Pääosissa: Zach Galligan, Phoebe Cates, John Glover, Robert Picardo, Christopher Lee, Robert Prosky, Haviland Morris, Dick Miller, Jackie Joseph, Gedde Watanabe, Kathleen Freeman, Keye Luke, Howie Mandel, Tony Randall, Frank Welker ja Hulk Hogan
Genre: komedia, fantasia
Kesto: 1 tunti 46 minuuttia
Ikäraja: 12
Joe Danten ohjaama joulunaikainen kauhukomedia Riiviöt(Gremlins - 1984) oli taloudellinen jättihitti, joten jatkoa oli tietty luvassa. Dante ei kuitenkaan ollut aluksi halukas palaamaan riiviöiden pariin, kokiessaan, että tarina oli jo kerrottu. Warner Bros. päätti silti jatkaa elokuvasarjaa ja kyseli muita ohjaajia ja kirjoittajia mukaan, mutta projekti ei edennyt. Studio palasi takaisin Danten luokse, pyytämään häntä uudestaan työstämään jatko-osan ja lopulta Dante suostui sillä ehdolla, että hän saisi täysin vapaat kädet elokuvan kanssa. Kuvaukset käynnistyivät kesäkuussa 1989 ja lopulta Gremlins 2 - uusi pesue sai ensi-iltansa vuotta myöhemmin. Elokuva jakoi mielipiteitä ilmestyessään ja se oli taloudellinen pettymys. Itse näin sekä Riiviöt, että Gremlins 2 - uuden pesuen joskus lapsena, pitäen tuolloin lähinnä ykkösosasta. Olen katsonut kummatkin ainakin kerran uudestaan, mutta viime katselusta on jo aikaa. Nyt kun elokuvasarja on saamassa jatkoa televisiosarjalla Gremlins: Secrets of the Mogwai (2023-), päätin odotellessa katsoa leffat uudestaan ja arvostella ne.
New Yorkiin muuttanut Billy Peltzer saa tietää, että suloinen mogwai Gizmo on joutunut laboratorion koe-eläimeksi Billyn uudella työpaikalla älytalo Clampissa. Yrittäessään pelastaa Gizmon, uusi pesue riiviöitä syntyy ja pian on koko New York vaarassa ajautua kaaokseen.
Zach Galligan tekee paluun Billy Peltzeriksi, joka on muuttanut New Yorkiin tyttöystävänsä Katen (Phoebe Cates) kanssa ja saanut työpaikan hulppeasta Clamp-älytalosta. Siellä hän saa tietää entisen lemmikkinsä, Gizmo-mogwain joutuneen koe-eläimeksi laboratorioon ja päättää pelastaa suloisen ystävänsä. Matkan varrella mogwaihin liittyvät säännöt tietty unohtuvat ja pian on taas piru merrassa. Galligan - jonka ura ei oikein ottanut tuulta alleen Gremlins-leffojen myötä - on toistamiseen mainio Billynä ja Cateskin suoriutuu hyvin osastaan Katena. Gizmo varastaa show'n jälleen aina ollessaan ruudulla, päästessään esimerkiksi kanavoimaan sisäistä Ramboaan. Paluun ykkösosasta tekevät myös mystistä itämaista kauppaa pyörittävä herra Wing (Keye Luke), sekä Futtermanin pariskunta Murray (Dick Miller) ja Sheila (Jackie Joseph).
Elokuvassa nähdään lisäksi John Glover Clamp-älytalon omistavana Daniel Clampina, Robert Picardo turvallisuuspäällikkö Forsterina, Haviland Morris Billyä työpaikalla vikittelevänä Marlana, Robert Prosky televisiojuontaja Grandpa Fredinä, sekä Christopher Lee tiedemies Katetrina, jonka laboratoriosta Gizmo löytyy. Karismaattinen Lee on tietty nappivalinta tutkijaksi. Hänen lisäksi sivunäyttelijöistä erityismaininnan ansaitsee Glover, joka on lystikäs hölmönä miljonäärinä, joka alkaa tietysti pohtia täysin vääriä seikkoja, kun hänen älytalonsa täyttyy pahantahtoisista vihreistä olennoista.
Siinä, missä Riiviöt oli välitön hitti niin taloudellisessa mielessä kuin kriitikoiden ja katsojien näkökulmasta, hassusti osittain suomentamatta jäänyt Gremlins 2 - uusi pesue on ilmestymisestään asti jakanut mielipiteitä. Monien mielestä jatko-osa on selvästi ykkösosaa huonompi, osan mielestä jatko-osa pyyhkii alkuperäisellä lattioita ja sitten on niitä, jotka eivät osaa päättää, kummasta tykkäävät enemmän. Aiemmin en ole pahemmin piitannut jatko-osasta, vaikka olenkin myös ymmärtänyt, mikä siinä viehättää monia. Ilokseni voin sanoa, että tällä katselukerralla se viehätys puri minuunkin ja pidin Gremlins 2 - uudesta pesueesta aika paljonkin. Ei se ole mielestäni yhtä mahtava kuin jouluklassikon asemaa pitävä ykkösleffa, mutta on se varsin veikeä jatkohömpötys.
Ensimmäisen elokuvan ohjaaja Joe Dante suostui tekemään jatko-osan lopulta sillä ehdolla, että hän saisi täysin vapaat kädet leffan kanssa. Epätoivoinen Warner Bros. suostui ja Dante ryhtyi selvästi työstämään jatkoa sillä ajatusmallilla, että "jos tämä nyt on kerran pakko tehdä, niin tehdään tämä sitten ihan täysillä". Elokuva lähtee aika rauhallisesti liikkeelle, saaden katsojan voivottelemaan, että hellanlettas kuinka söpönöpö pieni pörrökaveri Gizmo onkaan. Kun Gizmo kastuu, virnuileva Dante ryhtyy lisäämään kierroksia ja vääntää hullunkurisuuden nuppeja visusti kohti kaakkoa. Riiviöiden ilmestyessä kehiin, elokuva muuttuu täysin sekopäiseksi. Ykkösosasta tutun riehumisen ohessa Dante on halunnut tuoda uuttakin mukaan ja tarjoaa niin erilaisia riiviöitä kuin myös aikamoista itsetietoisuutta. Leffa rikkoo neljättä seinää muutamaankin otteeseen todella lystikkäin tavoin, sekä tarjoaa useita hilpeitä parodioita ja jopa riiviöiden musikaalinumeron. Monessa jutussa ei ole mitään järkeä, mutta eipä tarvitsekaan. Dante hoitaa työnsä tyylikkäästi, eikä leffa äidy hulluttelussaan ihan aivottomaksi kohellukseksi. Vaikka elokuvasta löytyykin parit hieman karmivat hetkensä (hämähäkkikammoisille varoitus), Dante on pitänyt menon lapsiystävällisempänä ja Gremlins 2 - uusi pesue panostaa enemmän komediaan kuin kauhuelementteihin.
Teknisiltä ansioiltaankin elokuva on mainio. Taaskaan ei voi kuin ihastella tehostetiimin häikäisevää työtä Gizmon ja riiviöiden parissa. Rick Bakerin johdolla efektivastaavat ovat päästäneet luovuutensa valloilleen. Gizmosta on jollain ilveellä tehty vielä ykkösleffaa söpömpi ilmestys. Riiviöitä on luotu runsaasti erilaisia, eriin tarkoituksiin. Voin vain kuvitella, kun suunnitteluvaiheessa tekijät ovat vain heitelleet ideoita, että "hei tässä voisi olla myös tällainen". Loistotehosteiden lisäksi elokuva on myös oivallisesti kuvattu ja leikattu. Lavasteet, asut ja maskeeraukset ovat mainiot ja äänimaailma toimii hyvin niin tehosteita kuin Jerry Goldsmithin säveltämiä musiikkeja myöten. Riiviöiden rallatustunnari jää jälleen soimaan päässä pitkäksi aikaa.
Yhteenveto:Gremlins 2 - uusi pesue ei ihan yllä alkuperäisen jouluklassikon tasolle, mutta se on silti erittäin mainiota ja hullunkurista jatkoa. Vapaat kädet saanut Joe Dante on päättänyt vääntää nupit ihan tosissaan kaakkoon ja kun riiviöt vihdoin kuoriutuvat ja ryhtyvät mellastamaan, Dante paahtaa menemään yhä vain mielikuvituksellisemmin ja sekopäisemmin. Kauhuelementit jäävät taakse ja leffa panostaa lähinnä komediapuoleen, tarjoten niin fyysistä toilailua, veikeää parodiaa kuin myös kekseliästä itsetietoisuutta muun muassa neljättä seinää rikkomalla. Väärissä käsissä meno voisi äityä typerryttäväksi koheltamiseksi, mutta Dantelta löytyy tyylitajua sekoiluun. Näyttelijät suoriutuvat rooleistaan oivallisesti ja erilaisilla nukeilla luodut Gizmo ja riiviöt ovat toistamiseen uskomattomia ilmestyksiä. Efektitiimi ansaitsee aplodit edelleen ja on jälleen vääryys, ettei tehosteita noteerattu Oscar-gaalassa. Jerry Goldsmithin räikeät musiikit riemastuttavat jälleen. Gremlins 2 - uusi pesue ei ole yhtä mahtava teos kuin alkuperäinen Riiviöt-leffa, mutta se on silti ilahduttava jatko-osa, joka täysin ymmärrettävästi nauttii kummallista suosiotaan. Jos siis pidit Riiviöistä, kannattaa jatko-osakin katsoa.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 2.10.2022
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Gremlins 2: The New Batch, 1990, Warner Bros., Amblin Entertainment
Ohjaus: Joel Schumacher Pääosissa: George Clooney, Chris O'Donnell, Arnold Schwarzenegger, Uma Thurman, Alicia Silverstone, Michael Gough, Pat Hingle, Elle Macpherson, Robert Swenson, John Glover ja Elizabeth Sanders Genre: supersankarielokuva, toiminta, komedia Kesto: 2 tuntia 5 minuuttia Ikäraja: 12
Batman, eli Lepakkomies on Bob Kanen luoma DC Comics -hahmo, joka on noussut yhdeksi kaikkien aikojen suosituimmista sankarihahmoista. Aluksi Batman esiintyi vain sarjakuvissa, mutta on vuosien varrella siirtynyt myös esimerkiksi peleihin, kirjoihin ja tietty elokuviin. Ensimmäinen kunnon filmatisointi oli Adam Westin tähdittämä Batman - Lepakkomies (Batman: The Movie - 1966). Parikymmentä vuotta myöhemmin ilmestyi Tim Burtonin ohjaama Batman (1989), jossa pääosaa esitti Michael Keaton ja joka vei hahmon vakavampaan tunnelmaan kuin hölmö Westin leffa. Keaton näytteli hahmoa myös Batman - paluussa (Batman Returns - 1992), mutta kun Burton lopetti sarjan ohjaamisen, ei Keatonkaan enää jatkanut. Batman Foreverin(1995) pääroolissa nähtiin Val Kilmer, mutta hän ei halunnut jatkaa esittämistä, sillä hänellä oli paljon ongelmia uuden ohjaajan Joel Schumacherin kanssa. Uuden Batman-leffan teko alkoi kuitenkin heti, kun Forever huomattiin hitiksi. Lepakkomieheksi valittiin George Clooney, kuvaukset alkoivat syksyllä 1996 ja Batman & Robin sai ensi-iltansa kesällä 1997. Elokuva oli menestys, mutta kovin moni ei siitä pitänyt. Leffa keräsi todella paljon haukkuja, etenkin liioitellun kevyen teemansa takia. Jotkut ovat sitä mieltä, että kyseessä on ihan harmiton hömppä, mutta pääasiassa fanit inhoavat leffaa. Teos on usein valittu yhdeksi kaikkien aikojen huonoimmista supersankarielokuvista. Usein kun ilmestyy uusi supersankarileffa, josta ei erityisemmin pidetä, internetistä voi löytää kommentteja, joissa puolustellaan, ettei se ollut sentään yhtä huono kuin Batman & Robin. Itse näin elokuvan ala-asteella serkkujeni kanssa, kun olin nähnyt Batman Foreverin. Lapsena tietty pidin filmistä (sillä en tiennyt paremmasta), mutta vuosien varrella olen huomannut, kuinka kehno tekele on kyseessä. Viimeksi katsoin leffan kesällä 2015 ja silloin mietin, etten halua nähdä sitä enää uudestaan, mutta kun päätin arvostella vanhat Batman-elokuvat vuodelle 2019, huomasin eräänä aamuna katsovani jälleen Batman & Robinia. Katsoin sen yhdessä tyttöystäväni kanssa ja jo ennen loppuhuipennusta hän kysyi, että ei kai hänen tarvitse katsoa sitä enää ikinä uudestaan? Niin kökkö tämä elokuva on.
Batman ja Robin saavat vastaansa uuden pahiksen, Mr. Freezen, joka aikoo jäädyttää Gotham Cityn. Päänvaivaa duolle tuottavat myös ilkeitä suunnitelmia kehittelevä Myrkkymuratti ja tämän apuri Bane. Samalla pitää myös pähkäillä, voiko vierailulle tulleen Alfredin siskontyttären ottaa mukaan sankarihommiin?
Batmanin, eli Bruce Waynen roolissa nähdään tosiaan George Clooney, joka on täysin väärä valinta rooliin. Waynena Clooney on vielä ihan menevä, sillä hänestä löytyy rikkaan miehen tyylikkyyttä, mutta viittasankariksi hän ei istu missään kohtaa. Clooney tekee Batmanista tylsän ja yllättävän kömpelön hahmon. Hänessä ei ole lainkaan sitä iskua, mitä rooli tarvitsisi. Onneksi Bruce Wayne ei enää erityisemmin murehdi vanhempiensa kuolemaa ja on päässyt elämässä eteenpäin. Hän on kuitenkin yhä tarkka säännöistään ja välillä vaikuttaa siltä, että hän haluaisi edelleen toimia yksin sankarihommissa. Chris O'Donnell jatkaa Dick Graysonin/Robinin roolissa, eikä vieläkään oikein vakuuta, mutta sopii tarpeeksi hyvin rooliinsa energiansa ansiosta. Valitettavasti Robin muuttuu aika ärsyttäväksi, mitä pidemmälle leffa kulkee, kun hän alkaa kyllästyä Batmanin sääntöihin, haluaa Robinille oman signaalin taivaalle ja haluaisi varmaan leffankin kulkevan nimellä "Robin & Batman". Siinä kohtaa toivoisi, että Batman potkisi nokkavan nulikan pois ja jatkaisi sooloseikkailijana. Terminatorin roolista parhaiten tunnettu Arnold Schwarzenegger näyttelee Mr. Freezeä, eli suomalaisittain Pakkasherraa (tai Jäämiestä, kuten leffassa suomennettiin), joka pitää todella paljon jäästä ja kylmyydestä. Mistä tiedän? Koska läpi elokuvan hän heittää typeriä repliikkejä kuten: "Cool party!" "You're not sending me to the cooler." "Everything freezes." ja tietty kaikkein legendaarisin: "What killed the dinosaurs? The ice age!" Leffasta saisi erinomaisen juomapelin, jossa täytyy ottaa huikka aina kun Mr. Freeze puhuu jäästä, kylmyydestä tai jostain sellaiseen viittaavasta. Itse laskin, että näitä repliikkejä oli mukana noin 30, eli ei kannata kaikkein väkevimmän litkun kanssa pelata. Kuitenkin kun kaikki idioottimaiset vitsit unohtaa, taustalla on mainio hahmo. Mr. Freezen vaimo on nimittäin vakavasti sairas ja hän yrittää pelastaa tämän hengen. On harmi, että hahmo on pilattu täysin ja katsojana kokee suurta myötähäpeää Schwarzeneggeriä kohtaan.
Myrkkymurattia/tohtori Pamela Isleya esittää Pulp Fiction - Tarinoita väkivallasta (Pulp Fiction - 1994) tuttu Uma Thurman, joka vetää koko roolinsa pahasti yli. Siinä missä Mr. Freeze on vielä ihan koominen jääläppänsä kanssa, ei Myrkkymuratti toimi lainkaan. Hahmo nimittäin puhuu ihan kaiken aikaa. Välillä voi olla, että hän selittää "nerokasta" suunnitelmaansa tyhmälle kätyrilleen Banelle (edesmennyt Robert Swenson), mutta suurimmaksi osaksi ajasta hän vain höpisee yksinään ja kertoo kaikki ajatuksensa suoraan katsojille sen sijaan, että ne esitettäisiin jotenkin muuten. Jo hahmon ensiesiintyminen tapahtuu niin, että tohtori Isley selittää kuka hän on, mitä hän tekee ja mitä hänen mielessään liikkuu. Thurmanin kyvyt menevät täysin hukkaan, eikä hän tiedä yhtään, mitä tekee. Niin ja se Bane on oikeasti totaalinen urpo... Kolmessa edellisessä osassa Brucen hovimestari Alfredia esittänyt Michael Gough nähdään hahmona jälleen ja Alfredille on saatu mainiosti enemmän ruutuaikaa. Hahmolle on luotu sivujuoni, joka on itse asiassa oikeasti kiinnostava ja katsojana haluaisi tietää siitä lisää sen sijaan, että joutuisi katsomaan muita kohtia leffasta. Sivujuonta parantaa se, että Gough on ainoa leffassa, joka ei epäonnistu roolissaan ja on hyvä näyttelijä. Hän on yhä sama sympaattinen hovimestari, joka hän oli Tim Burtonin Batmanissa. Uutena hahmona pahisten lisäksi esitellään Alfredin siskontyttö Barbara, jota näyttelee Alicia Silverstone. Barbara tulee käymään tapaamassa Alfredia ja fanit arvaavat helposti, mihin visiitti johtaa. Hahmo on tavallaan ihan kiva lisäys sarjaan, mutta kun hänelle ei ole oikein mitään käyttöä ennen loppuhuipennusta, tuntuu hän jotenkin ylimääräiseltä täytteeltä jo muutenkin pahanmakuisessa kakussa. Asiaa ei helpota, että Silverstone ei ole yhtään luonteva kameran edessä ja hän on läpi teoksen todella puinen. Muita hahmoja elokuvassa ovat edellisistä osista tuttu poliisimestari Gordon (Pat Hingle) ja Batman Foreverista tuttu Juoru-Gerty (Elizabeth Sanders), sekä Brucen uusi tyttöystävä Julie (Elle Macpherson), joka on täysin turha hahmo, sillä hän esiintyy vain muutaman minuutin ajan, eikä hänellä ole mitään vaikutusta tarinaan ja hullu tohtori Woodrue (John Glover), joka on niin kehnosti näytelty, ettei voi muuta kuin olla iloinen, että hänenkin osuutensa kestää vain pari minuuttia. Elokuvassa nähdään myös rap-artisti Coolio pienessä roolissa.
Jo hyvin nopeasti elokuvan alussa tajuaa, että nyt ei ole kovin hyvä pätkä kyseessä. Leffa alkaa samalla tavalla kuin Batman Forever, eli sankarit pukevat asunsa päälleen, jolloin nähdään parista ruumiinosasta kuvaa, joita ei haluaisi nähdä. Jos tämä ei jo viesti, että aloit katsomaan surkeaa elokuvaa, niin ehkä ensimmäisten repliikkien kohdalla ymmärrät. Robin: "Mä haluan Bat-auton. Tytsyt diggaa autosta." Batman: "Tämän takia Superman työskentelee yksin..." En ihan oikeasti tiedä huonompia ensirepliikkejä mistään elokuvasta. Seuraavaksi kaksikko lähtee taistelemaan Mr. Freezeä vastaan, kun poliisimestari Gordon soittaa Batmanille ja kertoo, että sellanen jääheppu tekee pahuuksia museossa. Ja kun Batman saapuu paikalle, hän sanoo: "Moikka Freeze, mä oon Batman." Jos et tässä kohtaa edes harkitse pistäväsi elokuvaa pois, niin en ymmärrä. Alun toimintakohtaus Mr. Freezen eskimojoukkoja vastaan on mitäänsanomaton ja se sisältää muutamia typeriä juttuja, kuten Bat-luistimet ja liitelyä taivaalla laattojen päällä. Siitä sitten Myrkkymuratin esittelyyn, kun hän tosiaan kertoo katsojille kaikki tarvittavat faktat tyylillä: "Olen kasvitieteilijä, joka yrittää saada aikaiseksi tieteellisen jutun, mutta pomoni tekee epäilyttäviä kokeita. Mitäköhän pomo puuhailee? Otetaanpa selvää!"
Vaikka Batman Forever oli jo huono teos, sen tarinaa kuljetettiin toimivasti eteenpäin samalla tyylillä kuin Batmanissa ja Batman - paluussa, jolloin pahikset esitellään kunnolla, jotta he tuntuvat oikeilta persoonilta, eivätkä vain tylsiltä konnilta, jotka ovat pahoja, koska se on kivaa. Tässä on menty ihan toiseen suuntaan tarinankuljetuksessa. Pamela Isley ehtii olla ruudulla ehkä kaksi minuuttia, kun hän jo muuttuu Myrkkymuratiksi; Bane ehkä puoli minuuttia. Mr. Freeze onkin superpahis jo alusta alkaen, mutta hänelle on onneksi luotu oivallinen taustatarina. Toinen iso muutos on se, että ensimmäistä kertaa sarjassa on mukana pahiksia, joilla todella on yliluonnollisia voimia, mikä vie tietyn realismin pois kokonaan. Ei siinä sinänsä mitään, eivät minua yliluonnollisuudet haittaa, mutta ne eivät ole hyvin toteutettuja tässä. Realismia vie myös pois elokuvan värikkyys. Sarjassa ei ole enää oikein mitään jäljellä Burtonin synkästä maailmasta, vaan kaikki on todella räikeää, jopa ärsyttävyyteen asti. Tämän lisäksi mukana on niin paljon huumoria ja tyhmiä vitsejä, että teos on enemmänkin komedia kuin toiminnallinen sankaritarina. Leffaan on yritetty saada aikaan sarjakuvamaista tunnelmaa ja samaa camp-henkeä kuin Adam Westin Batmanissa, mutta siinä on epäonnistuttu täysin ja lopputulos on myötähäpeällistä paskaa.
Batman & Robinista on todella vaikea löytää mitään hyvää sanottavaa. Alfred tosiaan toimii, mutta siihen se oikeastaan jääkin. Jotkut jäävitseistä ovat ihan hassuja ja on kiva nähdä nopeasti Arvuuttajan ja Kaksinaaman asut Arkhamin mielisairaalassa. Mutta kun mukana on asioita, kuten Bat-luottokortti, surkeaa näyttelemistä, älykkyysosamäärää vähentävää dialogia ja juonikuvioita, jotka eivät johda mihinkään, niin ei tätä voi millään kutsua hyväksi. Parhaimmillaan elokuva on, kun se on niin käsittämättömän typerä ja huono, että se muuttuukin ihan huvittavaksi. Ei sen takia, että sen huumori olisi hauskaa, vaan koska se on niin helvetin kehno. Yksi hauskimmista asioista on se, että Mr. Freeze aikoo jäädyttää maailman, kun taas Myrkkymuraatti aikoo täyttää Maan kokonaan kasveilla ja sitten pahiskaksikko tuumii, että olisi loogista tehdä yhteistyötä. Tarinassa on mukana useita urpoja juttuja, joita ei ole viitsitty miettiä loppuun saakka. Kuitenkin vaikka leffa on täynnä hölmöyksiä ja aivottomia kohtia, on se myös yllättävän pitkäveteinen. Vaikka toimintakohdat ovat täynnä tyhmyyksiä, ei niissä ole mitään jännitettä ja stuntit ovat todella kömpelön näköisiä, jolloin katsojana lähinnä puutuu. Syvällisyyttä on yritetty luoda Batmanin ja Robinin ystävyydestä, joka on kuin veljeyttä, mutta se ei saa liikutettua katsojaa millään lailla. Elokuva kestää vähän yli kaksi tuntia, mikä on aivan liian pitkä kesto näin kauhealle tekeleelle. Siitä ei ole saatu kaikessa älyttömyydessään edes viihdyttävää ja se jos mikä on suuri saavutus. Ei siinä mitään, jos kyseessä oikeasti olisi komedia, mutta kun ei ole.
Ohjaaja Joel Schumacheria ei olisi ikinä saanut päästää tekemään näitä elokuvia. Hän ei ole tiennyt yhtään, millainen Batmanin pitäisi olla, vaan on mennyt säheltämään ties mitä kuraa, koska yhtiö sanoi, että kevyempi lähestymistapa olisi kiva. Lopputulos muistuttaa erittäin huonoa piirrettyä. On myös ihme, että käsikirjoittaja Akiva Goldsman saa yhä töitä, kun dialogi on tasoa: "Ei näy lumimiestä." "Ehkä hän suli?" "Ei, hän on vain talviunilla." Mitä vittua? Kuka Warner Brosilla antoi tämän käsikirjoituksen mennä tuotantoon? Eikö kukaan koskaan muka vähääkään vihjaissut, että teksti on skeidaa? Ei varmaan. Kuvauskin on useassa kohtaa heikkoa ja leikkauspöydälle olisi pitänyt jättää ties mitä turhaa (eli kaikki muu paitsi Alfredin kohtaukset). Lavasteet ovat yliampuvan teatraalisia ja puvustukset sekä maskeeraukset aika typerän näköisiä. Miksi Batmanin ja Robinin asuissa on yhä nännit?! Ai niin, koska Schumacherin mielestä se oli loistava idea. Visuaaliset tehosteetkaan eivät ole parhaasta päästä ja vihreän taustakankaan käytön huomaa usein. Ääniefektit ovat kuitenkin ihan kivoja ja säveltäjä Elliot Goldenthal on paikoitellen jopa onnistunut musiikeissa. Valaisu on sentään parempaa kuin Batman Foreverissa, eikä tämä leffa näytä yhtä musiikkivideomaiselta.
Blu-rayn kuvanlaatu on ihan hyvä. Lisämateriaalina Blu-raylla on trailer, poistettu kohtaus, musiikkivideoita ja pätkiä, jotka kertovat hahmoista, puvuista, maskeerauksesta, laitteista, lavasteista ja erikoistehosteista, sekä elokuvan teosta kertova "Shadows of the Bat: The Cinematic Saga of the The Dark Knight Part 6: Batman Unbound", joka on lystikästä katsottavaa, kun tekijät hieman häpeillen pahoittelevat sitä, millainen lopputuloksesta tuli. Yhdessä kohtaa ohjaaja Schumacher ihan oikeasti pyytää anteeksi ja Chris O'Donnell kuvailee elokuvaa lelumainokseksi. Eräs tekijöistä jopa sanoo, että leffassa on mukana juttuja ihan vain siksi, että niistä voisi tehdä lisää leluja.
Yhteenveto: Batman & Robin on järkyttävän surkea elokuva, jonka ainoat hyvät hetket ovat niitä, jolloin leffan surkeus on huvittavaa. Alfredin sivujuoni on toimiva, sekä häntä esittävä Michael Gough on hyvä, mutta siihen se jää. Muuten näyttelijätyö on kuraa, mitä ei yhtään paranna todella kauhea käsikirjoitus, joka on täynnä kamalia repliikkejä. Tarinankerronta ei toimi, eikä mihinkään kohtaan ole saatu onnistunutta tunnelmaa mukaan. Toimintakohdat eivät ole edes viihdyttäviä. Huumoria on paljon, mutta elokuva ei oikein naurata. Lähinnä vain itkettää, varsinkin jos on kovan luokan Batman-fani. Voi Schumacher, minkä rikoksen ihmiskuntaa kohtaan teit! Visuaalinenkaan puoli ei toimi, joten kovin montaa positiivista juttua ei leffa sisällä. Silti jostain syystä olen nähnyt tämän yli viisi kertaa. Ehkä en tämän jälkeen tätä enää katso. Koskaan ei tosin pitäisi sanoa "ei koskaan"... En todellakaan suosittele katsomaan tätä elokuvaa, mutta samalla toivoisin, että kaikki Batman- ja supersankarileffojen fanit näkisivät tämän, ihan vain tietääkseen, millaista paskaa jostain hyvästä saa aikaan. Lapsille tämä toimii paremmin ja olen myös kuullut, että tämän taso nousee, kun katsojana on pienessä humalassa. Itse en osaa sanoa, kun en juo, mutta suosittelen kokeilemaan ehdottamaani juomapeliä jäävitseistä. Siihen mukaan vielä kaikki Myrkkymuratin selostukset, puiset näyttelyhetket ja typerät kohdat, niin aikamoinen krapula on tiedossa seuraavana päivänä! Noh, jotain hyvää tästä leffasta seurasi. Koska tämä oli kuraa, ei sarjaa enää jatkettu, kuten oli suunniteltu, vaan se päätettiin aloittaa alusta, jolloin Batman Begins(2005) ilmestyi. Se tietty johti omaan suosikkiteokseeni Yön ritari (The Dark Knight - 2008)!
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 5.7.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.batman.wikia.com
Batman & Robin, 1997, Warner Bros. Pictures, PolyGram Filmed Entertainment
Ohjaus: David F. Sandberg Pääosissa: Asher Angel, Zachary Levi, Jack Dylan Grazer, Mark Strong, Faithe Herman, Cooper Andrews, Marta Milans, Grace Fulton, Ian Chen, Jovan Armand, John Glover ja Djimoun Hounsou Genre: seikkailu, komedia, toiminta Kesto: 2 tuntia 12 minuuttia Ikäraja: 12
Shazam! perustuu DC Comicsin sarjakuvasankariin Shazam tai kuten hänet aiemmin tunnettiin nimellä Captain Marvel (ei se Captain Marvel, josta ilmestyi juuri viime kuussa elokuva). Shazamin loivat piirtäjä C. C. Beck ja kirjoittaja Bill Parker, ja hahmo teki ensiesiintymisensä "Whiz Comics" -lehden numerossa 2 vuonna 1940. 1941 hahmon pohjalta tehtiin 12-osainen Adventures of Captain Marvel -lyhytleffojen sarja, mikä oli omana aikanaan suosittu. 2000-luvun alussa New Line Cinema kiinnostui tekemään hahmosta elokuvan ja siitä työstettiinkin monta eri käsikirjoitusta. Filmi siirtyi jo esituotantoon asti, kunnes New Line Cinema yhdistyi Warner Bros. -yhtiöön. Warner Bros. oli juuri julkaissut DC:n sarjakuviin perustuvan filminsä Yön ritari (The Dark Knight - 2008), mikä nousi megahitiksi, jolloin yhtiö ajatteli, ettei kevyeksi komediaksi suunniteltu Shazam! menestyisi ja siitä päätettiin tehdä synkempi. Tässä kohtaa viimeisimmän käsikirjoituksen työstänyt John August poistui projektista, sillä hän ei pitänyt yhtiön ideoista ja homma päätettiin suunnitella alusta. Aluksi Warner Bros. suunnitteli televisiosarjan tekoa hahmosta, mutta lopulta koko jutusta päätettiin luopua. Samoihin aikoihin DC Comics päätti tuoda sankarinsa oikein kunnolla takaisin, mutta joutui muuttamaan hahmon nimen Captain Marvelista Shazamiksi Marvel-sarjakuvayhtiön samannimisen hahmon vuoksi. Sarjakuvien suosion myötä Warner Brosilla kiinnostuttiin jälleen hahmon elokuvasta ja tuotanto pistettiin käyntiin. Alunperin leffa oli tarkoitus julkaista jo vuonna 2016, mutta sen teko venyi jälleen ja kuvaukset alkoivat vasta tammikuussa 2018. Nyt pitkän tuotantohelvetin jälkeen Shazam! saa vihdoin ensi-iltansa ja valitettavasti minun täytyy myöntää, etten ollut lainkaan innoissani leffasta. En pitänyt trailereista lähes lainkaan ja pidin niitä liikaa Marvelin elokuvauniversumia kopioivalta, säälittävältä yritykseltä. Päätin kuitenkin antaa elokuvalle reilun mahdollisuuden ja intoani lisäsi hieman, kun pääsin katsomaan Shazam!-leffan ennakkonäytöksessä Finnkinon upeassa IMAX-salissa yhdessä kavereideni kanssa, joista ensimmäinen kirjoittaa omaa elokuva-arvostelusivuaan Filmikela. ja toinen tekee Youtube-videoita Vernus-kanavalleen. Filmikelan Shazam!-arvion voi lukea tästä. Teimme myös yhteisvideon Vernus-kanavalle, minkä voi katsoa tästä.
Nuori poika Billy Batson saa mystiseltä velholta supervoimat. Lausuttuaan taikasanan "Shazam", Billy pystyy muuttumaan aikuiseksi supersankariksi. Aluksi voimat tarjoavat lähinnä tilaisuuden elvistellä, mutta tilanne vakavoituu, kun paha Sivana yrittää saada Billyn voimat itselleen, keinolla millä hyvänsä.
Pääroolissa Billy Batsonina nähdään aiemmin vain pieniä rooleja tehnyt Asher Angel, joka suoriutuu hankalan, mutta ihan sympaattisen nuorukaisen osasta mainiosti. Alkupäässä leffaa Angelilla kestää aikaa vakuuttaa katsoja siitä, että kuuluu rooliinsa, mutta tämän aiheuttaa lähinnä se, että Billyn kuuluukin olla introvertti, joka ei luota kehenkään ja siinä mielessä Angel on oivallinen alusta saakka. Billy on lähes koko elämänsä asunut eri sijaiskodeissa, mutta kokee, että yksin oleminen on hänen juttunsa ja karkaileekin kodeista vähän väliä. Tunteiden piilottaminen ja mahdollisimman huomaamattomasti liikkuminen kuitenkin katoavat, kun Billy saa supervoimat. Huudahtaessaan "Shazam!", Billy muuttuu punaisiin trikoisiin ja valkoiseen viittaan pukeutuneeksi sankariksi ja samalla Angel muuttuu Zachary Leviksi. Levi on ehdottomasti filmin kirkkain tähti, nostaessaan jatkuvasti hymyn katsojan huulille olemuksellaan. Vaikka Billy muuttuu ulkoisesti aikuiseksi sankarina, on hän yhä mieleltään varhaisteini ja sen Levi tuo täydellisesti ja hulvattomasti esille. Huonoissa käsissä hahmo ei toimisi lainkaan, mutta Levi ja Angel tekevät Billystä mahtavan lisäyksen DC:n elokuvasankareiden joukkoon.
Samaa ei voi kuitenkaan sanoa elokuvan roistosta, Mark Strongin näyttelemästä tohtori Thaddeus Sivanasta. Hahmolle onnistutaan kyllä kehittelemään selvä motiivi ilkikurisille teoilleen, mutta hahmona Sivana on silti todella geneerinen vihulainen, joka on hahmoista ehdottomasti tylsin. Vaikka Strong on äänensä ja naamavärkkinsä puolesta aina yhtä erinomainen valinta pahikseksi, ei hän tunnu löytävän rooliinsa mitään uutta, mitä hän ei olisi tehnyt jo Sherlock Holmesissa (2009), Kick-Assissa (2010) ja toisessa DC:n sarjakuviin perustuvassa elokuvassa, Green Lanternissa (2011). Sivanan ilkeyden osoittamiset jäävät naurettavan usein siihen, että hän ottaa dramaattisesti aurinkolasit päästään ja näyttää, että "uu, minulla onkin pahaenteinen sininen silmä!" Muita hahmoja leffassa ovat Billyn uusimman sijaiskodin hahmot; eräänlaisen perheen vanhempina toimivat Rosa (Marta Milans) ja Victor (Cooper Andrews), kävelykepin kanssa kulkeva ja supersankareita fanittava Freddy (Jack Dylan Grazer), täysi-ikää lähestyvä Mary (Grace Fulton), videopelejä rakastava Eugene (Ian Chen), vähän liiankin yli-innokas Darla (Faithe Herman) ja vähäsanainen Pedro (Jovan Armand). Sijaisperheen kautta elokuvaan yritetään luoda sydäntä, mutta siinä onnistutaan vain ihan kivasti. Hahmot ovat pääasiassa aika tylsiä ja yksiulotteisia, eikä kestä kauaa arvata, miten lapset vaikuttavat Billyn elämään. Ehdottomasti paras sijaisperheestä on Freddy, jolta Billy menee kysymään neuvoa, kun saa ensi kertaa voimansa. Leffan oikea sydän syntyykin Billyn ja Freddyn kehkeytyvästä kaveruudesta ja hahmot toimivat loistavasti yhdessä, oli Se-kauhufilmistä (It - 2017) tutun Grazerin vastanäyttelijänä Angel tai Levi. Freddy on yksinäänkin yllättävän mielenkiintoinen ja pidettävä poika, ja asia mistä itse pidin paljon, oli kuinka hänen kautta nähdään, miten nämä supersankarit oikeasti vaikuttavat maailmaan. Esimerkiksi Supermanin olemassaolo tuodaan kiehtovasti esille Freddyn keräilemien lehtileikkeiden kautta. Hauskana yksityiskohtana Freddyllä on pelkästään DC:n sankarien logoilla varustettuja paitoja päällään. Elokuvassa nähdään myös mm. Djimon Hounsou alkuperäisenä Shazam-velhona, jolta Billy saa supervoimansa.
Muistatteko Tom Hanksin tähdittämän elokuvan Big - isoksi yhdessä yössä (Big - 1988)? Siinä nuori poika toivoi olevansa aikuinen ja herää seuraavana aamuna aikuisen vartalossa, mutta hänen mielensä on yhä lapsen. Shazam! on kuin Big supersankareilla ja tekijät ovat onneksi itsekin tiedostaneet tämän ja filmi sisältää selkeän viittauksen yhteen Bigin tunnetuimmista kohtauksista. Hanksin seikkailun tavoin myös Shazam! on komedia ja oikein hauska sellainen. DC:n elokuvauniversumin aloitusleffat Man of Steel (2013) ja Batman v Superman: Dawn of Justice (2016) saivat paljon kritiikkiä liiallisesta synkistelystään ja DC:n filmejä onkin nyt viety hilpeämpään ja värikkäämpään suuntaan ja Shazam! onkin nyt koko sarjan selvästi vitsikkäin teos. Ne jotka inhosivat kahden vanhemman elokuvan synkkyyttä, tulevat siis luultavasti nauttimaan tästä leffasta, mutta ne jotka rakastuivat Zack Snyderin luomaan tummempaan maailmaan, kokevat uuden suunnan enemmänkin surullisena. Itse pidin Snyderin luomaa synkempää tunnelmaa hyvänä kontrastina Marvelin kevyemmälle viihteelle, mutta muutosten vuoksi Shazam! tuntuu paikoitellen jopa hieman epätoivoisestikin yrittävän toistaa Marvelin hyväksi todettuja puolia. En silti sano, ettenkö olisi viihtynyt leffan parissa tai nauranut sen aikana. Kun Billy saa voimansa, seuraa äärimmäisen viihdyttävä ja hauska jakso, missä Billy testailee voimiaan Freddyn opastuksella. Nämä kohtaukset ovat mahtavia ja olisin voinut katsoa koko leffan vain sitä.
Elokuvassa riittää mahtavuutta kuitenkin vain harmillisen lyhyeksi aikaa ja loppupeleissä Shazam! on todella epätasainen kokonaisuus. Epätasaisuus näkyy kaikista selkeimmin leffan tunnelmassa, joka ei millään pysy kasassa. Billyn ja Freddyn supervoimien testailut ovat puhdasta komediaa, mutta tohtori Sivanan kohtaukset vellovat synkkyydessä, eikä elokuva löydä millään tasapainoa näiden tunnelmien välille. Lisäksi epätasaisuutta löytyy vahvasti myös filmin tasosta. Elokuvalla kestää aika kauan, kunnes se vihdoin nappaa mukaansa, mutta sitä riemua ei kestä tarpeeksi kauan, kun elokuva lipsuilee ja lopulta menettää otteensa lopputaistelussa. Elokuvan tappelut eivät muutenkaan ole kovin kummoisia, mutta lopputaisto onnistui jopa yllättämään sillä, kuinka kehno ja tylsä se on. Shazamin ja Sivanan ilmassa käytävä turpaanveto Philadelphian pilvenpiirtäjien välissä tuo mieleen laimennetun version Man of Steelin loppumäiskinnästä. Kuitenkin toisin kuin Man of Steelissä, tällä leffalla ei ole pokkaa näyttää, miten kävisi, jos tällaiset jumalolennot haastaisivat oikeasti toisensa keskellä kaupunkia. Lopputaistelusta löytyy onneksi muutakin... tai no, onneksi ja onneksi, sillä se muu (mitä en tietenkään paljasta) on aivan käsittämättömän myötähäpeällistä seurattavaa.
Kokonaisuutena on siis erikoisen vaikea sanoa, oliko Shazam! edes hyvä elokuva vai ei. Kun se onnistui jossain, niin se myös onnistuu ja pääasiassa komediapuoli on kunnossa, ja pääkaverusten välit ovat erinomaisesti luodut. Leffa jättää kuitenkin niin paljon toivomisen varaan muilla osa-alueilla, että lopputekstien alkaessa en ollut varma, pidinkö elokuvasta vai en. Kyseessä on myös liian pitkä filmi kahden tunnin ja vartin kestossaan, ja tuon ylimääräisen vartin voisikin helposti leikata pois. Noin päivän pohdinnan jälkeen tulin lopulta siihen tulokseen, että Shazam!-leffasta löytyy juuri ja juuri tarpeeksi positiivisia puolia ja hetkiä, jotta se jää plussan puolelle. Muihin uusiin DC-filmeihin verrattuna se jää tasoltaan puoleen väliin, eli se on parempi kuin kehno musavideon ja trailerin sekoitus Suicide Squad (2016), studion saksima Justice League (2017) ja kömpelösti kerrottu Batman v Superman: Dawn of Justice, mutta Shazam! jää täysin mahtipontisen Aquamanin(2018), mielestäni väärinymmärretyn Man of Steelin ja lopputaistelua lukuunottamatta mahtavan Wonder Womanin (2017) jalkoihin.
Elokuvan ohjauksesta vastaa ruotsalainen David F. Sandberg, jonka aiempia töitä ovat kauhuelokuvat Lights Out (2016) ja Annabelle: Creation (2017). Genren vaihto komediaan syntyy Sandbergiltä yllättävän hyvin, mutta ison supersankariseikkailun pitäminen kasassa ei vielä ihan luonnistu. Sandbergin ohjaus on epätasaista, kuten on myös Henry Gaydenin käsikirjoitus. Kuvaukseltaan Shazam! on kuitenkin onnistunut ja mukana on tyylikkäitä lavasteita, tarkoituksella korneja asuja ja toimivia maskeerauksia. Äänimaailma on oivallisesti kasattu ja Benjamin Wallfischin säveltämät musiikit tuovat mukavan lisäyksensä tunnelmaan. Tähän viimeiseksi ennen yhteenvetoa olen jättänyt asian, mikä häiritsi minua kenties jopa enemmän kuin epätasaisuus ja lopputaistelu, ja se on leffan erikoistehosteet. Mukana on kyllä meneviä efektejä, mutta isoimpana ruudulle on tungettu Sivanaa auttavat digimonsterit, jotka näyttävät aivan kammottavan surkeilta. Elämme vuotta 2019, mutta nämä hirviöt kuuluvat ennemminkin vuoden 1999 efektirymistelyyn tai 2010-luvun alun videopeleihin. Ihan Justice Leaguen pääpahis Steppenwolfin kaltaista rimanalitusta efektien kanssa ei tehdä, mutta ovat nämä möröt kyllä todella onnettoman näköisiä. Ja efektivastaavien älynväläyksenä on vielä pistää nämä hirviöt useaan otteeseen lähelle kameraa ärjymään...
Yhteenveto:Shazam! on harmillisen epätasainen paketti, mutta siitä löytyy kuitenkin tarpeeksi hyviä puolia, jotta kokonaisuus jää juuri ja juuri plussan puolelle. Elokuva on todella hauska, etenkin Billyn testaillessa voimiaan Freddy-kaverinsa kanssa. Nuorukaisten ystävyys on filmin kantava voima ja siihen on saatu kunnon sydäntä. Zachary Levi on mahtava Shazam-sankarin osassa ja Asher Angel tekee mainiota työtä Billynä. Jack Dylan Grazer on nappivalinta innokkaan Freddyn rooliin. Oikeissa kohdissa filmi osaa rauhoittua ja tuoda draamaa menevästi esiin. Ongelmia leffasta todella löytyy ja vaikka Mark Strong on erinomainen näyttelijä, on hänen pahishahmonsa Sivana erittäin tylsä tapaus. Sivana kuitenkin toimii, jos häntä vertaa pahoihin digihirviöihin, mitä elokuvalla on tarjottavanaan. Mörköjen tietokone-efektit näyttävät jo nyt pahasti päivittyneiltä, eikä hommaa helpota yhtään, kuinka isosti ne ovat ruudulla etenkin lopputaistelun aikana. Lopputaisto itsessään on aika puuduttavaa katseltavaa, kun se yrittää kopioida Man of Steelin finaalia tuhoamatta taloja ympärillään ja tarjoamalla sellaista myötähäpeää, että voi pojat. Elokuvan tunnelma ei pysy kummoisesti kasassa ja kestoa löytyy ainakin vartti liikaa. Leffan puoliväli on ehdottomasti sen parasta antia, mutta muuten filmi jättää hieman mitäänsanomattoman maun suuhun ja lopulta se tuntuu vain hyvältä idealta, muttei erityisen hyvältä toteutukselta. Jos DC:n elokuvauniversumin alkupään synkistelyt puistattivat ja pidät Marvelin huumorista, mutta toivoisit sen olevan vielä lapsellisempaa, on Shazam! tehty juurikin sinulle. Jos taas rakastat Snyderin aloittamaan DC-maailmaa, tämä saattaa tuntua aikamoiselta rimanalitukselta.
Lopputekstien aikana ja niiden jälkeen nähdään vielä lyhyet kohtaukset.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 5.4.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Shazam!, 2019, Warner Bros., DC Comics, DC Entertainment, New Line Cinema
