Train Dreams (2025) - elokuva-arvostelu

TRAIN DREAMS

Ohjaus: Clint Bentley

Näyttelijät: Joel Edgerton, Felicity Jones, Kerry Condon, William H. Macy, Nathaniel Arcand, John Diehl, Paul Schneider, Clifton Collins Jr. ja Will Patton

Genre: draama

Kesto: 1 tunti 42 minuuttia 

Ikäraja: 13

Train Dreams perustuu Denis Johnsonin samannimiseen novelliin, joka julkaistiin alun perin vuonna 2002 The Paris Review -lehdessä, ennen kuin se julkaistiin omana kirjanaan vuonna 2011. Joel Edgerton ihastui novelliin jo vuosia sitten ja halusi itse ohjata sen pohjalta elokuvan. Black Bear -yhtiö kuitenkin ehti hankkia novellin filmatisointioikeudet ja Clint Bentley ja Greg Kwedar työstivät leffan käsikirjoituksen, Bentleyn toimiessa ohjaajana. Edgerton pääsi projektiin silti mukaan, mutta päänäyttelijänä. Kuvaukset käynnistyivät huhtikuussa 2024 ja maailmanensi-iltansa Train Dreams sai jo tammikuussa 2025 Sundancen elokuvajuhlilla, missä Netflix osti sen levitysoikeudet. Netflixissä elokuva julkaistiin marraskuun lopulla. Itse kiinnostuin elokuvasta, kun se alkoi kerätä palkintoehdokkuuksia (muun muassa parhaan miespääosan ja laulun Golden Globe -ehdokkuudet) ja eräänä iltana päätin uteliaana pistää Train Dreamsin pyörimään.

Metsätyöntekijä ja rautatienrakentaja Robert Grainier elää läpi kauniiden ja traagisten tapahtumien, alati muuttuvassa 1900-luvun Amerikassa.

Pääroolissa Robert Grainierina nähdään tosiaan Joel Edgerton, joka yritti jo aiemmin itse ohjata Denis Johnsonin kirjan pohjalta elokuvan, mutta joka ei onnistunut nappaamaan sen filmatisointioikeuksia. Onkin kiva, että vaikka Edgerton hävisi kilpailun, hänet valittiin silti leffan keulakuvaksi. Edgerton tekee kenties uransa vahvimman roolityön Train Dreamsissa, tulkiten vakuuttavasti tämän aika tavallisen mattimeikäläisen toisaalta monivaiheista, mutta silti aika paikoilleen jämähtänyttä elämää. Robert jäi jo lapsena oman onnensa nojaan ja töihin hän on päätynyt niin rautatienrakentajaksi kuin myös metsiin kaatamaan puita milloin mihinkin tarkoitukseen. Hahmo on kiinnostava, etenkin tämän tietynlaisten pelkojen takia.

     Elokuvassa nähdään myös Felicity Jones kirkon kuorossa laulavana Gladysina, jonka kanssa Robert menee naimisiin, Kerry Condon metsäpaloja tarkkailevana Claire Thompsonina, sekä oma suosikkini niin näyttelijäsuorituksena kuin hahmona, William H. Macy Robertin kollegana, räjähteisiin erikoistuneena metsätyöntekijänä Arn Peeplesina. Arn käyttää työaikansa enemmän sellaiseen "kun minä olin nuori" -sepustukseen, välttyäkseen raskaan työn raatamiselta, mutta hänen yksinpuheluihinsa mahtuu myös tarkkoja viisauksia elämästä ja maailmasta. Macy on nappivalinta rooliin. Hänestä löytyy tiettyä kaiken nähneen miehen olemusta, pehmeyttä ja hieman rosoisuuttakin.

Train Dreams osoittautui taitavasti näytellyksi ja niin nätiksi kuin aika haikeaksikin elokuvaksi, mikä ei kuitenkaan tehnyt minuun mitään sen suurempaa vaikutusta. On kiinnostavaa syventyä tämän Robert Grainierin elämään ja mitä kaikkea miehelle tapahtuukaan vuosien varrella, vaikka hän kuinka itse yrittää pitää kiinni yhdenlaisesta elämäntyylistä - ihan sama vaikka maailma hänen ympärillään liikkuisi hurjaa vauhtia ohi. Tarina on toisaalta perin simppeli, mutta samalla moniulotteinen ja aika kaunis.

Tämä elokuva vaatii kyllä oikeanlaisen mielentilan ja aikansa, sillä kyse ei ole mistään erityisen helposta teoksesta. Train Dreams etenee rauhassa omalla painollaan. Se on usein suorastaan meditatiivinen pohdiskelu synnyistä syvistä, elämästä, kuolemasta ja ympärillä olevasta maailmasta hyvine ja huonoine puolineen. Pitkät pätkät istuskellaan vain luonnon helmassa, enkä voinut olla tuumimatta, että elokuvan olisi voinut lähes tällaisenaan siirtää Suomeen. Hiljaista ja hidasta pakettia sekoitetaan joillain äkillisillä shokeilla, jotka ravistelevatkin tehokkaasti. Sitten taas Arn tuo sekaan hieman huumoria. Elokuvan nimen mukaiset Robertin unet taas tarjoavat jopa taianomaista mystiikkaa, niin lumoavaa kuin hieman ahdistavaakin. Kaikki tämä tekee kokonaisuuden, jonka voisi veikata jakavan mielipiteitä reippaasti. Osa katsojista ihastuu Train Dreamsiin, osa taas tulee pitämään sitä pitkästyttävänä.

Elokuvan on ohjannut Clint Bentley, joka rakentaa ilmapiiriä mainiosti. Hänen ja Greg Kwedarin työstämä käsikirjoitus on myös oivallinen. Teknisiltäkin ansioiltaan Train Dreams toimii pätevästi. Elokuva on todella tyylikkäästi kuvattu, kameran liikkeitä ja kuvasommitteluja myöten. Lavasteet ovat hienot, puvustus vakuuttavaa ja maskeerauksetkin näyttävät hyvältä. Äänimaailma on taitavasti rakennettu, Bryce Dessnerin säveltämien musiikkien tunnelmoidessa miellyttävästi taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 10.12.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Train Dreams, Yhdysvallat, 2025, Black Bear, Kamala Films

Arvostelu: F1 (2025)

F1

Ohjaus: Joseph Kosinski

Pääosissa: Brad Pitt, Damson Idris, Javier Bardem, Kerry Condon, Kim Bodnia, Tobias Menzies, Samson Kayo, Sarah Niles, Callie Cooke, Joseph Balderrama ja Shea Whigham

Genre: urheilu, draama

Kesto: 2 tuntia 35 minuuttia

Ikäraja: 12

F1 on Brad Pittin tähdittämä autourheiluelokuva. Pitt yhdisti voimansa tuottaja Jerry Bruckheimerin ja Top Gun: Maverickin (2022) ohjaaja Joseph Kosinskin kanssa ja yhdessä kolmikko sai eri studiot kilpailemaan leffan oikeuksista. Lopulta Apple Studios voitti kisan ja Pittin harjoiteltua ajamista Formula-autoilla, kuvaukset käynnistyivät heinäkuussa 2023. Nyt F1 saapuu elokuvateattereihin ja itse odotin leffaa innolla. En tosin siksi, että olisin kova Formula-fani - ehei, en ole koskaan seurannut kisoja. Pitt on karismaattinen näyttelijä ja olin vakuuttunut Kosinskin työstä Top Gun: Maverickin parissa, joten innostuin, kun kuulin hänen tekevän elokuvan Formuloista. Kävinkin positiivisin mielin katsomassa F1:n sen lehdistönäytöksessä IMAX-salissa viikkoa ennen ensi-iltaa.

Entinen Formula 1 -kuski Sonny Hayes saa tilaisuuden palata kilparadalle, kun hänen vanha ystävänsä pyytää häntä auttamaan kehnosti menestyvän tallinsa kanssa ja toimimaan tulokaskuski Joshua Pearcen mentorina.

F1:n pääroolissa nähdään tosiaan Brad Pitt, joka näyttelee Sonny Hayesia, jota pidettiin 1990-luvulla Formula-kisojen lupaavimpana tulokkaana, kunnes hän joutui onnettomuuteen, mikä pilasi hänen uransa. Tämän jälkeen Sonny on kulkenut ympäri Yhdysvaltoja ja ajanut jos jonkinmoisissa kisoissa. Miehelle tarjoutuu yllättävä uusi mahdollisuus todistaa itsensä Formula 1 -kilpailussa, kun hänen entinen kilpailijansa ja nykyinen ystävänsä Ruben Cervantes (Javier Bardem) pyytää häntä nostamaan Rubenin tallin, APXGP:n nousuun. Kuten odottaa saattaa, Pitt uhkuu karismaa roolissaan ja virnuileva näyttelijä tekee Sonnysta nopeasti pidettävän, vaikka tämä kohteleekin muita toisinaan kehnosti. Bardem istuu myös kuin valettu omaan rooliinsa entiseksi Formula-kuskiksi, joka on iän myötä siirtynyt ratista koko tallin omistajaksi.

     Elokuvassa nähdään myös Damson Idris APXGP:n nuorena kuskina Joshua Pearcena, Samson Kayo tämän managerina Cashmanina ja Sarah Niles Joshuan äitinä Bernadettena, Kerry Condon APXGP:n teknisenä johtajana Kate McKennana, Kim Bodnia APXGP:n tallipäällikkö Kaspar Molinskina ja Tobias Menzies APXGP:n omistavan johtokunnan jäsenenä Peter Banningina, joka näkee koko tallissa vain keinon rikastua, potentiaalisesti hävyttömälläkin tavalla. Ja mahtuupa mukaan tosielämän Formula-tähtiä, kuten Lewis Hamilton, Max Verstappen ja Suomen oma Valtteri Bottas. Näyttelijäkaarti on läpikotaisin mainio. Nuori Idris on hyvä vastapari Pittille. Condon tuo naisvoimaa talliin, joskin samalla hänen Kate-hahmostaan on tietty pitänyt vääntää pakollinen romanssintynkä Sonnylle.

Tarinansa puolesta F1 ei juuri kurkottele kuuta taivaalta, vaan pelaa todella turvallisilla korteilla. Ei ole ensimmäinen kerta, kun urheiluelokuvassa vanha kehäraakki palaa vielä viimeisen kerran auttamaan jotain altavastaajaa, eikä leffa juonellisesti juuri yllätyksiä tarjoa. Aluksi kaiken nähnyt Sonny ja itsestään paljon uskova keltanokka Joshua ovat toki napit vastakkain, mutta miesten välit lämpenevät tietty hissuksiin radalla. Ja heti kun Sonnyn ja Katen katseet kohtaavat ensimmäisen kerran, voi arvata, että vääjäämättä myös heidän huulensa tulevat kohtaamaan.

Mutta siinä, missä Ehren Krugerin käsikirjoitus jää urheiluelokuvien tutuimpien kliseiden toistoksi, ohjaaja Joseph Kosinski varmistaa, että tämän tekstin pohjalta on saatu laadittua äärimmäisen mukaansatempaava ja paikoin todella jännittäväkin leffa, joka tarjoaa älyttömän näyttävää kaahailua. Kuten jo alussa totesin, kun kuulin Top Gun: Maverickin ohjaajan tekevän seuraavaksi Formula-leffan, arvasin heti, että luvassa olisi komeaa menoa, vaikkei lajista juuri välittäisikään ja olin aivan oikeassa. Kisakohtaukset ovat henkeäsalpaavaa seurattavaa. Niiden tarjoama adrenaliiniryöppy iskee lujaa katsojaan ja energiat ovat muutenkin korkealla. Vaikka kestoa on jopa kaksi ja puoli tuntia, F1 kulkee niin hyvällä vauhdilla, ettei aika todellakaan ehdi käydä pitkäksi.

Teknisiltä ansioiltaan F1 on huippuluokkaa. Se on todella komeasti kuvattu ja kuten Top Gun: Maverickissa, myös tässä kameraa asetellaan kekseliäästi ja monipuolisesti, jotta kilpakohtauksia pääsee näkemään useista vinkkeleistä - niin kisakatsomosta kuin ratin takaa. Leikkaukseen on löydetty napakka rytmi, jolla pitkä leffa on saatu tuntumaan huomattavasti kestoaan lyhyemmältä. Lavasteet ovat hienot, kuvattiinhan elokuva ihan oikeiden kisojen aikana ja puvustus on tyylikästä. Tietokonetehosteilla on kikkailtu oivallisesti, mutta luottaen silti ammattilaisten stunt-työskentelyyn. Äänimaailma jylisee lujaa, oli kyse sitten moottorin ärinästä tai Hans Zimmerin mahtipontisista musiikeista. Jo vaikuttavien visuaaliensa ja erinomaisen äänimaailmansa takia F1 pitää nähdä mahdollisimman isolta valkokankaalta (jos sinun on mahdollista nähdä elokuva IMAXissa, tartu siihen), eikä odottaa kotisohvalle.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 18.6.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

F1, 2025, Apple Original Films, Warner Bros. Pictures, Monolith Pictures (III), Jerry Bruckheimer Films, Plan B Entertainment, Dawn Apollo

Arvostelu: Night Swim (2024)

NIGHT SWIM

Ohjaus: Bryce McGuire

Pääosissa: Wyatt Russell, Kerry Condon, Gavin Warren, Amélie Hoeferle, Nancy Lenehan, Elijah J. Roberts, Eddie Martinez, Jodi Long, Rahnuma Panthaky ja Ben Cinclair

Genre: kauhu

Kesto: 1 tunti 38 minuuttia

Ikäraja: 16

Night Swim perustuu Bryce McGuiren ja Rod Blackhurstin samannimiseen lyhytelokuvaan vuodelta 2014. Lyhytelokuvan noustua viraalihitiksi, Atomic Monster -yhtiön varatoimitusjohtaja Judson Scott esitteli sen ohjaaja James Wanille, joka innostui ja hankki lyhytelokuvan oikeudet, tuottaakseen sen pohjalta täyspitkän kauhuelokuvan. Wanin Atomic Monster ja tuottaja Jason Blumin kauhuyhtiö Blumhouse päättivät yhdistää voimansa ja Night Swimistä muodostui yhtiöiden ensimmäinen yhteistyöelokuva. McGuire palkattiin käsikirjoittamaan ja ohjaamaan leffa ja kuvaukset käynnistyivät huhtikuussa 2023. Nyt Night Swim on saapunut elokuvateattereihin ja itse en odottanut elokuvaa kovinkaan innolla. Alkuperäinen lyhytelokuva ei ollut mielestäni kummoinen, eikä leffan traileri juuri vakuuttanut minua. Kävin silti katsomassa Night Swimin sen ensi-iltaviikonloppuna.

Sairautensa takia eläkkeelle jäänyt pesäpallotähti Ray Waller perheineen hankkii uuden kodin ja he huomaavat pian, että takapihan uima-altaassa lymyilee jotain pahaa...

Night Swimin keskiössä on Wallerin perhe, johon kuuluvat Ray-isä (Wyatt Russell), Eve-äiti (Kerry Condon), Izzy-tytär (Amélie Hoeferle) ja Elliot-poika (Gavin Warren). Ray oli varsinainen pesäpalloilijalupaus, joka joutui kuitenkin keskeyttämään peliuransa, kun hänellä todettiin keskushermostoon vaikuttava MS-tauti. Mies yrittää löytää hoitokeinoa, toiveenaan palata takaisin kentälle jonain päivänä. Samalla hän kokee maisemanvaihdoksen rauhalliselle omakotitaloseudulle auttavan toipumisessa. Eve taas työskentelee koulussa, Izzy on geneerisen tylsä teinityttö, josta ei löydy juuri mitään sanottavaa ja Elliotilla on ollut rankkaa. Tiedämme tämän, koska hahmot jatkuvasti sanovat, että Elliotilla on ollut rankkaa, muttemme koskaan pahemmin näe, mitä rankkoja asioita Elliot käy läpi. Kurt Russellin poika Wyatt on noussut viime vuosina isompien starojen joukkoon, näyteltyään Marvel-sarjassa The Falcon and the Winter Soldier (2021) ja sitten isänsä kanssa Godzilla-sarjassa Monarch: Legacy of Monsters (2023-). Russell on näyttänyt osaavansa, mutta Night Swimissä hän kulkee läpi leffan aika tylsällä vaihteella, aivan kuin häntä ei kiinnostaisi olla mukana elokuvassa. Vastikään Oscar-ehdokkuuden The Banshees of Inisherinistä (2022) saanut Condon on vakuuttavampi Eve-äitinä. Nuoret näyttelijät Hoeferle ja Warren ajavat asiansa.

Monet 2000-luvun kauhuelokuvista pohjautuvat tekijöidensä aiempiin lyhytelokuviin, joita on laajennettu täyspitkiksi filmeiksi. Jopa James Wanin esikoistyö Saw (2004) oli alun perin lyhytelokuva. Jotkut näistä lyhäreistä täyspitkiksi kauhuelokuviksi venytetyistä tapauksista ovat toimineet, kuten The Babadook (2014), Lights Out (2016) ja Come Play (2020). Joissakin tapauksissa taas lyhytelokuvaan istunut simppeli konsepti ei jaksa kantaa täyspitkää leffaa ja harmillisesti Night Swim on yksi näistä tapauksista. Eipä alkuperäinen lyhytelokuva kymmenen vuoden takaa ollut kaksinen, mutta sen pohjalta rakennettu puolitoistatuntinen on suorastaan pitkäveteinen.

Lyhytelokuvankin ohjannut ja nyt ensimmäistä täyspitkää elokuvaansa tekevä Bryce McGuire on avoimesti kertonut, mitkä leffat ovat inspiroineet häntä ja sen myös huomaa lopputuloksesta. Night Swim on tylsä toisinto huomattavasti paremmista kauhuelokuvista. Poltergeistin (1982) uima-altaaseen osittain sijoittuva loppuhuipennus on selvästi katsottu tätä tehdessä ja onpa yksi kohtaus matkittu Se-leffasta (It - 2017). Koko hommahan lähtee tietty liikkeelle todella tyypilliseen tapaan, perheen muuttaessa uuteen kotiin ja huomatessa, että jokin on pielessä. Sen sijaan, että itse talo olisi riivattu, syypää onkin pihan uima-allas. Omiin silmiini konsepti tuntuu huvittavalta, mutta leffa ottaa itsensä turhan vakavasti. Ihmisdraama on kuivaa ja elotonta, mutta eivätpä kauhukohtaukset paljoa pelasta. Kauhuilu rakentuu kaikista laiskimpien böö-säikyttelyjen varaan. Homma lässähtää viimeistään puolen välin paikkeilla, kun uima-altaassa lymyilevä mörökölli paljastetaan. Olion ulkonäkö on lähinnä koominen. Uima-altaan ympärille yritetään rakentaa löyhää mytologiaa, mutta sekin on varsin kliseistä peruskauraa. Loppuhuipennus on taas aikamoinen antikliimaksi kaiken rakentelun jälkeen.

McGuiren ensikertalaisuus pitkän elokuvan ohjaksissa on selvää. Hän ei saa pidettyä pakettia kasassa, lähtien jo käsikirjoituksesta. McGuire luottaa kauhupuolella liikaa kovaäänisiin pelästytyksiin ja vilkkuviin valoihin, eikä onnistu rakentamaan jännittävää ilmapiiriä uima-altaan ympärille. Tekniseltä puolelta löytyy hyvät puolensa muutamista tyylikkäistä otoksista itse uima-altaaseen, mikä vaikuttaa veikeästi vaihtelevan kokoaan tilanteesta riippuen. Äänimaailma on hyvin tyypillinen kauhuleffalle. Valitettavasti The Lighthousessa (2019) ja The Black Phonessa (2021) mainiota työtä tehnyt Mark Korven ei tällä kertaa saa juuri mitään mielenkiintoista aikaiseksi musiikkipuolella.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 7.1.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Night Swim, 2024, Universal Pictures, Blumhouse Productions, Atomic Monster, Witchcraft Motion Picture Company

Arvostelu: The Banshees of Inisherin (2022)

THE BANSHEES OF INISHERIN

Ohjaus: Martin McDonagh

Pääosissa: Colin Farrell, Brendan Gleeson, Kerry Condon, Barry Keoghan, Gary Lydon, Pat Shortt, Sheila Flitton, Bríd Ní Neachtain, Jon Kenny, Aaron Monaghan ja David Pearse

Genre: draama, komedia

Kesto: 1 tunti 54 minuuttia

Ikäraja: 16

The Banshees of Inisherin on Kukkoilijoiden (In Bruges - 2008) ja Three Billboards Outside Ebbing, Missourin (2017) ohjaaja-käsikirjoittaja Martin McDonaghin uusi elokuva. Vuonna 2020 McDonagh ilmoitti tekevänsä uutta elokuvaa, jota tähdittäisi Kukkoilijoiden pääkaksikko Colin Farrell ja Brendan Gleeson. Kuvaukset käynnistyivät elokuussa 2021 ja The Banshees of Inisherin sai maailmanensi-iltansa Venetsian elokuvajuhlilla viime syyskuussa. Leffa on kiertänyt festivaaleja, kunnes se on vähitellen saanut teatterilevityksen yhä useammassa maassa ja nyt The Banshees of Inisherin saapuu myös Suomen elokuvateattereihin. Itse innostuin heti, kun kuulin McDonaghin, Farrellin ja Gleesonin yhdistävän voimansa ja leffa nousi heti "pakko nähdä" -uutuuselokuvien listalleni. Innostustani vain kasvattivat elokuvan voittamat kolme Golden Globea (paras musikaali- tai komediaelokuva, paras miespääosa musikaali- tai komediaelokuvassa ja paras käsikirjoitus), sekä sen saamat yhdeksän Oscar-ehdokkuutta (paras elokuva, ohjaus, miespääosa, miessivuosa, naissivuosa, käsikirjoitus, leikkaus ja musiikki) ja meninkin erittäin positiivisin mielin katsomaan The Banshees of Inisheriniä sen lehdistönäytökseen viikkoa ennen ensi-iltaa.

Vuonna 1923 Irlannin sisällissota on valloillaan, mutta pienellä Inisherinin saarella asuva Pádraic Súilleabháin murehtii enemmän sitä, kun hänen pitkäaikainen ystävänsä ColmSonnyLarry Doherty ilmoittaa, ettei halua olla enää missään tekemisissä hänen kanssaan.

On aivan mahtavaa, että Martin McDonagh sai esikoiselokuvansa Kukkoilijoiden päätähdet Colin Farrellin ja Brendan Gleesonin tekemään uudestaan yhteistyötä hänen kanssaan. Farrell näyttelee Pádraic Súilleabháinia, fiktiivisellä irlantilaissaari Inisherinillä asuvaa mukavaa miestä, jonka lempipuuhaa on istua iltaa paikallisessa pubissa parhaan ystävänsä, Gleesonin näyttelemän ColmSonnyLarry Dohertyn kanssa. Eräänä päivänä Colm kuitenkin ilmoittaa Pádraic-paralle, ettei hän enää pidä tästä, eikä halua olla tämän kanssa missään tekemisissä. Farrell ja Gleeson ovat loistovireessä rooleissaan, eikä ihme, että heille on sadellut palkintoehdokkuuksia ja voittojakin. Farrell istuu täydellisesti sympaattiseksi Pádraiciksi, joka päättää tietty yrittää voittaa ystävänsä takaisin puolelleen, kun taas Gleeson loistaa synkistelevänä Colmina, joka haluaa mieluummin keskittyä musiikkiinsa kuin jonninjoutaviin paskanjauhantoihin Pádraicin kanssa.

     Elokuvassa nähdään myös Kerry Condon Pádraicin siskona Siobhánina, Barry Keoghan vähän latvasta lahona Dominicina, Gary Lydon tämän isänä, paikallisena poliisina Kearneynä, Pat Shortt baarimikko Jonjona, Sheila Flitton karmivana ennustajaeukko McCormickina, sekä David Pearse paikallisena pappina. Kaikki näyttelijät hoitavat tonttinsa erinomaisesti. Condon tekee vahvaa työtä siskona, joka yrittää löytää keinoa lähteä tunkkaiselta Inisheriniltä, kun taas Keoghan eläytyy täysillä kylähulluna pidetyn pojanklopin rooliin.

Pitkään kantautuneiden mojovien kehujen jälkeen The Banshees of Inisherin ei onneksi osoittautunut pettymykseksi. Kyseessä on aivan mahtava draamakomedia, joka onnistuu loistokkaasti molemmilla osa-alueilla. Sen draama on vahvaa, tehokasta ja jopa aika tunteikastakin, komediapuolen naurattaessa makeasti useaan otteeseen. Elokuvan premissi kahdesta keski-ikäisestä irlantilaisystävyksestä, jotka eivät yhtäkkiä eräänä päivänä olekaan puheväleissä, ei välttämättä heti kuulosta kovinkaan puoleensavetävältä, mutta leffa kyllä jaksaa yllättää sillä, kuinka onnistunut kertomus simppelistä ja hassusta juonesta muodostuukaan. Elokuva käsittelee tarinaansa vekkulimaisesti, esittäen kaverusten välirikon toisinaan huumorin kautta ja toisinaan väkevän vakavasti.

Martin McDonagh pitää pakettia niin taiturimaisesti kasassa, että vaikka elokuva eteneekin aika hitaasti, vajaan kahden tunnin kesto tuntuu kulkevan kuin siivillä. Hommaan uppoutuu täysillä, minkä varmistavat niin näyttelijöiden fantastinen työ, McDonaghin tehokas ohjaus, sekä hänen erinomainen käsikirjoituksensa. Ei ihme, että teksti nappasi parhaan käsikirjoituksen Golden Globen ja veikkaisin saman tapahtuvan myös Oscar-gaalassa. Sen lisäksi, että McDonagh kuljettaa kertomustaan vahvasti, rakentaen hahmojaan, nostaen oivasti kierroksia homman edetessä ja yllättäessä niin mukavasti kuin aika shokeeraavastikin katsojia, hänen työstämänsä dialogi on aika lailla briljanttia puhetapoja, nasevia sanailuja ja aika filosofisiakin pohdintoja myöten. Elokuvassa mietiskellään, mitä meistä jää jäljelle, kun kuolemme? Voiko omaa elämää pitää merkittävänä, jos sillä ei saavuttanut jotain, mikä muistetaan vielä vuosisatojen päästä? Kyllähän tuo pisti minutkin miettimään, että noinkohan Elokuvan taikaa -sivu jää elämään vielä sitten, kun minun aikani tällä pallolla päättyy.

Elokuva on myös teknisiltä ansioiltaan pätevä tapaus. Se on taidokkaasti kuvattu ja Irlannin nätit maisemat pääsevät oikeuksiinsa upeilla laajoilla otoksilla. Tyylikkäitä ovat myös erilaisia heijastuksia ja ikkunoita hyödyntävät kuvat. Lavasteet ovat mainiot, puvustus oivallista ja maskeeraukset vakuuttavat. Vahvoja visuaalisuuksia tukee niin hyvä leikkaus kuin onnistuneesti rakennettu äänimaailma. Carter Burwellin säveltämät musiikit tehostavat hyvin tunnelmaa.

Yhteenveto: The Banshees of Inisherin on mahtava draamakomedia, joka onnistuu tehokkaasti molemmissa osa-alueissaan. Hassulta kuulostava juoni vetää yllättävänkin hyvin mukaansa, pitkäaikaisten ystävysten välirikon paisuessa yhä vain isompiin mittoihin. Tätä erikoista skenaariota käsitellään taidolla vakavasti ja huumorintajuisesti. Elokuvasta löytyy niin herkät kuin erittäin hauskat hetkensä ja draamapuoli iskee parhaimmillaan vahvasti. Lisäksi leffa sisältää erinomaista pohdiskelua ihmisen elämän merkityksen määrittämisestä. Martin McDonaghin käsikirjoitus on loistokas tarkkaa dialogia myöten ja samoin herran ohjaus on väkevää. Colin Farrell ja Brendan Gleeson ovat odotetusti nappivalinnat päärooleihin Pádraiciksi ja ColmSonnyLarryksi, ja hyvää työtä tekevät myös Kerry Condon ja Barry Keoghan. Teknisiltäkin ansioiltaan leffa on onnistunut. Jos siis pidit Kukkoilijoista, kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa McDonaghin, Farrellin ja Gleesonin uusi yhteistyöelokuva. The Banshees of Inisheriniä voi suositella lämpimästi kaikille vahvasti tehtyjen draamakomedioiden ystäville.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 9.12.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Banshees of Inisherin, 2022, Searchlight Pictures, Blueprint Pictures, Film 4, MSG Entertainment, Metropolitan Films International