Arvostelu: Gran Turismo (2023)

GRAN TURISMO

Ohjaus: Neill Blomkamp

Pääosissa: Archie Madekwe, David Harbour, Orlando Bloom, Djimon Hounsou, Geri Halliwell, Darren Barnet, Maeve Courtier-Lilley, Daniel Puig, Josha Stradowski, Takehiro Hira ja Thomas Kretschmann

Genre: urheilu, jännitys

Kesto: 2 tuntia 15 minuuttia

Ikäraja: 12

Gran Turismo perustuu tositapahtumiin Jann Mardenboroughista, videopelaajasta, josta tuli kilpa-autokuski, sekä Polyphone Digitalin kehittelemään samannimiseen videopelisarjaan (1997-). Vuonna 2013 Sony-yhtiö ilmoitti tekevänsä elokuvaa videopelien pohjalta. Alun perin Joseph Kosinskin oli tarkoitus ohjata elokuva, mutta kun esituotanto venyi, Kosinski poistui projektista ja hänet korvattiin Neill Blomkampilla. Kuvaukset käynnistyivät marraskuussa 2022 ja nyt Gran Turismo saapuu elokuvateattereihin. Itselleni videopelit olivat tuttuja vain nimeltä ja kiinnostuinkin elokuvasta sen ohjaajan ja näyttelijöiden takia. Traileri ei vakuuttanut minua, mutta kävin silti uteliain mielin katsomassa Gran Turismon sen lehdistönäytöksessä viikkoa ennen ensi-iltaa.

Jann Mardenborough on lapsesta asti pelannut Gran Turismoa ja haaveillut urasta oikeana kilpakuskina. Tähän syntyy tilaisuus, kun Nissanin markkinoija Danny Moore keksii järjestää kisan, jossa kaikista parhaat Gran Turismo -pelaajat kilpailevat mahdollisuudesta päästä aidoksi Nissanin kuskiksi kisoihin ympäri maailman.

Elokuvan pääroolissa Jann Mardenboroughina nähdään uraansa vasta aloitteleva, muun muassa Midsommar - loputtoman yön (Midsommar - 2019) sivuroolista tuttu Archie Madekwe. Madekwe yllättää ja vakuuttaa onnistuneesti roolissaan nuorena miehenalkuna, joka on vuosia unelmoinut urasta ehtana kilpa-ajajana, pelatessaan tuntitolkulla autokilpailusimulaattori Gran Turismoa. Kun hänelle kehkeytyy tilaisuus toteuttaa haaveensa, hän tarttuu siihen tietty heti. Jann on välittömästi pidettävä tyyppi, jota kannustaa alusta saakka onnistumaan ja todistamaan epäilijänsä vääriksi. Samalla hänen on kuitenkin myönnettävä itselleen, että vaikka hän periaatteessa tuntee autot ja radat kuin omat taskunsa, on täysin erilaista olla parisataa kilometriä tunnissa kulkevan auton kyydissä, kun jokainen virheliike voi johtaa vakavaan onnettomuuteen kuin istua kotona turvallisesti peliohjaimen ja ruudun ääressä, jolloin virheiden jälkeen voi yksinkertaisesti aloittaa uudestaan. Itse todellinen Jann Mardenborough toimii muuten elokuvassa hahmonsa stunt-kuskina.

     Sivurooleissa nähdään myös muun muassa Taru sormusten herrasta -trilogiasta (The Lord of the Rings - 2001-2003) tuttu Orlando Bloom Nissanin markkinointia hoitavana kilpailuidean isänä Danny Moorena ja Netflixin Stranger Things -hittisarjasta (2016-) tuttu David Harbour pääinsinöörinä ja pelaajien kouluttajana Jack Salterina, sekä Djimon Hounsou ja Geri Halliwell Jannin vanhempina, Maeve Courtier-Lilley Jannin ihastuksenkohteena Audreyna, Takehiro Hira Gran Turismo -pelin luojana Kazunori Yamauchina ja Darren Barnet ja Josha Stradowski Jannin pahimpina kilpailijoina, ylimielisenä Mattynä ja pröystäilevällä kullatulla autolla kaahailevana Capana. Sivunäyttelijät tekevät kaikki oivaa työtä, mutta parhaiten suoriutuvat karismaattinen Harbour vekkulina mentorihahmona, sekä Hounsou pojalleen eri suuntaa toivovana isänä. Sivuhahmot jäävät kuitenkin pääasiassa aika yksiulotteisiksi.

Tämän pettymysten täyttämän elokuvavuoden aikana olen päässyt yllättymään positiivisesti todella harvoin. Enpä olisi uskonut, että yksi näistä yllättäjistä olisi Gran Turismo. Kyseessä on varsin kaavamainen altavastaajatarina, mutta silti hämmentävän toimiva sellainen. Ei elokuva ole yhtä säväyttävä autourheiluteos kuin vaikkapa kymmenen vuoden takainen Rush (2013) tai Christian Balen tähdittämä Le Mans 66 - täydellä teholla (Ford v Ferrari - 2019), mutta kyllä se hakkaa videopeleihin myöskin perustuvan Need for Speed -rainan (2014) kevyesti. Vaikkei tarina tarjoakaan erityisiä yllätyksiä, on se silti erittäin mukaansatempaava ja kahden tunnin ja vartin kesto kulkee pääasiassa vauhdilla. Ainoastaan loppupään pakollinen draama ennen finaalia tökkii. Sen lisäksi, että osio velloo jopa liikaa melodramaattisuudessa, elokuvantekijät ovat päättäneet hyödyntää osuutta varten tosielämän onnettomuutta, jossa kilpailua seurannut katsoja kuoli. Onnettomuus tapahtui vasta pari vuotta sen jälkeen, mihin elokuvan tapahtumat huipentuvat.

Kilpa-autoelokuva toki kaatuisi jo siihen, jos sen kilpakohtaukset eivät toimisi. Gran Turismo tarjoaa kuitenkin tyylikästä, vauhdikasta ja ajoittain varsin jännittävääkin kaahailua. Stuntit ovat näyttäviä ja rattien takana olevien kuskien ammattitaitoa ei voi olla kehumatta, heidän kun kuitenkin täytyy esittää tarkkaan suunniteltu koreografia arvaamattomana taisteluna pokaalista. Parasta kisakohtauksissa on kuitenkin se, kuinka pelistä tuttuja visuaalisia kikkoja on saatu mukaan. Katsoja viedään jatkuvasti Jannin pään sisälle, kun tämä yrittää rentouttaa itseään kuvittelemalla kilpailutilanteen pelkäksi peliksi. Autojen yläpuolella näkyy digitaalisia numeroita, jotka kertovat, millä sijalla kukin on, minkä lisäksi Jann esimerkiksi näkee tiellä viivoina parhaat mahdolliset reitit ohittaa kilpailijansa.

Elokuvan ohjauksesta vastaa Neill Blomkamp, jonka esikoisleffa District 9 (2009) on yksi 2000-luvun parhaista scififilmeistä. Blomkampin seuraavat elokuvat eivät olleet yhtä vakuuttavia ja hänen edellistyönsä, kauhuraina Demonic (2021) jäi mitättömän pienelle huomiolle. Gran Turismon kautta Blomkamp vakuuttaa jälleen, joskin draamapuoli äityy turhankin masentavaksi vellomiseksi. Jason Hallin ja Zach Baylinin laatima käsikirjoitus on heikkouksista huolimatta toimiva ja pidän erityisesti sen teemasta, että usein ylenkatsotuista videopeleistä voi oppia asioita, joita voi hyödyntää oikeassakin elämässä. Gran Turismo on myös hyvin kuvattu, sekä tarpeeksi sujuvasti leikattu. Lavasteet, asut ja maskeeraukset ovat pääasiassa oivalliset, mutta välillä hieman häiritsee, kuinka hahmoilla näyttäisi olevan käytössään nykyhetken teknologiaa, vaikka elokuva sijoittuu kymmenen vuoden päähän menneisyyteen. Erikoistehosteet ajavat asiansa ja äänimaailma jylisee mukavasti. Lorne Balfen ja Andrew Kawczynskin sävellykset tunnelmoivat kivasti taustalla, mutta pääasiassa musiikeista jää päähän Jannin useasti kuuntelema Enyan Orinoco Flow ja Jackin kuuntelema Black Sabbathin Paranoid.

Yhteenveto: Gran Turismo on kaavamainen altavastaajatarina, mutta silti yllättävänkin toimiva ja mukaansatempaava autourheiluelokuva. Elokuvan kiinnostava premissi nappaa heti mukaansa. Jos leffan ei tietäisi perustuvan tositapahtumiin, tarina todelliseksi kilpa-ajajaksi muovautuvasta videopelaajasta voisi tuntua täysin älyttömältä ja mahdottomalta. Elokuva kuitenkin sisältää hyvän teeman siitä, että usein ylenkatsotuista peleistä voi oppia ihan oikean elämän taitoja. Vaikka leffa pohjautuukin enemmän tositarinaan, on siihen onnistuneesti sisällytetty visuaalisia juttuja itse pelistä. Kilpailukohtaukset ovat toinen toistaan vauhdikkaampia, tyylikkäämpiä ja jännittävämpiä. Elokuva viihdyttää pääasiassa mainiosti läpi kahden tunnin ja vartin kestonsa, mutta ennen finaalia nähtävä tosielämän onnettomuuteen liittyvä synkistely muuttuu turhankin melodramaattiseksi. Näyttelijät suoriutuvat rooleistaan oivallisesti, Archie Madekwen viestiessä potentiaalisesti lupaavasta elokuvaurasta. Suuri osa hahmoista jää aika yksiulotteisiksi, mutta sentään päähahmo Jannista on kirjoitettu kiinnostava ja hänen ja David Harbourin esittämän Jackin välille muodostuva yhteys toimii. Gran Turismoa voikin lämpimästi suositella niin videopelin faneille kuin myös autourheilun ystäville ja tositapahtumiin perustuvista elokuvista kiinnostuneille. The Super Mario Bros. Movien (2023) ja The Last of Us -televisiosarjan (2023-) jälkeen Gran Turismo vahvistaa kuluneen vuoden asemaa kaikkien aikojen parhaana vuotena videopeliadaptaatioille.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 16.8.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Gran Turismo, 2023, Sony Pictures Entertainment, PlayStation Productions, 2.0 Entertainment, Epic Films, Michael De Luca Productions, Trigger Street Productions

Arvostelu: Chappie (2015)

CHAPPIE (2015)

Ohjaus: Neill Blomkamp
Pääosissa: Sharlto Copley, Dev Patel, Ninja, Yo-Landi Vi$$er, Hugh Jackman ja Sigourney Weaver
Genre: scifi, toiminta
Kesto: 2 tuntia
Ikäraja: 16

Ohjaaja Neill Blomkamp vakuutti minut taidoistaan heti ensimmäisellä elokuvallaan, District 9:llä (2009). Valitettavasti jo hänen toinen elokuvansa, Elysium (2013) jätti minut kylmäksi, vaikka olikin hieman parempi toisella katsomiskerralla. Erittäin varautuneena kävin vähän yli vuosi sitten katsomassa Chappien, toivoen että se olisi lähempänä District 9:ä kuin Elysiumia. Koska jotain muksuja oli päässyt katsomaan Fifty Shades of Greyn (2015), niin tuli hieman säätöä hakea koko meidän porukalle henkkareita, jotta pääsisimme varmasti katsomaan Chappien, Finnkinon tiukentaessa iän tarkastamista. Lopulta pääsimme katsomaan elokuvan ilman, että papereita edes kysyttiin. Sellainen jännä tarina minulla on elokuvan näkemisestä. Ostin Chappien Blu-raylle jo yli puoli vuotta sitten, mutta katsoin sen vasta nyt uudestaan.

Vuonna 2016 Johannesburgissa on otettu käyttöön robottiscouttipoliiseja. Scouttien luoja, Deon Wilson, päättää kokeilla uutta teknologiaa yhteen scouttiinsa, jolla se saisi tietoisuuden ja kykenisi ajattelemaan itse. Scoutti, joka nimetään Chappieksi, joutuu huonossa jamassa olevien rikollisten käsiin.

Jälleen on Blomkamp roolittanut Sharlto Copleyn elokuvaansa, toista kertaa pääosaan. Copley esittää nimikkohahmo Chappieta ja hän tuo scouttiin niin paljon sydäntä ja tunnetta mukaan, että kyseessä on inhimmillisempi hahmo kuin oikeastaan kukaan oikea ihminen koko elokuvassa. Chappien kehitys ja muuttuminen elokuvan aikana on hyvin rakennettu ja on hienoa nähdä, miten kylmä maailma vaikuttaa hahmoon, joka vain haluaa hyvää kaikille.
     Slumdog Millionairesta (2008) tuttu Dev Patel näyttelee Deon Wilsonia. Patel on hyvä näyttelijä ja hänen suorituksensa on mainio. Monien ongelmana oli, että mainosten perusteella Chappie ja Deon olisivat enemmän keskiössä, mutta näin ei olekaan.
     Etelä-afrikkalaisen rap-yhtye Die Antwoordin jäsenet Ninja ja Yo-Landi Vi$$er ovat mukana elokuvassa ja esiintyvät jostain kumman syystä omina itsenään. He ovat rikollisia, jotka ryöstävät Chappien tehdäkseen tästä rikolliskumppanin. Mainoksissa heitä ei näytetty lähes ollenkaan, minkä takia heidän mukanaolonsa tuotti hämmennystä. Toisaalta on hienoa, että elokuvat voivat yllättää. Kovin kummoisia näyttelijöitä eivät Ninja ja Yo-Landi ole, mutta toimivat ihan hyvin tässä elokuvassa. Heidän musiikkiaan kuullaan myös, mm. kappaleet "Cookie Thumper", "Baby's on Fire" ja "Enter the Ninja". (Hieno fakta: näin Die Antwoordin livenä viime vuonna Provinssirockissa.)
     Hugh "Wolverine" Jackman nähdään tässä pahiksena, Vincent Moorena. Hänellä on oma poliisirobottinsa, The Moose, jota yrittää saada käyttöön, mutta kukaan ei huoli kömpelöä Moosea, sillä kaupungilla on jo käytössään tehokkaat poliisiscoutit. Tämän takia Vincent tuntee voimakasta vihaa Deonia kohtaan. Inhimmillinen kateuden aiheuttama viha tekee Vincentistä toimivan pahiksen ja Jackmanin suoritus on hyvä.
     Sigourney Weaver vetää yhden latteimmista, unohdettavimmista ja heikoimmista suorituksista, mitä olen häneltä nähnyt. Hän esittää scoutteja tuottavan Tetravaal-yhtiön pomoa, Michelle Bradleyta ja menee sieltä, mistä aita on matalin. Kyllä vanhalta Alien (1979) -tähdeltä voisi odottaa parempaa.

Kuten jo mainitsin, niin monet odottivat elokuvaa, joka keskittyisi Chappieen ja Deoniin, mutta siinä vietetäänkin paljon aikaa Die Antwoordin jäsenten kanssa. Ninja ei ymmärrä, että Chappien pitää oppia ja haluaa tehdä tästä nopeasti gangsterin, kun taas Yo-Landi pitää Chappieta kuin omana poikanaan. Itse pidän siitä, minkä suunnan tarina ottaa ja pidän juuri siitä, että Chappie-parka joutuu niin koviin koettelemuksiin ja opit, mitä hän saa eri suunnilta, ovat ristiriidassa keskenään. Tämän takia Chappie ei kykene ymmärtämään tarkoitustaan. Pohjimmiltaan tarinassa on kyse oman paikkansa löytämisestä maailmassa ja kuinka ulkopuoliset vaikutteet voivat muuttaa kaiken, mitä itse olisi toivonut elämälleen.

Kuten District 9, myös Chappie tapahtuu Johannesburgissa. Muutamia viittauksia kyseiseen elokuvaan on myös, mikä pistää miettimään, kuuluvatko elokuvat samaan universumiin? Chappien maailma on karu ja hyvin realistinen scifielokuvaksi, mitä nyt robotteja juoksentelee kaduilla. Värimaailmaltaan elokuva on erittäin harmaa, sillä lähes kaikki paikat ovat hyvin ankeita. Ulkonäkönsä lisäksi Johannesburg on karu muutenkin. Ihmisiä ryöstetään ja tapetaan kaiken aikaa. Verta näkyy pieniä määriä, mutta olisin toivonut vielä rajumpaa meininkiä. Hahmot kiroilevat myös paljon, joten tämä ei ole mikään lasten scifielokuva. Chappie on selkeästi suunnattu varttuneemmille katsojille. Se on monin tavoin aika maanläheinen pätkä loppujen lopuksi, eikä niin mahtipontinen kuin monet nykypäivän scifirymistelyt.

Elokuva on kuvattu ja leikattu hyvin. Äänimaailma on hyvin suunniteltu ja etenkin pidin siitä, miten Copleyn ääntä on muokattu hieman robottimaisemmaksi. Värimaailma on tosiaan aika harmaa ja musiikkina kuullaan paljon pätkiä Die Antwoordin kappaleista. Elokuvaan on myös sävelletty omaa musiikkia, joka soi taustalla, muttei jää erityisemmin mieleen. Tehosteita ei ole paljoa; enimmäkseen tietokoneella toteutetut scoutit, jotka on tehty todella hyvin. Chappie on saatu näyttämään erittäin realistiselta tyypiltä.

Blu-rayn kuvanlaatu on hyvä. Lisämateriaalina Blu-raylla on pidennetty kohtaus, vaihtoehtoinen loppu, taidegalleria ja lähes puolitoista tuntia featuretteja, jotka käsittelevät elokuvan tekoa. Featurettet ovat nimeltään "From Tetravaal to Chappie", "Jozi: Real City and a Sci-Fi Setting", "Chappie: the Streetwise Professor", "We Are Tetravaal", "Keep it Gangster", "Rogue Robot: Deconstructing the Stunts and Special Effects", "Arms Race: The Weapons and Robots", "Bringing Chappie to Life: The Visual Effects" ja "The Reality of Robotics".

Yhteenveto: Chappie on erittäin mainio ja hieman erilainen scifielokuva. Se on hyvää vastapainoa massiivisille avaruusoliopätkille, joita vuosittain tulee. Vaikka se on yleisesti erittäin kritisoitu elokuva, niin minun mielestäni siinä on hyvä tarina ja sanoma, ja päähenkilön toteutus on kaikin puolin hieno. Suosittelen elokuvaa kaikille vakavamman scifin ystäville ja Blomkampin faneille. Chappie ei ole niin hieno elokuva kuin District 9, mutta se on paljon parempi kuin Elysium. Toivoisin, että Blomkamp palaisi pian elokuvien teon pariin ja saisimme nähdä uuden leffan häneltä. Chappie oli alunperin kirjoitettu trilogiaksi, mutta toivon, että se pysyy vain yksittäisenä omana elokuvanaan.

Kirjoittanut: Joonatan, 21.6.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.collider.com
Chappie, 2015,Columbia Pictures, Sony Pictures Entertainment, Media Rights Capital, LStar Capital, Kinberg Genre

Arvostelu: Elysium (2013)

ELYSIUM (2013)

Ohjaus: Neill Blomkamp
Pääosissa: Matt Damon, Jodie Foster, Sharlto Copley, Alice Braga, Wagner Moura, William Fichtner ja Faran Tahir
Genre: scifi, toiminta
Kesto: 1 tunti 49 minuuttia
Ikäraja: 16

Aivan loistavan District 9:n (2009) jälkeen ohjaaja Neill Blomkamp jatkoi scifi-leffojen parissa elokuvalla Elysium. Blomkampin edellisestä elokuvasta innostuneena odotin kovasti näkeväni Elysiumin, enkä muista, miksi en mennyt katsomaan sitä elokuvateatteriin, kun se ilmestyi 2013. Näin se lopulta vasta alkuvuodesta 2014, vuokrattuani sen Makuunista... ja jösses, mikä pettymys oli kyseessä. Päätin nyt kuitenkin antaa elokuvalle uuden mahdollisuuden ja onneksi se tuli televisiosta, josta sen sai tallennettua, eikä siihen tarvinnut laittaa rahaa uudestaan.

Tehdasonnettomuuden sattuessa Max Da Costa altistuu kuolettavalle säteilylle ja hänelle annetaan noin viisi päivää elinaikaa. Max tajuaa, että hänen ainoa pelastuksensa on Maapalloa kiertävä Elysium, jossa mitkä tahansa sairaudet voi parantaa. Hän päättää tehdä kaikkensa päästäkseen Elysiumille ja selvitäkseen hengissä.

Max Da Costaa esittää Matt Damon. The Bourne -sarjasta (2002-) tuttu Damon ei ole koskaan vakuuttanut minua näyttelemisellään. Elysiumissa hänen suorituksensa on kuitenkin ihan kelvollinen. Yksi mielenkiintoisimmista asioista hahmossa on, ettei hän yritä leikkiä koko maailman sankaria, vaan ajaa omaa henkilökohtaista asiaansa, vaikka on tietoinen kärsimyksestä hänen ympärillään.
     Elokuvan pahiksena on Jodie Fosterin esittämä Delacourt. Jossain kohtaa lähielokuvahistoriaa päädyttiin siihen, että paras pahis scifielokuvalle olisi tympeä nainen. Samankaltaista hahmoa on käytetty myös elokuvissa Paul (2011), The Divergent Series (2014-2017) ja Chappie (2015). The Silence of the Lambsissa (1991) huikean vedon suorittanut Foster vetää todellisen rimanalituksen Elysiumissa. Ehkä häntä ei vain kiinnosta elokuva tai sitten hänen hahmonsa on alunperin suunniteltu tylsäksi.
     Sharlto Copleyn agentti Kruger -hahmo on toiseksi mielenkiintoisin elokuvassa. Blomkampin luottonaama vetää hyvän suorituksen, vaikka ihan elokuvan lopussa hahmo alkaakin hieman tympiä.
     Alice Braga esittää Maxin lapsuudentuttua, Freytä, jolla on vakavasti sairas tytär. Braga vetää huolehtivan äidin roolin hyvin.
     Wagner Mouran Spider-hahmo auttaa Maxia suorittamaan tehtävänsä. Spider on aluksi erittäin taka-alalla; suurimmaksi osaksi tietokoneruutujen ääressä, mutta lopussa hahmo pääsee paremmin toimintaan.
     William Fichtner esittää John Carlyleä, joka ei oikeastaan tee mitään elokuvassa. Hahmo on tavallaan tärkeä juonen kannalta, mutta hahmon osuuden olisi voinut hoitaa myös monilla muilla eri tavoilla.

Elysiumin maailma on karu. Maapallo on saastunut ja rikkaat ovat lähteneet planeettaa kiertävälle avaruusasemalle, Elysiumille. Elokuva tapahtuu Los Angelesissa vuonna 2154, vaikka kaupunkia ei missään vaiheessa tunnista elokuvan aikana. Tulevaisuudessa kun kerran eletään, niin mukana on tietysti robotteja, jotka valvovat järjestystä kaduilla. Maapallolta yrittää välillä lähteä köyhiä Elysiumiin, mutta heidät ammutaan alas, ennen kuin he ehtivät saavuttaa avaruusasemaa. Ja jos köyhiä pääsee asemalle, niin heidät vangitaan. Rikkaat eivät selkeästi pidä köyhiä missään arvossa.

Elokuvan alussa selitetään teksteillä tarinan lähtökohdat. Sen jälkeen nähdään Maxin lapsuuteen, mistä juoni lähtee liikkeelle. Alussa esitellään selkeästi tuhoutuneen Maapallon ja hienon Elysiumin eroja. Elysium on hienon näköinen paikka ja sen design on tyylikäs. Myös robottien designit ovat hienoja ja maailma elokuvassa muistuttaa monin tavoin District 9:n maailmaa.

Elokuvan tehosteet ovat hienoja. Avaruusalukset, robotit ja Elysium on tehty tyylikkäästi. Raunioitunut Los Angeles on myös hienon näköinen, vaikka hiekoittunut kaupunki onkin paikoitellen todella ankeaa katsottavaa. Visuaalisesti elokuvassa ei ole moitittavaa, vaan juonessa kyllä. Ohjaaja Blomkamp on myös käsikirjoittanut elokuvan ja tuntuu, että hän on tehnyt sen hieman kiireellä. Juoni kulkee välillä hyppien eteenpäin. Yksi ongelma elokuvassa on myös se, että isommalla budjetilla Blomkamp on selkeästi yrittänyt saavuttaa kunnon Hollywood-tehostesekoilun, mutta ujuttanut mukaan omia juttujaan, eikä elokuvasta oikein saa kunnollista käsitystä, että mitä siinä on haettu. Hieman hillitympänä versiona elokuva voisi ehkä toimia paremmin.

Kuvaus Elysiumissa ei ole kovin hyvää. Kamera heiluu ties kuinka paljon ja monia toimintakohtauksia on vaikea seurata, varsinkin kun ne on leikattu yhtä sekavasti. Laajat kuvat näyttävät hienoilta, mutta monissa kohdissa, joissa kamera voisi olla paikoillaan jalustalla, on turvauduttu käsivarakuvaan.

SPOILER! Elysiumissa on useita asioita, joista tulee mieleen District 9. Kummankin juoni seuraa hahmoa, joka töissään joutuu jonkin sortin onnettomuuteen, mikä saa hänen henkensä vaaraan. Henkilö löytää apua hieman itselleen odottamattomalta taholta ja häntä jahtaa kylmäverinen tappaja. Kumpikaan ei ole täysin perinteinen scifihömpötys, vaan niihin on pyritty luomaan vakavuutta. Ylipäätään se on yhdistävää, että samanlaiset juonet tapahtuvat scifiympäristössä. Kumpikaan ei ole kovin hauska elokuva ja tietenkin molemmissa esiintyy Sharlto Copley.

Yhteenveto: Elysium on parempi elokuva, kuin muistin, mutta se on silti heikko ja District 9:ään verrattuna mitäänsanomaton. Verta lentää ja ihmisiä räjähtää, mutta hillitymmin. Elokuvassa kiroillaan myös paljon. Näiden asioiden takia Elysium ei ole lastenelokuva. Muutenkin maailmankuva elokuvassa voi olla hieman kaamea perheen pienimmille. Yksittäisenä elokuvana Elysium on aika kertakäyttökamaa. Jos on Neill Blomkamp -fani, niin kannattaahan se ostaa koristamaan Blomkamp-kokoelmaa (johon tosin kuuluu vain kolme elokuvaa). Elysiumin olemassaolon unohtaa helposti, eikä se tarjoa "hei vau!" -fiilistä katsojalle. Kai minunkin on jossain kohtaa pakko hommata Elysium, jotta minun Blomkamp-kokoelmani olisi täydellinen. Jossain kohtaa arvostelen vielä herran kolmannen elokuvan, Chappien.

Kirjoittanut: Joonatan, 2.4.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.collider.com
Elysium, 2013, TriStar Pictures, Sony Pictures Entertainment

Arvostelu: District 9 (2009)

DISTRICT 9

Ohjaus: Neill Blomkamp
Pääosissa: Sharlto Copley, Jason Cope, David James, Eugene Khumbanyiwa ja Louis Minnaar
Genre: scifi, toiminta
Kesto: 1 tunti 52 minuuttia
Ikäraja: 16

District 9 on ohjaaja Neill Blomkampin esikoiselokuva. Se perustuu Blomkampin lyhytleffaan "Alive in Joburg" vuodelta 2006. Blomkamp ja Taru sormusten herrasta -trilogian (The Lord of the Rings - 2001-2003) ohjaaja Peter Jackson olivat pitkään suunnitelleet tekevänsä elokuvan "Halo"-pelisarjan pohjalta (2001-), mutta projekti ei edennyt. Kaksikko halusi kuitenkin tehdä yhteisen scifielokuvan, jolloin Blomkamp ehdotti, että he tekisivätkin pitkän filmatisoinnin lyhytelokuvastaan. He alkoivat suunnittelemaan leffaa ja lopulta District 9 näki päivänvalon elokuussa 2009. Filmi oli yllätysmenestys, mitä scififanit ja kriitikot rakastivat. Elokuva voitti useita palkintoja ja oli jopa ehdolla parhaan elokuvan Oscar-palkinnosta! Kuten monelle muulle, myös itselleni District 9 tuli täysin puskista. En muista nähneeni ollenkaan mainontaa leffasta ja kuulin siitä vasta, kun serkkuni ehdotti, että katsoisimme sen. Olin aluksi hieman epäileväinen, mutta lopulta elokuva teki minuun suuren vaikutuksen ja olen katsonut sen useasti uudestaan. Ja koska olen vuosien varrella huomannut, että monet eivät ole kuulleetkaan koko elokuvasta, päätin kirjoittaa siitä arvostelun, jotta saisin mahdollisimman monta katsomaan tämän huikean scifin mestariteoksen.

20 vuotta sitten avaruusalus laskeutui Johannesburgin ylle. Aluksessa olleet oliot, joita alettiin kutsua rapumiehiksi, vietiin slummialueelle, nimeltä "alue 9". MNU-yhtiö aloittaa operaation, jossa rapumiehet siirretään kauas ihmisten lähettyviltä. Operaation aikana johtaja Wikus van de Merwelle käy kuitenkin onnettomuus, minkä takia hän alkaa hitaasti muuttaa muotoaan ja MNU alkaa jahtaamaan häntä läpi alue 9:n.

Sharlto Copley on loistava valinta elokuvan pääosaan Wikus van de Merweksi. Hän tuo hahmossaan hyvin esille paniikin, kun häntä jahtaa yhtäkkiä sama yhtiö, jolle hän aiemmin työskenteli. Hänen pelkonsa muodonmuutostaan kohtaan on myös erinomaisesti näytelty. Hahmossa on toimivana lisäyksenä se, että hän yrittää ajaa omaa etuaan, eikä ole perinteinen "puhdas hyvis". Aluksi Wikus ei vaikuta kaikista fiksuimmalta eikä todellakaan kovimmalta tapaukselta, mutta tarinan kulkiessa eteenpäin hänen täytyy muuttaa itseään henkisesti selvitäkseen tilanteesta. Copleyn vahva aksentti toimii Wikusilla hyvin.
     Rapumiehistä isoimmassa roolissa on hauskasti nimetty Christopher Johnson. Oikeasta, kenen avaruusolion nimi on "Christopher Johnson"? Vaikka rapumiehellä onkin isompi suunnitelma taustalla, hän on myös huolehtiva isähahmo ja hänestä alkaa välittää katsojana nopeasti. Hahmosta tehdään hienosti inhimmillisempi kuin monista ihmishahmoista, jolloin hän on samaistuttavampi. Tavallaan olio on jopa pidettävämpi ja samaistuttavampi kuin Wikus. Christopher Johnsonia esittää Jason Cope, joka esittää myös yhtä haastateltavista elokuvassa.
     David Jamesin esittämä Koobus on hyvä pahishahmo, joka tuntuu vihaavan kaikkea ja kaikkia. Koobus nauttii rapumiesten tappamisesta ja James on uskottava roolissaan.
     Ongelmia Wikusille tuottaa myös nigerialaisten jengi, johtajanaan Eugene Khumbanyiwan esittämä Obesandjo. Obesandjo on mielenkiintoinen ja häijy hahmo. Hän on kylmän rauhallinen, mutta silti erittäin uhkaava ja Kumbanyiwan sopii osaan täydellisesti.

District 9 ei todellakaan ole mikään perinteinen alienelokuva. Sen kertoo jo se, että avaruusalus laskeutuukin Afrikkaan eikä Yhdysvaltoihin. On myös hienoa, että tällä kertaa olennot eivät halua vallata maailmaa, vaan he eivät vain kykene lähtemään pois. Muutenkin kyseessä on todella poikkeava teos ja juuri sen takia se on niin erityinen ja vaikuttava. Elokuvan alkupuoli tuntuu dokumentilta, mikä on hyvin kiehtova lähtökohta. Alussa on muka 20 vuotta vanhoja uutiskuvia avaruusaluksen laskeutumisesta, joista päästään operaation alkuun. Uutiskuvat ja dokumentaarisuus saa elokuvan tuntumaan jopa hämmästyttävän realistiselta ja useaan otteeseen ajattelin, että jos avaruusalus laskeutuisi Maahan ja huipputeknologialla varustetut olennot asutettaisiin slummiin, tapahtumat voisivat mennä juuri niin kuin tässä leffassa. Todellisuuden tuntua tuo mukaan erilaiset haastattelut ihmisiltä, jotka kertovat mielipiteitään olennoista ja operaatiosta. Hieman ennen puolta väliä elokuva kuitenkin muuttuu dokumentista sulavasti tavallisemmaksi filmiksi ja kertoo tarinaansa perinteisemmin. Lopussa dokumentaarisuutta lisätään kuitenkin taas, jotta hurja lopputaistelukin saataisiin tuntumaan todelliselta. Loppu on hienosti erilainen ja jopa yllättävän koskettava.

Vaikka District 9 on scifielokuva, siinä on selkeästi tuotu esille tosielämän slummien huonoja oloja ja viittauksia siihen, että ulkopuoliset ja maahanmuuttajat koetaan pelottavana ja pahana asiana. Teemat elokuvassa ovat hyvin erilaisia kuin muissa scifileffoissa, mikä tekeekin District 9:stä merkkiteoksen omassa lajityypissään. Jo E.T. the Extra-Terrestrial (1982) käsittelee erilaisuuden hyväksymistä avaruusolioiden muodossa, mutta District 9 vie koko jutun uudelle tasolle. Kyseessä on myös erittäin raaka elokuva, eikä filmi todellakaan säästele katsojaansa karuudessa. Esimerkiksi nigerialaiset uskovat, että rapumiesten voimat saa syömällä niiden lihaa, mikä johtaa siihen, että rapumiehiä pilkotaan ruuaksi. Irtoraajojen lisäksi elokuvassa lentää veri ja ihmisiä räjähtelee. Muutakin ällöttävää tapahtuu elokuvassa. En siis suosittele syömään leffan aikana, sillä siinä näytetään paljon asioita, mitkä voivat viedä ruokahalun. Tässä K16-ikäraja on hyvä päätös, vaikkakin on pakko sanoa, etten ollut vielä 16, kun näin elokuvan ensimmäisen kerran...

Ohjaaja Neill Blomkamp on selkeästi tiennyt mitä tekee ja kyseessä on aivan uskomaton esikoistyö. Elokuvan maailma on äärimmäisen kurja, mutta silti vangitseva. Harvoin näkee scifielokuvaa, mikä vaikuttaa näin vahvasti todelta. District 9 herättää monenlaisia tunteita katsojassa, mikä on varmasti yksi syy, miksi elokuva on niin kehuttu. Tarinaa ja käsikirjoitusta on selvästi hiottu kauan ja lopputulos todella on upea. Elokuva on myös kuvattu erittäin hyvin. Välillä kamera heiluu, mutta dokumenttia muistuttavassa leffassa se ei edes häiritse. Alun uutiskuvat ovat laadultaan selkeästi heikompia, mutta muuten kokonaisuus on visuaalisesti hieno. Rapumiesten toteutus on huikea. Pienen budjetin elokuvaksi tehosteet ovat erinomaisesti tehtyjä ja ne näyttävät yhä upeilta. Lavasteet ja maskeeraus ovat täydellisiä. Etenkin Wikuksen muodonmuutos on jopa kuvottavasti toteutettu. Leikkaus on sujuvaa ja äänimaailma on hienosti suunniteltu aina rapumiesten naksuttavasta puheesta taisteluääniin. Musiikki elokuvassa on myös loistavaa ja se tuo hienosti mukaan afrikkalaista tunnetta.

Blu-rayn kuvanlaatu on todella hyvä. Elokuvassa ei tule erikseen valikkoa, kun levyn laittaa sisään, vaan asetukset joutuu määrittämään elokuvan aikana. Elokuvan loputtua tulee valikko lisämateriaalille, jota on yhteensä lähes 2 tuntia. Extroina on poistettujen kohtausten (joita on paljon) lisäksi pätkät: "Alien Agendan" kolme osaa "Chapter 1: Envisioning District 9", "Chapter 2: Shooting District 9" ja "Chapter 3: Refining District 9", ja "Metamorphisis: The Transformation of Wikus", "Innovation: The Acting and Improvisation of District 9", "Conception & Design: Creating the World of District 9" ja "Alien Generation: The Visual Effects of District 9".

Yhteenveto: District 9 on yksi parhaista scifielokuvista, mitä on ikinä tehty. Kun ehti luulla, ettei genreen enää mitään uutta keksittäisi, paikalle ilmestyi Blomkamp ensimmäisen pitkän elokuvansa kanssa ja sai katsojien suut loksahtamaan auki. Toivoisin, että voisin kokea ensimmäisen näkemiskerran uudestaan, sillä muistan, kuinka häkeltynyt olin. Elokuvan maailma on mestarillisesti luotu, sen tarina on kiehtova, efektit upeita ja kerrontatapa nerokkaan vangitseva. Scifielokuvien faneille District 9 on pakollista katsottavaa, minkä lisäksi suosittelen sitä kaikille, joiden kiinnostus heräsi tästä arvostelusta. Joillekin se saattaa aiheuttaa pahan olon karun kuvastonsa takia, mutta siinä on silti jotain todella kaunista, etenkin filmin lopussa. Monet ovat vuosien aikana toivoneet elokuvalle jatkoa, mutta itse en sitä halua, sillä pelkään, että siten upea tarina pilattaisiin. Harmi, etteivät Blomkampin muut scifielokuvat olleet enää yhtä ihmeellisiä. Puhutaan niistä lisää sitten myöhemmin...

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 21.3.2016 - Muokattu 30.8.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.aliexpress.com
District 9, 2009, TriStar Pictures, Block / Hanson, WingNut Films, Canadian Film or Video Production Tax Credit, Covert Media, Department of Trade and Industry of Africa, Key Creatives, Majority Entertainment, New Zealand Post Digital and Visual Effects Grant, Province of British Columbia Production Services Tax Credit, QED International