Aivan villit (The Wild - 2006) - elokuva-arvostelu

AIVAN VILLIT

THE WILD

Ohjaus: Steve "Spaz" Williams

Näyttelijät: Kiefer Sutherland, Jim Belushi, Eddie Izzard, Janeane Garofalo, Richard Kind, Greg Cipes, William Shatner, Miles Marsico, Jack DeSena, Don Cherry, Lenny Venito, Joseph Siravo, Patrick Warburton ja Kevin Michael Richardson

Genre: animaatio, seikkailu, komedia

Kesto: 1 tunti 22 minuuttia

Ikäraja: 7

The Wild, eli suomalaisittain Aivan villit on Walt Disneyn animaatioelokuva. Koska Disneyn ja tietokoneanimaatioiden pioneeriyhtiö Pixarin sopimus oli 2000-luvun alussa raukeamassa, Disney päätti solmia diilin sanfranciscolaisen C.O.R.E.-yhtiön kanssa, tehdäkseen omia tietokoneanimaatioitaan. Vuonna 2004 Disney ilmoitti elokuvan olevan tekeillä. Ääninäyttelijät nauhoittivat repliikkinsä, animaattorit kävivät töihin ja lopulta Aivan villit sai maailmanensi-iltansa 6. huhtikuuta 2006 - tasan 20 vuotta sitten! Elokuva oli taloudellinen pettymys, joka sai negatiivisen vastaanoton niin kriitikoilta kuin katsojilta, sekä huonoimman animaatioelokuvan Stinkers Bad Movie Awards -ehdokkuuden. Kävin katsomassa Aivan villit äitini kanssa, kun elokuva saapui Suomen teattereihin, enkä edes lapsena pitänyt näkemästäni. Kun huomasin leffan täyttävän nyt 20 vuotta, päätin antaa sille vuosien jälkeen uuden mahdollisuuden ja samalla arvostella sen.

Leijona Simson Villi ja hänen ystävänsä karkaavat New Yorkin keskuspuiston eläintarhasta etsiäkseen Simsonin pojan, joka on päätynyt konttiin, joka ollaan lähettämässä Afrikkaan.

New Yorkin keskuspuiston eläintarhassa asustavat Alex-leijona, Melman-kirahvi, Marty-seepra ja Gloria-virtahepo karkaavat ja matkaavat Afri... Hetkinen, oho, väärä elokuva! 

Simba on leijonanpoika, joka näkee isänsä Mufasan suurena sankarina, mutta joka ei osaa karjua kunnolla ja päättää todistaa kykynsä uhmaamalla isänsä käskyjä ja lähtemällä turvalliselta Jylhäka... Äh, taas väärä elokuva! Pahoittelut. 

Niin, siis Roni (äänenä Greg Cipes) on leijonanpoika, joka näkee isänsä Simson Villin (Kiefer Sutherland) suurena sankarina, mutta joka ei osaa karjua kunnolla ja päättää todistaa kykynsä uhmaamalla isänsä käskyjä lähtemällä turvallisesta New Yorkin keskuspuiston eläintarhasta. Kun Simson huomaa poikansa katoamisen, hän kokoaa uskolliset eläinystävänsä Veeti-oravan (Jim Belushi), Niilo-koalan (Eddie Izzard), Pirkko-kirahvin (Janeane Garofalo) ja Late-käärmeen (Richard Kind), joiden kanssa hän karkaa eläintarhasta ja lähtee uskaliaalle matkalle kohti Afrikkaa, pelastaakseen Ronin. Simson ja Roni ajavat asiansa isä-poika-kaksikkona, joiden tulehtuneita välejä yritetään korjata. Roni kokee olevansa suuria saavuttaneen isänsä varjossa, mutta eivätpä isukin tarinat urotöistä Afrikan savanneilla välttämättä täyttä totta olleet. Valitettavasti mukaan tarttuvat muut eläimet, Veeti, Niilo, Pirkko ja Late jättävät hieman kylmäksi. Veeti ja Niilo yrittävät liikaa olla hauskoja, kun taas Pirkko ja Late jäävät aika tylsiksi tyypeiksi.

Ilmestymisestään asti Aivan villejä on kutsuttu "Disneyn Madagascariksi". Elokuva nimittäin tuo todella vahvasti mieleen vuotta aiemmin ilmestyneen DreamWorksin animaatioelokuvan, Madagascarin (2005), joka kertoo myös New Yorkin keskuspuiston eläintarhasta karkaavista eläimistä, joihin kuuluu muun muassa leijona ja kirahvi. Toki hahmojen motiivi on eri ja todellisuudessa Aivan villit oli kehitteillä jo hieman ennen kuin DreamWorks aloitti Madagascarin työstön, mutta elokuva ei koskaan päässyt pakoon tätä statustaan. Jopa omissa silmissäni Aivan villit on alusta asti ollut "se heikompi Madagascar", eikä uudelleenkatselu 20 vuotta myöhemmin muuttanut asiaa.

On täysin ookoo, että kaksi yhtiötä sattuvat tekemään hyvin samanlaisen konseptin ympärillä liikkuvan elokuvan. Ongelma vain on se, että Aivan villit ei oikeastaan tee mitään paremmin tai yhtä hyvin kuin Madagascar. Se ei ole yhtä mukaansatempaava, hauska, jännittävä, oivaltava tai edes yhtä muistettava. Hahmot ovat heikompia, eikä Aivan villien gnu-laulu Really Nice Day millään päihitä Madagascarin ikonista korvamatoa I Like to Move It. Oikeastaan vain pahisten virkaa toimittava gnulahko, jotka ovat päättäneet syrjäyttää leijonat savannien suurpetona, päihittää jossain määrin Madagascarin, jossa vastuksina toimineet fossat jäivät hieman latteiksi. Mutta sitten taas isä- ja pentuleijonan välinen hankala suhde oli jo paremmin tehty Disneyn Leijonakuninkaassa (The Lion King - 1994) ja tarina poikaansa epätoivoisesti etsivästä isästä oli jo nähty koukuttavammin Nemoa etsimässä -leffassa (Finding Nemo - 2003). Aivan villit tuntuu vain laiskalta yhdistelmältä muista, huomattavasti paremmista animaatioelokuvista. Leffasta puuttuu kaikki se tuttu Disney-taika ja se on vuotta aiemmin ilmestyneen Pikku Kanasen (Chicken Little - 2005) kanssa muistutus ajasta, kun tietokoneanimaatio syrjäytti käsin piirretyn animaation ja sormi suussa oleva Disney ei tuntunut tietävän mitä tehdä pitääkseen valta-asemansa.

Animaatiojäljeltäkään Aivan villit ei ole kaksinen teos. Siinä, missä Madagascar pyrki olemaan visuaalisesti hyvin piirrosmainen ja eksentrinen, Aivan villit on kumma yritys tehdä jokseenkin fotorealistisia eläimiä, piirrosmaisine piirteineen. En pahemmin välittänyt siitä, miltä eläimet näyttävät, mutta sentään taustat ovat ihan hyvännäköisiä ja tarpeeksi yksityiskohtaisia. Leffa on myös kivan värikäs. Äänimaailma äityy paikoitellen liialliseksi koheltamiseksi, eivätkä yleensä mainion Alan Silvestrin säveltämät musiikit ole kaksiset.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 1.9.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Wild, Yhdysvallat, Kanada, 2006, Walt Disney Pictures, C.O.R.E. Feature Animation, Contrafilm, Freewill Entertainment, Hoytyboy Pictures, Nigel Productions, Sir Zip Studios

Arvostelu: Kunnian miehiä (A Few Good Men - 1992)

KUNNIAN MIEHIÄ

A FEW GOOD MEN

Ohjaus: Rob Reiner
Pääosissa: Tom Cruise, Demi Moore, Kevin Pollak, Kevin Bacon, Jack Nicholson, Kiefer Sutherland, Wolfgang Bodison, James Marshall, J. T. Walsh, J. A. Preston, Cuba Gooding Jr. ja Michael DeLorenzo
Genre: draama
Kesto: 2 tuntia 18 minuuttia
Ikäraja: 12

"You can't handle the truth!"

A Few Good Men, eli suomalaisittain Kunnian miehiä on Aaron Sorkinin käsikirjoittama elokuva, joka perustuu hänen omaan näytelmäänsä vuodelta 1989. Sorkin sai inspiraation tarinaan siskoltaan, joka oli valmistunut lakiopinnoista ja päätynyt puolustamaan Guantanamo Baylla kahta merisotilasta, joiden simputus melkein johti yhden sotilaan kuolemaan. Kun Sorkin sai tekstinsä valmiiksi ja siitä ryhdyttiin tekemään näytelmää, hän myi käsikirjoituksen elokuvaoikeudet tuottaja David Brownille, joka innostui tekstistä. Brown yritti saada projektia läpi TriStar Picturesilla, joka ei kuitenkaan tarttunut projektiin. Sen sijaan Castle Rock Entertainment ja ohjaaja Rob Reiner osoittivat suurta mielenkiintoa Sorkinin työtä kohtaan ja elokuvan teko alkoi. Lopulta Kunnian miehiä sai maailmanensi-iltansa 2. joulukuuta 1992 - tasan 30 vuotta sitten! Elokuva oli yllättävänkin iso hitti, joka keräsi paljon kehuja kriitikoilta. Elokuva sai Oscar-ehdokkuudet parhaasta elokuvasta, miessivuosasta, leikkauksesta ja äänitehosteista, sekä Golden Globe -ehdokkuudet parhaasta elokuvasta, ohjauksesta, miespääosasta, miessivuosasta ja käsikirjoituksesta. Itse en ollut aiemmin nähnyt Kunnian miehiä kokonaan; ainoastaan lyhyen pätkän, jossa Jack Nicholson karjaisee elokuvan tunnetuimman repliikin "You can't handle the truth!". Kun huomasin elokuvan täyttävän nyt 30 vuotta, päätin vihdoin katsoa, mitä muuta leffasta löytyy ikonisen repliikin lisäksi ja arvostella elokuvan juhlavuoden kunniaksi.

Kaksi merisotilasta saavat murhasyytteen, kun heidän simputustekonsa johtaa sotilaan kuolemaan. Lakimies Daniel Kaffee valitaan sotilaiden asianajajaksi ja yrittäessään keksiä puolustusta, Kaffee alkaa löytämään todisteita siitä, että kuoleman taustalla on jotain muutakin ja armeija yrittää peitellä asiaa.

Nykyään parhaiten uhkarohkeista Mission: Impossible -elokuvista (1996-) tunnettu Tom Cruise nähdään lakidraaman pääroolissa Daniel Kaffeena, joka saa hommakseen puolustaa oikeudessa murhasta syytettyjä sotilaita. Rooli on hyvin erilainen kuin missä Cruise on totuttu näkemään ja kenties juuri siksi hän toimiikin leffassa niin mainiosti. Cruise esittää hahmoaan samalla koppavan ylimielisellä asenteella kuin esimerkiksi elokuvassaan Top Gun - lentäjistä parhaat (Top Gun - 1986). Kaffee ei säästele sanoissaan ja naljailee muille etenkin alkupäässä vähän väliä, päästäen Cruisen väläyttämään leveää virnettään jatkuvasti. Tapauksen edetessä ja synkistyessä myös Cruise alkaa vakavoitua ja loppupäässä näyttääkin todelliset taitonsa. 

     Avukseen Kaffee saa komentajakapteeni JoAnne Gallowayn (Demi Moore), joka on heti varma, että tapauksessa on jotain hämärää taustalla, sekä lakikaverinsa Sam Weinbergin (Kevin Pollak), joka taas vaikuttaisi olevan sotilaiden syyllisyyden kannalla. Syytettyjä sotilaita, korpraali Dawsonia ja sotamies Downeyta näyttelevät Wolfgang Bodison ja James Marshall, kun taas syyttäjä Jack Rossia esittää Kevin Bacon ja tuomari Randolphia J. A. Preston. Kuolinpaikkana toimivaa Guantanamo Bayn sotilastukikohtaa johtaa Jack Nicholsonin näyttelemä eversti Nathan Jessup, jonka läheisimpinä käskyläisinä toimivat everstiluutnantti Markinson (J. T. Walsh) ja luutnantti Kendrick (Kiefer Sutherland, jonka olen muuten nähnyt kahdesti livenä kesällä 2019, kun hän esiintyi suosikkibändini Musen lämppärinä). Kaikin puolin näyttelijät hoitavat hommansa kunnialla kotiin. Moore on nappivalinta päättäväisen Gallowayn osaan, Bacon toimii hyvin Kaffeeta hieman halveksuvasti katsovana syyttäjänä ja Nicholson on tietysti erinomainen, huokuen vahvaa karismaa everstinä.

Heti, kun näin Aaron Sorkinin nimen elokuvan alkuteksteissä käsikirjoittajana, arvasin - ei, vaan suorastaan tiesin - että nyt olisi luvassa hyvä filmi. Enkä ollut väärässä. Kunnian miehiä oli Sorkinin ensimmäinen elokuvakäsikirjoitus ja välittömästi hän näyttää lahjakkuutensa, jota tultaisiin tulevaisuudessa ihastelemaan vielä lisää. Toki Sorkin oli jo tehnyt muutamia näytelmätekstejä, mutta näytelmät ja elokuvat ovat lopulta siinä mielessä erilaisia, ettei hyvä näytelmäteksti välttämättä kääntyisi hyväksi elokuvaksi. Sorkin on kuitenkin onnistunut ja tarjoaa erittäin väkevän oikeussalidraaman, mikä pitää katsojasta tiukasti kiinni, vaikka kestoa löytyy yli kaksi tuntia ja vartti. Sorkin rakentaa tarinan lahjakkaasti, kehitellen niin mysteeriä kuin hahmoja jatkuvasti, lisäten käänteitä hyvissä kohdissa ja kasvatellen panoksia kohti erittäin tiivistunnelmaista loppuhuipennusta. Tämän lisäksi Sorkin täyttää elokuvan erittäin nasevalla dialogilla ja jo pelkästään hienosti rustattujen ja näyteltyjen keskustelujen ansiosta leffaa jämähtää tuijottamaan hievahtumatta.

Sorkinin apuna on hyvien näyttelijöiden lisäksi myös erittäin hyvä ohjaaja. Rob Reiner oli tätä ennen tehnyt mm. Stephen King -adaptaatiot Stand by Me - viimeisen kesän (Stand by Me - 1986) ja Piinan (Misery - 1990), joissa Reiner osoitti lahjakkuuttaan rakentaa jännitettä. Samaa Reiner tekee myös tässä ja viimeisen yli puolen tunnin ajan huomasin olevani lähes sohvan reunalla, sillä olin niin syvästi tapahtumissa ja tunnelmassa mukana. Jatkuvilla takaiskuilla vain lisätään jännitettä. Mitä enemmän tapauksesta alkaa avautumaan puolia, sitä enemmän katsoja haluaa nähdä Kaffeen selvittävän sen perinpohjin. 

Kunnian miehiä on myös teknisesti taiturimaisesti tehty. Se on tyylikkäästi kuvattu ja oikeussalikohtausten painostavuutta vain lisätään sillä, kuinka lähelle hahmojen kasvoja kameraa viedään. Hikipisarat voi nähdä kimmeltelevinä ohimoilla. Lavasteet ovat hienot ja asut näyttävät. Leikkaus on läpikotaisin taidokasta ja tukee käsikirjoitusta siinä, ettei meno koskaan livahda pitkäveteisen puolelle. Äänimaailmakin on hyvin rakennettu Marc Shaimanin musiikkeja myöten.

Yhteenveto: Kunnian miehiä on mahtava oikeussalijännäri, joka koukuttaa yllättävänkin tehokkaasti. Aaron Sorkinin käsikirjoitus on erinomainen juonenkuljetusta, kohtausten rakentamista ja dialogia myöten. Tästä Rob Reinerin on ollut helppo ammentaa väkevään ohjaukseensa, jossa hän saa näyttelijöistä kaiken irti. Tom Cruise on yllättävän hyvä valinta pääosaan ja muutkin näyttelijät suoriutuvat rooleistaan vähintään passelisti, mutta toki karismaattinen Jack Nicholson jättää muut varjoonsa aina ollessaan ruudulla. Jännitettä kasvatetaan erittäin onnistuneesti ja loppuhuipennuksesta on saatu todella tiivistunnelmainen. Katsojan on aivan pakko saada tietää, kuinka homma lopulta ratkeaa. Kaikkea tätä on tukemassa vahva tekninen taituruus ja lopputuloksena onkin loistava filmi, jota suosittelen erittäin lämpimästi, jos vangitsevat lakitarinat ovat juttusi.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 15.5.2021
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
A Few Good Men, 1992, Columbia Pictures, Castle Rock Entertainment, David Brown Productions

Arvostelu: Zoolander 2 (2016)

ZOOLANDER 2 (2016)

Ohjaus: Ben Stiller
Pääosissa: Ben Stiller, Owen Wilson, Penélope Cruz, Will Ferrell, Kristen Wiig, Cyrus Arnold, Kyle Mooney, Justin Theroux, Milla Jovovich, Kiefer Sutherland, Sting ja Benedict Cumberbatch
Genre: komedia
Kesto: 1 tunti 42 minuuttia
Ikäraja: 12

Zoolander (2001) oli hauska elokuva, kun katsoin sen ensimmäisen kerran. Toisella kerralla se oli paljon heikompi kuin muistin. Miksi katsoin sen uudestaan? Koska Zoolander 2, jota en nähnyt elokuvateatterissa, ilmestyi vihdoin vuokrattavaksi ja sen yhteydessä täytyi tietenkin vilkaista ensimmäinen osa uudestaan. Zoolander 2 ei saanut kovin hyviä arvosteluja, kun se ilmestyi vuoden alussa. Se haukuttiin pahasti lyttyyn, joten odotukseni eivät olleet korkeat. Odotuksiani ei nostattanut edes teksti "alkuperäisen klassikon veroinen", sillä tämä "alkuperäinen klassikko" ei ole erityisen hyvä elokuva.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellistä osaa Zoolander!

Julkkiksia tapetaan ja viimeiseksi nämä kuolevat julkkikset postaavat nettiin kuvan itsestään, jossa heillä on Derek Zoolanderin tavaramerkki-ilme. Erakoitunut Zoolander ja orgioissa viihtyvä Hansel päätyvät takaisin mallialalle, josta he ovat paenneet ja Interpol-agentti ottaa heidät mukaan tutkimaan, kuka murhaa julkkiksia.

Ben Stillerillä on edelleen taito tallella esittää idiootti-Zoolanderia. Zoolanderilla ei tosin ole taitoaan tallella. Hänen vaimonsa Matilda (Christine Taylor) on kuollut ja hänen poikansa Derek Jr. on viety häneltä. Legendaariset ilmeet ja asenne ovat kadonneet, eikä Zoolander tiedä, mihin häntä maailmassa tarvittaisiin. Hahmo pysyy onneksi aika lailla samanlaisena, eikä häntä ole tyhmennetty entisestään, jolloin häntä sietää yhä katsoa. Hänen lastaan, Derek Jr:a esittää Cyrus Arnold, joka suoriutuu osastaan ihan hyvin, vaikka onkin paikoitellen hieman ärsyttävä kakara.
     En ole koskaan erityisemmin pitänyt Owen Wilsonista, enkä pidä vieläkään. Hän ei missään tapauksessa kuulu lempikomedianäyttelijöideni joukkoon ja tässä häntä kestää juuri ja juuri katsoa. Wilson esittää Hanselia, joka on elokuvan alussa henkisesti eksyksissä ja viettää aikaa aavikolla orgiaporukkansa kanssa, johon jostain kumman syystä osallistuu myös näyttelijä Kiefer Sutherland.
     Penélope Cruzista tuntuu huomaavan välillä, että hän on kuvausten aikana miettinyt, miksi suostui tähän elokuvaan. Alkupuolella hänen hahmonsa, Interpol-agentti Valentina Valencia, vaikuttaa lupaavalta, mutta mitä pidemmälle elokuva menee, sitä enemmän tuntuu siltä, kuin Cruz haluaisi vain nopeasti palkkansa ja päästä kotiin kuvauksista.
     Will Ferrellin näyttelemä Mugatu on mukana elokuvassa, mutta hän tulee mukaan vasta loppupuolella. Jos on nähnyt mainoksia elokuvasta, niin tietää, millainen hänen roolinsa on.
     Kristen Wiig näyttelee Alexanya Atozia, muotimaailman uusinta uutta, joka pukeutuu ties mihin asuihin ja hänellä on niin paljon meikkiä naamassa, etten edes tunnistaisi Wiigiä, jos en tietäisi, ketä hän esittää. Alkupuolella merkittävässä roolissa oleva Atoz muuttuu loppua kohti turhemmaksi. Hahmo puhuu todella kummallisesti ja pakko olla samaa mieltä Zoolanderin kanssa siitä, etten ymmärtänyt lähes mitään, mitä Atoz puhuu. Onneksi on tekstitykset! Muotimaailmassa heiluu myös Kyle Mooneyn näyttelemä Don Atari, jonka hauskuus katoaa muutaman ensimmäisen repliikin jälkeen ja loppuelokuvan ajan hän vain ärsyttää.
     Kiefer Sutherlandin lisäksi elokuvasta löytyy myös joukko muitakin tunnettuja henkilöitä. Elokuvassa nähdään mm. Billy Zane, Katy Perry, Sting, Skrillex, Alexander Skarsgård ja John Malkovich.

Monet innostuivat nähdessään elokuvan mainoksen, sillä siinä näytetään, kun poptähti Justin Bieber ammutaan. Elokuva alkaa tällä kohtauksella ja tekijät ovat halunneet mässäillä sillä ja Bieber saa aika monta luotia rintaansa. Avauksen jälkeen päästään lyhyeen kertaukseen siitä, mitä edellisessä osassa on tapahtunut ja mitä on tapahtunut edellisen ja tämän elokuvan välissä. Zoolander 2 ilmestyi viisitoista vuotta ensimmäisen osan jälkeen ja myös elokuvassa on kulunut viisitoista vuotta aiemmista tapahtumista. Uutiskuvissa kerrotaan, miksi Zoolanderin vaimo on kuollut, miksi hänen lapsensa on viety ja miksi Hansel on myös kadonnut mallimaailmasta. Alku tuntuu kestävän hieman liian kauan, mutta siitä itse juoni lähtee onneksi heti liikkeelle.

Kysymys taitaa kuulua: miksi tämä elokuva täytyi tehdä? Ja se onkin todella hyvä kysymys, sillä mielestäni sille ei oikein löydy mitään hyvää vastausta. Ensimmäinen elokuva saattoi naurattaa ilmestyessään, mutta viisitoista myöhemmin kun tehdään jatkoa, ei lopputulos voi olla kovin kummoinen. Monet eivät välttämättä edes muista enää, mikä tai kuka on Zoolander. Yksi syy voi olla, että sekä ensimmäisen että tämän osan on ohjannut päätähti Ben Stiller, joka toimii myös yhtenä käsikirjoittajana ja tuottajana. Tuntuukin siltä, että Stiller itse halusi elokuvalle jatkoa, eivät katsojat. Stillerin on varmasti ollut helppo saada vanhat naamat takaisin, mutten ymmärrä, miten hän on saanut ylipuhuttua kaikki muut tunnetut tähdet mukaan. Tehosteista päätellen suuri osa budjetista on mennyt siihen, että joku Benedict Cumberbatch on saatu näyttäytymään elokuvassa muutaman minuutin ajan todella hämäränä hahmona.

Elokuvassa saa kyllä nauraa, muttei se tarkoita, että se kovin hyvä elokuva olisi. Suurin osa vitseistä on selkeästi keksitty muussa tilanteessa ja ne on tungettu mukaan, jotta koko ajan edes joku nauraisi. Tällä kertaa onneksi Zoolander itse ei ole hauskinta. Jotkut oudot jutut naurattavat, kuten vanha Aqua Vitae -mainos, jossa Derek esiintyi aiemmin, mutta monet niistä ovat niin turhia, että ne olisi suosiolla pitänyt kirjoittaa pois, ennen kuin kamera alkoi pyöriä ensimmäistä kertaa. Koko tarina, johon liittyy jonkinlainen "Valittu", on niin käytetty ja tässä jopa paikoitellen sekava, että itse juonen unohtaa ja muistaa vain vitsejä. Ja kun kyseessä on elokuva, eikä sketsisarja, niin tarinan pitäisi mennä edelle ja tarinan osalta Zoolander 2 ei ole onnistunut. Komediaelokuvana sille täytyy tietty kuitenkin antaa plussaa siitä, että saa nauraa.

Elokuva on kuvattu ja leikattu taidokkaasti. Alun takaa-ajosta oli välillä vaikea saada selvää, mutta muuten kameratyöskentely oli aika tasaista. Musiikista vastaa Theodore Shapiro, mutta hänellä ei ole varmaan ollut paljoa töitä, sillä ainoa musiikki, jonka huomasin, koostui eri artistien ja yhtyeiden kappaleista. Tehosteisiin ei tosiaan ole selkeästi ollut budjettia, jolloin paikoitellen elokuva näyttää aika halvalta.

Yhteenveto: Zoolander 2 jaksaa naurattaa kaikenlaisilla omituisuuksillaan ...mutta se on silti huono elokuva. Ben Stiller halusi selkeästi tehdä jatko-osan luomalleen jutulle, mutta kukaan muu ei tunnu haluavan. Owen Wilson on mukana varmaan Stillerin takia, mutta Penélope Cruz näyttää usein siltä, että haluaisi äkkiä pois. Paljon on taas saatu tuttuja naamoja mukaan, joita on niin paljon, ettei kaikkia edes tunnista. Suurin osa huumorista koostuu oudoista asioista, joista kovin moni ei vain toimi. Elokuvan perusteella en aio käydä New Jerseyn pohjoisosassa, sillä siellä näyttäisi olevan todella kylmä. Toivottavasti tästä ei tule kolmatta, ihan oikeasti Stiller. Ei kiitos.

Kirjoittanut: Joonatan, 19.7.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.joblo.com
Zoolander 2, 2016, Red Hour Films, Scott Rudin Productions