Father Mother Sister Brother (2025) - elokuva-arvostelu

FATHER MOTHER SISTER BROTHER

Ohjaus: Jim Jarmusch

Näyttelijät: Adam Driver, Mayim Bialik, Tom Waits, Charlotte Rampling, Cate Blanchett, Vicky Krieps, Indya Moore, Luka Sabbat, Sarah Greene ja Françoise Lebrun

Genre: draama, komedia

Kesto: 1 tunti 50 minuuttia

Ikäraja: 7

Father Mother Sister Brother on ohjaaja-käsikirjoittaja Jim Jarmuschin uusi elokuva. Keväällä 2023 Jarmusch ilmoitti tekevänsä ensimmäistä elokuvaansa sitten vuoden 2019 zombikomedia The Dead Don't Dien. Kuvaukset käynnistyivät marraskuussa 2023 ja maailmanensi-iltansa Father Mother Sister Brother sai elokuussa 2025 Venetsian elokuvajuhlilla, missä se voitti pääpalkinto Kultaisen leijonan. Nyt elokuva on saapunut myös Suomeen ja itse kiinnostuin heti näkemään, mitä Jarmusch olisi tällä kertaa saanut aikaiseksi. Kävinkin katsomassa Father Mother Sister Brotherin sen ensi-iltaviikonloppuna.

Father Mother Sister Brother kertoo kolme tarinaa, joista jokainen liittyy jotenkin huonoihin perhesuhteisiin. Ensimmäinen tarina Father sijoittuu Yhdysvaltoihin ja kertoo veljestä ja siskosta, Jeffistä (Adam Driver) ja Emilystä (Mayim Bialik), jotka matkustavat tapaamaan isäänsä (Tom Waits), jonka he uskovat pärjäävän huonosti, niin taloudellisesti kuin elämässä muutenkin, mutta totuus saattaakin olla jotain muuta. Toinen tarina Mother tapahtuu Irlannissa ja kertoo siskoksista, Timistä (Cate Blanchett) ja Lilystä (Vicky Krieps), jotka saapuvat teekutsuille menestyksekkään kirjailijaäitinsä (Charlotte Rampling) luokse. Kolmas tarina Sister Brother taas vie katsojan Pariisiin ja kertoo siskosta ja veljestä, Skyesta (Indya Moore) ja Billystä (Luka Sabbat), jotka ovat vastikään menettäneet vanhempansa lento-onnettomuudessa ja palaavat vanhaan kotiinsa muistelemaan menneitä.

Kyseessä on varsin mielenkiintoinen katselukokemus, joka on vain parantunut jälkikäteen, mitä enemmän olen pohtinut näkemääni. Pidin paljon ensimmäisestä tarinasta, Fatherista. Driver, Bialik ja Waits ovat kaikki mainioita rooleissaan ja heidän kiusallinen dynamiikkansa on herkullista antia niin draamalle kuin Jarmuschin kuivalle huumorille. Kertomus itsessään on erittäin oivallinen, lasten visiitin aikana käydessä hissuksiin selväksi, kuinka vähän he tietävätkään isänsä elämästä ja tavoista. Tarinan loppu sai minut jopa toivomaan, että koko elokuva kertoisi vain tästä, koska halusin nähdä, miten homma etenisi tiettyjen paljastusten jälkeen.

Tämän pienoisen harmituksen jälkeen tykästyin myös hissuksiin toiseen tarinaan, Motheriin. Aluksi voi vaikuttaa, että heti perään toinen aikuisten lasten vierailu vanhempansa luona saattaisi olla tylsä ratkaisu, mutta pidin siitä, kuinka tarina heijastelee kekseliäästi edeltäjäänsä, ammentaen jotain uutta hankalasta perhedynamiikasta. Mother kierrättää joitain samoja vitsejä, visuaalisia juttuja, sekä keskusteluja Fatherista, mutta varsin hauskasti ja kekseliäästi. Tämäkin perhetapaaminen on jäykkä ja kiusallinen, ja kuten hahmotkin, myös katsoja tavallaan toivoisi näiden pakotettujen teekestien päättyvän lyhyeen. Rampling istuu täydellisesti tärkeän kirjailijaäidin osaan ja Blanchett on myös mainio tätä mielistelevänä tyttärenä Timinä. Krieps on muuten hyvä roolissaan seksuaalista suuntautumistaan salailevana toisena tyttärenä Lilynä, mutta minua häiritsi, että brittienglantia puhuvien Ramplingin ja Blanchettin vieressä Kriepsin ranskalais-saksalainen korostus rikkoi immersiota.

Kolmas tarina Sister Brother on toisaalta hyvin erilainen kuin kaksi edeltäjäänsä. Aluksi minua hämmensi, kuinka reippaan irtioton kolmas tarina tekee edeltäjien kaavasta, mutta mitä pidemmälle kertomus eteni, sitä paremmin Sister Brother mielestäni tukee kokonaisuutta. Olemme juuri seuranneet kahta tarinaa perheenjäsenistä, jotka eivät juuri haluaisi viettää aikaa toistensa kanssa ja nyt tapaammekin sisarukset, jotka antaisivat kaikkensa, voidakseen vielä kerran tavata vanhempansa. Tunnelmaltaan tarina on hyvin erilainen ja kiusallisuuden sijaan kertomus on haikea. Moore ja Sabbat vieläpä suoriutuvat hyvin surevien sisarusten rooleista. Oikeastaan se, mistä en vieläkään pidä kolmannessa tarinassa, on ne samojen juttujen kierrätykset, oli kyse sitten skeittaajista, Rolex-kellosta tai "Bob's your uncle" -sanonnasta. Motherissa nämä toimivat vielä hupaisasti, kontekstin muututtua, mutta Sister Brotherissa tämä kierrätys tuntui vain pakotetulta.

Ohjaaja-käsikirjoittaja Jim Jarmusch onnistuu pääasiassa oivallisesti monisävyisen ja intiimin perhekuvauksensa kanssa, vaikka teksti ei aina olekaan täysin priimaa. Kuvauksissa Jarmuschin tyyliin kuuluu se, ettei kohtauksia juuri harjoitella etukäteen, vaan Jarmusch haluaa taltioida näyttelijöidensä tulkinnat mahdollisimman hiomattomina ja reaktiot aitoina. Eipä ihme, että Jarmuschin läheisiin ystäviin kuuluu samalla lailla leffojaan tekevä Aki Kaurismäki. Teknisesti Father Mother Sister Brother on kelvollinen. Leffa on osaavasti kuvattu ja hyvin leikattu kasaan. Lavasteet ovat hienot, puvustus mainiota ja äänityöskentelykin toimii Jarmuschin itsensä ja artisti Anikan työstämiä musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 4.5.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Father Mother Sister Brother, Yhdysvallat, Irlanti, Ranska, Italia, Japani, 2025, Animal Kingdom, CG Cinéma, Cinema Inutile, Cofiloisirs, Exoskeleton, Fremantle, Fís Éireann / Screen Ireland, Hail Mary Pictures, Les Films du Losange, MUBI, Saint Laurent, The Apartment, Three Point Capital, Weltkino Filmverleih, badjetlag

Arvostelu: The Dead Don't Die (2019)

THE DEAD DON'T DIE

Ohjaus: Jim Jarmusch
Pääosissa: Bill Murray, Adam Driver, Tilda Swinton, Chloë Sevigny, Steve Buscemi, Danny Glover, Caleb Landry Jones, Tom Waits, Selena Gomez, RZA, Austin Butler, Luka Sabbat, Larry Fessenden, Maya Delmont, Taliyah Whitaker, Jahi Winston, Eszter Balint, Rosal Colon, Rosie Perez, Iggy Pop ja Sara Driver
Genre: komedia, kauhu
Kesto: 1 tunti 44 minuuttia
Ikäraja: 16

The Dead Don't Die on Jim Jarmuschin käsikirjoittama ja ohjaama zombikomedia. Elokuva lähti liikkeelle, kun Jarmusch teki vampyyrielokuvaa Only Lovers Left Alive (2013) ja sen päätähti Tilda Swinton ehdotti, että tämä tekisi seuraavaksi zombileffan. Jarmusch kiinnostui ideasta ja alkoi työstämään tarinaa. Alunperin James Bond -näyttelijä Daniel Craigin oli tarkoitus esiintyä elokuvassa, mutta aikataulusyistä hän ei ehtinyt kuvauksiin. Kuvaukset lähtivät liikkeelle kesällä 2018 ja lopulta The Dead Don't Die sai ensiesityksensä tänä keväänä Cannesin elokuvajuhlilla. Nyt elokuva on saapunut myös Suomeen. Itse kiinnostuin elokuvasta heti, kun kuulin siitä ja ketkä siinä näyttelevät. Traileri vain lisäsi mielenkiintoani ja toivoin leffan kuuluvan vuoden parhaimpien joukkoon. Meninkin innoissani katsomaan The Dead Don't Dien heti sen ensi-iltapäivänä yhdessä muiden viikonlopun uutuuksien, kauhukomedia Ready or Notin (2019) ja toimintaleffa Angel Has Fallenin (2019) kanssa.

Pienessä Centervillen kaupungissa alkaa tapahtua kummia, kun aurinko ei tunnu millään laskevan ja kun yö vihdoin koittaa, kuolleet nousevat haudoistaan...

The Dead Don't Die sisältää tosiaan todella hyvän näyttelijäkaartin, joista suurimman osan Jarmusch on pestannut aiemmista leffoistaan. Elokuvan idean äiti, Tilda Swinton näyttelee kummallista hautaustoimistolla työskentelevää Zelda Winstonia, joka on kaikissa toiminnoissaan todella outo. Swinton onkin mitä parhain valinta tällaisen erikoisen persoonan esittäjäksi ja tarjoaakin useat naurut tarkasti mietityillä ilmeillään, eleillään ja aksentillaan.
     Jarmuschin leffoissa Kahvia ja tupakkaa (Coffee and Cigarettes - 2003), Broken Flowers (2005) ja The Limits of Control (2009) esiintynyt Bill Murray ja Patersonia (2016) tähdittänyt Adam Driver näyttelevät poliisikaksikkoa, joka alkaa tutkimaan mystisiä tapahtumia. Murrayn ja Driverin kemiat iskevät täysillä yhteen ja heidän väliset huvittavat keskustelut nostavat jatkuvasti hymyn huulille. Broken Flowersissa näytellyt Chloë Sevigny esittää myös poliisia, joka ottaa zombiuutiset raskaasti.

Muita Centervillen asukkaita ovat mm. äkäinen maajussi-Miller (Steve Buscemi - Mystery Train, 1989 ja Kahvia ja tupakkaa), metsissä vaelteleva erakko-Bob (Tom Waits - Down by Law, 1986 ja Kahvia ja tupakkaa), rautakaupan omistava Hank (Danny Glover), leffahullu Bobby (Caleb Landry Jones), lähetyksiä kuljettava Dean (Wu-Tang Clanin perustaja RZA - Ghost Dog: The Way of the Samurai, 1999 ja Kahvia ja tupakkaa), motellinomistaja Danny (Larry Fessenden), kuppilaa pyörittävä Fern (Eszter Balint - Stranger Than Paradise, 1984) ja häntä auttava Lily (Rosal Colon), sekä nuorisovankilan lapset Stella (Maya Delmont), Liv (Taliyah Whitaker) ja Geronimo (Jahi Winston). Vielä lisäksi leffassa nähdään myös laulajatähti Selena Gomez, Austin Butler ja Luka Sabbat Centervillessä yöpyvinä matkalaisina, joiden auto saa monet zombileffojen fanit innostumaan. Jarmuschin leffasta Night on Earth (1991) - mitä muuten kuvattiin Suomessa - tuttu Rosie Perez nähdään uutisankkurina.
     Zombeja taas esittävät mm. Jarmuschin leffoissa Dead Man (1995) ja Kahvia ja tupakkaa esiintynyt laulaja Iggy Pop, Jarmuschin vaimo Sara Driver, sekä koomikko Carol Kane. Kaikki näyttelijät tekevät oikein mainiota työtä ja sopivat rooleihinsa erittäin hyvin. Etenkin Waits on nappivalinta tapahtumia kauempaa tarkkailevaksi erakoksi.

The Dead Don't Die aiheutti itsessäni harmillisen ristiriitaisia tunteita ja minun täytyikin sulatella pidempään, mitä tuli juuri katsottua. Elokuvan traileri oli ollut aivan mahtava ja toivoinkin itse filmin olevan myös erinomainen. Itse pidän zombeista eniten juurikin komedioissa, sillä zombit ovat mielestäni jokseenkin huvittavia mörköjä. Ehdottomat suosikkileffani zombifilmien isosta massasta ovatkin komediat Shaun of the Dead (2004) ja Zombieland (2009) ja toivoin, että The Dead Don't Die voisi liittyä niiden joukkoon. Valitettavasti tämä jää niistä kauas jälkeen. En kuitenkaan sano, että tämä olisi huono elokuva; tässä olisi vain ollut potentiaalia olla paljon enemmän. Minua oli jo etukäteen varoitettu, ettei itse leffa olisi todellakaan yhtä vauhdikas kuin sen traileri. Elokuva kulkeekin eteenpäin yhtä hitaasti kuin sen laahustavat zombit, mutta leffan ensimmäisen tunnin ajan tämä ei haitannut minua yhtään. Jarmuschin tuoma vanhanaikainen tyyli onnistui lumoamaan ja pitkät kohtaukset hahmojen kesken lisäsivät kiinnostustani, sillä oli hienoa nähdä nämä näyttelijät yhdessä valkokankaalla. Elokuvan alkupuolisko osoittautuikin paremmaksi kuin sen loppupää.

Ensimmäisen tunnin ajan tunnelma oli niin hyvin luotu, että vain seurasin hahmojen tarinaa typerä virne kasvoillani. Jarmuschin kuiva huumori upposi itseeni todella hyvin ja tunnin ajan tuumin, että tämähän on erittäin hyvä filmi. Kenties suosikkihetkeni on, kun poliisit käyvät yksi kerrallaan löytämässä ensimmäiset zombiuhrit. Noin puolen välin paikkeilla leffan teho alkaa kuitenkin hiipua ja virneenikin haihtui. Rauhallinen rytmitys alkaa tuntua raskassoutuiselta ja leffan vahva kritiikki esimerkiksi särötyksestä menee jo saarnaamisen puolelle. Loppupäässä huumori ei ole enää yhtä vahvaa ja alkaa tuntua, ettei Jarmusch miettinytkään elokuvaa loppuun saakka. Alkupäässä esitellään hahmoja ja heidän juonikuvioita, ja vaikka joistain niistä revitään kunnon vitsit irti, jotkut niistä unohtuvat matkan varrella ja joidenkin hahmojen tarina tuntuu jäävän täysin kesken. Elokuvan yritykset rikkoa neljättä seinää toimivat välillä lystikkäästi, mutta paikoitellen ne ovat laiska tapa lisätä huumoria. Lopussa on myös yksi vitsi, joka tuntuu outoilulta outoilun vuoksi ja itse lähinnä pyörittelin silmiä tälle hetkelle. The Dead Don't Diessa oli paljon asioita, mistä pidin (lähinnä leffan alkupuolisko oli erittäin hyvä), mutta siitä löytyi myös paljon juttuja, mitkä jättivät toivomisen varaa.

Jarmusch on siis rakentanut hyvän pohjan ja ohjaa näyttelijöitään taidokkaasti, sekä rakentaa tunnelmaa pääasiassa sujuvasti, mutta hänen käsikirjoituksensa vaatisi lopulta viilaamista, minkä lisäksi leikkauspöydällä olisi pitänyt vielä käydä läpi, mitä leffa tarvitsee ja mitä siitä voi tiputtaa pois. Pientä tiivistämistä lukuunottamatta elokuvan tekninen puoli on kunnossa. Efektit eivät ole päätähuimaavan hienoja, mutta niiden heikompi taso sopii leffaan paljon paremmin kuin monien miljoonien tehosteet. Elokuvan kuvauksessa on usein jotain vanhanaikaista, mistä pidin kovasti. Lavastus on taiturimaista ja zombimaskeeraukset oivallisesti toteutettuja. Äänimaailma on rakennettu hyvin. Laskekaapa, kuinka monta kertaa Sturgill Simpsonin "The Dead Don't Die" -kappale kuullaan leffan aikana. Eipä elokuvasta muuta musiikkia jääkään mieleen.

Yhteenveto: The Dead Don't Die on kelpo zombikomedia, josta löytyy kuitenkin potentiaalia olla paljon enemmän. Filmin ensimmäinen puolisko on erittäin mainio. Jarmuschin kuiva huumori nostaa hölmön virneen katsojan huulille ja on yllättävänkin lumoavaa seurata näitä hahmoja ja heidän hidasta elämäänsä. Elokuva on täynnä kaikenlaisia persoonia ja heidän näyttelijänsä ovat todella hyviä rooleissaan - varsinkin Tilda Swinton. Alkupäässä on hauskasti venytettyjä vitsejä ja paikoitellen neljännen seinän rikkominen toimii hyvin. Harmillisesti puolen välin jälkeen taso alkaa laskea. Rauhallinen tempo alkaa tuntua liiankin hitaalta, eivätkä vitsit naurata samalla lailla. Elokuva myös aloittaa paljon erilaisia juonikuvioita, mutta sillä on vaikeuksia viedä niitä loppuun tai pitää niitä kasassa. Lopusta myös löytyy tarpeetonta outoilua ihan vain outoilun vuoksi ja kritiikki särötystä kohtaan käy jopa liian päällekäyväksi. The Dead Don't Die on siis hieman epätasainen paketti ja olisin halunnut pitää siitä huomattavasti enemmän. Hyviä puolia on kuitenkin paljon ja lopulta kokonaisuus jää plussan puolelle.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.8.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
The Dead Don't Die, 2019, Animal Kingdom, Film i Väst