Näyttelijät: Brad Pitt, J. K. Simmons ja Anna Lambe
Genre: jännitys
Kesto: 1 tunti 41 minuuttia
Ikäraja: 12
Heart of the Beast on Brad Pittin tähdittämä uusi selviytymisjännäri. Cameron Alexander kirjoitti elokuvan jo kymmenisen vuotta sitten ja 2010-luvun lopulla teksti roikkui Hollywoodin mustalla listalla yhtenä suosituimmista elokuvakäsikirjoituksista, joista ei oltu vielä tehty elokuvaa. Maaliskuussa 2024 David Ayer ilmoitti ohjaavansa käsikirjoituksen pohjalta leffan ja tammikuussa 2025 Brad Pitt hyppäsi mukaan projektiin. Kuvaukset käynnistyivät pari kuukautta myöhemmin ja nyt Heart of the Beast on saapunut elokuvateattereihin. Itse kiinnostuin elokuvasta sen trailerin takia, joskin olin skeptinen ohjaaja Ayerin vuoksi, sillä en ole pahemmin pitänyt miehen aiemmista elokuvista. Kävin silti uteliaana katsomassa Heart of the Beastin heti sen ensi-iltapäivänä.
Entinen sotilas James Belmont lentää Alaskaan, viettämään aikaa luonnon keskellä koiransa Odinin kanssa. Kuitenkin kun hän saa sydänkohtauksen, heidän lentokoneensa tekee pakkolaskun, jättäen miehen ja hänen koiransa erämaan armoille.
Brad Pitt näyttelee James Belmontia, pitkään armeijassa palvellutta miestä, joka jäi eläkkeelle sotilaskoiransa Odinin kanssa. James päättää lähteä eräjormailemaan Odinin kera Alaskaan, mutta parin mutkan kautta he päätyvät keskelle korpea vailla yhteyttä ulkomaailmaan tai kunnon varusteita ja niinpä alkaa uskalias selviytymistaistelu sivistyksen pariin. Pitt on nappivalinta rooliinsa ja hän tulkitsee hyvin hahmonsa sinnikkyyttä ja päättäväisyyttä, mutta myös terveysongelmia ja aitoa huolenpitoa koirastaan. Odin ei jää pelkäksi suloiseksi kanssamatkustajaksi, vaan koiraan tuodaan syvyyttä sitä piinaavilla painajaisilla sodan kauhuista, minkä lisäksi yksi hauvan tassuista on jouduttu amputoimaan pieleen menneen tehtävän takia. Odinia esittää neljä koiraa - Uber, Seeka, Ryker ja Hondo - jotka osasivat eri temppuja, joita kuvaukset vaativat.
Odotukseni Heart of the Beastia kohtaan olivat maltilliset, koska en tosiaan ole pahemmin piitannut ohjaaja David Ayerin viimeisen kymmenen vuoden aikaansaannoksista, joihin kuuluvat onneton sarjakuvafilmatisointi Suicide Squad (2016), sekä parit Jason Stathamin tähdittämät tusinatoimintarainat The Beekeeper (2024) ja A Working Man(2025). Iloiseksi yllätyksekseni Heart of the Beast on poikkeuksellisen hyvä elokuva Ayerilta ja yleisesti ottaen tehokkaan koukuttava selviytymistaistelu.
Elokuvan käsikirjoitus on hyvin simppeli, mutta samalla toimiva ja pidän siitä, että Cameron Alexander on karsinut tekstistään turhat repliikit, jotka moni muu kirjoittaja jättäisi mukaan, etenkin tänä päivänä, kun ei luoteta siihen, että katsoja ymmärtää hahmojen päättelytyötä ilman että he selittävät sen ääneen. Yksinkertaisen, mutta juuri siksi niin napakan tekstin pohjalta Ayerin on ollut helppo rakentaa jännittävää ilmapiiriä, jonka ansiosta elokuva pitää otteessaan läpi keston. Erämaa koettelee Jamesia ja Odinia monin eri tavoin, oli kyse sitten vaarallisesta maastosta, ailahtelevasta säästä tai erilaisista eläimistä, jotka kiinnostuvat parivaljakon matkasta. Parasta näiden tiivistunnelmaisten tilanteiden ohessa on kuitenkin aito lämpö, mikä Jamesin ja Odinin välillä huokuu. Mieheen ja koiraan kiintyy aika lailla ja kaksikon matka saa jopa herkistymään loppusuoralla.
Heart of the Beast on taitavasti kuvattu ja Alaskaa esittävän Uuden-Seelannin jylhiä maisemia esitellään toki koko rahan edestä. Valaisu on oivallista ja leikkaus sulavaa. Lavasteet ovat toimivat, puvustus mainiota ja maskeeraajat ovat loihtineet parit todella häijyn näköiset ruhjeet. Äänimaailmakin on hyvin rakennettu Jared Michael Fryn säveltämiä musiikkeja myöten. Oikeastaan elokuvan ainoana selvänä kompastuskivenä toimivat sen tietokonetehosteet. Vastaan tulevat hirvet, karhut ja sudet ovat kiusallisen selviä digiotuksia, etenkin aidon koiran rinnalla, syöden hieman muuten pätevää jännitettä.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 26.9.2026
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Heart of the Beast, Yhdysvallat, 2026, Crave Films, Domain Entertainment, Gulfstream Pictures, Paramount Pictures, Plan B Entertainment, Temple Hill Entertainment, Wild Chickens Productions
Pääosissa: Jason Statham, Arianna Rivas, Eve Mauro, Emmett J. Scanlan, Jason Flemyng, Michael Peña, Noemi Gonzalez, Isla Gie, Maximilian Osinski, Max Kroes ja David Harbour
Genre: toiminta
Kesto: 1 tunti 56 minuuttia
Ikäraja: 16
A Working Man perustuu Chuck Dixonin kirjaan Levon's Trade vuodelta 2014. Sylvester Stallone kiinnostui Dixonin kirjasta ja halusi alun perin muovata sen televisiosarjan muotoon. Kuitenkin vuosien varrella projekti kääntyi elokuvaksi, johon Amazon MGM Studios tarttui. Kuvaukset käynnistyivät huhtikuussa 2024 ja nyt A Working Man on saapunut elokuvateattereihin. Itse en juuri riemastunut, kun kuulin taas uuden Jason Statham -toimintarainan olevan tekeillä, eikä leffan useaan kertaan nähty juonikuvaus juuri muuttanut mielipidettäni. Kävin silti katsomassa A Working Manin heti sen ensi-iltapäivänä.
Armeijan erikoisjoukkoihin kuulunut Levon Cade yrittää elää tavallista elämää raksaduunarina. Kun hänen pomonsa tytär siepataan, Levonin täytyy hyödyntää vanhoja taitojaan pelastaakseen tämän.
Jason Statham nähdään miehelle varsin tyypillisessä roolissa äijänä, joka on aiemmin ollut jonkin sortin sotilas tai tappaja, mutta lopettanut nämä hommat hiljaisemman elämän perässä. Vanhoille kyvyille tulee kuitenkin käyttöä, kun jollekulle hänen lähipiiristään käy huonosti. Tässä tapauksessa Statham näyttelee Levon Cadea, entistä Royal Marinesin commandoa, joka on töissä rakennushommissa ja joka lähtee pelastamaan pomonsa (Michael Peña) siepattua tytärtä Jennyä (Arianna Rivas). Vaikka voisi luulla, että nämä roolit alkaisivat jo kyllästyttää Stathamia, hän hoitaa hommansa tutulla äijäkarismallaan, vakuuttaen heti siitä, että Levon voi ryhtyä yhden miehen sotaan Jennyn siepannutta tahoa vastaan. Rivas on mainio siepattuna Jennynä, joka ei jää vain avuttomaksi uhriksi, vaan joka yrittää itsekin taistella vastaan. Sen sijaan yleensä vitsiniekkarooleista tuttu Peña on täysin pihalla pikkuosassaan tyttärensä perään itkeskelevänä ja Levonin apua rukoilevana isänä.
Elokuvassa nähdään myös muun muassa Isla Gie Levonin tyttärenä Merrynä, David Harbour Levonin entisenä armeijakaverina Gunnynä, Eve Mauro ja Emmett J. Scanlan Jennyn siepanneina Artemiksena ja Viperinä, Jason Flemyng venäläisenä rikollispomo Wolona ja Maximilian Osinski tämän poikana Diminä, sekä Chidi Ajufo huumekauppaa pyörittävän moottoripyöräjengin johtajana Dutchina. Sivunäyttelijät hoitavat tonttinsa vaihtelevasti. Etenkin pahisten näyttelijät jättävät enemmän tai vähemmän kylmäksi, heidän ollessa niin karikatyyrimäisen yliampuvia roistoja, ettei heitä pysty ottamaan tosissaan.
A Working Man on lähes juuri sitä, mitä siltä voikin odottaa. Jos siis Jason Stathamin tähdittämät toimintaelokuvat ovat juttusi, eiköhän tämäkin leffa toimi mainiosti. Jos taas olet jo kyllästynyt Stathamin itseään kierrättäviin elokuviin, A Working Man tuskin voittaa sinua puolelleen. Omasta mielestäni elokuva jäi aika heikoksi tapaukseksi, josta löytyisi kyllä potentiaalia ihan viihdyttävään ja jännittävään toimintamättöön. Tällaisenaan kyseessä on kuitenkin oudon laahaava elokuva, joka kaipaisi monessa kohtaa potkua persauksille. Vajaan kahden tunnin kesto on aivan liikaa ja leffasta saisi helposti typistettyä vaikka kymmenen minuuttia pois ja saada aikaiseksi mukaansatempaavamman paketin.
Elokuvan toimintakohtaukset ovat ihan viihdyttäviä, joskin minua harmitti, ettei rakennustyömaaympäristöä hyödynnetty lähes ollenkaan. Toimintakohtauksissa on myös harmillisen selvää, että kenestäkään ei ole Levonille vastusta ja niinpä elokuvasta uupuu jännite kokonaan. Tunnelman puolesta leffa jättää muutenkin toivomisen varaa. Ohjaaja David Ayer ei oikein näytä tietävän, haluaako hän tehdä elokuvaa vakavissaan vai hieman kieli poskessa - sama vika, mikä vaivasi myös Ayerin ja Stathamin viimevuotista yhteistyötä, The Beekeeperiä (2024). Ylivakavuus johtaa kuitenkin useisiin tahattoman koomisiin hetkiin, joista iso osa syntyy täysin naurettavasta venäläisten rikollisten suurkoplasta. Osa heistä ovat aavistuksen uskottavampia gangstereita, toiset taas niin övereitä jo pelkästään ulkonäköjensä puolesta, että heistä tuli mieleeni vampyyrit. Jos A Working Man kertoisikin Jason Stathamin ja vampyyrien välisestä taistelusta, olisi kyseessä hyvin todennäköisesti viihdyttävämpi elokuva.
Ohjaaja Ayerin lisäksi elokuvaa on ollut käsikirjoittamassa myös Stathamin kanssa The Expendables -rainoja (2010-2023) tehnyt Sylvester Stallone, joka kaavaili kirjasta alun perin televisiosarja-adaptaatiota. Ayerin ja Stallonen teksti on varsin kömpelö takkuilevaa tarinankerrontaa ja tönkköä dialogia myöten. A Working Man jättää hampaankoloon myös teknisen osastonsa puolesta. Kameratyöskentely on aika hutiloitua, kuva on toisinaan epätarkka ja turpaanvedoissa on välillä vaikea saada selvää, mitä ruudulla oikein tapahtuu. Tähän vaikuttaa myös leikkaus. Lavasteet ovat oivat, mutta puvustus saa kerta toisensa perään kohottelemaan kulmiaan. Tietokonetehosteet ajavat asiansa ja äänimaailma rymistelee mukavasti, joskin Jared Michael Fryn säveltämät musiikit lisäävät ylidramaattisuudessaan sitä tahatonta komiikkaa.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 28.3.2025
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
A Working Man, 2025, Black Bear, Block Films, Balboa Productions, CAT5, Cedar Park Entertainment, Punch Palace Productions
Pääosissa: Jason Statham, Emmy Raver-Lampman, Josh Hutcherson, Bobby Naderi, Jeremy Irons, David Witts, Jemma Redgrave, Michael Epp, Taylor James, Phylicia Rashad, Minnie Driver ja Don Gilet
Genre: toiminta
Kesto: 1 tunti 45 minuuttia
Ikäraja: 16
The Beekeeper on Jason Stathamin tähdittämä toimintaelokuva. Kurt Wimmer kirjoitti elokuvan ja David Ayer hyppäsi projektiin mukaan ohjaajana. Kuvaukset käynnistyivät syyskuussa 2022 ja nyt The Beekeeper on saanut ensi-iltansa myös Suomessa. Itse en pahemmin jaksanut innostua, kun kuulin, että Stathamilta on taas tulossa uusi toimintaelokuva. Kolme Stathamin viimevuotisista leffoista, Fast & Furious X(Fast X - 2023), Meg 2: The Trench (2023) ja Expend4bles(2023) löytyivät listaltani vuoden huonoimpien elokuvien joukosta, eikä odotuksiani juuri nostanut se, että käsikirjoittaja Wimmer oli ollut vastuussa myös Expend4blesista ja ohjaaja Ayer taas oli aiemmin tehnyt muun muassa kaamean Suicide Squadin (2016). Monet kuitenkin kehuivat The Beekeeperiä positiiviseksi yllätykseksi, joten kävin varautuneena, mutta silti uteliaana katsomassa elokuvan.
Kun iäkäs Eloise Parker menettää rahansa internet-huijareille ja tekee epätoivossaan itsemurhan, hänen mehiläisenhoitajansa Adam Clay lähtee kostoretkelle ja paljastaa huijareiden kautta hurjan salaliiton ja korruption.
Jason Statham näyttelee Adam Clayta, mehiläisenhoitajaa, joka on jäänyt eläkkeelle vanhasta duunistaan... mehiläisenhoitajana. Alkuperäinen mehiläishomma tosin tarkoitti huippusalaista Beekeeper-organisaatiota, jonka supertehokkaat tappajat lähetetään hoitelemaan hommat, joihin CIA:kaan ei kykene. Rauhalliseen elämään mehiläisten parissa pyrkivä Clay joutuu takaisin vanhoihin tuttuihin puuhiin, kun hänelle majapaikkaa tarjoavalta iäkkäältä Eloise Parkerilta (Phylicia Rashad) huijataan miljoonien dollarien edestä rahaa, eikä murtunut rouva näe muuta ratkaisua kuin päättää elämänsä. Statham on nähty kostorooleissa lukuisia kertoja ja hän vetää tämänkin roolin sama tympeä ilme kasvoillaan. Stathamista on vaikea lukea, kuinka paljon hän enää edes viihtyy näissä liki identtisissä rooleissa ja on pakko sanoa, että alan jo kyllästyä, ettei herra enää juuri muuta tee urallaan.
Elokuvassa nähdään myös Emmy Raver-Lampman Eloisen tyttärenä, FBI-agentti Veronana ja Bobby Naderi tämän työparina Wileynä, Josh Hutcherson koko huijausfirman takapiruna Derek Danforthina, Jeremy Irons tätä neuvovana Wallacena ja Jemma Redgrave Derekin varakkaana äitinä. Raver-Lampman on lähinnä ärsyttävä näsäviisaana FBI-agenttina, joka jostain syystä jahtaa Clayta, sen sijaan, että hän yrittäisi Clayn tavoin pistää tämän äidin kuolemaan johtaneet tyypit vastuuseen. Naderi jää todella vaisuksi koomisena työparina, mukava kundi -imagoa ylläpitävä Hutcherson ei vakuuta yhtään pahiksena, enkä tiedä, millä ilveellä aidosti lahjakas Irons on huijattu mukaan projektiin.
Minun olisi kannattanut vain kuunnella takaraivossani jyskyttäviä ennakkoluuloja ja odottaa The Beekeeperin kanssa siihen, että se saapuu joskus jonkin suoratoistopalvelun valikoimaan, sillä rehellisesti sanottuna sinne se olisi kuulunut. Stathamin isoimmille faneille ja tavanomaisten toimintarainojen ystäville elokuva voi olla passelia viihdettä, mutta muuten kyseessä on lattean geneerinen ja jopa pitkästyttävä toimintaleffa. Kurt Wimmerin käsikirjoitus ei ole yhtä luokaton kuin Expend4blesissa, mutta on se pirun pöljä ja aukkoja täynnä. En tiedä, onko kyse Wimmerin tekstin huolimattomuudesta, vai leikkauspöydällä uuteen uskoon pistetystä aikajanasta, mutta leffan jatkuvuusvirheet ovat ajoittain häiritsevät. Esimerkiksi parissakin eri kohtauksessa joku hahmoista toteaa, että "Eloise kuoli eilen", vaikka olemme nähneet jo useamman päivän ja yön kuluneen - jopa näiden kohtausten välissä. Wimmerin luoma mehiläistenhoitaja-mytologia ei myöskään ole yhtään niin siistiä kuin hän on tainnut uskoa, etenkin kun tämä johtaa lähinnä kiusallisiin mehiläisteemaisiin repliikkeihin. En valehtele, yksi hahmoista kysyy elokuvan aikana: "To bee, or not to bee?"
Lopputulos voisi olla toimivampi, jos elokuvaa olisi tehty hieman pilke silmäkulmassa ja edes osittain hölmöyksiä syleillen. Jälleen kerran kömpelyyttään elokuvantekijänä osoittava David Ayer työstää elokuvaa haudanvakavasti ja yltiödramaattisesti, mikä johtaa pikemminkin tahattomaan koomisuuteen. Pari ihan viihdyttävää turpaanvetoa mahtuu sekaan, mutta eipä toimintakohtauksissa ole juuri kehumista. Jännitys uupuu täysin, enkä lopulta välittänyt kenenkään kohtalosta. Niinpä varttia vaille kahden tunnin mitta tuntui huomattavasti kestoaan pidemmältä.
The Beekeeper ei ole edes teknisiltä ansioiltaan kummoinen. Se on ihan kelvollisesti kuvattu, mutta leikkaus tuntuu kaipaavan tiivistämistä. Elokuva olisi napakampi puolentoista tunnin mitassa ja nyt siitä löytyy paljon pitkäveteistä tyhjäkäyntiä. Lavasteet ovat oivat, asut myös ja lopputaistelussa maskeeraukset äityvät mukavan verisiksi. Leffan toivoisi kuitenkin uskaltavan olla vielä raaempi ja jotkut toimintakohtaukset ovat jopa turhan kesyjä. Tietokonetehosteista näkyy pienehkö budjetti ja esimerkiksi pari suurta räjähdystä aiheuttivat lähinnä huvittuneisuutta kökköytensä takia. Äänimaailma rymistelee yliampuvasti ja David Sardyn ja Jared Michael Fryn säveltämät musiikit ovat aika yhdentekevää taustameteliä.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 23.2.2024
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
The Beekeeper, 2024, Miramax, Cedar Park Entertainment, Punch Palace Productions
Ohjaus: David Ayer Pääosissa: Will Smith, Margot Robbie, Joel Kinnaman, Viola Davis, Jai Courtney, Cara Delevingne, Jay Hernandez, Adewale Akinnuoye-Agbaje, Ike Barinholtz, Jared Leto ja Ben Affleck Genre: toiminta Kesto: 2 tuntia 2 minuuttia / Extended Cut: 2 tuntia 14 minuuttia Ikäraja: 12
Marvel Studiosilla menee lujaa Marvel Cinematic Universensa (2008-) kanssa ja yhtiöltä tuleekin kassamagneetteja pari vuodessa, esimerkiksi tänä vuonna ilmestynyt Captain America: Civil War (2016) ja marraskuussa ilmestyvä Doctor Strange (2016). Vaikka he ovatkin tehneet muutaman heikomman pätkän, taso on pysynyt aika toimivana läpi sarjan ja monille uudet hahmot, kuten Ant-Man, ovat nousseet ison yleisön suosikeiksi. Ja sitten on DC Comics, joka huomasi muutama vuosi sitten, ettei heillä ole Christopher Nolanin Yön ritari -trilogian (The Dark Knight - 2005-2012) lisäksi muita hittejä. Superman tuotiin uudestaan valkokankaille Man of Steelissa (2013), joka sai ristiriitaiset arviot, mutta joka minusta toimi hyvin. Silloin Warner Brosilla tajuttiin, että tällä saataisiin rahaa ja DC Comics voisi kilpailla kunnolla Marvel Studiosin kanssa. Harmi, että taisi olla jo liian myöhäistä... Aiemmin tänä vuonna ilmestynyt Batman v Superman: Dawn of Justice (2016) ei tuntunut erityisen kokonaiselta paketilta, vaikka pääkaksikko olikin erinomainen. Se tuntui kiirehtivän, sillä studiot varmasti huomasivat, että Marvel Cinematic Universeen kuului jo kaksitoista elokuvaa, joten tahtia piti kiristää, jotta DC:n oma supersankariryhmäelokuva Justice League (2017) saataisiin valkokankaille mahdollisimman nopeasti. Jostain kumman syystä studiot päättivät, että sen sijaan että pohjustettaisiin Justice Leagueta tekemällä elokuvat Flashista ja Aquamanista, tehtäisiinkin elokuva Batmanin pahiksista. Joka tapauksessa kun mainoksia alkoi näkyä, innostuin Suicide Squadista ja odotin yhä vain enemmän näkeväni sen. Näkisimme vihdoin Harley Quinnin ja Killer Crocin valkokankaalla, sekä uuden Jokerin ja myös Batman olisi mukana! Suicide Squad on ainakin minulle loppukesän iso huipennuselokuva, joten odotukseni olivat suuret. Ehkä liiankin suuret...
HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellisiä osia Man of Steel ja Batman v Superman: Dawn of Justice!
Mahdollisen vihollismielisen yli-ihmisen pelossa Amanda Waller kokoaa pahiksista koostuvan iskuryhmän taistellakseen yliluonnollista vihollista vastaan.
Isoimmissa rooleissa ryhmässä ovat Will Smithin näyttelemä Deadshotja Margot Robbien esittämä Harley Quinn. Deadshot ei ollut minulle etukäteen tuttu hahmo, mutta hänen taustaansa on pohjustettu hyvin. Smithillä on hyvät ja heikot roolinsa, ja onkin hieno nähdä, ettei hän ole tässä sama ylimielinen ääliö, mikä hän on mm. elokuvissa Pahat pojat (Bad Boys - 1995), Independence Day - maailmojen sota (Independence Day - 1996) ja Men in Black - miehet mustissa(Men in Black - 1997). Hän vetää roolin vakavasti ja oikein mainiosti, kuten Margot Robbiekin, joka ei tosin ole kovin vakava. Harley Quinn on täysi hullu ja usein ennalta-arvaamaton. Hahmosta on saatu erittäin hauska. Vaikka monet ovat valittaneet siitä, että hahmon tuttu punamusta asu on vaihdettu mahdollisimman tiukkiin ja hieman liian pieniin vaatteisiin, niin monet tulevat riemastumaan, sillä sarjakuvista tuttu asu nähdään myös - tosin erittäin nopeasti. Molemmat hahmot, sekä niiden näyttelijät ovat oikein mainioita. Minua innosti Killer Crocin (Adewale Akinnuoye-Agbaje) näkyminen valkokankaalla, vaikken kovin paljoa hahmosta tiennyt. Vielä vähemmän tiesin ryhmän muista hahmoista, eli Captain Boomerang (Jai Courtney), Diablo (Jay Hernandez), Enchantress (Cara Delevingne), Slipknot (Adam Beach) ja Katana (Karen Fukuhara). Killer Croc on tyylikkäästi maskeerattu, mutta häntä ei ole kovin paljoa hyödynnetty, eikä hän puhu paljoa. Jai Courtneystä en ole aiemmin erityisemmin välittänyt, mutta Boomerangiksi hän sopi oikein hyvin ja oli jopa hauska. Diablo oli paikoitellen ihan toimiva, mutta loppupuolella hahmo vedetään niin överiksi, että itseltäni meni maku. Cara Delevingne tuli minulle tutuksi Paper Townsista (2015) ja hänen esittämänsä Enchantress-noita on aika karmiva tyyppi. Harmi vain, että elokuvan aikana Enchantressin hienous katoaa, eikä hahmo olekaan sellaisessa roolissa kuin mainokset antoivat olettaa. Slipknot ja Katana ovat aivan turhia. Slipknot esiintyy vain muutaman minuutin verran, eikä oikeastaan tee mitään ja Katana tuntuu erittäin väkisin mukaan tungetulta. Välillä jopa unohtaa hahmon mukanaolon, sillä hän ei ole esillä samalla lailla kuin muut.
Ryhmää johtaa Rick Flag, jona nähdään Joel Kinnaman. Minun on pakko tunnustaa, etten ole koskaan perustanut Kinnamanista... ja mielipiteeni pysyy samana. En tiedä oikeastaan, mikä siinä on, mutta siitä lähtien, kun näin hänet ensimmäisen kerran elokuvassa RoboCop (2014), en ole erityisemmin pitänyt häntä hyvänä näyttelijänä ja minua lähinnä ärsyttää nähdä häntä elokuvissa. Muuten Flag vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta hahmolta ja minulle toimisi paremmin, jos häntä olisi esittänyt joku toinen.
Ryhmän perustaja Amanda Walleria näyttelee Viola Davis. Waller vaikuttaa aluksi hyvältä hahmolta ja näyttäessään, ettei hänelle kannata ryttyillä, katsojana miettii, että tällainen hahmo voisi oikeasti tosissaan käyttää superpahiksia operaatiossaan. Loppupuolella hahmo valitettavasti alkaa vain lähinnä ärsyttää, eikä häntä haluaisi nähdä elokuvassa enempää. Nyt kun muut isoissa osissa olleet näyttelijät on käyty läpi, niin päästään kaikkien isoimpaan kysymykseen: onko Jared Leto hyvä Jokeri? No jaa. Tässä elokuvassa hän ei valitettavasti vakuuta. Minua eivät häiritse hänen oudot tatuointinsa tai erilainen tyylinsä, vaan Leton tapa esittää hahmoa. Leto on mielestäni hyvä näyttelijä, mutta välillä tuntuu, ettei hän ole päässyt täysin hyödyntämään taitojansa tässä. Enkä nyt vain vertaa häntä lempiversiooni hahmosta, eli Heath Ledgerin Jokeriin Yön ritarissa (The Dark Knight - 2008), vaan yleisesti kaikkiin versioihin, joita olen nähnyt. Psykoottisuus on onnistuneesti selkeää ja muissa hahmoissa näkyy inho ja pelko, kun Jokeri tulee liian lähelle. Silti hahmo jättää pahasti kylmäksi. Mainoksissa Jokeri näkyy isona ja Leton nimi on julisteissa toisena, mutta totuus elokuvassa on toinen. Hahmo on pienessä roolissa ja lähinnä vain käy kääntymässä muutamaan otteeseen. Tämän elokuvan Jokeri on myös kirjoitettu paikoitellen huonosti. Pidin kuitenkin ideasta, että jopa monet rikolliset pelkäävät häntä ja hän voisi tehdä, mitä ikinä huvittaakaan. Minua vain harmittaa, että tässä elokuvasta häntä ei ole hyödynnetty oikealla tavalla. Hänen esittelynsä ei ole tyylikäs, eikä hän ole samalla lailla teatraalinen kuin Jokeri oikeasti on. Leton vihreähiuksinen hymysuu ei siis ole oikeastaan Jokeri, mutta muuten kai ihan kelpo rikollispomo. Toivottavasti seuraavissa Batman-elokuvissa hahmo saataisiin monipuolisemmin käyttöön. Hauska fakta: olen nähnyt Jared Leton livenä, Thirty Seconds to Marsin konsertissa, jossa hän toimii laulajana.
Ben Affleckin esittämä Batman näkyy elokuvassa parissa kohtaa hyvin lyhyesti ja niinä muutamina minuutteina Affleck todistaa jälleen epäilijät vääriksi, sillä jösses hän näyttää tosi siistiltä Batman-puvussaan. Kun Batman ilmestyi ruudulle, meinasin lyhyen hetken ajan nostaa nyrkit ilmaan ja hurrata (en kuitenkaan tehnyt sitä). Olen sillä lailla fani, että menin katsomaan elokuvan Batman-paita päälläni - taisin olla näytöksessä ainoa, joka teki niin. Myös toinen supersankari vilahtaa nopeasti, mutten paljasta kuka. Oli silti kiva yllätys nähdä hänetkin.
Elokuva alkaa aika lailla siten, miten mainokset antavat ymmärtää. Pahikset ovat vankilassa ja Waller keskustelee pöydän ääressä muutaman tärkeän herran kanssa suunnitelmastaan käyttää superpahiksia superuhkien torjunnassa. Supermanin kuoleman jälkeen on syntynyt pelko, että seuraava samanlainen yli-ihminen ei olisikaan ihmisten puolella ja tietenkin hallitus yrittää järjestää varotoimenpiteitä. Waller esittelee pahishahmot muille ja kertoo heidän taustojaan aika laiskalla tyylillä. Tekijät eivät selvästi tiedä, kuinka tehdä monen hahmon esittelyä sujuvasti ja siksi jonkun täytyy selittää katsojalle kaikki. Kun ryhmä on vihdoin esitelty, alkaa vihdoin tapahtua. Outoa on, että kun "hyviä pahiksia" esitellään todella pitkään, "pahalle pahikselle" ei suoda samaa aikaa, vaan hänen ilkikuriset suunnitelmansa lähtevät kiirehtien käyntiin. Samaa kiirehtimistä on koko elokuva täynnä. Ryhmä kasataan ja lähdetään taistelemaan yliluonnollista pahistaa vastaan. Ja sitä on oikeastaan koko loppuleffa. Välillä nähdään lisää muistelukohtauksia. Suicide Squadissa ei ole oikein mitään rakennetta. Siinä on jonkinlainen alku ja pitkäksi venytetty lopputaistelu, muttei selkeää punaista nauhaa siinä välissä. Luulin yhdessä kohdassa nukahtaneeni, sillä elokuva hyppi niin pahasti jutusta toiseen. Paljoa ei selitellä ja leikkauspöydällä on selkeästi heitetty reilulla kädellä pois materiaalia.
Aiemmin liikkui huhu, että ryhmän tehtävänä olisi saada kiinni Jokeri, mutta näin ei ole. Oikea pahis on nimittäin Enchantress, joka alkaa rakentaa maailmantuhoamislaitetta yhdessä veljensä kanssa, joka kykenee muuttumaan isoksi, haarniskaan pukeutuneeksi valojättiläiseksi. Suicide Squad käy välillä niin höpöhöpömaailmoissa, että on vaikeaa katsoa kohtauksia, joissa esiintyy Jokeri tai Harley Quinn, sillä he ovat niin tavallisia tyyppejä, etteivät tunnu kuuluvan näihin yliluonnollisiin pätkiin mukaan. Ei minua sinänsä haittaa yliluonnollisuudet, mutta silloin kun elokuva menee liiallisuuksiin, kulmakarvat alkavat kohoilla ja syvät huokaukset kuulua. Mainokset esittävät elokuvan täysin erilaisena kuin se oikeasti on. Pelkästään värikkäät julisteet viestivät hauskasta elokuvasta, mutta valitettavasti kaikki hauskat kohdat ovat jo mainoksissa. Jos jotain hyvää pitää sanoa, niin se, ettei kyseessä ole mikään puhdas hyvän ja pahan taistelu, sillä pahikset tappelevat vielä pahempia vastaan. Valitettavasti koko juonessa on hölmö puoli. Jos Waller tarvitsi yli-ihmisten ryhmän, miksei hän valinnut Wonder Womania, joka oli mukana pysäyttämässä Doomsdayta? Tai Flashia? Tai Aquamania? Henkilöitä, joihin olisi voitu luottaa, kuten Batman? Ei. Miksi ei? Koska heitä säästellään ensi vuoden Justice League -elokuvaan. Siksi ei.
Batman v Superman: Dawn of Justicen yksi ongelma oli, ettei se osannut keskittyä omaan tarinaansa, vaan yritti liikaa pohjustaa tulevia elokuvia. Tässä ei ole oikeastaan sitä ongelmaa. Tässä ongelmana on, ettei se lopulta tunnu oikein kuuluvan siihen maailmaan, mitä Batman v Superman yritti pohjustaa. Toisaalta voihan se olla niinkin, että näille pahiksille on mietitty jo tuleva seikkailu, mihin liittyisi myös Justice League, jolloin siinä olisi jotain järkeä. Tällaisena elokuva tuntuu hieman irralliselta ja jos ei tiedä hahmoista ja universumista mitään, niin luultavasti lähtee hämmentyneenä pois teatterista.
Elokuvan on ohjannut ja käsikirjoittanut David Ayer, joka on aiemmin ohjannut mm. Arnold Schwarzeneggerin tähdittämän Sabotagen (2014) ja Brad Pittin sotaelokuva Furyn (2014). Suicide Squadia jouduttiin kirjoittaa ja kuvata paljon uudestaan, mikä todella näkyy lopputuloksessa aikamoisena sekasotkuna. Kun elokuva ei oikein tiedä, minne on menossa, katsojakin on hukassa. Itselläni oli jatkuvasti vahva tunne, että jotain puuttuu, mutten tiennyt mitä. Noh, Batman v Supermanista ilmestyi juuri puoli tuntia pidempi versio, joten toivon, että myös tästä nähtäisiin pidempi versio, sillä mainoksissa esiintyy pätkiä, joita ei tässä ole. Teknisesti elokuva on hyvin toteutettu. Kuvaus on sujuvaa ja tehosteet tyylikkäitä. Leikkaus on liian nopeatempoista tarinan kannalta. Elokuvaa varten sävelletty musiikki ei jää mitenkään mieleen, mutta siinä on käytetty paljon tuttuja kappaleita, kuten The Animalsin House of the Rising Sun,Black Sabbathin Paranoid, The White Stripesin Seven Nation Army, sekä mainoksissakin soinut Queenin Bohemian Rhapsody.
Elokuvasta on kuin onkin olemassa kaksitoista minuuttia pidempi Extended Cut, joka sisältää pidennettyjä sekä uusia kohtauksia. Näissä syvennetään Harley Quinnin ja Jokerin suhdetta, sekä luodaan hieman lisäystä Katanan hahmoon. Nämä kohtaukset eivät oikeastaan paranna elokuvaa, mutta eivät myöskään huononna sitä.
Blu-rayn kuvanlaatu on todella mainio. Lisämateriaalina Blu-raylla on mokaotoksien lisäksi Suicide Squadin historiasta ja hahmoista kertova Task Force X: One Team, One Mission, elokuvan maailman luomisesta lyhyesti kertova Chasing the Real, Jokerista ja Harley Quinnista kertova Joker & Harley: 'It' Couple of the Underground, näyttelijöiden valmistautumisesta kertova Squad Strength and Skills", aseistuksesta kertova Armed to the Teeth, taisteluista kertova This is Gonna Get Loud: The Epic Battles of Suicide Squad ja kertojaäänellä varustettu pätkä The Squad Declassified. Katsottavaa on puoleksitoista tunniksi.
Yhteenveto:Suicide Squad on tyylikkäistä pätkistään huolimatta kiirehtivä ja sinnetänne leviävä sekasotku. Se ei tunnu kovin kokonaiselta tarinalta. Itse asiassa se ei tunnu edes elokuvalta, vaan joltain trailerin ja musiikkivideon yhdistelmältä. Mukana on jonkin sortin alku ja sitten mitäänsanomattomia toimintakohtauksia, jotka johtavat tylsään megamättömätkintään, mutta välistä puuttuu paljon. Välillä jutut menevät täysin överiksi, enkä tiennyt, pitikö niiden naurattaa vai aiheuttaa "vau"-efekti. Käsikirjoitus on hämmentävän kömpelö, mitä vain pahentaa amatöörimäinen leikkaus. Will Smith ja Margot Robbie ovat mainiot rooleissaan, mutta Jared Leton Jokeri jättää kylmäksi. Suurta osaa ryhmän jäsenistä ei erityisemmin hyödynnetä, jolloin ne olisi voitu jättää pois. Jai Courtney on yllättävän hyvä ja paikoitellen jopa hauska Captain Boomerangina. Batman on toimiva lisäys, eikä tuntunut turhalta, vaikka esiintyikin erittäin lyhyesti. Enchantress vaikutti aluksi karmivalta, mutta onkin loppujen lopuksi todella hölmö ja koominen pahis. Nyt kun tämäkin tuotti pettymyksen, eivätkä Wonder Womanin (2017) ja Justice Leaguen mainokset vakuuttaneet, niin kannattaako tulevia DC Comicsin elokuvia kovin paljoa odottaa? Studiot voisivat tarkemmin miettiä, miten tehdä hyviä elokuvia, jolloin nämä hyvät elokuvat muodostaisivat yhdessä erittäin loistavan kokonaisuuden. Batmanin sooloelokuvaa odotan, sillä Affleckin versio hahmosta on toiminut tähän mennessä kaikin puolin ja hän tulee olemaan tuotantopuolellakin isossa roolissa. Harmi vain, että elokuvaa joudutaan kuulemma odottaa aika kauan...
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 1.8.2016 - muokattu: 5.3.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.screenrant.com
Suicide Squad, 2016, Warner Bros, Atlas Entertainment, DC Comics, RatPac-Dune Entertainment, Lin Pictures
