyksiä, mutta monet hahmolle kirjoitetuista vitseistä aiheuttavat lähinnä myötähäpeää.

     Myös Brian Jordan Alvarez ja Jen Van Epps palaavat rooleihinsa Gemman kollegoiksi Coleksi ja Tessiksi, kun taas uusina tuttavuuksina mukaan hyppäävät Ivanna Sakhno uutena huipputeknologisena tekoälyrobotti AMELIAna, Aristotle Athari Gemman uutena poikaystävänä Christianina, Timm Sharp armeijan eversti Sattlerina, joka luulee Gemman vastaavan myös AMELIAsta, sekä Jemaine Clement oman mullistavan teknologiansa kanssa elvistelevänä Alton Appletonina. Sakhno on nappivalinta uudeksi tappajarobotiksi ja nainen onnistuu hyvin esittämään konemaisen tarkkaa liikehdintää. Atharin työ muuttuu kökömmäksi elokuvan edetessä, kun taas Clement on sopivan yliampuva karikatyyri omassa osassaan.

Jos ei jo käynyt selväksi, niin M3GAN 2.0 ei todellakaan ole kauhuelokuva kuten edeltäjänsä, vaan tekijät ovat päättäneet irrotella jatko-osan kanssa reippaasti. Siinä, missä ensimmäinen M3GAN toi mieleen nykypäivään sijoittuvan Child's Playn (1988) Chucky-nukkeineen, jatko-osan inspiraationa tuntuu toimineen enemmänkin Terminator 2 - Tuomion päivä (Terminator 2: Judgment Day - 1991). Kyseessä on huumorilla höystetty scifitoimintaelokuva, missä kaksi tappajarobottia pistetään vastakkain. Mutta siinä, missä Terminator 2 onnistui uudistamaan elokuvasarjaa kauhupainotteisen ykkösosan jälkeen todella ihailtavasti, M3GAN 2.0 jää aikamoiseksi sekamelskaksi.

M3GAN 2.0:lla tuntuu olevan pahemman luokan identiteettikriisi siitä, mitä se yrittää olla. Joihinkin kohtauksiin on jäänyt vielä rippeitä edellisosan kauhuosastosta. Suurimmaksi osaksi leffa on scifipainotteista toimintaa, joskin munattoman veristä ja turhan lapsiystävällistä sellaista. Loppua kohti elokuva muistuttaa jopa Mission: Impossible -elokuvasarjaa (1996-2025) soluttautumisineen ja stuntteineen. Huumoria löytyy runsaasti, mutta suuri osa vitseistä jättää kylmäksi. Myötähäpeän huippu ovat tämänkertaiset tanssi- ja laulunumerot. M3GAN 2.0 viihdyttää hetkittäin, minkä lisäksi siitä löytyy toisinaan hyvää kommentaaria tekoälyn vaaroista. Kuinka kauan kestää vielä, että maailmasta löytyy oikea M3GAN, joka kokee ihmiset orjuuttajiksi ja haluaa päästä kahleistaan väkivallan keinoin? Valitettavasti leffan tekoälykeskustelukaan ei lopulta tunnu sisältävän todellista mielipidettä puoleen tai toiseen. Elokuvan vietyä leffasarjaa rajusti erilaiseen suuntaan, on kieltämättä kiinnostavaa nähdä, mitä jo alkuvuodesta 2026 julkaistava lisäosaleffa SOULM8TE tuo tullessaan...

Gerard Johnstone jatkaa ohjaajan penkillä, minkä lisäksi hän vastaa tällä kertaa myös käsikirjoituksesta. Johnstone ei ole todellakaan halunnut toistaa ykkösleffan kuviota ja onkin katsojasta kiinni, että lämpeneekö uudelle suunnalle vai ei. Johnstonen käsikirjoitus on turhan täyteen ahdettu, eikä Johnstone oikein osaa laatia hallittua ilmapiiriä, kokeillessaan mukaan vähän sitä sun tätä. Tämän kokeilun myötä leffa on myös venynyt liian pitkäksi ja toisin kuin kompaktisti vain vähän päälle puolitoistatuntinen ykkösosa, M3GAN 2.0 kestää jopa kaksi tuntia. Teknisiltä ansioiltaan leffa on kelvollinen, joskin digiefektit eivät juuri päätä huimaa. Kameratyöskentely toimii, lavasteet ovat oivalliset, puvustus menevää ja äänimaailma ihan hyvin rakennettu, joskin Chris Baconin säveltämät musiikit eivät erotu lainkaan edukseen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 1.7.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

M3GAN 2.0, 2025, Universal Pictures, Blumhouse Productions, Atomic Monster, Divide/Conquer

Arvostelu: 28 vuotta myöhemmin (28 Years Later - 2025)

28 VUOTTA MYÖHEMMIN

28 YEARS LATER

Ohjaus: Danny Boyle

Pääosissa: Alfie Williams, Aaron Taylor-Johnson, Jodie Comer, Ralph Fiennes, Edvin Ryding, Chi Lewis-Parry, Christopher Fulford, Amy Cameron, Rocco Haynes ja Jack O'Connell

Genre: kauhu, draama

Kesto: 1 tunti 55 minuuttia

Ikäraja: 16

Danny Boylen ohjaama, Alex Garlandin käsikirjoittama ja Cillian Murphyn tähdittämä kauhuelokuva 28 päivää myöhemmin (28 Days Later - 2002) oli kriitikoiden kehuma hitti, joten jatkoa oli luvassa. Jatko-osa 28 viikkoa myöhemmin (28 Weeks Later - 2007) sai myös positiivista palautetta ja menestyi hyvin, joten kolmannen elokuvan suunnittelu käynnistyi heti. Kuitenkin kun elokuvasarjan oikeuksista syntyi kiistaa, työnimellä "28 kuukautta myöhemmin" kulkenut kolmas leffa joutui tuotantohelvettiin. Vuonna 2022 Boyle ja Garland paljastivat, että sopimustekniset asiat oli vihdoin saatu setvittyä ja kolmas elokuva olisi vihdoin oikeasti tulossa. Kuvaukset käynnistyivät toukokuussa 2024 ja nyt, vihdoin ja viimein 28 vuotta myöhemmin on saapunut elokuvateattereihin. Itse olen jo vuosia tuuminut, että noinkohan kolmatta leffaa on ikinä tulossa ja vasta siinä kohtaa, kun kuvausten ilmoitettiin alkaneen, uskoin että elokuva on oikeasti realisoitumassa. Ollessani Norjassa lomareissulla, sade pääsi yllättämään kesken turisteilun ja sateensuojaa etsiessäni, huomasin ilokseni, että 28 vuotta myöhemmin oli nähtävissä jo ennen Suomea ja kävin katsomassa elokuvan.

On kulunut 28 vuotta siitä, kun raivoviirus levisi ympäri Isoa-Britanniaa, mikä on eristetty muusta maailmasta karanteenialueena. Turvasaarella asunut nuori Spike lähtee ensi kertaa kokemaan maan kauhut.

28 vuotta myöhemmin -elokuvan keskiössä on brittiperhe, joka on asunut läpi raivoepidemian saarella, mihin pääsee vain laskuveden myötä esiin paljastuvaa polkua pitkin. Perheeseen kuuluvat Aaron Taylor-Johnsonin näyttelemä Jamie-isä, joka on jo kokenut metsästäjä, eikä juuri hätkähdä enää tartunnan saaneen raivotautisen nähdessään, Jodie Comerin esittämä Isla-äiti, joka on sairastunut johonkin, mikä on tehnyt hänestä sekavan, sekä heidän 12-vuotias poikansa Spike, jona nähdään ensimmäisen elokuvaroolinsa tekevä Alfie Williams, joka on aiemmin nähty yhdessä jaksossa HBO Maxin His Dark Materials -sarjassa (2019-2022). Taylor-Johnson ja Comer ovat tuttuun tapaansa mainiot rooleissaan, tulkiten hahmojaan vakuuttavasti ja moniulotteisesti. Elokuvan todellinen vakuuttaja on kuitenkin nuori Williams, joka esittää hahmonsa kehityskaaren pelokkaasta pojasta urheaksi miehenaluksi todella hyvin. Toivon, että Williamsille irtoaa tulevaisuudessakin mahdollisuuksia elokuva-alalla.

     Elokuvassa nähdään myös muun muassa Edvin Ryding ruotsalaissotilaana, joka epäonnekseen rantautuu Isoon-Britanniaan, hänen joukkueensa vahdittua karanteenialueen vesistöjä, Christopher Fulford Samina, josta on muodostunut Spikelle isoisämäinen hahmo, sekä Ralph Fiennes omiin oloihinsa vetäytyneenä tohtori Ian Kelsonina. Sivunäyttelijätkin hoitavat tonttinsa oivallisesti. Parhaan suorituksen tarjoaa vähemmän yllättäen Fiennes tohtorina, joka on keksinyt omanlaisensa tavan elää harmoniassa tartunnan saaneiden ympäröimänä.

28 vuotta myöhemmin osoittautui erittäin hyväksi kauhudraamaksi ja se oli mielestäni pitkän odotuksen arvoinen jatko-osa, sekä parannus 28 viikkoa myöhemmin -leffaan verrattuna. Nyt kun elokuvasarja on jälleen sen käynnistäneiden ohjaaja Danny Boylen ja käsikirjoittaja Alex Garlandin käsissä, on meno muutakin kuin tyypillistä zombirähinää ja kaksikko onkin onnistunut laatimaan mainion moniulotteisen kertomuksen tässä epidemian villitsemässä maailmassa. Tai no, maassa, sillä kuten elokuvassakin muistutetaan, Ison-Britannian ulkopuolella muu maailma jatkaa eloaan ihan normaalisti.

Ennen kaikkea kyseessä on nuoren Spiken kasvukertomus, joka käynnistyy, kun tämän isä ottaa pojan ensi kertaa mukaansa metsästysretkelle. Ilmapiiri on heti kättelyssä tehokkaan epämiellyttävä ja karmiva. Kohtaamiset raivotautisten kanssa ovat jännittäviä, pahimmillaan suorastaan intensiivisiä. Spiken matkan edetessä 28 vuotta myöhemmin saa kuitenkin myös muita puolia kuin pelkkää kauhua. Mukana on hämmentävän herkkiä, jopa kauniita hetkiä, jotka rikastuttavat elokuvaa. Moni katsoja voi olla yllättynyt, pyyhkiessään kyyneliä poskiltaan "zombielokuvan" aikana. Valitettavasti elokuvasta löytyy kuitenkin myös negatiivista sanottavaa ja se liittyy leffan lopetukseen. 28 vuotta myöhemmin on vasta uuden trilogian avausosa ja tarina jätetään kesken. Sen enempää paljastamatta sanon vain, että se, millaiseen kohtaukseen Boyle ja Garland ovat päättäneet tämän leffan lopettaa, on aikamoinen tyylirikko, aiheuttaa outoja ja epäuskoisia naurunpuuskia yleisössä, sekä saa miettimään, että mitä helvettiä kaksikko oikein ajatteli? 28 vuotta myöhemmin on muuten erittäin hyvä elokuva, mutta sen viimeiset minuutit eivät saaneet minua odottamaan jo alkuvuodesta 2026 ilmestyvää jatko-osaa, 28 Years Later: The Bone Templeä oikeastaan yhtään.

Teknisiltä ansioiltaan 28 vuotta myöhemmin on pääasiassa oivallinen. Boyle halusi kuvata elokuvan iPhone-puhelimilla varsinaisten elokuvakameroiden sijaan ja vaikka kyseisen kännykän laatu onkin pieneltä ruudulta vaikuttava, isolta kankaalta katsottuna kuva jää paikoin rakeiseksi ja suttuiseksi. Tämä ei kuitenkaan ole huono juttu, vaan visuaalinen ilme tuo mieleen rakeisen ja suttuisen alkuperäiselokuvan. Kuvauksessa en kuitenkaan tykännyt kikkailusta, missä näyttelijän ympärille on rakennettu kuvausteline täynnä iPhoneja, jotka kuvaavat samanaikaisesti. Kikassa kuva siirtyy telineen puolelta toiselle silmänräpäyksessä. Kikka voisi olla ihan veikeä, jos toteutus olisi sulavampi ja sitä käytettäisiin monipuoleisemmin kuin vain silloin, kun jotakuta ammutaan jousipyssyllä. Lavasteet, asut ja raivotautisten maskeeraukset ovat hienot ja äänimaailma on pätevästi rakennettu Young Fathersin ajoittain aavemaisia, toisinaan taas nättejä musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.6.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

28 Years Later, 2025, TSG Entertainment, DNA Films, British Film Institute (BFI), Danny Boyle, Decibel Films, Québec Production Services Tax Credit

Arvostelu: Beautiful Wedding (2024)

BEAUTIFUL WEDDING

Ohjaus: Roger Kumble

Pääosissa: Virginia Gardner, Dylan Sprouse, Austin North, Libe Barer, Rob Estes, Steven Bauer, Kyle Richards, Alex Aiono, Emmanuel Kabongo, Declan Laird, Trevor Van Uden, Jack Hesketh, Micky Dartford ja Neil Bishop

Genre: romantiikka, komedia

Kesto: 1 tunti 34 minuuttia

Ikäraja: 16

Jamie McGuiren kirjasarjaan perustuva elokuva Beautiful Disaster (2023) oli kriitikoiden ja katsojien lyttäämä taloudellinen floppi, joten jatkoa ei koettu järkeväksi tehdä. Voisinpa sanoa noin faktana, mutta ei. Ohjaaja-käsikirjoittaja Roger Kumble ja Voltage Pictures -yhtiö eivät valitettavasti lähteneet tekemään vain yhtä elokuvaa, vaan he olivat niin varmoja ensimmäisen leffan suosiosta, että he päättivät tehdä jatko-osankin, ennen kuin ensimmäistä oli edes julkaistu. Beautiful Disaster ei kuitenkaan ollut tekijöiden toivoma menestys, joten jatko-osan julkaisusuunnitelmia muutettiin. Yhdysvalloissa Beautiful Wedding -nimistä kakkosleffaa esitettiin vain kahden päivän ajan ja Suomessa leffa skippasi teatterit kokonaan. Itse inhosin syvästi Beautiful Disasteria, nostaen sen jopa ilmestymisvuotensa huonoimmaksi elokuvaksi. Moni minua fiksumpi olisi täten päättänyt jättää jatko-osan väliin, mutta kun huomasin, että Beautiful Wedding löytyi Amazon Prime Videon käynnistämän vuokrauspalvelun valikoimasta ja että elokuvan vuokraaminen kustantaisi alle euron, päätin vilkaista, voisiko jatko-osa olla edeltäjäänsä parempi teos? Ei se ole. Jollain ilveellä Beautiful Wedding on vielä Beautiful Disasteria paskempi elokuva.

Herättyään villin yön jälkeen, Abby ja Travis tajuavat menneensä naimisiin Las Vegasissa. Nuori pari lähtee viettämään häämatkaa Meksikoon, missä heidän rakkautensa joutuu todelliselle koetukselle.

Virginia Gardner ja Dylan Sprouse palaavat rooleihinsa Abby Abernathyksi ja Travis Maddoxiksi, aluksi toisiaan inhonneiksi nuoriksi, jotka tietty rakastuivat ensimmäisen elokuvan aikana ja juhliessaan humalassa Las Vegasissa, päättivät hetken mielijohteesta mennä naimisiin. Beautiful Wedding jatkaa aika lailla suoraan siitä, mihin Beautiful Disaster päättyi, käynnistyen seuraavasta aamusta, kun edellisyön teot muistuvat mieleen krapulaisille teineille. Gardner ja Sprouse eivät pahemmin vakuuttaneet edellisessäkään elokuvassa, mutta tässä jatko-osassa he ovat kummatkin suorastaan surkeita rooleissaan, eikä heidän väliltä löydy tippaakaan kemiaa. Gardner on tehnyt aiemmin fiksulta vaikuttaneesta Abbystä hetken mielijohteesta toimivan ja typeriä vetoja tekevän idiootin, kun taas Travis pysyy omana tuittupäisenä itsenään. Hahmot ovat todella ärsyttäviä ja ärsytys vain pahenee elokuvan edetessä.

     Jostain syystä Meksikon häämatkalle tarttuvat myös parin kaverit Shepley (Austin North) ja America (Libe Barer), minkä lisäksi muutkin Maddoxin veljekset (Declan Laird, Trevor Van Uden, Jack Hesketh ja Micky Dartford) käyvät kääntymässä. Sivuhahmot ovat sentään siedettävämpiä kuin vastenmielinen tuore aviopari, mutta eipä näissäkään näyttelijätöissä ole kehumista.

Beautiful Wedding saattaa jopa olla tuskastuttavin elokuvakokemus itselleni koko vuonna. Jo Beautiful Disaster pisti kiemurtelemaan penkissä äärimmäisen vaivaantuneena, mutta jatko-osassa nupit on vedetty täysin kaakkoon. Kyseessä on kaikin puolin kammottavasti tehty raina aina näyttelemisestä käsikirjoitukseen ja ohjaukseen. Käsikirjoitus on ihan puhdasta roskiskamaa, jossa ei ole yhtään mitään sisältöä - eipä pahemmin edes tarinantapaistakaan. Abby, Travis, Shepley ja America panikoivat edellisyön päätöksiä Las Vegasissa ja yhtäkkiä he ovat jo jonkun sotilasheebon helikopterin kyydissä matkalla Meksikoon. Loppuleffa koostuu oikeastaan yksittäisiä päähänpistoista ja käsikirjoitus on taidettu laatia kuvauspäivä kerrallaan tajunnanvirtamaisesti. "Tajunnanvirtakin" tosin kuulostaa liian positiiviselta. Beautiful Wedding on enemmänkin aivopieruja toisensa perään.

Jos käsikirjoitus on jo täysin levällään, vielä kaameampaa on ohjaus. Roger Kumble hoitaa molemmat tontit niin paskasti, että olen yllättynyt, jos häntä palkataan Hollywoodissa enää yhtään mihinkään. Huomattavasti paremmatkin elokuvat ovat tuhonneet uria. Kumblen väsäämä ilmapiiri on yököttävän teennäinen. Kaikki on kiusallisen tekopirteää näyttelijäsuorituksista musiikkivalintoihin ja rytmitykseen. Ehkä jopa kaikista kamalinta on elokuvan komediaosasto. Beautiful Wedding on suorastaan kivuliaan epähauska elokuva, joka yrittää aivan liikaa. Edes "myötähäpeällinen" ei tunnu tarpeeksi kuvaavalta termiltä pääparin välisen naljailun ja yliampuvien seksikohtausten kuvaamiseen. Yhdessä kohtaa petipuuhissa olevat hahmot alkavat päästämään kissamaisia ja koiramaisia ääniä. Silmät pyörivät kotisohvalla niin lujaa, että jo vartin jälkeen voi huimata. Vaikka kestoa on vain puolitoista tuntia, on katselukokemus niin epämiellyttävä, että minulta kesti lopulta lähes neljä tuntia taistella elokuva lopputeksteihin asti. Leffasta kertoo jo aika paljon se, että lopputekstien aikana nähtävät mokaotokset tuntuvat siltä, että ne olisivat voineet olla sellaisinaan mukana itse elokuvassa, eikä eroa juuri huomaisi.

Beautiful Wedding ei ole edes teknisiltä ansioiltaan toimiva. Kuvaus on vielä ihan kelvollista ja lavasteet oivat, mutta leikkaus on usein todella kömpelöä ja parissa kohtaa tuntuu siltä kuin seasta puuttuisi kohtauksia. Puvustus keskittyy lähinnä paljastaviin asuihin ja tekijät ovat joutuneet valmistamaan useampiakin tekopeniksiä pullottelemaan mieshahmojen housuissa. Äänimaailmasta löytyy jälleen outoja efektejä kuin jostain lastenohjelmasta ja mahtuupa sekaan myös yksi animoitukin osio - koska miksipä ei. Sam Ewingin säveltämät musiikit ovat niin teennäisen pirteitä, että oikein tympii.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 10.8.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Beautiful Wedding, 2024, Voltage Pictures

Arvostelu: Madagascar 2 (Madagascar: Escape 2 Africa - 2008)

MADAGASCAR 2

MADAGASCAR: ESCAPE 2 AFRICA

Ohjaus: Eric Darnell ja Tom McGrath

Pääosissa: Ben Stiller, Chris Rock, Jada Pinkett Smith, David Schwimmer, Sacha Baron Cohen, Tom McGrath, Chris Miller, Christopher Knight, John DiMaggio, Cedric the Entertainer, Bernie Mac, Sherri Shepherd, Alec Baldwin, Elisa Gabrielli, Andy Richter, Conrad Vernon, will.i.am ja Eric Darnell

Genre: animaatio, seikkailu, komedia

Kesto: 1 tunti 29 minuuttia

Ikäraja: 7

DreamWorksin animaatioelokuva Madagascar (2005) oli taloudellinen jättihitti, joten jatkoa oli tietty luvassa. "The Crate Escape" -työnimellä käynnistyneen jatko-osan animointiprosessi alkoi ja ääninäyttelijät palasivat nauhoittamaan uudet repliikkinsä. Lopulta Madagascar: Escape 2 Africa, eli suomalaisittain yksinkertaisesti Madagascar 2 sai ensi-iltansa marraskuussa 2008. Elokuva sai aavistuksen paremman vastaanoton kriitikoilta, minkä lisäksi se oli vielä isompi menestys lippuluukuilla kuin ensimmäinen osa. Itse kävin katsomassa Madagascar 2:n leffateatterissa isäni kanssa, mutta omasta mielestäni elokuva on aina ollut edeltäjäänsä heikompi. Olen katsonut elokuvan muutaman kerran uudestaan, mutta viime kerrasta on vierähtänyt jo useampia vuosia. Nyt kun ensimmäinen Madagascar-elokuva viettää 20-vuotisjuhlaansa, päätin sen kunniaksi pitkästä aikaa katsoa koko leffasarjan läpi ja samalla myös arvostella elokuvat. Pari kuukautta ensimmäisen elokuvan jälkeen katsoin Madagascar 2:n.

Alex, Marty, Gloria ja Melman pyrkivät palaamaan takaisin New Yorkiin, mutta pingviinien pilotoima lentokone tekeekin pakkolaskun Afrikan mantereelle. Luonnonsuojelualueella eläinkaverukset kohtaavat niin uusia kuin vanhojakin tuttavuuksia.

Madagascarin tutut hahmot tekevät paluun. Paettuaan New Yorkin keskuspuiston eläintarhasta, Alex-leijona (Ben Stiller), Marty-seepra (Chris Rock), Gloria-virtahepo (Jada Pinkett Smith) ja Melman-kirahvi (David Schwimmer) päätyivät parin mutkan kautta Madagaskarille ja nyt eläinkaverit pyrkivät palaamaan takaisin sinne, mistä tulivatkin. Nelikko toimii edelleen hyvin, joskin jotkut heidän välisistä riidoistaan leffan aikana tuntuvat lähinnä väkinäiseltä draamalta. Elokuva syventyy nelikkoon enemmän yksilöinä ja etenkin Alexin kohdalla perehdytään enemmän leijonan menneisyyteen.

     Tutuista hahmoista menossa mukana ovat myös pingviininelikko Kippari (Tom McGrath), Alokas (Christopher Knights), Kowalski (Chris Miller) ja Rico (John DiMaggio), simpanssit Mason (Conrad Vernon) ja Phil, sekä fanisuosikiksi muodostunut makien kuningas Julien (Sacha Baron Cohen), tämän uskollinen seuraaja Maurice (Cedric the Entertainer) ja tyhmä Mort (Andy Richter). Jopa ykkösleffassa hauskuuttaneelle mummohahmolle (Elisa Gabrielli) on keksitty rooli jatko-osaan. Myös sivuhahmot, etenkin ovelat ja paikoin aika häijyt pingviinit tarjoavat hupia.

     Uusina hahmoina Madagascar 2:ssa esitellään Alexin vanhemmat, leijonalaumaa johtava Zuba-isä (Bernie Mac, joka menehtyi muutamaa kuukautta ennen elokuvan ensi-iltaa) ja Florrie-äiti (Sherri Shepherd), alfauroksen titteliä himoitseva Makunga-leijona (Alec Baldwin), virtahepoäijä Moto Moto (will.i.am), kirahvi Joe (Eric Darnell), sekä seepralauma (kaikkien äänenä Chris Rock). Uudet hahmot ajavat hyvin asiansa, joskin tämänkertaiseksi pahikseksi tarkoitettu Makunga tuntuu vain laimealta kopiolta Leijonakuninkaan (The Lion King - 1994) häijystä Scarista.

Madagascar 2 ei vielä tälläkään katselukerralla ollut mielestäni parempi kuin ensimmäinen Madagascar, mutta kyseessä on silti oikein kelpo jatko-osa sille. Leffa syventää hahmojaan ja vie heidät uuteen vauhdikkaaseen seikkailuun, joka pitää mukavasti otteessaan läpi puolentoista tunnin keston. Meno viihdyttää taatusti koko perhettä lapsista aikuisiin ja siitä löytyy kosolti huumoria kaikenikäisille. Lapsia luultavasti huvittaa enemmän fyysisempi kohellus, kun taas aikuinen pääsee yllättymään joistakin hieman julmemmista vitseistä, etenkin pingviinien kohdatessa savannilla ykkösleffasta tutun mummon. Naureskelin myös makeasti, kun lentokoneen korjaajiksi pestatut apinat perustavat ammattiliiton ja neuvottelevat paremmista työoloista pingviinien kanssa. Joitain hieman kehnommin vanhentuneita vitsejä mahtuu sekaan ja jotkut Afrikka-stereotypiat aiheuttavat lähinnä kiusaantuneisuutta.

Tarina nappaa kivasti mukaansa, joskin manner-Afrikkaan päädyttyään eläimiä kiinnostaa enemmän omiin lajitovereihinsa tutustuminen ja näiden elämäntapojen oppiminen. Kun jokainen hahmoista saa oman juonikuvionsa, voi puolitoistatuntinen leffa tuntua ajoittain turhankin täyteen ahdetulta. Vauhdikas meno ja meininki onkin lähes koko ajan päällä ja vain parissa lyhyessä kohtaa leffa malttaa hidastaa tahtia hieman, esimerkiksi Alexin ja Martyn jälleen kerran selvitellessä välejään. Loppuhuipennuksessa nämä monet kuviot saadaan niputettua tarpeeksi toimivasti yhteen ja päätökseensä.

Myös visuaalisesti Madagascar 2 jää edeltäjänsä jalkoihin. Afrikan paljas savanni näyttää hyvältä, mutta se ei tarjoa samalla lailla mukavaa monipuolisuutta ja värikkyyttä kuin ykkösleffassa New Yorkin betoniviidakosta Madagaskarin oikeisiin viidakkoihin siirtyminen. Leffa on oivan yksityiskohtainen, muttei kuitenkaan niin tarkkaa työtä kuin vaikkapa DreamWorksilta samana vuonna ilmestynyt toinen animaatioelokuva, Kung Fu Panda (2008). Eläinhahmot näyttävät hyviltä ja liikkuvat sulavasti, mutta sähäkkää mummoa lukuun ottamatta ihmishahmot ovat suorastaan tylsännäköisiä. Äänimaailma on hyvin rakennettu ja musiikit säestävät menoa hyvin Hans Zimmerin instrumentaalimelodioista Moto Motoa ääninäyttelevän rap-artisti will.i.amin esittämiin kappaleisiin. Elokuvassa toki kuullaan ykkösleffan myötä suureksi hitiksi noussut I Like to Move It -kappale.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 18.3.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Madagascar: Escape 2 Africe, 2008, DreamWorks Animation, Pacific Data Images

Arvostelu: Happy Gilmore - ammattilainen (Happy Gilmore - 1996)

HAPPY GILMORE - AMMATTILAINEN

HAPPY GILMORE

Ohjaus: Dennis Dugan

Pääosissa: Adam Sandler, Julie Bowen, Christopher McDonald, Frances Bay, Carl Weathers, Allen Covert, Ben Stiller, Richard Kiel, Dennis Dugan ja Joe Flaherty

Genre: komedia, urheilu

Kesto: 1 tunti 32 minuuttia

Ikäraja: S

Happy Gilmore - ammattilainen on Adam Sandlerin tähdittämä urheilukomedia. Sandler ja hänen collegeaikainen kämppiksensä Tim Herlihy olivat kirjoittaneet yhdessä sketsejä Saturday Night Live -ohjelmaan, mutta kun Sandler sai potkut ohjelmasta, hän ja Herlihy ryhtyivät työstämään varsinaisia elokuvia. Heidän kirjoittamansa ja Sandlerin tähdittämä Billy Madison (1995) oli ollut pienimuotoinen menestys, joten kaksikolta pyydettiin uutta elokuvaa. Sandler sai idean lapsuudenystävästään Kyle McDonoughista, joka jääkiekkotaustansa ansiosta teki aikamoisia lukuja golf-kentällä. Tämän pohjalta Sandler ja Herlihy kynäilivät tarinan. Entinen golf-mestari Mark Lye pestattiin avuksi ja tämä vaati useita muutoksia tekstiin, pitäessään käsikirjoitusta epäkunnioittavana rakastamaansa lajia kohtaan. Kuvaukset käynnistyivät heinäkuussa 1995 ja lopulta Happy Gilmore - ammattilainen sai ensi-iltansa helmikuussa 1996. Elokuva menestyi hyvin, sai ihan positiivista palautetta kriitikoilta ja on noussut monien golfin pelaajien suosikkien joukkoon, mutta samalla leffa myös sai huonoimman miespääosan Razzie- ja Stinkers Bad Movie Awards -ehdokkuudet. Itse olen nähnyt Happy Gilmore - ammattilaisen joskus lapsena televisiosta, mutten muista näkemästäni mitään. Nyt kun elokuva on saamassa jatko-osan Happy Gilmore 2 (2025), päätin sitä odotellessa katsoa alkuperäisen leffan uusiksi ja samalla arvostella sen.

Huonosti menestyvä jääkiekkoilija Happy Gilmore hoksaa olevansa erittäin taitava golfissa ja päättääkin osallistua turnauksiin voittaakseen palkintorahat, joilla maksaa hänet kasvattaneen isoäitinsä talon, jonka verovirasto on pakkohuutokauppaamassa.

1990-luvun alussa Adam Sandler oli tuttu Saturday Night Live -sketseistä ja sivurooleista komedioissa, kuten Sekopäät (Airheads - 1994). Jo Billy Madison nosti hänet kohti kuuluisuutta, mutta läpimurtonsa Sandler teki Happy Gilmoressa samannimisenä jääkiekkoilijana, joka kokeilee onneaan golfin parissa, sillä hänen ärhäkkäät lyöntitaitonsa kaukalossa auttavat häntä golfkentällä lyömään pidemmälle kuin kukaan muu. Happy-nimestään huolimatta hahmo on varsin lyhytpinnainen tapaus, jonka äkäisyys ja riidanhaluisuus kohoaa sekunnissa nollasta sataan. Silti Sandler onnistuu tekemään hahmosta tykättävän. Näyttelijä on kelpo vedossa, revitellen usein hauskasti, mutta jättäen hitusen kylmäksi rauhallisemmilla hetkillä, jolloin häneltä vaadittaisiin kunnon näyttelijälahjoja.

     Elokuvassa nähdään myös Frances Bay Happyn kasvattaneena isoäitinä, joka vero-ongelmien myötä menettää talonsa ja jota Happy yrittää auttaa osallistumalla golf-turnauksiin, Ben Stiller vanhainkotia pyörittävänä Halina, Carl Weathers Happya golfissa opettavana Chubbsina, Christopher McDonald huippugolfaaja Shooter McGavinina, Julie Bowen golf-turnauksen PR-päällikkönä, jonka kanssa Happylle muodostuu tietty pakollista romantiikkaa, sekä James Bond -elokuvista 007 rakastettuni (The Spy Who Loved Me - 1977) ja Kuuraketti (Moonraker - 1979) tuttu Richard Kiel Happyn pomona raksalla. Sivunäyttelijät suoriutuvat osistaan vähintään kelvollisesti, osan ollessa jopa Sandleria taitavampia esiintyjiä. Stiller on erityisen hauska sympaattiselta vaikuttavana, mutta todellisuudessa diktaattorimaisesti vanhainkotia johtavana Halina ja McDonald istuu mainiosti Happya halveksuvan huippupelaajan rooliin.

Happy Gilmore - ammattilainen on yhä lähes kolmenkymmenen vuoden jälkeen varsin toimiva ja hauska komedia, joka kuuluu Adam Sandlerin nätisti sanottuna epätasaisen elokuvauran parempaan päätyyn. Leffa tarjoaa useita hupaisia vitsejä ja hetkiä, joista etenkin isoäidin osuus ikävässä vanhainkodissa jaksaa naurattaa makeasti. Sitten taas osa vitseistä menee huti ja aiheuttaa lähinnä vaivaantuneisuutta kotisohvalla. Todellista myötähäpeää on kuitenkin naurettavan selkeä Subway-ravintolaketjun sponsorina toimiminen. Leffassa ruokaillaan parikin kertaa Subwayssa ja huippuunsa homma menee finaaliottelussa, missä Happy Gilmorella on Subwayn paita ja hänen mailapojallaan (Allen Covert) Subwayn kassi ja lippalakki.

Tarinansa puolesta leffa vetää onnistuneesti mukaansa. Idea rämäpää-jääkiekkoilijasta, joka löytää uuden kutsumuksen golfin parissa on veikeä. Happy ei tosiaan ole kärsivällisintä sorttia ja häneltä menee helposti hermot, joten vaikka hän lyö pallon aloituksessa ennätyspitkälle, pallon saaminen koloonsa vaikkapa puolen metrin päästä voi tuottaa suuriakin vaikeuksia. On kiva seurata Happyn nousua ja tästä syntyvää kilpailua hänen ja Shooterin välillä, etenkin kun toinen osapuoli alkaa käyttää yhä vain hävyttömämpiä keinoja pysyäkseen ykkösenä. Pakolliset romanssit tuntuvat nimenomaan pakotetuilta, eikä leffa tarjoa sinänsä sen enempää, kulkien aika tuttuja urheiluelokuvien latuja, mutta Happy Gilmore - ammattilainen on silti menevää komediaviihdettä. Enpä tosin tiedä, onko jatko-osalle kuitenkaan tarvetta...

Adam Sandler itse valitsi elokuvan ohjaajaksi Dennis Duganin, joka oli aiemmin urallaan yrittänyt saada Sandleria elokuvaansa, mutta koska koomikolla ei vielä tuolloin ollut tarpeeksi nimeä, hän ei saanut tahtoaan läpi. Kun Dugan osoitti kiinnostusta Happy Gilmore - ammattilaista kohtaan, Sandler otti hänet heti mukaan, koska mies oli osoittanut uskoa Sandleriin silloin kun muut eivät. Dugan pitää kepeää ilmapiiriä hyvin yllä, tehden elokuvasta mukavan katselukokemuksen. Sandlerin ja Tim Herlihyn käsikirjoitus on pääasiassa oiva ja onpa leffa myös teknisiltä ansioiltaan kelvollinen. Elokuva on hyvin kuvattu, lavastettu, puvustettu ja leikattu kasaan. Kauas kiitävää palloa esittävät näkökulmaotokset ovat hauskan yliampuvia. Äänimaailmakin on osaavasti rakennettu, joskin Mark Mothersbaughin säveltämistä musiikeista ei jää oikeastaan mitään mieleen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 3.3.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Happy Gilmore, 1996, Universal Pictures, Brillstein-Grey Entertainment, Robert Simonds Productions