Devil May Cry, kausi 1 (2025) - sarja-arvostelu

DEVIL MAY CRY - KAUSI 1

Luoja: Adi Shankar

Näyttelijät: Johnny Yong Bosch, Scout Taylor-Compton, Hoon Lee, Chris Coppola, Kevin Conroy, Zeke Alton, Jon Gries, Robbie Daymond, Benjamin Abiola, Sunkrish Bala, Fryda Wolff, Leilani Barrett, Tina Majorino, Kenny Omega, Erica Lindbeck, Ray Chase, Kari Wahlgren ja Roger L. Jackson

Genre: animaatio, toiminta, fantasia

Jaksomäärä: 8

Jakson kesto: 21 minuuttia - 32 minuuttia - Yhteiskesto: noin 3 tuntia 52 minuuttia

Ikäraja: 16

Devil May Cry perustuu Capcomin samannimiseen videopelisarjaan, joka käynnistyi vuonna 2001. Pelien pohjalta oli jo tehty animesarja Devil May Cry: The Animated Series (デビル メイ クライ), jota esitettiin yhden tuotantokauden verran kesällä 2007. Vuonna 2018 Adi Shankar paljasti työstävänsä Amazonille uutta animaatiosarjaa aiheesta, mutta Amazon päättikin myydä projektin Netflixille. Ääninäyttelijät nauhoittivat repliikkinsä ja eteläkorealainen Studio Mir ryhtyi animoimaan jaksoja. Lopulta Devil May Cryn ensimmäinen tuotantokausi julkaistiin Netflixissä huhtikuussa 2025. Kausi keräsi korkeat katsojaluvut, sekä kehuja niin pelien faneilta kuin kriitikoilta. Itse en ole pelannut alkuperäisiä pelejä, mutta kiinnostuin animaatiosarjasta, kun se julkaistiin. Muiden kiireideni takia en kuitenkaan ehtinyt katsoa avauskautta vielä viime vuonna, mutta nyt kun Devil May Cry on saamassa toisen kauden, päätin vihdoin ryhtyä tuumasta toimeen ja katsoinkin koko ykköskauden läpi yhdessä viikonlopussa.

Kun salaperäinen ja vaarallinen taho ilmoittaa avaavansa Helvetin portit, tuodakseen demonit ihmisten maailmaan, vitsailevasta demoninmetsästäjä Dantesta nousee ihmiskunnan paras toivo.

Devil May Cry -videopeleissä Danten englanninkielinen ääninäyttelijä Reuben Langden oli jäänyt eläkkeelle, joten sarjassa hahmon ääneksi valittiin peleissä Nero-hahmoa esittänyt Johnny Yong Bosch. Dante on virnuileva ja vitsiä heittävä demoninmetsästäjä, joka on erittäin hyvä hommassaan, mikä on alkanut näkyä selvänä ylimielisyytenä. Hahmosta löytyy kuitenkin onnistuneesti syvyyttä esimerkiksi vaikean perhesuhteen kautta, mikä tekee hänestä kivasti monisävyisemmän ja siten kiinnostavamman ja tykättävämmän. Dante on oiva päähenkilö, jonka kanssa lähtee mielellään demonijahtiin.

     Muita hahmoja sarjassa ovat muun muassa Dantelle työkeikkoja antava Enzo Ferino (Chris Coppola), pimeyden olentoja jahtaavan DARKCOM-sotilasyksikön luutnantti Arkham (Scout Taylor-Compton), DARKCOMia johtava Yhdysvaltojen varapresidentti William Baines (Kevin Conroy, joka ehti nauhoittaa lähes kaikki repliikkinsä ennen kuolemaansa marraskuussa 2022), sekä mysteerinen demoniterroristi Valkoinen Kani (Hoon Lee), jolla on katala juoni luoda portti Maan ja Helvetin välille, tuodakseen demonit meidän maailmaamme. Sivuhahmotkin ovat mainioita ja myös heistä löytyy lopulta enemmän kuin päällepäin vaikuttaisi. Valkoinen Kani on todella hyvä pahis, jonka motiiveja voi tavallaan jopa ymmärtää jossain vaiheessa, joskin hänen toimensa ovatkin sitten vaikeammin hyväksyttävissä.

Devil May Cry -pelit tai niiden tarina, maailma ja hahmot eivät tosiaan olleet minulle entuudestaan tuttuja, joten en osaa sanoa juuta tai jaata siitä, kuinka onnistunut tai epäonnistunut adaptaatio tämä Netflixin animaatiosarja on. Sen voin kuitenkin sanoa, että pidin näkemästäni - ajoittain jopa aika paljon. Jo heti avausjakso nappaa hyvin mukaansa kiinnostavan asetelmansa, voimakkaiden hahmojensa, tyylikkäiden taistelujensa ja kelpo huulenheittonsa ansiosta. Meno viihdyttää sen verran passelisti, etten ihmettele, jos kauden kaikki kahdeksan puolen tunnin mittaista jaksoa huomaa tuijottaneensa yhtä kyytiä yhden illan aikana.

Avauskausi paranee selvästi edetessään ja kun niin hahmoihin kuin tähän tilanteeseen tuodaan lisää syvyyttä ja näkökulmia. Pidin erityisen paljon sarjassa siitä, etteivät asiat ole mustavalkoisia, vaan kaikki liikkuvat harmailla alueilla, oli kyse sitten sankareista tai vihollisista. Jossain kohtaa voi jopa tuottaa vaikeuksia sanoa, kenen puolella tässä koko hommassa olisi? Valkoisen Kanin teot ovat julmia, mutta lähtökohdat hänen motiiveilleen esitetään erittäin ymmärrettävinä. Sitten taas ihmiskuntaa suojelemaan tarkoitetun DARKCOMin puuhat muuttuvat jakso jaksolta kyseenalaisemmiksi. Kauden ehdottomasti parasta antia on tiettyjen hahmojen menneisyyksiin syventyvä, lähes täysin dialogiton kuudes jakso, joka yllättää hurjuudellaan ja tunteikkuudellaan. Kauden lopputaistelu on aika tavanomaista mättöä, joka ei tehnyt minuun enää toivottua vaikutusta, mutta jään silti positiivisin mielin odottamaan pian ilmestyvää kakkoskautta.

Animaatiojäljeltäänkin Devil May Cry on oivallinen. Hahmot liikkuvat sulavasti, taustat ovat sopivan yksityiskohtaiset ja toimintakohtauksiin on saatu paljon räjähtävää menoa ja meininkiä. Pidin myös sarjan värikkyydestä, vaikka synkkien aiheiden äärellä ollaankin. Mutta kuten tarinallisesti, myös visuaalisesti pidin eniten kuudennesta jaksosta, joka leikittelee erilaisilla animaatiotyyleillä varsin näyttävästi. Äänimaailma on kanssa pätevästi rakennettu ja Power Glove -yhtyeen säveltämät musiikit tunnelmoivat hyvin taustalla. Erityisesti pidin aavemaisesta lopputekstimusiikista. Lisäksi alkutekstibiisiksi valittu Limp Bizkitin Rollin' on aina sopivan energinen startti jaksoille.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 31.3.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

Devil May Cry, Yhdysvallat, Etelä-Korea, 2025-, Studio Mir, Shankar Animation, Capcom Company, Bootleg Universe

Arvostelu: Batman: Mustan kostajan paluu (Batman: Mask of the Phantasm - 1993)

BATMAN: MUSTAN KOSTAJAN PALUU

BATMAN: MASK OF THE PHANTASM

Ohjaus: Eric Radomski ja Bruce Timm

Pääosissa: Kevin Conroy, Dana Delany, Mark Hamill, Efrem Zimbalist Jr., Hart Bochner, Stacy Keach, Abe Vigoda, Dick Miller, John P. Ryan, Bob Hastings ja Robert Costanzo

Genre: animaatio, toiminta, jännitys

Kesto: 1 tunti 16 minuuttia

Ikäraja: 12

DC Comicsin sarjakuviin perustuva televisiosarja Batman: The Animated Series nousi valtavaan suosioon, kun se alkoi pyöriä televisioissa syksyllä 1992. Suosion myötä Warner Bros. alkoi työstämään animaatioelokuvaa sarjan pohjalta ja palkkasi Alan Burnettin kirjoittamaan käsikirjoituksen. Alun perin leffan oli tarkoitus sijoittua Arkhamin mielisairaalaan, missä rikolliset pistäisivät Batmanin vastuuseen siitä, millaisiksi he ovat muuttuneet. Studio kuitenkin piti ideaa huonona leffaan ja sen sijaan tarina hyödynnettiin myöhemmin itse sarjassa. Burnett alkoikin kynäillä toisenlaista kertomusta täysin uuden pahishahmon kanssa ja animointiprosessi käynnistyi. Elokuvan oli tarkoitus ilmestyä suoraan VHS:llä, mutta Warner Bros. päättikin julkaista elokuvan teattereissa ensin. Niinpä filmin budjettia nostettiin, mutta silti animaattorit tuskailivat saadakseen elokuvan valmiiksi ensi-iltapäivää varten studion vaatimusten mukaisesti. Lopulta Batman: Mask of the Phantasm, eli suomalaisittain Batman: Mustan kostajan paluu ilmestyi jouluna 1993. Vaikka elokuva sai positiivista palautetta niin kriitikoilta kuin faneilta, se oli suuri taloudellinen pettymys. Vuosien varrella filmin arvostus on vain kasvanut ja nykyään sitä pidetään yhtenä parhaimmista Batman-elokuvista ikinä. Itse näin Batman: Mustan kostajan paluun joskus lapsena, mutten silloin pahemmin innostunut siitä, vaikka pidinkin kovasti animaatiosarjasta. Kun katsoin animaatiosarjan kokonaan sen 30-vuotisjuhlan kunniaksi, päätin antaa Batman: Mustan kostajan paluulle uuden mahdollisuuden.

Mysteerinen Musta kostaja tappaa Gothamin rikollispomoja, lavastaen Batmanin murhaajaksi. Naamiosankarin täytyy selvittää, kuka on tämä uusi uhka, samalla kun hän pakenee poliiseja ja kohtaa vanhan tuttunsa.

Animaatiosarjassakin miljardööri Bruce Waynen, eli yön ritari Batmanin äänenä toiminut Kevin Conroy palaa rooliinsa ja hänen äänensä uhkuu jälleen suurta voimaa. Sarjan tavoin myös elokuvassa syvennytään onnistuneesti ja kypsästi päähenkilön mieleen ja tutkitaan, millainen ihminen käyttäisi yönsä puolustaessaan viattomia ja hakatessaan pahiksia tuusan nuuskaksi. Elokuvan tulkinta Batmanista on jopa traaginen ja hahmoa huomaa paikoitellen jopa säälivänsä. Kun yleensä Batman-leffoja katsoessa herää tunne siitä, kuinka siistiä olisi itse olla Batman, tämän elokuvan aikana käy usein selväksi, että eipä se kovin hehkeää elämää olisi - ei edes Bruce Waynen rikkauksien kanssa.

     Animaatiosarjasta tutut hahmot, kuten Brucen hovimestari Alfred (Efrem Zimbalist Jr.), komisario Gordon (Bob Hastings), etsivä Harvey Bullock (Robert Costanzo) ja Batmanin arkkivihollinen Jokeri (Mark Hamill) tekevät myös paluun. Heidän lisäksi elokuvassa esitellään uusia hahmoja, kuten Brucen entinen mielitietty Andrea Beaumont (Dana Delany), hänen isänsä Carl (Stacy Keach), Batmanin pidätettäväksi haluava kaupunginvaltuutettu Arthur Reeves (Hart Bochner), sekä Gothamin rikollispomot Sol (Dick Miller), Bronski (John P. Ryan) ja Valestra (Abe Vidoga), jotka tämä mystinen Musta kostaja ottaa kohteekseen. Alfred pääsee murjomaan parit hauskat vitsit, mutta hänen kautta myös esitellään Brucen traagisuutta, hovimestarin harmitellessa, millaiseksi hänen isäntänsä elämä on vuosien varrella muuttunut. Andrea on mainio lisäys, tuoden hyvää syvyyttä Bruceen. Leffa ei toisaalta kaipaisi Jokeria, sillä Musta kostaja on omillaan mielenkiintoinen pahis, mutta onhan se aina ilo kuulla Mark Hamillin nauravan hulluna klovnina.

Aloittaessani katsomaan Batman: The Animated Seriesiä sen juhlavuoden kunniaksi, minun oli tarkoitus katsoa pelkkä sarja läpi. Innostuin siitä kuitenkin niin paljon, että kun sarja päättyi, koin, että minun oli pakko saada nähdä lisää. Niinpä päätinkin nopeasti katsovani Batman: Mustan kostajan paluun uudestaan. Vaikken ollut pahemmin piitannut leffasta lapsena, ryhdyin silti katsomaan sitä nyt erittäin positiivisin mielin ja tämä katselukokemus oli kyllä huomattavasti miellyttävämpi. Kyseessä on aivan mahtava teos, eikä ihme, että sitä pidetään nykyään varsin korkeassa arvossa. Ei se omasta mielestäni yllä Tim Burtonin ensimmäisen Batman-leffan (1989), Christopher Nolanin Yön ritari -trilogian (The Dark Knight - 2005-2012) tai uuden The Batman -elokuvan (2022) tasolle, mutta eipä se niistä kovin paljoa jälkeen jää.

Animaatiosarjan tavoin Batman: Mustan kostajan paluu ei ole mikään täysin lapsiystävällinen Batman-seikkailu. Vaikka sen voi toki katsoa lapsena, tuntuu se enemmän varttuneemmalle yleisölle tehdyltä. Siitä löytyy tavanomaisempaa supersankaritoimintaa, mutta myös syvyyksiä, joita joistain näytellyistä Batman-elokuvista ei löydy edes kaivamalla (katson nyt teitä, Batman Forever, 1995 ja Batman & Robin, 1997). Andrean saapuminen Gothamiin sekoittaa Brucen mielen täysin ja etsiessään Mustaa kostajaa, hän päätyy vähän väliä muistelemaan aikaa tämän neidon kanssa. Takaumien kautta esitellään aikakautta, jolloin Bruce oli vasta aloittanut yölliset puuhansa. Hän ei ole ihan vielä Batman, eikä saavuttanut samanlaista mainetta poliisien ja alamaailman keskuudessa. Tuolloin Andrea tarjosi hänelle mahdollisuutta toisenlaiseen elämään ja onkin haikeaa seurata sivusta, kun Bruce pohtii, kuinka paljon onnellisempi hän olisi kenties voinut olla.

Tunnelmaltaan elokuva on hyvin synkkäsävyinen. Vaikka mukana onkin muutama ihan hauska vitsi, leffa kulkee pääasiassa tummia ja painostavia polkuja. Eräässä hautausmaakohtauksessa, jossa mafiapomo Bronski joutuu Mustan kostajan hyökkäyksen kohteeksi, on jopa kauhumaisia vivahteita. Hieman noir-henkistä puolta löytyy Batmanin etsiväkohtauksista, kuten animaatiosarjassakin. Toimintakohtauksissa taas ei pelätä näyttää hahmojen saamia ruhjeita. Vaikka nykyäänkin tehdään liukuhihnatuotannolla väkivaltaisia Batman-animaatioleffoja, Batman: Mustan kostajan paluu on monin tavoin sellainen teos, jollaista on vaikea kuvitella näkevänsä enää tänä päivänä tehtynä.

Visuaalisesti elokuva on vielä laadukkaammin tehty kuin animaatiosarja, olihan tekijöille isompi budjetti käytössään. Tyyli on kuitenkin täysin sama kuin sarjassa ja elokuvaa on suuri ilo katsoa. Piirrosjälki on tarkkaa ja tyylikästä. Sarjan tavoin leffassakin hyödynnetään vahvasti varjoja ja pimeyttä. Äänimaailmakin on pätevästi rakennettu ja sarjankin musiikeista vastaava Shirley Walker tekee loistotyötä sävellysten kanssa. Elokuvan ohjauksesta vastaavat animaatiosarjan luojat Bruce Timm ja Eric Radomski, jotka luovat tunnelmaa vahvasti ja pitävät filmiä tiukasti kasassa. Alan Burnettin, Paul Dinin, Martin Paskon ja Michael Reavesin työstämä käsikirjoitus on erittäin onnistunut. Leffa on todella lyhyt, vain tunnin ja vartin mittainen, mutta silti nelikko ehtivät rauhassa kertoa koko tarinan ja täyttää filmin niin syvällisillä puolilla kuin vauhdikkaalla ja jännittävällä toiminnalla.

Yhteenveto: Batman: Mustan kostajan paluu on hieno lisäys laajentamaan upeaa Batman-animaatiosarjaa. Elokuva soveltuu hyvin niin hahmosta innostuneille lapsille kuin aikuisillekin faneille - kenties jopa paremmin varttuneemmalle yleisölle. Vaikka mukana onkin tavanomaista supersankariseikkailua, josta muksut voivat innostua, leffa on varsin synkkäsävyinen ja syvällinen teemoiltaan. Batmanin elämää ei esitetä romantisoituna, vaan suorastaan tragediana. Hahmoon uppoudutaan vaikuttavasti ja Bruce Waynea huomaa jopa säälivänsä. Uusi pahis Musta kostaja tuo leffaan suorastaan kauhumaisia vivahteita. Tarina on koukuttava ja vaikka kestoa on vain vähän päälle tunti, ehtii elokuva kertoa kaiken sulavasti ja omalla temmollaan. Animaatiojälki on sarjan tavoin fantastista ja tummanpuhuvaa ilmettä on ilo katsella. Jos siis Batman: The Animated Series iski, suosittelen lämpimästi Batman: Mustan kostajan paluun katsomista. Vielä sarjan 85 jakson ja tämän elokuvankaan jälkeen nälkäni Batman-animaatioita kohtaan ei laantunut, joten pitäähän tässä vielä ottaa käsittelyyn Batman: The Animated Seriesin jatkumona toiminut animaatiosarja The New Batman Adventures (1997-1999)...

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 10.5.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Batman: Mask of the Phantasm, 1993, Warner Bros. Animation, Warner Bros. Family Entertainment

Arvostelu: Batman: The Killing Joke (2016)

BATMAN: THE KILLING JOKE (2016)

Ohjaus: Sam Liu
Pääosissa: Kevin Conroy, Tara Strong, Mark Hamill, Ray Wise ja Maury Sterling
Genre: animaatio, supersankarielokuva, toiminta
Kesto: 1 tunti 16 minuuttia
Ikäraja: 12

Batman: The Killing Joke perustuu samannimiseen sarjakuvaan vuodelta 1988. Kyseessä on yksi tunnetuimmista "Batman"-sarjakuvista ja vaikka ei olisi lukenut sarjakuvaa, monet tietävät sen kannen, joka on sama kuin yllä oleva juliste. Itse kuulun juurikin niihin, jotka tietävät kannen, mutta eivät ole lukeneet itse sarjakuvaa. Kun kuulin, että siitä tehdään animaatioelokuva, en ollut erityisen innoissani, sillä en ole kovin montaa DC-animaatiota katsonut. Vasta kun kuulin, että "Batman: The Animated Seriesista" (1992-1995) tutut ääninäyttelijät Kevin "Batman" Conroy ja Mark "Jokeri" Hamill palaisivat esittämään roolejaan, mielenkiintoni heräsi ja ajattelin, että olisi hienoa, jos mukana olisi kyseisestä sarjasta tuttua henkeä. Elokuva ei kuitenkaan saapunut Suomeen kuin vasta tuontiversiona joihinkin elokuvakauppoihin ja niissäkin sen hinta oli korkea. Kuulin, että kyseessä olisi hieman tylympi ja verisempi Batman-leffa, minkä takia halusin nähdä elokuvan, mutten todellakaan maksaisi siitä kovin paljoa. Ilokseni Batman: The Killing Joke ilmestyi Netflixin tarjontaan, jolloin minun oli mahdollista katsoa se. The LEGO Batman Movien (2017) jälkeen innostukseni hahmoa kohtaan oli jälleen suuri, joten katsoinkin Batman: The Killing Joken vain pari päivää LEGO-pätkän jälkeen.

Epämiellyttävät tapahtumat johtavat siihen, että Batgirl lopettaa työnsä sankarina. Samalla Batman tutkii murhatapausta, joka johtaa hänet karanneen Jokerin jäljille.

Batmanin äänenä kuullaan tosiaan Kevin Conroy, joka on esittänyt Batmania useissa televisiosarjoissa ja animaatioelokuvissa aiemminkin. Batman on yksi suosikkihahmoistani ja minusta tuntuu, että hänet on pilattu tässä lähes täysin. Hahmo on tyly, eikä vain sillä tavalla, että hän hakkaisi pahiksia sairaalakuntoon, vaan koska hän ei tunnu oikein pitävän kenestäkään. Batman tuntuu läpi elokuvan todella etäiseltä, jolloin hänestä on vaikea pitää. Hän ei myöskään tunnu täysin olevan tarinan pääroolissa, sillä alussa Batgirl on enemmän esillä ja lopussa taas Jokeri. Maskia Batman ei erityisemmin ota pois, mutta hänet nähdään lyhyesti Bruce Waynenakin. Hirveintä elokuvan Batmanissa ovat hänen maskinsa korvat, jotka näyttävät todella tyhmiltä.
     Tara Strong kuullaan Barbara Gordonin, eli Batgirlin äänenä. Alkupuolella tuntuu tosiaan, että Batgirl olisi tarinan päähenkilö. Hän jahtaa Paris Franz (Maury Sterling) -nimistä rikollista, joka ihastuu Batgirliin hänen ulkonäkönsä takia. Jostain kumman syystä Batmanin ja Batgirlin välillä on outoa säpinää, mikä ei tunnu oikein toimivan. Muuten Batgirl on ihan toimiva hahmo - jopa parempi kuin tämän elokuvan Batman. Hahmon ruutuaika tuntuu kuitenkin olevan kummallisen suuri, eikä ole täysin varma, ketä tarinassa oikeasti seurataan.
     Parhaiten Star Warsista (1977-) Luke Skywalkerina tunnettu Mark Hamill kuullaan Batmanin arkkivihollisen, Jokerin äänenä. Valitettavasti Hamillin Jokerissa ei ole enää ollenkaan samaa tunnetta kuin "Batman: The Animated Seriesin" versiossa. On siis periaatteessa ihan sama, kuka kuullaan Jokerina. Jos en tietäisi kyseessä olevan Hamill, en ikinä tunnistaisi häntä. Hahmo kyllä näyttää Jokerilta, muttei tunnu siltä lähes yhtään. Elokuvassa hieman kerrotaan Jokerin taustasta, joka on ihan toimiva, muttei mikään erikoinen tarina. Vaikka mielestäni uusi Jared Leton esittämä Jokeri on kehno, niin mieluummin katsoisin hänen versiotaan kuin tätä.
     Elokuvassa nähdään myös Barbaran isä, poliisikomisario Gordon, jonka äänenä kuullaan Ray Wise. Gordonilla on tärkeä rooli Jokerin ilkeässä suunnitelmassa.

Leffan alussa Batgirl ja Batman jahtaavat takaa rikollisia, joita johtaa Paris. Nähtyään Batgirlin, Parisille syntyy pakkomielle häneen ja Paris päättääkin tehdä rikoksia, jotta voisi tavata Batgirlin jälleen. Batman ei kuitenkaan halua Batgirlin tutkivan tapausta, jolloin kaksikolle tulee kinaa. Jossain kohtaa tarina kääntyykin paenneeseen Jokeriin, jota Batman lähtee jäljittämään. Jokerilla on ilkeä juoni, jolla hän haluaa todistaa Batmanille, että kuka tahansa voi langeta pahaksi ja hulluksi. Elokuvan loppupuolella on jo lähes unohtanut alun sekoilun ja lähinnä vain miettii, miten Batgirlin ja Parisin juttu liittyi koko tarinaan? Luultavasti itse päätarinalla ei olisi saanut yli tunnin elokuvaa, jolloin mukaan on pitänyt tunkea ylipitkä prologi.

Ottaen huomioon, että Batman: The Killing Joke kestää vain yli tunnin, se tuntuu oudon tylsältä ja jopa puuduttavalta. Kyseessä on supersankarielokuva, mutta se ei sisällä yhtäkään vauhdikasta toimintakohtausta. Toimintaa on kyllä hieman mukana, muttei kovin vakuuttavaa sellaista. Verisyyttä on mukana, eikä tätä olla lapsille tehty. Muutamat vitsit olivat kyllä ihan hauskoja, mutta ne eivät pelasta lopputulosta. Kaiken kaikkiaan Batman: The Killing Joke on huono elokuva, jota ei jaksaisi toistamiseen kärvistellä läpi - hyvä että sen edes kerran jaksoi katsoa alusta loppuun asti. Lopetus on erittäin tönkkö ja kun lopputekstit alkavat rullata, katsojana miettii lähinnä, että olisi tuon tunnin ja vartin voinut hyödyllisemminkin käyttää.

Lopetusta tönkömpää on animointi. Tyyli toimisi ehkä animaatiosarjassa, jota tehdään pikatuotannolla, mutta elokuvassa tyyli tuntuu vain laiskalta. Kuvissa, joissa hahmo näkyy lantiosta ylöspäin, katsojana kykenee useasti näkemään ettei hahmo oikeasti kävele eteenpäin, vaan hahmo vain tulee lähemmäksi, liikkuen samalla hieman ylös ja alas, jolla huijataan katsojaa kuvittelemaan kävelyliike. Jos tarkkaan katsoo, niin ainoa, mikä tällaisissa tilanteissa liikkuu, on hahmon suu ja ehkä myös silmät. Hahmot ovat elottomia, kuten myös tapahtumapaikat, jotka näyttävät hätäisesti väännetyiltä. Sen lisäksi että tarina on tylsä, myös animointi on tylsän näköistä. Elokuvan on ohjannut Sam Liu, joka on ohjannut muitakin DC-sarjakuviin perustuvia animaatioita, kuten Batman: Year One (2011) ja Justice League: Gods and Monsters (2015). Batman: The Killing Joke ei millään lailla herätä mielenkiintoa katsoa muita DC-animaatioita. Batman: The Dark Knight Returns - Part 1:n (2012) ja Part 2:n (2013) aion kyllä vilkaista, sillä niitä on kehuttu, mutta jos muuten haluan animoitua Lepakkomiestä katsella, niin katson The LEGO Batman Movien uudestaan.

Yhteenveto: Batman: The Killing Joke on tönkösti animoitu ja erikoisen tylsä supersankarielokuva. Elokuvan alkuosiolla ei ole oikeastaan mitään väliä, eikä loppuleffa tunnu kuin sekavilta kohtauksilta. Itse Batman tuntuu oudon etäiseltä, eikä hahmo tunnu yhtään siltä, miltä pitäisi. Lisäksi hahmon maskin korvat näyttävät ihan urpoilta. Vaikka onkin hienoa, että Mark Hamill kuullaan Jokerina, ei häneltä löydy enää samaa otetta hahmosta ja loppujen lopuksi onkin ihan sama kuka häntä esittää. Batmanin ja Batgirlin romanssi on outo ja menneisyyskohdat sekoittavat tarinaa. Vähän yli tunnin elokuvaksi Batman: The Killing Joke tuntuu kestävän todella kauan ja sen aikana ehtii aika käydä pitkäksi useasti. Verta on kyllä hieman normaalia enemmän, mutta se ei auta pelastamaan kokonaisuutta. Lopputuloksena on huono elokuva, jota on vaikea lähteä suosittelemaan kenellekään. Jos on kova Batman-fani, niin voihan Batman: The Killing Joken vilkaista, mutta muuten suosittelisin keksimään muuta katsottavaa. Lopputekstien aikana tulee vielä lyhyt kohtaus, jos kiinnostaa.

Kirjoittanut: Joonatan, 13.2.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.dvdsreleasedates.com
Batman: The Killing Joke, 2016, Warner Bros. Animation, DC Entertainment