Arvostelu: Holmes & Watson (2018)

HOLMES & WATSON

Ohjaus: Etan Cohen
Pääosissa: Will Ferrell, John C. Reilly, Rebecca Hall, Rob Brydon, Ralph Fiennes, Kelly Macdonald, Lauren Lapkus, Pam Ferris, Steve Coogan ja Hugh Laurie
Genre: komedia
Kesto: 1 tunti 30 minuuttia
Ikäraja: 12

Sir Arthur Conan Doylen luoma salapoliisihahmo Sherlock Holmes teki ensiesiintymisensä 1887 ja on siitä noussut nopealla sykkeellä maailman tunnetuimmaksi etsiväksi. Conan Doylen kirjojen lisäksi hahmon suosiota ovat auttaneet useat muut tulkinnat hahmon seikkailuista, kuten näytelmät, radiokuunnelmat, pelit ja tietysti elokuvat. Filmatisointeja on tullut jopa niinkin paljon, että Guinness World Recordsissa hahmo on listattu eniten näytellyksi roolihahmoksi ikinä. Hahmoa ovat esittäneet mm. Orson Welles, Basil Rathbone, Leonard Nimoy, John Cleese, Roger Moore, Peter Cushing, Christopher Lee, Ian McKellen, Robert Downey Jr. ja Benedict Cumberbatch. Vuonna 2008 ilmoitettiin, että Sacha Baron Cohen ja Will Ferrell ovat työstämässä komediallista versiota Sherlock Holmesin seikkailuista, mutta vuosien varrella Baron Cohen poistui projektista ja Ferrell siirtyi esittämään itse etsivää. Kuvaukset alkoivat vihdoin joulukuussa 2016 ja lopulta Holmes & Watson sai ensi-iltansa pari vuotta myöhemmin. Elokuva osoittautui kuitenkin isoksi flopiksi, mitä niin katsojat kuin kriitikot haukkuivat. Useat katsojista kirjoittivat sosiaalisessa mediassa poistuneensa teatterista ensimmäisen puolen tunnin sisällä. Leffa oli ehdolla kuudesta Razzie-palkinnosta, joista se "voitti" neljä (huonoin elokuva, huonoin ohjaus, huonoin miessivuosa ja huonoin uusintaversio). Itse kiinnostuin filmistä välittömästi, kun kuulin, että sitä tähdittävät Ferrell ja John C. Reilly. Kaksikon yhteiskomedia Velipuolet (Step Brothers - 2008) on mielestäni mainio leffa ja uskoin parivaljakon toimivan hyvin näissä rooleissa. Suuni loksahti kuitenkin auki, kun luin, millaista palautetta elokuva oli alkanut saamaan, mutta samalla kiinnostuin siitä täysin uudella tavalla todella paljon. Harmittelin, kun Holmes & Watson ei saapunut Suomessa teattereihin, mutta "iloitsin", kun huomasin sen saapuneen Blockbusterin valikoimaan ja katsoinkin sen vihdoin sieltä.

Kun 1800-luvun lopulla Iso-Britannian kuningatar Viktoria saa tappouhkauksen, Lontoon pätevin salapoliisi Sherlock Holmes ja hänen avustajansa tohtori John Watson lähtevät selvittämään, kuka uhkaa hallitsijan henkeä.

Will Ferrell on näyttelijänä niitä, jotka toimivat joko oikein mainiosti tai sitten eivät ollenkaan. Ferrell on osoittanut olevansa hauska tapaus ja kelpo komedianäyttelijä, ja hän on esiintynyt hyvissä filmeissä. Samalla hän on myös näyttänyt, että kun häntä ei kenties ohjata tarpeeksi, hänen komedianlahjansa hajoavat käsiin ja lopputulos on myötähäpeällistä seurattavaa. Sherlock Holmesin roolissa Ferrell tekee pohjanoteerauksen. Aivan kuin kukaan ei olisi uskaltanut sanoa hänelle kuvauksissa, miten hänen kuuluisi toimia, jolloin hän vain jatkaa vaivaannuttavaa vitsailuaan, ilman että se jaksaa nostaa pienintäkään hymyä katsojan huulille. Ferrell ampuu jatkuvasti pahasti yli, mutta hauskan sijaan hän on lähinnä ärsyttävä. Ja kun päähenkilön kohellusta on kiusallista seurata, voitte vain kuvitella, kuinka vaikeaa leffan katsominen on.
     Sherlock Holmesin uskollista apuria, tohtori John Watsonia esittävä John C. Reilly sai roolityöstään huonoimman miessivuosan Razzie-palkinnon. Mielestäni tämä on hieman kummallista, sillä Reilly toimii osassaan paremmin kuin Ferrell. Ei Reillykään hyvää suoritusta tarjoa, mutta hänen esiintymisensä ei ole yhtä kamalaa katsottavaa. Reillyn ongelmaksi koituu, että hän tuntuu yrittävän aivan liikaa päästäkseen Ferrellin koheltamisen tasolle ja pelkältä kömpelöltä yritykseltä Watson tuntuukin. Aiemmin leffoja yhdessä tehneet Ferrell ja Reilly eivät valitettavasti edes onnistu luomaan kemiaa välilleen, jolloin pienikin toivo veikeästä hengestä katoaa.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat Sherlock Holmesin arkkivihollinen professori Moriarty (miksi, voi miksi suostuit tähän leffaan Ralph Fiennes), amerikkalainen tohtori Grace Hart (Rebecca Hall) ja tämän mukana kulkeva, mieleltään kuusivuotiaan tasolle jäänyt Millie (Lauren Lapkus), poliisivoimia johtava Lestrade (Rob Brydon), Sherlockin ja Watsonin kotiapulainen neiti Hudson (Kelly Macdonald), Sherlockin veli Mycroft (Hugh Laurie), tatuointeja tehtaileva Gustav Klinger (Steve Coogan), sekä Iso-Britannian kuningatar Viktoria (Pam Ferris). Useista sivunäyttelijöistä voi välillä huomata, että he ovat tajunneet liian myöhään, mihin ovat suostuneet ja siksi etenkin mahtavaa Fiennesiä käy kovasti sääliksi. Fiennes voisi olla erinomainen Moriarty, mutta hänen lahjansa valuvat täysin hukkaan tässä roskassa.

Sitä Holmes & Watson nimittäin on: roskaa. Odotukseni eivät olleet korkeat, kun luin, mitä ihmiset ovat mieltä filmistä, mutten olisi silti uskonut, että elokuva on ihan oikeasti näin järkyttävää sontaa. Kyseessä on tuskallisen epähauska komedia, minkä vitsit herättävät lähinnä kysymyksen: kenen mielestä tämä on hauskaa? Will Ferrellinkö? Hän on niin täysillä mukana roolissaan, etten ihmettelisi, jos hän olisi myös varmistanut, että elokuva saadaan valmiiksi ja teattereihin, vaikka siitä tulisi kuinka hirveä tahansa. On vaikea kuvitella, että kukaan olisi lukenut tätä käsikirjoitusta ja ajatellut, että "tästä tulee hyvä, tästä ihmiset tykkäävät". Kaikissa komediakohtauksissa on tainnut vain lukea "pistetään Ferrell improvisoimaan ja toivotaan parasta". Eikö kuvauksissa kukaan kehdannut mainita, että tästä on tulossa aikamoista kökköä? Ja voi sitä leikkaajaparkaa, joka on joutunut katsomaan näitä materiaaleja yhä uudestaan ja uudestaan, ja yrittänyt poimia siedettävimmät palat ja kasata niistä jotain elokuvaa muistuttavaa. Onkohan Ferrell ollut ainoa, joka näki lopputuloksen, ennen kuin filmi heitettiin teattereihin? Luulisi rahanahneiden studiopomojenkin huomaavan, että nyt on menty todella pahasti vikaan.

En muista, milloin olisin viimeksi halunnut lopettaa elokuvan katsomisen ensimmäisen vartin aikana. Jo alussa nähtävä lainaus Hannah Montana -sarjasta (2006-2011) viestii, että tästä on laatu kaukana, mutta suuni loksahti silti useasti auki, kun en voinut käsittää, että tämä on ihan oikea elokuva, mikä nyt pyörii silmieni edessä. Holmes & Watsonilla on kestoa vain puolitoista tuntia, mutta sen katseluun minulla meni varmaan tuplasti aikaa, sillä minun oli pakko keskeyttää se tasaisin väliajoin, sillä minusta alkoi liian vahvasti tuntua siltä kuin kuolisin pikkuhiljaa sisältäpäin. Kohtauksesta toiseen ylipitkiksi venytetyt vitsit, mitkä eivät naurata lainkaan, muuttuvat nopeasti kiusallisesta kivuliaaksi. Elokuva yrittää ottaa kantaa nykypäivän poliittiseen tilanteeseen, mutta sen Trump-vitsit jättävät välillä epäselväksi, ovatko tekijät presidentin puolella vai häntä vastaan. Mukaan pakotettu selfien keksiminen pistää pyörittelemään silmiään ja Sherlockin mielessä tapahtuva taktikointi, miten hän voisi virtsata umpihumalassa, pistää ihan viimeistään toivomaan, ettei tätä leffaa olisi koskaan aloittanut katsomaan. Tai ihan vihoviimeistään se tapahtuu, kun elokuvassa alkaa yllättäen musikaalinumero. Minua ei ole aikoihin hävettänyt näin paljon katsoessani elokuvia.

Elokuvan on ohjannut Etan Cohen, joka on aiemmin ohjannut vain yhden elokuvan, Get Hard -komedian (2015), jota sitäkin tähditti Ferrell. Siinä oli sentään hauskoja juttuja ja leffa oli yleisesti ihan kiva, miksi onkin hämmästyttävää, kuinka kammottavan surkean rainan Cohen sai tästä aikaan. Ei ole mikään ihme, että hän sai huonoimman ohjauksen Razzie-palkinnon, sillä häneltä ei tunnu löytyvän minkäänlaista tyylitajua tai edes komedian ajoituksen ymmärrystä tällä kertaa. Cohen on myös käsikirjoittanut leffan ja olen varma, että Ferrell on itse keksinyt suuren osan repliikeistään, sillä Cohen on osoittanut aiemmilla kirjoitustöillään, kuten leffoilla Tropic Thunder (2008) ja Madagascar 2 (Madagascar: Escape 2 Africa - 2008), sekä piirrossarjalla Beavis and Butt-head (1992-2011), että hän osaa, jos niin haluaa. Sentään Holmes & Watson on kelvollisesti kuvattu. Lavasteet ja asut ansaitsevat kehut, mutta efektit ovat paikoitellen todella huonot. Äänimaailma on oivallisesti rakennettu ja musiikeista vastaava Mark Mothersbaugh kopioi ihan toimivasti Hans Zimmerin sävellyksiä Robert Downey Jr:n tähdittämistä Sherlock Holmes -filmeistä (2009-2011).

Yhteenveto: Holmes & Watson on tuskallisen epähauska komedia, mikä saa jo ensimmäisen vartin aikana katsojan harkitsemaan, että katsoisikin jotain muuta. Elokuva ei naurata, vaan se vain pöyristyttää, että miten ihmeessä tekijät ovat voineet pitää näitä juttuja hauskoina? Asiaa ei yhtään helpota se, kuinka monia vitsejä vain venytetään ja venytetään, jolloin ne muuttuvat kiusallisesta todella epämiellyttäviksi. Leffan yritykset ottaa kantaa nykypäivän menoon vasta ovatkin kiusallisia. Kaikista pahin kiusallisuus tulee kuitenkin totaalisen pohjanoteerauksen Sherlock Holmesin roolissa tekevältä Will Ferrelliltä. Ferrellille ei ole taidettu uskaltaa sanoa mitään, vaan hänet on vain päästetty valloilleen, jolloin hän tekee kenties koko uransa surkeimman roolityön. John C. Reilly yrittää epätoivoisesti pysyä Ferrellin hullutuksissa mukana, mutta lopputulos on vain suurta myötähäpeää. Osaavien sivuosanäyttelijöiden puolesta kyllä harmittaa, sillä esimerkiksi Ralph Fiennesin hienot kyvyt valuvat täysin hukkaan. Etan Cohen tekee todella huonoa työtä niin käsikirjoittajana kuin ohjaajana. Miten ihmeessä tämä leffa saatiin koskaan valmiiksi? Eikö kukaan tekijöistä oikeasti tajunnut, millaista paskaa he olivat vääntämässä? Olisi varmaan sanomattakin selvää, etten suosittele Holmes & Watsonia kenellekään. Leffa saattaa toimia humalassa kavereiden kanssa katsottuna, jolloin voi nauraa elokuvan huonoudelle, mutta muuten tämä on tuskallinen kokemus. Elokuvahistoria on täynnä adaptaatioita Sherlock Holmesista ja veikkaan minkä tahansa niistä olevan parempi kuin tämä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 15.7.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Holmes & Watson, 2018, Columbia Pictures Corporation, Gary Sanchez Productions, Mimran Schur Pictures, Mosaic Media Group, Mosaic

Yhteistyössä

Arvostelu: Luolamies (Early Man - 2018)

LUOLAMIES

EARLY MAN

Ohjaus: Nick Park
Pääosissa: Eddie Redmayne, Tom Hiddleston, Maisie Williams, Timothy Spall, Richard Ayoade, Selina Griffiths, Johnny Vegas, Mark Williams, Richard Webber, Gina Yashere, Simon Greenall, Kayvan Novak, Rob Brydon, Miriam Margolyes ja Nick Park
Genre: animaatio, seikkailu, komedia
Kesto: 1 tunti 29 minuuttia
Ikäraja: 7

Early Man, eli suomalaisittain Luolamies on Aardman Animationsin uusi animaatioelokuva. Itse kiinnostuin leffasta heti, kun kuulin siitä. Nykypäivänä kun animaatiot koostuvat lähinnä tietokoneella tehdyistä filmeistä, on hienoa nähdä, että jokin yhtiö tekee vielä ison luokan nukkeanimaatioita. Aardman on tehnyt mm. mainiot teokset Kananlento (Chicken Run - 2000), Wallace & Gromit: Kanin kirous (Wallace & Gromit: The Curse of the Were-Rabbit - 2005) ja Pirates! (The Pirates! In an Adventure with Scientists! - 2012), sekä hieman kehnomman Virran viemää (Flushed Away - 2006) ja Late Lammas -elokuvan (Shaun the Sheep Movie - 2015), jota en ole vielä nähnyt. Odotukseni olivat siis jokseenkin korkeat. Leffan trailerit näyttivät hauskoilta ja vaikka olin lukenut siitä pari negatiivisempaa arviota, menin erittäin positiivisin mielin katsomaan elokuvan.

Kun pronssikauden ihmiset valtaavat hyväsydämisen luolamiesheimon laakson, heimon täytyy keksiä keino voittaa laakso takaisin. Laakson kohtalo ratkeaa suuressa jalkapallo-ottelussa.

Elokuvan päähenkilö on luolamies nimeltä Tuk (Eddie Redmayne), joka on alusta alkaen pidettävä heppu. Tuk on innostunut ja valmis seikkailemaan, minkä lisäksi hän välittää paljon heimostaan. Heimolle hän vaikuttaa kuitenkin olevan se "musta lammas", sillä muut hänen heimostaan eivät ole seikkailunhaluisia, vaan ovat omistaneet elämänsä kanimetsästykselle. Tukin tarinaa on kiinnostava seurata ja hän on oiva päähahmo. Hänen kanssaan liikkuu usein lemmikkisika Posso (äänenä elokuvan ohjaaja Nick Park), jolle on luotu oma hauska persoonansa.
     Muita Tukin heimolaisia ovat vanha päällikkö Boris (Timothy Spall), pelkurimainen Gifu (Richard Ayoade), hänen tiukka äitinsä Magma (Selina Griffiths), hölmö Paavo (Mark Williams) jonka paras kaveri on kivi, tyhmät Seko (Johnny Vegas) ja Tollo (Simon Greenall), tumma Sorana (Gina Yashere), kaiken aikaa nälkäinen Hotko (Richard Webber) ja siansaksaa puhuva Erke (Simon Greenall jälleen). Päällikkö Borisin ja ties mitä syövän Hotkon lisäksi muut kivikautiset hahmot eivät erityisemmin jää mieleen. Joistakin hahmoista on myös tehty liian samannäköiset, jolloin heitä on vaikea erottaa toisistaan.
     Leffan pahis on pronssikauden lordi Nooth (Marvel-leffoista tuttu Tom "Loki" Hiddleston), joka haluaa koko ajan lisää valtaa ja rahaa. Lordi Nooth on mainio roisto tarinalle, sillä hän osaa olla häijy, mutta hänelle on myös luotu jotain, mitä hän pelkää, mikä tuo hyvää syvyyttä hahmoon. Hänestä on myös tehty jokseenkin hassu, jolloin katsojana voi jollain tapaa jopa pitää lordi Noothista.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat jalkapallosta innostunut Goona ("Game of Thrones" -sarjalla, 2011-, kuuluisaksi noussut Maisie "Arya Stark" Williams), lordi Noothin neuvonantaja Dino (Kayvan Novak), sekä pronssikauden kuningatar Oofeefa (Miriam Margolyes). Leffassa kuullaan myös Rob Brydon jalkapalloselostajakaksikkona, sekä hauskana viestinviejä-kyyhkysenä. Vaikka Goona on kiinnostava lisäys, hänen hahmonsa on hieman kehnommin kirjoitettu mukaan, jolloin hänestä ei filmin aikana oikeastaan irtoa muuta kuin että hän haluaa pelata jalkapalloa.

Selvästi parasta Luolamiehessä on sen animointi. Tuttuun Aardman-yhtiön tyyliin elokuva on tosiaan nukkeanimaatio, mikä on mielestäni aivan mahtavaa. Minulla ei siis ole mitään tietokone animaatioita vastaan. Itse asiassa jotkut niistä, kuten Zootropolis - eläinten kaupunki (Zootopia - 2016), Inside Out - mielen sopukoissa (Inside Out - 2015) ja Coco (2017) kuuluvat suosikkielokuvieni joukkoon, mutta on hienoa nähdä välillä jotain tavallisesta poikkeavaa. Leffan alusta loppuun ihailin animaattoreiden tekemää työtä; kuinka he ovat kärsivällisesti jaksaneet muuttaa nukkehahmojen asentoja hieman kuukausien ajan, jolloin lopputulos näyttäisi siltä, että hahmot liikkuvat. Hahmoista löytyy tietty tuttua Aardmanin tyyliä: hahmojen silmät ovat kiinni toisissaan, heidän hampaansa pistävät usein esiin ja heidän kämmenensä ovat aika isot verrattuna heidän kehoihinsa. Harmillisesti jotkut Tukin heimolaisista ovat hieman laiskemmin työstettyjä, mutta pääasiassa hahmot ovat hauskasti toteutetut. Enemmän kuitenkin ihailin valtavaa työtä, mikä on mennyt taustojen rakentamiseen. Luolamiesten vehreä laakso on täynnä mitä pienimpiä yksityiskohtia, kuten on myös pronssikauden kaupunki. Pienoismallilavasteet ovat varmasti olleet jättimäiset, etenkin suuri jalkapallostadion, missä laakson kohtalosta otellaan.

Huikean animoinnin lisäksi pidin myös todella paljon elokuvan ideasta. Kivikausi ja pronssikausi kohtaavat jalkapallo-ottelussa. Idea on absurdi, hauska ja aivan mahtava. Onkin valitettavaa, ettei Luolamies saa todellakaan revittyä kaikkea irti ideastaan. Älkää käsittäkö väärin, pidin kyllä leffasta, mutta kaipasin siihen jatkuvasti lisää... noh, ihan kaikkea. Mukana on huvittavia vitsejä, mutta olisin halunnut voida nauraa ääneen. Mukana on seikkailuhenkeä, muttei tarpeeksi seikkailua. Lapset saattavat löytää tästä jännitystä, mutta monille aikuisille filmi on harmillisen ennalta-arvattava. Olen huomannut viime aikoina sanovani useista elokuvista, että ne toimisivat paremmin hieman lyhyempinä. Että niitä olisi voinut tiivistä vaikka noin kymmenellä minuutilla. Luolamieheen olisin kuitenkin kaivannut sen kymmenen minuuttia tai vartin lisää, jossa olisi ollut enemmän meininkiä ja huumoria, syvempiä hahmoja ja parempaa esittelyä filmin kiehtovasta maailmasta. Ainoastaan jättisorsan olisin poistanut leffasta, sillä se tuntui todella oudolta lisäykseltä. Tällaisenaan kyseessä on oikein oivallinen ja viihdyttävä animaatioteos, mutta harmillisesti mitään erityisen ihmeellistä ei tällä kertaa ole luvassa.

Nick Park on Aardmanin isoin ohjaaja. Hän on tehnyt mm. Kananlennon, Wallace & Gromit: Kanin kirouksen ja Late Lammas -elokuvan, joten on harmi, ettei hän ole tällä kertaa pystynyt parempaan. Ongelmat tosin löytyvät lähinnä Mark Burtonin ja James Higginsonin käsikirjoituksesta, josta tuntuu puuttuvan paljon. On tietty ymmärrettävää, että nukkeanimaatioiden teko on niin vaativa ja hidas prosessi, ettei kovin pitkiä leffoja edes voida tehdä, mutta silti leffa kaipaisi lisää. Visuaalisesti Luolamies on tosiaan upean näyttävä, minkä lisäksi ääniefektit ovat mainiot. Harry Gregson-Williamsin ja Tom Howen säveltämät musiikit eivät jää mieleen, mutta toimivat hyvin elokuvan aikana.

Yhteenveto: Luolamies on mainio animaatioseikkailu, joka jää kuitenkin kauas siitä, mitä se voisi olla. Leffan idea on hauska ja kekseliäs, sen hahmot ovat pääasiassa pidettäviä ja sen maailma on kiehtova, joten on harmi, ettei mihinkään näistä asioista ole panostettu tarpeeksi, jotta lopputulos tekisi oikeasti vaikutuksen. Elokuva viihdyttää ja pitää otteessaan koko kestonsa ajan, mutta se tuntuu päättyvän ihan liian äkkiä. Olisin mielelläni halunnut nähdä paljon enemmän tätä maailmaa, etenkin kun se on toteutettu niin upeasti. Animaatiojälki on lähes täydellistä - vain muutamat hahmoista ovat hieman laiskemmin toteutetut. Taustat ovat häkellyttävän näyttäviä ja niitä katsoo enemmän kuin mielellään. Onkin sääli, ettei niitä pääse tutkimaan lisää. Heikkouksistaan huolimatta pidin kyllä leffasta ja suosittelen sitä kaikkien lapsiperheiden elokuvakäyntivalinnaksi. Nukkeanimaatioita nähdään nykyään niin harvoin, että on tärkeä tukea niitä. Viekää siis lapsenne katsomaan Luolamiestä ja tulette mitä luultavimmin itsekin viihtymään, vaikka monille aikuisille se on luultavasti hyvin ennalta-arvattava. Toivon, että Aardmanin seuraava animaatioteos olisi hieman tarkemmin suunniteltu, enkä malta odottaa, mitä yhtiö meille seuraavaksi tarjoaa! Lopputekstien jälkeen ei muuten nähdä kohtausta, mutta niiden aikana lukee hauskasti, ettei yhtäkään dinosaurusta tai kania satutettu elokuvan kuvauksissa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 22.3.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Early Man, 2018, Aardman Animations, StudioCanal, Amazon Prime Instant Video, BFI's Film Found, British Film Institute, Creative Skillset's Skills Investment Fund

Arvostelu: The Huntsman: Winter's War / Metsästäjä ja talvinen taistelu (2016)

THE HUNTSMAN: WINTER'S WAR (2016)

METSÄSTÄJÄ JA TALVINEN TAISTELU

Ohjaus: Cedric Nicolas-Troyan
Pääosissa: Chris Hemsworth, Jessica Chastain, Emily Blunt, Nick Frost, Sophie Cookson, Rob Brydon, Sam Claflin ja Charlize Theron
Genre: fantasia, seikkailu
Kesto: 1 tunti 54 minuuttia
Ikäraja: 12

Päädyin The Huntsman: Winter's Warin lehdistönäytökseen aika ristiriitaisin tuntein. Elokuva oli käsittääkseni jonkinlainen spin off -osa vuoden 2012 Snow White and the Huntsmanille, jolle annan tässä nopeasti lyhyen arvion: erittäin huono - 2/10. Mainoksista ei ottanut oikein selvää, että onko The Huntsman esiosa vai jatkoa Snow White and the Huntsmanille. Plussaa oli ehdottomasti, ettei Kristen "yhden-ilmeen-ihme" Stewartia nähtäisi tässä uudessa pätkässä. Silti mietitytti, että miten on mahdollista tehdä Lumikki-elokuva ilman Lumikkia? Sehän selvisi vain katsomalla The Huntsmanin.

Aikaa ennen Snow White and the Huntsmania, pahan kuningattaren Ravennan sisko Freya rakastuu. Tapaturman sattuessa Freya menettää rakkautensa lähtee pohjoiseen hallitsemaan omaa maataan. Hänen metsästäjä-joukkonsa varastavat kylistä lapsia ja kouluttavat heistä uusia metsästäjiä. Kaksi lapsista, Eric ja Sara, tapaavat ja heillä on tiedossa paljon suurempi tulevaisuus kuin kumpikaan voi kuvitella.

Pääosassa metsästäjä-Ericinä nähdään Thor. Tai siis Thor-elokuvista (2011-) tuttu Chris Hemsworth. Hemsworth sopisi muuten osaan, jos hänen kirveen tilalle ei koko ajan kuvittelisi Mjölnir-vasaraa. Ja hänen aksenttinsa elokuvassa on aivan naurettavan kauhea. Muuten hän sopisi hahmoksi oikein hyvin.
     Jessica Chastainilla on sama ongelma väkinäisen aksenttinsa kanssa. Interstellarista (2014) minulle tutuksi tullut Chastain osaa kyllä näytellä, mutta tässä tuntuu paikoitellen, että hän ei edes yritä. Chastainin hahmo Sara on todella ennalta-arvattava ja melkein kaikki mitä hänelle tapahtuu ja miten hän toimii osaa jo arvata elokuvan alkuminuuteilla.
     Emily Blunt on ehkä parasta antia näyttelijöiden osalta. Edge of Tomorrowissa (2014) huomioni herättänyt Blunt esittää tässä elokuvan pääpahista Freyaa. Blunt ei sovi Frozenin (2013) Elsaa muistuttavaksi jääkuningatarhahmoksi ollenkaan, mutta se tekeekin roolituksesta jotenkin todella mielenkiintoisen. Blunt vetää useassa kohtaa yli, mikä toimii oudon hyvin. Freyalla on käytössä pöllömaski, jonka kautta hän pystyy vakoilemaan alamaisiaan jääpöllön avulla. Joka kerta, kun jääpöllö näkyy ruudulla, niin hymähtää yleisössä miettien, että kuinka kirjoittajilta loppuivat hyvät ideat niin nopeasti. Varsinkin pöllömaski on todella hölmön näköinen.
     Charlize Theron näytti viime vuonna Mad Max: Fury Roadissa (2015), että hän kykenee vetämään rautaisen mimmin roolin päheässä toimintarymistelyssä. Olin unohtanut kuinka huono hän oli Snow White and the Huntsmanissa ja tuntuu, että hän on tässä vielä huonompi. Pelkistä julisteista saa selville, ettei hahmo kuollut edellisessä osassa kokonaan, joten se ei ole kummoinen spoiler. Theronin Ravenna-pahiskuningatarhahmo on raivostuttava. Parasta hänessä on yhtäkkinen ilkeä nauru, joka toimisi Disney-piirretyssä, mutta tässä se on vain koominen.
     Nick Frost ja Rob Brydon esittävät kääpiöitä Nionia ja Gryffiä, jotka ovat elokuvan vitsihahmot. Hahmot eivät kuitenkaan tunnu hauskoilta ja toivoisi, että heidät olisi jätetty pois. Muuten huvittavassa elokuvassa nämä hahmot tuntuvat väkinäisiltä. Toki kääpiöt silti kuuluvat Lumikin tarinaan, mutta toisaalta Lumikki-pätkässä, josta Lumikki on jätetty pois, niin miksei kääpiöitäkin olisi voitu poistaa?
     Sam Claflinin prinssi William käväisee elokuvassa noin viisi minuuttia ja häipyy sitten. Olin kokonaan unohtanut hahmon mukanaolon, kunnes yhtenä päivänä yritin miettiä, että kuka esittikään The Hunger Games -elokuvissa (2012-2015) Finnickiä ja selasin Internet Movie Databasesta näyttelijän muita elokuvia ja The Huntsman tuli vastaan. Kesti hetken ennen kuin muistin, ketä hän edes esitti tässä elokuvassa.
     Lumikki-elokuva ilman Lumikkia toimii. Kristen Stewartia ei jää kaipaamaan ja intron muutamaa kuvaa Stewartista Lumikkina lukuunottamatta hahmo nähdään vain väläyksessä, missä hän on taikapeilin luona.
     Kertojana läpi elokuvan toimii itse Liam Neeson, joka tuntuu nykyään suostuvan mihin tahansa. Neesonin ääni sopii erittäin hyvin kertojalle.

No onko tämä siis esiosa vai jatko-osa? Elokuva alkaa kauan ennen Snow White and the Huntsmania, mutta ensimmäisen noin puolen tunnin jälkeen hypätään ajassa seitsemän vuotta eteenpäin ja sitten elokuva muuttuu jatko-osaksi. Elokuvan ensimmäinen puolituntinen on siis lähinnä vain tarinan pohjustamista, sillä tämän elokuvan pitäisi jatkaa edellisen osan juonta, mutta siihen on tungettu vähän kaikkea muutakin lisää, jotta tämä olisi oma tarinansa. Onneksi The Huntsman on paljon mukaantempaavampi elokuva kuin edeltäjänsä, vaikka elokuva alkaa todella hitaasti. Sitten kun elokuva lähtee käyntiin, niin jokainen uusi toimintakohtaus yrittää olla jollain lailla hienompi kuin edellinen.

Parasta elokuvassa ovatkin toimintakohtaukset. Suurimmaksi osaksi kun juonta - tai siis juonia - yritetään mussuttaa mukaan, niin kiinnostus alkaa herpaantua, mutta huvittavat ja ihan päheän näköiset toimintakohtaukset nostavat elokuvan tason kehnosta turhuudesta katsottavaksi hömpäksi. Lopputaistelu etenkin on oikein viihdyttävää popcorn-rouskutus-mäiskettä.

Syy Kristen Stewartin lähtöön ja ohjaajan vaihtumiseen on aika varmaan Stewartin ja Snow White and the Huntsmanin ohjaajan Rupert Sandersin salasuhde, mistä kohuttiin paljon vuonna 2012. Voihan olla, että yksi syy Stewartin lähtemiseen on neidin näyttelijäntaidot(tomuus). Tilalle on tullut ohjaamaan herra Cedric Nicolas-Troyan. Jos Nicolas-Troyanin nimi ei sano mitään niin ei ihme, sillä hän on aiemmin tehnyt pääasiassa vain tehosteita ja toiminut apulaisohjaajana. Hän teki kumpaakin Snow White and the Huntsmanissa, joten sitä kautta hän on kai saanut pestin ohjata jatko-osa. Tai sitten hän oli ainoa, jota edes kiinnosti tehdä jatkoa.

The Huntsman on kuvattu ihan hyvin. Toimintakohtauksista ei saa kuitenkaan välillä oikein mitään tolkkua kameran heiluessa. Värimaailmaltaan elokuva on aika ankea. Alun Universal Picturesin logossa oleva maapallo muuttuu kultaiseksi. Tämä taitaa olla myös ensimmäinen kerta, kun näen "Universal"-tekstin jatkavan matkaa takaisin planeetan taakse. Visuaalisesti elokuva on ihan hyvin toteutettu. Peikot (tai jotkut örkkimörököllit), mitä vastaan yhdessä kohtaa taistellaan, ovat aika kehnosti toteutettu ja aiheuttavat katsojalle enemmänkin huvittuneen ilmeen kauhistuneen sijaan. Musiikki elokuvassa on aika mitäänsanomatonta, mutta jumputus toimii sujuvasti elokuvan pyöriessä eteenpäin. Jos kuulisin soundtrackin erikseen, niin en osaisi yhdistää sitä tähän elokuvaan.

Näin elokuvan 3D-versiona. Kuten tavallista, niin kakkuloilla katsominen ei muuttanut kokemusta oikein millään lailla. Pari kertaa jotain tuli hieman "lähemmäs" katsomoa, mutta siihen se jäikin.

Yhteenveto: Vaikka tuntuu, että hirveästi kritisoin elokuvaa, niin pakko sanoa silti, että The Huntsman: Winter's War on ihan kiva seikkailuelokuva. Siinä on kelpo toimintakohtauksia, mutta tarinallisesti se jää todella vaisuksi. Se on ehdottomasti parempi elokuva kuin Snow White and the Huntsman, mutta on silti aika tarpeeton spin-off -elokuva. Elokuva on myös todella ennalta-arvattava. Näyttelijäntyö ei ole kovin kaksista ja huumori on huonoa. Hauskinta elokuvassa ovat tahattoman koomiset asiat, mitkä pitäisi ottaa vakavasti, kuten Freyan pöllönaamio. Muutenkin monet elokuvan asiat ovat joko hölmöjä tai epäloogisia. Kannattaako sitä raahautua elokuviin katsomaan? Ei. Säästäkää rahanne. Jos elokuviin tekee mieli mennä, niin käykää vilkaisemassa uusi The Jungle Book (2016) tai odottakaa Captain America: Civil Waria (2016). Tietty, jos pidit edeltävästä osasta, niin toimii tämäkin luultavasti. Jos tämä tulee televisiosta, eikä parempaa ole tarjolla, niin katsokaa vain tai jos se ilmestyy vaikka Netflixiin. Jotta tälle ei tehdä lisää jatkoa, niin älkää käykö leffassa katsomassa - mutta jos The Huntsman kiinnostaa, niin perjantaina 22.4. se sitten ilmestyy elokuvateattereihin.

Kirjoittanut: Joonatan, 18.4.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.comicbookmovie.com
The Huntsman: Winter's War, 2016, Universal Pictures, Roth Films