Pääosissa: Josh Hutcherson, Piper Rubio, Elizabeth Lail, Freddy Carter, Theodus Crane, Wayne Knight, Mckenna Grace, Teo Briones, Audrey Lynn Marie, Skeet Ulrich, Matthew Lillard, Kellen Goff ja Megan Fox
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 44 minuuttia
Ikäraja: 16
Suosittuun videopelisarjaan perustuva kauhuelokuva Five Nights at Freddy's (2023) oli taloudellinen hitti, joten sille päätettiin tietysti tehdä jatkoa. Kuvaukset käynnistyivät lokakuussa 2024 ja nyt Five Nights at Freddy's 2 on saapunut elokuvateattereihin. Itse pidin ensimmäistä elokuvaa ihan viihdyttävänä kauhurainana, mutten ole pahemmin odottanut jatko-osan näkemistä. Kävin silti katsomassa Five Nights at Freddy's 2:n heti sen ensi-iltapäivänä.
On kulunut vuosi Freddy Fazbear's -pizzerian koettelemuksista. Samalla kun Mike ja Vanessa yrittävät jatkaa elämäänsä, Abby alkaa saada viestejä vanhoilta "ystäviltään".
Josh Hutcherson, Piper Rubio ja Elizabeth Lail palaavat rooleihinsa Schmidtin sisaruksiksi Mikeksi ja Abbyksi, sekä poliisi Vanessaksi, joka paljastui ensimmäisessä elokuvassa Freddy Fazbear's Pizzan luojan, pahan William Aftonin (Matthew Lillard) tyttäreksi. Kolmikko selviytyi pizzerian murhanhimoisilta animatroniikkanukeilta ja vuotta myöhemmin Mike ja Vanessa yrittävät niin jatkaa elämiään kuin miettiä, mitä heidän välillä oikein tapahtuu. Ovatko he vain kavereita, vai jotain enemmän? Abby sen sijaan haikailee vanhojen ystäviensä luokse ja painajainen alkaa uudelleen, kun tyttö alkaa saada viestejä nukeilta. Lail on kelvollinen osassaan, mutta Hutchersonin työ on tällä kertaa hieman väsähtänyttä. Rubio on kasvanut elokuvien välissä, eikä hän oikein mene enää läpi sinisilmäisestä tytöstä, joka ei tajuaisi karmivien nukkejen haluavan satuttaa.
Elokuvassa nähdään myös Theodus Crane Miken kaverina Jeremiahina, Wayne Knight Abbyn opettajana Berginä, Skeet Ulrich Henrynä, jonka tytär kuoli 20 vuotta sitten Freddy Fazbear's -pizzeriassa, Freddy Carter pizzerian uutena yövartijana, sekä Mckenna Grace ja Teo Briones paranormaaleja tapahtumia ja paikkoja tutkivina Lisana ja Alexina, jotka kiinnostuvat pizzerian kaameasta historiasta. Näyttelijäkaartin suoriutumiset ailahtelevat läpikotaisin. Elokuvan paras näyttelijä taitaa olla Knight, joka tekee hänen opettajahahmostaan poikkeuksellisen vihattavan mulkeron. Hänen kohdalla katsojaa ei haittaisi tippaakaan, vaikka Freddy ja kumppanit repisivät hänet palasiksi.
Se, tykkääkö Five Nights at Freddy's 2:sta riippuu pitkälti siitä, mitä mieltä oli ensimmäisestä elokuvasta. Jos pidit ykkösestä, en näe syytä miksi et pitäisi myös jatko-osasta. Jos taas et tykännyt ensimmäisestä Five Nights at Freddy's -leffasta, on jatko-osaan turha tuhlata aikaa. Omasta mielestäni ensimmäinen elokuva oli ihan ok kauhupeliadaptaatio ja mielestäni myös tämä toinen elokuva on ihan ok kauhupeliadaptaatio. Five Nights at Freddy'sin idea näistä pizzerian eläinmaskottien hurjiksi äityvistä animatroniikkanukeista on edelleen mielenkiintoinen ja kakkosleffa haluaa tuoda tähän maailmaan lisää sisältöä. Uutena pahiksena toimiva Marionetti-nukke on erityisen karmiva näky, sekä muutenkin Freddyä ja kumppaneita julmempi antagonisti.
Elokuvalla kestää oma aikansa lähteä käyntiin, alkupään käyttäessä jokusen tovin pääkolmikon traumoihin, ennen kuin leffa nakkaa heidät takaisin pizzeriaan. Vasta toisella puoliskollaan elokuva starttaa kunnolla ja luvassa on pari todella viihdyttävää kohtausta, joista eräs tietokoneen ääressä vietettävä osio saa takuulla videopelin fanit myhäilemään tyytyväisinä. Pari ihan jännittävääkin hetkeä mahtuu sekaan, mutta niin mahtuu myös tahatonta komiikkaakin, sekä laiskoja säikyttelyjä. Loppusuoran pienoiseksi ongelmaksi koituu se, että viime minuuteilla leffa ryhtyy liikaa pohjustamaan kolmatta elokuvaa, viemättä ensin tätä leffaa tyydyttävästi päätökseensä. Five Nights at Freddy's 2 loppuu tästä syystä hassun tönkösti.
Ykkösosan tapaan myös tämän elokuvan on ohjannut suomensukuinen Emma Tammi, jonka työ on hieman ailahtelevaa näyttelijöiden ja tunnelman parissa. Tällä kertaa yksin käsikirjoituksesta vastuussa olevan Scott Cawthonin teksti ei ole kaksinen, mutta se antaa tarpeeksi kelvolliset raamit ihan viihdyttävälle menolle. Teknisesti Five Nights at Freddy's 2 toimii menevästi. Se on osaavasti kuvattu, lavasteet ovat hienot, maskeeraukset oivalliset ja animatroniikkanuket näyttävät toistamiseen upeilta. Äänimaailma rakentuu turhan paljon pelkkien hyppysäikyttelyjen varaan, mutta Newtonin veljesten säveltämät musiikit ovat aidosti mainiot ja elokuvan parhaita puolia.
Lopputekstien aikana ja niiden jälkeen nähdään vielä lisää vinkkiä kolmososasta.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 6.12.2025
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Five Nights at Freddy's 2, 2025, Universal Pictures, Blumhouse Productions, Scott Cawthon Productions
Pääosissa: Jason Statham, Emmy Raver-Lampman, Josh Hutcherson, Bobby Naderi, Jeremy Irons, David Witts, Jemma Redgrave, Michael Epp, Taylor James, Phylicia Rashad, Minnie Driver ja Don Gilet
Genre: toiminta
Kesto: 1 tunti 45 minuuttia
Ikäraja: 16
The Beekeeper on Jason Stathamin tähdittämä toimintaelokuva. Kurt Wimmer kirjoitti elokuvan ja David Ayer hyppäsi projektiin mukaan ohjaajana. Kuvaukset käynnistyivät syyskuussa 2022 ja nyt The Beekeeper on saanut ensi-iltansa myös Suomessa. Itse en pahemmin jaksanut innostua, kun kuulin, että Stathamilta on taas tulossa uusi toimintaelokuva. Kolme Stathamin viimevuotisista leffoista, Fast & Furious X(Fast X - 2023), Meg 2: The Trench (2023) ja Expend4bles(2023) löytyivät listaltani vuoden huonoimpien elokuvien joukosta, eikä odotuksiani juuri nostanut se, että käsikirjoittaja Wimmer oli ollut vastuussa myös Expend4blesista ja ohjaaja Ayer taas oli aiemmin tehnyt muun muassa kaamean Suicide Squadin (2016). Monet kuitenkin kehuivat The Beekeeperiä positiiviseksi yllätykseksi, joten kävin varautuneena, mutta silti uteliaana katsomassa elokuvan.
Kun iäkäs Eloise Parker menettää rahansa internet-huijareille ja tekee epätoivossaan itsemurhan, hänen mehiläisenhoitajansa Adam Clay lähtee kostoretkelle ja paljastaa huijareiden kautta hurjan salaliiton ja korruption.
Jason Statham näyttelee Adam Clayta, mehiläisenhoitajaa, joka on jäänyt eläkkeelle vanhasta duunistaan... mehiläisenhoitajana. Alkuperäinen mehiläishomma tosin tarkoitti huippusalaista Beekeeper-organisaatiota, jonka supertehokkaat tappajat lähetetään hoitelemaan hommat, joihin CIA:kaan ei kykene. Rauhalliseen elämään mehiläisten parissa pyrkivä Clay joutuu takaisin vanhoihin tuttuihin puuhiin, kun hänelle majapaikkaa tarjoavalta iäkkäältä Eloise Parkerilta (Phylicia Rashad) huijataan miljoonien dollarien edestä rahaa, eikä murtunut rouva näe muuta ratkaisua kuin päättää elämänsä. Statham on nähty kostorooleissa lukuisia kertoja ja hän vetää tämänkin roolin sama tympeä ilme kasvoillaan. Stathamista on vaikea lukea, kuinka paljon hän enää edes viihtyy näissä liki identtisissä rooleissa ja on pakko sanoa, että alan jo kyllästyä, ettei herra enää juuri muuta tee urallaan.
Elokuvassa nähdään myös Emmy Raver-Lampman Eloisen tyttärenä, FBI-agentti Veronana ja Bobby Naderi tämän työparina Wileynä, Josh Hutcherson koko huijausfirman takapiruna Derek Danforthina, Jeremy Irons tätä neuvovana Wallacena ja Jemma Redgrave Derekin varakkaana äitinä. Raver-Lampman on lähinnä ärsyttävä näsäviisaana FBI-agenttina, joka jostain syystä jahtaa Clayta, sen sijaan, että hän yrittäisi Clayn tavoin pistää tämän äidin kuolemaan johtaneet tyypit vastuuseen. Naderi jää todella vaisuksi koomisena työparina, mukava kundi -imagoa ylläpitävä Hutcherson ei vakuuta yhtään pahiksena, enkä tiedä, millä ilveellä aidosti lahjakas Irons on huijattu mukaan projektiin.
Minun olisi kannattanut vain kuunnella takaraivossani jyskyttäviä ennakkoluuloja ja odottaa The Beekeeperin kanssa siihen, että se saapuu joskus jonkin suoratoistopalvelun valikoimaan, sillä rehellisesti sanottuna sinne se olisi kuulunut. Stathamin isoimmille faneille ja tavanomaisten toimintarainojen ystäville elokuva voi olla passelia viihdettä, mutta muuten kyseessä on lattean geneerinen ja jopa pitkästyttävä toimintaleffa. Kurt Wimmerin käsikirjoitus ei ole yhtä luokaton kuin Expend4blesissa, mutta on se pirun pöljä ja aukkoja täynnä. En tiedä, onko kyse Wimmerin tekstin huolimattomuudesta, vai leikkauspöydällä uuteen uskoon pistetystä aikajanasta, mutta leffan jatkuvuusvirheet ovat ajoittain häiritsevät. Esimerkiksi parissakin eri kohtauksessa joku hahmoista toteaa, että "Eloise kuoli eilen", vaikka olemme nähneet jo useamman päivän ja yön kuluneen - jopa näiden kohtausten välissä. Wimmerin luoma mehiläistenhoitaja-mytologia ei myöskään ole yhtään niin siistiä kuin hän on tainnut uskoa, etenkin kun tämä johtaa lähinnä kiusallisiin mehiläisteemaisiin repliikkeihin. En valehtele, yksi hahmoista kysyy elokuvan aikana: "To bee, or not to bee?"
Lopputulos voisi olla toimivampi, jos elokuvaa olisi tehty hieman pilke silmäkulmassa ja edes osittain hölmöyksiä syleillen. Jälleen kerran kömpelyyttään elokuvantekijänä osoittava David Ayer työstää elokuvaa haudanvakavasti ja yltiödramaattisesti, mikä johtaa pikemminkin tahattomaan koomisuuteen. Pari ihan viihdyttävää turpaanvetoa mahtuu sekaan, mutta eipä toimintakohtauksissa ole juuri kehumista. Jännitys uupuu täysin, enkä lopulta välittänyt kenenkään kohtalosta. Niinpä varttia vaille kahden tunnin mitta tuntui huomattavasti kestoaan pidemmältä.
The Beekeeper ei ole edes teknisiltä ansioiltaan kummoinen. Se on ihan kelvollisesti kuvattu, mutta leikkaus tuntuu kaipaavan tiivistämistä. Elokuva olisi napakampi puolentoista tunnin mitassa ja nyt siitä löytyy paljon pitkäveteistä tyhjäkäyntiä. Lavasteet ovat oivat, asut myös ja lopputaistelussa maskeeraukset äityvät mukavan verisiksi. Leffan toivoisi kuitenkin uskaltavan olla vielä raaempi ja jotkut toimintakohtaukset ovat jopa turhan kesyjä. Tietokonetehosteista näkyy pienehkö budjetti ja esimerkiksi pari suurta räjähdystä aiheuttivat lähinnä huvittuneisuutta kökköytensä takia. Äänimaailma rymistelee yliampuvasti ja David Sardyn ja Jared Michael Fryn säveltämät musiikit ovat aika yhdentekevää taustameteliä.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 23.2.2024
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
The Beekeeper, 2024, Miramax, Cedar Park Entertainment, Punch Palace Productions
Pääosissa: Josh Hutcherson, Piper Rubio, Elizabeth Lail, Mary Stuart Masterson, Matthew Lillard, Kat Conner Sterling, David Lind, Lucas Grant, Grant Feely, Jessica Blackmore ja Garrett Hines
Genre: kauhu, draama
Kesto: 1 tunti 50 minuuttia
Ikäraja: 16
Five Nights at Freddy's perustuu Scott Cawthonin luomaan samannimiseen videopelisarjaan, joka käynnistyi vuonna 2014. Pian ensimmäisen pelin ilmestyttyä ja noustua suureen suosioon, Warner Bros. Pictures hankki sen elokuvaoikeudet ja ryhtyi työstämään filmatisointia. Tyler Burton Smith alkoi kirjoittamaan käsikirjoitusta ja Gil Kenan palkattiin ohjaajaksi. Kuitenkin vuonna 2017 Warner Bros. luopui projektista ja Blumhouse-yhtiö nappasi sen itselleen. Samalla Kenan jätti elokuvan ja Chris Columbus valittiin hänen korvaajakseen. Cawthon itse kirjoitti elokuvan käsikirjoituksen uusiksi Five Nights at Freddy's -kirjoja tehneen Kira Breed-Wrisleyn kanssa ja elokuvan oli tarkoitus ilmestyä vuonna 2020, kunnes Cawthon halusi luopua tekstistä ja aloittaa kirjoitusprosessin alusta. Syksyllä 2021 Columbus jätti ohjausvastuun ja hänet korvattiin Emma Tammella. Kuvaukset käynnistyivät alkuvuodesta 2023 ja nyt Five Nights at Freddy's on vihdoin ja viimein saapunut elokuvateattereihin. Itse olen ollut tietoinen peleistä siitä lähtien, kun ne nousivat valtavaan suosioon, mutten ole koskaan pelannut niitä. Olen kuitenkin odottanut elokuvasovitusta uteliaana ja kävinkin katsomassa Five Nights at Freddy'sin heti sen ensi-iltapäivänä.
Mike Schmidt saa työpaikan ränsistyneen entisen ravintolan, Freddy Fazbear's Pizzan yövartijana. Viiden yön aikana hänelle valkenee karmiva totuus siitä, miksi ravintola joutui vuosia sitten sulkemaan ovensa.
Nälkäpeli-elokuvista (The Hunger Games - 2012-2015) tuttu Josh Hutcherson nähdään Mike Schmidtinä, heikosti pärjäävänä nuorenamiehenä, joka yrittää löytää itselleen työpaikkaa elättääkseen itsensä lisäksi myös pikkusiskonsa Abbyn (Piper Rubio), heidän vanhempiensa menehdyttyä jokin aikaa sitten. Viimeisenä oljenkortena hän tarttuu aluksi helpolta vaikuttavaan duuniin, pitkään hylätyn ravintolan yövartijana. Hutcherson suoriutuu pääroolista oivallisesti, tulkiten hyvin kaiken aikaa väsynyttä hahmoaan, jota piinaa lapsuuden hirvittävä trauma. Kun Freddy Fazbear's Pizzan todelliset puolet paljastuvat, Hutcherson näyttää onnistuneesti hahmonsa vaihtelevat tunteet uutta työpaikkaansa kohtaan. Rubio pärjää kelvollisesti pikkusisko Abbyna.
Elokuvassa nähdään myös muun muassaScream-kauhuleffasta (1996) ja näytellyistä Scooby-Doo -elokuvista (2002-2004) tuttu Matthew Lillard Miken uraohjaajana Raglanina, Mary Stuart Masterson Miken ja Abbyn tätinä Janena, joka haluaa saada Abbyn huoltajuuden, Kat Conner Sterling Abbyn lapsenvahtina Maxina, sekä Netflixin You-jännärisarjasta (2018-) tuttu Elizabeth Lail poliisi Vanessana. Five Nights at Freddy's -pelivideoita YouTubeen tehneet Cory DeVante Williams, eli CoryxKenshin ja Matthew Patrick, eli MatPat ovat myös päässeet mukaan leffaan pieniin rooleihin. Lillard on ihan hyvässä vedossa lyhyen ruutuaikansa kanssa, kun taas Masterson tekee tätihahmosta kiusallisen koomisen pahishahmon. Lail suoriutuu passelisti poliisina, jonka kohdalla kuitenkin turhauttaa alusta asti, kuinka hahmo pimittää jatkuvasti tietoa Freddy Fazbear's Pizzan synkästä menneisyydestä.
Jos olit odottanut, että Five Nights at Freddy'sin pohjalta tehtäisiin verinen ja jännittävä, mutta silti koominen elokuva, suosittelen kääntymään Nicolas Cagen tähdittämän Willy's Wonderland -leffan (2021) puoleen. Jos taas haluat nähdä, kun vartijahahmo on sulkeutunut koppiinsa ja vahtii valvontakameroista karmivien animatroniikkamaskottien liikkeitä, suosittelen pysyttelemään alkuperäisen pelin äärellä. Jos taas sinua ei haittaa, että pelien pohjalta on tehty hieman pliisu, teiniyleisölle sopiva kertakäyttöraina, jossa ei paljoa tapahdu sitä, mistä itse pelit ovat tunnettuja, uusi Five Nights at Freddy's -elokuva voi sopia juuri sinulle. Itse pelit pelaamatta jättäneenä koin leffan ihan kivaksi kauhuhömpäksi, joka oli jossain määrin parempi kuin odotin, mutta joka jätti tietyiltä osa-alueilta paljon toivomisen varaan.
Jos jostain yllätyin, niin siitä, kuinka paljon elokuva pyrkii panostamaan päähenkilöönsä, tämän käsittelemään traumaan ja haasteelliseen elämään. Alkupäässä filmi tekee juurta jaksaen työnsä, jotta katsojan sympatiat olisivat Miken puolella ja tämän haluaisi nähdä saavan asiat raiteilleen. Tämän kaiken, varsin mukiinmenevän draaman takia pelistä tutumpi kauhuosasto kuitenkin kärsii. Leffassa on pari oivallisen jännittävää kohtausta popkulttuurissa jo ikonisiksi muuttuneiden ravintolan animatroniikkamaskottien kanssa, mutta peleistä tuttua monitorien kyttäämistä ja ovilla säätämistä ei elokuvassa nähdä juuri lainkaan. Teiniyleisöä kosiskellen kaikki rajummat hetket on jätetty ruudun ulkopuolelle ja pahimmista jutuista lähinnä vain puhutaan. Animatroniikkamaskotit ovat pelottavimmillaan silloin, kun esitetään söpöinä ja hupsuina. Sitten taas jotkut pelottaviksi tarkoitetut kohdat ovat enemmänkin tahattoman koomisia.
Muutaman mutkan kautta elokuvan ohjaajaksi päätyi lopulta isänsä puolelta suomensukuinen Emma Tammi. Tammi panostaa hieman liikaakin ihmisdraamaan ja päähenkilön käsittelemättömiin traumoihin, kun hän olisi voinut herkutella ja leikitellä enemmän juuri niillä jutuilla, joiden takia Five Nights at Freddy'siä on tultu katsomaan. Hänen, Seth Cuddebackin ja pelit luoneen Scott Cawthonin käsikirjoitus on epätasainen ennalta-arvattavien juonenkäänteidensä kera, mutta ajaa lopulta tarpeeksi kelpuutettavasti asiansa. Elokuva on hyvin kuvattu ja valaistu. Äänimaailma luottaa liikaa kovaäänisiin hyppysäikyttelyihin, The Newton Brothersin ja The Living Tombstonen tuodessa musiikkeihin mukaan vivahteita pelien hyräilyistä. Loppujen lopuksi elokuvan parasta antia ovat lavastajien valkokankaille loihtima Freddy Fazbear's Pizza -ravintola, sekä siellä asustavat animatroniikkamaskotit. Kun nykypäivänä luotetaan liikaa tietokonetehosteisiin, on riemastuttavaa nähdä vanhoja kunnon käytännön efektejä. Freddyn, Chican, Foxyn ja Bonnien henkiinherätyksestä vastaa Jim Henson's Creature Shop, joka on aiemmin tehnyt tehosteita muun muassa Tummaan kristalliin(The Dark Crystal - 1982), Labyrinttiin (Labyrinth - 1986) ja Teini-ikäisiin mutanttininjakilpikonniin(Teenage Mutant Ninja Turtles - 1990).
Yhteenveto:Five Nights at Freddy's on ihan menevä, joskin turhan kesy kauhuelokuva. Leffa panostaa yllättävänkin paljon päähahmoonsa ja hänen koettelemuksiin, keräten katsojan sympatiapisteitä puolelleen. Kelpo ihmisdraama vie kuitenkin liikaa huomiota pois siitä, miksi elokuvaa on tultu katsomaan. Kauhuosasto jää harmillisen vaisuksi, eikä leffa sisällä kunnolla sitä, mistä alkuperäinen peli on tunnettu, eli videokameroiden tuijottelua ja ovien säätelyä Freddyn ja kumppaneiden liikehdintöjen pelossa. Verta ja suolenpätkiä toivovat tulevat pettymään, kun raakuudet on leikattu pois tai jätetty ruudun ulkopuolelle. Elokuvan tarina on kuitenkin ihan mielenkiintoinen ja leffa on ajoittain varsin viihdyttävä. Näyttelijät suoriutuvat rooleistaan pätevästi ja lavastajat ovat tehneet hienoa työtä ravintolan kanssa. Parasta leffassa ovat itse animatroniikkamaskotit, jotka Jim Henson's Creature Shop on siirtänyt videopeleistä valkokankaille upeasti. Five Nights at Freddy's tuskin on ihan se leffa, mitä fanit ovat vuosia toivoneet, mutta se on tarpeeksi mukiinmenevä tapaus, jolle ainakin itse katsoisin täysin sujuvasti jatkoa.
Lopputekstien aikana nähdään vielä lyhyt kohtaus.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 28.10.2023
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Five Nights at Freddy's, 2023, Universal Pictures, Blumhouse Productions, ScottGames
Ohjaus: Francis Lawrence Pääosissa: Jennifer Lawrence, Josh Hutcherson, Liam Hemsworth, Donald Sutherland, Julianne Moore, Philip Seymour Hoffman, Sam Claflin, Natalie Dormer, Woody Harrelson, Elizabeth Banks, Mahershala Ali, Jeffrey Wright, Willow Shields, Jena Malone, Elden Henson, Wes Chatham, Patina Miller, Stanley Tucci ja Paula Malcomson Genre: toiminta, scifi, jännitys Kesto: 2 tuntia 17 minuuttia Ikäraja: 12
Suzanne Collinsin menestyskirjoihin perustuvat elokuvat Nälkäpeli (The Hunger Games - 2012) ja Nälkäpeli - Vihan liekit (The Hunger Games: Catching Fire - 2013) olivat suuria hittejä, joten myös kirjasarjan päätösosa päätettiin tehdä elokuvamuotoon. Harry Potteria (2001-2011) ja Twilightia (2008-2012) kopioiden tekijät päättivät jakaa päätöskirjan kahdeksi elokuvaksi ja molempien osien kuvaukset alkoivat loppuvuodesta 2013. Huipennuksen ensimmäinen osa Nälkäpeli - Matkijanärhi, osa 1 (The Hunger Games: Mockingjay - Part 1) ilmestyi teattereihin marraskuussa 2014 ja vuotta myöhemmin ensi-iltansa sai Nälkäpeli - Matkijanärhi, osa 2. Sarjan edellinen osa oli kuitenkin osoittautunut monille niin tarpeettomaksi väliosaksi, ettei ihmisiä enää samalla lailla kiinnostanut koko elokuvasarja. Niinpä Matkijanärhi, osa 2 olikin sarjan huonoiten menestynyt elokuva, vaikka tienasikin mojovat 650 miljoonaa dollaria. Itse en käynyt katsomassa Matkijanärhi, osa 1:ä teattereissa, sillä en välittänyt "Matkijanärhi"-kirjasta ("Mockingjay" - 2010). Katsoinkin leffan vasta vuokralta, enkä pitänyt sitä kovin kummoisena. En siis erityisemmin odottanut sarjan päätösosaa, mutta päätin kuitenkin käydä katsomassa sen heti ensi-iltana. Leffa osoittautui positiiviseksi kokemukseksi ja ostinkin sen hyllyyni heti, kun Blu-ray saapui kauppoihin. En kuitenkaan ole koskaan katsonut leffaa toistamiseen, vaikka olenkin muutaman vuoden ajan pohtinut sarjan uudelleenkatselua, etenkin nykyään, kun kirjoitan elokuva-arvosteluja. Vasta kesällä 2018 katsoin sarjan avausosan ja koska pidin sitä todella hyvänä, katsoin seuraavana päivänä Vihan liekit, sitä seuraavana Matkijanärhi, osa 1:n ja parin päivän päästä huipensin sarjan katsomalla Nälkäpeli - Matkijanärhi, osa 2:n.
HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellisiä osia Nälkäpeli, Nälkäpeli - Vihan liekit ja Nälkäpeli - Matkijanärhi, osa 1!
Katniss Everdeen lähtee pienen kapinallisjoukon kanssa Capitoliin päättääkseen sodan tappamalla pahan presidentti Snow'n.
Jennifer Lawrence näyttelee Katniss Everdeeniä viimeistä kertaa ja hoitaa homman kunniakkaasti. Edellisessä osassa Lawrencen työksi jäi lähinnä harmitella kaikkea, kun taas tässä Katniss päättää vihdoin ottaa Panemin kohtalon omiin käsiinsä ja lähtee tekemään sankaritekoja. Lawrence onnistuu olemaan vaikuttava jousipyssynsä kanssa ja onkin ollut erittäin kiinnostavaa seurata Katnissin matkaa köyhästä tytöstä kansan ylistämäksi legendaksi. Edellisessä elokuvassa Josh Hutchersonin näyttelemä Peeta Mellark osoittautui Capitolin aivopesemäksi, kun hahmo yritti tappaa Katnissin. Tässä hahmon synkempää puolta käsitellään oivallisesti ja vaikka hänet saadaan rauhoittumaan, tuo Peeta pientä lisäjännitettä, kun ei voi tietää, milloin hän seuraavan kerran muuttuukin liittolaisesta vastustajaksi. Peetan kehityskaari läpi leffan on mainio ja Hutcherson tekee kelpo työtä läpi leffan. Sen sijaan Liam Hemsworth ei vieläkään vakuuta Galena. Vaikka Galekin lähtee taistoon mukaan, ei hän silti ole kiinnostava hahmo. Hän yrittää edelleen saada Katnissia itselleen, mutta kun ottaa huomioon, kuinka Katniss puhuu yhä Peetasta kaiken aikaa, ei katsojalle voi koskaan jäädä epäselväksi, että Gale joutuu tyytymään osaansa kolmantena pyöränä. Eikä mikään ihme, kun Hemsworthilta ei löydy lainkaan karismaa. Katsojana välittää hänen kohtalostaan ihan yhtä vähän kuin kapinallisjoukon uusista hahmoista, joiden nimi mainitaan ehkä kerran. Ennalta-arvattavasti kuolevien tyyppien ja pääkolmikon lisäksi Capitoliin lähtevät myös vanha Nälkäpeli-voittaja Finnick (Sam Claflin ei pääse tarpeeksi esille), edellisestä osasta tuttu kuvaustiimi Cressida (Natalie Dormer), Castor (Wes Chatham), Messalla (Evan Ross) ja mykkä Pollux (Elden Henson), sekä oikein mukava eversti Boggs (mahtava Mahershala Ali) ja uusi hahmo luutnantti Jackson (Michelle Forbes). Muutkin tutut hahmot palaavat viimeistä kertaa sarjaan. Woody Harrelsonin Haymitch ja Elizabeth Banksin hauska Effie ovat kuitenkin pahasti alikäytettyjä, puhumattakaan Stanley Tuccin esittämästä juontaja Caesarista, josta on kadonnut kaikki energia ja joka esiintyy vain yhdessä tai kahdessa televisiolähetyksessä. Kuvausten aikana menehtyneen Philip Seymour Hoffmanin esittämän Plutarchin rooli on ymmärrettävästi aika pieni. Julianne Mooren näyttelemä kapinaliiton johtaja, presidentti Coin pääsee kuitenkin jälleen isoon rooliin ja vaikka Mooresta löytyy tiettyä arvokkuutta, minkä rooli vaatii, ei Coin ole vieläkään pidettävä hahmo. Tekniikkanero Beetee (Jeffrey Wright) ja tympeä Johanna (Jena Malone) nähdään myös, mutta pienissä osissa. Edellisen osan tavoin tämänkin filmin parhaaksi näyttelijäksi osoittautuu Donald Sutherland, jonka tulkitsema presidentti Snow osoittaa hienosti uusia puolia itsestään. Hahmon julmuus ja säälimättömyys ovat yhä tallella, mutta Snow osoittaa olevansa hieman enemmänkin kuin yksiulotteinen roisto. Yksi parhaista kohtauksista elokuvassa onkin, kun presidentti Snow paljastaa tämän puolen itsestään Katnissille.
Nälkäpeli - Matkijanärhi, osa 2:n ensimmäinen vartti on aika lailla samanlaista meininkiä kuin pitkästyttävä Matkijanärhi, osa 1. Mitään erityisen mielenkiintoista ei tapahdu ja tarina junnaa paikallaan. Alkupäässä nähdään tosin iloisempi hetki, mikä on yksi koko leffasarjan onnellisimmista ja erottuu siten edukseen. Kuitenkin vasta kun Katniss päättää lähteä Capitoliin presidenttimetsästykseen, koko Matkijanärhi-tarina pääsee vihdoin käyntiin. Myös tähän tungetaan mukaan tylsää propagandakuviota, mitä edellinen oli täynnä ärsyttävyyteen asti, mutta muuten Osa 2 on huomattavasti edellistä osaa viihdyttävämpi. Tästä huolimatta sarjan huipennusosakin jää pahasti kahden ensimmäisen Nälkäpeli -leffan jalkoihin. Elokuvassa yritetään luoda uusi Nälkäpeli sillä, että jotenkin mysteerisesti pelintekijät ovat yhtäkkiä kyenneet täyttämään Capitolin ansoilla, jotka aiheuttavat päänvaivaa hyökkääville kapinallisille. Ainoa selitys, minkä leffa antaa sille, että kokonainen kaupunki on hetkessä muutettu surmanloukuksi, on tulevaisuuden siisti teknologia. Katsojan täytyy vain hyväksyä, että tähän on pystytty, sillä muuten leffan viihdyttävistä puolista on vaikea nauttia.
Vaikka nämä ansoitukset tekevätkin elokuvasta edellistä osaa viihdyttävämmän, saavat ne leffan tuntumaan videopelimäiseltä tasohyppelyltä. Yksi ansa on yksi taso, mikä hahmojen eli pelaajien täytyy päästä läpi, jotta pääsee seuraavalle, hieman vaativammalle tasolle. Aluksi täytyy selvitä yksinkertaisista liekinheittimistä ja konetuliaseista, mutta kun pelissä pääsee pidemmälle, muuttuvat vastukset paljon vaarallisemmiksi. Esimerkiksi kohtaus synkissä tunneleissa, missä kapinallisten kimppuun hyökätään, on jännittävyytensä ansiosta leffan paras toimintajakso. Kuitenkin sen sijaan, että peli etenisi viimeiselle tasolle, missä vastaan tulee se kaikista pahin vastustaja, tasohyppelymeininki vain katkeaa kuin seinään ja niin katkeaa myös leffan viihdyttävyys. Elokuva nostattaa hyvin tunnelmaansa eri ansakohtausten kautta ja katsojana jännittää, pääseekö Katniss toteuttamaan suunnitelmansa, mutta sitten koko nostatus unohdetaan ja koko homma ratkaistaan todella tylsällä tavalla. Ärsyttävintä tässä on, ettei Katnissin ja kapinallisjoukon seikkailuilla ansoitetussa Capitolissa ole mitään merkitystä lopputuloksen kannalta. He olisivat voineet jäädä tukikohtaan ja leffa päättyisi täysin samalla tavalla. Näin elokuva johtaa katsojia pahasti harhaan, eikä todellakaan hyvällä tavalla.
Sen lisäksi, että Panemin kohtalo ratkaistaan ihan liian helposti, on leffaa vielä jäljellä noin puoli tuntia... miksi?! Loppupäässä filmi palaa siihen samaan pitkäveteisyyteen kuin Matkijanärhi, osa 1. Siitä löytyy pari mainiota kohtausta, mutta suurimmaksi osaksi loppua on vain venytetty täysin turhaan. Taru sormusten herrasta: Kuninkaan paluussa(The Lord of the Rings: The Return of the King -2003) pitkä loppu tarkoitti sitä, että katsojille näytetään, mihin sen sarjan maailma oli menossa ja mitä rakkaille hahmoille lopulta tapahtuu. Matkijanärhi, osa 2:n loppu sen sijaan käyttää aikaa siihen, että hahmot käyvät laiskoja keskusteluja ja ihan vain laahustavat hitaasti ympäriinsä. Itse ainakin olisin kovasti halunnut tietää, mitä esimerkiksi Caesarille käy, sillä Tucci teki hahmosta niin pidettävän. Näistä asioista ei kuitenkaan voi syyttää tekijöitä, vaan kirjailija Suzanne Collinsia. Kirjan lukeneena tiedän, että se on ihan samalla lailla pitkäveteinen ja antiklimaattinen päätösosa hienosti alkaneelle sarjalle. Jos Collinsin kirja olisi parempi ja mielenkiintoisempi, olisivat nämä kaksi leffaakin. Elokuvantekijöitä voi vain syyttää siitä, että he päättivät jakaa tylsän kirjan kahtia, jolloin elokuvat ovat täynnä tarpeetonta täytettä. Yhtenä leffana Matkijanärhi olisi varmasti parempi, vaikka se sisältäisi silti samoja ongelmia.
Kaikesta tästä huolimatta Nälkäpeli - Matkijanärhi, osa 2 ei ole kuitenkaan huono elokuva. Ei se ole heikkokaan kuten Osa 1, vaan tiettyjen hyvien puoliensa ansiosta se nousee ihan kelpo seikkailuksi. Viihdyttävien toimintakohtausten lisäksi elokuva esittelee erinomaisen kysymyksen siitä, onko olemassa rajaa, minkä ylittäessä kapinaliitto muuttuu samanlaiseksi kuin vastustajansa Capitol? Mitä jos tarinan sankarit eivät olekaan yhtään sen parempia kuin vihollisensa? Yhdessä kohtaa kapinan johtajat pohtivat, että jos he voittavat taiston, pitäisikö heidän järjestää Capitolin lapsista koostuva Nälkäpeli kostoksi, jolloin he muuttuisivat yhtä pahoiksi kuin Capitol. Tämä kysymys johtaa erittäin mielenkiintoiseen loppuratkaisuun, mutta siitä huolimatta leffa on kuitenkin pettymys, kun miettii, miten hyvää tarinan ja panosten rakentamista kaksi ensimmäistä Nälkäpeliä tekivät. Enkä enää ihmettele yhtään, miksen ole aikoihin katsonut näitä elokuvia uudestaan. Siinä, missä Nälkäpeli ja Vihan liekit saivat katsojan haluamaan lisää, ei kumpikaan Matkijanärhi-leffoista synnytä halua palata takaisin sarjan pariin. Ehdin jo innoissani pohtia lukevani kirjat uudestaan ja katsovani Blu-ray -julkaisujen sisältämät usean tunnin dokumentit leffojen teosta, mutta tämän uneliaasti päättyvän elokuvan jälkeen kadotin jälleen mielenkiintoni sarjaa kohtaan.
Elokuvan ohjauksesta vastaa kahden edellisen osan tavoin Francis Lawrence. Hän onnistuu luomaan hyvää tunnelmaa, muttei edes hänkään löydä kunnon syitä jakaa tarina kahtia. Tämän lisäksi kun käsikirjoitusta on ollut työstämässä edellisen osan kirjoittajakaksikko Danny Strong ja Peter Craig, on lopputulos tietty täynnä täytekohtauksia, jotta leffa kestäisi vaaditut kaksi tuntia. Leikkauksessa leffaa saisi helposti tiivistettyä parillakin kymmenellä minuutilla. Nälkäpeli - Matkijanärhi, osa 2 on kuitenkin taidokkaasti kuvattu, hienosti lavastettu, hyvin puvustettu ja yhtä Tigris-hahmoa (Eugenie Bondurant) lukuunottamatta mainiosti maskeerattu. Visuaaliset tehosteet ovat sarjan parhaimmistoa, minkä lisäksi leffan äänimaailma on oivallisesti rakennettu. Etenkin synkkien tunnelien jännittävät ääniefektit ovat hyvin toteutetut. Siellä myös valaisu on parhaimmillaan. Musiikista vastaa jälleen James Newton Howard, jonka sävellykset sopivat leffaan, mutteivät jää millään lailla mieleen.
Yhteenveto: Nälkäpeli - Matkijanärhi, osa 2 on edellistä osaa parempi ja viihdyttävämpi teos, mutta on silti pettymys sarjan alkupään tekemän nostatuksen jälkeen. Asiat tuntuvat ratkeavan liian helposti, eikä viimeinen puolituntinen tunnu kaikessa tyhjäkäynnissään tarpeeksi eeppiseltä lopetukselta sarjalle. Leffasta löytyy onneksi pitkä videopelimäinen osio, jossa hahmot seikkailevat Capitolissa jännittävien ansojen keskellä. Onkin harmi, että myös tämä onnistutaan melkein pilaamaan, kun koko seikkailulla ei ole osaa lopputuloksen kannalta. Filmistä saisi helposti leikattua pitkiä pätkiä pois, jolloin kokonaisuus tuntuisi paremmalta paketilta. Hemsworthia lukuunottamatta näyttelijät tekevät hyvää työtä sen kanssa, mitä käsikirjoitus heille tarjoaa. On suuri sääli, että ohjaaja Francis Lawrence vaikutti kadottaneensa sen innostuksen sarjaa kohtaan, mikä häneltä löytyi Nälkäpeli - Vihan liekkien aikana. Jos innostuit sarjan edellisistä osista, niin kannattaa katsoa myös Matkijanärhi, osa 2, tosin sillä varoituksella, että huipennus voi helposti tuottaa pettymyksen. Ei leffa huono ole, mutta Suzanne Collinsin aloittama tarina olisi ansainnut selkeästi paremman lopun. Huomattavan parannuksen olisi tehnyt jo se, jos Collinsin kirjaa ei olisi koskaan jaettu kahdeksi elokuvaksi.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 24.7.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
The Hunger Games: Mockingjay - Part 2, 2015, Lionsgate, Color Force, Studio Babelsberg
Ohjaus: Francis Lawrence Pääosissa: Jennifer Lawrence, Liam Hemsworth, Julianne Moore, Philip Seymour Hoffman, Woody Harrelson, Jeffrey Wright, Elizabeth Banks, Mahershala Ali, Willow Shields, Donald Sutherland, Sam Claflin, Josh Hutcherson, Stanley Tucci, Natalie Dormer, Wes Chatham, Elden Henson ja Paula Malcomson Genre: toiminta, jännitys, scifi Kesto: 2 tuntia 3 minuuttia Ikäraja: 12
Suzanne Collinsin hittikirjasarjaan perustuvat elokuvat Nälkäpeli (The Hunger Games - 2012) ja Nälkäpeli - Vihan liekit (The Hunger Games: Catching Fire - 2013) olivat suuria menestyksiä, joten myös kirjasarjan päätösosa päätettiin filmatisoida. Tekijöille ei kuitenkaan riittänyt tehdä elokuvatrilogiaa, joten he päättivät jakaa viimeisen kirjan kahdeksi elokuvaksi, samalla tavalla miten Harry Potter ja kuoleman varjelukset ja Twilight - Aamunkoi jaettiin kahtia. Kuvaukset alkoivat syksyllä 2013 ja lopulta Nälkäpeli - Matkijanärhi, osa 1 ilmestyi marraskuussa 2014. Elokuva ei kuitenkaan saanut yhtä positiivista vastaanottoa kuin edeltäjänsä, eikä ollut yhtä menestynyt kuin Vihan liekit. Vaikka kävin katsomassa sarjan aiemmat osat heti ensi-illoissa, en käynyt katsomassa Matkijanärhi, osa 1:ä lainkaan teattereissa. Olin vasta keväällä 2014 saanut "Matkijanärhi"-kirjan ("Mockingjay" - 2010) käsiini ja minulla kesti pitkälti yli kuukausi lukea se, sillä kirja oli mielestäni niin kauhean tylsä. Tämän takia innostukseni sarjaa kohtaan alkoi kadota ja ajattelin, että katson leffan ihan sujuvasti vasta vuokralta. Ja niin myös teinkin, enkä pitänyt elokuvaa kovin ihmeellisenä. Ostin sen silti, jotta elokuvasarja olisi kokonaisena hyllyssäni, mutten ole koskaan katsonut leffaa uudelleen. Parin viime vuoden aikana olen kuitenkin pohtinut sarjan uudelleenkatselua, mutten jostain syystä ole saanut sitä aikaiseksi. Vasta kesällä 2018 katsoin vihdoin ensimmäisen Nälkäpelin ja koska se oli parempi kuin muistin, katsoin Vihan liekit heti seuraavana päivänä. Ja koska se oli mielestäni aivan mahtava filmi, katsoin Nälkäpeli - Matkijanärhi, osa 1:n sitä seuraavana aamuna.
HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellisiä osia Nälkäpeli ja Nälkäpeli - Vihan liekit!
Katniss Everdeen auttaa vyöhyke 13:n kapinallisia valmistautumaan sotaan Capitolia vastaan. Pelastaakseen Peetan presidentti Snow'n kynsistä, Katnissistä täytyy tulla kapinaliiton keulakuva, Matkijanärhi.
Pääroolissa Katnissina nähdään tietty Jennifer Lawrence, joka on jälleen oivallinen roolissaan. Lawrence tuo hahmon tunteet hienosti esille, mutta harmillisesti hahmona Katniss on muuttunut hieman tylsempään suuntaan. Kapinalliset yrittävät tehdä Katnissista sankarin, joka innostaisi vyöhykkeitä nousemaan Capitolia vastaan, mutta Katniss itse ei ole erityisen kiinnostunut Panemin tilanteesta. Sen sijaan hän kyselee ihan koko ajan Peetan perään, jonka Capitol on vanginnut. Ja kun sanon "koko ajan", niin myös tarkoitan sitä. Elokuvassa ei taida olla ainuttakaan kohtausta, jossa Katniss ei alkaisi puhua Peetasta ja jossain kohtaa tämä käy vain hyvin rasittavaksi. Josh Hutchersonin esittämää Peetaa ei paljoa nähdä elokuvan aikana; lähinnä hän esiintyy Capitolin televisiolähetyksissä mustamaalaamassa Katnissia. Hahmoa viedään uuteen suuntaan, mitä en paljasta, mutta sanonpahan vain, etten pidä siitä, koska se ei saa katsojaa pitämään Peetasta. Siksi ärsyttääkin vielä enemmän, kun Katniss ei keksi muita puheenaiheita. Hutcherson tekee parhaansa sen kanssa, mitä rooli hänelle tällä kertaa tarjoaa. Kun Peeta on poissa näkyvistä, Liam Hemsworthin näyttelemää Galea nostetaan enemmän esille. Voi miksi, kun hänen hahmonsa on niin kamalan pitkästyttävä? Tällä kertaa mukana ei ole edes perinteistä kolmiodraamaa, vaan hahmo vain roikkuu mukana. Kyllä Gale pääsee pari kertaa toimintaan mukaan, mutta hahmona hän on täysin mitäänsanomaton, minkä lisäksi Hemsworth on yhä todella pökkelö roolissaan. Pääpaha presidentti Snow'ta näyttelevää Donald Sutherlandia ei kuitenkaan voi tönkköydestä syyttää. Sutherland on joka kerta vain häijympi ja julmempi pahan diktaattorin roolissa, ja tässä leffassa presidentti Snow osoittaa entistäkin paremmin säälimättömyytensä. Hahmosta myös opitaan hieman uusia asioita, mikä tekee hänestä kiinnostavamman vastustajan.
Katnissin, Peetan, Galen ja presidentti Snow'n lisäksi leffassa nähdään tietty paljon muitakin tuttuja hahmoja. Elokuvan ehdoton valopilkku on Elizabeth Banksin näyttelemä muotitajuton Effie, joka tarjoaa muutamia hauskoja kohtauksia synkkyyden keskellä. Effie joutui jättämään Capitolin taakseen ja muuttamaan kapinaliiton tiloihin maan alaiseen tukikohtaan, ja onkin hupaisaa kuunnella, kuinka hän kritisoi, ettei kenelläkään ole tyyli- tai sisustustajua. Mahtavan Woody Harrelsonin esittämä Haymitch jää harmillisen pahasti muiden varjoon, minkä lisäksi myös Stanley Tuccin tv-persoona Caesarin energiatasoa on laskettu. Heidän sijaan edellisessä osassa esitellyt tekniikkanero Beetee (mainio Jeffrey Wright) ja kapinaliiton toinen johtaja Plutarch Heavensbee (Philip Seymour Hoffman) saavat paljon ruutuaikaa. Hoffman kuoli kuvausten aikana huumeiden yliannostukseen ja elokuva onkin omistettu hänen muistolleen. Edellisessä osassa esitelty Finnick (Sam Claflin) joutuu tyytymään erittäin pieneen osaan, mutta Katnissin sisko Prim (Willow Shields) pääsee paremmin esille kuin ennen. Tyttöjen äiti (Paula Malcomson) on kuitenkin yhtä unohdettava hahmo kuin aiemmin. Sen sijaan, että filmi hyödyntäisi tuttuja hahmoja paremmin, se esittelee ison liudan uusia henkilöitä; tärkeimpänä heistä Julianne Mooren näyttelemän kapinaliiton johtajan, presidentti Coinin. Vaikka hahmo johtaa sorrettuja vastarintaan, en silti pidä Coinista lähes lainkaan. Ensinnäkin Moore tekee hahmosta hyvin epämiellyttävän tuntuisen, minkä lisäksi en pidä siitä, että hahmon titteli on "presidentti". Tähän mennessä sarjassa on ollut vain yksi presidentti ja hän on koko tarinan suurin paha, jolloin on vaikea luottaa uuteen hahmoon, joka käyttää samaa arvonimeä. Mielestäni presidentti Coinin taustoja pitäisi avata leffassa, sillä tällaisenaan hän tuntuu vain astuvan tarinaan täysin puskista. Muita uusia hahmoja ovat mm. kapinaliiton eversti Boggs (Moonlightista, 2016, Oscarin napannut Mahershala Ali), jonka ainoa tehtävä tuntuu olevan viedä Katnissia paikasta toiseen, sekä kuvaustiimi, joka työstää Matkijanärhestä propagandafilmejä kapinaliitolle. Tiimiin ihan kuuluu ohjaaja (Natalie Dormer), tämän assistentti (Evan Ross), sekä kaksi kuvaajaa (Wes Chatham ja Elden Henson). Hensonin Pollux-hahmon kautta elokuvissa esitellään vihdoin avoxit, eli rikkomuksia tehneet henkilöt, joilta Capitol leikkasi kielen irti ja teki heistä orjia.
"Harry Potter ja kuoleman varjelukset" -kirjan ("Harry Potter and the Deathly Hallows" - 2007) jakamisen kahteen elokuvaan ymmärsi täysin, sillä kyseessä on lähes 900-sivuinen teos, mikä sisältää niin paljon tietoa, jolla sarjan eri langat kudotaan yhteen, ettei niitä voinut jättää pois. Twilight-kirjasarjan päätösosan "Aamunkoin" ("Breaking Dawn" - 2008) jakaminen oli kyseenalaisempi päätös, sillä pituudestaan huolimatta kirja ei ole kovin sisältörikas. Vielä kyseenalaisempaa oli kuitenkin jakaa "Matkijanärhi"-kirja kahtia. Ensinnäkin kyseessä on kirjasarjan lyhyin teos (hieman yli 300 sivua) ja toiseksi lopputulos ei tunnu kunnon elokuvalta, vaan pelkältä lämmittelyltä sarjan päätösosaa varten. Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 1 -leffa (Harry Potter and the Deathly Hallows - Part 1 - 2010) sisälsi myös lämmittelyä, mutta siinä oli selkeämpi tarina, mikä sisälsi hyvin kerrotun alun, keskikohdan ja lopun. Kaikista heikkouksistaan huolimatta myös Twilight - Aamunkoi, osa 1 (The Twilight Saga: Breaking Dawn - Part 1 - 2011) onnistui olemaan edes jollain tapaa oma leffansa ja siitäkin löytyi selkeästi alku, keskikohta ja loppuhuipennus. Nälkäpeli - Matkijanärhi, osa 1 sisältää alun, minkä jälkeen nähdään kohtauksia vajaan parin tunnin edestä ja sitten elokuva päättyy. Tämä filmi ei tunnu niinkään elokuvalta, vaan pikemminkin ylipitkältä trailerilta seuraavasta osasta.
Kahden aiemman Nälkäpeli -elokuvan jälkeen Matkijanärhi, osa 1 on suuri pettymys. Jo edellinen osa, Nälkäpeli - Vihan liekit pohjusti, että seuraavaksi on tulossa sota ja tässä junnataan kaksi tuntia paikoillaan samassa tilanteessa. Elokuva vain pohjustaa ja pohjustaa tulevia tapahtumia, mutta unohtaa siinä samalla olla oma kiinnostava tarinansa. Leffa on täynnä tarpeettomia hetkiä, jotka eivät vie tarinaa eteenpäin, eivätkä edes syvennä hahmoja. Henkilöt käyvät yhä vain samoja keskusteluja uudestaan, sillä kirjasta ei riitä materiaalia täyttämään kahta kahden tunnin elokuvaa. Filmissä ei usein tunnu tapahtuvan mitään kiinnostavaa, etenkään niiden hahmojen kanssa, joille on annettu nimet. Kaikkein kiinnostavimmat kohdat ovatkin niitä, joissa nimettömät vyöhykkeiden asukkaat aiheuttavat vahinkoa Capitolin joukoille. Ne ovat leffan parasta antia, mutta vaikka ne ovat hyviä kohtauksia, onhan se todella surullista, että ne eivät sisällä lainkaan tuttuja hahmoja. Ja vaikka mukana on pari kohtaa, joissa ammuskellaan, ei leffassa ole läheskään niin paljoa toimintaa, jotta kokonaisuudesta löytyisi jännitettä. Sen sijaan, että Katniss ja kumppanit lähtisivät taisteluun, he vain kuvaavat propagandavideoita eri vyöhykkeiden raunioissa ja surevat ja kauhistelevat Capitolin toimia. He myös kuvaavat yhdessä kohtauksessa studiolla, mikä nosti itselleni hymyn huulille, koska se tuntui lähinnä siltä kuin Jennifer Lawrence olisi koe-esiintynyt Katnissin rooliin todella kömpelösti.
Ei Nälkäpeli - Matkijanärhi, osa 1 kuitenkaan huono ole - se on lähinnä vain tarpeetonta tarinan venyttämistä. Mukana on tosiaan hyviä kohtauksia ja hyvää näyttelemistä, mitkä nostavat lopputuloksen todella keskinkertaiseksi. Jos Nälkäpeli olisikin televisiosarja, olisi Matkijanärhi, osa 1 oikein mainio jakso. Mutta kun tämä televisiosarjan jakso yrittää esittää elokuvaa, ei homma vain toimi, etenkään kun se tuntuu paikoitellen niin innottomasti tehdyltä, että katsojana haluaisi vain siirtyä seuraavaan osaan. Innottomuus myös viestii sitä, etteivät tekijätkään olisi halunneet jakaa lyhyttä kirjaa kahtia, vaan tämä tapahtui rahanahneen studion määräyksestä. Nälkäpeli - Matkijanärhi, osa 1 onkin olemassa vain ja ainoastaan ryöstääkseen rahaa hyväuskoisten fanien lompakoista.
Mitä ihmettä tapahtui ohjaaja Francis Lawrencelle? Hän teki niin hienoa työtä Nälkäpeli - Vihan liekkien kanssa, että on vaikea ymmärtää, miksi Lawrence ei ole saanut luotua kunnon tunnetta peliin tällä kertaa. Peter Craigin ja Danny Strongin käsikirjoitus on tosin niin väkisin väännetty, ettei ihme, että Lawrence ei löytänyt siitä paljoa iloa. Leikkauksessa leffaa olisi pitänyt ymmärtää tiivistää, jotta sen hetkittäinen pitkäveteisyys laskisi minimiin. Visuaalisesti Matkijanärhi, osa 1 on kuitenkin tyylikäs. Elokuva on mainiosti kuvattu, minkä lisäksi tuhoutuneiden vyöhykkeiden rauniot ovat upeasti lavastetut. Maskeeraajat ovat tehneet oivaa työtä etenkin Peetan kanssa, mutta puvustajat eivät ole päässeet leikittelemään samalla tavalla kuin edellisten osien kanssa, sillä Capitolin räikeästi pukeutuvaa väkeä ei nähdä lähes ollenkaan. Visuaaliset tehosteet ovat oivasti toteutetut, minkä lisäksi leffan äänimaailma on hyvin rakennettu. Säveltäjä James Newton Howard ei kuitenkaan ole saanut aikaiseksi mitään muistettavaa. Elokuvan jälkeen päähän jää lähinnä soimaan Katnissin hyräilemä "The Hanging Tree" -laulu.
Yhteenveto:Nälkäpeli - Matkijanärhi, osa 1 on suuri pettymys sarjan edellisten osien jälkeen. Collinsin kirjan jakaminen kahdeksi elokuvaksi oli todella kehno päätös, eikä filmistä tunnu löytyvän minkäänlaista tarinaa kerrottavakseen. Leffa on vain jatkuvaa pohjustusta, mikä ei johda tässä elokuvassa mihinkään. Kyseessä on täysin rahastuksen takia tehty väliosa, mistä löytyy iso kasa tarpeettomia ja pitkäveteisiä kohtauksia. Käsikirjoitus on hyvin innoton, eikä ohjaaja Francis Lawrencea ole jaksanut kiinnostaa elokuvan teko. Näyttelijät tekevät ihan hyvää työtä sen kanssa, mitä heille on annettu, mutta valitettavasti paljon mielenkiintoisemmat tapahtumat on tarjottu nimettömille vyöhykkeiden kapinajoukoille, jotka tarjoavat edes vähän toimintaa muuten jännityksettömään tekeleeseen. Lopputulos tuntuu lähinnä televisiosarjan jaksolta ja silloinkin liian pitkältä. Nälkäpeli - Matkijanärhi, osa 1 on hyvin keskinkertainen elokuva, eikä sitä voi suositella kenellekään muille kuin edellisten osien faneille. Yksittäisenä teoksena sillä ei ole mitään tarjottavaa. Onkin harmi, että siinä esitellään muutamia tärkeitä hahmoja ja juonikuvioita, jolloin sitä ei voi vain hypätä yli ja siirtyä paljon kiinnostavampaan Nälkäpeli - Matkijanärhi, osa 2:een...
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 21.7.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
The Hunger Games: Mockingjay - Part 1, 2014, Lionsgate, Color Force
Ohjaus: Francis Lawrence Pääosissa: Jennifer Lawrence, Josh Hutcherson, Woody Harrelson, Liam Hemsworth, Elizabeth Banks, Lenny Kravitz, Donald Sutherland, Stanley Tucci, Philip Seymour Hoffman, Sam Claflin, Jeffrey Wright, Lynn Cohen, Jena Malone, Willow Shields, Amanda Plummer, Patrick St. Esprit, Toby Jones ja Paula Malcomson Genre: toiminta, jännitys, scifi Kesto: 2 tuntia 26 minuuttia Ikäraja: 12
Suzanne Collinsin kirjaan perustuva elokuvaNälkäpeli(The Hunger Games - 2012) oli suuri menestys, joten sarjaa päätettiin tietty jatkaa myös filmien muodossa. Jatko-osaa alettiin nopeasti suunnittelemaan ja vaikka projektiin tuli suuria muutoksia, kun sekä ohjaaja että käsikirjoittaja poistuivat leffasta, kuvaukset saatiin aloitettua jo syksyllä 2012. Lopulta Nälkäpeli - Vihan liekit sai ensi-iltansa marraskuussa 2013 ja se oli vielä isompi hitti kuin edeltäjänsä. Kriitikotkin pitivät elokuvasta enemmän ja niin pidin myös minä, kun näin filmin ensi-illassa. Olin lukenut "Vihan liekit" -kirjan ("Catching Fire" - 2009) jo ennen ensimmäisen Nälkäpelin ilmestymistä ja vaikken ollut innostunut jatko-osasta yhtä paljon kuin alkuperäisestä kirjasta, menin silti erittäin positiivisin mielin katsomaan leffan. Yllätyinkin kovasti, sillä siinä missä ensimmäinen elokuva jäi kirjan jalkoihin, Nälkäpeli - Vihan liekit oli mielestäni selkeästi lähdemateriaaliansa parempi teos. Ostinkin elokuvan heti Blu-rayna ja katsoin sen lyhyen ajan sisällä pariinkin otteeseen. Mutta sitten, jostain syystä en ole katsonut leffaa enää uudestaan. Olen jo pidemmän aikaa halunnut katsoa Nälkäpeli -filmit uudelleen ja arvostella ne, mutten ole saanut sitä aikaiseksi. Vihdoin kesällä 2018 päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja katsoin sarjan ensimmäisen osan. Koska pidin siitä enemmän kuin aiemmin, katsoin Nälkäpeli - Vihan liekit heti seuraavana päivänä.
HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellistä osaa Nälkäpeli!
Katniss ja Peeta lähtevät voittajien kiertueelle läpi vyöhykkeiden, mitä ei yhtään helpota vyöhykkeillä alkavat kapinat tai presidentti Snow'n uhkaukset tappaa Katnissin rakkaat, jos tämä ei saa kapinoita loppumaan. Tai että Nälkäpeli juhlii 75-vuotisjuhlaa, minkä kunniaksi tribuutit valitaan aiemmista voittajista, mikä tarkoittaa, että Katniss joutuu takaisin peliin...
Jennifer Lawrence palaa Katniss Everdeenin rooliin ja tekee vielä parempaa työtä kuin edellisessä osassa. Lawrence tuo hienosti esille, kuinka Nälkäpeli jätti jälkensä Katnissiin ja on ikävää seurata, kuinka pelin tapahtumat kummittelevat hänen mielessään. Katnissista löytyy yhä samaa kapinahenkeä, mutta edellisen osan jälkeen hän on alkanut ymmärtämään, ettei Capitol todellakaan leiki, vaan tekee kauheuksia, jos hän ei tottele. Niinpä Katniss onkin omaksunut paremmin roolinsa esittäessään, että hänen elämänsä on yhtä auvoa ja että hän on yhä onnellisesti rakastunut Peetaan. Myös Josh Hutcherson tekee vahvemman roolisuorituksen Peetana, joka pääsee tällä kertaa paremmin mukaan toimintaan. Edellisen osan tapahtumat vaikuttivat Peetaankin, joka on muuttunut synkemmäksi persoonana. Hutcherson luo jälleen hyvän vastapainon Lawrencelle ja kaksikon välinen suhde on onnistuttu luomaan erinomaiseksi. Vaikka heidän rakkautensa onkin huijausta, voi välillä huomata, että mukana taitaa olla todellisiakin tunteita.
Katnissin ja Peetan lisäksi muutkin tutut hahmot tekevät paluun. Woody Harrelson on toistamiseen loistava viinasta nauttivana Haymitchina. Elizabeth Banks säkenöi (kirjaimellisesti) räikeästi pukeutuvana ja meikkaavana Effienä, joka tarjoaa jälleen huumoria synkkyyden keskellä, vaikka hänestä voikin huomata, että Effie on alkanut ymmärtämään Capitolin kauheudet. Stanley Tucci osoittaa taas, miksi hän on täydellinen valinta energisen Nälkäpeli-juontaja Caesarin rooliin ja Lenny Kravitz on yhtä mainio lempeänä puvustaja Cinnana kuin viimeksi. Katnissin Gale-ystävää näyttelevä Liam Hemsworth ei vieläkään vakuuta näyttelijäntaidoillaan, mutta hänen tuomaa kolmiodraamaa käsitellään paremmin. Läpi leffan voi huomata, kuinka Katniss ja Gale haluaisivat viettää aikansa yhdessä, mutta Nälkäpeli-voiton jälkeen Katnissin täytyy jatkaa esittämistä Peetan kanssa. Myös Katnissin pikkusisko Prim (Willow Shields) ja heidän hiljainen äitinsä (Paula Malcomson) esiintyvät leffassa, mutta heidän osuutensa jää aika pieneksi. Donald Sutherlandin näyttelemän presidentti Snow'n pahuutta korostetaan lisää. Hahmon uhkaavuustasoa on nostettu ja Sutherland tekee huikeaa työtä julmana hallitsijana. Presidentti Snow'sta voi huomata, ettei hän siedä lainkaan tottelemattomuutta ja hänen tunteettomat käskynsä tappaa ihmisiä saavat katsojan inhoamaan häntä Katnissin kanssa. Hahmo ei kuitenkaan ole pelkkä yksiulotteinen pahis, vaan häneen onnistutaan tuomaan syvyyttä sillä, että hänelläkin on perhe, josta hän selkeästi välittää hyvin paljon. Uusina hahmoina leffassa esitellään uudet Nälkäpeli-tribuutit, jotka ovat voittaneet pelin joskus aiemmin. Vaikka tribuutit tulevat paljon myöhemmin mukaan kuin edellisessä elokuvassa, suuri osa heistä saa paljon paremmin ruutuaikaa kuin viime filmin tribuutit. Sam Claflinin oivasti näyttelemä Finnick vaikuttaa lehtien kansikuvapojalta, mutta hänestä tulee esille muitakin puolia. Jena Malonen esittämä Johanna on arvaamaton tapaus, kun taas Lynn Cohenin näyttelemä vanha ja mykkä Mags on hyvin sympaattinen henkilö. Vaikka se, että nuoret joutuvat tappamaan nuoria on aivan kauheaa, on myös hirvittävää, että todella paljon iäkkäämpi rouva joutuu peliin, varsinkin kun hän ei voisi mitenkään pärjätä ilman suojelua. Jeffrey Wright ja Amanda Plummer esittävät kaksikkoa Beeteetä ja Wiressia, joista ensimmäinen on hyvin älykäs ja toinen taas vaikuttaa seonneelta. Uutena hahmona elokuva esittelee myös uuden pelinjohtajan, Plutarch Heavensbeen, jota näyttelee mainio Philip Seymour Hoffman, sekä Capitolin rauhanvartijoita johtavan julman komentaja Threadin (Patrick St. Esprit).
Ensimmäinen Nälkäpeli teki loistotyötä rakentaessaan elokuvasarjan maailmaa ja Nälkäpeli - Vihan liekit tekee kenties vielä parempaa työtä syventäessään ja laajentaessaan sitä. Edellisessä osassa tämän maailman kauheudet näkyivät lähinnä Nälkäpelin kautta; kuinka rikkaat katsovat innoissaan, miten köyhät lapset tappavat toisiaan suorassa tv-lähetyksessä ja kuinka tribuuttien ympärille nousee hirveä mediahössötys, joka nostaa heidät julkisuuteen kuoleman kautta. Edellisessä osassa Katniss ja Peeta joutuivat julkisuuteen, koska he olivat menossa tappamaan ihmisiä ja tässä he kiertävät eri vyöhykkeitä, jossa heidän täytyy näyttää kuolleiden tribuuttien omaisille, että he selvisivät, mutta omaisten rakkaat kuolivat. Tämä johtaa hyvin pysäyttäviin kohtauksiin. Hetki, jossa edellisessä osassa menehtyneen Rue-tytön vyöhykkeen asukkaat kunnioittavat Katnissin apua tekemällä kolmen sormen käsimerkin, oli niin voimakkaasti luotu, että minulle tuli kylmiä väreitä. Vyöhykkeiden näkeminen jo itsessään laajentaa leffan maailmaa ja on kiehtovaa seurata, miten eri vyöhykkeet suhtautuvat voittajapariin.
Edellisen osan rankkuudet syntyivät tosiaan lähinnä itse Nälkäpelistä, kun taas tässä elokuvassa rankkoja hetkiä näytetään muutenkin paljon. Capitol esitetään paljon julmempana ja filmissä näytetään, kuinka valtion sotajoukot teloittavat ihmisiä suorassa lähetyksessä ja ruoskivat kapinoitsijoita näyttääkseen, ettei tällainen touhu kannata. Nälkäpeli - Vihan liekit on hyvin synkkä ja epätoivoinen teos, jolloin on hyvä, että Effie tuo muutamassa kohtaa pientä piristystä vakavaan henkeen. Itse pidän äärimmäisen paljon siitä, ettei elokuva säästele katsojia kovin paljoa, vaan uskaltaa tarjota kauheita hetkiä. Tässäkin osassa on mukana hyvää yhteiskuntakritiikkiä, sekä enemmän viittauksia siihen, kuinka mediassa valehdellaan ihmisille. Capitolin kamalilla touhuilla heitetään vertauksia natsien toimintaan toisen maailmansodan aikaan. Elokuvan ensimmäinen tunti on niin hienosti ja mielenkiintoisesti rakennettu, ettei filmi edes välttämättä tarvitsisi Nälkäpeliä. Siinä, missä edellinen osa sai katsojan kiinnostuksen nimenomaan pelin takia, Nälkäpeli - Vihan liekit toimisi todella hyvin ilmankin.
En kuitenkaan menisi sanomaan, että elokuva lässähtää, koska tässäkin on mukana peli, ehei. Kun presidentti Snow julistaa, että 75-vuotisjuhlan kunniaksi Nälkäpelin tribuutit valitaan aiempien voittajien joukosta ja Katniss tajuaa, että hänen on pakko palata painajaiseensa, on tilanne jälleen niin vahvasti luotu, että ihoni nousi hetkeksi kananlihalle. Siitä sitten alkaakin erinomainen pohjustus itse peliin ja on hienoa nähdä, kuinka tribuutit yrittävät eri tavoin saada pelin peruttua, sillä kukaan ei halua palata areenalle. Mutta kuten leffassa muutenkin tapahtuu, tarinan sankarit jäävät jatkuvasti alakynteen, jolloin mitään ei voi tehdä pelin perumiseksi. Sen enempää paljastamatta pelin sisällöstä sanon kuitenkin, että tämänkertainen Nälkäpeli on hienosti erilainen kuin ensimmäisen osan peli. Enkä tarkoita vain, millainen areena on visuaalisesti tai millaisia kauheuksia pelinluojat sinne tällä kertaa pistävät hahmojen päänvaivaksi, vaan peliä myös käsitellään toisin kuin viimeksi. Erilainen toteutustapa saa uuden pelin tuntumaan raikkaalta, eikä homma tunnu koskaan edellisen osan kierrättämiseltä ideoiden loputtua kesken. Peli on täynnä jännittäviä hetkiä ja koko elokuva jää niin jännään paikkaan, että katsoja oikein vaatii jatkoa. Nälkäpeli - Vihan liekit on loistava filmi, jonka juoni ei paperilla kuulosta yhtä kiinnostavalta kuin ensimmäisen osan, mutta toteutuksen ja teemojen käsittelyn kautta elokuva nousee selkeästi edellisen Nälkäpelin yläpuolelle.
Ensimmäisen elokuvan ohjaaja Gary Ross tosiaan jätti projektin kiireisen aikataulun takia ja hänen korvaajakseen valittiin Francis Lawrence, joka tekee huomattavasti taidokkaampaa työtä kuin Ross. Lawrence osaa hyödyntää hahmoja ja maailmaa paremmin, minkä lisäksi hän on paljon lahjakkaampi toimintaohjaaja kuin edeltäjänsä. Enää ei ole luvassa hutiloiden ja heiluvasti kuvattuja toimintakohtauksia, vaan tällä kertaa niistä saa hyvin selvää, minkä lisäksi ne ovat paremmin rakennettuja ja leikattuja, ja siten jännittävämpiä. Leikkaus on muutenkin parempaa, eikä filmillä ole mikään kiire kertoa tarinaansa. Käsikirjoituksesta vastaavat Simon Beaufoy ja Michael deBruyn ovat tehneet erittäin hyvää työtä siirtäessään kirjaa elokuvaksi ja saaneet aikaiseksi erinomaisia dialogihetkiä. Visuaaliset tehosteet ovat edellistä osaa paremmat, mutta lavasteet, puvut ja maskeeraukset ovat yhtä taidokkaasti ja huolella toteutetut. Puvustajat ja maskeeraajat ovat päässeet leikittelemään enemmän capitolilaisten oudon tyylin kanssa. Tribuuttien asut Nälkäpelissä ovat tyylikkäämmät kuin viimeksi, kuten ovat myös Capitolin rauhanvartijoiden puvut... tavallaan. Vaikka pidänkin uusista asuista, saavat ne vartijat näyttämään roboteilta, eikä ihmisiltä. Äänimaailma on tietty hyvin luotu ja säveltäjä James Newton Howard on tehnyt hieman parempaa työtä musiikkien parissa.
Yhteenveto:Nälkäpeli - Vihan liekit on loistava filmi, joka nousee kaikin tavoin edeltäjänsä yläpuolelle. Filmi tekee upeaa työtä laajentaessaan sarjan maailmaa ja rakentaessaan sekä tarinaa että tunnelmaa. Leffa on paljon synkempi ja rankempi, mikä todella osoittaa Capitolin ja presidentti Snow'n julmuuden (joista jälkimmäistä vahvistaa Donald Sutherlandin hieno roolisuoritus). Mukana on useita kohtauksia, jotka aiheuttavat kylmiä väreitä, koska ne ovat niin vaikuttavasti luotuja. Voittokiertue ja kapinat ovat jo niin kiinnostavia juttuja, ettei filmi välttämättä edes tarvitsisi Nälkäpeliä ollakseen kiehtova. Onhan se kuitenkin hyvä, että tästäkin osasta peli löytyy ja mikä parasta, peli on mahtavasti erilainen kuin edellisessä elokuvassa. Elokuva luo jännitystä loistokkaasti läpi leffan eri tavoin ja saa katsojan vaatimaan jatkoa. Uusi ohjaaja Francis Lawrence on nappivalinta tekijäksi ja hän on tuonut esille parhaat puolet sekä kirjasta että näyttelijöistä. Jennifer Lawrence ja Josh Hutcherson parantavat suorituksiaan päähenkilöinä, ja Harrelson, Banks ja Tucci jatkavat hauskalla linjallaan. Visuaalisesti filmi on hyvin näyttävä ja se kuulostaakin paremmalta kuin edeltäjänsä. Jos piditte Nälkäpelistä, suosittelen äärimmäisen lämpimästi katsomaan myös Nälkäpeli - Vihan liekit. Vaikkei ensimmäinen filmi olisikaan täysin herättänyt intoanne sarjaa kohtaan, kannattaa tälle silti antaa mahdollisuus, sillä kyseessä todella on parempi teos.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 20.7.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
The Hunger Games: Catching Fire, 2013, Lionsgate, Color Force
Ohjaus: Gary Ross Pääosissa: Jennifer Lawrence, Josh Hutcherson, Woody Harrelson, Elizabeth Banks, Lenny Kravitz, Stanley Tucci, Amandla Stenberg, Alexander Ludwig, Liam Hemsworth, Donald Sutherland, Wes Bentley, Toby Jones, Willow Shields ja Paula Malcomson Genre: toiminta, jännitys, scifi Kesto: 2 tuntia 22 minuuttia Ikäraja: 12
The Hunger Games, eli suomalaisittain Nälkäpeliperustuu Suzanne Collinsin samannimiseen kirjaan vuodelta 2008. Hyvin nopeasti kirjan noustua hitiksi Color Force -yhtiö osti sen elokuvaoikeudet ja alkoi työstämään filmatisointia Lionsgate-yhtiön kanssa. Itse kirjailija Collinsia pyydettiin auttamaan käsikirjoituksen kanssa ja kun teksti oli saatu kasaan, työryhmä oli palkattu ja näyttelijät roolitettu, kuvaukset alkoivat toukokuussa 2011. Lopulta Nälkäpeli sai ensi-iltansa maaliskuussa 2012 ja se sai positiivisen vastaanoton sekä kirjan faneilta että kriitikoilta. Elokuva oli myös yksi ilmestymisvuotensa menestyneimmistä. Itsekin kävin katsomassa leffan heti ensi-iltapäivänä. Muistan, kun filmin ensi-iltaan oli vielä viikkoja, mutta suuri osa koulustani odotti leffaa aivan innolla. Itse en ollut kuullutkaan koko jutusta ja yritinkin saada selville, mistä oli kyse, mutta kirja oli koko ajan lainassa koulun kirjastosta. Kun vihdoin sain sen käsiini, jäin niin koukkuun siihen, että luin koko kirjan kannesta kanteen yhden illan aikana ja hommasimme heti ystävieni kanssa liput leffaan. Elokuva valitettavasti tuotti itselleni pettymyksen, mutta ostin sen silti Blu-rayna ja olen katsonut sen pariin kertaan uudestaan. Viime kerrasta on kuitenkin jo useampi vuosi aikaa, enkä oikein edes tiedä miksi. Siitä lähtien, kun aloin kirjoittamaan arvosteluja Elokuvan taikaa -sivulle, olen halunnut arvostella Nälkäpeli -leffat, mutta jostain syystä en ole saanut sitä aikaiseksi. Vasta kesällä 2018 päätin, että nyt on aika katsoa sarjan osat uudestaan ja arvostella ne. Katsoessani ensimmäistä Nälkäpeliä, en voinut olla pohtimatta, miksen ole katsonut tätä pitkiin aikoihin.
Dystopisessa tulevaisuudessa Yhdysvallat on muuttunut Panemiksi, joka jakautuu rikkaisiin, jotka asuvat loistokkaasti Capitolissa ja köyhiin, jotka asuvat kahdellatoista vyöhykkeellä. Vuosittain joka vyöhykkeeltä valitaan poika ja tyttö kisailemaan rikkaiden kamalassa tositv-ohjelmassa, Nälkäpelissä, jossa heidän täytyy tappaa toisensa. Vain yksi voi selvitä hengissä voittajana.
Elokuvan päähenkilö on Jennifer Lawrencen näyttelemä nuori Katniss Everdeen, joka valitaan Nälkäpeliin edustamaan vyöhykettä 12. Katniss on aluksi pelokas, mutta alkaa leffan aikana keräämään rohkeuttaan, mikä tekee hänestä koko ajan kiinnostavamman hahmon. Häneen on myös tuotu oivaa kapinahenkeä mukaan, jolloin jo tässä osassa voi aavistella, että hän tulee vaikeuttamaan rikkaiden elämää tulevaisuudessa. Lawrence on nappivalinta päärooliin. Hän on uskottava niin pelätessään kuin hyökätessään jousipyssyn kanssa. Katnissin lisäksi vyöhykkeeltä 12 Nälkäpeliin päätyy myös Josh Hutchersonin esittämä Peeta Mellark. Toisin kuin Katniss, Peeta ei ole urhea, mutta häneltä löytyy kyllä omat keinonsa suojella itseään pelissä, mitkä tosin ovat aika naurettavat. Koska hahmo tulee leipuriperheestä ja hän on koristellut kakkuja koko ikänsä, hän kykenee maskeeraamaan itsensä täydellisesti näyttämään puulta tai kalliolta... Siis mitä ihmettä?! Ne pari kertaa, kun kikkaa käytetään, aiheuttavat lähinnä silmien pyörittelyjä, sillä kaiken vakavuuden keskellä tuollainen hölmöily ei sovi mukaan. Yksinään Peeta ei ole mitä kiinnostavin tapaus, mutta hän tuo oivaa vastapainoa Katnissille, minkä lisäksi hänen kauttaan leffaan tietty saadaan pakollista romanssintynkää... Hutcherson ei ole yhtä vakuuttava osassaan kuin Lawrence, mutta toimii silti tarpeeksi hyvin toisena päähenkilönä.
Katnissin ja Peetan lisäksi vain muutama 24:stä Nälkäpeliin päätyneestä "tribuutista" saa hyvin ruutuaikaa. Heitä ovat mm. innokas Cato (kehnosti roolitettu Alexander Ludwig), joka toimii pääkaksikon pahimpana vastuksena pelissä; pieni lapsi Rue (osaansa täydellisesti sopiva Amandla Stenberg), joka saa katsojan sympatiat puolelleen heti kun nähdään, että näinkin nuoria valitaan tappopeliin; tappamisesta nauttiva Clove (Isabelle Fuhrman), joka on aikamoinen veitsenheittäjä; Ruen kanssa samalta vyöhykkeeltä tuleva Thresh (Dayo Okeniyi); sekä hiljainen vaanija "Ketunnaama" (Jacqueline Emerson). Vaikka on ymmärrettävää, etteivät kaikki tribuutit voi saada kunnolla aikaa alle kahden ja puolen tunnin elokuvassa, on tämä silti harmillista ja katsoja voi siten helposti arvata, ketkä tribuuteista kuolevat. Muita tribuutteja tärkeämpiä hahmoja ovatkin ne, jotka jäävät pelin ulkopuolelle. Aina yhtä mahtava Woody Harrelson näyttelee alkoholisoitunutta Haymitchia, joka vyöhyke 12:n edellisenä voittajana kouluttaa Katnissia ja Peetaa Nälkäpeliin. Harrelsonin hauskan roolityön ansiosta onkin hyvä ratkaisu, että peli katkaistaan välillä, jotta näytetään hänen reaktioitaan tapahtumiin. Katnissia ja Peetaa auttavat myös todella kummallisesti pukeutuva Effie (rooliin erinomaisesti istuva Elizabeth Banks) ja mukava puvustaja Cinna (laulaja Lenny Kravitz). Cinnan ja Katnissin välille ehditään pikaisesti luoda aidolta tuntuvaa ystävyyttä ja luottamusta, mutta Effie tarjoaa lähinnä nauruja oudolla tyylillään. Hauskoja hetkiä tarjoaa myös Stanley Tuccin fantastisesti esittämä Nälkäpeliä juontava Caesar, sekä hänen vähälle huomiolle jäävä avustajansa Claudius (Toby Jones). Kotipuolella, vyöhyke 12:lla taas peliä seuraavat Katnissin pikkusisko Prim (Willow Shields), heidän äitinsä (Paula Malcomson), sekä Katnissin ystävä Gale (erittäin pökkelösti näyttelevä Liam Hemsworth), joka selkeästi haluaisi olla enemmän kuin pelkkä ystävä. Tarinan pahiksia taas ovat Panemia johtava presidentti Snow (Donald Sutherland), sekä Nälkäpeliä ohjaava outopartainen Seneca Crane (Wes Bentley). Kirjan lukeneena tiedän, että Senecan roolia kasvatettiin huomattavasti elokuvaa varten, mikä on hyvä ratkaisu, sillä siten päästään näkemään, mitä pelin taustalla tapahtuu ja miten koko hommaa ohjaillaan. Hahmo ei kuitenkaan ole samalla lailla hyytävän paha kuin presidentti Snow. Sutherland on täydellinen valinta julman diktaattorin rooliin, joka valehdellen esittää kansalleen, että hänen luoma maailmansa olisi paratiisi.
Nälkäpelin maailma onkin yksi sen parhaimmista asioista. Monissa samanlaisissa tarinoissa on yleensä hieman hutiloiden luotu maailma, mutta tässä tarinassa eri paikkojen tarjoamat osaset luovat mielikuvan todentuntuisesta paikasta, mikä saa katsojan imeytymään paremmin sisälle tarinaan. Kyseessä ei todellakaan ole hilpeä maailma, vaikka se onkin hyvin kiehtova. Leffa korostaa upeasti värimaailmalla köyhien oloa ankean harmailla vyöhykkeillä ja tarjoaa tälle hienon vastakohdan värikkäällä Capitolilla, jossa ihmiset pukeutuvat kuin mitkäkin lady gagat korostamaan rikkauttaan ja hyviä oltaviaan. Tämän lisäksi on mestarillista, kuinka Nälkäpeli on saatu tuntumaan todelliselta televisio-ohjelmalta. Jos kilpailijat vain valittaisiin ja heidät vietäisiin suoraan tappoareenalle, ei tämä vielä tarjoaisi tarpeeksi. Ei, Nälkäpeli esitetään kunnon show'na, jota Capitolin väki fanittaa oikein huolella. Tribuuteista tulee julkkiksia, joita haastatellaan ja joiden asemasta monet ovat jopa kateellisia. Capitolilaiset kerääntyvät katsomaan peliä kuin Big Brotheria, jossa seurataan ihmisiä ympäri vuorokauden. He lyövät vetoa suosikkiensa puolesta ja jotkut ovat jopa innokkaita ryhtymään tribuuttien sponsoreiksi. Nälkäpelin maailma on todella sairas. Läpi leffan ei voi muuta kuin ihmetellä, millaiset ihmiset voisivat innostua katsellessaan, kun lapset tappavat muita lapsia?
Mutta millainen itse elokuva sitten on? Erinomaisesti luotu maailma ei takaa vielä hyvää elokuvaa. Voinkin ilokseni todeta, että pidin Nälkäpelistä enemmän kuin koskaan aiemmin. Kirjan lukemisesta oli ehtinyt vierähtää jo niin pitkä aika, etten enää verrannut kahta eri kerrontatapaa toisiinsa, vaan pystyin nauttimaan leffasta enemmän. Vaikka pidän elokuvan alusta, jossa selitetään, miksi tällainen peli on olemassa ja jossa Caesar haastattelee Senecaa pelin perinteistä, itse tarina starttaa hieman liian hitaasti. Hahmojen esittelyt ovat harmillisen laiskasti toteutetut, joten onkin onni, ettei kestä kovin kauaa, kun Katniss ja Peeta jo aloittavat matkansa kohti Nälkäpeliä. Matkan aikana elokuvan maailmaa esitellään lisää, jolloin homma alkaa tosissaan muuttua kiinnostavaksi. Vaikka pääkaksikosta tehdäänkin yhtäkkiä Panemin isoimpia kuuluisuuksia ja heitä viedään näytille ties mihin tilaisuuksiin, leffa muistuttaa silti jatkuvasti tulevasta kamppailusta. Leffa luo pikkuhiljaa oivaa jännitettä, joka sitten purkautuu upeasti, kun itse peli lähtee käyntiin.
Elokuvan tekijät kokivat suuria paineita tehdessään itse peliosiota, sillä Yhdysvalloissa katsotaan hyvin pahasti, jos lapsi kuolee leffassa. Lapsia täytyi kuitenkin kuolla, sillä siitä leffassa on kyse. Tai pikemminkin elokuvassa on kyse Nälkäpelin moraalikysymyksistä. Eihän tällainen peli ole missään tilanteessa hyväksyttävää ja silti tämän maailman johto tarjoaa sellaisen mitä parhaimpana viihteenä. Syvällisemmät pohdinnat, sekä yhteiskuntakritiikki, joka taitaa olla tänä päivänä ajankohtaisempaa kuin vuonna 2012, nostavatkin Nälkäpelin pois pelkästään nuorisolle tehtyjen filmien joukosta ja tarjoavat aikuisillekin mahdollisuuden nauttia teoksesta. Pohdinnat myös tarjoavat tekijöille jonkinlaisen oikeuden tehdä viihdettä lapsien tappamisesta. Tai no, ei filmiä täysin voi viihteeksi kutsua, sillä se käsittelee sairaita teemojaan hyvinkin vakavasti. Peli ei tosin ole alusta loppuun pelkkää verilöylyä, vaan siihen kuuluu myös paljon piileskelyä, sekä ravinnon löytämistä. Ja pitäähän sitä kemiaa luoda Katnissin ja Peetan välille. Hitaista hetkistään huolimatta elokuva pysyy loppuun asti hyvin kiehtovana ja jännittävänä, minkä lisäksi mukana on myös yksi aidosti koskettava kohtaus. Loppuhuipennusta olisi tosin voinut muuttaa hieman, sillä näin se ampuu pienesti yli. Toisaalta Capitolin tyyli ampuu muutenkin pahasti yli, joten kenties se onkin juuri tällaisenaan täydellinen.
Nälkäpelin ohjauksesta vastaa Gary Ross, joka on tehnyt oikein mainiota työtä sovittaessaan kirjan maailmaa elokuvamuotoon ja luodessaan jännitystä. Toimintakohtauksissa Ross ei kuitenkaan ole mitä lahjakkain tekijä, vaan hän on päättänyt hyödyntää paljon heiluvaa kameratyöskentelyä, jolloin taisteluista ei saa kunnolla selvää. Joko tällä on haettu kaoottisuuden tunnetta tai sitten ratkaisuun on päädytty, jotta lasten kuolemat olisivat nopeammin ohi, eikä raakuuksia tarvitsisi näyttää selkeästi. Ross on myös käsikirjoittanut elokuvan yhdessä Billy Rayn ja kirjailija Collinsin kanssa. Kolmikko on onnistunut hyvin ja pidän kovasti heidän tekemistään lisäyksistä tarinaan. On hyvä, ettei leffa keskity vain Katnissiin kuten kirja, vaan siinä annetaan tilaa myös muille kiinnostaville henkilöille. Toimintakohtausten lisäksi kuvaus on muutenkin hieman turhan heiluvaa. Paikoitellen sillä onnistutaan luomaan paniikin tuntua, mutta suurimmaksi osaksi tyyli lähinnä häiritsee. Leikkauskin on välillä liian nopeatempoista, mutta pääasiassa tarina kulkee sujuvasti eteenpäin, eikä lähes kahden ja puolen tunnin kesto käy pitkäksi. Lavastus-, maskeeraus- ja puvustustiimit ovat tehneet loistotyötä, mutta visuaaliset efektit eivät ole parhaasta päästä. Muistan jo leffateatterissa miettineeni, että digiliekit ovat todella epäaidon näköiset. Äänimaailma on kuitenkin hienosti rakennettu ja pidän etenkin siitä, kun peli alkaa, eikä ääniä oikeastaan kuulu lainkaan. Paria mahtipontista melodiaa lukuunottamatta James Newton Howardin säveltämät musiikit eivät jää mieleen.
Yhteenveto:Nälkäpeli on erittäin mainio elokuva, joka rakentaa maailmansa ja tunnelmansa hienosti. Leffa saa yliampuvan Capitolin ja ankeat vyöhykkeet tuntumaan todellisilta paikoilta, minkä lisäksi itse Nälkäpeli on saatu tuntumaan aidolta tositelevisio-ohjelmalta faniensa, haastattelujensa ja mainostamisensa kanssa. Elokuva tekee erinomaista työtä esitellessään Panemia ja samalla siinä rakennetaan taidokkaasti jännitettä, mikä purkautuu upeasti, kun itse peli vihdoin alkaa ja samantien elokuva aloittaa uudenlaisen jännityksen luomisen. Vaikka toimintakohtaukset ovat hieman sekavasti kuvattuja ja sisältävät kömpelöitä digiefektejä, on Nälkäpeli-osio erittäin kiinnostavaa seurattavaa. Tätä auttaa paljon myös Jennifer Lawrence, joka on erinomainen valinta pääosaan. Katnissista välittää filmin alusta alkaen ja on hienoa kokea tämä matka hänen kanssaan. Muutkin hahmot ovat oivallisia, vaikkeivät kaikki tribuutit saakaan paljoa ruutuaikaa ja vaikka Galea esittävä Liam Hemsworth onkin todella puinen roolissaan. Elokuva toimii erittäin hyvin omana tarinanaan, mutta samalla se myös pohjustaa hienosti jatkoa, jota katsojana jää innolla odottamaan. Jos olet vasta nyt alkanut lukemaan Suzanne Collinsin kirjoja, suosittelen katsomaan myös elokuvan, sillä tulet mitä luultavimmin innostumaan siitäkin. Leffaan lisätyt kohtaukset avaavat paremmin sarjan maailmaa ja henkilöitä. Pääasiassa Nälkäpeliä pidetään vain nuorten elokuvana, mutta mielestäni teoksen syvällisemmät moraalipohdinnat ja yhteiskuntakritiikki tekevät siitä mielenkiintoisen katselukokemuksen myös aikuisille.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 14.7.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
The Hunger Games, 2012, Lionsgate, Color Force
