Yli aidan (Over the Hedge - 2006) - elokuva-arvostelu

YLI AIDAN

OVER THE HEDGE

Ohjaus: Tim Johnson ja Karey Kirkpatrick

Näyttelijät: Bruce Willis, Garry Shandling, Steve Carell, Allison Janney, Wanda Sykes, Thomas Haden Church, William Shatner, Avril Lavigne, Eugene Levy, Catherine O'Hara, Shane Baumel, Sami Kirkpatrick, Madison Davenport, Omid Djalili ja Nick Nolte

Genre: animaatio, komedia

Kesto: 1 tunti 23 minuuttia

Ikäraja: 7

Over the Hedge, eli suomalaisittain Yli aidan perustuu Michael Fryn ja T. Lewisin samannimiseen sarjakuvaan, jota julkaistiin vuodesta 1995 alkaen. Alun perin elokuvasovitusta ryhtyi työstämään Fox Animation Studios, studiopomo Chris Meledandrin tykästyttyä sarjakuvaan ja hankittua sen elokuvaoikeudet. Yhtiön Titan A.E. -animaatioelokuvan (2000) oltua jättimäinen floppi, yhtiö jouduttiin lopettamaan ja Fryn ja Lewisin sarjakuvan elokuvaoikeudet kaupattiin eteenpäin. Oikeuksiin tarttui DreamWorks-yhtiö, joka aloitti leffan teon. Ääninäyttelijät nauhoittivat repliikkinsä, animaattorit kävivät töihin ja lopulta Yli aidan sai maailmanensi-iltansa 22. huhtikuuta 2006 - tasan 20 vuotta sitten! Elokuva sai kriitikoilta ja katsojilta positiivista palautetta, minkä lisäksi se menestyi hyvin lippuluukuilla. Itse en yhtään osaa sanoa, näinkö Yli aidan ensi kertaa jo teatterissa, vai vasta myöhemmin vuokralta. Pidin elokuvasta kuitenkin lapsena paljon ja olen nähnyt sen muutamankin kerran uudestaan, joskin edellisestä katselusta on kulunut jo ainakin vuosikymmen. Kun huomasin Yli aidan -elokuvan täyttävän nyt 20 vuotta, päätin pitkästä aikaa katsoa elokuvan ja samalla arvostella sen.

Juonitteleva pesukarhu RJ huiputtaa joukon eläimiä auttamaan häntä varastamaan ruokaa lähiöstä, maksaakseen velkansa hurjalle karhulle.

Päärooliin pesukarhu RJ:ksi kaavailtiin aluksi Bill Murrayta ja sitten rooliin oli ehditty jo hetkellisesti kiinnittää Jim Carrey, mutta lopulta hahmoa päätyi ääninäyttelemään Die Hard -elokuvista (1988-2013) tuttu Bruce Willis. RJ on viekas ja juonitteleva tyyppi, joka ajaa vain omaa etuaan ja on hyvä puhumaan itsensä ulos erilaisista pinteistä. Hän päätyy elämänsä pahimpaan pinteeseen, kun hän hetken mielijohteesta yrittää varastaa talviunia nukkuvan Vincent-karhun (Nick Nolte) ruokavaraston, vain tuhotakseen sen vahingossa. Jottei RJ joudu itse Vincentin kitaan, hän saa viikon aikaa kerätä ruoat takaisin. RJ on vekkuli päähahmo, vaikka toimiikin ison osan ajasta kyseenalaisesti ja Vincent on onnistunut uhka, etenkin Nolten vaikuttavan äänen ansiosta.

     Avukseen ruoan keräykseen RJ huiputtaa metsästä löytämänsä eläinperheen, johon kuuluvat joukkoa johtava ja ylivarovainen kilpikonna Verne (Garry Shandling), ylivilkas orava Hammy (Steve Carell), temperamenttinen haisunäätä Stella (Wanda Sykes), pelokas opossumi Ozzie (William Shatner) ja tämän tytär Heather (Avril Lavigne), sekä lempeät piikkisikavanhemmat Lou (Eugene Levy) ja Penny (Catherine O'Hara) ja heidän innokkaat lapsensa Spike (Shane Baumel), Bucky (Sami Kirkpatrick) ja Quillo (Madison Davenport). Ihmishahmojakin leffasta löytyy pari, tuoreen lähiön tiukka asukasyhdistyksen puheenjohtaja Gladys Sharp (Allison Janney), sekä eksentrinen tuholaistorjuja Dwayne LaFontant (Thomas Haden Church). Hahmokattaus on läpikotaisin täynnä hupaisia persoonia, joista eri katsojat voivat löytää omat suosikkinsa. Lapsena toki energiaa pursuava Hammy oli lempparini, joskin näin aikuisiällä huomasin tykästyväni kaikkea epäilevään Verneen.

Vaikka Yli aidan tuottikin teatterikierroksellaan lähes 350 miljoonaa dollaria ja se sai positiivista palautetta niin katsojilta kuin kriitikoilta, DreamWorks -yhtiö näki tuloksen silti pienoisena pettymyksenä ja perui suunnitelmansa jatko-osasta. Samalla elokuva tuntuu jääneen vuosien varrella unholaan, eikä moni mainitse sitä ensimmäisten joukossa, kun ryhdytään listaamaan DreamWorksin parhaita animaatioita. Vaikken olekaan katsonut Yli aidan -elokuvaa yli kymmeneen vuoteen ja vaikkei elokuva lukeudukaan sinne yhtiön huipputeoksiin Shrekin (2001), Kung Fu Pandan (2008) ja Näin koulutat lohikäärmeesi (How to Train Your Dragon - 2010) seuraan, pidän leffasta edelleen. Toisaalta taas yhtiön mielestä leffan heikko menestys johti siihen, ettei hommaa pilattu tarpeettomilla jatko-osilla ja Yli aidan onkin selvästi parempi kuin osa Shrekin ja Kung Fu Pandan jatko-osista.

Yli aidan sisältää hupaisan premissin ja on hauskaa seurata, kuinka RJ yrittää saada huiputettua hyväuskoiset eläimet auttamaan häntä, jotta hän ei päädy karhun kitaan. Nämä hahmot ovat niin mainioita, että heidän parissa viihtyy mukavasti ja luvassa onkin runsaasti hauskoja tilanteita. Tuohon aikaan en muista nähneeni lastenleffoissa tarinoita ryöstäjistä ja leffasta löytyykin viittauksia esimerkiksi pankkiryöstöelokuviin, kun RJ:n johdolla eläimet suunnittelevat tapaa tyhjentää lähiön jääkaapit. Mutta koska kyseessä on lastenleffa, elokuva jaksaa osoittaa, ettei rikos kannata ja aluksi itsekeskeinen RJ:kin alkaa tietty lämmetä uusille eläintovereilleen. Dwayne-tuholaistorjuja ja Vincent-karhu taas tarjoavat eri lailla vaaratilanteita hahmoille. Siinä, missä Dwayne on yliampuvuudessaan aika koominen, Vincent taas voi helposti aiheuttaa painajaisia perheen pienimmille siinä missä RJ:llekin.

Visuaalisesti Yli aidan on kestänyt hyvin aikaa, vaikka leffa ei toki näytä yhtä vaikuttavalta kuin nykypäivän animaatiot, teknologian kehityttyä roimasti viimeisten 20 vuoden aikana. Eläinhahmot ovat myös ulkoisesti hupaisia ja liikkuvat sulavasti, samalla kun niin metsä kuin sen myyttisen aidan toiselta puolelta löytyvä lähiöalue näyttävät hyviltä. Ongelmana ovat oikeastaan ihmishahmot, jotka onneksi ovat tosiaan pienemmässä roolissa. Värien käyttö on myös miellyttävää pitkin leffan. Äänimaailma on oivallisesti rakennettu ja Rupert Gregson-Williamsin säveltämät musiikit tunnelmoivat kivasti taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 27.2.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Over the Hedge, Yhdysvallat, 2006, DreamWorks Animation

Arvostelu: Pikkujalka (Smallfoot - 2018)

PIKKUJALKA

SMALLFOOT

Ohjaus: Karey Kirkpatrick
Pääosissa: Channing Tatum, James Corden, Zendaya, Common, LeBron James, Gina Rodriguez, Ely Henry, Danny DeVito, Jimmy Tatro ja Yara Shahidi
Genre: animaatio, seikkailu, komedia, musikaali
Kesto: 1 tunti 36 minuuttia
Ikäraja: 7

Pikkujalka on Warner Bros. -yhtiön uusi animaatioelokuva. Käsikirjoittajat Glenn Ficarra ja John Requa saivat idean siihen tutkiessaan isojalan ja lumimiehen mytologiaa. He veivät ideansa Warnerille, mikä kiinnostui siitä ja alkoi työstämään leffaa. Kesällä 2016 projekti lähti tosissaan käyntiin, kun Karey Kirkpatrick valittiin ohjaajaksi ja lopulta Pikkujalka sai ensi-iltansa tämän vuoden lokakuussa. Itse kiinnostuin elokuvasta heti, kun kuulin siitä, sillä idea vaikutti erittäin hauskalta. Odotukseni kuitenkin laskivat, kun aloin nähdä mainoksia filmistä, mitkä eivät näyttäneet kovin laadukkailta. Luin siitä myös hyvin ristiriitaisia arvioita, joissa jotkut kehuivat leffaa ja toiset taas lyttäsivät sen. Meninkin aika varautunein mielin katsomaan Pikkujalan, kun se oli jo pyörinyt pari viikkoa teattereissa.

Korkealla vuoren huipulla asustaa lumimiesten, eli jetien yhteiskunta. Jetit asustavat rauhassa ja onnellisina, kunnes eräänä päivänä jeti nimeltä Migo kohtaa kauhistuttavan olennon, mitä jetit ovat luulleet pelkäksi myytiksi: ihmisen.

Elokuvan päähenkilö Migo (äänenä Channing Tatum) on nuori lumimies, jolla on suuret unelmat periä isänsä (Danny DeVito) ammatti aamugongin hakkaajana, sekä täysi luotto jetiyhteiskunnan johtoon. Vasta urbaanilegendaksi luullun ihmisen eli pikkujalan kohtaaminen saa Migon kyseenalaistamaan ikivanhat lakitekstit, joissa pikkujalkojen olemassaolo kielletään ja kun hänet tämän takia potkitaan pihalle jetikommuunista, hänen täytyy todistaa ihmisten olemassaolo muille kaltaisilleen. Hahmolle kirjoitettu tarina on kiinnostava, mutta harmillisesti samaa ei oikeastaan voi sanoa itse hahmosta. Migo on päähenkilöksi yllättävän tylsä tapaus, joka ei koskaan tee kummoista vaikutusta. Tatum kuitenkin sopii osaansa ja Migon äänestä paistaa Tatumin innokkuus leffaa kohtaan.
     Paljon Migoa mielenkiintoisempi hahmo on nimikkohahmo pikkujalka, eli itseään täynnä oleva TV-persoona Percy (James Corden), joka yrittää kaikkensa nostaakseen ohjelmansa katsojalukuja. Aluksi hieman turhamaisena ääliönä nähtävä Percy on oudolla tavalla pidettävämpi hahmo kuin Migo ja on paljon kiinnostavampaa seurata, kuinka Percy alkaa oppia elämän oikeasti tärkeistä asioista.
     Migon lisäksi muita jetihahmoja ovat jetiyhteiskuntaa johtava Kivenhaltija (Common), tämän ihmisistä kiinnostunut tytär Meechee (Zendaya) ja hieman pöljä poika Thorp (Jimmy Tatro), sekä jokseenkin erikoinen kolmikko Gwangi (LeBron James), Kolka (Gina Rodriguez) ja Fleem (Ely Henry). Thorpin hauskoista jutuista huolimatta sivuhahmot ovat unohdettavia ja Fleemin tapauksessa jopa aika ärsyttäviä. Kivenhaltijasta arvaa heti, että hänellä on jotain hämärää meneillään. Migon ja Meecheen välille yritetään tietysti kehitellä jonkin sortin ihastusta, mutta tämä on kömpelösti toteutettu. Myös Percy-ihmiselle on yritetty luoda romanssintynkää hänen assistenttinsa Brendan (Yara Shahidi) kautta, mikä on vielä kömpelömpi yritys.

Kuten arvelinkin, Pikkujalka ei todellakaan ole mikään maata järisyttävä kokemus, mutta oli se hieman parempi kuin odotin. Omalla tavallaan se on hyvin geneerinen lastenleffa, mutta siitä löytyy kuitenkin asioita, joista vanhemmatkin voivat nauttia, mitä arvostan aina perhe-elokuvissa. Lapsille on luvassa hassua koheltamista höpsön näköisten hahmojen kanssa ja vauhdikasta seikkailua, mutta aikuiset löytävät leffasta yhteiskunnallisiakin viestejä. Kuten jo nopeasti sanoin, jetiyhteiskunta uskoo sokeasti siihen, mitä heidän johtajansa sanoo, eikä kyseenalaista oudoimpiakaan lakeja, joita pyhiin kiviin on kirjoitettu. Kaikkea uutta pidetään vaarallisena ja Kivenhaltija haluaa pitäytyä siinä, minkä on todennut tutuksi ja turvalliseksi (puhumattakaan helposta). Elokuva viestii ennakkoluulojen ylittämisestä ja rajojen rikkomisesta. Maailma ei edisty junnaamalla paikoillaan, vaan kokeilemalla rohkeasti uusia asioita. Tämä syvällisempi puoli tuo leffaan paljon lisää ja sitä ilman kyseessä olisi aika keskinkertainen ja unohdettava tekele. Nyt elokuvan muistaa siis hieman kauemmin kuin yhden päivän ajan. Syvällisyys nostaa Pikkujalan hieman monia muita ei-Disneyn tai -Pixarin tekemiä animaatioita korkeammalle, vaikkakaan Warner Bros. -yhtiön Lego elokuvan (The LEGO Movie - 2014) tasolle ei ylletä millään. Onhan tämä paljon laadukkaampi kuin esimerkiksi kesällä ilmestynyt Hotel Transylvania 3: Monsterit matkalla (Hotel Transylvania 3: Summer Vacation - 2018), mutta mistään parhaan animaatioelokuvan Oscar-pystistä tekijöiden on turha haaveilla.

Sen lisäksi, että pidin filmin syvällisemmistä teemoista, on myös pakko sanoa, että elokuvan idea on erittäin mainio. On nokkela keksintö kääntää ihmisten ja lumimiesten asemat päälaelleen, vaikkakin tämän olisi voinut hoitaa paremmin ja selkeästi kiinnostavampien hahmojen kanssa. Pakkohan se on myöntää, että leffa saa hekottelemaan ja hymähtelemään useaan otteeseen, oli kyse sitten Migon kohelluksesta, hänen ensi kertaa päätyessään ihmiskylään tai hauskoista vitseistä, mitkä saattavat mennä lapsilta ohi. Rääkyvä vuohi oli jopa hulvaton lisäys. Sen sijaan asia, mistä en pitänyt lainkaan, on, että Pikkujalka on väkisin päätetty muuttaa musikaaliksi (mikä ei tosin tule yllätyksenä, kun katsoo laulajista koostuvaa näyttelijäkaartia). Syvällisemmät aiheet tekevät elokuvasta jo ajankohtaisen, sitä ei tarvitse painottaa tunkemalla mukaan modernia pop- tai rap-musiikkia, mikä ei vain istu leffaan. Ja mikä pahinta, nämä laulut ovat sieltä tylsemmästä ja unohdettavasta päästä, eikä todellakaan mitään radiohittejä. Aikuisille elokuva yrittää tarjota myös tällä osa-alueella jotain, mutta uudelleensanoitettu Queen-hitti "Under Pressure" saa välittömästi toivomaan, että se olisi jo ohi. Joitakin muita laulut eivät tietenkään tule häiritsemään. Näytöksessä, missä näin Pikkujalan, parin penkin päässä itsestäni vasemmalla istui kaksi nuorta naista, jotka alkoivat tanssimaan laulujen aikana, mikä oli tietty jokseenkin häiritsevää (ei tosin läheskään yhtä ärsyttävää kuin se, että toinen heistä otti kymmenen minuutin välein puhelimensa esiin tarkistaakseen Snapchatinsa). Samalla tosin ajattelin, että onhan se kiva, että tämä toimii heille.

Samalla tavoin kuin elokuva ei ole sisällöltään yhtä laadukas teos kuin Disneyn tai etenkään Pixarin animaatioleffat, se ei ole myöskään visuaalisesti samalla tasolla. Jeteihin on kyllä selvästi panostettu ja heidän turkkiensa yksittäiset karvat erottuvat hienosti, mutta jostain syystä filmi ei ole visuaalisesti kovin näyttävä. Tämä saattaa johtua siitä, että värimaailma luottaa paljon valkoiseen ja siniseen, mikä ei ole erityisen kiinnostavaa. Valkoinen lumimies valkoisessa lumessa on aika tylsä näky. Ihmisten kylä tuo onneksi hieman väriä mukaan, mutta eipä siellä paljoa vietetä aikaa. Pikkujalan ohjaaja Karey Kirkpatrick on aiemmin ohjannut animaation Yli aidan (Over the Hedge - 2006), mikä ei sekään ole kovin ihmeellinen teos. Kirkpatrick taitaa visuaalisen hauskuuttamisen, mutta hän ja käsikirjoittaja Clare Sera olisivat voineet miettiä uudestaan, kannattaako lähinnä kestoa pidentäviä lauluja tunkea mukaan. Äänimaailma on oivallisesti luotu ja Heitor Pereiran säveltämät musiikit sopivat mukaan hyvin.

Yhteenveto: Pikkujalka on kelpo animaatiofilmi, mistä löytyy jotain sekä lapsille että aikuisille. Perheen pienemmille on tarjolla vauhdikasta seikkailua hassunnäköisten hahmojen kera ja aikuiset voivat huomata syvällisempää puolta, kun leffa viestii yhteiskunnallisista asioista. Vitsejä on luvassa kaikenikäisille ja elokuva onnistuu viihdyttämään lähes koko kestonsa ajan. Tunnelmaa lyttäävät lähinnä täysin tarpeettomat musikaaliosiot, joiden laulut eivät istu elokuvaan lainkaan ja jotka ovat totaalisen unohdettavia. Lähes yhtä unohdettavia ovat tarinan hahmot, joista vain Percy jää mieleen ylimielisen persoonansa takia. Jetit Migo ja Meechee ovat aika tylsiä tapauksia, eikä heidän juttunsa oikein kiinnosta. Tavallaan leffa on oivallisesti animoitu, sillä jeteihin on panostettu tuomalla esiin heidän turkkinsa jokainen karva, mutta värimaailmaltaan elokuva on hieman tylsää seurattavaa. Loppujen lopuksi Pikkujalka on siis helposti kerran katsottava ja ihan yhtä helposti unohdettava animaatio, minkä parissa koko perhe voi viihtyä puolentoista tunnin keston ajan. Ei tämän takia tarvitse kuitenkaan teattereihin asti raahautua, vaan filmin voi ihan hyvin katsoa omalta kotisohvalta, kun siihen tulee mahdollisuus. Lopputekstien aikana nähdään vielä lyhyt pätkä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 7.11.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Smallfoot, 2018, Warner Bros. Pictures, Warner Bros. Animation, Warner Animation Group, Zaftig Films