Arvostelu: Bohemian Rhapsody (2018)

BOHEMIAN RHAPSODY

Ohjaus: Bryan Singer

Pääosissa: Rami Malek, Gwilym Lee, Ben Hardy, John Deacon, Lucy Boynton, Aidan Gillen, Tom Hollander, Allen Leech, Aaron McCusker, Meneka Das, Ace Bhatti ja Mike Myers

Genre: draama, musiikki

Kesto: 2 tuntia 14 minuuttia

Ikäraja: S

"Is this the real life, is this just fantasy..."

Bohemian Rhapsody on yksi kaikkien aikojen hienoimmista kappaleista, sekä elokuva kappaleen luoneen yhtyeen Queenin tarinasta. Filmin teko lähti liikkeelle jo jokunen vuosi sitten ja siitä ilmoitettiin 2010, kun Queenin kitaristi Brian May paljasti leffan olevan suunnitteilla. Alunperin koomikko Sacha Baron Cohen roolitettiin pääosaan Queenin edesmenneeksi laulajatähti Freddie Mercuryksi, mutta Baron Cohenin ja Queenin jäsenten ollessa eri mieltä siitä, kuinka bändin historia täytyy esittää, Baron Cohen poistui projektista. Samalla tekijätiimikin koki muutosta ja ohjaajaksi valittu Dexter Fletcher vaihdettiin Bryan Singeriin. Freddie Mercuryksi palkattiin Rami Malek ja kuvaukset alkoivat alkusyksystä 2017. Tuotannossa alkoi kuitenkin tapahtua ongelmia, kun ohjaaja Singeriä kohtaan esitettiin ahdistelusyytöksiä ja oli useita päiviä, jolloin hän ei ilmestynyt paikalle kuvauksiin. Singer päätettiin lopulta vaihtaa takaisin Fletcheriin, joka hoiti tuotannon loppuun. Ongelmista huolimatta elokuva saatiin kuin saatiinkin valmiiksi ja nyt se saa vihdoin ensi-iltansa. Itse en koe olevani mikään iso Queen-fani, mutta innostuin, kun kuulin, että yhtyeestä tehtäisiin elokuva. Trailerit näyttivät lupaavilta ja odotukseni kasvoivat... kunnes arvosteluja alkoi satelemaan, eivätkä ne olleet todellakaan niin positiivisia kuin monet odottivat ja toivoivat. Meninkin hyvin varautunein mielin katsomaan Bohemian Rhapsodya sen ennakkonäytökseen ja jännitin, mitäköhän olisin siitä mieltä?

Aloitteleva yhtye pestaa erikoisen Freddie Mercuryn laulajakseen, mikä johtaa tähtihetkien ja sydänsurujen kautta yhteen historian legendaarisimmista konserteista Live Aid -tapahtumassa.

Pääroolissa Farrokh Bulsarana eli laulaja Freddie Mercuryna nähdään Rami Malek, joka on aiemmin jäänyt aika pienelle huomiolle. Malek on näytellyt pienissä sivurooleissa, mutta lähinnä hänet tunnetaan vain hehkutetusta Mr. Robot -televisiosarjasta (2015-). Bohemian Rhapsodyn kautta Malekista tulee kunnon tähti, jolla on hieno ura edessään. Malek tekee aivan huikean roolityön Freddie Mercuryna ja leffaa katsoessa rooliin on vaikea kuvitella ketään parempaa. Toki Sacha Baron Cohenista löytyy samaa näköä, mutta loppujen lopuksi on varmasti parempi, ettei Freddietä näyttele tunnettu koomikko, vaan juurikin pienemmän luokan näyttelijä. Malek todella muuttuu Freddieksi tekohampaidensa, viiksiensä, erilaisten hiustyyliensä, sekä tietty valtavan lavakarismansa avulla. Hän ei pelkää heittäytymistä, vaan antaa kaikkensa koko ajan ja tekee niinkin vakuuttavaa työtä, että välillä unohdin katsovani näyttelijää. Konserttikohtauksissa tuntui siltä kuin olisin katsonut oikeaa Mercurya! Niin täydellinen Malek roolissaan on. Tämän lisäksi on aivan mahtavaa, kuinka Freddie tuodaan esille elokuvassa. Hänet näytetään suurena legendana, mikä hän todella on, mutta leffa uskaltaa kaivaa hieman syvemmällekin ja löytää puolia, mitkä eivät ole kovin legendaarisia - ainakaan hyvässä mielessä. Useissa kohtauksissa Freddie on aivan hirveä diiva, jolla menestys on noussut päähän, mutta samalla elokuva osoittaa jatkuvasti, kuinka rikkinäinen ihminen hän oli. Kaiken sen mielettömän show'n vetäjän alta löytyy aito ihminen, eikä leffa kaunistele sitä, millaisia ikävyyksiä Freddien elämään kuului, joko muiden tai hänen itsensä aiheuttamana.
     Valitettavasti elokuva ei todellakaan keskity samalla lailla Queenin muihin jäseniin, vaan he jäävät paikoitellen hyvinkin pieneen osaan. En tiedä, johtuuko tämä siitä, etteivät leffaa tuottamassa olleet Queenin kitaristi Brian May ja rumpali Roger Taylor halunneet nostaa itseään esille. Mikä ikinä onkaan syynä, hahmoista selviää katsojille aika vähän. Gwilym Leen näyttelemä Brian on jonkin sortin älykkö, Ben Hardyn esittämä Roger tykkää naisista ja Joseph Mazzellon näyttelemä basisti John Deacon on aina jäänyt muiden varjoon. Siinäpä se. Kolmikon näyttelijät tekevät kyllä oikein mainiota työtä näyttelijöinä ja he sopivat ulkonäkönsäkin puolesta rooleihinsa (etenkin Gwilym Lee), mutta käsikirjoitus tarjoaa heille harmillisen vähän.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat Freddien erikoisesti rakastama Mary (rooliinsa hyvin sopiva Lucy Bounton), Queenin managerit Jim Beach (Tom Hollander) ja John Reid (Aidan Gillen), Freddien henkilökohtainen manageri Paul (Allen Leech), sekä Freddien vanhemmat (Meneka Das ja Ace Bhatti). Leffassa nähdään myös Mike Myers hauskassa roolissa, joka avautuu parhaiten niille, jotka ovat nähneet Myersin hittikomedian Wayne's World (1992).

Huoleni ja pelkoni eivät onneksi käyneet toteen, vaan täytyy sanoa, että ihmettelen suuresti Bohemian Rhapsodyn saamaa negatiivista palautetta Yhdysvalloissa. Elokuvan jälkeen luin näitä arvosteluja ja kummastelin asioita, mitä jotkut kritisoivat. Eräät kirjoittavat, ettei leffa korosta tarpeeksi Freddien homoseksuaalisuutta, vaikka se on todella vahvasti esillä koko elokuvan ajan. Toiset taas sanovat, että filmi kaunistelee liikaa asioita ja vaikken todellakaan ole mikään Queen-tietäjä, voin sanoa, että elokuva kyllä näyttää yhtyeen varjopuoliakin, oli kyseessä sitten Freddien diivailut, yhtyeen riidat tai päihdeongelmat. Tämän lisäksi elokuva on saanut eniten kuraa niskaansa siitä, että kyseessä olisi liian laskelmoitu, perusturvallinen elämäkertateos, mikä ei sovi musiikkimaailmaa uudistaneelle yhtyeelle. Tämän tavallaan ymmärrän, sillä leffa kyllä seuraa samaa kaavaa kuin monet muut elämäkertaelokuvat, mutta olen eri mieltä siitä, että filmin pitäisi yrittää olla elokuvahistoriallisesti merkittävä teos. Filmi kyllä näyttää Queenin lahjakkuuden ja kuinka yhtye teki mestariteoksia rohkeasti kokeilemalla eri juttuja. Elokuvan Queenista ei tarvitse tehdä samaa kuin Queen.

En kuitenkaan sano, että kyseessä olisi mikään ongelmaton teos, sillä kyllä Bohemian Rhapsodysta heikkoutensa löytyy. Ainoa itseäni oikeasti häiritsevä ongelma on elokuvan rytmitys. Leffa kertoo yli vuosikymmenen tapahtumat, jolloin tapahtui useita yhtyeelle merkittäviä asioita ja tietysti kahden tunnin elokuvaa tehtäessä on pitänyt karsia joitain juttuja pois. Alkupäässä vain tuntuu siltä kuin tarinasta puuttuisi joitain oleellisiakin juttuja. Ensimmäinen puolituntinen kiirehtii harmillisen paljon ja tarinaan on hieman hankalaa hypätä mukaan. Jotkut tärkeät hetket esitetään pikakelauksella, kun taas jotkut melkein hypitään yli. Elokuva näyttää kyllä, kuinka yhtyeen jäsenet tapaavat, vetävät ensimmäisen keikkansa, tekevät debyyttialbuminsa ja lähtevät kiertueelle, mutta nämä tapahtuvat niin nopeasti, että kaikki tuntuu hieman liiankin helpolta bändille, eikä kova työ täysin saa ansaitsemaansa kunniaa. Kuitenkin kun leffan nimikkokappale "Bohemian Rhapsodya" aletaan työstämään, filmi vihdoin löytää hyvän tahdin ja rauhoittuu. Kappaleeseen keskitytään huolella ja siitä eteenpäin tarina kulkee hyvällä temmolla eteenpäin. Matkan varrella nähdään useita vaikuttavia hetkiä ja päästään nauramaan hauskoille heitoille, sekä liikuttumaan surullisten hetkien aikana. Vähitellen elokuvan taso paranee ja tunnelmaa nostateen hienosti, kunnes lopussa kaikki päästetään valloilleen legendaarisessa Wembley-stadionin Live Aid -konserttitapahtumassa, mikä sai minun suuni loksahtamaan auki. Tekijät ovat lavasteiden, näyttelijöiden ja tietokonetehosteiden avulla luoneet lähes koko keikan uudestaan juuri sellaiseksi kuin se nähtiin 13. heinäkuuta 1985. En voi kuvitellakaan, kuinka paljon konserttiosuuden toteutus on vaatinut, mutta tekijöiden työ todella palkitaan ja olen varma, että monilla nousevat tunteet pintaan keikkaa seuratessaan. Aivan mieletön suoritus!

Live Aid -konserttitapahtuman lisäksi Bohemian Rhapsody on muutenkin upea tekninen taidonnäyte. Elokuva on kuvattu todella hyvin. Kamera-ajot ovat tyylikkäitä ja etenkin konserttikohtauksiin on panostettu huolella. Konserteissa valoja ja värejä käytetään tietty näyttävästi hyödyksi. Alkupään hyppelyä lukuunottamatta leikkaus on onnistunutta. Kohtaukset eivät välttämättä yhdisty parhaimmalla mahdollisella tavalla, mutta ainakin kohtausten sisällä tapahtuvat leikkaukset toimivat. Puvustajat, lavastajat ja maskeeraajat ovat tehneet hienoa työtä luodessaan 1970- ja 1980-luvun ajankuvaa. Jotkut digiefektit ovat huomattavissa, mutta pääasiassa tehosteet näyttävät erittäin hyviltä. Äänimaailma on erinomaisesti rakennettu ääniefekteistä Queenin mahtaviin musiikkeihin. Ohjauksesta täytyy vielä mainita, että on vaikea sanoa, mihin Bryan Singer loppuu ja mistä Dexter Fletcher alkaa. Singer on tehnyt hyvän pohjatyön, mistä Fletcher on rakentanut suurimmaksi osaksi toimivan kokonaisuuden. Alun rytmitysongelmat eivät niinkään johdu heistä, vaan Anthony McCartenin käsikirjoituksesta, joka haluaa liiankin innokkaasti päästä itse asiaan ilman lämmittelyjä.

Yhteenveto: Bohemian Rhapsody on rytmitysongelmistaan huolimatta loistava elokuva ja pakkokatsottavaa kaikille Queenin faneille. Rami Malek tekee aivan tajuttoman huikean roolityön pääosassa Freddie Mercuryna. Hän heittäytyy niin täysillä rooliinsa tekohampaidensa ja liikkeidensä kanssa, että konserttikohtauksissa tuntuu siltä kuin katsoisi aitoa Freddietä. Valitettavasti Queenin muut jäsenet eivät saa samalla lailla ruutuaikaa ja sisältöä, vaikka heidän näyttelijänsä kelpo työtä tekevätkin. Teknisesti filmi on todella vaikuttavasti tehty aina kuvauksesta lavastuksiin ja asuihin. Suuri Live Aid -konserttitapahtuma on luotu häikäisevän hyvin lavasteilla ja tietokonetehosteilla. Konserttiosuudet ovat muutenkin vaikuttavia. Leffan aikana pääsee naureskelemaan sekä liikuttumaan, joten herkimpien kannattaa ottaa nenäliinat mukaan. Alkupäässä käsikirjoitus tuntuu hyppivän oudosti, minkä lisäksi mukana on muutama muukin asia, joita olisi voinut viilata, mutta muuten ohjaajavaihdoksistakin huolimatta Bohemian Rhapsody pääsee todella vahvasti plussan puolelle. Rami Malekin täydellinen roolisuoritus ja uskomattomasti toteutettu Live Aid -konsertti antavat lisäyksensä pisteisiin. Ei tarvitse olla Queen-fani, jotta elokuvasta voi nauttia, mutta oli fani tai ei, on hyvin luultavaa, että seuraavat päivät kuuntelee yhtyeen musiikkia.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 3.11.2018

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Bohemian Rhapsody, 2018, GK Films, New Regency Pictures, Queen Films Ltd., Regency Enterprises, Tribeca Productions

Arvostelu: Murder on the Orient Express / Idän pikajunan arvoitus (2017)

MURDER ON THE ORIENT EXPRESS (2017)

IDÄN PIKAJUNAN ARVOITUS

Ohjaus: Kenneth Branagh
Pääosissa: Kenneth Branagh, Tom Bateman, Daisy Ridley, Leslie Odom Jr., Josh Gad, Michelle Pfeiffer, Judi Dench, Derek Jacobi, Willem Dafoe, Penélope Cruz, Olivia Colman, Manuel Garcia-Rulfo, Lucy Bounton, Sergei Polunin, Marwan Kenzari ja Johnny Depp
Genre: draama, mysteeri
Kesto: 1 tunti 54 minuuttia
Ikäraja: 12

Murder on the Orient Express, eli suomalaisittain Idän pikajunan arvoitus perustuu Agatha Christien samannimiseen kirjaan vuodelta 1934. Kirja on osa laajempaa "Hercule Poirot" -kirjasarjaa, jonka nimikkohenkilö on yksi maailman tunnetuimmista etsivähahmoista. Kirjasta on vuosien varrella tehty jo pari elokuvasovitusta; vuoden 1974 Murder on the Orient Express, jossa Poirotia näytteli Albert Finney, ja suoraan televisioon tehty Murder on the Orient Express (2001), jossa salapoliisia näytteli Alfred Molina. Tunnetussa "Agatha Christie's Poirot" -sarjassa (1989-2013) tehtiin kirjan pohjalta jakso vuonna 2010 ja Japanissa tehtiin vuonna 2015 lähes viisi tuntia kestävä minisarja "Orient Kyuukou Satsujin Jiken". Tämän uuden filmatisoinnin suunnittelu alkoi vuonna 2013 ja sen kuvaukset lähtivät käyntiin marraskuussa 2016. Murder on the Orient Express sai ensi-iltansa Isossa-Britanniassa marraskuun alussa ja nyt se ilmestyy Suomeen. Itse en ollut kovin innoissani, kun kuulin elokuvasta. En ole lukenut ainuttakaan Christien kirjaa, enkä ole nähnyt niistä tehtyjä elokuvia. Olen kuitenkin katsonut pätkiä "Agatha Christie's Poirot" -sarjasta ja jo pelkästään niiden pätkien takia olin sitä mieltä, ettei elokuvaa tarvitsisi tehdä. Elokuva alkoi kuitenkin herättämään mielenkiintoani näyttelijäkaartillaan ja mitä vähemmän aikaa ensi-iltaan oli, sitä innostuneempi olin leffan näkemistä. Kun huomasin, ettei filmi ollut saanut kovin kehuvia arvosteluja, minua alkoi hieman jännittää, mutta menin silti positiivisin mielin katsomaan elokuvan.

Kekseliäs salapoliisi Hercule Poirot viettää vapaa-aikaansa matkustamalla Idän pikajunalla. Hänen rauhansa kuitenkin keskeytyy, kun yksi matkustajista murhataan ja hänen täytyy selvittää, kuka on syyllinen?

Belgialaisetsivä Hercule Poirotin roolissa nähdään Kenneth Branagh, joka ei sovi rooliin lainkaan. En tiedä, millainen Poirotin tarkalleen ottaen kuuluisi olla, mutta Branaghin versio muistuttaa lähinnä Steve Martinin etsivä Clouseauta elokuvasta The Pink Panther (2006). Ylikorostettu aksentti löytyy, kuten myös ylinäyttelemistä. Kohellus tosin puuttuu, mutta silti Poirot vaikuttaa välillä oudon komedialliselta muuten aika vakavassa elokuvassa. Kaikkein koomisinta hahmossa ovat hänen typerät monikerroksiset viiksensä, jotka eivät näytä lainkaan aidoilta. Branagh ei myöskään saa katsojaa vakuuttuneeksi siitä, että hän olisi äärimmäisen älykäs. Parasta hänen roolisuorituksessaan ovat ne kerrat, kun hän lukee kirjaa ja kikattelee sen vitseille. Ne hetket nostivat hymyn huulilleni, mutta muuten Branagh ei ollut kovin hääppöinen roolissaan.
     Idän pikajunan matkustajia näyttelevät tosiaan isot tähdet. Pirates of the Caribbeaneista (2003-) tuttu Johnny Depp näyttelee taiteen parissa työskentelevää herra Ratchettia. Josh Gad on kelpo valinta hänen apulaisekseen, Hector MacQueeniksi. Judi Dench sopii äärimmäisen hyvin arvokkaan prinsessa Dragomiroffin rooliin. Olivia Colman taas esittää hänen apulaistaan, neiti Schmidtiä. Penélope Cruz jää muiden varjoon uskonnollisena Pilar Estravadosina. Willem Dafoe on rasistinen tekniikan professori Gerhard Hardmanina. Leslie Odom Jr. näyttelee tohtori Arbuthnotia. Star Wars: The Force Awakensilla (2015) kuuluisuuteen noussut Daisy "Rey" Ridley nähdään kotiopettajatar Mary Debenhamina. Michelle Pfeiffer on oiva valinta uutta aviomiestä etsivän neiti Hubbardin rooliin. Sergei Polunin ja Lucy Bounton esittävät arvokkaita kreivi ja kreivitär Andrenyitä. Manuel Garcia-Rulfo näyttelee autojen kanssa työskentelevää herra Marquezia. Konduktööri Michelin roolissa nähdään Marwan Kenzari. Muut näyttelijät suoriutuvat rooleistaan paremmin kuin Branagh Poirotin osasta, mutta yksikään näyttelijöistä ei tee kovin ihmeellistä roolityötä. Joitakin hahmoja korostetaan enemmän ja paremmin kuin toisia, jolloin pienemmissä osissa olevat henkilöt jäävät todella unohdettaviksi.
     Elokuvassa nähdään myös Tom Bateman Hercule Poirotin ystävänä, junan johtaja Boucina, joka yrittää auttaa Poirotia selvittämään tapauksen. Bouc on aika unohdettava hahmo, mutta Bateman on ihan toimiva osassaan.

Harmillisesti Murder on the Orient Express oli minulle iso pettymys. Kyseessä ei ole huono elokuva, mutta kyllä se silti jää valitettavan kauas siitä, että sitä voisi kutsua oikeasti hyväksi teokseksi. Tämän huomaa jo aloituksessa, kun Hercule Poirot selvittää toista rikosta, jonka tarkoitus on näyttää, kuinka hyvä hän on työssään, mutta jota ei enää myöhemmin mainita. Aloitus on jo hieman laimea ja katsojana huomaa odottavansa, että tarina etenisi jo Idän pikajunaan. Silloin elokuva tuntuu vasta lähtevän liikkeelle ja aika kuluu nopeasti, kun hahmoja esitellään. Kaikkein mielenkiintoisin osa alkaa, kun murha tapahtuu, jolloin varmasti suurin osa katsojista yrittää tarkkaan pohtia, kuka on kaiken takana. Monet varmasti pyrkivät saamaan murhaajan henkilöllisyyden selville ennen Hercule Poirotia, kokeillakseen ovatko yhtä fiksuja tai jopa nokkelampia. Valitettavasti murhan jälkeen elokuva kulkee aika laiskasti eteenpäin; Hercule Poirot vain kuulustelee matkustajia, kunnes saa selville, kuka on murhaaja ja siinä se. Mukana ei ole kunnon jännitystä siitä, että murhaaja saattaisi iskeä uudestaan, eikä siinä ole kunnon mysteeriä. En sano olevani terävin kynä penaalissa, mutta minä arvasin murhaajan henkilöllisyyden ennen kuin Hercule Poirot paljasti sen. Ja lähinnä vain toivoin, että olisin väärässä, sillä filmin ratkaisu on aika kehno.

Elokuva tuntuu voimakkaasti siltä kuin se olisi televisiosarjan jakso, joka on väkisin venytetty tuntiin ja kolmeen varttiin, täytetty tunnetuilla näyttelijöillä ja tehty huomattavasti isommalla budjetilla. Sen huomaa jo siitä, että kestää jopa neljäkymmentä minuuttia ennen kuin itse murha tapahtuu ja alkuun on täytynyt tunkea hieman lisää materiaalia. Filmissä ei vaikuta olevan tarpeeksi tarinaa kerrottavanaan, jotta sen keston pitäisi lähennellä kahta tuntia. Myös kömpelö rytmitys vaikuttaa tähän, sillä paikoitellen elokuva tuntuu hidastelevan turhaan, kun taas välillä se kiirehtii eteenpäin ja jotkut jutut ratkeavat turhankin helposti. On mukana kyllä onnistuneitakin juttuja ja ilman tönkköä loppuratkaisua olisin antanut leffalle yhden pisteen enemmän ja kutsunut sitä ihan kivaksi. Tällaisenaan se kuitenkin jättää mitäänsanomattoman tunteen. Murder on the Orient Express on hukkaan heitettyä potentiaalia, sillä olisi ollut kiehtovaa, jos Hercule Poirot olisi tuotu valkokankaille samojen tekijöiden voimin muutamaankin otteeseen. Tämä teos ei saanut ainakaan minua toivomaan jatkoa, vaan lähinnä toivoisin, että Hercule Poirotin seikkailut alkaisivat joskus vuosien päästä uudelleen eri henkilöiden työstämänä. Vaikka seuraava tarina voisi olla parempi tai elokuva toimivampi, itse päätähti ei vakuuta lähes yhtään, joten jo sen takia toivon, että Branaghin Poirotit päättyvät tähän.

Sen lisäksi, että Kenneth Branagh näyttelee Hercule Poirotia, hän on myös ohjannut elokuvan. Branagh on osannut luoda aikakauteen sopivan hengen, mutta muuten hänen pitäisi vain pysyä kameran edessä. Murder on the Orient Expressin lisäksi olen nähnyt Branaghilta neljä muuta ohjaustyötä - Mary Shelley's Frankenstein (1994), Thor (2011), Jack Ryan: Shadow Recruit (2014) ja Cinderella (2015) - eikä yksikään niistä ole oikeasti hyvä elokuva. Cinderella on ainoa, joka on lähellä ollakseen onnistunut filmi ja Thor on ihan kiva, mutta kaksi muuta ovat tätä huonompia. Leffan käsikirjoituksesta vastaa Michael Green, joka on Wikipediasta lukemani perusteella muuttanut Christien kirjan aika uskollisesti filmiksi, joten ei ole elokuvan tekijöiden syy, että loppuratkaisu on niin pöhkö. Mukaan on saatu pientä pohdiskelua siitä, voiko murha olla oikeasti perusteltu teko, mutta sitä ei ole hyödynnetty tarpeeksi hyvin, jotta se toimisi. Visuaalisesti elokuva on kuitenkin ilahduttavaa katseltavaa. Filmi on taitavasti kuvattu ja valaistu, minkä lisäksi junan lavasteet ja hahmojen asut ovat todella tyylikkäät. Paikoitellen juna ja maisemat näyttävät hieman digitaalisilta, mutta se ei erityisemmin häiritse. Leikkauksessa rytmitys on mennyt hieman sekaisin, mutta äänimaailma on oivallinen ja Patrick Doylen säveltämät musiikit toimivat mainiosti.

Yhteenveto: Murder on the Orient Express on valitettavasti aika laimea elokuva. Leffa tuntuu enemmän venytetyltä televisiosarjan jaksolta kuin kunnon filmiltä, minkä huomaa jo aloituksesta, jota ei mainita sanallakaan enää siinä kohtaa, kun päästään Idän pikajunaan. Vasta siinä vaiheessa leffa nappaa mukaansa ja aika kuluu nopeasti, kun yrittää muistaa kuka on kukin. Harmillisesti, kun kiinnostavin osuus, eli murhan tutkiminen alkaa, elokuva on vain aika pitkälti sitä, että Hercule Poirot kyselee matkustajilta ja mietiskelee. Ei filmin kovin toiminnallinen tarvitse olla, mutta jotain siihen kaipaisi. Itse Hercule Poirot ei toimi, sillä Kenneth Branagh ei sovi rooliin lainkaan. Hän on typerän koominen tyhmien viiksiensä kanssa, eikä vakuuta suuresta älykkyydestään. Muut näyttelijät ovat kuitenkin oivallisia. Visuaalisesti kyseessä on tyylikäs teos, jonka musiikit ovat mainiot, mutta jonka tunnelma ja rytmitys voisivat olla selvästi paremmat. Loppuratkaisu on todella kehno, eikä mukaan ole saatu luotua mitä parhainta mysteeriä. Jos fanitat Agatha Christietä ja Hercule Poirotia, niin kannattaahan Murder on the Orient Express vilkaista, sillä se on usein viihdyttävä. Tämän takia ei kuitenkaan tarvitse raahautua elokuvateatteriin asti. Elokuvan lopussa vihjataan hieman jatkosta, mikä kuulostaa siltä, että seuraavaksi olisi tekeillä filmatisointi "Death on the Nile" -kirjasta (1937), mutta kuten sanoin: tämän jälkeen ei jatkoa kaipaa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 17.11.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.teaser-trailer.com
Murder on the Orient Express, 2017, Twentieth Century Fox, Genre Films, Kinberg Genre, The Mark Gordon Company, Scott Free Productions, Latina Pictures, The Estate of Agatha Christie