Hacks, kausi 5 (2026) - sarja-arvostelu

HACKS - KAUSI 5

Luojat: Lucia Aniello, Paul W. Downs ja Jen Statsky

Näyttelijät: Jean Smart, Hannah Einbinder, Paul W. Downs, Megan Stalter, Carl Clemons-Hopkins, Rose Abdoo, Tony Goldwyn, Mark Indelicato, Kaitlin Olson, Christopher McDonald, Poppy Liu, Jane Adams, Robby Hoffman, W. Earl Brown, Alanna Ubach, Ann Dowd, Christopher Briney, Lucia Aniello, Anna Konkle, Peter Strauss, Cherry Jones ja Leslie Bibb

Genre: komedia

Jaksomäärä: 10

Jakson kesto: 32 minuuttia - 47 minuuttia - Yhteiskesto: noin 6 tuntia 3 minuuttia

Ikäraja: 12

Lucia Aniellon, Paul W. Downsin ja Jen Statskyn luoma komediasarja Hacks nousi suosituksi, kun sen ensimmäinen tuotantokausi alkoi pyöriä HBO Maxissa toukokuussa 2021. Toinen, kolmas ja neljäs kausi vain kasvattivat suosiota, joten jatkoa oli luvassa lisää, joskin vuoden 2025 Emmy-gaalassa tekijät paljastivat viidennen kauden vievän sarjan päätökseensä. Kuvaukset käynnistyivät syksyllä 2025 ja nyt Hacksin viides ja samalla viimeinen tuotantokausi on pyörinyt loppuunsa. Itse pidin todella paljon sarjan aiemmista kausista ja olen innolla odottanut näkeväni, kuinka tarina viedään päätökseen. Katsoinkin Hacksin uudet jaksot pian niiden ilmestymisen jälkeen.

Deborah ja Ava palaavat Yhdysvaltoihin, saatuaan tietää että Deborahin on uutisoitu kuolleen. Deborah päättää näpäyttää Bob Lipkaa ja vetää ennätyskeikan New Yorkin legendaarisessa Madison Square Gardenissa, hinnalla millä hyvänsä.

Hacksin hahmot tekevät paluun ja näillä näkymin viimeistä kertaa, viidennen kauden toimiessa sarjan finaalina. Päärooleissa stand up -koomikko Deborah Vancena ja hänelle vitsejä kirjoittavana Ava Danielsina nähdään tietty Jean Smart ja Hannah Einbinder. Neljännen kauden lopuksi Deborah jätti unelmapestinsä Late Night -keskusteluohjelman juontajana ja kaksikko lähti matkalle Singaporeen, koska sopimuksensa mukaan Deborah ei saa esiintyä Yhdysvalloissa. Kuitenkin kun Deborahille selvisi, että hänet on julistettu kotimaassaan kuolleeksi, hän päättää palata, korjata asiat ja maksaa potut pottuina. Samalla Ava yrittää saada studioita kiinnostumaan kehittelemästään komediasarjasta. Smart on viimeiseen asti aivan fantastinen roolissaan Deborahina, ansaiten jälleen kaikki palkintonsa, joita hänen suuntaan todennäköisesti satelee myös tämän finaalikauden myötä. Hän tekee itsekeskeisestä hahmostaan oikukkaan, mutta hulvattoman ja moniulotteisen. Einbinder on myös mainio Avana, joskin muutamassa jaksossa hahmosta on kirjoitettu omituisen tyhmä - asia, mikä onneksi korjaantuu kauden loppusuoralla.

     Myös Deborahin managerikaksikko Jimmy (Paul W. Downs) ja Kayla (Megan Stalter), Deborahin firmaa johtava Marcus (Carl Clemons-Hopkins), Deborahin tytär DJ (Kaitlin Olson), Palmetto-kasinon johtaja Marty (Christopher McDonald), sekä Late Nightin niljakas omistaja Bob Lipka (Tony Goldwyn) ovat menossa mukana. Muut näyttelijät ovat mainioita rooleissaan, mutta Stalter pysyy loppuun asti sarjan selkeänä heikkona lenkkinä, Kaylan ollessa mielestäni yhä lähinnä ärsyttävä.

Viime aikoina on ollut paljon puhetta sarjojen finaalikausista, jotka ovat tuottaneet katsojilleen pettymyksiä. Stranger Thingsin (2016-2025) ja The Boysin (2019-2026) päätöskaudet turhauttivat monia ja itselleni Euphorian (2019-2026) kolmas kausi oli yksi kehnoimmista finaaleista pitkään aikaan. On kuitenkin suuri ilo todeta, että Hacks ei suostu pettämään vielä loppumetreillään. Kyseessä on nimittäin jopa poikkeuksellisen onnistuneesti korkean tasonsa säilyttänyt komediasarja, jollaista ei äkkiseltään toista tule mieleen. Vaikka Kayla pysyy loppuun asti rasittavana ja Avan kohdalla tehdään mielestäni aluksi hieman kyseenalaisia ratkaisuja, eivät ne onneksi onnistuneet pilaamaan muuten mahtavaa ja jälleen todella hauskaa kautta.

On erittäin kiinnostavaa matkata Deborahin kanssa takaisin Yhdysvaltoihin ja seurata sitten, kun komedialegenda päättää lyödä Lipkalle luun kurkkuun oikein kunnolla. Matka Madison Square Gardenille on kuitenkin kivinen, tarjoten sekä paljon haasteita, mutta myös roimasti hulvattomia juttuja. Jopa hieman irrallinen jakso, jossa Deborah ja DJ-tytär osallistuvat Amazing Race -ohjelmaan, on erittäin hupaisa. Kaikki johtaa kohti loistavaa finaalia, joka onnistuu iskemään todella tehokkaasti tunteisiin. Deborahiin ja Avaan on kiintynyt aikamoisesti näiden viiden kauden varrella ja kun on aika jättää heille hyvästit, on se lopulta vaikea paikka. Kiitos Hacks kaikesta!

Tuotantokauden ohjaajat (muun muassa Paul W. Downs) pitävät loistokasta ilmapiiriä hyvin yllä, onnistuen hyvin myös draaman sarjalla. Teknisestikin Hacks pitää tasonsa loppuun saakka. Viides kausi on osaavasti kuvattu ja sujuvasti leikattu kasaan. Lavasteet ovat mainiot, puvustus tyylikästä ja äänimaisemakin on pätevästi rakennettu. Carlos Rafael Riveran ja David Stalin säveltämät musiikit tunnelmoivat miellyttävästi taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 2.6.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

Hacks, Yhdysvallat, 2021-, Universal TV, Universal Television, 3 Arts Entertainment, First Thought Productions, Fremulon, Paulilu Productions

Arvostelu: Doria etsimässä (Finding Dory - 2016)

DORIA ETSIMÄSSÄ

FINDING DORY

Ohjaus: Andrew Stanton ja Angus MacLane
Pääosissa: Ellen DeGeneres, Albert Brooks, Hayden Rolence, Ed O'Neill, Kaitlin Olson, Ty Burrell, Diane Keaton, Eugene Levy, Idris Elba, Bob Peterson, Andrew Stanton, John Ratzenberger ja Sigourney Weaver
Genre: animaatio, seikkailu, komedia
Kesto: 1 tunti 37 minuuttia
Ikäraja: 7

Nemoa etsimässä (Finding Nemo - 2003) on elokuva, jota en kyennyt pienempänä erityisemmin katsomaan haikammoni takia. Muutama vuosi sitten päätin kuitenkin ottaa itseäni niskasta kiinni ja ostaa elokuvan. Olihan se ainoa Pixarin elokuva, jota en silloin omistanut. Onneksi tein niin, sillä kyseessä on nykyään yksi suosikeistani Pixarin tuotannosta. En kuitenkaan erityisemmin innostunut ideasta, että elokuvalle tulisi jatkoa. Lopulta mielenkiintoni alkoi heräillä ja aloin pitää ajatuksesta, että Dorin menneisyyttä avattaisiin. Finding Dory, eli suomennettuna Doria etsimässä, nousikin yhdeksi eniten odottamistani elokuvista tältä vuodelta. Saa nähdä, pääsikö se edellisen osan tasolle...

Dori-kala muistaa yllättäen vanhempansa ja lähtee etsimään heitä, kunnes lopulta joutuu itse hankaluuksiin ja hän onkin se, joka täytyy löytää.

Ellen DeGeneres on edelleen loistovalinta Doriksi ja onkin hienoa nähdä hahmo pääosassa. Hahmoon tuodaan hyvin syvyyttä ja hänen menneisyytensä on oikein mielenkiintoinen. Dorin lyhytmuistinmenetysongelmaa käsitellään jälleen hyvin ja etenkin lapsiversiota hahmosta käy kaiken aikaa sääliksi, vaikka kuinka iloisena hänet monesti esitetäänkin.
     Tietysti myös klovnikala Marlin ja tämän poika - edellisessä elokuvassa kadoksissa ollut - Nemo nähdään taas. Marlinin äänenä kuullaan yhä Albert Brooks, mutta Nemon ääni on vaihtunut Hayden Rolenceen, luultavasti siitä syystä, että alkuperäinen Nemon ääninäyttelijä Alexander Gould oli jo liian vanha rooliin. Gould kuullaan kyllä toisessa, paljon pienemmässä roolissa. Harmi vain, että myös Nemon rooli jää pieneksi ja hahmo enemmänkin vain roikkuu mukana ja antaa jääräpää-isälleen ohjeita.

Uutena tuttavuutena esitellään mustekala Hank, jonka äänenä kuullaan Moderni perhe -sarjasta (Modern Family - 2009-2019) tuttu Ed O'Neill. Hank vaikuttaa aluksi hieman hämärältä tyypiltä ja hän tuntuu auttavan Doria vain hyötyäkseen siitä itse jotenkin, mikä voisi viitata siihen, että kyseessä on elokuvan pahis. Pahis hahmo ei kuitenkaan ole, vaikka haluaakin vain itse hyötyä siitä, että on Dorin apuna. Hank on mainio lisäys ja hahmon kameleonttikykyä on käytetty toimivasti.
     Dorin vanhempia, Jenniä ja Saulia, esittävät Diane Keaton ja Eugene Levy. Muistelukohtauksissa hahmojen näyttämä huoli tytärtään kohtaan on erittäin hyvin tuotu esille. Valitettavasti muistelukohtauksia tulee yhdessä kohtaa muutama liikaa, jolloin katsojana tulee olo, että nyt Dorin muistisairaudessa vain vellotaan. Onneksi näin käy ainoastaan vain kerran.
     Ensimmäisestä elokuvasta mukaan palaavat lyhyeksi aikaa tutut hahmot herra Rausku (Bob Peterson) ja kilpikonna Tärsky (Andrew Stanton). Uusina hahmoina elokuvassa esitellään mm. likinäköinen valashai Destiny (Kaitlin Olson), sekä kaikuluotausta opetteleva maitovalas Bailey (myös Moderni perhe -sarjasta tuttu Ty Burrell). Merileijonat Fluke (Idris Elba) ja Rudder (Dominic West) ovat ihan viihdyttävä lisä, mutta merileijonista paras on hieman vajaalta vaikuttava Gerald (Torbin Xan Bullock). Elokuvassa kuullaan myös tietty jokaiseen Pixar-elokuvaan äänensä antanut John Ratzenberger, sekä omaksi yllätyksekseni Sigourney Weaver omana itsenään.

Elokuvan alussa Dori yrittää harjoitella itsensä esittelemistä lapsena. Muistiongelma tuodaan esille samantien. Ei aikaakaan, kun Dori eksyy vanhempiensa luota ja lähtee etsimään heitä. Koskettavan montaasin aikana nähdään kuinka Dori kasvaa aikuiseksi, eikä vieläkään löydä äitiään ja isäänsä. Etsiessään hän törmää Marliniin, joka etsii poikaansa Nemoa. Tästä päästäänkin monille tuttuun tarinaan. Vuosi Nemoa etsimässä -elokuvan tapahtumien jälkeen Dori asustaa Marlinin ja Nemon kanssa. Eräänä aamuna hän muistaa vanhempansa ja päättää lähteä etsimään heitä. Matka vie ystävykset merieläinpuistoon, jossa he joutuvat erilleen.

Alku on koskettava ja paikoitellen hieman synkkä, mikä vaikuttaa todella lupaavalta. Valitettavasti elokuva vaihtaa tunnelmaa iloisempaan hyvin nopeasti ja pysyy siinä lähestulkoon aina loppuun asti. Surullisempia hetkiä löytyy, mutta ne ovat pääasiassa muisteluita. Seikkailua toki on mukana, muttei ihan niin toimivasti kuin edellisessä elokuvassa. Kun edellisessä elokuvassa kaiken aikaa oli tapahtumassa jotain mielenkiintoista, niin tässä ei ihan niin käy. Parissa kohtaa elokuva jopa hieman viivytteli. Doria etsimässä on paljon selkeämmin lasten seikkailuleffa kuin koko perheen animaatio. Aikuisille suunnattuja vitsejä löytyy oikeastaan vain yksi - tosin aivan täydellinen sellainen - mutta muuten keskitytään pääasiassa lapsiyleisön miellyttämiseen. Inside Out - mielen sopukoissa (Inside Out - 2015) ja Zootropolis - eläinten kaupunki (Zootopia - 2016) osoittivat, että animaatioita voi tehdä oikeasti minkä ikäisille tahansa ja olisin toivonut, että sekä Disney että Pixar olisivat pysyneet niiden suunnalla. Lapsia tämä voi jännittää, mutta vaikka itse kammoan synkkiä vedenalaisia kohtia, en jännittänyt lähes kertaakaan. Ainoastaan alussa, jossa tunnelma oli painostavampi, koin oloni hieman tukalaksi. Kunnon vaaratilanteitakaan ei tunnu hahmoille käyvän, mutta kohtaus jättiläiskalmarin kanssa voi hieman karmia. Huumoria toki löytyy, mutta se on lähtöisin enemmänkin hahmojen toheloinnista kuin repliikeistä.

Asia, mitä ei vaan voi millään kritisoida, on animointi. Doria etsimässä on visuaalisesti todellista silmäkarkkia alusta loppuun. Elokuva on täynnä pieniä yksityiskohtia ja vedenalainen maailma on luotu äärimmäisen tyylikkäästi. Doria etsimässä -elokuvan on ohjannut edellisen osan tapaan Andrew Stanton ja hänen apunaan toimii Angus MacLane. Stanton on myös toiminut toisena käsikirjoittajana. Jos käsikirjoituksessa tarinaa olisi uskallettu viedä muutama askel pidemmälle, niin elokuva toimisi paljon paremmin. Tällaisenaan se on kyllä tosi hyvä, mutta jos odottaa Nemoa etsimässä -elokuvan kaltaista hienoutta, joutuu valitettavasti pettymään. Äänimaailma on mietitty todella tarkkaan ja Thomas Newman on palannut säveltämään musiikin.

Ennen elokuvaa teatterissa näytetään Pixarille tuttuun tapaan lyhytanimaatio, joka on tässä tapauksessa "Piper". Se kertoo pikkulinnusta, joka yrittää uhmata pelkojaan napatakseen ostereita. "Piper" on erittäin hyvä animaatio ja siihen on saatu hyvin tunnetta mukaan. Animointijälki on tietty täydellistä.

Elokuvassa nähdään tietysti "easter eggejä", eli viittauksia muihin elokuviin, hahmoihin jne. Esimerkiksi tunnusluku A113 on tottakai mukana, Nemoa etsimässä -elokuvassa esiintyneen Klaara-tytön kuva näkyy nopeasti Dorin uidessa sen edestä ja merieläinpuiston henkilökuntatilassa on seinällä WALL-E -elokuvaan (2008) viittaava juliste.

Yhteenveto: Doria etsimässä ei valitettavasti ole yhtä hieno elokuva kuin edeltäjänsä. Onneksi se on silti oikein mainio leffa, joka toimii etenkin hyvänä lasten seikkailuelokuvana. Dorin hahmo toimii edelleen hienosti ja lapsi-Dory on todella hellyyttävä ja aiheuttaa katsojassa helposti tunteiden nousemista pintaan. Nemo on aika alikäytetty hahmo, eikä Marlin erityisemmin vakuuta. Hank-mustekala on erinomainen lisä. Gerald-merileijona on aivan mahtava. Olisin toivonut, että jo käsikirjoitusvaiheessa tätä olisi viety pari astetta pidemmälle. Tarina on hyvä, mutta lopputulos ei ole parasta, mitä siitä saisi aikaan. Animointijälki on tietty täydellistä. Minulla on oma pehmis-paikka sydämessä monille söpöille hahmoille elokuvissa ja tämän elokuvan saukot todellakin kuuluvat sinne. Muistakaa jäädä saliin istumaan vielä, kun lopputekstit alkavat, sillä niiden jälkeen nähdään mielenkiintoinen kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 24.8.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.followingthenerd.com
Finding Dory, 2016, Pixar Animation Studios, Walt Disney Pictures