SIGNS
Ohjaus: M. Night Shyamalan
Pääosissa: Mel Gibson, Joaquin Phoenix, Rory Culkin, Abigail Breslin, Cherry Jones, M. Night Shyamalan, Patricia Kalember, Ted Sutton, Lanny Flaherty, Marion McCorry ja Michael Showalter
Genre: jännitys, scifi, draama
Kesto: 1 tunti 46 minuuttia
Ikäraja: 16
Signs on M. Night Shyamalanin ohjaama, käsikirjoittama ja tuottama scifijännityselokuva. Shyamalan suunnitteli tarinaa pitkään ja ohjaajan noustua suosioon elokuviensa Kuudes aisti (The Sixth Sense - 1999) ja Unbreakable - särkymätön (Unbreakable - 2000) myötä, hän koki olevansa valmis tekemään enemmän tehosteita hyödyntävän filmin. Kuvaukset käynnistyivät 2001 ja lopulta Signs sai maailmanensi-iltansa 29. heinäkuuta 2002 - tasan 20 vuotta sitten! Elokuva oli suuri menestys, mutta se herätti voimakkaasti niin positiivisia kuin negatiivisia mielipiteitä katsojissa ja kriitikoissa. Itse näin Signsin vasta keväällä 2015 ja kuuluin niihin, jotka eivät pitäneet elokuvasta. En siis ole katsonut leffaa uudestaan, mutta kun huomasin filmin täyttävän nyt 20 vuotta, päätin juhlavuoden kunniaksi antaa Signsille uuden mahdollisuuden.
Entinen pappi Graham Hess huomaa, että hänen pellolleen on ilmestynyt valtava, mystinen kuvio. Kun näitä kuvioita alkaa löytymään ympäri maailmaa, Grahamin perhe alkaa vähitellen uskoa, että Maahan on saapunut jotain ulkoavaruudesta...
Mel Gibson näyttelee Graham Hessiä, maatilalla asuvaa ex-pappia, joka on menettänyt uskonsa Jumalaan vaimonsa (Patricia Kalember) traagisen kuoleman jälkeen. Gibson on yllättävänkin hyvä roolissa, välittäen vakuuttavasti Grahamin vaikeat ja monikerroksiset tunteet läpi elokuvan. Graham yrittää toipua vaimonsa menettämisestä ja pitää perhettään kasassa, mitä ei auta yhtään, kun kaikkialla alkaa tapahtumaan kummia.
Grahamin kanssa maatilalla asuvat myös hänen lapsensa Morgan ja Bo, joita näyttelevät Rory Culkin ja ensimmäisen elokuvaroolinsa tekevä Abigail Breslin, sekä Grahamin veli Merrill, jota näyttelee Joaquin Phoenix. Culkin ja Breslin pärjäävät oikein passelisti rooleissaan ja suoriutuvat vaativammistakin kohtauksista hyvin. Phoenix tekee kelpo työtä omassa osassaan, mutta kyseessä ei todellakaan ole yksi hänen parhaista roolisuorituksistaan.
Lisäksi elokuvassa nähdään myös Cherry Jones paikallisena poliisina, sekä Shyamalan itse Rayna, jota kohtaan Graham kokee kaunaa. Jos ei tiedä, minkä näköinen Shyamalan on tai että hän esittää hahmoa, ei Rayn näyttelijätyöhön luultavasti kiinnitä sen kummemmin huomiota. Kuitenkin kun tietää, että tuossa nyt on elokuvan ohjaaja ja käsikirjoittaja, on jopa hieman hassua, kuinka merkittävään osaan hän on lopulta itsensä pistänyt. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että ohjaajat tekevät cameoita elokuvissaan, onhan Shyamalan tehnyt sitä aina. Mutta kun hän ei ole näyttelijänä erityisen kummoinen, olisi hän voinut antaa roolin jollekulle toiselle ja pysytellä kameran takana.
Vaikka löysin yhä kritisoitavaa Signsista, pidin siitä toisella katselukerralla huomattavasti enemmän. Sen lisäksi, että en lämmennyt sille, että Shyamalan päätti roolittaa itsensä tärkeään sivurooliin, en myöskään täysin pitänyt parin ratkaisun toteutuksesta. En sano, että niiden toteutus olisi varsinaisesti huono, vaan pikemminkin, että ratkaisut ovat ajatuksen tasolla mahtavia ideoita. Shyamalan tuo ne näytölle tarpeeksi sujuvasti, mutta ne voisivat olla hiotumpia, jolloin kokonaisuus nousisi lopulta niiden mahtavien ideoiden tasolle. Vaikka koinkin, ettei Shyamalan täysin onnistu kaikessa elokuvassa, on hän silti työstänyt erittäin mainion tieteistarinan, josta löytyy myös syvällinenkin puolensa.
Yksi Shyamalanin suurimmista onnistumisista Signsissa on tunnelma. Heti ensiminuuteilla elokuva saa katsojan tietyn - miten sen nyt sanoisi - miellyttävän epämiellyttävän tunteen valtaan. Kaikki ei selvästi ole kohdallaan tällä maatilalla ja jännite leviää ruudulta kotikatsomoon. Samalla leffa on kuitenkin todella kiehtova. Mikä ihme teki valtavan kuvion Grahamin pellolle? Mitä se tarkoittaa? Miksi perheen koirat alkavat käyttäytyä kummallisesti? Jokin tuntuu kaiken aikaa lymyilevän pellolla ja yöllä se jokin saattaa jopa lymyillä lähellä perheen taloa. Katsoja haluaisi sanoa Grahamille, että tämä ottaisi perheensä ja lähtisi äkkiä pois, mutta samaan aikaan haluaa myös, että hahmot selvittävät, mitä on oikein meneillään?
Toisin kuin monet genren edustajat, jotka ovat puhtaasti viihteellistä menoa ja melskettä, Signs on hyvin rauhallinen ja hidastempoinen teos. Ensimmäisellä katselulla tämä oli yksi pettymyksen tuottaneista tekijöistä, mutta nyt toisella kerralla pidin siitä, kuinka tunnelmaa kasvatetaan vähitellen. Jännite ei koskaan hellitä, mikä johtuu suurimmaksi osaksi siitä, miten elokuva päättää tarjota sen, mikä ihme onkaan tehnyt näitä outoja asioita. Olento nähdään vain vilaukselta ja silloinkin se pysyttelee varjoissa. Sen lisäksi, että Shyamalan osoittaa vanhanaikaisin keinoin, kuinka rakentaa jännitettä, hän myös näyttää, kuinka äkkisäikäytykset kuuluu tarjota. Nykyään böö-pelottelut perustuvat vain voimakkaaseen ääneen, mitä katsoja säpsähtää, mutta minkä jälkeen kaikki jännite on kadonnut. Tässä Shyamalan ei todellakaan ärsytä katsojaansa typerällä äänitehosteella, vaan hyödyntää säikäyttäjän ääntä tai joskus ihan vain hiljaisuutta. Loppupäässä tulee loistava säikäytys, jossa olento ilmestyy kuvaan, eikä mukaan ole lisätty ollenkaan typerää äänipamausta.
Pidän suuresti Signsissa siitä, kuinka elokuva on tavallaan todella pienimuotoinen, mutta se herättää silti katsojassa tunteen siitä, että tämä outous tapahtuu kaikkialla ja koko maailma elää samassa jännityksessä kuin Grahamin perhe. Maailman menoa esitetään nokkelasti hahmojen näkemien uutislähetysten kautta ja ihmisten puheista. Elokuva ei koskaan lähde pitkästi näyttämään tapahtumia muualla, vaan kaikki esitetään perheen kautta maatilalla. Katsojasta tuntuukin siltä, että olisi itse maatilalla mukana. Ja kun Grahamin perhe on näin onnistuneesti kirjoitettu ja näytelty, nelikon luona viettää aika mielellään. Yksi elokuvan teemoista liittyykin perheeseen ja kuinka Grahamin, Merrillin, Morganin ja Bo'n täytyy tehdä yhteistyötä selvitäkseen.
Pidän suuresti Signsissa siitä, kuinka elokuva on tavallaan todella pienimuotoinen, mutta se herättää silti katsojassa tunteen siitä, että tämä outous tapahtuu kaikkialla ja koko maailma elää samassa jännityksessä kuin Grahamin perhe. Maailman menoa esitetään nokkelasti hahmojen näkemien uutislähetysten kautta ja ihmisten puheista. Elokuva ei koskaan lähde pitkästi näyttämään tapahtumia muualla, vaan kaikki esitetään perheen kautta maatilalla. Katsojasta tuntuukin siltä, että olisi itse maatilalla mukana. Ja kun Grahamin perhe on näin onnistuneesti kirjoitettu ja näytelty, nelikon luona viettää aika mielellään. Yksi elokuvan teemoista liittyykin perheeseen ja kuinka Grahamin, Merrillin, Morganin ja Bo'n täytyy tehdä yhteistyötä selvitäkseen.
Suurin teema elokuvassa on kuitenkin usko - sen menettäminen ja mahdollisesti sen saaminen takaisin. Grahamin uskon menetys näkyy vahvasti pitkin leffaa ja siihen liittyvät niin hänen perheensä, Shyamalanin hahmo, muut kaupungin asukkaat ja itse muukalaisoliot. Jos elokuvaa haluaa oikein syväanalysoida, olennot voi nähdä pahuuden ilmentyminä, jotka saapuvat koettelemaan Grahamia. Sen lisäksi, että Grahamin täytyy tehdä yhteistyötä perheensä kanssa, eikä vain jatkuvasti yrittää hoitaa hommia yksin ja sysätä pahaa oloa pois, hän myös tarvitsee uskoansa kohdatakseen vaikeudet. Signsin voi siis katsoa kertomuksena uskosta, jota yritetään horjuttaa tai sitten sen voi katsoa puhtaasti tiivistunnelmaisena scifielokuvana. Molemmin tavoin se toimii hyvin. Jos tietyt ristiriitaiset ratkaisut loppuhuipennuksessa vakuuttaisivat yhtä lujasti kuin sitä edeltänyt puolitoistatuntinen, Signs olisi eheämpi kokonaisuus.
Vaikka Shyamalan pienesti kompastuukin omaan nokkeluuteensa lopussa, hän onnistuu silti suurimmaksi osaksi ohjaajana ja käsikirjoittajana. Tunnelma ja tarina rakentuvat hienosti, ja pidän paljon siitä, että Shyamalan on halunnut tehdä huomattavasti pienimuotoisemman ja hiljaisemman tieteisteoksen, jollaisia ei paljoa näe 2000-luvulla. Elokuvan vanhanaikainen toteutus itse asiassa saa sen tuntumaan kymmenisen vuotta vanhemmalta, enkä todellakaan sano tätä negatiivisessa mielessä. Muiden scifielokuvien keskellä Signs erottui edukseen vuonna 2002. Leffa on todella näyttävästi kuvattu. Mitään mielettömiä kamerakikkailuja ei ole luvassa, mutta kuvasommittelu on erittäin tarkkaa, tarkennuksen käyttö erinomaista ja eri keinot kuvata olentoa pimeyden ja heijastusten kautta nerokkaita. Kun olento nähdään paremmassa valossa, filmin päivittyneet tietokonetehosteet näkyvät selvästi. Lavasteet ovat upeat ja on erityisen ihailtavaa, että Grahamin pellon valtava kuvio tehtiin oikeasti. Äänitehosteita hyödynnetään vaikuttavasti, mutta James Newton Howardin säveltämät musiikit aiheuttavat pieniä ristiriitaisia tunteita. Toisaalta ne tuovat oman hyvän lisänsä tunnelmaan, mutta samalla ne ovat myös hieman yksitoikkoista pianonpimputtelua.
Vaikka Shyamalan pienesti kompastuukin omaan nokkeluuteensa lopussa, hän onnistuu silti suurimmaksi osaksi ohjaajana ja käsikirjoittajana. Tunnelma ja tarina rakentuvat hienosti, ja pidän paljon siitä, että Shyamalan on halunnut tehdä huomattavasti pienimuotoisemman ja hiljaisemman tieteisteoksen, jollaisia ei paljoa näe 2000-luvulla. Elokuvan vanhanaikainen toteutus itse asiassa saa sen tuntumaan kymmenisen vuotta vanhemmalta, enkä todellakaan sano tätä negatiivisessa mielessä. Muiden scifielokuvien keskellä Signs erottui edukseen vuonna 2002. Leffa on todella näyttävästi kuvattu. Mitään mielettömiä kamerakikkailuja ei ole luvassa, mutta kuvasommittelu on erittäin tarkkaa, tarkennuksen käyttö erinomaista ja eri keinot kuvata olentoa pimeyden ja heijastusten kautta nerokkaita. Kun olento nähdään paremmassa valossa, filmin päivittyneet tietokonetehosteet näkyvät selvästi. Lavasteet ovat upeat ja on erityisen ihailtavaa, että Grahamin pellon valtava kuvio tehtiin oikeasti. Äänitehosteita hyödynnetään vaikuttavasti, mutta James Newton Howardin säveltämät musiikit aiheuttavat pieniä ristiriitaisia tunteita. Toisaalta ne tuovat oman hyvän lisänsä tunnelmaan, mutta samalla ne ovat myös hieman yksitoikkoista pianonpimputtelua.
Yhteenveto: Signs on hieman ristiriitaisesta loppuhuipennuksestaan huolimatta erittäin mainio scifijännäri. M. Night Shyamalan rakentaa tunnelmaa vakuuttavasti ja vaikka filmi etenee varsin hitaasti, se pitää onnistuneesti koukussaan jännittävän ilmapiirinsä ansiosta. Katsojasta tuntuu siltä kuin olisi itsekin Grahamin perheen maatilalla pohtimassa niin tilalla kuin muualla maailmassa tapahtuvia kummallisuuksia. Olentojen kohtaamiset ovat tehokkaasti toteutetut, joskin leffan digiefektit ovat nähneet parhaat päivänsä. Elokuvasta löytyy myös oiva syvällinen puolensa ja teemoja uskosta, sen menettämisestä ja sen tarvitsemisesta vaikeuksien läpikäymiseen. Näyttelijät suoriutuvat hyvin rooleistaan, joskin Shyamalan olisi voinut oman roolinsa antaa jollekulle toiselle ja pysytellä kameran takana. Elokuvan loppuhuipennus jättää hieman turhauttavan tunteen kaiken koetun jälkeen, mutta on Signs silti erittäin hyvä tieteisteos, joka toimii yhä 20 vuotta ilmestymisensä jälkeen. Suosittelenkin elokuvaa lämpimästi scififaneille, jotka kaipaavat leffoiltaan rauhallisempaa ja pohdiskelevampaa menoa kuin mitä massalle tehdyissä efektipläjäyksissä on tarjolla.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 18.1.2021
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Signs, 2002, Touchstone Pictures, Blinding Edge Pictures, The Kennedy/Marshall Company
