Arvostelu: Peter Pan ja Leena (Peter Pan & Wendy - 2023)

PETER PAN JA LEENA

PETER PAN & WENDY

Ohjaus: David Lowery

Pääosissa: Alexander Molony, Ever Anderson, Jude Law, Yara Shahidi, Joshua Pickering, Jacobi Jupe, Alyssa Wapanatahk, Jim Gaffigan, Molly Parker, Alan Tudyk, Florence Bensberg, Sebastian Billingsley-Rodriguez, Noah Matthews Matofsky, Caelan Edie, Skyler Yates, Kelsey Yates, Felix De Sousa ja Diana Tsoy

Genre: seikkailu

Kesto: 1 tunti 46 minuuttia

Ikäraja: 6

Peter Pan & Wendy, eli suomalaisittain Peter Pan ja Leena on näytelty uudelleenfilmatisointi Walt Disneyn animaatioklassikosta Peter Pan (1953), joka perustuu J. M. Barrien vuoden 1904 näytelmään ja 1911 kirjaan Peter Panista. 2010-luvulla Disney ryhtyi suunnittelemaan useita uusia versioita animaatioelokuvistaan ja vuonna 2016 yhtiö ilmoitti uuden Peter Pan -elokuvan olevan tekeillä. Ohjaajaksi valittiin Disney-uudelleenfilmatisointi Pete ja lohikäärme Elliottin (Pete's Dragon - 2016) ohjannut David Lowery ja kuvaukset käynnistyivät maaliskuussa 2021, lähes vuoden viivästymisen jälkeen koronaviruspandemian takia. Nyt Peter Pan ja Leena on julkaistu suoraan Disney+ -suoratoistopalvelussa ja itseäni elokuva ei pahemmin innostanut. Olen viimeisen vuosikymmenen aikana tosissani turhautunut Disneyn sieluttomilta rahastusyrityksiltä tuntuviin uudelleenfilmatisointeihin hienoista piirrosklassikoista. Peter Pan ja Leenan traileri ei vakuuttanut itseäni ja pistinkin elokuvan pyörimään sen julkaisupäivänä aika skeptisin ennakko-odotuksin. Tähän väliin pitää muuten vielä mainita, että jos ette olleet huomanneet, pääsin osallistumaan Disneyn virtuaaliseen haastattelutilaisuuteen, jossa paikalla oli elokuvan ohjaaja ja sen näyttelijöitä. Haastattelutekstin voi lukea tästä.

Leena Kultanen ja hänen pikkuveljensä Mikko ja Jukka päätyvät seikkailuun, kun eräänä yönä Peter Pan, poika joka ei suostu kasvamaan isoksi, saapuu hakemaan heidät Mikä-Mikä-Maahan.

Nimikkorooleissa Peter Panina ja Leenana nähdään elokuvadebyyttinsä tekevä Alexander Molony ja näyttelijä Milla Jovovichin ja ohjaaja Paul W. S. Andersonin tytär Ever Anderson. Nuoret näyttelijänalut hyppäävät ilahduttavalla innolla rooleihinsa ja suoriutuvat kummatkin osistaan mainiosti. Heidän hahmonsa jättävät kuitenkin hieman toivomisen varaa - etenkin Peter Pan. Tämä lentävä poika, joka ei suostu aikuistua, on jo aiemmin esitetty hieman hämäränä heppuna. Ikuinen lapsi kun käy periaatteessa kaappaamassa lapsia kavereikseen satumaiseen Mikä-Mikä-Maahan. Tässä elokuvassa nämä Peterin teot saavat entistä enemmän kohottelemaan kulmiaan, eikä asiaa auta, että poika kuvataan egoistisena kiukuttelijana. Hahmo ei koskaan tee mitään, mikä saisi katsojat ymmärtämään, miksi todellisessa maailmassa vanhemmat kertovat lapsilleen iltasatua tästä pojasta ja hänen uroteoistaan. Leenan osuutta tarinassa on kasvatettu, mutta hän jää silti hieman alikehitetyksi. Tyttö kipuilee lähestyvän aikuisuutensa kanssa, mistä saisi varmasti enemmän irti.

     Elokuvassa nähdään myös Joshua Pickering ja Jacobi Jupe Leenan pikkuveljinä, Jukkana ja Mikkona, Molly Parker ja Alan Tudyk heidän vanhempinaan, Yara Shahidi pienenä ja taianomaisena Helinä-keijuna, Alyssa Wapanatahk soturiprinsessa Tiikerililjana, sekä Jude Law pahana, Peter Pania vihaavana merirosvokapteeni Koukkuna ja Jim Gaffigan tämän uskollisena perämiehenä Smeenä. Sivunäyttelijätkin ovat vähintään kelvollisia osissaan. Law on oiva valinta kapteeni Koukuksi, tehden hahmosta onnistuneen häijyn, mutta samalla yllättävänkin ymmärrettävän. Elokuva syventyy aiempaa enemmän siihen, miksi Koukku niin kamalasti vihaa Peteriä ja jossain kohtaa katsoja voi jopa huomata kääntyneensä piraatin puolelle tässä konfliktissa. Pettymyksen leffassa tuottaa Helinä-keiju. Shahidin osaksi jää lähinnä hymyillä kaikille, sillä pienenä mutta pippurisena tunnetusta Helinästä on harmillisesti riisuttu kaikki persoona.

Valitettavasti Peter Pan ja Leena ei onnistunut voittamaan minua puolelleen, vaikka näyttelijäkaarti hoitaakin hommansa pääasiassa hyvin. Kyseessä on aika lailla juuri niin sieluton, mitäänsanomaton ja yhdentekevä uudelleenfilmatisointi kuin mitä Disneyltä tässä kohtaa voikin odottaa. Elokuva tekee kömpelöä työtä alustaessaan tarinaa ja kun matka Mikä-Mikä-Maahan alkaa, seikkailun henki loistaa poissaolollaan. Kyseessä on jopa yllättävän pitkäveteinen koko perheen raina, jota katsoessa tuli useaan otteeseen vilkaistua kelloa, että milloinkohan tämä päättyy? Kestoa on puoli tuntia enemmän kuin Disneyn animaatioklassikossa, mutta silti tuntuu, että elokuva tarjoaa paljon vähemmän. Itse Mikä-Mikä-Maan esittely jää todella pikaiseksi. Merenneitoja nähdään vain vilaukselta ja Tiikerililjan kylässä piipahdetaan ehkä kymmenen sekunnin ajan. Kohtaaminen Koukun kammoaman krokotiilin kanssa on ohi parissa minuutissa Tällä satumaalla olisi vaikka kuinka paljon tarjottavanaan, mutta jostain syystä elokuva haluaa mieluummin olla ankea pohdiskelu aikuistumisen hyvistä ja huonoista puolista.

Toki on hieno homma, jos elokuvassa uskalletaan pureutua syvemmälle ja jos leffalla olisi kaiken lentelyn ja miekkailun ohessa jotain sanottavaakin, mutta kaikki jää todella pintapuoleiseksi. Peter Panin ja kapteeni Koukun konfliktin synty on elokuvan kiinnostavinta antia ja vähän väliä pohdinkin, että Disneyn olisi pitänyt tehdä leffa siitä. Toki hahmojen menneisyyttä käsiteltiin vajaa kymmenen vuotta sitten ilmestyneessä Warner Brosin Pan-elokuvassa (2015), mutta se oli niin onneton räpellys, että sen tarinan olisi hyvin voinutkin kertoa uusiksi. Tai sitten Disney olisi voinut tehdä näytellyn jatkotarinan piirrosklassikolleen, missä vaikkapa keski-ikäinen Leena päätyy takaisin Mikä-Mikä-Maahan. En sano, etteikö samaa tarinaa saisi kertoa uusiksi, onhan Peter Panista tehty sovituksia vuosikymmenien aikana useita. Disneyn animaation lisäksi minulta löytyy nostalgiaa vuoden 2003 Peter Pan -leffalle. Kuitenkin kun mennään siitä, mistä aita on matalin, herää pakostikin kysymys, että kannattiko tätä tehdä ollenkaan?

Elokuvan ohjauksesta vastaa David Lowery, jonka aiempiin töihin kuuluu sympaattisen Pete ja lohikäärme Elliottin lisäksi erinomainen A Ghost Story (2017) ja erittäin mainio The Green Knight (2017). Niiden jälkeen on jopa käsittämätöntä, kuinka latteaa työtä Lowery tekee Peter Panin ja Leenan parissa. Hän ei saa loihdittua satumaista henkeä, eikä myöskään saa katsojaa jännittämään, riemastumaan tai oikeastaan mitään muutakaan toivottavaa. Hänen ja Toby Halbrooksin käsikirjoitus on harmillisen ponneton pintaraapaisu. Sentään elokuva on hyvin kuvattu. Lavasteet ovat mainiot, samoin asut. Erikoistehosteet ovat pääasiassa oivalliset ja äänimaailmakin on osaavasti rakennettu Daniel Hartin musiikkeja myöten, joissa yhdistellään uusia melodioita animaatioklassikon sävelmiin. You Can Fly -kappaletta ei lauleta, mutta sen nuotit ovat ilahduttavasti kuultavissa lentokohtauksen aikana.

Yhteenveto: Peter Pan ja Leena on harmillisen lattea ja sieluton uusi versio Disneyn animaatioklassikosta. Satumaisuus ja seikkailuhenki loistavat poissaolollaan tässä ankeassa ja aika tylsässä koko perheen elokuvassa, jonka kohderyhmää on vaikea keksiä. Lapsille leffa on luultavasti liian pitkäveteinen, kun taas aikuisille se saattaa olla liian lapsellinen ja pinnallinen. Elokuva yrittää hieman kaivaa syvemmälle Peter Panin ja kapteeni Koukun pitkäkestoiseen vihanpitoon, mutta homma jää pintaraapaisuksi. Elokuva myös saa katsojan hassusti kokemaan Peterin luotaantyöntävänä ja Koukun sympaattisena. Mikä-Mikä-Maata ei päästä tutkimaan lähes ollenkaan ja lopputulos on muutenkin monin puolin hutiloitu ja ponneton. Näyttelijät suoriutuvat hyvin osistaan ja visuaalisesti elokuva näyttää ihan hyvältä. Muutamista hyvistä puolistaan Peter Pan ja Leena on jälleen yksi tarpeeton Disney-uudelleenfilmatisointi, joka saa huolestumaan yhtiön tulevaisuudesta. Jo alle kuukauden päästä onkin sitten luvassa uusi versio Pienestä merenneidosta (The Little Mermaid - 1989), jota odotan pelonsekaisin tuntein.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 28.4.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Peter Pan & Wendy, 2023, Walt Disney Pictures, Whitaker Entertainment, Roth/Kirschenbaum Films

Arvostelu: Pikkujalka (Smallfoot - 2018)

PIKKUJALKA

SMALLFOOT

Ohjaus: Karey Kirkpatrick
Pääosissa: Channing Tatum, James Corden, Zendaya, Common, LeBron James, Gina Rodriguez, Ely Henry, Danny DeVito, Jimmy Tatro ja Yara Shahidi
Genre: animaatio, seikkailu, komedia, musikaali
Kesto: 1 tunti 36 minuuttia
Ikäraja: 7

Pikkujalka on Warner Bros. -yhtiön uusi animaatioelokuva. Käsikirjoittajat Glenn Ficarra ja John Requa saivat idean siihen tutkiessaan isojalan ja lumimiehen mytologiaa. He veivät ideansa Warnerille, mikä kiinnostui siitä ja alkoi työstämään leffaa. Kesällä 2016 projekti lähti tosissaan käyntiin, kun Karey Kirkpatrick valittiin ohjaajaksi ja lopulta Pikkujalka sai ensi-iltansa tämän vuoden lokakuussa. Itse kiinnostuin elokuvasta heti, kun kuulin siitä, sillä idea vaikutti erittäin hauskalta. Odotukseni kuitenkin laskivat, kun aloin nähdä mainoksia filmistä, mitkä eivät näyttäneet kovin laadukkailta. Luin siitä myös hyvin ristiriitaisia arvioita, joissa jotkut kehuivat leffaa ja toiset taas lyttäsivät sen. Meninkin aika varautunein mielin katsomaan Pikkujalan, kun se oli jo pyörinyt pari viikkoa teattereissa.

Korkealla vuoren huipulla asustaa lumimiesten, eli jetien yhteiskunta. Jetit asustavat rauhassa ja onnellisina, kunnes eräänä päivänä jeti nimeltä Migo kohtaa kauhistuttavan olennon, mitä jetit ovat luulleet pelkäksi myytiksi: ihmisen.

Elokuvan päähenkilö Migo (äänenä Channing Tatum) on nuori lumimies, jolla on suuret unelmat periä isänsä (Danny DeVito) ammatti aamugongin hakkaajana, sekä täysi luotto jetiyhteiskunnan johtoon. Vasta urbaanilegendaksi luullun ihmisen eli pikkujalan kohtaaminen saa Migon kyseenalaistamaan ikivanhat lakitekstit, joissa pikkujalkojen olemassaolo kielletään ja kun hänet tämän takia potkitaan pihalle jetikommuunista, hänen täytyy todistaa ihmisten olemassaolo muille kaltaisilleen. Hahmolle kirjoitettu tarina on kiinnostava, mutta harmillisesti samaa ei oikeastaan voi sanoa itse hahmosta. Migo on päähenkilöksi yllättävän tylsä tapaus, joka ei koskaan tee kummoista vaikutusta. Tatum kuitenkin sopii osaansa ja Migon äänestä paistaa Tatumin innokkuus leffaa kohtaan.
     Paljon Migoa mielenkiintoisempi hahmo on nimikkohahmo pikkujalka, eli itseään täynnä oleva TV-persoona Percy (James Corden), joka yrittää kaikkensa nostaakseen ohjelmansa katsojalukuja. Aluksi hieman turhamaisena ääliönä nähtävä Percy on oudolla tavalla pidettävämpi hahmo kuin Migo ja on paljon kiinnostavampaa seurata, kuinka Percy alkaa oppia elämän oikeasti tärkeistä asioista.
     Migon lisäksi muita jetihahmoja ovat jetiyhteiskuntaa johtava Kivenhaltija (Common), tämän ihmisistä kiinnostunut tytär Meechee (Zendaya) ja hieman pöljä poika Thorp (Jimmy Tatro), sekä jokseenkin erikoinen kolmikko Gwangi (LeBron James), Kolka (Gina Rodriguez) ja Fleem (Ely Henry). Thorpin hauskoista jutuista huolimatta sivuhahmot ovat unohdettavia ja Fleemin tapauksessa jopa aika ärsyttäviä. Kivenhaltijasta arvaa heti, että hänellä on jotain hämärää meneillään. Migon ja Meecheen välille yritetään tietysti kehitellä jonkin sortin ihastusta, mutta tämä on kömpelösti toteutettu. Myös Percy-ihmiselle on yritetty luoda romanssintynkää hänen assistenttinsa Brendan (Yara Shahidi) kautta, mikä on vielä kömpelömpi yritys.

Kuten arvelinkin, Pikkujalka ei todellakaan ole mikään maata järisyttävä kokemus, mutta oli se hieman parempi kuin odotin. Omalla tavallaan se on hyvin geneerinen lastenleffa, mutta siitä löytyy kuitenkin asioita, joista vanhemmatkin voivat nauttia, mitä arvostan aina perhe-elokuvissa. Lapsille on luvassa hassua koheltamista höpsön näköisten hahmojen kanssa ja vauhdikasta seikkailua, mutta aikuiset löytävät leffasta yhteiskunnallisiakin viestejä. Kuten jo nopeasti sanoin, jetiyhteiskunta uskoo sokeasti siihen, mitä heidän johtajansa sanoo, eikä kyseenalaista oudoimpiakaan lakeja, joita pyhiin kiviin on kirjoitettu. Kaikkea uutta pidetään vaarallisena ja Kivenhaltija haluaa pitäytyä siinä, minkä on todennut tutuksi ja turvalliseksi (puhumattakaan helposta). Elokuva viestii ennakkoluulojen ylittämisestä ja rajojen rikkomisesta. Maailma ei edisty junnaamalla paikoillaan, vaan kokeilemalla rohkeasti uusia asioita. Tämä syvällisempi puoli tuo leffaan paljon lisää ja sitä ilman kyseessä olisi aika keskinkertainen ja unohdettava tekele. Nyt elokuvan muistaa siis hieman kauemmin kuin yhden päivän ajan. Syvällisyys nostaa Pikkujalan hieman monia muita ei-Disneyn tai -Pixarin tekemiä animaatioita korkeammalle, vaikkakaan Warner Bros. -yhtiön Lego elokuvan (The LEGO Movie - 2014) tasolle ei ylletä millään. Onhan tämä paljon laadukkaampi kuin esimerkiksi kesällä ilmestynyt Hotel Transylvania 3: Monsterit matkalla (Hotel Transylvania 3: Summer Vacation - 2018), mutta mistään parhaan animaatioelokuvan Oscar-pystistä tekijöiden on turha haaveilla.

Sen lisäksi, että pidin filmin syvällisemmistä teemoista, on myös pakko sanoa, että elokuvan idea on erittäin mainio. On nokkela keksintö kääntää ihmisten ja lumimiesten asemat päälaelleen, vaikkakin tämän olisi voinut hoitaa paremmin ja selkeästi kiinnostavampien hahmojen kanssa. Pakkohan se on myöntää, että leffa saa hekottelemaan ja hymähtelemään useaan otteeseen, oli kyse sitten Migon kohelluksesta, hänen ensi kertaa päätyessään ihmiskylään tai hauskoista vitseistä, mitkä saattavat mennä lapsilta ohi. Rääkyvä vuohi oli jopa hulvaton lisäys. Sen sijaan asia, mistä en pitänyt lainkaan, on, että Pikkujalka on väkisin päätetty muuttaa musikaaliksi (mikä ei tosin tule yllätyksenä, kun katsoo laulajista koostuvaa näyttelijäkaartia). Syvällisemmät aiheet tekevät elokuvasta jo ajankohtaisen, sitä ei tarvitse painottaa tunkemalla mukaan modernia pop- tai rap-musiikkia, mikä ei vain istu leffaan. Ja mikä pahinta, nämä laulut ovat sieltä tylsemmästä ja unohdettavasta päästä, eikä todellakaan mitään radiohittejä. Aikuisille elokuva yrittää tarjota myös tällä osa-alueella jotain, mutta uudelleensanoitettu Queen-hitti "Under Pressure" saa välittömästi toivomaan, että se olisi jo ohi. Joitakin muita laulut eivät tietenkään tule häiritsemään. Näytöksessä, missä näin Pikkujalan, parin penkin päässä itsestäni vasemmalla istui kaksi nuorta naista, jotka alkoivat tanssimaan laulujen aikana, mikä oli tietty jokseenkin häiritsevää (ei tosin läheskään yhtä ärsyttävää kuin se, että toinen heistä otti kymmenen minuutin välein puhelimensa esiin tarkistaakseen Snapchatinsa). Samalla tosin ajattelin, että onhan se kiva, että tämä toimii heille.

Samalla tavoin kuin elokuva ei ole sisällöltään yhtä laadukas teos kuin Disneyn tai etenkään Pixarin animaatioleffat, se ei ole myöskään visuaalisesti samalla tasolla. Jeteihin on kyllä selvästi panostettu ja heidän turkkiensa yksittäiset karvat erottuvat hienosti, mutta jostain syystä filmi ei ole visuaalisesti kovin näyttävä. Tämä saattaa johtua siitä, että värimaailma luottaa paljon valkoiseen ja siniseen, mikä ei ole erityisen kiinnostavaa. Valkoinen lumimies valkoisessa lumessa on aika tylsä näky. Ihmisten kylä tuo onneksi hieman väriä mukaan, mutta eipä siellä paljoa vietetä aikaa. Pikkujalan ohjaaja Karey Kirkpatrick on aiemmin ohjannut animaation Yli aidan (Over the Hedge - 2006), mikä ei sekään ole kovin ihmeellinen teos. Kirkpatrick taitaa visuaalisen hauskuuttamisen, mutta hän ja käsikirjoittaja Clare Sera olisivat voineet miettiä uudestaan, kannattaako lähinnä kestoa pidentäviä lauluja tunkea mukaan. Äänimaailma on oivallisesti luotu ja Heitor Pereiran säveltämät musiikit sopivat mukaan hyvin.

Yhteenveto: Pikkujalka on kelpo animaatiofilmi, mistä löytyy jotain sekä lapsille että aikuisille. Perheen pienemmille on tarjolla vauhdikasta seikkailua hassunnäköisten hahmojen kera ja aikuiset voivat huomata syvällisempää puolta, kun leffa viestii yhteiskunnallisista asioista. Vitsejä on luvassa kaikenikäisille ja elokuva onnistuu viihdyttämään lähes koko kestonsa ajan. Tunnelmaa lyttäävät lähinnä täysin tarpeettomat musikaaliosiot, joiden laulut eivät istu elokuvaan lainkaan ja jotka ovat totaalisen unohdettavia. Lähes yhtä unohdettavia ovat tarinan hahmot, joista vain Percy jää mieleen ylimielisen persoonansa takia. Jetit Migo ja Meechee ovat aika tylsiä tapauksia, eikä heidän juttunsa oikein kiinnosta. Tavallaan leffa on oivallisesti animoitu, sillä jeteihin on panostettu tuomalla esiin heidän turkkinsa jokainen karva, mutta värimaailmaltaan elokuva on hieman tylsää seurattavaa. Loppujen lopuksi Pikkujalka on siis helposti kerran katsottava ja ihan yhtä helposti unohdettava animaatio, minkä parissa koko perhe voi viihtyä puolentoista tunnin keston ajan. Ei tämän takia tarvitse kuitenkaan teattereihin asti raahautua, vaan filmin voi ihan hyvin katsoa omalta kotisohvalta, kun siihen tulee mahdollisuus. Lopputekstien aikana nähdään vielä lyhyt pätkä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 7.11.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Smallfoot, 2018, Warner Bros. Pictures, Warner Bros. Animation, Warner Animation Group, Zaftig Films