Arvostelu: Jumanji (1995)

JUMANJI (1995)

Ohjaus: Joe Johnston
Pääosissa: Robin Williams, Kirsten Dunst, Bradley Pierce, Bonnie Hunt, Jonathan Hyde, David Alan Grier, Bebe Nauwirth, Patricia Clarkson, Adam Hann-Byrd ja Laura Bell Bundy
Genre: seikkailu
Kesto: 1 tunti 44 minuuttia
Ikäraja: 12

Jumanji perustuu Chris Van Allsburgin samannimiseen kirjaan vuodelta 1981. Elokuva ilmestyi vuonna 1995 ja se oli suuri menestys. Filmi ei ollut kuitenkaan täysin kriitikoiden mieleen ja se sai heiltä aika ristiriitaisen vastaanoton. Kuitenkin niiden ansiosta, jotka olivat 1990-luvulla lapsia ja nykyään aikuisia, elokuva on muuttunut pidetymmäksi. Itse en kuitenkaan nähnyt Jumanjia lapsena, ainakaan kokonaan. Kesällä 2012 olin mökillä ja katsoin eräänä iltana televisiota, kun Jumanji pyöri jollain kanavalla. Sitä oli kuitenkin mennyt jo puoli tuntia ja samaan aikaan toisella kanavalla pyöri Dragon Wars: D-War (2007), joka oli mielestäni kiinnostava, joten katsoin molempia vuorotellen noin puolen tunnin ajan, kunnes minun täytyi mennä nuotiolle. Kesti muutama vuosi kunnes katsoin Jumanjin vihdoin kokonaan Netflixistä. Se oli mielestäni ihan viihdyttävä seikkailu, mutten ajattelut, että minun tarvitsisi katsoa sitä toista kertaa. Kuitenkin tapahtui yllätys aika lailla kaikille ja ilmoitettiin, että leffa saa jatkoa. Kun Jumanji: Welcome to the Junglen (2017) lehdistönäytös alkoi lähestyä, katsoin Jumanjin uudestaan arvostellakseni sen ennen jatko-osaa.

Sisarukset Judy ja Peter löytävät Jumanji-lautapelin ja päättävät kokeilla sitä. Jokaisella siirtovuorolla pelistä ilmestyy erilaisia viidakon kauhuja, sekä mies nimeltä Alan Parrish, joka on ollut jumissa pelin sisällä 26 vuotta. Heidän täytyy pelata Jumanji loppuun, jotta kauheudet katoavat.

Judy (Kirsten Dunst) ja Peter (Bradley Pierce) ovat sopivasti erilaiset, mutta tarpeeksi samanlaiset ollakseen selkeät sisko ja veli. Judy on aika turhautunut ja keksii valheita muiden päänmenoksi, kun taas Peter on paljon hiljaisempi tapaus. Silti se, miten he esiintyvät yhdessä, viestii siitä, että he ovat todella tärkeitä toisilleen. He ovat aika ovelia ja fiksuja lapsia, jolloin heidän seikkailuaan on kiinnostava seurata. Dunst ja Pierce ovat toimivat rooleissaan, vaikka molemmilta löytyy heikommatkin hetkensä. He eivät kuitenkaan ärsytä koskaan, mikä tekee heistä tarpeeksi hyviä lapsinäyttelijöitä.
     Jumanjissa vangittuna ollutta Alan Parrishia näyttelee Robin Williams, joka on tuttuun tapaansa oikein mainio roolissaan. Tässä Williams ei kuitenkaan tee mitään erityisen hienoa roolityötä, mutta toimii silti oivallisesti. Koska Alan jäi jumiin pelin sisälle jo lapsena, ei hän ole täysin aikuistunut henkisesti. Harmillisesti tämä puoli hahmosta unohtuu välillä, minkä lisäksi hän ei ole mitä uskottavimmin traumatisoitunut Jumanjiin joutumisesta. Silti on kiehtovaa miettiä, millaista olisi joutua pelin sisälle pariksi vuosikymmeneksi.
     Elokuvassa nähdään myös Bonnie Hunt naisena nimeltä Sarah, joka päätyy myös pelaamaan Jumanjia; David Alan Grier poliisimies Carlina, joka on kelpo lisäys tapahtumiin; Bebe Neuwirth Judyn ja Peterin Nora-tätinä, jota ei paljoa nähdä; Patricia Clarkson Alanin äitinä, sekä Jonathan Hyde tuplaroolissa Alanin isänä ja pelistä ilmestyvänä pahana metsästäjä Van Peltinä.

Jumanjin aloitus ei ole vielä erityisen onnistunut. Siinä nähdään kaksi prologia, joista ensimmäinen pohjustaa jännittävästi, että pelilauta on hyvin vaarallinen, mutta joista toinen ei ole kovin hyvin kerrottu. Toinen prologi kertoo Alanista lapsena (Adam Hann-Byrd), kun hän löytää Jumanjin ja pelaa sitä lapsi-Sarahin (Laura Bell Bundy) kanssa. Sekin on kiinnostava, mutta kun katsoja tajuaa, ettei se ollutkaan itse seikkailun alku, tuntuu se jokseenkin oudolta lisäykseltä. Filmi nappaa kunnolla mukaansa vasta kun Peter ja Judy löytävät laudan ja alkavat pelaamaan, vaikka silloinkin katsojana hieman varautuneena odottaa, onko tässäkin kyseessä prologi, vai alkoiko tarina vihdoin oikeasti? Se tunne alkaa kuitenkin pikkuhiljaa muuttua huojentuneisuudeksi, sillä Dunst ja Pierce ovat selvästi paremmat lapsinäyttelijät kuin Hann-Byrd ja Bundy. Kun leffaan on vihdoin päässyt mukaan, tuntuu sen mystisyys erittäin oivalliselta ja katsojana alkaa jännittämään, mitä kauheuksia pelilaudasta voi ilmestyä seuraavaksi? Jumanji hyödyntää pääasiassa viidakkoteemaa, joten vaaratilanteita aiheuttavat mm. myrkylliset kasvit ja köynnökset, vauhkoontunut eläinlauma, nälkäinen leijona, riehuvat apinat ja vaaralliset krokotiilit. Erilaiset uhat tarjoavat paljon erilaisia seikkailuita, ja tietty mitä enemmän erilaisia asioita pääsee vapaaksi todelliseen maailmaan, sitä vaikeammaksi pelin päättäminen muuttuu.

Elokuvan isoin ongelma on se, ettei siitä löydy kunnon syytä sille, miksi Jumanji on aivan pakko pelata loppuun asti? Parin kauheuden leviämisen jälkeen lapset olisivat vain voineet lopettaa pelaamisen, jolloin pelistä ilmestyneet vaarallisuudet olisi voinut tappaa tai vangita ja siinä se. Mitä enemmän lapset pelaavat, sitä enemmän kauheuksia alkaa tapahtumaan. Leffan aikana miettiikin usein, että pelaaminen vain aiheuttaa pahoja asioita ja kaikelta tuholta voisi säästyä helposti sillä, ettei jatka peliä. On olemassa toinen hyvin samanlainen elokuva nimeltä Zathura: A Space Adventure (2005), joka perustuu myös Chris Van Allsburgin kirjaan ("Zathura" - 2002). Siinä pelin voittamiselle on annettu erinomainen syy, sillä sen pelaajat päätyvät avaruuteen ja vain voitolla voi palata takaisin kotiin. Jumanjissa taas täytyy voittaa, jotta sen aikana voisi tapahtua viihdyttävä seikkailu. Eipä siinä, elokuva on hyvin viihdyttävä. Sen seikkailuhenki on hyvin luotu, minkä lisäksi sen aikana pääsee nauramaan ja jännittämään muutamaan otteeseen. Tarina on kiehtova, vaikka leffaa katsoessa ei ole täysin varma, kertooko elokuva Alanista, vai Judysta ja Peteristä? Varmaankin Alanista alun ja lopun perusteella, en ole täysin varma. Joka tapauksessa Jumanji on oiva seikkailuteos, jota koko perhe voi katsoa erittäin mielellään. Kyseessä ei ole ihmeellinen filmi, muttei sen toisaalta tarvitsekaan olla.

Ohjauksesta vastaa Joe Johnston, joka oli tätä ennen tehnyt seikkailuelokuvat Honey, I Shrunk the Kids (1989), The Rocketeer (1991) ja The Pagemaster (1994), joten tyyli on hänelle hyvin tuttu. Johnston onnistuukin taitavasti tunnelman luomisessa. Käsikirjoittajakolmikko Greg Taylor, Jonathan Hensleigh ja Jim Strain olisivat voineet kuitenkin miettiä perusteluja pelaamiselle paremmin, minkä lisäksi heidän olisi pitänyt rakentaa alku järkevämmäksi. Jumanji on hyvin kuvattu ja leikkaus on myös sujuvaa. Maskeeraus on oivasti toteutettu, minkä lisäksi monet nukeilla toteutetut asiat kuten köynnökset ja leijona ovat ihan hienoja. Valitettavasti digiefektit ovat nähneet parhaat päivänsä. Etenkin tietokoneapinat näyttävät todella kehnoilta nykyään ja onkin harmi, että niitä nähdään säännöllisin väliajoin. Ääniefektit ovat kuitenkin mainiot ja James Horner on säveltänyt toimivaa musiikkia mukaan. Jumanji-pelistä kuuluva rummutus on erinomainen lisä.

Yhteenveto: Jumanji on oikein kelpo seikkailuelokuva. Valitettavasti filmillä kestää lähteä käyntiin kahden prologin takia, joista toista olisi pitänyt muokata järkevämmäksi. Leffan isoin ongelma on kuitenkin se, ettei Jumanji-pelin voittamiselle löydy erityisen hyvää syytä. Ensimmäisistä kauheuksista pääsisi eroon, vaikkei Jumanjia voita, joten pelin voisi ihan hyvin jättää kesken. Silti seikkailua on viihdyttävä seurata ja uudet kauheudet tarjoavat hieman jännittäviä hetkiä, sekä oivallisesti vaikeuttavat pelaamista. Filmistä löytyy myös hauskoja juttuja, vaikka mukaan on lipsahtanut heikompiakin vitsejä. Kirsten Dunst ja Bradley Pierce ovat oivat valinnat lapsinäyttelijöiksi, ja Robin Williams on tuttuun tapaansa oikein mainio roolissa kuin roolissa. Tietokone-efektit ovat nähneet parhaat päivänsä aikoja sitten, mutta nukeilla toteutetut asiat näyttävät yhä tarpeeksi toimivilta. Ohjaaja Joe Johnston on tehnyt hyvää työtä seikkailuhengen luomisessa, mutta käsikirjoittajatrio olisi voinut miettiä muutamia asioita uudestaan. Erityisen ihmeellisestä filmistä ei ole kyse, mutta jo ala-asteikäisten lasten kanssa vietettävään elokuvailtaan Jumanji sopii oikein hyvin - etenkin jos elokuva oli vanhemmille iso juttu omassa nuoruudessa. Vaikkei elokuva ole itselleni iso juttu, niin pidän silti tulevaa Jumanji: Welcome to the Junglea jonkinlaisena häpäisynä. Sen trailerit eivät ole näyttäneet hyviltä ja sen idea kuulostaa typerältä yhdistettynä tähän elokuvaan, mutta yritän silti toivoa, että se edes viihdyttäisi ja naurattaisi pariin otteeseen...

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 6.12.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Jumanji, 1995, TriStar Pictures, Interscope Communications, Teitler Film

Arvostelu: Kaunotar ja hirviö (Beauty and the Beast - 1991)

KAUNOTAR JA HIRVIÖ

BEAUTY AND THE BEAST

Ohjaus: Gary Trousdale ja Kirk Wise
Pääosissa: Paige O'Hara, Robby Benson, Richard White, Rex Everhart, Angela Lansbury, Jerry Orbach, David Ogden Stiers, Bradley Pierce ja Jesse Corti
Genre: animaatio, seikkailu, romantiikka, lastenelokuva
Kesto: 1 tunti 24 minuuttia / Extended Version: 1 tunti 31 minuuttia
Ikäraja: 7

Beauty and the Beast, eli suomalaisittain Kaunotar ja hirviö on Walt Disneyn animaatioelokuvien klassikkosarjan 30. osa. Elokuva perustuu Jeanne-Marie Leprince du Beaumontin kirjaan "La Belle et la Bête" vuodelta 1756, mikä on lyhennetty versio Gabrielle-Suzanne Barbot de Villeneuven samannimisestä sadusta vuodelta 1740. Jo 1930-luvulla Walt Disney suunnitteli sadun kääntämistä piirrosanimaation muotoon, mutta se projekti ei vain lähtenyt liikkeelle. Vasta 1980-luvun lopulla studio päätti kokeilla tarinaa uudestaan ja elokuvan teko alkoi vihdoin. Kaunotar ja hirviö ilmestyi vuonna 1991 ja se oli suuri hitti, jota kriitikotkin ylistivät. Sitä ylistettiin itse asiassa jopa niin paljon, että se oli ensimmäinen animaatio, joka sai parhaan elokuvan Oscar-ehdokkuuden! Nykyään kyseessä onkin yksi Disneyn rakastetuimmista teoksista. Itse näin Kaunottaren ja hirviön ensimmäistä kertaa kahdeksan- tai yhdeksänvuotiaana ja muistaakseni vielä kahtena päivänä peräkkäin. Kesti kuitenkin monta vuotta, ennen kuin näin elokuvan jälleen, mikä tapahtui viime vuonna syntymäpäivänäni, eli niin ikään "prinsessapäivänäni". Blu-rayn sain haltuuni jouluna ja nyt tuntui, että oli aika katsoa elokuva uudestaan.

Keksijä Maurice lähtee tiedemessuille esittelemään uusinta keksintöään, mutta matkalla hän eksyy salaperäiseen linnaan, missä asuva Hirviö vangitsee hänet. Keksijän tytär Belle lähtee etsimään isäänsä ja saa sovittua Hirviön kanssa, että Maurice voi päästä vapaaksi, kunhan Belle pysyy ikuisesti Hirviön vankina. Linnassa Belle alkaa ymmärtämään, keitä linnan asukit oikeasti ovatkaan ja että heille on asetettu kaamea kirous, jonka Belle saattaa kyetä rikkomaan...

Elokuvan pääosassa nähdään kaunotar, eli Belle, joka on kunnon lukutoukka, mikä herättää vahvaa kummastusta kyläläisissä. Monet pitävät häntä outona, mutta Belleä tämä ei vaikuta kiinnostavan. Bellen äänenä kuullaan Paige O'Hara, joka vetää roolin erittäin hyvin. Hahmosta kiinnostuu heti alussa ja hän on hyvä roolimalli pienille katsojille. Parissa kohtaa Belle tosin heittäytyy dramaattiseksi, mikä saattaa mennä hieman yli. Hänen heittäytymisensä surullisena lattialle tai sängylle saivat minut kohottamaan kulmiani hieman huvittuneena.
     Toinen päähenkilö on Hirviö, josta on hienosti saatu tehtyä sekä pelottava että hellyyttävä hahmo. Harmi vain, että Hirviö näytetään liian aikaisin, eikä hahmon piilottelulla kasvateta kunnolla jännitystä. Lapsille Hirviö voi olla yksinään jo liian karmiva, mutta itse jäin kaipaamaan lisää uhkaavuutta hahmoon leffan alussa. Hirviötä esittää Robby Benson, joka on möreän äänensä kanssa oiva valinta rooliin.
     Elokuvan pahis on Gaston, itseään täynnä oleva machoilija, joka haluaa saada Bellen omakseen. Gaston nauttii kylän naisten ihailusta, mutta hänen itsetuntonsa kokee pahan kolauksen, sillä Belle torjuu hänet jatkuvasti. Gastonin iskuyritykset eivät ymmärrettävästi toimi, sillä hän vain kehuskelee itseään ja nauraa Bellen isälle. Gaston on ehdottomasti yksi Disneyn parhaimmista pahishahmoista ja hän osaa olla sekä julma että huvittava. Gastonia ääninäyttelee Richard White, jonka ääni sopii itsekeskeiselle ääliölle. Hänellä on apurina hölmö Töppö, jota ääninäyttelee Jesse Corti ja joka tarjoaa muutamat hyvät naurut.
     Bellen isää, Mauricea, ääninäyttelee Rex Everhart, jonka rooli on huolehtiva, mutta hieman höpsähtänyt isähahmo. Maurice on tosiaan keksijä, minkä takia kyläläiset pitävät häntäkin outona. Valitettavasti läpi elokuvan jää täysin epäselväksi, mitä Bellen äidille on tapahtunut.
     Hirviön linna on täynnä huonekaluiksi muutettuja ihmisiä, joista isoimmissa rooleissa ovat kynttilänjalka Lumiére (Jerry Orbach), Könni (David Ogden Stiers), rouva Pannu (Angela Lansbury) ja hänen poikansa Kippo (Bradley Pierce). Jokainen ääninäyttelijöistä vetää roolinsa hyvin ja omaksi suosikikseni hahmoista on aina noussut Lumiére, joka on aikamoinen hurmuri kynttilänjalaksi.

Elokuva alkaa kertojaäänellä, joka selittää, miten prinssistä tuli Hirviö tyylikkäiden lasimaalausten avulla. Heti alussa esitellään elokuvan keskeinen teema, eli sisäinen kauneus. Ketään ei kannata tuomita ulkoisen olemuksen perusteella, vaan siitä, millainen persoona oikeasti on. Jälleen yksi opetus lapsille Disney-elokuvan muodossa. Siitä tarina lähtee reippaasti käyntiin. Hahmot ja elokuvan maailma esitellään taidokkaasti, eikä aikaakaan, kun Maurice jo päätyy Hirviön linnaan. On hyvin kiehtovaa seurata, kuinka Belle ja Hirviö alkavat vähitellen lämpenemään toisilleen. Leffa ei ole kovin pitkä, mutta se ehtii silti kertoa romanssin tarpeeksi rauhallisesti, jotta se on uskottavaa. Rakkaustarina ei koskaan muutu siirappiseksi, vaikka hempeilyä löytyy, vaan tunnelma on hyvin kaunis ja tästä elokuvasta todella löytyy Disneyn magiaa! Vaikka olenkin mies, voin silti sanoa, että Bellen ja Hirviön tanssikohtaus on aivan ihana. Loppuun on saatu hyvää jännitystä ja lopun suuri taistelu on erinomaisesti toteutettu. Mukana on myös useita hauskoja kohtia.

Vaikka kyseessä onkin hieno teos ja yksi Walt Disneyn loistavimmista klassikoista, on mukana silti joitain juoniaukkoja ja elokuva herättää useita kysymyksiä. Bellen äidin kohtalon lisäksi voi myös ihmetellä, missä Hirviön vanhemmat ovat? Alun mukaan prinssi oli vain noin 10-vuotias muuttuessaan hirviöksi, joten pakkohan hänellä oli vanhemmat olla. Epäkohdista huolimatta Kaunotar ja hirviö on lumoava elokuva, jonka katsoo moneen otteeseen uudestaan ja se toimii aina yhtä loistavasti!

Elokuva on myös piirretty todella taidokkaasti. Hahmojen liikkeet ovat erittäin sulavia - Hirviö on suunniteltu hienoksi ja Lumiéren liekit ovat tyylikäs lisäys. Tyylikkäitä ovat myös taustat, etenkin hirviön linnassa olevat suuret salit, portaikot ja käytävät. Myös kylän visuaalinen toteutus on upea. Ainoa huono puoli on Bellen ja Hirviön tanssikohtaus, jossa tausta on tehty tietokoneella. Vaikka kohtaus on muuten huikea, näin melkein 15 vuotta elokuvan ilmestymisen jälkeen voi kuitenkin sanoa, etteivät tanssikohtauksen tehosteet ole kovin hyvin aikaa kestäneet.

Kaunotar ja hirviö on hyvin perinteinen Disney-musikaali ja se voittikin Oscarin parhaasta musiikista. Prologin jälkeen, jota säestää erinomaisesti tunnelmaa luova musiikki, tulee ensimmäinen laulu "Belle", jossa esitellään hyvin päähenkilö ja hänen erilaisuutensa muiden kyläläisten keskuudessa. Kappaleessa esitellään myös Gaston ja hänen apurinsa. Toisena kappaleena on "Gaston", joka tuo vielä paremmin esille Gastonin ylimielistä luonnetta, jota kuitenkin muut kaupungin miehet ihannoivat. Kolmantena kappaleena on oma suosikkini elokuvasta "Be Our Guest", jossa Lumiére ja muut elävät huonekalut toivottavat Bellen tervetulleeksi, laulavat itsestään ja kertovat, kuinka he ovat joutuneet kestämään kirousta jo vuosia. Tämä musikaalinumero on häikäisevän upeasti piirretty! Seuraavana on "Something There", jossa Hirviö ja Belle laulavat alkavasta romanssista ja laulantaan yhtyvät myös huonekalut. Sen jälkeen tulee elokuvan mm. Oscar-palkinnolla huomioitu kaunis nimikkobiisi "Beauty and the Beast", jossa lauletaan kaunottaren ja Hirviön rakkaudesta. Viimeisenä lauluna on "The Mob Song", jossa Gaston ja muut kyläläiset lähtevät Hirviön kimppuun. Mukana on myös "Beauty and the Beast" Celine Dionin ja Peabo Brysonin duettona. Elokuvan pidennetyssä versiossa on kuultavissa myös huonekalujen laulama "Human Again", mikä tuo hyvin lisäsyvyyttä huonekalujen persooniin. Kaunotar ja hirviö on siinä mielessä äärimmäisen onnistunut teos, että sen kaikki laulut ovat todella hyviä. Yleensä musikaaleissa on mukana pari tylsempää täytekappaletta.

Kaunotar ja hirviö ei sisällä paljoa easter eggejä, eli viittauksia muihin elokuviin, mutta se sisältää paljon Mikki Hiiren pään siluettia muistuttavia kuvioita. Myös monista elokuvista tuttu "Wilhelm-huuto" esiintyy leffan loppukahakassa.

Blu-rayn kuvanlaatu on muiden Disney-klassikkojen tapaan upea. Lisämateriaalina yksilevyisellä Blu-ray julkaisulla on poistettuja kohtauksia ja pätkät "Composing a Classic" ja "Broadway Beginnings", joista ensimmäisessä puhutaan elokuvan musiikista ja toisessa puhutaan elokuvan Broadway-musikaalista. Blu-ray sisältää sekä teatteriversion, että pidennetyn version leffasta.

Yhteenveto: Kaunotar ja hirviö on upean lumoava Disney-elokuva, joka toimii yhä vain vuosienkin jälkeen yhtä hienosti. Disney-faneille elokuva on tietysti pakko-ostos ja vaikkei se täysin perinteinen Disneyn prinsessapätkä ole, niin varmasti moni pikkutyttö innostuu Bellen hahmosta. Kaunotar ja hirviö toimii tietysti myös pojille ja ainakin itseäni elokuvassa on aina kiehtonut itse Hirviö. Elokuva sisältää kunnon Disney-taikuutta, joka jaksaa viehättää aina vaan uudestaan. Hahmot ovat mahtavia, huumori naurattaa ja jotkut kohdat jopa jännittävät, minkä lisäksi mukana on myös kauniita kohtauksia. Lapsille Kaunotar ja hirviö saattaa olla paikoitellen liian karmiva, mutta kannattaa se silti muksuille näyttää ja jos et ole katsonut elokuvaa, niin katso se heti! Elokuvalle on tehty jatko-osat Kaunotar ja hirviö - Lumottu joulu (Beauty and the Beast: The Enchanted Christmas - 1997) ja Kaunotar ja hirviö - Bellen lumottu maailma (Beauty and the Beast: Belle's Magical World - 1998), mutta niitä en ole nähnyt. Ensi vuonna on tulossa live action -versio elokuvasta, jossa pääosassa Bellenä on Harry Pottereista (2001-2011) tuttu Emma "Hermione" Watson.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 4.3.2016 - Muokattu 7.8.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.goldenglobes.com
Beauty and the Beast, 1991, Walt Disney Pictures